Vielä lisää tähtiä

Ystäväni tiesi minun antavan hänelle lahjan. Onnekseni hän helpotti tehtävääni antamalla minulle toivomuksen. Hän halusi tähtiä omasta tapetistaan. Kolmisen tuntia meni ja hyödynsin joka palan melkein. En viitsinyt kaivaa pinsettejä esiin.

Tässä tulos:

paperitahtia3

Paperitähtiä

Teimme koulussa viimeisenä päivänä paperitähtiä tapetista. Näin hienoja luomuksia ne loihtivat:

paperitahdet3

Minulla ei sorminäppäryys riittänyt noihin, joten tein erilaisia. Ohje on tullut vastaan joskus Pintrestissä ja on todella helppo.

paperitahdet2

Ihania tapetteja oli:

paperitahdet

Tässä kolme tähtöstä jotka pääsivät koristamaan vessaamme.

tapettitahdet

Joulukortteille pyykkinaru

Olen pitkään pähkäillyt miten laittasin tänä vuonna joulukortit esille. Meillä on ollut joka vuosi teipillä ne kiinni keittiön kaapin ovessa ja tuntui, että se ei ole niille arvoisensa paikka. Ajatuksena oli laittaa juuttinarua kulkemaan valmiiden seinässä olevien naulojen kautta ja siihen ripustaa pyykkipojilla kortit. Sohvalla kuitenkin lojui jouluvalot ja (jouluvalojen)lamppu syttyi päässäni.

joulukortit

Kaulakoru

Eka työni koulussa oli kutoa nauhaa josta syntyisi koru. Malli oli Mallikerta-lehdestä.

Tässä pari kuvaa tekovaiheesta:

 

pirta

 

kutomista2

Korusta tuli erilainen kun lehdessä, koska kun laskostin korun lehden ohjeen mukaan näytti se pöhkölle. Helmet varastin rikki menneestä kaulakorustani.

Nauhanpäät on mielestäni tuohon epäsopivat ja aionkin metsästää siihen sopivat kun pääsen isoille kylille.

141215koru

Dyykattu lyhty

Minulla on paha tapa kurkistella roskiksiin. Kesällä löysin paikallisen kierrätyspisteen roskiksesta lyhdyn josta puuttui alalevy ja sisälle oli jumittunut kynttilä. Suomalaista käsityötä.

kuusilyhty2

Minulla oli ajatuksena maalata tuo vihreäksi ja panna sisään punaiset jouluvalot. Kuitenkin jotenkin tässä aamulla tulin toisiin aatoksiin. Se on jotenkin kivan kuluneen näköinen ja kaunis. Ei tarvitse väriä pintaan.

Löysin yhden muuttolaatikon pohjalta vihreät jouluvalot ja ei muuta kun survomaan valoja lyhdyn sisälle.

kuusilyhty

Minä laitoin niin, että johto tulee yläpuolelta. Ripustan tuon jonnekkin roikkumaan. Tässä kuitenkin kuva vielä siitä kuinka nätisti vihreä valo kurkistelee lyhdyn läpi :)

kuusilyhty3

Joulukorttien teko aloitettu

Sain kannettua pöydän askaretluhuoneeseen. No okei. Raivasin hulluna tilaa, että sinne mahtui viemään sen ja lämäsin sen sinne perälle miten sattuu. Joo, sitten pitäs laittaa pöytään laatikot, suoristella se paikalleen ja purkaa muuttolaatikoita hyllyyn ja kaappiin. Mahtuisi paremmin olemaan :)

Joulukottien teon aloitin ja meinaan saada ne valmiiksikin tänään.

askarteluhuoneensotku

Askartelua vessassa

Kun askarteluhuoneeseen ei mahdu, niin päätin askarrella yläkerrana valtavassa vessassa. Selkään sattuu ja ei voi tehdä kuin minuutin keralla. Lupasin uimaseuran kirppikselle jotain arpajaispalkintoja, mutta vähäseksi jää. Pari hassua tapettitähteä ja yks lumihiutale. No en pysty parempaan näillä kivuilla.

Vessa on nyt hävityksen kauhistus. Koitanpa siivota.

vessassa