Ilmastointiteipistä askartelua

Sain lainaan koulukaverilta ilmastointiteippikirjan:

ilmastointiteippikirja

Siellä oli yhden neulepuikoille tehdyn kotelon ohje. Minä särkylääkkeiden voimalla päätin kokeilla tehdä semmoisen. Olen tehnyt ilmastointiteipistä levyn aikaisemmin. Se ei riittänyt toiseen projektiin. Päätin käyttää sitä nyt. Aika ruttunen ja hassu se on. Kirjassa sanottiin että kannattaa alottaa pienemmillä levyilla, mutta en noudattanut ohjetta ja hassustihan siinä kävi.

puikkokotelo2

Tässä kotelo näyttää ruttusemmalta, kun siellä on puikot ja sakset sisällä. Sydän on ihan oma ajatukseni. Kirjan oheessa on pitkät narut jotka kiepautetaan koko komeuden ympäri. Minä taas leikkasin levystä hiukan ohutta soiroa ja sitten tein tuommoisen lenkin johon narut solmitaan.

puikkokotelo

Katsoin kirjan ohjetta tarkemmin vasta kun olin teippaillut nuo taskut kiinni. Siinä oli pulleammat taskut, mutta koen virkuukoukuille kuitenkin tuon minun litteän version paremmaksi. Olisi myös voinut laittaa taskun reunaan pienen teippipalan, jotta näyttäisi siistimmältä. Saksikotelon tein teippaamalla levyä, mutta toisen puolen tein niin, että laitoin pari teipinpalaa sinne keskelle. Liimapintaa jäi alas ja reunoille.

puikkokotelo3

Kokonaisuudessaan minusta tuo ajaa asiansa. Harjotusta kuitenkin vaatii paljon tämän materiaalin työstäminen.

Vielä lisää tähtiä

Ystäväni tiesi minun antavan hänelle lahjan. Onnekseni hän helpotti tehtävääni antamalla minulle toivomuksen. Hän halusi tähtiä omasta tapetistaan. Kolmisen tuntia meni ja hyödynsin joka palan melkein. En viitsinyt kaivaa pinsettejä esiin.

Tässä tulos:

paperitahtia3

Joulukorttien teko aloitettu

Sain kannettua pöydän askaretluhuoneeseen. No okei. Raivasin hulluna tilaa, että sinne mahtui viemään sen ja lämäsin sen sinne perälle miten sattuu. Joo, sitten pitäs laittaa pöytään laatikot, suoristella se paikalleen ja purkaa muuttolaatikoita hyllyyn ja kaappiin. Mahtuisi paremmin olemaan :)

Joulukottien teon aloitin ja meinaan saada ne valmiiksikin tänään.

askarteluhuoneensotku

Askartelua vessassa

Kun askarteluhuoneeseen ei mahdu, niin päätin askarrella yläkerrana valtavassa vessassa. Selkään sattuu ja ei voi tehdä kuin minuutin keralla. Lupasin uimaseuran kirppikselle jotain arpajaispalkintoja, mutta vähäseksi jää. Pari hassua tapettitähteä ja yks lumihiutale. No en pysty parempaan näillä kivuilla.

Vessa on nyt hävityksen kauhistus. Koitanpa siivota.

vessassa

Levyn rapsutusta

Näin sairaan hienon kuvan jossa oli maalattu cd-levy ja sitten rapsutettu siihen kuvioita. Maalasin levyn vain yhteen kertaan (olisi vaatinut ehdottomasti kaksi kertaa). Piirsin maalattuun pintaan kiemuroita (hahaha, näytti ihan kuin lapsi olisi piirustellut). Sitten rapsutin ruuvimeisselillä (olisi tarvinnut jonkun pienikärkisemmän välineen).

cd

Aion kokeilla uusiksi korjaten virheeni. Pitää katsella netistä jotain hienoja kuvioita ja kokeilla sitten piirtää niiden avuilla pintaan rapsuteltava kuvio. Aika hienon näköinen kun valo heijastuu tuosta pinnasta. Pitänee siis kokeilla uudestaan paremmalla menestyksellä :)

Pullopöllö

Joskus eräs ystäväni laittoi minulle linkin pullosta tehtyyn ledikynttilän lyhtyyn.

Minä väsäsin joskus sitten semmosen ja se meni ihan pieleen. Jopa niin pieleen, että en kehdannut edes kuvaa laittaa.

Sain äidiltäni syyslomalla valkoisen tussin. No nyt kun oli tunti luppoaikaa ja tyhjä kotikaljapullo, niin ajattelin ulkomuistista tehdä samanlaisen pöllön.

Näyttää siltä kuin Mari 5v olisi taas väsännyt jotain:

 

pullopollo

Tehtyäni tuon aloin googlettelemaan ja löysin vihdoin alkuperäisen kuvan:

http://media-cache-ec0.pinimg.com/originals/3f/2d/7c/3f2d7c84e9d62fc65c7766913a627212.jpg

 

Eikös näytä samalta ;D