Tein kissalle houkuttimen. Se tykkää siitä hurjasti. Hyppii, pomppii ja juoksentelee.
Käytin vanhaa turvaportin pinnaa, sähköteippiä, kengännauhaa ja pompulaa :)
Virkkaa pikkuväelle nimisessä kirjassa oli pallon ohje. Siinä käskettiin tehdä kahdella langalla ja vinkkinä oli, että jos haluaa pienemmän pallon niin tulee käyttää vain yhtä lankaa. Etsin ohuimmat langat mitä oli ja ajattelin pallosta tulevan tosi pieni. No pallo muistutti vauvanuken rastapipoa alkuun. Luulin, että siitä ei pyöreää enää mitenkään saa. Ihmettelen kuinka valtava se ohjeen pallo on kun tuostakin tulí minusta aika iso. Olisi pitänyt käyttää vielä pienempää koukkua. Nyt oli kakkonen ja tuli aika reikänen. Tosin sulloin sinne ihan älyttömän paljon vanua, jotta sain siitä pyöreän.
Kirahvin ohjeessa samaisessa kirjassa oli vinkkinä, että vanun voi laittaa sukkaousuihin, jotta se ei pursuile. Toki sitten kaivoin pompulakorista (sullon sinne rikkinäiset sukkahousut siksi, että voin tedä pompuloita isolle tukalleni) sukkahousut ja pistin sen ensin pallon sisään. Vanu tuli vanhasta tyynystä ja kulkunen pallon sisään pinkiksi värjääntyneestä tonttulakista. Lanka oli ystäväni minulle tuomasta jämälankapussukasta.
Kissamme Eppu oli tosi kiinnostunut pallosta täyttövaiheessa. Nyt nakkasin pallon sille ja se juoksentelee sen perässä hulluna.
Tässä näkyy epätasainen virkkaustyylini ja karmivat raot mitä jäi. Hyvä se on. Tärkeintä, että kissa tykkää. Teen toisen vielä tässä joskus. Käytän pienempää koukkua ja keskityn ohjeeseen enempi :)
Ostin Prisman alesta 6e hintaan kirjan nimeltä Virkkaa pikkuväelle. Siinä oli tossun ohje vastasyntyneelle. En kuitenkaan usko tuon pikkuruisen tossun menevän edes vastasyntyneelle. Nukke sai siis tossun ja toisenkin kunhan saan sen tehtyä. Pitänee kuitenkin kokeilla vielä tuota 3kk kokoa ensin.
(kamerasta loppui patterit ja en kerennyt saada yhtään tarkkaa kuvaa)
Kaappi on alkanut valua lattialle ja aina kun sen avaa, niin sieltä räjähtää kamaa ulos. Viimeinen pisara oli, kun sekailaista sälää sisältänyt jäätelökippo tipahti laittialle ja levisi siihen. Pakko oli ryhtyä toimeen ja laittaa kaappi kuntoon. Kaappi on siivottu viimeksi vuonna 2006. Siitä vuodesta asti olen kerännyt sinne kaiken roskan ja pilalle menneet väkerrykset.
Tässä kuva kahden tunnin siivouksen jälkeen:
Roskia menossa kerrankin niiden oikeaan paikkaan:
Tässä kuva vielä kaapista, joka on jotenkin jo järjestyksessä. Kiinnittäkää huomiota ylimmällä kuvan hyllyllä näkyvään tilpehöörikranssiin joka odottaa maalia pintaansa. Työkalupakit on täynä tölkinnipsukoita. Punaisessa lokerikossa on jos ja vaikka mitä pientä kivaa, mutta myös neuloja, nappeja yms. Lasipurkissa ylimällä hyllyllä on rikkinäisiä kaulakoruja. Alimmalla hyllyllä näkyy liukuestemattoa, josta olen virkannut nättejä miehenkorvikkeita simpukkareunalla. Nyt kuitenkin kaappi on ok, vaikka se nyt varmaan siistin ihmisen silmiin näyttää kaaokselta. Nyt tiedän sentään itse mitä on missäkin :)
Seuraavana olisi kolme ikea-kassia karsittava varastosta. Varastossa on myös jätesäkillinen pyöränkumia, mutta se on minulle tärkeää ja en niistä luovu. Makkarissa olisi myös paljon läpikäytävää ja kerään nyt voimia niiden karsimiseen.
Itsetutkiskelu on nyt kovasti paikallaan. Miksi luopuminen tekee näin kipeää.