Epäonninen pellava

Ennen suuria epäonnistumisia koin suuria epäonnistumisia. Sidoin polkuset kahteen kertaan. Opin myös korjaamaan katkenneen langan. Viime päivityksessä kerroin niisintävirheistä joita olin tehnyt. Tutkailtua epäonnistunutta kangasta huomasin myös, että minulla oli myös pirtaanpistelyvirhe.

Leikkasin kudotun osan pois ja tarkistin niisinnän. Ekan virheen korjasin lisäämällä lankoja. Puolasin loimen mittasia lankoja. Laitoin painon pitämään langat kireällä. Toisen virheen korjasin nykäsemällä pari lankaa pois.

150115korjaus

Ennen painon laittamista pistelin pirtaan uusiksi. Mitä tekee Mari. Pistää tietenkin vahingossa kolme lankaa samaan väliin vaikka olisi pitänyt laittaa kaksi.

150115pirtaan

Pistelin pirtaan uusiksi yhden kolmasosan. Sitten olin onnesta soikeana, että pääsen vihdoinkin kutomaan. Alkusomut solmin useaan otteeseen ja kun olin valmis niin paino kiinni.

Huomasin tietenkin sitten, että olin sitonut alkusolmut niin, että oli ollut tiuhtavarvat sidottuna kiinni ja ei ollut langat tasasesti. Alkusolmut uusiksi ja sitten vielä uusiksi ja uusiksi ja vielä uusiksi.

Sitten olin ihan onnessani, että vihdoinkin pääsen kutomaan.

Kun katsoin miten viriöt aukeaa niin huomasin, että polkuset ottaa kiinni välittäjiin. Säädin nyörien kanssa ja sain polkusten ja välittäjien välin isommaksi.

Taas olin ihan onnessani, että pääsen kutoman. Sitten ei viriö aukeakkaan. Sidoin polkuset uusiksi ja taas uusiksi ja säädin ja säädin. Ihan kamala flunssa ja pää ei pelaa. En keksinyt miten ratkaista ongelma.

Kun lähdin koulusta niin oli viriön tila tämä:

150115virio

Ei voi kuin ajatella, että nyt olen oppinut ihan valtavasti siitä miten virheitä korjataan. Toivon suuresti, että tästä on hyötyä tulevaisuudessa ja en ole turhaa kärsinyt tätä pettymysten jatkuvaa tulvaa.

Nyt oli pakko jäädä pitämään kotipäivä, koska flunssa nosti lämpöä ja olen ihan tööt.

Jospa huomenna pääsisin kutomaan ;D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>