Minä sain ystävältä viinilaatikon jonka ajattelin sitten tehdä latauspisteeksi tiskipöydälle. Meillä on vain kaksi pistorasiaa siinä ja lataajia on neljä.
Aloin sitten innostuneena maalata laatikkoa. Tuli hulluna valumajälkiä ja jotain ihme pölyä tarttui maaliin. En tosiaankaan ole hyvä maalaamaan. Lisäksi yritin myrkyttää maalatessani koko perheen, koska en huolehtinut ilmanvaihdosta.
Minulla ei ollut niin isoa poraa, että olisin saanut hyvät reijät, joista mahtuisi laturin pää. No ajattelin sitten laittaa kaksi reikää tosi vierekkäin. Tietenkään en piirtänyt merkkejä, vaan porailin hiukka sinne päin. Tuli ihan kamalat.
No sitten tajusin, että eipä se jatkojohdon pää mahdu mistään ulos. No ajattelin sitten porata reikiä riveihin ja, että sitten lähtee nätti pala päästä pois. No eihän se lähtenyt. Otin sitten avuksi vasaran ja kuvittelin nätisti napauttavani niin, että pala irtoaa sievästi. Säleet vain lenteli ympäriinsä ja lähti melkein koko pääty irti. Onneksi tuo pääty oli ajateltu tulevan seinää vasten.
Ihan hirveä tuli. Olen kuitenkin luvannut päivittää myös epäonnistuneet tuotokset.
Jos jollain olisi tuommoinen laatikko, niin ottaisin ilolla vastaan. Saisin uuden yrityksen :)