Tietoja minusta

Olen Mari 1983 syntynyt nainen Loimaalta. Perheeseeni kuuluu myös mies, kaksi lasta ja kaksi kissaa. Olen luova, idearikas ja pystyn silloin tällöin myös luomaan näkyväksi ideani ja aatokseni.

Opiskelen tekstiilialan artesaaniksi ja unelmani on tulla isona tekstiilitaiteilijaksi. Minulla on haaveena käyttää perinnetekniikkoja ja tehdä niillä jotain aivan uutta. Pääni pursuaa ideoita sen suhteen, mutta koitan nyt saada perusasiat haltuun, jotta voin alkaa soveltamaan. Unelmat kantaa eteenpäin, vaikka on todella epätodennäköistä, että ne toteutuisivat.

141106puissa

Rakkauteni on kierrätysmateriaalit ja olenkin kova hamstraamaan kaikkea roskaa kotiin. Olen aina pelastamassa omasta ja kavereiden roskiksista kaiken ja koluan myös keväisin roskalavoja etsien jotain kivaa, minkä voisin säilöä jo ylitäyteen varastooni. Muuton yhteydessä laitoi paljon kiertoon ja roskiin, mutta silti askarteluhuoneeni on niin täys, että ei ovesta mahdu sisään. Kuvassa kaikki on vielä sievässä järjestyksessä ja viisi laatikkoa puuttuu, mutta kun olen saanut ihmeellisiä luovia kohtauksia, on koko huone räjähtänyt.

askarteluhuone

 

Käsiin saamstani roskasta syntyy välillä upeita luomuksia. Lempimateriaalejani ovat pyöränkumi ja tölkinnipsukat. Tässä pari kuvaa lempitöistäni.

tolkkitissiliivit

Tein ystävälle yhtiin bileisiin pelkästään pyöränkumista ja nipsukoista liivit. Tokihan asu vaati myös pelkästä pyöränkumista tehdyn hameen.

kumihame2

Suurin projektini tähän mennessä on ollut hääpuku itselleni 10v hääpäiville.

haat109

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>