Sienihattu

Tein vuosi sitten sienihatun, mutta se ei päässyt käyttöön. Nyt teemasynttäreillä kaverini laittoi sen päähän. Se on minun isolle rastatukalle mitoitettu, mutta kun sinne laittoi pari pyyhettä oli se hienon näköinen.

_MG_1951

Marionviikset

Pidän ”Me, MariO! 30 level.”-synttärit. Sinne keksin oivan seurapelin. Marionviikset. Ostin punanaamiosta isoimmat viikset mitä löysin ja videotykin avulla piirsin Marion. Juhlavieraat saavat vuoronperään koittaa sokkona laitta viiksiä paikalleen. Viikset pitää vielä leikata uuteen muotoon tai sitten olen vain laiska ja pidän ne tuollaisenaan. Marioa voisi hieman värittää lisää, mutta en tiedä onko minulla siihen aikaa. Mutta tässä tärisevin käsin piirretty Mario ja sen vieressä viikset joita koitetaan sitten tähdätä paikoilleen :)

 

marionviikset

Korutaulu

Yritin ihan hirveänä tehdä korutaulua ystävälle lahjaksi. Kehykset ostin kirpparilta parilla eurolla ja kankaana on vanha läninki. Nauha on lahjapaketin naruna toiminut ja sitä kautta minulle ajautunut.

No niittasin kankaan kiinni ja hienosti sain narutkin paikalleen. Muka piirsin tasaiseen riviin paikat koukuille. Naulalla tein apureijät ruuvattaville koukuille ja sitten vain ruuvasin ne paikalleen. Rivistä ei kuitenkaan tullut suora.

No, kun aloin laittamaan kehyksiä takaisin, huomasinkin niiden olevan niin ohuet, että niitit näkyy. Minulla on enää yksi keino pelastaa tilanne, aion anopin oppien mukaan käyttää mustaa tussia ja täten häivyttää niittejä. Aion vielä tökkiä tuota kangasta enemmän kehyksien sisään.

En nyt kuitenkaan tiedä, että onko tämä nyt ihan sellainen, että voi antaa lahjaksi syntymäpäivänä.

Nooh, ei tässä hätää. Lahjansaaja saa päättää laittaako tuon seinälleen.

 

korutaulu

Kamerakin meni hieman särki. Ei enää tarkenna. Siksi vielä huonoa tasoani huonompi kuva. :(

Huoparuusuke

Näin jossain ohjeen, jota en oikein tajunnut. Lähdin sitten itse kokeilemaan, miten saisii samanlaisen tehtyä. Hieman sotkin kuumaliiman kanssa taas. Pitäisi ostaa parempi pyssy. Tuo on halpa ja aika leveäkärkinen. Liimaa tulee isoina sykäyksinä. Huopa josta tein oli kamalan pölyistä. Pitää käydä teippiharjan kanssa sen läpi ennen, kuin leikkaa lisää ympyröitä :).  Nooh, sain koeversion tehtyä ja kun teen lisää, niin tulee nätimpiä :)

 

huoparuusuke

Iltiksen ohjaajille

Tein iltapäiväkerhon ohjaajille lahjat, koska lapsi lopettaa siellä käymisen. Muovipussit päätyivät ruusuiksi (hukkasin vihreän sähköteipin, niin oli pakko tehdä mustavalkoiset. Ärsyttää, että en kovin keskittynyt ja tuli aika rumat varret. Kelvatkoon. Ajatus on tärkein). Lisäksi tein heijastimet vetokerjuista. Takana on huopapalalla kiinni hakaneula. Kirjainmagneetit syntyi rikkimenneestä näppäimistöstä. En minä ole turhaa vuosia säilönyt sitä näppäimistöä :).  Kaikenkaikkiaan oisin voinut nyt enemmän keskittyä homaan, niin oisin saanut sisitimpää jälkeä aikaseksi. Olen nyt hieman tämmöinen hätähousu ja jätin viimeiseen hetkeen tekemisen. Kuten jo aiemmin sanoin, ajatus on tärkein :)

iltikseen Continue reading

Levyjä

Eilen mentiin lapsen kanssa puheterapiaan ja mitä näimmekään. Roskiksen pullollaan jätesäkkejä ja ison kasan levyjä roskiksen vieressä. Innosta hihkuen kannoimme kansan levyjä takakonttiin.  Nyt sitten maalaillaan :)

tauluja

Pingisverkkorusetti

Kuten olen jo aiemmin kertonut, on minulla tapana säästää kaikki ja siitä syystä joka paikka tursuilee kamaa. Tänään kuitenkin kävi ilmi, että en ole esimerkiksi turhaa säilönyt pingisverkkoa askartelulaatikossa. Ystäväni tekaisi siitä näyttävän rusetin kummipoikansa 1v lahjaan :)

pingisverkkorusetti