__________________________________________ | DREAMS.TXT | | __________ |__ | |__ | (c) Master Miner. All rights reserved. |__ | |__ ____________________________________________ __________________________________________ Ajaudun toiseen maailman. Ummistan silm{ni kaikelta, my|s n{pp{imist|lt{. Kyll{ k{det selvi{v{t kirjoittamiesta. Mieleeni tulee tulevaisuus, valoisa sellainen. K{teni kylm{t osat l{mpenev{t, kun ajattelen Tiinaa, h{nen sanojaan, ja toiveitaan. Menemme m|kille, joskus ensi kuussa. Taustalla soiva musiikki antaa kaikua mielelleni, puutunut jalka allani ei saa tilaa tai enemp{{ juomiota. M|kille. Haen Tiinan perjantaina ja ajamme kotiini. H{n kokeilee varusteita. L{hdemme ajamaan m|kille. Sinne on 30 kilometrin matka. Autossa juttelemme kaikkea hauskaa, en vain tied{, miksi ajattelen koko ajan muita asioita. Katson Tiinaa kasvoihin. Auto kaartaa sivulle. Tallaan polkimen lattiaan ja kiihdymme. M|kill{. Haen takkaan puita. M{rki{. Kyll{ ne kohta kuivuvat, luulisin. Tiina ottaa sanomalehti{ auton takakontista. Yhteispelill{ se kaikki sujuu. Mieleni on rauhallinen. Miksi ei olisi? Tiina minun. Min{ Tiinalle. Jos, jos vain..pakko. Istumme m|kkiin sohvalle, kuuntelen takkatulen r{tin{{. Paikat ovat viel{ kylmi{. Jompikumpi ehdottaa, ett{ l{mmittelemme toisiamme. En vastusta ehdo- tusta. Miksi vastustaisin? Olen hyv{tahtoinen kaikille, liiankin monelle. Liian yst{v{llinen, antelias, kohtelias ja yleisesti hyv{. Vaarana on hyv{ksi- k{ytt|. En halua. Parannus. Mutta ei Tiinaa vastaan. H{nelle olen kuin h{n haluaa. Aina ja i{isesti. L{mp|tila nousee. Katson saunaa. Mieleni masentuu, lattiakaivo on noussut roudan takia yl|s. T{{ll{ ei voisi saunoa oikein. Ellei sitten vain saunota. Vesijohtokin on katkaistu talven ajaksi. Mutta vett{ saa v{h{n matkan p{{st{ l{hteest{. Laitan saunankin l{mpenem{{n. Mieleni on iloinen. Olen onnellinen, ilta on hyv{. Kello on seitsem{n illalla. Olen luonut lumia pois rappujen edest{. Harmi kun kokko on poltettu. Ei jaksa tehd{ uutta, siihen menisi ik{ ja terveys ellei hanki naapuria auttamaan. EI. Huomenna l{hdemme laskettelemaan, aamulla. Mutta se ei est{ pient{ alkoholin nautiskelua. Tiina pit{{ Omenaviinist{ ja Mansikkaviinist{. Kaikkeen on varauduttu.. Keitti|st{ l|ytyy rikkimennyt pullo. En iloitse. Otan kaksi lasia ja menemme sohvalle. Takka on vasemmalla edess{ n. metrin p{{ss{ meist{. Reitemme ovat kiinni toisissaan. Tarjoan lasillisen Tiinalle. Juttelemme, h{n nauraa minun kaksimielisyydelle. Olisiko t{ss{ rakkauden paikka? En v{lit{ ajatella, kunhan olen. Olen olemassa, jos ajattelen, ett{ on olemassa, alkaa jokaista ruumiinkolkkaa pakottamaan ja paikat puutumaan. Viini rentouttaa. Tiinasta sit{ ei huomaa, h{nest{ ei huomaa, milloin h{n on juonut. Huudan mieless{ni 'Tiina Tiina!', mutta olen ulkoisesti hiljaa. Tiinakin on hiljaa. Viinipullo on tyhjentynyt. Se upposi kuin kusi hankeen. Makuuasento olikin rentouttavampi tapa viett{{ iltaa. Levenn{mme sohvaa tekem{ll{ siit{ s{ngyn. Tiina rojahti heti vatsalleen. Min{ hy|kk{sin v{litt|m{sti viereen. H{n pyyt{{ minua hieromaan selk{{. Hieron ensin olka- p{it{, siirryn alemmaksi, tapani mukaan hypp{{n jalkoihin, josta nousen Tiinan parhaisiin kohtiin. Tiina nauttii hipel|innist{, niin min{kin. Se alkaa kuitenkin rasittaa, lopetan. Menen tytt|ni viereen makaamaan. Laitan k{teni h{nen ymp{rilleen. Olemme hiljaa. Kynttil{k{{n ei v{r{hd{. Silm{ni ovat kiinni samaten kuin Tiina minussa. H{n on humalassa, huomaan. Nautin hetkest{, vaikka en tee mit{{n. Olen vain onnellinen ja tyytyv{inen kaikkeen. Tiina hyv{ilee minua, olen. Hyv{ilen Tiinaa takaisin. Hymyilen hiljaa. Tiina katsoo minua, katson h{nt{ silmiin. Suumme l{henev{t, huulet koskettavat toisiaan. Ihanaa. Suutelemme kauan, en saa tarpeekseni. K{teni hyv{ilev{t yh{ enemm{n Tiinaa. H{n laittaa jalkansa minun jalkojeni p{{lle. Ohjaan k{teni johonkin mieluisaan paikkaan, joka on jo odottanut k{den tuloa. Tiina kiihottuu hieronnasta. Lopetan {kki{ kaiken. Kuiskaan: 'K{yd{{n ensin saunassa'. Nousemme yl|s. Riisun Tiinaa. H{n antaa minun tehd{ kaiken. Otan itselt{ni samaa vauhtia vaatteita pois, ja kohta olemme alasti. Avaan oven ja siirrymme kuistin kautta saunaan. Saunassa on pime{{. Sytyt{n lyhdyn saunan ikkunan eteen. Halkoteline pois. Sekoitan vett{. Kastelemme toisemme, mahtava tunne valtaa mieleni. Suutelemme. Nousemme lauteille ja heit{n v{h{n l|yly{. Pid{n Tiinaa sel{n takaa kiinni. Kastelen lauteet kokonaan. Kellistymme siihen hyv{ilem{{n toisiamme, ei ole mit{{n esteit{k{n. Tulee kuuma. Menemme peseytym{{n. Kumpikin saippuoi toisensa. Yrit{n, yrit{n olla, kuin..ei. Miksi yritt{{ olla sellainen, mit{ ei halua. Tiinan hiuksissa on ty|maata kerrakseen. Huuhtelemme itsemme yhteissuihkun alla. Valmiita, melkein. Emme jaksa j{{d{ saunaan pitemm{ksi aikaa, on parem- paakin tekemist{. Tiina ottaa pyyhkeen ja kuivaa ensin kasvonsa, sitten minun. Levit{n kaksi pyyhett{ s{ngyn p{{lle ja menemme siihen makaamaan. Takkatuli r{iskyy, kuivaamme pyyhkeell{ toisiamme. Kampaan Tiinan hiukset ja menemme peiton alle rakastelemaan. Kynttil{ sammuu, me emme viel{. Juomme viini{ viel{, mutta ei liikaa. Nyt voisimme..hieron Tiinan pillua, h{n alkaa v{h{n ajan p{{st{ l{mpenem{{n. Siir- ryn alasp{in, viel{ v{h{n. Tiina hyv{ilee elint{ni, min{kin l{mpenen. Loppu. Suutelemme v{lill{. Tiina menee makaamaan, menen p{{lle. Ty|nn{n elimeni sis{{n rei{st{, alan jynss{{misen. Poraan, poraan, viel{ hetki. Tiinan perse nousee ja laskee, kiihotumme. Se hetki tulee nyt, nyt. Helpotuksen huokaus kummallekin. Nukumme syv{sti. Vain ulkona olevat puut voivat tuntea m|kin sis{lt{ tulevan s{teilyn. Puutkin ovat hiljaa, ei sada viel{, vaikka pilvi{ onkin n{kyviss{. Tulee aamu, her{{mme samaan aikaan. Laitan vett{ l{mpenem{{n. Tiina makaa s{ngyss{ ja katselee minua. Palaan takaisin s{nkyyn, en halua olla muualla kyuin Tiinan l{heisyydess{. Hearts never lie, they just feel the love. Meid{n on PAKKO rakastella. Kolmen minuutin p{{st{ ty|nn{n elint{ni Tiinan uumeniin ja saamme orgasmin. Sulamme yhteen. S|imme sent{{n jotakin, t{m{h{n oli laskettelumatka. Tiina sytytti takkaan tulta, m|kin l{mp|tila oli alle 20 astetta jo. Mieleni rentoutuu, minun ei en{{ tarvitse ikin{ taistella tytt|ni takia, h{n pysyy muutenkin mukanani. Olen saavuttanut kaiken. Nyt pit{{ nauttia el{m{st{. Ajoimme laskettelemaan. Kello oli onneksi viel{ tarpeeksi v{h{n, ei ollut liikaa v{ke{ rinteiss{. Ostin puolip{iv{lipun kummallekin. Tiinan viel{ sovi- tellessa monoja min{ satuin n{kem{{n er{{n eritt{in hyv{nn{k|isen tytt|sen. Mutta silti h{n tuntui niin et{iselt{, h{n oli niin ep{muodostunut l{hemm{ss{ tarkastelussa. T{ydellisyys oli vierell{ni. Menimme hissiin, juttelimme. Tiina pit{{ kapulasta kiinni, min{ pid{n k{si{ni sauvoissa, joiden k{rjet ovat siteiden p{{ll{. M{ki tuntui pienelt{, mutta se ei haitannut minua, koska minulle oli viihde mukanani. Toimin opettajana, Tiina oppilaana. H{nkin oppii laskettelemaan hyvin, vaikka siit{ ei ehtinyt olla paljoakaan hy|ty{, koska vietimme middle skit{ m{en p{{ll{ auringosta nauttien. Mutta silti, pidin silm{ni auki. Jokin hienoinen asia jak- soi kiusata minua. Jos ei sittenk{{n? P{iv{n mittaan tulin yht{ aikaa sek{ ep{- varmaksi ett{ huolettomaksi. Aina kun jouduimme olemaan toisistamme hiemankin kaukana, minut valtasi pieni pelko, kaukaisuus. H{nkin on vain ihminen. Olisiko t{m{ rakkautta, vai kuvittelenko? Mit{h{n Tiina sittenk{{n ajattelee minusta? En voi tuntea h{nt{ koskaan t{ydellisesti, en ole h{n. Minun on tiedetett{v{, pakko. Sanon Tiinalle, ett{ l{hdet{{n. Kello on puoli yksi. Ajamme m|ille takaisin. Laitan puita. Nyt on toimittava varovasti. Tarjoilen hieman viini{. Se rauhoittaa ja rentouttaa. Tiina juo enemm{nkin kuin ajattelin. On liian valoisaa? Se ei saa nyt haitata. Menemme s{ngylle makaamaan. Kysyn Tiinalta, mit{ h{n pit{{ minusta. Rakastaako h{n? Kyll{, oli vastaus. Ajattelen syv{sti ja pitk{{n. En tunne mit{{n, vaikka pit{isi tuntea. Mihin min{ tarvitsen edes Tiinaa? Mihin tarvitsen toista ihmist{? Mieleeni tulee viime vuosi. Todellakin, tarvitsen h{nt{. Ilman Tiinaa ei minulla ole el{m{{, olen riippuvainen rakkaudesta ja mielenl{mmitt{j{st{. Kerron sen Tiinalle. H{nen reaktionsa on positiivinen. Me menemme kihloihin kohta, mutta siihenkin on viel{ aikaa. Miksi kiirehti{? El{m{ on viel{ edess{, mutta tytt|ni vierell{. Tiinakin kai tarvitsee minua, mutta siit{ en voi olla varma, koska olen min{. Kysyminenk{{n ei auta, en ajattele sit{, ett{ minua tarvitaan - ulkopuolisena. Otan lis{{ alkoholia. En en{{ ajattele syv{llisi{. Kaikki on sittenkin hyvin. Ei pid{ tulla humalaan nyt. On l{hdett{v{. Tunnin hiljaiselon j{lkeen alamme varustautua poisl{ht||n. L{hdemme, kaikki on mennyt hyvin. Ei ole yli 0.5 promilleakaan. Menemme Vanhan Turuntien kautta, maisemat ovat kauniimpia - ja matka kest{{ kauemmin. Vein Tiinan kotiin ja sen j{lkeen min{ itsekin p{{sin vapaalle. Kaikki kunnossa, suhteemme n{ki lopultakin sen kirkkaan p{iv{nvalon, mit{ se on etsinyt koko olemassaolonsa ajan. -Master'88 _______________________________________ | HISSI.TXT | | (c) Master, 1988 |__ | All rights reserved for future use. |__ | Yhteystiedot: Imagine Mill |__ | 90-455 1556, 24h, v22bis |__ | |__ | T{m{ tarina oli otettu er{{st{ |__ | "tavallisesta" chatistani. |__ _________________________________________ _______________________________________ Nousin j{lleen kerran v{{r{ll{ jalalla vuoteestani. Olin my|h{ss{ enemm{n kuin koskaan ennen, piti ehti{ puolelta l{htev{{n ratikkaan mielisairaalaan. Ei, olen siell{ pelkk{ vartija, en hoidettava. Revin nopeasti alushousut p{{lle, olin heitt{nyt ne viime iltana johonkin nurkkaan, ei, tuollahan ne olivatkin takassa... kun vetelin hartaasti k{teen paremman homman puutteessa. No mit{ siit{, se on arkip{iv{{ sekin, vaikka iltaista ty|t{ se on. Hyppelehdin ulos talosta ja kiertelin y|n aikana kadulle ilmestyneita oksennuksia parhaan motoriikkani avulla. Sain juuri ja juuri viittoiltua ratikkamiehelle ett{ ottaa minutkin mukaan ja niin p{{sin sis{{n. Hullujenhuoneella. L{hdin pois ratikasta ja ajattelin tulevaa p{iv{{. Ty|ni on todella helppoa: kaikki hoidokit ovat k|ydettyin{ s{nkyihin, ja he eiv{t voi tehd{ mit{{n yrityksi{ pakoon l{htemiseksi. He ovat kyll{ valittaneet oloistaan, mutta n{in on mielest{ni paras. Ja mik{ parasta: saan p{iv{t pitk{t katsella noita ihanan n{k|isi{ hoitajattaria jotka parveilevat ymp{rill{ni kaikkia halujani (melkein kaikkia) tyydytt{m{ss{. Oikeastaan ainoa ty| mit{, olen tosissani joutunut tekem{{n on se, kun kerran ty|nsin pyykik{rryj{ puolen k{yt{v{n verran. Menin hissill{ yhdeks{nteen kerrokseen ja sanoin hyv{t huomenet mielihoitajattarelleni. Olen katsonut h{nt{ sill{ silm{ll{ jo puolisen vuotta, mutta ei ole koskaan rohkeus riitt{nyt tarkempaan tuttavuuteen. Mutta t{n{{n tunsin, ett{ ilmassa leijui uusia ajatuksia ja tapahtumia. Kati (mielihoitajattareni) hymyili minulle viehke{sti ja minut valtasi sellainen olo, mink{ olin joskus kouluaikoinani tuntenut kun menin ensimm{ien kerran tanssittamaan yht{ viel{kin ihailemaani tytt|{. K{vi pikkukalle jomottamaan pahanlaatuisesti ja sain pid{tell{ sit{ kaikella henkisell{ voimallani. Juttelin jotakin arkiasioita Katin kanssa, kun alakerran p{ivyst{j{tytt| soitti kerrospuhelimeen ja sanoi ett{ sinne oli tullut jouko namioituneita miehi{, joilla oli aseita kuin A-Teamilla konsanaan. He olivat tulleet vapauttamaan ylimm{n kerroksen vangit, siis meid{n kerros!!! Syd{meni hyp{hti pohjaan kun kuulin ett{ kaikki tiet ulos on suljettu ja tytt| sanoi ett{ h{nt{ uhataan aseella ja jos teemme jotain v{{r{{, niin h{n on entist{ lihaa. Mit{ nyt teemme??? Kati oli kauhusta kankea, ja katsoin hissin kerrosmittaria. Vapauttajat (mit{ ihmeen Rampo IV:sia ne olivatkaan) olivat jo tulossa hissill{ yl|sp{in. Kati keksi ett{ menisimme pakoon tavarahissill{ jota miehet varmasti eiv{t olisi huomanneet. Juoksimme niin nopeasti kuin suinkin hissille ja vet{isin sen oven 'hirmuisilla' lihaksillani auki. Onni onnettomuudessa ett{ se oli meid{n kerroksessa! Juuri kun +sain Katin sis{lle hissiin ja oven suljettua, kuulin kun vapauttajat tulivat kerrokseen. Mutta olemme turvassa, se on p{{asia. Hissi liikkui jo hyv{{ vauhtia alasp{in, mutta mit{ nyt!? vauhti pys{htyi ja j{imme kahden kerroksen v{liin nalkkiin. Joku niist{ oli huomannut aikeemme, voi shit!!! Mit{ voisimme tehd{, ehk{p{ tutustua paremmin toisiimme... Hoitajatar, h{nen nimens{ on Kati, sen tiesin jo ennest{{n. H{n on 21 vuotta vanha, h{nen ruskeat silm{ns{ ja vaaleat hyvin pitk{t hiuksensa antavat pulleiden rintojen kanssa sellaisen vaikutuksen, ett{ ajattelin kuuteen kertaan ennen kuin uskalsin sanoa h{nelle ajatuksiani ollenkaan. Nytkin kaikki tuli aivan liian sensuroidussa muodossa. Kati oli aivan peloissaan, ja n{in kummankin parhaaksi ottaa h{net syleilyyni. Kati s{teili pehmeytt{{n ja naisellisuuttaan minuun, ja sai kai itse turvaa turvamiehest{.. Aloin silitt{{ h{nen hiuksiaan, ja kun h{n ei laittanut lainkaan vastaan, siirryin alemmaksi ensin selk{{n ja viimein aloin kosketella jo h{nen tiukkojen farkkujensa alla lymyilev{{ klitorista. Sanoin Katille ett{ ei ole mit{{n h{t{{ kun olen t{ss{. Kati ny|kk{si, ja sanoi ett{ h{n on ihaillut minua jo pitk{n aikaa. Kahden minuutin kuluttua h{n rakasti minua ja teimme ensisuudelmamme joka kesti yli minuutin. En voi sanoin kuvata sit{ tunnetta joka tuosta tuli. Naiset ovat ihmeellisi{ mielihyv{n tuottajia, sen tied{n! Silitin Katia nyt jo h{nen etupuoleltaan, koskettelin varovasti h{nen rintojaan ja siirryin taas alemmaksi. Katsoin h{nt{ silmiin kun vein k{teni h{nen jalkojensa v{liin. Ei mit{{n vastusta. H{n tuntui kyll{ reagoivan siihen. Ehdotin, ett{ menisimme makuulle ja tekisimme sit{ kaikkein halutuinta hommaa, mit{ ihminen vain voi tiet{{. Kati suostui sanaakaan sanomatta, ja niin aloimme riisuutua. Sain vaatteeni parissa sekunnissa pois ja katselin kuinka Kati irroitteli viel{ rintsikoitaan. Rep{isin h{nen pikkuhousunsa pois ja n{in mit{ kuvittelinkin: kauniin n{k|inen pillu, ei liian mustat karvat, tummanruskeat, niiden l{pi saattoi alapuolelta n{hd{ sen pikkuisen vaon, jota miehinen mieli niin haluaa. Minun teki mieli koskettaa sit{. Mutta ei k{sill{. Rusennuimme toistemme syv{halauksiin. Peniksenp{{ni osui Katin kiihottaviin karvoihin ja tunsin, kuinka t{m{ mahtava tunne levisi keskiruumiistani joka ainoaan kolkkaan bodyssani. Kati katseli kiinnostuneena kaluni kokoa ja n{k|{. H{n hyv{ksyi sen, eip{ ihmek{{n: kyll{ min{kin olen tyytyv{inen 19 sentin pistooliini. Kyrp{ oli aivan kovettunut, enk{ p{{ssyt l{hemm{ksi Katia, olisi pit{nyt taittaa tai leikata elint{ni.. Menimme makuulle hissin lattialle, johon olin laittanut vaatteemme ik{{n kuin patjaksi. Kati sanoi ett{ h{n ei ole koskaan saanut orkkuja, ja haluaisi nyt saada. Haa, koskematonta lihaa, per{ti! Lurps.. Kati levitti jalkansa hissin seiniin saakka kiinni ja ummisti silm{ns{. Min{ menin p{{lle itsekin ensimm{ist{ kertaa n{iss{ hommissa, joten olin hieman ep{varma mit{ t{ss{ nyt aluksi tekisi. Onneksi olin pelannut Leisure Suit Larrya: siin{h{n oli sellaista edes-takas-liikett{.. Siis niin se pit{{ menn{. Otin k{dell{ni kunnon otteen isoveljest{ni ja ty|nsin sen suuren alkuvauhdin saattelemana Katin litimärkään pilluun. Perselihakseni alkoivat s{tki{, enk{ voinut tehd{ aluksi muuta kuin ihmetell{ t{m{n asennon vaikutusta. Mutta mutta. Siin{h{n piti tehd{ silleen edes-takas-hommaa. Aloin naida Katia syd{meni pohjasta ensin pienin parin sentin kerroin aina vain tiuhempaan tahtiin. Mik{ teho! Kyrp{ni oli aivan kivikova, ja vatsassa poltti niin viet{v{sti. Aargh, en voi pit{{ enemp{{! Laukaisin kaikki lihakseni vapaalle ja kuuma suihku suihki suoraan oikeaan osoitteeseen Katin uumeniin. Kyrp{ oli aivan hervoton ja sit{ litua tuli niin tavattoman paljon. Aaaaaaaah! T{m{ voikin olla niin ihanaaaaaa... Emme v{litt{neet en{{ yht{{n siit{ mit{ ulkomaailmassa tapahtui. Mit{ sill{ v{li{, kun on t{llainen dream bait alastomana vierell{ TAATUSTI ainakin jonkin aikaa rauhallisessa paikassa. Mutta olimme olleet t{{ll{ jo yli yhdeks{n tuntia, ja n{lk{kin t{ss{ alkoi tulla. Ensimm{isen kerran tuli mieleeni ett{ poiskin olisi p{{st{v{. J{tin Katin entiset salaisuudet v{liksi rauhaan ja katselin mit{ voisin tehd{. Hmm, tuossa lukee: h{t{tapauksessa, riko lasi. Rikotaan siis lasi. Kilinkilinkilin! Eih{n tuo mit{{n auttanut, perkele! Ent{p{ sitten. Juu: Huudetaan apua. Karjuin kuin lapsileijona apua, ett{ joku laittaisi hissin toimimaan ja rynkytin seini{kin. Mutta mit{{n ei tapahtunut. Pieni pelon h{iv{hdys k{v{isi mieless{ni, jos kukaan ei tule t{nne? Jos talo on otettu niiden vapauttajien haltuun pitemm{ksi aikaa? En uskaltanut edes ajatella asiaa, vaan menin takaisin ikuisen onnen l{hteeseen, siis Katin nelj{{ kohdetta tarkkailemaan ja tunnustelemaan. P{iv{ kului. Tuli ilta ja y|. Jouduimme olemaan siis y|nkin hississ{ ilman mit{{n yhteytt{ ulkomaailmaan. Katia pelotti, mit{ meille k{visi, juuri kun olimme p{{sem{ss{ onneen ja avioliittoon. Mutta mit{{n emme voineet tehd{. Tuli aamu. Ei muutosta. P{iv{ meni. Taas ilta. Yritimme huutaa apua niin kovin kuin mahdollista; kukaan tuli auttamaan. Katin kunto heikkeni. H{nen verens{ sokeriarvot olivat tietenkin tippuneet alas, ja h{n muuttui hyvin heikoksi. Kyll{ minuakin heikotti, ilmakin kiersi niin huonosti t{ss{ laitteessa. Jos emme p{{sisi pois t{{lt{ hyv{n s{{n aikana, olisi Katin kohtalo tuossa. Kului viel{ kaksi p{iv{{. Olimme yh{ omassa yksityisess{ vankilassamme. Kello oli 22.43 ja valmistauduin taas nukkumaan. Yritin kysell{ Katilta h{nen vointiansa, mutta en saanut mit{{n vastausta. H{n hengityksens{kin oli niin heikkoa, ett{ sit{ tuskin kuuli. Pelon varjot leimahtivat silmieni eteen. Katin kontti alkaa olla lopussa. Aamulla her{sin pakottavaan ristiselk{{ni ja kusih{t{{n. Katsahdin Katia, joka makasi vierell{ni aivan liikkumattomana. EI! Ravistin h{nt{. Ei mit{{n. H{n ei ollut selviytynyt edellisest{ y|st{, vaan oli j{tt{nyt luokseni vain kylm{n, mutta viel{ niin kauniin ruumiin. Mieleni meni aivan sekaisin, mutta yritin koota jotakin ajatuksiani yhteen kekoon. Laitoin kaikki vaatteet h{nen p{{lleen ja nostin ruumiin sein{n viereen makuulle. Nojasin hissin kulmaa vasten p{{ sein{ss{ kiinni. En halunnut ajatella mit{ oli tapahtunut, enk{ sit{ ett{ minulla olisi sama kohtalo jos en saisi sy|t{v{{. Olisi edes lihaa, stroganoffia tai mit{ vain. LIHAA!!! Voisinkohan ottaa palan Katia pahimpaan n{lk{{ni? Omatuntoni k{vi yt{ kovaa taistelua kuin kaksinpelit Archonissa. Paha voitti hyv{n. T{m{n piti olla t{ysi h{t{tilanne. Taskussani oli linkkari! Mik{ taivaan lahja se olikaan! Heitin sen ilmaan iloisena, miten se siin{ oli mahdollista. Tein sen sen verran varomattomasti, ett{ linkakri osui katossa olleeseen lamppuun, joka s{rkyi palasiksi. Tuli pime{{kin. HELL! Kytkin kuitenkin ajatustoimintani pois, ja otin ne {sken ruumiin peitoksi laittamani vaatteet pois edest{. Leikkasin ensiksi viillon Katin reiteen. Siit{ on hyv{ aloittaa, mietin. Tai, eik|s ainakin teurasel{imill{ pid{ valuttaa veri pois, ett{ joo. Niin teen. Viilsin syv{n viillon Katin kurkkuun ja asetin h{nen jalkansa sein{{ vasten yl|sp{in. Veri roiskui ulos kovaa vauhtia ja jotenkin sain p{{h{ni alkaa juomaan sit{. Hiukseni tulivat aivan verisiksi mutta en v{litt{nyt en{{ mist{{n mit{{n. Kunhan olen vain hengiss{, se on p{{asia. Verenpaine alkoi laskea sen verran ett{ p{{tin leikata sen lihakimpaleen pois. Juuri kun olin saanut ison palan reitt{ irti, alkoi hissi liikkua. HELVETTI MIT[ M[ TEEN MIT[ M[ TEEN!!!!! Aloin mielipuolisena kieriskell{ lattialla ja koitin l|yt{{ edes ensimm{isen vaatekappaleen suojakseni. Mutta en kyennyt l|yt{m{{n yht{{n. Kohta ovi avautuisi. T{m{ on loppuni. Mutta mit{ ihmett{ nyt tapahtui? Avasin silm{ni. Olin oman huoneeni lattialla, tippunut s{ngyst{. Peitto oli aivan rytyss{ ja tyyny jalkojen v{liss{. Se oli ollut painajaisunta! Katsoin kelloa. Voi jumalauta, melkein kahdeksan! Nopeasti yl|s, pit{{ ehti{ ratikkaan! -Master'88 Ja taas tulee juttua... mutta {lk{{ kyll{styk|... T{ll{ kertaa juhlimme Maijan kanssa koulun p{{ttymist{. Seuraava tapahtuma- sarja k{ynnistyi jo edellisell{ viikolla, mutta maanantaina oli vuorossa vasta varsiNaiset juhlinnat. Tapahtumat ei ehk{ aivan kulje oikein, ei paljon muistu mieleen mit{ tuli tehty{.. Niin, oli taas suvi ovella ja v{st{r{kit v{h{ll{. Ja skolea j{l- jell{ en{{ kolme p{iv{{. Eih{n kukaan t{h{n aikaan en{{ paljoa koulussa k{y, numerot kun on annettu. Aiheeseen kuitenkin, ett{ lukisitte ettek{ hyppisi teksti{ yli. Tulin kouluun sopivasti kymmeneksi. N{in Maijan katselevan minua, kun k{velin h{nt{ koh- ti. Tervehdin h{nt{ suukolla ja sanoin ett{ pit{isi mietti{, mi- ten juhlia loman alkamista. Maija sanoi, ett{ voisimme menn{ johonkin yhdess{ juomaan. Onpas nopea tytt|, mietin. Miten olisi jos menisimme maanantaina sun luokse, teill{ kai ei ole ket{{n silloin himassa, jatkoin. Se sopi, ja kaupat oli ly|ty lukkoon. Maanantaina siksi, ett{ silloin muu koulu l{htee johonkin taa- tusti ik{v{lle retkelle ja me j{isimme pit{m{{n 'v{h{n' hauskem- paa kuin mit{ muut tekiv{t. Olin tyytyv{inen olooni. Maija takuuvarmasti hanskassa ja loma edess{. Ja juomatkin olin hankkinut jo hyviss{ ajoin, t{ll{ ker- taa oli yksi tuttuni k{ynyt hakemassa Bacardia ja kossua. Kyll{ noilla kiva olo tulee, mietiskelin, mutta onko mit{{n j{rke{ ensiksi juottaa tytt| p{ihin ja k{ytt{{ h{nt{ sitten hyv{ksi, olisihan paljon 'j{nnitt{v{mp{{' tehd{ sama selvinkin p{in. Mut- ta t{rkeint{, ett{ hommat hoituu... Maanantai, klo 18.00, Maijan luokse menossa. Ajoin huolettomasti kaasujalkaa k{ytellen Maijan luokse. Turboni antoi ihan kivasti p|kk|{, ja j{tin valoissa yhden volvo 747:n, joka tuli viivalle renkaat hikoillen. Heh, ei tiennyt toikaan, ett{ mulla l|ytyy tehoja... Aina ne yritt{{ saada selk{voittoja, mutta ei viel{ ole onnistunut. Joo, revitin santaa, kun kaahasin hiekkatiet{ pitkin Maijalle. T||tt{sin 30 metrin p{{st{ h{nen talostaan ja n{in, kuinka Maija tuli ovelle. Tein k{sijarruk{{n- n|ksen n{yt|smalliin. Ylpe{n{ ajotaidoistani (?) nousin ulos au- tosta ja otin juomat mukaan. Maija juoksi minua vastaan ja hyp- p{si suoraa p{{t{ kaulaani roikkumaan. Hjeh, kivaa. Nostin h{net olalleni ja kannoin h{net sis{lle. Tunsin Maijan k{det vatsani ymp{rill{, joilla h{n puristi minua ettei putoaisi kyydist{. H{nen pitk{hk|t hiuksensa roikkuivat silmieni edess{, ja minun oli vaikea n{hd{ tiet{ : olin kompastua ulko-oven kynnykseen. Maija kirkaisi ep{toivoisesti, luuli ett{ nyt lennet{{n. Mutta hallitsin tilanteen ja p{{simme onnellisesti sis{{n. Maija oli hankkinut Cokista ja teimme innolla illan ensimm{isi{ drinkkej{. Montako osaa Bacardia... 1/3, ei se on liian v{h{n, laitetaan puolet... eih{n t{ss{ kitsastelemaan k{yd{. Prost! (kielitaidottomille: =kippis) Sinne kulahti se lasillinen. Tah- too toisen! Kolmannen, nelj{nnen,....yhdeks{nnen. Uh, Maija tar- joilijana, p{{h{n t{ss{ t{yttyy... Maija avasi kossupullon ja veti kunnioittavasti putkeen kolmanneksen siit{. Aletaan olla tasoissa, sanoin ja join itsekin 2 * kapteenin annoksen kossua. Pian alkoi olotila muuttua, itse asiassa hyvinkin pian. Mutta seh{n t{ss{ on 'Ziel', tai oikeastaan vain v{livaihe. Istuskelimme siin{ samaisessa huoneessa, miss{ joskus vanhojen- p{iv{n{ oltiin k{r{hdetty... 'Tyhm{ varas tulee takaisin rikos- paikalle' ei voi pit{{ paikkansa. Maija istui vasemmalla puolel- lani nojautuen vasten rintaani. Vasen k{teni oli valmiusasemissa Maijan sel{n takana, melko alhaalla, housunreunassa. Oikeassa k{dess{ oli kossupullo, josta annoin v{lin Maijalle, v{lin it- selleni. Takana soi tunnelmaa luova diskomusiikki, parhaillaan tuli kappale 'She's like a wind'. Tunsin oloni rennoksi, Maijan silm{t olivat puoliksi kiinni, n{in ne h{nen kauniiden silm{rip- siens{ takaa. Maija oli romanttisella tuulella ja h{n piti hen- toa k{tt{ns{ syd{meni kohdalla. H{n sanoi hiljaa rakastavansa minua ja ett{ h{n lupasi olla omistettuna ainoastaan minulle. Kummankohan onni se enemm{n oli, mielest{ni olin itse paljon on- nekkaampi kun olin saanut isketty{ Maijan, tuon missikisojen voittajaakin kauniimman tyt|n. Mik{ minua h{ness{ perimm{isesti vieh{tti, on ainakin h{nen uskomattomat kasvonsa, ja pehme{kat- seiset silm{t. Kuitenkin vieh{tyst{ her{ttiv{t my|s h{nen vaale- ahkot olkap{ihin ylettyv{t hiukset ja tietenkin h{nen himottava perseens{! Selv{n{ h{n oli v{h{n vaikea, itsep{inenkin, mutta silti juuri sopiva vaatimuksilleni. 'Tuollaisen kun saisi el{v{- n{ pulloon' ei en{{ ollut ajankohtainen sananlasku sill{ se olisi suhteessamme takapakkia.. Kello kieriskeli eteenp{in pari kierrosta. Olimme juoneet tuoma- ni juomat ja aloittaneet Maijan tekem{{{ boolia. Maija oli niin p{iss{{n, ett{ ei pysynyt istuallaankaan ilman tukeani. H{net piti siis laittaa makuulle ja v{hent{{ vaatetusta n{in varotoi- menpitein{. Otin h{nen valkean paitansa pois. Maija katsoi minua siit{ mit{{n v{litt{m{tt{, joten p{{tin ottaa pois my|s h{nen housunsa. K{vin kiinni nappeihin ja vedin vetoketjun malttamat- tomana auki. Jeah, mit{s t{{lt{ l|ytyyk{{n, joo, viel{ yhdet housut. Parempi ottaa nekin pois, samaten nuo rintojen p{{ll{ olevat vaatekappaleet olivat vain pahaksi. Sukatkin l{htiv{t viel{ viimeiseksi kruunaamaan riisumisty|ni. Maija tajusi makaa- vansa alasti sel{ll{{n, mutta ei v{litt{nyt siit{k{{n mit{{n. Ei olisi pit{nyt antaa noin paljon, eih{n se kest{ mit{{n. Mink{s sille en{{ kuitenkaan voi, v{hensin omaakin vaatekertaani, ja kahden minuutin kuluttua olimme samassa vuoteessa alastomina. Maija tarvitsi ilmiselv{sti jotakin piristett{, ei t{ll{ kertaa kuitenkaan viinaa. Menin makuulle ensiksi h{nen viereen niin et- t{ ihomme koskettivat toisiaan juuri ja juuri. Laitoin k{teni Maijan rintojen p{{lle ja verryttelin niit{ - ihan virkistymisen takia. Operaatio auttoi varsin nopeasti. Kumpaakin. Intoni her{- si sit{ mukaa kuin verryttely eteni. No niin, jo alkaa polttaa.. Maijakin innostui pikkuhiljaa hommaan, mutta arvatenkin vain sen takia ett{ oli sen verran hippeliss{. Mit{s nyt. A-haa, k{y Mai- jan k{si matkaamaan johonkin. --- OOOO! Ry|k{le mink{ teki! UAAH VOIH AAGH! Tunsin kuinka h{n kutitteli kullejani. En meinannut pysy{ nahoissani, mutta kestin kuin mies ja annoin potut pottui- na: Siirryin 'hieromaan' Maijan h{pykarvoja. Koitin kutitella niit{ niin kuin vain osasin. Olipa tehoa! Kummankin piti kes- keytt{{ toisensa k{sitteleminen, kun emme voineet pysy{ en{{ hy|kk{ysasemissa. Maija siirtyi ensin puolustukseen ja otti yl- t{tt{v{n kovan otteen k{sist{ni ja yritti repi{ ne pois karvois- taan. Eip{s onnistu, pidin kiinni niist{! Maija p{{sti v{hemm{n lempe{n {{nn{hdyksen tempulleni, mutta ei voinut tehd{ mit{{n. Lopulta h{n antautui kokonaan ja p{{sti irti. Tein saman rauhan merkiksi ja teimme hyvin pitk{n suukon. Konnankoukkuja kahdelle- vaihe oli p{{ttynyt. Lopetimme siis 'tappelun' ja siirryimme pehme{mpiin hommiin. Mi- t{s nyt teht{isiin, ajattelin. P{{ t{ynn{ on v{h{n vaikea aja- tella organisoidusti, ajatukset hyppiv{t sinne t{nne. Paras kai tyyty{ n{in aluksi sen yhden Sysopin antamiin kikkoihin, pohdis- kelin. Joo, n{in me teemme n{in me teemme. Vaan en mill{{n muis- tanut kaikkea mit{ se Sysoppi kertoi mulle. Olisi pit{nyt ottaa lappu mukaan! Siin{ oli kuvakin.. Nyt pit{{ v{h{n inspiroida. Sanoin Maijalle ett{ se saa ehdottaa jotakin kivaa. Sanoi, ett{ haluaa aivan mit{ vain annan. NYT MUISTIN mit{ se Sysoppi sanoi. Toimeen. Sanoin Maijalle ett{ menee sel{lleen ja vet{{ jalat koukkuun rintoihin kiinni. Painoin uteliaan p{{ni upeille vesil- le Maijan per{p{{h{n. Sanoikohan se ett{ ime sielt{? Test is best, filosofoin ja ty|nsin suuni kieli ojossa Maijan mustaan uumeneen. Sain kohtalaisen ilmanpit{v{n yhdeyden siihen ja aloin imem{{n keuhkojeni kyllyydest{. Toivottavasti ei tule tuubi-suk- laata, mietin sekop{iss{ni. Ei suklaata mutta limsaa kyll{kin... Lopetin siihen paikkaan ja pyyhin suuni peiton reunaan. No ei v{h{ mit{{n. P{{stin Maijan takaisin makuulle ja hoksasin toi- mettomana lep{{v{n 'kakkostukan'. Sinne sukellus! Otin suuhuni niin paljon alaa kuin vain sain ja nuoleskelin innoissani. Kuu- luipa Maijalta jo lupaavan tuntuista voihkimista, t{m{h{n on tehokasta! Lopetin kohta ja sanoin olevani itse k{sittelyyn. Painauduin sel{lleni ja sanoin ett{ saat tehd{ mit{ vain on mie- less{si. Varomatonta puhetta, mutta etanoli saa aikaan kaikkea. Maija katseli vaappuvaa kyrp{{ni valmistautuva hymy huulillaan. Yritin arvuutella mit{ minulle k{visi. Mutta Maija on sen verran arvaamaton, ei kannata paljoa ennustaa. Mit{mit{? H{n nousi sei- somaan. T{? Sain aimo t{llin odotuksilleni; Maija otti putkesta- ni kiinni varpaillaan ja k{vi minut t{ysin {llik{ll{ ly|neen{ vatkaamaan sit{. UIJUIJUI OUGHHH! Vatsalihakseni puutuivat kovaa kyyti{. Nyt Maija vaihtoi otetta ja p{{sti elimeni irti varpai- den v{list{ ja tallasi sen alleen. EOUUUOOOAAH! Samalla aikaa ainutlaatuinen, karmiva ja ihana kokemus. Vaikutus lis{{ntyi kun h{n py|ritteli jalkaansa elimeni p{{ll{. Yritin olla puuttumatta siihen ja onnistuin vain siksi ett{ h{n lopetti samaan aikaan kuin olisin hy|k{nnyt pois tuollaisesta avopaikasta. Maija sanoi ett{ ei lysti viel{ loppunut. H{n haki p|yt{laatikosta KYNTTILÄN (Havi, myyd{{n viiden pakkauksissa punavalkeissa bokseissa) ja py|ritteli sit{ samalla kuin piruillaan minulle virnuillen. Mai- ja sanoi p{{tt{v{isesti ett{ 'sel{lleen!'. Arvasin mik{ on tu- lossa. Joo. H{n painoi sen tyytyv{isen n{k|isen{ perseeseeni ja k{vi r{mpp{{m{{n sit{ edestakas. Voitte vain kuvitella milt{ se tuntui! Loppuihan se viimeinkin. Vetelin jo viimeisi{ hengityk- si{, k{sittely v{h{n puudutti, noin jotenkin ilmaistuna. Maija laittoi kynttil{n pois. Vedin h{net p{{lleni. Kysyin Maijalta jos h{n haluaisi ottaa suihin. Tovin mietitty{{n h{n p{{tti teh- d{ sen. Laitoin jalkani niin lev{lleni kuin sain niin ett{ Maija p{{sisi estottomasti hommiin. H{n tulikin p{{lleni niin, ett{ h{nen karvapehkonsa oli aivan silmieni edess{! Maija otti kaluni k{siin ja heitti sen saman tien suuhunsa. OOOH! Ja miten syv{l- le se upposikaan! H{n sitten osasi k{sittelyt!!! Tahdikkaasti ennen kaikkea.. Ja tehokkaasti! Imuvoima oli repiv{. Tunsin kuinka jo muutenkin repe{m{isill{{n olevaa porttia viel{ yritet- tiin ime{ pois. En kest{ en{{! AAAAAAAAHHHHHHH! Sinne meni. Mai- jan suuhun. Ä{h, h{n sylki saamisensa pois. Eik| maistunut... Tunsin kuitenkin suurta tyydytyst{.... Vedin Maijan pintaan, ja suutelin h{nen karvojaan. Olin halkeamaisillani onnesta. Mutta ei ihan viel{. T{m{h{n oli vasta esileikki{... Maija k{{ntyi oikeinp{in niin ett{ pystyimme lep{{m{{n vierekk{in. Piti v{h{n huilia, ett{ pressure taas nousisi... ---Jonkin ajan kuluttua--- Oli t{m{ odotus yht{ piinaa. Maija olisi halunnut heti, mutta en mill{{n voinut heti per{{n heitt{{ toista. Nyt tuntui kuitenkin silt{ ett{ l{htisi lent{m{{n... Annoin valmiusmerkkini ja Maija k{{ntyi oikeaan asentoon heitt{en jalat s{ngynlaidoille. K|mmin h{nen p{{lleen ja k{vin siihen lep{{m{{n. Maija varmaan luuli ettei en{{ saisikaan, ja alkoi nostamaan ja laskemaan persett{{n sill{ tuloksella ett{ havahduin siihen. Äh, sen verran taisi ol- la tenua veress{, ett{ olin oikeastaan unohtanut teht{v{ni!! Sill{ suihinotolla oli n{k|j{{n suuri vaikutus. Mutta olisi t{l- l{kin. R{mpp{sin ajan halkoani ==> halko halusi lis{{ elintilaa. K{y Suur-Suomi pieneksi... Kasvoi ulos.. Pit{nee k{ytt{{ sit{ halkovajassa... Vajassa oltiin.. Mit{s ny? Hops, halosta tulee mahlaa....paaaljon mahlaa... Nyt halko tyytyv{inen. ---Tunti kulunut--- Emme en{{ jaksaneet peuhata pediss{, joten puimme p{{llemme ja menimme parvekkeelle aurinkoa ottamaan.. No ainakin parvekkeel- le. Olo oli sekavan tuntuinen, eik{ Maijakaan paremmassa tilassa ollut. (Eih{n humalaa parempaa tilaa olekaan...) Siin{ se aika kului v{hitellen selvitess{. Puhuimme siin{ v{h{n kaikkea ai- heesta 6. Esimerkein. Piti l{hte{ pois, kun Maijan mutsin oli m{{r{ saapua kohtapuo- lin. Hyv{stelin Maijan ja p{{timme tehd{ samaa toistekin.. En ollut oikein kunnossa ajamiseen, mutta ei autoa t{nnek{{n viit- sinyt j{tt{{. Ja onneksi matka ei ollut j{rin pitk{. Jos otan niin my|s ajan, oli mottona. Revitin tielle syv{t raidat ja kaa- hasin reilua vauhtia p{{tielle. P{{sin liikennevaloihin eturi- viin. Hee, vierelle asettui yksi luokkalaiseni, joka on aina ke- huskellut ett{ h{nen autosta l{htee 150 hevosvoimaa. T||tt{sin h{nelle. H{n vastasi kohottamalla kierroksia arviolta nelj{{n tuhanteen. Jos sen puheet pit{{ paikkansa niin edess{ on kyll{ minulle varma tappio. Mutta eih{n sill{ mit{{n 150 hp:t{ ole. No niin. Valot vaihtuivat keltaisiin. Heitin ykk|sen sis{{n ja annoin palaa. Vittu! Se otti v{h{n varasl{ht|{, ja sai parin metrin etumatkan. Pit{{ korjata asia. Kakkonen ineen. Kierrokset 6700. Saavutin h{net ja menin kevyesti ohi. Voitin!!! Annoin sille niin r{k{iset naurut kuin vain pystyin. Joo, p{{sin himaan saakka. Ja soitin ensin IKL:{{n n. yhdentois- ta aikoihin. Ja sain heti tulvivan m{{r{n kysymyksi{.... Hoijaa, v{sytti niin hitosti. Jaksoin kuitenkin selitt{{ p{{kohdat k{r- siv{llisesti, mutta lopetin kohta ja sukelsin kolmannen kerran samana vuorokautena punkkaan........Kroooh.....pyyhhhh...aaahhh. ....oohhhh.....jeah............................................. ...............................uh............................... __________________________________________________________ | 2NEITSYT.TXT | | (c) Master Miner |__ | 03.11.1991, versio 1.06 |__ | All rights reserved. |__ | ____________________________________________________ |__ | Tekstin sisältö: Iriksen ja anukseni neitsyys |__ | ____________________________________________________ |__ | Tiedoston koko : 11215 merkkiä, 221 rivi{ |__ | Copyright-koodi: 52314, 8-bit PC ASCII |__ | ____________________________________________________ |__ | Lähde: Imagine Mill, 90-455 1556, v22bis, 24h, k16 |__ | ____________________________________________________ |__ | Tekstiä saa levittää vain elektronisessa muodossa |__ | muuttamattomana. Tekstillä on Master Minerin teki- |__ | jänoikeudet, tekstin käytöstä ei saa periä maksua |__ | eikä sitä saa liittää muihin paketteihin levitet- |__ | täväksi. Sysop: tarkasta, että tiedoston pituus on |__ | yllä mainittu - muutettua tekstiä ei saa levittää |__ | eteenpäin. Tekstin sisältö on täysin Master Minerin |__ | kokemuksen ja mielikuvituksen aikaansaannosta. |__ ____________________________________________________________ __________________________________________________________ __________________ Tekstin leveys max 67 merkkiä __________________ - 23 markkaa. Ojensin kassaneidille tasarahan ja jäin käsi ojossa odottamaan kuittia. Kondomipaketti sujahti povitaskuuni, Colan saisin kannettua käsissä, sillä joisin sen kuitenkin heti kaupasta ulos päästyäni. Olisi vielä parahultaisesti muutama minuutti aikaa, ennen kuin sokkotreffeille viettelemäni tytön pitäisi ilmestyä kaupan nurkalle. Kello oli kohta viisi, ja näin syksyllä alkoi olla jo hämärää. Kukaan ohikulkeneista ei tuntunut täyttävän tytön itsestään antamia tuntomerkkejä. Hänen piti olla pukeutunut pitkään, tummaan takkiin, mustiin, tiukkoihin, ihoa myötäileviin farkkuihin ja polviin asti ylettyviin, pikimustaa voimaa kiiltäviin bootseihin. Hänellä piti olla vitivalkoiksiksi värjätyt, sel{n alapuolelle ylettyv{t pitkät hiukset. Harmikseni kaikki torilla kuljeskelleet ihmiset olivat jo keski-ikänsä ohi ehtineitä, töistä maitokauppaan kiirehtineiden näköisiä epäpersoonallisuuksia, joista ei nopeimmillakaan mieliku- vituksen laukkaamisilla saanut halutun n{k|ist{ tytt|{ aikaisksi. Päätin käydä läheisellä pankkiautomaatilla hakemassa kaiken varalta pari täppiä lisää siltä varalta, että joutuisin paikkaan, jossa pankkikortti ei kelpaisi. Seisoskellessani tilink|yhdytysjonossa, nurkalle oli ilmestynyt juuri mielikuvieni näköinen, fantasiamaa- ilman kaunis, viehättävän näköinen tyttö, joka vilkaisi muutaman kerran hermostuneesti kelloaan. Sen oli pakko olla Soile. Kävelin rauhallisesti tytön luokse, hymyilin vastaanottavasti ja ojensin kättäni tyttöä kohti tervehti{kseni h{nt{. - Master Miner, hyvää päivää. Soile, oletan? - Moi. Oikein arvasit. Mitä kuuluu? - Kiitos, moitteetonta. Haluatko huikan kokista? - Ei, kiitos, mä en juo sitä kuin lightinä. - Ettei linjat petä? - Heko heko. Mä lyön sua! - Ethän lyö, tai mä alan huutaa. Mihin mennään? Mulla on auto tossa kulman takana parkkipaikalla. - Haluatko todellakin tietää? - Jos se ei ole välttämätöntä, niin en halua. Mutta kunhan annat ajo-ohjeet. Tytön ajo-ohjeet johdattivat meidät ydinkeskustan ulkopuolelle, harvaanasutulle pientaloalueelle. Korkean kuusiaidan takana oli lahonnut talo. Kaksikerroksisen rakennuksen ulkomaalit olivat karisseet ajan saatossa pois - eivät olleet käyttäneet Panua - ja talon ulkoinen olemus toi happosateen tummuttaman peltikaton kanssa väistämättä samanlaisen mielikuvan talon sisälle kätkeytyvistä asioista. Tarkastelin taloa hetken auton sivuikkunasta, ennen kuin Soilen kehottamana avasin oven ja poistuin autosta haravoimattomalle pihanurmelle. Tyttö käveli edelläni kohti sisälle vieviä betoniportaita. Hän soitti ovikelloa, talon ik{{n n{hden t{ysin sopimattoman n{k|ist{, s{hk|ll{ toimivaa melodiageneraattoria. Hetken kuluttua ovea tuli avaamaan n. 30-vuotias, ruskeahiuksinen, ulkomaalaisen näköinen, muhkearintainen nainen. Nainen loi minuun tarkastelevan katseen, päättäen sitten hyväksyä minut puheväleihin kanssaan. - Sinä olet Master Miner? - Hui, minut tunnetaan täällä nimeltä. Minä itse, jos siitä ei ole mitään haittaa? - Ei toki, tulkaa sisälle, Iris odottaa jo kärsimättömänä meitä. Kuka oli Iris? Soile tunsi tuon tumman naisen ainakin paremmin kuin minä, he juttelivat edellisestä illasta aivan kuin he olisivat parhaimpia ystäviä. Sain hetken aikaa tehdä omia havaintojani talosta. Alakerta oli hämärä, joka puolella oli punainen, pehmeä kokolattiamatto, seinillä oli yllättävän eroottisia maalauksia, olohuoneen takaseinällä oli iso maalaus, jossa herkkutatin näköinen sieni oli kaartunut isoon tammen runkoon muodostuneeseen onkaloon. Ilmeisesti talon lämmitys oli vain rajallista, sillä olohuone tuntui toimivan myös makuuhuoneena - suurin koskaan näkemäni vesisänky oli sijoitettu keskelle huonetta. Se vangitsi katseeni hetkeksi ja toi mieleeni erään kirjan, jossa pidettiin kovapat- jaista sänkyä parempana rakastelualustana kuin vesisänkyä. Tumma nainen sytytti kattoon sijoitetut eriväriset spotit välkky- mään 80-luvun rytmikk{{n diskomusiikin tahdissa. Vielä kiinni olleen huoneen ovi aukeni, sieltä tuli alaston, joka puolelta karvattomaksi ajeltu, 13- tai 14-vuotias, murrosikään juuri ehtinyt tyttö - Iris. Soile sulki eteisen oven ja puhui minulle: - Sinä viet tämän tytön neitsyyden ja siität hänet raskaaksi. Katsoin kummissani Soilea, sitten Iristä, sitten tummaa naista. Jokainen heistä tuijotti minua. Mietittyäni hetken, kenelle edes puhuisin, kysyin tummalta naiselta, joka tuntui olevan talon jonkinlainen emäntä, jotakin täysin epäoleellista: - Minä? Jaa siis missä? Tumma nainen käveli muutaman askelen minua kohti ja jäi seisomaan parin metrin päähän. Iris oli jäänyt oven liepeille, Soile oli oikealla puolellani aivan vieressäni. - Vaikka heti. Saat tehdä sen kuten haluat, mutta huolehdin, että suoritat tehtäväsi. - Jäättekö katsomaan? - Tietenkin. - Onko tuolta tytöltä kysytty hänen halukkuuttaan? - Hän on tyttäreni ja viel{ alaik{inen p{{tt{m{{n omista asioistaan. Minulla on p{{t|svalta. Tumma nainen käveli luokseni ja otti kädestäni kiinni ohjaten minut sängylle. Sanaakaan sanomatta hän ja Soile alkoivat riisua minulta vaatteita. Seisoin katsoen Iristä taukoamatta yrittämättäkään es- tellä naisten ilmiselvän määrätietoista tahtoa. Nainen kävi käsiksi vyöhöni, jonka irrotettuaan hän avasi farkkujeni napin ja veti ve- toketjun alas. Soile veti farkkuni alushousuineen alas polviin, jolloin viile{ ilma kietoi sukupuolielimeni hyv{ilyyns{. Penis pompahti ilmaan, se alkoi sykkiä nostaen erektion tasoa kerta kerralta yhä suuremmaksi. Tumma nainen tuijotti suurilla silmill{{n pitkien ripsiens{ alta nyt t{ysin puolustuskyvytt|m{ksi j{tetty{ elint{ni. Hetken kuluttua kalu osoitti seisomasuuntaani kurkunkovana kaksi kertaa suuremmassa asteluvussa kuin olisi TV:ssä ollut sallittua. Nainen kyykistyi ja otti elimeni tarkasteltavaksi lämpimiin käsiinsä. Tutkittuaan esinahkaa ja peniksenpäätä ja todettuaan, että sukupuolielimeni näytti ulkoisesti olevan terve, hän otti taskustaan sähkökäyttöisen partakoneen. - Ajan häpykarvasi. Ole paikallasi, jotta en satuttaisi sinua. Huoneen täytti äänekäs surina. En saattanut kuin ällistyksestä kankeana todeta, kuinka nainen muutamassa hetkessä oli ajanut alapääni täysin karvattomaksi. Sukuelimeni näytti todella irstaalta, lapsenomaiselta. Soile otatti minulta loputkin vaatekappaleet pois, nainen nyökkäsi tyttärelleen, että hän tulisi sängylle. Nainen otti sängyn vieressä olleelta hyllyltä voidepurkin. Hän voiteli elimeni ensiliukkaiden luistavaksi lihamyllyksi. Hän levitti voidetta myös tytön häpyhuulille tytön vain tuijottaessa hiljaa tapahtumaa. Iris asettui sängyn reunalle selälleen. Soile ja Iriksen äiti ottivat tytön jaloista kiinni levittäen ne lähes spagattiin. Tytön pillu odotti minua sängyn reunalla, se suorastaan huusi 'tule sisälleni, oi, tahdon päästä eroon neitsyydestäni'. Asetuin sängyn reunalle polvilleni, otin kummallakin kädelläni kiinni elimestäni ja työnsin sen kohti voideltua pillua. Aukko tuntui todella tiu- kalta, työntelin elintä aina vain pari milliä enemmän, kunnes pillu lopulta antoi periksi päästäen minut syvälle sen sisuksiin. Aloitin lantion heiluttamisen musiikin tahdissa. Soile ja tumma nainen tuijottivat välkkyvissä valoissa kiiltelevää elintäni, joka tasaiseen tahtiin pusersi itsensä sisälle Iriksen neitseelliseen emättimeen. Tunsin, kuinka tiukka liha elimeni ympärillä hiveli tuntoherkintä aluetta terskan ympärillä kolmen naisen yhtäaikaisen tuijotuksen alla. Tyt|n immenkalvo oli revennyt, em{ttimest{ tihkui verta ja penikseni esinahka v{rj{ytyi veto vedolta yh{ punaisemmaksi. Tyt|n silm{t olivat auki, mutta pupillit olivat luomien yl{puolella, h{n oli ensimm{isen yhdynt{ns{ ekstaasissa, antaen kipujen tai oudon mitenk{{n h{irit{ h{nen keskittymist{{n alap{{ns{ tulista sykkimist{{n. Minulta pääsi hieman tukahdutettua voihkintaa, sillä sängyllä maanneen tytön pillu oli kiihottavin, mihin olin ikinä päässyt tutustumaan. Juuri, kun tunsin, että purkautuisin tyttöön, tumma nainen sai uuden idean. Hän vaati minua lopettamaan naimisen hetkeksi. Nainen otti hyllyltä mustan, etusormen muotoisen, varsin kookkaan vibraattorin sivellen sen uudella voiteella. Hän tuli taakseni ja työnsi esineen vielä äsken neitseelliseen anukseeni. Kipu voitti hetkeksi muut tunteet, vibraattori tuntui suorastaan repivän perseeni kahtia sen paksuutensa takia. Nainen napsautti vibraattorin virtakytkintä, jolloin se alkoi värähdellä nopeassa tahdissa peräaukossani. Jatkoin naimista. Vibraattori perseessä tuntui äärettömän kiihottavalta samalla, kun penis oli alaikäisen tytön tiukassa pillussa. Voimakkaat väris- tykset vavahduttivat ruumistani, vatsalihakset tiukkenivat, väkivaltaisen kova paine kerääntyi penikseen. Sperma ruiskahti äänekkään voihkaisuni saattelemana syvälle Iriksen emättimen pohjalle. Vetäisin vibraattorin pois perseestäni ja menin istumaan lattialle. Soile ojensi minulle muutaman palan talouspaperia, joihin pyyhin punottamaan alkaneen, pillunesteisen, spermaisen, verisen ja voiteisen elimeni. Tyttö jäi makaamaan sängylle, hän ei pystynyt liikahtamaankaan. Sain luvan pukeutua. Vedin paidan päälleni ja löysin myös punaiset alushousuni, jotka pääsivät taas suojelemaan sukupuolisia välineitäni. Soile johdatti minut ulko-ovelle. Hän ojensi minulle viisisatasta. Nappasin rahan sanaakaan sanomatta ja käänsin selkäni tytölle. Nousin autooni ja peruutin pois pihasta. Pitäisi lähteä mökille tyttöystävän kanssa saunomaan. -Master'91 ------------------------------------------------------------- - - - A B O R T . T X T - - - ------------------------------------------------------------- - - - (c) Master,1988. All rights reserved. - - Eth{n levit{ t{t{ teksti{ boksien - - ulkopuolelle, etk{ muuta t{t{ mill{{n - - tavalla ilman tekij{n suostumusta. - - - ------------------------------------------------------------- Rajansa kaikella. Raajansa kaikella. Raajat kaikilla. Kyll{ vain. Nimeni on Anu. K{yn lukion toista vuotta. Ulkon{k|? Kaikki poikalapset tapaavat vihellell{ per{{ni, mutta en ole viel{ koskaan antautunut kenellek{{n. Onko se niin pahasta jos ei heti 16-vuotiaana menet{ sit{ ainoata neitsyytt{{n? Mielest{- ni se on hyv{ asia. En halua tulla vahingossa raskaaksi, ja ainoa kerta jolloin voisin suostua yhdynt{{n on se kerta, kun olen tulevan mieheni kanssa p{{tt{nyt tehd{ lapsen. Yhdynt{ on vain v{ltt{m{t|n paha. En voi k{sitt{{, kuinka tuo toinen sukupuoli(elin?) niin haluaa p{{st{ naiseen kiinni. Onneksi sellainen tunne ei ole molemminpuolista. T{n{ iltana koulullamme on puurojuhlat. Menen sinne heti, kun vien koirani ulos pissalle ja olen siivonnut huoneeni. Voi ei, n{in ikkunasta kun yksi meid{nluokkalainen poika as- teli t{nne p{in. Ovikello soi. Avasin oven, mutta vain puo- liksi. Kari on niit{ ahkerimpia vihelt{ji{.. - Heips, Anu. Poikkesin t{ss{ matkalla vain kysym{{nm, ett{ tottahan tulet sinne juhlaan? Siell{ on diskokin, ja... H{nen lauseensa j{i kesken, kun katsoin h{nen silmi{{n. En tehnyt t{ll{ kertaa mit{{n johtop{{t|ksi{ niiden asennosta. - Kyll{ min{ menen sinne, vastasin nopeasti ja lis{sin: Mutta olen j{rjest{j{n{ siell{, tarjoilemassa yms. - Hei, mutta eih{n se kest{ koko iltaa... Voin tulla autta- maan sua, jos vain tarvitset apua. OK? - Emm{ tii{. No, kai s{ voit tulla joss{ v{ltt{m{tt{ haluut. - SELV[! N{hd{{n sitten seittem{lt{! Kari l{hti. Keskityin hiusten kampaamiseen. Olen varmasti kauhean n{k|inen! Mink{ paidan voisin laittaa? Ei t{st{ tule mit{{n. Menin koululle jo kuudelta. Nostelimme p|yti{ ja laitoimme liinoja niiden peitoksi. Kari tuli. Onkohan se ihastunut mi- nuun? Voisin huvikseni tarkistaa.. K{velin salin reunalle ja istahdin penkille. Jo vain, sielt{ se Kari jo hipsuttelikin. - Zaukki Anu.. Voinx m{ istuu t{h{n? Olin hiljaa.H{n istui vierelleni. Polvemme kolahtivat yhteen. Uskaltaisinko kysy{? Ei kai siit{ mit{{n haittaa minulle ole. MIN[ en tunne mit{{n h{nt{ kohtaan. - Onko sulla ollut tai onko sulla tytt|yst{v{{? Kari meni hiljaiseksi. Kerrankin.. Kohta h{n aloitti: - Nojoo, onhan noita joskus ollu. Mutt' nyt m{ oon ollu vaan yksin. Onx sulla ket{{n? - Ei. - Haluisitko..? - Mist{ min{ sellaisen? Aivan kuin en arvaisi mit{ h{n yrit- t{{ kysy{.. - No hei. Musta s{ oot just siisti kimma ja tosi hyv{nn{k|- nenki. - Niin? Minua alkoi v{kisinkin hymyilytt{m{{n.. - Kunne sun jakelus on ohi, niin j{{ tonne diskoon ok? - Emm{ tii{ viel{. Mutta voinhan katsoa, jos t{{ll{ on en{{ mit{{n mielenkiintoista. Nyt pit{{ menn{ jatkamaan. Nousin penkilt{ ja menin jatkamaan kattausta. Mieleni oli se- kaisin. Kari vaikutti kivalta. Puurot oli sy|ty. Disko oli alkanut. Katsoin kelloa ja ajat- telin ett{ kohta pit{isi menn{ kotiin. Kari..h{n oli ajatuk- sissani joka kolmas sekunti. Jospa j{isin viel{. Istuin nelj{n muun tyt|n kanssa salin reunalla ja katselin kun sakki 'tanssi' Hands uppia. Hands up, baby hands up..Kap- pale vaihtui. Autiotalo?!!? Meid{nluokkalaiset j{tk{t ohjaa- massa valoa ja musiikkia, niin pit{{h{n se ymm{rt{{..'Ja k{si k{dess{ kuljemme taloon autioon ja se minua niin..mm..rasit- taa??'. Olin aivan ajatuksissani. Joku kosketti olkap{it{ni. Kari. - Tuuxs{ tanssiin? En sanonut mit{{n, mutta nousin yl|s. Eih{n tanssimisessa mi- t{{n pahaa ole? Kun Dingo loppui, olin saada s{tkyn. Ne al- koivat soittamaan hidasta. - Katsos miten sopivasti k{vik{{n. Otetaanko er{ hidasta? En kehdannut kielt{yty{. En ollut koskaan ennen tanssinut hidasta. K{teni vapisivat. Kappale, mik{ siell{ soi? Tunsin sen. 'I just died in your arms tonight'. Kuvaavaa. Mieleni meni sekaisin. Olin kuin huumattu. En huomannut kun kappale vaihtui. Jatkoimme. Silm{ni olivat kiinni. Tunsin Karin k{det ja h{nen l{mp|ns{. Rakastuin. Menimme ulos. Olin yh{ kuin unessa. Kari piti k{tt{ns{ selk{- ni takana. Tein samaa h{nelle. H{n puhui minulle jotakin pehme{ll{ {{nens{vyll{{n. Kuulinkohan sen? Kysyin uudelleen varmuuden vuoksi. - Mit{? - Menn{{nk| meille? Siell{ ei ole ket{{n himassa ja nyt olisi just rauhallista.. Mit{ pahaa siin{ on jos menee Karin luokse? Ei mit{{n, arve- lin. K{velty{mme v{h{n matkaa saavuimme perille. Menimme sis{lle ja otettuani p{{llysvaatteet pois Kari ohjasi minut huonee- seensa. - Haluuks{ juotavaa? - Mink{laista? - No mull on nyt konjakkii, lonkkuu, omenaviint{, kalvados- sii ja br{ndii. - Emm{ ota alkoholia. Pit{{ menn{ viel{ kotiinkin, ja muu- tenkin... - No ok, miten vain haluat. Olin her{nnyt huumastani. Muistin mit{ olen aina ajatellut. J{tk{ll{ on mieless{ AINA vain yksi asia. Ei k{y. Kari vih- jaili sinne p{in: - Tahdon vain parastasi. - TIED[N, sanoin {{nekk{{mmin. Mutta tuskin saat. - No hei Anu. [l{ suutu. Menn{{n t{h{n lep{{m{{n. Mit{ pahaa siin{ on jos menee j{tk{n kanssa lep{{m{{n? TASAN SIT[ ETT[ SIIT[ ON HELPPO SIIRTY[ NAIMAAN. Ei k{y. En suos- tunut. Kari vihastui. - Saatanaperkele, vittu eks{ vitun huora vittu haluu h{? Kiihdyin min{kin. - No en varmasti! Min{ en k{y sun kanssa makaamaan vaikka j{isi anopilta vaihtoehtoisesti tissit mankelin v{liin. Kari tarttui minuun kiinni. Yritin huutaa, mutta h{n tukki suuni k{dell{{n. H{n repi vaatteeni irti. En voinut tehd{{ mit{{n, koska Kari oli varmasti viisi kertaa minua vahvempi. Nyt se n{kee sukupuolielimeni. Mit{ ihmett{? Se otti narun ja sitoi jalkani s{ngyntolppiin. Rimpuiluni oli turhaa. Olin alasti ja t{ysin ep{toivoisessa asemassa. Kari veti housunsa nilkkoihin ja tuli p{{lleni. Nyyhkytin, mutta se oli turhaa. H{n painoi munansa sis{{ni ja alkoi naimisen. Nyt silt{ tuli. P{{sin kotiin monien vaiheiden kautta. Revenneen paitani se- liti vanhemmilleni jollakin teko-tekoselityksell{. Sulkeuduin huoneeseeni ja itkin itseni uneen. Her{sin aamulla painajaisiin. Jos olen tullut raskaaksi? En mennyt kouluun, sanoin ett{ en voi hyvin. Se oli totta. Viikon kuluttua k{vin tutkituttamassa itseni.Olin tullut ras- kaaksi. Minulle tehtii abortti. Se tuntui hirve{lt{. Vihani j{tki{ kohtaan oli voimakasta. En puhunut kenellek{{n miespuoliselle, joka oli l{hettyvill{ni. Koulu alkoi menn{ huonosti. Olin masentunut. Miten voisin kostaa Karille? Kek- sin. Iltasanomiin juttu raiskaajasta! K{velin Iltiksen toimitukseen. He olivat hyvin kiinnostuneita tapauksesta ja kun n{ytin todisteita ja muuta aineistoa heille, he lupasivat laittaa Karin nimenkin otsikoihin. Se j{tk{ imee viel{ omaa kustaan.. Kolmen p{iv{n p{{st{ Iltis tuli: ************************************************************* * * * I L T A - S A N O M A T 14.12.1988 * * * * * * * * T|rke{ raiskaus Keravalla * * * * 17-vuotias lukiolainen Kari Tarvainen raiskasi saman- * * ik{isen tyt|n. Tarvainen on viety mielenvikatutkimuk- * * seen ja jos h{n osoittautuu terveeksi (hyvin ep{toden- * * n{k|ist{), h{n saa rangaistuksen, joka voi olla per{- * * ti kolme vuotta vankeutta ja 200000 markkaa korvauk- * * sia. Jos h{nest{ l|ytyy hulluutta, h{net passitetaan * * Lapinlahdelle jatkok{sittelyyn * * ..... * * * Mieleni kirkastui. Kari Lapinlahdelle..tai saan 200000 mark- kaa! Oikeastaan se oli kannattava keikka... Puolen vuoden oikeudenk{ynnin j{lkeen sain tuon rahasumman. Mit{ tekisin niill{? Toistaiseksi sijoitin ne turvallisesti Agan B-osakkeisiin.. Jos rahan teko tuolla tavalla on noin helppoa, miksi en alkaisi..myym{{n itse{ni! Ja t{st{ alkoi Anun huorael{m{. H{net voi l|yt{{ Keravalta, jos on hyv{onninen. Anu on katsokaas hyvin varattu nainen ny- ky{{n.. Ja kallis sellainen! Tunti huolenpitoa maksaa 699 markkaa. Kauppa k{y - Kerava on sen verran keris mesta ett{ keripukkeja riitt{{. Tunnettuja keravalaisia: 1) Anu 2) Tarvainen (eik| vain?) (nyky{{n keravan nuorisovankilassa) ------------------------------------------------------------- Kovaa pornoa Ankkalinnassa Aku Ankka, mahtava panomies, heräsi seitsemältä eräänä sunnuntai- aamuna. Hänen kiveksensä olivat vielä kipeät viime yön leikeistä. Minni Hiiri, Mikin ex-tyttöystävä, oli ollut Akun luona ja he olivat rakastel- leet seitsemän tuntia. Akun jortikka rupesi nousemaan hänen muistaes- saan miten Minni oli läähättänyt Akun tunkiessa kaluaan Minnin suuhun ja nuollessa hänen pilluaan. Minni oli lähtenyt täydellisesti tyydytettynä ja luvannut tulla viikon päästä uudestaan. Aku olisi halunnut seuraavaa iltaa, mutta Minni ei halunnut herättää epäilyksiä uudessa partnerissaan Hessussa. Aku venytteli itseään ja kaluaan ja päätti sitten lähteä katsomaan Iinestä. Iines oli ollut pitkään vihainen, sillä Aku oli kutsunut pojat tyy- dyttämään Iinestä hänen itsensä ollessa ylitöissä. Aku oletti kuitenkin Ii- neksen leppyneen, sillä veljenpojat olivat itse asiassa hoitaneet hommansa kiitettävästi. He olivat leikkineet intiaania ja köyttäneet Iineksen alasto- mana sänkyyn, ja olivat sitten ottaneet hänet vuorotellen kunnes Aku oli aamulla tullut ihmettelemään miksi pojat eivät olleet kotona hieromassa hänen munaansa. (Aku kiihottui, kun kuka tahansa vemppasi hänen penistään, ja pojat olivat tulleet taitaviksi siinä.) No, joka tapauksessa Aku varusti itsensä kondomipaketilla ja lähti Iineksen luokse. Tullessaan Iineksen talolle Aku päätti ensin tirkistellä ikkunas- ta, sillä Iines saattoi juuri olla pukeutumassa ja tirkistelyssä oli oma viehätyksensä. Hän siis hiippaili talon taakse ja kurkisti ikkunasta. Ja mitä hän näkikään: Iines oli juuri ratsastamassa huoransatulassa Mikki Hiiren päällä! Aku julmistui, mutta päätti sitten katsella lisää. Jonkin ajan päästä Mikki nosti Iineksen pöydälle selälleen, väänsi hänen räpylän- sä kattoa kohti ja alkoi julman panemisen Iineksen perseeseen. Vesi herah- ti Akun kielelle ja hän päätti myös saada osansa. Hän hyökkäsi ikkunan läpi saamatta haavaakaan (sarjakuvissa käy aina niin) ja kävi Mikin kimp- puun. He painivat lattialla ja Mikki oli saamassa yliotteen, kun Aku sai Mikin terhakkaan kikkelin käsiinsä ja rupesi puremaan sitä poikki. Mutta Mikin kalu oli kovaa tekoa ja hän vain kiihtyi oraalikosketuksesta, ja lopulta laski spermansa Akun suuhun. Tyydytyksen tunne oli niin voimakas, että Mikki joutui päästämään Akun irti, ja niin Aku heitti Mikin ulos ikkunasta. (Kerrottakoon, että vaikka Mikki lensi alasti päin Helunaa ja sai raiskaussyytteen, hän on jo pääsemässä vankilasta.) Päästyään eroon Mikistä Aku kääntyi kohti Iinestä. Iines ei ollut huomannut mitään, sillä hän oli pyörtynyt Mikin viimeisestä kovasta työnnöstä. Niinpä Aku raahasi hänet kadulle ja rupe- si myymään häntä. 12 henkilöä, joukossa Karhukoplan isoisä ja Roope Ank- ka, raiskasivat Iineksen, mutta Polle Konikauluksen pantua Iinestä Aku huomasi että Iines rupesi virkoamaan. Aku kantoi hänet takaisin taloon ja vei hänet suihkuun. Hän pesi spermat pois, kuivasi Iineksen (kiinnit- täen erityistä huomiota alapäähän), puki hänet ja kantoi olohuoneen soh- valle. Silloin Iines heräsi ja kertoi Akulle nähneensä ihanaa unta, mis- sä Aku oli kiksautellut häntä joka puolelta. Koska Iines ei näyttänyt muistavan Mikkiä, Aku pyysi suoraan Iinestä strippaamaan hänelle. Iines teki työtä käskettyä, ja rintaliivien kadottua Aku ryntäsi Iineksen pääl- le kuin villipeto ja heitti hänet selälleen lattialle kiskoen vaatteitaan pois. Iines vaati Akua käyttämään kondomia, joten hetken nuristuaan Aku vetäisi kumiukon viisinkertaiseksi paisuneen kyrpänsä päälle ja al- koi eläimellisen panon. Ikävä kyllä Iineksen saadessa kuudetta orgasmi- aan lipsahti kortsu paikoiltaan kolmen spermalitran painosta ja lumpsahti syvälle emättimeen! Aku otti lähimmän kepin, joka sattui olemaan sähkö- hammasharja, ja rupesi kaivelemaan ehkäisyvälinettä pois. Harja surahti vahingossa päälle ja Iines, huomatessaan sen tuottaman tyydytyksen, käs- ki Akun hieroa hänen vittuaan sillä. Aku survaisi mulkkunsa Iineksen suuhun ja ryhtyi koneenkäyttäjäksi. Vasta kahdelta yöllä molemmat olivat niin väsyneitä etteivät jaksaneet nussia enää sekuntiakaan. He nukahti- vat olohuoneen matolle, joka oli kokonaan Akun eritteiden peitossa. -KAJ Akun seikkailuista kerrotaan lisää tekstissä AKU2.TXT. Siinä kiinnitetään huomiota Mikin vankilareissuun ja Karhukoplan ryöstöretkeen Mummo Ankan maatilalle. Ja tietysti kuulemme veljenpojista ja heidän pareistaan Lee- nusta, Liinusta ja Tiinusta sekä Sepe Sudesta ja syystä miksi hän jahtaa veli Hullua, veli Villiä ja veli Pontikkaa. Mutta siihen asti... That's All Folks! Naku Ankan panopäivä -------------------- Naku oli jo usean kuukauden ajan työskennellyt Toope-sedän rahasäiliössä kiillottaen hänen rakkaita rahojaan ja saaden siitä palkkaa huimat 1,50 mk/ päivä. (Tämänkin summan maksaessaan Toope kitisi että joutuisi pian vara- rikkoon, kun maksoi niin korkeaa palkkaa (Toope puhui kustannusvastaavuudesta ja kansainvälisestä kilpailukyvystämme, mutta eihän Naku niin hienoja sanoja ymmärtänyt, hieman yksinkertainen kun oli)). Näin Nakun elämä siis valui eteenpäin ja joka viides päivä Naku saattoi palkallaan ostaa rasian maksalaa- tikkoa Säästäristä (jonka Toope-setä muuten sattui omistamaan). Hieman Nakua tosin harmitti kun veljenpojat Rupu, Kupu ja Lupu tienasivat paljon paremmin ryöstelemällä Runkkulinnan rautatieasemalla mummoja päivät pitkät. No, joka tapauksessa Naku pysyi hengissä maksalaatikolla, vaikka asunto olikin joutu- massa vasaran alle velkojen takia. Eräänä rumana maanantaiaamuna Toope-setä kutsui Nakun huoneeseensa ja Naku aavisti heti pahaa, sillä Toopella ei busineksiltaan ollut aikaa paljoa puhua alaisilleen. Naku astui varovasti ovenraosta offiisiin sisään ja meni seinän viereen istumaan ja yritti kyhjöttää siinä mahdollisimman huomaamatta. Toope kuitenkin huusi: - Nouse ylös heti, sinä saamaton ääliö, poropeukalo! Enkö minä ole 1256 kertaa muistuttanut, että siinä tuolissa ei turhaan istuta, nytkin kulutit sitä 0,000567 pennin edestä, tulen vähentämään sen palkastasi! - Mut-mu--mu-mutta, Naku yritti lepytellä. - Turpa tukkoon, idiootti! Eilen illalla laskin rahani kahteen kertaan ja tulos oli 789 kvadriljoonaa 198 sentdiljoonaa ja 67 penniä! Siis yksi penni puuttuu, tunnusta että olet sen kähveltänyt, sinä limanuljaska!! - E-e-e-eenkä o-ole, Naku sanoi paasiomaisesti. - Sitä paitsi eiväthän enää viispennisetkään ole käytössä... Ja minä en kyllä-- - Riittää, älykääpiö! Saat potkut, kenkää, fudut, käsitätkö!? Nyt ulos tai soitan vartijat heittämään sinut ulos, hus, hus! Ja lopputiliä on turha tulla ruinaamaan, minä en perkele varkaille mitään maksa!! ULOS!!! Tässä vaiheessa Toope-sedän huudosta aiheutunut paineaalto heitti Nakun ovesta, joka onneksi sattui olemaan auki. Lentonsa päätteeksi Naku löi päänsä käytävän seinään ja simahti siihen. Jonkin ajan kuluttua Naku tointui ja kompuroi pystyyn tuntien päänsä jotenkin sekavaksi. Sitten hän muisti Toope-sedän ja tämän syytökset ja häntä alkoi vituttaa suunnattomasti. (Asia oli todellakin niin, että Naku ei ollut rahaa ottanut; Naku arveli, että Toopen rahasäiliössä asustava hiiri oli jemmannut sen seinänrakoon. Hmm, rakoon, rakoon, RAKOON, Naku takertui sanaan, ja samassa häntä alkoi panettaa niin vietävästi. Käytävästä, jossa hän seisoi lähti useita oviaukkoja, ja yksi ovista oli auki. Naku hiippaili ovelle katsomaan, mitä sen takaa löytyisi. Kuten olisi ennalta voinut arvata, huoneessa oli Toopen sihteeri neiti Natunen, oikeastaan jo hie- man rupsahtanut ikäneito. Neiti Natunen oli tutkimassa kortistolaatikkoa ja pyllisti kohtalaisen ison perseensä suoraan Nakuun päin. Naku kiihottui tuosta näystä suuresti ja hänen pienehkö munansa alkoi nousta stondikseen. Naku hiip- paili sihteerin taakse ja survaisi yhtäkkiä jäykän kalunsa syvälle neiti Natusen anukseen (tämä oli helppoa, sillä Runkkulinnassahan useimmat eivät käytä lain- kaan housuja). Neiti Natunen yllättyi tästä yllättävästä teosta, eikä saanut vä- hään aikaan sanotuksi mitään. Naku sen sijaan työnteli mulkkuaan neiti Natusen liukkaaseen peräsuoleen kiihtyvällä tahdilla. Natusen peräaukko oli muuten erit- täin tiukka, oikeastaan neitseellinen, sillä Toope oli aina ollut kiinnostuneem- pi rahoistaan kuin sihteeriköstään. Nti Natunen yritti huutaa Toopea apuun, mut- ta Naku tukki nopeasti hänen nokkansa kädellään, joten ketään ei tullut paikal- le. Pian nti Natunen tunsi kiihottuvansa Nakun rassatessa hänen anaaliaan ja hän alkoi huohottaa Nakun kanssa tahdissa. Naku sai kohta orkkunsa ja ruiskaisi spermansa sihteerin piukkaan pepunreikään ja veti sitten kullinsa ulos smegmai- sesta aukosta. Neiti Natunen ynisi, että hän ei ollut vielä saanut, ja pyysi Nakua jatkamaan. Naku oli kuitenkin saanut tarpeekseen ja käski Natusta tukki- maan turpansa ja vaikka masturboimaan. Sitten Naku lähti ja neiti Natunen jäi yksin huoneeseen ja alkoi pettyneenä Nakun neuvon mukaisesti tyydyttää itseään. Pian kuitenkin Toope sattui tulemaan huoneeseen ja raivostui huomatessaan mitä neiti Natunen oli tekemässä, sillä hän ei suvainnut, että työntekijät käyttivät kallista työaikaa omiin harrastuksiinsa. Vastahakoisesti neiti Natunen lopetti kihelmöivän pillunsa tyydyttämisen ja jatkoi kortistojen järjestämistä. Tällä välin Naku marssi pitkin Runkkulinnan katuja matkalla keksijä Kulli Karvattoman luokse. Erään talon luona Naku kuuli outoa, oikeastaan varsin eläimellistä ääntelyä ja kurkisti ikkunasta nähdäkseen, mistä oli kysymys. Ketkäpä muutkaan kuin Nakun vanhat tutut Hössö Homo ja Kikki Hiirihän ne siellä olivat hommissa. Pienikokoinen Kikki seisoi jakkaralla ison Hössön takana ja rassasi pienellä kalullaan Hössön vuosien varrella varsin väljäksi käynyttä peräreikää. Molemmat huohottivat ankarasti ja huoneen nurkassa istui konstaapeli Kusi ja veteli varsin arkisesti käteensä. Nakulla ei kuitenkaan ollut aikaa liittyä mukaan geimeihin, joten hän jatkoi matkaansa. Noin puolen tunnin marssin jälkeen Naku saapui rappiohökkelin luo, jossa tiesi keksijä Kulli Karvattoman majailevan ja astui sisään ummehtuneeseen mökkiin. Naku näki Kullin istumassa pöytänsä ääressä selin häneen ja hän meni koputtamaan tätä olkapäähän. - Terve Kulli, kuis hurisee? - Heh, kato Naku, mitä kuuluu! Meikä on ollut tripillä pari päivää putkeen, tuli keksittyä aika hurjaa kamaa, mutta sääli et mä en enää muista sen kaavaa... On ollut kaikkien keksintöjen rakentelu pysäyksissä jo pari vuorokautta, juusii.. - Kuule, Kulli, nyt on tullut hätä käteen -- eiei silleen, ymmärsit väärin. Ei kirjaimellisesti. - Pirtu löytyy siit vasemmanpuoleisesta kaapista, ota siitä vaan. - Eiei, nyt sä et ymmärrä yhtään, kato homma menee näin... Naku selitti Kullille että oli saanut kenkää Toopen toimistosta ja tarvitsevan- sa kipeästi pari keksintöä ja vähän vikkelästi. Kulli lupasi rakentaa ne ilta- päivään mennessä valmiiksi, mikäli selviäisi tokkurastaan. Naku kiitti ja lähti ja katsoi vielä lähtiessään sittenkin parhaaksi ottaa parin huikat Kullin pir- tua. Sitten Naku lähti hoippuroimaan kotiinsa päin. Parin tovin kuluttua tietä pitkin tuli vastaan Nakun ainaonnekas serkkupoika Hannu Hintti. Nakun kohdalle päästyään Hannu kysyi oliko Naku kuullut, että tämän tyttöystävä Eines oli raiskattu. Naku hurjistui ja alkoi kuristaa Hannua kaulasta. Hannu haukkoi henkeään ja kröhisi hädissään: - Naku, lopeta! Kräähh en se mä ollut, Kyrpäkopla sen teki, kröhköhh!! Päästhä irthi - kräähhöh.... Naku irroitti otteensa Hannun kaulasta ja kuunteli mitä tämä tiesi asiasta, mikä ei ollut kovinkaan paljon. Sitten Naku jatkoi matkaansa kovalla vauhdilla ja kalpea Hannu-serkku lähti toiseen suuntaan. Kotiovesta sisään astuttuaan Nakua kohtasi seuraava näky: Lattialla makasivat Nakun veljenpojat Rupu, Kupu ja Lupu ja ankkatyttöset Leenu, Tiinu ja Liinu. Tyttöjen pillut punoittivat ja olivat aivan spermaisia; tästä Naku päätteli poikien pitäneen oikein kunnon orgiat. Lisäksi joka iikka oli sammunut valtavan pullokasan keskelle. Nakua alkoi harmittaa se, että pojat eivät olleet informoi- neet häntä millään tavalla tästä tilaisuudesta, ja niinpä hän päätti tehdä kir- veellä selvää pojista, mutta luopui sitten ajatuksesta. Nakun huomio kiinnittyi Leenuun, joka makasi lattialla tiedottomana; hänellä oli kahta sisartaan kehit- tyneemmät muodot, isot rinnat ja perse, sekä vaaleanpunainen pillu, joka nyt kiilteli levällään aivan Nakun silmien edessä. Naku kävi Leenun päälle ja työnsi jäykän kalunsa tytön spermasta valmiiksi liukkaaseen riemureikään ja alkoi jyystää oikein todenteolla. Pian Naku laukaisi lastinsa Leenun vittuun ja veti kullinsa sitten ulos, jolloin spermaa alkoi jo valua ulos tytön pimpistä. (R/K/Lupu olivat nimittäin ruiskineet jo muutamat lastit Leenun sisään ennen Nakua). Tämän jälkeen Naku joi pulloista mitä jäljelle oli jäänyt (niitä ei ollut paljoa). Sitten hän otti moottorisahan kaapistaan, tarkisti että siinä oli gasoa ja lähti ovesta ulos. Noin tunnin kuluttua Naku seisoi talorähjän edessä, joka - mikäli mahdollista - näytti vieläkin surkeammalta kuin keksijä Kulli Karvattoman tönö. Sen kummempia siekailematta Naku meni puuovelle ja leikkasi siihen moottorisahalla ankanmentä- vän aukon ja astui siitä sisään. Sisällä olivat Kyrpäkoplan kaikki jäsenet, joista osa oli pelaamassa korttia pöydän ääressä ja jokunen seisoi housut kin- tuissa käteensä vetelemässä. Ilman sen kummempia selittelyitä Kyrpäkoplalaiset arvasivat, että Naku oli tullut kostamaan Eineksen raiskauksen. Hikikarpalot otsalla he yrittivät selitellä Nakulle, että oli sattunut jokin väärinkäsitys ja lupasivat edellisen pankkikeikkansa koko saaliin + Jallun vuosikerran, jos Naku armeliaasti unhoittaisi koko jutun. Mutta Naku oli armoton. Hän lisäsi moottorisahan kierroksia ja leikkasi lähimmän koplalaisen pään irti niin että punainen verisuihku lensi mökin ennestäänkin likaisille seinille. Kyrpäkopla aneli armoa, mutta Naku pilkkoi heidät kaikki moottorisahallaan. Ennen kuole- maansa koplalaiset ehtivät kuitenkin paljastaa, että Eines ei ollut ollut mitenkään hirveän vastahakoinen heidän raiskatessaan hänet, itse asiassa hän oli jopa tuntunut nauttivan tilanteesta. Pilkottuaan koplalaiset Naku pyyhki Black & Deckerinsä verisen terän erään koplalaisen vaatekappaleisiin ja lähti sitten kotia kohden. Matkalla poliisi- partio pysäytti Nakun ja kyseli, että minnekä hän oli oikein moottorisahan kanssa matkalla. Naku tokaisi että oli juuri tulossa teurastamasta Kyrpäkoplaa, jota poliisisedät eivät tuntuneet oikein uskovan. He lupasivat kuitenkin ottaa asiasta selvää ja maksaa Nakulle tapporahan, mikäli tämä oli puhunut totta. Tämän jälkeen Naku jatkoi matkaansa ja poikkesi kotonaan purkamassa paineita sammuneisiin ankkasiskoksiin ja käpytteli sitten Kulli Karvattoman luokse, kuten oli sovittu. Kulli antoi Nakulle tavarat, jotka oli kiireesti saanut joten kuten kyhättyä kasaan ja ryhtyi sitten tyhjentämään uusia tislevarastojaan. Nakulla oli muuta tekemistä, mutta tyhjensi hän sentään yhden pullon, kun kerran ilmaiseksi sai. Blim blom, Eines ankan ovikello soi ja hetken kuluttua Eines tuli avaamaan. Hän kutsui Nakun sisälle ja rupesi keittämään kahvia. Eineksen huomaamatta Naku sujautti tämän kahvikupposeen keksijä-Kullin uuden pillerin ja maistettuaan kahvia Eines simahti lattialle. ********** Herätessään unilääkkeestä Eines huomasi olevansa omassa sängyssään ja että hänen kätensä ja jalkansa oli kiinnitetty vahvoilla käsiraudoilla sängyn rauta- tolppiin. Käännettyään päätään hän havaitsi Nakun ja tämän kasvoilla olevan jotenkin oudon ilmeen. Naku sanoi: - Hyvä, että heräsit, olenkin jo tässä odotellut. Mutta mitäs menit pelehtimään Kyrpäkoplan kanssa, hutsu, nyt saat kyllä maksaa! Eines yritti väittää vastaan ja vaati päästä irti. Sen sijaan että olisi irrot- tanut käsiraudat Naku otti kankaanpalan ja tukki Eineksen nokan niin ettei tämä pystynyt kuin mumisemaan epäselvästi. Tämän jälkeen Naku repi Eineksen vaatteet pois paljastaen tämän rinnat ja otti sitten mukanaan tuomastaan laukusta suola- kurkun. Naku työnsi sen pyristelevän Eineksen peräaukkoon, oikein syvälle vielä. Tämän jälkeen Naku otti laukustaan nänninnipistimet, asetti ne Eineksen rintojen päissä tököttäviin nänneihin ja kiristi ne niin tiukalle kuin pystyi. Eines oli- si huutanut tuskasta, mutta hänen kurkussaan oleva riepu esti sen tehokkaasti. Nyt Naku paneutui Eineksen päälle ja työnsi jäykän mulkkunsa tämän pillun- aukkoon ja alkoi vedellä sitä sisään ja ulos. Jonkin ajan kuluttua Naku laukaisi lastinsa Eineksen vittuun ja nousi sitten ylös ja hieroi loput spermat tämän kasvoille. Eines luuli jo, että akti olisi ohi ja Naku irrottaisi tuskalliset nänninpuristimet, mutta mitä vielä; Naku otti Kullin antamien varusteiden jou- kosta tekopeniksen, joka oli itse asiassa aivan tavallisen näköinen. Nakun painaessa dildon tyvessä olevaa nappia se kasvoi noin puolen metrin mittaiseksi. Sitten hän alkoi tunkea Kullin Teleskooppimulkkua(tm) Eineksen pilluun. Pitkäl- lisen työntämisen tuloksena Naku sai sen uppoamaan peräti 40 senttiä Eineksen sisälle! Tosin tässä vaiheessa Eineksen alla ollut lakana alkoi jo värjäytyä punaiseksi vitusta valuvasta verestä. Naku venytti Eineksen rintoja väkivaltai- sesti ja veti tämän jälkeen dildon pois pillusta. Naku työnsi terävän veitsen tilalle ja jätti Eineksen lojumaan puolitajuttomana selälleen siten, että veitsi silpoisi emätintä, jos tämä vähänkin liikahtaisi. Tämän jälkeen Naku lähti kotiaan kohden mielessään jo Leenu-tytön vaaleanpunainen, kostea pillu. Lähtiessään Naku vielä kiinnitti Eineksen ulko-oveen "matkoilla" -kyltin. Näin päättyi eräskin tavanomainen maanantaipäivä Runkkulinnassa. Olin taas yksiss niist monista luokkabailuista, joissa olen ollut mukana. Illan emntn toimi Kirsi, tytt meidn luokal- ta -ihan kivan nkinen, mutta varattu. Bailuissa oli Kirsin pikkusystrin, noin 13-vuotiaan Kaisan luokkakavereita, jotka hekin osallistuivat innokkaasti bailaamiseen. Kaikesta joupottelusta ja hauskan pitmisest huolimatta en viihtynyt alkuunkaan, joten ajattelin lhte kvelemn kotia kohti -jonne oli noin kolme kilometri. Kvely tekisi hyv plle ja sel- viisin hiukan, sill inhoan nukkumaan menemist humalassa (en var- masti ole ainoa..). Matkalla himaan kuitenkin Kaisa -Kirsin pikkusystri tuli mi- nua vastaan ja oli aikamoisessa humalassa. Kaisa soperteli jotain i- han sekavaa. Ajattelin, ett tss saattaisi olla tilaisuus pst hiukan "nivuspaineita" nuoreen lihaan. Kaappasin Kaisan kainalooni ja aloin jutella hnelle kaikkea sellaista mit yleens iskutilanteessa puhutaan. Pian sain kuitenkin huomata, ett minun ei todellisuudessa tarvitsisi edes yritt vied Kaisaa snkyyn vaan se Kaisa itse halusi tulla naiduksi. Pian saavuimme kotini pihalle ja ptin vied Kaisan takakaut- sisn, jotta en herttisi vanhempiani, jotka nukkuivat kaksikerrok- sisen omakotitalomme toisessa kerroksessa. Koska kotimme on varsin iso kolmelle ihmiselle, on talon alempi kerros lhes kokonaan omassa kytssni. Sislle pstymme vei Kaisan omaan huoneeseeni ja laitoin pienen lukuvalon plle, jotta nkisin mit teen, sill halusinhan nhd ensimmist kertaa ninkin koskemattoman kehon. Alta aika yksikn olimme alasti ja hyvilimme toistemme keho- ja. Hyvilin Kaisan viel kehittymss olevaa kehoa, hnen pieni rin- ja. Otin Kaisaa kdest ja vein pienen kden kullini ymprille ja ks- kin hnen runkata minua. -Ai, tll tavallako?? Kaisa kysyi ja alkoi liikutella pient kttn kullillani. Hnen ktens olivat niin pienet, ett hnen sor- mensa tuskin ylsivt kullini varren ympri. Samalla laitoin kteni h- nen jalkovliin ja aloin hieroa pient lemmenvakoa joka oli jo varsin kostea hnen eritteistn. Asetin hnet snkyni laidalle ja levitin hnen jalkansa eril- leen. Vein peukaloni hnen hpyhuulilleen ja levitin niit niin, ett saatoin nhd tuon limaisen, vaaleanpunaisen lihan ja pienen pienen klitoriksen. -Tst s tuut pitmn, sanoin ja aloin varovaisesti nuolla hnen limojaan. Pian kuulin kuinka Kaisa alkoi hengitt kiivaasti, joten kiihdytin tahtia ja mit nopeammin nuolin sit nopeammin Kaisa sai orgasmin. -Nyt on mun vuoro, sanoin ja tynsin terskani Kaisan suuhun ja aloin naida tiukkkkojen huulien vliin. Hnen posket olivat lom- molla hnen imiessn kulliani. Vlill hnen suustaan psi lotsah- tavia ni huulien irrotessa liukkaasta kullistani. Pian aloin lhesty orgasmia, mutta ptin pidtt sit ja sst sit myhemmksi ja nauttia enemmn. Knsin Kaisan vatsal- leen niin, ett hnen takapuoleensa tuli hyvin esille. Levitin hnen kiinteit pakaroitaan ja sain esiin pienen, kiren ja ryppyreunaisen suklaarein. Aloin innolla nuolla tuota ihanan kiret anusaukko ja vlill tynsin kieleni kiren aukkoon. Jatkoin nuolemistani niin kau- an, ett Kaisa rentoutui niin paljon, ett saatoin tynt lhes koko kieleni sisn. Kostutin kolme sormeani hnen vittumehuissaan ja tyn- sin ne hnen anukseensa. -Yyynnnhh..... Ihanaa.... lishhh..., hn voihki kun tynte- lin sormia edestakaisin limaisessa anaalissaan. Ptin, ett laskisin spermani tnne suolen sopukoihin. Asetuin Kaisan pienen kehon pll ja ylltyin kun Kaisa tarttui kullini varteen ja alkoi siirt sit kohti anusaukkoaan. -Se tuntyi niin hyvlt... teethn sen mulle ihan oikeesti... teethn?? ....tule, Kaisa vikisija ynisi alkaessani tynty kohti h- nen tiukkaa suoltaan. Asetin terskan krjen rein suulle ja aloin pai- naa pin suolen suuta. Tunsin kuinka aluksi suoli supisteli rajusti vastaan, mutta pian Kaisa rentoutui ja suoli imaisi terskan kokonaan sisns. -Sattuuko?? -Ei... ei en... varovasti..., Kaisa vastasi ja otti paremman asennon, nostaen samalla takapuoltaan ylemmksi. Aloin varovasti las- keutua ja painaa kullia hitaasti suoleen. Lopulta olin suolessa aivan tyve myten ja alan vetyty hitaasti. Vedn kullini ulos lhes koko- naan ja sitten painun takaisin. Souli on aivan limainen ja se alkaa liukua yh helpommin sisn, ulos, sisn, ulos ja sisn -yh vain kiihtyvll tahdilla kunnes suoli on aivan lysksi porattu ja orgami- ni tulossa. Viimeisen kerran painan kullini suolen syvyyksiin ja annan sperman tytt suolen. Spermaa roiskuu viel suolestauloskin ja levi Kaisan persevakoa. Rojahdan voipuneena Kaisan plle ja annan kullini kutistua pois. Kun lopulta knnyn pois Kaisan plt ja Kaisa huohottaa rajus- ti. Kaisa upottaa kaksi sormeaan suoleensa ja vie spermaiset sormansa suuhunsa ja nuoleskelee niit.... Kaisan levtty hiukan, saan hnelt lupauksen, ett jatkamme nit yhdessolen hetki tulevaisuudessakin..... ####### D.N.A ####### Walt Disney esittää: Roopen Viimeiset Päivät _____________________________________________________________by: Tuppi Suu___ CHAPTER ONE: AKU vs the MILKMAN Oli kaunis aurinkoinen tiistai päivä kun Aku palasi kotiin oltuaan 18 t untia Roopen rahasäiliössä kiilottamassa kolikoita. -Aku setä! Aku setä!, huusi Tupu (tai Hupu tai Lupu) Aku katsoi kuinka Tupu (tai Hupu tai Lupu) juoksi häntä vastaan pihalle. -Ah, Tupu, Aku rupesi sanomaan. -Ei, en ole Tupu, olen Lupu, sanoi Lupu. -Joo, aha. Missäs Tupu ja Hupu ovat? -Tupu pidättelee Iinestä, ettei hän näkisi mitä teimme Leenu, Liinu, ja Tiinulle, hehehe, Lupu sanoi pahaenteisellä hymyllä. -Ja mitäs te teitte heille?, Aku kyseli hymyilen. -Hirtimme heidät. Tihihihi!, Lupu kikatti äänekkäästi. -Hehehe, voi teitä veijareita, Aku sanoi samalla kun taputti Lupun päätä. -Tässä sulle vähän taskurahaa, 30 penniä, jotka onnistuin pööllimään Roopelta. -Vau kiitti!, Lupu huusi ja lähti heti kaupungille hakkaamaan mummoja saadakseen loput 9999 markkaa 70 penniä jotka puuttuivat jotta hänellä olisi varaa ostaa se kaunis 486. Tupu olikin saannut Iinekseltä turpaan ja takapihalta kuului Iineksen kauhistunut ääni. -No taas se liiottelee, Aku sanoi ääneen. Tupu ja Hupu (tai Hupu ja Lupu) tulivat jo juosten etupihalle ja juoksivat täysillä Akun ohi kohti suosittua mummojen hengailu mestaa. Aku naurahti veikaroiden kepposia ja lähti kävelemään talon läpi takapihalle. -No mitä Iines?, Aku kysyi samalla kun huomasi Iineksen rohkean puvun, pelkkä paita vaan, ei minkäänlaisia housuja. Sitten hän uisti että Iineksellä ei koskaan ollut housuja. No ei se mitään, silti Akun höyhenten alta paljastui Pikku Aku, joka sojotti jo 90 asteen kulmassa 25 senttiä eteenpäin. -Aku, katso mitä veljenpoikasi tekivät minun siskoni tyttärille! Voi vo just ehdin antaa heille viikkorahan... -No sellaista se on. Tuleppas tänne ja tsekkaa tätä pikku veijaria, Aku sanoi samalla kun tyrkytti pikkuistaan Iinestä päin. Iines innostui ja käveli Akun luokse. -Hyvä on kun jo noin innostunut olet, Iines sanoi hymyillen. Aku otti Iinestä kadestä kiinni ja veti hänet makuuhuoneeseen. -Saamari nyt on kortsut loppu, Aku mumisi itsekseen, mutta päätti ettei yksi extra kakara talossa mitään haittaa. Hän heitti IIneksen selälleen sängylle niin että perse oli just sängyn laidalla. -Nyt saat kokea elämäsi parhaat orgasmit, Aku lupasi ja hieroi Iineksen jalkoja jotka roikkuivat sängynlaidalla. Sitten Aku kävi polvilleen ja työnsi seisaalteen jo 32 senttisen kalunsa IIneksen märkään reikään. Hän työnsi kovaa ja Iinestä äänteli kivusta ja kuinka ihanaa se oli (Iines oli sadomasokisti).Aku pumppasi kaluaan Iineksen litisevään reikään niin että Iines löi päätään seinään, mutta siitä hän vain nautti. Sitten Akulta lensikin spermat niin kovaa että Iines sai samalla hurjan orgasmin. Sperman hurja paine iski Iinekseen niin kovaa että Iineksen pää löi taas seinään, ja menetti tajuntansa. Aku taas keksi kieroja juttuja mitä vosi tehdessä Iinekselle kun hän oli vielä tajuton. Sitten soi ovikello. -Perkele! huusi Aku ja juoksi pelkkä paita päällä (hurjaa) ovelle. Siellä olikin maitomies. -Kuules aku, sä oot mulle nyt velkaa yli 50000 markkaa etkä ole maksanut velkojasi siitä lähtien kun se pässi Carl sut alunperin piirskin. Nyt riittää, mä halun mun rahat, maitomies huusi. -Hyvä on, tule sisälle, niin saat. Maitomies tuli sisälle ja Aku otti nopealla liikkeellä lapion ja kumautti maitomiestä vikkelästi takaraivoon niin että mieheltä lensi silmät lattialle. Hän oli kuollut. Aku raahasi ruumiin takapihalle pitämään seuraa kolmelle typykälle ja sitten Aku heitti silmät roskiin. Sitten hän palasi yläkertaan. -Iines hani, nyt saat maistaa kaikkea kivaa, Aku sanoi kun näki Tupun, Hupun, ja Lupun tulevan sisään juuri ovesta. -Pojat! Tulkaas tänne!, Aku huusi. -Pojat tulivat sisään ja näyttivät Akulle saaliinsa. -Katso, saatiiin jopa 5000 markkaa yheltä mummolta! -Olen todella ylpeä teistä, pojat. Katsotkaas kuitenkin nyt tätä, Iines tajuttomana, saatte tehdä hänelle mitä vaan haluatte. Sillä välin minä yritän keksiä keinon päästä eroon kaikista 2043 velkojastani... Heti ensimmäiseksi Tupu hymyillen repi paitansa pois ja sitoi sillä Iineksen kädet kiinni sänkyyn. Hupu ja Lupu tekivät samoin ja sitoivat heidän paidoillaan Iineksen räpylät levälleen sängyn kummallekin puolelle, niin että Iines oli vatsallaan. Tupu meni sängyn toiselle puolelle ja tunki kovan kalunsa Iineksen kurkkuun. Hupu kiipesi Iineksen alle ja työnsi launsa syvälle Iineksen pilluun, ja Lupu menikin pökkimään Iinestä perseeseen. siinä sitten heiluttin vähän aikaa, kunnes Iines heräili. Hän huomasi mitä oli meneillään ja päätti nau ttia siitä. Lupu hieroi Iineksen selkää samalla kun Iineksen perse puristi hänen kaluaan, ja Hupu hieroi Iineksen olemattomia rintoja. Sitten kaikki saivat lähes samaan aikaan. Silloin Aku sai idean. -Tapetaan Roope! CHAPTER TWO: Operation Dead Roope Aku nappasi isovaarin haulikon eteisen hyllyltä ja näytti sitä pojille. -Pojat, tällä haulikolla minä aikoinan tapoin Teidän isänne, koska hän ei suostunut lainaamaan minulle 50000 markkaa jota hänellä ei ollut. Pojat katsoivat ylpeinä isoa haulikkoa. -Nyt sen on aika lopettaa eräs toinen sukulainen. Aku latasi haulikon ja pisti muutama lisää panosta taskuunsa. -odottakaa kaikki täällä, ja jos minua ei kuulu puolessa tunnissa niin ottakaa tuosta laatikosta muutama Uzi ja tulkaa perässä. Aku lähti ovesta ulos. Puoli tuntia myöhemmin -Pojat, luuletteko että olisi jo aika lähteä Akun perään, kun on mennyt jo puoli tuntia? Iines kysyi huolestuneena. pojat, jotka olivat jo 29 minuuttia sitten kyllästyneet odotteluun olivat Akun aselaatikon kimpussa valitsemassa aseita. -Iines, ota tämä pikku Uzi ja tässä sulle pari extra lipasta. Minä otan tämän AK-97 ja muutaman kranun vyölleni. Iines otti vastaan Uzin ja latasi sen kuin vanah tekijä. -Minä otankin tämän LAW Rocketin ja tästä vielä tämmöisen M-16, ja ehkä vielä päälle tämmönen Uzi taskuun, sanoi Hupu innoissaan. -Ha, olettepa naurettavia, sanoi Lupu joka juuri tuli ulos huoneestaan, yllään pelkät shortsit (shortsit ankalla...) ja punainen liina otsallaan. -Katsokaapa tätä kaunotarta, rehvasteli Lupu ja näytti itse rakentamaan 'asettaan. -Kutsun sitä Lupu-1:ksi. Siinä on kolme piippuinen konekivääri, kaksi- piippuinen haulikko sen alla, ja kranaatinheitin päällä, Lupu sanoi samalla kun nappasi kuusi panosvyötä olalleen. -Nyt mennään, sanoi Iines, nappaen muutama kranun taskuihinsa. CHAPTER THREE: The Killing of Roope Rahasäiliön edustalla oli 5 vartijaa, joista kaksi raahasivat kuudennen vartijan ruumista pois. Ruumis oli selvästi ammuttu haulikolla. -Annetaan noille vähän pika-dieettiä, sanoi Iines, päästäen Uzinsa ulvomaan täydellä voimalla kohti vartijoita. Tupu liittyi mukaan AK-97:llaan ja Hupu päästi LAW Rocketillaan ohjuksen pääovea kohti, samalla kun Lupu näytti kuinka hienosti hänen kolmois-konekivääri toimi. Kaksi sekuntia myöhemmin olivat jo kaikki kuusi (ruumiiseenkin tuli lisää reikiä) vartijaa muuttuneet isoksi läjäksi tummaa veristä tahmaa pitkin rahasäiliön seinää ja ovea, mutta silti pojat ja Iines päästivät panoksia lentelemään vielä kymmenisen sekuntia. -No niin, sitten sisälle. Ei mennyt aikaakaan kun oltiin jo Roopen kerroksella josta löytyi neiti Näpsä kauhistuksissaan seinän vierestä. Tupu kävi hänen kimppuun ja raiskasi hän et ilman mitään vastusta. Neiti Näpsä pyörtyi ja Tupu tunki AK-97 hänen pilluun ja päästi parikymmentä panosta lentämään niin että Näpsän pää lensi irti ja kimposi seinästä toiselle puolelle huonetta. Roopen huoneesta kuului ääniä ja pojat ja Iines potkaisivat oven auki ja olivat kaikki valmiusasennossa ampuakseen. Roope piti Akua panttivankina ja osoitti häntä vanhalla ruostuneella veitsellä. -Älkää tulko lähemmäs!, Roope uhosi ja tästäkös Aku suuttui. -Pojat, ampukaa vaan, en mä siitä teille suutu, Aku sanoi. -Okei, setä, nähdään myöhemmin, sanoivat kolmoset ääneen ja taas rupesi panoksia lentämään. -Ei! Aargh!, huusi Roope hädissään kun 5000 panosta saavuttivat hänen ruumiinsa alle sekunnissa ja lävistivät sen tehden siitä juustoa. Lupu näytti kuinka hienpsti hänen kranaatinheittimensä toimi ja sinkosi pari kranaattia Roopeen, jotka upposivat syvälle hänen sisälleen ja räjähtivät levittäen Roopen palasia ympäri huonetta, ja samalla Aku, joka myöskin oli juustoa, lensi palasina Roopen esimerkin perässä. Samalla tuli Milla Magia ikkunasta sisään ja pyysi saada onnerahan kun ei heillä ollut käyttöä sille. -Joo, tuu hakeen vaan, sanoi Tupu ja kun Milla oli hänen luona hän nosti aseensa hänen ohimolleen ja sanoi että ensiksi vähän leikitään. Siinä sitten pervo-Tupu pääsi leikkimään ja tuli taas pidettyä pieni ryhmä-seksi episodi. Tupu päällä, Hupu takaa, Lupu edessä ja Iines otti valokuvia. Sitten pojat raahasivat pyörryksissä olevan Millan ulos. Hupu sitoi onnenlantin aseensa päähän ja ampui ilmaan. -Ota se kiinni ennen kuin se tippuu, sanoi Hupu ja naurahti. Milla kiisi luudallaan lantin perään. Sitten Tupu naurahti ja huusi ett P nyt on ankkojen metsästyskausi! Panokset taas lentelivät ja Millan pää lensi nätisti irti laskeutuen Iineksen viereen joka sitten pumppasi siihen vielä kaksi lipasta panoksia Uzillaan. Samassa tulikin karhukopla kulman takaa, jokaisella pussi rahoja mukanaan. -Ups, sanoi 167 samalla kun luotimyrsky repi hänet ja 617:n palasina 500 metriä taaksepäin. Siinä sitten oli 176:lla paskat ja kuset pöksyissä. -He..Hei älkäähän nyt...ei..,hän inisi ja Tupu laski aseensa. -Tuleppa tänne niin saat anteeksi, Tupu sanoi. 176 tietysti tuli ja Iines nappasi häntä kiinni käsistä ja Hupu nappasi jalat. Sitten Lupu nappasi moottorisahan esiin ja veti sen käyntiin. -Ei! Ei!, huusi 176. Lupy hymili ja kevyin vedoin viilsi moottorisahalla 176:n jalkaa pitkin niin että kaikki nahat lähti irti lentäen kaikkien silmille ja naamalle. Lupu nauroi kun 176 kiljui. Sitten Tupu nappasi esiin haulikon ja työnsi 176:n kyrvän piippuun sisään. -Hih, naurahti Tupu ja painoi liipasinta. -AAAAAAAAAAAAARGH! AAAAAAAAH! huusi 176 niin kovaa että mummojengi jotka suunnittelivät kostoa pojille saivat kaikki sydärin ja kuolivat. Muna verisenä 176 pudotettiin maahan ja Iines päätti pitäÄ hauskaa. Hän viilsi 176:n kylkiluun irti ja tunki sitä pilluunsa, samalla kun Hupu kävi j o tunkemaan 176:sta perseeseen kiväärillään. Sitten Hupu veti liipasinta ja 176:n pää tärähti ja rinta repesi auki, purskauttaen 50 litraa verta, suolia, ja eri ruumiinosia Iineksen päälle. -Eiköhän tässä nyt olisi aika palata kotiin. -Mennään huomenna mummolle, ainahan on hauskaa kiduttaa hänen lampaitaa nja muita eläimiään. -Joo, hyvä idea. Ostetaan ensin perinnöllämme vähän lisää aseita ja sel lasia, okei? -Hyvä on, sanoi Iines ja viskasi hehkuvanpunaisen Uzin pusikkoon, jonka se heti sytytti tuleen josta seurasikin koko Ankkalinnan historian suurin tuli- palo, mutta se on eri tarina. THE END Tästä tarinasta myös olemassa sarjakuva versio! Tulossa pian: Ankkojen Orgiat, osat 1 ja 2. Kertoo Tupun, Hupun, ja Lupun juhlista suden- pentujen kanssa. K-18 väkivaltaa ja seksiä. The Search for Donald, Iines tahtoo saada Akun 32 senttistä ja lähtee poikien kanssa pyytämään Jumalalta Akua takaisin. K-18 väkivaltaa ja seksiä. The Revenge of Scrooge: Roope palaa helvetistä kostamaan Akulle, Iinekselle, ja pojille. K-18 väkivaltaa. Poikien päivä biitsillä, pojat lähetvät biitsille. K-18 kaikkea. Mummolassa tapahtuu, pojat ja Iines lähtevät mummolaan rentoutumaan. K-18 seksiä, väkivaltaa. The Death of the Ducks, Poikien viimeiset päivät. Suuri myllytys ja veri lentää. K-18 väkivaltaa, surullinen loppu. _______________________________________________________________________________ ORIGINAL WETFLESH (C) PRODUCT: PROUDLY PRESENTS A NEW SELF-MADE S E X S T O R Y ---------------- A N N E ******* Greatgreatgreat!. Ne olivat suunnilleen ajatuksen ajatukseni koko-naisuudessaan,kun sain kuula ettS minun oli pakko viettSS tuleva viikonloppuni jossain saatanan helvetinkuusessa,ja kaikenlisSksi perheeni seurassa. Goossshhhhh,eihSn sellaista kestS tiineenS oleva tammakaan. Mutta pakko oli mennS. Johonkin hemmetin maa-laispitSjSSn jonnekin vShintSSn sadan kilsan pSShSn lShimmSstS skai tsannelista. Luultavasti se tulisi olemaan viimeinen viikon-loppuni,jonka aikana tulen elSmSSn. Yritin vaikka mitS verukkeitamutta niistS oli enemmSn haittaa kuin hy÷tyS. Minun oli kerrankinPAKKO alistua tyranniperheeni tahtoon... Oli perjantai-iltapSivS, jossain heinSkuun puolessavSlissS, kun innostunut muu perhe lShti matkaan retuuttaen minua perSssSSn. Koko alkumatkan aikana huudatin protestiksi mankkaa (Helloween,Gamma Ray,Metallica,Sepultura) tSysilla,kunnes faijan hermot pettivSt, enkS olisi saanut enSS kuunnella ellen olisi kuunnellut Uriah HeepiS tai Erkki Junkkarista. Siirryin korvalappusterkkoihin ja koitin nukkua. Jossain vaiheessa havahduin kun olimme pyssSnneet Essolle tai johonkin ja mutsi kysyi ettS otanko salaatilla vai ilman. MistS hitosta olisin tiennyt mitS minulle edes yritettiin tarjota. Kysyin saisinko kyttyrSisen version kaalella, ja jatkoin nukkumista. Sepulturan sulosSvelet huumasivat aivoni ja matkasin taas unen ihanaan maailmaan... Kriiks. Pam. Huutoja ja kirkumista. KyseessS ei ollut Splatterleffa, kuten arvata olisi saattanut, vaan perheemme perille saapuminen. Yuck,ajattelin. Koko viikko tSSllS kauheessa lSSvSssS. KyseessS oli nSSs sukulaisteni maatila, jossa oli kaikenlaisiaelukoita..ja joitain epSmSSrSisiS ristisiitossiki÷itSkin oli.Vittu kun oli ihanaa. No, meidSt ohjattiin tupaan ja tervehdysten jSlkeen minulle nSytettiin huoneeni. TyypillisellS tuurillani minulle oli varattu erillinen ulkora-kennus, joku riihi tai sellainen, ja siellS minun tulisi "nukkua"koko viikko. EikS edes sShk÷S, tai mitSSn muutakaan rotanloukkuamodernimpaa. Vitun hauska homma, ajattelin, mutta yritin vain hymyillS iloisesti, ja purin tavarani. Onneksi minulla oli pattereita matkassa, joten mankka ainakin saataisiin kuntoon.Kuuntelin pari kertaa Equinoxen lSpi, kunnes havahduin vellikellon kalkattavaan SSneen. Tuvassa kaikki olivat koolla ja sovittiin mitS illallatehtSisiin.Grillausta,sauna,tikanheittovisa, petanquematsi faijanijohdolla...eli kaikkea itsaripuuhaa. Voi suuri ja keltainen vittu! Ei siis mitSSn tylsempSS ole. Kotiin jSi motu ja mikro jakaverit ja ainoastaan mankan sain kaapattua. Mutta sitten huomasin yhtSkkiS, ettS tuvassa seisoi erSs henkil÷ jota en tuntenut. HSn oli ehkS noin 16-vuotias, tytt÷, saakelin hyvSnnSk÷inen, sexikSs hymy, pitkSt tummat hiukset, muutenkinpitkS ja muotojakin oli luoja hSlle antanut varsin avokStisesti.Ennekuin ehdin ajatella muuta, setSni, joka oli tilan omistaja, sanoi ettS "Kuules poika, tSS on sun pikkuserkku, Anne. Ette ookkaa enne tavannu. Heh, joo, kun Anne on ainoo samann ikSnennii se tuli niinko vShSn pitSmSSn seurantapasta. EttS, Anne voi nSyttSS sulle paikkoja ja muutenkin pitSS seuraa." Suoneni pullistuivat innosta. Juuri tSmSntakiako olin kuiten-kin raahautunut mukaan. Homma nSytti aika kivalta, koska Annehymyili minulle kokoajan ja minS tottakai takaisin. SetSni sanoivielS, ettS Anne nukkuisi minun kanssani riihessS, etten pelkSisi turhaan. OOOOOOOOO...ajttelin....nyt vasta riemu repeSS..=) Illan lShestyessS olimme jo kolunneet paikkoja kokolailla, ja olimme jopa l÷ytSneet vanhan mopon, jota "yritin" ajaa. Onneksi Anne l÷ysi piakkoin kuitenkin lSSkekaapin ja laastaroi minut. KuuttakymppiS kalliota pSin ei olekaan pikkujuttu. Nojoo, en ol-lut kuitenkaan saanut tutkia niitS paikkoja jotka minua TODELLA kiinnostivat, mutta ehkSpS tilaisuus siihenkin hoituisi. Kello oli jo siinS 9 maissa ja porukka alkoi valua saunaan. Me emme kuitenkaan halunneet saunaan..tai ei minulla olisi ollutkyllSkSSn mitSSn sitS vastaan...mutta Anne halusi meidSn menevSn riihelle, koska kuuli ettS minulla on mankka ja Jarrea. Siis, riihelle. Kello oli jo 12 maissa ja olimme kuunnelleet Jarren koko mainion tuotannon lSpi kertaalleen ja olimme jo aika vSsyneitS. Muutkin olivat menossa y÷puulle, ja Annekin aikoi jo valmistautua nukku- maan. Annen isS kSvi vielS sanomassa hyvSt y÷t ja antoi y÷pusun..onneksi ei minulle...ja menikin sitten jo pois. RiihessS oli vain yksi huone, ja yksi peti, ja me emme pSSsseet samaan pSSt÷kseen siitS, kuka nukkuisi sSngyssS. MinS olisin halunnut nukkua lattialla ja antaa sSngyn Annelle, mutta Anne vaati nukkua lattialla, joten pSStimme nukku molemmat lattialla. Olihan meillS YKSI iso patja. Menin ensin peiton alle, ja lupasin katsoa muualle, kun Anne vaihtoi y÷kuteet niskaan. Hah, luuletteko tosiaan ettS olisin haudannut pSSni vilttiin ka ollut tirkistelemSttS, kun 16-vuo- tias tytt÷ riisuutuu. Ehei, minS tihrustin ja tarkkaan. Onnistuin nSkemSSn ainakin sen, ettS Annella oli keskivertoa isommat rinnat, kiinteSt sellaiset, ja venuskukkulakaan ei ollut onneksi aivan paljas. HyvShyvShyvShyvS...mietin..ja annoin Annen vaihtaa kuteensa ilman etS huomasi pikku perversiyteni. Annen tullessa saman peiton (niitS oli vain yksi) alle, mahanpohjaani kouraisi. Katsoin sivulle, ja nSin Annen rintojen ko-hoilevan hengityksen tahdissa. Mieleni olisi tehnyt koskea noihin jumalaisiin kumpuihin, mutta kaikkea ei voi kai saada. Minun oli todella vaikea hillitS itseni, ja niinpS yritin vain epStoivoi- sesti nukkua. EihSn siitS mitSSn tullut, ja olin jo puhkun partaalla. Minulla seisoi kun hSrSllS kutuaikana, kun vain ajattelin millainen olento tuossa vieressS makasikaan. Anne rikkoi hiljaisuu- den yhtSkkiS sanomalla ottavansa y÷pukunsa pois, koska riihessS oli tosi kuuma. Aarrgghh, sitS ei pikkuveljeni enSS ollut kestSS, kun Anne ry÷mi alastomana peittomme alle. Sitten tuli elSmSni noloin tilanne koskaan. Anne huomasi sojottavan tapponuijani, ja rupesi hihittSmSSn. Olin aivan SnkkSnS ja tuijotin vain kattoon. ThtSkkiS tunsin kuinka kSsi matkasi peiton alla stardeani kohti tarttuen siihen kiinni. Silloin humahti melkein jo taju kankaalle. Rukoilin ettS tSmS ei olisi unta van totista totta, ja sitS se tosiaankin oli. Heitin peiton pois pSSltSmme, j akierShdin ympSri. NSin Annen alastoman vartalon ja henkenikin taisi siinS sivussa salpautua. En tiennyt mihin katsoa tai koskea. SiinS samassa Anne kierSytti minut selSlleni ja alkoi hyvSillS kivikovaa miehuuttani. Se kiihtyi piakkoin ihanaksi rytmikkSSksi liikkeeksi, ja huomasin kuinka Annekin alkoi kuumeta. Keskeytin Annen puuhan, ja neuvoin hSnet kanssani tuohon asennoista parhaimpaan, perinteiseen kuusysiin. Anne makasi pSSllSni kaluani kiimaisesti imien, ja minS hSnen allaan imien ja nuollen kaikkea mitS sain suuhuni hSnen jalkovSlistSSn. Painoin kieltSni syvemmSlle hSnen vakoonsa, ja nuolin jokaikisen sopukan kovaa klitorista my÷den puhtaaksi. Anne nuoli kaluni pSStS ja otti sen taas vSlillS huuliensa vSliin. Se tuntui niin mahtavalta, ettS ihmettelin miksi homot ei tosissaan vSlitS naisista. Liikeemme alkoi kSydS nopeammaksi ja kiimaisemmaksi ja niinpS vaihdoimme asentoa. Heitin mankan pSSlle, ja aloitin ottamaan Annea takaapSin Helloweenin "Eagle Fly Free":n tahdissa. Porauduin hSneen takaapSin ja tunsin kuinka mSrSn imaisun saatelemana tulin hSnen sisSSnsS kokonaan. Muutaman sovitusliikkeen jSlkeen otin kSmmenillSni hSnen kiinteistS perspuolikkaistaan kiinni, ja aloitin rytmikkSSn painelun. Anne vikisi kuin pieni elSin minun liukastellessa takana. Tunsin, kuinka joka ty÷n÷llS hSnen emSttimestSSn purskui mehuja ulos. NiitS roiskui osa reisilleni ja osa siihen peitollekin. Puristelin kourillani Annen kiinteitS rintoja, ja hiroin hSnen kovia nSnnejSSn. Sittem tunsin kuinka minulta oli tulossa, mutta viime hetkessS Anne kiepahti pois altani, ja ty÷nsi minut selSlleni. HSn tuli pSSlleni istumaan jalat haarallaan, ja nosti takapuoltaan asettaen kaluni hSpyhuuliensa vSliin. Sitten hSn painoi itsensS hitaasti alas ja sorvasi kullini jalk÷vSliinsS. Sitten hSn alkoi ratsastamaan kiimaisesti pSSllSni. Otin kSsillSni hSnen lanteistaan kiinni ja rytmitin hSntS. Annen ratsastus kiihtyi ja hSnen kiinteSt rintansa tanssivat silmieni edessS. Otin niistS kiinni ja leivoin niitS ja samalla tunsin kuinka kutina alavatsassani ilmoitti lastin lShtevSn liikkeelle. Annekin tunsi sen ja hSnenkin pillunsa alkoi supistella voimakkaasti. Anne ratsasti ylvSSsti loppuun asti, ja tunsin kuinka koko ruumiini jSykistyi ja kaluni alkoi sylkeS kuumaa elSmSnnestettS Annen ihanan lSmoimSSn ja kosteaan emSttimeen. Annekin alkoi vikistS ja samaan aikaan hSnkin tSrisi orgasmin kourissa. Laskin kaikki spermani Anneen ja sitS tuli ainakin se klassillinen kahvikupillinen. LauettuammeAnne lysShti vSsyneenS ja hikisenS pSSlleni ja hSnen kiinteSt rintansa painautuivat tiiviisti rintaani vasten. SinS y÷nS ei ollut ainakaan unensaantivaivoja. HerSsimme aamulla toisiimme kietoutuneina kuin muratit, ja nauroimme kunnolla. Viikko menikin sitten Annen kanssa rakastellessa, ja mopolla kaahaillessa. KesSn jSlkeen sain kuulla ilosanoman, ettS Anne oli tulossa kaupunkiin, ja hSn olisi jo kolmannella kuulla raskaana. SiinS kevSSllS sitten Anne synnytti terveen poikalapsen, ja ylpeS isS oli tietenkin seuraamassa syntymisen ihmettS....=) +++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++ + TSssS hieman juttua kesSstS. Koska nSk÷jSSn tSmSn alan jutun + + kirjoittajia ei pahemmin ole, niin siksi kokeilen heittSS + + oman korteni kekoon, toivottavsasti kestStte kirjoitusvirheet. + + + + Terv: Mr Flash + + + +++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++ + * Annika * (C) 18.7.1989 Mr Flash + +++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++ HerSsin vSrShtSen ja kylmSS hikeS otsaltani pyyhkien, oli aamupSivS ja kellon ollessa pSSlle yhdentoista. Viime ÷inen koodaus oli jatkunut pikkutunneille saakka, ja homma oli pakko saada toimimaan ennen kotiin lSht÷S, voi helvetti kirosin ja manailin ty÷tSni, ei se ollut edes hulluille sopivaa. Ilmeisesti melkoinen hullu olinkin kun sitS tein. Nousin sSngystS yl÷s ja tapani mukaan laitoin radion auki ja aloin venytellS jSseniSni. Radiossa kerrottiin pSivSntapahtumia, mitSSn erikoista ei ollut tapahtunut ajattelin, ja mennS l÷ntystin punaisin silmin suihkuun. Kello l÷i kaksitoista, ajattelin ettS jopas olen saanut olla rauhassa, mutta soihan puhelin viimeinkin, hieman vaille puoli yksi. Soittaja oli ystSvSni Hannu, joka tervehti minua reippaalla SSnellS ja kyseli kuulumisia. Sanoin ettS olin juuri juomassa kahvia ja semmoista. Hannu ehdotti ettS voitaisiin vaikka illalla lShteS muutamalle oluelle ulos, en keksinyt muutakaan menoa joten sanoin asian sopivan mainiosti, Hannu lupasi tulla illalla kuudeksi kSymSSn. Hannu oli vanha ystSvSni johon olin tutustunut vuosia sitten lomaillessani lapissa, hSnellS oli huvila Kuusamon liepeillS, hieno huvila olikin, ja vielSpS jSrven rannalla. Hannu asui HelsingissS kuten itsekkin asuin, kuulemma oli ikSnsS asunut HelsingissS, vaikka sitS hieman epSilinkin. Hannu oli hyvS ystSvS minulle, hieman itseSni vanhempi, alle 25:den. Jatkoin kahvin juontia ja syvennyin pSivSnlehteen, aika kuluisi nopeasti ja pian oli iltapSivS ajattelin. Niin kohta kello olikin jo kuusi, ja Hannu soitti kelloa, hSn oli hieman etuajassa, mutta se oikeastaan oli aivan hyvS vain. Aikamme h÷pistySmme pSStimme lShteS lSheiseen Eliteen ottamaan muutamat oluet, ja puhumaan lisSS. Jonkin ajan kuluttua istuimme ElitessS ja siemailimme olutta. Hannu aloitti uuden aiheen ja ilmoitti ettS olisinko kiinnostunut lShtemSSn hSnen huvilalleen Kuusamoon pSin? mitSs minS moiseen tokaisin, totta kai olisin kiinnostunut lShtemSSn, alkoihan kesSlomani juuri ensiviikolla. Hannu sanoi jotta olisi mukavaa taasen hieman narrata lohia ja semmoista, sanoin samaa, pakostakin vSlillS tekee mieli pois tSSltS kaupungin hSlinSstS. Hannu tokaisi jotta lShtisimme ensiviikolla matkaan hSnen autollaan, sanoin jotta homma sopisi mainiosti, ja lupasin jSrjSstSS asiat kuntoon siihen mennessS. Joimme oluet loppuun ja lShdimme ulos, Hannu toivotti hyvSS illanjatkoa, sanoin hSnelle samaa ja suuntasin kulkuni asuntoani pSin. Hetken kSvelyn jSlkeen vilkaisin taakseni sattumalta ja huomasin ettS perSssSni kSveli nuori tytt÷, olisikohan ollut jotain parinkymmenen, en kiinnittSnyt sen enempSS huomiota tytt÷÷n. Aloin lShestyS asuntoani ja ajattelin koukata viereisen puiston kautta, ja istahtaa hetkeksi penkille, olihan ilma lSmmin ja aurinko paistoi vielS viistosti taivaalta. Hetken istahtamiseni jSlkeen viereeni istui joku, en heti nShnyt kuka olisi istunut viereeni, koska aurinko paistoi juuri silmiin siltS kohdalta. Laitoin kSden eteen ja huomasin ettS vieressSni istui sama tytt÷ joka oli kSvellyt perSssSni aikaisemmin, nyt nSin hSnen kasvonsa tarkemmin, hSn vaikutti kauniilta, oikestaan hSn oli suloinen jos sanoisin, hSnellS oli sivistyneet piirteet, hohdokkan kauniit silmSt, sekS seksikSs suu, my÷s hiukset olivat kuin silkkiS, hSn oli todellinen blondi. Tytt÷ katsoi minua suoraan ja sanoi pehmeSllS SSnellS : nSin sinut ElitessS, ja jokin sai minut mieltymSSn sinuun. Olin hieman p÷llShtSneen nSk÷inen ilmeisesti, kukapa nyt ei olisi, jos vieressSsi olisi kuvankaunis blondi joka sanoo seuranneesi sinua siksi ettS oli mieltynyt sinuun. Onneksi en ole mikSSn tuppisuu joten aloin virittSmSSn keskustelua, sanoin ettS olin mukamas itsekkin huomannut hSnet ElitessS, vaikka nSin ei ollut. Tytt÷ aivan kuin herSsi, ja alkoi puhumaan ihmistyypeistS, hSn sanoi jotta oli heti huomannut minun olevan jollain lailla erillainen. Pohdin asiaa hetken itsekseni ja herSsin todellisuuteen, niin ehkS minussa on jotain semmoista sanoin, kaikissa meissS kai lienee jotain tokaisin vielS perSSn. Tytt÷ alkoi puhumaan arkipSivSisitS asioista ja kommentoin niihin omalla tavallani, jollain lailla huomasin olevan aina osalla tavalla samaa mieltS. Tytt÷ esittSytyi Annikaksi, ajattelin ettS jopas on sopiva nimi s÷p÷lle tyt÷lle. Ilta alkoi hSmSrtyS ja sanoin Annikalle jotta voitaisiin mennS luokseni jatkamaan juttelemista, ellei hSnellS olisi mitSSn sitS vastaan, Annika suostui ehdotukseen. LShdimme kSvelemSSn puistosta kohti asuntoani. Annika katsashti minuun, hSn oli aivan kuin tuttu minulle, ihan kuin olisin tuntenut hSnet vuosia, vaikka olikin aivan SskettSin astunut elSnSSni, jollain tavalla hSn tuntui lumoavan minut kauneudellansa. Istahdimme sohvalle ja kysyin Annikalta ottaisiko hSn drinkin, tein Kuubalibren joka on suosikkini nSin kesSisin. Tarjosin drinkin Annikalla, hSn piti kovasti siitS. Aloimme puhua kesSstS, totesimme ettS tSmS kesS on ollut mitS mainioin, Annika tokaisi jotta voisi olla aina yhtS lSmmintS. Tein toiset drinkit ja Annika alkoi selvSsti lSmmetS, nyt hSn katsoi minua suoraan silmiin, ja sanoi pitSvSnsS minunlaisistani miehistS, sanoin hSnelle ettS hSn on ihana puheissaan. Nyt keskustelumme kSSntyi pois arkipSivSisyydestS, ja Annika tahtoi ainoastaan minut, en laittanut hanttiin laisinkaan, olihan Annika todellinen prinsessa sadusta. Kietaisin toisen kSteni Annikan kaulan ympSri ja hitaasti hivuttauduin hSnen kasvojensa lShettyville, ja tein kevyen suudelman, Annika kehrSsi kuin kissa. Annika aloitti pitkSn suudelman joka ei tuntunut loppuvan koskaan, lopetettuamme suudelman olin aivan myyty mies, Annikan sanoi haluavansa aktia, sanoin jotta hSnen saamansa pitSS. Annika istahti syliini siten ettS katsoi minua kohden, huomasin Annikan kiinteSn takamuksen joka ei voinut jSttSS silmiSni rauhaan, my÷skin paidanalus tuntui pursoavan tavarasta, kyse olisi kiinteistS ja suurista rinnoista ajattelin. Housuissani alkoi jomottaa, isoveli tahtoi lisSS elintilaa. Annika alkoi riisua paitaansa, kun samalla annoin hSnelle kevyitS suukkoja kaulalle, ja hyvSilin hSnen takamustaan. Annika suorastaan ymShteli hyvSstS tunteesta. Annikan paidan napit olivat auki ja niiden alta paljastui suloiset ja kookkaat melonit, joihin kSvin heti kSsiksi, hyvSilin ja puskin rintoja, Annika oli aivan sulanut, hSn halusi lisSS. Otin paitani ja housuni pois, jStin ainoastaan pikkuhouhut joiden sisSllS pikkuveli pullisteli. Annika oli tSllS vSlin asettunut selSlleen makaamaan sohvalle, lShestyin hSnen sSSriSSn ja hSpySSn, ainoastaan pikkuhousut olivat hSnellSkin pSSllSSn, hSn makakasi huohottan ja pyysi riisumaan housut. Kurkistin uteliailla sormillani housujen alle, josta paljastui mitS somampi karvapesS, oijoi ajattelin. Vedin Annikan silkkiset pikkuhousut nilkkoihin, ja pois tieltS, Annika oli nyt aivan alasti, hSn hieman levitti jalkojaan ja huokaili itsekseen jotain, en jSttSnyt kuumaa rautaa takomatta ajattelin. Joten laskeuduin jalkojenvSliin, ah mitS vittu totesin, oikea prinsessan pillu ajattelin. Ty÷nsin etusormeni Annikan vakoon ja aloin hitaasti upottamaan sitS syvemmSlle, tSmS sai Annikan samaan aikaan vavahtamaan, ja vikisemSSn jotain. Annika oli lSmmin, nuori ja piukka huomasin. Annika oli jo nyt aivan mSrkS, mutta silti kielellSni hieman kiusoittelin, Annikan lanne nytkShteli muutaman kerran, ajattelin ettS aika on nyt kypsS, muuten pian itse tulen housuihin. Nousin yl÷s hitaasti ja siirryin Annikan rintojen luokse, nyt tytt÷ katsoi minua veikeSsti ja nousi istumaan, tarraantui pikkuhousuihini ja pudotti ne nilkkoihin, potkaisin housut pois ja samalla Annika oli tarrautunut sojossa osoittavaan kulliini, oohh miten iso sinulla on hSn mumisi, Annika otti suuhun elimeni, tunsin kuinka nautinto virtasi elimestSni, niin kiusoittelevasti Annika huulillaan terskaani lipsutti, oohh huokasin ja tarrauduin Annikan hiuksiin ja painoin hSnen pSStSSn, jolloin kullini upposi Annikan suuhun syvemmSlle, hetken kuluttua oli pakko lopettaa etten vielS tulisi. Nyt Annika asettui sohvalle kontilleen siten ettS tulisin hSneen takaapSin. Tarrauduin Annikan kiinteSSn peppuun ja annoin jSykSn kullini hieroa Annikan hSpyhuulia, se todellakin vaikutti piukalta, olihan se siltS tuntunutkin. Otin Annikan pepusta kiinni ja nostin sitS hieman ylemmSksi, jotta pSSsiin paremmin tyt÷n sisSSn. Nyt asetin kullini Annikan hSpyhuulille ja hieman painauduin hSnen sisSSnsS, Annika voihkaisi, hSn vSrisi nautinnosta. Aloin upottaa elintSni syvemmSlle aina hitain nytkSyksin, tiedSn kokemuksesta ettS tSmS aiheuttaa tyt÷ille kiusallista nautintoa. Annika oli ihanan tiukka jo nyt, enkS ollut edes vielS kuin puolessa vSlissS, nyt pysShdyin hetkeksi, Annika voihki kiimaisesti, otin hSnen muhkeista rinnoistaan kiinni ja aloin hieroa niitS, ja samalla yhdellS nopealla ty÷nn÷llS painoin loput elimestSni Annikaan. Tunsin kuinka kullini pSS osui Annikan pohjaan, mutta olihan elimeni aivan juurtamy÷den Annikassa, joten ilmankos se, samalla Annika kiljaisi ja voihki nautinnosta aiheuttamasta tunteesta, ilmeisesti olin tSyttSnyt tyt÷n yllSttSen, ja piukka pillu oli nyt sananmukaisesti tSynnS tavaraa kuin "turusen pyssy". Aloitin hitaasti pitkSt ty÷nn÷t aivan vittuhuulilta tyt÷n pohjaan saakka, Annika voihki ja auttoi valitsemalla vauhdin, oijoi tuntui todella makoisalta kun Annikan kireS pillu hieroi kyrpSSni, joka porautui tytt÷÷n, tSyttSen tiukan pillun viimeisimmSnkin kolon. Tunsin kuinka Annikan vittu alkoi kouristella, Annika voihki ja SSnnShteli, huomasin jotta hSn alkoi saada orgasmia, lisSsin vauhtia ja kiljuen Annika sai orgasmin, Annikan suusta valui kuolaa, ja hSn sopersi sekavaa SSnnShtelyS. Hetken kuluttua vaihdoimme asentoa siten ettS asetuin istumaan sohvalle, ja Annika laskeutui syliini samalla kun ohjasin tSydessS mitassaan olevan elimeni Annikan hSpyhuulille, Annika laskeutui ja samalla kullini tSytti tyt÷n vitun, oohh voihkaisi nautinnon SSni tyt÷n suusta. Nyt Annika ratsasti sylissSni rajusti, samalla hieroin hSnen meloonejaan, Annika sai kaksi voimakasta orgasmia perSkkSin jolloin tuntui kuin tytt÷ olisi menettSnyt tajuntansa. Olin aivan rajShtSmSisillSni, ja sain erittSin voimakkaan orgasmin, ja pumppasin kaiken kuuman sperman Annikan sisSSn, huohotin hetken ja vedin elimeni Annikan sisSltS, Annika oli vielSkin orgasmin ly÷mS. Istuimme hetken sylikkSin jonka jSlkeen menimme suihkuun, joimme vielS iltateetS ja puhuimme SskeisestS orgiastamme. Annika sanoi olevansa rakastunut minuun, sanoin pitSvSni my÷s hSnestS. Kerroin Annikalle jotta lShtisin huomenna viikoksi lappiin lomailemaan, ja tulisin parin viikon kuluttua takaisin, Annika antoi puhelin- numeronsa ja osoitteensa jotta voitaisiin palata juttun my÷hemmin. Seuraavana pSivSvSna matkalla lappiin kerroin Hannulle tapahtumasta, ja Hannulla riitti ihmettelemistS prinsessasta koko matkan. ++++++++++++++++++++++++++ + (C) 18.7.1989 Mr Flash + ++++++++++++++++++++++++++ My secretary and I wish to relay to you our sex life and the special kind of pleasure we partake of each others bodies. It's been approximately eighteen months since this thing between her and I started and is still going on to this day. Ann is in her early forties, approximately five feet seven inches tall and very well proportioned (36C-23-35), with beautiful legs, and an ass that doesn't quit, which she takes every opportunity to show off with a cute little wiggle in her walk. At forty-nine, I am the executive vice president of a small manu- facturing company in Michigan. I have black hair with a touch of grey by my side-burns and could use a diet and a regular exercise program but don't care enough about the way I look to push me to do it. Ann became my secretary after my promotion to executive vice president. I had respected Ann as a good employee before she was promoted with me and I frequently wondered how good she was sexually. After my promotion, almost immediately her work habits became sloppy. She was habitually tardy; sick at least one day per week, etc. After some time had gone by, I reprimanded her and she promised to do better. After a few months of excellent work, she slowly slid back to her previous ways, which were totally out of character, based on my previous dealings with her. One afternoon Ann asked to go home early because she had a migraine headache. I let her go and decided that I would again have to talk to her about her work habits. However, that afternoon something happened that made me even angrier at her. She had misplaced the file of our largest account. A problem had developed after she left for the day, and when I looked for the file, it was missing. I called Ann at home and told her to report to me at the office the next morning, a Saturday. After she'd voiced several complaints and excuses as to why she could not make it, I told her to be there if she valued her job. She agreed to meet me. When she arrived, she was wearing skin-tight jeans and a silk blouse, her blond hair was piled on top of her head and her face was expertly made up, as always. During our conversation I became very stern with her and she became increasingly bitchy. Finally, I said that she deserved to be punished not only for her poor work, but because of the way she was acting. While she was saying, "No, you wouldn't do that," and "No, you can't," her eyes were saying, "Yes, yes, yes!" Suddenly, I realized that what she really wanted was to be dominated and humiliated. I ordered her to stand up and walk over to my desk. She refused to do so, saying she would not allow this to happen to her. Her nipples, however, had become erect and were poking against the sheer material of her bra and of her thin silk blouse. I told her that her punishment was going to be harder because of her refusal and that if I had to go over to her, she would regret it very much. Slowly she rose from the chair and walked over to the front of my desk. I ordered her to remove her jeans and blouse, which she did very slowly. I chided her for her reluctance, telling her that her punishment was going to be more severe if she did not comply to my demands. After she removed her outer garments, I made her turn around so I could gaze upon her. Her breasts were beautifully shaped, with long, hard nipples; her stomach was flat and looked strong; her legs were beautiful and her ass was ample but firm. After my visual examination, I reached up and, through her bra, pinched one of her nipples between my thumb and forefinger, and pushed her forward so that she fell into a bent-over position across my desk. I commanded her to pull her panties down to her knees, which she did without hesitation. I could see drops of pussy juice perspiration on her pussy lips, and I asked her if she had ever tasted her own pussy juice. She said no. I accused her of lying and swatted her ass with my hand, leaving my handprint on the cheek of her ass. She then admitted that she had tasted her own juice from her fingers while she masturbated. I instructed her to masturbate and eat her jucies for me. As she slowly ran her fingers over and around her clit, I became more and more aroused and started spanking her. I started with small swats on each ass cheek, grabbing a handful of her ass with each swat. Gradually, I increased the tempo of my spanking, and she increased the tempo of her masturbation to coincide with it. Suddenly, I stopped spanking her and she turned her face toward me and said, "Please don't stop." She confessed to her desire to be punished, which explained her poor performance at work recently. She implored me to spank her harder, saying, "Hit me harder, please, I want you to spank me. I've been very bad." With that, I ripped off her bra and placed a file clamp on each nipple. She screamed and moaned from the pressure on her nipples as I jiggled her tits from side to side. I made Ann bend over my desk again as I removed my clothes. I took my belt and fashioned a dog collar around her neck. The leftover end of her "collar" I used as a whip for her ass and a leash. I ordered Ann to suck my cock as I yanked on the leash pulling her head towards my hot groin. She sucked me deeply without complaint. As she eagerly took my cock into her mouth, I resumed spanking her, with the leash. Each whip with the leash brought a wimper from her cock filled mouth. Her ass was raw and bright red, and her nipples were turning blue from lack of blood. I ordered her to remove her nipple clamps by pulling them off. While she deep-throated me, she slowly pulled the clamps off her nipples, moaning all the while. I stopped spanking her, spread her ass cheeks and slid my raging cock into her cunt. She moaned and asked me to fuck her hard. I turned her over onto her back so that her ass rested on the edge of my desk. She wrapped her beautiful legs around me and returned each thrust of my cock. I took one nipple in my mouth and gently sucked and bit it as we continued our thrusting. As I continued fucking her, I grabbed her tits, pushed them together and up toward her mouth. She knew I wanted her to lick her own nipples, which she did without hesitation. I removed my cock from Ann's warm, wet pussy and crawled on top of her, sliding my cock between her tits. I resumed my fucking motion as she started licking the head of my juiced cock as it poked between her tits. Suddenly, I could hold back my orgasm no longer and plunged my cock into her mouth. She swallowed my cock as my cum shot out in stacatto bursts. She desparately tried to swallow all of it, but some ran out of the corner of her mouth. Ann wiped the excess come off her mouth and neck with my cock and then licked the come off my cock while the look in her eyes were asking of my approval. I made my cock twitch as I gave her a wink. I got off her and turned my attention to her cunt. Her ass was still resting on the edge of my desk, so I hooked her legs over my shoulders and buried my face in her beautiful blonde pussy. I sucked her clit and flicked my tongue over it. After several minutes of my clit sucking combined with my two fingers sliding in and out of her cunt, Ann screamed with a mind-blowing orgasm. I continued sucking and licking her pussy until she seemed to be in one long frenzied orgasm. From that incredible Saturday on, we have continued our relationship. Ann agreed to be my submissive, masochistic mistress. She is punished regularly with either a belt, whip or rod. She has had her nipples pierced and wears small gold hoops in each. She is not allowed to wear any undergarments while working; however, she may wear selected pieces of lingerie when we are away from the office. She must be ready at a moments notice to take "dick"tation in my office in any position. Ann and I have grown very close over the last eighteen months, and she will do anything I order her to do. Even fuck other men, including potential clients and friends. The following story is proof of her devotion to me. Ann has agreed to let me use exerpts from her diary as well anything else she can remember of her experiences as she types this. This is her story... ---- ---- ---- ---- ---- ---- ---- ---- ---- ---- ---- ---- ---- ---- ---- Chuck wishes that I let you know about a pleasurable experience I had with a few of his good friends and associates. I want to let you know that I do like a little S+M but I don't need it to have an orgasm. I had never had sex with more than one man at a time but being the person I am, I need to have Chuck tell me what to do so that I could make him feel good about me. It makes me feel good to make Chuck feel good. After being with Chuck and adoring his every command and gesture, I was extremely satisfied with my sex life and my work habits had straightened up to the point that I was getting job offers from some of our clients. Some of the clients would come into the office and their eyes would be scanning my every curve. Their eyes would be saying "Lets Fuck!" while they would talking about the weather outside. I could almost smell their semen start to bubble in their balls. One night while fucking late at the office, Chuck decided to go get us something to eat. The office tower we work in has an allnight fast food shop, so the meal was only a short elevator trip away. I gave Chuck a delicious suck before he left and he spilled his load for me to eat. He ordered me to bend over his desk with my legs spread wide and start fingering my pussy and to stay in this position until he returned. He also stated that I would would be thrashed within an inch of my life if I disobeyed this order. So, here I was fingering my pussy with 2 fingers and eating the hot juices spilling from its lips. When I heard the elevator doors open, I knew that Chuck was coming back. I was proud of myself for being able to complete his wish. I heard a the door open behind me, and before I could turn I heard him say, "No, don't turn around! Just stay as you are. How lovely you look" I stood stock still, not moving a muscle as I felt him moving closer to me. "Bend lower, Ann. I want to fuck you from the rear." I found this suggestion exciting, and I quickly leaned over as far as I could, spreading my legs wide as I did so, bracing myself with my hands on the edge of his desk. I knew this position afforded him a perfect view as I could feel the full globes of my buttocks spread wide apart as I bent to his desired position. The feel of his hot gaze lingering in the deep crevice of my lushly rounded rump, his lusty stare caressing the dewy lips of my blond-furred cunt, my complete naked exposure, all combined to cause me to writhe in passion as I waited impatiently for him to ram his hard and thickly throbbing cock into my belly. I felt his hands close over the curve of my hips and I moaned with desire as his cockhead prodded gently against the soft flesh of my rump. His voice seemed far away as I heard him say quietly, "Hold still now. You are about to have it in you." Though his voice was strained with the tension of his own desire, I wondered how he could sound so calm when I was almost speechless with lust. I still had not looked back at him since his return to the office and this made the touch of his unseen cock feel even more erotic as I felt him guide the turgid head into the wetly unfolding lips of my yearning cunt. I wiggled my hips in happy abandon as I felt my cunt and belly once again being invaded by the hard length of a driving cock. My position him complete access to me and I felt the full, throbbing column press in to the hilt, his hairy crotch buried in the crevice of my rump. He held himself still and I could feel his cock jumping deep within me, and I worked the soft walls of my cunt against it, my female muscles fluttering and tugging at the long hardness that filled it so delightfully. I heard him groan softly as I worked my cunt frantically over his cock, and I could feel him tremble from the sensations, causing me to press back tightly against him, my rear fully impaled on his spear of flesh. "Is it good, Ann? Are you filled with cock now, my sweet?" I heard him whisper softly. I nodded mutely, my cunt too stretched and stuffed with meat for me to answer, and I turned my head to look back over my shoulder as best I could, and the sight caused me to gasp in stunned surprise. In the room behind me, standing quietly watching, were four naked men, each man holding the hard length of his cock in his hand. I was so completely unnerved by the spectacle I couldn't move and when I looked at each leering face, I was shocked to see that one of the men watching so avidly was Chuck. "Then who," I thought wildly, "is in me? Who is fucking me?" At the thought of being so completely impaled on the hard length of a man's cock, a man whom I had never even seen, caused me to jump in terror, crying out, "No, oh please, no! Take it out of me. Chuck make him take it out!" Strong hands held me in the lewd position as I thrashed wildly, but I was unable to remove my stuffed cunt even an inch away from the stiff cock that filled me, I looked up as Chuck walked up to me. "Ohh, Chuck, what have you done to me? Why are you letting them do this to me?" I cried desperately. He sat down in his office chair in front me and said gently, "Come now, Ann, don't carry on like this. You know that a horny, sexy woman such as you needs all the fucking she can get. Why, you were only moments ago ready for me to fuck you, even after you had sucked my balls dry. One man cannot give you all you need, so I thought you would appreciate me to bring you more cock!" Even as he spoke, the other three men walked up to my lustily bent form and I looked around at six naked and hairy thighs that surrounded me, their stiff cocks bouncing with lust as they pointed straight at me. Again I struggled, the thought of being handed over to lust-crazed men for whatever use the wanted to make of me, terrified me, but my pitiful writhings were in vain and the man who had me stuffed with his cock held me easily. Again I looked up at Chuck, who sat smiling gently at me as I begged, "Please, Chuck, don't let ... ohh!" I cried soflty as I felt the hard cock suddenly begin pumping in and out of my warm and clinging depth of my cunt. The swollen column was quite wet from my juices and it moved in and out with tighlty filling ease, his crotch and belly slapping gently against the quivering flesh of my rump with each deep penetration, my body rocking back and forth in rhythm with his long strokes. I bit my lower lip as my body accepted the delicious friction of his cock moving in and out of my tight little cunt, and I knew that I was panting softly, betrayed by my own feelings as I heard Chuck say, "You wanted to be fucked, Ann. Now relax and enjoy what Ted is giving you. It seems to me that he is giving you a very good fucking, so why not enjoy it!" Whoever 'Ted' was, he was doing a very good job indeed! His stroked were long and steady, the gorged plum dipped deep into me and I could feel it as it preceded the heavy shaft as the throbbing cock pumped away at my flowing slit. The other men dropped to their knees so that they might better see the passionate union of their compatriate as he fucked me. Their lusty comments regarding my thighs and cunt, the way I engulfed his entire cock inside my furry cleft, the things that each man promised to do to me as soon as his turn came, all made me shiver with both pleasure and fear. The full globes of my breasts bounced and trembled with each long lunge of the cock at my rear, the nipples standing like two ripe cherries at the tip of the creamy softness, quivering at each pounding stroke. I could feel each breast swell to new fullness as strange lips tugged and sucked on them, the flooding sensations scalding hotly inside my body, meeting the exploding sweetness of my climax as I ground my rump in complete rapture against the slickly pounding cock inside me. "Don't stop," I groaned, the rough harshness of my lust-filled voice almost unrecognizable even to me, "Fuck me - fill me - with your - cock. More - give me - more, harder, that's it - I - I ... aghhh!" I knew I was bucking and lurching like a crazy person as I felt another voilent climax crashing through my pleasure filled belly. The men held me firmly, making me take the full length of Ted's cock as he rammed in me to the hilt as he shot his creamy load deep within my quaking belly. The feel of his hot sperm squirting into me caused me to shiver with joy and I pressed back hard to capture every inch of his throbbing rod, clinching with my buttocks and squirming on his hard impalement while milking every drop of his violent discharge from his spurting meat. Finally, with a sigh of completion, I felt him slowly withdrawing his shrinking cock from the slippery walls of my dripping cunt, making a slight 'plopping' noise as the mottled head dropped from the clinging lips. "Now darling, that wasn't so bad, was it?" (end of part 1) (part 2 cumming soon...) Voiko enemp{{ vituttaa ?? ------------------------- (c) 1989 sillon kun vitutti. M}r} taas kaikille jotka jaksavat lukea n{it{ juttuja.. Jutussa esiintyvät henkilöt ovat satunnallisia joilla ei ole mitään sijaa todellisuudessa. Paskan jauhanta jatkui taas tavalliseen tapaan SS-joen lukiossa. Kaikki koulua käyneet tuntevat kyllä paikallisen uskonnon opettajan. Hän on todel- la uskomaton persoona. Uskonnon tunnilla tehdään mielikuvitusellisia matko- ja mitä eriskummalisimpiin paikkoihin. Tällä kertaa matka suuntautui Israel- iin, siihen jutskujen luvattuun maahan. Opettaja kehoitti kaikkia nieleske- lemään, niin kuin aina lentokoneessa on tapana, silloin kun noustaan ilmaan. Tällä välin hän piti sellaista meteliä kuin lentokone pitää, siis pörinää. Ajattelin jotta kuinka mokoma kehtaa, iso mies leikkiä luokan edessä. No kuitenkin siellä oli pakko olla. Nostin kirjani pulpetille ja asetuin sen taakse nukkumaan. Uni tulikin suhteelisen helposti, kun ottaa huomioon vii- me öisen modeemilla soittelun. Nukahdin ja näin unta siitä matkasta jota muut luokkalaisemme yrittivät kestää hereillä. Laskeuduimme Tel Avivin lentokentälle. Oletin kaupungin olevan sellainen rauniokasa kuin TV:ssä olin monasti nähnyt. Oletukseni meni kuitenkin täydel- lisesti pieleen. Kaupunki oli aivan tavallisen eurooppalaisen suurkaupungin näköinen. Siirryimme lentokoneesta linja-autoon, jonka oli määrä viedä mei- dät hotelliimme. Noin puolen tunnin ajelun jälkeen olimme hotellin ala-au- lassa jonottamassa vastaanotto tiskille. Katselin ympärilleni aulassa ja ar- vioin hotellin suhteellisen uudeksi, keskitasoa paremmaksi noin 4 tähden ho- telliksi. Aulassa oli menossa aika hässäkkä, samaan aikaan meidän kanssamme oli hotelliin tullut jokin muukin ryhmä. Kielestä päätellen he olivat josta- kin arabimaasta, kun puhuivat sellaista ähläm-sählämiä. Juuri silloin silmii- ni osui todella kaunis beduiinityttö. Hän oli pukeutunut, sielläpäin tavalli- seen lakanaan. Se ei tainnutkaan olla ihan tavallinen lakana, sillä pystyin sen läpi erottamaan kauniit, hyvin muodostuneet rinnat. Helman loppuessa pal- jastuivat täydelliset sääret. Todellinen herkkupala, ajattelin. Viimein jo- nossa tuli minunkin vuoroni. Olin aiemmin vilkuillut viereiselle tiskille jotta näkisin Sen tytön huoneen nummeron ja onnistuinkin siinä : 237. Tiskil- lä katsoin omaa numeroani : 236. Mikä säkä ! Pääsin asumaan viikon ajaksi hä- nen naapuriinsa. Havahduin ajatuksistani, kun kaverit olivat menossa hissiin. Otin muutaman juoksuaskeleen ja ennätin hissiin juuri ennen kuin ovet sulkeu- tuivat. Hotellissa oli 15 kerrosta ja huoneemme sijaistsivat viidennessä ker- roksessa. Astuimme ulos hissistä, käytävälle ja käytävää vasemmalle, eipäs kun oikealle. Huone oli aika lähellä hissiä ja juuri huoneen vieressä oli juoma-automaatti, jossa oli muutakin kuin Cokista. Hyvä, ajattelin eipä tar- vitsisi olla kuivin suin. Menin huoneeseeni ja rupesin purkamaan laukkujani. Illallisen jälkeen menin kylläisenä discoon. Katselin ympärille ja huomasin juuri sen arabitytön olevan myös discossa ja vielä ilman miesseuraa. Siitä paikasta menin pokkaamaan hänen eteensä ja heitin eksoottisella englannilla seuraavan kysymyksen : -Would you like to dance with me ? Ja hieman yllättä- en sain vastauksen : -With pleasure. Siirryimme tanssilattialle. Sydämen lyödessä aivan toimintakykynsä äärirajoilla aloitimme ensimmäisen kappaleen. Tanssimme ensiksi erillään niin kuin nopeita kappaleita yleensä tanssitaan. Kappaleen loputtua DJ päätti heittää joukkoon välillä hitaankin piisin. Ar- velin että tytön uskonto kieltää kaikenlaiset lähentelyt. Piisin alkaessa tyttö kuitenkin painoi päänsä rintaani vasten ja tuli niin lähelle että peh- meät rinnat tuntuivat selvästi. Laitoin käteni hänen selälleen aloitin hie- noisen lkeinuvan liikkeen. Hetken kuluttua kaiken tapahduttua aivan estotto- masti, hivutin kättäni hiukan alemmas...aina kiinteälle ahterille saakka. Hän huomasi hellän kosketukseni ja nosti päätään. Ajattelin, että nyt tuli ympäri korvia, mutta ei. Hän katsoi minua silmiin, väläytti viehkeän hymyn ja painoi päänsä takaisin rintaani vasten. Hemmetti mitä uskonmoraalia tämä nyt sitten oli. Aloin jo elätellä toiveita lähemmästä suhteesta. Kappaleen loput- tua pyysin saada tarjota jotakin juomista. Sanoin huoneeni lähellä olevan juoma-automaatin. Kävelimme hissiin kerrokseen viisi, ja minun huoneelleni. aAvasin hänelle oven ja menin itse ostamaan juomista. Harkitsin, ottaisinko pelkään soft-drinkkiä vaiko miestä väkevämpää. Ratkaisu kallistui jonkin al- koholipitoisen juoman ostoon. Pullon kyljessä luki joillain koukeroilla juo- man nimi, luotin arabian taitooni ja arvelin sen olevan olutta. Kaappasin Automaatin päältä pari mukia ja hipsin takaisin huoneeseeni. Hän odotti sän- gyllä istuen ja näytti oven suulta katsoen todella himottavalta. Paiskasin oven kiinni, korkkasin pullon, kaadoin molempiin laseihin juomaa, ojensin toisen niistä hänelle. Istuin hänen viereensä ja yritin synnyttää jonkinlais- ta keskustelua. Kysyin hänen nimeään , se oli Sallahina tai siinepäin. Juotu- amme ensimmäiset lasilliset huomasin ettei juoma ollutkaan mitään kaljaa vaan lähes täyttä tavaraa. Kaadoin lisää ja tällä kertaa hiukan Cocaa joukkoon et- tei tyttöparka ihan heti sammuisi. Aine alkoi vaikuttaa häneen hiukan nopeam- min kuin minuun. Olin kotopuolessa maistellut monopoliyhtiön tuotteita joten vaikutus ei ollut niin nopeaa kuin tytöllä joka ilmeisesti ensimmäistä ker- taa kumosi elämäneliksiiriä alas kurkustaan. Hän siirtyi hieman lähemmäs, sitten vielä hiukan ja vielä vähän jolloin hän olikin jo näin lähellä ><. Kiedoin käteni hänen ympärilleen ja annoin varovaisen suudelman. Sen jälkeen hän tarttui minua kaulasta ja antoi puolestaan todella kiihkeän ja märän sellaisen. Siinä paikassa kaadoin hänet sänkyyn ja hivutin käteni lakanan al- le. Samalla kun suuni antoi koko kiihkeämpiä suudelmia milloin mihinkin, toi nen käsi saavutti pehmeät rinnat. Keskityin lähinnä niiden puristelemiseen huomaamaatta kuinka hän otti käteensä housujeni vetoketjun, vetäisi sen yh- dellä kerralla alas, jolloin elvikseni ponnahti vapauteen. Autoin häntä hou- sujeni kanssa ja samalla vedin lakanan hänen päänsä yli. Mikä perverssi, ei pikkuhousuja ollenkaan ! Hän otti Elviksen käteensä pumppasi mutterin täy- teen kunnes se hohti punaisena ja paisuneena. Irrottauduin hänen otteestaan siirryin alemmas, leivitin kiinteitä reisiä ja siellä se oli, märkä reikä ! Sulloin kaksi sormeani sisään, hieroin niillä klitorista, tunsin vitun syk- kivän kiihkosta. Silloin hän katsoi minuun anelevasti. Olimme täysin samalla aaltopituudella, tajusin hänen pyytävän minua sisäänsä. Vetelin vielä Elvik- sen huippukuntoon, huolellinen tähtäys ja raju työntö. Tyttö älähti. Mahtoi- ko ottaa kipeää ? Ei kai sentään. Saatuani kalun liikkeelle, hänen naamalleen muodostui nautinnollinen hymy ja suusta pääsi pieni voihkaisu jokaisella työnnöllä. Pumppasin , leivoin hänen rintojaan, kiihotuin suunnattoman nope- asti; hänellä oli huomattavasti tiukempi reik} kuin niillä teini-tytöillä joita olin päässyt kokeilemaan. Tunsin kuinka pienet ukkelit latasivat tyk- kini ja olivat valmiina laukaisemaan. Vielä viimeiset työnnöt, ne parhaimmat, hän teki vaastakkaista liikettä lantiollaan. Aaaaaaahh-->..... Saimme molem- mat samanaikaisesti mahtavan orkun. Mahla valui hänen pillustaan lakanoille, reiästä kuului plopsahtava ääni kun vetäsin kalun pois hänen sisältään. Rentoutuneina makasimme vierekkäin, hän antoi minulle hellän suudelman ja kuiskasi korvaani : Thanx. Minun oli todella hyvä olla. Mieltä virkisti vie- lä se että olin antanut toisellekin osapuolelle miellyttävän olon. Sen yön hän nukkui huoneessani. Yöllä tapahtui kaikenlaista, jota en tässä viitsi ruveta kertaamaan. Aamulla hän lähti ja tiemme erosivat. Muistelen tätäkin tapahtumaa vielä monien vuosien jälkeen, niin hyvää oloa ei moni pysty anta- maan. Pahoittelen niitä epäloogisuuksia joita jutussa esiintyy, kukaan ei kirjoi- ta krapulassa virheettömästi. ******************************************************** * * * Tuomo Varjola Of The Silicon Team Presents: * * * * NUPPULINNAN BILEET * * * ******************************************************** Oli sellainen tavallinen perjantai-ilta ja Luokkatoverini Astan vanhemmat olivat poissa kotoa joten Asta ja h{nen iso broidinsa j{rkk{siv{t bileet viikonlopun kuluksi. Olimme sopineet parin kaverini kanssa ett{ he tulisivat ensin meille ja meilt{ l{hdett{isiin sitten juhlimaan. Markus ja Niko saapuivat melko pian joskus kuuden maissa ja saatuani sen taktisen puhelinsoiton, l{hdimme polkemaan kohti Astan taloa. Talo oli t{ynn{ kuin Turusen pyssy Ja ei riitt{nyt kolkyt{ tyyppi{ siin{ henkil|it{ laskettaessa. Aika kului hitaasti ja rupesimme naukkailemaan Banaani lik||ri{ ja sit{ suomalaisten perusjuomaa eli Bisse{. Joskus kymmenen aikaan olin kessulla Itse bailujen em{nn{n kanssa ja kun tulimme sis{{n, Yll{timme Markuksen ja Er{{n meid{n luokkalaisen Jennin harjoittamassa tekohengityst{. J{timme Lemmenparin rauhaan ja vet{ydyimme Astan huoneeseen, Ovi lukkoon tietysti. Asta halusi tanssia joten s|helsin stereot soittamaan jotakin Great Love Songs Kolmosta. Siin{ oli hitaita biisej{ ja aloimme tanssia. Olimme tiukasti kiinni toisissamme ja lopulta rohkenin n{ykkim{{n h{nen korvi- aan ja kaulaa. Tunsin kuumat huulet vasten omiani ja aloin hyv{ilem{{n Astaa Perseest{. Astalla oli yll{{n sellainen napitettu kiva paita ja sen alla T-Paita Aloin hivuttaa k{tt{ni h{nen puseronsa si{{n samalla hyv{illen tuota kuumaa ja pullottavaa Vakoa h{nen housujensa l{pi. Asta riisui paitansa ja nostin Alla olevaa T-Paitaa, Huh, Astalla oli kasi- luokkien isoimmat rinnat (totta, totta!). Livoin kiellell{ni h{nen timan- tinkoviksi kiinteytyneit{ n{nnej{ ja aloin napittamaan h{nen farkkujaan auki Rupesin my|s itse riisuutumaan ja sain hivutettua Astalta vaatteet pois. Kaluni pullotti kuin iisakinristi sill{ enh{n toki ollut huonosti kehittynyt. Polvistuin Astan jalkojen juureen ja laskin pikkuhousut maahan. Ah, Tunsin jo kuuman vitun tuoksun joka kiihotti niin ett{ alkoi jo kyrv{ss{ pakottaa niin vitusti ett{. Hyv{ilin kielell{ni Astan Melko piukkaa "Tavaraa" ja ty|nsin v{h{n sormeakin sis{lle. Asta voihkaili jo ja ajattelin ett{ se saa kohta jo orkut. Laskeuduimme matolle ja aloin hivuttamaan paksuksi paisunutta elvist{ni kohti H{pykumpua. Kiusoittelin v{h{n h{pyhuulilla ja aloin ty|nt{{ kyrp{{ni pehme{{n vittuun, Jessus kuinka tuntui hyv{lt{. Asta vastasi ty|nt|ihini voimalla ja h{n voihki haluavansa takaap{in mutta Kondomin kanssa, Lopetin vaivalloisen nytkyttelyn h{nen p{{ll{{n ja Asta ojensi kondomin minulle ja laitoin sen kyrp{{ni. Asta k{vi polvillensa maahan ja nosti persett{{n samalla vittuaan hieroen. Aloin ty|nt{{ kyrp{{ni Pehme{{n ja suloiseen vittuun, Uuh. En ollut ennen kokeillut perseeseen naintia, joten hivutin kullini ulos mehuja valuvasta vitusta ja Yritin levitt{{ persett{ saadakseni kyrp{ni tuohon pieneen reik{{n. Au, {l{ se sattuu voihkaili Asta. Ei se mahdu... Otin p|yd{lt{ Pond:in Cocoa Butter purkin ja voiotelin vittua ja persett{ sill{ ja lopuksi tein saman viel{ kullilleni. Asta voihkaili taas painaessani kyrp{{ perseeseen, tuntui ettei se viel{ olisi mahtunut mutta yht{kki{, SLURPS Kyrp{ pamahti perseen phjaan saakka. Aloin ty|nn|t ja tuntui kuin sadantonnin ruuvipenkki olisi puristanut kulliani, Ett{ se tuntui hyv{lt{, kiesus.... Asta sai valtavat orgasmit ja lys{hti vapisten vatsalleen enk{ itsekk{{n jaksa- nut en{{ ty|nt{{ joten otin kullini ulos perseest{. Kaakao voiteen haju t{ytti huoneen ja Asta k{{ntyi sel{lleen vein kullini h{nen kasvojensa luo ja otin kortsun pois kyrp{ni p{{lt{. Asta imi kulliani niin ett{ tuntui varpaan- p{iss{ asti. Lopulta en voinut en{{ pid{tell{ ja laskin historian kuumimmat spermalastit h{nen naamalleen ja rinnoillen. Asta lutkutti kyrp{ni puhtaaksi ja sanoi rakastavansa minua. Vastasin: Kuinka sinua voi olla rakastamatta !?! --== Perustuu tositapahtumiin 10.05.1991 ==-- (c) T.Varjola 22.05.1991 J'had: AUPAIR.TXT Suomalaisen aupairin synkeä kohtalo pariisilaisperheessä. --------------------------------------------------------- (C) 1991 J'had --------------------------------------------------------- Suurin odotuksin nousin Onni Vilkkaan saviseen ja nuhjuiseen linjuriin, suuntana Helsinki ja viimein Pariisi. Hyvästi jääköön Peräkylä ja siellä körttiläiset ja aikamiespojat. Tämä tyttö lähtee Ranskaan. Haiskaa lantahatut! Varoituksen sanoja sanoivat toki äitini, isäni, aikamiespoikaveljeni Janne, seurakunnan ompelukerho ja oppikoulun kotitalousopettaja. Mutta minua ei pidätä täällä enää mikään, vapaus tai kuolema! Seuraavalta kylältä kyytiin nousi toinenkin matkustaja. Valitettavasti tunsin luokkatoverini Marjan vanhimman veljen, Laurin turhankin hyvin, olimmehan Marjan kanssa monesti nauraneet Laurin toilailuille ja morsiamenmetsästyksille. Laurilla oli tavalliseen tapaansa sarkapusakka päällään, jaloissaan pitkävartiset kumisaappaat. Viereeni hän tietenkin istui, sikalan pitäjä ja lannanlevittäjä. "Mihinkäs tytteli on menossa?" "Pariisiin" "Mitäh" "Pariisiin, Ranskaan" "Mitä se sinä siellä teet? Tulisit vain minulle emännäksi, olen minä parempi miäs ku ne ranskanpellet. Hoijettais yhessä navettaa ja sikalaa." "Ei, kun minä menen Ranskaan. Kato, kun ostin uuven puseronkin matkalle", sanoin Laurille ja avasin toppatakkiani. Eikös tämä työntämään kättään ryntäilleni, paskaista kättään, jossa kynnenaluset olivat täynnä sikalantakuista. Linttasin häntä poskelle. Onni Vilkkaan kuljettaja vilkaisi peiliin, huusi Laurille, että tämän pysäkki tuli, hiljensi autoa ja kaartoi pysäkille. Lauri hyppäsi muristen autosta ja näkyi suunistavan kohden huoltoaseman keskiolutbaaria. Vihdoin, tuntien töryyttelyn jälkeen, onnikka pääsi kuin pääsikin perille Helsinkiin. Kyllä se kaupunki oli iso, taivahan vallat. Autokin ajoi melkein kymmenen minuuttia isojen talojen välissä ennenkuin pääsi asemalle. Jos monet kymmenet liikennevalotkin olivat välissä. Lukuisten seikkailujen jälkeen viitisen tuntia myöhemmin pääsin Finnairin onnikkaan, jolla pääsin lentoasemalle. Minulla oli vielä runsaasti aikaa ennen koneeni lähtöä, joten istuksin mukavissa nojatuoleissa, söin äidin evääkseni tekemiä siansiivuruisleipiä ja join patenttikorkkipullosta maitoa. Vaan ei näin mukavia penkkejä ollut kotikylällä kuin osuuskaupan hoitajalla. Mme oli minua vastassa Charles De Gaullen lentoasemalla. Hän oli tyylikkäästi pukeutunut, lyhyt ja hoikka nainen. Jotenkin hän tunisti minut heti ihmispaljoudessa. "Tervetuloa Ranskaan", sanoi Mme pehmeällä äänellä. "Tässä ovat lapseni". "Hauska tutustua", sanoin. Henri oli viidentoista ja Jeanne seitsemäntoista. Ajoimme herrasväen talolle, joka sijaitsi jossakin esikaupungissa. Jo se on tämä Pariisi suuri kaupunki, ajattelin. On se vaan paljon Helsinkiä komeampi. Täällä ne mahtavat ihmiset olla onnellisia. Mme näytti minulle huoneeni ja aloin purkaa laukkuani. Huone oli pienehkö, ikkunaton, noin 10 neliötä ja suurimman osan siitä varasi valtava kaksoisvuode. Pieneen kaappiin sain sulloa vaatteeni, eväsleipäni ja patenttikorkkisen maitopullon. Mme avasi oven koputtamatta ja tuli sisään. Hän oli pukeutunut tummanruskeaan jakkupukuun ja silkkiseen puseroon. Hän näytti kovin kauniilta silmissäni. "Tämä huone on hiukan vaatimaton, mutta toivottavasti se kelpaa." Jotenkin en viitsinyt valistaa Mmea kotimörskästäni. "Katsotaanpa hiukan vaatteitasi, josko niistä voidaan joitakin käyttää." Selitin Mmelle, että olin juuri ostanut osulasta koko kassillisen vaatteita tätä matkaa varten. Nenäänsä nyrpistäen pariisitar katseli vaatteitani ja sanoi, että ehkä meidän on sittenkin käytävä jotakin hankkimassa. Ne sitten vähennetään ensimmäisestä päivärahastani. "Hyvästi briossit", ajattelin. Kun äidille olin luvannut lähettää osan taskurahastani, sadasta frangista viikossa. Ajoimme Mmen kanssa läheiseen vaatekauppaan, josta ostettiin kaunis sisäkönasu (kauhean lyhyt hame, muuten - ei kehtaisi äidille näyttää) ja silkkinen alusasu. Mme halusi välttämättä tulla sovituskoppiin kanssani katsomaan alusasua. Häpeästä punastellen riisuuduin hänen tarkan haukankatseensa edessä. Hän mutisi joitakin hyväksyviä arvioita vartalostani, silitti toista rintaani ja äkkiä suuteli minua suulle. Olin aivan ällikällä lyöty. Lukuisten kokeilujen jälkeen löytyi musta nepparikiinnitteiden body, johon sukat kiinnitettiin nauhoilla. Siinä oli sitten työasuni. Illalla minut sitten esiteltiin herralle. Monsieur K. oli vaimoaan reilusti vanhempi, pyöreähkö viiksekäs herrasmies, joka ilmeisesti oli varsin paljon pois kotoaan. Hän taputti minua hyväksyvästi takamukselle ja pyysi tuomaan konjakkia. Tein työtä käskettyä (Mme oli jo neuvonut mistä konjakki löytyy ja minkälaisista laseista sitä tarjoillaan) ja herra uppoutui lehteensä. Ennen päivällistä minulla olisi tunti vapaata. Jeanne halusi tulla huoneeseeni juttelemaan. Juttelimme niitä näitä ja sain kuulla, että en ole perheen ensimmäinen aupair, vaan että heitä on ollut niin kauan kuin tyttö jaksoi muistaa. Kuka mistäkin päin maailmaa. Osa viihtyi viikon, jotkut koko vuodenkin. Aloin jo hiljaa miettiä mihin ihmeeseen olen joutunut. Kun huoneeseeni ei sopinut tuolia, istuimme vuoteeni reunalla. Jeanne sanoi jotakin hyväksyvää asustani. Pian hän yllätykseksekseni aukaisi leninikinsä ja antoi sen vaipua maahan. "Olenko mielestäsi kaunis", hän kysyi. Hän oli melkoisen luiseva ja hänen kasvonsa eivät olleet erityisen sievät. Hänen hiuksensa olivat melko värittömät ja hänellä ei ollut rintoja juuri lainkaan. "Olet ihan sievä", sanoin. "Etkö pidäkään minusta", hän kysyi loukkaantunut sävy äänessään. "Toki pidän", vastasin, vaikka en ollutkaan asiasta varma. "Mikset sitten sutele minua?", hän jatkoi. Yritin selittää, etten ole tottunut kotimaassani suutelemaan toisia tyttöjä, mutta hän ei tainnut ymmärtää minua. Hän tarttui olkapäähäni ja kaatoi minut sängylle. SItten hän kävi makaamaan pääleni ja suuteli minua niin kovakouraisesti, että kyyneleet tulivat silmiini. Sitten hän nousi vuoteesta, pukeutui ja poistui. Hetken kuluttua Mme saapui huoneeseeni ja kysyi mitä olin sanonut Jeannelle, kun tämä tuli huoneestani niskojaan nakellen. Itse pyyhin vielä kyyneleitä silmistäni. "Jollet opi puhumaan lapsilleni kauniisti, saat lähteä saman tien", Mme ilmoitti. HÄn kuitenkin halusi ymmärtää asian niin, että olin ymmärtänyt jotakin väärin tai sanonut jotenkin hassusti, kun ranskani oli sentään kaukana täydellisestä. Jotenkin totuimme toisiimme kaikki. Tulin Jeannen kanssa mukiinmenevästi toimeen, vaikkakin hän tuli aina välillä yöllä alastomana vuoteeseeni, juuri kun olin nukahahtanut. Olin väsynyt ja aamulla odotti aikainen herätys, mutta neidin mieltä ei sopinut pahoittaa. Välistä nukuimme sylitysten aamuyöhön asti, välillä hän halusi suudella minua joka paikkaan, välillä minun piti silittää hänen tussukkaansa. En kuitenkaan kokenut häntä mitenkään ahdistavaksi, hän oli hyvin mukava tyttö ja näytti minulle vapaahetkinäni mielellään Pariisia. Henri oli sulkeutunut poika, joka näperteli omassa huoneessaan tietokoneensa kanssa. Näin ainakin hänen perheensä luuli. Kerran menin hänen huonettaan siivoamaan, kun luulin hänen olevan koulussa, hän olikin sängyn vieressä lattialla, sängyllä jokin rietas miestenlehti ja poika runkkasi tosissaan. Katsoin huuli pyöreänä pojan touhuja (en ollut itse asiassa useinkaan nähnyt kullia, joten se jotenkin kiinnosti minua suuresti), kun hän huomasi minut. Aluksi hän ei oikein osannut sanoa mitään, mutta sitten hän pyysi, etten kertoisi hänen vanhemmilleen hänen puuhistaan mitään. Lupasin toki olla lojaali hänelle, mikäpäs minun auttaisi. Menin hänen luokseen ja katsoin hänen lehteään. Siinä jo vähän vanhempi neekerinainen levitteli häpyhuuliaan tympääntyneen näköisenä. Kysyin Henriltä oliko nainen hänen mielestään kaunis. "Ei niin kaunis kuin sinä", poika sanoi. "Saanhan suudella sinua", hän pyysi ja kohosi täyteen pituuteensa. Ajattelin, että tämä on taas sitä ranskalaista ystävyyttä, ja sallin suudelman. Olisi se pitänyt tietää, pojan housut olivat vielä myttynä lattialla ja penis täydessä viisitoistavuotiaan kukkeudessa. Hän oli minua pidempi, laiha ja kalvakka poika. Mutta kun hän tarttui suullaan suuhuni, alkoi toisella kädellä napittaa miehustaani ja toisella kädellä avata neppareita haaroistani, oli hänellä jo naisenkaatajan otteet. Yritin rimpuilla vastaan, mutta Henri oli niin tosissaan, että sai rintani vapautettua kahleestaan ja häpyni paljaaksi. Reidet sain puristettua kiinni tomeran kikkelin esteeksi ja niin kävi, että poika ruiski pohjasakkansa reisilleni ja vuoteelle. Ulko-ovi kuului käyvän. Järjestelin auenneen nutturani jotenkuten ja vaatteeni jonkinlaiseen ojennukseen. Mme oli saapunut kotiin. Menin keittämään hänelle kahvia, kun huomasin, ettei hän ollutkaan yksin. Hänellä oli mukanaan joku arviolta kolmikymppinen mies, jonka hän esitteli minulle Micheliksi. Michel oli uskomattoman komea mies, ajattelin. "Tuolle miehelle antaisin vaikka tästä paikasta!" Kaadoin heille kahvia ja Mme kertoi juttuja minusta, tulostani ja vaatteistani. Hän kohotti hamostani ja näytti alusasuani miehelle iskien silmä. Sitten hän tarttui käsivarteeni ja sanoi, että saisin ylimääräisen palkkion, jos lähtisin tunniksi kaupungille asioille hänen autollaan. Palttuani tunnin kuluttua Mme oli jo yksin kotona oloasussaan kampaus hieman sekaisin. "Kaataisitko minulle shampanjaa, rakas Sirpa. Ja laita minulle lämmin kylpy". Olipa Mme mairealla tuulella. Mme pyysi, että tulisin auttamaan häntä kylvyssä. Menimme kylpyhuoneeseen, joka oli jo lämpimästä höyrystä sumuinen. Riisuin hänen kylpytakkinsa, hän kääntyi puoleeni ja kysyi oliko hän mielestäni kaunis. Minun täytyi myöntää. Mme oli siro ja hoikka, hänen lanteensa ja rintansa olivat sitä, mitä pidän täydellisenä. "Taidat vain kiusoitella minua", hän sanoi. "En toki, madame," "Sinä olet kovin sievä tyttö. Riisupa tuo pukusi, ettei se kastu." Eipä taas auttanut kuin totella. Olin jo oppinut tässä taloudessa, että herrasväen kummalisimpiinkin oikkuihin on myönnyttävä. Riisuin siis sisäkönpukuni ja Mme veti bodyni olkaimet alas ja rullasi bodyn vyötärölleni. "Katso, olet paljon kauniimpi kuin minä", hän sanoi viitaten kylpyhuoneen suureen kokovartalopeiliin. Katsoin ja kielsin tietysti. "Madame pilkkaa minua", yritin. Olin hiukan Mmea pidempi, hiukan tukevampi kuin tuo linnunluinen kaunotar. Rintani olivat suuremmat, mutta Mmen reidet ja lantio olivat täydelliset. Entä Mmen kasvot sitten. Vuosistaan huolimatta hänellä ei ollut juurikaan ryppyjä tai juonteita ja hänen mantelimaiset ruskeat silmänsä olivat juuri sellaiset kuin pitääkin. Katselimme toisiamme peilistä. Lähenimme toisiamme kuin näkymätön magneetti olisi vetänyt meidät yhteen. Suutelimme intohimoisesti. Kuin vuolas sade virtasi yllemme keskinäinen hellyys ja lämpö. Jonkun aikaa myöhemmin Mme lähti lasten kanssa Mmen äidin luokse Toursiin. Minä sain puoliksi vapaata, ainoa tehtäväni oli hoitaa, että monsieurilla oli mannermainen aamiainen ja illaksi konjakkia. Kiertelin vähän kaupungilla, mutta vähäiset taskurahani hupenivat liian nopeasti, eikä kotimörkään ollut pian enää mitään lähettää. Perheellä oli onneksi hyvä kirjasto. Eräänä iltana monsieur kääntyi puoleeni kiusallisessa kysymyksessä. Hänen yrityksellään olisi iltajuhlat, jonne hän tarvitsisi seuralaisen. Hän kysyi voisinko viettää illan hänen seurassaan. Toki halusin päästä osalliseksi ranskalaisen yläluokan juhlinnasta, ihan kultturisena kokemuksena. Kävimme ostamassa monsieurin luottokortilla minulle maailman upeimman iltapuvun ja hopeanväriset sandaalit. Olin siis valmis juhliin. Itse asiassa bileissä oli suunnattoman tylsää, herrat polttelivat sikaaria ja joivat konjakkia, rouvat juttelivat keskenään niin nopeasti, etten pysynyt perässä. Lisäksi oli aivan selvää, että olin vierasmaalainen piikatyttö, jolle voitiin vaisusti hymyillä, mutta ei paljoa puhua. Tarjoilu kyllä pelasi ja ennen kuin huomasinkaan, olin juopunut enemmän kuin oli soveliastakaan. Pian tanssin alun jälkeen monsieur alkoi tehdä lähtöä, eikä minulla ollut mitään sitä vastaan. Muutama herra tuli monsieurin kanssa jatkoille. Juhlissa herrat eivät voineet sanoa minulle juuri puolta sanaakaan, mutta jo taksissa sain osakseni kohteliaita huomionosoituksia. Herrat majoittuivat olohuoneeseen ja monsieur pyysi minua tarjoilemaan juotavia. Herrat olivat jo nauttineet enemmän kuin säädyllisyyteen kuului ja paksu sikarinsavu sai pääni tunkkaiseksi. Monsieur kehoitti minua hakemaan itselleni shampanjapullon, jos en välittänyt konjakista. Olin sen verran juovuksissa, että hainkin ja sitten muistoni alkavat pätkiä. Muistan, kun herrat alkoivat tanssittaa minua ja joku suutelikin minua hivuttaen samalla leninkiäni alaspäin. Aamu oli ankea. Heräsin puoliltapäiviltä olohuoneen sohvalta. Jokaista paikkaani särki. Suussani oli kummallinen maku, sohvani ja reiteni olivat kuivuneissa eritteissä, jotain oli poskillanikin. Minut oli kai juotettu sammumispisteeseen ja sitten olin saanut toimia herrojen panopuuna. Joka kohdasta särki. En jaksanut muuta kuin itkeä. Iltapäivästä kyyneleet alkoivat loppua, mitä ihmettä minä tekisin. En kehtaisi kyllä katsoa monsieuria ;Çiin. Mitä sanoisin Mmelle. Pitäisikö minun tehdä rikosilmoitus? Oliko minut raiskattu vai olinko itse antanut aihetta. Kysymykset risteilivät mielessäni. Juhlaleninkini oli ratkeillut ja sekin näytti saaneen osansa herrojen roiskeista. Siivoilin hiljaa ja mietin tätä kaikkea. Vielä yli puoli vuotta tätä keikkaa jäljellä. Olin juuri saanut paikat järjestykseen, mutta ajatukseni olivat vielä sikin sokin, kun monsieur palasi kaupungilta. Vetäydyin kiireesti huoneeseeni ja itku palasi minuun. Monsieur avasi oveni ja tuli viereeni. "Miksi itket, mon cheri?", hän kysyi. Sitten hän esitti kohteliaan pahoittelunsa yön tapahtumista. tapahtuneesta oli tiettävästi ollut suunnattomasti hyötyä hänelle ja hänen yritykselleen. Aamulla oli syntynyt todella iso kauppa. Hän tarjosi nippua sadan frangin seteleitä, josko minun olisi yhtään helpompaa hyväksyä tapahtunut. Lisäksi hän toivoi, ettei tapahtunut tulisi hänen perheensä tietoon. Tietämättä mitä tein, otin rahat vastaan. Köyhän on otettava mistä saa. Tunsin itseni kurjaksi huoraksi. Tosin kalliiksi huoraksi, mutta kuitenkin. Tietäisipä äitini mihin tyttö on joutunut. Monsieur lohdutteli minua hetken aikaa, kiersi kätensä hartioilleni ja suuteli minua. Hän oli varsin mukava mies, eikä iästään huolimatta mitenkään vastenmielinen. Hän hyväili minua ja ennenkuin huomasinkaan, olin jälleen puolipukeissa. Suulleni satoivat tuliset suudelmat, suudelmat, jotka jatkuivat yli rintojeni aina häväistylle hävylleni asti. Monsieur pyysi minua riisumaan hänet. "Samapa tuo", ajattelin. "Kaikki on jo mennyttä." Avasin hänen vyönsä ja avasin napit. Laskin hänen housunsa pois, ja alushousuista ponnahti näkymään komea verme täydessä juhlatämmingissä. Intohimoisten, mutta hellien suudelmien myötä päädyille vuoteelle, jossa sain osakseni todella valtavan käsittelyn. Tältä tuntuu siis olla nainen osaavan miehen käsissä. Tulin monta kertaa ennenkuin monsieur viimein taipui kaarelle ja laski paineensa minuun. Mutta suudelmat, hellimiset eivät siihen päättyneet. Muutaman kuuman suudelman jälkeen monsieur oli jälleen taistelukunnossa ja en ole varma, pyörryinkö seuraavassa lemmentemmellyksessä. Seuraavana aamuna heräsin jälleen alastomana, nyt omasta vuoteestani. Alapääni tuntui rikki raastetulta, selkääni särki. Vasemmassa rinnassani oli mustelma ja hampaan jäljet. Pöydällä oli nippu seteleitä. Puolilta päiviltä perhe saapui Toursista. Rikki revityin sieluin yritin olla kuin mitään ei olisi tapahtunut. En osannu ;hteä, enkä halunnut jäädä. Mme ihmetteli ontuvaa kävelyäni, mutta vastailin hänelle joutavanaikaisin sanakääntein. Jonkun ajan kuluttua tuli tieto, että Mmen äiti oli hieman sairaana ja että Mme lähtisi Toursiin. Monsieur lähtisi samana iltana Amerikkaan ja saisin jäädä kotiin lasten kanssa, joiden koulu alkaisi lähipäivinä. Minun pitäisi pitää huolta, että lapset saisivat ruokaa ja puhdasta ylleen. Niin jäin lasten kanssa kahden. Henri pyysi minua lähtemään kanssaan elokuviin ja kun Jeanne lähti ystävättärensä luokse, päätin suostua. Matkalla Henri pahoitteli, että viimeksi kävi kuin kävi ja jos hän voisi jotenkin hyvittää asian. En ollut mitenkään innostunut hänen hyvittelyistään, joten vaitonaisina menimme teatteriin. En ollut kiinnittänyt mitään huomiota mikä elokuva oli kyseessä. Pikkuhiljaa minulle selvisi, että olimme tulleet johonkin italialaiseen softpornoleffaan, jossa kaikki lempivät kaikkia kaiken aikaa ilman lemmen hiventäkään. Vaitonaisina palailimme kotiin. Henri yritti ehdottaa kaikkea, mutta en suostunut mihinkään. Menin huoneeseeni ja päätin käydä nukkumaan. En ehtinyt aivan nukahtaa, kun oveni raottui ja Henri livahti sisään. Kysyin unisesti mitä hän halusi, mutta sanakaan sanomatta poika kiipesi vuoteeseeni omistajan elkein. Edelleen sanaakaan sanomatta hän alkoi suudella minua, työnsi kätensä jalkoväliini, levitti ne ja tuli minuun. Ei poika montaa työntöä kestänyt, kun laukesi ja melkein samantien nukahti viereeni. Olin aivan liian väsynyt ja välinpitämätön tehdäkseni tälle kaikelle vastarintaa. Minä vain olin. Voin aamuisin pahoin ja kuukautisistani oli jo liian kauan. Olen raskaana. Inhosin ja häpesin itseäni suunnattomasti ja vain tarkoituksettomuuden ja tyhjyyden tunne esti minua lähtemästä, vaikka en olisi mistään hinnasta halunnut jäädä. Lähdin pesemään itseäni. Tunsin itseni saastaistakin saastaisemmaksi. Pesin ja pesin itseäni, maanisesti loputtomiin. Itkin ja pesin. Lopulta nousin ylös. Olin vielä sekasortoisessa mielialassa, nyyhkytin ja kuljin hiljaa huonettani kohden. Jeanne tuli luokseni. Hän oli ilmeisesti viettänyt iloisen illan, ja hän oli ilmiselvästi juovuksissa. Hän kertoi ystävättärensä luona tutustuneensa pariin poikaan. He olivat juoneet viiniä ja konjakkia. Kun pojat olivat alkaneet lääppiä, olivat juhlat päättyneet surullisesti. Omista kokemuksistani en jaksanut edes kertoa. Jeanne vei minut huoneeseensa, veti sängylle viereensä ja suuteli minua, kuten monesti aiemminkin. Hän kääntyi ympäri vaatien minua nuolemaan häpyään, samalla sormeillen minua, nuollen, suudellen. Hän oli kai harjitellut ystävättäriensä kanssa tätä taitoa, koska hän osasi sen. Kuin kuumeessa nuolin hänen neitseellistä häpyään, sain ja sain yhä uudelleen. Jeanne kääntyi, ja antoi minulle tulisen intohimoisen suudelman, hyväili rintojani ja painoi päänsä syliini. Silloin ovi aukeni ja Mme astui huoneeseen. En tiedä, miksei hän ollutkaan mennyt Toursiin, mutta siinä hän oli ilmielävänä ja todella raivoissaan. "Tuollaista kyykäärmeen sikiötä olen kauniilla rinnoillani elättänyt ja rakastanut kuin omaa sisartani", hän huusi katoessaan jo hieman pullistuvaa olemustani tyttärensä sylissä. "Suomalaishuora, joka on tuonut haureuden ja saastan puhtaaseen kotiini. Auta Mad *It's me* Olin mökillä ja nukuin raukeasti lämpimässä vuoteessani. Sänkyni on kerrossängyn alasänky ja verhot olivat kunnolla kiinni, koska halua nukkua rauhassa pimeässä ja hiljaisuudessa. Verhot ovat paksut samettiverhot, mauttomat tosin, mutta kyllähän ne mökillä menevät. Kuulin portaissa askelia ja kurkkasin verhojen raosta, kuka oli tulossa vintille, minun alueelleni. Tulija oli 10-vuotias serkkuni Bella. Bella oli usein ärsyttävä pikkutyttö joka aina hyönäsi kimpussani, taisi olla pihkassa minuun tai jotain, mutta aina hän oli esittelemässä pientä persettään joka käänteessä, varsinkin kun olimme uimassa. Nyt minulla oli hemmetin kova aamustondis ja ajattelin irstaasti käyttää hyväkseni kiimaista pikku Bellaa. Olin nukkuvinani ja odotin, että Bella tulis kurkkimaan sänkyyni, tiesin sen, koska hän oli tehnyt sitä ennenkin. Ja aivan pian Bella tulikin raottamaan sängynverhoja. Annoin hänen tutkiskella itseäni, olin tahallani vetänyt peiton puoliksi pois paljaalta vartaloltani. Bellalla ei ollut muuta päällään kuin puolipitkä pyjama, se oli ohut pellava- paita ja aamuaurinko paljasti hänen kaarevat, joskin pienet kurvinsa. Nyt Bella kumartui ylitseni ja ihmetykseni hän kömpikin sänkyyni ja meni istumaan jalkopäähän. Hän veti verhot kiinni ja työnsi kylmät jalkansa peitton alle. Nyt päätin toimia ja otin Bellan jalasta kiinni. Tunsin kuinka hän säikähti, muttei päästänyt mitään ääntä. Aloin varovasti hieroa Bellan jalkoja ja tunsin kuinka hän nousi istumaan. Sitten Bella veti luonnonvalkoisen pyjaman päältään ja veti peiton päältäni ja tuli päälleni makaamaan. Bella alkoi suudella kiihkeästi minua ja vastasin oikein kielisuudelmalla. Bellan kuuma vartalo painautui minua vasten ja hieroi hänen pieniä pakaroitaan ja reisiään. Nousin istumaan ja laitoin Bellan selälleen makaamaan. Nostin Bellan jalat hän rintaansa vasten ja hän piti niistä käsillään kiinni, aukaisten siten jalkansa aivan levälleen. Laitoin käteni hänen vaolleen ja hieroin hiukan etusormellani Bellan klitorista ja huomasin sen olevan aivan kova ja hänen pillunsa olevan aivan likimärkä. Työnsin sormeni Bellan pillunreiälle ja aloitin työntää sitä sisään. Bella ähkäisi hiukan kun sormeni liukui hänen tulikuumaan reikäänsä sisälle. Liikuttelin hitaasti sormeani edestakaisin Bellan pienssä pimpassa ja kuulin, kuinka hän ähki nautinnosta. Vedin sormeni ulos pillusta ja työnsin sen suuhuni. Maku oli aika voimakas ja minusta tuntui, että sitä olisi saatava lisää. Painoin pääni Bellan jalkoväliin ja työnsin kieleni supistelevaan reikään. Nuolin myös Bellan kivi- kovaa klitorista ja pyörittelin kieltäni sen ympärillä. Bella oli aivan karvaton, mutta olin nähnyt hänet monta kertaa runkkaamasta itseään, vaikka olikin niin nuori vielä. Otin Bellan päästä kiinni ja vedin sen kalulleni. Bella otti kaluni suuhunsa ja alkoi imeä sitä hellästi. Käänsin Bellan niin, että hänen päänsä oli jalkojeni välissä ja hänen pienen pieni peppunsa oli kasvojeni yllä. Työnsin kaluani Bellan kurkkuun samalla kun sormeilin hänen pilluaan. Upotin sormeni Bellan pimpanreikään sisään ja työnsin sen aivan pohjalle. Sitten levitin hänen pakaroitaan ja tungin sormeni Bellan ahtaaseen peppuun. Pyörittelin sormeani Bellan pyllynreiässä ja nain samalla häntä suuhun. Kyllästyin jo siihen samaan asentoon ja vedin sormeni pyllystä pois ja vedin myös märän kullini Bellan suusta pois. Menin polvilleni ja laitoin Bellan kontilleen eteeni. Vedin esinahan aivan taakse ja vein kaluni Bellan pakaroiden väliin. Bella levitti hieman jalkojaan ja kyrpäni soljui Bellan pyllynreikään. Bella alkoi heiluttaa peppuaan ja se hieroi ihanasti kulliani, joka oli ahtaassa ja liukkaassa pepunreiässä. Aloin vedellä kulliani edestakaisin Bellan pyllyssä ja kiihdytin koko ajan vauhtia. Sitten tunsin laukeavani Bellan pyllyyn ja ruiskaisinkin spermat hänen peppuunsa. Samalla tunsin että Bellakin oli lauennut ja painauduin häntä vasten jatkaen koko ajan pumppaavaa liikettä. Sitten lopetin ja vedin kaluni pois Bellan pyllystä mutta vedin hänet päälleni makaamaan. Sen jälkeen nousimme ja menin saunalle pesulle, ja huomasin siellä olevan jo jonkun. Saunassa oli Bellan isosisko, 16-vuotias Jania. Jania on isokokoinen tyttö, painaa varmaan 85 kg. Jania oli aivan alasti ja valutti vettä saavista runsaille muodoilleen. Sitten hän otti saippuan ja pesusienen, ja alkoi saippuoida itseään. Kun Jania pyllisti minuun päin jättiläiskokoisella pyllyllään, tunsin pikkuveljeni jo heränneen uudestaan. Hiivin Janian taakse hiljaa, hänellä oli silmät kiinni ja hän lauleli joten minulla oli hyvä tilaisuus mennä hänen taakseen ja ottaa kaikki vaatteet pois päältäni. Janialta tippui saippua ja kun hän kumartui nostamaan sitä, kun painoin kullin hänen perseeseensä kiinni ja tungin sen suoraan ihanaan pilluun sisään. Jania säikähti hieman, mutta kun arvasi kuka olen, antoi hän minun jatkaa touhujani. Jania meni lattialle mahalleen ja levitti jalkansa oikein kunnolla. Hänen rintansa kimaltelivat saippuasta ja otinkin toisen pallukan kouraani samalla kun pumppasin kaluani hänen sisäänsä. Nyt en kuitenkaan kestänyt enää vaan laukesin uudelleen Janian sisälle. Nousin saippuaisen vartalon päältä ja nousin seisomaan. Jania jatkoi aamupesuaan kuin mitään ei olisi tapahtunut ja minä peseydyin myös. By Who Ewer (Gro Fewer!) 24.7-90 Written By «·Penth·» with help of -=Mike=- RadioActive Stories ·P·R·S· «·Penth·» ******************************************************************************** B E T H ·· Posti romahti äänekkääsit postiluukustamme sisälle. Tutkin postin ja sielä oli minulle kirje. Paskat,ajattelin,taas jotain mainoksia,mutta katsoin kuitenkin mitä sisällä oli. Olette voittaneet matkan Kaliforniaan viikoksi viidentähden hotellissa.JEEAAH! Huusin niin että katosta rappaukset tippuivat lattialle. Mutta mitä he.... enhän minä ole osallistunut mihinkään kilpailuun,eli miten helvetissä olen voittanut matkan jonnekkin. No heh,mennään ja katsotaan miten käy. Kun sitten oli lähtöpäivä ja seisoin kentällä,ajattelin mitenhän matka menee. Katselin lentokoneiden laskeutumista ja nousemista aikani,kunnes oma lentoni kuulutettiin. Kun astuin sitten lentokoneen ovesta sisään ja näin MITÄ UPEIMMAN näköisen/muotoisen lentoemon,jolla oli ikää ehkä 22 vuotta,tiesin miten pitää toimia. Lentokone nousi sitten ilmaan ja rupesin teeskentelemään pelkäävää. Lentoemo huomasi sen ja tuli kysymään olenko kunnossa. -Oletteko kunnossa?,hän kysyi. -Eh..No minä pelkään lentämistä,jumalauta että oli vaikeeta pitää pokka. -Haluaisitteko mahdollisesti jotain? -Sinut,vastasin ajattelematta ollenkaan mitä sanoin.-ehhhh siis tarkoitin että josko te voisitte tulla viereeni istumaan,niin tuntisin oloni hieman turvallisemmaksi,vittu mitä paskaa puhunkaan. -Odottaisitteko hetken,hän sanoi hymyissä suin,minun pitää ensin tarjota halukkaille kahvia,hän vielä jatko,ja käveli lanne keinuen poispäin. Ahh mitkä kurvit. Hetken siinä odoteltuani hän käveli takasin ja istuutui sievälle pepulleen. Käteni jotenkin oli jäänyt sen alle,mites nyt niin. -Uh.Sori,sanoin ja nauroin itsekseni -Ei se mitään,emäntä sanoi naurahtaen. Huomasin kyllä että pieni puna oli noussut hänen kasvoilleen. Hänen ruskeat silmänsä tutkivat minua tarkkaavaisesti. Tässä olisi ehkä mahdollisuus ajattelin toiveikkaasti,samalla kun tutkiskellessani häntä ja hänen muotojaan.Houmasin hänenkin tutkiskelevan minua. Sitten meidän katseemme kohtasivat.Joko hänen tai minun käteni hivuttautui lähemmäs ja lähemmäs..... -Anteeksi lentoemäntä,eräs matkustajista sanoi,voisitteko tarjoilla kahvia? -Öhh..Tottakai,anteeksi joudun poistumaan herra... -Bond ,James Bond,sanoin hätäisesti. -Noh,ei kai,mua kutsutaaan nimellä Penth. -Nähdään pian,lentoemo sanoi hymyillen leveästi. -Okey. Huomasin etten ollut ainoa,joka oli huomannut hyvän muotoisen lentoemon. Häntä läpsittiin pepulle ja sillee.No,eikai sit ajattelin,mutta toivo eli vielä. Aika kävi jo pitkästyttämään.Otin kirjan esille ja rupesin lukemman...... Piti päästä vessan puolelle.Onnekaasti eräs tuttu henkilö tuli vastaan nimittäin lentoemo.Pitäis kai kysyä neidon nimeä. -Moi,sanoin rennosti. -No moi,hän sanoi yllättyneesti. -Pitää käydä vähän tuonpuoleisella siis vesassa. Ei ollu minkäänlaista jonoa ihme kyllä.Tapahtumat siellä saavat jäädä tällä kertaa mainitsematta.Ulos tultuani emo oli vielä paikalla. -Mikä olikaan sun nimi?kysyin -Beth,isäni ja äitini olivat KISS faneja,hän sanoi hymyillen. Nauroin itsekseni. -Mikä sattuma sillä minäkin olen tavallaan KISS fani.Minkä laisesta musasta sinä pidät? kysyin. -Heavy tyylisestä,se ei varmaan näy päälle päin,mutta kuuntelen mielelläni myös vähän rauhallisempaa musaa. Tämä lentokoneen osa oli aivan tyhjä.Lentokone oli vähän niin kuin yksityinen vähän iso vaan,mutta eihän se mitään tee kun ite ei maksa laskua. Puhellessamme niitä näitä siirryin häntä lähemmäs ja lähemmäs.Huomasin hänenkin hivuttautuvan lähemmäs ja lähemmäs.Huomasimme molemmat jotain outoa ilmapiirissä jotain hieman kiihkeää.Kävin jo vähän käsiksi ajattelin nyt tai ei koskaan.Tarkailin häntä,mutta hän ei ollut moksiskaan.Hän puolestaan vaan auttoi minua.Aloitimme intohimoisen suutelemisen.Laitoin käteni varovasti hänen puseronsa alle ja aloitin hieromisen.Olimme jo niin lähekkäin,että hän tunsi jo kohouman siellä alhaalla joka tahtoi pusertuta housuista ulos. Hän laski toisen kätensä housujeni napille ja avasi sen.Hän otti käteensä kaluni ja alkoi hieromisen se tuntui jotenkin käyvän erittäin kätevästi häneltä. Aloin jo painua ales päin rupesin imemään hänen suuria rintojaan ne olivat niin pehmeät ja lämpimät ,ai että.Hän painoi päätäni alemmas.Napitin hänen housunsa ja vedin hänen vetoketjunsa alas.Otin hänen silkkialushosunsa käteeni ja vedin ne alas päin.Hänen erittäin paksu ja tuuhea karvoituksensa oli melkein tiellä,mutta tunsin kuitenkin kuinka lämmin se oli.Kieleni alkoi sivellä lämintä ihanuutta.Hän kävi jo vähän äänekkääksi ja aloin pelätä ,että joku kuulisi.Sanoin hänelle,mutta hän ei näytävän välittää hän oli niin himojensa vallassa.Hän painoi vain päätäni lähemmäksi hänen ihanuuttaan.Kuulin äänen joka kysyi. -Beth oletko kunnossa? -Oi,Beth voihkaisi,öh,kyllä olen aivan kunnossa,hän vastasi hieman hätääntyneesti. Loikkasin äkkiä ylös,ja napitin housuni äkkiä vetskarin kiinni laittamisen jälkeen olipa lähellä ettei jäänyt väliin.Beth vetäisi,myös nopeasti housunsa ylös.Hän kampasi kädellään äkkiä pitkät tummat hiuksensa,ja työnsi äkkiä minut vessaan.Sitten hän asteli arvokkaasti kohti miestä,jonka ääni oli kuulunut käytävästä.Olin vähän häkeltynyt äkkinäisestä keskeytyksestä.Piti antaa paisumuksen mennä ohi ennenkuin palasin paikalleni.En nähnyt Bethiä enää lentomatkan aikana paitsi kun astuin ulos koneesta silloin seisoi kaikki muutkin emot siinä rivissä sanomassa ystävällisesti,että näkemiin tai hei.Beth hymyili minulle vain vienosti.Olin hieman pettynyt tapahtuneesta keskeytyksestä,mutta parempi kuin ei mitään ajattelin hieman pettyneesti.Astelin raskain askelin passin tarkastukseen ja siitä matkalaukuja hakemaan.Ajattuksieni läpi kuulin nimen Penth.Havahduin kuulin toistona . -Mister Penth please come to our information disk your wife is waiting WIFE???????????????????????????????????????????!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Enhä mä oo ees naimisissa.No,en usko että Penth nimisiä pitäis olla paljon,mut tää onkin aika iso lentokenttä.Saavuttuani informaatio tiskille sanoin englanniksi. -Mister Penth has arived. -Ou,sanoi mies tiskin takaa,I hope you are the lucky one becouse you are the 4 one allredy to day. -Oho,sanoin ihmetellen,että oliko täällä jo neljä Penthiä käynyt haakemassa vaimoaan. Pehmeä nais ääni puhui selkäni takaa. -Hei,kulta. Se oli Bethin ääni! -Moi,vai että vaimo odottaa informaatio tiskillä heh. -Mun mielestä piti olla joku syy ettei ne kävis ihmettelee. -No,mikäpäs siinä. Sitten me vähän juteltiin ja Beth kysy kaikenlaista et mitä mä täällä teen ja missä mä asun.Sit mä ajattelin et kai Bethillä olis joku kunnon syy.Mä pyysin Bethiä mun hotellihuoneeseen vähän asioille.Kröhömps... -Okei,mä tuun mielelläni,Beth sanoi iloisesti. Hän oli kai odottanu et mä pyytäisin sitä.Sit ku me oltiin tilattu taksi ja annettu osoite me alettiin vähä juttelee.Mä laitoin hitaasti käteni Bethin reidelle ja sillee.Taxikuski kävi vähän tsikkaa niin mä annoin käden vaan levätä siinä.Perille päästyämme menimme hakemaan hotelli huoneen avaimen tai kirjotautumaan sisään.Se ei ollu mikään hotelli huone vaan huoneisto.Se oli penthouse eli loisto huoneisto ihan hotellin yläpäässä.Sisään tultuamme Beth hämmästeli huoneistoa vähän aikaa.Sitten mä en jaksanu enää odottaa. -Beth mennäänx suihkuun,sanoin lunollisesti. -Mennään vaan,Beth sanoi iloisesti. Hänkin oli varmaan odottanut tätä.Riisuidumme ja astuimme suikku- kammariin.Siellä oli poreallaskin.Ensiksi menimme suihkuun kastelemaan itsemme. Aloin hieroa hellästi hänen rintojaan.Suumme kohtasivat hieman avoimesti ja suutelimme rajusti.Beth otti kiini kädellään hieman jo kovasta kalustani.Hän hieroi jälleen niin mahtavasti.Ahh.Hän polvistui eteeni ja aloitti raivokkaan imemisen.Huhhu.Se tuntui liiankin mahtavalta.Aikansa siinä imettyään olikin minun vuoroni.Hänen tuuhea krvoituksensa tuli jälleen näköpiiriini.Kieleni aloitti jälleen toimintansa hän alkoi hieman voihkia.Hänen ihanuutensa tuntui taas lämpimältä hän painoi päätäni vain lähemmäs ja lähemmäs.Siiryimme nyt porealtaaseen emme laittaneet kuplia päälle sillä Beth ei tykännyt niistä. Beth asettui alleni ja aloitin ratsastamisen hän liikehti erittäin hyvin kun olin löytänyt oikean rytmin.Sitten vierähdimme sillätavalla,että minä olin alla ja oli Bethin vuoro liikehtiä.Huhhu hän oli kertakaikkiaan löytö.Sitten tunsin,että lasti oli tulossa yritin pidätellä vähän aikaa vielä,mutta se tuli jo.Beth voihki,että etten saannut lopettaa vielä.Sitten kotvan kuluttua hän ikään kuin vain lannistui rennoksi eli hän oli saannut orkkunsa.No,menimme suihkuun hieman peseytymään.Beth ehdotti että kokeilisimme vielä kuivalla maalla eli sängyllä mikäs siinä.Aluksi hän imi kaluani ja sitten menimme suoraan asiaan nyt pumppasin takaa päin.Hieroin samalla hänen suuria rintojaan hän voihki erittäin äänekkäästi.....Homamme lopetettuamme Beth jätti osoitteensa,mutta varmuuden vuoksi ei lainkaan puhelin numeroaan.Saatellessani Bethiä ulos huoneistosta huomasin kivan näköisen/mutoisen siivojan ajattelin että ei tästä viikosta tulisikaan niin tylsä.Se onkin jo sitten jo toinen stoori. So long folks!! Omistettu to MIKE. Hey,that's a great guy. Children Of The Night, Such A Sad Tune They Rhyme... 22.3-91 -=Mike=- All Made By My Self Publishing Stories <> ************************************************************************** T H E L O S T C H I L D ***************************** Hän, nuori kimma, oli väärin ymmärretty nuori jolla oli kavereita, jotka pikkuhiljaa alkoivat kyllästyä tämän oikkuihin ja lopulta kimman kaverit rupesivat välttelemään häntä. Kukaan ei näyttänyt tajuavan mistä oli kyse tämän nuoren neitosen osalta. Hän ajautui pikkuhiljaa huonoon seuraan, alkoi polttamaan ja juomaan. Etsi epätoivoisesti jätkiä joita iskeä ja hän saikin palkinnoksi 'Pikku Huoran' maineen eikä ollenkaan poikia jotka olisivat tahtoneet hänestä muutakin kuin reikää jonka täyttää omalla miehisellä nuijallaan ja jättää kimma sitten kuin nalli kalliolle. Hänen epätoivoiset yritykset päästä takaisin kaveridensa joukkoon näytti olevan mahdoton. Ajan myötä hän erkani lähes täydellisesti kaikista kavereistaan ja jäi illat yksin himaan koska kaikkilla joiden kanssa hän tahtoi olla oli 'Menoa' sillä hetkellä kun hän heille soitti. Ajatusten kulku kieppui koko ajan yksinäisyyttä ajatellen ja myöhemmin hän päätyi ajattelemaan itsaria, pakotietä tästä vitun maailmasta. Monina iltoina hän itki hiljalleen huoneessaan, eikä kukaan ollut lohduttamassa häntä, tilanne näytti epätoivoiselta. Lintsaamiset koulusta, yöt kaduilla kulkien, syvä ahdistuneisuus ja yksinäisyys kalvoivat hänen mieltään, kohta hän tilttaisi henkisesti, hän tiesi sen, hän ei kestäisi enään kauan. Koitti aika jolloin hänen hermonsa pettivät ensimmäisen kerran. Oli oppitunti kun hän yhtäkkiä purskahti itkuun ja lähti juosten luokasta. Luokkakaverit putosivat täysin moisesta purkauksesta eikä kukaan sanonut mitään, oppitunti keskeytyi siihen. Oppilailta kyseltiin mistä moinen johtui, mutta kukaan ei tajunnut tai ainakaan tunnustanut tietävänsä. Kun hän juoksi itkien käytävällä kohti ulko-ovia, oli ainoastaan yksi silmäpari todistamassa tuota surullista tapahtumaa. Kimma ei kuitenkaan huomannut käytävän penkillä istuvaa poikaa joka kummeksuen katsoi tämän perään, nousi penkiltä ja lähti seuraamaan häntä. Kun kimma viimein pääsi ulos koulusta, nojautui hän itkemään yhtä pylvästä vastaan eikä kuullut kuinka perässä seuraava poika tuli hänen taakseen. Pojun ajatukset vilistivät ja miettivät mitä tässä voisi tehdä. Hetken epäröityään hän laski käden tytön olkapäille ja puristi varovaisesti. Kimma hätkähti ja kääntyi ympäri kyynelten ja meikin valuessa poskille. Hänen edessään seisoi täysin tuntematon poika, kyllä hän muisti että tämä on tästä koulusta, mutta ei koskaan sen enempää kiinnittänyt tähän huomiota. Pojan vakavat kasvot nähdessään hänen itkunsa räjähti valloilleen ja työntyi pojan syliin joka ei muuta tehnyt kuin piti tytöstä kiinni, hän ei sanonut sanaakaan. Välitunti alkoi ja kimma itki edelleen pojan pitäessä hänestä kiinni. Oppilaita rupesi virtaamaan ovista ulos, katsoivat kummissaan tuota paria, joista toinen itki hysteerisesti. Jotkut heistä virnuilivat ivallisesti moiselle, eivätkä sen enempää kiinnittäneet heihin mitään huomiota paitsi kaksi. Pari poikaa, yksi nuorempi, ehkä ysillä ja yksi vanhempi tokalla tai kolmannella huomasivat tämän. Tämä vanhempi tuli toisesta ovesta ja tämä nuorempi toisesta. Nuorempi häiskä saavutti tämän parin ja sanoi jotain ivallista pikku huorasta. Poju jonka sylissä tämä kimma itki katsahit nuoreen poikaan raivoissaan ja oli hypätä hänen kurkkuunsa, mutta hänen olkapäälleen laskeutui käsi joka oli tämän vanhemman pojan. Tämä pudisti päätänsä, käveli ohi, otti nuorta jätkää rinnuksista ja heitti hänet alas rampilta puuta päin ja jatkoi matkaansa kohti kauppaa. Kellot soivat sisälle ja oppilaat ryntäsivät tunneille, mutta nämä kaksi lähtivät pois koulusta. Heitä vastaan tuli tämä lukiolais poju joka katsahti heihin kun he menivät ohi ja kääntyi katsomaan heidän peräänsä. Näiden kahden pojan katseet kohtasivat ja he nyökkäsivät toisilleen tervehdyksen merkiksi. Lukiolainen kutsuttiin sitten rehtorin kansliaan, mikä nyt ei ollut ihme, kun oli nuoremman pojan heittänyt puuta päin. Poika oli saanut 5 tikkiä otsaansa ja lievän aivotärähdyksen, lukiolais poika sai varoituksen ja nuhteet, joskin rehtori vakuutti että olisi tehnyt saman kuin hän. Kimma ja jätkä ystävystyivät sitten toden teolla, eikä kimma ollut enään yksin. Tätä onnea kesti n.1kk, kun heidän piti sitten tavata yhdessä paikassa ei poika ilmaantunutkaan paikalle. Kimma jo hermostui moisesta ja lähti kälppimään pojan kotia kohti ja hoputtamaan tätä. Kun tytteli sitten saapui pojan himaan, oven avasi hänen äitinsä. Kimma huomasi äidin ilmeen josta kuvastui suuri tuska, kimma kääntyi kannoillaan ja lähti juosten ulos talosta. Tällä kertaa hän ei itkenyt, käveli ilmeettömästi kotiinsa, laittoi musiikin soimaan ja istahti sängylle. Seuraavana päivänä lehdessä luki, että muuan nuori oli kuollut auto-onnettomuudessa, missä tämä oli kävellyt päin punaista, eikä sivusta tullut pakettiauto ollut ehtinyt väistää. Seuraavana päivänä koulussa hänestä ei kuvastunut mitään tunteita, hän ei nauranut, hymyillyt, eikä pahemmin puhunut, mutta hänen sisällään raivosivat tunteet joita hän ei itse kyennyt tiedostamaan, tarvittaisiin vain pieni sana, niin hän tilttaisi. Se sana tulikin sitten välitunnilla, tai sana ja sana, oikeastaan se oli tönäisy. Yksi hänen luokallaan oleva poju tönäisi hänet rajusti WCn ovea päin. Tämä kolahdus sai kimman ikäänkuin hereille siihen mitä oli tapahtunut, suuri raivo kuohahti hänen sisällään ja hän hyppäsi pojan kimppuun huutaen, lyöden ja potkien minkä bootseistaan sai irti. Hyökkäys yllätti pojan aluksi, mutta pian suurimmasta shokistaan selvittyään hän pääsi niskan- päälle ja rupesi takomaan tyttöä vatsaan. Yhdeltä käytävän hämäristä penkeistä nousi hahmo seisomaan ja lähestyi tätä mellakkaa. - Keep It Straight, Remember Me! Kuului ääni heidän takaa. Tappelu taukosi siinä silmänräpäyksessä ja päällä oleva poika katsahti säikähtäneenä taaksensa. - Katoa, sanoi tämä lukiolainen pojalle hiljaisella ja tappavalla äänellä (jos ääni voisi tappaa). Poika pomppasi säikähtäneenä tytön päältä ja pakeni käytävään. Kimma kirkui ja huitoi lattialla, mutta tämä poju veti hänet ylös ja otti hänen käsistään kiinni ja katsoi tätä suoraan silmiin. He saivat uteliaan joukon taaksensa katsomaan moista esitystä, mutta poika kävi jo sen verran kuumana, että pyysi paria kaveria hoitamaan uteliaat katsojat sivummalle, ettei itse tilttaisi ja tappaisi siinä ohi mennen paria tyyppiä ikään kuin välipalaksi. - Lähdetään vittuun täältä, poju virkkoi tytölle joka nyt jo oli täysin tyyni vaikkakin hänen kätensä tärisivät selvästi. - O..ook, m-mä haen vaan mun veskan. Ja niin lähtivät taas yksi pari ulos koulusta (Tästähän tulee vielä traditio). He menivät pojan kotiin. Poitsu haki juotavat ja kyseli kuulumisia. - No niis, kerros nyt mulle kaikki. - Mitä ? - Kaikki, kun olen katsellut sua tässä viimeiset pari-kolme kuukautta oot muuttunut helvetin paljon, eli anna tulla nyt vaan kaikki. Niin tytteli sitten alkoi kertomaan. Hän kertoi kavereistaan jotka rupesivat välttelemään hänen seuraansa, itsari mietteistään, pojasta jonka kanssa hänestä tulivat ystävät ja tämän kuolemasta. Poju kuunteli täysin vaiti koko stoorin ja alkoi sitten kyselemään tarkemmin. Noin kahden kuukauden kuluttua tyttö pääsi takaisin kaveri piiriinsä monien anteeksi pyyntöjen saattelemana, enään häntä ei painanut mitkään huolet, hänellä oli nyt 100% luotettava kaveri, tämä poju, jolle hän saattoi aivan vapaasti kertoa kaikki huolensa. Nyt tämä kimma on 28v. ja he ovat edelleen parhaat kaverukset tämän jäpikän kanssa, joka auttoi häntä hädässä ja kavereiksi he jäävät... -------------------------------------------------------------------------- ... The Bloody Boys That Sing A Wicked Song And For All Of Them, They're Just Memories In The Wind... (W.A.S.P, The Heretic (The Lost Child)) Uskomaton juttu vai ? :) T. -=Mike=- Soitellen sotaan :) 10.7-91 -=Mike=- All Made By My Self Publishing Sex Stories <> ************************************************************************** K L A R I N E T T I ####################### Istuskelin tapani mukaa koneen ääressä, MITSiin stimuloituneena ja heitin kaikkea bullshittiä gruupissa kun odottelin kiihkeänä Club Erotican (Tälläkertaa Lola) alkamista. Viisarit jymähtivät sitten kohdalleen ja kolmonen, kuten aina ennenkin, oli muutamia minuutteja myöhässä, mutta ainahan sitä jaksaa makiaa odotella joten kestin tuon hetken viiveen ilman suurempia traumoja. Lupaavasti alkoi, muija nai omaa selloansa, woh, noo onhan sitä tullut jo kaikenlaista tavattua, joten en suurempia hämminkejä ottanut moisesta instrumentin väärinkäytöstä vaan tuijotin silmät pullistuineina ulos kuopistaan, kielen lerpattaessa suusta tuota kiihoittavaa näkymää TVstä. Homma kesti 15minsaa kun sitten alkoi sitä tavallisempaa naimishommaa, kaksi miestä ja nainen joten siitä ei sen ihmeempiä. Seuraavana aamuna sitten soitin Rinalle ja kysyin oliko se katsonut tuota Clubia. - Jeu!, Rina vastasi puhelimeen (Oli oppinut minulta) - Plop, no, mitäpäs taloon kuuluu, kysyin näin aloittaakseni keskustelun. - Väsyttää ja maha on kipee eilisistä vatsalihasten elvyyttelemisistä. - Joo, ahhh, katoitsä sattumalta tuota Club Eroticaa, kysyin muistellen tuota herkkää kohtausta TVstä. - En minä mitään semmoisia törkeyksiä, hyi. - Oooh, olisit vaan, sielä oli upee naintikohtaus, kun yks ämmä nai selloansa, vai mikä isompi jousisoitin se sitten olikaan. - Varmaan taas saan tulla pesemään TVn ruutua kun oot nuollu sitä ? - En oo, ah, taidan ottaa kaapista vanhan klarinettini, oijoi, se tekis varmaan hyvää ja siinä on reikäkin oikealla kohdalla. - Ootko taas lievästi puutteessa, Rina kysyi kiusataakseen. - Ainahan minä, eteenkään klarinettia en oo saanu 6vuoteen. - Vitun sika jos mut hylkäät jonkun klarran takia, Rina tokaisi mustasukkaisena. - Emmä nyt sentään niin yulma ole. Welldippapim, heiluttelimme ikeniä vielä minuutteja, kun sitten raskaasti huokaisten jouduin lopetuttamaan puhelinhuokailun, koska piti kävästä kaupassa ostamassa sapuskaa illaksi, etten taas joutuisi olemaan dietillä turhantakia. Ilta saapui ja mieleeni muistui tuo eroottinen klubi. Etsin vanhan kunnon klarinettini erään kaapin perukoilta paksun pölykerroksen alta. En ollut koskenut tuohon soittimeen sitten sen jälkeen kun olin soittamisen lopettanut ;). Kokosin tuon tumman, puisen soittimen, rasvasin huolellisesti sen korkki pinnat ja yhdistin sen yhdeksi pitkäksi patukaksi. Hyväilin noita koskettimia, joiden kiiltävä väri oli jo vaihtunut hiukan tummempaan suuntaan. Työntelin kättäni torven kello-osaan (se osa, joka on instrumentin alapää) ja hieroin sen kylmiä metallisia osia jäykistynyttä kaluani vasten. Otin suuhuni suukappaleen ja ammattitaitoisesti imin sitä kuin entisaikaan sormieni hyväillessä tuota puupuhaltimiin kuuluvaa ihanaa ja herkkää soitinta. Kiihotuin lopulta niinpaljon, että rasvasin tuolla erikoisella rasvalla suukappaleen suojan ja laitoin sen päälle. Asetuin sängylleni selälleni ja tungin klarinetin peräsuoleeni suukappaletta myöten (vain 6cm). Pyörittelin sitä sisälläni hetken, ennenkuin sitten vedin sen pois ja käännyin vatsalteni, pitäen kokoajan tiukasti, mutta hellästi soittimesta kiinni ja nostin sitä korkemmalle, jotta sain jormani tungettua tuohon instrumenttien kuningattareen sisään. Homma oli erittäin helppo, koska reikä oli sen verta suuri, että Ol' Mike sai nyt ensimmäistä kertaa tuntea todelliset musiikin riemut. Runkkasin kuin eläin ja sainkin nopeasti orgasmini sperman ruiskuten instrumentin sisään ja tahmaten sen täydellisesti. Spermapisarat tippuivat hitaaseen tahtiin noista pienistä reiästä lakanalle, mutta suurimman osan sain levitettyä vatsalleni jota vasten hinkkasin soittoelintä. Vedin kaluni uudelleen juhlakuntoon ja päätin yrittää ahtaammasta reiästä sisään, mutta se oli jo liian pieni, joten asetuin hajareisin klarrani päälle ja hinkkasin kaluani noita näpiköitä vasten. Aikani siinä klarraa höylättyäni otin Ol' Palin käteeni ja vedin loppuajan käteeni samalla kun klarran joku osa kutitti ihanasti peräaukon lähellä ja sain pallit heilahdellen orkun, joka tahmasi suurimman osan klarinetista, mutta eihän sitä hyvää soitinta saa pilata, joten nuolin kaiken minkä pystyin pois, purin klarran osiin ja puhdistin vielä sisäpuolelta. Väsyneenä illan riemuun vein klarinetin takaisin kaappiin ja horjuin sänkyyni ja suljin silmäni. Voi kuulla kuinka se soitteli kaapissa iloisia sävelimiä kun olin niin hellästi ottanut sen monen vuoden tauon jälkeen, joskin tälläkertaa en niinkään soittaakseen, vaan tyydyttääkseni molempien halut. -------------------------------------------------------------------------- ;) Whadda 'Bout That ? Idea siis täysin Club Erotican huikean esityksen ansiota jos joku sattui sen katsomaan :). Olen niin kiva, että omistan tämän stoorini kaikille instrumenteille joita on törkeästi käytetty hyväksi ilman, että soittaja olisi ajatellut, että jopa soittimillakin on halut. T. -=Mike=- _____ Dreams.txt _____ ___________________________________________ | | |(c) Master, The Sysop of Block House Qbbs| | [l{ levit{ muihin bokseihin. | | | ___________________________________________ Ajaudun toiseen maailman. Ummistan silm{ni kaikelta, my|s n{pp{imist|lt{. Kyll{ k{det selvi{v{t kirjoittamiesta. Mieleeni tulee tulevaisuus, valoisa sellainen. K{teni kylm{t osat l{mpenev{t, kun ajattelen Tiinaa, h{nen sanojaan, ja toiveitaan. Menemme m|kille, joskus ensi kuussa. Taustalla soiva musiikki antaa kaikua mielelleni, puutunut jalka allani ei saa tilaa tai enemp{{ juomiota. M|kille. Haen Tiinan perjantaina ja ajamme kotiini. H{n kokeilee varusteita. L{hdemme ajamaan m|kille. Sinne on 30 kilometrin matka. Autossa juttelemme kaikkea hauskaa, en vain tied{, miksi ajattelen koko ajan muita asioita. Katson Tiinaa kasvoihin. Auto kaartaa sivulle. Tallaan polkimen lattiaan ja kiihdymme. M|kill{. Haen takkaan puita. M{rki{. Kyll{ ne kohta kuivuvat, luulisin. Tiina ottaa sanomalehti{ auton takakontista. Yhteispelill{ se kaikki sujuu. Mieleni on rauhallinen. Miksi ei olisi? Tiina minun. Min{ Tiinalle. Jos, jos vain..pakko. Istumme m|kkiin sohvalle, kuuntelen takkatulen r{tin{{. Paikat ovat viel{ kylmi{. Jompikumpi ehdottaa, ett{ l{mmittelemme toisiamme. En vastusta ehdo- tusta. Miksi vastustaisin? Olen hyv{tahtoinen kaikille, liiankin monelle. Liian yst{v{llinen, antelias, kohtelias ja yleisesti hyv{. Vaarana on hyv{ksi- k{ytt|. En halua. Parannus. Mutta ei Tiinaa vastaan. H{nelle olen kuin h{n haluaa. Aina ja i{isesti. L{mp|tila nousee. Katson saunaa. Mieleni masentuu, lattiakaivo on noussut roudan takia yl|s. T{{ll{ ei voisi saunoa oikein. Ellei sitten vain saunota. Vesijohtokin on katkaistu talven ajaksi. Mutta vett{ saa v{h{n matkan p{{st{ l{hteest{. Laitan saunankin l{mpenem{{n. Mieleni on iloinen. Olen onnellinen, ilta on hyv{. Kello on seitsem{n illalla. Olen luonut lumia pois rappujen edest{. Harmi kun kokko on poltettu. Ei jaksa tehd{ uutta, siihen menisi ik{ ja terveys ellei hanki naapuria auttamaan. EI. Huomenna l{hdemme laskettelemaan, aamulla. Mutta se ei est{ pient{ alkoholin nautiskelua. Tiina pit{{ Omenaviinist{ ja Mansikkaviinist{. Kaikkeen on varauduttu.. Keitti|st{ l|ytyy rikkimennyt pullo. En iloitse. Otan kaksi lasia ja menemme sohvalle. Takka on vasemmalla edess{ n. metrin p{{ss{ meist{. Reitemme ovat kiinni toisissaan. Tarjoan lasillisen Tiinalle. Juttelemme, h{n nauraa minun kaksimielisyydelle. Olisiko t{ss{ rakkauden paikka? En v{lit{ ajatella, kunhan olen. Olen olemassa, jos ajattelen, ett{ on olemassa, alkaa jokaista ruumiinkolkkaa pakottamaan ja paikat puutumaan. Viini rentouttaa. Tiinasta sit{ ei huomaa, h{nest{ ei huomaa, milloin h{n on juonut. Huudan mieless{ni 'Tiina Tiina!', mutta olen ulkoisesti hiljaa. Tiinakin on hiljaa. Viinipullo on tyhjentynyt. Se upposi kuin kusi hankeen. Makuuasento olikin rentouttavampi tapa viett{{ iltaa. Levenn{mme sohvaa tekem{ll{ siit{ s{ngyn. Tiina rojahti heti vatsalleen. Min{ hy|kk{sin v{litt|m{sti viereen. H{n pyyt{{ minua hieromaan selk{{. Hieron ensin olka- p{it{, siirryn alemmaksi, tapani mukaan hypp{{n jalkoihin, josta nousen Tiinan parhaisiin kohtiin. Tiina nauttii hipel|innist{, niin min{kin. Se alkaa kuitenkin rasittaa, lopetan. Menen tytt|ni viereen makaamaan. Laitan k{teni h{nen ymp{rilleen. Olemme hiljaa. Kynttil{k{{n ei v{r{hd{. Silm{ni ovat kiinni samaten kuin Tiina minussa. H{n on humalassa, huomaan. Nautin hetkest{, vaikka en tee mit{{n. Olen vain onnellinen ja tyytyv{inen kaikkeen. Tiina hyv{ilee minua, olen. Hyv{ilen Tiinaa takaisin. Hymyilen hiljaa. Tiina katsoo minua, katson h{nt{ silmiin. Suumme l{henev{t, huulet koskettavat toisiaan. Ihanaa. Suutelemme kauan, en saa tarpeekseni. K{teni hyv{ilev{t yh{ enemm{n Tiinaa. H{n laittaa jalkansa minun jalkojeni p{{lle. Ohjaan k{teni johonkin mieluisaan paikkaan, joka on jo odottanut k{den tuloa. Tiina kiihottuu hieronnasta. Lopetan {kki{ kaiken. Kuiskaan: 'K{yd{{n ensin saunassa'. Nousemme yl|s. Riisun Tiinaa. H{n antaa minun tehd{ kaiken. Otan itselt{ni samaa vauhtia vaatteita pois, ja kohta olemme alasti. Avaan oven ja siirrymme kuistin kautta saunaan. Saunassa on pime{{. Sytyt{n lyhdyn saunan ikkunan eteen. Halkoteline pois. Sekoitan vett{. Kastelemme toisemme, mahtava tunne valtaa mieleni. Suutelemme. Nousemme lauteille ja heit{n v{h{n l|yly{. Pid{n Tiinaa sel{n takaa kiinni. Kastelen lauteet kokonaan. Kellistymme siihen hyv{ilem{{n toisiamme, ei ole mit{{n esteit{k{n. Tulee kuuma. Menemme peseytym{{n. Kumpikin saippuoi toisensa. Yrit{n, yrit{n olla, kuin..ei. Miksi yritt{{ olla sellainen, mit{ ei halua. Tiinan hiuksissa on ty|maata kerrakseen. Huuhtelemme itsemme yhteissuihkun alla. Valmiita, melkein. Emme jaksa j{{d{ saunaan pitemm{ksi aikaa, on parem- paakin tekemist{. Tiina ottaa pyyhkeen ja kuivaa ensin kasvonsa, sitten minun. Levit{n kaksi pyyhett{ s{ngyn p{{lle ja menemme siihen makaamaan. Takkatuli r{iskyy, kuivaamme pyyhkeell{ toisiamme. Kampaan Tiinan hiukset ja menemme peiton alle rakastelemaan. Kynttil{ sammuu, me emme viel{. Juomme viini{ viel{, mutta ei liikaa. Nyt voisimme..hieron Tiinan pillua, h{n alkaa v{h{n ajan p{{st{ l{mpenem{{n. Siir- ryn alasp{in, viel{ v{h{n. Tiina hyv{ilee elint{ni, min{kin l{mpenen. Loppu. Suutelemme v{lill{. Tiina menee makaamaan, menen p{{lle. Ty|nn{n elimeni sis{{n rei{st{, alan jynss{{misen. Poraan, poraan, viel{ hetki. Tiinan perse nousee ja laskee, kiihotumme. Se hetki tulee nyt, nyt. Helpotuksen huokaus kummallekin. Nukumme syv{sti. Vain ulkona olevat puut voivat tuntea m|kin sis{lt{ tulevan s{teilyn. Puutkin ovat hiljaa, ei sada viel{, vaikka pilvi{ onkin n{kyviss{. Tulee aamu, her{{mme samaan aikaan. Laitan vett{ l{mpenem{{n. Tiina makaa s{ngyss{ ja katselee minua. Palaan takaisin s{nkyyn, en halua olla muualla kyuin Tiinan l{heisyydess{. Hearts never lie, they just feel the love. Meid{n on PAKKO rakastella. Kolmen minuutin p{{st{ ty|nn{n elint{ni Tiinan uumeniin ja saamme orgasmin. Sulamme yhteen. S|imme sent{{n jotakin, t{m{h{n oli laskettelumatka. Tiina sytytti takkaan tulta, m|kin l{mp|tila oli alle 20 astetta jo. Mieleni rentoutuu, minun ei en{{ tarvitse ikin{ taistella tytt|ni takia, h{n pysyy muutenkin mukanani. Olen saavuttanut kaiken. Nyt pit{{ nauttia el{m{st{. Ajoimme laskettelemaan. Kello oli onneksi viel{ tarpeeksi v{h{n, ei ollut liikaa v{ke{ rinteiss{. Ostin puolip{iv{lipun kummallekin. Tiinan viel{ sovi- tellessa monoja min{ satuin n{kem{{n er{{n eritt{in hyv{nn{k|isen tytt|sen. Mutta silti h{n tuntui niin et{iselt{, h{n oli niin ep{muodostunut l{hemm{ss{ tarkastelussa. T{ydellisyys oli vierell{ni. Menimme hissiin, juttelimme. Tiina pit{{ kapulasta kiinni, min{ pid{n k{si{ni sauvoissa, joiden k{rjet ovat siteiden p{{ll{. M{ki tuntui pienelt{, mutta se ei haitannut minua, koska minulle oli viihde mukanani. Toimin opettajana, Tiina oppilaana. H{nkin oppii laskettelemaan hyvin, vaikka siit{ ei ehtinyt olla paljoakaan hy|ty{, koska vietimme middle skit{ m{en p{{ll{ auringosta nauttien. Mutta silti, pidin silm{ni auki. Jokin hienoinen asia jak- soi kiusata minua. Jos ei sittenk{{n? P{iv{n mittaan tulin yht{ aikaa sek{ ep{- varmaksi ett{ huolettomaksi. Aina kun jouduimme olemaan toisistamme hiemankin kaukana, minut valtasi pieni pelko, kaukaisuus. H{nkin on vain ihminen. Olisiko t{m{ rakkautta, vai kuvittelenko? Mit{h{n Tiina sittenk{{n ajattelee minusta? En voi tuntea h{nt{ koskaan t{ydellisesti, en ole h{n. Minun on tiedetett{v{, pakko. Sanon Tiinalle, ett{ l{hdet{{n. Kello on puoli yksi. Ajamme m|ille takaisin. Laitan puita. Nyt on toimittava varovasti. Tarjoilen hieman viini{. Se rauhoittaa ja rentouttaa. Tiina juo enemm{nkin kuin ajattelin. On liian valoisaa? Se ei saa nyt haitata. Menemme s{ngylle makaamaan. Kysyn Tiinalta, mit{ h{n pit{{ minusta. Rakastaako h{n? Kyll{, oli vastaus. Ajattelen syv{sti ja pitk{{n. En tunne mit{{n, vaikka pit{isi tuntea. Mihin min{ tarvitsen edes Tiinaa? Mihin tarvitsen toista ihmist{? Mieleeni tulee viime vuosi. Todellakin, tarvitsen h{nt{. Ilman Tiinaa ei minulla ole el{m{{, olen riippuvainen rakkaudesta ja mielenl{mmitt{j{st{. Kerron sen Tiinalle. H{nen reaktionsa on positiivinen. Me menemme kihloihin kohta, mutta siihenkin on viel{ aikaa. Miksi kiirehti{? El{m{ on viel{ edess{, mutta tytt|ni vierell{. Tiinakin kai tarvitsee minua, mutta siit{ en voi olla varma, koska olen min{. Kysyminenk{{n ei auta, en ajattele sit{, ett{ minua tarvitaan - ulkopuolisena. Otan lis{{ alkoholia. En en{{ ajattele syv{llisi{. Kaikki on sittenkin hyvin. Ei pid{ tulla humalaan nyt. On l{hdett{v{. Tunnin hiljaiselon j{lkeen alamme varustautua poisl{ht||n. L{hdemme, kaikki on mennyt hyvin. Ei ole yli 0.5 promilleakaan. Menemme Vanhan Turuntien kautta, maisemat ovat kauniimpia - ja matka kest{{ kauemmin. Vein Tiinan kotiin ja sen j{lkeen min{ itsekin p{{sin vapaalle. Kaikki kunnossa, suhteemme n{ki lopultakin sen kirkkaan p{iv{nvalon, mit{ se on etsinyt koko olemassaolonsa ajan. -Master !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! !!!!!!! !!!!!!! !!!!!!!!!!! RAZOR PRODUCTION !!!!!!!!!!! !!!!!!!!!!!!!!! !!!!!!!!!!!!!!! !!!!!!!!!!! 25.02.92 enkku.txt !!!!!!!!!!! !!!!!!! !!!!!!! !!!!!! LevittSminen ei ole kiellettyS, !!!!!! !!!!! pikemminkin suotavaa! !!!!! !!!! !!!! !!! _L_ MUUTA T_T_ TEKSTI_! !!! !! !! !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Oli maanantai aamu, herSsin n. 8.35 ja huomasin ettS tSnSSnhSn oli koulussamme urheilupSivS ja bussi lShtee klo. 9.00 Himokselle. HyppSsin yl÷s vauhdilla ja vedin kamat pSSlleni alta minuutin. Juostessani bussipysSkille s÷in samalla aamupalaa ja ehdin kuin ehdinkin bussiin 92. Matkalla koululle kSskin bussikuskin lisSSmSSn vauhtia, koska nyt oli helvetillinen kiire. Saavuin koululle, mutta harmikseni huomasin ettS bussit olivat jo lShteneet. Vitutti! Ei auttanut muu kuin jatkaa matkaa kouluun ja mennS "normaalille" opputunnille. Katsoin lukujSrjestystS ja sen mukaan minulla oli englantia. Raahauduin enkun luokan eteen ja opettajahan saapuikin lShes aikataulussaan. Havaitsin ettS olin ainoa oppilas ryhmSstSmme. Opettaja avasi oven ja istuuduin tuolille ja aloin makoila pulpetilla. TStS tapaa opettajani ihmetteli ja komensi minut normaali asentoon. Kun olin joksenkin normaalisti kertoi opettaja ettS tSnSSn olisi tSllS kaksoistunnilla jotain erikoista. Opettaja oli n.35 vuotias, hyvSnnSk÷inen nais-ihminen. PSSllSSn hSnellS oli musta paitapusero, musta hame ja polveen ulottuvat nahkasaappaat. Olin jo monella tunnilla katsellut hSnen ihanaa takamustaan ja paidan alta pullistelevia rintojaan. Opettaja tutkiskeli edessS papereitaan ja aukaisi hieman paitaansa ikSSnkuin "vihjeeksi". En kuitenkaan heti hy÷kSnnyt hSnen kimppuunsa vaan olin kuin en olisi huomannutkaan. Sitten opettajani meni kaapilleen ja kyykistyi reidet haralleen ottamaan alahyllyltS jotain. TSssS vaiheessa menin hSnen taakseen samaan asentoon ja otin hSnen lantiostaan kiinni. Hivuttauduin lShemmSksi ja suutelin hSntS kaulaan. Samalla siirsin kSteni hSnen paidan raostaan ja aloin hyvSlillS hSnen rintojaan. Sitten hSn taivutti pSSnsS taakse ja hamusi huulilla huuliani. Suutelin hSntS samalla rintoja hieroen. JStin toisen rinnan rauhaan ja siirsin toisen kSteni hSnen reidelleen ja samalla vedin hSnen hamettaan yl÷spSin. Kun hame oli tarpeeksi ylhSSllS siirsin kSteni pillulleen. HSnellS ei ollut housuja, joten ty÷nsin kaksi sormeani hSnen riemurasiaansa. Aloin ty÷nnellS sormia sisSSn ulos ja opettajani alkoi voihkia. Lopulta monen ty÷nn÷n jSlkeen hSn vihdoinkin sai orgasmin ja parahti nautinnosta. Siirryimme seisomaan ja hSn kSvi heti kiinni housuihini, veti ne nilkkoihini ja alkoi hyvSilemSSn kaluani. HSn otti sen suuhunsa ja alkoi taivaallisen lutkuttamisen. Minuutin pSSstS laukesin hSnen suuhunsa ja hSn nieli kaiken sperman nautinnollisesti. Seuraavaksi hSn meni pSydSlle lantiota my÷ten vatsalleen ja kSski minua naimaan perseeseen. Ty÷nsin kyrpSni tyt÷n anukseen ja aloin tahdikkaan sisSSn ulos tahdituksen. Aloin tikkaamaan kovempaa ja hSn vain vikisi kiimasta allani. Nain hSntS sydSmeni kyllyydestS. Lopulta tyhjensin kassini hSnen perseeseensS. Koska opettaja paljastui nymfomaaniksi hSn halusi nyt vaihteeksi pilluun. Menin istumaan tuolille.HSn tuli istumaan syliini kasvot minuun pSin ja otti kaluni sisSSnsS. Aloitimme vinhan ratsastuksen. Kielemme kohtasivat. Puristin kSsillSni hSnen pakaroitaan, nostin ja laskin hSntS rytmin mukaan. Minulta ei meinannut millSSn tulla koska olin juuri tyhjentSnyt kassini hSnen perseeseesS. Mutta muutaman minuutin ridauksen jSlkeen alkkoi ruikuta kuin paloletkusta. Saimme kumpikin orgasmin lShes samanaikaisesti. Istuimme vielS jonkun minuutin sisSkkSin kunnes kellot soivat. Puimme toisemme ja suutelimme vielS pitkSn suudelman ennenkuin lShdin ruokatunnille. Olipas kaksi tuntia mennyt nopeasti! TSmS ei suinkaan jSSnyt viimeiseksi "enkun" tunniksi hSnen kanssaan. FOR.YOU ======= Written by Master Miner, 1989 Lensin kohti uniani, tapaamaan sinua viettelit yhä syvemmälle, jo kielletylle alueelle jos sinne menisin, en takaisin pääsisi en sinusta eroon pääsisi Halusin ottaa riskini ja mennä rajalle mutta veit järkeni, hyppäsin kuiluun joka pohjalla vaanit kaukaa näytit kauniilta, lumoavalta mutta lähelläni olit minulle kuin ilmaa Olin pohjalla, en ylös päässyt, olin armoillasi. Kohtelit minua miten tahdoit, hyväksyin kaiken ehdoin tahdoin vain sinä olisit pelastukseni olen vankisi, eroamattomasi En lähde enää pakoon, et vartioi minua, mutta haluat minun tänne jäävän Ja miksi lähtisin pois, olet ainoa, johon nyt olen sopeutunut, jos karkaan, palaan, kuin linnakundi Kakolasta, kuin kirjekyyhky etelästä. Lopetetaan kyttääminen, aletaan olla yhteisissä tunteissa, samoissa paikoissa kaksistaan kaikkien keskellä. Tarvitsen niin sinua, kyllä kai sinä minua? Avaa mielesi, käytä lempeää kieltäsi, kerro, että välität minusta. Sen haluan kuulla, tuon sanan, ja teon, näytä, että jaksat olla mun oma ihme ajaton. Sex Story By (c) Star & Co. ----------------------------- GROUP SEX ^^^^^^^^^^^ Minä ja mun kaveri Eero oltiin kirjastossa kuuntelemassa levyjä. Juuri kun me oltiin lähtemässä niin tuli paikalle kaksi tosi söpöä tyttöä :). Me katsottiin vähän niitä likkoja ja ne katto meitä, sitten yksi tytöistä tuli meidän luokse ja kysyi: - Hei, ketkäs te olette. Minä hämmästyin niin että melkein hyppäsin pois tuolista. - Hei, mun nimi on Tomppa ja ton toisen nimi on Eero, sain hätäsesti sanottua. - Mun nimi on Liisa ja ton toisen Maria. Meillä ei ole mitään tekemistä tänään niin voisitteko olla meidän kanssa? - Nojoo, sanoin ihan hämmästyneenä. - Minne mentäis, Liisa kysyi? - Mä sanoin: No vaikkapa meille kun meillä ei ole ketään kotona. Sitten minä, Eero, Liisa ja Maria mentiin meidän himaan. Sitten kun oltiin kotona niin tytöt istahti sohvalle ja minä ja Eero mentiin istumaan tuoleille. Sitten sanoin: - Haluutteko mitään juotavaa? - Joo, sanoi Maria. Mitäs teillä on? - Mitens ois toi CocaCola, sanoin nauraen. - Joo, kyllä se käy. Sitten minä juoksin keittiöön ja hain pullon Cokista ja kun palasin takasin niin Maria oli riisumassa itseään, niin että oli vaan pikkuhousut jäljellä. Sitten katoin hänen vierelleen ja näin Liisan millä oli myös pikkuhousut vaan jäljellä :). Minä hämmästyin niin kun kun ne kysyivät että jos me haluttais... Mun kaluni nous heti pystyyn ja iiin myös Eeron, kun näin miten hänen huosuissa sykki. Menin istumaan Tyttöjen viereen ja VIPS! olin sielä vaan kalsarit päällä. Liisa oli hyökännyt Eeron kimppun ja huomasin että hanelläkin oli vaan kalsarit päällä. Siiten sanoin että emmekö voisi mennä tuonne isän ja äidin huoneeseen ja niin me menimmekin. Kun me maattiin sängyllä niin Maria otti salaman nopeasti multa kalsarit pois, nyt kaluni oli täydessä mitassa ja kun katsoin taakse niin Liisakin oli ottanut pois Eeron kalsarit. Sitten tytön otti omat pikkuhousut pois. Aah!, mitä sieltä näkyi! Maria otti kiinni kaluuni ja alkoi hieromaan sitä, se oli niin ihanaa että en ole koko elämässäni kokenut semmosta. Minä ja Eero maattiin sängyllä ja tytöt päällä, ihme kyllä. Mutta nyt halusin asentoa ekä olla alla. Käänsin itseni niin että Maria tuli alleni ja aloitin työnnöt, mutta sitten muistin KONDOOMIT! Juoksin huoneeseeni ja pengoin laatikoit ja löysin kaksi kondoomia. Annoin toisen kondoomin Eerolle ja toisen otin itse. Mutta Maria otti sen nopeesti käsistäni ja olkoin pujottaa sen minun kaluni ympäri, sillä aikaa kun löysin Marian elimen ja aloin nuolla sitä, sitten käteni tarttui johokin tolppaan, mutta huomasin nopeesti että se oli Eeron. Sitten kun nopeesti otin pois käteni niin aloin jo panna Mariaa hitaasti ylös alas ja hän huokaili syvään. Katsoin nopeasti sivulle ja näin Eeron samassa puuhissa kun minä. Nyt minun ja Marian tahti alkoi olla aika nopea ja minun sperma alkoi tulemaan mutta yritin pidätellä sitä vielä vähän. Sitten Maria sai orkut ja minä vedin kaluni ulos hänestä ja sitten sperma tuli, aika paljonkin ja juoksin nopeesti pois ja heitin kondoomin vessaan ja huuhdoin. Kun olin menemässä takaisin niin huomasin että Eerokin juoksi vessaa kohti. Kun menin makuuhuoneeseen niin Maria ja Liisa nuolivat toistensa elimiä ja kun hyppäsin niiten keskelle niin Liisa alkoi imemään minun munaani. Huokailin onnesta! Kun Eero viimeinkin tuli vessasta hän pisti munansi minun suun lähelle ja aloin imeä sitä ja Eero suuteli Marian vittua. AIII, kun se oli ihanaa! Sitten kun muistin että meillä on saunavuoro niin ehdotin että me mentäis sinne pesemään toisemme, mutta kun yritin puhua niin muitin että minulla oli Eeron kalu sislällä. Otin sen pois ja sanoin siitä, kaikkien mielestä se oli hyvä idea. Noustiin sängystä ja laitettiin vähän vaatteita päälle että voisi mennä rappukäytävässä. Mentiin hissillä alas ja Liisa piti minun kaluani kovaa kiinni niin että melkein sattui. Saunassa riisuttiin toisemme (ihme kyllä minä Eeron ja Eero minut ja tytöt teki samalla tavalla). Menimme suihkuun ja suutelimme tosiamme ja mentiin lopulta saunaan. Sielä me saunottiin ja sitten menimme pesulle, sillon minulla välähti! Minä menisin ja hakisin kortti- pakan ja sitten pelaisimme jotain kivaa että pitää tehdä jongun kanssa jotain. Ryntäsin kotiin ja tulin samalla vauhdilla takas. Minulla oli yksi noppa missä oli vain neljä sivua (onko sellasta?) Ja sitten teimme säännöt. Piti vetää yksi kortti ja se kortti tarkoitti jotain, siis että piti tehdä jotain. Kaikki sai yhden numeron ja nopalla sitten heitettiin ja sen numero joka oli nopassa piti tehdä jotain sen kanssa joka heitti nopan. Ensin otin kortin, se tarkoitti että mun piti nulla jongun vittua tai munaa minuutin, sitten heitin noppaa ja siitä tuli minun oma numerona siis että piti heittää uudestaan. Heitin ja siitä tuli Marian numero. Pääni tuli lähemmäksi hänen sykkivää vittuaan ja nuolin sitä minsan (ihana kokemus). Sen jäkeen oli Liisan vuoro. Hän otti kortin ja se tarkoitti että pitää hinkata toisen elintä, hän heitti noppaa ja..... Siitä tuli minun numeroni (mikä onni). Hän tuli minun lähelleni ja alkoin vetämään munastani ja se oli NIIN IHANAA että huh! Sen jälkeen oli Eeron vuoro. Hän otti kortin missä piti olla 69 asennossa ja nuolla toisten elimiä, noppa lensi ja... tuli TAAS minun numeroni. Me olitiin 69 asennossa ja niin teki tytötkin kun heillä ei ollut mitään muutakaan tekemistä. Me imettiin toisemme munia (slurp, slurp!). Sitten tuli Marian vuoro han veti kortin missä oli että piti runkata jongun poian kanssa ne mitkä jäi yli piti myös tehdä sitä samaa asiaa.. Noppa leni ja se oli Eeron numero, siis mun piti mennä Liisan kanssa. Meillä oli kaiken maailman asentoja. Hieroin Liisan tissijä ja vedin häntä takaa samanikaisesti. Nyt Liisa sai orkut, hän aloin voihkimaan ja otin kaluni ulous hänestä ja PLAÄTS! minulta tuli spermat suoraan Liisan syliin. Liisa alkoi oitis nuolemaan spermaa ja minä minä ehdotin että me kaikki mentäisiin taas suihkuun. Me mentiin suihkuun ja sitten kello jo oli niin paljon että tyttöjen piti mennä kotiin (nyyhky). Mentiin ylös hissillä ja hakemaan tyttöjen loput vaatteet ja sitten he lähtivät, mutta toivottavasti me taas tavattaisiin, minä soitin MITS:iin ja katoin oliko sielä ketään. Eero sanoi lähtevänsä kotiin. MITSissä oli Miika, vanha kunnon Miika! Aloin chatata hänen kannsaan ja jne.... -------------------------------------------------------------------------- -=Mike=-: Tossa on Stoory sulle kun kysyit. -Star & Co.- T{m{ tarina oli otettu yhdest{ "tavallisesta" chatistani. (c) Master, 1988 ========================================================= Nousin j{lleen kerran v{{r{ll{ jalalla vuoteestani. Olin my|h{ss{ enemm{n kuin koskaan ennen, piti ehti{ puolelta l{htev{{n ratikkaan mielisairaalaan. Ei, olen siell{ pelkk{ vartija,en hoidettava. Revin nopeasti alushousut p{{lle, olin heitt{nyt ne viime iltana johonkin nurkkaan, ei, tuollahan ne olivatkin takassa... kun vetelin hartaasti k{teen paremman homman puutteessa. No mit{ siit{, se on arkip{iv{{ sekin, vaikka iltaista ty|t{ se on. Hyppelehdin ulos talosta ja kiertelin y|n aikana kadulle ilmestyneita oksennuksia parhaan motoriikkani avulla. Sain juuri ja juuri viittoiltua ratikkamiehelle ett{ ottaa minutkin mukaan ja niin p{{sin sis{{n. --- Hullujenhuoneella --- L{hdin pois ratikasta ja ajattelin tulevaa p{iv{{. Ty|ni on todella helppoa: kaikki hoidokit ovat k|ydettyin{ s{nkyihin, ja he eiv{t voi tehd{ mit{{n yrityksi{ pakoon l{htemiseksi. He ovat kyll{ valittaneet oloistaan, mutta n{in on mielest{ni paras. Ja mik{ parasta: saan p{iv{t pitk{t katsella noita ihanan n{k|isi{ hoitajattaria jotka parveilevat ymp{rill{ni kaikkia halujani (melkein kaikkia) tyydytt{m{ss{. Oikeastaan ainoa ty| mit{ olen tosissani joutunut tekem{{n on se, kun kerran ty|nsin pyykik{rryj{ puolen k{yt{v{n verran. Menin hissill{ yhdeks{nteen kerrokseen ja sanoin hyv{t huomenet mielihoitajattarelleni. Olen katsonut h{nt{ sill{ silm{ll{ jo puolisen vuotta, mutta ei ole koskaan rohkeus riitt{nyt pitemp{{n tuttavuuteen. Mutta t{n{{n tunsin ett{ ilmassa leijui uusia ajatuksia ja tapahtumia. Kati (mielihoitajattareni) hymyili minulle viehke{sti ja minut valtasi sellainen olo, mink{ olin joskus kouluaikoinani tuntenut kun menin ensimm{ien kerran tanssittamaan yht{ viel{kin ihailemaani tytt|{. K{vi pikkukalle jomottamaan pahanlaatuisesti ja sain pid{tell{ sit{ kaikella henkisell{ voimallani. Juttelin jotakin arkiasioita Katin kanssa, kun alakerran p{ivyst{j{tytt| soitti kerrospuhelimeen ja sanoi ett{ sinne oli tullut jouko namioituneita miehi{, joilla oli aseita kuin A-Teamilla konsanaan. He olivat tulleet vapauttamaan ylimm{n kerroksen vangit, siis meid{n kerros!!! Syd{meni hyp{hti pohjaan kun kuulin ett{ kaikki tiet ulos on suljettu ja tytt| sanoi ett{ h{nt{ uhataan aseella ja jos teemme jotain v{{r{{, niin h{n on entist{ lihaa. Mit{ nyt teemme??? Kati oli kauhusta kankea, ja katsoin hissin kerrosmittaria. Vapauttajat (mit{ ihmeen Rampo IV:sia ne olivatkaan) olivat jo tulossa hissill{ yl|sp{in. Kati keksi ett{ menisimme pakoon tavarahissill{ jota miehet varmasti eiv{t olisi huomanneet. Juoksimme niin nopeasti kuin suinkin hissille ja vet{isin sen oven 'hirmuisilla' lihaksillani auki. Onni onnettomuudessa ett{ se oli meid{n kerroksessa! Juuri kun +sain Katin sis{lle hissiin ja oven suljettua, kuulin kun vapauttajat tulivat kerrokseen. Mutta olemme turvassa, se on p{{asia. Hissi liikkui jo hyv{{ vauhtia alasp{in, mutta mit{ nyt!? vauhti pys{htyi ja j{imme kahden kerroksen v{liin nalkkiin. Joku niist{ oli huomannut aikeemme, voi shit!!! Mit{ voisimme tehd{, ehk{p{ tutustua paremmin toisiimme... Hoitajatar, h{nen nimens{ on Kati, sen tiesin jo ennest{{n. H{n on 21 vuotta vanha, h{nen ruskeat silm{ns{ ja vaaleat hyvin pitk{t hiuksensa antavat pulleiden rintojen kanssa sellaisen vaikutuksen ett{ ajattelin kuuteen kertaan ennen kuin uskalsin sanoa h{nelle ajatuksiani ollenkaan. Nytkin kaikki tuli aivan liian sensuroidussa muodossa. Kati oli aivan peloissaan, ja n{in kummankin parhaaksi ottaa h{net syleilyyni. Kati s{teili pehmeytt{{n ja naisellisuuttaan minuun, ja sai kai itse turvaa turvamiehest{.. Aloin silitt{m{{n h{nen hiuksiaan, ja kun h{n ei laittanut lainkaan vastaan, siirryin alemmaksi ensin selk{{n ja viimein k{vin koskettelemaan jo h{nen tiukkojen farkkujensa alla olevaa vitunreik{{. Sanoin Katille ett{ ei ole mit{{n h{t{{ kun olen t{ss{. Kati ny|kk{si, ja sanoi ett{ h{n on ihaillut minua jo pitk{n aikaa. Kahden minuutin kuluttua h{n rakasti minua ja teimme ensisuudelmamme joka kesti yli minuutin. En voi sanoin kuvata sit{ tunnetta joka tuosta tuli. Naiset ovat ihmeellisi{ mielihyv{n tuottajia, sen tied{n! Silitin Katia nyt jo h{nen etupuoleltaan, koskettelin varovasti h{nen rintojaan ja siirryin taas alemmaksi. Katsoin h{nt{ silmiin kun vein k{teni h{nen jalkojensa v{liin. Ei mit{{n vastusta. H{n tuntui kyll{ reagoivan siihen. Ehdotin ett{ menisimme makuulle ja tekisimme sit{ kaikkein halutuinta hommaa, mit{ ihminen vain voi tiet{{. Kati suostui sanaakaan sanomatta, ja niin k{vimme riisuutumaan. Sain vaatteeni parissa sekunnissa pois ja katselin kuinka Kati irroitteli viel{ rintsikoitaan. Rep{isin h{nen pikkuhousunsa pois ja n{in mit{ kuvittelinkin: kauniin n{k|inen pillu, ei liian mustat karvat, tummanruskeat, niiden l{pi saattoi n{hd{ sen pikkuisen vaon jota joka paikassa niin mainostetaan. Minun teki mieli koskettaa sit{. Mutta ei k{sill{. Kati k{vi l{estym{{n minua ja tein samaa. Peniksenp{{ni osui h{nen kiihottaviin karvoihinsa ja tunsin kuinka t{m{ mahtava tunne levisi keskiruumiistani joka ainoaan kolkkaan bodyssani. Kati katseli kiinnostuneena kaluni kokoa ja n{k|{. H{n hyv{ksyi sen, eip{ ihmek{{n: kyll{ min{kin olen tyytyv{inen 19 sentin pistooliin..Kyrp{ oli aivan kovettunut enk{ p{{ssyt l{hemm{ksi Katia, olisi pit{nyt taittaa tai leikata elint{ni.. Menimme makuulle hissin lattialle, johon olin laittanut vaatteemme ik{{n kuin patjaksi. Kati sanoi ett{ h{n ei ole koskaan saanut orkkuja, ja haluaisi nyt saada. Haa, koskematonta lihaa, per{ti! Lurps.. Kati levitti jalkansa hissin seiniin saakka kiinni ja ummisti silm{ns{. Min{ menin p{{lle itsekin ensimm{ist{ kertaa n{iss{ hommissa, joten olin hieman ep{varma mit{ t{ss{ nyt aluksi tekisi. Onneksi olin pelannut Leisure Suit Larrya: siin{h{n oli sellaista edes-takas-liikett{.. Siis niin se pit{{ menn{. Otin k{dell{ni kunnon otteen isoveljest{ni ja ty|nsin sen suuren alkuvauhdin saattelemana Katin makoisaan laaksoon. Perselihakseni alkoivat s{tkim{{n, enk{ voinut tehd{ aluksi muuta kuin ihmetell{ t{m{n asennon vaikutusta. Mutta mutta. Siin{h{n piti tehd{ silleen edes-takas-hommaa. Aloin runkkaamaan Katia syd{meni pohjasta ensin pienin parin sentin kerroin aina vain tiuhempaan tahtiin. Mik{ teho! Kyrp{ni oli aivan kivikova, ja vatsassa poltti niin viet{v{sti. Aargh, en voi pit{{ enemp{{! Laukaisin kaikki lihakseni vapaalle ja kuuma suihku suihki suoraan oikeaan osoitteeseen Katin vaginaan. Kyrp{ oli aivan hervoton ja sit{ litua tuli niin tavattoman paljon. Aaaaaaaah! T{m{ voikin olla niin ihanaaaaaa... Emme v{litt{neet en{{ yht{{n siit{ mit{ ulkomaailmassa tapahtui. Mit{ sill{ v{li{, kun on t{llainen dream bait alastomana vierell{ TAATUSTI ainakin jonkin aikaa rauhallisessa paikassa. Mutta olimme olleet t{{ll{ jo yli yhdeks{n tuntia, ja n{lk{kin t{ss{ alkoi tulla. Ensimm{isen kerran tuli mieleeni ett{ poiskin olisi p{{st{v{. J{tin Katin entiset salaisuudet v{liksi rauhaan ja katselin mit{ voisin tehd{. Hmm, tuossa lukee: h{t{tapauksessa, riko lasi. No rikotaan lasi. Kilinkilinkilin! No eih{n tuo mit{{n auttanut, perkele! Ent{p{ sitten. Juu: Huudetaan apua. Karjuin kuin lapsileijona apua, ett{ joku laittaisi hissin toimimaan ja rynkytin seini{kin. Mutta mit{{n ei tapahtunut. Pieni pelon h{iv{hdys k{v{isi mieless{ni, jos kukaan ei tule t{nne? Jos talo on otettu niiden vapauttajien haltuun pitemm{ksi aikaa? En uskaltanut edes ajatella asiaa, vaan menin takaisin ikuisen onnen l{hteeseen, siis Katin nelj{{ kohdetta tarkkailemaan ja tunnustelemaan. P{iv{ kului. Tuli ilta ja y|. Jouduimme olemaan siis y|nkin hississ{ ilman mit{{n yhteytt{ ulkomaailmaan. Katia pelotti, mit{ meille k{visi, juuri kun olimme p{{sem{ss{ onneen ja avioliittoon. Mutta mit{{n emme voineet tehd{. Tuli aamu. Ei muutosta. P{iv{ meni. Taas ilta. Yritimme huutaa apua niin kovin kuin mahdollista; kukaan tuli auttamaan. Katin olotila heikkeni nopeasti. H{nen veren sokeriarvot olivat tietenkin tippuneet alas, ja h{n muuttui hyvin heikoksi. Kyll{ minuakin heikotti, ilmakin kiersi niin huonosti t{ss{ laitteessa. Jos emme p{{sisi pois t{{lt{ hyv{n s{{n aikana, olisi Katin kohtalo tuossa. Kului viel{ kaksi p{iv{{. Olimme yh{ omassa yksityisess{ vankilassamme. Kello oli 22.43 ja valmistauduin taas nukkumaan. Yritin kysell{ Katilta h{nen vointiaan, mutta en saanut mit{{n vastausta. H{nn hengityksens{kin oli niin heikkoa, ett{ sit{ tuskin kuuli. T{st{ ei hyv{{ seuraa, ajattelin. Aamulla her{sin pakottavaan ristiselk{{ni ja kusih{t{{n. Katsahdin Katia, joka makasi vierell{ni aivan liikkumattomana. EI! Ravistin h{nt{. Ei mit{{n. H{n ei ollut selviytynyt edellisest{ y|st{, vaan oli j{tt{nyt luokseni vain kylm{n, mutta viel{ niin kauniin ruumiin. Mieleni meni aivan sekaisin, mutta yritin koota jotakin ajatuksiani yhteen kekoon. Laitoin kaikki vaatteet h{nen p{{lleen ja nostin ruumiin sein{n viereen makuulle. Nojasin hissin kulmaa vasten p{{ sein{ss{ kiinni. En halunnut ajatella mit{ oli tapahtunut, enk{ sit{ ett{ minulla olisi sama kohtalo jos en saisi sy|t{v{{. Olisi edes lihaa, stroganoffia tai mit{ vain. LIHAA!!! Voisinkohan ottaa palan Katia pahimpaan n{lk{{ni? Omatuntoni k{vi yt{ kovaa taistelua kuin kaksinpelit Archonissa. Paha voitti hyv{n. T{m{n piti olla t{ysi h{t{tilanne. Taskussani oli linkkari! Mik{ taivaan lahja se olikaan! Heitin sen ilmaan iloisena, miten se siin{ oli mahdollista. Tein sen sen verran varomattomasti, ett{ linkakri osui katossa olleeseen lamppuun, joka s{rkyi palasiksi. Tuli pime{{kin. HELL! Kytkin kuitenkin ajatustoimintani pois, ja otin ne {sken ruumiin peitoksi laittamani vaatteet pois edest{. Leikkasin ensiksi viillon Katin reiteen. Siit{ on hyv{ aloittaa, mietin. Tai, hmm, eik|s ainakin teurasel{imill{ pid{ valuttaa veri pois, ett{ joo. Niin teen. Viilsin syv{n viillon Katin kurkkuun ja asetin h{nen jalkansa sein{{ vasten yl|sp{in. Veri roiskui ulos kovaa vauhtia ja jotenkin sain p{{h{ni alkaa juomaan sit{. Hiukseni tulivat aivan verisiksi mutta en v{litt{nyt en{{ mist{{n mit{{n. Kunhan olen vain hengiss{, se on p{{asia. Nytt verenpaine alkoi laskemaan sen verran ett{ p{{tin leikata sen lihakimpaleen pois. Juuri kun olin saanut ison palan reitt{ irti, alkoi hissi liikkua. HELVETTI MIT[ M[ TEEN MIT[ M[ TEEN !!!!! Aloin mielipuolisena kieriskelem{{n lattialla ja koitin l|yt{{ edes ensimm{isen vaatekappaleen suojakseni. Mutta en kyennyt l|yt{m{{n yht{{n. Kohta ovi avautuisi. T{m{ on loppuni. AARRRRRGH! UUUH! Mit{ nyt? Avasin silm{ni. Olin oman huoneeni lattialla, tippunut s{ngyst{. Peitto oli aivan rytyss{ ja tyyny jalkojen v{liss{. Se oli ollut painajaisunta!!! Katsoin kelloa. Voi jumalauta, noin paljon. Nopeasti yl|s, pit{{ ehti{ ratikkaan! ------------------------------------------------------------------------- T{m{ loppuosaa chatistani er{{n ipanan kanssa.. mutta mita pirua kimmojen kanssa pittaa tehda, MITA KIMMAT YLEENSA TEKEE ei mulloo hajuakaan? (kommenttini kysymykseen: aika kokematon, ei mitenk{{n pahalla, mutta ei hyv{ll{kään, joten vastata sopi mit{ tahansa...) Ei tarvitse haistella, se on v{{r{ tie. Jos kysyit mit{ ne tekee silloin kun +niit{ isket{{n, ja mit{ sun pit{{ silloin tehd{: Kysyt (jos oot diskossa) aivan suoraan "Saanko luvan". Tuo tehoaa hyvin, vaikuttaa kohteliaalta mutta samalla siit{ voisi my|s p{{tell{ ett{ et ota t{ysin naama peruslukemilla tuota jos sen sanoon hmm siis KYSYV[LL[ {{nens{vyll{, ja otat valmiiksi k{den eteen ottamaan kimmaa kiinni. Silloin on paremmat mahikset. Kimmat yleens{ tekee mit{ s{ vaan haluat, eiv{t ne USKALLA k{yd{ vastustelemaan, aluksi ainakaan. Sitten jos p{{t{t l{hte{ diskosta pois, sanot ett{ menn{{nx jutteleen tonnev{h{n rauhallisempaan paikkaan tms. aivan vaan noin ja olet jo l{hd|ss{, kyll{ se tulee mukaan jos se ITSEKIN haluaa jotakin. Kun on ulos p{{ssyt, pid{t vain huolen ett{ se on koko ajan k{si k{dess{ tai sel{n takana ja puhut mit{ sylki suuhun tuo, kunhan ei heti k{y kertomaan kaikkein karkeimpia juttujaan. Hyv{ ehdotus olisi ottaa esille esim. Mun jutut bokseissa, ensin selit{t mik{ boksi on ({l{ k{yt{ sanaa Sysop, vaan boksin pit{j{..< sit{ ei kukaan tajuaisi heti) ja sitten sanot jotakin mun jutuista ja k{yt heti kertomaan jotakin. Kohta puhekontakti on AIHEENKIN osalta selv{!!!! 2 k{rp{st{ 1 isku... N{in tein by the way yhdelle kimmalle Finnjetill{ torstaina... kerroin suoraan Matola.txt:n... Ja sen j{lkeen taisin kertoa nojoo ja sen fridaynkin sanoin ensiksi pient{ porrastusta muistaen. Hmm, sitten kun tyt|n mielest{ on liian my|h{, sovit HETI milloin tapaatte seuraavan kerran (mit{ pikemmin sen parempi) ja joku VARMA tapaamiskohta ja aika (esim. Cupola : provinssirock <= jos liputkin on, ei kai sielt{ voi pois j{{d{). Sitten tytt| TAATUSTI haluaa et{ v{h{n k{yt l{hentelem{{n sit{, eli hyv{ny|nsuukko viel{ per{{n nin se ajattelee sua koko seuraavan y|n.. WAU ZIIIIIS! siin olikin kunnon neuvot vienyt jo 24% muistista mutta kyyla kannatti, eikos voitaiskuule siirtya puhumis tyyliin kun tata on 'hiukka vaikee' siirtaa tohon mukavempaan paikkaan, kuule jos ma uppaisin tommosta juttua hiukka(siis mun tekemaa) oisko se hyvax? EOF KOPSE.TXT --------- (C) 1989, All Rights reserved. Mahdolliset yhteydet eläviin henkilöihin ovat sattumaa. Oli jälleen tavallistakin tylsempi ruotsintunti. Ei siinä mitään, mutta kun siitä oli kaksoistunti ja opettajana Seinäjoen Lukion kau- hu, Rauha Maijala. No, tunnit menivät kädet ristissä pulpetilla is- tuen ja yrittäen pysyä mukana nk. opetuksessa. Kun kello soi toisen tunnin lopussa, tunsin suuren helpotuksen tunteen ja jännitys pois- tui kehostani. Vilkaisin vielä tunnin lopussa lukkarista mitä kau- heuksia loppupäivä tuokaan mukanaan. Vain Koposen historian tunti.. Hieno juttu ajattelin, sillä olin saanut suurella vaivalla tekemäni tutkielman eräästä historian henkilöstä valmiiksi ja tänään oli vii- meinen päivä palauttaa arvosteltavat tutkielmat. Asiasta pihalla oleville kerrottakoon hieman faktoja tästä histo- rianopettajastamme. Ikää siinä n.35, mustat hiukset jotka ulottuvat suunnilleen olkapäihin joka puolelta, siis vähän MakePeace-tyyliin. Yleisvaikutelma on siis näin päältäpäin sopivan opettajamainen, mut- ta parhain tuntomerkki hänessä on hänen puhetyylinsä, joka kuulostaa suunnilleen tällaiselta: "Nyt opettaja sanoo sinulle, miten sinun Petri-poika on tehtävä tutkielma!" Hip, eli lähes täydellistä kirja- kieltä, mikä sekoitettuna hänen ääneensä tekee siitä ennenkuulumat- toman ja varmasti mieleenpainuvan. Mutta, jotta tarinallekin jää si- jansa, niin jätän nämä pikkuseikat vähemmälle huomiolle ja keskityn pääasioiden kuvaamisen. Oli siis historian tunti, perjantain viimeinen. Jo nähtyään tutki- elman olevan yli 50 sivua pitkän, hän ylisti sitä sanoin, joissa ei luokan pokkanaolotaito enää pitänyt, mutta eihän hän sitä itse luon- nollisesti huomannut, joten ylistys tutkielman ihmeellisyydestä ja nerokkuudesta jatkui vielä muutaman minuutin. Koko lopputunnin hän sitten vilkuili minua ja yritti esitellä kykyään muistaa yli minuu- tin vanhat asiat ulkoa selittämällä kalvoissa olevia asioita, jotka hän oli lukenut kalvosta sitä asettaessaan, siinä kumminkaan pahem- min onnistumatta. Lopulta kello soi ja kouluväsymyksestä uupuneena kömmin muiden mu- kana ylös pulpetista ovea kohti, kunnes yhtäkkiä havahdun jälleen tuttuun ääneen: "Hei, voisitko sinä jäädä hetkeksi opettajan kanssa keskustelemaan sinun tutkielmastasi?" "Voi vattu..", ajattelin. Tot- takai minun oli jäätävä.. Kiinnostuin ideasta noin yhtä paljon, kuin eskimo, joka on voittanut pakastimen arpajaisista. Muut olivat jo poistuneet luokasta ja opettaja pyysi laittamaan oven kiinni, jonka päästin vahingossa tuuletuksen mukana paukahtamaan oikein kunnolla luokkoon. "Voi vattuterttu...", no ei se onneksi herättänyt opetta- jan mielenkiintoa, joten talsin pienen matkan opettajanpöydän taak- se hänen viereensä, jossa hän jo kiilto silmissä selasi tutkielmaani ja lupasi siltä istumalta siitä L:n (10:n) lukematta sitä edes läpi. Ehkä silläkin oli jokin merkityksensä, että olin tehnyt tutkielmani tekstinkäsittelyohjelmallani ja lisännyt sekaan grafiikkaa ym. jotka lopulta tulostin ulos post-script laserilla. Olin jo hienoisessa ekstaasissa tuosta uutisesta, vaikka osasinkin jo ennalta odottaa jotain tällaista. "Voi että, kun minä nyt menen ja näytän tämän muillekin opettajille...", yritin näytellä jotenkin kuuntelevaista ja pitää pokkaani kurissa, joka jo edellisessä histo- rian kurssissa oli ehtinyt turtua kaikelle mahdolliselle ja sen seu- rauksena pysyikin hyvin peruslukemilla. Mutta sitten tuli senkin sietokyvyn raja vastaan, kun lause jatkui: "Voi että, kyllä opetta- jan täytyy korvata sinulle jotenkin tämä!" Samalla hetkellä tunsin, kuinka hän siirsi vasemman kätensä lanteilleni ja hieroi hellästi voimistuvin liikkein kehoani siirtyen yhä alemmaksi kohti kriittisiä paikkoja. Ajattelin jo, että nyt se pimahti lopullisesti ja yritin saada suustani joitain järkeviä sanoja kuten, "Tota..ööh..niinku..", mutta hän keskeytti ajatukseni kysymällä: "Eihän sinulla vai ole kiire minnekään?" Sain vastattua jotenkin sekavin tuntein kieltei- sesti ja hän jatkoi hyväilyjään nyt jo hieman rohkeammin. "Ei helvetti. Nyt se sekos?..mutta seotkoon!", ajattelin ja uskal- tauduin itsekin laittamalla käteni vuorostaan hänen lanteilleen. Kun tapahtumasta ei tuntunut tulevan mitään kielteistä reaktiota työnsin vartaloni hänen kehoaan vasten. "Ei hemminki, antaako se naida!", tuli mieleeni ja painoin lantioni tiukasti hänen lantiotaan vasten. Hänen täytyi tuntea se seisokki, mikä housuissani oli, todella sel- västi, sillä tunsin itsekin elimelläni hänen ihonsa farkkujeni läpi. Hengitykseni oli jo muuttunut huohottavaksi, samalla kun huomasin sydämeni lyövän pian ylikierroksia. Samaa huomasin hänestäkin, kun hän siirsi käteni rinnoilleen ja alkoi itse hieromaan oikealla kä- dellään lahjettani, jossa tykyttävä elimeni yritti epätoivoisesti etsiä itselleen uutta elintilaa. Hieroin hänen pehmeitä rintojaan sellaisessa hurmiossa, etten pystynyt ajattelemaan enää mitään jär- jellistä, enkä kyllä ennen sitäkään. Hetken 'leivottuani' hän kes- keytti touhuni vienolla hymyllä ja siirtäen käteni pois hänen rin- noiltaan. Sen jälkeen hän meni istumaan opettajanpöydälle ja levit- ti hieman haarojaan sanoen: "Ota minulta sukkahousut pois." Sydämeni löi jo pitkälti toistasataa kertaa minuutissa, kun siirsin hänen ha- meensa hieman ylemmäksi, jotta saisin kiinni sukkahousujen yläpäästä voidakseni hitaasti vetää ne pois jaloista. Otin hänen kenkäsäkin pois, jotta saisin sukkahousut kunnolla irti jaloista. Lopulta riuh- taisin housujen ylänyöreistä ja vedettyäni sukkahousut kokonaan pois hänen jaloistaan, menin hieman lähemmäksi ja laitoin käteni opetta- jan jalkojen väliin. Tunsin siellä olevien pikkuhousujen olevan haa- raosastaan märän ja katsellessani opettajaani silmiin tein toisella kädelläni pyörittävää liikettä hänen haaroissaan. Hän hymyili ja al- koi välillä päästellä tahattomia pieniä voihkaisuja lähestyessäni pikkuhousujen lävitse emättimen yläosassa olevaa häpykieltä. Hetken hierottuani tunsin kosteuden lisääntyvän ja hän keskeytti jälleen puuhani siirtämällä käteni pois. "Nyt on sinunkin vuorosi.", hän sanoi. Nousin pöydälle hänen vie- reensä ja hän siirtyi vuorostaan lattialle. Hieman vapisevin käsin hän avasi housujeni vetoketjun ja löydyttäen vyötäni veti housut pois jaloistani. Pieni "Ooh"-voikaisu kävi hänen huulillaan nähtyään isonveljeni muodostaman 'teltan' alushousuissani. Vapina opettajan käsillä ei ainakaan hellittänyt hänen avatessaan 'julppini' ja ot- taessaan elimeni käteensä. Hän teki muutaman edestakaisen liikkeen esinahallani ja lopulta siirsi huulensa elimeni pään kohdalle ja nuolaisi varovasti sen päästä. Lopulta hän nuoli kerta kerralta roh- keammin upottaen jo terskani suuhunsa ja imien hiljalleen. Tartuin hänen päähänsä ja painoin sitä hiljalleen ottamaan elimeni aina vain syvemmälle ja kehoitin häntä imemään lujemmin. Niin hän tekikin, sillä aloin jo tuntea hänen imunsa syvällä lantiossani. Lopetin kui- tenkin hänen puuhansa siinä vaiheessa, kun alkoi tuntumaan siltä, ettei lastin lähtöön olisi enää pitkälti, nostamalla opettajani pään pois, jolloin kuului pieni 'Plurps' elimen joutuessa pois hänen suustaan. Nousin itsekin seisomaan ja otin vielä hänen pikkuhousunsakin pois ja siirsin ne tuolille. Hurmiossani nostin opettajani hameen korviin siirtyen tutkimaan tätä salaista laaksoa, minkä se kätki alleen. Siirsin pääni lähemmäksi ja menin polvilleni. Haistoin aluksi varo- vasti muutaman senttimetrin päästä karvoituksesta. Haju, joka muis- tutti lähinnä pissan ja kalatölkin avaamisesta syntyvää yhdistettä sai minussa aikaan hullun kiimantunteen, josta innostuneena painoin pääni keskelle tätä karvamätästä ja aloin imemään hurjalla vauhdilla kaikkea eteeni tulevaa. Kohta suussani maistui emättimestä lähtevät eritteet ja kosteus, mitkä vain lisäsivät muutenkin kiimaista tun- nettani. Kun olin imenyt kyllikseni (aika kauan), siirsin pääni pois opettajani haaroista ja nousin seisaalleni. Otin häntä toisella kä- delläni hänen kädestään kiinni ja vedin hänet mukanani makaamaan pöydälle, minä alle selälleni, hän taas päälleni vatsalleen. Huulemme kohtasivat nyt ensimmäistä kertaa ja kieleni leikki hänen suussaan ja ehdimme vaihtaa jo melkoisen määrän limaa, ennen kuin huulemme jälleen erkanivat. Opettajani veti alushousuni polviin ja nosti itse hamettaan ja takapuoltaan, toisen käden ohjatessa elimeni hänen koloonsa. Hän asetti terskani ulommille häpyhuulilleen ja pai- noi kehollaan elimeni hitaasti sisäänsä jääden hetkeksi istumaan sen ollessa kokonaan hänen sisällään. Sen jälkeen hän otti tukea olka- päistäni ja aloitti hitaan ratsastuksen. Päästessäni rytmiin mukaan aloin vastailemaan työntöihin työntäen sisään samalla, kun hän laski kehoaan ja vetäen pois hänen nostaessa. Onneksi olin aamulla ennen kouluun tuloa käynyt kepillisellä, joten sietorajani oli kasvanut jo sen verran, etten purkanut lastiani opettajani sisuksiin. Hänen ra- konsa oli väljempi, kuin ikäisteni tyttöjen, mikä johtuu varmasti siitä, että hän oli synnyttänyt. Tämä osaltaan auttoi siihen, ettei naiminen ollut ohi yhtä nopeasti, kuin muiden tyttöjen kanssa, joita olin ehtinyt testailla ennen häntä. Samalla aikaa, kun olimme työn touhussa, hän nousi enemmän pystyyn ja hieroi toisella kädellään rintojaan, samalla kun toinen käsi hyväili häpykumpua. Noin kymmenen minuutin kuluttua alkoi nivusissani tuntua pumppaa- vaa tunnetta ja tunsin, kuinka spermani purskahtivat emättimen poh- jalle valuen hiljalleen elimeni vartta pitkin pitäessäni sitä edel- leen siellä. Lopulta opettajani nousi hiljalleen ylös ja elimeni pulpahdettua lämpimästä uumasta pois hän levitti häpyhuuliaan ja näytti istualtaan, kuinka spermaa valui pöydälle hänen raostaan. "Syön kyllä pillereitä", olivat hänen ensimmäiset sanansa aktin jälkeen. "Hyvä niin", sanoin vuorostani. Puimme hiljalleen toisemme, jona ainaka huomasin pienen punan leviävän opettajani poskille. Ehkä hän ei hetki sitten vielä toiminut omien tunteidensa pohjalta, vaan antoi omien halujensa ohjata tekemisiään ja halujen tullessa tyydy- tetyiksi, hän tavallaan häpesi tekemäänsä. Kun olimme saaneet puet- tua itsemme toistemme pienoisella avustustuksella tuli nk. hiljainen hetki. En oikein keksinyt mitään järkevää sanottavaa, eikä ilmeises- ti hänkään, ennen kuin loin silmäykseni pöydällä lojuvaan tutkiel- maan. Hänkin huomasi sen katseestani ja otti sen käteensä ja loi hetken silmäyksen minuun sanoen tutkielmani olleen mitä loistavin ja virheettömin + mainiten muutaman muun vastaavan pikkuseikan. Onnekseni hän huomasi minun yrittävän keksiä mahdollisimman kohte- liasta tapaa poistua, joten hän ohjasi minut luokan ovelle, jossa annoimme toisillemme vielä jäähyväissuudelman ja lopulta poistuin ovesta ja sanoin häntä silmiin katsoen, "Kiitos.", poistuessani luo- kasta. Hän ei vastannut mitään, mutta ilmoitti jäävänsä vielä het- keksi luokkaan. Painelin suoraan loksulleni ja kokosin kamani, jotka olivat ainoat koko naulakossa ja lähdin pää täynnä sekavia pervoaja- tuksia kävellen kotiin. Tänä perjantaina ei ryypätty. __________________________________________ | HUNTULA.TXT | | ___________ |__ | |__ | Huom. Teksti saattaa sisältää |__ | sellaisia kohtia, joiden takia tä- |__ | tä ei saisi antaa alle 16-vuotiai- |__ | den luettavaksi. |__ | |__ | (c) Master Miner. All rights reserved. |__ | 31.10.1990 |__ | |__ | Tekstiä saa levittää ainoastaan |__ | elektronisessa muodossa *täysin* |__ | alkuperäisenä. Tekstissä ei ole |__ | tahattomia virheitä, joten ei edes |__ | korjauksia, kiitos. |__ | |__ | Alkuperäinen koko: 8800 tavua. |__ | |__ ____________________________________________ __________________________________________ Keräsin sieniä pihanurmelta, kun näin Tiinan tulevan takaa päin luokseni. Mitä helvettiä Tiina täällä teki? Hänellä oli koirakin mukana, se, jonka hän oli joskus pari vuotta sitten saanut. En muistanut edes sen nimeä. - Moi Master! Mä päätin tulla käymään.. - Moi. Minkä takia? - Ihan huvikseni tai sun huviksi.. No, mitäs sä oot tehnyt? - Keräillyt sieniä, tiemmä. Näkeehän sen päältä. - Voi luoja, no vieläkö sä seurustelet sen Punatukkasen kanssa? - Jooooo ... oonhan mä. - Ai jaa. Mä taas olen ollut jo pitkään poikamiesnainen. Inhoan muuten ajatustakin, että joku jättäisi mut. - Älä jätä minua. - ? - Mambaa vain. Tiina oli pari senttiä eripituisempi kuin viime kerralla, ehkä korkeampi. Rinnat olivat vielä samanlaiset, hiukset olivat vielä vähän vaalentuneet, ja ne näyttivät salaisisen ajattelukeskukseni mukaan kauniilta. Tyttö näytti kokonaisuudessaankin kauniilta tuossa vaaleanpu- naisessa toppatakissa, vaaleissa, tiukoissa farkuissa ja mustissa, pitkissä nahkaisissa saappaissaan. Olimme kahden, pihalla kaikesta, mutta emme kauaa. Hoppa kurvasi kurvin takaa hänen äsken varastamallaan vauhti- mopolla ja sai minut talon päädyn taakse käymään, asia oli kuulemma sen verran yksityinen. Tiina jäi seisomaan koiransa kanssa. Emme ehtineet vaihtaa sanoja tervehdyksiä enempää, kun lauma poliiseja oli ympärillämme. Hoppaa pidätettiin. Minä olin hieman vaivaantunut, kun pelkäsin, että minutkin pidättäisivät kyytipojaksi. Mutta eivät. Menin muutaman metrin päähän sivulle poppoosta ja näin, kuinka yksi parivuotias poika juoksi pakoon poliisia. Hänetkin pidätettäisiin. Kaikki pidätettäisiin. Menin jo valmiiksi B-rapun alakertaan syntyneeseen kuulusteluhuonee- seen, sillä tiesin, että meidät vietäisiin sinne. Oikeastaan se ei ollut kuulusteluun tarkoitettu, koska se oli pesutupa, mutta sillä ei näköjään laman aikana ollut merkitystä. Istahdin pesulauteille. Yksi naispoliisi, joka erehdyttä- västi näytti entiseltä historianopettajaltani, sanoi, että olin tehnyt viisaasti. Tehnyt mitä? Enhän minä ollut mitään tehnyt. Puuduin. Oli tylsää. Niin tekivät polii- sitkin. He eivät enää jaksaneet kuulustella, vaan menivät toiseen huoneeseen vastakkaiselle puolelle käytävää kuu- lemma neuvottelemaan. Jäimme Hopan ja kymmenen muun ihmi- sen kanssa yksin pesutupaan, johon oli tullut jo paljon äskeistä enemmän pöytiä. Kului tunti ja toinenkin. Mitään ei kuulunut. Missä poliisit ovat? Päätin ottaa johdon omiin käsiini ja nap- pasin kaapelin seinän vieressä mukaani. Avasin oven poliisien luolaan ja näin heidän pelaavan Mustaa Pekkaa ringissä. - Mitä helvettiä te täällä vain pelaatte, tulkaa nyt perkele kuulustelemaan!! Vanhempi konstaapeli säikähti ja hän näytti aivan eri- tyisen vaivaantuneelta. - Kortit tänne, eiköhän pojat jatketa myöhemmin. Siniviittaiset hyypiöt tulivat takaisin ja he saivat erilaisia huomautuksia korttipelistään. Kuulustelu oli samassa päättynyt, koska poliiseilla oli työaika päät- tnyt. Oli jo aikakin. Samassa muistin, että olin jättänyt Tiinan odottamaan minua pihalle koiransa kanssa. Nyt tuli kiire! Juoksin pihalle, enkä nähnyt aluksi ketään. Huudettuani kovalla äänellä koiraa ja Tiinaa, tuli Tiina metsiköstä märkänä ja koira uitettuna. Oli näemmä satanut. - Missä ihmeessä sä viivyit? Mä jo pelkäsin, että jätit mut tänne. Annoin tytölle kevyen suukon poskelle ja vastasin. - Noo, oli vähän Hopan kanssa juttua, mutta se on ohi. Paljonkos kello? Puoli viisi. Mennään meille. Koiraa en päästänyt sisälle, se kiinnitettiin talutushihnasta ulko-oven ripaan. - Tiedätkö Master, mä rakastan sua. Kai säkin mua? - Huu. Hmm, tota tota. Mä rakastan... En saanut sanotuksi. Milla tulla tupsahti Tiinan viereen sängylle istumaan. Tytöt kyräilivät toisiaan mustasuk- kaisina. He eivät enää puhuneet minulle - ei siksi, että he olisivat olleet vihaisia minulle, vaan siksi, että he olivat muuttuneet minulle kuin eläinkaupan eläimiksi, josta minun pitäisi valita paras yksilö. Katsoin Millaa. Hän näytti aivan erityisen mustasukkaiselta. Katsoin Tiinaa. Hän yritti vietellä minua. Samassa hetkessä olin joututut sänkyyn Tiinan kanssa. Tiina ei ollut saanut moneen kuukauteen. Pitäisikö minun todellakin naida häntä? Epäröin, mitä jos petän tyttö- ystävääni? Mutta eikös hän ole se nyt? Tiina riisui housunsa pois ja samalla lähtivät omanikin. Kuulemma piti käyttää ehkäisyä, pillerien syönti oli jäänyt vähemmälle. Tiina otti kiinni esinahastani, rypisti sitä oudosti ja sekunnin päästä hän oli taikonut siitä uuden esinahan, joka toimi kondomina. Kätevää. Työnsin kivettyneen elimeni takaapäin hänen litimärkään pilluunsa. Tiina pyysi, että teen sen varovasti. - Miltä tuntuu, Tiina? - Aaaaa hh ooo uuuuu hh! Ilmeisesti hyvältä. Tunsin jo nyt, ennen jyystämistä, hillitöntä painetta elimessäni. Tuntui helvetin hyvältä. Aloin hitaasti liikutella elintäni Tiinan pillussa, pitäen sen koko ajan melko syvällä. Työnsin sen joka kerta syvemmälle. Tiina ulvoi onnesta ja pyysin, että hän olisi hiljempaa, muuten koko talo heräisi. Aloin toden teolla naida tyttöä, hän vastasi liikkeisiini rytmikkällä perseen vaaputuksella, niinkin kovaa, että elin oli tuon tuosta luiskahtaa pois reiästä. Kivekset ilmoittivat, että orgasmi on tulossa. Tiina laukesi, hetkeä myöhemmin keskityin viimeisiin kuuteen työntöön. Spruit! Spruit...spruit. Tuntui ihanalta. Uuvahdin tytön päälle. Vedin tyydyttyneen elimeni pois pillusta ja otin sängyn vierestä paperia. Ojensin Tiinalle paperinpalan, jolla hän pyyhki pillustaan pahimpia spermalänttejä pois samal- la, kun minä puhdistelin itseäni. Mitä meninkään tekemään. Pystyisinköhän seurustelemaan kahden tytön kanssa yhtä aikaa? Milla vihaa Tiinaa kuin sonni punaista ja Tiina taas haluaisi, että jättäisin Millan. En osannut päättää, ennen kuin käänsin kylkeäni. Otin nukahtaneesta Millasta kiinni ja ratkaisu tuli ilman enempää miettimistä. Minäkin nukahdin. -Master'90 Master-tuotteet tulevat osoitteesta: Imagine Mill k16 BBS 90-455 1556 25h, v.22bis (2400/1200 bps) Koirani Huora[1] Useimmiten koirille annetaan sellaisia mielikuvituksellisia nimi{ kuten Musti ja Halli tai jotakin. Minun koirani nimi on "Huora". Itse asiassa Huora on hyvin rassaava nimi. T{ss{ er{{n{ p{iv{n{ ulkoilutin Huoraa ja se karkasi minulta. K{ytin tuntikausia sen haeskelemiseen. Polliisi tuli kysym{{n mit{ ihmett{ teen niill{ nurkilla nelj{lt{ aamulla. Sanoin: "Etsin Huoraani. Olen huolissani siit{. Se p{{si pakoon hihnastaan ja on kolmetoistavuotias eik{ tunne t{t{ seutua." Juttu on oikeudessa ensi torstaina. Er{{n{ p{iv{n{ k{vin hakemassa Huoralle veromerkki{. Vir- kailija kysyi mit{ haluan. Sanoin haluavani luvan Huoran pitoa varten. H{n sanoi haluavansa my|s sellaisen luvan. Selitin, ett{ t{m{ Huora on oikea koira. H{n ei ollut kiin- nostunut Huoran ulkon{|st{. Yritin selitt{{: "Ette nyt ymm{rr{. Minulla on ollut Huora kaksivuotiaasta asti". H{n ep{ili minun olleen melkoinen j{tk{. Kun p{{tin menn{ naimisiin, kerroin papille haluavani ottaa Huoran mukaan vihki{isiin. H{n pyysi minua odottamaan vihki{isten loppuun. Vastasin: "Mutta Huora on ollut t{rke{ osa minun el{m{{ni ja el{m{ntapaani on aina kuulunut Huora." H{n sanoi, ettei halua kuulla minun yksityisel{m{st{ni ja ettei kirkollisesta vihkimisest{ tule mit{{n. Sanoin kaik- kien vieraiden olettavan Huoran olevan mukana. Seuraavana p{iv{n{ tuomari vihki meid{t ja sukulaiseni erotettiin kir- kosta. Otimme vaimoni kanssa koiran mukaan h{{matkalle. Kun kir- joittauduimme motelliin, pyysin huoneen vaimolleni ja eril- lisen huoneen Huoraa varten. H{n katsoi minua ep{luuloisesti ja kysyi kummassa huoneessa halusin itse nuk- kua. Vastasin: "Ette nyt ymm{rr{. Huora pit{{ minut hereill{ koko y|n." Ja h{n vastasi: "Niin minutkin." Kerroin kaverilleni esiintyneeni televisiossa Huoran kanssa. H{n ei uskonut minua. Kerroin h{nelle, ett{ kyseess{ oli taitokilpailu ja h{n ihmetteli miksen ollut myynyt lippuja tilaisuuteen. Kun erosin vaimostani kinastelimme oikeudessa koiran omis- tusoikeudesta. Sanoin: "Herra tuomari, minulla oli Huora ennen kuin menin naimisiin." Tuomari kuiskasi minulle: "Niin minullakin". Kun kerroin h{nelle, ett{ naimisiinmenon j{lkeen Huora j{tti minut, h{n vastasi "Niin minutkin". Niin, olen ollut vankilassa, naimisissa, olen eronnut ja minulla on ollut enemm{n huolia siit{ koirasta kuin ikin{ olisin uskonut. Juuri pari p{iv{{ sitten menin ensimm{ist{ kertaa tapaamaan psykiatriani joka kysyi mist{ kenk{ puris- taa. Vastasin: "Huorani kuoli ja j{tti minut yksin. On kuin olisin menett{nyt parhaan yst{v{ni ja olen nyt niin yksin{inen". Tohtori neuvoi: "Kuules nyt, me molemmat tied{mme, ettei huora ole miehen paras yst{v{. HANKI ITSEL- LESI KOIRA!!" -------------------- [1] Alkuper{inen artikkeli (My Dog Sex) l|ytyy verk- kolehdest{ Nutworks News September 1985, Issue 1, Volume II. Vapaasti suomentaneet Jaffa ja Hannu-Matti. -- Hannu-Matti Jarvinen, Tampere University of Technology, Finland Project EAST - European Advanced Software Technology hmj@tut.fi, hmj@tut.uucp, hmj@tut.funet (tut.ARPA is not the same computer). __________________________________________________________ | HYMYT.TXT | | (c) Master Miner |__ | 18.10.1991, versio 1.00 |__ | All rights reserved. |__ | ____________________________________________________ |__ | Tekstin sisältö: Uudestaan Tuiskun kanssa |__ | ____________________________________________________ |__ | Tiedoston koko : 13000 merkkiä, 326 riviä |__ | Copyright-koodi: 52314, 8-bit PC ASCII |__ | ____________________________________________________ |__ | Lähde: Imagine Mill, 90-455 1556, v22bis, 24h, k16 |__ | ____________________________________________________ |__ | Tekstiä saa levittää vain elektronisessa muodossa |__ | muuttamattomana. Tekstillä on Master Minerin teki- |__ | jänoikeudet, tekstin käytöstä ei saa periä maksua |__ | eikä sitä saa liittää muihin paketteihin levitet- |__ | täväksi. Sysop: tarkasta, että tiedoston pituus on |__ | yllä mainittu - muutettua tekstiä ei saa levittää |__ | eteenpäin. Tekstin sisältö on täysin Master Minerin |__ | kokemuksen ja mielikuvituksen aikaansaannosta. |__ ____________________________________________________________ __________________________________________________________ __________________ Tekstin leveys max 67 merkkiä __________________ Tuisku istui vierelläni autossa. Oli yö, olimme viettäneet iltaa Kalmarin ja Johnin kanssa musiikkibaarissa. Olimme tulossa pois takametsästä. Tuo tyttö, vaaleahiuksinen, alati hymyilevä, kaunisvartaloinen, ihanan tuntuinen, ei jättänyt ajatuksilleni muita miettimisen aiheita. Mitä Tuisku teki tähän aikaan yöstä kanssani autossani? Olimme matkalla äänittämään hänelle kasettia kotiini. Anje oli lähtenyt teekkaribileisiin ja Tuisku oli soittanut minulle. Minä ehdotin Tuiskulle, että tapaisimme ja niin tuli käymään. Tänään tapaaminen oli niin erilainen noihin muihin verrattuna - ihastuin Tuiskuun uudestaan ja vain edelliset tyttöystäväni olisivat saattaneet kuvitella, kuinka palavasti. Ongelman ydin oli siinä, että Tuisku oli seurustellut Anjen kanssa jo 2 1/2 vuotta, eikä hän tohtinut jättää niin tutuksi tullutta poikaystäväänsä noin vain. Tyttö toivoikin hartaasti, että Anje jättäisi hänet, tällöin hänen olisi helpompi lähteä kulkemaan omia teitään. - Mä en tiedä --- olen niin turtunut siihen, että Anje vaan sanoo, että se lähtee iskemään muita muijia. En mä enää sitä edes huomaa. - Se on merkki siitä, että se ei enää välitä olla sun kanssa niin paljon. - Kyllä meillä menee välillä hyvinkin. Paitsi kun me viimeksikin oltiin Tvärminnessä, se vain pelasi pikkuveljensä kanssa roolipelejä ja mä olin aivan unohduksissa. Se paikka ei ole minua varten. Vaikka se kaunis onkin. - Sano Anjelle, että et nyt lähdekään sinne. - En mä voi, tai jos sen broidi lähtee, niin sitten mä en lähde varmaan. - Sano sen broidille, että lähtee sinne ja äkäseen. - Ikään kuin se minua kuuntelisi. - Mulla meni tyttöystäväni kanssa lähes poikki viime viikolla. Se pakkasi kamansa, kun ei päässyt mukaan katsomaan Terminaattoria. Pyysi ystävällisesti heittämään himaansa ja sanoi, että ei enää ikinä nähtäisi. Tosin nähtiin, mutta ei hyvä näin. - Miksi sä jätit sen? - Hän oli liian mustasukkainen mulle kaikesta, mitä teen. En halua jököttää aina kotona, vaan lähteä hihhuloimaan. Hän ei enää lähtisi ravintolaan kanssani, koska siellä on muitakin tyttöjä. - Onneksi minä en ole noin mustasukkainen. Ystävänikin ovat vähän ihmetelleet. - Saisit olla mustasukkaisempikin. Haluatko olla enää Anjen kanssa? - En tiedä --- nyt, kun se on intissä, me ei enää nähdä niin paljoa. Mä toivon, että se jättäisi mut. Suhteemme viilenee vähä vähältä, kun annan itsestäni yhä negatiivisemman kuvan. Tämä menee poikki. Tulimme perille. Nousimme autosta. Tyttö käveli tiukasti vierelläni taloon sisälle. Pidin käsiäni taskussa, etten olisi turtanaksi jäätynyt. Kiersin lukon hiljaa auki, jotta muut eivät olisi heränneet. Potkin kengät pois jalasta täydessä pimeydessä ja hapuilin huoneeseeni. Sytytin kattolampun palamaan. Huoneen täytti mustan lampun luoma pimeys. - Näytät nyt mulle niitä valokuvia! Asetuimme lattialle, ensin kontallemme, mutta huomasimme, kuinka epäkäytännöllinen asento se olisi ollut, joten saman tien suoristimme vartalomme vihreälle karvamatolleni. Vasen jalkani oli huomaamatta painautunut tiukasti Tuiskun jalkaa vasten, olkapäämme tanssivat keskenään omaa leikkiään. Valokuvat esiintyivät yön kauneimmalle tapahtumalle. Tyttö säteili onnesta, minä säteilin vielä enemmän. Valokuvien loputtua tyttö otti sohvalle jääneet muistiinpanovihkon, johon olin 75 päivää sitten piirtänyt Meat Loaf -bändin nimilogon. Tyttö sai kynän hyppysiinsä, josta innostuin: - Kirjoita runo! En ollut varautunut saamaani reaktioon, sillä minun olisi pitänyt suojata kasvoni aurinkovoiteella ennen Tuiskun säteilevän hymyn tuijottamista. Nimenomaan tuijotin, sillä olin niin ihastunut tyttöön, että suorastaan ahmin hänen olemustaan muistilokeroihini. - En mä osaa... Mä piirrän mieluummin. - Mä kirjoitan sulle runon, mutta en kynällä, vaan tolla näppäimistöllä. Menee monta kertaa nopeammin niin. Mistä mä kirjoitan? Seurasi hetket, jolloin kirjoitin mieleeni tulevia ajatuksia Tuiskun ehdottamista tai omakeksimistäni aiheista. Aina parin minuutin välein uusi runo oli valmis tytön luettavaksi. - Kirjoita runo rakkaudesta... Kun hengitys salpaantuu ilman urheilusuoritusta tuntuu lämpimältä, vaikka on viileää asiat maistuvat paremmille vaikka kaikki tuoksuvat mädäntyneille Mieleni leijuu kevyenä kuin syksyinen usva päämäärättömästi, ollakseen vapaa iloitsemaan hymyilen ja nauran ilman syytä paitsi että olen rakastunut ensirakastunut toista kertaa huurruttaa sumentaa mielen mutta sitä haluan eniten olla ensirakastunut unelmassa eläminen ja unelma tulee mukaani ei tarvitse lähteä unelmien maahan haikailemaan Hymyyn taintunut. -Master'91 - Kirjoitan sulle uuden runon. Hymyilevä Tuisku karvamatolla värittämässä nallea minä istun ja katson häntä, nallea itseäni mietin ja Tuiskun ajatuksia Olisiko Jaffa vielä juomakelpoista voisiko sitä tarjota tytölle? Tekisi mieli uinahtaa, maata hiljaa pitää kiinni hänestä jakaa mieleni lämpimyys hänelle kun vielä on niin ihanan tietämätön -Master'91 - Tietämätön mistä? - Anna mä kirjoitan sulle siitä runon... Tietoisuus siitä että tietää mutta tietää, että sitä ei ole sanottu epätietoisuus siitä mitä se sanottuna olisi kun sen tietäisi ennen sitä ei tiedä onko se vain ihanaa tietämättömyyttä -Master'91 - Nyt kirjoitan runon sun hymystäsi. Hymysi nautinnollisempaa katsoa kuin parastakaan elokuvaa kestävämpää kuin kevätjää en lopeta sen ihailua ja silloin minäkin hymyilen - Kirjoita runo sun lapsuudestasi. Ne kehuvat minua hyvin kasvatetuksi eivätkä tiedä, että minua ei ole koskaan yritetty kasvattaa itse itselleni luomani säännöt ovat mielekkäimpiä juuri minulle muotoutuneet tarpeisiini enkä ole kahlittu rajoituksiin aina tullut pidetyksi ellei muualta niin itseltään ja sen on jatkuttava joka hetki juuri nytkin, kun Sinä luet tämän ja purskahdat hymyyn, katsot minua nauraen silmiini ja hymyilen takaisin -Master'91 Sanataiteilu kolahti Tuiskun sydämeen ja Tuisku minuun. Tyttö luki runot viereltäni ja sivultani yhä lähempänä vartaloani, yrittäen kuin varkain saada kosketusta ruumiiseeni. Viimeisen runon jälkeen menimme jälleen matolle makaamaan. Otin jättiläismäisen untuvatyynyni sängyltä ja asetin sen matolle pehmentämään oloamme entisestään. Valo näytti liian kirkkaalta, sammutin sen. Halusin kokeilla Tuiskun nenänpäätä. Painoin varovasti etusormella rustoa, jonka jälkeen painoin omaa tuulenhalkaisijaani. Tyttö teki saman elkeen. Otin kiinni tytön sormesta ja rapsutin sillä silmääni. En enää hennonut päästää kättä irti minusta, vaan kiedoin Tuiskun lämpimän käden sormieni ympärille. Tyttö puristi sormillaan takaisin. Makasimme hiljaa, sanaakaan sanomatta. - Mä pidän susta enemmän kuin Anje pitää susta. Taustalla tällä välin äänittyvä Gunnareiden levy oli ehtinyt jo reilusti yli puoleen väliin. Koska emme olleet katossa, tunnelma oli lattialla. Puristin Tuiskun kättä vähän tiukemmin. Aloin muistella ensinäkemistämme diskossa. Siitä oli jo yhdeksän kuukautta aikaa. Olin nähnyt tytön tanssimassa ja kun hitaat kappaleet alkoivat, rynnin hänen luokseen kysymään häntä tanssimaan kanssani. Välillämme oli sähköisen latautunut tunnelma, eikä se ikinä lopulta hävinnytkään kokonaan pois. Tunsin tänä yönä samalla tavalla. Olin ihastunut Tuiskuun uudestaan, tällä kertaa öljykentänpalavasti - joka on vaikea sytyttää, vaikeampi sammuttaa. Tahdoin enemmän kuin koskaan saada Tuiskun kokonaan minulle. - Mä esitän sulle yhden selkeän kysymyksen. Miksi sä makaat tässä mun vieressä? Anna 10 syytä. - Apua, vähän vaikeaa. Mä yritän, katsotaanpas. Olimme alun perin lattialla, sun kanssasi on kiva olla tässä, minua väsyttää, en jaksa nousta ylös --- - Lisää? Mä voin antaa yhden pointin sulle - mä haluan, että sä olet siinä. Tyttö katsoi silmiini merkitsevästi. Janosin häntä yhä enemmän, olin haljeta onnesta jo nyt, kun sain maata hänen kanssaan sydänyöllä ja jutella juuri tällaisista asioista. Alkaisimmeko olla nyt yhdessä? Koska seuraava aamu toisi tullessaan työpäivän ja tytön tuli olla jo aamutuimaan luennolla, hän halusi, että veisin hänet kotiin. Minun oli vaikea liikahtaakaan pois tästä ihanan pehmeästä ja lämpimästä pesästä, jonka olin rakentanut Tuiskun vierelle hänen kainalonsa alle. Hymisin hetken epämääräisesti kuin pikkulapsi, joka ei saa tahtoaan läpi. - Mä haluaisin niin, että olisit mun kanssa tässä. Tiesin kuitenkin, että Tuiskun oli kerta kaikkiaan jo mentävä nukkumaan. Minunkin piti nukkua, seuraavana päivänä olisi tuskaa valvoa töissä. Nousimme ylös, koristelimme vartalomme takeilla ja hipsahdimme ulos huomaamattoman hiljaa. Ulkoilman ensimmäisellä vaikuttavalla sekunnilla kiedoin tytön hänen takaansa vasten minua, asetin käteni hänen olkapäidensä päälle. Tyttö vei oman kätensä oikeutetusti minun taakseni. - Mä haluaisin nyt nähdä Anjen ilmeen, mitäköhän se sanoisi... tai mä haluaisin nähdä Katrin ilmeen, mitäköhän SE tähän sanoisi?! - Voi olla, että ne eivät tykkäisi hyvää... - Itse asiassa mä muuten en halua lainkaan, että ne nyt kävelisivät meitä vastaan! Etsin infrapuna-avaimen taskustani ja huitaisin keskuslukituksen avaavan säteen auton sensoriin. - Trr, täällä on kylmä. - Mä laitan lämmityksen täysille, kohta ei ole enää. Ajoin ykköskehälle, josta kohta kääntyisimme Tarvontielle Helsinkiin. - Tuisku, saanko mä esittää sulle mielipidesuojalain turvan alaisen ehdotuksen, mitä sä teet. - Noh, anna tulla vaan. - Unohda Anje. Hiljaisuus valtasi auton, se oli särkeä jo paikatkin ylitiiviillä tunkeutumisellaan ilmatilaamme. Tuisku katsoi välillä tietä, välillä minua. Hän huokaisi raskaasti, että ei voinut tehdä niin. Selitin puolueellisesti, kuinka se kävisi toki päinsä. - Kun nyt olet päättänyt, että et vietä Anjen kanssa loppuelämääsi, sun on jossakin vaiheessa otettava loparit siitä. Teetkö sä sen mieluummin sitten, kun olette kituneet kauan aikaa, vai heti nyt, kun vielä on elämä edessä ja voisit pitää hauskaa? En sanonut enää sanaakaan, ennen kuin Tuisku alkoi kohentaa tyynyn ryttäämiä hiuksiani parempaan ojoon. Minun teki pahaa ajatella, että tuo vieressäni istunut, alituisesti ajatteleva luontokappale, viettäisi enimmän aikansa toisen pojan kanssa. Matka oli päättynyt, olimme saapuneet Tuiskun kotiovelle. Tytöllä oli aina vaikeuksia päästä lähtemään autosta, koska aina oli vielä jotakin sanottavaa. Tällä kertaa halusin helpottaa hänelle lähtemistä, otin kiinni tytön vasemmasta kädestä ja annoin hänen sormilleen kauneimman suukkoni. Tyttö puristi kättäni samalla kun tuijotimme toisiamme silmiin. Hän nousi hetken kuluttua autosta. Viimeiset lausumani sanat jäivät kaikumaan vielä hetkeksi ajatuksiini. - Älä lähde Tvärminneen. Soitellaan. Hyvää yötä. -Master'91 __________________________________________ | IHASTUS.TXT | | ___________ |__ | |__ | (c) Master Miner. All rights reserved. |__ | Pvm: 27.04.90 juuri ennen vappua |__ | |__ | On aika valottaa menneitä tapahtumia. |__ | Ne monet Maija-tekstit ovat perua tä- |__ | män tekstin kohtalosta. |__ | |__ ____________________________________________ __________________________________________ Astelin epävarmat ajatukset mielessä kohti ensimmäistä koulupäivää yhdeksännellä luokalla. Taakse jäänyt kesä oli ollut poikkeuksel- lisen lämmin, muistot valuivat noroina pitkin poskiani, kun kuin itkua vääntäen pakotin itseni näkemään vanhat luokkatoverini pitkän ja ansaitun tauon jälkeen. Äsken tärkeintä elämässä oli vielä päättää, ottaisiko koululaukun mukaan, tarvitaanko kynää, vai riittääkö pelkkä muovikassi. Valitsin kassin, sen kun saisi tungettua niin siististi sinisen takkini oikeanpuoleiseen povitaskuun - laukku tuntui liian hikarimaiselta ja jos mitään ei olisi mukana, naurettaisiin minulle tietenkin, koska en ollut valmistautunut millään tavalla. Ongelmien taituttua taka-alalle pääsin ihailemaan pusikon takaa kaksi ja puoli kuukautta tarkoin karttamaani kohdetta, tuota punatiilistä aivojenrassauslaitosta. Ihmisiä kulki nyt jo virtoina samaan suuntaan kuin minä, toiset jutellen iloisesti, toiset taas kaltaisinani apaattisina lomailijoina. Kävelin nyt mieluiten yksin, vihasin nähdä nuo kaikki tylsät ja vanhat naamat, lehmännäköiset rinnakkaisluokkalaiset ja kympin keskiarvon luokanparhaat. Hiekkatie rapisi allani, tunsin viileän auringon antavan minulle vielä viimeiset säteensä, aivan kuin se olisi yrittänyt piristää minua. Turha toivo, olin jo astunut piha-asfaltille, josta paluuta ei ollut. Tietenkin ensimmäinen näkemäni luokkalaiseni oli ET-ääliö, joka tarrasi kimppuuni kuin iilimadon serkku ja kyseli neljätoista tilas- tokysymystä menneestä kesästä. Olin jo ryytymässä vieläkin pahemmin, kunnes keksin vilkuilla ympärilleni ja etsiä oppilaslistoja. Luokka 9E, etsin nimeäni - tuossahan se Master Miner olikin, innostuin. Kummastelin listaa vielä hetken ja huomasin, että luokallemme on tullut kaksi uutta tyttöä. Mielenkiintoni ET:n ja paikalle rynnänneen Januslavin kanssa kohosi arvaamatta neljä astetta koilliseen, olimme jo aloittamassa fantasioita luokkamme naaraista, kun paikalle tunki yhä kasvavan väkijoukon keskeltä vaaleahiuksinen, hieman ujonnäköinen ja todella kaunis tyttö. Jätin mielessäni jo laukaisuasemaan päässeen lentävän lauseen tyttöjen ulkonäöstä sikseen ja jäin kolmen sekunnin ihastuksen perusteella tuijottamaan tytön uskomattomia silmiä ja ilmettä. Samalla, kun tyttö katseli 9E:n oppilaslistaa, minä sain päähän lisää verta, huijuin hieman eteen-taakse yhä tyttöä tuijottaen. Hänen kasvonsa olivat vaaleat, hiukset laineilevat takaa, edestä sopivasti harvennetut puolentoista sormen mittaiset haivenet täyttivät otsan, avoinaisen farkkutakin sisällä näkyi ruudullinen mustavalkea paita. Yritin samaan aikaan jutella ET:n kanssa, mutta en muista sanomaani. Januslav ja ET olivat myös huomanneet tytön vartalon. Halusin saada jonkinlaista keskustelua aikaan tuon ihanan vetovoimaisen yksilön kanssa. Menin uudestaan hieman lähemmäksi ilmoitustaulua ja aloitin puheen määrätietoisen epävarmasti: - Ooksä 9E-luokalle tulossa? Kysymykseni oli huono ja hyvä. En muistanut moikata edes, toisaalta nyt hän saisi sellaisen vaikutelman, että olin 9E-luokalla ja hän olisi kenties tulossa minun luokalle - siis altavastaajan asemassa. - Olen.. Sinä olet myös? - Kuule viimeiset 2 vuotta jo. Huomasin taas mokanneeni hieman, sillä vastaukseni ei ollut mitenkään inspiroiva, varsinkin jos tyttö olisi liian ujo tai haluton jatkamaan keskustelua. Hän kuitenkin jatkoi ET:n ja Januslavin kiinnostuessa alkaneeseen keskusteluumme: - Yy-hy. Missähän päin meidän kotiluokka on, tiedätkö? - Venaa, onko se toi nelonen...se on tän rakennuksen yläkerrassa, numerointi lähtee tästä siivestä tuonne lukion päähän kasvaen.. Paikalle tuli Juicy, luokkamme eliittiin kuuluva ihminen. Hän tervehti ystävällisesti tyttöä ja kyseli tämän nimeä. Tyttö esitteli itsensä Maijaksi, tosin hieman vaivautuneena. Havaitsin, että hän ei ollut kovin tottunut juttelemaan poikien kanssa, varsinkaan näin isossa seurassa. Kaikki innostuivat puhumaan ainoastaan Maijalle, kukaan jätkistä ei puhunut enää keskenään. Meidät päästettiin sisään. Äskeinen masennus koulun alusta oli totaalisesti muuttunut iloiseksi päivänpaisteeksi mielessäni. Tunsin olevani ihastunut Maijaan. Luokkaan päästyämme alkoi se tavallinen sota istuma- paikoista. Tarkkailin erittäin tiiviisti Maijan liikkeitä ja menin hänen perässään luokan halki ikkunarivistöön päin. Maija meni toiselle paikalle ikkunan vieressä, minä sain vallattua paikan koordinaatissa (3,2), toinen rivi vasemmalta ja rivissä kolmas. Eteeni istahti Kartsa, luokkamme nero, taakseni taas Keston, luokkamme puhuja ja tietopankki. Tyttöjä näkyi oikealla puolella, Eliisa oikealla puolellani ja Kutriina hänen takanaan. Kaksi lehmää, Taina ja Ulla, istuivat onnekseni aivan toisella puolella luokkaa. Eniten ärsytti se, että ET oli rivissäni ensimmäinen - hän oli vaarallisen nokkelasanainen ja saattaisi häiritä keskittymistäni Maijaan. En vielä ollut ajatuksissani kiinnittänyt huomiota Maijan ääneen. Nimenhuudossa hätkähdin, kun hän sanoi yhden ainoan sanan 'täällä'. Tuo pehmeys, puhtaus, ystävyys, se sai minut sekaisin. Aivokuorien sokkeloissa tuo ääni kimpoili puolelta toiselle minkään muun asian antamatta häiritä sitä. Voiko tyttö olla tuollainen? Onko tämä pelkkää haamuillusointia? Mitä enemmän ajattelin Maijaa, sitä vaikeammaksi hän muuttuikin ystävystyttäväksi. Minulle tuli paineita - paineita, jotka tuntuisivat ulkopuolisen silmin lapsellisilta, suurennetuilta ja perättömiltä. Ihastuksen varjossa aloin pelätä Maijaa. Hän määräsi eleillään täysin mieleni. Välitunnilla Maija katosi näköpiiristäni vähäksi aikaa, mutta löysin hänen kauniin hoikan vartalonsa Eliisan ja Kutriinan seurasta istumassa jo aamukasteesta kuivuneella nurmikolla. Kartsa tunkeutui juttelemaan kanssani ja huomaamattomin elein sain hänet yhdessä Kestonin ja Januslavin kanssa samaiselle nurmikolle. Maija istui tyttöjen kanssa viiden metrin mittaisella rinteellä, samalla rinteellä, jossa Nonstopin kanssa vuosia myöhemmin join olutta hämäriä jutellen. Seisahdimme joukkueena tyttöjen eteen, jotta varjomme juuri ja juuri estäisivät heitä saamasta enempää rusketusta. Juttelut muuttuivat kahden sukupuolen välisiksi välittömästi. Olin taktisesti valinnut paikkani ryhmässämme niin, että pääsin aivan Maijan eteen seisomaan. Koska en jaksanut seistäkään, menin istumaan varovasti hieman Maijaa alemmaksi erittäin epämukavaan asentoon. Näin hänen kenkänsä ja palan säärestä, enkä sillä hetkellä olisi välittänyt, vaikka ET olisi tullut heittelemään voikukkia niskaani. Pelkoni Maijaa kohtaa jatkui, tosin lieventyneenä. Ihastus kasvoi jatkuvasti, se heijastui kaikkeen, mitä tein. Luokkalaiset ehkä jo aavistivat tunteeni, koska en seurannut enää opettajaa, vaan Maijaa. Jos Maija vilkaisi taaksepäin, vedin katseeni nopeasti kynsiini tai tyhjään vihkooni. Miksen enää voinut katsoa häntä silmiin? Katseeni pakoili pitkin seiniä, ajatuksissa oli vain stereokuva Maijasta. Se ei ollut piirros, vaan epämääräinen möykky tuntemuksia ja kasvon- piirteitä. Ja mitä pitemmälle syksy meni, sitä enemmän ihastuin Maijaan ja sitä enemmän suljin ihastukseni sisälleni. Voimistuneet paineet pakottivat minua toimiin. Ei riittänyt, että takki osuisi samaan naulakkoon ja että pelaisin Maijan kanssa ristinollaa polvi polvessa vierekkäin, ei riittänyt, että lainailimme toisillemme koulutarvikkeita, pohdimme fysiikassa yhteisesti vastauksia, kävimme kopioimassa harjoitustehtäviä vartastossa tai kioskilla. Muiden tyttöjen kanssa tuo kaikki olisi ollut aivan normaalia toimintaa, jota ei muistanut edes huomata, mutta Maijan kanssa kaikki tuntui niin erilaiselta, taivaalliselta ja niin kevyeltä. Koskaan emme koskettaneet toisiamme, ennenkuin audito- riossa, jossa sain keinuttua itseni takana istuneen Maijan polveen tunti toisensa jälkeen. Vaikka sain joka tunti yläpuoleltani koputuksia olkapäähän ja kyselyjä 'Mitä tuolla taululla lukee', emme ikinä mihinkään henkilökohtaisuuksiin kerenneet. Yhtenä järjettömänä päivänä, jolloin huomasin Juicyn olleen liian kiinnostunut Maijasta, pelästyin: mitä jos joku luokkalaisistamme yrittäisi iskeä Maijan, minun tyttöni? Tuli pakonomainen tarve tehdä ratkaisu juuri sillä hetkellä. Mietin, miten viestittää Maijalle asia mahdollisimman iskevästi, romanttisesti, vaivattomasti ja salaisesti. Koulu ei tulisi millään kysymykseenkään, koska sen ilmapiiri esti käytännön toimiin, koulun ulkopuolella taas näimme erittäin harvoin, koska asuimme eri suunnilla. Pyöräilin Maijan luokse neljääkymppiä ja pimputin ovikelloa. Ketään ei ollut kotona. Helpotuin ja petyin. Menin kotiin tekemään kirjettä. Tein kymmenen rivin julkilausuman, jossa sanoin avoimesti olevani ihastunut ja selitin tämän täysin yllättävän lähestymistavan. Verbaalit ilmaisut kukkivat, ne saisivat tekstin lukijan varmasti samaan aikaan hymyilemään, vakavoitumaan ja havahtumaan - ja toivot- tavasti sydämen tykyttämään. :llä reunustettu teksti sulkeutui kuoreen, jonka toimitin perille Maijalle. En jäänyt odottamaan, vaan menin odottamaan kotiin seuraavaa päivää malttamattomana. Yöllä kaduin suuresti tekoani, sillä olin ilmaissut asiani kai liian vahvasti ja olisin täysin puolustuskyvytön, mikäli hän tyrmäisi minut. Pyöräilin hieman kylmästä täristen aamukahdeksalta kouluun, vieraan kielen koekin olisi ensimmäisellä tunnilla ja tulikoe edessä sen jälkeen. Käytävillä en nähnyt Maijaa. Eikö hän ollutkaan tullut kouluun? Epäilin muutamia hetkiä ja mielikuvitus loi mahdottomia syitä ja seurauksia. Parinkymmenen minuutin päästä tyttökin tuli luokkaan hammaslääkäriltä saaden opettajalta kolmen- toista sekunnin murhaavan katseen. En ollut vielä pystynyt kokeeseen kunnolla keskittymään, nyt keskityin - Maijaan. Ajattelin Maijan tulevia eleitä ja sanoja, mutta vain yksi ajatus syklisesti kiersi aivokuorella. Pahat aavistuksetkin olivat käytössä, mutta suhtauduin niihin nyt ihmeellisen huvittuneesti, mielessäni hermostuneesti nauraen. Päivä meni sekaisin tunnin jälkeen, emmekä vihjailevista katseista huolimatta saaneet järjestettyä meille rauhallista ylimääräkorva- tonta nurkkaa. Iltapäivällä oli liikuntaa, siis uintia. Maijaa en enää tänään näkisi koulussa. Pyöräilin uintitekstiilit kotiin ja minuutin kampauskampanjan jälkeen suunnistin mutkaisia teitä pitkin Maijalle. Soitin ovikelloa, vaikka Maija oli jo nähnyt ikkunasta tuloni. - Moi, tulin käymään.. Maija nyökkäsi minulle ja kutsui kehoni sisälle. Nousimme puisia portaita pitkin yläkertaan Maijan huoneeseen. Kuulin hiljaista musiikkia, Maija selitti liikkuessamme, että ketään ei ollut kotona vielä meidän onneksi. Minut istutettiin pehmeälle päiväpeitottomalle sängylle ja näin Maijan ensimmäistä kertaa todellisena ihmisenä - en koulussa leijuvana unelmana. - Mä olin tosi yllättynyt sun kirjeestä, arvaa miten mua jäi kyllä hämäämään toi nimi, kun meidän luokalla on toinenkin sunniminen jätkä... - Mmm. - Olen lukenut kirjeesi ainakin sata kertaa läpi, Master, mä en halua, että sä ottaisit tätä itseesi, mutta mä en ole vielä valmis tähän, mulla on hirveästi harrastuksia, ei mulla olisi aikaakaan. Ja mitä tästä koulussakin tulisi. Sä olet hirveän kiva tyyppi, mutta...ää, en ole aikaisemmin ollut ja.. Tyttö oli sekaisin, kuten minäkin. Ensimmäiset sanat antoivat aihetta olettaa, että olisin täydellisesti mokannut itseni, jälkimmäiset taas, että mitään ei olisi itseasiassa menetetty, mutta eipä vielä saavutettukaan. Maija katsoi minua silmiin, minä hänen kasvoihin. - Miten sulla ei ole vapaa-aikaa? Kyllähän me koulussakin voitais olla. Sain selvitelmiä mm. ratsastuksesta (jolle hymyilin odottamatta), ystäväpiirin ylläpidosta, naperoidenhoidosta ja muusta tositärkeästä asiasta. Olisin ollut melkein täydellisesti Maijan armoilla, mutta hän oli onneksi minun armoillani - emme tienneet, kumpi olisi enää niskan päällä, joten syntyi kaaos. Pitkän ajan kuluttua menin kotiin. Avasin pullon jaffista ja lösähdin untuviini kuuntelemaan ajatuksenvirtaani. Jatkaisimme eri tavalla eteenpäin tästä lähtien. Tunsin rakastavani Maijaa mielettö- mästi. En ollut antanut hänen valmistautua tarpeeksi, joten sanani olivat liian yllättäviä tytölle, joka muutenkin on pidättyvä pojille. Oli niin paljo ajateltavaa, nyt mielestäni aika tai ajatukseni kulkivat liian hitaasti eteenpäin. Ajan oli annettava kulua. Aika oli kulunut jo ainakin neljä metriä. Olimme päässeet jo lukioon ja oli syksy. Pimenevänä syyspäivänä katselin lukiossa Maijaa taas kuin omaani, ihastukseni häneen ei ollut vieläkään herpaantunut. Hän oli tullut paljon miellyttävämmäksi minulle, minä hänelle. Vaikka tunsin, että minun ei pitäisi pelätä Maijaa, pelkäsin. Hän pelkäsi minua. Tänä torstai-iltapäivänä koulun päätyttä kävelin pyörälleni. Maija piti kulkuvälinettään aivan vieressäni ja hän tuli samaa matkaa pois. Oli pakko saada hänet mukaan. Hetken aikaa kuului ääniä, sitten tuli hiljaisuus, jonka rikkoi vain renkaiden aiheuttama rapina hiekkatietä vasten. Ääni oli voimakkaampi kuin tavallisesti - nyt sitä oli tekemässä neljä rengasta. Juttelimme jotakin vihjailevia matkalla, olin kevyesti jännit- tynyt. Katselin Maijan ajoviimassa hulmuavia hiuksia ja noita vaaleita farkkuja, jotka jakoivat hänen ruumiinsa kahteen jalkaan. Mielihyvä valtasi minuuteni. Pääsimme perille. Portaat ylös, huoneeseeni suoraan, ketään ei ollut kotona. Istuimme sängylleni. Maija katsoi minua silmiini. Minä katsoin häntä silmiin. Välimatkamme sängyllä pieneni pienen juttelun aikana niin, että polvet kolahtivat jo yhteen reisistä puhumattakaan. Otin tyttöä varovasti takaa kiinni ja naurahdin itselleni, kun olin onneksi huolellisesti pessyt hampaani tämän takia. Maija otti minusta enemmän kiinni, eikä seuraavia hetkiä voinut enää estää tulemasta. Suutelimme kiihkeästi, menimme vaaka-asentoon, suutelimme vieläkin kiihkeämmin. Olin onneni huipulla, minulla oli kädessäni maailman ihanin ihminen ikuisesti. Tunsin alapään villit halut, ne valtasivat mieleni peränurkatkin. Vaatteemme vähenivät, verhot suljettiin, sovimme ehkäisystä. Sörkin sormenkovan elimeni Maijan märäksi tulleeseen neitseelliseen pilluun, tytön huutaessa onnesta tein hänestä ensin epäneitsyen, satutin itsekin hieman työntövälinettäni, mutta tuosta välittämättä ja sängyn sotkeentumisesta huolimatta nain häntä. Mielettömän kiihottuneena sain orgasmin, lihakset rentoutui- vat, ummistin hetkeksi silmäni. Häntä minä rakastan. -Master'90 Välini Maijaan menivät poikki vähän yli kahdeksan kuukauden yhdessäolon jälkeen. Välillämme alkoi kylmä sota, joka ei vielä tänäänkään ole loppunut. Sillat on romautettu takaa, paluuta entiseen ei ole. En häntä enää vihaa, en edes muistele. Seuraava pitempiaikainen olio vei ajatukset kuun kiertoradan ohi kohti tähtiä. = I N C E S T = """""""""""""""" Written by Long John on 21/12 1991. This story is T R U E !! NO KIDDING!! ------------------------------------------------------------------------------ Se kaikki alkoi kuin koko perhe oli saunassa. MinS, 15 vuotta, Siskoni, 17 v., Sitini ja isSni. Me istuimme lavalla ja puhuimme kaikki asioista kuin koulusta ja muuta booring asioista, isS heitti koko ajan enemmSn l÷ylyS kunnes Siti kSski hSntS lopettamaan. Sitten ei kukaan puhunnut vShSn ajaksi. Ajattelin noista pornokuvista jonka olin imuroinut erSSltS boxilta, yhtSkkiS sain suuren Wituntarpe. Katsoin siskoani, hSnellS oli isoja rintoja ne oli niin ihania! HSnen pillusta puhumattamakaan.. Aloin hyvSillS hSnen selkSnsS, mitS ihmettS!! HSn ei tehnyt mitSSn! KyrpSni alkoi seistS, siskoni nSki sen ja hSn alkoi hyvSillS mun kyrpSni. Aaahh... ettS voi tuntea hyvSltS.. suutelin hSntS ja nSkin samalla ettS hSnen pillunsa oli ihan kostea. _iti ja isS kyllS nSki mitS me teimme mutta jostain syystS he eivSt tehneet mitSSn. En ajatellut siitS enemmSn koska siskoni otti kyrpSni suuhunsa ja.. OOOOOOOOHHHHH!!!!!!! MikS tunne!! En tiennyt ettS siskoni oli noin hyvS imeillijS! Aioin melkein saada orkun mutta hSn kai vaisti sitS koska hSn lopetti juuri ennen kuin spermaa olisi tSyttSnyt hSnen suunsa. HSn meni selSlleen ja minS menin pSSlle ja ohjailin kyrvSni hSnen kiihottavaan vittuun. Sitten Siti vasta alkoi tehdS jotain; hSn meni hyvSilemSSn siskoni ISOT! rinnat. Siskoni alkoi huuta siinS vaiheessa orkun lShestymessS, lopetin ja Sitini oti kyrpSni suuhun ja alkoi imeS sitS.. uuuhh! Aaaa... UUUAARGHHGH! Laukesin koko viikon lastini Sitini suuhuun, ja hSn nieli kaiken. _itini kSSnsi perseensS mulle ja alkoin naida hSntS kovalla vauhtilla. HSn voihki ja inisteli,tunsin orkun lShestymSSn ja painoin kaikin voimin kyrpSSni hSnen perseensS ja sitten alkoi spermaa tulvia. Vasta siinS vaiheessa alkoi isSni toimia, hSn meni siskoni pSSlle ja alkoi vetSS hSnta vittuun, siskoni inisteli kuin pieni elSin ja alkoi sitten huuta niin kovasti ettS naapurit varmasti kuuli. IsSllS oli iso kyrpS ja se kyllS tunsi aika hyvSltS.. hSnellS ei ollut kortsu mutta kai hSn tiesi ettS siskoni kSytti p-pillereitS.. vai kSyttik÷ hSn? Paahh.. en vSlittSnyt koko asiasta koska Siti halusi ettS vetSisin hSnen vittuunsa. Ja sitS mS tein! HSn huusi ja oli ihan villi. Me saimme molemmat melkein samanaikaisesti taivaallisen orgasmin. IsS oli jo laukennut siskoni vittuun varmasti kahden viikon lastin.. ja he matailivat siellS huohottaen. Suutelin siskoni ja menimme kaikki suihkuun. Sitten menimme juomaan teetS ja kaikki oli kuin ennen. Siskoni ja minS jatkoi samana y÷nS se sama homma joka olimme aloittaneet saunassa. ------------------------------------------------------------------------------ That was a quite nice story or what do you think?? Mayby I'll write INCEST II some day, but now I'm too tired. Until that glorius day, CU! Text library of MR No: 001 File: Jaana.Txt Edited: 08.12.1989 Kertomus ihanasta naisesta -------------------------- Oli talvi. Viikolla mietimme kavereiden kesken, mitä viikonloppuna. Evijärvelle tansseihin, niinkuin niin monena muunakin viikonloppuna. Tuli perjantai. Pakollinen ALKOssa käynti. Jari lupautu kuskiksi.Tänä vii- konloppuna menee lujaa... Lähdön hetki on lähellä. Mieletöntä sekoilua kaupungissa. Jari kaahaa, porukka huutaa ikkunasta ihmisille. Yksi laulaa jollekkin vanhalle miehelle "Mä nussin sun mummosi taivaaseen!", eikä se mies tykänny ollenkaan. Käytiin kessalla kahvilla. Lennettiin ulos. Musiikki soi kovaa. Nämä kaikki pikkukylät tässä läpikulkumatkalla. Aikaa on. Kiusattiin mopoilijoita noissa pikkukylissä. Jari heitti yhenkin mopon sulaan veto-ojaan. Viina maistui. Tänään oli juuri sopiva olo ottaa, ei mennyt liikaa päähän, tuli vaan hullu olo. Evijärvellä ei ollut vielä oikeestaan ketään. Istuimme autossa ja pidimme saatananmoista elämää. Pikkuhiljaa porukkaa alkoi kertymään. Yhä enemmän ja enemmän. Soitimme mankkaa ja hauskuutimme neitejä. Yksi neiti pisti silmääni erityisesti. Hänellä oli pitkät hyvät jalat, nukkemaiset kasvot, vartalo kuin mehiläisellä. Tuollaista ei voi ollakkaan vapaalla, ajattelin. Mutta aika kului, eikä Häntä tullut kukaan hakemaan. Tein tuttavuutta. Miten ihana nainen. Takapuoli korkealla kuin kamelilla. Kaunis kuin kuva. Ja tämänhän minä kaappaan. Ja niin kaappasinkin. Sovimme treffeistä ensi viikonlopuksi. Tuli se odottamani viikonloppu. Sama meininki. Huutoa ja juoma virtas. Ja hän tuli! Hän oli vielä kauniimpi kuin muistinkaan. Hän oli laittanut itsensä todella upeaksi. Uppouduimme auton takapenkille. Juttelimme. Hän oli kuudentoista. Asui maalla. Neitsyt. Lämmitin Häntä niinkuin vanha kettu vain osasi. Mitkä ihanat rinnat, ei liian isot, ei liian pienet, ihanat. Porukka siirtyi sisälle tansseihin. meillä ei ollut sinne mitään kiirettä. Jossain vaiheessa suutelin hänen rintojaan. Hän kuumeni. Hän tuoksui niin ihanalle, oli aivan villinä, mutta täytyi hillitä itsensä näin toisena tapaamiskertana. Mutta mitä vielä, tämä nainen oli päättänyt, että olin hänen. Se tulee meille, se tulee meille. Pompin ympäri parkkipaikkaa ja jengi katseli ihmeessään...Olin onnellinen... Sieluni oli repeytyä onnesta. En meinannut malttaa odottaa kotiin pääsyä. Tuli vihdoin kotiinlähdön aika Annoin Jarin ymmärtää, että nyt on kiire kotiin, ei malta oottaa. Ja Jarihan antoi palaa. Kuin hullu lähemmäs kahtasaa jäisellä tiellä. Mutta kotiin päästiin... Joimme kahvia, katsoin Häntä silmiin, Häntä ujostutti. Kuinka kaunis nainen. Ja Tuhmuus paistoi hänestä. Neitsyt? Minua mietitytti. Hän oli kuin unesta. Menimme yläkertaan. Näpersin portaissa hänen peräänsä, Hän kikatti. Kun pääsimme huoneeseeni, kaadoin Hänet suoraan sängylle ja suutelin noita niin kauniita kasvoja. Hän vastasi suudelmiini niin kuin kiihoittunut nainen vain voi. Riisuin hänet niin hitaasti ja nautinnollisesti, että kiihotuin varmaan itse enemmän kuin hän. Pikkuveli seisoi kuin vartiotorni, ihan kipeää teki. Tartuin Häntä olkapäistä, ja painoin hänet hellästi petiin. Koskettelin hänen vartaloaan joka puolelta. Kuinka pehmoinen pinta, ja niin jäntevää heti ihon alla. Mitkä jalat, suorat, tasaiset, pitkät. Tukka kuin mainoksista, tumma, lainehtiva. Kasvot, niin, ne kasvot... kuin nukella, suu kuin kaikista maailman toiveista rakennettu, silmät tummat kuin yö, vihaiset, kyllä, todella vihaiset. Korkeat poskipäät, ylpeät. Vartalo juuri käteen sopiva. Muodot kuin... joo. Tutkin Häntä ja Hän nautti kosketuksistani. Suutelin Hänen vartaloaan joka puolelta. Rakastin suudella noita pitkiä, jaloja sääriä. Reisien sisäpinnat saivat erityistä huomiota osakseen. Työväliä hänellä oli, sen huomasin. Kuinka ihana mirri! Niin kaunis. Ei mitään ylimääräistä. Levitin hieman hänen jalkojaan. Siirryin ylemmäs. Hän vikisi hiljaa, lähes yhtämittaisesti. Hetken kuluttua Hänen kroppansa alkoi värisemään. Innostuin. Jatkoin, kunnes tuo kaunis nainen nautti olostaan. Minä, minä saan tämän täydellisen naisen nauttimaan itsestäni, olin niin onnellinen. Hän antautui minulle kuin täydellisesti vain voi. Vaihdoimme asentoa, Hän sai toimia ohjaajana. Sain nuo niin ihanat polvet kainaloihini. Niin hyvää tuo kaikki teki, että ilman lievää humalaa olisin lauennut siihen kuin märkä rätti. Ihana viina. Ei, en halua laueta vielä, haluan kestää niin pitkään, että pikkuvelini kuluu puhki. Hetken kuluttua Hän sanoo: "Tämähän on oikeestaan ihan jännää!". Siihen loppui hetkeksi meikäläisen pano, niin minua rupesi naurattamaan, ja hän nauroi myös. Hänen riemuröörinsä sykki naurun tahdissa, ja se teki niin hyvää, että olin laueta, ja se nauratti vaan enemmän... jouduimme hetkeksi lopettamaan, sillä nauru on sellaista, mitä ei kanna lopettaa, ja vaikka sexi on hauskaa, sitä ei voi nauraen harrastaa. Loppuyöstä kuitenkin koimme toisemme täydellisesti. Kuinka ihana nainen. Tällä hetkellä tuolla naisella on toinen. Jouduin jättämään Hänet Töiden takia. Olin poissa pari vuotta. Mutta nyt taas olen Häntä piirittämässä, ja aion Hänet saada, joten pitäkääpi peukkuja meikäläiselle... Kirjoittanut VIRUS. --------------------------------------------------------------- Jenni.txt All Copyright reserved: Porno Productions 1991 'Pansion laivastoaseman pojille' =============================================================================== Kesäloma oli lähes lopuillaan kahden päivän kuluttua alkaisi jälleen puuduttava koulutyö. Kesä oli ollut kertakaikkiaan sur- keä. Vettä oli tullut taivaalta kuin Esterin perseestä ja kyl- mäkin oli ollut. Olin matkalla uimarannalle sillä tänään oli sentään poikkeuksellisen kuuma, lämpöä oli 28 astetta ja aurin- gossa varmasti enemmänkin. Pyöräilin suhteeliisen reipasta vauh- tia leudossa kesätuulessa, jossa ei ollut vielä aavistustakaan tulevan syksyn raakuutta. Ajatuksiini uppoutuneena en huomannut risteyksestä eteeni pöyräilevää mummua vaan havaitsin hänet vasta aivan viime tingassa. Sain juuri ja juuri väistetyksi. Mummu yrit- ti sanoa jotain mutta en kuullut mitään sillä minulla oli korva- lappustereot korvilla. Näytin vain perääni keskisormea, kohoit- tauduin hieman satulasta ylös ja raaputin persettäni mummulle. Uppouduin uudestaan Doorsin sulosointuihin ja jatkoin pyöräilyäni. Pääsin perille varsin nopeasti ja aloin katsella sopivan rau- haisaa paikkaa jonne voisin mennä ottamaan aurinkoa. Vanhastaan muistin erään kiven takava olevan suojaisan kolon jonne eivät tuulet eikä katseet pääse. Lähdin kulkemaan sitä paikkaa kohti joka oli aivan uimarannan toisessa päässä. Kuljin rauhallisesti katsellen ympärilleni josko näkyisi jotain tuttuja mutta en nähnyt ketään jonka olisin tuntenut paremmin kuin nimeltä. Aikani kävel- tyäni näin tutun kiven. Kiipesin kivelle ja pettymyksekseni huomasin sen takana olevan pienen hiekkaalueen olevan varattu. Siellä makasi suurinpirtein minun ikäiseni vaalea tyttö selällään yläosattomissa. Hänen kasvonpiirteensä olivat kauniit ja hänellä oli pitkät vaaleat hiukset. Hänen rintansa olivat suuret ja pyö- reät. Tyttö avasi silmänsä kohottautui kyynärpäidensä varaan ja sanoi jotain. Sammutin korvalappustereoni ja pyysin häntä toistamaan. -Hei, minun nimeni on Jenni. Hän sanoi ja jatkoi -Mitä siellä kivellä teet? Tule tänne alas ottamaan kanssani aurinkoa. Tervehdin ystävällisesti ja hyppäsin alas. Levitin oman huopani hänen huopansa viereen ja kävin siihen istumaan. Riisuin shortsini ja t-paitani paljastaen hyvin muodostuneen vartaloni. Riisuin vielä bikinieni yläosan ja kävin selälleni hänen viereensä maata. Suljin silmäni ja aloin tehdä tutta- vuutta. -Missäs asut kun ei olla ennen nähty?, kysyin. - Marja- matkassahan minä. Tiesin paikan hyvin, olin jopa käynytkin siellä pari kertaa joissain bileissä. Juttelimme sitä sun tätä pääasiassa pian alkavasta koulusta ja kävikin ilmi että opis- kelisimme samassa lukiossa. Äkkiä tunsin kuinka hän pisti kätensä vatsalleni ja alkoi hitaasti hyväillä minua. Jäykistyin täysin sillä tälläinen ei oikein ollut tapaistani. Tunsin kuinka hän siirsi kättään ylemmäs ja ylemmäs hyväillen lopulta rintojani. Nännini olivat täysin kovettuneet ja tunsin kuinka aloin pikkuhiljaa kiihot- tua. Hän otti toisenkin kätensä avukseen ja leikki rinnoillani. Pidin silmäni kiinni ja odotin mitä tuleman pitää. Hän siirtyi kontalleen päälleni, siirsi toisen kätensä jalkojeni väliin ja tunsin kuinka aloin kostua. Pikkuhiljaa samalla rinnoillani leikitellen hän veti bikinieni alaosan pois jalastani. Avasin silmäni ja näin hänen kauniit kasvonsa kasvojeni yläpuolella. Suutelimme pitkään, enkä ole ikinä tuntenut mitään niin kii- hoittavaa kuin se suudelma. Hän oli taitava suutelemaan, paljon taitavampi kuin yksikään tuntemistani pojista. Hän alkoi las- keutua kohti jalkojen väliä ja painoi päänsä pehmeään häpy- karvoitukseeni. Sormillaan hän hyväili rintojani, ja kielellään hän aloitti vittuni nuolemisen. Hän liikutteli kieltään innok- kaasti klitorikseni ympärillä, joka sekin oli kiihotuksesta kova. lopulta hän työnsi kaksi sormea reikääni ja alkoi lii- kuttelemaan niitä rytmikkäästi edestakaisin. Voihkin hiljaa ja kehoitin häntä jatkamaan. Pian tunsin kuinka orgasmi alkoi lähestyä ja kehoitin häntä jatkamaan entistä lujempaa. Laukesin ja rentouduin täysin. Sitten vaihdoimme asentoa niin että hän jäi alle ja minä päälle. Aloitin hänen rintojensa hyväilyn ja samalla nuolin hänen kaulaansa. Siirsin suutani ylemmäs ja huulemme kohtasivat jälleen. Koko ajan suudellessamme hyväilin häntä hänen jalkojen välistään ja lopulta hänkin sai oman orgasminsa. Kun kohottauduimme istumaan näin kivellä istumassa poikays- täväni Janin ja vielä jonkun toisen pojan. He katselivat täysin tyrmistyneenä esitystämme. Tervehdin Jania ja kysyin mitä hän täällä puuhasi. Oli kuulemma soittanut meille ja kuullut äidil- täni että olisin uimarannalla joten oli lähtenyt etsimään minua. Oli aikonut pyytää minua kanssaan elokuviin mutta minkään lesbon kanssa hän ei kuulemma rupeasi olemaan. Aloin jo todella hätääntyä sillä pidinhän minä Janista, oikeastaan hyvin paljon. En halunnut että jo pitkään jatkunut suhteemme romahtaisi johonkin typerään rakasteluun tuntemattoman muijan kanssa. Ve- din Janin hieman sivummalle ja aloin selittämään tilannetta hänelle niin hyvin kuin osasin. - Jani rakas usko minua tuo huora vaikutti aluksi ihan hyvältä tyypiltä. - Ja sitten sen kanssa pitää alkaa rakastelemaan vai? Jani huusi minulle. - Ei, mutta jotenkin hän sai minut kiihottuneeksi enkä tiedä miksi tein noin mutta usko minua se ei tule toistumaan. - Ei sillä ole mitään merkitystä toistuuko se vai ei sillä sinun kanssasi en enää rupea olemaan päivääkään. Jos sinun olisi tehnyt mieli rakastella olisit pyytänyt minua auttamaan. Etkö tajua että tuo oli loukkaus minua kohtaan? Aloin saada itseäni hillityksi ja aloin oikein ajattelemaan mitä olen tehnyt. Tajusin että tuosta lähtisi juttu leviämään joka tapauksessa. Haluasinko että minut leimattaisiin lesboksi lopuksi elämääni? En, ja kaiken lisäksi poikaystäväni on jättämässä minua. Minua alkoi heikottamaan. Silloin keksin ratkaisun; lähellä kuohuva meri olisi ratkaisuni. Huusin, lähdin juoksemaan sitä kohti ja kil- juin Janille mennessäni että tämä olisi hänen vikansa ja tästä hän näkisi painajasia lopun elämäänsä. Hän yllättyi niin että jäi paikalleen katselemaan minua eikä edes yrittänyt estää. Kahlasin veteen rintojani myöten, työnsin kaksi sormea emätti- meeni ja puhalsin kaiken ilman keuhkoistani. Kyyristyin veden alle kyykkyyn ja vedin syvää henkeä. Tunsin kuinka vesi virtasi keuhkoihini ja minut valtasi kumman raukea ja rauhallinen olo. Tuntui kuin olisin lähtenyt lentoon. Silmäni painuivat kiinni. Viimeisenä tunsin kuinka joku tarttui minua vyötäröltä ja kuulin kuinka hän huusi nimeäni. Mutta olin jo jättänyt tämän maailman enkä enää halunnut palata siihen. Uudet maailmat odottivat minua. Kuin salamana Janille välähti mitä hänen ex-tyttöystävänsä aikoi. Silloin hänelle tuli hätä ja hän alkoi kahlata veteen. Mutta hän oli myöhässä, mitään ei ollut enää tehtävissä. Kun hän saapui ruumiin luokse ja nosti sen ylös vedestä se oli jo kuollut. Hän huusi epätoivoisella äänellä tyttöystävänsä nimeä ja puhkesi lopulta itkemään. Ei hän tätä ollut tarkoitta- nut. Hän raahasi ruumiin maihin ja lähti etsimään apua. Kun hän saapui siihen missä tytöt olivat äsken ottaneet aurinkoa hän näki jotain sellaista mistä hän järkyttyi. Se kirottu huora joka oli aiheuttanut tämän kaiken suuteli hänen ystäväänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jani ryntäsi suoraan Jennin kurkuun ja kuristi tämän hengiltä. Sitten hän kuristi vielä kaverinsakin ja lopulta hukuittautui itsekin. Kun poliisit saapuivat paikalle heitä odotti todellinen mystee- ri. Mitä oli tapahtunut? Kukaan ei ollut nähnyt tapausta eikä mitään jälkiä ollut jäänyt mistä olisi voinut päätellä tapahtumien kulun. Nuoret haudattiin kaikki samoissa hautajaisissa ja vierekkäi- siin hautoihin. Kohtalon ivaa? ================================================================================ Epilogi Että tämmöinen tapaus. Toivottavasti piditte. Tämä taitaakin sitten olla yksi viimeisistä tälläisistä eroottisista tarinoista joita kirjoittelen. Yksi on vielä tulossa. Pitäkäähän varanne sen kanssa, tulossa on jotain... Sitten taidan keksiä jotain uutta kirjoiteltavaa:-) Tällä kerralla olin yllättäen jopa täysin selvä mutta se ei tainnut haitata? Kunnioittaen: Me Oikeudet muutoksiin pidätetään This text is protected with law of United States and Copyrights are reserved to Porno Productions. Porno Productions and IBM are registered trademarks. """""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""" ####### ##### ## ## # ## ## ## ## ## ## ## ## #### ## # ####### ## ## ####### ## ## ## ## ============================================================================= Serial Number: 0000001 Date:07-Aug-1990 Tuesday 14:42 ============================================================================= Writer's Word: Uhh...lueskelin minSkin tSssS aamusella nuita K-18 tekstejS ja innos- tuin tekemSSn ihan oman yritelmSn. Katsotaanpas mitS tulee.. Johanna: Lauantai pSivS oli jo puolillaan, eikS mitSSn erikoista ollut tapahtunut, kunnes kuulin puhelimen soivan. Juoksin vastaamaan ja siellS oli suureksi yllStyksekseni vanha tuttuni Rami. Vaihdoimme nopeasti kuulumiset, koska Ramilla tuntui olevan kiire, mutta ennen puhelun loppua Rami kuitenkin kysSisi: - Viitsisitk÷s muuten tSnSSn illalla lShteS stadiin py÷rimSSn? - MS?, tokaisin yllSttyneenS. - Onkos tSSllS muitakin?, nauroi Rami. - No voisinhan mS tullakin, mitS siellS?, kysyin vaikka hyvin kyllS aavistin, ettS ryyppyreissu siitS tulee. - MennSSn vaikka johonkin pubiin ja vedetSSn parit huuruset, sitten voitais lShtee vaikka discoon etsimSSn reikSS! Rami kertoi innostu- nut sSvy SSnessSSn. Olin joskus kauan sitten, ehkS lukio aikoina, py÷rinyt Ramin kanssa paljon, ja tiesin, ettS hSnen "pari huurusta" on AINA liki perseet. - Ei ne enSS sitten pSSstS meitS sinne discoon! - No, tehdSSn sitten niin, ettS mennSSn ensiks discoon ja sieltS baarikierrokselle, sanoi Rami. TSmS oli jo lShempSnS totuutta, baarikierros. - No OK..hy÷kkSSn sinne siinS 10-11 aikaan, vai?, kysyin. - No tule... < KLICK > Menin pikku torkuille, jotta jaksaisin riehua sitten illalla. NSin tosi outoa unta: Olin joku helvetin prinssi ja ratsastin kohti suurta kivistS linnaa. PSSstySni laskusillan luo vartija ylhSSllS karjaisi jotain toiselle vartijalle ja laskusilta laskeutui. Heti pihaan pSSstySni juoksi luokseni tSmS ihana neito. HSnen nimensS oli, TADAA!, Johanna. HSnen hiuksensa olivat tuuheat ja kullan vaaleat ulottuen hiukan hartioiden alapuolelle. Johannan kasvot olivat py÷reSt ja ystSvSlliset. Hymyil- leessSSn paljastui kaksi ihanaa hymykuoppaa. SilmSt loistivat kuin PohjantShdet. Silitin hSnen pehmeSS poskeaan ja syleilimme.YhtSkkiS hSn alkoi va- pista kuin horkkatautisella! JSsenet alkoivat pudota yksi kerrallaan! Ne mStSnivSt koskiessaan maata! JSrkytyin niin paljon, ettS en voinut kuin huutaa ja levittSS kSsiSni! Ruumiista nousu hienon hieno utu, josta pystyin erottamaan Johannan sy÷pyneet kasvot, joista paistoi kaiken lahon lihan alta katkera viha ja suru. Usvan haihduttua saa- toin kuulla jonkun nauravan..Sitten puhelin soi taas! Vastasin. Raimo siellS ihan tuohtuneena: - MissS vitussa olet kupannut!?! Sun piti olla tSSllS tunti sitten! Katsoin tiukua..23:34!! - Oho, sori, mun piti ottaa vaan pikku nokoset..no, tulen sinne heti! Otan vain nopean suihkun ja hurautan taxilla, OK? - No tee niin, mutta vittu tuu kans, muuten meen ilman! - Joo joo..olen siellS about puolen tunnin kuluttuu..VIIMEISTÄÄN! - No okei.. < KLICK > ÄkkiS suihkuun..sitten puhtaat kuteet niskaan ja tilaamaan taksi. No, olin sitten Ramilla hiukan vaille puolen y÷n ja lShdimme keskustaan tilaamallani taksilla, jonka olin kSskenyt odotaa alhaalla pientS tippiS vastaan. Ajoimme Arkadia discoon, Fredalle. SSpinS oli melkoinen, kun pSSsimme sisSlle. Jo sisSSn kSvellessSmme nSin HSnet: saman naisen kuin unessani. HSn oli pukeutunut lyheeseen hameeseen, jonka alla oli samaan settiin kuuluvat py÷rSily p÷gSt. Toppi, joka oli my÷s samaa, oli kireS ja paljasti upeat, hyvin muodostuneet rinnat, juuri kSteen sopivat. Nainen seisoi lShellS tiskiS selvSstikkin odottaen, ettS joku tuli- si jututtamaan, mutta kaikki miehet tuntuivat olevan varattuja. Sitten yhtSkkiS HSn huomasi minut, tarkkailemassa itseSSn. Katseemme kohtasivat. Aika tuntui pysShtyneen kokonaan. En kuullut enSS edes kovalla soivaa mu- siikkia. LShdin kSvelemSSn HSntS kohti. Tytt÷ alkoi hymyillS..ja kuinka ol- lakkaan, kaksi s÷p÷intS hymykuoppaa paljastuivat suunpieliin. Huomasin, ettS HSn oli hyvin ujo, koska lShestyessSni HSn laski katseensa lattiaan. Vasta saavuttuani ihan viereen HSn uskalsi nostaa katseensa. Nyt ihan vierestS saatoin erottaa kaksi nyppylSS topissa, nSnnit! Aloitin k÷mpel÷n keskuste- lun: - Eh..Haudi!, vau mikS repliikki! 8) - Moi! HSn sanoi hunajan pehmeSllS, ehkS aavistuksen verran kSheSllS SSnellS. - MS olen Zak!, jep, samaa tyyliS! - Ja mS olen Johanna, mutta voitsS mua Jodukskin kutsua.. - MitS sS tSSllS yksin py÷rit? Eiks sulla oo jStkSkaveria? - Tulin kattoon millanen meininki tSSllS on., Jodu piti pienen taide paussin ja jatkoi, Ei mulla oo kundikaverii, kun tuli just pari viikkoa sitten opiskelemasta Vaasasta. - No ilmankos!, tokaisin helpottuneena, koska olin tShSn asti aavis- tellut jotain ikSvSS. Jatkoi siihen: MikSs susta nyt sitten tuli? - Vaan tSmm÷nen merkonomi..mutta ei nyt jutella arkipSivSn asiois- ta, vaan mennSSn tanssimaan! Jodu riuhtaisi kSdestSni ja veti minut mukanaan ihmismassaan. Tanssiessamme seuarsin, kuinka Johannan ihanat rinnat pomppivat musiikin tahdissa ja aina silloin tSll÷in saatoin nShdS hameen alta ihanan perseen. Lantio ei ollut liian leveS, juuri sellainen kuin malleilla on. Reisien sisSpuolelle taakse muodostui pienet poimut aina, kun jalka oli suorassa. HSnen vartalonsa oli tSydellinen, selkS lyhyt, kaula ja jalat pitkiS, reidet, rinnat ja perS oli- vat kiinteSksi trimmatut, pohkeet jSntevSt ja kSdet sirot. TSmS, jos mikSSn, oli rakkautta ensi silmSyksellS, ja vielSpS molemmin puo- leista. Viimein, tuli hidas kappale. Kietouduimme toistemme ympSrille. Jalat vSlik- kSin, ikSSnkuin Lampadaa tanssiessa. Jodun pSS oli olkapSSllSni ja kSdet kietoutuneet kaulani ympSrille. Omani puolestaan olivat Johannan lantiolla. Tanssiessamme ehdotti Jodu, ettS lShdettSisiin jommalle kummalle jatkoille, niin saataisiin ainakin olla rauhassa. PSStimme, ettS menisimme meille. Kappaleen loputtua menimme Ramin luo, joka jo sammalsi baari tiskin SSres- sS: - VOI VITTU, ZAK! MinkS oot kalastanu... - Jep..kuule, me mennSSn meille jatkoille..KAKSISTAAN..ettS SlS huolestu. - Joo, menkSS..vittu kyllS mS tSSltS himaan yksinkin osaa.. - Okei..soitellaankos huomenissa? - Sen nSkee sitten, saatana... - Joo...no, me mennSSn..MOI! - NjSSh...haaista vittu!, Rami sanoi virne kasvoillaan ja iski silmSS.. Kuka tietSS tSmS saattaa toteutuakkin! Menimme taksilla suoraan meille. Sanoin Jodulle, ettS asettuu taloksi sillS- aikaa, kun minS haen viiniS. Kuulin Jodun avaavan telkkarin. Kun saavuin olohuoneeseeni, nSin Johannan istuvan t÷ll÷ttimen edessS noja- ten sohvaan. Annoin toisen lasin hSnelle ja istuin viereen. Kaadoin lasit tSyteen ja joimme maljan meille! Sitten, molemmat laittoivat lasit syr- jSSn ja aloimme syleillS toisiamme. Kuumat huulemme koskettivat. Jodu suuteli minua ympSri kasvoja yhS kiihkeSmmin ja kiihkeSmmin. MinS aloin nos- taa kSttSni hSnen lantioiltaan yl÷spSin. Tungin kSteni topin alle ja aloin hyvSillS hSnen kiinteitS rintojaan. Suutelumme keskeytyi vain, kun Jodu riisui toppinsa paljastaen parin upeita rintoja! Rinnat olivat hiukan sui- pot ja nSnnit olivat suuntautuneet hiukan yl÷s. Johannan povi kohoili kiih- keSsti, kun tarkastelin hSnen rintojaan, mutta sitten jatkoimme suutelua minun jatkaessani hSnen rintojensa hyvSilyS. Kielemme leikkivSt villiS kissaa ja hiirtS. Ehdotin, ettS siirtyisimme makuuhuoneen puolelle. Jodu piti ajatusta hyvSnS ja sanoi, ettS menisi sinne ennen minua. Riisuuduin sitten oven takana miettien, mikS minua mahtaa odottaa. Viimein sain luvan astua sisSSn ja nSin Jodun! HSn makasi sSngyssS kyljellSSn. YllSSn hSnellS oli sukkanauhattomat reiteen asti ulottuvat valkoiset sukat, joiden reiden pSSssS oli pitsi kuivioita. AlapSStS peitti ainoastaan hyvin korkeat, edestS sekS takaa hyin kapeat valkoiset tangat. SiinS kaikki mitS hSnellS oli yllSSn. Brutukseni oli jo kuin juhannussalko punaisine nup- pineen. Jodu viittoili sormellaan minua luokseen. Kontatessani sSnkyyn hSn levitti reitensS levSlleen paljastaen tangojen reunoilta yli pursuavan hSpy- karvoituksen. Jodu kehoitti minua ottamaan pikkuhousut pois hSnen jalois- taan. MinS tein, niin kuin kSskettiin. Sitten Johannan otti molemmin kSsin takaraivostani kiinni ja veti pSSni jalkojensa vSliin. Aloin nuolla kuin hullu, olihan siitS aikaa, kun viimeksi olin saanut pillua, joten halut olivat melkoiset. Johanna ynisi hiljaa, kun kielellSni leikittelin hSnen klitorikselaan. Sitten otin sormet mukaan leikkiin, ty÷nsin ensin yhden sormen sisSSn ja aloin tehdS hidasta edes-takaisin liikettS. Johannan yninS voimistui enti- sestSSn, kun vielS ty÷nsin kaksi sormea hSnen vittuunsa ja samalla py÷rit- telin karhealla kielellSni Jodun kiimasta turvonnutta klitorista. Vihdoin Jodu vaihtoi asentoa. Nyt oli minun vuoroni nauttia. HSn paiskasi minut selSlleni sSnkyyn. Laitoin kSteni pSSni taakse ja suljin silmSni. Johanna alkoi imeS jo kipeSksi paisunutta kyrpSSni suurella himolla. Hep- pini upposi syvSlle Jodun nieluun ja vSlillS hSn py÷ritti kieltSSn ters- kan ympSrillS. Voi tavas, ettS oli ihanaa! Hoin koko ajan, ettS "Tule jo sisSSn", mutta Jodu tahtoi jatkaa kuisaamistani. Olin hyvin hSmmSstynyt, ettS miksen jo lauennut. Viimein Johanna sitten alkoi ratsastaa villiS tahtia kyrvSllSni. HSn nojasi rintaani molemmilla kSsillS ja ty÷nsi poveansa ulospSin. Aloin hieroa hSnen rintojaan. Ja sitten H_N laukesi! MinS en kovinkaan paljoa pitSnyt ratsas- tamisesta ja tahdoin my÷s saada orkkuni, joten vaihdoimme asentoa. Jodu asettui kontalleen eteeni ja aloin lykkiS takaapSin. Ty÷nsin syvSlle ja hartaasti yhS kiihtyvSllS nopeudella. Jodu voihki siihen malliin, ettS hSn tulisi uudemman kerran. Kovensin tahtia ja WHAM! tulimme molemmat aivan yhtS aikaa!! Ty÷nsin vielS muutaman kerran hSnen kosteaan vittuunsa ja otin ulos ler- pahtaneen kyrpSni. TSmS oli ollut elSmSni paras nainti! Jodu kSpertyi tyy- dytettynS syliini ja makasimme siinS hetken hiljaa, kunnes Jodu kuiskasi: - Kiitos! Se oli unohtumaton kerta..Olinko mS hyvS? - HyvS?! SS olet paras... - Rakas, voinks mS jSSdS y÷ks sun viereen? - Tottakai...Mutta mS luulen, ettS mS kSyn suihkussa ensin, tuli meinaan helvetin kuuma! - MS tuun mukaan. _lSkS kiroile, se ei sovi sulle yhtSSn.. Suihkussa halailimme ja suutelimme vain toisiamme. Pesimme my÷s toisiltam- me ne paikat, joihin ei itse yletytty. Suihkun jSlkeen menimme nukkumaan, ja molemmat nukahdimme melkein heti, koska nainti oli ollut niin uuvuttava, mutta silti niin ihana! Sen jSlkeen en ole enSS Johannaa varsinaisesti nShnyt, koska hSn lShti takaisin Vaasaan opiskelemaan, mutta pidimme kyllS kirjeitse yhteyttS mel- ko ahkeraan ja vuosien mittaan Jodusta tuli todellakin unohtumaton ja kor- vaamaton ystSvS... ============================================================================= T H E E N D ============================================================================= No, mitSs piditte? Eka stoori, ottakaa se nyt huomioon! Voisi nSitS useammankin duunata..Kiitos, kun jaksoitte lukea, ja nyt SkkiS vetSmSSn kuivat veskiin! TSnkin vois printata, niin tulis spermanpitSvSt dokumentit mukaan, eikS tarttis muistella! HEH! Ok! C ya! Buy buy! _¬¡t__«áí_ñ_ NO CARRIER Here We Are Again ( I ) 16.10-90 -=Mike=- All Made By My Self Publishing Sex Stories <> ******************************************************************************* J O N N A ********* Oli perjantai ilta, kello lähenteli kahdeksaa. Olin juuri tullut kaverini luota viettämään rauhallista koti-iltaa ja olin jopa puolijokena pyytänyt hänen systeriään Jonnaa tulemaan meille sitten kun hän olisi omat bileensä bailannut, pyysin että hän toisi kaverinsakkin meille. Odottelin aikani että joku tulisi, mutta kun ketään ei 15minsaan (heh) kuulunut, hiivin sen ainoan ja oikean luokse, tietokoneen ja laitoin koneen päälle. Hmms, mitähän tässä sitten teksis, tuumikselin. Kaivoin korppujani hetken etsieni niistä jotain progea tai gamea millä voisi leikkiä ettei aika tulisi niin pitkäksi. (Toivoin että joku tulisi). Aikani heiteltyäni korppuja seinään, kun mitään ei meinannut löytyä, silmieni eteen kohosi koulusta aikoinani varastamani korppu jossa oli joku game. (688). Kytkin Covoxin päälle ja otin Hys hys operaation (en muista tarkkaan sen nimeä). Peli otti minut sisäänsä, en edes kuunnellut musaa, kun piti niin hiljaa liikkua neukkilaisten sukellusvenhosten ohi. Olin torpedo huoneessa aktivoinut juuri pari torpedoa kaiken varalta ja ottanut targetik johonkin valaaseen kun mitään muita ei liikkunut ja halusin kuunnella covoxin kautta valaan aiheuttaman äänen, kun ovikello soi. Säikähdin tietysti niin paljon että ammuin torpedon kohti valas parkaa, joka olisi ollut kohta palasina ellen olisi tuhonnut torepedoa, mutta se tiesi pelin loppumista, mutta pitäähän sitä ajatella eläimiäkin :-) . Juoksin ovelle (elättelin toiveita Jonnan saapumisesta) ja avasin sen. Well, ensinnäkin siinä ei ollut Jonna, vaan siinä oli Mari, yksi Jonnan kavereista ja aivan yhtä nami kuin Jonnakin (rinnat olivat isommat (nam)). - Ehm, Moi, henkäisin ja ajattelin mimmoinen onni minua oli kohdannut. - Moi, käskit Jonnan tulla teille ja ottaa kamuja mukaan? Mari hymyili koko hammasrivistöllään. Tajusin että hän ei ollut yksin, vaan hänen takanaan oli kokonainen arsenaali kimmoja, 7 nopean laskuni mukaan. - Hey, aiotteko pistää mut ylitöihin, kysäsin naama virneessä. - Se olisi tarkoitus, hihkasi joku jota en ennestään tuntenut. Punaiset hiukset ja naama ihan ok, rinnatkin näyttivät olevan :). Taakse en vielä tässä vaiheessa nähnyt, joten siitä osasta myöhemmin :). - Huu, vastasin smailaten leveästi, no, tulkaa sisään. Sain kimmoilta (Iät 15-17) takit pois päältä ja istutin heidät olo- huoneeseen. Eihän sielä ollut tarpeeksi vapaita kunnon paikkoja, joten kaksi heistä joutuisivat istumaan joko tavallisilla ruokapöydän tuoleilla tai sitten toinen vaihto ehto oli tulla minun syliin (Kyllähän tämmöinen raavas miäs nyt pari tytteliä jaksaa sylissään pitää :-) ). - Hmms, teille ei oo paikkoja, joten tulkaa vaan sedän syliin. - No ei me nyt kuitenkaan, sanoi sama kimma joka ajatteli pistää minut ylitöihin. - Ottakaa tosta sitten tuolit, sanoin melkein komentaen, mutta he eivät siitä käyneet itkemään. - BTW, kuka teistä on kukakin, Jonnan ja Marin tunnen, mutta en teitä muita. - No, Jonna aloitti esittelyn, tuo punapää on Mia, toi pieni tumma- tukkanen on Päivi, jne jne.. - Ja kuviot on valmiina? Kysyin (kauhea pervo). - On on, sanoi kukas se..Mia joo, Ensin me sidotaan sut sänkyyn ja riisutaan sut, jonka jälkeen me sitten raiskataan sut. - Apuva, vastasin hymyn väkisinkin pyrkiessä naamaelimeeni. - Ei hymyillä, tämä on vakava juttu, sanoi Mia. - On. Ja Huomenna lukee Ilta Lehdessä, 18 vuotias nuori lukiolais- poika raiskattiin omassa kodissaan, tekijät olivat selvästi tyttöjä, jatkoin. (Ahh, no, miks ne ei käy jo kimppuun? :-) ) - Ei kai sun faija tuu himaan, kysyi Mari. - Tulee.. huomenna illalla.- Haluuttekos te pikkuiset jotain vahvempaa juotavaa (höh, he eivät pitäneet ilmauksesta pikkuiset, vaan silloin lensi tyynyt), pakenin miehekkäästi keittiöön ja kolistelin köyhässä viinas kaapissamme, josta löytyi Bristolia ja Bristol Creamia, tilkka viskiä, Kahvi likööriä ja muuta.- Täällä olis Brandyä, huusin. - No, tuo sitä, kuului vastaus. (Olen minäkin, alaikäisille viinaksia) Etsiskelin aikani laseja, ja kaadoin juomat, itselleni en tosin ottanut Brandya, likööriä kylläkin. Tarjosin heille lasit ja rupattelimme niitä näitä, mitä ikinä mieleen tuli. Yhdessä vaiheessa Jonnan broidi soitti meille ja kysyi onkos Jonna sattumoisin meillä, minkä tietenkin kielsin. Jonnan pistin soittamaan hetkenpäästä kotiin ja kertomaan jonkun paikan missä on. Hän oli Marin luona yötä eikä heilläkään ollut vanhempia kotona. Kello tuli 0:30 ja porukkaa rupesi häipymään, joskin he sanoivat tulevansa vielä uudestaan suorittamaan uhkauksensa loppuun, minkä sanoin minulle käyvän mainiosti. Paikalle jäi lopulta Jonna ja Mari. - Kai me voidaan jäädä tänne yöks, kysyi Jonna. - Juu, se sopii oikein hyvin, meillä on tuolla vesisänkykin, johon mahtuu juuri sopivasti kolme ihmistä. - Ahh, sanoi Mari, ja meni tutkimaan tilanteen. Seurasin hänen perässään ja Jonna seurasi minun perässä. - Hei, mikä toi laatikko on jossa on joku valo? Jonna ihmetteli vesisängyn termostaatti mittaria. - Se on termostaatti, joka pitää vesisängyn lämpötilan haluttuna. Kumaaruin näyttämään miten se skulaa, mutta tytöt olivat ilmeisesti tulleet toisiin aatoksiin ja tyrkkäsivät minut sänkyyn ja hyppäsivät itse perässä. Kesti vain muutaman hetken, kun huomasin olevani kalsareissani, jossa rakas kaluni jo vaatikin tulla nähdyksi, mutta aiheutti vain kohouman alushousuissani, jota kummatkin kimulit mittalivat aivan avoimesti ja hymyillen samalla kun tunsin punan nousevan kasvoilleni. Jäin kuitenkin makaamaan sängylle ja odotin mitä tuleman pitää. Jonna rupesi ottamaan hitaasti vaatteitaan pois päältänsä jota Mari seurasi hetken päästä, perintökalleuteni oli jo ratkaista kalsareitteni saumat, mutta kyllä Impetus kestää (Alushousujeni merkki (suosittelen :) )). Kun Marilla ja Jonnalla olivat vain alushousunsa ja T-Paitansa päällä, olin jo myyty mies, Jonnan paidan alta pullisteli sievät pienehköt rinnat, ja Marilla taas tuntui olevan jotain mitä näyttää mielellään. Seuraava esitys oli jo sen luokan juttu, että vaivoin pystyin olla hyökkäämättä heidän kimppuunsa. He riisuivat toistensa T-Paidat samalla hyväillen toisiaan kaikkialta minne ikinä ylettivät koskea. Kun he sitten saivat ylimääräistä painoa pois, hyppäsivät he sänkyyn (päiväpeittokin oli päällä). Jonnan käsi 'vahingossa' osui vanhaan Mikeen, joka oli jo lataista muutaman päivän varastonsa housujeni sisään, mutta onneksi Jonna ei sitten pitempään kättään siinä pitänyt. Minun oli pakko ottaa ohjat käsiini, joten riisuin ensin Jonnan alushousut, hyväillen samalla hänen ihanaa takapuoltansa ja pieniä nökörintojaan samalla kun Mari hyväili selkääni. Kun olin sitten saanut molempien alushousut pois, vedin omanikin jalasta, ja Good 'Ol Mike läjäytti itsensä näyttävällä fanfaarilla esiin. Mari tarttui kaluuni varovasti kosketellen sitä ja sitten entistä rajummin vedellen esinahkaa edestaksin. En kestänyt sitä kauaa, vaan lopetin Marin hyväilyt ja siirryin hieromaan Jonnan kosteaa ja karvaista vakoa. Hieroin toisella kädelläni Marin rintoja ja sain vastaukseksi heikkohja huokauksia ja voihkaisuja ja pieniä värhädyksiä. Tein sitä siinä aikani ja asetuin Marin vaon kohdalle ja työnsin hitaasti päätäni lähemmäksi hänen vaaleanpunaista vakoaan jossa häpyhuulet supistelivat heikosti. Levitin varovaisesti niitä erilleen ja otin kieleni kättäpidemmäksi( heh) apu- välineeksi ja nuolin kuin Kissa (Gene Simmons olisi ollut kateellinen). Kun olin aikani Mari hyväillyt, Jonna vaati munastani vetäen makaamaan hänen päälleen. Asetuin varovasti makaamaan hänen päälleen, ja ohjasin Mac Joephin sisään hitain varmoin liikkein. Hiiiiitaita edestakas liikkeitä, nuollen samalla hänen kovettuneita nännejään ja imien hänen pieniä sieviä rintojaan. Sitten oli aika taas tasapuolisuuden vuoksi vaihtaa asentoa, jonka Jonna ja Mari hoitivatkin esimerkillisesti, Jonna jäi edelleen makaamaan selälleen ja Mari asettui polvilleen hänen eteensä, jatkaen samaa tuohua kuin minä äsken. Olin niin huumassa, etten tiennyt haluavatko he minua mukaansa, mutta vietti oli niin voimakas joten asetuin Marin taakse ja levitin hänen pakaroitaan ja työnnyin sisään takakautta. Aluksi se ei meinannut millään onnistua, mutta Mari työntyikin yllättäen taaksepäin, jolloin liputtajani ikäänkuin vahingossa upposi häneen. Aloitin hitaasti, jotta Marikin olisi mukana rytmissä ja kun tunsin emättimen supistelevan selvästi, aloin voimakkaammat työnnöt. Ei kestänyt varmaan minuuttiakaan, kun tunsin että nyt se tulee, pidättelin viimeiseen asti ja kun se tuli, olin varma että Mari lentäisi sen voimasta seinän läpi (ei tapahtunut). Huohotin hetken paikoillani, mutta Mari vaati että mun pitäs hoitaa hommat loppuun, pyysin että he vaihtaisivat asentoa. Tälläkertaa minä makasin heidän allaan, pääni ja suuni yläpuolella oli Jonnan vako, jota aloin heti nuolemaan. Mari Oli ottanut käsiinsä veltostuneen kaluni, jota käsitteli kovakouraisesti samalla kun Jonna nuoli hänen vakoaan. Kieleni kuilui varmaan muutaman millin, ennenkuin Jonnan selkä meni kaarelle ja hän voihkaisi syvään, mutta jatkoi kuitenkin Marin hyväilyä, joka oli jo melkein tappanut pikku Mike poloissen. Onneksi Mari sai orgasminsa melkein heti sen jälkeen kun Jonnakin. Makasimme huohottaen ja toisiamme hyväillen sängyllä, kunnes me yksi toisemme jälkeen nukahdimme autuaaseen uneen. Aamulla heräsin mitä ihanimpaan tunteeseen, mikä johtui Marin hyväillessä taas vahvaa ja voimaa uhkuvaa Mikea. Annoimme toisillemme vielä pusut, ja siirryimme kaikki kolme suihkun puolelle, jossa sitten pesimme itsemme ja toisemme, jonka jälkeen sitten siirryimme keittiön puolelle nauttimaan aamiasista ja keskustelemaan eilis iltaisista tapahtumista. Kun huomasin että en ollut käyttänyt kuminpuolikastakaan koko aikana, kylmät väreet nousivat pintaan ja hikoilin kylmää hikeä. - Noo, älä nyt noin hikoo, Mari sanoi, me molemmat käytämme mini pillereitä. - Pfiuuuuuuuuuuh, ja sydän putosi kiveltä. Niin hekin, Mari ja Jonna sitten lähtivät, mutta sanoivat vielä tulevansajoskus uudestaan takasin, joukolla. ---------------------------------------------------------------------------- Nice, wasn't it? Omistaisikohan tämän Ollille? Mitä luulette? ok... Wanhalle(Nuorelle) Pervolle: Olli Virtaselle. T. -=Mike=- See Ya Folks PS. Tämä on tehty 'livenä' TFL boxissa messuksi, kaikki pienet virheet annettakoon anteeksi :-). God Jul Och Gott Nytt År ! 24.12-90 -=Mike=- All Made By My Self Publishing Sex Stories <> *************************************************************************** J O U L U ---------------------- Kammarin kello löi seitsemän kertaa, oli ilta ja tuvassa lämmin. Maalais isäntä Teuvo istui tuolillansa miettien maailman menoa ja tämän illan riemuja, olihan nytten Jouluaatto ilta. Pikkuinen Maija 10vuotias nassikka juoksenteli ympäri tupaa ja hänen äitinsä Irma istui nojatuolissa keinuen hitaasti ees-taas. Teuvon akka, Kyllikki touhusi takan äärellä oli sopivasti kumarassa Teuvoon nähden, perse niin ihanasti pystyssä, että teuvon hiilihankoa rupesi kummasti jomottamaan. " Ahh, nytpä tekisi mieli nusasta Kyllikkiä perseeseen", Teuvo mietti itsekseen hykerrellen. - Mie tästä mään kahtommaa miten meijän kinkkumme voe, Teuvo mörisi, ja lähti sikalaan katsomaan heidän tulevaa ateriaansa. Niin Teuvo sitten saapui sikalaan, missä heidän emakkonsa röhki ja tonki kärsällään maata niin touhukkaasti. Teuvossa heräsi uudelleen tämä kiihoittava tunne, kun katseli emakon muhkeaa ahteria ja sitä niin ihanasti väpättävää saparoa. Toinen käsi luikui housujen sepaluksen päälle, jonka läpi Teuvo hyväili omaa kankeansa joka jo täydessä mitassaan vaati tyydytystä. " Mitähän jos.... " Teuvo mietti käsiään hieroen ja avasi haan, ja astui karsinaan. Teuvon maatöistä vahvistuneet, lihaksikkaat kädet ottivat sikaa kyljistä kiinni ja pitivät vastustelevaa eläintä paikoillaan. Teuvo sai sepaluksensa auki, ja jousen lailla ponnahti hänen haloksi paisunut kyrpänsä esille. Hänen kätensä pitivät voimakkaasti vastaan hangoittelevasta siasta kiinni, kun hän työnsi kyrpäänsä sian peräaukkoon. Oooh, kuinka se tuntuikaan hyvälle. Kyrpä työntyi syvemmälle ja syvemmälle, kunnes oli jo juurtamyöten sisällä. Teuvo rupesi rivakkain liikkein naimaan vikisevää ja pyristelevää sikaa perseeseen. Teuvon oli muutaman minuutin raskaan eläimen raiskaamisen jälkeen lopetettava touhunsa, kun Maija tuli ovelle pällistelemään mitä karsinassa tapahtui ja hänen silmänsä pyöristyivät kun näkivät Ukin mahtawan kekäleen. - Miuu pyyvettiin sanomaa, et puuro olis valamist' , Maija sopersi hämillään. - Kylhä se ruoka siel pyssyy, mut tuuha sie tänne, niin Ukki näyttää Maijalle miten ratsastetaan. Hieman varoen Maija lähestyi Ukkia, mutta lähestyi kumminkin. Ukki otti sitten Maijasta kiinni ja alkoi riisumaan tätä vahvoilla käsillään. Maija yritti turhaan pyristellä vastaan kun vaatekappale kerrallaan hävisi hänen yltään. - No, käyhä sie polovilles, Teuvo urahti ja painoi Maijan alas. Teuvo otti Maijan hennosta varresta kiinni ja levitti tämän jalkoja erilleen toisistaan ja Teuvo näki sen pienen posliini pillun kiiltävän punertavana navetan sähkövalossa. Kyhmyisellä sormella Teuvo koetti Maija pientä pillua ja työnteli sitä edestakas yhä syvemmälle, mikä sattui Maijaan ja tämä rupesi itkemään pienellä äänellä. Teuvo ei moisesta välittänyt tippaakaan, vaan käänsi Maija selälleen makaamaan paskaiselle lattialle ja siiryi kielineen Maija herkille alueille ja nuolaisi karkealla kielellään Maija märkää vakoa. Maija pelästyi moisesta niin, että kusi suoraan Teuvon suuhun ja hänen päällensä. Tämä ei kuitenkaan Teuvoa saanut hommiaan lopettamaan, vaan hän kiihoittui entisestään ja määräsi Maija uudelleen polvillensa. Tälläkertaa Teuvo työnsi kyrpänsä piene Maijan sisään kerralla, mikä sai Maija kirkaisemaan kivusta, mutta Teuvo ei moisesta hätkähtänyt vaan runkkasi Maijaa kuin paine vasara. Kirkaisu oli kuulunut taloon ja Maijan äiti, Teuvon tytär ryntäsi karsinaan ja oli pyörtyä näkemässä Teuvon naimassa hänen pientä tyttöään. Äidin suojelevuudella hän hyökkäsi Teuvon kimppuun, mutta eihän hänellä ollut mitään mahdollisuuksia raavasta maalais tolloa voittaa, vaan huomasi itse pian joutuneensa polvilleen Teuvon punaisen ruskea kyrpä suunsa edessä, minkä Teuvo pakotti ottamaan suuhun. Irma imi kuin unessa isänsä kyrpää ja pyöritteli kieltänsä terskan ympärillä, mutta sitä ei kauaa ehtinyt tapahtua, kun Kyllikki saapui vuorostaan karsinaan. Meteli oli sanoin kuvaamaton, Kyllikki hyökkäsi halon kanssa Teuvon kimppuun, mutta Teuvo otti sen rauhallisesti pois häneltä ja selitti vaan naimis halujaan. Siinä ei selitykset auttaneet, vaan Teuvo jätettiin omiin oloihinsa karsinaan. "Perkele että tuo nais väk otti kaeken niin perrrhanan vakavasti", Teuvo tuhisten. Hän suunnisti kohti hevosten talleja, missä oli heidän Mirjami tammansa. Sielä se seisoi, hämärässä nurkkauksessa, peräpeili vain kiilsi, ja Teuvoon iski toistamiseen tuo hullu halu. Hän kantoi hevosen taakse pallin, jolle kapusi seisomaan ja riisui housunsa. Veti muutaman kerran esinahkaa edestakas ja työnsi kyrpänsä sitten hevosen ruskeaan perseeseen. Mirjami hirnahti hiljaa, mutta ei pannut yhtään vastaan, vaikka kusasikin Teuvon rynkyttäessä takaa vinhalla voimalla. Viimein oli Teuvon halut täyetty ja mahtava orgasmi repi hänen kulliansa joka jo lupsahteli ulos tamman peräaukosta. Spermaa valui tamman perää pitkin. Teuvo nuoli kaiken tarkasti pois, vei pallin nurkkaan ja lähti tyytyväisenä omaan itseensä kohti tupaa, miettien maailman melskeitä ja joulua, olihan nyt Jouluaaton ilta. -------------------------------------------------------------------------- Älkää ampuko, pakko oli kirjoittaa tuommoinen stoori. Omistettu: Count Zero (Ninas' Little Pelvelt). T. -=Mike=- File size is 5962 bytes Download time: 00:00:49 Opening buffer  Msg: #614 Sec: 3 - Seksi 01-Jun-88 01:36 AM Subj: Den f}rsta g}ngen... From: Mato To: All Koskapa muutkin ovat n{ytt{neet l|yt{neen oikeanlaatuisen aiheen p{{tin min{kin rikastuttaa boxin messukantaani omalla yritelm{ll{ni.. (Luonnollisesti tosiasioihin perustuva...) T{ss{p{ tulee: Olin er{{n tuttuni m|kill{ 'kes{poikana' t{m{n samaisen tuttuni perheess{, sanotaanko vaikkapa Virtasten. Perheeseen kuuluu vanhempien lis{ksi yksi 19-kes{inen tytt| ja vanhempi poika, joka on jo l{htenyt maailmalle. Siisp{ oli tiedossa 2 viikkoa t{m{n perheen rintavan ja persev{n tytt|lapsen seurassa.. Oli kes{kuun toinen viikko ja juhannus l{hestyi kovaa kyyti{. Olin jo ne muutamat siell{ olleet p{iv{ni katsellut 'sill{ silm{ll{' t{t{ armasta olentoa ja niin tuntui my|s h{nkin tehneen. Juhannusta edelt{v{n{ arkip{iv{n{ k{vin tutustumassa er{{n maanlaajuisen myym{l{ketjun tuotteisiin ja otin tutustuttavakseni muutaman hy|dykkeen, jotka kyll{ s{ilyisiv{t pitk{lle seuraavaan vuoteen, mutta n{in ei k{ynyt. Ja sitten tuli t{m{ Johannes Kastajan muistoksi vietett{v{ p{iv{. P{iv{ll{ olimme pit{neet koko perheen voimalla huolta pihan nurmikon sallitusta enimm{ispituudesta ja niilt{ osin, kuin t{m{ pituus oli ylitetty ryhdyimme asian vaatimiin toimenpiteisiin. Koko p{iv{ oli siis leikkaamista, haravointia, kitkemist{, itkemist{ ym. asiaan kuuluvaa. Tuli ilta.. Aloimme Sirpan kanssa tutustua aikaisemmin ostamiini hy|dykkeisiin ja totta tosiaan, Sirpa ei ollutkaan ihan ensimm{ist{ kertaa niit{ maistamassa - Sen verran nopeaan tahtiin h{n niit{ kumosi alas, ett{ koko valkoviinipullo meni kahteen mustaanpekkaan yhdess{ sujauksessa eik{ ollut havaittavissa viel{ mit{{n juopumiseen viittaavaa. P{{timme pit{{ kumminkin pienen tauon, sill{ kyll{ se humala alkaa kohta nousta p{{h{n, kunhan v{h{n huilitaan ja katsellaan televisiota. Ja arvatkaapa mit{ Madalletun Tason Viihdeyhti| olikaan laittanut - kuin tilauksesta - illan ohjelmaksi; Johdattelun Emmanuelle-elokuvien sarjaan! Se t{ytyi tietenkin katsoa. Ohjelma tosiaankin tuli - ennakkoarvailuistamme huolimatta - ilman, ett{ joku kukkahattu-t{ti olisi kielt{nyt sen esitt{misen PORNONA. Ohjelma alkoi ja tunnelma tiivityi.. Yht'{kki{{ ovi kolahti. Huh.. Onneksi vain perheen p{{ k{vi ilmoittamassa heid{n l{htev{n tanssimaan l{heiselle lavalle ja k{ski nuorison olla kunnolla.. (?) T{m{ ei h{irinnyt menoa tippaakaan vaan kiihdytti sit{ pikemminkin entisest{{n. Alkon tuotteet alkoivat kuitenkin tehd{ teht{v{{ns{ ja tunnelma oli hyvin avoin. Filmiss{ Emmanuelle suuteli toista naista ja samalla hieroi t{m{n rintoja. Otin Sirpan syliini ja pidin h{nt{ kiinni juuri sopivasti rintojen kohdalta tehden hienoista vatkaavaa liikett{. Jo olisi ollut kumma, ellei tytt| olisi kiihottunut t{st{ tempusta; tapahtui hillit|n 'limanvaihto'... Tehostin imemist{ni samalla, kun otin Sirpan T-Paidan pois ja avasin rintsikat. Vau, mitk{ sabriinat! - Tuumin katsellessani t{t{ paria. Ne olivat suuremmat, kuin mit{ p{{llep{in n{yttik{{n. P{{stin h{net irti ja siirryin imem{{n noita t{ytel{isi{ meloneja. Hetken imetty{ni tiedostin ik{v{n tosiseikan.. Huvilan Lasiveranta ei ehk{ sopisi tarkoituksiimme joten suuntasimme kulkumme kohti takapihalla olevaa talonpoikaisaittaa. Matkalla sinne tuumin, ett{ kuinkahan monta piikaa tuossakin aitassa on hoideltu vuosien varrella. T{ytynee hieman pirist{{ tilastoja ajattelin, ja pian kiipesimmekin parvelle. Onneksi oli valoisa y|, ja muistin ottaa mukaani tuomani Gini-pullon. Otimme molemmat pitki{ huikkia samalla aikaa, kun vaatteet v{heniv{t. Kun meill{ molemmilla oli en{{ kalsarit jalassa niin siirsin pullon p|yd{lle ja nousimme seisomaan (kaikki kolme). Otimme kiinni toistemme pikkuhousuista ja valutimme ne hiljalleen alas, lopulta nyk{isten rivakasti. Yll{tys, Yll{tys.. Luulin n{kev{ni tuuhean karvapehkon, mutta h{mm{stykseni olikin suuri, kun huomasin Sirpan posliiniksi. Vitsailin h{nelle jotain my|h{isest{ murrosi{st{, mutta h{n vain naurahti jutulleni. T{m{ n{ky kiihoitti entisest{{nkin katossa ollutta tunnelmaa ja laitoin huuleni Sirpan 'huulille'. Nyt ne olivat selv{sti n{kyviss{. Maku oli tyypillinen naaraan maku, suolasillin ja liev{ll{ hien h|ysteell{.. Imiess{ni pidin kiinni Sirpan t{ytel{isist{ pakaroista painautuessamme kohti lattiaa. Sirpa puolestaan otti oman 'makumutterini' suuhunsa imien voimakkaasti ja samalla runkaten k{dell{{n. Jo teki gutaa.. Lasti lenti voimalla Sirpan kitalakeen, mutta potenssi ei silti laskenut. Sirpa nuoli kaluni puhtaaksi Ja siirryimme hetkeksi jaloittelemaan, kunhan olin saanut ensin Sirpan t{risem{{n orgasmissaan. Otimme j{lleen pienet huikat, jonka j{lkeen asetuimme ratsastusasentoon lavetille. Sirpa pomppi ja hyppi, kuin viimeist{ p{iv{{ kaluni p{{ll{ saatuaan sen ensin kuntoon. Vaihdoimme asentoja tiuhaan tahtiin ja muistin jopa kysy{ ehk{isyst{kin.. Tytteli sy|pi pillereit{, joten se pikku huoli h{ipyi mielest{ni. Tahdin kiihtyess{ Sirpa kertoi pienen{ tytt|n{ n{hneens{, kuin joku nuoripari kiksautteli pusikossa ja h{n halusi koittaa samaa asentoa, kuin hekin, eli h{n meni makuuasentoon ja min{ menin h{nen taakseen my|skin kyljelleni maaten. Levitin hieman Sirpan haaroja ja sis{lle meni. Ei kest{nyt montaakaan ty|nt|{, kun Sirpa alkoi j{lleen v{risem{{n ja ei ollut toinen latinkikaan kaukana minultakaan. Yritin ajatella ihan muuta, ja onnistuinkin pid{tt{m{{n tuloa hetken aikaa, mutta sitten saapui v{ist{m{t|n.. Ruiskis.. Arpa on heitetty.. Lasti l|ysi tiens{ Sirpan l{mpim{st{ em{ttimest{ ja vedin veltostuvan kaluni pois t{st{ 'kirnusta'. T{m{n j{lkeen l{hdimme yksiss{ tuumin saunomaan ja otimme viel{ pienet huikat saunaneteisess{. Himot eiv{t olleet viel{k{{n hillinneet joten otimme saman uusiksi, t{ll{kertaa hieman rauhallisemmin.. Sirpan vanhemmat tulivat kotiin t{ydess{ k{nniss{ joskus klo. 4:n tiet{miss{, jolloin olimme jo syv{ll{ unten mailla. Aamulla Sirpan {iti kysyi, mit{ illalla tapahtui, johon vastasimme katselleemme televisiota ja saunoneemme.. Totta? ¶ Buffer closed Download successful IMPPAAMME (SNIIF, SNIIF...) -------------------------------------- (B) Enemm{n tietoja fileist{ (E) Takaisin p{{menuun (C) Lista fileist{ (D) Imuroi file (Download) (U) L{het M E I N K A M F - - - - - - - - (taisteluni) (c) Master -88, All rights reserved. Teksti{ ei saa muuttaa mitenk{{n. Oli pime{ marraskuun ilta. Jostakin pilvien v{list{ n{kyi t{hti{ ja v{lill{ kuukin. Varjot maassa olivat aavemaisen n{k|isi{, ohut lumipeite kajasti kuun valoa silmiin juuri sen verran, ett{ saatoin n{hd{ hetken synkkyyden. Pureva viima k{v{isi sieraimissa ja tuli suustani ulos h|yryn{ kuin ravihevosella. Miss{ oikeastaan harhailin? Ulkoises- ti k{velin pitkin kaupungin puistoista asuntoaluetta pie- ness{ metsik|ss{, sis{isesti ajatukseni matkasivat holtit- tomasti tyt|ss{, joka oli j{tt{nyt minut eilen. Toinen pinnalla leijuva ajatus oli viha sit{ onnetonta koiras- poikaa vastaan, jonka edesvastuuton vallankaappaus ja tytt|ni sieppaus oli vienyt minut sellaiseen sekavuuden tilaan, jonka vertaista menetyst{ kokenut ihminen voi tun- tea. Potkaisin pient{ kive{, joka kirpaisi varpaitani ko- vuudellaan. Purin hampaitani niin kovaa ett{ tuhat baktee- ria niiden v{liss{ kuoli v{litt|m{sti ja ne toivat pahan maun suuhuni. Miksi? Kuinka voimaton voikaan olla kun on menett{nyt tulevan toivonsa. Istahdin suurehkolle lumesta puhtaalle kannolle, jolla l{heisen talon pikkulapset oli- vat leikkineet kotia. Ajattelin edess{ j|k|tt{v{{ puuta, sen havut ylettyiv{t l{helle maanpintaa, koskettaen pient{ kive{, joka nautti havujen hankaavasta liikkeest{ tuulen puhaltaessa olkap{itteni yli sit{ vasten. Miksi t{m{ tytt| oli j{tt{nyt minut, en pystynyt keksim{{n mit{{n syyt{. Senk| takia ett{ menin p{iv{ll{ ostamaan lehtikioskista lehden er{{lt{ hyv{nn{k|iselt{ myyj{tt{relt{, jonka katse olisi saanut tytt|ni mustasukkaiseksi. Mahdotonta. Nousin yl|s ja tunsin kuinka housuni olivat tulleet kosteiksi is- tumisesta. Alkoi sataa lunta. K{velin l{heiselle tielle ja k{det taskuihin upotettuina kuuntelin hengityst{ni. Se oli virhe, nyt aloin ajattelemaan hengitysrytmi{ ja automaatti oli kytkeytynyt pois p{{lt{. On inhottavaa hengitt{{ sil- loin kun joutuu tekem{{n sen tietoisesti. Vastaani k{veli toisella puolella tiet{ onnellisen n{k|inen pari. Heid{n k{tens{ olivat toistensa takana ja posket toisissa kiinni. Min{kin..Haluan..haluaisin...eih...{{h...perkele. Mit{ nuo luulevat n{ytt{v{ns{ tuossa. Mieleni teki aluksi menn{ heitt{m{{n stilettini tuon j{tk{n mairittelevaan syd{meen, mutta hellitin hetkeksi ja ajattelin ett{ siin{ pit{isi eliminoida my|s tytt|. Siihen en pystyisi, kunnioitan yh{ liikaa vastakkaisen sukupuun lajikkeita. He meniv{t meno- jaan. Seisoi. Sade muuttui sankaksi pyryksi ja lumi tuli sis{{n muistuttamaan kaulassa olevia hermosolujani kylmyy- dest{. Kylm{. Syd{n...kuin...kanto... Tuulenpuuska sai aikaan kylmi{ v{reit{. Minne oli menossa? Eropaikalle? Voi ei. En halua muistaa, mutta silti olen menossa. K{{nnyn. Ei onnistu, suomalainen ei anna periksi.Tulin risteykseen, jossa traaginen tapahtuma oli k{yty. Olin ollut tytt|ni kanssa kahvilassa, ja ulos tultuamme er{s poika oli vihel- t{nyt per{{mme ja kutsunut pys{htym{{n. H{nen kuvottavat lauseensa saivat tyt|n ajatukset kokonaan pois minusta - tai ei aivan. Se j{tk{ kertoi minusta per{tt|mi{ puheita. Kumpikin k{vi yhteen {{neen haukkumaan pahemmin kuin koira. L{hdin pois paikalta katsoen taakseni vain kerran. Siell{ n{in pojan, joka oli ottanut tytt|ni k{siins{. He k{veliv{t vastakkaiseen suuntaan. Vastaan tuli auto. Ei, sattui erehdys. Se olikin Lada. Mieleeni tuli tehd{ tarra, jossa lukee perinteisesti 'potkaise minua' ja laittaa se Ladan takaikkunaan kiinni k{skyksi muille. En jaksa. Ei sill{ niin v{li{, vaikka tuo onkin Lada. Huomaamattani tu- lin kioskin eteen. Menin sis{lle ja katselin hetken aikaa ymp{rilleni. Lumiset vaatteeni alkoivat sulaaa, ja olo tuntui hetken p{{st{ l{hinn{ ep{miellytt{v{lt{. N{in myy- j{n tuijottavan minua. Tuijotin takaisin. Kysyin puolihuo- limattomasti saada Supersalmiakkia. Mit{ min{ sill{ teen? Mieleni ei tee mit{{n. Myyj{..hmm..pitk{t hiukset..vaa- leansininen paita...hymyilee..mille? Kaivoin lompakosta vitosen ja ojensin sen myyj{n k{teen samalla yh{ tarkas- tellen h{nen kasvojaan. L{hdin ulos. Vihani tuntui yltyv{n yltymist{{n. Se huora..petti..arvoton..pintaliit{j{...HYI! Miksi olisin tuollaisen kanssa, jolla ei ole uskollisuutta ensimm{isenk{{n tipan vertaa? Haluan sellaisen, johon voi luottaa. Tytt|, jonka mieli ei vaihdu niin nopeasti kuin mieliala koulun loppuessa. Miss{? Onko sellaisia olemassa- kaan..kai..ei sill{ v{li{. Kylm{ tunkeutui joka puolelle. En v{litt{nyt. Katsoin maahan. Sen valkeus sai minut pois ajatuksistani. Kosketin lunta.. menen..makuulleni. Kylmyys puri jalkojani, ne olivat tunnottomat. Sama se. Kasvoni hautautuivat lumeen, mutta en en{{ tuntenut sit{. Sininen takkini muuttui valkeaksi. Kasvoni muuttuivat siniseksi. Kuolen t{h{n..jos..j{rki..j{{ss{..miss{ olen? Ajatukseni piileksiv{t yh{ tuossa toivonsa heitt{neess{ ruumiissa. Kuljin sinisen ristikon l{pi. Kuljin ilman mit{{n muuta kuin sieluani..kaikki..tuolla. Portsari? Tietenkin. Miele- ni teki pys{hty{. Pys{hdyin. Ajattelin vihaani. Miksi vi- haan? Turhaa. He saavat olla..jos..jos he pit{v{t sit{ parhaana. Alla n{kym{t olivat huimaavia. Leijuin olematto- massa olevuudessa..kohti vapautta. Tuollako? Siell{..luu- lisin. Katson..portsari odotti minua..valmiina..{l{ nyt vain mene t|peksim{{n. Ohjauduin olemattomaan tilaan. Miss{ kaikki ovat? Kysyin portsarilta. -Hek|. Muut..etk| tied{..he..tuota.. Mik{ t{m{ on!? Tulin ep{luuloiseksi. -Mene helvettiin, suoraan eteenp{in. MIKSI? Olin antanut heid{n tehd{ mit{ he haluavat ja uhrannut itseni?? Port- sari oli miettiv{n n{k|inen. Lopulta h{n sanoi. -Olet teh- nyt itsellesi mittavaa tuhoa. Menetit ainoan mahdollisuu- tesi. T{{lt{ et p{{se pois. Petit itse{si. Katso tuonne alas. Katso. Siell{ n{et lumessa makaavan kylm{n ruumiisi. Mit{ j{rke{ tuossa on? Sano. Mietin. Tajusin. En ollut menett{nyt mahdollisuuksiani, ainoastaan yhden pahan ruumiin. Mahdollisuuteni olivat tuolla..alhaalla. Kaduin...liian...my|h{{n. K{rp{nen Olin huoneessani ja katselin videolta er{st{ eroottista elokuvaa. Elokuvan alussa oli penikseni ollut erektiossa v{h{n v{li{ mutta olin malttanut pit{{ k{teni erossa siit{. Elokuvan j{lkeen tuli toinen. Otin penikseni tuulettumaan ja n{pl{sin sit{. Se kovettui hieman. En ollut erityisen kiihoittunut mutta ajattelin kuitenkin onanoida kohtapuoliin. Huljuttelin siin{ sitten penist{ni raikkaassa ilmassa ja vedin esinahkaa alas. Sitten se tapahtui! Huoneessani jo aikoja p|rr{illyt k{rp{nen laskeutui penikseni varteen. Koska en OLLUT mitenk{{n s{ikky h|ynteisi{ kohtaan, annoin sen kutitella penist{ni ja k{vell{ pitkin sen vartta. Lopulta k{rp{nen k{veli terskani p{{lle. Sen jalat kutittivat terskaani ja aloin hitaasti vedell{ varresta. Kiihdytin hieman tahtia ja heiluttelin toisella k{dell{ kiveksi{ni. Ei! Liian nopeasti. H{n, k{rp{nen, lensi tiehens{. Sammutin h{diss{ni television ja tarkkailin huonetta. P|rin{{. Kirjahylly! EI! Musta piste vilahtaa ikkunan eteen! Sein{lle! Surinaa kirjoituspy|d{ll{! Jotain mustaa vilahtaa taas kirjahyllyyn! Sein{lle! Olin tulla hulluksi ja erektioni oli laskenut. Min{ halusin sen k{rp{sen takaisin terskani p{{lle! Laitoin penikseni piiloon housuihini ja k{velin k{yt{v{n ja olohuoneen, miss{ perheeni oli, kautta keitti||n. Menin j{{kaapille ja etsin k{teeni siell{ sopivasti olleen hunajapurkin. Kumma, ett{ sattui juuri silloin olemaan hunajaa, emme miltei koskaan k{yt{ sit{. Avasin purkin ja otin siit{ nokareen sormeni p{{h{n. Sitten k{velin takaisin huoneeseeni ja istuin alas nojatuoliini. Vedin housuni alas ja otin penikseni esiin. Heiluttelin sit{ hiukan edestakaisin saadakseni sen erektioon. Se j{ykistyi hieman ja vedin esinahkani j{lleen alas. Pehmitin ensin j{{kaappikylm{{ hunajaa etusormeni ja peukaloni v{liss{ ja aloin hieroa sit{ terskaani. Rynkytin penist{ni muutaman kerran. Skarppasin. Kuulin vihdoin pient{ surinaa ja sitten n{in h{nen l{hestyv{n minua. H{n tuli korvani juureen surisemaan ja k{veli muutaman kerran poskeni ja korvani v{li{ ja pyr{hti taas lentoon. Taas vemppasin penist{ni muutaman kerran pit{{kseni erektion p{{ll{. Muutaman kymmenen sekunnin odoteltuani h{n vihdoin laskeutui makeutetun terskani p{{lle. Olin niin herkk{n{ ett{ h{nen k{velyns{ tuntui samalta kuin joku olisi antanut pienen pieni{ s{hk|shokkeja terskaani. Suljin silm{ni ja ajattelin panevani h{nt{. Ouuh, aah. Unhhh... Sain orgasmin. Orgasmin? Huomasin {kki{ onanoineeni niin hartaasti etten itseasiassa ollut edes pannut sit{ merkille. Katselin penist{ni ja huomasin masturboineeni niin nopeasti, ett{ k{rp{nen oli j{{nyt terskan alle nalkkiin ja murskautunut. Sen siivet, sis{lmykset ja jalat olivat sikinsokin terskani p{{ll{ mujuuntuneina. Minua kuvotti. Tajusin masturboineeni ison lihak{rp{sen t{hden, levitt{neeni hunajaa terskani p{{lle saadakseni sen kiinnostumaan minusta ja murskannut sen lopulta kiitokseksi sukupuolielimell{ni. Tietenk{{n kaikki ei voinut olla n{in hyvin. Kuin pisteeksi i:in p{{lle huomasin {itini, mummoni ja siskoni seisovan ovensuulla tuijottaen minua h{keltyneen{. K{vin nopeasti heid{n silm{ns{ l{pi ja vedin nopeasti paitani spermaisen penikseni p{{lle. He nauroivat minulle. Raivoissani penikseni ilmassa heiluen nousin yl|s ja ty|nsin heid{t v{kiv{ltaisesti ulos ovesta ja j{in kuin jotain varmistaakseni nojaamaan sit{ vasten. Kuulin heid{n naurunsa kun he k{veliv{t olohuoneeseen kertomaan siit{ is{lleni ja isois{lleni. Olin ep{toivoinen. P{{tt{isink| p{iv{ni? <* M.R. *> Kuutamoinen kukoistaa taivaalla valaisten maan lohdutonta näkyä. Kau- nis Katariina on kaatunut ja loukannut jalon leukansa katukiveyksen kulmaan, eikä kukaan ole tarpeeksi selvä jotta voisi hänet nostaa alennustilastaan, kukaan ei ole tietoinen tuosta tilasta toivottomas- ta, eivät ymmärrä ojentaa auttavaa kättänsä, mitä Katariina kohmelos- saan ilmasta haparoi. Näky on lohduton, mutta samalla romanttinen, kun Katariinan suusta pursuaa rakkaudentunnustuksia tuhansilla kielillä kirouksien kuurois- sa. Hän rakastaa tätä maailmaa ja sen ihmisiä, mutta jollei maailma muutu ja ihmiset samalla hän kyllä pitää huolen siitä etteivät ole elossa enään hänen hautajaisissaan. Hän ei pidä siitä välinpitämättömyyden muurista hänen ja muutamien metrien päässä seisovien "ystäviensä" välillä. Eivät he minusta väli- tä, eivät auta avutonta, on elämä toivotonta, ajattelee kuraantunut kaunis Katariina. Havahtuu hereille humalahurmoksestaan iso mies, Joneksi kutsuttu, nos- taa katseensa ja katsoo kuinka Katariina kärsii. Sääli saa sijaa sy- dämmessään, ja hän kiiruhtaa mutkaista polkua kohden kiveyksen reunaa saadakseen otteen Katariinan kauhovasta kämmenestä. Katariina tuntee kosketuksen kädessään, vaisto kehoittaa puristamaan, rivakasti riippumaan tuossa ojennetussa oljenkorressa. Jone nostaa Ka- tariinan kättä, kohoittaa kauniin korkeuteen, mistä hän pudonnut oli. Katariina kiittää kauniisti, niistää nenänsä neulottuun liinaan, su- jauttaa sen taskuunsa ja ojentaa omenan palkinnoksi, ei pikapanoa tar- joa vaikka sellaista suuri sankari sumennettuna supattaa korvaan sel- laisen sopimista selvitellen. Päättää kuitenkin tarjota hörpyn viinaa, tuota kirkasta ja ihanaa. Juovat he siinä kahden, mutta vain hetken, sillä eteenpäin on riennet- tävä, kotiin päästävä ennenkuin kukko käskee heräämään, luut sängystä keräämään. Hitaasti hoippuvat yön haamut, kädet herkästi toisiaan hel- lien, välillä kevyesti puristaen. Raita Product! -93 ;?xStory Made! If you want contact me .... You can leave me messages in CEC= Club Electric Cafe... Node 1 914- Node 2 914-89333 /\/\/\/\/\/\/\/\/\/\/\/\/\/\/\/\/\/\/\/\/\/\/\/\/\/\/\/\/\/\/\/\/\/\/\/\/\/\/\/ \\\\\\\\//////// - Strider - ////////\\\\\\\\ Moi! Täällä minä taas... Pari päivää sitten kun minä aljelin autollani niin minulle tuli mieleen että voisi lähteä kaupungille pyörimään, koska olihan nyt perjantai... Minä lähdin ajelemaan minun pikku autolla "Iron-Z", se oli juuri pesty niin se näytti todella hienolta, ja kun oli vielä musta... Ajelin ympäri keskustaa, sitten huomasin että kadulla ..käveli.. eräs todella kauniin näköinen vaalea nainen... Joten ajoin hänen eteensä ja kysyin että... - Tule autoon, niin ei kengät kulu ! (Pakko heittää jotain) Sitten nainen katsoi hieman hienoa autoani ja tule sitten sisään Sitten kysyin että - Minun nimeni on Strider. - Mikä on sinun nimesi? Nainen sanoi - Minun nimeni on Kati. Minä siihen "kohteliaasti" - Se on hyvä nimi noin kauniille naiselle. - Minne mennään ? Kati - Minulle on ihan sama koska minulla on nälkä, tiedät kyllä mitä tarkoitan... Mie taas (heh) - No, meille vai teille ? Kati - Aja vaikka teille päin... Sitten Kati yhtäkkiä avasi minun vetoketjuni (vaikea sano) Ja "Viljo Pystynen" nuosi heti pystyy...vaikka minä en edes ehtinyt tajuta sitä !... Mie - Mitääääähhhh... Ja Kati alkoi imemään minun noin 27cm:n mulkkuani...Sitten pysähdyin risteykseen (ilmeisesti oli red light on), ja vierelle tuli joku auto missä oli jotain purukkaa, en saanut selvää oikein kun katsoin miten tatavasti Kati imi minua... Sitten naapuri autossa huomattiin mitä minun autossa tapahtui ! No sitten kivasti vaihtui vihreä valo ja koska en asu kaukana keskustassa olimme jo meidän kerrostalon parkki- paikalla ja nousimme ulos autosta (Kati lopetti imun!), ja samalla melkein laukesin siihen mutta onneksi en... Sitten laitoin ovet kiinni ja sanoin - Mä asun sitten tossa tokassa kerroksessa. Ihmettelin kun kati alkoi riisua, vaikka olimme vielä pihalla ! Kati otti hänen hameen pois ja sanoi - Työnnä sinne Sitten menin niin kiihkon valtaan että en enään välittänyt siitä että olimme pihalla vaan survaisin Viljoni hänen tihkuvaan pilluunsa. Kati inahti, huomasin että Katilla oli todella tiukka pillu ja ajattelin että aivan kuin olisi neitsyt, mutta hän käsitteli niin hyvin minun Viljoani että en voisi uskoa sitä... Aloin työntyä hiljalleen hänen pilluunsa, ja joka työnnöllä hän inahti oikein kunnolla... Sitten kuului rusahdus Katin Täynnä olevasta reiästä ! Ja heti tiesin että hän OLI neitsyt vaikka sitä ei olisi uskonutkaan, ja minun Viljoni ei ollut edes kunnolla sisällä ... Sitten otin Viljoni pois Kati reiästä ja menimme kotiini. Meninne heti makuuhuoneeseen ja otimme kaikki vaatteet pois päältä ja Kati meni sänkylle pyllistelemään (kiinteä perse), se oli kivaa katseltavaa, huomasin että Katin pillusta tuli verta no se ei haitannut. Viljo huuteli heti että "tahtoo tuonne". Sitten työnsin Viljoni sinne asti minne jäätiin viime kerralla, Kati alkoi kiljumaan taas tuskasta ja kivusta kun jynssäsin Viljoa siellä. Sitten tuli ajatus että voisi oikeestaan työntää koko patukka pilluun... Sitten "otin vauhtia" ja Kati melkein menetti tajunsa, ja verta tihkui vaan pillusta kun työnsin koko patukan Katin pilluun... Kati vain huohotti ja inisi... Kati ei pystybyt liikkumaan mihinkään suuntaan kun hänellä oli 27cm:n Viljo tiukassa otteessa reiässänsä Sitten huomasin että mällien tulo on lähellä ja survaisin Viljon pois vitusta ja käänsin Katin ja työnsin Viljon hänen suuhunsa, ja sitten spermat tuli kauhealla paineella Katin suuhun ja hän imi niin paljon kuin vain ehti imeä Katin suupielet olivat aivan valkoiset, hänen suunsa tuli aivan täyteen spermaa Ja spermaa vain tuli ja Kati imi ja imi loppua ei näkynyt sitten kati laittoi kullini Katin isojen rintojen väliin ja puristeli kulliani rinnoillaan... ja levitti sperman rinnoillensa... Sitten Kati nuoli Koko Viljon puhtaaksi... Sitten hän pyyhki sormellansa mällit suun ympäriltä ja nuoli sormensa puhtaaksi, ja nielaisi ne ja sanoi että - Aaaaaah olipas hyvää... ........HEI EI TARINA VIELÄ LOPU!!!!!!!!!!! ................ELIKKÄ SE JATKUU SUORAAN TÄSTÄ!!!!!!!!!!! Sitten Viljo painui kasaan aivan väsyneenä ja iloisena Kati ei ollut saanut tarpeeksi vielä vaikka se oli eka pano ja sanoi että jatketaan vielä ! Mutta minä en jaksanut todellakaan kun oli niin pitkä pano äsken ! Kati katseli minun huonetta ja löysi banaanin muotoisen kellon joka oli noin 30cm pitkä ... Kati alkoi masturboimaan minun kellolla ja katsoin kuinka kellosta oli mennyt noin 20cm Katin hikiseen pilluun... Sitä katsellessa Viljo alkoi taas heräillä ja alkoi pullistelemaan, Kati inahteli... Sitten sanoi - Eikö sinulla ole yhtään isompaa ? - Hei sun mulkkus nousee taas ! Kati sysyi - Onko sulla mitään rasvaa ? mie vielä - On mulla ton ?????.* (Ei mainoksia) KATIska - No missä se on ? mie - Se on tossa laatikossa Kati haki rasva purkin, samalla aikaa minun mulkku keräsi voimiaan ! Kati - Levitä tota mun perseen reiän ympärille. Minä levitin...ja siitä tuli niin liukas että sormenikin kävi siellä pari kertaa kokeilemassa minkälainen on sen "inventory" (heh) Sitten Kati "opasti" Viljon (vielä huuruilessa äskeistä) perseeseen ja Viljohan aivan kuin olisi imetty sisään, ja aloin jynssätä taas... Katikin jynssäsi minun kelloani vielä pillussaan ja oli aivan pilvessä koska ei ollut ennen kokenut moista ! Sitten KAti sanoi että haluaa kokeilla Ratsastaamista... Ja menin selälleen sängylle, ja Kati tuli istumaan päälleni ja Kati "opasti" taas Viljon Katin pilluun, banaani kellon Kati laittoi perseeseensä tällä kertaa ja alkoi pomppimaan........................... Sitten Kati alkoi inisemaan ja huohottamaan koko ajan kovemmalla äänellä ja koko ajan ääni koveni ja sitten Kati kiljaisi ja sai orgasmin ja lyhistyi minun päälle... Sitten parin tunnin unen jälkeen Kati heräsi ja lähti... enkä ole nähnyt sen jälkeen mutta toivon jälleen näkemistä... -Strider- Raita product all right reserved. Raita product ei vastaa moraalin katoon. Raita product tuotteta ei saa muttaa. Raita product ei vastaa nimien aitoudesta. Raita product ei vastaa pilkkujen puuttumisesta Raita product wishes that you continue reading our next SEXTEXT (C) Copyright all readers. (C) Copyright all swappers. JOS LUIT TÄMÄN TEXTIN POHJAN NIIN ET OLE LAMERI !!!!! T: Strider Stoori, jonka toivon toteutuvan ainakin osin kahdelle 8.12-90 tyypille. T. -=Mike=- All Made By My Self Publishing Sex Stories <> ******************************************************************************* K A T J A --------------- Sami hyväili hänen rintojaa, samalla kun hivuttautui hitaasti alaspäin kohti Katjan intohimosta märkää vittua samalla kielellä nuollen häntä rinnoista ja alemmaksi päästyään alavatsasta, kunnes viimein Samilla oli edessään tumma karvoitus. Varovasti hän levitti Katjan häpyhuulia, kosketti niitä varovaisesti sormellaan. Katjan kädet painoivat Samin päätä lähemmäksi, huokaillen Samia nuolemaan häntä. Sami nuoli, Katja huokaili silitti samalla Samin hiuksia ja painoi häntä tiukemmin itseään vasten. Hetkenpäästä Sami nousi takaisin Katjan päälle ja ohjasi munansa Katjan pilluun ja työntyi hitaasti nytkyttäen syvemmälle ja syvemmälle. Heidän huulensa kohtasivat, he sitoutuivat yhdeksi ja rakastelivat intohimoisesti jokaisesta hetkestä täysin nauttien. Kello oli 8, kun Sami hätkähtäen heräsi unestaan, ja huokaisi raskaasti, pettyneenä, että kaikki olikin vain unta. Hänen toiveensa voittaa oma pieni ymmärrettävä ujoutensa ja uskalaa kysyä Katjalta jos he voisivat olla kimma- ja poikakaveri, mutta vielä hän ei uskaltanut sitä kysyä, vaikka oli monelta jo kysynyt neuvoa, miten saisi Katjan itselleen. No, hän lupasi kyllä uskaltautua soittamaan Katjalle, mutta sitä en tiedä soittiko hän koskaan. - Saaaamiii, tuu aamiaiselle, huusi hänen äitinsä keittiöstä. - Joo joo, ihan heti, Sami huusi huoneestaan ja puki päällensä ajatellen äskeistä untaan. Toteutuisipa edes se , että Katja olisi kimmakaverini, hän huokasi itsekseen. Aamupalan jälkeen, soi puhelin. No, se oli hänen kaverinsa Mac, joka kyseli milloin he kokeilisivat uutta piisiä, mutta Sami ei joko ollut vielä täysin hereillä, tai sitten häntä askarrutti uni, koska ei jaksanut oikein keskittyä mitä kaverinsa puheli, vaan sanoi joo joo, ja moi, meni huoneeseensa, puhelimen ääreen, kaivoi taskustaan lapun, jossa oli Katjan puhelin numero. Soittaakko vai ei soittaa, ajatteli hän, ja perhoset lentelivät mahassa, sydän hakkasi jo pelkästä ajatuksesta siinä 140/min. Samin silmiin nousi kuva, joka oli jäänyt hänen päähänsä yhdestä Chatista SOITA HETI!. Helppohan sen oli sanoa, Sami ajatteli, mutta mitenhän suu pannaan jos itse se joutuisi tähän tilanteeseen. Sami ei sitä puhelinsoittoa koskaan ehtinyt tehdä, kun puhelin pärähti soimaan ja Sami pomppasi säikähdyksestä ylös sängystään. - Saaaamiii! Sulle on puhelu, hänen mutsinsa huuteli. - Okei okei, Sami äyskäisi, ja nosti luurin. - Jeesh, Sami puhe-elimessa. - Moi!, kuului tuttu ääni ja Samin sydän pysähtyi, se oli KATJA! - Huuu, moi, Sami sai vaivoin henkeä. - Me oltiin tänään menossa leffaan mun kaverin kanssa, mutta se ei pääsekkään ja ajattelin kysäistä jos sä tulisit mun kanssa. (vastaus varmaan vaikea arvata ? :) ) - Tottakai, milloin, missä ja mikä leffa, Sami juhli mielessään ja hänen teki mielensä karjua ilosta. - Se on toi Days Of Thunder, Katjan pehmeä ääni kehräsi puhelimessa. - Iiiih, joo, well miten me nyt sitten tehään, tavataanko me jossain vai ?.... - Tuu mielummin meille, lähtetään sitten täältä jos sulle käy? - Käy, Samilla oli jo takki päällä :), eli milloin tuun? - Vaikka heti, Katja naurahti. - Ok, mulla menee vähän aikaa (1min,2sek ;-) ). Moi. - Moi! Juosten Sami hiippaili bussipysäkille ja jäi malttamattomana odottelemaan bussin saapumista. Bussi tuli ja Sami meni. Sammy saapui perille muutaman hetken päästä ja yritti olla kiirehtimättä (Juoksi täysillä :) ). Pling Plong hän soitti sitten ovikello-elintä. - Oho, tulit nopeesti, Katja hämmästeli. - Niiih, mulla oli niin kiirus sua katsomaan, Sami heitti (onneksi hän oli sitonut itsenäs kaiteeseen kiinni ettei heti hyökännyt Katjan kimppuun :) ). - Heh, uskon. Olet Vieläkin hengästynyt, Katja kiusoitteli. - Eh.. meinasin vaan myöhästyä Bussista, Sami valehteli uskottavasti ;) . Katja opasti Samin sisälle ja johdatteli hänet huoneeseensa. He rupattelivat niitä näitä, kunnes oli aika lähteä eloisiinkuviin. Mainoksia kesti ensin n. 5 minsaa, kunnes itse filmeily alkoi. Kauan se sitten kestikin ennenkuin Sami uskalsi ottaa Katjaa kädestä kiinni (56.52sek). Sami puristeli varovaisesti Katjan kätöstä, eikä Katja ollenkaan käynyt huomauttelemaan siitä mitään, kääntyi vain kerran hymyilemään Samille, josta poju sai vain enemmän luottamusta ja uskoa itseensä. Kun filmi oli sitten end, he päättivät vielä mennä Katjalle, koska hän olisi muuten ollut yksin koko illan, kun kaikki muut olivat jossain vierailulla, eivätkä tämänpäivän puolella tulisi kotiin. Ilta oli n. klo 22:30 kun he sitten saapuivat Katjan kotiin. Sami suunnisti automaattisesti Katjan huoneeseen, kun Katja hiippaili keittiöön, sanoi tuovansa jotain pientä nakerreltavaa ja juotavaa. Katja kolisteli keittiössä ja Sami ajatteli kuinka tästä nyt eteenpäin. - Kai sulle käy ihan vaan Cocis, Katja huusi keittiöstä ? (Olenko Absolutisti melkein? :) ) - Juu. Katja tuli sitten hetkenkuluttua tarjotinta kantaen. Cocista ja Sipsejä, well, mikäs sen mukavampaa ja tietenkin jotain tunnelmallista musaa päälle, ja tunnelma nousi. Sami tunsi, että nyt tai ei koskaan, hiki nousi pintaan ja sydän hakkasi kiivaasti (Tiedän tunteen). - Katja.......Ei tästä tule mitään Sami ajatteli.. - Niin? - (Shit kuolen, tämä on aina niin jännittävä paikka), Tota kun ööö.... - Sano nyt, Katja rohkaisi hymyillen. - Lupaatko ettet rupee nauramaan, tai vastaa en mä tiedä (EI NOIN SAMI!!), mutta.. Alatsä mun kanssa? (Tilanne ohi, You Did It Man! ) Hiljaisuus laskeutui, Katja katsoi Sami sywälle silmiin (Ok ok, kerron vastauksen jo etukäteen, tietenkin Katja suostuu). Samin sydän rupesi hiljalleen asettua oikealle nopeudelle. Hitaasti rupesi pieni puna nousemaan Samin kasvoille, mutta huoneessa oli onneksi sen verran pimeetä että Katja ei sitä huomannut. - Oletko tosissasi? - Kyllä, vastasi Sami hieman jo hermostuen. - Tietenkin alan. JESSSSSS! Ihme ettei Katja kuullut tuota huutoa, mikä Samin sisällä riehui. Tilanne oli niin romanttinen, että itsekkin olen aivan kyynelsilmässä kun tätä kirjoitan ( :') ). Katja katsoi edelleen Samia silmiin ja Sami katsoi Katjaa silmiin. Tämän jälkeen kaikki kävi täysin automatiomaattisesti, Sami veti Katjan tiiviisti itseään vasten ja halasi häntä kunnolla, ja moiskautti mehevän pusun suoraan hänen suulleen, mistä Katja aluksi hämmentyi hieman, mutta pääsi nopeasti tilanteen tasalle, ja vastasi piiiiitkällä, märällä suudelmalla, joka nostatti Samin niskakarvat, ja tietenkin se nostatti jotain muutakin :). Samin kädet kiertyivät Katjan ympärille ja veti hänet itsensä päälle, samalla kun kellahti selälleen. Samin kädet hieroivat Katjan selkää ja välillä hänen pehmeää persettään, Katjan saadessaan kätensä heidän väliinsä ja Samin kovettuneesta munastaan kiinni. Samin kädet pääsivät Katjan paidan alle, lämmin iho käsiä vasten sai Samin kiihoittumaan entistä enemmän ja pääsikin sitten käsinensä paljaalle pehmeälle perseelle jota hieroi ja nipisteli. Katja vääntäytyi pystyyn, ja rupesi riisumaan itseään, eikä Samikaan ollut pekkaa pahempi, ja rupesi riisumaan itseään. Viimein he molemmat olivat alushousujaan vaille ilkosillaan. Katjalla oli valkoiset Tangat ja Samilla oli jotkut Black Horsen miehekkäät kalsarit. Sitten he hyppäsivät toistensa syliin. Samin käsi vipelsi pitkin Katjan selkää ja persettä, mutta Sami laskeutui alemmas hitaasti, kunnes hänen silmiensä edessä oli ne vaaleat ja ohuet tangat, joiden läpi kuulsi tumma karvoitus. Kiihoittava haju levisi Samin nenään kun hän varovaisesti laski Katjan alushousuja alemmaksi paljasten tumman häpykarvoituksen. Sami työnsi sormensa Katjan sykkivään pilluun, mikä sai Katjan värähtämään ja Samin munan kasvamaan vielä pari milliä :). Sami hieroi Katjan vittua, ja Katja työnsi Samin päätä lähemmäksi, pyytäen näin häntä nuolemaan. Sami tekikin työtä käskettyä ja nuolaisi varoivaisesti limaista vittua. Katja huokaisi syvään. Samin kädet hieroivat kiihtyvään tahtiin Katjan persettä samalla kun nuoli Katjan vittua (Gene Simmons olisi ollut kateellinen). Viimein Sami nousi seisomaan, ja kaatoi Katjan selälleen sänkyyn ja asettui makaamaan hänen päälleen. Katja levitti jalkojaan ja sormillaan hyväili omaa vittuaan ja levitteli häpyhuulia. Sami työnsi munansa Katjaan, ja oli jo pamauttaa lastinsa kun terska hipaisi Katjan häpykarvoitusta. Hitaasti Sami työnsi kalunsa syvemmälle Katjan vittuun. Sami aloitti runkkauksen hitaasti vauhtia samalla lisäten, pitäen kokoajan huolta siitä että ei laukeasi ennen Katjaa. Katja myötäili Samin liikkeitä hieroen samalla hänen selkäänsä, kun Sami nuoli ja puristeli hänen kiinteitä ja pehmeitä rintojaa, puri hiljaa nännejä, jotka olivat kovat kiihoituksesta. Katja työnsi Samin pois päältään ja asettui polvilleen sänkyyn ja levitti sormillaan häpyjään erilleen ja kehoitti Samia nussimaan häntä takaa päin. Sami työnsikin kullinsa suoraan sen enempiä aikailtuaan limaiseen vittuun, otti Katjan perseetä kiinni toisella kädellään ja toisella kädellä leipoi hänen rintojaan. Sami tunsi, kuinka lastit olivat jo tulossa, pidätteli niinkauan kuin pystyi, mutta latasi sitten täydellä teholla. Sperma valui osittain ulos, limaten peiton ja valuen pisara pisarana häpykarvoja pitkin. Sami sahasi vielä, ja Katjan selkä kaareutui ja hän voihkaisi syvään ja lisää limaista nestettä valui peitolle. Sami ja Katja asettuivat vierekkäin makaamaan, ja hyväilivät toisiaan kuin rakastuneet ikään (Mitä muutakaan se voisi olla daiju?(siis minä)). Jonkin aikaa siinä he lepäsivät, kunnes he älysivät mennä suihkuun jatkamaan onneaan, poissa ahnailta silmiltäni. Näin alkoi rakkaus Samin ja Katjan välillä, vaikka se olikin aluksi vaikeeta, mutta toivotan heille onnea matkaan :). Taustalle jäi vain soimaan piisi: Esta Noche...... -------------------------------------------------------------------------- Can't Stop Tossin' And Turnin' At Night It Gets Harder Each Day Fightig With This Feeling In Side. You Can Swear That You Love Me... We Need Each Other, It's Easy Tossin' Omistan tän jutun tietenkin heille kahdelle, eli: Sami Heinonen ja Katja Malinen, Have Some Fun! T. -=Mike=- .......................................................................... Stoori, jonka toivon toteutuvan ainakin osin kahdelle 8.12-90 tyypille. T. -=Mike=- All Made By My Self Publishing Sex Stories <> ******************************************************************************* K A T J A --------------- Sami hyväili hänen rintojaan, samalla kun hivuttautui hitaasti alaspäin kohti Katjan intohimosta märkää vittua, samalla kielellä nuollen häntä rinnoista ja alemmaksi päästyään alavatsasta, kunnes viimein Samilla oli edessään tumma karvoitus. Varovasti hän levitti Katjan häpyhuulia, kosketti niitä varovaisesti sormellaan. Katjan kädet painoivat Samin päätä lähemmäksi, huokaillen Samia nuolemaan häntä. Sami nuoli, Katja huokaili silitti samalla Samin hiuksia ja painoi häntä tiukemmin itseään vasten. Hetkenpäästä Sami nousi takaisin Katjan päälle ja ohjasi munansa Katjan pilluun ja työntyi hitaasti nytkyttäen syvemmälle ja syvemmälle. Heidän huulensa kohtasivat, he sitoutuivat yhdeksi ja rakastelivat intohimoisesti jokaisesta hetkestä täysin nauttien. Kello oli 8, kun Sami hätkähtäen heräsi unestaan, ja huokaisi raskaasti, pettyneenä, että kaikki olikin vain unta. Hänen toiveensa voittaa oma pieni ymmärrettävä ujoutensa ja uskalaa kysyä Katjalta jos he voisivat olla kimma- ja poikakaveri, mutta vielä hän ei uskaltanut sitä kysyä, vaikka oli monelta jo kysynyt neuvoa, miten saisi Katjan itselleen. No, hän lupasi kyllä uskaltautua soittamaan Katjalle, mutta sitä en tiedä soittiko hän koskaan. - Saaaamiii, tuu aamiaiselle, huusi hänen äitinsä keittiöstä. - Joo joo, ihan heti, Sami huusi huoneestaan ja puki päällensä ajatellen äskeistä untaan. Toteutuisipa edes se , että Katja olisi kimmakaverini, hän huokasi itsekseen. Aamupalan jälkeen, soi puhelin. No, se oli hänen kaverinsa Mac, joka kyseli milloin he kokeilisivat uutta piisiä, mutta Sami ei joko ollut vielä täysin hereillä, tai sitten häntä askarrutti uni, koska ei jaksanut oikein keskittyä mitä kaverinsa puheli, vaan sanoi joo joo, ja moi, meni huoneeseensa puhelimen ääreen, kaivoi taskustaan lapun, jossa oli Katjan puhelin numero. Soittaakko vai ei soitaa, ajatteli hän, ja perhoset lentelivät mahassa, sydän hakkasi jo pelkästä ajatuksesta siinä 140/min. Samin silmiin nousi kuva, joka oli jäänyt hänen päähänsä yhdestä Chatista SOITA HETI!. Helppohan sen oli sanoa, Sami ajatteli, mutta mitenhän suu pannaan jos itse se joutuisi tähän tilanteeseen. Sami ei sitä puhelinsoittoa koskaan ehtinyt tehdä, kun puhelin pärähti soimaan ja Sami pomppasi säikähdyksestä ylös sängystään. - Saaaamiii! Sulle on puhelu, hänen mutsinsa huuteli. - Okei okei, Sami äyskäisi, ja nosti luurin. - Jeesh, Sami puhe-elimessa. - Moi!, kuului tuttu ääni ja Samin sydän pysähtyi, se oli KATJA! - Huuu, moi, Sami sai vaivoin henkeä. - Me oltiin tänään menossa leffaan mun kaverin kanssa, mutta se ei pääsekkään ja ajattelin kysäistä jos sä tulisit mun kanssa. (vastaus varmaan vaikea arvata ? :) ) - Tottakai, milloin, missä ja mikä leffa, Sami juhli mielessään ja hänen teki mielensä karjua ilosta. - Se on toi Days Of Thunder, Katjan pehmeä ääni kehräsi puhelimessa. - Iiiih, joo, well miten me nyt sitten tehään, tavataanko me jossain vai ?.... - Tuu mielummin meille, lähtetään sitten täältä jos sulle käy? - Käy, Samilla oli jo takki päällä :), eli milloin tuun? - Vaikka heti, Katja naurahti. - Ok, mulla menee vähän aikaa (1min,2sek ;-) ). Moi. - Moi! Juosten Sami hiippaili bussipysäkille ja jäi malttamattomana odottelemaan bussin saapumista. Bussi tuli ja Sami meni. Sammy saapui perille muutaman hetken päästä ja yritti olla kiirehtimättä (Juoksi täysillä :) ). Pling Plong hän soitti sitten ovikello-elintä. - Oho, tulit nopeesti, Katja hämmästeli. - Niiih, mulla oli niin kiirus sua katsomaan, Sami heitti (onneksi hän oli sitonut itsenäs kaiteeseen kiinni ettei heti hyökännyt Katjan kimppuun :) ). - Heh, uskon. Olet Vieläkin hengästynyt, Katja kiusoitteli. - Eh.. meinasin vaan myöhästyä Bussista, Sami valehteli uskottavasti ;) . Katja opasti Samin sisälle ja johdatteli hänet huoneeseensa. He rupattelivat niitä näitä, kunnes oli aika lähteä eloisiinkuviin. Mainoksia kesti ensin n. 5 minsaa, kunnes itse filmeily alkoi. Kauan se sitten kestikin ennenkuin Sami uskalsi ottaa Katjaa kädestä kiinni (56.52sek). Sami puristeli varovaisesti Katjan kätöstä, eikä Katja ollenkaan käynyt huomauttelemaan siitä mitään, kääntyi vain kerran hymyilemään Samille, josta poju sai vain enemmän luottamusta ja uskoa itseensä. Kun filmi oli sitten end, he päättivät vielä mennä Katjalle, koska hän olisi muuten ollut yksin koko illan, kun kaikki muut olivat jossain vierailulla, eivätkä tämänpäivän puolella tulisi kotiin. Ilta oli n. klo 22:30 kun he sitten saapuivat Katjan kotiin. Sami suunnisti automaattisesti Katjan huoneeseen, kun Katja hiippaili keittiöön, sanoi tuovansa jotain pientä nakerreltavaa ja juotavaa. Katja kolisteli keittiössä ja Sami ajatteli kuinka tästä nyt eteenpäin. - Kai sulle käy ihan vaan Cocis, Katja huusi keittiöstä ? (Olenko Absolutisti melkein? :) ) - Juu. Katja tuli sitten hetkenkuluttua tarjotinta kantaen. Cocista ja Sipsejä, well, mikäs sen mukavampaa ja tietenkin jotain tunnelmallista musaa päälle, ja tunnelma nousi. Sami tunsi, että nyt tai ei koskaan, hiki nousi pintaan ja sydän hakkasi kiivaasti (Tiedän tunteen). - Katja.......Ei tästä tule mitään Sami ajatteli.. - Niin? - (Shit kuolen, tämä on aina niin jännittävä paikka), Tota kun ööö.... - Sano nyt, Katja rohkaisi hymyillen. - Lupaatko ettet rupee nauramaan, tai vastaa en mä tiedä (EI NOIN SAMI!!), mutta.. Alatsä mun kanssa? (Tilanne ohi, You Did It Man! ) Hiljaisuus laskeutui, Katja katsoi Sami sywälle silmiin (Ok ok, kerron vastauksen jo etukäteen, tietenkin Katja suostuu). Samin sydän rupesi hiljalleen asettua oikealle nopeudelle. Hitaasti rupesi pieni puna nousemaan Samin kasvoille, mutta huoneessa oli onneksi sen verran pimeetä että Katja ei sitä huomannut. - Oletko tosissasi? - Kyllä, vastasi Sami hieman jo hermostuen. - Tietenkin alan. JESSSSSS! Ihme ettei Katja kuullut tuota huutoa, mikä Samin sisällä riehui. Tilanne oli niin romanttinen, että itsekkin olen aivan kyynelsilmässä kun tätä kirjoitan ( :') ). Katja katsoi edelleen Samia silmiin ja Sami katsoi Katjaa silmiin. Tämän jälkeen kaikki kävi täysin automatiomaattisesti, Sami veti Katjan tiiviisti itseään vasten ja halasi häntä kunnolla, ja moiskautti mehevän pusun suoraan hänen suulleen, mistä Katja aluksi hämmentyi hieman, mutta pääsi nopeasti tilanteen tasalle, ja vastasi piiiiitkällä, märällä suudelmalla, joka nostatti Samin niskakarvat, ja tietenkin se nostatti jotain muutakin :). Samin kädet kiertyivät Katjan ympärille ja veti hänet itsensä päälle, samalla kun kellahti selälleen. Samin kädet hieroivat Katjan selkää ja välillä hänen pehmeää persettään, Katjan saadessaan kätensä heidän väliinsä ja Samin kovettuneesta munastaan kiinni. Samin kädet pääsivät Katjan paidan alle, lämmin iho käsiä vasten sai Samin kiihoittumaan entistä enemmän ja pääsikin sitten käsinensä paljaalle pehmeälle perseelle jota hieroi ja nipisteli. Katja vääntäytyi pystyyn, ja rupesi riisumaan itseään, eikä Samikaan ollut pekkaa pahempi, ja rupesi riisumaan itseään. Viimein he molemmat olivat alushousujaan vaille ilkosillaan. Katjalla oli valkoiset Tangat ja Samilla oli jotkut Black Horsen miehekkäät kalsarit. Sitten he hyppäsivät toistensa syliin. Samin käsi vipelsi pitkin Katjan selkää ja persettä, mutta Sami laskeutui alemmas hitaasti, kunnes hänen silmiensä edessä oli ne vaaleat ja ohuet tangat, joiden läpi kuulsi tumma karvoitus. Kiihoittava haju levisi Samin nenään kun hän varovaisesti laski Katjan alushousuja alemmaksi paljasten tumman häpykarvoituksen. Sami työnsi sormensa Katjan sykkivään pilluun, mikä sai Katjan värähtämään ja Samin munan kasvamaan vielä pari milliä :). Sami hieroi Katjan vittua, ja Katja työnsi Samin päätä lähemmäksi, pyytäen näin häntä nuolemaan. Sami tekikin työtä käskettyä ja nuolaisi varoivaisesti limaista vittua. Katja huokaisi syvään. Samin kädet hieroivat kiihtyvään tahtiin Katjan persettä samalla kun nuoli Katjan vittua (Gene Simmons olisi ollut kateellinen). Viimein Sami nousi seisomaan, ja kaatoi Katjan selälleen sänkyyn ja asettui makaamaan hänen päälleen. Katja levitti jalkojaan ja sormillaan hyväili omaa vittuaan ja levitteli häpyhuulia. Sami työnsi munansa Katjaan, ja oli jo pamauttaa lastinsa kun terska hipaisi Katjan häpykarvoitusta. Hitaasti Sami työnsi kalunsa syvemmälle Katjan vittuun. Sami aloitti runkkauksen hitaasti vauhtia samalla lisäten, pitäen kokoajan huolta siitä että ei laukeasi ennen Katjaa. Katja myötäili Samin liikkeitä hieroen samalla hänen selkäänsä, kun Sami nuoli ja puristeli hänen kiinteitä ja pehmeitä rintojaa, puri hiljaa nännejä, jotka olivat kovat kiihoituksesta. Katja työnsi Samin pois päältään ja asettui polvilleen sänkyyn ja levitti sormillaan häpyjään erilleen ja kehoitti Samia nussimaan häntä takaa päin. Sami työnsikin kullinsa suoraan sen enempiä aikailtuaan limaiseen vittuun, otti Katjan perseetä kiinni toisella kädellään ja toisella kädellä leipoi hänen rintojaan. Sami tunsi, kuinka lastit olivat jo tulossa, pidätteli niinkauan kuin pystyi, mutta latasi sitten täydellä teholla. Sperma valui osittain ulos, limaten peiton ja valuen pisara pisarana häpykarvoja pitkin. Sami sahasi vielä, ja Katjan selkä kaareutui ja hän voihkaisi syvään ja lisää limaista nestettä valui peitolle. Sami ja Katja asettuivat vierekkäin makaamaan, ja hyväilivät toisiaan kuin rakastuneet ikään (Mitä muutakaan se voisi olla daiju?(siis minä)). Jonkin aikaa siinä he lepäsivät, kunnes he älysivät mennä suihkuun jatkamaan onneaan, poissa ahnailta silmiltäni. Näin alkoi rakkaus Samin ja Katjan välillä, vaikka se olikin aluksi vaikeeta, mutta toivotan heille onnea matkaan :). Taustalle jäi vain soimaan piisi: Esta Noche...... -------------------------------------------------------------------------- Can't Stop Tossin' And Turnin' At Night It Gets Harder Each Day Fightig With This Feeling In Side. You Can Swear That You Love Me... We Need Each Other, It's Easy Tossin' Omistan tän jutun tietenkin heille kahdelle, eli: Sami Heinonen ja Katja Malin, Have Some Fun! T. -=Mike=- .......................................................................... ============================================================================ Minun tekemiäni tarinoita lukiessasi muista : - Kaikki nimet ovat keksittyjä. - Kaikki ajat ovat keksittyjä. - Kaikki paikat ovat keksittyjä. - Kaikki tapahtumat ovat keksittyjä. - Saat levittää lukemaasi vapaasti. Saat muuttaa tekstiä jos : - Ilmoitat minulle nimesi - Ilmoitat millätavoin olet tekstiä muuttanut. - Ja suostut siihen, että nimesi kirjoitetaan tekstin loppuun. -< PARKER >- ============================================================================ KATRI1.TXT ---------- Oli syksy ja koulu oli juuri alkanut, olin saapunut kouluun ja oli ensimmäisen koulupäivän ensimmäiset typerääkin typerämmät minuutit menossa. Olin hieman surullinen, koska tyttö, jota olin ysillä "pii- rittänyt" oli muuttanut kesällä paikkakunnalta. Enkä ollut oikein kerennyt tutustua häneen kunnolla. Oltiin siis lukion 1. luokalla. Kiertelin siinä sitten koulun käytäviä ympäriinsä ja huomasin pari frendiä jätskiautomaatin kohdalla menin tietysti juttelemaan : - Moi, sanoin. - Moi vaan, huikkasi Samppa takaisin. - Onkos uutta softaa löytyny paljon, kysyi tietenkin pelihullu piraatti Marko, joka ei paljoa muuta varmaan tehnytkään, kuin tuijotti Tietokoneen ruutua. - Ei nyt mitään erikoista, vastasin. - Ääh älä viitti aina sulla jotain on - no kun EI OLE, ärähdin hänelle ja vittuunnuin siitä ettei uskonut kerrasta. Ja häivyin koska heidän seuransa ei enää kiinnostanut, sillä olin huomannut erään tumman helvetin hyvännäköisen muijan, joka tuijotti minua. Menin ostamaan jätskiautomaatista jätskin ja menin istumaan aulan reunalla oleville penkeille ja aloin tuijottamaan takaisin sitä muijaa. Tyttönen (arviolta 17) punastu silmin nähden ja kääntyi poispäin ja lähti kävelemään muualle. Sitten tuli kuulutus: - Kaikki uudet lukiolaiset heti jumppasaliin luok- kienjakotilaisuuteen. Hymähdin siinä sitten itsekseni, lopettelin jätskini ja lähdin nos- telemaan jumppasaliin päin. Siellä oli melkoinen tungos väkeä oli kuin 13 vuotiaalla pelifriikillä finnejä! Sitten reksi alkoi puhua: - Tervetuloa kaikki uudet lukiolaiset näin alkavalle uudelle työvuodelle ja aloitetaankin heti jakamal- la oppilaat luokkiin. Itse en viitsinyt ruveta kuuntelemaan nimiä sillä tiesin jo ennes- tään mille luokalle joudun eli 1B:lle. Tiesin jopa "kantaluokkani" sillä olin tarkistanut kaiken edellisenä päivänä rehtorinkansliasta. Lähdin siitä sitten kävelemään koulun toiseen päähän, jossa luokka sijaitsi. Saavuin luokkaan jossa oli luokanvalvojani Niko Laurila, joka oli johtanut yläasteen videokerhoa jo kolme vuotta. Olimme siis vanhat tutut ja meninkin juttelemaan hänen kanssaan. - Kysyin häneltä, että minkähänlainen luokka mahtoi tulla? - Juuri sellainen mistä pidät, hän vastasi. - Täh, totesin ykskantaan. Mitä tarkoitat? - No n.64% prosenttia tyttöjä. (ääh kerran matikan maikka aina matikan maikka) - No mutta, huudahdin. Taitaapa sitten tulla ihan siedettävä luokka. Emme kerenneet jatkaa keskustelua pidemmälle sillä muu osa luokkaa alkoi valua huoneeseen. Hmm Kattelin aikani siinä muijia ja menin istumaan erääseen tyhjään pulsaan, koska en tuntenut vielä ketään. Sitten Maikka alkoi pitää nimenhuutoa ja sepä oli meluisa toimitus, kun jengi puhuu ja pulisee niin eihän siinä mitään kuule. No sitten Maikka sanoi Minun nimeni ja huikkasin tietenkin, että täällä ol- laan. Sitten nimenhuuto oli toimitettu ja maikka oli saanut luokan hiljaiseksi ja totesi, että yksi oppilas puuttuu: Katri Backmann Hm mielenkiintoinen nimi ajattelin. Sitten ovelta kuului koputus ja maikka meni avaamaan ja sieltä kuului reipas: Zori et mä oon myö- hässä johon maikka että ei se mitään, mene istumaan tuonne tyhjälle paikalle. Ovesta astui sisään TODELLA hyvännäköinen Blondi (huom. isolla) ja maikka oli tietysti tuolla tyhjällä pulsalla tarkoittanut minun vieressäni olevaa paikkaa, koska se oli anoa tyhjä pulsa koko luokassa :-) Tyttö istui alas ja viereiselle paikalle minusta ja sanoi pirteällä äänellään: moi! johon minä tietysti vastasin ja e- sittelin itseni. Huh mikä kimma, ajattelin. Ton kanssa kun... Huh rumia ajatuksia alkoi virrata päähäni. Naama oli kivan näköinen. Ihanat sinivihreät silmät. Rinnat näytti olevan jokseenkin hyvän kokoiset ei liian isot eikä pienet. Jalat ja pep.. ja vitut perse olivat ihanan kiinteät ja juuri sellaiset mistä pidän... Hän ilmeisesti huomasi, että tuijotan ja kysyi, että vaivaako minua jokin minä yritin tietysti pitää pokkaa ja vastasin tiukasti, että ei ja vitut punastuin kuitenkin, tunsin sen. Ja tyttö rupesi hymyi- lemään ja tuijotti suoraan minua silmiin ja sanoi että se on hyvä. Tunnin loppupuolella maikka ilmoitti, että voimme häipyä himaan, opettjien kokouksen takia. Heh ajattelin kahden tunnin koulupäivä! Sitten maikka huusi vielä, että jokainen muistaa sitten hakea luku- järjestyksen rehtorinkanslian luukulta. Minä tietenkin viisaana olin hakenut sen jo aikaisemmin, enkä turhaa, sillä nytkin siellä oli jo ainakin 25 metriä pitkä jono. Lähdin siitä sitten hiekkaharjun Juna-asemalle, koska ajattelin, että paras painua samantien himaan sillä purkin pystyttämisessä menisi varmaan vielä pari päivää ennenkuin saisin kaikki siihen kuntoon, että mesta näkisi avajais- päivän. Huomasin Katrin seuraavan minua ja menin hänen luokseen: - Minnes matka, kysyin. - Asemalle, tyttö vastasi. - No sinnehän minäkin mennäänkö samaa matkaa? - Sopiihan se, hän vastasi. - Totaa.. mihis suuntaan meet, kysyin. - Korsoon, sain vastaukseksi. - Miksi Korsoon, kysyin. (koska itse asun siellä.) - Asun siellä, tyttö vastasi. - Hmm sitten mennään samalla junalla - Ihanko totta kiva, olet meinaan ainoa, jonka edes jotenkuten tunnen, tyttö kertoi. Muut vaiheet matkalta saavat jäädä saavuimme asemalle ja hyppäsimme junaan juttelimme niitä näitä ja tutustuimme toisiimme yhävain pa- remmin. Hän kertoi vanhempiensa juuri vasta muuttaneen paikkakun- nalle. Rakastavansa eläimiä ja diskoissa käymistä. Hän kertoi myös ettei hänellä ole poikaystävää ja minähän kysyin tietysti, että miksei noin nätillä tytöllä ole vielä poikaystävää johon sain vas- taukseksi, että sopivaa ei ole vain löytynyt. Sitten jäimme pois Korson asemalla. Saatoin tytön Katrin kotiovelle ja erosimme, minä lähdin kotiin iloisena siitä, että olin tutustunut uuteen erittäin kivaan tytteliin, joka oli vielä HYVÄN näköinen. Viikko hurahti nopeasti ja tuli viikonloppu. Minä ajattelin pyytää Katria ulos dis- koon kanssani, mutta hän ilmoitti, että hän joutuu lähtemään vanhem- piensa kanssa maalle. Voi jumalauta kaikkee sitä, ajattelin. Meni siinä sitten viikonloppu qsoillessa ja muutenkin tietokoneen kanssa pelleiltäessä. Tuli maanantai ja ajattelin mennä Katrin kautta, jotta mentäisiin samaa matkaa kouluun. Pääsin hänen kotio- velleen ja ennenkuin ehdin painaa ovikelloa ovi avautui ja Katri seisoi siinä VAIN PALJASTAVA YÖPUKU PÄÄLLÄÄN! Minä meinasin mennä totaalisesti shokkiin mutta Katri pelasti tilanteen ottamalla minua kaulasta kiinni upottamalla upeat niin ihanat ja kosteat huulensa minun huulilleni samalla minä vaistomaisesti avasin suuni ja Katri työnsi kielensä minun suuhuni, johon minä tietysti vastasin hellästi imemällä hänen kieltään. Siinä sitä sitten jatkettiin kielileikkiä molempien suussa, kunnes eräs ajatus voimistui päässäni: Olimme ul- ko-ovella siis ulkona ja ihmiset, joita kulki ohi tuijottivat hieman Katrin vähäistä vaatetusta. Joten koppasin Katrin varovasti syliini ja kannoin hänet sisään. Vedin ulko-oven kiinni ja kysyin missä hä- nen huoneensa oli. En kuitenkaan viitsinyt viedä häntä mihinkään huoneeseen vaan kannoin hänet suoraan olohuoneen matolle, jossa otin tuon paljastavan, mutta samalla hieman hankalan yöpaidan pois. Siinä samalla kun itse riisuin vaatteita pois tutkiskelin hänen ihania muotojaan. Vaaleat ihanat hiukset, naama kaunis kuin kuva. Kiinteät ihanat rinnat juuri sellaiset ei liian isot, mutta kuiten- kin kookkaat, Perse ihanan muotoinen ja kiinteä. Hän pyysi minua kiiruhtamaan ja sitä minä tottavieköön teinkin. Kun olin saanut vaatteeni pois nousi hän istumaan ja tarttui kaksin käsin kiinni elimestäni värähdin nautinnosta ja pyysin häntä jatkamaan. Hän otti elimeni suuhunsa ja alkoi nuolemaan sitä AAHH! miten ihanalta se tuntuikaan. Siinä hän jatkoi minun nuolemistani kunnes vähänajan päästä pyysin häntä lopettamaan sillä tunsin aikani olevan lähellä. Sitten minä rupesin nuolemaan hänen ihanaa sykkivää vittuaan työnsin kieleni niin syvälle kuin sain ja rupesin nussimaan häntä kielelläni Katri huokaisi kuuluvasti josta minä vain innostuin ja Päätin, että sormileikkäkin oli kokeiltava. Työnsin siis etusormen ja keskisormen Katrin vittuun ja samalla toisella kädellä hieroin hänen rintojaan. Hinkkasin sormillani edestakaisin hänen vitussaan tunsin kuinka orgasmi alkoi olla hänellä jo lähellä kiihdytin vähän tahtia ja sit- ten se tapahtui. Hän kirkaisi ja alkoi vapista kauttaaltaan ja hoki minulle rakastavansa minua. Sitten rupesin kaivamaan lompakostani kondomia hän huomasi sen ja pyysi että en käyttäisi sitä, koska se ei kuulemma ole yhtä kivaa sen kanssa. Minä siinä olin vähän aikaa kahden vaiheilla ja mietin mitäs tässä nyt pitäis sitten tehdä, jol- loin hän ilmoitti syövänsä pillereitä, joten heitin kortsun sitten nurkkaan ja rupesin työntäämään ennätysseisokissa olevaa elintäni Katrin niin ihanan piukkaan vittuun. Aloitin työnnöt hitaasti samal- la suudellen noita täydellisen ihania huulia. Hän suorastaan rukoili minua parantamaan tahtia joten minä tein työtä käskettyä ja tihensin tahtia. Yhtäkkiä hän pyysi minua lopettamaan sillä hän halusi pääl- limmäiseksi no äkkinäinen vaihto sitten tehtiin, minä menin alle ja hän tuli päälle ja alkoi ratsastaa kullini päällä. Pian hän värisi toisen orkun siivittämänä ja minäkin tunsin tutun paineen nivusissa- ni. Hän nousi päältäni pois ja otti koko komeuteni suuhunsa imien sitä kuin viimistä päivää. Sitten se tuli huh! purin koko lastin hä- nen suuhunsa ja tyttö nieli kaiken, mahtoi olla jano! Istuimme siinä olohuoneen lattialla hengästyneinä ja iloisina molemmat. Suutelimme toisiamme ja sanoin rakastavani häntä hän sanoi samaa minulle, jol- loin ehdotin hänelle ettei mentäisi kouluun ollenkaan olimmehan kui- tenkin jo aikatavalla myöhässä. Hän suostui ehdotukseeni ja pyysi minua kanssaan suihkuun. Minähän juoksin tottakai mukaan. Pesimme toisemme ja rakastelimme suihkussa. Sain myös kuulla häneltä, että hänen vamhempansa jäivät viikoksi maalle joten saisimme varmasti ol- la kahdestaan KOKO VIIKON! Se mitä sen sillä viikolla tapahtuu on toinen tarina. Jos kiinnostaa niin odottele KATRI2.TXT :tä luulen, että se ilmestyy lähiaikoina. Se riippuu ihan siitä millä tuu- lella olen ja jaksanko kirjoittaa. Acta est fabula, plaudite. - näytelmä on esitetty, taputtakaa. ============================================================================ Alkuperäinen teksti (C)PARKER1991 ============================================================================ ************************ **Keijukainen Ja Mörkö** ************************ Tässä teille lapsukaiset. Julma ja seksikäs tarina. Se alkaa näin. Olipa kerran keijukainen nimeltään Sirpa. Sirpa tässä yksi päivä käveli metsän reunaa, vähän rinnat kohoillen. Hän istui kivelle ja alkoi hieroa klitoristaan. Hän tunsi kun yhtäkkiä alkoi joku hyväillä hänen rintojaan. Sirpa ei ollut mikään hyssykkä, vaan kääntyi katsomaan, kuka Nyt noin ihanasti hieroi. No sehän olikin jo vanha tuttumme Seppo. Hänen karvaiset kätensä nyt juuri kovettivat Sirpan nännejä. Sirpa alkoi hiljalleen riisua vähiä vaatteitaan, Sepon vielä kuolatessa vierellä. Hän tiesi tarkalleen, mitä tuo otus oikein aikoi. Niinpä kuin vaarin ottaneena he molemmat Riisuuntuivat. Nyt he olivat aivan alastomina. Metsän keskellä. Seppo katseli Sirpan kaunista, alastonta, seksikästä vartaloa. Hyvinmuodostuneet rinnat olivat kuin tehty kosketeltaviksi. Reisissä ei ollut selluliittiä, ja valkeat hiukset hulmuivat somasti. Vatsa oli aika pieni, eihän nyt keijun tule olla läski. Ja tietysti jalkoväli. Tuo kauneuden perikuva. Ei ole moista Jalkoväliä monellakaan ihmisellä. Hehkuvat, vaaleat karvat kiilsivät jo vitun mehuista. Häpyhuulet näkyivät selvästi pitemmänkin matkan päähän. Tätä jumalallista näkyä katsellessaan Sirpa olikin jo asettunut makuulle sammalikkoon. Sirpa nyt vuorostaan sai esteettömät näköalat Sepon jalkoväliin. Siellä Se jo näytti pursuavan esinahastaan. Punainen terska sykki aivan Sirpan naaman edessä, kun Seppo astui polvilleensa Sirpan naaman eteen. Hän varovaisesti avasi Sirpan suun ja työnsi pelinsä syvälle Sirpan nieluun. Sirpa sulki suunsa ja alkoi imeä, kuin olisi tikkukaramelliä nautiskellut. Se maistui kuin oriille. Häneltä oli jo melkein tulla, kunnes hän sai lopsautettua Sen pois Sirpan huulien välistä. Nyt oli aika kunnon panon, ajatteli Seppo Mielessään. Hän vielä hieman hieroi Sirpan klitorista, että olisi vieläkin liukkaampaa. Sitten hän varovaisesti työntyi sisään. Se oli mittavampi rako, kuin Seppo olisi rajuimmissaan unelmissaan kuvitellutkaan. Hän alkoi työnnellä vaistomaisesti sisään ja ulos. Tätä jatkui hyvin kauan. Sirpa sai aina välillä orgasmin, ja kirkui, kun olisi häneltä leikattu päätä pois. Mutta kukaan ei ollut kuulemassa. He olivat aivan yksin. Viimein tuo suonikas rusto alkoi sylkeä laavaa. Valkoista laavaa. Sirpan kohtu täyttyi nesteestä, jota vain vahvasti kiihoittunut uros voi erittää. Vielä viimein voihkaisu, ja Seppo veti jo pehmentyneen kalunsa pois. Oli hiljaista, ei edes linnut laulaneet. Vain huohotusta. Kesä oli jälleen näyttänyt parhaat puolensa. Seuraavana päivänä alkoi sama ruljanssi pyöriä jälleen. Nyt tällä kertaa he rakastelivat Sepon mökillä. Sielläkään ei ollut ketään katselemassa. Mutta oliko asia todellakin näin. Naapurissa asui pariskunta jolla oli kaksi lasta. Mikko ja Terhi. Kylässä oli vielä edellisten serkut Joel, Miika, Niina ja Katri. Lapset, vai pitäisikö sanoa nuoret olivat läheisellä kun he kuulivat läheiseltä saunalta huohotusta. Joel pirteänä poikana keksi, että siellä varmaan nussitaan. No onneksi saunassa oli ikkuna, josta ei nähnyt kunnolla ulos, mutta sisään näki hyvin. Ehkä juuri toistepäin kuin luulisi olevan. Ikkuna oli iso ja siis himmennetty. Tämän keksi Niina, kun hän katsahti sisälle. "Siellä nussitaan." sanoi tuo 16vuotias neito. No silloin rupesivat jokainen katselemaan, miten kauniisti nuo kaksi sisällä leikkkivät. No siirtykäämme sisälle katsomaan toimintaa.Seppo ei saanut kyllikseen ihailla Sirpan suloja metsässä, vaan nyt suukotteli hellästi jokaisen ruumiinosan. Tämä ei tuntunut lainkaan omituiselta. Olivathan lapset ennenkin nussintaa nähneet. Ei suinkaan joka kerralla mies kunnolla esileiki. Harva nainen saa orgasmeja jo esileikin aikana. Sirpa sai ja oikein repiviä. Nyt alkoi yhtyminen ja nuoret näkivät kuin suuri häränkulli upposi kosteaan vittuun. He alkoivat itsekin kuumentua asiasta niin, että päättivät ottaa jähdyttely uinnin. Tämän idean sai Terhi ja otti nopeasti vaatteet pois päältä. Pojat hieman viivyttelivät, koska he halusivat ensin katsella hieman vielä lisää. Vasta kun kaikki tytöt olivat alasti vedessä, rinnat kelluivat pinnalla suostuivat pojat riisumaan itsensä. Hieman ujostellen ottivat he kalsarit pois ja tytöille paljastui, miksi pojat viivyttelivät. Jokaisella oli täysi stondis päällä ja he nyt nopeasti kahlasivat kohti tyttöjä. Joel lähestyi Terhiä ja suuteli tätä hellästi suulle. Samassa oli jo Mikko Niinan rintojen kimpussa. He olivat molemmat todella kuumia ja ahnaasti suutelivat toisiaan. Miikan ja Katrin esileikit saivat jäädä joten Miika varovaisesti työntyi Katriin. Ja samalla alkoi hirmuinen rynkytys.Tätä kesti kauan. Nyt ilman täytti veden loiske, kun kuusi kiimaista serkusta nai toisiaan. Joel ja Terhi siirtyivät rannalle ja pian myös muut. He kaikki olivat niin kiimaisia etteivät he lainkaan huomanneet, että Seppo ja Sirpa olivat tulleet ulkosalle. Kun ensimmäinen pari oli lopettanut, huomasivat he tulleen pahan kerran yllätetyksi. No mutta mitäs pienistä. On kesä. *(JH)* ps. Jaa missä muka oli julmuus. No sukurutsaus on julmaa. Ja taas tulee juttua... mutta älkää kyllästykö... Tällä kertaa juhlimme Maijan kanssa koulun päättymistä. Seuraava tapahtuma- sarja käynnistyi jo edellisellä viikolla, mutta maanantaina oli vuorossa vasta varsiNaiset juhlinnat. Tapahtumat ei ehkä aivan kulje oikein, ei paljon muistu mieleen mitä tuli tehtyä.. Niin, oli taas suvi ovella ja västäräkit vähällä. Ja skolea jäl- jellä enää kolme päivää. Eihän kukaan tähän aikaan enää paljoa koulussa käy, numerot kun on annettu. Aiheeseen kuitenkin, että lukisitte ettekä hyppisi tekstiä yli. Tulin kouluun sopivasti kymmeneksi. Näin Maijan katselevan minua, kun kävelin häntä koh- ti. Tervehdin häntä suukolla ja sanoin että pitäisi miettiä, mi- ten juhlia loman alkamista. Maija sanoi, että voisimme mennä johonkin yhdessä juomaan. Onpas nopea tyttö, mietin. Miten olisi jos menisimme maanantaina sun luokse, teillä kai ei ole ketään silloin himassa, jatkoin. Se sopi, ja kaupat oli lyöty lukkoon. Maanantaina siksi, että silloin muu koulu lähtee johonkin taa- tusti ikävälle retkelle ja me jäisimme pitämään 'vähän' hauskem- paa kuin mitä muut tekivät. Olin tyytyväinen olooni. Maija takuuvarmasti hanskassa ja loma edessä. Ja juomatkin olin hankkinut jo hyvissä ajoin, tällä ker- taa oli yksi tuttuni käynyt hakemassa Bacardia ja kossua. Kyllä noilla kiva olo tulee, mietiskelin, mutta onko mitään järkeä ensiksi juottaa tyttö päihin ja käyttää häntä sitten hyväksi, olisihan paljon 'jännittävämpää' tehdä sama selvinkin päin. Mut- ta tärkeintä, että hommat hoituu... Maanantai, klo 18.00, Maijan luokse menossa. Ajoin huolettomasti kaasujalkaa käytellen Maijan luokse. Turboni antoi ihan kivasti pökköä, ja jätin valoissa yhden volvo 747:n, joka tuli viivalle renkaat hikoillen. Heh, ei tiennyt toikaan, että mulla löytyy tehoja... Aina ne yrittää saada selkävoittoja, mutta ei vielä ole onnistunut. Joo, revitin santaa, kun kaahasin hiekkatietä pitkin Maijalle. Tööttäsin 30 metrin päästä hänen talostaan ja näin, kuinka Maija tuli ovelle. Tein käsijarrukään- nöksen näytösmalliin. Ylpeänä ajotaidoistani (?) nousin ulos au- tosta ja otin juomat mukaan. Maija juoksi minua vastaan ja hyp- päsi suoraa päätä kaulaani roikkumaan. Hjeh, kivaa. Nostin hänet olalleni ja kannoin hänet sisälle. Tunsin Maijan kädet vatsani ympärillä, joilla hän puristi minua ettei putoaisi kyydistä. Hänen pitkähköt hiuksensa roikkuivat silmieni edessä, ja minun oli vaikea nähdä tietä : olin kompastua ulko-oven kynnykseen. Maija kirkaisi epätoivoisesti, luuli että nyt lennetään. Mutta hallitsin tilanteen ja pääsimme onnellisesti sisään. Maija oli hankkinut Cokista ja teimme innolla illan ensimmäisiä drinkkejä. Montako osaa Bacardia... 1/3, ei se on liian vähän, laitetaan puolet... eihän tässä kitsastelemaan käydä. Prost! (kielitaidottomille: =kippis) Sinne kulahti se lasillinen. Tah- too toisen! Kolmannen, neljännen,....yhdeksännen. Uh, Maija tar- joilijana, päähän tässä täyttyy... Maija avasi kossupullon ja veti kunnioittavasti putkeen kolmanneksen siitä. Aletaan olla tasoissa, sanoin ja join itsekin 2 * kapteenin annoksen kossua. Pian alkoi olotila muuttua, itse asiassa hyvinkin pian. Mutta sehän tässä on 'Ziel', tai oikeastaan vain välivaihe. Istuskelimme siinä samaisessa huoneessa, missä joskus vanhojen- päivänä oltiin kärähdetty... 'Tyhmä varas tulee takaisin rikos- paikalle' ei voi pitää paikkansa. Maija istui vasemmalla puolel- lani nojautuen vasten rintaani. Vasen käteni oli valmiusasemissa Maijan selän takana, melko alhaalla, housunreunassa. Oikeassa kädessä oli kossupullo, josta annoin välin Maijalle, välin it- selleni. Takana soi tunnelmaa luova diskomusiikki, parhaillaan tuli kappale 'She's like a wind'. Tunsin oloni rennoksi, Maijan silmät olivat puoliksi kiinni, näin ne hänen kauniiden silmärip- siensä takaa. Maija oli romanttisella tuulella ja hän piti hen- toa kättänsä sydämeni kohdalla. Hän sanoi hiljaa rakastavansa minua ja että hän lupasi olla omistettuna ainoastaan minulle. Kummankohan onni se enemmän oli, mielestäni olin itse paljon on- nekkaampi kun olin saanut iskettyä Maijan, tuon missikisojen voittajaakin kauniimman tytön. Mikä minua hänessä perimmäisesti viehätti, on ainakin hänen uskomattomat kasvonsa, ja pehmeäkat- seiset silmät. Kuitenkin viehätystä herättivät myös hänen vaale- ahkot olkapäihin ylettyvät hiukset ja tietenkin hänen himottava perseensä! Selvänä hän oli vähän vaikea, itsepäinenkin, mutta silti juuri sopiva vaatimuksilleni. 'Tuollaisen kun saisi elävä- nä pulloon' ei enää ollut ajankohtainen sananlasku sillä se olisi suhteessamme takapakkia.. Kello kieriskeli eteenpäin pari kierrosta. Olimme juoneet tuoma- ni juomat ja aloittaneet Maijan tekemäää boolia. Maija oli niin päissään, että ei pysynyt istuallaankaan ilman tukeani. Hänet piti siis laittaa makuulle ja vähentää vaatetusta näin varotoi- menpiteinä. Otin hänen valkean paitansa pois. Maija katsoi minua siitä mitään välittämättä, joten päätin ottaa pois myös hänen housunsa. Kävin kiinni nappeihin ja vedin vetoketjun malttamat- tomana auki. Jeah, mitäs täältä löytyykään, joo, vielä yhdet housut. Parempi ottaa nekin pois, samaten nuo rintojen päällä olevat vaatekappaleet olivat vain pahaksi. Sukatkin lähtivät vielä viimeiseksi kruunaamaan riisumistyöni. Maija tajusi makaa- vansa alasti selällään, mutta ei välittänyt siitäkään mitään. Ei olisi pitänyt antaa noin paljon, eihän se kestä mitään. Minkäs sille enää kuitenkaan voi, vähensin omaakin vaatekertaani, ja kahden minuutin kuluttua olimme samassa vuoteessa alastomina. Maija tarvitsi ilmiselvästi jotakin piristettä, ei tällä kertaa kuitenkaan viinaa. Menin makuulle ensiksi hänen viereen niin et- tä ihomme koskettivat toisiaan juuri ja juuri. Laitoin käteni Maijan rintojen päälle ja verryttelin niitä - ihan virkistymisen takia. Operaatio auttoi varsin nopeasti. Kumpaakin. Intoni herä- si sitä mukaa kuin verryttely eteni. No niin, jo alkaa polttaa.. Maijakin innostui pikkuhiljaa hommaan, mutta arvatenkin vain sen takia että oli sen verran hippelissä. Mitäs nyt. A-haa, käy Mai- jan käsi matkaamaan johonkin. --- OOOO! Ryökäle minkä teki! UAAH VOIH AAGH! Tunsin kuinka hän kutitteli kullejani. En meinannut pysyä nahoissani, mutta kestin kuin mies ja annoin potut pottui- na: Siirryin 'hieromaan' Maijan häpykarvoja. Koitin kutitella niitä niin kuin vain osasin. Olipa tehoa! Kummankin piti kes- keyttää toisensa käsitteleminen, kun emme voineet pysyä enää hyökkäysasemissa. Maija siirtyi ensin puolustukseen ja otti yl- tättävän kovan otteen käsistäni ja yritti repiä ne pois karvois- taan. Eipäs onnistu, pidin kiinni niistä! Maija päästi vähemmän lempeän äännähdyksen tempulleni, mutta ei voinut tehdä mitään. Lopulta hän antautui kokonaan ja päästi irti. Tein saman rauhan merkiksi ja teimme hyvin pitkän suukon. Konnankoukkuja kahdelle- vaihe oli päättynyt. Lopetimme siis 'tappelun' ja siirryimme pehmeämpiin hommiin. Mi- täs nyt tehtäisiin, ajattelin. Pää täynnä on vähän vaikea aja- tella organisoidusti, ajatukset hyppivät sinne tänne. Paras kai tyytyä näin aluksi sen yhden Sysopin antamiin kikkoihin, pohdis- kelin. Joo, näin me teemme näin me teemme. Vaan en millään muis- tanut kaikkea mitä se Sysoppi kertoi mulle. Olisi pitänyt ottaa lappu mukaan! Siinä oli kuvakin.. Nyt pitää vähän inspiroida. Sanoin Maijalle että se saa ehdottaa jotakin kivaa. Sanoi, että haluaa aivan mitä vain annan. NYT MUISTIN mitä se Sysoppi sanoi. Toimeen. Sanoin Maijalle että menee selälleen ja vetää jalat koukkuun rintoihin kiinni. Painoin uteliaan pääni upeille vesil- le Maijan peräpäähän. Sanoikohan se että ime sieltä? Test is best, filosofoin ja työnsin suuni kieli ojossa Maijan mustaan uumeneen. Sain kohtalaisen ilmanpitävän yhdeyden siihen ja aloin imemään keuhkojeni kyllyydestä. Toivottavasti ei tule tuubi-suk- laata, mietin sekopäissäni. Ei suklaata mutta limsaa kylläkin... Lopetin siihen paikkaan ja pyyhin suuni peiton reunaan. No ei vähä mitään. Päästin Maijan takaisin makuulle ja hoksasin toi- mettomana lepäävän 'kakkostukan'. Sinne sukellus! Otin suuhuni niin paljon alaa kuin vain sain ja nuoleskelin innoissani. Kuu- luipa Maijalta jo lupaavan tuntuista voihkimista, tämähän on tehokasta! Lopetin kohta ja sanoin olevani itse käsittelyyn. Painauduin selälleni ja sanoin että saat tehdä mitä vain on mie- lessäsi. Varomatonta puhetta, mutta etanoli saa aikaan kaikkea. Maija katseli vaappuvaa kyrpääni valmistautuva hymy huulillaan. Yritin arvuutella mitä minulle kävisi. Mutta Maija on sen verran arvaamaton, ei kannata paljoa ennustaa. Mitämitä? Hän nousi sei- somaan. Tä? Sain aimo tällin odotuksilleni; Maija otti putkesta- ni kiinni varpaillaan ja kävi minut täysin ällikällä lyöneenä vatkaamaan sitä. UIJUIJUI OUGHHH! Vatsalihakseni puutuivat kovaa kyytiä. Nyt Maija vaihtoi otetta ja päästi elimeni irti varpai- den välistä ja tallasi sen alleen. EOUUUOOOAAH! Samalla aikaa ainutlaatuinen, karmiva ja ihana kokemus. Vaikutus lisääntyi kun hän pyöritteli jalkaansa elimeni päällä. Yritin olla puuttumatta siihen ja onnistuin vain siksi että hän lopetti samaan aikaan kuin olisin hyökännyt pois tuollaisesta avopaikasta. Maija sanoi että ei lysti vielä loppunut. Hän haki pöytälaatikosta KYNTTILÄN (Havi, myydään viiden pakkauksissa punavalkeissa bokseissa) ja pyöritteli sitä samalla kuin piruillaan minulle virnuillen. Mai- ja sanoi päättäväisesti että 'selälleen!'. Arvasin mikä on tu- lossa. Joo. Hän painoi sen tyytyväisen näköisenä perseeseeni ja kävi rämppäämään sitä edestakas. Voitte vain kuvitella miltä se tuntui! Loppuihan se viimeinkin. Vetelin jo viimeisiä hengityk- siä, käsittely vähän puudutti, noin jotenkin ilmaistuna. Maija laittoi kynttilän pois. Vedin hänet päälleni. Kysyin Maijalta jos hän haluaisi ottaa suihin. Tovin mietittyään hän päätti teh- dä sen. Laitoin jalkani niin levälleni kuin sain niin että Maija pääsisi estottomasti hommiin. Hän tulikin päälleni niin, että hänen karvapehkonsa oli aivan silmieni edessä! Maija otti kaluni käsiin ja heitti sen saman tien suuhunsa. OOOH! Ja miten syväl- le se upposikaan! Hän sitten osasi käsittelyt!!! Tahdikkaasti ennen kaikkea.. Ja tehokkaasti! Imuvoima oli repivä. Tunsin kuinka jo muutenkin repeämäisillään olevaa porttia vielä yritet- tiin imeä pois. En kestä enää! AAAAAAAAHHHHHHH! Sinne meni. Mai- jan suuhun. Ääh, hän sylki saamisensa pois. Eikö maistunut... Tunsin kuitenkin suurta tyydytystä.... Vedin Maijan pintaan, ja suutelin hänen karvojaan. Olin halkeamaisillani onnesta. Mutta ei ihan vielä. Tämähän oli vasta esileikkiä... Maija kääntyi oikeinpäin niin että pystyimme lepäämään vierekkäin. Piti vähän huilia, että pressure taas nousisi... ---Jonkin ajan kuluttua--- Oli tämä odotus yhtä piinaa. Maija olisi halunnut heti, mutta en millään voinut heti perään heittää toista. Nyt tuntui kuitenkin siltä että lähtisi lentämään... Annoin valmiusmerkkini ja Maija kääntyi oikeaan asentoon heittäen jalat sängynlaidoille. Kömmin hänen päälleen ja kävin siihen lepäämään. Maija varmaan luuli ettei enää saisikaan, ja alkoi nostamaan ja laskemaan persettään sillä tuloksella että havahduin siihen. Äh, sen verran taisi ol- la tenua veressä, että olin oikeastaan unohtanut tehtäväni!! Sillä suihinotolla oli näköjään suuri vaikutus. Mutta olisi täl- läkin. Rämppäsin ajan halkoani ==> halko halusi lisää elintilaa. Käy Suur-Suomi pieneksi... Kasvoi ulos.. Pitänee käyttää sitä halkovajassa... Vajassa oltiin.. Mitäs ny? Hops, halosta tulee mahlaa....paaaljon mahlaa... Nyt halko tyytyväinen. ---Tunti kulunut--- Emme enää jaksaneet peuhata pedissä, joten puimme päällemme ja menimme parvekkeelle aurinkoa ottamaan.. No ainakin parvekkeel- le. Olo oli sekavan tuntuinen, eikä Maijakaan paremmassa tilassa ollut. (Eihän humalaa parempaa tilaa olekaan...) Siinä se aika kului vähitellen selvitessä. Puhuimme siinä vähän kaikkea ai- heesta 6. Esimerkein. Piti lähteä pois, kun Maijan mutsin oli määrä saapua kohtapuo- lin. Hyvästelin Maijan ja päätimme tehdä samaa toistekin.. En ollut oikein kunnossa ajamiseen, mutta ei autoa tännekään viit- sinyt jättää. Ja onneksi matka ei ollut järin pitkä. Jos otan niin myös ajan, oli mottona. Revitin tielle syvät raidat ja kaa- hasin reilua vauhtia päätielle. Pääsin liikennevaloihin eturi- viin. Hee, vierelle asettui yksi luokkalaiseni, joka on aina ke- huskellut että hänen autosta lähtee 150 hevosvoimaa. Tööttäsin hänelle. Hän vastasi kohottamalla kierroksia arviolta neljään tuhanteen. Jos sen puheet pitää paikkansa niin edessä on kyllä minulle varma tappio. Mutta eihän sillä mitään 150 hp:tä ole. No niin. Valot vaihtuivat keltaisiin. Heitin ykkösen sisään ja annoin palaa. Vittu! Se otti vähän varaslähtöä, ja sai parin metrin etumatkan. Pitää korjata asia. Kakkonen ineen. Kierrokset 6700. Saavutin hänet ja menin kevyesti ohi. Voitin!!! Annoin sille niin räkäiset naurut kuin vain pystyin. Joo, pääsin himaan saakka. Ja soitin ensin IKL:ään n. yhdentois- ta aikoihin. Ja sain heti tulvivan määrän kysymyksiä.... Hoijaa, väsytti niin hitosti. Jaksoin kuitenkin selittää pääkohdat kär- sivällisesti, mutta lopetin kohta ja sukelsin kolmannen kerran samana vuorokautena punkkaan........Kroooh.....pyyhhhh...aaahhh. ....oohhhh.....jeah............................................. ...............................uh............................... Kesätyö Oli kesäkuun ensimmäinen viikko. Päästötodistus oli saatu, ja kesätyöt aloitettu. Olin jo aikaisin keväällä pyytänyt kyläkauppiaalta, Ristolta, töitä kesäksi ja harkittuaan muutaman viikon, oli hän lupautunut, kun olin niin "reippaan oloinen tyttö". Palkka ei päätä huimannut, mutta eipä se vasta peruskoulun suorittaneella muuallakaan mikään ihmeellinen ole. Äiti hiukan ihmetteli, kun halusin jäädä kotikylään kesäksi, kun olisin päässyt enoni firmaankin töihin; sentään kaupunkiin. Vaan minullakin oli syyni. Kauppias oli nimittäin tosi hyvän näköinen, vaikka olikin jo 30 ja naimisissa. Taisin olla jopa hiukan pihkaantunut häneen. Tiesin, ettei hänen vaimonsa pitänyt minusta, etenkin kun Risto viihtyi seurassani erityisen hyvin. Eräänä päivänä olin jälleen Riston kanssa kahden kaupalla. Liike oli juuri suljettu, ja järjestelimme hyllyjä. Siinä kurotellessani onnistuin pudottamaan ylähyllyltä nipun maustepusseja. Risto huomasi sen, ja tuli auttamaan minua niiden keräämisessä. Söhlätessämme pitkin lattiaa, kalautimme päämme yhteen. "Auts!", kiljahdin. "Oi anteeksi.",Risto sanoi ja kohotti hiuksiani. Hän puhalsi päähäni, ja painoi pienen suukon kuhmulle. Sydämeni lyönnit kiihtyivät. "Eihän koske enää ?", Risto kysyi. "Ei....Ei koske enää.", takeltelin, ja tunsin, kuinka pieni punastus kohosi kasvoilleni. Risto ei ollut ottanut kättään pois hiuksistani. Hän alkoi hyväillä niitä. "Olet muuten harvinaisen suloinen tyttö.", hän sanoi. Vilkaisin häntä ja tajusin, että hän katsoi minua suoraan silmiin. Käänsin katseeni maahan. "Enkä ole.....", yritin mutista vastaan, mutta Risto keskeytti minut kietomalla kätensä ympärilleni. Meni hetki, ennenkuin tajusin hänen suutelevan minua suoraan suulle. En yrittänytkään vastustella, vaan vastasin suudelmaan kiihkeästi. Risto puristi minua itseään vasten, ja huomasin, kuinka hänen kalunsa alkoi kovettua. Hän hapuili esiliinani olkaimia, nosti ne pois olkapäiltäni, ja alkoi avata paitani nappeja. Tunsin nännieni kovettuvan. Risto sai paitani auki ja työnsi kätensä selkäpuolelle avatakseen liivini. Hän paljasti rintani ja alkoi hyväillä niitä. Suljin silmäni ja annoin hyvänolon tunteen levitä. Kun Risto alkoi imeä kovettuneita nännejäni tunsin, kuinka pimpsani kostui ja kasteli pikkuhousunikin. Hänen kalunsa oli aivan kova ja painoi häpykumpuani. Minun teki mieleni kosketta sitä, mutta en vielä rohjennut. Kun Risto pudotti hameenikin lattialle, en voinut enää vastustaa kiusausta, vaan aloin avata hänen housujaan. Sain kalun esille ja aloin tunnustella sitä. En voinut ymmärtää, miten se muka mahtuisi sisääni. Niin suurelta se tuntui. Olinhan toki vielä neitsyt, enkä edes koskenut penikseen eläessäni. Tunsin Riston painavan minua olkapäistä alaspäin. Tajusin, että hän haluaa minun ottavan kalun suuhuni. Kävin polvilleni hänen eteensä ja suutelin hänen suurta kulliaan. Aloitin ensin varoen imeä sen päätä, sitten otin sitä syvemmälle ja syvemmälle, kunnes se täytti suuni. Puristin huuleni sen varren ympärile ja aloin liikuttaa päätäni edestakaisin. Tunsin, kuinka kalu suureni entisestään. Sitten Risto veti kalunsa ulos suustani ja pyysi minua kääntymään. Olin polvillani hyllyjen välissä, ja tunsin, kun hän alkoi hitaasti vetää pikkuhousujani alaspäin. Risto hyväili pimpsaani hellästi, välillä painaen sormellaan aukkoani hiljaa, varoen kuitenkin menemästä liian syvälle. Se tuntui ihanammalta kuin mikään siihen asti. Sitten hän levitti hiukan jalkojani ja tuli lähelleni niin, että reitemme osuivat yhteen ja hänen kullinsa oli peppuni päällä. Tunsin sormien levittävän häpyäni auki, ja kovan kalun painuvan aukolleni. Hän työnsi sen sisääni varovasti, vain muutama milli kerrallaan, ettei minuun vain sattuisi. Viimeinen työnty vihlaisi hiukan, mutta tunne siitä, että mies oli sisälläni juurtaan myöten, voitti kivun. Kulli liikkui sisälläni edestakaisin, ja Risto hyväili samalla klitoristani ja pari sormea liikui peräaukkoni seutuvilla. Tunsin hyvän olon tunteen kohoavan. Emättimeni alkoi supistua ja kullin liikkeet kiihottivat minua entisestään. Luulin hajoavani kappaleiksi orgasmin aalloissa. Juuri, kun sain kolmannen orgasmini, tunsin Riston vetävän kalunsa ulos. Kuuma sperma levisi pepulleni ja reisilleni. Käännyin Ristoon päin ja suutelin häntä runkaten sykähtelevää kyrpää kädelläni. Kun avasin silmäni, kauhistuin: kauppiaan rouva seisoi vieressämme. Kun katsoin uudestaan, tajusin kuitenkin tilanteen. Rouva oli nostanut hameensa helmat ylös, ja hyväili jalkoväliään laueten kahdesti peräkkäin. Risto aloitti keskustelun: "Toivottavasti et loukkaantunut. Olimme suunnitelleettätä Riitan kanssa jo talvesta lähtien. Mielestämme sexi-elämämme kaipasi vaihtelua, ja ajattelimme, että ottaisimme jonkun mukaan touhuihin. Kun hait töitä, ehdotin Riitalle sinua. Olet nimittäin sexikkäin tyttö näillä nurkilla.". En suuttunut, ja niinpä vietimme, milloin kolmisin, milloin kahdestaan, unohtumattomia hetkiä kaupan sulkemisen jälkeen... (C) by Tim Lakey 28.1-5.2 '91 -=Mike=- All Made By My Self Publishing Sex Stories <> ************************************************************************** K I H I I ***************** On torstai päivä, kello oli juuri ohittanut maagisen klo 9:55 rajan, eli välitunti oli juuri alkanut. Hiippailin käytävällä tavallista pikavauhtiani, enkä huomannut ollenkaan kun kaverini jäi jälkeen, kun yritin epätoivoissani tähyillä Liisan mahdollista olemusta, mitä en ollutkaan nähnyt päivään puhumattakaan että olisin jotain hänestä kuullut :). Haa, sielä se istui yhen naulakon alla parin muun tuntemattoman frendinsä kanssa, muttei ottanut minua huomatakseen. Sydän murskaantuen, silmistä suuret kyyneleet valuen sitten ohitin hänet, kunnes tajusin ettei frendiä ollut missään. Kiepsahdin ympäri, eikä vieläkään mitään merkkiä hänestä, joten palasin samaa reittiä takasin, kyyneleiset silmäni toiveekkaasti suuntautuneina Liisaa... Vihdoin (Iiih). - Moyz, Qis Hyppii Ja rytisee, kysyin lennokkaaseen tyyliini, mikä sai nämä Liisan kaverit hihittämään (Oih). - Siinähän se viilaten ja höyläten, Liisa vastasi olevasti (Huom. Ovelasti) hymyillen. - Mi-Mitä, etkai oo pettänyt mua, Kysyin mahdollisimman epätoivoisella äänellä. - Minä? En, pois se minusta, Liisa heitti takaisin. - No joo, paras pitää paikkansa tai tuun ja raiskaan sut hellästi jonkun pusikon alla. Ok, mun pitää mennä ettimään mun kaveria, kun se on eksyny jonnekkin. Liisan kaverit tuijottelivat minua ihmessään, kun puhun raiskaamisesta, mutta eiköhän Liisa selvitä heille mistä oikein oli kyse, kun tuommoisia ehdottelen pikkuiselle tyttelille. Ja tuolla kaveri nyt sitten löntysti vastaan. Perkele kun se ei ikinä meinaa pysyä messissä. Taas ohitin Liisan, ja moikkasin. Kaveri rupesi tietenkin heti virnuilemaan vieressä ja laskemaan sormillaan mun ja Liisan eikäeroa (yks-kaks-kol-nel-viis (pöh)). No Anyway, menimme ruokalaan istuskelemaan ja odottelemaan seuraavan tuntosen alkua, mikä oli toinen osa Ruotsin tuplatunnista (Yih). Kello siirtyi ennätysvauhdilla klo 10:05een ja kellot rupesivat soimaan viimeistä tuomiota. Riemukkain mielin sitten riensimme kohti luokkaa, mutta eipä mitä, näin Rinan, Mian ja Lindan tulevan minua kohti. Ainoastaan Rina ja Mia minut näkivät, kun Linda kulki takaperin minua päin. Linda tuli kohdalle ja minä hyppäsin hänen eteensä ja sanoin hurmaavan charmikkaasti BANG! Linda kirkaisi ja minä kirmaisin :). Asettauduin sitten oman pulpettivälineeni taakse, painoin pään pöytää vasten ja rupesin nukkumaan kun opetus alkoi. Tunti meni nopeesti siinä tytöistä unelmoiden ja ei aikaakaan kun kellot peruuttivat tuomionsa ja päästivät minut pois. Kaveri lähti syömään ekassavuorossa, koska sillä oli kuulemma niin nälkä, joten minä suunnistin Elantoon, joka oli koulumme edessä tien toisella puolella. Siinä tietä ylittäessäni, yksi auto ajoi alleni, kuljettaja loukkaantui pahoin, ja paikalle kutsuttiin ambulanssi, joka pillit soiden kiidättivät potilasta kohti Jorvinsairaalaa, ajaen siinä sivussa yhden kusipää jätkän yli (Bravo!). Eltsun pihalla Liisa veteli sauhuja, eikä totellut kun käskin häntä heti ottamaan tupakan pois suusta, päinvastoin, ui heti liiveihin ja moiskautti minua suulle, siinä kaikkien edessä. (Eipä minua haitannut, mutta ainakin saisin kuulla vittuilua omilta luokkatovereiltani :) ). Kampesin kaupan oven auki ja astuin sisään. Menin suurten Njami-hyllyjen eteen ja valitsin kunnon patukan 'Brejk' tai joku semmoinen seko ja asetuin jonoon. Joku saatanan kusipää nappula kuitenkin yritti kiilata eteeni, joten ystävällisesti läjäytin hänet karkkihyllyä vasten, mikä meinasi kaatua, mutta onneksi mitään vahinkoa ei karkeille sattunut. Pääsin eltsusta ulos, ensin yritettyäni hajoittaa koko oven, kun en aluksi meinannut päästä saranapuolelta ulos, mutta onneksi kiltti myyjä täti sanoi, että voisin kokeilla toista puolta :) - Say Your Final Words, kuulin äänen sanovan takaata kun jotain pehmeätä painui ohimolleni (Lindan sormi) - Oh, Please, Let Me Fuck You For This Last Time, anoin :) - BANG! Syvä pimeys valtasi mieleni ja kun taas seuraavaksi olin tietoinen ympäristöstäni, olin enkun tunnilla (Yööh). Tunti meni kuitenkin ihan siedettävän nopeesti ja nyt sitten päästiin syömään koulumme 'herkkullista' ruokaa (Jotain saatanan läskisoppaa). Söin pari haarukallista, haistatin vitut ruoalle ja häippäsin tyhjentämään lautastani jäteastiaan. Joku osui minuun aika kovalla voimalla, enkä aluksi tajunnut mitä tapahtui, mutta sitten huomasin edessäni Lindan onnellisen katseen kun oli saanut iskettyä minua kylkeen. Hymyilin hurmaavasti koko hammastodivisioonalla takaisin ja läimäytin häntä hänen sievälle pepulleen. Tietenkin onnekseni kaverini oli näkemässä senkin, avasi suunsa ja lähti pakoon :) . Koulu rupesi sitten näyttämään loppuaan ja ryntäsin luokkaoven läpi innoissani, kohti wapautta ja rauhaa. Systeri oli pakottanut minut lähtemään kouluun ilman rakasta pyörääni joten joutuisin taivaltamaan halki erämaan 1km kotopuoleeni ja vielä kaiken lisäksi yksin, kun systerikin oli jo päässyt koulusta. Koulun sivulla sitten Rina, Linda ja Liiza tulivat puhelemaan jotain ja pyysivät mukaan dösään, mutta olin täysin rahaton, joten pakko oli kävellä. Yritin vielä taivutella heitä kävelemään kanssani, mutta nyyhkis, ei ne kuulemma jaksanu. (Ja onhan se vaan hyvä, vois tulla vaikka happimyrkytys tai jotain ;) ). Ylitin kadukkeen ja käänsin nenämuodostelmani kohti jotain ilmansuuntaa astellessani rivakasti kohti lumenpeittämiä vuoria :) . Olin kävellyt 'bout 20m kun Linda huusi jotain. - Hei wenaa, mä tuun sittenkin kävellen (Kihii). - RAKAS! Huusin ja ryntäsin häntä kohdi kädet levällään. Siinä me sitten hiihdimme koulusta päin pois. Linda halusi tulla meille lämmittelemään (Huu) koska olihan nyt aika kylmä, n. -15 asteikkoa. Tallustelimme tietäpitkin ja 261 Dösä pyyhälsi vierellemme kun olimme juuri aseman kohdalla ja ikkunasta Rina ja Liisa vilkuttelivat innokkaasti kun kävelimme pysähtyneen pussin ohi. Vilkutimme tietenkin takaisin, Linda näytti ihanaa kieltänsäkkin :P . (Seuraa kirjailijan välihuomautus: Taustalla soi biisi: WaterFall, joka on ehdottomasti yhden maailmanparhaista Amiga-Musan tekijöistä. Tämä tyyppi on tehnyt monia HELVETIN HYVIÄ moduleita, joista kuuntelen nyt tätä ko. piisiä. Kalle, Keep On Composing!). Hän suunnisti jo tottuneesti huoneeseeni ja osasi jopa käynnistää koneenkin ilman apua ! :) . Minä tietenkin kiirehdin heti näyttämään (kuunnelluttamaan) yhden Scream Tracker (Noise Tracker) modulen, joten kasasin Covox MBMS:n ja kytkin oman stereoviritelmäni styrkaan latasin piisin NewDream (Edelleen tämän ehdottoman säveltäjän) ja iskin volumen pohjaan. Piisi alkoi, leijuin. Musiikilla oli nähtävästi vaikutus myös Lindaan joka silmät kiinni istui tuolilla ja heilui puolelta toiselle. - No, mitä pid.... - Shhh, pää kiinni, mä haluun kuunnella, Linda keskeytti. - Ok. Kuuntelimme piisiä n. 10minsaa, minkä jälkeen siirryin varovaisesti Lindan taakse ja rupesin hieromaan hänen niskaansa. Höh, ei tainnut ollenkaan huomata hellää koskettelua, vaan taisi olla liian syvällä musiikissa. Käänsin hänen päätään taaksepäin ja annoin pusun nenänpäähän. Linda rupesi virkoamaan musiikin aiheuttamasta transsista ja kietaisi käpälänsä niskani ympäri yrittäen katkaista kaulani kun niin voimalla veti minua itseään kohti. Tapasin huulillani hänen himokkaat, kosteat huulet. Käteni olivat jo hänen rinnoillaan, joita hyväilin hänen T-Paitansa läpi. Asento oli jokseenkin rasittava niskalle, joten nostin päätäni ja päätin vaihtaa piisiä :). Heitin WaterFallin soimaan... Linda kiskaisi minut lattialle jossa rupesimme temmeltämään. Siirsin käteni hänen puseronsa alle lämmittelemään, koska ne olivat vielä sen verran kohmeessa kun juuri olimme sisälle saapuneet ja annoin Lindan lämpimien ja pehmeiden rintojen lämmittää kohmeloiset käteni. Lindan kädet vetivät verkkarini jalasta hitaasti ja tunsin hänen kylmät kätensä vyötäisillä ja värähdin. Good Ol' One värähti eloon samantien, tai, oli se jo elossa ollut kun huulemme ekan kerran kohtasivat, mutta kuulostaa paremmalta :). Linda oli jo saanut minut riisuttua kokonaan, hyväili kylmillä käsillään persaustani ja selkääni, mikä nostatti ihoni kananlihalle ja värisin tyytyväisyydestä. Sain Lindan T-Paidan pois päältä ja sen alta paljastui tummat rintaliivit, joiden läpi hänen rintansa paistoivat läpi. Avasin rintsikoiden hakasen ja liutin olkapäille tulevat 'narut' pois hänen hennoilta olkapääkkösiltä. Suutelin toista olkapäätä ja siirryin sen jälkeen alempiin kerroksiin hoitamaan hänen pikkupöksynsäkkin pois pelistä. Nekin olivat niin ikään mustat, muttei sentään läpikuultavat. Laitoin käteni hänen haarojen väliin ja tunsin kuinka pöksyt olivat jo kostuneet, joten mitä tässä aikailemaan ja kiskoin ne hänen jalastaan. Kipusin uudelleen hänen päälleen ja suutelin hänen rintaansa jonka nännykkä oli jo kovana ja punaisena. Lindan kädet tapailivat persettäni, omien hyväillessä hänen olkapäitään ja kylkiään. Ulkona sitä oli vielä viileä olo, mutta nyt kumpikin oli lämmennyt kuumiksi ja kiimaisiksi kuin koirat. Rakastelimme toisiamme ja meistä huokuva lämpö oli saada mattomme syttymään. Linda huokaili ja voihki, minä huohotin ja hikoilin. Kaluni oli Lindan sisällä, emätin supisteli sen ympärillä. Lindan rinnat hyllyivät työntöjen tahdissa. Upotin naamani noihin tyynyihin ja yritin hautautua niihin. Puhelin pärähti soimaan, ja potkaisin sen pöydältä lattialle ja johan hiljeni. Huohotimme molemmat äänekkäästi ja vaihdoimme asentoa. Linda kävi polvilleen ja aloin pökkimään häntä takaata. Käteni pitivät kiinni Lindan vyötäisiltään, pallit vaan läsähtelivät Lindan kiinteää persettä vasten. Linda imi sängyntolppaani semmoisella innolla, että luulin tolpan olevan kiiltävä ja hiottu tuon jälkeen. Linda oihkaisi äänekkäästi ja tunsin kuinka emätin sulkeutui kuin peukaloruuvi kyrpäni ympärille ja roiskautun lastini häneen ja huokasin äänekkäästi. Vedin kaluni pois hänestä, poistin kitkasta ylikuumentuneen kumin ja asetuin makaamaan lattialle hänen viereensä. Silloin huomasin pöydän alla olevan puhelimen joka oli auki. Nostin varovasti luurin korvaani vasten ja kuuntelin. Shit! Joku oli linjalla. Kuuntelin, hiljaista... - Engblom, vastasin, koska en halunnut kenenkään tietävän missä tämä todellakin oli ;) - Joopa joo, kuului tirskahtelua. Huuuuuh, se oli Rina. - Urh, eikai kuulunut mitään, kysyin punan noustessa kasvoilleni samalla kun Linda nojasi minuun ja puhalteli korvaani. - Ei tietenkään, joku peli se varmaan oli, siinä oli hyvä musa. - Täh?! Ai joo, se on yks piisi. - Joo, pistä vähän kovemmalle. Pfiuuh, Module pelasti tilanteen, Rina ei ainakaan tunnustanut kuulleensa mitään muuta kuin tämän Ehdottomasti UPEAN piisin. -------------------------------------------------------------------------- Dedicated To : Kalle Halttunen, The Great Music Composer UnFortunately, He Just Can't Get it How GOOD MODULES HE MAKES! Try To Make It Better If You Can! (You Can't) Nicke: Ite oot ruma ;) T. -=Mike=- (Big Fan Of Modules Made By Kalle) K I I M A vol. 1 by: Mikä-Mikä-Mies "Uimahalli suljetaan viidentoista minuutin päästä, kiitos käynnistä ja tervetuloa huomenna uudestaan", kuului kaiuttimista. Säpsähdin ja totesin seinällä olevan kellon näyttävän varttia vaille yhdeksää. Olin keskittynyt niin intensiivisesti uimiseen, että nyt vasta huomasin altaan olevan minua lukuunottamatta jo aivan tyhjä. Kauhoin itseni portaille ja nousin vettävaluvana altaasta. Ajattelin, että kaipa tässä vielä ehtii pesulla käydä ja kipaisin suihkun kautta saunaan. Katselin saunan lasioven läpi kun viimeiset tyypit lähtivät suihkusta pukuhuoneeseen. Ojentelin raukeana väsyneitä jäseniäni ja laskeskelin montako kertaa oli tullut uitua allas päästäpäähän. Samassa joku koputteli oveen. Siivooja raotti ovea ja sanoi: "Tules ny siäkin jo sieltä poies niin pääsen pesemään lauteet!". Ovi meni samantien kiinni ja siivoja jäi moppaamaan suihkun lattiaa. Hän näytti noin 40 vuotiaalta. Päällään hänellä oli polvien yli ulottuva hame, t-paita ja esiliina. Arastelin nousta lauteilta mutta kun siivooja siirtyi siivoamaan vessaa niin pinkaisin suihkuun. Omituisesti tilanne kiihotti minua, en tiedä miksi. Kaluni oli ns. puolitangossa ja verisuonet pullistelivat yhä enemmän. Ehkä itsensäpaljastajat saavat samasta syystä tyydytystä kun joku näkee heidät alasti. Siivoja tuli vessasta yllättäen hakemaan unohtamaansa moppia. Säikähdin ja laitoin kädet munien peitoksi. Siivooja alkoi nauraa käheällä äänellä. "Ei siun miuu tarvihe arastella, oon mie ennenkin nähny pikkupoikin pelejä!", hän irvaili ja menin punaiseksi. Kaluni pullistui täyteen mittaansa eikä se enää pystynyt piiloutumaan käsieni taakse. Suutuin moisesta ilkikurisuudesta ja tiuskaisin: "No sen perusteella oot varmaan uravalinnankin tehnyt että pääseet tirkistelemään nuoria poikia. Ei tolla naamalla meinaan ukkoakaan taida saada!". "Voi poika pieni, tietäisit vaan", hän köhisi nortin kähentämällä äänellään ja jatkoi: "Sinä sen sijaan et ole tainnut nähdä pillua edes valokuvissa kun noin punaiseksi muutut naisen läsnäolosta". Kakistelin kurkkuani: "Errh, tota yrmh, vittu!". Siivooja pujotti kätensä hameen alle ja tipautti pikkuhousut nilkkoihin. Hän nosti jalkojaan vuorotellen ottaen pikkuhousut käteensä. "Siinä on sulle", hän sanoi ja heitti ne minua päin. Siivooja istahti suihkuhuoneen nurkassa olevalle penkille hajareisin ja alkoi hitaasti hivuttaa hameen helmaa ylemmäs. Olin tilanteen äkillisyydestä ihan toimintakyvyttömänä. Toljotin vaan suu auki tapahtumia. Siivooja kiskaisi esiliinan päältään. Valkoinen t-paita oli sen verran kastunut roiskeistä että läpi kuulsivat kaksi kookasta rynnästä ja yläviistoon sojottavat tummat nännit. Hameenhelma nousi reisien puoliväliin ja siivooja vatkasi ylävartaloaan rintojen pomppiessa ylös-alas. Hän selvästikin nautti tilanteesta ja saamastaan ylivallasta. Kiusoitellen hän pyöritteli hameen helmaa käsissään niin että aina välillä reisien välistä pilkahti vaaleahko tuhero. En voinut muuta kuin tuijottaa muna pystyssä kun siivooja hankasi kädellä haaraväliänsä hameen päältä pitäen minulle masturbointinäytöstä. Tajusin, että hän ainoastaan piti minua pilkkanaan. Päässäni viirahti ja paiskasin siivoojaan alas penkiltä. Tönäisin hänet naamalleen lattialle ja menin hänen selän päälle istumaan pitäen hänen käsiään lukossa selkänsä takana. "Jumalauta vitun huora, samanlaisia te olette kaikki", huusin ohimosuonet paisuen ja jatkoin: "munaahan te vaan haluutte kaikki mutta tällä kertaa et selviäkään vähällä!". Olin yhtäaikaa niin raivostunut ja kiihottunut etten pystynyt ajattelemaan järkevästi alkuunkaan. Huusin vain suu vaahdossa siivojan korvaan: "Saatanan savolainen perseensilmä, voisin vaikka lyödä vetoa että olet muuttanut tänne jostain savo-karjalan kunnailta. Ei hesalaiset olet tommosia mulkkuperseitä!" Vedin siivoojan hameen ylös vyötäisillensä ja läimäyttelin kämmenellä hänen pyöreälle perseelleen niin kovaa kuin lähti. Tukahtuneesti hän ynähti kipua ja perseelle jäi joka iskusta punainen jälki. Väänsin väkipakolla hänen reitensä levälleen ja pakaroiden välistä paljastui turpean näköinen pillu joka oli vaaleahkon untuvan peitossa. Tunnustelin sormenpäillä häpyhuulia, vetelin sormia ylös alas ja pyörittelin niitä pillunnahalla. Se tuntui ihanan pehmeältä ja kimmoisalta sormieni alla. Siivooja yritti sätkiä ja potkia jaloillaan mutta annoin hänen takaraivonsa maistaa rystysiäni ja sanoin että ole liikkumati ja hiljaa tai et seuraavaa työvuoroasi näe. Työnsin pari sormea tunnustelevasti häpyhuulten väliin, tunsin kuinka liha sormenpäideni ympärillä värähti. Työnsin sormet loppuun asti koko pituudeltaan ja siivooja puristi reitensä yhteen käteni ympärille. Vein molemmat käteni hänen paidan alle ja hamuilin maata vasten olevia rintoja. Väänsin taas reidet levälleen ja kuljetin kaluani hänen pakaroiden välistä vakoaan alas päin hävylle. Aluksi vein vain terskan sisään pyöritellen sitä häpyhuulten välissä ja sitten yllättäen painoin koko miehisen komeuteni tuohon liukkaita eritteitä pursuvaan lämpimään lemmenluolaan. Siivooja ynähteli voimakkaasti kun aloin pumppaamaan häntä takaapäin. Löysäsin otettani sen verran että hän pääsi kontilleen lattialle. Yhtäkkiä osat olivat vaihtuneet. Alussa hän yritti alistaa minua mutta nyt hän oli väkivaltaisesti hallinnassani ja olin tyytyväinen tilanteeseeni. Pidin tiukasti hänen lanteistaan kiinni ja jyystin häntä kuin koiraa. Hänen perseensä ei ollut yhtä pieni kuin ikäisilläni tytöillä. Se oli iso ja pyöreä mutta hyvänmuotoinen. Toisaalta eipä ikäisilläni tytöillä ole noin isoja rintojakaan tuumasin ja repäisin t-paidan hänen päältään. Se repesi kappaleiksi ja paljasti isot muhkeat rinnat jotka heiluivat alaspäin. Hän oli polvillaan kontillaan ja nojasi kyynärpäillään maahan siten, että perse selkä oli notkolla ja perse kaareutui kohti kattoa. Puristin otettani hänen lanteistana tiukemmaksi ja tunkeuduin syvemmälle. Hänen pakaransa läjähtelivät joka työnnöllä vatsaani vasteen. Vedin kaluni ulos ja tönäisin hänet nurin selälleen. Laskin pääni hänen reisien väliin. Kasvoni kohtasivat lämpimän kostean sylin ja suuhuni tulvahti suolainen kitkerä eritteiden maku. Livoin kielelläni hänen klitorista ja maistelin suussani tuota kiiman makua. Kohotin kasvoni ja nousin hänen päälleen tunkien kaluni jälleen hänen sisäänsä. Hänen rintansa muistuttivat melooneja velloen työntöjen tahdissa ylös alas. Puristelin hänen kovia nännejään sormenpäideni välissä samalla painaen munaani hänen vittuunsa rytmikkäästi. Hänen nänninsä olivat isommat mitä olin koskaan nähnyt, tumma alue oli litran limupullon pohjan kokoinen ja siitä nousivat isot, tummat nipukat. Hänen ahnas vittunsa alkoi supistella munani ympärillä ja en voinut enää pidätellä purkaustani vaan laskin lastini hänen sisäänsä. Nousin hänen päältään ja jäin kyljelleni makaamaan hänen sivulleen. Olimme molemmat lopen uupuneita raivoisan nussimisen jälkeen. Katselin kuinka sperma valui hänen vitustaan ulos reidelle. Tiuskaisin hänelle päin naamaa: "HUORA!!", ennenkuin suljin oven perässäni pukuhuoneeseen. Laitoin vaatteet päälle ja lähdin muina miehinä pois. KIIMA.TXT vol.2 -------------------- By: John Holmes - No nähdaan. Sanoin Jarkolle, kun lopetin puhelun. Olimme sopineet hänen ja Maken kanssa - joka oli hänen broidinsa - lähtevämme erääseen Helsinkiläiseen ravintolaan ottamaan kuppia ja juhlistamaan poikamiespäivieni uudelleen alkamista. Olin juuri edellisenä päivänä pistänyt välini poikki entisen muijakaverini kanssa ja olo oli varsin vapautunut. Syy minkä takia olimme välimme katkaisseet oli yksinkertainen kyllästyminen, mutta kahden vuoden yhteisen rinnakaisolon jälkeen mieli oli silti ehkä kumminkin haikea.. Naukkailin kotona ostamiani pohjaviinaksia ja mietiskelin syntyjä syviä, kun ovikello soi. - Moi, sanoivat Jarkko ja Make kuin yhdestä suusta. - Älä nyt ole enään noin myrtyneen näköinen vaan pistä usvaa putkeen niin kyllä se siitä - Noh, kyllä mä tästä selviän, enköhän mä raflasta löydä jonkun lohdun tuojan. - No toi on miehen puhetta. Eiköhän aleta dokaamaan. Siinä sitten otimme viinaksia ja kuuntelimme poppia ja keskustelimme siitä, että saako Jarkko ostettua kaveriltaan autoonsa 2.0 litrasen myllyn vai ei, ja ym. tämän tyylistä small talkkia. Humalluimme hyvää tahtia, joka ainakin minun kohdallani selittyi enemmänkin nautiskelu nopeudestani, kuin viinan määrästä. Siinä yhdeksän aikoihin päätimme, että nyt alkaa olla aika lähteä. Tilasimme taksin, koska mielestämme ei ollut mitään järkeä lähteä millään dösällä leikkimään, ja kun rahaakin oli, koska olin juuri samana päivänä saanut palkan. Taksi tuli, ja lähdimme viettämään iloista perjantai iltaa niinkuin suurin osa nuorisosta yleensäkin tekee. Taksikuski vittuili meille siitä, että tossa kunnossa ette taida mihinkään juottolaan enää päästä sisälle, johon vain totesimme, että kyllä tosi ammattilainen pääsee kunnossa kuin kunnossa mihin vaan. Saavuimme ravintolaan, jossa tuttu portsari juuri oli heittämässä asiakasta ulos. - Terve - Terve, sulle näköjään tuli jo näin alkuillasta bolemiikkia? - Jooh, jotkut ei sitten osaa olla riehumatta, mutta kai mä voin luottaa siihen, että toi Jarkkokin on tällä kertaa kunnolla? - No enköhän, Jarkko vastasi jo varsin sammaltavalla äänellä. Jarkolla oli tosiaankin paha tapa alkaa riehumaan kannissä. Viime kerralla hän oli takonut yhden hemmon sairaalakuntoon ilman mitään järjellistä syytä, siitä hyvästä hän oli saanut puolen vuoden porttarin. Tämä hänen riehumisensa oli johtunut siitä, että hän käytti hormoneja saadakseen lihaksensa kasvamaan paremmin ja niitten kanssa viina laukaisee hemmossa lähes mielipuolisen reaktion. Itse olen yleensä aika rauhallinen, mutta silloinkun suutun aivoissani pimenee täydellisesti, enkä pysty enää kontrolloimaan tekojani. Maksoimme narikan ja menimme sisälle, siellä oli aika paljon tuttuja hemmoja joitten kanssa heitimme huulta ja kyselimme kuulumisia. Kun olimme selvinneet tästä pakollisesta sessiosta haimme baari- tiskiltä juomisia ja istahdimme pöytään väijymään tilanetta. Siinä sitten istuimme jonkun aikaa ja kävimme aina välillä joraamassa. Olin jo heti tulostamme lähtien kiinnittänyt huomioni erääseen blondiin, joka istuskeli viereisessä pöydässä kaverinsa ja jonkun kundin kanssa. Ajattelin että tässä saattaisi nyt olla se niin sanottu saumani saada sitä kaipaamaani -lohduketta-. Mutta ajattelin aluksi pysytellä taka- alalla ja katsoa oliko kundi mahdollisesti tämän muijan jätkäkaveri. Siinä sitten istuimme vielä jonkun puoli tuntia, ja sitten aivan yhtä äkkiä Jarkko sai päähänpiston mennä lyömään ohi kävellyttä neekeriä päihin. Neekerillä ei pienemmän koonsa puolesta ollut mitään mahdollisuutta vankkarakenteisempaa Jarkkoa vastaan. Niinpä tämä kaatui maahan. Portsari säntäsi paikalle: - Mitä helvettiä sä jätkä meinaat? Enks mä sanonu sulle että kun tuut tänne näin niin oot iisisti, nyt ala painumaan täältä näin ettei tarvi heittää ulos! - No okei, mutta toi vitun mutiainen kyllä alotti.. katotaan miten sen käy sen jälkeen kun päästään täältä ulos! - Hei Pete, mä lähden ton Jarkon messiin ja tsiigaan ettei se tee mitään typeryyksiä sillä on jo nyt haku päällä. Make sanoi mulle. - Jep, mä jään vielä tsiigailemaan tänne. - Moi, äläkä unohda sitä muijan hakemista. Make iski silmää mulle mulle merkitsevästi. - No en kai nyt unohda! Moi! Oli sekin näky kun Make roudas puolta pitempää broidiansa pois joka ei meinannut pysyä millään jaloillaan. Suuntasin baaritiskille ja huomasin, että tämä aiemmin jo näkemäni blondi oli yksin istumassa baaritiskin vieressä. - Hei! Miks noin masentunut ilme? Kysyin. - Kaveri hävis johonkin, tai kai se lähti roudaamaan kundiansa kotiin, kun se oli aika kännissä. - Aijaa, munkin kaverit just lähti tossa äsken menemään, kai näit? - Joo, se isompi kaveri niputti sen nekrun. - Joo, se on aika arvaamaton kun se saa viinaa päähänsä. - Sä oot sitten täällä ihan yksin? - Joo, tai en enää nyt kun tapasin sut. - Heh, en minäkään enää.. Tämän viimeisen sanansa hän sanoi varsin painokkaasti. Ja ajattelin mielessäni, että siitä vaan Pete, vanhat adoniksen taitos on tallella. Menimme siitä sitten istumaan pöytään ja juttelimme niitä näitä. Minulle selvisi mm. se että tyttö oli nimeltään Niina ja asui Espoossa aivan kuten minäkin hän oli suomenruotsalainen. Näinä yhdentyvän euroopan aikana en juuri paljoa piitannut moisesta pikkuseikasta vaan jatkoin syvempää tutustumista tähän neitoon joka oli kerralla pistänyt elämäni korttipakan uusiksi. Siinä jossain vaiheessa kysyin, että uskaltaako noin kaunis neito lähteä näin ronskin uroon kanssa tanssimaan jolla on vielä kaiken lisäksi tuollaisia kavereita. Tähän hän vain hymyillen vastasi, että kaipa sitä nyt sitten tämän kerran uskaltaa.. Jorasimme siinä sitten ensin muutaman nopean biisin, kunnes dj kuulutti: - Siinä olikin nopeitten osuus vähäksi aikaam, ja nyt HITAAT! Kumarsin Niinalle. Ja lähdimme hitaitten pyörteisiin tunsin hänen kuuma vartalonsa tuntui oikein yllytävän käsiäni lähtemään pienelle tutkimusmatkalle hänen vartaloonsa. Sormeni tutkivat hänen nuoren vartalonsa muotoja jotka tuntuivat täydellisimmiltä mihin olin ikinä törmännyt aikaisemmin. Hengityksemme tuntui yhdistyvä ja ennenkuin ehdin kunnolla tajutakkaan olimme jo suudelleet. Hänen kätensä haroivat pitkää vähän mopahtavaa hiuspehkoani. Ja vasta vuoroisesti ahmin silmilläni hänen vartalonsa kauneutta. Tanssimme itsemme aivan piippuun, ja menimme takaisin istumaan: - Mihinkäs lähdetään jatkoille? Kysyin - Enmä tiedä, mutta mulla on kyllä kossupullo ja tuolla narikassa, tai oikeestaan se on Katjan, mutta kun se ei muistanu pyytää sitä multa takasin kun se lähti. Mutta en mä tiedä se on oikeestaan sen. - No ei se mitään ostetaan sille uus pullo tilalle. - No en mä tiedä.. - Kuules, mä en siedä vastaväitteitä nyt otat vaan sen narikkalapun kauniiseen kätees ja lähetään menemään ja juodaan kossu pois jaloista ja mä maksan sulle sitten siitä ja käydään tossa samalla hakemassa snägäriltä plandiksia. - No okei sitten, täytyy vaan sit maksaa sille maanantaina takasin. Lähdimme siitä sitten menemään. Pyysin pokea tilaamaan taksin joka saapuikin sitten ja evakuoiduimme takaisin Espooseen. Ajattelin että näin lämpimänä yönä voisimme kävellä purtsin poikki meille ja vaikka matkalla pysähtyä johonkiin hörppäämään ja ties mitä tekemään.. Jäimme pois purtsin kohdalla ja lähdimme kävelemään sitä pitkin istuimme siihen purtsin varteen istumaan ja naukkailemaan. Juuri kun suutelimme kiihkeästi niin yhtä äkkiä Niina löi kätensä rintaani vasten. - Mikä hätänä? Kysyin. Hän ei vastannut vaan näytti kalpealta. Käänsin päätäni ja näin takanani pilottitakkisen korston jolla oli ns. kauriinmetsästäjä pipo päässään. En ehtinyt tajuta mitään saman tien sain maiharista päähän. Jäin makaamaan maahan. Kuulin Niinan sanovan: - Toi jätkä yritti raiskata mut! Hyvä kun Rane tulit! Toi jätkä yritti RAISKATA MUT! Niina huusi lähes hysteerisenä. - Voi vittu nyt se jätkä kuolee!! Hän huusi. Sillä hetkellä kun kuulin Niinan sanovan nämä sanat: - SE YRITTI RAISKATA MUT! Päässäni pimeni, joskus aikaisemmin olin lukenut Alibista, että joku rikollinen oli kuullusteluissa sanonut, että kun se ja se oli tehnyt sitä ja sitä hänellä oli nuppi himmentynyt, olin nauranut moisille. Että kaikkea ne roskalehdet kirjoittavat, mutta sillä hetkellä itselleni kävi sillä tavalla. Se tuli tulvahduksena tajuntaani näin vain silmissäni Niinan, Ranen ja Merjan. Tajuntani täytti halu tappaa. Kaivoin povaristani kokoontaitettavan perhosveitsen. En enää ollut oma itseni kuin huumaatuna näin kuinka Rane hidastetuin liikkein tuli minua kohti väistin viime hetkellä hänen suunnaltaan tulleen potkun. Ja sitten se tapahtui: Iskin Ranea mielipuolisen raivon vallassa perhosveitselläni jonnekin keskivartalon tienoille. Hänen silmissään kävi hämmästänyt ilme ja hän koukistui kaksinkerroin tästä huumantuneena löin häntä lisää ja lisää kunnes hän kaatui maahan. Huusin hänelle äänellä joka ei enää ollut omani saatanan hintti nouse ylös niin vittu mä silvon sut! Rane ei enää noussut. Käänsin hänet selälleen. Hänen suusta tuli verta ja hän korahteli oudosti. Hänen silmänsä olivat vääntyneet tuskaiseen asentoon osoittamaan mielipuolisuuden uhriksi joutuneen viimeistä tyhjää katsetta.. Niina kirkui vierellä: - Vitun hullu sä tapoit sen! Sä tapoit sen! RANEEE! Hänen äänensä kaikui pimeään yöhön ja sitä seurasi hysteerinen itku- kohtaus. - Saatanan huora! Huusin Niinalle ja löin häntä nyrkillä kasvoihin. - Vai yritin mä raiskata sut! Kato! Siinä sun sankaris makaa nyt kuolleena maassa! Se ei nouse siitä enää mihinkään! EI MIHINKÄÄN! Noh Niina ota nyt sankarias jaloista kiinni ja auta mua roudaamaan se tonne pusikkoon tai sä pääset hyvin äkkiä sinne missä toi Ranekin nyt on! Robottimaisesti Niina tarttui ruumista jaloista ja yhdessä kannoimme sen pusikkoon. Peitin sen lehdillä samalla tarkaillen Niinaa ettei tämä pääsisi livistämään. Urakkani suoritettuani kävelin Niinan luokse ja sanoin hänelle: - Mikä vitun svenska talande bättre folkke säkin luulet olevas, mutta nyt kun toi yx häiriö tekijä on hoidettu tieltä pois niin nyt voimme jatkaa siitä mihin jäimme.. Tämä oli Niinalle liikaa ja hän sai väkivallan puuskan ja alkoi takomaan minua rinnuksiin. Tartuin häntä kurkusta kiinni ja puristin hän rauhoittui sanoin hänelle samalla hivellessäni hänen poskipäätään vielä verisellä perhosveitselläni: - Kuules kultsi, että nyt on semmonen juttu että jos sä vinkaset vielä yhdenkin sanan tai päästät edes yhden äänen niin vittu mä silvon noi sun kauniit kasvos semmoseen kuntoon, että edes patologisella laitoksellakaan ei ole semmosia, tajuutsä! Niina nyökkäsi. Vedin hänet syliini ja samalla suudellessani häntä leikkasin hänen paitansa keskeltä halki siten, että Niinalla ei ollut enää mitään yläruumiin peittona. Hänen nänninsä liehuivat kevät tuulessa kiihottavimmalla tavalla mitä ajatella saattaa, enkä voinut vastustaa kiusausta olla puraisemasta. - Auuuh! Niina voihkaisi - Turpa kiinni! Imin hänen kaulaansa kuin viimeistä päivää jättäeni jälkeeni mahtavan fritsun. Hurjassa mielentilassani päätin jättää kaiken turhan lepertelyn sikseen ja siirtyä suoraan toimintaan. Kiskoin Niinan pitsiset pikku- housut pois ja työnsin sormeni pitkälle hänen yllättävän tiukkaan vaginaansa. - Eix sun kundis antanut sulle koskaan? - .. - VASTAA! - Kyllä se.. - No nyt leikitään, että sä oot vielkäin neitsyt. Avasin perhosveitseni jälleen, ja pyöräytin sitä Niinan vaginassa, sillä seurauksella, että sieltä alkoi vuotamaan verta.. - No nyt on paljon parempi! - Vittu sä oot hullu! HULLU! - Pää kiinni vitun lutka! Läppäsin Niinaa täydellä voimalla silmään sillä seurauksella, että hänen silmänsä muurautui kiinni. Hänen hiljaisen voihkintansa saattelemana työnnyin häneen sellaisella voimalla joka jättäisi pommikoneenkin toiseksi. Rytmikkäästi ruumini nousi ja laski Niinan voihkiessa tuskaisesti, en tiedä johtuiko hänen voihkimisensa työnnöistäni vai siitä että hänen vittunsa oli aivan verille viillelty, mutta joka tapauksessa se kiihotti minua aivan hullun lailla. En tarvinnutkaan enää paljoa vaan tulin voimalla, ja sillä hetkellä tunsin kohoavani jopa tähtien tasolle, mutta paluu sieltä tapahtui liian nopeasti ja kiitokseksi äskeistä löin jälleen täysin voimin Niinaa kasvoihin jonka kasvot muistuttivat lähinnä enää veristä paakkua, kuin ihmiskasvoja. - Huora! Siinä sitten vähän aikaa lepäilin Niinan päällä ja ajattelin mielessäni, että en millään voisi jättää Niinaa henkiin. Juuri kun tunnustelin veistä taskustani tunsin vihlaisevan kivun rinnassani, nousin pystyyn ja näin, että veitseni oli isketty syvälle omaan rintaani. Tajusin, että Niina oli päättänyt kostaa kaiken minulle. Otin kolme askelta taaksepäin ja sitten voima katosi ruumistani. Lysähdin maahan ja näin Niinan tuijottavan epäuskoisen näköisenä minua. Tunsin elämänvoiman pakenevan ruumiistani ja kaiken korinan keskeltä sain vielä sanottua: - Niinaa.. Niinaaaa.. Kuolema saapui, se ei tuntunut enää pahalta vaan ainoastaan sairaalla tavalla kiihottavalta vähä vähältä ruumiin toimintoni sammuivat ja lopulta kaikki mustui. Kuolema oli saapunut lailla kylmän pohjoistuulen jättäen jälkeensä kaksi hyvää vauhtia kylmenevää ruumista.. ************************** * KIOSKIN TÄTI II V.1 * ************************** (c)Merlin The Third (Don't blame me if you get sick.) Näytin saamaani kirjettä ystävälleni Mikalle. Mika oli todella kummissaan. Hän ei ollut ikinä kuullut mitään vastaavaa. Kerroin hänelle suurpiirteisesti, mitä kioskilla oli tapahtunut. Mika suorastaan haukkoi henkeään, mikään ei olisi saanut häntä jäämään kutsun ulkopuolelle. Ilmoitin asiasta myös Mikan ja minun kaverillemme Tomille. Ja kun jengi oli koossa, sovimme ajan koska saapuisimme kaikki kioskille. Nyt oli torstai ja eilen oli todennäköisesti keskiviikko. Olimme kuitenkin keskiviikkona sopineet tapaavamme kioskilla perjantaina. En kuitenkaan malttanut odottaa perjantaihin, kunnes taas näkisin kioskin kauniin ja nuoren myyjän. Kävelin kioskille ja varauduin ostamaan sieltä jotakin, jos ei tyttö sattuisi olemaan siellä. Tyttö oli kuitenkin kioskilla. Hän oli kuin olisi osannut odottaa minua. Kysyin tytöltä, että vieläkö kutsu olisi voimassa, ja tottahantoki se oli. Hypin mielessäni tasajalkaa riemuissani. Tyttö sanoi, että olisin tai tarkemmin sanoen olisimme tervetulleita panolle milloin vain, paitsi että nyt olisi tarkoitus mennä tytön kotiin. Sovin että saapuisimme perjantaina. Kutsuin kaverit meille jo aikaisin perjantai päivällä. Tarkoituksemme oli mennä vasta myöhemmin illalla, kun tytön työvuoro kioskilla olisi loppu. Katselimme kavereiden kanssa pornoelokuvia, ja yritimme samaistaa itseämme tytön kanssa noihin kuviin. Kaikki odottivat malttamattomina koska lähtisimme. Päätimme ajankuluksi pelata pokeria. Panokseksi asetimme, kuka saa panna ensimmäisenä. Pelin voitti Mika, ja se otti muita aivoon. Pelasimme myös siitä, että joka häviäisi, joutuisi antaa tytön tehdä itselleen, mitä tyttö ikinä halusi. Minun onnekseni, en voittanut, enkä hävinnyt. Tomi sen sijaan lunasti orjan paikan ässähailla. Kello tuli kuusi, oli aika lähteä. Juoksimme bussipysäkille. Tyttö oli ilmoittanut asuvansa hiukan matkaa läheisestä rautakaupasta, mutta emmme silti halunneet kävellä. Saimme juosta bussiin oikein hikihatussa, mutta se kannatti. Sillä mitä nopeammin sen parempi sillä sen kauemmin saisimme naida. Bussi saapui tytön pysäkille. Tyttö oli ilmoittanut talon numeroksi 2. Löysimme sen äkkiä. Soitimme ovikelloa, ja tyttö saapui ovelle. Hänellä oli yllään viinin- punainen seksiasu, joksi kaverini sitä nimittivät. Se koostui erillisistä osista:Sukat, sukkanauhat, häpypeite ja rintaosa. Tytön muhkeankiinteät rinnat melkein tulivat ulos rintaliiveistä. Tyttö toivotti meidät terve- tulleiksi ja ohjasi sisään. Keskellä olohuonetta oli jättiläismäinen sänky. Ja kuten toivoimmekin, se oli vesisänky. Meidän käskettiin riisuuntua. Tyttö sanoi, että mitä sitä turhaan lopuksi vaatteita ottamaan pois, kun enää oli hetki orgasmiin. Teimme työtä käskettyä. Joka poika seisoi sängyn vieressä täysin alasti. Selitin tytölle, mitä olimme kotonani suunnitelleet, että Mika saisi panna eka, ja että tyttö saisi tehdä Tomille mitä tahansa halusi. Tyttö suostui ehdotuksiin. Ja riisui loput vaatteensa. Mika siirtyi lähemmäksi tyttöä,joka makasi jalat levällään sängyllä. Tyttö kosketteli sormellaan häpyhuuliaan ja voihki tuskin kuultavalla äänellä. Mikan riemumeisseli oli jo täydessä pituudessaan. Mika asettui tytön jalkojen väliin ja kosketti varovasti häpyhuulta kielellä. Tyttö painoi Mikan kaksin käsin tiukemmin kiinni vittuunsa ja käski nuolla. Mika ei ollut kokenut mitään yhtä mahtavaa ja nautti jokaisesta imusta ja nuolaisusta. Kun tyttö oli saanut tarpeekseen, hän päästi Mikan kaluineen sisäänsä. Mika puuskutti kuin höyry- veturi ja voihki. Tyttö selvästi kiihottui, vaikkei Mikan työskentely kovin taitavalta näyttänyt. Mutta saattoihan sen ymmärtää, että hyvää sen täytyi tehdä, kun melkein kaksikymmentäsenttinen penis on juuriaan myöten vitussa. Tyttö nousi sängystä ja lähti viereiseen huoneeseen päin, ja ilmoitti että se Tomi vai kukalie orjaksi luvattu voisi valmistautua. Tyttö palasi ja hänellä oli mukanaan käsiraudat, tekopeniksiä, ja vaselinia. Tomi laitettiin käsistään kiinni Sänkyyn ja muiden käskettiin pitää hänen jalkojaan levällään. Tyttö solmi mustan tekopeniksen, jonka sai vartaloon kiinni, vyötäisilleen. Hän siveli sen runsaalla vaseliinilla ja kysyi Tomilta oliko tämä valmis. Tomi nyökkäsi varovasti päällä. Tyttö sanoi vielä että tämä saattaa tuntua pikkuisen vielä aamulla. Sitten tyttö hitaasti työnsi tekopeniksen Tomin perä- aukkoon. Tomi äännähti lievästi, mutta pysyi kuitenkin rauhallisena. Kun tyttö oli saanut peniksen uppoamaan kokonaan Tomin peräaukkoon, tarttui hän Tomin vielä lievästi velttoon penikseen. Jo pieni kosketus sai sen kuitenkin nostamaan äkkiä päätään. Tyttö nussi Tomia pyllyyn ja runkkasi niin että Tomi ei voinut muuta kuin voihkia. Juuri ennenkuin Tomi laukesi, otti tyttö peniksen pois tämän peräaukosta ja otti voimakkaasti imien suuhun. Tyttön suu kirjaimellisesti täyttyi spermasta. Nyt olivat kaikki saaneet käsittelyä paitsi minä, mutta tiesin että minun aikani koittaisi nyt. Tyttö pyysikin, että tulisin lähemmäksi. Kipusiin sänkyyn ja kuuntelin mitä tyttö kuiskasi minulle. Tyttö kysyi minulta, että panisinko pahasta, jos muutkin pojat saisivat panna samaan aikaan. No en vastustanut, ja niin tyttö pyysi muutkin mukaan. Nyt tyttö muuttui todella vauhkoksi, ja syystä. Tyttö asettui istumaan Tomin päälle katse poispäin Tomista, ja minä taas katse tyttöönpäin tarkoituksena työntää edestä, ja Mika seisoi ja tyänsi parikymmentä senttisen kyrpänsä tytön suuhun. Minä ja Tomi ajastimme työntömme niin, että tytön ei tarvinnut liikkua, ja me tunsimme kun hän sai. Ja niin sain minäkin. Mutta vasta viimeisenä, joten sain tyt|n lopuksi itselleni, ja saatoin naida häntä kovasti takaapäin, ja siitä hän piti ja sai toisen lähes samanlaisen orgasmin. Lopuksi tyytö halusi palkita, tai ainakin osoittaa kiitollisuuttaan siitä, että olimme tuottaneent hänelle moista mielihyvää, ja otti meiltä kaikilta suihin. -The end- *************************** * TULOSSA * * NAAPURISSA.TXT * *************************** 10.1-90 *************************** * KIOSKIN TÄTI V.1 * *************************** (C)Merlin the Third Ah mikä ihana aamu, sanoin itselleni.Aurinko paistaa, eikä minun tarvitse mennä kouluun, saatika töihin. Kouluun jos olisin joutunut olisin todennäköisesti saanut hermoromahduksen, ja töissä lopputilin. No olin nyt kuitenkin kotona omassa sängyssäni, ja mietin mitä tekisin. Mielessäni käväisi ajatus, että lähtisin elokuviin. Ei Ei Ei, sanoin, ei tällaista päivää voinut kuluttaa puuduttamalla takamustaan katsoen Ewokkien paluuta. No ajattelin lähteä kauppaan ostamaan olutta, mutta sekään ei tuntunut hauskalta, sillä halusin tehdä jotain, mitä en ennen ollut tehnyt, jotain tosi repäisevää. Jos olisin tässä vaiheessa tiennyt mitä täkäläinen päivä pitäisi sisällään, olisin todennäköisesti ......... No lähdin R-Kioskille ostamaan Ilta-Sanomien aamupäiväpainosta. Enhän ollut sellaista koskaan tehnyt, hyvä aloitus sekin. Matka kioskille oli noin puoli kilometriä, ja taitoin sen jalan melko nopeasti, vaikken halunnutkaan pitää mitään kiirettä näin kauniina aamuna. Askelten hiljainen, ehkä hiukan laahava tahti sai minut tuntemaan itseni onnelliseksi ihmiseksi. No ehkä liioittelin mielessäni, sillä enhän minä tavallisesti lukenut muuta kuin sarjakuvalehtiä, ja ajankohtaisjulkaisut jätin omaan rauhaansa. Kioski häämotti jo nurkan takana. Kävelin reippaasti kioskin luukulle, ja katsoin sisälle, outoa, kukaan ei ollut sisällä. Kiersin kioskin toiselle puolelle ja katsoin kioskin avoimesta takaovesta sisään. Tunsin uskomattomia väristyksiä ruumiissani. Kioskin kahvihuo- neen pöytää vasten nojasi nuori kioskin hoitaja, jota en ollut nähnyt ennen, ja tyydytti itseään sormella. Vatsani täyttyi perhosilla, miten joku saattoi tehdä sen juuri noin. Tyttö nojasi vielä hetken pöytään jatkaen sormella, mutta sitten hän yllättäen lopetti ja hymyili minulle. Sitten tyttö pyysi minua hakemaan kylmäkaapista jotakin kättäpidempää. Tajusin tytön tarkoituksen, ja menin jääkaapille. En löytänyt muuta sopivaa kuin makkaran, joka oli suunnilleen 5cm paksu ja 15cm pitkä. Kun palasin kahvihuoneeseen, oli tyttö täysin alasti. Hän oli kahvipöydän päällä ja laittoi toisen jalkansa niskan taakse. Saatoin nähdä hänen sukuelimensä, ja näky oli todella ihana. Sitten hän laittoi toisenkin jalkansa niskan taakse. Nyt olin aivan sekaisin hurmiosta, jo oli aamu, lähden hakemaan Ilta-Sanomia, mutta en saakaan katsella iltatyttöä, vaan Nuorta tyttöä, joka tyydyttää itseään aivan luonnol- lisesti vaikka minä olen katsomassa. Kun tyttö oli saanut molemmat jalat niskansa taakse, hän pyysi tuomaani makkaraa. Ojensin makkaran tytölle, jolloin tyttö tarttui makkaraan kaksin käsin ja työnsi sen punaisena hohtavaan vakoon. Tätä toimitusta seurasi lievähkö huokaus tytön suusta. Tunsin kuinka erektio housuissani voimistui, en pystynyt pidättelemään sitä, kun katsoin kun tyttö työnsi makkaraa edestakaisin vaossaan. En kestänyt enää. Suljin oven ja avasi housuistani vetoketjun ja napit. Elimeni pullahti jäykkänä ulos ja päästin sen vapauteen laskemalla alushousuni sen päältä. Tartuin kiinni elimestäni, ja ajattelin, että jos tuo tyttö runkkasi tuossa, niin ei se voinut sen kummempaa minunkaan kohdallani olla. Rupesin runkkaamaan hitaasti, ja katsoin samalla kuinka tyttö voihki makkaran hieroessa hänen elimiään. Yhtäkkiä tyttö pyysi minut lähemmäksi. Tottelin, ja miksen olisi, olihan tyttö vieläpä erittäin hyvännäköinen. Tyttö otti jalkansa pois niskansa takaa ja levitti jalkansa koukkuun niin paljon kuin sai. Sitten hän työnsi makkaran takaisin sisäänsä, ja nytkytti sitä hetken aikaa. Kun hän oli ottanut makkaran pois, pyysi hän minua ottamaan sen suuhuni. Nyökkäsin hyväksyvästi, ja tyttö työnsi makkaran suuhuni. Tunsin huulillani tytön elimistä tulleen lämmön, ja saatoin maistaa hänen emättimensä maun. Tyttö otti kuitenkin makkaran pois suustani, ja pyysi minua, että runkkaisin itseäni. Ajatus tuntui omituiselta, enkö olisi vain voinut työntyä häneen. Tein kuitenkin kuten hän halusi ja tartuin elimeeni. Aloitin hitaasti, ja katsoin kuinka tyttö katseli kiinnostuneena toimitustani. Kun olin juuri saamaisillani tyttö tuli eteeni ja käski lopettamaan. Tyttö kääntyi ja paljasti peräreikänsä. Totesin, että siellä oli ollut muutakin kuin vain miehen sukuelin, mutta työnsin kuitenkin jo hieman lerpahtaneen elimeni sisään. Tunsin kuinka tyttö puristi pakaralihaksillaan peräaukkoa tiukemmaksi, ja aloin edestakaisen nytkytyksen. Kotvasen kuluttua sain ja irrottauduin tytöstä. Puin päälleni, sen kummempia ajattelematta. Tyttö teki samoin ja ajattelin, että tyttö oli jo saanut makkaraa käyttäessään, koska ei ollut pyytänyt minua sisään edestäpäin. Lähdin ulos ja haukoin henkeä. Silmiäni kirveli kirkas auringon paiste. Kävelin kioskin toiselle puolelle ja astuin luukulle. Hetkosen kuluttua tyttö ilmestyi luukulle ja kysyi mitä saisi olla. Pyysin Ilta-Sanomat, sillä sitähän minä olin tullut hakemaan. Tyttö haki Ilta-Sanomat ja ojensi minulle. Laitoin riittävän määrän kolikoita pöydälle, ja lähdin pois. Oloni oli outo, sillä olinhan juuri ollut sukupuolisessa kanssakäymisessä vastakkaisen sukupuolen kanssa, mutta en ollut eikä hänkään ollut ilmaissut, että näin oli tapahtunut kun minä asioin kioskilla. No päätin olla vaivaamatta päätäni enempää ja kävelin onnellisena tapahtumista kotiin. Kotona alkaessani lukea Ilta-Sanomia, löysin lehden välistä lapun, jossa luki: HEI SINÄ KUKA LIET OLIT TODELLA TAITAVA HOMMISSASI. PS. TUO ENSIKERRALLA KAVERISIKIN. (c) Merlin the Third Eli tarina saa kakkososan KIOSKIN TÄTI II [c.TAVI 1990] KIRSI Olin usein käynyt ulkon pyöräilemässä kesäisin ja pidin siitä todella paljon, joten tuli tavaksi käydä pyöräilemässä joka päivä kun vain ehtii. Perjantasin tein tavallisesti semmoisen 20 km lenkin ja sitten viikonloppuna semmoisia 5 km lenkkejä. Oli perjantai ja olin pyöräilemässä. Olin ajanut vasta 10 km ja toiset 10 oli vielä ajamatta, kun huomasin pyöreän perseen naisten pyörän vieressä ja kun tarkemmin katselin oli sielä joku tyttökin sen perseen vartena. Ajoin hänen viereen ja katselin häntä. Hän oli erittäin kaunis ja rakastuin häneen ensi silmäyksellä. Huomasin, että hänellä oli vaihteet hajal- la. Kysyin tarvitsisiko hän apua ja sainkin siihen myöntävän vastauksen. Aloin tutkia vaihteistoa ja huomasin siellä olevan muovipussin jäännöksiä ja takapyörä oli "hirttänyt" kiinni. Katselin ympärilleni ja huomasin muovipussin pyörän takana. Aloin repiä muovia pois vaihteistista ja kyllä se sieltä alkoi tullakin. Kun se oli kokonaan poissa kokeilin toimiiko vaih- teet ja pyöriikö takapyörä. Vaihteet eivät toimineet ja taka pyöräkin pyöri vain väkisin vääntämällä. Totesin, että asia ei ratkeaisi tässä ja autoin tyttöä viemään sitä kotiin. Siinä matkalla juttelimme sitten niitä näitä ja sain selville hänen nimensä, joka oli kaunein nimi mitä yleensä oli olemassa (ainakin minun mielestäni):Kirsi. Kun hän oli saanut pyöränsä kellariin katselin käsiäni ja kysyin saisinko pestä käteni. Hän pyysi minua sisään ja ohjasi minut pesuhuoneeseen. Siellä katselin ympärilleni ja huomasin sen olevan yllättävän siisti ja peilipöydällä oli Rexona nestesaippuaa ja Tampax tampoone- ja. Käteni pestyäni kysyin Häneltä voisimmeko tavata uudestaan ja hän ehdotti ensi viikon perjantaita, jolloin Hänen vanhem- pansa olisivat poissa. Suostuin siihen ja aloin iloisena polkea kotii, ilman niitä 10 kilometriä jotka minulta vielä jäi ajamatta. * * * Vihdoinkin tuli se kaivattu perjantai. Olin koko viikon hi- koillut ja ajatellut öisin mitä sanoisin hänelle. Koulusta ei perjantaina tullut mitään ajatteluni lomassa ja matikan maikan selitykset meni ohi korvien. Koulun jälkeen kävin suihkussa ja suihkutin deodoranttia kainaloihini ja erinäisiin muihin paikkoihin ja aloin syödä hermostuneesti. Syönnin jälkeen katsoin onko pyöräni kunnossa ja aloin miet- tiä missä Hän asuikaan. Ajelin ensin sinne missä tapasinkin hänet ja rupesin ajamaan sitä reittiä mitä olimme kulkeneet. Olimme sopineet tapaamisemme klo 19.00 ja tiukuni repi nyt 18.45. Tulin hänen kotiovelleen kymmentä vaille. Hän asui rivitalossa jossa oli viisi asuntoa, heillä kaikkein viimeinen ja rauhallisin. Soitin ovikelloa ja aloin odottaa. Sitten alkoi oven takaa kuulua rapinaa kun lukkoa avattiin. Hän oli juuri ollut suihkussa sillä kello oli vasta 18.50 ja Hänellä oli kylpytakki päällään. Hän pyysi minua sisään ja menin Hänen huoneeseensa. Istahdin sohvalle ja katselin ympärilleni, seinillä oli joitakin julisteita, joita en jäänyt katselemaan pitempään. Kirsin tullessa sisään hänellä oli vieläkin kylpy- takki ja katselin häntä. Hän oli erittäin kaunis ja kylpytakin alta pullottivat rinnat, kaula-aukosta näkyi hänen seisaallaan olon aikana vähän niitä ihania tissejä. Housujani alkoi kiris- tää, kun hän kumartui ottamaan lattialta kirjan, sillä kaula- aukosta näkyi nyt selvästi helakan punaiset nännit. Hän istah- ti viereeni ja aloimme jutella. Siinä jutellessamme hän nousi, meni kaapilleen (ikävä kyllä selkä minuun päin) ja otti kylpy- takin pois. Kyrpäni sai jäykkäkouristuksen katsoessani sitä ihanaa persettä josta lähtivät niin kauniit sääret. Hän otti kaapistaan sellaisen pitkän vaalean punaisen paidan, laittoi sen päälleen ja tuli takaisin viereeni. Käteni rupesivat hieromaan Hänen persettään ja Hän tuli lähelleni. Silloin Hän teki sen mitä olin odottanutkin; Hän suuteli. Pitkä kuuma suudelma ja kyrpäni jäykistyi taas. Hän alkoi ottaa housujani pois ja minä hipelöin hänen rintojaan. Ne olivat pehmeät ja ihanan tuntuiset Hän sai housuni ja paitani pois ja kaatoi minut sängylle, samalla kun otin hänen paitansa pois ja hän tuli viereeni. Katselin ja koskettelin niitä ihania tissejä ja aloin kuljetta käsiäni kohti sitä minkä vuoksi mies elää. Tunsin ihanat häpykarvat ja hieroin Hänen pillua. Työnsin kaksi sormeani sisään ja tunsin kuinka pillu värähteli. Kirsi vikisi hiljaa ja rupesin suutelemaan häntä. Hän löysi elimeni ja alkoi hieroa sitä parhaalla tavalla jonka olin kokenut. Otin sormeni pois pillusta ja työnsin kaluni sinne. Kirsi värähti ja ähkäisi. Aloin pumpata edes-takaisin ja jokaisella työnnöllä Kirsi ähkäisi. Pääni oli niiden ihanien rintojen välissä ja nuoleskelin niitä. Kirsi makasi silmät kiinni tyytyväisyyden ilme kasvoillaan. Kiihotuin nopeasti ja koko kesän varastoni purkautivat yhdessä hetkessä kuumaan pilluun. Sperma alkoi valua pitkin häpykarvoja ja Kirsi vikisi edel- leen. Liikutin huuliani alas päin Hänen vatsaansa ja kohtasin häpykarvat, jotka oli märät lämpöisestä spermasta. Nuolin hänen reikäänsä pitkin vedoin ja Kirsi painoi päätäni syvem- mälle jalkoväliin. Hän kietoi jalkansa selkäni päälle ja jouduin yhä syvemmälle pillun syövereihin. Lopetettuani Kirsi kääntyi vatsalleen ja laskeuduin hänen viereensä. Hän huohot- ti. Katselin Hänen tissejään ja niitä punaisia nännejä kun ne painautuivat peittoa vasten. Kirsi alkoi kahdella sormellaan hieroa pilluaan ja minä katselin lumoutuneena. Hän nousi polvilleen ja pyysi, että rupeaisin pökkimään häntä takaa päin. Tein työträ käskettyä ja Kirsi senkuin vikisi. Käänsin Hänet takaisin selälleen ja rupesin panemaan Häntä edestä. Pyysin päästä syvemmälle ja Hän nosti polvensa koukkuun ja levitin häpyhuulia ja rupesin panemaan. Kirsin rinnat heilui- vat panemiseni tahdissa ja aloin samaan aikaan imeä niitä. Nännit olivat jo kovia ja lutkutin niitä innoissani. Saimme molemmat orgasmin yhtä aikaa ja jäimme vielä vähäksiu aikaa yhdyntään. Suutelin häntä ja hän kiitti lämpöisesti. Aloin pukea farkkuja päälleni ja katselin, kun Hän makasi sängyllä jalat pikkuisen levällään ja pillu kiilteli kosteana häpykar- vojen välistä, Hänen rintansa olivat varmasti suurimmat mitä hänen luokallaan oli ja nyt ne olivat siinä minun käsieni ulottuvillani. Vielä viimeisen kerran Hän kahdella sormellaan hieroi pilluaan. Juttelimme vielä vähän ja pois lähtiessäni Kirsini makasi sängyllään alastomana ja pillu kosteana. KITTY.TXT written September-October, 1990 Copyright (C) 1990 by Green Hell, Inc. (Unlimited distribution is permitted as long as file remains unchanged.) "Anitta's Second Pussy" [YET ANOTHER INFAMOUS GREEN HELL PRODUCTION] -------- The problem with a kitten is THAT, Eventually it grows up to be a CAT! --Unknown -------- Kittens are very adorable animals, with their soft and fluffy fur, their cute little high-pitched meows. And of course they are so much fun to watch when at play. Watching the fuzzy, clumsy things rolling and bounding across the carpet, Anitta found her resistance breaking down. Her friend Josie had been pushing Anitta to take one of the kittens. "You don't have *any* other pets, your apartment building allows cats, and they are real easy to take care of." Josie was almost like an eager saleswoman at a department store, trying to convince a customer how easy it would be to buy just that one little item. "I don't know..." Anitta said, watching as one grayish kitten jumped up and down on a sibling in fiendish mock-battle. "The last cat I had was back when I was just a kid. He got hit by a car." She looked a bit sad about this, but smiled when a black and white patterned kitten tumbled two of it's siblings over in one swipe, then lost it's balance and fell on it's rump. "Then it's been too long since you had a pussy cat," Josie said with confidence. "Yes," Anitta said, reaching out to stroke one of the quieter kitten's on the head, "it's been too long." Chaos stalked the rubber mouse carefully, body hugged to the kitchen floor with his tail wagging in the air. Anitta watched from the counter, stifling an urge to laugh at the young cat's seriousness. When she had chosen the black and white kitten, it had adjusted to her apartment rapidly, after a few days of meowing for it's companions. To keep Chaos (who fast earned the name) happy, she had bought several cat toys and spent much of her free time playing with him. Now the high speed kitten was a young cat, nearly a year old. The rubber mouse, unsuspecting of it's fate, contemplated Anitta with eyes of black plastic. Don't look at me, Anitta thought, it's not like you're going to suffer. Chaos bounded across the short distance between him and the toy, which gave a wheezy squeak of surprise. After chewing and pulling at it for several minutes, Chaos determined that the enemy was defeated and the kitchen once again safe for Democracy. The mouse was slightly more chewed and looked like it might be considering a change of occupation. Chaos ran suddenly from the kitchen to the apartment hallway, then walked reagally to Anitta's chair and began to rub up against her legs, purring loudly. "Mrrroowww?" "You had your supper," Anitta said, "this is mine." She used one stockinged foot to caress Chaos back, who flopped down onto his side and started to bat at it. "Hey, that's my foot, not a toy!" Anitta poked Chaos so that he rolled onto his back. She noted that as usual he had an erection. The bright red tip of the penis peeked out from it's short, furred sheath. She had not yet gotten around to getting him fixed, since she had no other cats and he was kept in the apartment all the time. This meant that Chaos tended to be in a regular state of excitement, especially after playing. "Mrrrrrrph..." Chaos suddenly shifted as if a flea were itching him and started to lick his penis. Anitta felt strangely invasive watching him so she looked back at her plate. "Me and you both, kid. At least you can lick your trouble spot." Anitta sighed and pushed the plate away. No boyfriend for the last six months, and only two one-night stands. Her job at the bank and her studies at school were so demanding that sometimes she felt like just saying "fuck it!" Time for Mr. Vibrator, Anitta decided. It was Friday night, a time when many people were partying or playing. An absence of a party, Anitta thought, I might as well fuck myself silly. She dumped the remains of her meal in the garbage, left the plate in the sink, and went to the bedroom. Chaos ignored his owner, continuing with his cleaning. "Mrrpth." Like A Virgin? Deep Throat II? Maybe a classic... Of course, Peter North has a yummy body and big, juicy balls... Anitta pulled the XXX-rated videotape out of it's box and loaded it into the VCR. Usually it was fine to just fantasize, but tonight she wanted to fuck someone so bad that even watching a guy doing it to someone else would be a pleasure. As the tape started up, Anitta removed her clothes without any attempt to be graceful or neat. She unbuttoned her blouse, then tugged down the zipper in the back of her skirt, managing to fall back on the bed. "Woops." Eager bitch, aren't you? she commented to herself. On the TV screen, the credits had already gone by against a background of slurping, moaning acters from the movie. Now Peter North as some idiot office worker was in bed with his wife and a hard-on, which poked the sheets up. The effect was somewhat silly looking. Skirt removed and left on the floor, Anitta rubbed her crotch through her pantyhose. "Yeah," she said in excitement, "that's the ticket." She continued to rub herself through the pantyhose, deliberately staining them. They were an old pair, so why not get a bit of extra use out of them before throwing them away? Naughty girl, Anitta thought. Ruining your underwear! Peter North had already bugged his porno wife into letting her fuck him, but the bitch didn't seem too interested. She just laid there in her curlers as his long, smooth bone slid in plump, blonde cunt. She spent her time eating a banana and doing her nails while Mr. North grunted and exerted himself. Anitta's hand was a bit sticky with strained lubricants so she wiped it across the stocking along her thigh. Moving back on the bed so she could lean up against the walls and cushions behind her, she admired Mr. North's large, bouncing testicles. Having seen the movie more than several times, Anitta was aware of how much semen would be pumped out of those hairy globes. "Isn't it good honey?" Peter asked his disinterested, fictional wife. "Oh yeah," Anitta said. She had soaked her pantyhose enough so that she could wring out the juice if she wanted too. Somehow she had gotten very excited, more quickly than usual. Too long between fucks, she thought. She spread her legs wide and flat, straining her muscles against the elastic synthetic of the pantyhose. Her powder blue blouse was still on, open wide to let her breasts sit freely in the air. The pleasant fragrance of the perfume she had dabbed between them rose up to her nostrils. No one at the bank had seemed to take notice, though. Peter North was groaning as he pumped his wife, laying on her back. He pulled out with a grunt and a gasp. Anitta shoved her right hand under the pantyhose to start frigging herself, timing it with Peter's unloading of cum. Big, juicy streams of pearly white coated the porno wife's stomach and chest, piling up into messy layers. "Uuuhhmmmmmm," Anitta moaned, her index and middle fingers stroking the inside of her vagina. She whimpered a bit at the soft paws of pleasure flickering in her tummy. Impatient for full access to her quim, Anitta peeled the pantyhose down to her knees and put her right hand back in her crotch as she wrestled the undergarment off with her right. For a moment she looked terribly silly. Then, with a content little sigh, she laid back and spread her legs. No ordinary little stir session was this going to be! Anitta wanted to pretend as much as possible that she was being fucked. Peter North and several other studs were on screen now, stumbling through bad dialogue. Anitta flicked her right nipple with her left hand. The cone around it had already swelled with blood to form a brown, shiny base. Flicking her nipple made Anitta gasp, and wish her breasts were big enough so she could suck her own nipples. Her bust size was only 34, though. Phooey, Anitta thought. On the screen, Christy Canyon was in the president's office, apparently getting very turned on by thoughts of Corporate Power. Anitta fantasized about having breasts like Christy's, big enough to suck her own nipples with ease. She had to content herself with twirling a moistened index finger around the nipples, making shivery shocks go through them and into her puffy quim. Inspired by Christy's loud, whimpering moans, she rubbed her right hand's thumb pad against her clit, leisurely building up the tension of a climax. "Meeeooww?" "Jesus," Anitta exclaimed. She had forgotten entirely about Chaos. Now the cat had stalked into her bedroom, looking for her. The cat jumped onto her bed and made a small, inquisitive sound. "Now now fella," Anitta said. She swept the cat off the bed by sliding her right leg over. The young tom fell off the bed and glared at his owner for a moment before sniffing under the bed for dust bunnies. Christy Canyon had been joined by a quiet, short-haired blonde, who was now enthusiastically tonguing Christy's brown and pink pussy. Christy moaned loudly regularly, displaying real and great enjoyment of the licking she was getting. Anitta wasn't bisexual and rarely fantasized about lesbianism, but Christy seemed to enjoy this treatment a great deal. Anitta fingred herself carefully, wishing she had a guy there to clean her cream out. She wasn't fussy, any willing guy would due. But there was only Anitta and her fingers. Oh, and her vibrator. "OH yes!!" Christy cried out, humping her crotch against the petite blonde's mouth. "Ooohh uuuh uuuuh Uuuh UUUUUHH!" Her big, unenhanced titties bounced and jumped with her shudders of orgasm. The jiggles went unnoticed, since Anitta was retrieving her vibrator from underneath the pillow. Rather than a limited, battery powered type, Anitta had a full 110 volt, three speed, multi-head machine, the kind advertised as a "massage device". As Christy Canyon gave little hiccuppy sigh-moans of contentment, Anitta attached the round bulb stimulator to her vibrator. Ignored and rebuffed, Chaos had gone sniffing for something to play with. The floor under the bed was distressingly free of dust bunnies (a dead bug proved only slightly amusing when batted with a paw), so the tom had looked for any new thing in his owner's room. He had discovered the discarded clothes quickly enough. The skirt was familiar but the pantyhose weren't. Chaos was drawn to the pair by a strong, musky odor. He touched his nose to the stretchy fabric and smelled the female musk of sexual excitement. He started purring, buried his face further into the damp material, and kneaded it eagerly with his paws. "Well hello there," Christy Canyon said to the company vice-president who had just appeared on the screen, right after Christy had finished licking off her blonde friend. Anitta had been ignoring the screen, letting the moans and guttural cries stimulate her imagination as the vibrating bulb slid up and down inside her pussy lips. Lubricant shined on the plastic head and the lips that clung to it. Her first climax was getting close, blood pumping into a tight hooded bud of flesh. She watched as the new porno stud, Paul something?, was stripped by Christy and her friend. His cock was not quite as thick as Peter's but it was longer and still plenty meaty with nice veins and it bobbed around as he moved and Christy started masaging it and Anitta placed the bulb against her clit to make the come really blow. "AUUHHH! AAAHHHH! AAAh Aaahhh," she cried, clenching her thighs together, the pulsations of her pussy feeling like soft fingers kneading her crotch on the inside. "Aaaaah... ahhhh... aahhhh that's nice..." She had stuck the fizzing bulb of the device back in her crevice to draw out her climax in an almost painful manner. Now she clicked it off and let it lay on the bed between her legs. Christy Canyon was currently sucking on her boss's wagging cock, an eager expression on her face as she "mmmmmph"ed and "Hmmmmm!"ed in pleasure. A little quick on the trigger, Anitta thought. God I needed it so bad... Loud purrings attracted Anitta's attention. She leaned forward and saw Chaos kneading her pantyhose into clumps, his whole face stuffed into the crotch, eyes closed. She was puzzled for a moment, then realization struck. Anitta felt embarrassed that her pussy oils were obviously exciting the young tom. "Hey Chaos, come here boy. Here kitty, kitty, kitty..." Anitta made smacking noises with her mouth to attract the cat's attention. His ears pricked up at her and his eyes opened a bit, but he didn't stop purring or kneading. Feeling odd, Anitta reached out and snagged the pantyhose, now badly torn. "Jeez..." she said. The odd feeling was really churning in her now, and something was nipping at the edges of her mind. Chaos had plopped himself down after being separated from the undergarment. Now, rear legs supporting himself and front paws splayed to the sides, Chaos had started licking his little red cock. Anitta was watching. Christy Canyon was pretending to be really getting off on a tit fuck, but Anitta was feeling suddenly very nasty and wicked. She watched Chaos carefully, starting to stroke her crotch with one hand. His pink, round-ended tongue was making a muffled lapping noise as he licked his genitals. A bag of black fur and flesh hung just under the sheath of the penis. Anitta figured that proportionally, the balls were bigger than Mr. North's. This is sick, Anitta thought, getting turned on by a tom cat. Sick and nasty. Memories tumbled into her mind, memories of when she had been 13 years old and had been given a cat for a present. Named it Fluffy. Slept almost every night with Fluffy by her head on the pillow. Until several years later he had wandered too far into the street. But unburied by sharp sensory reminders were the memories of when she had woke up one night with Fluffy curled up between her legs, his warm and furry bulk pressing through the thin bed sheet. Her nightshirt. Against her panties and her private place. At 13, she had only her parent's somewhat vague explanation of sex, but this weight against her privates felt good. She stroked Fluffy and he responded with a contented rumbling. Pushing his bulk against her crotch, the little girl Anitta discovered warm and wonderful feelings in her tummy and privates. She didn't know she was lubricating until Fluffy yawned, stretched, and then sniffed. He snuffled at her crotch, making the little Anitta thrilled and scared and confused. A full grown and experienced Anitta was breathing hard at the memory which she had buried from shame and grief. She remembered how she had just laid there that night with Fluffy sniffing at her completely virginal and tender cunny. She had never even played with herself back then, so the sensations were quite unique to her. "Oh God," Anitta moaned. She fell back on the bed and slid three fingers into her pussy, finding it loose and sloppy. Her mouth was dry with excitement, forbidden thoughts and memories swirling in her head. "Ooooooh..." Trembling fingers plucked soft, spongy tissue, stirring Anitta's cunny cream into a froth and making sticky slurpy noises. "Uuummm it's so good... I was such a nasty little uuummmm girl..." Anitta stretched her outer pussy lips out and back to make her clit stick out like a piece of glossy red candy. Extended, her pinky nail slid under the cap of flesh and scratched the bud underneath. Anitta whimpered at the sharp pleasure. In her mind's eye, she envisioned the little girl she had been, short curly blonde hair topping a fair skinned face of simple prettyness. Her bedroom had been small, with pink stripes and flowers alternating on the wall paper. Lace had edged her bed sheets and pillow cases, her curtains and nightshirts. Posters of unicorns and horses had been taped neatly to the walls, along with one of David Cassidy. The room had held a faint smell of lilacs and honeysuckle. The 13 year-old Anitta had been pleased and confused after that first night. The next time she woke up with Fluffy laying against her crotch, several nights later, she laid still for over ten minutes. Her flower printed bed sheets had been crumpled to one side sometime during the night, so the cat had been resting on just her nightshirt. The warmth and softness of his body was very noticeable through the two thin layers of cloth that hid the young girl's cunniken. Cautiously, so as not to disturb Fluffy, she pulled at her nightshirt to slide it out from under the cat. The soft fabric made a faint ssshing noise, the only accompaniment to her nervousness and excitement. Then the hem of her nightgown was around her tummy and Fluffy was laying on his side against the slope between little Anitta's thighs. These same thighs were spreading automatically, just to accompany the cat. White cotton was the only barrier between Fluffy's body and the innocent girl's cunny. As an adult, Anitta had fucked many men, some good and some bad and some that were so nice that she didn't care what their performance was like. But none of them, and no fantasizing, had had the effect on her that this simple memory was. She was teasing herself unmercifully, nudging her fattened clitoris with one finger or the other as the rest explored her slick cunt. Musky oils and lubricants had flowed out to run into the crack of her ass, tickling her anal rosebud. Panting like a marathon runner, she clenched her bed sheet with one hand and arched her hips high up in the air. She felt like a bitch in heat, just waiting for a prick to stuff it's way in her caveronous cunt and rip her inside out. The emptiness of it almost made her cry. Snuggled in her comfy warm bed, little Anitta lay breathing as quietly as possible, which was very difficult. All the oxygen seemed to have rushed out of the air and her mouth was sticky-dry. She was also aware of something between her legs. Mom had explained about periods, but this didn't seem to be what she had talked about. The little maiden wondered if she had weed herself. It was feeling wet down there, and there was a sort of tingle too. She couldn't help shifting her bottom around, because of the itching. This caused Fluffy to wake up and move. Little Anitta felt an immediate pang of regret, though she didn't understand what was going on. Fluffy stood up and stretched in that back-arching manner that cats do. He nestled back down on the cushiony mattress, then caught the odor of the child's cunny. The moisture had crept through the cotton panties slowly and impregnated them with just a faint scent of her developing womanhood. Fluffy sniffed closer, and then thrilled little Anitta by rasping his tongue against the smooth fabric. "Oh, good kitty!" little Anitta had exclaimed softly. She didn't know why, it just seemed like Fluffy deserved the praise. More licks followed, the scratchy sound of the cat's tongue faint but clear in the room's stillness. poster of David Cassidey on her wall and wondered why it always made her feel giddy to think about kissing him. But not as giddy as she felt now. Ignored, the VCR dutifully decoded magnetic imprints into an image of Peter North sliding his cock into a boisterous Christy Canyon. "Oh Gaaaawhhd! Oh caaa-caaan you feel me come?!! Caaaa... caan you fffeel me coming all over your COCK?!" Anitta's body was tensed up like a revving motorcycle. Sweat glistened on her white skin, soaking the sheets under her ass and back. Every time she shifted, the sheets stuck to her. The discomfort was amplified by her sensitivity, making it just another part of the tremendous thump she was building. Humming with authority, her vibrator was torturing it's way across her body. She had used the flat, wide head on her breasts until she thought the nipples would spurt like little cocks. They were, in fact, seeping a tiny bit of fluid, ooze from glands tortured to produce something not available. Attached now to the metal peg of the vibrator was the clitoris cup. Unbearable as agony, it's vibrations beat at Anitta's clit unmercifully, threatening to abrade the skin. "Oh oh oh oH! OHH! It hurts! Oh fuck I'm gonnaaAAAUUUHHHH!!" Anitta dropped the vibrator and tugged at the clitoris as if it were a cock and she could make it squirt. Anitta whined and came, gulping in great breaths of air every few moments. As the intensity lessened, she moaned until the trembles of her climax went away, leaving her weak but still tense. "I don't believe it..." Anitta blinked sweat from her eyes. "I know I'm going to do it and I can't believe it anyways." She got up shakily and looked to see Chaos curled up on her skirt. She stumbled into her bathroom and peed. When she got up from the toilet she looked at herself in the mirror. A sweaty, crazed face looked back. "I'm going to do it," she said to her reflection. She turned on the tap. Cupped her hands under the stream. Slurped up the water. She rinsed her face off and dried it with a towel. She had to dry her thighs off too because of the flow that had dripped down. Breathing hard, Anitta left the bathroom, one hand fluttering near her crotch. She punched at the VCR several times and then managed to shut it off. "Chaos... kitty kitty kitty..." Chaos picked up his ears. A few more calls and he opened his eyes to look at his owner. Anitta knelt on the floor by the cat, feeling so wicked and nasty. With her index and middle finger, she scooped out some of her pussy juices and held them out to the cat. He immediately picked himself up and started lapping at her fingers. Rasping noises and Anitta's panting were the only sound for the moments it took Chaos to clean off all of the juices. "Good Chaos. Yes, you're such a good kitty..." Anitta scooted herself forward, spreading her knees and raising off her knees, until her crotch was positioned over the tom's head. "Come on Chaos... Here's more for you..." She was tensed in this position, bent back just slightly with her hands on the bed behind her, supporting. Chaos purred and stuck his face into Anitta's cunt making her tense more, before he finally lapped at the slit several times. "uuuuuhhuu-uh-uh! Oh good good kitty!" Anitta was practically whimpering. "My sweet baby cat, lick mommy's pussy..." She did whimper when the cat's excited lapping brushed her clitoris. Chaos's tongue was much smaller than the others that had been down there, but it's rough scratchiness on tender, sensitive skin was exquisite. And he kept lapping rapidly, like at a bowl of milk. Anitta did sob after several minutes of the torture. If she hadn't urinated earlier, she would lost her bladder right there. Chaos was getting aggressive, pushing forward with surprisingly strong muscles. His muzzle was damp and he was salivating a great deal. The pink, flat tongue darted in and out like a spring-loaded toy. There was little penetration but it's scratchy surface slipped over Anitta's outer lips, the inner lips, and occasionally her clit. Her muscles were starting to tremble from holding herself in this squatting position "Y-y-you're mommy's *best* kitty! Uhhuh! Oh God!! Please, please, please, pleasepleasepleeeeezzzeeee..." Anitta couldn't stand it anymore. She nudged her cat's head out of the way and stroked her clit several times to bring herself off. Chaos, not to be rebuffed, started licking at her hand and consequently her clit. Anitta screamed one syllable and started bouncing herself up and down on her knees as she came, startling Chaos away for the moment. After a minute, she stopped coming. And started crying. "Oooohhhh... Puh-poor fluuhffy... Oohhhhhh!!" Slumping forward, Anitta relieved the loss of her favorite childhood pet with unexpected intensity. Her first climax, at 14, had been when playing with herself while Fluffy lay purring beside her head on the pillow. She had always thought of the cat as the one to first bring her towards the realm of sex, in later years. Grief over Fluffy's death and then misdirected guilt had formed a barrier over the memories. And some sort of shame about the effect the cat had had on her. "Mrrreeoow?" Chaos cried, sensing a disturbance in his owner. Anitta sniffled and picked up the cat, cuddling him tightly. She kissed his forehead and said "You're so sweet. Yes you are!" She smiled as he started purring. His fur was damp all over his face. Anitta stood up and then sat on the bed, cradling the cat in her arms. Chaos's gold-brown eyes were part-way open, looking at Anitta. She petted him and hugged him, just enjoying the feel of his warm, soft furred body against hers. After a while, she laid back and let Chaos curl up on her tummy and relax. The weight felt good, but the soft fur against her naked skin was even better. Chaos's body rose and fell slightly with Anitta's own breathing. She had opened her legs a bit to allow the heat of her cunt escape freely. Getting easier to accept it, she thought. You're a pervert. She smiled a bit at the thought, then stroked Chaos gently from head to tail tip. Carefully, than, she took his tail and brushed it against her crevice. The fur tickled at first, but then it got wet and tickled a bit less. Chaos had opened his eyes again and was looking a bit surprised. His tail-tip was being introduced into his owner's crevice, pushing into her inner sanctum. "Good kitty," Anitta reassured the cat, petting him with her other hand. "I just want to see how it feels..." The hair on this thin, fleshy intruder was being matted back while Anitta shivered at the sensation of fur inside her cunt. Several inches were now inside her, not filling her up but making her very warm and gooey. Then, apparently annoyed at the abuse of his precious tail, Chaos gave a little growl and flicked the tip. Anitta gasped and jerked and Chaos whipped his tail away entirely, making her gasp again. "Oh wow," Anitta breathed. "If only..." She imagined a guy with a long, thin cock that could wiggle and twitch inside her. Then she imagined Chaos sliding his whole tail in her and she moaned. Chaos had climbed off Anitta's tummy and was cleaning his tail eagerly. In the position her was in to do this, Anitta saw his little red cock again. "Oh poor kitty. No one to fuck, just like me." She felt a bit guilty about this, as she should have had the cat fixed months ago. He hadn't even been allowed out to find some friendly little pussy. Nasty chills slithered up Anitta's spine. She leaned forwards and flattened herself out on the bed, facing her cat. "Good kitty," she said. "Sweet kitty..." She placed one finger under a furry ball and hefted it. Chaos's cleaning action slowed a bit. Anitta carefully brushed his cock tip. It looked almost like the end of a ball-point pen, with the point retracted. She could see now that a thin, clear fluid leaked from the tip. "Do you want it bad, Chaos?" Anitta giggled. "Mommy will make you feel better." She used her index and thumb of the right hand to pull back the sheath of the penis, revealing it's short length. Strange little hairs were visible near it's base. Chaos had stopped cleaning all together and slowly laid back on his side. Anitta used her right index finger to stroke his penis, which quickly soaked the finger tip. She was afraid to taste the fluid but she was very excited about it. What did kitty cum look like? she thought. She stroked the quivering, dripping cock, which was very hard, admiring it's flaming red color and the bevel point of it. "merrrooowww," Chaos exclaimed. Anitta could see his breathing was faster by the rise and fall of his sides. She experimented a bit and found a remarkably sensitive spot that made the tom make funny noises every time she rubbed it. He wasn't purring now but his tail was starting to whip back and forth. "Good kitty, it's ok, you'll feel allll better in a bit." Anitta was sliding her legs open and shut behind her, squeezing out pussy batter that stained her bed sheets. Her pinky on her left hand stretched out to poke the tiny, swollen testicles. "Allllll better," Anitta panted. She leaned forward a bit closer and watched the red cock intensely. Chaos was making a sort of growling-purr noise and whipping his tail all over. Then he stiffened and Anitta wished she could come at the same time as whitish fluid dribbled out of her kitty's cock, onto her fingers. She could feel the twitches in the tiny fur-bag as semen was pumped out. Chaos gave a loud yowl when he came, then scampered away from Anitta. "It's ok Chaos," she said. "We can play some more later..." She took her right hand, wet with the tom's spunk, and rubbed it between her legs. It was her imagination, but it seemed her cunny burned where the fluid brushed against it. "Such a sweet kitty," she whispered, cupping one breast as she diddled herself to another come. It was only Friday night, too! --*** THE END ***-- ________________________ _ ____________ _ _ TEXT BY TAVI _ _ 7.6.1990 _ _ ____________ _ ________________________ Oli toukokuun 20 päivä ja ulkolämpötila oli siina +25 astetta. Heräsin väsyneenä edellisillan valvomisesta ja raahauduin aamupesulle. Avasin suihkun ja väänsin sitä kylmälle, jotta heräisin paremmin. Menin varovasti suihkun alle ja olin saada sydärin, joten väänsin suihkun kuumemmalle. Lopulta pääsin suihkusta pois ja puin päälleni. Söin aamupalan ja lähdin kävelmään kohti koulua. Olin noin vuosi sitten katsellut koulustamme erästä rinnakkaisluokalla olevaa Saria. Katsellut ja ihmetellyt hänen kauneuttaan. Olinhan siinä jotain aloitet- takin yrittänyt, mutta yritykseksi se jäikin. Puolen vuoden kuluttua rohkaisin itseni ja menin sanomaan hänelle "Moi". Hän vastasi ja lähdin tyytyväisenä saavutuksestani kotiin. Rupesin odottamaan hyvää tilaisuutta keskustelun aloittamiseen ja kauan sainkin sitä odottaa, yli kuukauden. Lopulta hän istui yksin koulun pihalla ja menin hänen viereensä. Kyselin kaiken- laista ja ehdotin voisimmeko tavata myöhemmin samana päivänä. Siitä se sitten alkoi. Tapasimme joka päivä ja viihdyimme yhdessä. Nyt sitten oli tämä toukokuun 20 päivä ja olin tyyty- väinen miettiessäni saavutuksiani. Tulin koulun pihalle ja menin "pääovesta" sisään. Astelin rauhallisesti koulun käytä- viä englanninluokan eteen ja istuin lattialle. Sitten siihen alkoi kerääntyä myös muita omanluokkalaisia ja aloin jutella heidän kanssaan. Lopulta myös maikka tuli, vanha (kuten kaikki koulumme maikat) mummeli joka keinui kävellessään. Istuin takariviin ja melkein nukahdin. Sain kuitenkin valvottua tunnin ja astelimme välitunnilla. Kun olin tullut luokasta ulos näin Sarin odottavan vähän matkan päässä. Menin hänen luokseen, sanoin moi ja odotin. Lähdimme kulkemaan ulos, mutta kun olimme vessojen kohdalla Sari vetäisi minut kanssaan vessaan. Olin vähän aikaa ihmeissäni, mutta lopetin hämmäste- lyn, kun Sarin huulet koskettivat omiani. Suutelimme siinäö vähän aikaa ja kiersin vasemman käteni hänen taakseen samalla kun oikealla kädelläni avasin hänen housun vetoketjua. Työnsin käteni hänen housujen alle ja ... hänellä ei ollut pikkuhousu- ja. Hieroin vaginaa, joka tuntui kostealta, samalla kun edel- leen suutelimme. Kuulin kuinka muut oppilaat menivät opettaji- en ajamina ulos, joku yritti päästä vessaankin mutta koska olimme laittaneet oven lukkoon, se ei onnistunut. Nyt Sari alkoi avata housujani, hän saikin ne alas nopeammin kun oli kuvitellutkaan ja riuhtaisin hänen housut alas. Availin hänen paitansa nappeja samalla kun etenin huulillani alaspäin. Ensin kaulalle ja siitä eteenpäin rinnoille, joita jäin hyväilemään. Hänen rintansa olivat todella isot, isommat kuin muilla ikäi- sillään. Laskeuduin hänen navan kohdalle, samall kun hyväilin hänen lantiotaan ja pakaroita. Lopulta pääsin vaginan kohdalle ja rupesin innoissani nuolemaan sitä. Työnsin kieleni sisään ja liikutin sitä ylös ja alas, Nuolin häpykarvoituksen ihan märäksi. Sitten en enää voinut vastustella halujani vaan työnsin kaluni sisään. Kiihotuin nopeasti pannessani ahdasta vittua ja spermat syöksyivät kohti parempaa tulevaisuutta. Nopeasti hän vetäisi kaluni pois vitustaan ja otti kaluni suuhunsa. Hänen kieli pyöri terskani ympärillä, samalla kun hän pumppasi kaluani suussani. Käytävä oli nyt hiljainen. Kaikki olivat jo ulkona, paitsi me jotka nautimme toisistamme koulun vessassa. Hän lopetti kaluni nuolemisen ja otti loput- kin vaatteet päältänsä pois, sulki WC pöntön kannen ja istahti siihen. Nopeasti ja sulavasti hänen jalat nousivat koukkuun ja hän rupesi levittelemään vittuaan edessäni, minun katsoessa lumoutuneena. Hän avasi reppunsa ja otti sieltä jonkin laisen tekopeniksen, jolla hän rupesi tyydyttämään itseään. Hän nousi seisomaan edelleen pannen itseään tekopeniksellä ja haluten lisää "oikeaa". Nyt soivat kellotkin jo sisään, mutta kiih- koisamme emme kuulleet sitä. Nappasin muovilelun pois vitusta ja työnsin sormeni sinne. Sari voihkaisi. Hieroin klitorista ja kiihotin Sarin ja itseni valmiiksi. Työnsin kaluni vituun ja aloitin, nyt vähän rauhallisemmin kun ensimmäisellä kerral- la, panemisen. Sari kiersi kätensä ympärilleni ja huohotti, minä taasen pidin käsilläni vastaan hänen pakaroistaan ettei hän vaan pääsisi liian kauaksi. Huuleni liikkuivat taas kohti rintoja ja niiden ihanan punaisia nännejä, jotka ikään kuin kutsuivat nuolemaan. No mitäpä minä siinä odottelemaan vaan nänni suuhun ja... Sari sai orgasmin ja kiljahti. Toivoin hiljaa mielessäni ettei kukaaan kuullut. Jäimme vielä vähäksi aikaa vessan seinää vasten toisiamme suudellen ja hyväillen. Taas hän istahti pöntölle, mutta nyt ottikin laukusta jonkun laisen kosteusvoide purkin josta levitti jotain rasvaa koko keholleen vittua myöten. Puin päälleni ja autoin häntä samassa hommassa. Sitten lähdimme ulos ja erosimme jatkaaksemme oikei- siin luokkiin. Ja tämä kaikki tapahtui inhottavassa ympäristössä: Koulun ahtaissa vessoissa, mutta kyllä sitä kaikkeen pystyy jos ei ole pitkään aikaan saanut yhtä hyvää kuin Sari. Tämä on sitä epätoivon alkua. < < > > TAVI We're Not Here For Just Living, But Having Fun! 17.01-91 -=Mike=- All Made By My Self Publishing Sex Stories <> *************************************************************************** K R I S T I I N A +++++++++++++++++++ Koulussamme on terveydenhoitaja, jonka nimi on Kristiina. Tämä ko. naisihminen on n. 30v, mutta nainenhan on parhaassa iässä silloin (Nam). Weel, se oli yksi urheilupäivä, kun hän tuli kerran mun luokse ja pyysi mua sinne, kun sillä oli jotain asiaa. Tietenkin läksin tallustelemaan syötyäni hänen peräänsä kohti vastaanottoa. Mietiskelin mitähän tämä nyt on, mutta en vaivannut päätäni sillä sen enempää, kun jouduin jo moikkaamaan yhtä vastaan tulevaa söpöläistä (Kimmaa). - Moi, sanoi tämä nuori neitonen ujosti (Khiih) - Moah, vastasin miehekkäästi I) ja jatkoin matkaani. Ovi oli kiinni, mutta täysin epähuomiossani astuin sisään (kompastuin) ja katsahdin missäs tämä Barbara (Tällä nimellä me kutsuimme häntä :), on. - Hei, painu vittuun täältä!! Joku huusi korvani juuressa. - What!? Sain sydärin ja veritulpan moisesta huutamisesta, kun en ollu edes ketään nähnyt sisälle astuessani. Siinä oli joku tuntematon, 'bout mun ikäiseni kimma yllään vain pieni T-Paita ja pikkuhousut. Fuck, punastellen pyysin anteeksi ja tein strategisen vetäytymisen B) . Istuin odottelemaan vuoroani siihen ovetuksen ulkopuoliskolle, otin hyllystä jonkin vihkosen, missä kerrottiin jotain sukupuolisairauksista ja kumin käytöstä. Naureskelin mielessäni, kun jo n+1:ttä kertaa luin samaa juttua, jota meille oli jauhettu jo yläasteelta asti. Ei siinä mitään, kumit kunniaan on oma mielipiteeni, mutta liika touhottaminen ei kyllä ole mikään hyvä asia. Shit, mitä nyt oikein sekoilen, siis takasin asiaan. Noin 5minsan kuluttua käytävästä kuului kopsetta, ja herkät kuulo- elimeni tunnistivat heti tulijan. Se oli Liisa taas menossa röökille skuttaan. - JA TUPAKAT POIS ! Karjaisin, ennenkuin edes näin tulijan tai hän minut. - SHI... Liisa sai sanotuksi, mutta huomasi sitten virnistelevän naamataulukkoni -:) ,- Fuck sun kanssas, luulin että se oli Muke (Yks meidän skolen maikoista), Liisa sai sanotuksi. - Hem :), taas menossa tupakalle vai?! En mää tollasii kimmoja kyllä välitä nuolla sanoin Liisalle, ja sitäpaitsi... Noh, siihen lause sitten katkesi, kun Liisa moiskautti pienen intohimoisen suutelman. Jokin refleksi saa aina käteni liukumaan kimmojen perseelle, niinkuin jälleen kerran 8). - Tarkemmin ajatellen... Huokaisin :) - Niin ? Liisa kysyi irvistellen voitokkaana - Ok, tän kerran voiti... Hänen kätensä hakivat verkkareiden sisällä pullisetelevan Ol' Friendini, - Tarkoitan tietenkin että mene ihmeessä röökille :). Sinne Liisa sitten häippäs ja minä jäin uneksimaan hänestä, kun sitten viimeinkin tämä kimma Barbaralla tuli ulos ja mulkaisi minua vielä vihaisesti (Kummallista tämä nuoriso). - Okej, tuu sisään Barbara (Kristiina) pyysi. - Tietenkin, mitäs tänään leikitään, kysyin heti hurmaavasti ;) . - Äläs nyt innostu, Kristiina katkaisi, on vain asiaa näistä sun naisseikkailuistasi. (Sydämmeni lähti jonnekkin, vereni hyytyi, varpaani painuivat betonin läpi). - Mi.....Mistä naissssss.eikkailuis..a ? - Älä yritä mitään, olen kyllä kuullut että oot menny sänkyyn suunnilleen kaikkien kanssa jotka liikkuvat. - Ömh....Siis...(Hui)..A-a-inostaan kimmojen, puolustelin. - Ei se ole mikään pelastava syy, hän sanoi ja katsoi minua tarkkaan (Hän näki: Punaisen valon, kasan hyytelöä sekä parit sulaneet silmälasiot). - Eks tääl oo kuuma, henkäisin. - Älä jaarittele vaan vastaa, onko todellakin näin, Barb tiukkasi. - E-ei, kkaai ? Olin lievästi vaivautunut. - Eli ? - Nnnno, ehkä joidenkin ? Siinä se nyt toljotti minua kuin entisajan inkvisiittori, odottaen vain minun tunnustavan olevani noita tai jotain semmoista. Minä puolestani ihailin huoneen seiniä ja julisteita, sekä hienoja kasveja. Kellot soivat jo välitunnin päättymisen merkiksi. Liisakin kipitti metsästä käytävään, huikkasi vielä minulle ikkunan toiselta puolelta. Kristiina nousi seisomaan, ja minä näin itseni jossain leikkauspöydällä makaamassa ja jonkin tohtorin, jolla oli kädessäni Good Ol' kaluni. Yritin vanhaa naamioitumis keinoa, olla näkymätön, mutta tälläkertaa se ei näyttänyt onnistuvan, vaan Barb kiersi minun taakseni. Tunsin kuinka hänen katseensa poltti selkääni, ja huomasin polttavien säteiden kulkevan lävitseni (Pöytä oli syttyä). Yhtäkkiä hänen kätensä koskettivat niskaani. Huudahdin ja pomppasin katosta läpi hetken kuluttua tippueni takasin tuolille, missä hetki sitten olin istunut. Kun olin taas laskeutunut kiertoradalta Kristiina kosketti uudestaan niskaani. Kelasin hetken mitä helvettiä nyt tapahtuu, kun huomasin hänen hierovan minua..HIEROVAN?!, prosessorini menivät lukkoon ja UPS järjestelmäni rupesi käynnistelemään 68000 prossuja, jotka kuitenkin rupesivat Guruttamaan heti lämmetessä, joten kytkin ne pois ja käynnistin lainaprossun (ZX80A) joka yritti pitää minut koossa. - Noh, älä nyt jännitä Kristiina kuiskasi korvaani. - En (Enpä!), mmmmun pitäs varmaan mennä tunnille.... - Älä nyt pelkää, mä kirjotan sulle lapun, että olet ollut vastaanotollani (Todellakin, pfiuh) Kristiina siis hieroskeli minua.Prossu kuumeni ja kuumeni, kunnes tavallinen 20286-S (Sex) prossu rupesi käynnistelemään itseään tulevaan tapahtumasarjaan, joka tallentuisi automaattisesti Grasp-muotoon ;). Hivuttauduin ylös tuolistani, mutta olin kaatua samantien pöydälle, kun hyytelöjalkani eivät tahtoneet kantaa. Kokosin siinä huojuen itseäni ja ajoin pari sisäistä Analogista LoopBackiä ja piristyin sitten nopeasti. Käännyin kohti Kristiinaa, joka hymyili minulle pyöreällä naamallaan. Laskin käteni hänen lanteilleen ja puristin häntä vyötäisiltä varovaisesti, minkä seurauksena hänen kätensä lennähtivät kaulalleni (Uuurgh). Hivutin vapisevia käsiäni ylöspäin, kohti hänen kainaloitaan. Kun olin hänen rintojen kohdalla, peukaloni koskettivat niitä varovaisesti tutkien tuota paidan alta näkyvää vuoristoa. Tunsin pehmeän lihan kankaan läpi. Peukalonpäät koskivat nyt hänen nännejään, jotka olivat kovettuneet koskettelustani. Käteni liukuivat takasin alas ja kääntyen syvemmälle hänen taakseen laskeutuen hänen kuperalle perseelleen, mitä puristelin hetken, kun sitten jatkoin tutkimusmatkaani vielä alaspäin, hänen reisien taakse ja sieltä takasin ylöspäin. Kristiina painautui itseäni vasten ja työnsi naamansa aivan lähelle omaani. Tunsin hänen lämpimän hengityksen kosketuksen ihollani ja hänen hyväilevät kätensä selkäpuolellani. Raotin huuliani ja syöksyimme toistemme kimppuun. Revimme toisiltamme vaatteet ennätys vauhdilla ja aloimme todenteolla naimaan. Hän kumartui perse minuun päin sille 'sängylle', mikä kaikissa terveyspaikoissa on ja heilutti sitä kiihottavasti. Laskeuduin hänen taakse polvilleni jolloin hänen molemmat reikänsä tulivat silmieni eteen. Otin hänen perseestään tukevan otteen ja levitin sitä, jolloin persereikä ja vittu olivat nyt täysin ahnaan kieleni ulottuvilla. Nuolaisin ammattimaisin( :) ) ottein hänen haisevaa (Tuoksuvaa) vittuaan ja näin kuinka häpyhuulet liikahtivat lämpöisen kieleni kosketuksesta. Nousin kuitenkin pian seisaalleni ja levitin hänen jalkojaan leväälleen ja työnsin munani Kristiinan vakoon. Hän voihkaisi syvään ja aloin pumppaamiseni. Pidin käsilläni hänen lanteistaan kiinni, jotten vetäisisi liian taakse ja katkaisisi epähuomiossani kaluani. Aikani häntä paukuteltuani vedin kaluni pois hänen vitustaan, ja otin pöydällä näkyvän huulivoide purkin käteeni ja levitin sitä Kristiinan pyöreälle perseelle, syvälle hänen persereikäänsä ja työnsin munani kerralla syvälle Barbaran perseeseen. Tuntui hyvälle ja ajattelin kerrankin vain itseäni kun pistin vauhtia päälle ja työntelin kullini punaiseksi kun viimein tunsin lastin lähtevän tavanomaiselle kierrokselle. Pidättelin verisuoneni päästä melkein poikki, kun viimein päästin orgasmini valloilleen. Huokaisin syvään ja vetäisin kullini hänen spermaa valuvasta perseestään. Vetelin kaluani vielä muutaman kerran, puristaeni tipat hänen selälleen. Lysähdin tuolille istumaan, mutta Kristina ei ollut vielä omia orkkuja saanut, joten häne kävi polvilleen eteeni ja otti letkuni suuhunsa ja alkoi imemään siihen uutta voimaa. Kankeni rupesikin ottamaan eteen ja Barbara kiipesi syliini ja ohjasi munani sisäänsä ja alkoi ratsastamaan päälläni. Nuolin hänen edessäni hyllyviä rintojaan ja käteni kaivautuivat hänen pehmeään perseeseensä. Kieleni pyörivät hänen nänniensä päällä, tunsin kuinka maito rupesi virtaamaan pureskelustani. Tuoli nitisi ja naksui, mutta pysyi koossa. Barbara oihki ja voihi yhä äänekkäämmin, kun sitten käänsi päänsä takakenoon ja kouristi selkänsä huokaisten syvään. Nyt minä puolestaan olin valmis uusiin pippaloihin, joten työnsin kaluni hänen nenänsä eteen, jonka hän sitten otti suuhunsa ja rupesi imeskelemään semmoisella innolla, että luulin aluksi kaluni irtoavan, mutta kyllä se pysyi, älkää pelästykö. Juuri ennen kun latasin täydeltä laidalta vedin kaluni hänen suustaan ja vetäisin itse parikertaa. Smägmä tuli sitten vauhdilla Kristinan naamalle, josta se valui osittain lattialle, osittain Kristina nuoli sen naamaltaan ja nieli. Puin päälleni, sain Kristiinalta lapun ja suunnistin kohti ovea. - Et kai pahastunut, Barbara kysyi ? - En, En todellakaan, hymyilin täydellä hammasrivistölläni. - Hyvä, luulin jo. Muista sitten että minäkin olen ihminen ja nainen, Kristiina lisäsi, mikä oli aivan selvä kutsu uuteen tarkastukseen :) -------------------------------------------------------------------------- Huh, en keksi mitään loppulausetta, mutta olkoon. Zeih Hai ! (See Ya!) T. -=Mike=- Dedicated To: Kristiina (Our Sexy School Nurse :) ) --- Proffa Cupola matkalla ruotsimaahan --- Niin, ruotsiin oltiin lähdössä. En olisi sinne muuten mennyt, mutta laivamatka ja halvat viinakset kiinnostavat minua sen ver- ran, että piti silti lähteä. Kuljeskelin terminaalissa ja tark- kailen ihmisiä, etsien jotakin hyvännäköistä blondia matkaa aja- tellen. Eipä ollut onni suotuinen, kaikki olivat vähän lihavia, joiden alle ei ole hyvä jäädä, tai muuten vain epäkiinnostavia. No, kai siellä laivassa sitten löytyy jotakin, mietiskelin ja annoin rullaportaiden kiidättää minua ylös lipuntarkastukseen. Täällä olikin paljon enemmän väkeä. Teroitin katsettani, ja vot: Mikä yksilö! Mitkä muodot! Tunsin sydämeni lyöntitiheyden kiihtyvän, kun katselin tuota vaaleaveristä, ihanteellisen muo- toista kaunisvartaloista ja -kasvoista tyttöä. Hän oli matkassa ilmeisesti yksin, koska kukaan hänen vierellään ei näyttänyt hänen matkatoverin näköiseltä. Samalla kun jono eteni, katsoin hartaasti tuota luomakunnan suurimpiin saavutuksiin kuuluvaa muodostelmaa. Nyt hän meni sisään, äh, ja katosi näkyvistä. Kiilasin jonoa melkoisesti ja ryntäsin hänen peräänsä. Tavoi- tin hänet kohtapuolin. Jäin 'vakoiluasemiin' muutaman metrin hänen taakseen. Katselin noita vaaleita hiuksia aivan kuin ne olisivat olleet jo minun, kun hän otti avaimen receptionista. Hänen hyttinsä oli samassa kerroksesa kuin minulla, ei, samalla käytävällä. Katsoin avaimen numeroa, 6212. Sehän on tuolla, mi- hin tuo kaunokainen on kävelemässä. Ryntäsin päätäpahkaa eteen- päin ja saavutin tytön. Sanoin moi, ja kysyin voinko auttaa hy- tin etsimisessä. Sain vastaukseksi hymyilevän hymyn, joka oli pudottaa minut kanveesiin. Esittelin itseni Proffaksi ja kysyin missä hänen hyttinsä oli. Numero 6213. Glup, viereinen hytti! Tyttö sanoi olevansa Kaija, mutta häntä kutsuttiin Kaisaksi. Saavuimme hytteihimme. Sanoin Kaisalle, että hän voisi tulla 'vierailulle' hyttiini, matkakaan ei rasittaisi. Voinhan mä tul- la, sanoi Kaisa myöntävästi. -Milloin sopisi? -Sanotaan 3 mi- nuutin päästä, vastasin. -Lopeta... pitää ensin vaihtaa vaattei- ta ja purkaa matkatavarat ja........ -Ok, puoli tuntia. Päästiin siis sopuun. Menin hyttiini, ja kävin ensitöikseni wc:n puolella täyttämässä laivan vesivarastoja. Tällekin tulisi vielä käyttöä, tuumiskelin pidellessäni munaani tähdättynä laariin. Ajatuksiini tulivat Masterin jutut boksissani. Ei kai nyt silti... no katso- taan... Laittelin itseäni kuntoon, eli kampasin harvinaisesti hiukseni. Pitihän tässä olla tyylikkään näköinen, vaikka ei se oikein sovi imagooni. Kelloni ajanotto näytti, että oli kulunut 28 minuuttia ja 42 sekuntia. Eikö Kaisa tulekaan, aloin epäilemään. Yritin kuunnella mitä Kaisa teki laittamalla pääni seinään kiinni. Mut- ta eipä se paljon auttanut, se oli wessan seinä... Kuljeskelin hermostuneena edestakas huonetta. Jo 29.17! Nyt! Kuului oven kolahdus, sieltä hän tuli! Nyt hän koputti ovea! Verenpaineeni nousi yli tulvarajan, kun menin avaamaan ovea. Kaisahan se siel- lä. OOOOHHH! Miten kaunis hän saattoikaan olla! Turkan tusinat! What a body! Kaisa oli pukeutunut vaaleaan hameeseen ja vaalean- siniseen silkkiseen paitaan. Hänen pitkät, vähän kiemuraisetkin hiukset olivat todella ilo silmälle. Kaisa astui sisään. Hymyilin hänelle ja kehuin hänen kaunista ulkonäköään. Siihen hän vain nauroi ja sanoi että eihän sitä ryysyissäkään tuleman pidä. Istuimme pöydän ääreen ja katselim- me ulos saaristoa. Puhuimme aluksi vain yleisistä asioista, sää oli pilvisen tuntuinen ym.. Kello oli melkein 7. Sanoin, että voisimme lähteä yhdessä kiertelemään laivaa. Tunsin voitonrie- mua sisimmässäni, kun tyttö suostui siihen ja sanoi tulevansa ilomielin kanssani. Menimme aluksi kannelle ulos ja istuimme aurinkotuoleille. Mutta koska oli vähän tuulista, emme olleet siinä pitkää, vaan menimme takaisin sisään. Päätimme mennä syö- mään alakartteen, ei mitään turhanhienoa siis, vaikka budjetti- ni olikin pienentynyt, koska oli tullut harrastettua kaukopuhe- luita viime viikolla. Istuimme vastakkain pehmeille penkeille ja aloin saada itseni vakuuttuneeksi että Kaisasta tulisi vielä paljon iloa... Tilasimme chatobriaania ja valkoviiniä, alku- ruuaksi vielä jotakin ihme kanalientä.Koska alakartessa oltiin, oli täällä orkesteri, joka ei huonompaa vielä ole nähnyt. Väkeä oli meidän lisäksemme n. 7 muuta, tuolla vastakkaisella sivul- la ravintolaa. Päätin antaa vähän rohkaisua orkesterille ja ta- putin kovaäänisesti kun heidän kappaleensa oli loppunut. Mikä vaikutus sillä oli muihin. Ne 7 muuta kävivät pienen turbovii- veen jälkeen myös taputtamaan, ennen tätä he olivat olleet ai- van hiljaa. Nauroimme yhteen ääneen Kaisan kanssa, kun bändi kiitti kohteliaasti valtavista suosionosoituksista. Söimme ja joimme ruhtinaallisesti ja huomasimme sen jälkeen laskunkin olevan sen mukainen. Tök, tök, paras kai maksaa. Huh huh, myös Kaisan lasku. Mutta kaipa se olisi sen arvoista. Läh- dimme tax free - myymälään ostamaan vähän nautittavaa ja pala- Lukekaa Proffan tekoja seuraavassa messussa... simme hyttiini. Istahdimme sängylleni vierekkäin jo paremmin toisiimme tutustuneina. Korkkasin kaksi Carlsbergiä ja heitin korkit hienossa kaaressa roskakoriin. Aloimme päästä todenteol- la juttuun kiinni ja Kaisa kyseli 'harrastuksiani'. En voinut olla kertomatta boksini hienoja kirjoituksia, päästiin nääs tällä tapaa itse aiheeseen. Kaisa hymyili kertomuksilleni ja sanoi että tapaisi mielellään niiden juttujen kirjoittajan. Mitä mitä, ei kai hän käännä päätään minulle. Korkkasin Kaisal- le toisen Carlsbergin ja itselleni kolmannen. Siirryimme aihee- seen numero 5. Sain tietää vähän Kaisan taustaa ja että hän on kotoisin Helsingistä. Tunnustin itse olevani sellainen pikku landepaukku Seinäjoki-Citystä Suur-Suomesta. Mutta kerroin et- tä siellä ei ole susia, mitä nyt poroja naapurissa. Huijaa, alkoi känni painaa väkisin päälle. Kummallakin. Pää- timme lähteä diskoon pitämään vähän tanssimaan ja lisää ryypis- kelemään. Käsi kädessä kuljimme ensin hissiin ja valitsimme kerroksen 0. Syvyyksiin päästyämme totesimme diskon olevan to- della ankea paikka, mutta piti kai kestää. Paikka oli täynnä alaikäisiä, ja tanssilattia oli täynnä muijia. Menimme ensiksi yhteen reunapöytään janoamme sammuttamaan. Vähän ajan kuluttua kysyin Kaisaa tanssimaan. Ne soittivat ekaksi jotakin paskaa musiikkia, mutta kyllä se välillä aina parani makuni rajoihin. Melu oli kyllä sellainen, että ei paljon puheesta väliksi. Katsoimme vain toisiamme kuin toisen parasta odottaen. Kello vierähti yhteen ja tuli ilmoitus että ipanat ulos täältä ja ne saa jäädä jotka todistavat jotenkin olevansa maagisen rajan ylittäneitä. Jo tuli tilaa, ja saimme rauhassa nauttia illasta. Kaisa sanoi ettei enää millään jaksanut tanssia, joten menimme takaisin pöytään. Tilasimme vielä parit annokset ja juttelimme TODELLA vapaaluontoisesti. Kumpikin oli melkoisessa humalassa joten juttu luisti hyvin. Lähdimme n. puoli kolme pois paikasta ja suuntasimme matkamme takaisin hyttiin. Tällä kertaa Kaisan hyttiin. Jatkoimme juontia ja aloimme olla kyllästymispisteessä kemiallisesti ajateltuna. Kävin ehdottamaan että menisimme nuk- kumaan (' '), mutta eipä näyttänyt onnistuvan. Joten päätin an- taa hänelle vielä kunnon tujauksen lisäainetta ja odotin kunnes se alkoi vaikuttaa Kaisaan. Kysyin uudestaan yhteistä 'nukku- mistamme' ja siihen hän suostui. Olimme jo väsyneitä ja aloimme riisua hiljalleen. Hups, sinne menivät housut, hops tuonne pai- ta. Kaisa pysyi tahdissa mukana. Joo nyt lähti vielä sukat ja aahh vielä viimeiseksi alushousut. Paljastin itseni samaan ai- kaan kuin Kaisakin ja katselimme toisiamme. Kaisasta kuvaus: vaaleat hiukset, kauniit kasvot, rinnat isot pituuteen ja ko- koon nähden, vau mitkä hedelmät. Alaspäin mentäessa tulivat vastaan ruskeahkot karvat, joita tietysti kauimmin ihailin. Sa- mantapaisen reportaasin teki myös Kaisa minusta, huomasi huo- kailevan munani kipristelevän tuskaantuneena odottamiseen. Mitäs sitä ihmettelemään, hyppelehdin sammuttamaan ison valon ja kömmimme vuoteeseen. Otimme ensiksi mukavan ratsastusasennon ja tunsin kuinka rustoni alkoivat jähmettyä Kaisan hellävarai- sessa käsittelyssä. Hän kutitti aivan penikseni päätä. UUUHHHH! Yritin kipristellä mutta ei se onnistunut. Tauti! Samalla kun Kaisa rytmillisesti teki edes-takas-liikettä, katsoin hänen isoja rintojaan. Vaihtelun vuoksi vaihdoimme asentoa ja ehdotin 69:ä. Jeke jeke, siitä vaan. Kävi jo Kaisakin voihkimaan kun painoin pääni hänen karvoihinsa ja vähän työstin niitä. Jat- koimme tätä muutamia minuutteja, kunnes Kaisa tuntui todella olevan saanut tyydytyksensä. Nyt viimeiseen vaiheeseen. Esilei- kit olivat ohi, ja tunsin kuinka lasti oli valmiina syöksyyn. Kokeneesti painoin penikseni Kaisan vittuun ja tein pari edes- takas-liikettä Kaisan avustuksella. Ai jai, nyt nyt se tulee. Vatsalihakseni jännittyivät kuten koko muukin kehoni. LAUKAISU! Huaaahhhhh! Ruiskista! Potenssiin 4. Jo helpotti. Voi onni ja autuus. Pysyimme paikallaan vielä aimo tovin ennen kuin vedin kyrpäni pois ihmisten ilmoille. Halasimme toisiamme karvat toi- sissaan kiinni ja koimme lähes yhtä makoisia hetkiä kuin äsken. Vihdoin emme enää jaksaneet pysyä hereillä vaan nukahdimme on- nellisina siihen samaan sänkyyn vierekkäin. Mutta emme pitkäksi aikaa. Joo, cirkka parit tunnit. Laiva saapui Tukholmaan. Herä- simme herätysmusiikkiin ja nousimme ylös. Puimme vaatteet pääl- lemme. Kysyin, jos voisimme tavata illalla jossakin niin jat- kettaisiin hauskanpitoa. En kyllä juurikaan uskonut että Kaisa tulisi, vaikka sovimme että tapaisimme Vellamon ravintola Culi- narin edessä. Päivä kului kaupunkia kierrellessä. Gäyskentelin Ringvägenin tavarakaupassa. Sieltä astelin kuninkaanlinna pällistelemään kuin pahainen turisti. Kansallismuseoon en sentään mennyt. Mutta gröna lundissa kyllä kävin kääntymässä. Ja tietysti siel- lä vanhassa rappeutuneessa kaupungissa, oli muuten tosi tylsä paikka. Kaupungissa välttelin tietoisesti keltatukkaisia ruot- salaispoikia, jotka käyttävät huulipunaa. Tänne saisi se sante- ri tulla asumaan, mietin, saisi yhtä älykästä seuraa. Saataman Hååkkanit ja Olofit, sais painuu vittuun, tai perseeseen. No, menihän se päivä tukholmassakin. Kävelin nyt jotakin siltaa pitkin Silja Linen terminaaliin. Mielessäni pyörivät edellisen yön tapahtumat ja toivoin hartaasti että näkisin Kaisan tapaamis- paikassamme. En kyllä mitenkään voinut uskoa, ei ne yleensä tule toistamiseen. Mutta parempi katsoa ja tehdä sitten viisaammat päätelmät. Terminaalissa oli valtavasti väkeä. Menin talletuslo- keroiden luokse hakemaan veskaani. Ai mitä veskassa, no eipä ai- nakaan yöpukua. Laitoin sinne tuliaistavarani (nautintoaineita), ja käppäilin istumaan johonkin. Hitto jotakin eläkeläis-vammaisia tulossa laivaan, niitähän on ainakin kolmekymmentä samassa ryh- mässä. No, ei kai ne pahaa tee kun menevät heti hyttiinsä ja käy- vät nukkumaan. No niin, nyt päästiin lähtemään laivaan. Yritin katsella väkijoukkoa, siinä toivossa että näkisin Kaisan, mutta eipä osunut silmiini. Laivaan päästyäni menin suoraan hyttiini, ja vaihdoin vähän vaatetta. Ja kampasin hiukseni. Sitten lähdin suoraan treffipaikallemme. Tai en aivan suoraan. Kävin pelaa- massa Pole Positionia. Otin harjoitusradan ja ajoin samalla tyylillä kuin tavallisesti, tuloksena paalupaikka. Ilmalaiva purjehti ruudun yli ja moottorit kävivät ulisemaan. Jihhhuuu, menin kärkeen! Mitä helvettiä, mistä noita autoja aina ilmes- tyy jo ensimmäisen kierroksen aikana eteen, on tää niin epärea- listinen peli. Mutta nyt piti mennä sinne ravintolaan. Kiipesin portaita ylös ja näin, kuinka Kaisa tuli ravintolan eteen samaan aikaan. IHME! Voi hitto! Annoin hänelle suukon ja lähdimme yhdessä matkaan. Ensin menimme tax freehen ja sain yhden 20-vuotiaan hakemaan mulle Bagardia, Kossua ja yhden kartongin. Toisen ostin itse, maihariin kun tulee ne merkinnät. Ei, en itse polta, ne ovat vain tuliaisia muille. Tyytyväisinä ostoksiimme kävelimme tasatahtia hyttiini. Pakkasin juomat kassiini. En kaik- kea, elefantit jäivät vielä 'tähteeksi'. Kaisallakin oli saman- lainen patteristo, joten tässähän tuli kiire niitä tyhjentämään. ---- kahden tunnin kuluttua ---- Olo oli kuin tyytyväisellä ruotsalaishomolla, vaikka en olekaan homo. Kaisa lepäsi sylissäni ja hyväilin hänen rintojaan. Puhuim- me kauniita, vaikka en uskonut sellaiseen pystyväni. Mieleeni tu- li yksi suomalainen biisi, sen sanat 'ja lattialla seisoi puuvil- lainen vyö' & 'ja he lausuivat toisilleen kauniita sanoja'. Nimi taisi olla 'Poikarakkaus'. Älkää tehkö liikoja johtopäätöksiä.. Niin, alkoi Kaisa sulaa käsiini. Eli matkan tavoite oli kohta hanskassa. Juotin hänelle välillä elefanttia, kaksi osaa Kaisalle ja kolme minulle, oli mottoni. Emme välittäneet poistua hytistä ollenkaan enää, sillä emme voi- neet erota toisistamme. Eikä Kaisasta olisi ollut mihinkään enää lahtijäksi, oli jo melkoisen puhki. Tuli mieleeni yksi tyyppi, joka oli Finnjetillä luokkaretkellä. Oli varannut mukaan viini- pullon. Joku kysyi pieniä huikkia, mutta tämä vaan siihen että 'Emmä voi antaa, ei täst riitä ku yhelle' => jätkä joi tyhjään vatsaan ja sammu punkkaansa ennen kuin ilta oli edes alkanut. Ja muut oli tietenkin hankkineet viinansa laivalta. Mutta asiaan. Riisuin Kaisan vaatteet, ilman että hän PANI VAS- TAAN. Katsoin vesi kielellä hänen ruumiinmuotoaan, karvojaan ja rintojaan. Hyväilin häntä joka puolelta kehoa. No mutta toimeen vaan, mitäs tässä vitkastelemaan. Riisuin itseltänikin tarpeet- tomat vaatteet ja tein seuraa Kaisalle. Kaisa sanoi että hän ha- lusi että tekisimme samantapaista kuin viimeksi ja jotakin vielä päälle. Päätin aloittaa sormihieronnalla. Voi voi, olipa sillä- kin tehoa, jäykistyi siinä samassa munanikin. Annoin palaa täy- sillä ja jatkoin Kaisan käsittelyä jollakin sivukyykyillä. Kaisa asettui kyljelleen jalat levällään ja itse menin takanapäin kyykkyyn. Well, teki höböä. Ja esitys jatkui: työnsin pääni Kai- san jalkojen väliin. Ensiksi vähän suutelin sitä, ja käsilläni koettelin karvojen olemmassaoloa. Sitten siirryin hapyhuulien käsittelyyn. Tästä ne muutkin tykkäävät, ajattelin ja imin Kai- san persettä sen yläpäästä. Sitten siirryin toiselle puolelle ja keskityin karvapehkoon. Kaisa kääntyi toistepäin ja suutelin hä- nen karvojansa. Ja mussutin suussa ja nuoleskelin minkä ehdin. Lurps... Kaisa voihki onnesta. Työnsin vielä näytöksen päätteek- si kaksi sormeani Kaisan perseestä sisään ja pyörittelin ja runkkasin niitä niin, että Kaisa melkein parkui. No, nyt se lop- pui. Helpottuneena Kaisa makasi siinä ja menin hänen viereensä. Mutta mitäs nyt. Kaisa sanoi että haluaa antaa äskeisen takai- sin. En voinut tietenkään kieltäytyä, vaan annoin vapaat oikeu- det hänelle. Kaisa hyökkäsi oitis venähtäneen penikseni kimp- puun. Hän aloitti käsittelyn hinkkauksella lopettaen juuri sil- loin kun tuntui että pamahtaisi. Sitten Kaisa otti kiinni kivek- sistäni ja veti ja kutitteli ja hyväili niitä. VOIIIIIHHH! En koskaan ennen ollut kokenut mitään sellaista. Esitys jatkui. Kaisa siirtyi nuolemiseen. Kielenpäällä hän kosketteli peniksen päätäni, joka oli revetä onnesta. Sitten hän laittoi kivekset suuhunsa. Arka paikka! Jos olisi ollut kaunaa, olisi varmasti puraissut! Mutta ei puraissut. Kivekset palasivat maailmaan yhä yksinä kappaleina. Mitäs nyt! Kaisa otti penikseni kokonaan suuhunsa! Suihin!!! Niin, oikein arvasin. Pohjustus oli ollut ainakin loistava! Tunsin kuinka esinahkani kosketti Kaisan kita- lakea ja kuinka suoneni jalannivuksissani pullistuivat. Kaisa teki voimakasta rytmikästä edes-takas-liikettä. Hänen ham- paansa koskivat välillä putkeni puoleen väliin. Paine nousi no- peasti kuin potenssikäyrä. Tunsin, kuinka nesteet aikoivat jo tulla, mutta Kaisa jatkoi vain leikkiä. Nyt tulee... JATAMMM!!! Sperma ruiskusi Kaisan suuhun. Hän auttoi tuloa vielä imemällä. Eikä sylkenyt saamisiaan pois, vaan nieli ne!!! Miltähän hänes- tä tuntui! Ainakin minusta niin hyvältä että olisin voinut an- taa itseni ympärileikattavaksi. Huh, kaikkea sitä tulee ajatel- tua, ei saa olla liian lyhytnäköinen. Lopun yötä käytimme sänkyä sen sekundääriseen tehtävään, eli nu- kuimme autuaasti toisiamme pidellen. Kukko kiekuu! Siis herätys. Olipa vaikea nousta, väsytti niin tajuttomasti. Mutta eihän sitä voinut laivaankaan jäädä vaikka olisi tehnyt mieli. Kaisa meni hyttiinsä pakkaamaan ja vaihta- maan kuteita. Sovimme, että tapaisimme terminaalissa vielä vii- meisen kerran. Löysimmekin toisemme ihmisjoukkojen seasta. Kaisa sanoi, että voisin tulla hänen luokseen milloin haluaisin. Lupasin saman. Ero oli kuitenkin edessä. Oli jäähyväissuukkojen aika. Tietoise- na siitä, että emme ehkä enää kuitenkaan tapaisi, suukkomme kes- ti yli 10 minuuttia. Sitten hyvästelimme ja Kaisa hävisi näkö- kentästäni. Lähdin mietteliäänä kävelemään bussiin. Olin aivan lumoutunut Kaisaan. Bussissa näin unta hänestä. Päästyäni himaan n. seitse- män aikoihin oli taas aika vähän järjestää boksia. Ja Masteri soitti... ------ Lisää voi kysellä numerosta 964-132 222 ------- =========================== ====L A N D E L L A==== =================== Jonna oli tavallinen 17-vuotias lukiolaistyttö ja oli tullut viettämään vanhempiensa kanssa kesälomaa maalle sukulaisten luokse. Parin tunnin ajomatkan jälkeen he olivat saapuneet maalaiskylään, jonka lähellä kyseinen maatila sijaitsi. Perillä hänet ja hänen vanhempansa oli tietysti kutsuttu sisään tuvan puolelle juomaan kahvia ja kertomaan kuulumisia. Jonnaa olivat vanhempien jutut alkaneet tympäistä, ja hän päätti lähteä katselemaan talon ympäristöä. Talossa, jossa hänen setänsä ja tämän vaimo asuivat, ei ollut lapsia, joten Jonnalla ei ollut oikein ikäistään seuraa. Jonna lähti kävelemään talolta lähtevää tietä pitkin ja ohi laajojen peltojen, jotka kuuluivat maatilaan. Vähän matkaa kuljettuaan hän päätti lähteä ojanpiennarta pitkin kohti metsän reunaa. Oli aurinkoinen, kuuma kesäpäivä ja vain pari valkeaa poutapilveä leijui sinisellä taivaalla. Metsässä olisi varmasti viileämpää, Jonna ajatteli ja suuntasi kuumissaan sitä kohti. Puiden varjoon ehdittyään hän saattoi todeta olleensa oikeassa; metsässä helle tuntui siedettävämmältä. Hetken aikaa pusikossa rämmittyään Jonna saapui metsäpolulle ja lähti seuraamaan sitä kauemmas metsään. Noin viiden minuutin kävelymatkan jälkeen hän saapui keskellä metsää olevalle aukiolle. Vähän tarkemmin katseltuaan Jonna huomasi, että oli saapunut kohtalaisen hyvinhoidetun kasvimaan luokse ja sitten hän muisti setänsä maininneen, että talon kasvimaa sijaitsee metsäaukiolla. Aurinko paistoi lämpimänä aukion pitkään heinikkoon. Jonna kävi pitkäkseen heinikkoon, joka olikin erittäin pehmeä makuualusta ja sulki silmänsä. Aurinko lämmitti ensin mukavasti, mutta sitten turhankin kuumasti ja hän tunsi itsensä janoiseksi. Voisinkohan ottaa vaatteita pois, ei kai tänne metsän keskelle ketään tule juuri nyt. Ja sitä paitsi saisin paremman rusketuksen, Jonna mietti ja alkoi riisua hiestä märkiä ja jalkoja hieman puristavia kenkiään. Hän veti sukat pois jaloistaan ja sen jälkeen oli vuorossa T-paita ja lopuksi hän kiemurteli itsensä vapaaksi tiukoista farkuistaan. Jonna makasi ruohikossa vain valkoiset silkkiset pikkuhousut ja rintaliivit päällään. Hetken päästä hänen mieleensä tuli, että niistä jäisi tietysti rusketusraidat, eikä hän halunnut sellaisia. Niinpä hän riisui vielä nekin, ja jäi makaamaan täysin alasti heinikkoon. Aurinko kuumotti täydellä teholla sinitaivaalta ja Jonna nautti sen lämmöstä. Luonnonkukat tuoksuivat voimakkaasti ja lukemattomat pikkuhyönteiset pörräsivät ja surisivat heinikossa. Äkkiä hän tunsi jonkin kutittavan vatsaansa ja nostettuaan päätään hieman hän näki, että pieni kovakuoriainen taivalsi hänen valkoisen vatsansa ylitse. Hän näpäytti sen pois sormellaan ja paneutui takaisin heinikkoon ja auringon unettavaan lämpöön. Jonna tunsi olonsa raukeaksi ja antoi ajatustensa vaeltaa sinne sun tänne. Hän tuijotti taivaalla leijailevia ohuita poutapilviä ja käänsi sitten katseensa alaspäin, jolloin hänen punaruskeat nänninsä olivat oivan hänen silmiensä edessä. Jonna oli niinsanotusti hyvinkehittynyt tyttö, ja hän oli tietysti myös itse tietoinen uhkeista ruumiinmuodoistaan. Hän muisti oman koulunsa poikien rivot jutut, joista hänen korvansa tavoittivat osia aina silloin tällöin. 'Melonit', hän muisti tuonkin ilmaisun ja katsoi rintojaan. Sitä ilmaisua pojat kaiketi käyttivät hänen rinnoistaan, jotka olivat kieltämättä varsin suuret ja pyöreät, hän mietti. Hän muisti, että hänen rintansa olivat kasvaneet jo hänen ollessaan 13-vuotias, ja sen jälkeen pojat olivat alkaneet katsella häntä kiinnostuneesti ja tuijottivat hänen hyvinmuodostuneita rintojaan ja takapuoltaan. Kumma kyllä poikien kiinnostus oli aikaansaanut hänessä outoa mielihyvän tunnetta, mutta koska hän oli aina ollut ujo, ei hän ollut joutunut paljoakaan tekemisiin poikien kanssa, itse asiassa hän oli vielä neitsyt. Olihan hän kaikenlaisia ehdotuksia tietysti saanut kuulla juhlissa, mutta humalassakin hän oli aina enemmän tai vähemmän hienovaraisesti torjunut lähentely-yritykset. Kerran hän oli ollut ihastunut erääseen rinnakkaisluokan Samiin, mutta romanttiset ajatukset olivat karisseet tiehensä, kun hän oli saanut tietää, että Samilla olikin jo tyttöystävä. Miltähän tuntuisi, jos joku poika koskettelisi varoen hänen rintojaan, tuntuisiko se samalta kuin hänen itse koskettaessaan niitä, Jonna pohti ja vei samalla toisen kätensä vasemman rintansa päälle, ja tunsi värähdyksen kulkevan läpi yläruumiinsa. Se tuntui niin hyvältä, että hän kosketti toisenkin kerran ja alkoi sitten hieroa rintojaan, erityisesti herkkiä nännejä, jotka olivat jo paisuneet isoiksi ja koviksi. Mielihyvän tunne oli voimakas ja Jonna tunsi itsensä kiihottuvan pikkuhiljaa yhä enemmän ja enemmän. Hän tunsi emättimensä kostuvan, kun nesteet lähtivät virtaamaan sen seinämistä ja kirkas erite valui pian hänen emätinaukostaan ulos ja alaspäin kohti peräaukkoa. Jonna nosti selällään heinikossa maaten jalkansa koukkuun ja levitti sitten valkeat reitensä leveämmälle. Toisen käden yhä hieroessa rintoja hän työnsi kätensä jalkoväliinsä ja upotti sitten sormensa limaiseen reikäänsä. Kun hän alkoi työntää ja vetää sormeaan edestakaisin aukossaan hän tunsi kuinka sähköiskun tapaiset orgastiset aallot lähtivät hänen sukupuolielimistään ja levisivät ympäri ruumista. Jonna oli yhä lähempänä ja lähempänä orgasmia ja tunsi tutun kliimaksin lähestyvän, kun hän alkoi hieroa paisunutta häpykieltään. Pian hän tunsi orgasmin pyyhkäisevän läpi ruumiinsa ja tunteen hälvennyttyä hän veti limaisen sormensa ulos pillustaan ja jäi makaamaan rentoutuneena heinikkoon. Jonna makasi hetken aikaa uupuneena ja sitten mielikuvat vuosien takaa tulivat hänen mieleensä. Hän muisti, kuinka oli aivan sattumalta keksinyt itsetyydytyksen siinä 11 vuoden iässä ja oli sen jälkeen harrastanut masturbointia ahkerasti. Eräänä sunnuntaina hänen ollessaan 14-vuotias hän oli ollut yksin kotona. Kun hän oli tullut nälkäiseksi, hän oli mennyt jääkaapille ja avannut sen oven. Se, mitä hän oli silloin huomannut, oli tuonut hänen mieleensä kiihoittavan ajatuksen. Jääkaapin vihanneslokerossa oli kurkku, jonka Jonna otti käsiinsä. Hän repi nopeasti sen päällä olleen suojamuovin pois ja istui sitten keittiön tuolille. Jonna veti hameen ja pikkuhousut nopeasti jaloistaan lattialle ja levitti jalkansa niin haralleen kuin kykeni. Sitten hän vei tämäm n. 30 cm mittaisen - ja melko paksun - kurkun pään vaaleanpunaisille häpyhuulilleen ja alkoi työntää sitä hitaasti ja varovasti tiukkaan 14-vuotiaan pilluunsa. Se teki melkein kipeää, sillä aiemmin Jonna oli työntänyt vain korkeintaan pari sormeaan sisäänsä, mutta Jonna - vaikka neitsyt olikin - ei pelännyt immenkalvonsa repeytymistä, sillä se oli revennyt jo vuosia aiemmin hänen sormeillessaan itseään. Jonkin ajan kuluttua kurkku oli uponnut n. 12 cm hänen sisäänsä ja hän totesi, ettei saisi sitä helposti enää menemään syvemmälle joten hän alkoi liikuttaa kurkkua hitaasti sisään ja ulos. Nyt se liikkui jo melko liukkaasti, sillä Jonnan emätin eritti koko ajan lisää liukastavaa nestettä. Sitä mukaa kun hänen pimppinsä tuli yhä märemmäksi, hän kiihdytti työntöjen nopeutta. Pian tuttu polttava tunne levisi jalkoväliin ja Jonna lisäsi kiihottumistaan vielä hankaamalla toisella kädellään eritteestä aivan liukasta häpykieltään. Ei kestänyt kauaakaan, kun Jonna tunsi orgasmin tulevan, ja se oli ehkä voimakkain hänen koskaan kokemansa. Sitä seurasi vielä kaksi vähemmän voimakasta, jonka jälkeen Jonna veti limaisen kurkun vitustaan ulos ja vajosi huohottaen keittiön lattialle. Hän makasi siinä liikkumatta parin minuutin ajan ennenkuin jaksoi nousta ylös. Hän totesi että lattiaan oli jäänyt tahmea tahra siihen kohtaan, jossa hän oli äsken maannut ja otti palan talouspaperia ja pyyhki lattian, samoin kuin tuolin, jossa myös oli kosteita läiskiä. Tämän jälkeen hän katseli kurkkua arviovasti; syötäväksi se ei enää kelpaisi, sillä se oli aivan limainen, joten Jonna heitti sen roskiin. Sitä ennen hän kuitenkin nuolaisi sitä ja maisteli omia eritteitään, jotka maistuivat hänen mielestään suolaisilta, mutta eivät pahanmakuisilta. Jonna mietti mahtaisiko sperma olla saman makuista. Myöhemmin äiti oli ihmetellyt, että minne kokonainen kurkku oli mahtanut hävitä, mutta oli sitten niellyt Jonnan selityksen siitä että se oli varmaankin tippunut kauppamatkalla kassista. Seuraavina kuukausina Jonna oli kokeillut masturboidessaan kaikenlaisia hedelmiä, banaaneista kirsikoihin. Kerran hän oli jopa maalannut pienet häpyhuulensa huulipunalla aivan punaisiksi ja häntä kiihotti tavattomasti katsella pilluaan peilistä samalla kun hän tyydytti sitä. Jonna havahtui mietteistään siihen, kun kärpänen pörisi aivan hänen korvansa vieressä. Harmi, ettei täällä ole mitään hieromasauvaksi kelpaavaa... hän mietiskeli. Äkkiä oivallus iski hänen mieleensä ja hän pomppasi pystyyn ja juoksi alasti isot rinnat pomppien kasvimaalle. Jonna kiskoi porkkanapenkistä porkkanan, mutta se oli vielä aivan pieni naatti, tuskin pikkupojan seisovan pippelin kokoinen. Hän kokeili toista ja kolmattakin, joka lopulta vaikutti tarpeeksi suurelta. Se oli huomattavasti pienempi kuin kurkku, mutta saisi kelvata, Jonna ajatteli. Nopeasti hän pyyhki suurimmat multakokkareet sen keltaisenoranssilta pinnalta, mutta se jäi tietenkin vielä multaiseksi. Jonna ei tästä välittänyt, vaan istui kasvimaan reunalle ja avasi haaransa levälleen. Sitten hän työnsi multaisen porkkanan aikaisemmasta tyydytyksestä vielä punoittavaan pilluunsa ja alkoi työntää sitä sisään ja ulos. Hän kiihdytti melko pian vauhtiaan, mutta juuri kun orkku oli jo lähellä hän hiljensi. Näin hän jatkoi ja nautiskeli ainakin 20 minuuttia, kunnes lopulta laukesi, ei kerran vaan peräti kolme kertaa peräkkäin. Jonna ei jaksanut uupumukseltaan tehdä tämän jälkeen mitään ja nukahti heinikkoon. Kun hän heräsi, aurinko oli jo siirtynyt hyvän matkaa taivaalla ja hän oli jäänyt puiden varjoon. Jalkojen välissä tuntui hieman oudolta ja kun Jonna katsoi sinne, hän huomasi että porkkana tökötti edelleen hänen aukossaan. Varovasti hän veti multaisen juureksen ulos, ja nousi sitten ylös. Hän meni etsimään vaatteensa heinikosta, toista kenkää ei meinannut löytyä mistään, mutta löytyihän sekin lopulta. Pukeuduttuaan Jonna käveli takaisin samaa tietä kuin oli tullutkin ja saavuttuaan talolle hän totesi että oli tullut sopivaan aikaan, sillä muut olivat juuri rupeamassa syömään päivällistä. Siinä aterian kuluessa vanhemmat tietenkin kysyivät, missä Jonna oli ollut koko iltapäivän ja hän vastasi että oli ollut ihailemassa kesäistä metsäluontoa. Ja mielessään hän lisäsi vielä, että menisi vielä monena päivänä metsään nauttimaan Suomen suven suloisuudesta... << This Text Was Written By Dr Yezz, A.D. 1991 >> << No modifications / Ingen modifingering, tack >> __________________________________________ | LEKURI.TXT | | __________ |__ | |__ | (c) Master Miner. All rights reserved. |__ | 15.10.1990 |__ | |__ | Tekstiä saa levittää ainoastaan |__ | elektronisessa muodossa *täysin* |__ | alkuperäisenä. Tekstissä ei ole |__ | tahattomia virheitä, joten ei edes |__ | korjauksia, kiitos. |__ | |__ | Lisää löpinää löydät tiedostosta |__ | (c)master.txt. |__ | |__ | Alkuperäinen koko: 38888 tavua. |__ | |__ ____________________________________________ __________________________________________ Viimeisenä lukiovuonna meillä oli koulussa poikien yleinen terveystarkastus. Yleensähän asiassa ei ollut mitään erikoista, mutta koska koulumme oli yksi niistä kokeiluoppilaitoksista, joissa pystyi tapahtumaan yhtä jos toistakin erikoista, ei terveyskäyntikään ollut normaalin tapainen. Kun Aarnio ensimmäisenä tuli tarkastuksesta ja Björkman seuraavana kipitti terveysluolaan, en vielä aavistanut tulevia tapahtumaketjuja. Aarnio näytti tosin melko omi- tuiselta, mutta niinhän hän aina. En pystynyt edes seuraamaan muiden poikien juttuja, koska ahkerasti kävin (väli)tunneilla kaikkialla paitsi koulussa. Mineriin oli vielä pitkä matka. Se hetki tuli perjantaina ennen ruokailua. Astelin koulun autiota käytävää pitkin terveydenhoitajan huoneeseen, johon oli vierailuluontoisesti tullut joku oikeampi lääkäri meitä tarkastamaan. Koputin hieman pallo hukassa ovea, kun mitään ohjeitakaan ei oltu annettu. - Sisään vain. - Heippa, minun vuoro tulla tänne kidutettavaksi ? Miner, Master Miner. Arviolta 25-vuotias, vaaleahiuksinen hoitaja katsoi minua nenästä kantapäähän ja vastasi. - Kyllä. Teemme sinulle muista vuosista poiketen perus- teellisemman tarkastuksen. Voisitko riisuutua. Menin pukuhuoneeseen (oikeastaan se oli samalla eteinen) ja riisuin kenkäni, mustat farkkuni, sekä yhdellä rykäi- syllä kermanvärisen villapaitani, jonka mukana alla ollut rättikin irtosi. Astelin sisään pientä vilua tuntien, kun lämpöäkään ei ollut juuri 20 astetta enempää. Lääkäri, nainen hänkin, keski-ikäinen, hieman jo valjuun- tuneen näköinen, ohjasi minut ensiksi pituuden ja painon mittaukseen. - Mitenkäs sinä ... kirjan mukaan painat saman verran kuin viime vuonnakin! - Totta helvetissä, en kai mä nyt mun ihannepainoa ala muuttamaan (69 kg)! - Mutta pituutta on tullut 4 senttiä lisää! Voi voi, poika, mikähän sinustakin vielä tulee. Olisiko minun pitänyt nolostua? Aivan kuin ne eivät olleet tyytyväisiä siihen, että pidän tasaluvustani tarkkaa kontrollia. - Sitten ... teemme kysymyksiä sukupuolielämästäsi, vastaa mahdollisimman rehellisesti. - Joojoo. - Kuinka vanhana aloit tyydyttää itseäsi? - Hä? En minä muista. - Muistat. - Jaa. Kuukausi sitten. - Oletko ollut yhdynnässä? - Minkä kanssa? - Vastakkaisen sukupuolen. - Ai tyttöjen. Hmm, hetkinen, se yksi ei ollut kyllä tyttö, joten sitä ei lasketa... Onko ikärajaa? - Ei ole. - Ah, olenhan minä ollut. Montakin kertaa. - Milloin olit ensimmäisen kerran yhdynnässä? - 15-vuotiaana. - Käytitkö kondomia? - En. - Ai ai, pitäisi käyttää. Sitten. Mistä yleensä olet saanut sänkykumppanisi? - Höh. Mistä vain. Koulusta, diskoista, bussista, kadulta? - Onko sinulla sukupuolitautia? - En tiedä. Tässä välissä hoitaja puuttui tenttiin. - Se on testattava. - Häh? - Ei mitään vakavaa. Tutkimme vain terskasi, että siinä ei ole mitään epäilyttävää. Housut pois. Tunsin tällä hetkellä joutuvani alakynteen. Ovatko kaikki muutkin tämän kokeneet?! Sydän hakkasi tavallista kovemmin. - Voisitko ystävällisesti riisuutua, tässä menee muuten vain aikaa hukkaan. Hitaasti aloin valuttaa viimeistä suojakerrostani pois päältäni. Tunsin kiihottuvani nopeasti, kun kaksi naista tuijotti avautuvia näkymiä silmä kovana. Viimein seisoin lattialla alasti, täysin heidän armoillaan. Hoitaja pyysi minua korotetulle pöydälle makaamaan. Tein työtä käskettyä ja jäin kirkastuvien valojen alla selälleni. Elimeni sojotti kivettyneenä ylöspäin, sykkien kerran sekunnissa. Lääkäri otti suurennuslasin taskustaan ja otti lämpimillä käsillään kiinni peniksenpäästäni. Otteen saatuaan hän tarkasteli elimenpäätäni etsien mah- dollisia näppylöitä. Mitään löytämättä, hieman petty- neenä, hän nyökkäsi hoitajalle ja käski minun mennä soh- valle makaamaan. - Mitään epätavallista ei löytynyt, mutta meidän on vielä tutkittava siemennesteesi. - ...miten?? - Joko masturboit tai hoitaja auttaa sinua. - A-aijaa? Tunsin korvieni vähän punastuvan, mutta ei paljoa, sillä kaikki ylimääräinen veri oli yhä täysin naimakuntoisessa elimessäni. Menin aikaisemman ohjeen (käskyn) mukaan soh- valle makaamaan ja aloin hitaasti runkata itseäni. Lääkäri toi pienen kumisen tupin, jonka hän asetti vielä elimen peitoksi niin, ettei sperma lentäisi vääriin paikkoihin. Hoitaja katsoi minua jalkopäästäni ja hymyili minulle voitonriemuisena. Halusin saada itselleni enemmän sananvaltaa. - Tulisitko ystävällisesti nuolemaan elintäni? Olin jo varma, että hän ei tulisi, mutta hoitaja ottikin sanaakaan sanomatta kaikki vaatteensa pois päältä ja tuli päälleni kontelleen niin, että hänen pillunsa oli suoraan naamani päällä. Hoitaja alkoi otti kumitupin pois päältä ja alkoi taidokkain ottein runkata yhä kiihottuvampaa elintäni samaana aikaan sitä imien. Minä keskityin hoi- tajan ihanaan posliiniseen pilluun ja nuolin klitorista haltioituneena. Kieleni oli sen verran tehokas työssään, että hoitaja alkoi vaikerrella hänkin kiihotuttuaan. Tunsin alkavaa pistelyä alavatsassa ja tiesin, että saisin orgasmin minä hetkenä tahansa. Nuolin kaikin sy- dämin klitorista. Hoitaja vaikerteli yhä enemmän ja silloin, kun spermani lensi hänen kurkkuunsa, hän sai myös orgasmin. Levitin käteni sohvan reunoille ja huohahdin. Hoitaja oli pahaksi onneksi niellyt koko lastin, joten lääkäri vihaisena vaati minua vetämään käteen vielä tois- tamiseen. Puristin kuitenkin vielä elintäni niin, että sieltä valui sopivasti se tarvittava tippa elämän elik- siiriä. Ei sittenkään tarvitsisi. Testi oli ohi. Avasin kiiruhtaen oven pukuhuoneeseen ja enää taakseni katsomatta suljin sen. Muistin samassa, että alushousuni olivat yhä siellä lattialla. Olkoot, kyllä tulisin pelkillä farkuilla tämän ajan toimeen. Kun katsahdin tuolille, huomasin, että kaikki vaatteeni oli viety, varastettu. Avasin lääkärin oven ja kysyin: - Missä mun vaatteet on? - Ai tossa, unohdit alushoususi. Ota koppi. Otin alushousuni ja vedin ne sekunnissa jalkaani. - Entä muut? - Mihin jätit? - Tänne. Muistin, että pukuhuone oli samalla eteinen terveyden- hoitajalle. Joku oli orgioiden aikana käynyt tekemässä pilaa minulle ja vienyt vaatteeni. Samassa ruokatunti alkoi. Minuutin kuluttua pukuhuoneeseen ryntäsi tavan mukaan kymmenen hengen porukka, joilla kaikilla oli jokin syy saada vapaata koulusta ainoastaan kertomalla vika terkkarille. Pakenin hoitajan ja lääkärin luokse. Puku- huoneen ovi avattiin taas. Joku koululainen kysyi. - Hei, onko joku unohtanut vaatteensa tänne kaappiin? Perkele, ne olivat olleet kuitenkin käteni ulottuvilla, mutta joku oli laittanut vaatteeni kaappiin. Ryntäsin hänen luokseen ja sanoin, että olen valmis lähtemään ja voisin ottaa kuteeni. Onneksi he eivät tienneet äskeisis- tä tapahtimista mitään, olisi pitänyt olla nolostunut. Saatuani vaatteet päälle harpoin juoksujalkaa takaisin luokkaan. Kaikki olivat jo syömässä. Seuraavan pitäisi mennä terveystarkastukseen. Painoin pääni pulpetille ja ummistin silmäni. Tämä oli meidän koulu. -Master'90 Master-tuotteet tulevat osoitteesta: Imagine Mill (SuperBBS) 90-455 1556 25h, v.22bis (2400/1200 bps) light.txt Näen teidän tuuliset hiuksenne katsahdan huomaamatta silmiinne vaisuja olette sisältä Sinä huudat minulle hymylläsi tulen huomaamatta luoksesi näet sinäkin sisälleni se on vain ajatuksiesi peili Näet minussa juuri sitä mitä kuvittelen näkeväni sinussa my|nnyn kuvitelmiisi kuvittelen minutkin kuvitelmiini Ehkä se oli tottuneisuus ei vainen tunteiden turtuneisuus jolle minä nyt huusin mutta kuollut en ole, minä tunsin.. -Master'90 Love In The Night, Would Feel Allright 19.1-91 -=Mike=- All Made By My Self Publishing Sex Stories <> ************************************************************************** L I I S A //////////////////// Kello raksutti seitsemää illalla, lumi narskui allani kun suunnistin kotoa kohden. Näin joitakin nuoria parkkipaikan toisessa päässä mitä pitkin kävelin. Ajattelin pitäiskö liittyä seuraan, mutten kuitenkaan viitsiny änkeä kuokkimaan, joten jatkoin matkaani parkkipaikan toista reunaa pitkin. Kun saavuin lähemmäksi tätä ryhmää joka oli siis toisellapuolen parkkipaikkaa, huomasin että siinä oli poliisi ja auto. Heh, jäivät kiinni, polliisit takavarikoivat viinaksia, mahtoi noita nyt vituttaa ;). No, naureskelin ja jatkoin heidän ohitse, yli tien ja jälleen edessäni oli nuoriso jengi, ilmeisesti jotain sveduja, kun eivät mitään järkevää puhuneet :) (Ei millään pahalla). Olin ennenkin joutunut pieniin kahnauksiin joidenkin innokkaimpien kanssa, nyt nähtäisiin mitä käy kun suunnistin heitä lähemmäksi. Joku kloppi tulikin odotusteni mukaan aukomaan päätään suomeksi. Jotain se itki kauniista naamastani, mutta vaihtoi sitten ruotsiksi ja sanoi jotain kavereilleen. Jotain se mua haukkui, mutta minä rauhaa rakastavana yritin pysyä rauhallisena. Toivoin vain että poju edes pikkuisen hipaisisi minua, niin minä saisin syyn tappaa tuon. Ahh, hipaisu tuli, vedin oikean käteni taakse, harhautin nopealla vasemmankäden liikkeellä, ja whump, saksarilla päähän ;), noh, poju otti siitä boottia kun olin sitä satuttanut ja kömpi ylös, mutta teki sitten tuttavuutta oikean suorani kanssa ja jäi siihen laskeskelemaan. Tietenkin lähdin sitten rauhallisesti pois paikalta yrittäeni rauhottua, mikä on minulle vaikeeta, koska olen tämmöistä herkästi pitkään kuumana käyvää persoonaa. Hiippailin ylöspäin tietä pitkin ja näin kauempana lähestyvän hahmon. Ajattelin tietenkin että se on joku joka tulee kännissä heilumaan eteeni ja pelkäsin seurauksia, kun kävin vielä kuumana, kädetkin vapisivat. Wastaantulija osoittautui Liisaksi jota tietenkin heti moikkasin iloisesti ja kysyin hyppimisistä, mutta suureksi ällistykseksi Liisa painoi vain päänsä ja meni ohitseni. - Hey, miks et moikkaa, kysyin huolissani. Liisa kääntyi minuun päin ja nosti kasvonsa. Niistä näkyikin sitten niin syvä tuska, että jouduin jonkinmoiseen paniikkiin. - Sori, kuului vaimea vastaus, ja pää painui taas. Astelin hänen luokseen ja nostin hänen kasvonsa. Sydämmeni pysähtyi, poskille oli valunu kyynel. Hui, mitä teen, APUVA! en oo koskaan ennen lohduttanut ketään itkevää kimmaa. Sydämmeeni kuitenkin sattui Liisan suru, joten minun oli pakko kysyä mitä oli tapahtunut. - Hei, mikä sulla on, kysyin kömpelösti - E.....i..mik.hään....Liisa vastasi pidätellen itkuaan. - C'Mon, yritin vaatia häntä kertomaan. Liisa purskahti itkemään ja seisoi siinä niin pienenä (Olihan hän muutenkin lyhyt :I ). Kiedoin käteni hänen ympärilleen ja vedin hänet itseeni kiinni. Silitin hänen tummia hiuksiaan hänen vuodattaessa Niagaraa rotsilleni. Liisa nyyhki todella sydäntäsärkevästi ja meinasin itsekkin ruveta itkemään ( :'I ), mutta tärkeämpää oli nyt saada Liisa rauhoittumaan, joten jätin itkut sikseen. Viimein Liisa rupesi rauhoittumaan, mutten vielä päästänyt häntä irti halauksestani, vaan annoin hänen vielä koota itseään. Liisa nosti sitten kasvonsa minua kohti jotka olivat vielä kyyneleistä märät. Pyyhin hänen kasvonsa käsilläni ja annoin hänelle hellän suutelon. Hymy, Iiih, hän hymyili viimeinkin. - Kerros nyt mikä sulla on, kysyin uudestaan. - No... kun täällä ei oo ketään kenen kanssa vois olla näin lauantaina, tai siis kukaan ei haluu mua mukaan. - Missä Rina, Linda & Co. ovat, kysyin, miks et oo sit niiden kanssa ? - Emmä tiedä. - Äh, miks et sitten soittanu mull... Lopetin lauseeni kesken, tulinhan juuri Aagelta. - Soitin mä, muttei teillä ollu ketään himassa. - Jeh, sori, olin Aagella, mutta nyt olen tässä, eli pistetään riehumaan. Riehumisemme päättyi sitten meille, jossa pistin parastani kokkaamisessa... Tai no :), sanotaan että katoin meille Yuustopöydän, kun teki mieli jotain juustoa. Asetin Brien, Chamembertin, Sinileiman, MustaPekan ja Saaristolais juustot vadille ja hain Hapankorppuja, sekä Cream Crackeitä ja sokeriksi pohjalle faijani juuri leipomia sämpylöitä. Juomaksi tarjosin Pepsiä (Tiedättehän minut :) ). Liisa uteli mitä aion tehdä lukiosta päästyäni, mutten tahtonut keskustella mistään fuckin skolesta nyt, joten keskityimme lähinnä puhumaan kaikkea soopaa ja sen sellaista mitä nyt yleensä jutellaan. Heitin Synthesizer Vol 3sen soimaan ja siirryimme olohuoneen pehmeille nojatuoleille. Tai oikeastaan siirryimme yhteen niistä :). Liisa istui sylissäni kasvot minuun päin ja hänen kätensä olivat kietoutuneet ympärilleni. Minun kätöset lepäsivät kyynärpäästä eteenpän hänen reisillään, itse kämmenien pitäessä kiinni lanteista. Liisa kumartui lähemmäksi kasvojani ja antoi hellän suudelman johon vastasin välittömästi painaeni häntä samalla kuuluisalla Phyton-otteella tiukasti kiinni kasvojani, jotta kielemme pääsisivät varmaan ja tiiviiseen kontaktiin. Jouduimme hengittämään nenän kautta, kun emme enään päässeet suistamme irti. Nousin Liisa yhä sylissäni, suumme toisissamme kiinni ja lähdin kantamaan häntä vanhempieni makuuhuoneeseen, missä odotti lämmin vesisänky. Istahdin sängynlaidalle ja kaaduin siitä sitten selälleni Liisan ollessa kuin liimautunut minuun. Riisuin hänen vaatteensa pois samalla kun silittelin häntä selästä. Omatkin vaatteeni hävisivät siinä samassa taistelussa. Huomasimme puseroiden riisumisen olevan vaikeata kun olohuoneesta alkanut suudelmamme oli vielä käynnissä, joten meidän oli pakko hetkeksi lopettaa toisiemme imeskely jotta saimme vaatteen lopulta pois päältä. Kieräytin Liisan alleni, hyväilin hänen kohoilevia rintojaan ja lantaitaan jotka olivat niin naisellisen pyöreät kuin heillä yleensä on :). Kuljetin sormeani pitkin Liisan selkää, mikä sai hänet kananlihalle ja värisemään hellästä koskettelustani. Oikea käteni levitti hänen toista reittänsä sivummalle ja työnsin kaluni hänen vittuunsa. Liisan käden olivat silloin pahksi onnekseni kaulallani ja hänen otteensa oli katkaista sen, kun sain kaluni hänen sisäänsä. Emätin supistui kuin painepuristin kullini ympärille, mutten sentään vielä saanut orgasmia, kun olo oli niin autuaan hyvä ja raukea. Rakastelimme vesisängyn kestävyyden äärirajoille. Hitain liikkein (kuin hidastetussa elokuvassa) naimme toisiamme. Välillä olimme sivuttain, välillä Liisa oli päälläni. Olin jopa tippua sängystäkin kerran, mutta Liisa piti minut turvallisesti päällään. Nuolin hänen rintojaan ja hieroin niitä käsilläni kuin pullaa tehdessäni. Munaelintäin rupesi viimein innostamaan ja tunsin orgasmin saapuvan junalla asemalle E-L13. Liisa sai orgasmin himeman ennemmin kuin minä, mutta tulin hyväksi kakkoseksi. Kierähdi sitten selälleni ja vedin Liisan päälleni. Hänen tummat silmänsä katsoivat onnellisina minua, ennenkuin ne sulkeutuivat. Nukahdimme siihen peittojen päälle, ruumiimme lämmön lämmittäessä toisiamme. Emmekä heränneet ennen kellon viisarit siirtyivät 12. Don't Wanna Wait 'Till Ya Know Me Better. 19.-20.10-90 -=Mike=- All Made By My Self Publishing Sex Stories <> ****************************************************************************** L I I S A ----------- Olin sotkemalla pyörällä kaverini Aagen luokse, mutta poikkesin ensin lähimpään kauppaan, mikä sattui olemaan K-Kauppa. Ostin sieltä pari litraa Cocista ja jotain naposteltavaa. Lastasin kaikki kamat kassiini ja olin ajaa yhde auton ylitse ylittäessäni katua :). Kurvasin Aagen pihalle ja heitin pyörän katoksen alle, tarkastaen samalla että Rinan pyörä oli paikalla. Olihan se sielä ja oli sielä vielä yksi toinenkin pyörä, mitä olen jo kerran korjaillut, tiesin sen olevan Lindan. Hölkkäsin kovalla kiireellä soittamaan ovikelloa. Odotin että oven avaisi Rina, mutta sen avasikin aivan joku muu ja se joku oli suuresti (teko)inhoamani Liisa, semmoinen 145cm, värjätyt mustat hiukset ja pilotti joka leikki niin brassia niin brassia. Olin luvannut tappaa sen tyypin joka toisi hänet liian lähelle minua, ja ryntäsin heti etsimään näitä kahta neitosta, mutta he olivatkin jo linnoittautuneet wessaan. Well, kun kerran muuta ei ollut tehtävissä, niin päätin mennä tutustumaan paremmin tuohon Liisaan. - Kas. Tuoretta lihaa, sanoin Liisalle. - Kuulemma sä oot sanonut noille että sä pidät mua pahiksena ja mamona? - Yep, ky-yllä mä jotain semmoista olen sanonut.Eh. - No, Liisa kivahti suuttuneena, katsotaan miten mamo olen, hän sanoi ja rupesi riisumaan vaatteitaan pois päältä. Mitä helvettiä toi nyt meinaa, ajattelin samalla kun Aage tuli alas katsomaan mikä minulla kestää kun en tule ylös. Kun Aage näki mitä oli tapahtumassa, pysähtyi hän kuin seinään. Hetken kuluttua myös Rina ja Linda uskaltautuivat hiljaisuuden turvin katsoa oven raosta mitä tapahtui. Hetken kuluttua Liisalla ei ollut päällään muuta kuin tangalliset alus- housut. Ja katsoi uhmakkaana ympärilleen. Huomasin parin uteliaan silmän näkyvän ulkoa, joten menin laittamaan verhoja eteen ja tuijottelimme toisiamme täysin sekavin mielin. - No, Mister macho, käy kiinni, Liisa sanoi minulle. - Täh, mitä ihmettä sä nyt oikein riehut? - Mä en ole mamo, mutta oletko sinä? - Siis mitä mun muka pitäis tehdä? - NAIDA MUA! Idiootti, Liisa sanoi puoliksi huutaen. Sydämmeni jätti pari lyöntiä väliin ja kokosin ajatuksiani. Mitä tässä pitäisi tehdä pikkuiselle brassille joka seisoskelee keskellä olohuonetta alasti lukuunottamatta tanga kalsareita. Hain apua Aagen suunnalta, mutta eihän hän minua katsellut, vaan Liisan perseen muotoja, mitkä nyt eivät olleet kummoiset, eivätkä hänen pienet rintansa. - No, hommiin vaan, huomautti Rina. - Nii, kyllä se onnistu sulta sil..... Lindalta oli lipsahtaa. - Oottakaa, haen video kameran, sanoi Aage ja häippäsi yläkertaan. - Mitä sä yrität tällä todistaa, kysyin Liisalta, joka katsoi minua silmät vihasta leiskuen. - Todistan että en ole mamompi kuin sinä. - Siis tarkoitatko että tässä näin ja heti? Kysyin nyt todella huolissani. - Johan kesti, sanoi Liisa. Hmm, toisaalta, mitäpä tässä mamoilemaan ajattelin, onhan Rina ja Linda jo minut alasti nähneet, mutta en oikein viittisi Aagen edess ruveta naimaan tuommoista pientä kovista. Aage rymisteli alas videokameran kanssa, jonka kuitenkin otin häneltä ja laitoin sen johonkin laatikkoon. - Mikä kestää? Liisa kysyi, mamootko? - En mamoo, vastasin itsekkin jo suuttuen, mutta pakko tässä on jotain tehdä.- Aage, onks sulla vielä kortsuja jäljellä? - On, mitä laatua haluat? - Contoure, sanoin hymähäen. - Ok, Moment. Aage tuli alas hetkenpäästä ja heitti minulle kumin. Rohkaisin mieleni ja aloin riisuutumaan siinä kaikkien nähden. Kun minulla oli enään kalsarini jalassa, pysähdyin katsomaan Liisaa, joka tutkiskeli minua jo ylhäältä alas pysähtyen samalla katsomaan kohoumaa, joka pullisteli alushousujeni sisältä. Lähestyin Liisaa ja otin hänen vyötäisiltään kiinni. Katsoin hänen silmiinsä, jotka olivat jo vähän enemmän sulaneet ja moiskautin pusun suoraan hänen suullensa, mikä hämmensi häntä hiukan. Sitten käänsin hänet ympäri, ja aloin toisella kädelläni hieromaan hänen pineiä rintojaan, ja toisella hieroin sitä kohtaa, missä hänen vittunsa oli. Tunsin oman sydämmeni lyönti- nopeuden kiihtyvän ja tunsin Liisan hengityksen käyvän voimakkaammaksi, ja välillä se katkesi hetkeksi. Hieroin häntä kunnes tunsin kuinka hänen alus- housunsa olivat kosteat. Laskeuduin hitaasti polvilleni ja sain eteeni hänen perseensä, mikä ei ollut mitenkään ihmeellinen. Vedin hänen tangsa alas ja pakotin hänet hitaasti polvillensa. Levitin hänen jalkojansa sivummalle, ja työnsin sormeni hänen vakoonsa. Tunsin hänen emättimensä sykkivän ja supistelevan sormeni ympärillä. Aikani sormeiltuani hänen vittuaan, otin omat housuni pois ja asetin kumin huolella paikalleen (En todellakaan halunnut vahinkoa tuon kimman kanssa). Pyysin että Liisa levittäisi häpyään ja minä ohjasin kaluni häykielille ja työnsin millimilliltä munaani syvemmälle. Kun olin saanut munani terkaa myöten sisälle, lopetin työntämisen ja aloitin pienet edestakas liikkeet pitäen samalla kiinni hänen lonkistaan. Liisa voihki, ynisi ja huokaili, ja emätin supisteli tihuempaa ja työnsin patukkaa syvemmälle. Liisa kiljahti kun kaluni kohtasi emättimen päädyn jolloin sain itse orgasmini. Vedin varovasti kaluni pois hänen vitustaan ja nousin seisomaan. Vinkkasin Aagelle että hän tulisi hoitamaan jutun loppuun. Itse menin vessaan repimään kumin pois Rinan ja Lindan uteliaana katsoen Aagen touhuja. Kun tulin vessasta Aage olikin jo touhussaan, työnteli edestakas kuin aikamies. Siihen ei kauaa enää tarvittukkaan, kun Liisa jäykistyi ja meni sitten aivan rennoksi ja vetäisi itsensä irti Aagen rynkytyksestä. Aagepa ei moisesta saanut vielä tarpeeksi, vaan käski Liisaa ottamaan suihinsa. Vähän vastahakoisesti Liisa teki työtä käskettyä, mutta otti kuitenkin kuuliaisesti Aagen kalun suihinsa. Muutama imaisu ja Aage purkasi tavaransa Liisan suuhun. Osa lastista valui hänen suupieliään pitkin, tippuen hitaasti siitä pienille rinnoille, ja osa suoraan lattialle. Sitten Liisa ja Aage menivät eri vessoihin puhdistamaan itseään ja pukemaan päälleen. Kun Liisa sitten tuli wessasta ennen Aagea, tuli hän minulle sanomaan: - Milloin otetaan uusiksi? ------------------------------------------------------------------------------ They Ain't No Religious, But They Ain't No Fools T. -=Mike=- Und once again. !«·Penth·»,Great story that Beth! 27.7-90 ·-=Mike=-· All Made By My Self Publishing Sex Stories <> ******************************************************************************* L I N D A _ _ _ _ _ _ Aagen synttärit olivat loppumassa minun osaltani,joten päätin hiipua paikalta. -Yo!,mä lähen nyt,sanoin Aagelle joka tuli paikalle. -Ok,no mä soitan sulle huomenna klo 10.00? -Joo,heh,soita vaan,voi kyllä olla että olen taas roikkunut linjoilla kahteen asti,mutta kyllä mun pitäs silloin jo olla hereillä. -No jos et ole hereillä niin herätän,Aage vastasi naurahtaen. -HEI!,onks Mike jo lähössä?,kuulin kimman äänen. Ahaas,Lindahan se sielä huuteli. -Yep,Hey hey,sanoin,no mä meen,Byip. -Wenaa nyt,Linda huusi,mä tuun samaa matkaa. -Uf,no vauhtia sitten. Linda oli minua jonkin verran nuorempi,tummat hiukset,sinisilmäinen ja ihan hyvän muotoinen. Hänen rintansa näkyivät kohumana puseron alta. Huu,onpas tytöllä rinnat,master tommikin ajatteli samaa ja heräsi eloon,aiheuttaen kohouman bermuda shortseissani. Yuk!,sisältä rupes kuulumaan joku Sammy Foxin ruma biisi,silloin minulle tuli kiire häipätä. -Vittu venaa nyt vähän,Linda karjasi selkäni takana. -Argh,en venaa,inhoon tota fuckin Foxia,sanoin ja jatkoin ripeätä kävelyä Lindasta välittämättä. Kuulin takanani juoksevien jalkojen läpseen ja jonkun painavan osuessa selkääni. Linda se hyppäsi kaulaani. Hämmästyin aika tavalla tuommoista tunkeilua ;-),mutta onhan Linda sentään :-)-8,eli ei tässä mitään hätää. Heilautin Lindan pois selästäni viereeni ja kiersin käteni hänen vyötärönsä ympärille. -Onks teillä ketään kotona,Linda kysyi -Ei,tyttöhän ilmiselvästi haluaa hommiin,kun tuommoisia kyselee,ajattelin. -Kiva,mennään sitten teille? -Joo mennään vaan,mulla onkin yks hyvä opetus filmi lainassa,sanoin jokea heittäen. -Hyvä,sitten voidaankin opetella eri asentoja,Linda sanoi hymyillen. Hui,tämmöinen jumalaa pelkäävä pojankloppihan ihan punastuu tuommoisista ehdotteluista. -Eh....(Vakuuttava vastaus) -Mitä mumiset,Linda kysyi minua katsellen. -Nuthin'. Kymmenisen minuuttia käveltyämme,saavuimme meille. Minä tietenkin erittäin herrasmiesmäisesti,ryntäsin koneeni luokse,sanoen samalla Lindalle että hän voisi mennä mun huoneeseen juomaan jotain mitä löytää sillä välin kun minä soittaisin MITSiin yhden pikapuhelun. Katsoin MITSissä nopeesti keitä sielä olisi,mutta kumma kyllä,ei ketään jonka kanssa kannattas chatata,joten katkaisin linjan ja siirryin omaan huoneeseeni. Pysähdyin ovelle kuin olisin seinään törmännyt. Linda makasi minun sängyssäni peiton alla ja vaatekasasta mikä oli sängyn edessä mytyssä,hän oli alasti. -No,mikä kestää?Linda kysyi samalla siemaillessaan kahvilikööriä. Minä astuin huoneeseen jo pahimmasta yllätyksestäni selvittyäni ja avasin yhden Ginger Ale' pullon. Kun olin sen saanut kaadettua lasiini,minä riisuuduin. Juuri kun olin ottamassa kalsareitani alas,huomasin että verhot olivat auki ja huomasin,että vastapäisessä ikkunassa näkyi jonkun kimman kasvot jotka näyttivät katsovan suoraan minuun,en ollut kuitenkaan aivan varma,koska oli sen verran pimeetä ja välimatkaa oli pari-kolme kymmentä metriä. Vedin sitten verhon eteen ja otin kalsarini pois. Munani osoitti jo suoraan pohjoiseen. Suuremmitta puheitta kävelin sängyn viereen ja olin ottamassa laatikostani kortsun,mutta Linda keskeytti sanomalla että hän syö pillereitä. Otin peittoa hiukan sivulle jotta pääsisin mukavasti sänkyyn tarpeeksi lähelle Lindaa. Nostaessani sitten peittoa näin Lindan rinnat alivena. Mamma mia,mitkä bosat. Ajateltuani hetken,repäsin peiton kokonaan pois ja seuraava paljastus oli hänen häpy karvoituksensa. Hänellä oli aika harva karvoitus vitun ympärillä,mutta se oli erittäin kiihoittavan näköistä kuitenkin. Linda nousi istuvaan asentoon ja repäsi minut päälleensä. Jäyksitynyt munani painautui hänen karvoitustaan vasten,mikä kutitti pikkuisen ja aiheutti kylmän väristyksen. Ooh kuinka se tuntuu ja painauduin hänen päälleen tiukemmin. Hän levitti haarojansa ja ohjasi kaluni sisäänsä. Oli jo lähellä etten lauennut jo hänen kosketuksestaan,mutta sain kuitenkin pidäteltyäni purkausta ja rupesin työntämään munaani syvemmälle ja syvemmälle. Hänen vittunsa oli niin tiukka että pari kertaa olin jo saada orgasmin,mutta aina jotenkin onnistuin pidättämään sitä. Rupesin runkkaamaan hitaasti,mutta vetäsin munani sitten äkkiä pois,koska taas oli lasti lähdössä. Nousin ylös sängystä ja pyysin että Linda nousisi istumaan ja levittämään haarojansa. Kun Linda sitten istui sängyn laidalla,menin polvilleni ja upotin kasvoni hänen karvoitukseensa. Siirryin hieman alaspäin,kunnes kieleni kohtasi lämpimät häpyhuulet. Linda värähti ja ynähti hiljaa. Levitin sorimillani hänen ulompia häpyhuulia ja kielelläni sitten nuolin hänen vittuaan semmoisella vimmalla että maitoa juova kissakin olisi ollut kateellinen. Linda voihki ja värisi. Kun olin aikani siinä maistellut raakaalihaa nousin taas seisomaan Lindan katsoessa minua puoliavoimien silmiensä läpi. Hän puolestaan kumartui ja otti kaluni suuhunsa. Hän imi,puri ja vetkutteli sitä semmoisella innolla,että minun oli pakko keskeyttää hänen touhunsa etten olis läväyttänyt koko lastiani hänen suuhunsa. Linda kääntyi perse minuun päin ja sanoi että annappas poika tulla samalla kun hän levitteli häpyhuulia. Otin hänen lantiostaan kiinni ja työnsin yhdellä työnnöllä munani vartta myöten sisään ja aloin runkkauksen samalla kun leivoin hänen rintojaan. Linda ynisi,minä huokailin ja hänen pillunsa litisi. Tunsin taas että tulee jo,niin taisi myös Linda huomata ja kiihdytti tahtiansa. Pidättelin,pidättelin,pidättelin ja.... Munani meinasi katketa siitä orgasmista minkä sain. Työnsin vielä muutaman kerran,kunnes kaluni oli jo niin veltto että päätin vetää sen pois Lindan vitusta. -Älä vielä lopeta,Linda huokaili ja pyöritteli persettään villisti. -Uuh,ooh,ei tästä kalusta ole vähään aikaan mihinkään,vastasin kuiskaten. -No nuole sitten vittuani,Linda käski ja meni selälleen ja levitti haaransa melkein spagaatti asentoon. Sitten päästin suuni työhön. Nuolin,suutelin hänen värisevää vittuaan. Työnsin välillä sormeanikin hänen sisäänsä. Viimein Linda huokasi että nyt tulee,joten kiusasin häntä vielä kielelläni sellaisella innolla joka oli irroittaa kieleni. Sitten tunsin kuinka lämmin neste valui naamalleni ja kielelleni,mutta jatkoin vielä nuolemista,kunnes Linda sitten rentoutui ja hengitteli syvään. Linda tarttui hiuksistani kiinni ja veti minut uudestaan hänen päälleen. -Sä oot ihana,se sanoi minulle onnellinen hymy suloisilla kasvoillaan. -Niin olet sinäkin,oli ainoa vastaus jonka keksin. Hierion hänen rintojansa,imien niitä välillä ja nuollen hänen kovaa nänniänsä. Huomasin että kaluni oli jo valmiina uudelleen käyttöä varten,mutta Linda ei tainnut vielä olla,joten odottelin muutaman ihanan minuutin. Kysyin sitten Lindalta onko hän jo valmis. Linda vastasi nyökäten. Ja työnsin kaluni hänen sisäänsä. Siinä päällekkäin maatessamme,aloin jälleen hitaat työnnöt ja käteni hyväilivät Lindan rintoja,kaulaa ja reisiään. Tunsin kuinka hänen kätensä hyväilivät huuliani ja selkääni. Nostin päätäni ja näin hänen silmiensä olevan kiinni ja suunsa hiukan auki. Upotin huuleni hänen huuliinsa ja kielemme kohtasivat. Suutelimme toisiamme ja kätemme hyväilivät toisiamme. Orgasmimme tulivat aivan samanaikaisesti,me molemmat huokasimme syvään ja jäimme siihen makaamaan. Kun olin siinä vähän levähtänyt nousin ylös sängystä ja menin suihkuun. Kun sitten astuin suihkuun,Linda koputti oveen. -Minäkin tuun,Linda sanoi. Avasin oven ja päästin hänet sisään. Pesimme itsemme ja hyväilimme toisiamme lämpimän veden kastellessa meitä. Kuivasimme itsemme ja menimme vanhempieni huoneeseen. Sammutimme kaikki valot ja kävimme nukkumaan. Aamulla heräsin klo 10:00 kun puhelin soi. Avasin silmäni ja näin Lindan onnelliset kasvot vieressäni. Hän nukkui vielä levollisesti,mutta heräsi toiseen puhelimen pirahdukseen. Puhelin oli hänen sängynpuolellaan,joten kömmin hänen päälleen ja tartuin puhelimeen. -Jooz,vastasin vielä väsyneenä. -Moi,Aage sanoi korvaani..Mites meni Lindan kanssa?,hän kysyi . -Mitä vastaan,kysyin Lindalta. -Anna se puhelin mulle,Linda sanoi ja nappasi puhelimen minulta. -Kyllä Mike selviää,Linda sanoi puhelimeen ja ojensi sen minulle takas. -Huhuu?,kysyin kun ei kuulunut mitään toisesta päästä linjaa. -eh...hmm.....uh...olet..siis..oletteko...?,Aage yritti löytää oikeita sanoja. -Kyllä,vastasin,soitan sulle uudestaan myöhemmin,moi. -Moi...huu..,Aage vielä protestoi. Käänsin pääni taas Lindan kasvoja kohti ja huulemme kohtasivat jälleen kerran. Käteni hieroivat hänen jalkoväliään,mutta päätin lopettaa sen. -Faija tulee vasta ens viikolla himaan,sanoin Lindalle,tuutko meille yöks vielä joku kerta? -Mun vanhemmat tulee vasta 2viikon päästä,Linda hymyili. -No sitten on viikko pelastettu,vastasin. Huulemme kohtasivat,suutelimme.... ------------------------------------------------------------------------------- Se siitä,minusta paras tähän astisista,vai mitä mieltä te olette? Omistan tämän stoorin: Mika Laakkoselle. T. ·-=Mike=-· -==========================================================================- _________________________ /\ __________________ __ _______ _________ \________________ /\_ \ \ \\_______ /\ \_ \_)\ \_ \ ___ \ / | ____/ _|__\/ / \ \/ \/ _|__\/ /\ \ /\___/\ \ / \/ / / / ||__ \ |___//\/ \ \ \ |___//\/ \ \/ / \ \/ ____ \ \ \ |_/ / |_/ \ \ \_ / |_/ \ \ \ \ \ \/ / \____/ /\________/\___|\____/\________/\ ____/\___|\ ____/ \______/ __ \ /__ __ __ __ __ __ __ __ __ __ __ \/ __ __ __ \/ __ __ __ __ \/ \/ \/ \/ \/ \/ \/ \/ \/ \/ \/ \/ \/ \/ \/ \/ \/ \/ \/ \/ dHM -=* C O M P A C T W H Q *=- SysOps Are: CRoM / CoMPaCT & TARGET / /\CCESSION /\MIGA C2000 With GVP 40MHz Accelerator 1.1 Gigabytes Of HD Space 2 x USR HST DS With V.32BIS and ASL NODE #1 - +358-0-523519 NODE #2 - +358-0-SOOOON -==========================================================================- Viimeinen Päivä (Osa: Lissun loppu, Huoran satu on lyhyt) Kun Lari oli paneskellut Lissua hetken ilmoitti Lissu kyllästyneen hommaan, Lari lehahti kasvoltansa punaiseksi, sillä koskaan ei ollut hänelle tuota aikaisemmin sanottu.. Hän soitti Sakelle, (Sivuhuoneesta - niin ettei Lissu kuullut) ja käski ottamaan kaikkia kivoja välineitä mukaan.. Sitten hän palasi omaan huoneeseensa, jossa Lissu oli juuri pukemassa päälle. Lari tarttui häntä tukasta ja heitti seinälle.. Lissu säikähti saatanasti ja rupesi kirkumaan. Lari kenki Lissun tainnoksiin. Johan Sakkekin tuli paikalle. He köyttivät Lissun piikkilangalla kattokruunuun. He joivat Yhden Libiksen puoliksi puolessa minuutissa ja kusivat pullon täyteen.. Kun pullo oli (aah) täynnä se laitettiin törröttämään suustaan lissun vittuun...Lissu kiemurteli kirvelyksen aiheuttamasta tuskasta. Sitten Sakke sai tavalliseen tapaan sairaan ajatuksen, Ja teki Lissun anuksesta Linkkarilla hieman väljemmän.. Sitten hän rupesi tunkemaan kyniä yksi kerrallaan perseeseen, ja paineli niitä vielä sormilla syvemmälle. Larihan ei suostunut tuijottamaan tätä kauaa, ja ampui Lissua lutkulla rintaan. Ja toiseen. Pojat tunkivat yhtä aikaa kyrpänsä lissun suuhun, Lissu oli lähes tajuton, ja PURAISI! - HUORA!, Huusivat pojat kuorossa ja tempaisivat vasaralla Lissun hampaat helvettiin. Huoneen Lattia tuntui jo veriuima-altaalta, sillä sitä jo melkein lainehti. Pojat ajattelivat ottaa muistoja Lissusta, ja niin Lari Silppusi Lissun pillukarvat saksilla - siinä hommassa vasta veri roiskui, koska Juopon käsi ei tunnetusti ole tarkka. Sakkepa skalpeerasi Lissun paljonpuhutulla linkkarillaan. Lissu oli hädin tuskin tajuissaan. Pojat kusivat Lissun naamalla, jotta hän virkoaisi. Sitten he kantoivat hänet hiekkalaatikolle, ja Lari haki mopostansa gasoa, ja tuikkasi noitarovion tuleen. Pojat istuivat Lissu-nuotion ääreen grillaamaan makkaraa. Ilta oli hiljainen, lukuunottamatta Lissun poksahtelevista reisistä kuuluvaa ääntä. Linnut olivat hiljaa. Luonto nukkui. ................................... : : : Lissu, nuori ja himokas tytt| : : : : : : (c) Catter 1989 : ................................... Lumi narskui k{velless{ni kohti navettaa. Pakkasta oli melkein kolmekymment{- astetta ja tuntui silt{, ett{ kyrv{nkin saisi kohta sulattaa uunin pankolla. Eukko touhusi tavanomaisesti askareitaan keitti|ss{. Yht{kki{ tuli pakon- omainen tarve saada vittua ja olinkin kouraissut eukon alap{{t{. Eip{ tuntu- nut taaskaan haluja l|ytyv{n, joten oli keksitt{v{ jotain uutta. Mitenk{h{n se meitin uusi siell{ p{rj{ili lehmien kanssa... Lissu oli sellainen vaalea ja punatukka. Sill{ oli herskyv{ nauru ja tissit hetkuivat mukavasti villapuseron alla. Persekin oli kuin tammahevosella ik{{n. Kurkistin navetan ikkunasta, joka oli huurussa. Lissu kumarteli v{h{n v{li{ ja paksut reidet vilahtelivat hameen alta. Kyrp{ni alkoi j|k|tt{{ v{litt|m{sti kuin s{detikku. Kun vaan joku olis sytytt{nyt sen palamaan! Nyt Lissu k{{ntyi ja kumartui nostamaan maito{mp{rin. Jumalauta, mitk{ tissit! Kaksi mollukkaa pullisteli kaula-aukosta ja melkein luiskahtivat ulos. Rinnan- p{{t olivat suuret ja tummat, n{nnitkin vilahtelivat hetken ajan. Lissu istahti jakkaralle ja alkoi lyps{{. Siin{ se veteli lehm{n tissej{ edes takaisin ja toivoin, ett{ mulkkuni olisi ollut samassa k{sittelyss{. Kunpa nuo k{det olisivat tehneet saman kyrv{lleni,joka oli r{j{ht{m{isill{{n. Hitaasti k{teni vaelsi saapashousuihin. Avasin vetoketjun ja vedin esinahkaa edestakaisin. Heppi{ en ottanut ulos housuista,ties vaikka olis j{{tynyt kylm{ss{. Mill{s sen sitten ois ty|nt{ny takaisin housuihin ? Aivan kuin Lissu olisi aavistanut,ett{ joku tarkkaili h{nt{. Pulleat reidet levisiv{t erilleen. ja tihrustelin lasin takaa. Niin se vaan oli,Lissulla ei ollut lainkaan alushousuja! Kuvittelin,miten painaisin kivikovan mulkkuni h{nen kuumille vitunhuulilleen ja vet{isin heppi{ni pitkin m{rki{ ja turvonneita h{pyhuulia. Lissu vapisisi kiimasta allani ja... Latingit olivat tulossa ja huohotin runkatessani. Roiskutin spermani navetan- sein{{n ja se j{{tyi siin{ samassa. Onneksi eukolla oli touhuja,joten saatoin rauhassa ihailla Lissun rehevi{ muotoja. Vilkaisin taakseni ja ty|nsin seisovan mulkun housuihini. Nyt kun saisi oikeata vittua,l{mmint{ ja m{rk{{! Ei se eukkokaan niin kovin innostunu en{{ ollu, olihan se jo kolmekymment{ vuotta katellu samaa mulkkua. Vaikka ei sen vittukaan vuosien saatossa ollu miksik{{n muuttunu, karvat vaan v{heni. Joskus nuoruudessa oli niit{ yhdess{ ajeltukin. Posliinipillu se vasta kiihotti ja ajatus siit{ sai mulkkuni taas taistelukuntoon. Nyt oli saatava ja {kki{! Astuin hiljaa sis{{n navetan ovesta ja huomasin tuijottavani pyllistelev{{n Lissuun. N{ky oli niin kiihottava, etten voinut olla tarttumatta hyllyviin tisseihin, jotka roikkuivat putoamaisillaan kohti lattiaa. Ne olivat kuin taikinapallot,py|re{t ja mukavat puristella... Lissu {l{hti h{mm{styksest{, mutten saanutkaan napakkaa iskua kasvoilleni, kuten olin odottanut. Painoin lantiotani takaap{in h{nen persett{{n vasten ja kullini seisoi kovana. Sormeni n{pl{siv{t ja nipisteliv{t n{nnej{, jotka kovettuivat hetkess{. - Mit{ se is{nt{ nyt, Lissu kuiskasi h{mill{{n. Em{nt{ saattaa tulla... - Ei se nyt t{nne tule, {hisin ja vitunpuute sai minut n{kem{{n t{hti{. Olehan sin{ sill{ lailla vaan! Lissu oli pylly pystyss{ ja riuhtaisin nopeasti housut kinttuihini. Mulkku ponnahti esiin kuin vieteririukko. Levitin Lissun h{pyhuulet erilleen ja ty|nsin kyrp{ni vitun suulle. Heppini painui kosteutta sykkiv{{n reik{{n aiheuttaen ihania v{ristyksi{ kullinnupissani. Vituntuoksu levisi ymp{riins{ naidessani piikatyt|n kuumaa persett{. - Ai ai, kun tekkeepi hyvvee, Lissu hoki ja hyllyv{ per{sin alkoi py|ri{ villisti. Em{tin supisteli ja tuntui kuin mulkkuni olisi ollut puristuksissa. Oli t{m{ toista eukon vittuun verrattuna. Se oli nyky{{n niin kuivakin. [hisin ja puhisin puristellessani Lissun t{ytel{isi{, jotka tuskin mahtuivat k{siini. Enemp{{ ei kyrp{ni voinut veny{ ja aloin hytky{ orgasmin l{hestyess{. Lissu uikutti ja aneli. - Anna lissee, anna lissee! Mie haluu siun mulukkuis nii... Panin parastani ja litin{ t{ytti navetan. - Nyt eiv{t liemet en{{ pysy sis{ll{, huohotin ja spermani alkoivat tulvia kuumaan vittuun. Nestett{ tuli varmaan monta kahvikupillista ja se valui vitunkarvoista hiljakseen. Oli Lissulla l{mmin tavara! Tytt| lys{hti polvilleen ja huohotti hien valuessa h{nen otsaltaan. - Is{nt{ ei taida taija tieteekk{{n, etten oo miest{ saanunna v{hh{{n aikkaan. Lissu istui heinill{ jalat haarallaan ja seurasin miten mahlat valuivat lev{l- l{{n olevasta vitusta. Spermaa ja vitunnesteit{... - Jos olisi v{h{n puhtaampi vittu, niin nuolisin, sanoin ja tuijotin puna- lihaista tavaraa silm{t kiiluen. Lissu katsoi minua hetken ja tarttui sein{ll{ olevaan letkuun. H{n avasi hanan ja vesisuihku ry|ppysi avonaiseen vittuun. Lissu sulki silm{ns{ alkaen inist{ ja anella. - Tuuhan sie... saatha sie immee jos halluut. Miekii tykk{{n! Suljin hanan ja Lissu asettui sel{lleen heinille. H{nen poskensa rusottivat punaisine ja kieli nuolaisi kuivettuneita huulia. Levitin jalat erilleen ja nuuhkaisin turvonnutta h{py{. Kieleni lipaisi vitun- huulta ja Lissu alkoi v{litt|m{sti ulista ja n{ykk{isin sinupunaista klitorista , joka oli kovettunut kiihotuksesta. karkea kieleni alkoi nuoleskella ylh{{lt{ alas limaista h{py{ ja ty|nsin kasvoni kiinni m{rk{{n ja tuoksuvaan m{tt{{seen, josta tulvi ihana tuoksu. Lipsuttelin litim{rk{{ tussua ja Lissu huohotti {{nekk{{sti. Nostin hetkeksi katseeni ja kohtasin minua tuijottavan lehm{n silm{t, jotka seuravasivat touhujani tarkkaavaisesti. Lissun pylly py|ri kuin v{kk{r{. - Annaha sie ku miekii imen sinnuu... Kullinnupissani olikin aika pakotus kun k{{nnyin ja ty|nsin mutterini Lissun suuhun. Ahnas ja l{mmin kieli vaelsi terskani ymp{rill{ kiusoitellen ja suonikas kyrp{ni liikkui syv{ll{ Lissun nielussa. Suukottelin kevyesti m{rk{{ tussua Lissun anellessa lis{{. Juuri kun Lissu alkoi vavahdella, vedin p{{ni pois vitusta. - Nyt kuule naidaan niin, ett{ v{rkkis repee, tuumasin ja heiluttelin seisovaa heppi{ni Lissun silmien edess{. H{n katseli sit{ hetken himokkaasti ja ohjasi sen sitten kiilteleville h{pyhuulleen. Kulli painui hitaasti sykkiv{{n em{ttimeen ja se lypsi aisaani aiheuttaen ihania v{ristyksi{ munapusseissani. - P{{st{ minut syvemm{lle huohotin ja Lissu kietoi jalkansa selk{ni ymp{rille. Nyt p{{sin jyyst{m{{n oikein kunnolla ja mulkkuni t|kki em{ttimen perukoita Lissun inistess{ kiimassaan. - Uiuiuiui, h{n valitti ja vittu litsahteli eritteist{. Pylly py|ri villisti naimisen tahdissa ja mahtava vittu puristi kulliani. P{{ni painui Lissun t{ytel{isten rintojen v{liin ja imaisin tummanpuhuvan n{nnin suuhuni. Se oli kova ja Lissu nautti alkaessani {{nekk{{sti lipsutella ja maiskutella sit{ suussani. Millaiset tissit Lissulla olikaan! Eukolla ne olivat kuin k{rp{sl{tk{t, eik{ sit{ muutenkaan tuntunut kiihottavan mik{{n. Lissu oli toista maata. Rynkytin yh{ nopeammin mulkkuni luiskahtaessa v{lill{ ulos. - Nyt se tulloo, oioioiioi! Samassa sperma alkoi tulvia kullinnupistani ja vittu imaisi sen kuivaksi viimeist{ tippaa my|ten. Heppi luiskahti ulos m{r{st{ tussusta ja Lissu pyyhk{isi alap{{t{{n rievulla. - On sinulla hyv{ vittu, tuumasin. lyps{isitk| toistekin kun tuo eukko ei ole en{{ oikeen kiinnostunut n{ist{ hommeleista... Lissu nauraa kihersi posket punottaen. - Mit{ se is{nt{ taas h|psii, hihhihih, kyll{h{n se k{ypi. Vedin housut jalkoihini ja loin viimeisen silm{yksen punalihaiseen tussuun, joka kiilsi spermasta. Astuin ulos navetasta ja vilkaisin taloon p{in. Oli hiljaista. *** The End *** Siin{h{n se oli. Toivon, ett{ pidit kirjoittamastani tarinasta. - Catter Late one night, as she finishes her studying for the exam, she feels a great desire to log on the computer. She drives in to the cluster. Waiting there is a message from a man. A stranger to her,but it says to call him later. She is the adventurous sort so she chats on the computer for a while, then decides to call him on-line. They speak only briefly for he is doing some work. He says for her to call him when she returns home. It was very late but she agrees. She's a bit nervous about calling this man. She has a strange sensation going through her body but it is quite an arousing one. Her roommate has long since gone to bed, so she virtually has the place to herself. She hears the phone ring in her ear. It sounds as if in a hollow chamber calling out her name. He finally answers. They chat for a bit, just general BS. It is a cold rainy night and she is feeling a bit uncomfortable. He asks if he can come over, but she can't say anything. The words stick in her throat. She knows what is on his mind. His voice is tantilizing. The storm is weakening her resistence. Without an answer, he says he'll be over in 15 minutes. As she is waiting she begins to think of why she let him come over. She doesn't know. She has felt this mysterious sensation before. Why her...? She is pondering all sorts of thoughts. Slowly she rises. SHe knows what he is expecting. She removes her sweatshorts and panties, leaving only her nightshirt. Her skin is tingling. Her body quivering. She wonders what would occur if her roommate would wake up. The tension is invigorating. Suddenly there is a knock on the door, she slowly opens the door. He makes his way in from the rain. He takes her in his arms in a deep passionate kiss. He realizes her lack of clothing quickly by exploring the realms of her body. He gently massages her swollen pussy lips She moans at his touch. He slowly pushes 3 fingers deep inside her. Her head falls back at the emmense pleasure. With his thumb gently flicking her clit, he pumps into her. Her body is rocking to his motions. He begins to pull his fingers out of her, but she doesn't want it to end. More she whispers, more. He slowly takes her and moves her around to where she can sit down on the couch. There he is before her. She kisses the tip of her enraged cock. She nuzzles his balls until he is nearly whimpering. She takes a little of the shaft into her mouth and gently sucks while circling the head with her tongue. She slowly pulls back. He pushes her back onto the couch. He grabs her lags beneath the kness and pulls her to him. Her ass is hanging off the couch, but he pushes into her. She can feel every inch of his swollen cock inside her. She is in emmense pleasure and more is on the way. He strokes her from experience. He seemd to know when to increase or decrease the intensity of the strokes. Her mind can think of nothing but the pleasure inside her. She can feel him burst inside of her, shooting hot jism into her very depths. As she lay there thinking of all the touches, he got up, dressed, and left.... CJ PS Hope this is ok. It's just a story that has been 'lingering' in my mind. ------------------------------------------------------------------------------- | *Ted "Guardian Angel" | trwagner@silver.ucs.indiana.edu | | Bloomington, Indiana USA | trwagner@amber.ucs.indiana.edu | ------------------------------------------------------------------------------- -- Mail rec.arts.erotica submissions to erotica@telly.on.ca. Most software will automatically mail your postings to that address. -- David Zinkin (drz@po.cwru.edu) -- RGH Radiology and CWRU Psych/Chem ('92) "You know, you perplex me. Normally, people who lack physical appeal make up for it with an actual personality!" -- Dr. Frasier Crane ("Cheers") L O V E 2 . T X T --------------- Kuinka saada poika rakastumaan, Original (c) Master, 1988. All rights ripped by Fab. T{m{ juttu on sitten t{ysin tuulesta temmattu. Poikia on niin montaa tyyppi{, ett{ t{ydellisi{ ohjeita on mahdoton antaa, sorry vain. Mutta kaikki ei ole menetetty, t{ss{p{ on joitakin ohjeita, joita olen joskus k{ytt{nyt, yritt{nyt k{ytt{{ tai kuullut k{ytett{v{n / yritett{v{n. 1 Ole luonnollinen. Puhu pojalle luonnollisista asioista, kuten siiitä, miten kaunis kuutamo tuolla taivaalla on ja miten kirkas ilma saa tämän illan(?) tunnelman tuntumaan kerrassaan upealta. Hiukan romanttisuutta keskusteluun ja kyllä se siitä lähtee käyntiin. Jos ei lähde, yritä pitää itse painostava hiljaisuus poissa, mutta älä ole suuna päänä. 2 Älä valehtele tai näyttele lainkaan. Voit onnistua huijaamaan poikaa hyvänkin aikaa - ovathan he sentään herkkäuskoisempia ja vähemmän emotionaalisempia, kuin naiset, mutta valhe tulee lopulta ilmi ja jos kumppanisi on väkivaltaista lajia, sinulle jää musta silmä muistoksi hyvin herkästi. Toisaalta taas jos miehellä on kanttia jättää sinut osattomaksi nyrkeistäsi voit olla varma, että olet onnistunut murskaamaan yhden sydämen lopullisesti, etkä tule ikinä olemaan minkäänlaisissa väleissä tämän uroon kanssa. Hyvä jos normaali sosiaalinen kanssakäyminen onnistuu - sekin jatkuvan kyräilyn ja vihanpidon siivittämänä. 3 Mit{ poika arvostaa tytössä Ensimmäiseksi miehen mielenkiinnon vetää puoleensa tytön vartalo. Pieni yli/alipaino ei vaikuta mitään (vaikka näin yleisesti luullaan), mutta jos olet totaalinen tikku tai täysi tynnyri voi seuran etsiminen muodostua hankalaksi - vastaavasti näissä ääritapauksissa tapaat "sen oikean" hyvin helposti, sillä silloin voit ainakin olla varma, että sinua ei ole otettu ruumiisi vuoksi. (Voit lohduttautua ajatuksella, että naisten ruumiillinen kauneus on lakastuva kukka). Mutta suokaa anteeksi - poikkesin aiheesta. Seuraavaksi huomiota kiinnittää vaatetus. Mikäli olet pukeutunut kireisiin nahkahousuihin ja tunkenut naamaasi maalia kilokaupalla saat aikaan - anteeksi vain - halvan naisen vaikutelman. Luonnollisuus on hyvästä. Eräille naisille sopii ihan meikitön naama siinä tai vaihtoehtoisesti vain pieni sipaus. Kolmas asia on pääkoppasi. Mikäli se kumisee tyhjyyttään olet aika epätoivoisessa asemassa, ellet ole miss Eurooppa ja pohjattoman rikas. Alkuperäisen Masterin tekstiä lainatakseni: "mutta muistathan, ett{ rakkaus joka perustuu toisen ulkon{|n ihailuun, on hyvin pintapuolista, eik{ se todenn{k|isimmin kest{ ikuisesti." Tämä on hyvin totta. Toisaalta taasen jos omaat hiemankin fiksuutta ja älykkyyttä löydät taatusti sen oikean. Älä silti nolaa seuralaistasi luennolla atomifysiikasta, vaikkei tämä siitä tietäisi paljon mitään. Seinäkukkasen osa aivotyössä on hyvin positiivista. Master kirjoittaa: > Toiseksi on t{rke{{, ett{ et ole liian nopea: {l{ kysy s{n- > kyyn heti, {l{k{ edes sinne p{ink{{n, sill{ kysymyksen esi- > tetty{si kimma voi ottaa hatkat etk{ n{e sit{ en{{ uudel- > leen muulloin kuin se on vittuilemassa sinulle. Tämä on - yllättävää kyllä - hyvin totta myös solmiosukupuolen puolella. Useimmat nuoret vielä nykyäänkin ovat hieman arkoja sänkypuolelle mentäessä, vaikka kaverit muuta väittäisivätkin. Sen sijaan normaali fyysinen kontakti on hyvin suotavaa (kädestä pitäminen ja hyväileminen (ei välttämättä stradegisten paikkojen - jos et tunne olevasi valmis vielä niihin, nosta miehenalun käsi pois sieltä hellästi ja aseta jonnekin lähelle. Vihje ymmärretään takuuvarmasti ja onhan teillä koko maailman aika puolellanne. Hyvää suhteenalkua on aivan turha mennä pilaamaan hätiköimällä.)) Master kirjoittaa: > [l{ pet{ tytt|{ miss{{n tilanteessa Tämä pätee myös teihin tyttöihin. Varsinkin suomalainen mies muuttuu hyvin hurjaksi ja suorastaan sairaalloisen mustasukkaiseksi, jos saa edes aiheen epäillä naistaan. 4. Merkkipäivät Mies ilahtuu merkkipäivien muistamisesta aivan yhtälailla, kuin nainenkin, mutta ei pidä niitä yhtä tärkeinä. Jos sattumalta unohdat rakkaasi nimipäivän, älä ota siitä suurempia paineita. Miehelle voi antaa lahjaksi jotain seuraavista: - Solmio. Mieluiten yksivärinen tai hillitty. Rohkeat värikokeilut/ nykytaiteelliset solmiot ovat aikalailla miehen omasta mausta kiinni. - Kynä. Oikein hieno, Stockmannilta ostettu kultainen Rolex-Snobix-mustekynä on oikein sopiva. Halvempikin käy, muttei mielellään Viking Lineltä varastettu mainoskynä. - Kalvosinnapit. Omasta kokemuksestani voin kertoa, ettei nitä ole ikinä tarpeeksi. - Kehystetty kuva itsestään. Tottakai oma valokuvasi on miehesi lompakossa, mutta hyvin harva jaksaa kehystää sen. - Lompakko. Aina korrekti lahja. - Jotain humoristista. Hulk Hogan - Fanclubin jäsenkortti, vuoden appelsiinivarasto tai jotain vastaavaa. Edellyttäen tietysti että siipallasi on huumorintajua. - College, tai villapaita. Älä tuhlaa rahojasi deodorantteihin tai makeisiin. Miehillä on näissä asioissa hyvin oma makunsa. 5 Tee h{nen mielens{ mukaan Vaikka elämmekin 1990-lukua maailmassa on hyvin harvoja miehiä, jotka pitävät tossun alla elämisestä. Muista olla joustava ja mielellään looginen. Eräs humoristi kuvasi asiaa näin: - Meillä menee vaimon kanssa tosi hyvin. Kun muutimme yhteen, sovimme, että hän päättää pienistä asioista ja minä isoista. Niitä isoja asioita ei ole vielä ollut yhtään. Eli siis tyttö voi päättää aivan hyvin, minne mennään, mutta jätä miehen lopullisen päätösvallan alle esim. auton, talon, lasten ja työpaikan ja rahan hankinta. Siinäpä niitä ohjeita tuli. Lukekaa ja naurakaa ja muistakaa Herran tähden, että kyseesä oli hyvin suurelta osin tuulesta temmattua juttua, jonka kirjoitin aamuyöllä. Fab -------------------------------------------------------------------------- Afrikaans : Ek is lief vir jou : Ek het jou liefe Amharic : Afekrishalehou Arabic : Ana Behibak (to a male) : Ana Behibek (to a female) Basc : Nere Maitea Bavarian : I mog di narrisch gern Bengali : Ami tomAy bhAlobAshi Berber : Lakh tirikh Bicol : Namumutan ta ka Bulgarian : Obicham te Cambodian : kh_nhaum soro_lahn nhee_ah : Bon sro lanh oon Cantonese : Ngo oi ney Catalan : T'estim (mallorcan) : T'estime (valencian) : T'estimo (catalonian) : T'estim molt (I love you a lot) Chinese : Wo ie ni (Manderin, Cantonese) Croatian : LJUBim te Czech : miluji te Danish : Jeg elsker dig Dutch : Ik houd van jou Estonian : Mina armastan sind Esperanto : Mi amas vin Farsi : Tora dust midaram Flemish : Ik zie oe geerne Finnish : Mina" rakastan sinua French : Je t'aime Friesian : Ik hou fan dei (sp?) Gaelic : Ta gra agam ort German : Ich liebe Dich Greek : S' ayapo Hausa : Ina sonki Hebrew : aNEE oHEIVET oTKHA (female to male) : aNEE oHEIV otAKH (male to female) : Ani ohev at (man to woman) : Ani ohevet atah (woman to man) Hindi : Mae tumko peyar kia Hokkien : Wa ai lu Hopi : Nu' umi unangwa'ta Hungarian : Szeretlek te'ged Indonesian : Saya cinta padamu : Saya Cinta Kamu : Aku tjinta padamu : Saja kasih saudari Italian : Ti amo Irish : taim i' ngra leat Japanese : Kimi o ai shiteru Kiswahili : Nakupenda Korean : Tangsinul sarang ha yo Kurdish : Ez te hezdikhem (?) Latin : Te amo : Vos amo Lao : Khoi huk chau Lingala : Nalingi yo Luo : Aheri Madrid lingo : Me molas, tronca Malay/Indonesian: Sayah Chantikan Awah : Aku sayang enkow Malay : Saya cintamu : Saya sayangmu Mandarin : Wo ai ni Mohawk : Konoronhkwa Navaho : Ayor anosh'ni Ndebele : Niyakutanda Norwegian : Jeg elsker deg (Bokmaal) : Eg elskar deg (Nynorsk) Pakistani : Muje se mu habbat hai Persian : Tora dost daram Pilipino : Mahal Kita : Iniibig Kita Polish : Kocham Cie : Yacha kocham Portuguese : Eu te amo Romanian : Te iu besc Russian : Ya lyublyu tebya : Ya vas lyublyu Scot Gaelic : Tha gra\dh agam ort Serbian : LUBim te. Serbocroatian : volim te Shona : Ndinokuda Sioux : Techihhila Slovak : lubim ta Slovene : ljubim te Spanish : Te quiero Swahili : Nakupenda Swedish : Jag a"lskar dig Swiss-German : Ch'ha di ga"rn Tagalog : Mahal kita Thai : Phom Rak Khun : Ch'an Rak Khun Tunisian : Ha eh bak Turkish : Seni seviyurum Urdu : Mujge tumae mahabbat hai Vietnamese : Anh ye^u em (man to woman) : Em ye^u anh (woman to man) : Toi yeu em Vlaams : Ik hue van ye Welsh : 'Rwy'n dy garu di. : Yr wyf i yn dy garu di (chwi) Yiddish : Ikh hob dikh lib Yugoslavian : Ya te volim Zazi : Ezhele hezdege (sp?) Zuni : Tom ho' ichema Bicol -> Philipin dialect Ndebele -> Zimbabwe Vlaams -> Belgian Dutch Zazi -> Kurdic dialect B Shona -> Zimbabwe Luo -> Kenya a" -> a with umlaut e^ -> ^ above e LUOKKARETKELLÄ (c) The Prime Evil 8.10.1991 Heräsin aamulla aikaisin. Tänään oli päivä, jolloin ei tarvitsisi mennä kouluun, vaan edessä oli luokkaretki. Tarkoituksenamme oli mennä laivalla Saksaan ja viettää siellä muutama päivä. Päästyämme laivalle huomasin ikäväkseni, että meitä oli pariton määrä. Se merkitsi sitä, että jouduin yhdenhengen hyttiin ilman ketään kaveria. Protestoin hiukan aluksi, mutta pakkohan se oli suostua, kun ei muuta mahdollisuutta kerran ollut! Illan koittaessa riensivät melkein kaikki laivan discoon hauskanpitoon. Minua se ei huvittanut ja kiertelinkin muutaman kaverini kanssa laivalla ympäriinsä. Tunnit kuluivat ja kuluivat, kunnes seuralaisenikin ehdottivat lähtemistä laivan discoon. Myönnyin ehdotukseen, mutta sanoin ensin käy- väni hytissä keventämässä vaatetustani, kun laivassa oli niin kuuma. Saatikka sitten pienessä pohjakerroksen discossa! Matkalla hyttiini huomasin eräällä tuolilla istumassa Annen. Hän oli oli samalta luokalta kuin minä, erittäin hiljainen, mutta kaunis tyttö. Anne katseli ikkunasta ulos, kun menin tervehtimään häntä. - Moi! Miksi istuskelet yksinäsi täällä käytävällä? - Ai moi! En viitsinyt mennä discoon, kuten kaikki kaverini... Ei oikein huvita. - Ei muakaan... Kaveritkin lähti just sinne. En oikeastaan kiinnos- taisi mennä mukaan, vaikka kyllä lupasin. - Joo, mä en oikein viihdy niissä paikoissa. - En mäkään.. No, täytyy lähteä käymään hytissä. Vien tän rotsin pois kun on niin kuuma. - Hei, mä tuun sun mukaan? - No mikä ettet voisi tulla! Lähdimme yhdessä kävelemään hyttiini. Juttelimme matkalla kaikenlaista tyhjänpäiväistä eri asioista. Hytissä jatkui sama keskustelu. En voinut olla kiinnittämättä huomiotani Annen kiinteään takamukseen aina, kun hän vaihtoi asentoa. Myös hänen pystyt rintansa tuntuivat paidan läpi to- della huokuttelevilta. Mikä olento, ajattelin... Niin keskustelu jatkui eteenpäin yhtä tyhjänpäiväisenä, kunnes Anne alkoi tehdä minulle selväksi, mitä halusi. Aluksi hän kävi hytin sän- gylle pitkälleen, siihen sängylle, jossa olin parhaillaan istumassa. Anne valitti väsymystä ja sanoi, että en kai pahastuisi, jos hän jat- kaisi keskustelua näin makuuasennosta. Sanoin sen olevan Ok. Seuraavaksi alkoi Anne lähestyä minua. Maatessaan painautui hän minua vasten koko ajan yhä tiiviimmin ja tiiviimmin. Minulla oli jo vaikeuksia pysyä istumassa sängynseunalla, kun hän nuosi polvilleen ja alkoi suudel- la minua niskaan ja poskille takaapäin. Käännyin ympäri ja vastasin hänen suudelmiinsa. Hän seisoi sängynreunalla polviensa varassa ja minä lattial- la. Samalla suudellessani häntä hyväilin hänen takapuoltaan ja niskaansa. Lopuksi kellistin Annen sängylle... Hitaasti aloin hyväilemään hänen rintojansa paidan läpi samalla suudellen kaulalle. Avasin paidan napit ja kaivoin kiinteät rinnat esille rintalii- veistä ja aloitin imemään nännejä, jotka miltei heti kovettuivat käsitte- lystäni. Jatkoin hyväilyjäni rinnoista alaspäin ja autoin Annea pääsemään eroon housuista. Pyysin häntä levittämään jalkoja, jotta pääsisin imemään kunnolla. Anne koukisti jalkansa ja levitti ne niin, että pystyin vaivatta operoi- maan hänen vakonsa kanssa. Aloitin hyväilyt reisistä välitellen kuljettaen suutani ja käsiäni niitä pitkin kohti Annen syliä, joka jo nyt vuoti nai- sellisia nesteitä. Päästyäni vaon kohdalle oli Anne jo aivan kiimaisena ja vaati minua tulemaan hänen sisälleen. Päätin kuitenkin hiukan jatkaa hieromista ja runkkasin sormellani häntä samalla imien klitorista ja sen ympäristöä. Siinä vaiheessa oli Anne jo aivan poissa tolaltaan, hieroi itse rintojansa ja värisi otteessani. Hän alkoi työnnellä lantiotaan vas- toin kasvojani ja otti päästäni kiinni pitäen sitä haarojensa välissä. Tahti kiihtyi kiihtymistään, kunnes Anne alkoi miltei huutaa suoraa huutoa. Hän painoi reisillään päätäni, joka oli niiden välissä. Tunsin, kuinka Annen syli kostui entisestään ja kuinka hänen hengityksensä kiihtyi jat- kuvasti. Hän oli saanut orgasmin... Annen orgasmin jälkeen suutelin hänen rintojaan ja sääriään. Hyväilin hänen niskaansa ja pakaroitaan. Hetken kuluttua auttoi Anne minua selviy- tymään vaatteistani ja polvistui seisovan kaluni eteen. Kohta alkoivat ihanat kädet vedellä esinahkaa edestakaisin niin, etten meinannut pysyä pystyssä. Kohta sen jälkeen otti Anne kaluni suuhunsa ja alkoi imeä sitä samalla kutitellen pussejani. Se tuntui aivan sanoinkuvaamattoman ihanal- ta. Katselin, kuinka huulet liukuivat kaluni vartta pitkin, kuinka tuo ihana suu imi minua. Tätä jatkui, kunnes irrottauduin Annen otteesta ja pyysin häntä tulemaan sänkyyn kanssani. Anne tahtoi tulla aluksi päälleni ratsastamaan. Meninkin selälleni makaa- maan ja ohjasin kaluni Annen vakoon. Anne huokaisi, kun kaluni työntyi hänen sisäänsä. Heti tämän jälkeen aloitti hän rytmikkään ratsastuksen. Katselin, kuinka hänen rintansa poukkoilivat edessäni ja kuinka kaluni liukui hänen liukkaassa raossaan. Hetken ratsastuksen jälkeen alkoi Anne selvästikin saamaan uutta orgasmia. Nousinkin istumaan ollen yhä Annen sisällä. Käänsin hänet selälleen sängylle ja aloitin pumppauksen lähetys- saarnaajassa. Anne voihki allani ja vastasi jokaiseen työntööni työntämäl- lä omaa lantiotaan vastaan. Kiihdytin tahtia Annen kiemurrellessa allani yhä enemmän ja enemmän. Hän painoi pakaroistani jokaisen työntöni yhtey- dessä. Anne huohotti saavansa orgasmin kohta. Rupesin itse hidastamaan tahtia kiduttaen Annen näin aivan nautinnon äärirajoille. Tuntui, kuin Anne olisi tukehtumassa kiimasta. Hän siveli selkääni kuin hullu painaen minua samalla rintojansa vasten. Äkkiä Anne rupesi vatkaamaan lantiotaan raivoisasti kaluni ympärillä. Tunsin, kuinka hänen naisellisen pehmeän ja lämpimän vittunsa lihakset supistelivat ja imivät kaluani, kuin haluten sen sisäänsä ainiaaksi. Silloin aloitin hurjan pumppauksen. Anne väänteli allani orgasmin kourissa ja minullakin alkoi tuntua kutinaa alapäässä. Muutaman vedon jälkeen liutin kaluni ulos Annen turvonneesta vaosta ja pyysin häntä imemään minut loppuun. Anne kävikin heti toimeen ja käski minua menemään selälleni sängylle. Sen tehtyäni oli hän heti kiinni yhä täydellä teholla seisovassa kalussani. Tunne oli sanoin kuvaamaton, kun Anne imi terskaani minun katsellessa, kuinka huulet tiiviisti liikkuivat yhä Annen vaon nesteiden takia kiiltelevällä kalulla. Anne imi ja näykki niin kauan, kunnes tulin hänen suuhunsa. Anne kilttinä tyttönä pisaran, jonka suinkin ulos sain. Tämän jälkeen menimme peiton alle toisiimme kietoutuneina ja hyväilimme toisiamme pitkälle aamuyöhön. On kai turha sanoa, etten ollut yhtään pettynyt, vaikka en discoon ehtinyt- kään ja jouduin 'yksin' hytissäni olemaan. Voinette myös arvata, mitä tulomatkalla tapahtui... (c) The Prime Evil 8.10.1991 Pitkästä aikaa... 11.08-90 ·-=Mike=-· All Made By My Self Publishing Sex Stories ******************************************************************************* M A R I A ~~~~~~~~~~~ Kello oli noin viisi illalla, kun vihdoin saavuimme perille. Meitä oli yhteensä 7 henkilöä, neljä miestä ja kolme naista. Yöpyisimme yhden yön jonkin sorttisessa majassa ja seuraavana päivänä tulisimme takasin. Paikka oli Seitseminen, tai joku semmoienen. Maja oli keskellä metsää. Paikka oli erittäin miellyttävän tuntuinen. Saunakin oli alempana jonkun pienen lätäkön rannalla, jonne heti suunnistin tutkailemaan tilannetta. Vesi oli humus pitoista ja oli ruskean väristä ja kylmää. Voi vittu, ajattelin, eipä sitten viitti mennä uimaankaan kun vesi on noin saatanan kylmää. Suunnistin sen jälkeen saunalle katsomaan mimmoinen se olisi. Well, erillinen pesuhuone jossa oli iso kattila jossa lämmitettiin kylpyvesi, pukuhuone ja itse sauna. Ihan mukava tämäkin, ajattelin. Aikani hortoiltuani alueella, yksi Timppa sanoi lähtevänsä laittamaan saunaa kuntoon, jotta illalla päästäisiin saunomaan. Me muut jäivät pelaamaan mitä-se-nyt-onkaan Petaqia (en tiedä miten kirjoitetaan). Emme ehtineet kovinkaan kauan sitä pelata, kun näimme saunan ikkunasta kohoavan sakean savun. -Heh,mitähän se Timppa oikein tekee, kysyin muilta ja ryntäsin ensimmäisenä alas. -Samperi tätä saunaa,Timppa virkkoi minulle, tuota vesikattilaa ei oiken voi lämmittää kun se savuttaa niin helkutisti. Timppa kiipesi sitten katolle ja pyysi minua ojentamaan jonkin pitkän rungon, jolla hän sitten rupesi nuohoamaan savupiippua. Se ei tietenkään onnistunut. Aikansa siinä tapeltuaan,Timppa sanoi vain että antaa kärytä vain. Niinpä me sitten menimme takasin pelin ääreen. Olimme jakautuneet kahteen joukkueeseen Kissa ja Koira joukkueeseen (Toiset pitivät enemmän kissoista ja toiset koirista). Koirat voittivat ylivoimaisesti, vituttihan se pikkasen, mutta niillä oli tyyppi joka on ennenkin pelannut sitä geimiä. -Sauna olis nyt lämmin, Timppa tuli paikalle, ketkä menee ensin? Naiset? -Tietenkin, Maria virkkoi, no tuutteko te? Hän kysyi kahdelta muulta naiselta. (Naiset olivat siinä 22-29 vuotiaita,Maria oli heistä nuorin). -En minä saunaan taida tulla, Leena virkkoi. -En minäkään, sanoi Kati. -Höh, Maria sanoi surullisesti, en minä yksinkään sinne aio mennä. -Minä voin tulla mukaan, sanoin herrasmiehenä, sillä eihän sitä nyt nuorta naista yksin saa saunaan jättää. Maria katseli minua arvostelevasti, niin kyllä katsoivat kaikki muutkin. (Tunnemme kaikki toisemme 2kkn työskentelyn johdosta, isäni tunnen tietenkin paremmin :-),hänkin oli mukana). Tunsin jo kuinka puna rupesi hitaasti nousemaan kasvoilleni, mutta kukaan ei sitä tuntunut huomaavan. -Hmm, Maria virkkoi, no.. tule vain, hän lopulta sanoi hymyillen. Shit nyt olisi liian myöhäistä kääntyä takasin, joten hain pyyhkeen ja sauna juoman, eihän minulla tietenkään mitään uikkareita ollut. -Eh..Tuota, mulla ei ole uikkareita, sanoin Marialle. -Ei vai?,Marina sanoi hymyillen ilkikurisesti. Minullapa on, mutta jos sullakaan ei kerran ole, niin en ota sitten minäkään, hän jatkoi. Niin me sitten astuimme saunaan, riiuuduin arkaillen, selkä häneen päin. Kun sitten käännyin viimein, katsoin hänen alastonta vartaloaan. Tunsin jo kuinka pikku vesseli rupesi heräilemään, mutta pakotin sen pysymään rentona. Olin varmaan lyönyt punastumis enkan. Katsoimme toisiamme muutaman hetken. -No,mennäänkös me saunaan, vai lämmittelemmekö toisiamme?, sain kuitenkin sanottua, ihme kyllä. -Hih, mennään saunaan, Maria vastasi ja hypähti saunan puolelle ja istui lauteelle aivan seinän viereen. Minä istuin taasen toiseen päähän lauteita ja suljin silmäni. Ajatukseni harhailivat minne sattuivat ja lopulta erehdyin ajattelemaan hänen pyöreää persustaan ja rintojaan, Tommi heräsikin sitten hurjasti karhjahtaen, tai en tiedä miten Maria huomasi sukukalleuteni ;-). -No mitä sä sielä kaukana istut? Maria kysyi,tules nyt vain lähemmäksi, en minä pure. -Minä voin purra,sanoin virne naamallani. Istuin aivan kiinni häneen. Tutkiskelin häntä jokapuolelta minne silmäni näkivät, kiinteät rinnat, samanväriset silmät kuin minulla (Vihertävät), alaspäin kaartuva nenä, vähän höröllään olevat korvat, vaaleat kohtalaisen pitkät hiukset ja ahh, niin suloiset kasvot. Kun katseemme kohtasivat, huomasin että olin työntänyt päätäni lähemmäs hänen päätään ja hänen huulensa olivat jo raollaan. Sitten otin hänet lujaan syleilyyn ja suutelin häntä suulle intohimoisesti ja pitkään. Käteni hyväilivät hänen selkäänsä ja kieleni hänen kieltään. Kaadoin hänet makaamaan kuumille lauteille ja asetuin hänen päällensä. Maria otti kiinni munastani ja ohjasi sen hänen vittuunsa. Alotin hitaat naimis liikkeet ja hän painoi minut tiiviisti itseään vasten ja huokaili jotain korvaani, en tiedä mitä hän sanoi, mutta ruotsia se oli. Aikamme siinä rakasteltuamme nousin pystyyn. -Mennään vilvoittelemaan hetkeks. Maria oli kysymysmerkkinä, kun ei sen enempää tapahtunut. Menin pesuhuoneeseen ja kaadoin sangollisen kylmää vettä päälleni. Sitten käännyin ja otin Marian halukseeni. Potkaisin pesuhuoneen penkiltä muutaman sankon ja saavin pois tieltä. Menin makaamaan penkille ja vedin hänet päälleni. Maria levitti häpyhuulensa, istahti päälleni ja rupesi runkkaamaan. Tunsin kuinka lastini lähti aivan varoittamatta, enkä ehtinyt sitä pidättää. Kun munani lipsui kokoajan pois emättimestä, Maria nousi pystyyn ja pesi vittunsa ja meni takasin saunaan. Minä lepäilin hetken vielä, pesin itseni ja menin saunaan, jossa Maria masturboi itseään. -Hei, mä teen tuon, sanoin ja asetuin alimmalle lauteelle polvilleni ja työnsin pääni hänen haarojensa väliin. Levitin Marian jalat levälleen ja sormillani vedin häpyhuulia erilleen ja upotin kaksi sormea hänen sisäänsä. Hieroin hänen todella liukasta vittuaan jonkin aikaa, ennekuin annoin kieleni tehdä loput. Marina rupesi huohottamaan kuin Hyper Ventulosan(?) saatuaan ja limainen neste valui hänestä lauteille. Istuuduin hänen viereensä lauteille ja huulemme kohtasivat. Istuimme vielä 5minsaa saunassa, kunnes kuumuus alkoi jo olla väsyttävää ja lähdimme pukemaan ja joimme janoomme. Hän joi valkoviiniä ja minä raittiina join Ginger Ale:n. Kun saavuimme majaan, kaikki kääntyivät katsomaan meitä, kun tulimme käsikädessä sisään. - No, sitten on teidän muiden vuoro,sanoin iloisesti. Muut sitten menivät saunaan, mutta minä ja Maria lähdimme kävelemään Seitsemisen kansallispuistoon, kun kello lähenteli jo puolta yhtätoista illalla. Kuten arvata saatatte, nukuimme tietenkin samassa huoneessa sen yön. Mikä pysyy mielessäni aina. Seuraava aamu oli sitten yhtä helvettiä, minulla oli Dagen Efter viilis,vaikka en ollut juonut mitään alkoholipitoista ainetta. Voin pahoin ja pää oli saatanan kipeä. Se päivä meni niin vitulleen että... Minä jäin makaamaan autoon, kun muut talsivat skutassa. Maria tuli kyllä aina kysymään voinko jo paremmin, mutta muuten sain olla aivan rauhassa ja nukkua. Kun sitten illalla saavuimme kotiin, niin ryntäsin kaikista kivuista huolimatta koneeni ääreen ja soitin 4582088, ja sielä minä sain sitten qsoiltua edellispäivänä jättämäni qsoilut pois. ------------------------------------------------------------------------------- That's The Life, and the life goes on. T: -=Mike=- Well we work All Day, and we don't know why. 10.11-90 -=Mike=- All Made By My Self Publishing Sex Stories <> ******************************************************************************* M A R I '''''''''''' Johan on taas disko, ajattelin kun olin ollut koulumme Halloween partyssä muutaman minuutin jälkeen. Musa oli semmoista fuckin disko humppaa, eikä yhtään kunnon piisiä oltu soitettu, joten päätin lähteä tarkkailemaan tilannetta koulun käytäville. Eksyin tietenkin luokan 19 eteen, minkä takana olisi onni ja autuus. Vahinko vain, että ovi oli lukossa, mutta onhan täällä sentään maikkoja valvomassa tätä bailua, ehkäpä ne päästäis mut sisään sinne luokkaan. Tallustelin käytävillä eitsimässä maikkoja. Jonkin ajankuluttua vastaan käveli mantsan maikkamme. - Jep, voisitsä päästää mut tonne Nokia luokkaan, kysyin heti alkuun. - Mitä sä sielä nyt teet? Täällähän on Halloween, mee sinne pitämään hauskaa äläkä täällä harhaile. - Pah, ei oikein iske tää Halloween, päästä nyt mut tonne, en hajota mitään. - No ok. Sitten astuin ineen, ja ope vielä varoitteli minua hajoittamasta mitään. Menin opettajan koneen luokse, ja pistin sen päälle. Ilmoitus: Boot Error, Replace Disk and Press Any Key, tai jotain sinnepäin. No, onneksi minulla sattui olemaan NU mukana, joten korjasin koneen ajan kulukseni. Kun olin fiksannut koneen, heitin koulumme 'huippu' modeemin, NOKIA VB-312 päälle (1200bps) ja kokeilin soittaa MITSiin, joka oli varattu (perkele). Jätin koneen dialoimaan MITSin, TFLn ja Namelessin nummeroita ja hiivin 'oman' koneeni luokse, jota käytin aina kun mulla oli vielä ATKta. Tarkistin onko sielä pelejä, ja löytyihän sieltä Tetris, tosin en ollut mikään Tetris fani, mutta paremman puutteessa. Aikani niitä palikoita pudoteltuani, ovelta kuului koputus. Jahas, ope tulee häätämään mut pois, mutta menin kuitenkin avaamaan oven. Wellzika, ei se kyllä opettaja ollut joka sieltä tuli, vaan pari ysillä olevaa kimmaa joista en sen enempää tiennyt. - Voiks tänne tulla, kysyi tumma hiuksinen kimma. - Juu, oli ainoa mitä sanoin, argh, taas pari looseria ajattelin, vaikka olivatten ihan mukavan näköisiä, näin Mike katseella tarkasteltua :). Kimmat menivät open koneen luokse, ja tutkiskelivat mitä siinä tapahtui, kun sekunnit tikittivät ja puhelinnumerot vaihtuivat. Sitten he siirtyivät viereisen koneen ääreen, ja yllätys yllätys, he käynnistivät PaintBrushin! ;) argh, siinä vaiheessa olin jo ruveta itkemään. Mutta hymähdin vain itsekseni ja jatkoin Tetreilyäni. Kimmat piirs jotain, mistä en saanut selvää ja toinen niistä meni pistämään PaintJetin päälle ja meni sitten törkeästi vaihtamaan netin ohjauksesta, mikä pyöritti Motua, Printterin päälle. - HEI! mitä ihmettä sä sähellät? Kysyin hivenen kuumana. - Sori, miten niin mitä mä sähellä, laitoin Printterin koneelle 11. - Jeepa jee, mutta kun mulla oli Modeemi koneelle 12! - Jaa, no, liian myöhäistä, printtaamme tän kuvan NYT, kimma sanoi ilmeisen vihaisena. - Ja vitut, sanoin ja käveilin ohjaimen luokse ja asetin motun takasin koneelle 12. - Saatanan kusipää, etsä voi odottaa kun me printataan tää? - Haista nyt kuule vittu, mä olin täällä ekana! Huusin melkein kurkku suorana. - Hei, ottakaa nyt iisisti, sanoi toinen, vaaleampi kimma. - Vittu, potkasenko sua munille, tumma kysyi. - Sen jos teet, niin kun pääsen sairaalasta, tulen ja raiskaan sut. Ilmeisesti huomautukseni jotenkin rauhotti tummaa tyyppiä, ja hän purskahti äänekkääseen nauruun, joten minäkin hymähdin hieman. Tilanne oli ohi, ruumiita ei tulisi aivan pian. - Mitkä teidän nimenne on, kysyin - Minä olen Mari, vastasi se tummempi, ja tuo toinen on Johku. Mikäs sun nimi on? - Mikeksi mua on kutsuttu, mutta se on vain taiteilija nimi korjasin heti perään. - Taiteilija nimi mille alalle, Mari kysyi. - Eh... Noo, ei se nyt millekkään ihmeelliselle alalle kuulu. - Kuitenkin jotain pornoa, Johku heitti smailaten. - Touchê. - Täh? - Olet oikeassa. Kirjoittelen Sex Stooreja. - Oooooh, vastasi Mari, saadaanko mekin lukea? - Ette missään tapauksessa, vastasin, mitähän siitä tulisi, kun tieto Mikestä leviäisi koko meidän koululle. Huh. Olimme vielä hetkosen ATK luokassa, mutta päätimme sitten häippästä Marille 'jatkoille'. Kello oli 23:00 kun saavuimme Marin kotiin. Semmoinen rivitalo huoneisto, 4huonetta + keittiö, ihan mukavan kokoinen. Mari opasti meidät omaan huoneeseensa, mikä oli helkutin iso. Isompi kuin mun oma huoneeni, mikä on myös iso, mutta pieni tähän verrattuna. Valtasin mukavan näköisen nojatuolin ja rojahdin siihen istumaan ja Johku meni sängylle istumaan. Puhelimme Johkun kanssa niitä näitä, kun Mari tuli huoneeseen kantaen kolmea lasia joissa imeisesti oli jotain alkoholipitoista juomaa. Se oli Jaffan ja kossun sekoitusta, ihan hyvää väittäisin. Kello hiipi lähemmäs 0:00aa kun Johku sanoi lähtevänsä kotiin. - Mä taidan nyt mennä himaan, kun lupasin mutsille. - Jaa, jäätkö sä edes pitämään mulle seuraa, Mari kysyi minulta. - Tottahan toki kultaseni, vastasin :) Johku häippäs, ja me jäimme kaksistaan. Mari hiipi dekkinsä äärelle, ja pisti soimaan jotain rentoa taustamusaa ja hiipi sitten syliini. Kiedoin käteni hänen ympärilleen. Puristin häntä itseäni vasten, kohotin hänen päätään ja suutelimme. Ihanat väreet kulkivat selkääni pitkin ja hyväilin häntä samalla kun kielemme leikittelivät suudelman aikana. Siirsin toisen käteni hänen paitansa alle, ja löysin rintaliivien 'lukon', jonka vapisevin sormin aukaisin. Sitten siirsin toisen käteni etupuolelta sisään ja hyväilin pienehköjä rintojaan. Mari nytkytti itseään musiikin tahdissa ja Ol' Mike oli jo täydessä pituudessaan vaatien lisää tilaa. Työnsin Marin pois sylistäni ja nousin seisomaan, jotta vaatteiden otto sujuisi sutjakammin. Riisuimme toinen toisiamme, ja kun pääsin hänen T-Paitansa kimppuun, työnsin naamani aivan kiinni hänen rintaansa, ja imeskelin niitä samalla kun toisella kädellä riisuin hänen alushousujaan. Olin polvillani hänen edessään ja painoin häntä itseäni vasten suudelles- sani hänen alavatsaansa ja hivuttautuessani hitaasti kohti hänen karvaista pehkoa, ja sitä lämmintä, limaista elintä kaluni sojotti suoraan kohti taivasta. Kieleni löysi tiensä nopeasti hänen emättimeensä, mutta Mari ei antanut minun kauaan itseään nuolla, kun hännkin tuli polvillensa ja suutelimme jälleen. Mari kääntyi perse minuun päin, ja levitti toisella kädellänsä häpyjään, minun kontatessa lähemmäksi ja painaen kaluni hänen sisäänsä. Nain häntä valtavalla kiihkolla, huohotin ja kuolasin. Siirryimme sängylle, hän alle ja minä päälle. Mari ohjasi munani sisäänsä ja jatkoimme naimista. Voihkimme ja suutelimme niin innolla että emme kuulleet kuinka ulko-ovi kävi ja hänen siskonsa Katri tuli kotiin. - Hei Mari, mitä m...., Katrin lause katkesi samalla, kun hän astui Marin huoneeseen ja näki meidät touhussa. - Painu vittuun, Mari huusi säihkähtäneenä ja vihaisena. - Ääh, hyppää sekaan vaan, kykenin vielä heittämään jokella, vaikka olin itsekkin helvetin nolona. Charmini taisi vaikuttaa, sillä hetken kuluttua Katri tuli uudestaan Marin huoneeseen, tällä kertaa itsekkin alasti. Siitä seurasi yleinen mellakka. Mari ja Katri kävivät toistensa kimppuun, mutta ei se tappelulta kyllä vaikuttanut, pikemminkin he hyväilivät toisiaan ja sekös sai minut kiihkoon. Asetuin selälleni makaamaan. Katri otti käsittelyynsä Ol' Onen ja Mari istui jalkojeni päälle ja hyväili siskonsa rintoja takaapäin. Semmoista näytelmää en pystynyt kauaa katsomaan, kun kamat laukesivat Katrin sisälle. Kun siskokset huomasivat minun voimavarani ehtyneet, menivät he 69 asentoon ja nuolivat toistensa vittuja hieroen samalla itseään mistä ylettyivät. Katselin tätä menoa jonkin aikaa, kunnes tunsin voimani palautuvan ja hyppäsin uudestaan kehiin. Nostin Katrin polvilleen ja aloin naimaan häntä takaata hyväilleni samalla hänen rintojaan. Katrin pää oli edelleen Marin vitun kohdalla, missä hänen kielensä teki tehtävänsä kiitettävästi, koska Mari huudahti hiljaa ja rentoutui melkein heti sen jälkeen. Minä taas jo kerran orgasmin saaneena paukutin Katria entistä voimakkaammin ja nopeammin, kunnes tunsin Katrin emättimen supistuvan tiukasti kaluni ympärillä. No, pitäähän tämä suorittaa loppuun, joten asetuin polvilleni Katrin eteen ja työnsin hänen päätään munaani kohden jotta hän ottaisi sen suihinsa. Ja sen hän kyllä osasi, voin vain kuvitella miltä Marista tuntui kun Katrin kieli vipelsi hänen aroilla paikoillaan. Roiskis ja Katrin suu- pielestä valui tahmaista spermaa. Käytyämme koko sakki suihkussa, päätimme siirtyä vielä takkahuoneen puolelle, jossa puhuimme kaikkea tavanomaista seksistä ja koulusta. Nykyään luokkalaiseni ihmettelevät suhtautumistani näihin kahteen 'tuntemattomaan' sisarukseen, mutta kaipa he tietävät mistä on kyse ;). ------------------------------------------------------------------------------- Let's Live In Sin! T. -=Mike=- [Kirjoitettu samalla kun olin MITSin Group Chatissa, siitä mahdolliset virheet] Tekstiss{ ei pit{isi olla asiavirheit{, mutta mik{li t{ll{isi{ l|ytyy, niin voit puhua niist{ MITSin Sex-palstalla. Tekstiss{ olevat nimet ovat tekaistuja, eiv{tk{ ne pilkkaa ket{{n. **************************************************************************** Nasse on tavallinen hyv{nn{k|inen abiksi kohta tuleva poika. H{nell{ ei ole t{h{n menness{ ollut mit{{n seksuaallisia kieroutumia, mutta katsotaan miten h{nelle nyt k{y. H{n on l{hd|ss{ Isoon Omenaan, Kalifornian auringonpaahta- mille rannoille aivan yksin. H{n on valmistellut matkaa pitk{n aikaa, ja ostanut varmuuden vuoksi kondomipakkauksenkin vessan automaatista. Englannintaitokin on hyv{ss{ jamassa ettei k{sitysongelmia luulisi tulevan. On sateinen syysy|, ja kello on 4.23. Nassen k{si on yh{ munien p{{ll{ ja housut kintuissa kun h{n nukahti viime|isen "kokemuksen" j{lkeen. H{n on vet{nyt k{teen kuudennesta luokasta l{htien, jolloin h{n "l|ysi" t{m{n harrastusmuodon katsoessaan "eroottista" elokuvaa Miranda. Viimeiltana h{nell{ olikin kova tahti p{{ll{ kun h{n kuvitteli miten h{n olisi Arabialainen sheikki ja h{n leikkisi haareminsa kanssa. Nassen {iti tulee nyt ja her{tt{{ surkean pojan nukkumasta. Nasse vet{{ housut kinttuunsa ja pomppaa yl|s s{ngyst{. Oho, kuivunut sperma on liimannut h{nen kalun p{{ns{ kiinni housuihin. Pienen operoinnin j{lkeen Nasse onnistuu irroittamaan terskansa ja on valmiina l{ht||n. Lentomatka kest{{ 15 tuntia, mist{ on mennyt vasta vaivaiset 5 tuntia. Mutta nyt h{n n{kee edess{{n lentoem{nn{n mik{ pist{{ h{nen kalunsa heti seisomaan. T{m{ on pitk{{n, hillityn mustaan ja kire{{n hameeseen, mik{ saa h{nen takapuolensa muodot n{kym{{n selv{sti. Nasse tuijottaa suu auki t{t{ n{ky{ h{nen munansa kamppaillessa ahtaiden farkkujen sis{ll{. H{n joutuu haukkaamaan henke{ lentoem{nn{n k{{ntyess{ palvelemaan viereisell{ rivill{ olevaa matkustajaa. Lentoem{nn{n rinnat ovat liki h{nen edess{{n, ja naisen n{nnit ovat havaittavissa. H{nen pitk{ vaalea tukkansa hulmuaa vapaasti h{nen puseroaan vasten. H{n on k{ytt{nyt hillitysti meikki{, ja h{nen suuret vihre{t silm{t sopivat h{nelle kuin piste i:n p{{lle. Nasse joutuu pakostakin pid{tt{m{{n henke{ n{hdess{{n t{m{n unelmansa, ja h{n j{{ tuijottamaan hetkeksi naisen keinuvaa persett{ t{m{n kirjoittaessa jotain. H{nen alap{{ss{{n alkaa nyki{ huolestuttavasti, ja h{nen t{ytyy tehd{ jotain kun lentoem{nt{kin n{ytt{{ olevan l{hd|ss{ ohjaamoon. Nasse koskettaa t{m{n unelman selk{{ varovasti, ja hetken kuluttua t{m{ Nassen mielest{ yksi kauneimmista naisista k{{nn{ht{{ ja kysyy: "Mit{s teille saisi olla?" Nasse k{{ntelehtii vaikeana tuolissaan, mutta kysyy "Saisinko kokiksen?" Lentoem{nt{ l{htee hakemaan, ja Nasse vajoaa tuoliin henke{ vet{en ja ajattelee mit{ tekisi. Onko h{n tullut hulluksi?áH{nell{ ei ole kokemuksia naisista joten miksi h{n yritt{isi polttaa n{ppins{? Mit{ jos t{m{ seksik{s nainen onkin jo naimisissa? Sormusta ei ainakaan n{y... Ja mit{s jos h{nell{ on jo vakituinen, niinkuin varmasti onkin... Onko h{n aivan tyhm{? Naapuritkin katsovat jo nyt h{nt{ oudosti. Sitten Nasse karaisee mielens{ p{{tt{{, ett{ yritt{nytt{ ei laiteta... Hetken kuluttua lentoem{nt{ palaa Coca-colat|lkki k{dess{{n. H{n ojentaa sen Nasselle ja sanoo "Olkaa hyv{". Heid{n katseensa kohtaavat, ja he katsovat tuokion tyhm{sti toisiinsa. Sitten Nasse ottaa t|lkin ja sanoo ep{huomiossa jotain sanoakseen "Ki-kiitos neiti". Nassen p{{ss{ harhailee monenlaisia ajatuksia... Mit{ jos h{n on sittenkin rouva? Pit{isik| minun nyt heti suudella h{nt{? Eeih... ei tietenk{{n mutta mit{ jos sivelisi varovasti h{nen reitt{{n kun mielikin tekisi... Ei mutta nyt keksin... "Sori, m{ tahdoin lightia... ja mit{s muuta teill{ olisi... {{h, voinko m{ tulla katsomaan?" Lentoem{nt{ hymyilee h{nelle ja sanoo "Sopiihan se, nuorimies... Seuraa minua". Nasse tuntee heid{n k{velless{{n koneen takaosaan ett{ h{nen k{dens{ vapisevat. Lentoem{nt{ johdattaa ep{varman nuorukaisen varastoon pienen verhon taakse. Sitten h{n n{ytt{{ valikoimia. N{ytt{{ olevan joka sorttia... Sitten Nasse rohkaisee mielens{ ja sanoo "M{ olen Nasse... M{ en ole viel{ kertaakaan k{ynyt Amerikassa... Miten paljon hotellihuone maksaa?" Lentoem{nt{ k{{ntyy ja sanoo "Jaa, eik|h{n hyv{n hotellin huone ole siin{ suomen tasoa... Mun nimi on Marjaana, ja m{ olen 19... T{m{ on ensimm{inen lentoni t{ss{ virassa... en tied{ oikein..." Nasse huomaa ett{ Marjaana on my|s ep{varman n{k|inen ja ei oikein tied{ mit{ sanoisi. Kokematon ty|ss{{n, tai sitten..." Nasse tarttuu Marjaanaa olkap{ist{ ja suutelee t{t{ kevyesti. Lentoem{nt{ katsoo yll{ttyneen{ ja ty|nt{{ Nassen pois, mutta sitten tarttuu poikaa vy|t{r|st{ kiinni ja suutelee t{t{ takaisin m{r{sti ja tunteella. H{n sanoo ett{ h{n on tarkkaillut Nassea jo pitk{{n. Nasse on yll{ttynyt reaktiosta, ja h{nen ep{varmuutensa palaa. Eih{n t{ss{ n{in pit{nyt k{yd{! Tai t{t{h{n halusin mutta... En ole viel{ valmis... Tai... Nasse rupeaa puristelemaan Marjaanan n{nnej{, jotka kovettuvat v{litt|m{sti. Lentoem{nt{ sanoo "Ei t{ss{... Ei t{ss{..." ja marssii Nasse mukanaan koneen vessaan. Oven lukittuaan Nasse avaa Marjaanan paidan, ja n{kee t{m{n rinnat kokonaisuudessaan. Ne ovat suuret ja py|re{t, ja nasse huomaa ett{ Marjaana ei k{yt{ rintaliivej{. Rinnat ovat hyvin kehittyneet, ja Nasse rupeaa suutelemaan Marjaanaa ja nuoleskelemaan h{nen korviansa. Sitten h{n rupeaa kahmimaan t{m{n naisellisia rintoja, mist{ t{m{ rupeaa jo huohottamaan. "Taitaa olla t{m{n upean ja hell{n olennon ensimm{inen kerta v{h{n parissa muussakin asiassa", Nasse ajattelee. Marjaana pujottaa k{tens{ Nassen housujen alle ja tunnustelee Nassen kiveksi{ ja munaa... OOOH... Nyt he alkavat l{mmet{ ja vaatteita l{htee kiitett{v{{n tahtiin... Kun heill{ on en{{ sukat jalassa he syleilev{t ja suutelevat pitk{n, m{r{n ja intohimoisen suudelman, mist{ Nasse ei ole ikin{ osannut unelmoidakaan. Marjaana ottaa Nassen pikkumiehen k{sittelyyns{. H{n rupeaa aluksi hitaasti vet{m{{n Nassen esinahkaa yl|s...alas...yl|s...alas... Nasse yritt{{ ep{toivoisesti hillit{ huohotustaan, mit{ jos ulkonaolijat kuulisivat... Vaikka eiv{th{n h{nen vanhempansakaan kuulleet kun h{n veti k{teen himassaan vessassa... Nasse tuntee paineen kasvavan ja puree huultaan tahdin kiihtyess{... Sitten yht'{kki{ t{m{ loppuu ja nasse tuntee Marjaanan nuolevan h{nen kiveksi{{n... Ne tuntuvat paisuvan, ja nyt olisi kelju paikka jos puraisisi.. Mist{k|h{n h{nkin on oppinut t{ll{isi{ temppuja... onkohan h{nell{ varasto rumia filmej{... Sitten t{m{n loppuessa Nasse ajattelee ett{ nyt onkin naisen vuoro hytky{ ja inist{, ja Nasse onkin laukeamaisillaan, mutta sitten h{n huomaa lentoem{nn{n tunkevan Nassen kalun suuhunsa... Ei nyt taitaa lent{{ sen suuhun, Nasse ajattelee. Sitten Nasse tuntee kielenk{rjen koskettavat terskansa p{{t{. AAAAAAAAAAAHHHH, nasselta p{{see ja nasse alkaa huohottaa naisen ruvetessa vet{m{{n nassen kalua edes takas suussaan... v{lill{ lentoem{nn{n hampaat tuntuvat munan puoliv{liss{kin... Nasse huohottaa ja p{{stelee outoja {{ni{ orgasmin tullessa, ja h{n odottaa naisen sylk{isev{n spermat ulos suustaan, mutta nainen nielaiseekin ne. Kyll{ on outo ruokavalio, nasse naurahtaa naisen lopetellessa k{sittely{{n. Lent| m{nt{ onkin jo ihan heng{styksiss{{n ja kiimainen niinkuin Nassekin.. Nyt on nassen vuoro. Nasse rupeaa nuolemaan Marjaanan rintoja ja Marjaana taivuttaa p{{t{ns{ taaksep{in ja sulkee silm{ns{. Marjaanalta p{{see vain katkonaista hengityst{ kun h{n saa orgasminsa. Nasse v{h{n ihmettelee mieless{{n ett{ eih{n t{ss{ olla p{{sty edes vauhtiin. H{n ty|nt{{ sormensa Marjaanan pilluun mik{ m{rkiintyy m{rkiintymist{{n, ja marjaana {hkii "Lis{{, lis{{". Nasse rupeaa runkkaamaan sormillansa, ja pujottaa liki koko k{tens{ sis{{n ja py|ritt{{ ja t|kkii melkein per{lle saakka. Marjaanan koko keho rupeaa s{tkim{{n saaden ilke{{ {{nt{ osuessaan ahtaan vessan seiniin. Nassea alkaa v{h{n harmituttaa jos ohikulkijat kiinnitt{v{t huomiota siihen mutta turha nyt lopettaa jos ollaan vauhtiin p{{sty. Nasse ty{nt{{ koko miehuutensa Marjaanan sis{{n suoraan h{pyhuulien keskelle, ja alkaa ty|nt{{ sit{ sis{{n ja ulos, kiihtyv{ss{ tahdissa. Muna saavuttaa koko pituutensa viimeiset sentit, ja Nassesta tuntuu ett{ h{n olisi kiehuvassa laavassa. H{n saa valtavaa seksuaalista nautintoa, ja h{nen on pakko ruveta hengitt{m{{n kuin henkitoreissa oleva. Voiko t{|l{ist{ nautintoa ollakaan? Mutta vaikka Nasse kokee jotain sellaista millaista ei voi k{teen vedett{ess{ kokea, marjaana ei ep{ilt{v{sti ole edes ennen sormella t|kkinyt itse{{n, joten h{n kokee koko panon ihanuuden. H{nen k{tens{ vispovat ymp{riins{, ja h{n huutaa koko maailmalle tuskansa ja autuutensa immenkalvon hitaasti revetess{. H{nen pillunsa on t{ynn{ pillunnesteen ja nassen sperman seosta, ja sit{ alkaa valua jo h{nen paljasta komeaa persett{{n pitkin mit{ Nasse hieroo jo k{sill{{n. Marjaana huutaa "OOOOAAAHHHHHHHUUUUHHHH" ja molemmat saavat viimeiset orgasmit. Nyt rupeaa ulkoa kuulua "Onko kaikki kunnossa", mihin Marjaana {hkii kiimaisena "Kaikki kunnossa" ja rukoilee Nassea jatkamaan. H{n asettuu maahan ja tarjoaa pilluaan Nasselle nuoltavaksi. Nasse ei oikein tied{ pit{isik| nuolla kun se nyt on noin l{hell{ paskareik{{kin, mutta ryhtyy toimeen, kun kerran on t{h{n pisteeseen tullukin. H{n asettaa suunsa ihan kiinni ja rupeaa suutelemaan h{pyhuulia ja nuolemaan niit{ kielenk{rjell{{n. Sitten h{n maistaa varovasti tahmeaa nestett{ mik{ valuu ulos. H{n kumartuu ja rupeaa h|rppim{{n p{{llisi{ pois huomatessaan ett{ se on heid{n yhteisi{, hyvi{ tuotoksia. Sitten h{n rupeaa k{sittelem{{n pillua sairaan mielikuvituksen luomilla tavoilla ja Marjaana ei voi kun nauttia kun mies tyydytt{{ h{nen pohjatonta 19-vuoden aikana syntynytt{ haluaan. Molemmat lainehtivat hiest{, ja ovat posket punaisina. He rupeavat yhdess{ kuivaamaan toisiaan vessasta l|ytyvill{ pyyhkeill{, ja huuhtelevat itse{{n kraanavedell{. Sitten kun he n{ytt{v{t taas suht'koht normaaleilta, marjaanan hameessa olevista kuivatuista tahroista huolimatta, he l{htev{t vessasta ja Nasse palaa paikalleen. Loppumatkan aikana Nasse saa Marjaanalta loistavaa palvelua ja suukkoja ja muutenkin matka menee hyvin, varsinkin kun lentoem{nt{mme j{rjest{{ rakkauselokuvan py|rim{{n, ja he katsovat sit{ k{si k{dess{. Eli loppumatka menee mainiosti ja Nasse miettiikin jo mit{ ehtii Kaliforniassa tehd{ jos finnairin koneessakin jo on n{in hyv{ palvelu... --TO BE CONTINUED-- Text was made by /---\ -=I RVF I=- \---/ T{m{ teksti on jatkoa tekstille Matka.txt. Kommentit MITSin Sex-palstalle. *************************************************************************** "Miellytt{v{n" matkan j{lkeen Nasse joutuu j{tt{m{{n Marjaanalle hyv{stit koneen seisoessa San Franciscon. Lentoem{nn{n virassa ei voi j{{d{ mihink{{n maahan vaan joutuu palaamaan reittilennolla takaisin. He vaihtavat viel{ viimeisen m{r{n suudelman ja Nasse l{htee koneesta. Molemmat toivovat ett{ he tapaisivat viel{ joskus. San Franciscon lentoasema on valtava suomen olosuhteisiin verrattaessa, ja Nasselta kuluukin aikaa saapumismuodollisuuksien suorittamiseen. H{n ei kuitenkaan pitk{sty, koska t{st{ uudesta luvatusta maasta l|ytyy varmasti uusia romanssin kohteita, ja mik{ parasta, Nassen ei tartte loman loputtua ikin{ sanoa heille mit{{n tai n{hd{ heit{. Siis h{n voi tehd{ mit{ lyst{{. Lentokoneen vessassa vietetyt minuutit palaavat Nassen mieleen; se tuntui ihanalta huonoista oloista riippumatta. V{h{n viel{kin seisoo muistellessa sit{ kokemusta. Lentokent{ll{ ei kuitenkaan tiirailusta huolimatta ole yksin{isi{ tipusia, mutta Nassellahan on paljon aikaa Amerikassa. Nasse siirtyy bussiin joka vie h{net ensimm{iseen matkakohteeseen, vieh{tt{v{{n pikkukyl{{n v{h{n SF:st{ it{{n hedelm{viljelmien vieress{. Bussissa Nasse n{kee er{{n kauniin Aurinkomatkalaisen, jolla on olkap{ille ulottuvat vaaleat hiukset ja seksikk{{t s{{ret. Ei tuo nyt Marjaanan veroinen ole, mutta pit{{h{n nyt olla joku johon upottaa ettei tartte k{teen vet{{. Ah Amerikka, toiveeni ovat t{yttyneet, Nasse mutisee. Nasse rupeaa tarkkailemaan "kohdettaan" tarkemmin; h{nell{ ei ole rusketusta (kenell{ olisi talvella suomessa), ja h{n on pukeutunut pirte{n vihre{{n paitaan. H{n on k{ytt{nyt meikki{ hiukan liikaa, joka luo hiukan liiankin seksikk{{n vaikutelman mit{ korostaa tuo lyhyt minihame. Tytt|h{n suorastaan tihkuu seksi{! H{n oikein ODOTTAA ett{ joku tulee ja rakastelee h{nen kanssaan. Nasse ajattelee miten t{m{n peffa pomppii yl|s alas Nassen j{ykk{n{ seisovaa munaa vastaan ja h{nell{ alkaa seisoa tosissaan. Tuo nainen pit{{ painaa mieleen! P{{kallokuskin {killinen jarrutus havahduttaa Nassen. Matkan varrella on ruokailukeskus jossa on hampurilaismesta, ravintola, pelihalli ja kuppila. Opas kuuluttaa ett{ retkel{iset pys{htyv{t t{h{n puoleksi tunniksi. Mik{ loistava tilaisuus vikitell{ naista. Nasse astuu sis{{n keskukseen naisen per{ss{ mutta sitten kadottaa t{m{n menness{{n hampurilaismestaan! K{{k! No onneksi nainen kyll{ jatkaa matkaa bussissa, aikaahan h{nell{ piisaa. Alkaa vaan Nassella v{symys painaa pitk{n matkanteon j{lkeen. Lentokoneessakaan ei saanut nukuttua kun piti leikki{ Marjaanan kanssa. Nasse sy| hampurilaisen, yhden el{m{ns{ parhaista, ja siirtyy katsomaan peliluolan antimia. Eip{ ole h{{pp|nen paikka, mutta onhan t{{ll{ Teenage Mutant Ninja Turtles-automaatti. Nasse pelaa sit{ tauon loppupuolelle, ja palaa bussiin ajoissa. Siell{ tytt|/nainen istuu. Olisikohan h{n 17? Nasse istahtaa tyt|n vierelle, vaikka tiet{{ ett{ kohta paikan omistaja saapuu takaisin tauolta. H{n rupeaa muina miehin{ keskustelemaan tyt|n kanssa. -Anteeksi, onko t{m{ paikka varattu?, nasse kysyy -Siin{ istuu joku vanha herra, joten sinun on parasta siirty{ takaisin paikallesi, ty|tt| vastaa -Jaaha... No kai mun pit{isi siirty{ sitten... Tied{tk|, kun t{ss{ bussissa on videotkin, niin mink{ leffan ne aikoo meille n{ytt{{? -En tied{... toivottavasti ei mit{{n kovin raakaa... -M{ olen Nasse, ja t{m{ on mun eka mantereidenv{linen matkani... Ja m{ olen jo p{{tt{m{ss{ lukiota... En ole kerkinyt minnek{{n... -M{ olen Anne, m{ olen 18 vuotta vanha ja m{ olen jo matkustellut aika paljon... kieli on tullut tutuksi aika hyvin.. tosin t{m{ on mun eka matkani Kaliforniaan... T{{ll{ on ilmeisesti paljon komeita miehi{... Nasse ny|kyttelee, mutta n{ytt{{pi vanha herra jo tulevan, joten Nasse nousee ja marssii hymyilev{n{ paikalleen. N{ytt{{ olevan liki selv{ tapaus. Pantavaksi likka on t{nne tullut. Taitaa tulla toinenkin rakastajatar... mit{k|h{n Marjaana sanoisi jos tiet{isi... Nassen itseluottamus on kohonnut huimasti l{hd|st{. Sin{, lukija, voit itse p{{tell{ mihin t{ll{inen peli johtaa. Nyt opas pist{{ leffan py|rim{{n. Kultsi, kutistin kakarat. Voi vittu. Voi vitun vittu. Meik{ taitaa ottaa nokoset. Nasse painautuu selk{nojaa vasten ja sulkee silm{ns{. Uni tulee helposti pitk{n valvomisen j{lkeen. zzz... Nasse her{{ siihen ett{ opas koputtaa h{nen olkap{{t{{n. "Perill{ ollaan", h{n sanoo Nasselle. Nasse havahtuu ja pomppaa jaloilleen. Eih{n t{ll{inen peli vetele ett{ nukun matkan ohitse. Ulkona tytt| jo nostelee tavaroitaan, ja herrasmies (panomies) Nassessa her{{. Nasse ottaa k{simatkatavaransa, rynt{{ bussista ulos mutta... tytt| on jo mennyt hotelliin. Nasse ottaa matkalaukkunsa ja raahaa ne Receptioniin. Tytt| on juuri saanut avaimensa ja h{n hymyilee Nasselle. Voi piru, en n{hnyt mik{ numero t{ll{ on, Nasse mutisee saaden er{{n miehen katsomaan kummallisesti. Nasse ottaa avaimensa ja raahaa laukkunsa huoneeseensa. Huone on tilava, se on varustettu paris{ngyll{ (!), TV:ll{, tuulettimella, j{{kaapilla ja ammeella. Hyv{n huoneen Nasse saikin sill{ hinnalla mink{ maksoi. Nasse ei kuitenkaan ole v{synyt paljoa matkasta kun h{n nukkui muutaman tunnin bussissa, joten parasta menn{ viel{ katselemaan kyl{{ iltasella. Nasse k{velee hotellista ulos ja kiertelee kaupungissa. Tuossa on kapakka, tuossa kirkko, tuossa elintarvikekauppa... Sitten h{n kulkee pime{mm{n korttelin l{pi iltaisella. El{m{ns{ moka. Kujalla on punkkarijengi mik{ seuraa tarkkaavaisesti Nassen saapumista. Nyt on liian my|h{ist{ per{{nty{kk{{n. N{ytt{{ tuolla olevan onneksi naisiakin, sent{{n. Kun nasse on ohittamassa heit{ pari isoa korstoa siirtyy ja tukkii tien. Sitten ryhm{n ilmeinen johtaja tulee, vet{{ stiletin eteen ja sanoo: "Anna rahat tai turpiin tulee". Nasse huomaa j{tt{neens{ lompsansa hotellihuoneeseen. Nasse parka. Pari tyyppi{ nostaa Nassen ilmaan ja pari ly| palleaan saaden nassen haukkomaan henke{{n. Nasse rupeaa tuntemaan kun iskuja satelee ja h{n alkaa turtua kivulle. Jokainen isku tuntuu kuin osa h{nest{ olisi repeytynyt. Nasse yritt{{ huutaa apua mutta saa aikaan vaan pihin{{. Sitten, yht'{kki{ ote hellitt{{ ja Nasse tiputetaan maahan. Huh, se loppui. Nasse rupeaa ry|mim{{n poisp{in tuskissaan mutta saa huomata ett{ k{sittely on vasta alussa. Tyypit riisuvat Nassen farkut ja paidan, ja Nasse v{risee viile{ss{ ilmassa ja miettii mit{ nyt. Sitten katoaa loputkin vaateriekaleet (ne leikataan palasiksi) ja Nassen ruhjottu ruumis paljastuu kokonaan. Nasse tuntee kun h{nen kiveksi{ ruvetaan moukaroimaan ja Nasse melkein py|rtyy kivusta mutta sitten ote muuttuu. H{nt{ ruvetaan masturboimaan pakolla ja kovakouraisesti, ja muna nousee pakostakin. J{tk{t puristavat ja runnovat h{nen munaansa saaden aikaan samalla tuskaisen tunteen ja seksuaalisen tyydytyksen sperman lent{ess{. Sitten munan ollessa seisomassa osittain j{tk{t vet{v{t esinahan alas ja tunkevat pikkukivi{ ja lasinsirpaleen esinahan juureen. Sitten j{tk{t rupeavat vet{m{{n esinahkaa yl|s ja alas esineiden jauhaessa ja s{rkiess{ Nassen munaa. Nasse karjuu tuskasta ja tuntee kun pienet verinorot l{htev{t virtaamaan munasta. Jengi vaan nauraa, ja sitten tyt|t poistavat esinahan alta vieraat osat, ja rupeavat raiskaamaan nassea j{tkien pit{ess{ Nassea paikallaan. Nasse tuntee suurta pakollista tyydytyst{ likkojen pomppiessa h{nen kalunsa p{{ll{. Sitten jengi raahaa Nassen sis{{n johonkin huoneeseen Nassen rukoillessa k{sittelyn loppumista. H{n tuntee, ett{ h{nen kiveksi{{n nypl{t{{n ja sitten. Valtavaa tuskaa, Nasse karjuu niin ettei mit{{n rajaa. Koko voimallaan kunnes rupeaa k|him{{n verta. Valtava polttava tunne ja Nasse pysyy hikiseen tajuissaan katsoakseen mit{ h{nelle tapahtuu. H{nen kiveksien l{pi johdetaan verkkovirtaa ja ne ovat muuttumassa t{ysin mustiksi. T{t{ h{n ei en{{ kest{ vaan menee tajuttomaksi. Nassen seuraava tuntemus on se, ett{ h{nen ruumiissaan tuntuu kihelm|inti{ ja kipua joka paikassa. Suuresti ponnistaen h{n avaa silm{ns{ ja huomaa olevansa sairaalavuoteessa. H{nen munansa on kokonaan paketissa, ja h{nell{ ei ole aavistustakaan miss{ kunnossa se on. H{nen vieress{{n oleva ryppyinen hoitaja kertoo ett{ h{net l|ydettin kujalta verta valuvana, mutta ett{ h{nelt{ ei vahingoittunut mit{{n elimi{ paitsi siitin ja sekin on luultavasti t{ysin kunnossa viikon j{lkeen. Sen kanssa tehtiin pitk{llinen leikkaus mutta sen pit{isi periaatteessa toimia. Hoitaja varoittaa kuitenkin avaamasta sidett{, enemm{n sen takia milt{ se N[YTT[[ kuin silt{ millainen se on. Kivespussit eiv{t tule toimimaan hyvin pitk{{n aikaan, mutta toimivat kai jotenkin. Parin p{iv{n p{{st{ Nasse p{{see sairaalasta tuskissaan. Muna on yh{ paketissa mutta h{n poistaa sen heti l{himm{ss{ vessassa. Y[K. Muna on ihan oudon v{rinen ja esinahassa on viel{ suuria arpia. N{ppyl|it{ n{kyy olen, ja muutenkin n{yss{ ei ole kehumista. Nykii ainakin normaalisti... Nasse menee suoraan hotelliin ja tapaa seuraavana aamuna tyt|n aamiasp|yd{st{. H{n on iloinen kun Nasse istuu h{nen vierellens{. Nassella alkavat taas ajatukset lent{{ rumalle puolelle mutta h{n j{tt{{ ne sanomatta {{neen. Nasse tarjoutuu viett{m{{n p{iv{n t{m{n kanssa ja Anne hymyilee makeasti. Ajatteleekohan h{n samaa kuin Nasse? He menev{t aamiaisen j{lkeen tyt|n huoneeseen, joka on samassa kerroksessa kuin Nassen, ja Anne k{skee Nassen odottamaan kun h{n k{y suihkussa. Nasse lueskelee Donald Duckia s{ngyll{ mutta ei voi v{ltt{{ haluaan v{h{n 'kurkistaa' Annen puuhia. H{n hiipii varovasti ovensuulle ja kurkistaa ovenraosta. H{n n{kee alastoman Annen koko ruumiin h{nen suihkuttaessaan ja pessess{{n itse{{n saippualla. H{nen rintansa ovat normaalin kokoiset ja kiinte{t, ja tuuhea karvoitus on pikimustaa kastuessaan. Nasse ei n{e sen takia h{pyhuulia, mutta h{nen kalunsa seisoo kunnostaan huolimatta hillitt|m{sti. Anne suihkuttaa vittuaan ja n{ytt{{ nauttivan puhdistaessaan sen vedell{ t{ydellisesti. Nyt Nasse ei voi kest{{ en{{: Neito nousee suihkusta ja rupeaa keimailevasti puhdistamaan itse{{n. Nasse avaa oven kokonaan ja sy|ksyy Annen kimppuun aloittaen k{hminn{n. Anne kaatuu kylpyhuoneen lattialle ja Nasse rupeaa innokkaasti nuolemaan h{nen rintojaan ja Nassen vasen k{si l{hestyy uhkaavasti h{pyhuulia. Sitten Anne tokenee h{mm{styksest{. H{n rupeaa kirkumaan kurkkunsa suoraksi ja huutamaan RAISKAUS RAISKAUS RAISKAUS ja Nassen on pakko pist{{ k{det korvilleen. Anne potkaisee h{nt{ suoraan munille jotka pullottavat ulos aukinaisista housuista saaden nassen hetken n{kem{{n tuskanpunaista. Anne nostaa pyyhkeen alastoman houkuttelevan ruumiinsa peitoksi ja rupeaa kirkumaan t{ytt{ p{{t{ SENKIN SOVINISTISIKA! RAISKARI! VAIN YKSI ASIA SINULLA OLI SIIS MIELESS[! H[P[ISIT MINUN RUUMIINI! MELKEEN MENETIN NEITSYYTENI! Ja sitten purskahtaa syd{mmens{rkev{{n itkuun. Nasse kuulee k{yt{v{st{ useita l{hestyvi{ askeleita ja astuu ikkunan l{pi palotikkaille ja loikkii askelmat alas. Sitten h{n juoksee niin lujaa kuin jaloistaan p{{see ja kaatuu heng{styneen{ maahan kun jalat pett{v{t. H{n on maaseudulla, ymp{rill{ on lehmi{ ja viljaa kasvaa ymp{rill{. Nasse itkee typeryydelleen ja katsoo munaansa, mist{ on k{sittelyn seurauksena irronnut pari tikki{. H{n tuntee olonsa pahemmaksi mit{ h{nell{ on ikin{ ollut ja h{nen on pakko tyydytt{{ itse{{n jotta ei murtuisi kokonaan. Masturbointikin on vaikeaa... hei mutta tuossahan on LEHM[... Nasse l{hestyy lehm{{ takaap{in ja hypp{{ {kkiarvaamatta sen selk{{n. Lehm{ l{htee ravaamaan ymp{riins{, mutta sitten kaatuu takajaloilleen painavan Nassen roikkuessa per{ss{. Nasse kietaisee takkinsa -joka on repaleinen- lehm{n jalkojen ymp{rille ja rupeaa tunkemaan munaansa lehm{n rakoon. Rako on suuri ja pitk{ ja lehm{ n{ytt{{ ilmiselv{sti nauttivat kuten Nassekin. El{mys olisi vain parempi mik{li reik{ olisi tiukempi ja el{in {{ntelisi jotenkin... Nasse tiuhentaa tahtia ja tuntee kun h{nell{ lent{{ lehm{n suuren rakoon. Sitten Nasse ty|nt{{ k{tens{ lehm{n vitun perukoille ja rupeaa py|rittelem{{n ja t|kkim{{n kouraansa (joka hikiseen mahtuu sis{{n) m{r{n ja nihke{n vitun perukoilla. Lehm{ kumartuu ja Nasse huomaa ett{ se toimii kuin sonni olisi panemassa. T{m{ on sit{ el{inten hyv{ksik{ytt|{. Sitten lehm{ saa orgasmin ja Nassen k{si tulee tahmeaan limaan. Nasse viel{ p{{tteeksi nuolee lehm{n utareita ja saa suuhunsa pari tippaa maitoa. H{nen olonsa on tyydyttynyt, ja h{n irroittaa takkinsa ja p{{st{{ lehm{n vapaaksi. /---\ -=I RMF I=- \---/ T{m{ teksti on jatkoa teksteille matka1.txt ja matka2.txt, jotka olen kirjoittanut. Lukeminen omalla vastuulla, en vastaa jos joku saa seksuaalisen kieroutuman t{st{ tekstist{. Henkil|t ovat t{ysin kuvitteellisia (kenell{k{{n ei voi olla niin tollo nimi kuin Nasse) Nassen olo oli hiukan parempi h{nen saatuaan lehm{n pillua. H{n k{{ntyi ja rupesi kulkemaan laitumen poikki suurkarjanomistajan tilalle p{in. Jotenkin pit{{ saada kyyti samaan paikkaan takaisin kun oli tullut juostua kilometrien pituisen matkan. Miten uskallan n{ytt{yty{ hotellissa en{{, Nasse miettii. No asia kerrallaan, kuljetaan nyt n{iden el{inten ohitse. Ei en{{ kannata yritt{{ mit{{n sinne suuntaankaan, sain jo kokea millaista Amerikassa tyydytytetyksi tuleminen on. Vai pit{isik| maksaa is{nn{lle lehmien panemisesta? Hmm-m... AUUUUUH! Mik{ mun perseeseen osu.. Margariini vittu, seh{n on sonni! Ja sen per{ss{ h|lk|ttelee se mansikki jota k{ytin hyv{kseni! Nyt pistettiin t|pin{ksi... Nasse rynt{{ pellon poikki ja ulos aitauksesta sonnin yst{v{llisesti auttaessa pit{m{{n tahdia. Nasse k{velee ensimm{isen talon luokse ja koputtaa ovelle. Ei vastausta. H{n jyskytt{{ ovea lujemmin, mutta kukaan ei tule avaamaan. Seuraava rakennus. Vanhahko mies tulee avamaan ja kysyy asiaa. Nasse selitt{{ ett{ h{nen pit{isi p{{st{ takaisin kaupunkiin, jolloin mies neuvoo miss{ on l{hin bussipys{kki. Ei sitten muuta kuin menoksi. Viimeisen{ hyv{n{ ty|n{{n Nasse "lainaa" pihalla seisovaa mopoa ja pist{{ kaasua. PRUUUMMMM... PRUUUUUMMM... V{h{n on outo k{{nti{{ni mutta nyt pit{{ ajaa ja lujaa... Ei sinne bussipys{kille jaksa k{vell{k{{n, kun aikakin on tiukille. Nasse ehtii nauttia vauhdin hurmasta pari sekuntia, mutta sitten h{nen silm{{ns{ menee roska. No osaan m{ ajaa yhell{ k{dell{kin, h{n ajattelee. Voi r{hm{. Pitik| sen roskan just nyt tulla eteen? Nasse alkaa tuntea ett{ tie muuttuu huonoksi. H{nh{n ajaa mets{ss{, oliko jossain mutka?áKato... t{{ll{ on puita... Nassen lainamopo osuu kiveen ja nasse lent{{ p{{ edell{ puuhun. Fiuuuuuuuuu...klop... tiiiiimbeeeeeeerr... Nasse her{{ TAAS sairaalassa. Alkaa tulla tutuksi v{hitellen t{m{ vuode... Ei.. t{m{ on kyll{ eri osasto... Tuossa se muori on... Hoitaja! Saisinko asperiinin? Hoitaja k{{ntyy ja Nasse huomaa erehtyneens{ kokonaan henkil|st{. T{m{ on nuori hyv{nn{k|inen hoitsu, ei nyt mik{{n kauhean erikoinen ruumis kuitenkaan mutta Nasse tuntee kuitenkin ep{tavallisen voimakasta halua tehd{ temput. Eik{ tuo kyll{ mitenk{{n huononkaan n{k|inen ole. Hoitaja tulee viereen ja silitt{{ Nassen p{{t{ ja sanoo "Ai jo her{sit? Sinulla on ilmeisen kova p{{. T{{ll{ k{vi joku metsuri kysym{ss{ jo... Olet nyt tiputuksessa, mutta paranet {kki{... p{{set letkuista jo t{n{ iltana. Mutta sidett{ joudut pit{m{{n pitk{{n..." Sitten h{n menee hakemaan sit{ aspiriinia. Ilmeisesti h{n on suunnilleen 25 vuotta vanha, eik{ h{nell{ ole vihkisormusta. Tie on siis vapaa. Nasse v{h{n ihmettelee halukkuuttaan toimiin t{m{n kanssa, mutta mink{s h{n luonteelleen voi. Hoitaja hoitaa Nassea hell{sti, h{nell{ ei n{yt{ olevan nyt toisia potilaita. H{n n{ytt{{ kiinnostuneelta Nassesta, ja Nasse alkaa jo kuvitella miten h{n panee t{t{... V{h{n alkaa muna j{ykisty{ mutta Nasse saa tahdonvoimalla sen pysym{{n aisoissa. Tunnin kuluttua hoitaja antaa Nasselle uuden ruiskeen, ja n{ytt{{ olevan aika paljon ainetta. Nasse tiedustelee hoitajalta (t{m{ on muuten marie - se lukee nimilapussa) mit{ aine on, ja saa vastaukseksi vain hiljaisuutta. Sitten hoitaja rupeaa kertomaan "Min{ olen muuten Marie, ja m{ olen 25 vuotta vanha. M{ olen ty|skennellyt t{ss{ duunissa pari vuotta, ja olen t{h{n ihan tyytyv{inen. Vain mieshoitajia saisi olla", marie sanoo pilke silm{kulmassa. Nasse alkaa tuntea yht'{kki{ voimakasta halua PANNA. H{nen munansa alkaa j{ykisty{, mutta h{n ei pysty/halua est{{ sit{. Sairaanhoitaja huomaa t{m{n, ja virnist{{. H{n kumartuu suutelemaan Nassea, ja Nasse vastaa samalla mitalla. Hoitaja antaa Nasselle pitki{ suudelmia, ja he pit{v{t toisistaan kiinni. Sitten hoitaja irroittaa otteensa ja avaa Nassen farkut. H{n vet{{ farkut kokonaan pois Nassen munan kovettuessa kivikovaksi. Hoitajalta p{{see "ooh", kun h{n vet{{ Nassen pikkuhousut pois ja Nassen muna seisoo suorana h{nen edess{{n. Nasse alkaa v{rist{ hoitajan ruvetessa liikuttamaan k{tt{{n Nassen munan p{{ll{ ja alkaessa puristaa lujempaan. Hoitaja nauraa Nassen hytkyess{ kun h{n rupeaa liikuttamaan k{tt{{n aina vain tiuhempaan tahtiin. Nasselta lent{{ jo alkuvaiheessa, ja h{n l{{h{tt{{ ett{ hoitaja menisi pidemm{lle. Marie menee lukitsemaan oven ja heitt{{ valkoiset vaatteensa pois. H{nen rintansakin p{{sev{t vapauteen rintaliivin otteesta. Eiv{t ne niin isot ole mutta Nassesta ne ovat juuri oikean muotoiset. Hoitaja kiipe{{ Nassen p{{lle -s{nky n{k|j{{n kest{{- ja Nasse tuntee liev{{ huimausta, ja halu panna pysyy ennallaan. Hoitaja tarjoaa n{nnej{{n Nassen nuoltavaksi, ja taivuttaa p{{t{ns{ taaksep{in voihkiessaan hiljaa. H{n irroittaa Nassen tiputuksesta, jotta panosta tulisi kunnollinen. Sitten Marie k{{ntyy ymp{ri ja arvaamatta imaisee spermaista munaa kunnolla. Nasse vavahtaa mutta ei se mit{{n muuta koska Marie makaa h{nen p{{ll{{n. Pillukin n{ytt{{ niin houkuttelevalta nen{n edess{, ja Nasse ty|nt{{ sormensa sis{{n h{pyhuulista. Hoitaja voihkii ja melkein puraisee Nassen miehuutta. Nasse rupeaa py|rittelem{{n sormiaan pillussa, ja heist{ tuntuu ihanalle. Onpa iso vittu... ei taida olla ensi pano... Nasse ottaa {kkiarvaamatta kylm{n pepsipullon ja ty|nt{{ sen koko matkan vitun pohjalle saakka mist{{n immenkalvosta v{litt{m{tt{. Hoitaja huutaa nautinnosta j{{kylmSn pullon pomppiessa Nassen k{siss{ vitussa. Hoitaja saa orgasmin ja pullosta tulee tahmea. Nasse ei siit{ v{lit{. Tosin sen pullon l{mp|tila nousee hitaasti sen pomppiessa vitussa, mutta sarja orgasmejakin alkaa toisaalta olla lopussa. Nassen lopettaessa nesteet alkavat valua Nassen paidalle ja Nassekin saa toisen orgasmin. Nasse vaihtaakin taktiikkaa siirtyen nuolemispuolelle. Tai oikeastaan litkimispuolelle kun h{n imee ja nuolee valuvia nesteit{. Hoitaja on ilmeisesti nielaissut spermat, silt{ ainakin n{ytt{{. Hoitaja alkaa jo olla hikinen, Nasse ei niink{{n. Marie istuukin Nassen munan p{{lle ty|nt{en sen huolellisesti sis{{n. Sitten h{n alkaa pomppia niin ettS vaikutus on sama kuin ty|nn|illS. Nasse rupeaa tekem{{n vastaliikett{ ja muna pitenee vielS koko pituuteensa. Ihmeen paljon spermaa sielt{ tuleekin... Nyt molemmat huohottavat jatkuvasti, monen minuutin ajan. Sitten hoitaja lopettaa ja pukee vaatteensa p{{lle vet{en my|s Nassen farkut kiinni. Nasse haluaa yh{ lis{{ jolloin hoitaja sanoo "Masturboi vain itse{si. Se pistos oli ainetta mik{ lis{{ sun haluasi, m{ halusin sun kyrp{{si heti eikS minkSSn vihjailun j{lkeen. Kyll{se lakkaa tunnin pSSstS. Ainiin, tarvitset my|s v{h{n l{{kkeit{ kun sulla on nyt sitten tippuri. Mulla ei ollut viel{ parantunut. Mutta ei se niin kauheaa ole, poju." N{kisittep{ Nassen ilmeen nyt kun Marie kiinnitt{{ t{t{ sanoessaan letkuja. Tuollaista ilmett{ ette varmana ole ennen n{hneet! (TO BE CONTINUED) /---\ -=I RMF I=- \---/ _____________________________ | Matka.txt | | (c) Master Miner, 06/1988 |__ | All rights reserved. |__ _______________________________ _____________________________ "Nimeni on Mato. Siis aivan sellainen tavallinen nimi. Olen 19 vuotta vanha ja v{h{n nynny joidenkin mielest{. Strategiset mittani ovat 180,100,10,3. Asun t{ll{ hetkell{ Vaasan l{hettyvill{, en kuitenkaan aivan 'keskustassa'". L{hdin tavalliseen tapaan junalla t|ihin. Kello oli v{h{n yli kuusi aamulla. Istahdin melkein tyhj{{n vaunuun, t{{ll{ oli minun eroon. Sanotaan, että potut pottuina. vain hymyili ja kysyi lopulta nime{ni. Matohan mie, tuumasin ja meinasin unohtaa ett{ minun pit{isi sanoakin se. 'mato', sanoin hhermosthuneesti. Tytt| esitt{ytyi Ninaksi ja sanoi tekev{ns{ yleens{ iltat|it{. Kysyin miksi h{n sitten oli aamuvarhaisella liikkeell{, johon h{n selosti ep{m{{r{isesti ett{ pit{{ hankkia asiakkaita. Ny|kk{sin ymm{rryksen merkiksi vaikka en voinut tajuta mit{ h{n tarkoitti. Rohkaisin lopulta mieleni ja kysyin sit{ h{nelt{. En saanut mit{{n suoraa vastausta, Nina v{ltti suoraan sanomasta sit{. Hmm, onpa outo lintu, ajattelin viisaan tuntui- sesti, taitaa olla joku salainen homma kun ei voi sanoa mill{ asioilla liikkuu. Matka taittui ja istuskelimme siin{ hiljaa maisemien scrollausta katsellessa. Tunsin itseni v{h{n vaivautuneeksi, olisi kai pit{- nyt sanoa jotakin. Juuri kun olisin huomauttanut Ninalle s{{n selkeydest{, h{n kysyi minulta, haluaisinko h{nen asiakkaakseen. Typertyneen{ {nkytin mit{{n miettim{tt{ ett{ tottahan toki. Nina sanoi ett{ tavattaisiin kello seitsem{n illalla h{nen asunnollaan niin voitaisiin hoitaa liikesuhteet kuntoon. En ehtinyt sanoa mi- t{{n kun h{n l{hti pois vierest{ni ja h{visi toiseen vaunuun. Olin saanut vain osoitelappusen kellonajalla varustettuna. No, kaipa t{ytyy tarkistaa mink{lainen yritys Ninalla on, saisinhan n{hd{ ne kauniit s{{retkin..., puolustelin itselleni. ---- Kello 10 vaille 7 ---- K{velin pitkin katua ja etsin oikeaa osoitetta. Hmm, numero 11, tuossa on 9. Ja tuolla 10. Siin{h{n se on! Talo oli aivan taval- linen puinen omakotitalo, väriltään vaaleanpunainen. Painoin ep{- varman tuntuisesti ovikelloa, jonka melodia sai valppauteni her- paantumaan. Ovi avautui mutta kukas siin{ oli? Ninako? Tosiaan, h{n oli vain sen verran v{h{pukeinen etten heti meinannut tunnis- taa. Kysyin, h{iritsink|, siis olinko tullut liian aikaisin kun h{n ei ollut ehtinyt viel{ pukeutua kunnolla, mutta siihen h{n sanoi ett{ tulin aivan oikeaan aikaan, ja ett{ h{n oli pukeutunut niinkuin oli ajatellut. Hoh, no ei minulla ollut mit{{n bikini- asustetta vastaan, ja aloin innolla pienell{ reaktioviiveell{ tarkastella Ninan ulkonevia muotoja. Huu, miten isot rinnat! Ja sitten ne s{{ret, oooh! Tunsin verenkiertoni elpyv{n elimist|ss{- ni, kun katselin noita tiukkoja muotoja. Nina veti minut sis{{n ja k{ski minun riisuutua. Otin takin pois ja keng{t pois jalasta. En huomannut ett{ Nina oli samaan aikaan lukinnut oven niin ettei siit{ p{{ssyt ulos. Sanoin ett{ nyt olin riisuutunut, mutta Nina sanoi ett{ ota VAATTEESI pois. Sanoin h{mill{ni ett{ johan min{ otin. KAIKKI VAATTEET, sain vastaukseksi. Korvani punastuivat tu- lipunaisiksi. Katsoin Ninaa ja tulin siihen johtop{{t|kseen ett{ oli paras ottaa vaatteet pois. Ne olivat samalla sek{ k{skev{t ett{ viekoittelevat. Aloin hitaasti kuoriutua ottamalla ensin p{{llyspaitani ja sukat siirtyen sitten housuihin ja aluspaitaan. Nyt p{{ll{ni oli vain alushousut jotka tuntuivat olevan esteen{ jollekin.. Sinne nekin meniv{t. Seisoin alasti eteisess{ ja n{in ett{ Ninakin otti pukunsa pois. Olin t{ysin {llik{ll{ ly|ty. Tyttö ohjasi minut makuuhuoneeseen s{nkyyn. Minulle alkoi vii- meinkin valjeta, mist{ oli kysymys. T{m{ oli jonkinlainen ilotalo. Vaikka olinkin hermostunut, tunsin kuinka hyv{lt{ Ninan hyv{ily elimiini tuntui. Aloin saada itsevarmuutta ja tunnustelin k{dell{ Ninan rintoja. Ja siirryin alasp{in karvoihin. Olin t{ysin uppoutunut niihin, miten vetoavilta ne tuntuivatkaan. Nina meni makaamaan vatsalleen ja sanoi ett{ tee mit{ haluat. Menin p{{lle ja painoin pahasti turvonneen kaluni Ninan em{ttimeen. Nyinnän ja puhkunnan päätteeksi spermalasti purkautui voimalla Ninan reikään ja tunsin suurta mielihyv{{. Nina sanoi ett{ {l{ j{{ siihen koko loppuillaksi, on t{ss{ muutakin hommaa. K{skyst{ nousin pois h{nen p{{lt{{n ja kysyin mit{ nyt. H{n sanoi ett{ jos siirrytt{isiin raha-asioihin. Raha-asioihin? Mihin ihmeen raha-asioihin, mietin. - [skeiset tekosi maksoivat yhteens{ 800 markkaa. Maksu k{teisell{. Mutta eih{n minulla ollut niin paljoa rahaa, vain 62 markkaa. Nina raivostui ja otti lompakkoni ja totesi saman. H{n painoi jotakin punaista nappia sein{ss{ ja sanoi ett{ odoteltaisiin hetkinen niin asia tulisi j{rjestym{{n. Huojennuin t{st{ enk{ yht{{n ajatellut miten asiat voisivat j{rjesty{ nappia painamalla. Nina olikin jo t{ll{ v{lin pukeutunut, mutta min{ olin viel{ vaatteitta. Menin hakemaan niit{ eteisest{, mutta kauhukseni huomasin ett{ ne olivat kadonneet. Ja ovikello soi. Enh{n min{ voi avata sit{ alasti. No ei tarvinnutkaan. Nina tuli avaamaan. Sielt{ tuli kaksi todella rotevan n{k|ist{ miest{ ja Nina selitti n{ille ett{ oli hankala asiakas t{ll{ kertaa talossa ja ett{ h{nelle piti antaa pieni muistutus. Yritin {nkytt{{ jotakin, mutta en ehtinyt sanoa mit{{n ennen kuin miehet olivat k{yneet minuun k{siksi. He veiv{t minut olohuoneeseen ja pakottivat makaamaan kylm{lle lattialle. Toinen miehist{ otti taskustaan narun ja sitoi toisen p{{n jalkoihini. Toisen p{{n h{n kiinnitti katossa olleeseen hakaseen, joka tuntui olleen kuin tehty minua varten. Aagh, nousin ilmaan roikkumaan p{{ alasp{in n. 10 sentin korkeuteen. Ei kannattanut rimpuilla tai olisi p{{ssyt hengilt{{n jos olisin tippunut siit{ p{{ edell{ p{in kovaa lattiaa. Munani olivat aivan kuin tarjottimella mies- ten k{sitelt{v{ksi. Toinen mies otti paidantaskustaan sytk{rin ja alkoi lähestyä sill{ karvoitustani. H{n alkoi polttaa munakarvojani! AUUUUUH, tuli poltti hipi{{ni. Sinne meni karvat savuna ilmaan. Mutta mies ei ollut viel{ sanonut sanaansa. H{n vei sytk{rin kivesten l{hettyville ja alkoi korventaa niit{kin. Voi jumalauta kun tekee pahaa, AAAAAAAAAAEEEEEEEEOOOOOOOOO en kest{. Karjumiseni sai miehen lopettamaan v{h{nksi aikaa, mutta vain v{h{ksi. H{n siirtyi k{sittelem{{n esinahkaani. Mustuneet kiveksenj{{nteeni eiv{t n{k|j{{n riitt{neet h{nelle, piti tuhota minut kokonaan. En pysynyt nahoissani, kun h{n poltti arkaa kohtaani. Rimpuilin hengenh{d{ss{ ja naru katkesi. Putosin lattiaan mutta sain korjattua asentoani niin ettei niska murtunut, mutta sen sijaan olkap{{ meni pois sijoiltaan. En kest{nyt sit{ kipujen summaa vaan tajuni lensi kankaalle. ---- Joskus paljon paljon my|hemmin ---- Her{sin yht{kkisen nopeasti painajaisuneen. N{in unta ett{ tulipallo tippui maahan valtavalla nopeudella s{rkyen tuhansiksi papasiksi. Mit{ mulle on tapahtunut, huusin ajatuksissani. Maka- sin jossakin sairaalan teho-osastolla elimet paketissa aivan paikalleen sidottuna. Huusin hoitajaa paikalle, joka tuli v{lit- t|m{sti. H{n kertoi, ett{ minut oli l|ydetty muutaman kilometrin p{{ss{ t{{lt{ ojasta makaamasta ja ett{ minut oli kuljetettu t{nne hoitoon. Munani oli poistettu ja paikalle oli laitettu Telex-tekomuna. Se kuulemma korvaisi vanhan ja sen pituutta voisi portaattomasti s{{t{{ kolmen ja kahdenkymmenen- viiden sentin v{lill{. Parahdin ensin ajatukselle ja vaadin n{hd{ t{m{n Telexin. Oh, karvatkin oli uusittu: ne olivat muovisia! Telex tuntui ennakkoluuloja kumoten mukavalta, mutta en keksinyt miten sen saisi 'toimimaan'. Hoitaja n{ytti pient{ nappia Telexin kyljess{. Kun sit{ painaa niin kohta roiskuu. Enp{ v{litt{nyt koittaa, vaan uskoin hoitajan puheeseen. [{h, mik{s itseni- paljastaja min{ olen, naispuolinen hoitaja t|ll|tt|m{ss{ kyr- p{{ni. Mutta tulipa vaan kusih{t{. Saisi uusi v{lineeni t|it{. Minua j{nnitti n{hd{ miten se toimisi. Vedin sit{ kevyesti ja !!!: Se venyi ja venyi. 25 sentti{! Tuntoa siin{ ei tietenk{{n ollut, mutta pituutta sit{kin enemm{n. V{h{n kankealtakin eln vaikutti, mutta kusi tuli tarkkaan t{hd{ttyyn paikkaan p|nt|n vesirajaan. En voinut olla kuin tyytyv{inen. Entinen kaluni ei ollut mit{{n verrattuna t{h{n. Halusin sittenkin kokeilla sit{ nappulaa. Menin takaisin huoneeseeni s{ngylle k|ll|ttelem{{n. Painoin j{nnit- tyneen{ sit{ namiskaa. Vehje alkoi lähetää pieni{ s{hk|v{r{h- telyj{ alavatsaani samalla pidentyen t{yteen mittaansa. Vatsan- pohjassa tuntui kuinka kalu alkoi vaikuttaa. Ja nopeasti! Ehti kulua vain kaksikymment{ sekuntia ja tunsin ett{ nyt tulee. Sinne purkautui. Oho, Telex viel{ lis{si l{ht|nopeutta. Siin{ oli jonkinlainen pumppu joka oli kuin tehostimena. Lasti lensi kattoon asti! Mik{ teho, olin haltioissani! Kyll{ t{ll{ piisaa naisia narrata... ---- Kahden viikon kuluttua ---- P{{sin vihdoinkin pois sairaalasta. Siit{ naisesta ja niist{ miehist{ olin tehnyt ilmoituksen poliisille, mutta he olivat h{vinneet tiet{m{tt|miin. Sain kuitenkin vakuutusrahoja kivusta ja s{ryst{ 50000 markkaa, ja p{{tin l{hte{ ulkomaille matkailemaan. K{velin matkatoimistoon hilpe{ll{ mielell{ ja kyselin matkaa Singaporeen. Sain tilattua matkan ja l{hdin pakkailemaan kamoja, l{ht| olisi jo huomenna ja pit{isi matkustaa viel{ Helsinkiinkin lentokent{lle. ---- Huomenissa ---- Raahasin laukkuani l{ht|selvitykseen ja kaivoin passiani taskus- ta. J{tin laukun ja menin tekem{{n tax free -ostoksia. Pari kal- jaa nyt menomatkalle, siell{ ulkomaillahan kaikki on halvempaa. 'Viimeinen kuulutus Finnairin lennolle AY631 portti A7.' Piti siis l{hte{. Nousin koneeseen ja etsiskelin istuintani. 16A. Ikkunapaikka, jee! Viereeni istui kuin taivaan lahjana oikea kau- notar mutta ei kulkuria. Olin saanut uuden kaluni my|t{ itsevar- muutta ja tein heti tuttavuutta. Tytt| esitt{ytyi Heliksi ja sanoi itsekin matkustavansa Singaporeen. H{n n{ytti aika haluk- kaalta joten panin parastani keskusteluumme. Suhteemme n{ytti l{- henev{n valon nopeudella ja kohta p{{simmekin jo kyselem{{n toi- siltamme miss{ hotellissa asuu. Heli ei ollut varannut mit{{n y|sijaa, h{n sanoi ett{ etsii sitten paikan p{{ll{. Sanoin ett{ h{n voi tulla minun huoneeseeni, siin{ on paris{nkykin. Heli hy- myili ajatukselle mutta suostui kuin suostuikin sill{ ehdolla ett{ antaisin h{nelle parastani. Olin jo perill{ n{ist{ asioista ja lupasin sen h{nelle, saisi todellakin parastani. Saavuimme illansuussa koneenvaihdon j{lkeen vihdoinkin perille. Tilasimme taksin ja ajoimme hotelliin. Se oli melkein keskustassa diskojen ja ilotalojen vieress{. Huone nyt oli sellaista autotal- lin tasoa mutta ei kai sill{ niin v{li{ ollut kun oli tuollainen halukas tytt| huonetoverina. V{synein{ pitk{st{ matkasta p{{timme yksiss{ tuumin menn{ 'nukkumaan'. Heli vihjaili ett{ saisinko si- t{ parasta. Tottahan toki saat, mietin, ja riisuuduin samaa vauh- tia kuin h{nkin. Heli sammutti valot minulle kuin taivaan lahjana sill{ jos h{n olisi n{hnyt valossa kummallisen v{lineeni, olisi h{n varmasti perunut aikeensa ja l{htenyt lipettiin. Pituuden h{n kyll{ n{ki, ja antoi minun ymm{rt{{ h{nen mietteens{ siit{. Panin heti maata, mit{s siin{ vitkastelemaan. Heli ihmetteli miksi n{in nopeasti, eih{n se heti voi tulla. Sanoin ett{ kyll{ voi, 'olet niin kiihottava', lis{sin salaisuuteni s{ilytt{{kseni. Painoin nappulaa ja alkoihan se vaikutus tuntua. Ty|nsin sen mit{{n esikeikkej{ tekem{tt{ Heliin eik{ minun tarvinnut muuta kuin odottaa ett{ Telex tekee teht{v{t. Helppoa, ajattelin. ([lk{{ paheksuko Madon asennetta, h{nen mielest{{n mit{ pikemmin sen parempi.) Heli voihki onnesta kun Telex teki teht{v{ns{ loppuun. H{n sanoi ettei koskaan aikaisemmin ollut saanut yht{ mahtavia orkkuja. En voinut olla kuin tyytyv{inen itseeni. Sanoin ett{ voimme tehd{ t{t{ joka ilta t{{ll{ olomme aikana. Heli oli siit{ aivan onnesta l{{p{ll{{n ja paneuduimme punkkaan nukkumaan. Kului viikko ja teimme joka ilta saman tempun. Heli ei koskaan n{hnyt ett{ kaluni ei ollut originaali kappale vaan j{ljitelm{, tosin parempi sellainen. Olimme taas valmistautumassa hommiin ja jo rutiinilla painoin sit{ nappulaa. Mutta mit{{n ei tapahtunut. Telex oli aivan paikallaan ja hiljaa. Painoin nappulaa niin kovaa kuin jaksoin mutta mit{{n ei siltik{{n tapahtunut. Siit{ on pat- terit loppunut, voi helvetin helvetti, kiroilin sille. Vihaisena puristin sit{ sill{ seurauksella ett{ sen p{{llyskerros meni rik- ki ja Telexin sis{lmykset levisiv{t ulos. Se oli t{ynn{ jousia, jotka lensiv{t kaaressa huoneen takasein{{n. Heli huomasi sen ja kirkaisi pel{styneen{. H{n katsoi rikkin{ist{ kaluani ja sanoi 'Vai niin' ja ker{si kamppeet l{htien pois. Min{ j{in kyvytt|m{n{ siihen ja yritin mietti{ mit{ tekisin. Takuuta sill{ ei ollut ja uusi maksaisi 100000 markkaa. T{m{n olin saanut ilmaiseksi vakuu- tuksen turvin. Otin laukustani unipillereit{ ja hotkaisin ne alas ja vaivuin syv{{n uneen. Her{sin seuraavana p{iv{n{ v{h{n kahden j{lkeen. Toipuneena taka- iskusta ker{sin Telexin ymp{ri huonetta levinneet osat ja pakka- sin ne alushousujen sis{{n. Osat veiv{t tuplasti enemm{n tilaa kuin mit{ ne yhten{ kappaleena olisivat vieneet.Ei voinut mit{{n, n{in oli teht{v{. Pakkasin muut kamat laukkuun ja tilasin taksin lentokent{lle. P{{tin l{hte{ maasta takaisin johonkin, en vain tiennyt viel{, mihin. Ehk{ takaisin Vaasaan. Sinneh{n min{, kai pit{{ menn{ korjauttamaan t{m{. ---- Helsinki-vantaan lentokent{ll{ ---- Odotin matkalaukkuani k{rsim{tt|m{sti. Tulihan se sielt{. Ja sit- ten viel{ tullin l{pi. Minulla ei ollut mit{{n tullattavaa joten valitsin vihre{n linjan. N{in edess{ni tullivirkailijan joka kat- soi haaroihini ja huudahti : 'Ei voi olla totta!!!'. Kaluni vei niin paljon tilaa ett{ se pullotti kuin hunajamelooni. Minut vie- tiin tarkastettavaksi, housuni avattiin ja kaikki osat levisiv{t lattialle. Virkailijat olivat aivan {im{n{ tapahtuneesta, joku alkoi yrj|t{. Oli oikea aika ottaa hatkat. Juoksin niin nopeasti kuin vain pystyin ja hypp{sin taksiin ja sanoin ett{ VAASAAAN!. Kaluni oli j{{nyt tulliin, oli olo kuin naisella.. K{vin valitta- maan taksikuskille ett{ t{m{ ajoi liian hitaasti. Kuski {rtyi mi- nulle ja huusi, ett{ ved{ k{teen j{tk{ tai l{hde vittuun mun au- tosta. Eip{ ollut vedett{v{{, selitin, ja vittuun ei n{ill{ ev{ill{ menn{. Kuski taisi hermostua viel{kin enemm{n ja pys{ytti taksin ja sanoi ett{ ULOS. Uloshan min{. Miss{ min{ olin? Jossakin valtatien varrella. Taksi katosi mutkan taakse ja samalla muistin ett{ laukku j{i sen takakonttiin. Ja siell{ olivat kaikki rahanikin. Voivatko asiat olla en{{ onnettomammin. K{velin tiet{ pitkin silm{t suljettuina pahalta maailmalta. En huomannut ett{ takaa tuli iso rekka-auto, joka ajoi l{hell{ piennarta. Sen kulma osui minuun ja lensin korkeassa kaaressa mets{{n ja j{in kiinni tihe{{n kuuseen. Lonkkaluu oli hajonnut, toinen jalka j{{nyt johonkin, joo tuollahan se oli kolmen metrin p{{ss{. Verta tuli kuin teurastamosta. Rintakeh{ni oli murskaantunut enk{ pystynyt kunnolla hengitt{m{{n. Ainoa mik{ ei ollut vahingoittunut oli kivikova kupolini. Pystyin siis tuntemaan sen hirmuisen kivun mit{ rekka oli saanut aikaan. N{in kun ruumisauto tuli paikalle. Enh{n m{ oo kuollu. Vaan ei paljoa puuttunut. Miehet alkoivat irrottaa minua puusta ja puhelivat ett{ siin{ tuli taas yksi ruumis lis{{ liikenneonnettomuuksiin. Yritin tehd{ jotakin liikett{ mutta ei onnistunut. Olin halvaantunut sataprosenttisesti. En pystynyt tekem{{n mit{{n muuta kuin tuntemaan valtavan kivun ja sekavasti ajattelemaan jotakin sekavaa. Nyt minua siirrettiin autoon sis{lle. Haistoin kuolleen lihan hajun. Se tuntui kuvottavalta. Mutta tunnuin min{kin olleen kuvottava, sill{ minua kantaneet miehet korvieni mukaan eiv{t mitenk{{n innostuneilta kuullostaneet. Minut vietiin ruumiinavaukseen. Olin viel{ hengiss{ mutta en tiennyt miten kauan. Onneksi verenvuotokohtani oli tyrehdytetty, tietysti sen takia, etteiv{t paikat sotkeentuisi. Patologi otti puukon k{teen ja veisti toisen k{teni pois. Voi jumalauta kun se sattu! Minun oli pakko sanoa jotakin. Pinnistin viimeiset voimani ja sain ulos kurkustani |r{hdyksen. Mies kuuli sen ja s{ik{hti niin ett{ pudotti puukon kasvoilleni ter{ edell{. Silm{ni puhkesi ja sen sis{lmykset roiskahtivat ilmaan. Puukko kaatui viel{ toi- senkin silm{ni p{{lle ja sekin meni pime{ksi. Menetin tajuntani. ---- Nelj{n kuukauden kuluttua ---- Miss{ olen? Ah, taisin nukahtaa. Avasin silm{ni. No, miksi ne ei- v{t aukea? Mulla ei oo silmi{! M{ oon sokee! Parahdin sille aja- tukselle etten koskaan en{{ n{kisi maailmaa. Parahdus? Kurkkuni oli leikattu irti! Olin mykk{ ja sokea, voi taivas. Tunnustelin pahaa aavistaen ruumiinj{seni{ni. Jalkoja ei ollut, kyrv{st{ nyt puhumattakaan, toinen k{si oli rekan ansiosta katkennut puolesta v{list{ ja toisen oli patologi leikannut pois. Rintakeh{? Ei ol- lut. Ainoa mit{ oli j{ljell{ oli p{{ni ja selk{ranka. En tuntenut syd{men tykytyst{,sill{ verenkierto oli j{rjestetty nykytekniikan avulla letkuja pitkin. Eip{ tarvinnut hengitt{{k{{n tai sy|d{. Pystyin vain ajattelemaan. Ajattelemaan. Mit{ min{ ajattelen. Ei tule mit{{n mieleen. Mieleeni tuli joskus kouluaikoinani lukema kirja 'Sotilaspoika', joka oli vastaavassa tilassa. Tai ei kyll{ yht{ huonossa. H{nh{n morsetti p{{ll{{n ulkomaailmaan asiansa. Koetin samaa. Mutta ei se onnistunut. Minulla ei ollut lihaksia, jotka olisivat toimineet, huomasin. Ainoa yhteyteni ulkomaailmaan olivat korvani, joilla kuulin tavallisesti. Korvalihakset! Virta- nenkin Levyraadista osaa heiluttaa niit{! Kokeilin, mutta ponnis- tuksistani huolimatta se ei onnistunut. Sen on pakko, ajattelin. Harjoittelen niin kauan kunnes se onnistuu, p{{tin. Kolmen kuukauden harjoittelun j{lkeen olivat korvani yht{ vahvat kuin entiset k{teni, ainakin melkein. Ja sitten olikin aika alkaa opetella morsettamaan. Siin{p{ se. En osannut morsen aakkosia. Masennus valtasi mieleni. Ainoa mink{ osasin oli s.o.s, ...---... Sill{ tuskin mit{{n tekee. Kuulin kuinka taas j{lleen kerran yksi hoitaja tuli sis{{n. Ei, niit{ oli enemm{n. Puhuivat jotakin uu- desta tekoruumiista. "Voimme tietenkin yritt{{ sovittaa sit{ t{l- le Madolle, mutta emme lupaa mit{{n. T{m{ on vasta kokeilua." Min{ saisin uuden ruumiin! Heilutin korviani niin kovaa kuin vain jaksoin. Yksi hoitajista huomasi sen ja huusi muille ett{ t{m{ p{{ osaa heiluttaa korvia. Niin, p{{, sen lis{ksi minulla oli selk{rankaa puoleenv{liin. Ne innostuivat heti ja alkoivat koput- taa kallooni kuin autonkatsastaja ruosteiseen pohjaan. Saatana, lopettakaa, seh{n sattuu, yritin viesti{ korvillani. No, nyt ne lopettivat sen, ja alkoivat siirt{{ mun vuodetta. Puhuivat leik- kaussalista. "Kokeillaan ensin laittaa t{lle vaikka p{{ruumis, niin voimme siihen lis{ill{ sitten eri osia." Selk{rankani ty|n- nettiin metallin ja muovin sekaiseen tekoruumiiseen ja l{{k{rit k{viv{t juottamaan vatsassa olevaa keskustietokonetta kiinni hermoihini. Nyt joku l{{k{ri sanoi ett{ se on yhdistetty ton aivoihin. Tahdoin kokeilla sit{. Koska se oli yhdistetty ytimen- jatkeeseen, koitin laskea alkulukuja sill{ ja katsoa nopeutta. 2 3 5 7 11 13 17 19 23 29 31 37 41 43 47 53 59 61 67 71 73 79 83 89 97 101 103. Uuh, luvut tulivat valtavalla nopeudella p{{h{ni. Seh{n on oikea 80487! Ent{p{ 1/luku, hmm, tietenkin .5 .25 .125 .0625 .03125 .015625 .0078125 jne. Koulunaikainen matematiikan numero 6 oli muuttunut v{hint{{n kympiksi. M{h{n olen tietokone, jolla on oh- jelmoivat aivot! L{{k{rit asensivat minulle silm{t, joilla pystyi n{kem{{n kaksi kertaa suuremman pinta-alan kuin tavallisilla, my|s infrapuna- s{teilyn! Ja my|s puhesyntetisaattorin. N{m{ yhdistettiin tieto- koneeseen joka minun tuli ajattelemalla ohjelmoida, ja saisin sielt{ kaikki tarvitsemani tiedot. Nyt pystyin n{kem{{n! Mik{ on- ni se olikaan, olin vuoden verran ollut sokea. Kokeilin sanoa jo- takin. "This, this is a test." L{{k{rit hurrasivat minulle kun sanoin t{m{n. He alkoivat kysell{ minulta kaikkea mahdollista, milt{ tuntui, onko j{rkeni tallella, miten elimet toimivat. Elin! Kokeilin. Sain virhekoodin NOT CONNECTED. Sanoin ett{ haluan sen. "Meill{ on t{ss{ kaksi eri mallia, toinen on Telex ja toinen on TMSK." Telex, se saa****n vehje johti mut t{h{n. TMSK, mik{s se on? "Se on lyhenne sanoista Tarpeen Mukaan Suureneva Kyrp{. On {kyk{s lis{laite, joka tiet{{, milloin pit{{ toimia." SE SE, huu- sin innostuneena. "Selv{, asennan sen t{h{n reik{{n, hetko vain" Siin{ oli tuntoakin! Ah, kuinka hyv{lt{ se saattoikaan tuntua. Melkein kuin aito, mutta varmasti parempikin, se mun alkuper{inen kun oli v{h{n heikko... Kokeilin suurennusta. Raja tuli vastaan puolen metrin p{{ss{. Mik{ kapine! Ent{s paksuus, sit{ pystyi s{{t{m{{n puolesta sentist{ 15 senttiin! Tuskin on k{ytt|{ niin isolla skaalalla... Minut oli nyt saatu valmiiksi. Olin aivan tavallisen n{k|inen ihminen, ulkoap{in. Sisukset olivat viimeist{ tekniikkaa. Minun ei tarvinnut sy|d{ tai hengitt{{, energian sain elohopeaparis- toista ja hapen oikeiden keuhkojen paikalla olevista paines{ili- |ist{. Happea en tarvinnutkaan muualle kuin aivoihin, muut tuli- vat toimeen pelk{ll{ s{hk|ll{. K{siss{ oli voimaa sen verran, et- t{ pystyin nostamaan 350 kiloa yhdell{ k{dell{. Kunhan n{en ne kaksi tyyppi{, niin jo paukkuu... Minut p{{stettiin ulos sairaalasta. Kokeilin miten korkealle pys- tyisin hypp{{m{{n. Ponnistin r{j{ht{v{ll{ voimalla ja p{{dyin p{{ll{ni olleen koivun oksiin. Ainakin 15 metri{... Tulin alas helposti vahvoilla k{sill{ni, kuin Tarzan. Mieleni pursui itse- luottamusta, olen maailman paras ihminen! Silloin pit{isi saada joku kaunis nainen rakastajattareksi, ei pit{isi olla mik{{n on- gelma nyt. Otin taksin ja sanoin ett{ l{himp{{n raflaan. Astuin sis{{n ja tilasin aluksi yhden kaljan. Kaadoin koko satsin ker- ralla sis{{ni pahoin seurauksin. Minulla kun ei ollut en{{ mit{{n tavallista kehoa niin juoma meni suoraan tietokoneen mikropiirien p{{lle ja sai aikaan lievi{ virhetoimintoja. Aloin pomppian ja huutamaan ravintolassa kuin mielipuoli. Kohta lys{hdin yhden p|y- d{n p{{lle, jonka {{ress{ istui kolme vanhahkoa naista. He eiv{t osoittaneet mit{{n suosiota, vaan k{viv{t mielipuolisesti hak- kaamaan minua p{{h{n. Ainoa originaali luontokappaleeni. Jos he olisivat hakanneet minua minne tahansa muualle olisin kest{nyt, mutta t{h{n Akilleksen kantap{{h{n, aijaiouhaaaaagh! Onneksi paikalle h{lytetty poliisipartio tuli pelastamaan minut ja he veiv{t minut putkaan. Siell{ sain kuivatella sisuksiani. Seuraavana p{iv{n{ p{{sin ulos vapaalle jalalle. P{{tin etten en{{ koskaan juo tai sy| mit{{n, se on fakta. Mieless{ni oli vain yksi asia. Kosto niille kolmelle, jotka olivat saattaneet minut t{h{n. Yhten{ p{iv{n{, kun menin siihen samaiseen junaan, miss{ olin ta- vannut Ninan ensimm{isen kerran, n{in h{net siell{ uudelleen. Mietin harkitsevasti, mit{ tekisin. Paras olisi antaa h{nen ottaa minut asiakkaakseen ja katsoa sitten miten menee. Astelin varmoin askelin h{nen vierelleen ja kysyin lupaa istuutua. Sopii hyvin, sanoi h{n. Kyselin Ninalta h{nen nime{{n ja ty|t{{n, aivan kuin en tiet{isi. Sain samat vastaukset kuin silloinkin ja kutsun tul- la illalla liikeneuvotteluun. T{ll{ kertaa se sopi minulle aivan erinomaisesti. Koputin Ninan asunnon ovea ja h{n tuli v{h{pukeisena avaamaan. Samat kuviot jatkuivat edelleen. Vaatteet pois ja s{nkyyn. Sa- noin haluavani menn{ heti asiaan, joten k{vin h{nen p{{lleen ja puskin laitteen sis{{n. P{{tin, ett{ jospa antaisin pienen ope- tuksen. Lis{sin pituutta ja paksuutta niin, ett{ k{vi Nina jo vikisem{{n armoa. Ei tule! Paksuus 15 cm ja pituutta lis{{. H{{, pannaan kunnolla, l{pi asti. Kyrp{ni l{visti vatsan ja tuli toi- selta puolelta ulos samalla kun perse repesi paksuuden takia lihariekaleiksi. Eip{ selvinnyt hengiss{, mutta eip{ vaan haitan- nut. Pyyhin verisen munani lakanaan ja puin p{{lle. Sitten menin painamaan sit{ nappia, jolla Nina oli h{lytt{nyt turvamiehens{ paikalle. Sielt{h{n ne jo tulivatkin. Odotin oven takana ja kun miehet olivat p{{sseet ohitseni, otin heit{ niskasta kiinni ja sanoin ett{ jos haluatte el{{ pitemp{{n niin tottelette minua. Tuntuivat suostuvan. Sanoin ensiksi ett{ voisivat ottaa vaatteet pois ja heitt{{ ne ikkunasta ulos. Miehet ep{r|iv{t hetkisen mut- ta kun n{ytin mallia nyrkill{ni iskem{ll{ lautasein{{n aukon niin jo muuttui kellon {{ni. Sanoin ett{ voisivat kumpikin kokeilla milt{ tuntuu antaa miehelle. Siit{ vaan lattialle ja t|ihin. Nautin sen katselemista kuin se olisi ollut suurinta hupia. Eip{ ollut heid{n mielest{{n,mutta saivathan ne ty|ns{ valmiiksi. Mieleni t{yttyi kostonhimosta ja p{{tin ett{ saavat el{m{ns{ opetuksen. Otin sein{ll{ roikkuneen narun ja sanoin, ett{ sidotte kumpikin toisen p{{n muniinne kiinni. Vapisevin k{sin miehet k{- viv{t tekem{{n solmuja. Kun n{ytti silt{ ett{ he olivat saaneet narun kiinni, otin narun keskelt{ kiinni ja nostin sen katossa viel{ olleeseen hakaseen. Miehet huusivat kuin el{imet eiv{tk{ suotta. Kummankin munat repesiv{t irti ja miehet tippuivat lat- tialle, hengiss{ kuitenkin. Sanoin heille ett{ menk{{ hoitoon jos kehtaatte ja heitin heid{t pihalle. Otin j{ljelle j{{neet elimet talteen ja laitoin toisen Ninan suuhun ja toisen h{nen repalei- seen perseeseens{. Tunsin olevani tyytyv{inen saavutuksiini ja l{hdin pois j{tt{en heid{t silleen ja suuntasin kulkuni kohti tuntematonta tulevaisuutta. -Master'88 Lis{{ tekstej{ni saa purkista: Imagine Mill 90-455 1556 24h, v.22bis Ellei mit{{n katastrofaalista ole tapahtunut, ja olettaen, ett{ luet t{m{n 90-luvun alussa.We Fade To Gray 20.1-91 -=Mike=- All Made By My Self Publishing Sex Stories <> ************************************************************************** M E E T I N G Kesä oli hehkeimmillään ja minä matkasin pyörälläni (Polku) kesäduunista kotiin päin. Asteita oli muutama sentti plussaa, eli suomenkielessä +28 lämpöisyysasteikkoa. Pyöräilin tietenkin tavallista nopeuttani, eli n. 30km/h ja hikoilin. Hiekkatie oli autio. Kuului lintuolioiden laulua ja soran rapinaa renkaiden sitä kyntäessä. Oli todella leppoinen iltapäivä, kello oli n. 15:14 auringon aseman johdosta :). Ei tullut, ainoastaan vastatuuli joka aiheutui vauhdistani piti minut jotenkin lämpähalvauksen ulottuvilta. Ihmettelin ettei yhtään Kyytä näkynyt lämpimällä tiellä laiskottelemassa, mutta juuri sillä hetkellä huomasin Kyyn n. 5m päässä itsestäni. Paniikki jarrutus ja pysähdyin Kyyn viereen, sen vetäytyessä salamannopeasti kerälle, n. 10cm päähän siitä. Hiekkaa lensi kyyn päälle, mutta eipä näyttänyt paljon välittävän siitä, vaan katsahti minuun syyttävästi, lipaisi huuliaan, iski silmää ja luikerteli pois :). Katselin hetken kyyn perään, kun se sitten häipyi pusikkoihin lähdin taas polkemaan, joskin hitaammin, etten vahingoss ajaisi minkään toisen eläimen yli. Siihen ei vielä murhayritykseni vielä loppuneet, vaan havaitsin alamäessä n. 10m päässä jotain litteätä(?), luulin että se oli joku lankunpätkä, joten siirryin enemmän tien toiseen reunaan väistääkseni sitä. Kun olin menossa sen ohi, tajusin hämärästi että se liikkui. Se liikkui pyöräni alle, juuri pyörien väliin, vain takapyörä osui siihen ja pyörä pomppasi. Hyi saatana, mikä vittu se oli. En uskaltanut kääntyä takasin katsomaan minkä yli ajoin, vaan jatkoin matkaani nyt voiden pahoin. (Otus osoittautui sittemmin Oravaksi, joka oli ilmeisesti jo aikaisemmin loukkaantunut, mutta lopetin sen tusat ajamalla siististi sen pään yli (Hyi helvetti)). No Anyway's, saavuin viimein asfaltoidulle tielle ja lisäsin vauhtiani. Nopeus oli nyt n. 35km/h kun takaa ohitseni pyyhälsi kaksi pyörää. Olin jo ajaa ojaan, siinä olisin maksanut jo muutamia markkoja jos olisin saanut olla satula. Kaksi ihhhanaa persettä keikkuivat ihanasti edessäni, eikä niiden omistajatkaan olleet hullumman näköisiä. - Polje polje, huusi toinen kimmoista. - Kisa vai? Kysyin hymyillen. - Ok, mäen päälle?! - Ok, luovuttakaa jo, ette voita kuitenkaan, olin varma voitostani, koska olen ylämäki (s)eXpertti. Kimmat polkaisivat täyteen vauhtiin ja jäin heti jälkeen n. 10m. En kuitenkaan vielä ottanut paineita, vaan pidin eron samana, ja odotin ylämäkeä. Ero kasvoi 15m, olin jo huolissani, jaloissa alkoi jo tuntua, olihan 9km jo takana. Viimein, edessäni oli se raaka ylämäki, jonka aina ajoin 3s vaihteella. Iskin 3 silmään mäen juurella ja saavutin kimmoja. Vaihdoin kakkoselle ja suljin silmäni (Tapa jolla saan uusia voimia). Pistin jalkani todelliseen työhön. Saavutin kimmoja. Toinen heistä jäi edellämenevästä jo jonkin verran ja porhalsin ohi. Keuhkoissa pisti ja sydän takoi viimeisiään. Mutta ei, pak-k-ko voittaa. Myllyni jauhoivat polkimia. Saavutin edellämenevää kaunista persettä. Sitten en tiedä mitä tapahtui, muuta kun että tipahdin satulasta pyörän tangolle, siitä aiheutuva sanoinkuvaamaton tuska ja kunnon lipat asfaltille. Takana tuleva kimma sentään ehti minut luultavasti väistää, koska mikään ei ajanut yli. Kieriskelin massa pallejani kaksin käsin puristaeni. Tuska oli sanoinkuvaamaton (No, pojilla voi olla kokemusta :) ). Molemmat kimmat olivat sillävälin tulleet katsomaan minun rivoa tanssimistani siinä selälläni, kädet munissa ja voihkien jotain törkeyksiä. Tuska rupesi sitten pikkuhiljaa hellittämään ja nousin toisen polveni varaan. Rupesin heti tutkimaan mitä pyörälleni oli käynyt. Ehjä! Pfiuuh, pelästyin että se oli mennyt rikki. Paskat! Ei se ollutkaan aivan ehjä. Ketjut roikkuivat... Shit, ketju oli POIKKI! Ketjulukon lukitsija oli lentänyt jonnekkin. Tämä oli kerran sattunut aikaisemmin minulle, mutta silloin oli käytössäni toinen pyörä. - Hei jumalauta, susta tulee verta, toinen kimmoista henkäisi. - Täh? Kysyin ja tutkin kyynerpääni, mistä tulee ? - Sun jalasta, voi helvetti. Ohos. Polven sivusta oli aikapahan näköinen, nahka oli lähtenyt aika kivasti irti ja koko jalka oli veressä. Otin sukkani ja kenkäni pois, ennenkuin ne muuttuisivat punaiseksi. Kipua en jalassa toistaiseksi tuntenut, johtui tietenkin hermoratoihin kohdistuneesta jysäyksestä. Pakko oli päästä himaan. Onneksi oli alamäkeä loppuun asti. - Hei, voittekste jelppiä muta himaan, kysyin näiltä kahdelta sulokkaalta kimmalta. - Tottakai, jaksatsä ? - Heh, kyllä tietenkin, vasta kun pää irtoaa, niin sitten mut voi viedä. Rullasin pitkän laskun, nousin sitten pyöräni selästä ja talutin lopunmatkaa, näiden kahden namun taluttaessa pyöriään vieressäni, minun ollessani turvallisesti heidän välissään. Katselin jalkaani aika huvittuneena. Se oli aika ra'an näköistä :). Pari nuorempaa kimmaa tuli vastaan kävellen, katsoivat kauhuissani jalkaani. Olin jotenkin sankari B). Toinen kimmoista avasi minulle oven ja kiipesimme kolmanteen kerrokseen ja astuimme sitten meille. Suunnistin vessaan ja rupesin pesemään vertavuotavaa jalkaani. Oli siinä työtä, amme oli hetkessä punaisen veden täyttämä. Kun sain jalan puhtaaksi, rupesi viimeinkin kipuakin tuntumaan, mikä oli helpottava asia tietää, koska muuten olis voinu käydä pahemmin. Nahan palasia oli osittain vielä kiinni jalassa. - Öö, mä en tiedä miltä teistä tuntuu, mutta ei ehkä kannattas kattoo mitä mä nyt teen. - Mitä sä ny rupeet sit tekemään ? - Revin nää vitun nahkarepaleet irti. - Hyi helvetti, älä saatanassa. - Kylläpäs, menkää venailee mun huoneeseen. Kimmat sitten hyytyivät huoneeseeni ja rupesin vetämään nahan palasia irti. Hymyilin ajatukselle, että yks meijän luokkalainen kimma näkis tän, se pyörtys heti. Viimein sain jalan suht siistiin kuntoon ja heitin vielä desinfiointi aineet perään ja siirryin pitämään näille kahdelle seuraa. Kun nousin ammeesta ja astuin oikealle jalalleni, romahdin vasemman polven varaan. - Onks kaikki ok, kuului huoneestani. - On, hetki vielä. Nousin vasemmalle jalalleni, pidin kiinni ammeen reunasta ja laskin varovasti oikean jalkani maahan. Lisäsin painoa enemmän oikealle, no nyt. Pelkäsin jo että jalka kuoli, mutta se oli jotain hermojen pelleilyä (Onneksi). Kimmat olivat vallanneet sänkyni, joten lysähdin omalle nojatuolilleni ja tarkastelin heitä lähemmin. Molemmilla oli vaaleat hiukset, he olivat hoikkia, minun pituisia, toinen taisi olla jopa pikkaisen pitempi (Huu :) ). T-Paitojen alta näkyi suuret pullistumat, ja mikä parasta, molemmilla oli semmoiset juuri navan ylle yltävät puserot. Oih, ruskettunutta ihoa näkyi kummallakin. Molemmat kimmat hymyilivät uteliaille silmäyksilleni. Kun olin heitä scannaillut hetken, toinen näistä kimmoista laittoi aivan pokkana toisen käden toisen kimman rinnan päälle ja puristeli sitä, eikä toinen edes hätkähtänyt moisesta vaan hänkin asetti kätensä tämän rinnoille. Oma Moniajoni sekosi täysin. CLI Windowsini Guruttivat yhtäaikaa ;) ja ainoa mitä pystyin tekemään, oli vain tuijottaa tätä tapahtumaa. Tämä joka laittoi ekaksi kätensä tämän toisen päälle nosti häneltä paidan kokonaan pois. Niiden alta paljastuivat rintaliivit, läpikuultavat jotka kannattelivat todellisia rintoja, en ollut varma olinko enään suomessa vai olinko USAssa. He riisuutuivat nopeasti toistensa vaatteet, ikään kuin tietäen miten ne saa nopeiten pois päältä. Toinen näistä kaatui sitten selälleen ja toinen meni häne taaksensa kyljelleen, jolloin näin heidät molemmat täydellisinä. Kyljellään makava tyttönen liutti kätensä selällään olevan vastaa pitkin, rinnoille ja takasin vatsalle, lopulta löytäen tumman karvoituksen ja vielä jatkaen haarojen väliin. Selällään oleva tyttö huokaisi ja kietoi kätensä toisen kaulan ympärille ja veti ne lähelle kasvojaan. He suutelivat pitkän suudelman, samalla kun molemmat hyväilivät toisiaan. He hyväilivät toistensa rintoja, sekä hieroivat toistens jalkoväliä. Minulla oli jo ajatsitten noussut täyteen liputukseen, mutten uskaltanut häiritä heitä menemällä heidä väliinsä. Viimein he makasivat päällekkäin, toisen kimman polvi oli toisen haarojen välissä, mutta ei tämä toinenkaan huonommaksi jäänyt, vaan oli upottanut sormensa toisen vittuun. Päällä makava tyttö imi toisen rintoja ja nipisteli hänen nännejään, toisen käden hieroessa tämän karvojen peittämää vittua. He siirtyivät 69 asentoon ja rupesivat nuolemaan toistensa vittuja, joista levisi huoneeseen kiihoittava haju. Toisen kimman käden puristelivat kiinteää persettä, sormien otteesta jäi paikoin punaiset jäljet. Teki mieli ruveta repimään handuukiin, mutta olin niin kiihoittunut näkemästäni, etten edes tajunnut moista mahdollisuutta, vaikka Ol' Pal yritti kovasti tehdä itseään tykö. Siinä toinen kimma perse pystyssä ja toinen hänen allaan nuollen tämän vittua. Molemmat huokailivat, hyväilivät toisiaan ja itseään. He asettuivat uudelleen päällekkäin toisaan suudellen ja hyväillen. Päälimmäisenä oli tälläkertaa se joka oli alussa alimmaisena. Hän imi toisen rintaa, hyväili toisella kädellään toista rintaa ja toinen käsi oli toisen vaossa. Imijän suupielestä valui jotain valkoista ja kun hän nosti päätänsä ja siirtyi puristelemaan kaksin käsin toisen rintoja, pienet maitopisarat purskahtivat hänen rinnastaan. Tämä oli todella uskomaton näky. Ol' Man oli jo laennut housuissani ja olo oli epämukavan tahmainen, mutta seurasin näiden kahden kimman toimitusta. Toinen kimma huudahti yhtäkkiä, mikä oli pysäyttää sydämmeni. Jotan valui sängylleni kun hän levitti vittuaan. Toinen riensi heti nuolemaan valuvan aineen parempiin suihin, ettei sänkyni lakanat aivan läiskiintyisi. Tämä orgasmin saanut kimma siiryi sivulle, kun toinen kierähti selälleen ja masturboi itseään. Nousin tuolistani ja asetuin nuolemaan hänen märkää, limaista vittuaan. Hänen kätensä painoivat minua tiiviimmin itseään vasten. Orgasmi tuli ja sain nuollakseni hänestä erittyvät nesteet, mikä maistui oudolle, mutten välittänyt siitä paljoakaan. Kimmat olivat taas toisiinsa kietoutuneet ja minä istuin tuolillani heitä katsellen. - Nyt sä sitten tiedät, et me ollaa sellasii, toinen heistä sanoi yhtään häpeämättä. - Jeh, huokasin. - Et kai pahastunut ? - En ollenkaan, tuo oli mitä kiihottavinta katseltavaa. - Hihii, ei se nyt ihan sua varten ollut, mutta hyvä jos et pahastunut Puhuimme vielä eri seksuaalirymistä, lesboista, homoista ja sen sellaisista. Ennenkuin he lähtivät, sain heidän numeronsa ja sovimme että tapaamme pian uudelleen kaveri-merkeissä. -------------------------------------------------------------------------- They Can't Turn Your Head ! Keep It Goin'. T. -=Mike=- Count Zero : Hopefully You Don't Get Mad Of This Story, 'Cos Of Its Idea :). - Star & Co. - : Where's Your Next Story ? -- : Hope I'll Hear Of You Soon :) Mici : What Did U Like ? -------------------------------------------------------------------------- Tämä teksti on omistettu ERÄÄLLE HENKILÖLLE (MIKA) Mika on aivan tavallinen koulupoika(PERVERTIKKO?), joka oli rakastunut yhteen tyttöön nimeltä Merlita. Merlita on pienehkö tyttö, joka on etiopialainen(Tumma). Eräänä päivänä koulussa(PERJANTAI). Jumppatunti oli päättynyt, ja Mika lähti pyörällä kotiin päin, ajatellen kuinka kiva olisi pikkasen NAIDA! Ja sitten onneksi tapasi matkalla Merlitan, mutta Mika on niin ujo että vaikka haluaisikin NAIDA, niin ei millään uskalla sanoa sitä. Sitten Merlita alkoi laulaa "Älä jätä mua, mä tarvitsen sua!" Noh, Mika sitten hidasti. He kulkivat jonkun matkaa eteenpäin ennen kuin alkoivat keskustella. Sitten Mika kysyi Merlitalta että onkos hän neitsyt. JA siihen tuli positiivinen tulos. Sitten kun he olivat lähellä Merlitan asuntoa, Mika kaatui tahallaan, ja pyysi että Merlita HOIVAISI häntä. Mika kysyi onkos ketään kotona, ja Merlita vastasi että ei ole ketään. Kun he kävelivät kohti ovea Mika antoi yllättäen pusun. Siitä Merlita innostui ja pyysi että sisälle päästyä mentäisiin petiin. Kun ovi aukesi voitiin todeta että ketään ei ollut kotona. Sitten mentiin makuuhuoneeseen ja ruvettiin riisuuntumaan OW :-). Sitten kuin oli enään alusvaatteet päällä niin he tempaisivat toisiltaan nekin pois. Noh he menivät sisällle ja Merlita rupesi hieromaan Mikan pallia.. Ja jooseppi ponnahti ylös. !!!DOINGG!!! Ja se sojotti 49 asteen kulmassa. Merlita hinkkasi esinahkaa vielä pikkasen ja sitten Mika sanoi että ei enään kestä, Joten siitä seurasi, että mika hieroi Merlitan vakoa. Ensin Mika aloitti varovaisesti, ja työniskin sormensa kusireikään(MIKÄ ÄÄLIÖ). Kyllä Merlita korjasi tilateen sanoen että ennen et ole tainnu heroa tai naida. Mika nolona vastasi, että olet oikeassa. Ja niin Mika hieroi Merlita huulia. Siiten kun paikka oli riittävän menukas, Mika ei enään voinut olla maistamatta sitä!!(NAMS) Kun Mika oli nautiskellut noin 2 minsaa vaosta niin alkoi taas naiti tulla mieleen(AH)! He PANEUTUIVAT sänkyyn ja alkoi hivuttaa 21cm kalua ineen!(LYHYT???) He juuri ja juuri pääsivät päällekkäin kun Mikan palosammutin alkoi toimia! Niin siitä sitten tuli lyhyt nainti. Hetken he vielä makasivat ja suutelivat Mika sanoi että pitäisi rupetella lopettamaan kuin Merlitan vanhemmat Olli ja Riikka tulivat kotiin... Ahaa, täällä sitä vain jatketaan sukua. Vai onkos maksullisesta keikasta kyse, kysyi Riikka. Mika se siitä lähti kalsarit kintuissa ikkunasta pellolle. Ja huusi Merlitalle että ottaa ensi maanantaina loput vaatteet kouluun, että saan ne takaisin... Tämän sotooryn on kirjoittanyt eräs sivusta katselija, joka oli "liekissä" tätä kirjoittaessaan. Now, That You've Made Your Choice, Follow The Sign 7.01-91 -=Mike=- All Made By My Self Publishing Sex Stories <> ************************************************************************** M I C I ''''''''''''''' Istuimme City-käytävän Rolsissa, Mici katseli jonnekkin ulos, kun minä taas tuijottelin häntä (Tietenkin, mitenkäs muuten :) ). Mici, nuori, vaaleahiuksinen, sinisilmäinen pieni namu, jonka tapasin nyt toisen kerran, ja kuten silloinkin, Mici oli aluksi ujo, mutta ilmeisesti rauhoittava seurani (Köh :) ) sai hänet rauhoittumaan. Ei siinä, ettäkö ujous minua haittaisi, onhan se kiva kun on ujo kimma kainalossa väristen jännityksestä ja paahtaa pitkin Helzinkin katuja etsimässä jotain ostettavaa tai katseltavaa. Tällä kerralla ujous oli aluksi ollut vielä selvempää, koska nyt hänellä ei ollut mitään henkistä tukea, paitsi minä :). No niin, istuimme siis Rolsissa, hän nakerteli hajamieliseltä näyttäen ranskalaisia, tuijotteli City käytävän sisäpihalle. Tarkkailin hänen kasvojaan, joista näkyi pieni meikintapainen maalailu, kapeita kasvoja joista kuvastui tällähetkellä..hmmm, kai sitä voi tyytyväisyydeksi sanoa, tai onneksi. Taustalla pyörähti soimaan piisi The Tale That Wasn't Right ja olin niin uppoutuneena tuijottelemaan Miciä, etten huomannut heti, että hän olikin jo siirtynyt katsomaan minua ja avointa tuijotteluani (Iiik). - Öh, sori, vastasin, olisin voinun vaipua lattian raosta alempaan kerrokseen :). - Mitä sori, Mici kysyi hymyille ujosti ( B:-) ). - Uh, no ei mitään, olin hieman nolona vielä ( :-] ). - Mitäs nyt tehtäs, Mici kysyi. - Mitä ikinä haluat rakkaani, sanoin ja tartuin hänen pöydällä lepäävään käteensä (Huokaus). Kun emme keksineet mitään, lähdimme hiippailemaan pitkin hesan nähtävyyksiä (mm. Levy Forum, Seppälä :) ). Olin luvannut ostaa hänelle tangat, jotka sitten saisin riisua hänen päältään (Iih), mutta eihän tämmöinen pojankloppi moiseen uskaltaisi ryhtyä, joten juttu jäi joken tasolle. MUTTA, kuinkas ollakkaan, Mici ehdotti että me mentäisiin ostamaan ne tangat, mutta vain sillä ehdolla että ne olisivat punaiset. Minusta vaaleat ja läpikuultavat olisivat paremmat, mutta rakkaani sana on melkein lakini. Hiippailimme paikalliseen vaatetus kauppaan, missä Mici opasti minua, koska en ole oikein näitä kaupoissa, eteenkän kimmojen kanssa, viihtyjiä, mutta Mici on tietenkin poikkeus, kuten kaikki muutkin kimmat olisivat ;). - Hey, täällä on siistit, huusin kovaa, ja puolet kaupassa olijoista kääntyi katsomaan minua pitämässä vaaleita ja kapeita [Tan(G)/(K)oja] tavalla, jolla yleensä katsotaan päältäpäin miten joku vaatekappale sopii päälle. - Hyssss, kuiskasi Mici korvaani, nehän rupee ajattelemaan vaikka mitä, hän jatkoi punastuen söpösti (Ihii). - Ok, Shhhh, eiks nää olis hyvät, kysyin :) - Ne piti olla punaset, Mici jatkoi kuiskaten, mutta kun sä kerran noin kuolaat, niin ok, ostetaan noi. Menin kassalle housukkeiden kanssa samalla kun puhelin jotain aivan sekoa mihin niitä käytettäisi. Kassa Neiti katseli minua pitkään, kun maksoin housut, kertoeni samalla, että nää on mun poju frendille ;). - Sä oot ihan kauhee, Mici valitti kainalossani, kun kuljimme kohti steissiä. - Joo, tiedän, oon kauhee pervo ja väläytin surullisen sydämmenlämmitys smileyni ( :'I ). - Niih, Mici vain huokaisi, ja painautui tiiviisti kylkeäni vasten. Dyykkasimme 'S' Yunaan ja porhalsimme kohti meitä, minne olin saanut Micin lähtemään pienen taivuttelun jälkeen. Junassa joku pultsari tuli huitomaan siihen Micin eteen jotain, jolloin herrasmiehenä otin kävelevää pulloa kauluksesta kiinni, ja heitin sen ikkunasta ulos, jotain se kuului vielä karjuvan, ennenkuin junanpyörä rullasi hänen ylitseen (Hähää :) ). Istuin takaisin paikalleni ja puhdistin silmälasioni. En laskenut kuinka kauan matkaa kesti (15min, 32sek), koska sain sentään olla Micin kanssa kahdestaan (Ympärillä 20-30 muuta matkustajaa) ja toivoin, että matka kestäisi ikuisesti. Ilmeisesti ikuisuudellakin on rajansa, koska saavuimme niin kovin pian omalle kotoasemalleni, josta suunnistimme kohti himeliä, missä korkkaisimme Shamppanjat (Öhöö, hyi). No, matkalla kotiin, tuurillani kohtasimme Rinan (Apuva!), joka ei kyllä näyttänyt tunteitaan, sanoi vain moi hampaiden välistä, ukkosen jyrähtäessä jossain, vai oliko se Rinan 'Moi'. Tunsin siinä itseni aika vaivautuneeksi, joten raahasin Miciä eteenpäin enkä uskaltanut katsoa taakseni. (Fuck, tulisi kivat selvittelyt). Micillä ei kovin kauaa mennyt löytää huoneeni (Heti ovessa alastomien naisten kuvia), mitä hän sitten arvosteli naisellisin silmäyksin. Arvosteli muutamaa postikorttia joissa oli sama aihe kun isommissa kuvissa ja heittäytyi sitten lopuksi selälleen sänkyyni, (Hui johan on kiihkeä typykkä, ajattelin) mistä hän vielä silmäili huoneeni seiniä, mitkä ovat täynnä julisteita sun muita kuvituksia. Laitoin kasetin pesäkkeeseen, mutta Micin tiedustellessa mitä musaa on odotettavissa ja minun kertoessani Helloweenin ehdottomuudesta Mici otti kasetin kädestäni ja heitti sen roskikseen. Mutisi vielä jotain roska musiikistä (Hmpfh!), on siinäkin minulla kimmake, joka ei edes hyvää musiikkia osaa arvostaa (Nirsk). Sitten seurasi hiljaisuutta, minkä aikana pohdin seuraavaa siirtoani, mitä tässä nyt sitten keksisi. Aloin tuntea oloni hieman vaivautuneeksi, koska mitään ei tapahtunut, eikä kumpikaan meistä inahtanutkaan mitään. Silmäni vaelsivat pitkin huoneiden kuvia etsien niistä apua, mutta ei sieltäkään sitä löytynyt, varsinkin kun silmäni hakeutuivat suoraan Laurie Woodin kuvaan (PlayBoy Girl). No voi vittu, eikö tästä nyt tule mitään. - Mmms, C'mon, puhu jotain, anelin Miciltä, joka oli taas heittäytynyt niin namin ujoksi :). - En mä keksi mitään sanomista, Mici vastasi sievästi punastuen. Ja taas hiljaisuutta. Aivoni 20286 Prosessorit kävivät ylikierroksilla ilman mitään tulosta. Jostain EMSäni lohkosta tuli käsky siirtyä sängyn viereen missä Mici makasi silmät auki laskien katon pieniä kohoumia,jotka muodostivat kukin pieniä varjoja. Laskeuduin tuoliltani yhden polven varaan sängyn viereen, nojasin toisen käteni patjalle ja toinen oli polveni päällä. Siinä me sitten katselimme toisiamme silmiin, kuin kuuta taivaalla, emmekä puhuneet mitään. (Hiljaisuus). Käteni havaitsi Micin oikean käden aivan lähellä itseään ja varovaisesti lähestyi sitä ottaen sen varovasti tiukkaan, mutta Ah, niin hellään hyväilyynsä (Olin melko varma että nyt tuli turpiin, mutta Mici vain harjoitteli uutta itsestään syntyvää punasta meikkailua, eikä sanonut mitään). Micin käsi tuntui hivenen kylmältä ja tärisi hiukan, mitä oikeastaan osasin odottaa Micin tapaiselta kimulilta. Siinä me käsi kädessä tuijottelimme toisiamme kuin kaksi juuri rakastunutta paria (Hihii). Mieleeni nousi kuva Micistä tangat jalassa ja mietin seurauksia, jos ehdottaisin semmoisia hänelle. - Mmmm. Ja siihen ehdotukseni jäi. - Mitä mmm ? Mici kysyi. - (Sydämmeni löi taas tavallista 200/min nopeuttaan) Ähh ei mitään, vastasin nolona, ja luulen onnistuneeni imitoimisessa Micin punastumisesta. - C'mon, sano ny, Mici aneli. - Öhm, ajattelin vaan mimmoiselta näyttäisit tangat jalassa, vastasin (Olisin voittanut punastelun maailman- kisat :) ). Huh, Micin ilme oli jotain täysin minulle tuntematonta, en tiennyt mitä tapahtuu, mutta siirryin kauemmaksi sängyn vierestä, varmistin että huoneeni ovi oli auki pakomatkaa ajatellen :). Mici nousi sängystä ja käveli minua kohti, samalla kun minä peräännyin kohti ovea :). Well, Mici seisahtui siihen parin metrin päähän minusta. Yriti lukea Micin ilmettä, mutta täysin tuloksetta, jokin kuitenkin minussa sanoi kaiken olevan ok, joten... Astelin takaisin hänen luokseen ja hän kietoi kätensä vyötäröni ympärille ja hymyili täydellä hammasrivistöllään. Tilanne vapautui, ja pelko ihmismurhasta poistui mielestäni. - Oukei meester, missä on vessa, Mici kysyi hymyillen kiihoittavasti (Ainakin se hymy sai minut käyntiin). - Tuossa se on, näytin hänelle ovea selkäni takana. Menin sängylleni odottamaan Micin saapumista ostamissani tangoissa. Tunsin itseni jotenkin hölmöksi moisista ideoista, mutta too late katua. Viimein, hikoilun, edestakaisen kävelyn jälkeen WCn ovi avautui, sydämmeni lisäsi ensin nopeutta ja lopetti toimintansa. Mici seisoi huoneeni oven äärellä, yllään lyhyt navan ylle loppuva T-Paita ja vaaleat tangat, joiden läpi näkyi tummempi kohta siinä missä sen kuuluikin olla ja tummia karvoja näkyi tankojen reunasauman ulkopuolellakin. Olisin siinä vaiheessa voinut jo repäistä kamat yltäni ja kaataa Mici sänkyyn, upottaa hänet suudelmiin ja hyväilyihin. Mici pyörähti vielä parikertaa ympäri, jotta näkisin miten pöskyt sopivat takaata ja hyvin sopivat. Hänen osittain paljaat pakarat kutsuivat minua luokseen, mutta olin köyttänyt itseni kiinni sänkyyn, enkä hypännyt hänen kimppuunsa. - No, miltä nää näyttää, Mici kysyi nyt taas punasena. - Nnngh, t-o-d-e-l-l-a g-g-g-r-r-e-a-t-! sain änkytettyä maassaroikkuvan kieleni alta. Iiih, jälleen tuo ujo hymy. Aloin jo pikkuhiljaa ujostella itsekin moista ujoa typykkää :). Sain itseni kuitenkin ylös sängystä ja siirsin heikottavia jalkojani kohti Miciä, mutta juuri kun olin kahmaisemallani hänet rakastavaan syliini, huudahti (Kiljahti) hän iloisesti ja syöksyi takaisin kylpyhuoneeseen ja laittoi oven lukkoon (Yritti). Onneksi nopeat refleksit estivät oven lukkoon laittamista ja painoin kahvaa koko painollani ja kaikkeni peliin pannen alas, jottei Mici saisi omaa kaunista, nuorta ja melkein alastonta varttaan piiloon. Tietenkin vahvempana voitin ovenvedon ja hyökkäsin sisään, kahmaisin käteni täyteen Miciä ja moiskautin häntä nenänpäähän. Mici vain hyimyili silmät kiiluen ja vastasi omiin hyväilyihini, jotka olivat jo tutkineet Micin jokapaikasta. Sitten nostin hänet suihkuun niine kaikkinensa ja hyppäsin itse perään ja laitoin suihkun auki. Riisuimme toisiltamme vaatteet pois ennätys vauhtia, pesimme toisemme tarkkaan jokaisesta paikasta, vaatteet lojuivat vielä ammeen pohjalla, jotka noukin ylös Micin pestessä selkääni. Micin vaaleat pitkät hiukset olivat taakana, suorina ja märkinä, hänen pehmeää ihoaan peitti lukuisat pienet vesipisarat joita aloin kuivaamaan hitaasti ja hellästi pyyhkeelläni. Tunsin kuinka Mici värisi ja hengitti raskaasti (Johtuikohan se kosteasta ilmasta?). Tunsin pyyhkeen läpi hänen pienet kiinteät rintansa jotka kuivasin (Well, hyväilin, olin vain kuivaavinani :) ). ja hänen pehmeä perseensä sai myös tarkan huomioni, puhumattakaan tuosta karvaisesta pusikosta, jota välillä koskettelin pyyhkeen läpi ikäänkuin 'vahingossa'. Mici ei ollenkaan hermostunut moisesta, vaan hänen kätensä oli jo pari kertaa koskenut omaa Good Ol' Mikeäni joka innosta punaisena yritti venyä vielä muutamia senttejä. Nousimme suihkusta yhä kiinni toisissamme, potkimme vaatteita pois tieltä ja hitaasti, samalla toisiamme hyväillen, siirryimme kohti omaa huonettani. Olimme vielä aika märkiä, joten kiskaisin sänkyni päiväpeiton, sekä peiton pois ja istuuduimme lakanan päälle, joka muuttui tummemmaksi meistä tippuvasta vedestä. Mici istui nyt poikittain sylissäni litistäen oman munani meidän väliimme, minun nuollessani hänen korvaansa ja välillä sitä kaluten. Huulemme ja kielemme kohtasivat. Yritimme epätoivoisesti mahtua toistemme suihin, mutta totesimme, että kielet saisivat riittää. Kielemme painivat keskenään välillä Micin, välillä minun suussani. Käteni hyväilivät Micin selkää ja rintoja, Micin kätöset puolestaan silittivät hiuksiani ja puristivat minua selästä painaen meitä tiiviimmin toisiimme kiinni. Kaaduin itse selälleni ja vedin Micin päälleni, mikä auttoi parempaan perse tuntumaan. Nuolin Micin silmäluomia, hyväilin hänen kiinteä, mutta niin ihanan pehmeää persettään, mikä sai hänen huokailemaan kiihkeästi. Hänen lämmin hengityksensä puhalsi korvaani, joka ei tiennyt mitenpäin olisi ollut, jotta lämmin virtaus olisi parhaiten vaikuttanut. Kävin jokaisen selkänikaman tarkasti läpi, liikuttaessani kättä ylhäältä alas hänen pepulleen. Micin käden pitivät välillä korvistani kiinni ja välillä hän soljutteli sormiaan hiuksieni lomitse ja näykki silloin tällöin alahuultani ja suuteli nenänpäätäni. Mici nousi istumaan päälleni hajareisin, mikä paljasti hänen tumman karvoituksen suoraan ahnaiden silmieni näkyvyydelle. Ojensin varoivaisesti kättäni kohti Micin vittua, tunsin pienet väreet selässäni, enkä ollut siinä ainoa joka värisi. Micin olkapäät värisivät hienoisesti, kun käteni lähestyi hitaasti kohti hänen pyhintä paikkaa. Laskin käteni reiden sisäpinnalle, mikä sai Micin henkäisemään syvään, ja kun hitaasti liu'tin kättäni edemmäs, hänen hengityksensä kiihtyi, samalla kiihtyi oman sydämmeni jytääminen. Viimein etu- ja keskisormeni tapasivat tuon karvoituksen, ja pian myös märän ja sykkivän vaon, jota kosketin varovasti. Näin selvästi kuinka Mici värähti ja kuulin heikon voihkauksen purkautuvat hänen raollaan olevien huulien lävitse. Kiedoin kuitenkin käteni hänen ympärilleen ja vedin hänet kiinni itseeni, upottaen mehevän suutelon hänen märille huulilleen. Käteni liukuivat pitkin hänen selkäänsä, nostaen Micin ihon kananlihalle. Kaadoin Micin selälleen sängylle ja ryömin hänen päälleen, painautueni samalla varovasti häntä vasten. Tunsin hänen rintojen painautuvan itseäni vasten ja hänen sydämmen lyönnit. Micin kädet kiertyivät kaulani ympärille ja hänen himokkaat huulensa löysivät omat karheat huuleni, kielemme kohtasivat jälleen omassa märässä ympäristössään. Hitaasti siirryin alemmaksi hyväilemään häntä, imin ja nuolin hänen pieniä rintoja, sekä kovia punertavia nännejä. Micin hengitys kulki nyt sitä vauhtia, että pelkäsin hänen saavan hyper- ventuloosa kohtauksen, mutta armotta jatkoin matkaani alaspäin. Kieleni upposi hänen pieneen napaansa ja siitä alaspäin, kunnes nuolin hänen tummaa karvoitustaan. Olin enään osittain sängyssä, kun varovasti levitin hänen reisiään kauemmaksi toisistaan ja näin tuon hänen punaisen, sykkivän elimen. Levitin sormillani varovasti häpyjä ja kosketin etusormellani hellästi klitorista. Mici voihkaisi ja silitti hiuksiani samalla painaen päätäni kohti vittuaan, mistä kohosi hullaannuttava haju, joka oli saada minut orgasmin partaalle, mutta keskityin pitämään tavarat sisälläni. Nuolaisin hänen märkää vittuaan, joka sai sisemmät häpyhuulet supistumaan ja Micin voihkaisemaan äänekkäästi. Pyörittelin kieltäni hänen vaossaan ja nuolin klitorista kiimaisen hajun täyttäessä huoneen. Työnsin etusormeani hänen sisäänsä varovasti, hitaasti edestakas työntäen ja sormeani liikuttaeni, mikä sai Micin vääntelehtimään mielihyvästä, jonka hän koki. Sain vedettyä kumin esille ja asetettua sen paikalle, samalla kun nuolin hänen vittuan ja lähempiä alueita. Kun vedin kumia paikalle, olin jo läjäyttää pienet siimahäntäiset siittiöt lattialle, mutta sain kuitenkin pidäteltyä niitä sen verran, että sain kumin tukevasti paikoilleen. Nousin hänen päällensä. Mici levitti vaistomaisesti sääriään erilleen ja levitti sormillansa vittuansa. Ohjasin toisella kädelläni kaluni hänen sisäänsä bit by bit. Micin kasvot olivat jo aivan märät innokkaasta nuoleskelustani, joten kesktyin vain hänen suutelemiseensa. Aloimme rakastelumme toiseksiviimeisen, eli sen ns. huipennuksen saavuttamisen. Mici sulautui kuin patja minun liikkeisiini ja kamppailimme hyvänolon kourissa. Keinuimme hiljalleen toisiemme liikkeitä myötäillen, Micin kädet kaulani ympärillä, ja minä pidin Micin kasvoja käsieni välillä mitä suutelin intohimon antaessa kaikelle vallan. Tunsin Micin emättimen supistelut munani ympärillä, ja tunne orgasmin saapumisesta sai minut lisäämään hiukan tempoa. Sormillani tunsin, kuinka Micin selässä olevat lihakset jäykistyivät ja hänen hengityksensä tiheentyi, tiesin että nyt olisi aika päästää kaikki rakkaus valloilleni ja pistin kuutosen silmään ja tunsin kuinka lasti lähti vyörymään. Mici huokaisi syvään kun sai orgasmin samalla, kun spermani matka päättyi kolahtaen kumiseen, vankkumattomaan seinään. Pidin vielä hetken jo kutistumaan päin olevan Ol' Miken sisällä, mutta vedin sen sitten varovasti pois, kun tuntui ettei kumi pysyisi kauaa päällä. Kierrähdin Micin päältä pois ja huohotin hetken raskaasti, kun Mici sitten kipusi päälleni makaamaan. Hän hymyili kuin aurinko huultemme painuen jälleen tiiviisti yhteen, toisen käteni hyväillessä hänen selkäänsä ja toisen levätessään hänen lämpimällä perseellään. Puhelin pirahti soimaan, muttemme kumpikaan välittänyt siitä mitään, vaan jatkoimme toistemme hyväilyä ja rakastelua. Makasimme siinä toisiamme hyväillen ja suudellen varmaan tunnin verran, ennenkuin nousimme ylös sängystä. Kävin istumaan sänkyni laidalle, Micin hieroessa niskaani, mikä tuntui todella hyvälle. Puimme päällemme ja siirryimme olohuoneeseen puhumatta paljoakaan. Mici istuutui sohvalle ja minä menin keittiöön hakemaan jotain kylmää juotavaa. Löysin Cocista, jonka kaadoin kahteen isoon lasiin ja vein ne lasipöydälle. Joimme siinä kaikessa rauhassa kokista ja heitimme toisiimme rakastuneita silmäyksiä. Kiersin Micin taakse seisomaan ja aloin puolestani hieromaan hänen selkäänsä. Hieromiseni ulottui myös hänen rinnoilleen ja niskalleen. Suutelin Micin hentoa niskaa ja hänen pieniä korviaan ja hieroin välillä hänen rintojaan. Mici käänsi päätänsä takakenoon ja hymyili. Upotin jälleen huuleni noille ihanille huulille. Tuli ilta ja Micin kotiinlähdön aika, mutta sain hänet soittamaan kotiinsa ja ilmoittamaan että tulisi vasta huomenna kotiin. Samalla kun Mici puheli äitinsä kanssa, olin asettunut sohvalle makaamaan, pää Micin sylissä hänen silittäessäni päätäni samalla kun anellessaan lupaa äidiltään. Lupa tuli ja Mici kumartui suutelemaan minua. Ilta kävi myöhäiseksi, kun petasin kaksi patjaa vierekkäin huoneeni lattialle, mutta ennenkuin asetuimme niille, menimme vielä lämpöiseen saunaan, missä hyväilyt ja suudelmien anto jatkuivat. Asetuimme tiiviisti toisiamme vasten patjoille makaamaan ilman vaatteita ohuen lakanan alle makaamaan ja aloitimme toisen pitkälle aamuyöhön kestävän rakastelumme... -------------------------------------------------------------------------- Tähän se loppui, toivottavasti piditte siitä yhtäpaljon kuin minä :). Tämä stoori on omistettu Omalle rakkaalleni 'Micille'. (A Dream or just an other fantasy ?) Well, What The Heck, See Ya Soon! T. -=Mike=- __________________________________________ | MINX.TXT | | ________ |__ | |__ | (c) Master Miner. All rights reserved. |__ | 03.05.90 - 11.10.90 |__ | |__ | Omistettu kaikille John Lennonin |__ | kuuntelijoille ja ihailijoille. |__ | |__ | Tekstiä saa levittää ainoastaan |__ | elektronisessa muodossa *täysin* |__ | alkuperäisenä. Tekstissä ei ole |__ | tahattomia virheitä, joten ei edes |__ | korjauksia, kiitos. |__ | |__ | Lisää löpinää löydät tiedostosta |__ | (c)master.txt. |__ | |__ | Alkuperäinen koko: 38888 tavua. |__ | |__ ____________________________________________ __________________________________________ HUOMAUTUS: Tämä teksti ei sisällä mitään järjellistä, informatiivista, saati sitten tavallista tietoa. Pelkkää jupinaa vain ja mielikuvitusta yhdistettynä lifeen. Minx istuskeli betoniporsaan päällä ohikulkevia ihmisiä katsellen. Oli lämmin ilma, joskin hieman kosteaa. Maassa oli lammikoita äskeisen sadekuuron jälkeen ja ihmiset hyppivät niiden yli roiskutellen vettä näyteikkunoihin. Tyttö odotti kaukaista sukulaistaan Heiliä, joka oli Minxin serkun miehen anopin tuttava. Minxin pitäisi ajaa Heili muutamien kilometrien päähän motelliin ja pitää tälle seuraa iltaan asti. Kellon viisarit osoittivat loivasti vielä ylöspäin iltapäivää. Betoniporsas odotti. Heili tuli paikalle väärästä suunnasta. Hän oli pukeutunut vaaleaan, melko läpinäkyvään hameeseen, jota koristi kirkkaanpunainen vyö. Vyö hoikensi vartaloa ja sai tytön muodot näyttämään miehien mielestä lähes jumalan aineellis- tumalta. Hänen sirot säärensä johtivat kevyisiin puukenkiin, kellertävänväriset hiukset lainehtivat tuulessa valtoime- naan, välillä koko näkökentän riistäen. Tällä välin minä olin käynyt kaupassa ostamassa välipalaa kahdelle kissalleni, siis banaania ja litran jäätelöä. Helle puri kissojakin, joten heille piti antaa jotakin jäähdyttä- vää. Itse nieleskelin omatekemääni vodka-tuoremehu-paukusta tekemääni mehujäätä, joka tuntui sulavan suussa hetki hetkeltä paremmin. Kävellessäni 20 tuuman laattoja pitkin näin vasemmalla juttelemassa kaksi ikäistäni tyttöä, joista ainakin toisen nimi oli mielestäni Heil tai Heili. Tytön muodot saivat minut hymyilemään innostuksesta ja päätin jäädä norkoilemaan muutaman metrin päähän lätäkön toiselle puolelle, näyteikkunaan nojaten. Minx ja Heili näkivät jonkun Y-paitaan ja shortseihin pukeutuneen kävelijän pysähtyneen heitä tarkkailemaan. Minx ei sietänyt, että tuo ihminen katseli vain Heiliä, joten tyttö ehdotti poislähtöä. Minä pelästyin kuulemastani, koska olin jo hyvää matkaa ihastumassa kumpaankin tyttöön. Kävelin tyttöjen ohi ja kysäisin heidän aikeitaan. - Ai katsos vaan, et malttanut pysyä erossa meistä ? - Tietty olisin, mutta koska tuo kuusenlatva häiritsi silmä- kulmassani, piti tulla teitä huastamaan. - Voisithan sä tarjota meille jäätelöt... - Öää, hei, sitähän mulla on jo mukana. Oikeastaan ne oli tarkoitettu kissoilleni, mutta kyllä tekin kelpaatte... mihin mentäis? Minx kertoi motellista. Heili varasi huoneen ja sai kutsut- tua meidät sisään. Jäätelö oli jo puoliksi sulanutta, aivan kuten minäkin. Kastelin käteni mahdollisimman kylmään veteen ja kosketin varovasti kasvojani. Tuntui hyvältä. Kosketel- lessani kovaksikuivuneella froteepyyhkeellä tahmaista naamaani näin edessä olevasta peilistä, että Heili oli tulossa lähelleni. Käännyin huolimattomasti ja silmäni osuivat samalla Heilin rintoihin. Rintoihin? Huomasin, että Heililtä puuttui toinen rinta kokonaan! Mielssäni punastuin, mutta heitin tekstiä: - Mitä noista jäätelöistä enää, sulaneet ovat pirut. Mennään tuohon lähipaariin tuopille ? Perushaluni olivat vallanneet mieleni. Minx kuuli epämiel- lyttävän kovaäänisen tuulettimenkin kaaosmetelin seasta lauseeni ja hän innostui ajatuksesta. Oli tämäkin päätöntä ryntäilyä paikasta toiseen, ihmettelin. Kuljin joukon kärjessä, tytöt tulivat vierekkäin takanani. Baari ei ollutkaan yhtä epäoikeutettu kuin luulin; A-oluttakin myivät. - 3 mahdollisimman pitkää, maksan samasta. - Tarjoatko sä meillekin ? - Oho, tosiaan. Tarjoilija, 2 lisää..ok, ei sitten. Henkilökunnan ovesta astui punahiuksinen, vaaleaihoinen tyttö. Sydämeni vavahti - sehän oli Milla! Täälläkö hänen piti olla tarjoilijana ? Tunsin kohta alkavat syytökset pettämisestä niskassani, mutten voinut karatakaan. Aloitin tunnustellen keskustelun: - Moimilla! Kato mitä löysin kadulta... Milla oli hetken hiljaa, eikä tiennyt, olinko tosissani vai oliko tuo pelkkä Heikki-vitsi. Esittelin hieman häkelty- neille Heilille ja Minxille Millan, tyttöystäväni. Milla ei tykännyt etenkään Heilin vaaleista hiuksista, joten hän ilmeisesti sen takia päätti sanoa hei vain Minxille. Nimi-ihmettelyjen jälkeen päädyttiin siihen lopputulokseen, että Minx ON harvinaisempi nimi kuin Millan vasen nimi. Minä otin toisen oluen. Milla lätkäisi laskuksi 25 markkaa / tuoppi ja olin kuulemma jo yhden pitkän jälkeen mahdottoman kännissä, eikä minulle enää myytäisi. Halusin tarjoilijan. - Millon sulla loppuu vuoro ? - ½ 7. - Saanko olla vastassa. - Et. - Miksen. - Sä oot tyhmä. - Väärin arvattu, en ole. - Ootpas, ihan tyhmä. - Nöhverö. Tuun silti. - Nööö. - Etkö tykkääkään musta? - E. - Ei sitten. - ÄLÄ MENE. - Miksen. - Mä tykkään susta. - Et sanonut äsken niin. - Sanoinpas. - Sanoit, että et tykkää musta. - Mä tarkoitin päinvastaista. - ARGH. Minx ja Heili unohtuivat, koska jouduin keskittymään sanan- vaihtoon Millan kanssa odotetun intensiivisesti. Mitäköhän illasta tulisi, Millalla oli ketsuppitauti, eikä häntä sen takia juurikaan raaskinut naida. Edellisellä kerralla tuh- rittu tyynykin muistutti vielä verenluovutuksen epäsiis- teydestä sängyssä. Ehkäpä suuseksiä. Jäin odottamaan. Aikaa oli vielä pari tuntia. Seurasin liikennevaloja, jotka olivat menneet rikki. Tytöt olivat kadonneet. Liikennevalot näyttivät alituisesti punaista, joka suuntaan. Jonot pitenivät ja vähitellen niiden päät hävisivät koivunlehtien taakse. Huvitti. Halvalla. Mitenköhän lämmintä merivesi olisi parhaillaan. Huomenna olisi jo juhannuksenviettoon lähdettävä. Järvihän mökin läheisyydessä vain oli, mutta merestä olin kiinnostunut, olisi voinut lähettää Kartsalle laskutehtävän, paljonko Suomessa tarvitaan lisää lämmitystehoa muskeliveneisiin kylmän veden takia. Mutta ei. Istuin kuuman asfaltin vastatehdyllä pinnalla. Takapuoli oli aluksi lämmennyt, mutta nyt vain aurinko saattoi kurkottaa säteensä minua hivelemään. Olut oli vielä äsken kuplinut ulos epäesteettisinä röyhtäisyinä. Tuli kusihätä. Jouduin metsään. Kävelin Hopan kanssa hiekkatietä, joka tosin oli aivan sammaloitunut ja sentin välein oli tiputettu neulasiakin tunnelmaa kohentamaan. Tehtävänämme oli saada aikaan metsäpalo. Siksipä otin tulitikkuaskin ja raavin kilpaa Hopan kanssa palavia tikkuja mättäille tuhoa tekemään. Onni oli huono - vaikka metsä oli rutikuiva pitkän sateettoman kauden jälkeen, ei mikään tahtonut palaa. Eteemme tupsahti baseball-kenttä, jossa oli harjoitukset meneillään kahden hintelävoittoisen joukkueen välillä. - Ei me tässä voida sitä paloa aloittaa, nuo tulisivat kuitenkin heti sammuttamaan sen. - Olet oikeassa, vaan hitto mä heitän ainakin yhden! Raapaisin huolimattomasti tulitikun ja heitin sen Hopan olan yli karheikkoon. Kuului ja näkyi humahdus. Metsä syttyisi palamaan? Ei, se sammui välittömästi. Olimme oikeassa. Kävelimme yhä tiheämmäksi käyneessä metsässä. Saavuimme muutaman minuutin ponnistelujen jälkeen hiekkakuopalle, jota enää ei käytetty sen alkuperäiseen tehtävään. Paikalla oli mehiläistarha, tosin ei aivan tavallisen sellainen. Yhdyskunnat oli sijoitettu 90° väärin suunnattujen peltisten siksak-kattolevyjen päätyihin. Koska maasto oli vaikeakul- kuista, päätimme kiivetä levyjä pitkin ylöspäin muutamia metrejä. Mehiläiset muuttuivat kuvitelmissani ampiaisiksi ja se sai kummia väreitä aikaan ylävatsassa. Ryömin eteenpäin, enkä huomannut, kuinka olin jo pienessä tunnelissa kömpimässä kohti tuntematonta. Tunnelin päättyessä näin, että olimme tulleet tietenkin luumuille omistetulle pesupaikalle. Arviolta aarin kokoisen huoneen muodosti muutaman metrin korkeudesta lähtevät porrasmaiset tasot alaspäin. Alimmalla tasolla oli portsari ja emäntä, ylimmän tason reunasta valui tasaiseen tahtiin vettä ja luumuja. Tietenkin. Hoppa kysyi portsarilta, mitä meidän piti tehdä täällä. Koska näiden kahden välillä tuli pientä sanaharkkaa, muistutin vihjailevasti, että osaamme tehdä portsarinhävit- tämistempun tarvittaessa. Otin avutonta miestä jaloista kiinni ja Hopan avustuksella työnsimme hänet yli laidan. Emäntä muistutti meille, että meidän piti siivota huone - siis käydä harjoilla läpi jokainen taso ylhäältä alaspäin ja lopuksi syödä kertyneet luumut. Löysin pari harjaa ja muutaman hetken ähellyksen jälkeen kyllästyin kaivelemaan nurkista löytynyttä mömmöä, jolloin taas Hopan avustuksella heitimme emännän liukumäeksi muuttuneesta tunnelista ulos. Hyppäsimme perään. Miellyttävän pehmeän laskun jälkeen oli tarkasteltava tilannetta - mitä nyt tekisimme. Katselin ympärilleni. Vasemmalla näkyi luonnottoman tiheä musta ja synkkä metsä, tosin matala sellainen. Edessä kaukana näkyi peltoja ja oikealla isohko kukkula, jonka päällä ei kasvanut mitään. Sinne meidän piti mennä. Matka osoittautuikin ennakoitua vaikeammaksi. Etäältä katsottuna kukkula oli loiva, mutta jouduimme käyttämään kaikki käsilihaksemme ja hampaamme, jotta pääsimme ylös seinäjyrkkää rinnettä. Lopussa kiitoksenkin on tapana seistä aivan kuten muutkin. Pääsimme huipulle. Näimme, että horisontista lensi suoraan ylitsemme matalalla hävittäjä- lentokoneita. Ne tulivat parin kilometrin välein, melko äänettömästi. Viimeinen kone ei ottanut horisontin tasoon katsoen lainkaan korkeutta ja se tipahti kukkulan alarinteeseen kovalla rytinällä. Juoksimme heti katsomaan tätä unenomaisesti lentänyttä yritelmää. Olikohan lentäjä kuollut? Koneesta ei todellakaan ollut jäljellä enää kuin palasia isolla alueella. Lentäjän löysin kyllä ohjaamosta ja nostin hänet varovasti pinseteillä kannolle lepäämään. Uteliai- suuteni voitti ja oli pakko mennä ohjaamoon. - Hoppa, laita toi siipi paikalleen, tää näyttää ihan lentokelpoiselta! Lentokone oli nyt kuin uusi. Hoppa ehdotti. - Lähetään lentämään! - Emmä tiiä, sehän vaati lennonjohdon myöntämän luvan. - Comoon, ei täällä ketään oo. - Ok. Lähdetään. Painoimme vihreätä nappia, jonka vaikutuksesta kone nousi nopeasti ilmaan ja kaarsi aikaisemmin näkemälleni pellolle. Ruis oli jo puitu - oliko jo näin myöhäinen syksy? Koneen laskujalat olivat jo valmiina - kuin strutsin jalat! Teimme taidokkaan pomppulaskun ja vielä kun jalat jarruttivat jo ilmassa aloitetun juoksun, olimme onnellisesti maan kama- ralla. Läheinen ilmailuklubi, josta olin nähnyt pitkän aikaa sitten jo mainoksia unessa, antoi harjoituslentoja aloitte- lijoille. Halusimme mekin ilmaan, mutta emme päässeet - nousuun tarvittaisiin heliumilla täytetty ilmapallo ja sitä meillä ei ollut. Minua kiukututti. Omenat valmistuivat puissaan. Päätin yhteistuumin Nonstopin ja Hopan kanssa lähteä omenavarkaisiin. Nonstop ei viime tipassa tosin päässyt mukaan, mutta kyllä kahdestaankin selviäisimme. Matkasimme vuoroin autolla, vuoroin kävellen. Näin ensimmäiset makoisat omenat vasemmalla puolella tietä. Omenapuu suorastaan houkutteli otettavaksi! Keräsin tusinan mehukkaita hedelmiä parempaan talteen ja jatkoimme matkaa. Sadan metrin kävelyn jälkeen meillä oli taskut täynnä kannettavaa ja vatsat jo puolikipeitä. Tulimme tien päähän. Edessämme oli uusi omakotitalo. Piha oli ihan normaali, pari fillaria oven edessä sai Hopan ajatukset siirtymään omenista uusiin kulkuvälineisiin. Ennen kuin kunnolla ehdin tilannetta tajuta, oli Hoppa ottanut ikkunalaudalta uunituoreen raparperipiirakan ja lähtenyt cruisailemaan fillarilla pitkin pihaa. Tästäkös kalabaliikki alkoi; isäntä näki touhumme ja tuli ruman näköisenä huutamaan meille ja herjaamaan etenkin Hoppaa varkaaksi. Minä pudistelin päätä ja sanoin, ettemme olleet mitään pahaa tehneet, vaikka Hoppa samaan aikaan tarjosi minulle jo kolmannen palan piirakkaa. Isäntä otti toisen pyörän allensa ja alkoi jahdata Hoppaa. Minä katsoin rallia näiden keskellä ja ehdotin, että lähtisimme pois. Olin juuri menossa autolle, jolloin tajusin, että en voisikaan mennä siihen - isäntä näkisi, millä autolla olin tullut ja voisi näin rekisterikilvestä saada selville henkilöllisyyteni! Lähdimme pyörällä karkuun, mutta isäntä oli jo luovuttanut. Siksi menin takaisin autoon. Kun avain oli työntynyt virtalukkoon, saapui virkavalta paikalle neljällä isolla maijalla ja kahdella pienellä. Olimme kiikissä. Poliisit piirittivät meidät ja alkoivat kuulustella Hoppaa. Sanoin Hopalle, että alan puhemieheksi. Hän suostui ja oli hiljaa. Selitin poliisille, että ME emme suinkaan olleet tehneet mitään pahaa, sen sijaan isäntä oli omenavaras. Kytät juoksivat taloon noutamaan isäntää, joka kiroili kovasti tilanteen tajuttuaan. Yritin samaan aikaan piilo- tella niitä muutamaa omenakiloa, jotka hädin tuskin mahtuivat takkini sisälle. Seurasin poliisien touhua: ne alkoivat leikkiä piirileikkiä ja laulaa. Poliiseja oli ainakin kaksikymmentä meitä vastaan, mahdoimme olla suuren luokan rikollisia. Häivyimme. Nonstopilla ei ollut pitkään aikaan ollut rahaa, nyt hän sen sijaan kylpi valuuttatulvassa. Tapahtui niin kuin olin jo odottanutkin - hän leikkautti hiuksensa pottamaiseksi. - Kato vaan, viimeinkin sait rahaa leikkistä varten! - Joo, no mä nyt kävin vähän leikkaamassa, kerrankin jäi yli palkasta. - Nii. Edellisestä kerrasta olikin jo neljä vuotta. Päässä pyöri tällä hetkellä vain joitakin kappaleita. Kelpo pojat olivat jääneet jo taakse, taas oli aika rytmittää Kolmatta Naista ja etenkin sitä seinää, joka oli vahvempi taloa. Yritin aikaa odotellessani ryhtyä kirjailijaksi - kädessä oli keltainen mainoskynä, reisien päällä oli A4- ruutupaperiarkkeja sata kappaletta. Istuin autossa. Vaaleanpunainen taivas hohti taustalla, kun harmaammat pilvenpalaset leijuivat ohitseni. Niiden takaa tuli vain lisää pilviä, tai pilvien seassa myös lintuja. Nuo linnut lepattivat epämääräisen näköisinä, eivätkö ne tienneet, minne mennä. Odotin yksinäisenä rakastajaani, joka varmasti tuosta taivaan ovesta kohta tänne putoaisi. Menolippu oli jo ostettu. Huomasin syöttäväni komentoriviä terminaaliin, päästä sisälle Hopan systeemiin. Onnistuin, mutta linja katkesi. Lähdin Tavastialle. Sinä iltana minua pommitettiin. Jalkojeni alla räjähti kaksi erittäin voimakasta latausta, jotka eivät ihme kyllä vahingoittaneet minua, mutta lensin kullakin kerralla mielettömän korkealle ilmaan. Pahinta oli, etten lainkaan tiennyt, kuka minua pommitti. Salapoliiseilu oli nyt paikal- laan. Sain Hopalta vinkin, että tiesin liikaa jonkun tyypin asioita. Minä en tiennyt, mitä olisin tiennyt. Päätin vii- Saana lähteä pois Espalle ja käydä Hopan purkissa kylässä. Purkki olikin Espalla. Tuo jättiläismäinen, neljäkymmentä metriä korkea siilo oli Hopan purkki. Alaoven yläpuolella oli pehmeämuotoinen, vasikanpäätä muistuttava, valurautai- nen, luotaan poistyöntävännäköinen logo, jonka ali minunkin oli kuljettava. Kiersin portaita muutaman minuutin ja pääsin ylätasanteelle. Nyt tajusin, mihin tämä tila tarvittiin - keskellä siiloa oli GIF encoder, joka kömpelyytensä takia tarvitsi jättiläismäisen ympäristön - sitä paitsi tämän päällä oli vielä analogisesti toimiva, juoksupyörällä varus- tettu kone, joka laski vauhtiin päästyään hitaasti, mutta varmasti piin likiarvoa äärettömiin. Halusin nähdä, että tuo pitäisi myös paikkansa. Hoppa sanoi, että voisin pyöräyttää vauhtipyörän liikeeseen, jolloin jäisimme makuuasentoon tarkkailemaan ikkunaruudulle heijas- tuvaa tulosta. Minuutin jälkeen olimmekin jo saaneet ihail- tavaksemme ainakin 7 numeroa. Kyllästyin koneen hitauteen. Kiertelin purkkia alaspäin ja pääsin vihdoinkin ulos. Unohdin kysyä niistä pommeista. Yritin päästä purkkiin sisälle, mutta sain ikkunaruudulle ilmoituksen, jonka mukaan minulla ei ollut purkkiin pääsyä! En kai minä twittejä ollut saanut, pirulauta!? Ymmärsin nyt, mistä oli kyse - Hoppa oli pommien takana - tämä piti siis kostaa. Mutta ennen kuin olin ehtinyt omaan purkiini, oli tarina onneksi jo lopussa ja olin päässyt mekaanikoksi loistoris- teilijään. Viikonloput ovat muodostuneet viralliseksi tavaksi rienata pitkin pääkaupunkiseutua. Minä, vanha röpöttäjäpaskiainen ja Nonstop, pääsimme kerrankin olutta siemailemaan. Neljän Kallen jälkeen olo oli nousuhumalajohteinen, eikä meitä enää otettu liftilläkään kyytiin. Joraamiset jalkavammaisen kanssa jäivät sille illalle, seuraavana päivänä näimme jotakin hassua bussipysäkkiin raapustettuna: O U T O K U M P U P O I S C H I L E S T Ä Miksei mieluummin Kessiä tai Eestiä, hihhuloin. Jalatkin olivat jo kipeät kävelystä ja bussitkin näkyivät olevan näkymättömiä. Olin taas kotiutunut, käynyt viikottaisessa suihkussa ja aamulla Millan vieressä. Kyynärpää kolahti tuoppiin, joka kaatoi pienemmän lasin aiheuttaen pienen kilahduksen kammioomme. - Joulu tuli! - AARGH! Pilvissäliitelijä, unelmoija, romantikko, ruusunpunaiset kalvot silmien edessä, epärealistinen, haikailija, tuntei- den orja, läps läps ja tiidu tiidu, tämä oli minun tyttöni. - Mut ku se tuli! Minulla oli nälkä. Annakin oli muuttunut edellisenä yönä minua 15 cm pitemmäksi ja tuo kaksimetrinen teini-ikäinen tyttö näytti suorastaan ylivoimaiselta edessäni, kun jut- telin hänen kanssaan pihakäytävällä. Katikin oli kasvanut minun pituiseksi. Tämän oli oltava painajaista, mutta ei. Se tuntui hyvältä. Minulla oli pullo viinaakin kädessä, sitä paitsi viereisen talon Kainulaisen naapurin autokin oli räjäytetty petroliammuksella. Kainulaisen sängylle, joka oli siististi petattu autotallin eteen, ei ollut käynyt mitenkään ja siitäkös tämä vanha juoppo oli mielissään. - Tiedättekös pojat, että KIRKAS viina auttaa reumaan! Teki mieli olla masentunut, sillä nälkä yltyi ja keittiön haju ei ollutkaan pelkkää mielikuvituksen tuotetta - vanha kahvinsuodatin härskiintyneine kahvipuruineen oli saanut kuulaan homekerroksen päälleen ja kolme viikonvanhaa Car- rolsin paperipussia pöydällä eivät nekään ilmaa juuri puh- distaneet. Tuntui yököttävältä avata vielä roskiksenkin ovi. Sieltä paljastui taas Voileipäsopin käytetyt voilei- vänkuljetuspakkaukset, joiden sisällä oli vieläkin van- hempia kahvipuruja. Miksei kukaan siivoa täällä? Milla soitti ja kertoi varanneensa porealtaan saunoineen illaksi meille. Punainen ja lämmin. Hihhuloimme saunaan, heitin pari löylyä ohi ja kiljaisin kuumaa seinää ja sitten altaaseen. Saunaan. Altaaseen. Saunaan. Altaaseen. Porinaa. Teki mieli naida porealtaassa, mutta Milla pelkäsi veden saastuvan. Sen sijaan sain yhden meriitin lisää elämänkokemuslistalleni. Joinhan Lapin Kultaa sukelluksissa veden alla. Kylläpä saattoi olut maistua HY- VÄLTÄ! Olin taas mökillä. Autokilpailuthan oli jo ajettu ja tänään leikkisimme kankailla. Millan pimppikarvathan olivat jo kasvaneet edellisestä sadonkorjuusta niin paljon, että ne piti leikata taas. Kävin puuhaan innostuneena, enkä leik- kauksen tuoksinnassa huomannut, että karvat muuttuivat vähi- tellen hapsutetuksi mustalaisen hameeksi, jota nyt leikke- lin. Mikään ei onnistunut tuona yönä. Soitin Millalle töihin. Hän oli syrjäyttänyt entisen toimi- tusjohtajamme ja leikki Reginan ohella rinnoilllaan. Regina ei tosin ollut Regina, vaan sen korvike Se! tai SinäSinä. Istuin taas Häpylän kesäterassilla. Nonstop kääri korvalaput ylleen ja vajosi mietteisiinsä, hiukset lievässä huminassa lepattaen. Muovituoppi ei maistunut, mutta olut kylläkin. Keksin keinoa saada lisää rahaa. Jos joisin Nonstopin kanssa joka päivä 10 tuoppia halpahintaista olutta á 16,50 mk kalliin maksaessa á 23,30 mk, tulisi jokaisella kierroksella säästöä 13,60 markkaa - illassa siis 136 markkaa. Näillä rahoilla ostan sitten keskiolutta 27 pulloa ja myyn ne illalla kauppojen sulkeuduttua kahdeksan markan kappale- hintaan, jolloin olen käärinyt voittoa yhdestä ryyppyillasta yli 217 markkaa. Viikkoansioni olisivat siis 1500 mk, ja voisin jatkaa nykyis- tä päivätyötäni! Laskeskellessamme suunnattomia voittojamme ja katsellessani aina silloin tällöin sisälle terassille pyrkiviä ihmisiä näin arvaamatta Minxin tulevan Heilin kanssa tuopille! Nousin ylös tuoliltani ja kiiruhdin käytävälle heidän eteensä. Tytöt näkivät minut: - MOI MASTER !!! - Heipä hei - tulkaa tohon pöytään istumaan, jookosta? Olisi just sopivasti kaksi paikkaa vapaana juuri teille..? - Tullaan vaan, mutta tilataan ensiksi oluet! Ryntäsin takaisin paikalleni siemaamaan vielä melko täyttä tuoppiani. Nonstop oli nähnyt rytäkän ja tytöt, eikä hänellä ollut mitään vaikeuksia tunnistaa tyttöjä vuolaiden puhei- deni perusteella. - Minx ja Heili tulevat tähän pöytään !! Kerroin innoissani. - Tää on ihan ykkösjuttu! Helvetin hieno homma! - Älä.. Toi vaalea on sitten se Heili, jolta ... Tiirasimme intensiivisesti tyttöjä, jotka sirosti tunkivat muiden ihmisten läpi väliimme (istuimme päittäin). Rinki oli valmis. - Tässä on Nonstop, en ole varmaan teille kertonutkaan ja muthan te nyt muistatte... - Moi ... Nonstop ?? Hih.. - Mitä te täällä teette ? - Sitä samaa kuin tekin. Juodaan olutta ja naatiskellaan. - Ettehän te tänne koko illaksi jää ? - Ei oikeastaan, lähdetään Kynälle kun se aukeaa.. - Kato piru, ette vaan usko, mutta mekin olimme menossa sinne! Mulla on vapaalippuja, haluatteko? Vapaaliput kelpasivat maanantain rokki-iltaan. Harmi, kun Milla oli töissä, eikä voinut osallistua hauskanpitoomme. - Missäs se sun punatukkainen muijas on ? - Ai SE... ää, kadotin johonkin.. - Aahaa..ei kai teillä poikki mennyt ? - Eeii... - Mä haen lisää kaljaa. Sanoi Nonstop. Kävelimme keskustan läpi Kynälle. Kello oli vasta tulossa kahdeksaan, mutta jonoa oli kertynyt parisenkymmentä metriä. Saatoin aavistaa jotakin hullua tulevaksi, sillä Minx tarkkaili alituisesti Nonstopin pitkiä, vaaleita hiuksia samalla, kun Heili yritti jutella kanssani sivistyneesti sukupuolitaudeista. Jaoin auliisti koko rempalle vapaaliput ja pääsimme näin ihan ilmaiseksi sisään. Tytöt olivat ilmi- selvästi mielissään, kun olivat meidät tavanneet. Narikan edessä syntyi tovin kilpailu siitä, menemmekö tie- tenkin yläkertaan juomaan olutta, vaiko alakerran baariin kuuntelemaan musiikkia. Menimme yläkertaan, kun asetin 'arvovaltani' peliin kävelemällä keneltäkään kysymättä suoraan yläkerran tiskille ja tilasin oluet. Nonstop vapaana miehenalkuna oli valpastunut Minxin takia, ehkä häntä onnistaisi tällä kertaa? Mietin, pitäisikö olla mustasukkainen, minähän Minxin olin ensiksi kalastanut. Mustasukkaisuus hälveni kuitenkin nopeasti, kun näin ala- kertaan juuri meidän eteemme istuutuneen tyttöporukan - viisi toinen toistaan ihanampaa muodokasta blondia vailla ensimmäistäkään poitsua. Olin haljeta tuosta käyttämättö- mästä luonnonvarasta! Heili tunsi olonsa hieman vieraantuneeksi, kun minä mietin alakerran tyttöjä ja Nonstop pakinoi Minxille. Pitäisikö minun siis pitää seuraa yksirintaiselle tytölle koko loppuilta? EI. Sanoin, että käyn soittamassa johonkin, siis tietenkin Count Zerolle. Tutulla kokkolalaismurteella Zero vastasi: - Zero? - Master täällä heip. Ollaan Kynällä Minxin ja Heilin kanssa. Ala laputtaa messiin, sama paikka. - Oo kei. - Heihei.. - Moi. Countissa on se hyvä puoli, että hän ei ikinä viitsi kiel- täytyä tällaisista kutsuista. Jos suunnitelmani toimisi, läträisi Nonstop Minxin kanssa ajatuksia Pyhän Oluen ole- massaolosta ja Count kuuntelisi Heilin sydäntäsärkeviä ihmissuhdetarinoita. Minä taas jäisin vapaaksi ja pääsisin alakerran tyttöjä riiaamaan. Nousin portaat ylös takaisin seurueeni luokse. Nonstopista ei ollut mitään iloa, hän oli ottanut illan teemakseen Minxin iskemisen. Heili kyseli minulta kummia, johon minä vain, että kartan yleensä naisia tummia. (oujee) Kyselin Heililtä aikani kuluksi, miten tyttöjen miesasiat sujuvat. Kuulin, että Minx on jo ihastunut Nonstoppiin. Oliko Heili sitten ihastunut minuun? Ei kai. Selville se piti saada. - Miten muuten yleensä teet johtopäätöksesi, kun näet uuden ihmisen? - En mä tiedä, silleen ... hyvä peppu, kiinteät reidet, pitkä, tumma, hoikka, seksikäs, käheä ääni, lyhyehköt, ylöspäin kammatut hiukset ... - Höö, sitten mulla ei ole mitään mahiksia. (Hymyilin taval- lisella muijaniskemisilmeelläni kohti Heiliä, jonka kasvot tuntuivat saavan hymypommitusta juuri sillä tehokkuudella, jota toivoinkin - hän hämmentyi hetkeksi.) - En mä nyt niin sanonut, mehän sentään juteltiin sulle silloin, kun olit sitä jäätelöäs ostamassa.. - HÄ? Onko teille joku kriteeri se, että puhutte jollekin?? - ON! Hienoa, voi helvetti. Olivatko nämä tytöt näin ylimielisiä. Samalla hetkellä Zero tuli. - Terve Count! - Terve Count! - Moi! - Moi... - No hei. Count oli hetken hiljaa, kun näki Minxin ja Heilin. Päätin auttaa miestä (ala)mäessä: - Minx ja Heili tässä. Osaavat itsekin puhua. Mutta eipäs nyt jauheta paskaa, sullahan ei ole oluttakaan. Anti mennä hakemaan ja heti. - No oo kei. Rikos olla ilman oluttuoppia, jos sitä on saatavilla. Sie- maisin nautinnollisen huikan ja selvitin Heilille, että Count on erittäin rento ihminen, jolla on huumaava huumori ja nyrkki. Kuin Countille tilaa antaen väistin itseni pois Heilin vierestä ja jäin paikattomaksi. Nyt minun raukan oli siis mentävä alakertaan. Hetken suru oli jo portaissa muuttunut huolettomaksi ja varmaksi iloksi. Suoraan siis niiden tyttöjen luokse. Jotakin odottamatonta. Vierestä seurannut ihminen näki, kuinka Master meni hämil- leen, katsoi kelloaan ja väisti itsensä pimentoon. Mikä hänelle tuli? Kylmät väreet aaltosivat selän läpi ja nyrkki puristui kekoonsa. Maija oli Kynällä, hän oli yksi noista blondeista, joita olin ylhäältä ihaillut. Ullis (Maijan kutsumanimi) piti viattoman näköisellä kädellään lasia, jossa oli jota- kin punaista litkua. Sama musta paita, sama hymy, taas nuo vaaleat farkut. Lähdin baariin pelästyneenä. Alkujärkytyksestäni toivuttuani päätin kokeilla, mitä Count ja Nonstop pitäisivät Ulliksesta. Hypin näiden luo ja osoitin sormella määrätietoisesti tuota entistä tyttöäni. Positiiviset adjektiivit hulmusivat ympärilläni, mutta en voinut sanoa, että se on Ullis. - Tosta tulee ihan mieleen muuten Ullis. Se oli just ton tyylinen, samantapaiset hiukset, ihan samanväriset, ja noi kasvot. Katso, mitkä rinnat! Minx ja Heilikin katsoivat tyttöä. Nonstop aloitti päivit- telyrituaalinsa avaamalla suunsa pyöreäksi kuin tuopin reikä, huohahti epäuskoisella ilmeellä sekunnin ja sanoi täsmälleen sen, mitä odotinkin: - Jumalauta! Ei voi olla TOTTA! Hykertelin, kuin olisin omistanut sanat kunnioituksena juuri MINULLE. Mutta Nonstop ja Count jättivät minut kylmäksi, tyttöhän oli joku pakkelinaamainen perseenheiluttaja, aivan kuten muutkin täällä. Tulin kateelliseksi itselleni. Katsoin mustaa seinää. Milla ilmestyi siihen ja sanoi toru- valla äänellä: - Pidä näppis erossa noista muijista! Vittu. Eikö Millan pitänyt olla töissä. Pakotin itseni typerään, mutta toimivaan ajatuskaavaan: en menisi iskemään tuota blondia, pitäisin näppini siis erossa 'noista mui- jista' ja Milla olisi tyytyväinen. En jaksanut enää tilannetta. Kykenemättä hillitsemään mie- leni voimia alkoivat mielikuvani muuttua todeksi. Valot pimenivät, lasit kaatuivat, alakerrassa räjähti pienehkö pommi ja kaikista merkittävintä -- kaikkien vaatteet hävi- sivät. Joka ainoa ihminen talossa oli menettänyt hepeneensä. Ne olivat sekaisessa läjässä ulkona, mutta vaatteet eivät lämmitä, jos ne ovat kadulla (pidä siis pipo päässä). Syntyi täydellinen sekasorto. Tanssimassa olleet tytöt pitelivät käsiään rintojensa peittona, toista kättä pimpin päällä. Vihreä hätävalo kajasti sen verran valoa, että näin meitä eniten koskettavan asian - Heilin puuttuva rinta! - Nonstop, arvaa kuka tän teki... Sain sekaisen vastauksen. Minx ja Heili olivat yhtä järkyt- tyneitä, kuin muutkin tytöt, nousuhumalaiset pojat sen sijaan alkoivat käyttää tilannetta hyväkseen. Naiset kaatuivat lattialle ja pian Kynä ilma oli muuttunut sillikaupaksi. Valot syttyivät. Näimme kaikki samaan aikaan Heilin epärinnan. Ajatukset menivät yhteen. Olisin nauranut, mutta en kehdannut. Kysyin vain tietämättömän näköisenä: - Missä sun rintas on? Unohtuiko muovikenno kotiin? Tytöt lähtivät salamana pois paikalta, eivätkä enää näyt- täytyneet meille. Päätimme ottaa rennosti, meillähän oli vielä runsaat tuopit jäljellä. Ja omassa nurkassamme olimme niin suojassa muilta, että saatoimme nudistinäytelmää seu- ratessamme tuntea itsemme melkein ulkopuolisiksi. Huuma. Seuraavassa hetkessä vaatteet olivat taas kaikkien päällä. Muutama tyttö-poika oli tanssilattialla harrastamassa orgi- oitaan, tytöiltä lupaa kysymättä. Kukaan heistä ei tietänyt, mitä oli tapahtunut, eikä kukaan muistanut, että vaatteet olivat olleet hetken kadoksissa. Vain minä, koko fantasian luoja, pystyin sen kuvailemaan. - Hei Master, ihan mitenkään tarkoittamatta, mitä tarkoitan, mutta olisiko sun parasta mennä sinne psykiatrille? Kari Peitsamo koski minua, olin kuolla silkasta onnesta, minä, juuri minä miljardeista ihmisistä, sain koskettaa Kari Peitsamoa! Kari tuli eteeni, laittoi kätensä alle, jotta läpsäyttäisin kylmästä tuopista kohmettuneella räpylälläni häntä, mutta ei - Kari oli ovela jätkä ja otti kätensä juuri lyöntihetkellä pois alta. Joudin alapuolelle, mutta se ei haitannut, nyt Kari läpsäsi MINUN kättäni. Takahuoneessa vallitsi uupuneisuus. Seinät olivat täynnä töhryjä, Peitsamon Skootterit istuivat ja joivat keltaista limsaa. - Missä Kari on? - Lähti käymään baarin puolella, tulee kyllä kohta takaisin. - Milloin? - Vartti ehkä. Odotin vartin ja menin uudestaan. Basisti oli yksin enää, näytti rivona miehenä minulle rintojaan paljastettuaan yläosansa. - Missä Kari on? - Pitäisi tulla. - Mää ootan. - Terve Kari, miten keikka meni? - Mitäs tässä, täällä on viihtyisää soittaa! Haluatko juotavaa? - Jos ei ole liian laimeata. Olutta? - Ei ole enää, kori Jaffaa, ota siitä. Kari tarjosi minulle. Menin niin sekaisin onnesta, että en saata enää muistaa seuraavia kohtauksia tarkasti. Pääni vaappui eteen ja taakse, olihan ollut Karin kanssa takahuo- neessa! Lehtitoimittaja kuvasi rakkaan Autoni, tekisivät jutun pimp- paraudastani. Painostus, se oli vietävä pois. Jätemäen kaatopaikka oli niin avomielinen, että suostui antamaan Autolleni viimeisen leposijan. Haikein mielin hyvästelin Autoni rajulla potkulla sen puhtaaseen, kermanväriseen kylkeen. Me erosimme nyt. Autostani tulisi romua, mutta Autoni onneksi sen sielu pääsi autuaalle metsästysmaalle. Se oli minun ensimmäinen Autoni. Tunsin surun. 50 vuotta John "Imagine" Lennonin syntymästä. Imagine there no beer I bet you can't Nothing to drink or die for and no drunk people too Imagine all the people drinking down the beer Ju-huu-u-uu You may say I'm a drinker but I'm not the only drunk I hope some day you'll join us And the world will be as beer. -Master'90 Master-tuotteet tulevat osoitteesta: Imagine Mill (SuperBBS) 90-455 1556 25h, v.22bis (2400/1200 bps) MIRA Mira tutustui Pohjois-Afrikassa asuvan setSnsS erikoisiin taipumuksiin kaksitoistavuotiaana, niin kuin suurin osa Miran muistakin serkuista. Tuolloin ei Mirankaan mieleen suinkaan tullut, ettS mies teki hSnen kanssaan jotain tavallisuudesta poikkeavaa, sillS niin hyvin hSnen onnistui verhota tekemisensS arkipSivSisten tapahtumien lomaan. Ennen Miran tarinan kertomista on varmaankin syytS valoittaa hiukan tapaa jolla mies sai lapset verkkoonsa. Miran sedSllS on jo vuosia ollut tapana kutsua kaikki sukunsa Suomessa asuvat lapset lomalle yhdeksSn tai kymmenen vuoden iSssS. Loman aikana hSn sitten yleensS saa otteen lapsista ja kSyttSS heitS seksuaalisesti hyvSkseen niin kauan kuin se vain suinkin on mahdollista. HyvSksikSytt| on tietenkin kausiluontoista, koska mies asuu Kreikassa ja lapset vain vierailevat hSnen luonaan. Koska lapsia ei koskaan satuteta ja sekS heille ettS heidSn vanhemmilleen annetaan rahaa ja erilaisia tavaroita ei kukaan ole kannellut asiasta viranomaisille. Jopa Miran Sidin nuorin sisko, joka on itsekin ollut miehen 'lemmikkinS' lShetti oman tytt|rensS tSmSn luokse jo seitsen vuotiaana tSysi ilman tunnontuskia. TSmS kuvannee hyvin suvun asennetta rikkaan jSsenensS hienovaraiseen insestiin. Nyt sitten Miran varsinaiseen kertomukseen: Matkustin setSni luokse Kreikkaan heti kuudennen luokan loputtua. Olin odottanut matkaa aina joulusta asti. Paljon minua nuoremmatkin serkkuni olivat jo pSSsseet matkalle, minS vain olin jSSnyt jostain syystS vSlistS. Ehdin jo jossain vSlissS jopa epSillS ettS setSni olisi unohtanut minut kokonaan. TiedS sitten olisiko niin ollut parempikin. Lensin joka tapauksessa yksikseni Kreikan pSSkaupunkiin, jonka lentokentSllS setSni oli sitten minua vastassa. Olin toki nShnyt hSnestS kuvia jo aiemminkin, mutta yllStyin siitS huolimatta hSnen nuorekasta ulkonSk|SSn. EihSn hSn enSS miltSSn nuorukaiselta nSyttSnyt, muttei yli neljSkymppiseltSkSSn. Jo heti ensi hetkistSni alkaen minulla oli todella hauskaa. Kiertelimme ensimmSisenS pSivSnS nShtSvyydestS toiseen, kSvimme kaupoissa ja s|imme tosi kalliissa ravintolassa. Sain jopa juoda viiniS ruoan kanssa, mitS vanhempani eivSt olisi koskaan antaneet minun tehdS. Huomasin pitSvSni sedSstSni todella paljon, enkS kaivannut lainkaan ikSistSni seuraa. Pilailimme ja teimme kaikkea hullua vShintSSnkin yhtS paljon, kuin omien kavereideni kanssa. Kaiken lisSksi setSni keksimSt pilat olivat paljon hauskempia. SaapumispSivSni iltana matkustimme sitten merenranta huvilalle, jossa vietin suurimman osan Kreikassa olo ajastani. Talo oli kaksikerroksinen ja aivan valkoinen. Se oli rakennettu aivan merenrannalle, niin ettS sisSltS saattoi suoraan juosta kapean hiekkarannan poikki aaltoihin. Pihamaa oli tosi hyvin hoidettu ja sillS kasvoi kauniita, minulle aivan tuntemattomia kukkia. Eniten kuitenkin yllStyin siitS kun nuori naispalvelija tuli kantamaan tavarani sisSlle. Vaikka tiesin setSni olevan rikas, en kuitenkaan uskonut hSnelle sentSSn olevan varaa palvelijoiden pitoon. Parina ensimmSisenS pSivSnS ei tapahtunut mitSSn seksuaalisesti arveluttavaa, vaan uimme, kSvimme veneilemSssS ja teimme pitkiS kSvelyretkiS yhdessS. Vain kerran huomasin ensimmSisenS huvilalla olo pSivSnSni esedSn kiinnittSneen kehooni tavallista suurempaa huomiota. Suihkussa ollessani huomasin oven aukenevan SkkiS ja setSni astuvan sisSSn pesuhuoneeseen. Kuin kiusallaan hSn ei suostunut poistumaan ennen kuin sai pestS selkSni kaikessa rauhassa. SillS kertaa kaikki jSi kuitenkin pelkkSSn selSnpesuun eikS hSn edes koskenut muualle. NeljSntenS pSivSnS tilanne kuitenkin muuttui. SetSni lShti aamulla ostamaan minulle uutta uimapukua kaupungista edellisenS pSivSnS kadottamani tilalle. En ymmSrrS kuinka uimapuku saattoi niin vain kadota, mutta onneksi voisin taas uida pian, se tuntui ainoalta ajattelemisen arvoiselta ajatukselta siinS tilanteessa. SetSni tulikin takaisin ennen kuin olin ehtinyt edes kunnolla pukeutua, eikS hSnellS ollut mukanaan vain yhtS uimapukua, vaan kokonainen kasa erilaisia, joista saisin valita pari mieleistSni. Valittuani nipusta valkoisen kaksiosaisen uimapuvun, joka mielestSni oli ehdottomasti nipun niukkakankaisin, menin yl|s omaan huoneeseeni. Olin jo ehtinyt riisua itseni alastomaksi kun tajusin miehen seisovan oven suussa katselemassa minua. SSikShdin yllSttSvSS tilannetta ja kirkaisten yritin peittSS ns. arat alueet kSsillSni. SetSni ei kuitenkaan poistunut, kuten olin toivonut tapahtuvan, vaan hSn kSveli aivan eteeni sanoen ettei minun tulisi peittSS kaunista kehoani ja tarttui kSsiini. Varoen hSn taivutti kSteni sivulle paljastaen nSin alastoman vartaloni katseltavakseen. Seisoimme nSin pari minuuttia miehen antaessa katseensa harhailla ihollani kunnes hSn nosti minut kevyesti ilmaan, antoi suukon poskelleni ja kSveli ulos huoneesta jSttSen minut ihmettelemSSn tapahtunutta. PSivS jatkui tSmSn jSlkeen aivan tavallisena. Uin uudessa uimapuvussani ja kSvimme tapaamassa jotain setSni tuttavaa. Koko vSli- kohtauksesta ei koskaan puhuttu yhtSSn mitSSn, mutta en saanut sitS pois mielestSni vaikka kuinka halusin. Seuraavana aamuna minua odotti iloinen yllStys. SetSni oli pSSttSnyt ettS lShtisimme kaupunkiin vaateostoksille jolloin saisin ostaa juuri sellaisia vaateita kuin halusin hinnasta vSlittSmSttS. Aamiasp|ydSssS setSni kertoi silmSt kiiluen millaisia luomuksia hSn oli nShnyt uimapukuja etsiessSSn. Juuri se oli sedSssS parasta, ettS hSn iloitsi kaikesta yhtS lapsen omaisesti kuin mitS itse tein. HSn ei vSlittSnyt kSyttSytyS korrektisti kulkiessaan kanssani vaikka olisikin tavannut samalla jonkun hienon liikekumppaninsa. Samalla lapsen innostuksellaan hSn my|s esitteli minulle toinen toistaan upeampia asuja. Pari kertaa hSn jo innostui liikaa ja tunkeutui sovituskoppiin kun olin vielS melkein alasti. En kuitenkaan viitsinyt huomauttaa hSntS siitS, koska hSn oli niin innoissaan saadessaan valita minulle ensimmSistS kertaa vaatteita. Kun lopulta iltapSivSllS olimme l|ytSneet kaikki tarvitsemani vaatteet olimme kumpikin jo aivan poikki. Emme jaksaneet enSS edes pelleillS ravintolassa, kuten aina aikaisemmin olimme tehneet. VSsymyksestS huolimatta olin todella onnellinen. Koskaan aikaisemmin minulla ei ollut ollut niin paljon niin satumaisen kauniita vaatteita kuin nyt. Kuvittelin mielessSni kavereideni kateelliset ilmeet kun loman loputtua saapuisin kotiin. He olisivat varmaati ainakin kaksi ensimmSistS viikkoa niin SllistyneitS etteivSt edes tajuaisi kysyS kuinka loma muuten sujui. Tuon mielikuvituksellisen ostospSivSn iltana se sitten tapahtui. SetSni tuli silloin ensimmSisen kerran makuuhuoneeseeni keskellS y|tS muusta syystS kuin katsomaan ettS varmasti nukuin. Olin jo nukkumassa kun tunsin kuinka joku tarttui y|paitaani ja avasi varoen sen olkaimia. HerSsin sSpsShtSen oudon tunteen herSttSmSnS ja huomasin ettei minulla enSS ollut peittoa yllSni. Pian tajusin ettS viereeni kyyristynyt hahmo oli setSni, joka jostain kumman syystS yritti varoen riisua y|paitaani. Kysyin syytS hSnen toimiinsa, mutta hSn selitti vain jotain kummallista ja pyysi minua nukkumaan viereensS. Kummeksuin outoa pyynt|S, mutta suostuin hSnen kysyessSSn enk| voisi tehdS sitS vastapalvelukseksi kaikista kauniista vaatteista. PSStin olla panematta enSS vastaan ja niin sitten kSvelimme hiljaa setSni vuoteeseen. Peiton alle pSSstySmme setSni tarttui kSteeni ja piti vain kiinni siitS kunnes hSn luuli minun nukahtaneen. Sen jSlkeen peitto taas vedettiin pois yltSni ja setSni avasi y|asun olkaimet paljastaen samalla pienet rintani. Tunsin kuinka hSn hyvSili varovasti vasenta rintaani samalla tavoin kuin olin nShnyt isSni joskus tehneen Sidille, kun hSn luuli ettei kukaan nSkisi mitS tapahtui. Ajatukset sekavana nukahdin miehen hyvSilyihin ja nukuin sikeSsti aina aamuun saakka mukavia unia nShden. Seuraavana aamuna herSsin kirkkaan valonsSteen osuessa silmiini moitteettoman kirkkaan lasin lSvitse. En pystynyt pitkSSn aikaan tajuamaan minkS ihmeen vuoksi nukuin aivan alasti setSni vuoteessa. Ajatuksen lShdettyS vihdoin kulkemaan muistin edellisen y|n tapahtumat ja tajusin ettS setSni oli tSytynyt riisua y|paitani ja alushousuni jossain vSlissS y|tS. EhkS minun olisi pitSnyt sSikShtSS setSni tekemisiS, mutten tajunnut siinS olevan mitSSn pelSttSvSS. PSinvastoin, olin oikeastaan melko tyytyvSinen itseeni koska setSni piti minua jo niin vanhana ettS tahtoi nShdS minut alasti. Keksin lisSksi aivan omasta pSSstSni ettS Kreikkalaiseen perinteeseen kuului jostain oudosta syystS vapaampi suhtautuminen alastomuuteen ja ettS siellS oli tavallista nukkua samassa vuoteessa naimattomien tyttSrien kanssa, jollainen tavallaan sedSlleni olin. SiinS maatessani tunsin vessassa kSynti tarpeeni kasvavan lShes sietSmStt|mSksi. En kuitenkaan voinut nousta yl|s, koska setSni toinen kSsi oli edelleen jalkovSlissSni. Lopulta minun ei enSS auttanut muu kuin t|nSistS setSSni sen verran ettS herSsi ja kertoa pakoittavasta tarpeestani. HSn nousi vSlitt|mSsti yl|s vuoteesta valittaen sitS ettei ollut tajunnut tarvettani pSSstSen minut asioilleni. TSllS kertaa osasin jotenkin aavistaa setSni seuraavan minua enkS enSS sSikShtSnyt hSnen ilmestyessSSn WC:n ovelle. Kasvot punahehkuisina nolostumisesta hoidin tarpeeni ja olin juuri ottamassa paperia pyyhkiSkseni sukupuolielimeni kuiviksi kun setSni keskeytti aikeeni. Varoen mutta vankkumattomasti hSn tarttui kSsivarteeni kohottaen minut seisaalleni. Sitten hSn otti itselleen paperia ja pyyhki hellSsti virtsapisarat hennoilta hSpykarvoiltani, kumartui heti perSSn alas ja suuteli kevyesti hSpyhuuliani. TSstS y|stS ja aamusta sai alkunsa moni kahden keskinen tapamme. NiistS ehkS omituisin oli juuri se ettS joka aamu kSytySmme WC:ssS suutelimme toistemme sukupuolielimiS. Jo tSllS lomallani aloin my|s aina nukkumaan alastomana setSni vierellS, eikS enSS ole lainkaan harvinaista etten pukeudu koko pSivSnS, jos vain setSni niin haluaa. Alasti nukkuminen ei ole my|skSSn jSSnyt kokonaan lomailun varaan. Aina silloin tSll|in olen uskaltautunut my|s kotonani sSnkyyn ilman y|paitaa. TStS tosin rajoittaa suuresti se etteivSt vanhempani vSlttSmSttS siitS oikein pidS. Kaiken kaikkiaan tuli suhteutumiseni seksiin ja alastomuuteen paljon avoimemmaksi ja luontevammaksi setSni luona viettSmSni kesSn aikana. EhkS tSmS johtuu siitS ettei minua niinkSSn pakotettu, kuin suostuteltiin siihen mihin ryhdyin, enkS my|skSSn joutunut yhdyntSSn vielS pariin vuoteen. NSin koko touhusta on jSSnyt minulle jotenkin positiivinen mielikuva. Seuraavan puolen vuoden aikana, ennen toista lomaani setSni kanssa, en missSSn vSlissS ehtinyt unohtaa Kreikassa vietettyS aikaa. LentokentSllS vShSn ennen koneen lSht|S oli setSni ojentanut minulle pienen kameran ja pyytSnyt ettS lShettSisin hSnelle aina parin kolmen viikon vSlein kuvia itsestSni. Kuvilla hSn tarkoitti vain sellaisia kuvia joissa olisin alasti tai ainakin hyvin vShissS vaatteissa. NSiden oma kuvien lisSksi postitin hSnelle my|s sarjan kuvia parhaasta kaveristani Sarista ja omasta kahdeksan vuotiaasta siskostani. LShetettySni nuo ylimSSrSiset kuvat sain sedSltSni yllSttSen todella ihanan y|puvun. En tosin tavallisesti kSytS sitS sen paljastavuuden takia, mutta olen nukkunut kerran se pSSllSni Sarin luona y|pyessSni. Vanhempani saisivat varmaan sStkyn vSlitt|mSsti kun nSkisivSt sen. Jopa Sarin suvaitsevat vanhemmat olivat pudottaa silmSnsS nShdessSSn minut tuo punainen y|unelma yllSni. Joululomani vietin pidennettyS kierrellen setSni kanssa ympSri EtelS-Eurooppa pistSytyen jopa kertaalleen Afrikankin puolella. Emme viipuneet yhdessSkSSn paikassa pidempSSn kuin korkeintaan kolme pSivSS ennen seuraavaan lentSmistS. MatkareitissSmme ei my|skSSn ollut lainkaan loogisuutta, saati sitten jSrjestelmSllisyyttS. Hypimme kuin heinSsirkat Euroopan kartalla hetkellisten mielijohteiden ohjaamana. Usein tapasimme jonkun setSni tuttavan tai liikekumppanin, vaikkei nSillSkSSn tapaamisilla tuntunut olevan erityisen suurta merkitystS. Itse matka oli kaikinpuolin sen verran sekava ettS sen ihanuudesta huolimatta ei ole jSrkeS kertoa kaikkea mitS sen aikana tapahtui. NiinpS keskitynkin vain joihinkin erikoisimpiin ja kiinnostavimpiin tapauksiin matkan varrella. EnsimmSinen lomailtani muodostui jo sekin hyvin erikoisesti. En tavannut setSSni ennen kuin seuraavana aamuna samasta vuoteesta kanssani. Pariisin lentokentSllS minua vastassa oli joku aivan vieras nainen, jonka kanssa emme edes osanneet yhtSSn yhteistS kieltS. Kovasti viittoen hSn ohjasi minua ympSri Pariisia nSyttSen kaikki nShtSvyydet Eiffel-tornista suuriin kauppaliikkeisiin saakka. Viimein hotelliin mentySmme odotin tapaavani sedSn, mutta ei. Sen sijaan nainen riisui minut mitSSn puhumatta alasti, pesi ja kuivasi kuin pienen lapsen ja peitteli sen jSlkeen vuoteeseen. Itse hSn riisuutui my|s alastomaksi asettuen viereeni aivan kuin setSni sijaiseksi. Ennen nukahtamista jopa annoimme toisillemme hyvSn y|n suukot samalla tavoin kuin olin setSnikin kanssa tehnyt, eli suoraan sukupuolielimelle. Aamulla huomasin vieraan nai- isen vieneen kaikki vaatteeni mennessSSn. TSstS syystS sain luvan viettSS koko pitkSn pSivSn hotellihuoneessa missSSn kSymSttS ja ketSSn tapaamatta. Itse asiassa en tavannut enSS lainkaan ranskalaisia. Poistuimme maasta jo seuraavana y|nS niin pian ehdin napittaa paitanikin vasta taksissa, sukista tai alusvaatteista ei ehditty edes keskustelemaan. Taisivat ne lentoemot kyllS hiukan ihmetellS kun paljasjalkainen liian isoon paitaan pukautunut tytt| nousi koneeseen vailla mitSSn matkatavaroita. Muutaman pSivSn kuluttua Pariisista lShd|stSmme ajauduimme pieneen Afrikkalaiseen kylSSn. Maa, johon kylS kuului, oli minulle aivan tuntematon. Nimen olin kyllS kuullut joskus mutta sen enempSS en siitS sitten tiennytkSSn. Me matkustimme suoraan pieneen maatalouskylSSn edes kSymSttS pSSkaupungissa. KylS ei tosin sijainnut kovinkaan kaukana lentokentSltS, mutta siitS huolimatta minut valtasi tunne siitS kuinka olisimme ensimmSiset valkoiset koko alueella. TSstS syystS yllStys joka aiheutui siitS ettS setSni tunnettiin siellS jo edeltS oli suorastaan tyrmistyttSvS. PSivSt kylSssS eivSt olleet niinkSSn ihmeellisiS, teimme vain pitkiS kSvelyretkiS lShiympSrist||n ihmetellen kaikkea mitS en ollut koskaan ennen nShnyt. Tapahtumat, jotka tekevSt pysShdykset tSmSn kertomuksen kannalta mielenkiintoiseksi saivat alkunsa toisena kylSssS viettSmSnSni y|nS. Olimme juhlineet koko edellisen illan vierailuamme ja kesken kovimman ilon pidon sammuin kynttilS. En muista yhtSSn kuinka olin pSStynyt nukkumaan alastomana niin ikSSn alastoman neekeripojan viereen, mutta yhtS kaikki hSnen vierestSSn minS herSsin. On ehkS vSSrin sanoa herSsin, oikeammin setSni tuli majaan ja herStti minut vihaisen nSk|isenS. SyyttSen poikaa minun varastamisestani hSn ajoi tSmSn ulos majasta kotiinsa odottamaan asian selvittSmistS. MinS puolestani sain niskaani elSmSni saarnan, jossa hSn sanoi ettei voisi enSS luottaa minuun tSysin, ja uhkasi jopa kotiin passittamisella. Pian hSn kuitenkin tyyntyi hiukan ja lupasi minun selviSvSn pelkSllS kurinpalautuksella. SetSni hSviSmistS lukuunottamatta pSivS sujui aivan tavalliseen tapaan kylSn asukkaiden toimia seuratessa. Ainoana erona aiempiin pSiviin oli se ettS nyt hiukan minua vanhempi neekeripoika seurasi minua kaikkialle. Ilmeisesti setSni oli pSSttSnyt ettei minua voisi jSttSS vaille vartiointia enSS y|n jSlkeen ja niin sitten sain luvan sietSS jatkuvaa silmSllS pitoa, joka ei vielS onneksi ulottunut WC:hen saakka. IltapSivSn ehdittyS jo pitkSlle ajoi suuri valkoinen maastoauto keskellS kylSS tuoden setSni takaisin. Mukanaan hSnellS oli pari valkoista miestS, jotka selvSsti olivat tulleet tekemSSn jotain setSni puolesta. SelittSmSttS mitS tapahtuisi setSni tarttui kSteeni ja taluutti minut pienen katoksen alle kSskien istuutua jakkaralle. Keskusteltuaan jotain keskenSSn ja setSni kanssa ottivat hSnen mukanaan tulleet miehet salkustaan upean ilmeisesti kullasta tehdyn ketjun ja alkoivat suunnitella siitS jotain. Ei kestSnyt kauaakaan kun asiat oli saatu sovituksi ja toinen miehistS ilmoitti siitS sedSlleni selittSen jotain samalla ranskaksi. SetSni tyytyi kuuntelemaan mitSSn sanomatta miehen puhetta ny|kSten vain lopuksi hyvSksymisen merkiksi. MitSSn edelleenkSSn selittSmSttS kSski setS minua riisuumaan kaikki vaatteeni ja seisomaan paikoillani kunnes miehet saisivat hommansa pSSt|kseen. Vilkaistuani hSdissSni pari kertaa ympSrillemme kokoontuneeseen ihmismuuriin yritin selittSS etten millSSn voisi tehdS sitS. Puheeni ei kuitenkaan auttanut, vaan pSinvastoin Srsytti hSntS. KSskien yksinkertaisesti lopettamaan vastaanvSittSmisen setSni kSSntyi kannoillaan ja kSveli pois mumisten jotain kunnon rangaistuksesta ja lSSkSrillS kSynnistS. KSsitin ettei ollut mitSSn jSrkeS harata enSS vastaan ja niin sitten pudottelin ujostellen vaatteen kerrallaan p|lySvSSn maahan. Seuraavan kahden tunnin aikana en edes ajatellut liikahtavani senttiSkSSn miesten tehdessS t|itSSn. HeillS oli todellakin ollut mukanaan kultaketjua josta he nyt loihtivat ylleni erSSnlaisen kokovartalokorun. Ensin ketjusta tehtiin lenkki vy|tSr|lleni. TShSn lenkkiin kiinnitettiin sitten toinen ketju, joka kulki sukupuolielinteni edestS jalkojeni vSliini ja taas takakautta takaisin lantiolla olevaan ketjuun. Melko tarkasti hSpykarvojeni kohdalle lisSttiin vielS ketjun lenkkejS suurempi lenkki, johon oli ilmeisesti tarkoitus vielS kiinnittSS jotain. NSiden ketjujen tultua kunnolla paikoilleen lisSsivSt miehet vielS kolmannen, kaulani ympSri kiertSvSn silmukan. Kaikki ketjut oli kiinnitetty toisiinsa ja lenkeiksi pienen pienin lukoin, joita en kyennyt itse avaamaan. Pian sen jSlkeen kun ketjut kiinnittSneet miehet olivat lShteneet kylSstS laskeutui pellolla pienehk| helikopteri joka lennStti minut ja setSni lSheiselle lentokentSlle. SieltS jatkoimme matkaa sedSn vuokraamalla suikukoneella yhtS kyytiS aina Italiaan saakka. Afrikkalaisen kylSn tapahtumista ei puhuttu kertaakaan koko loppuloman aikana, se ei kuitenkaan tehnyt ihoani vasten olevia kettinkejS olemattomiksi. Joka pSivS ja y| sain pitSS vShintSSnkin alapSSssSni kulkevia ketjuja yllSni. Jokaiseen WC:hen menoonkin tarvitsin setSni luvan sillS en itse kyennyt irroittamaan ketjuja, mikS oli asioita hoitaessa lShes vSlttSmSt|ntS. Lomaa ei my|skSSn keskeytetty kuten setSni oli uhannut, vaan kiertelimme ympSri euroopan suuria kaupunkeja aivan kuin tavalliset turistit. Ainoa asia mikS meidSt eroitti muista oli se ettS hyvin harvoin alaikSinen tytt| ja jo melkoisen ikSSntynyt mies nukkuivat alastomina samassa vuoteessa. Ilmeisesti setSni luuli sSikSyttSneensS minut Afrikassa ollessamme eikS sen vuoksi edes hyvSillyt minua joka y| niin kuin oli aina aiemmin tehnyt. Istuessani Helsinkiin menevSssS lentokoneessa huomasin SkkiS melkein kaipaavani sedSn seksistisiS otteita, ketjuja ja alastomuutta. Tunteeni olivat hyvin ristiriitaiset.Kaikki sedSn kanssa kokemani oli synnyttSnyt aivan uuden- laisia tunteita, joista en oikein pSSssyt selville olivatko ne hyviS vai pahoja. (C) 1991 SEPE Kaikki oikeudet muutoksiin pidStetSSn ---------------------------------------------------------------------- TSmS on nyt sitten ensimmSinen stoorini tSllSisesta aiheesta, joten kirjoitelkaapas mielipiteitSnne bokseissa... ---------------------------------------------------------------------- Tere, olen 16 vuotias poika, Pete. Asun Hesassa, ItS-Pasilassa mutsini kanssa, faija jStti mutsin mun syntymSni jSlkeen... Noh...olin tShSn asti oikeastaan kaihtanut tytt÷jS, koska olin niin perkeleen ujo, ettS punastuin jo tyt÷n hipaisustakin, mut- ta nyt siihen tuli muutos: ---------------------------------------------------------------------- Oli kuuma kesSpSivS ja mS olin kaverini, Kartsan, kanssa uimassa stadikalla. Kartsa oli oikeastaan mun ainoa kunnon kaverini, kaikki muut "kaverit", olivat lShinnS vain tuttuja. Noh, hellettS oli kestSnyt jo pari viikkoa, ja hikoilusta oli jo muodo tunut joka pSivSinen ongelma. MSkin olin jo vaihtanut paidan tSnSSn kahdesti, eikS kello ollut vielS edes kahta!!! Stadikallahan ei tietenkSSn paitoja tarvittu, varsinkaan kun olimme lShes koko ajan vedessS, tai ainakin hyppytornissa, jossa oli hiukkasen viileSmpSS, koska kSvi edes pieni tuulen vire. Kun me oltiin uitu liki neljS tuntia putkeen, oli pakko nousta pois vedestS, ei olis millSSn enSS jaksanut uida! KSvelimme hiljakseen kohti pyyhkeitS, mutta Kartsa sanoi kSyvSnsS ostamassa kiskalta jStskin, ja oli jo menossa ennekuin ehdin pyytSS tuomaan mullekkin, ihme kiire sillS misteriollS oli. Katsoin sen perSSn ja kompastuin jonkun jalkoihin, jolloin lensin kSdet ojossa hSnen pSSlleen: -_h...sori..., sain SnkytettyS, kun nSin hSnet. Mahtavan kaunis tytt÷...veikkaisin 16 vuotiaaksi...isot rinnat kuin mitkS, jotka erottuivat _TODELLA_ paljastavien, valkoisten, ja kaiken lisSksi mSrkien bikinien alta!!! Olin aivan SimSnS, enkS Slynnyt nousta pois hSnen pSSltSSn. HSn oli selSllSSn ja katsoi minua sSikShtSneenS silmiin ja sanoi: -Mirja -Jaa...÷÷÷...Pete... Sori hirveesti se oli vahinko...,sanoin punastuen kauttaaltaan ja nousin k÷mpel÷sti yl÷s. Olin hSvetS silmSt pSSstSni.Samassa ilmaantui katketakseen naurava Kartsa paikalle. Voi vittu!!!, ajattelin ja punastuin entistS enemmSn. Mutta nyt paikalle tuli ilmeisesti Mirjan kaveri, ainakin niin mS luulin: -Ai Mirjakin on siis l÷ytSnyt itselleen jonkun, hSn virnisti hieman pilkallisesti. Punastuin vielS lisSS, kohta paikalle varmaankin rientSisi palokunta, stadikalla, olisihan sekin nSky. Mutta Mirja oli siis vapaa ajattelin ja ujous haihtui ties minne: -Kuulehan, saisinkos tarjota kahvit jossakin, ikSSnkuin anteeksi pyynn÷n merkeissS?!? -Mukavaaha...Siis kyllShSn se vaan sopii, hSn sopersi hieman punottaen. YEEEESSS!!! Ajatteli ja hyvS kun en sitS SSneen huutanut. Taisin tosiaankin olla rakastunut... Istuimme kisahallin kahvilassa, siis vain minS ja Mirja, koska minulle selvisi matkalla tSnne, ettS Kartsa ja Mirjan kaveli Heidi olivat jo pitkSSn liikkuneet yhdessS. Ihailin Mirjan ihania rintoja tiukan topin lSpi, niitS korosti lisSksihSnen muutenkin mahtava vartalonsa, kiinteS ja muodokas! Voi juma mikS sSkS, ajattelin taas hieman punottaen. Olimme istuneet siinS jo jonkun aikaa vain toisiamme silmSillen, sanaakaan vaihtamatta, kunnes Mirja sanoi: -Kuule, mitSs jos tulist meille joksikin aikaa, mun vanhempani lShtevSt kuudelta leffaan. Kello oli kyllS vasta neljS, mutta sanoin ettS kierrellSSn ensin vShSn stadissa ja niin me my÷s teimme. KSvimme Stockalla, josta Mirja osti itselleen upeat kullatut korvakorut. Olisin toki herrasmiehenS maksanut ne, jos olisin omannut penniSkSSn rahaa ,mutta viimeisetkin rahani menivSt kisahallilla meidSn kahveihimme ja kuutakin oli jSljellS vielS puolitoista viikkoa!!! MillS hitolla elSisin sen ajan?!? No se unohtui, kun hyppSsimme ratikkaan, jolla ajoimme jonnekkin, en tiennyt mailman menosta mitään pohdin omiani Havahduin vasta, kun Mirja sanoi, ettS meidSn tSytyy jSSdS seuraavalla. Mietin millS hitolla osaan takaisin, minulla ei ollut harmainta aavistusta missS olimme. Voi helvetti, miksi mS aina mokaan just tSllSsissS tilanteissa? No sen pohtiminen sai jSSdS my÷hemmSksi, kun saavuimme Mirjan talolle. Se oli vanha ja iso tiilitalo, jossa oli neljS kerrosta. He asuivat kolmannessa. Mirjan avatessa ovea, sain luettua postiluukusta nimen Tavi, joka kuulosti jotenkin tutulta. Sitten muistin... Voi hitto!!! SehSn on Mirja Tavi (todella hSmmSstyttSvSS ;-) , olin kerran tavannut hSnet serkkuni luona ja kysyin: -Hei, mehSn ollaan tavattu jo aikasemminkin! -No Kaisan luona, Kaisa Koski. Etk÷ muista? -Joo, ihan tosi! Niin olikin! Hei, tiedStk÷s mitS, minS ihastuin sinuun jo siellS ja olin todella pettynyt kun Kaisa ei suostunut antamaan sun osotettas, ettS olisin voinu ainakin kirjottaa. -_h, olin itsekkin sillon niin ujo etten huomannut, mutta miksi se Kaisa ei antanu mun osotetta? olimme jo menneet sisSlle ja seisoimme pitkSssS eteisessS, jonka molemmin puolin riippui suuria maalauksia. -No se nyt on vSlillS niin kummalinen, Mirja vastasi. Ja niin se kyllS onkin, kerran mennessSmme kylSSn heille, vanhemmat jSivSt alakertaan, ja minS menin yl÷s jossa Kaisan sanottiin olevan. Kaisa oli kylpyhuoneessa, josta kuului lorisevan suihkun SSni ja hSn huikkasi minua menemSSn huoneeseensa odottamaan. Istuin hSnen sSngylleen, joka oli muuten vesisSnky, ja koska ujo olin, en kehdannut edes lukea hSnen lehtiSSn, joita oli sSngyn vieressS lattialla. Odotettuani muutamia minuutteja Kaisa tuli kylpyhuoneesta mSrkSnS ja vettS valuvana ILMAN MITÄÄN AATTEITA!!! Punastuin tietysti silloinkin, enkS oikein tiennyt minne katsoa, oikealla oli peili josta nSin hSnet, vasemmalla oli avonainen vaatekaappi jonne arvelin hSnen seuraavaksi suunnistavan. HSnellS oli tuuhea karvoitus jalkovSlissS jonka nSin vilaukselta, ja olin varmaankin tulipunainen. My÷s hSnen rintansa olivat varsin hyvin kehittyneet. Mutta vaatekaapin sijasta hSn suunnistikin eteeni ja sanoi: -Nai mua, raiskaa mut!!! Juoksin SkkiS alakertaan ja pidin turpani kiinni, vaikka aikuiset ihmettelivStkin kovasti kSyt÷stSni. Mutta nyt seisoimme Mirjan eteisessS ja riisuimme pSSllysvaatteitamme naulaan. -Mene tuonne olohuoneeseen odottamaan, tulen ihan just. KSvelin hiljakseen olohuoneeseen ja istahdin sohvalle, joka ilmiselvSsti oli pSSttSnyt hukuttaa minut sisSSnsS, se oli niin jumalattoman pehmeS. Nousin, koska tunsin oloni _lievSsti_ epSmukavaksi sohvan uumenissa ja istahdin antiikkituolille joita oli kuusi kipaletta pitkSn, ja ilmeisesti my÷s arvokkaan, vanhan p÷ydSn ympSrillS. HeillS oli todella mahtava kalustus: 44" televisio, tautisesti tauluja, antiikki lipastoja ja flyygelikin siellS oli. Tokihan siellS oli kaikkea muutakin, mutta niitS en sen kummemmin ehtinyt katselemaan, kun Mirja saapui ovi aukkoon keitti÷n ja olohuoneen vSliin. -Haluaisitko jotain juotavaa? -Eh...En..Siis kyllS mielellSni. HSnellS oli pSSllSSn _NIIN_ paljastava asu, ettS hyvS jos asua edes erotti!!! Ilmeisesti hSn piti sellaisista asuista ja huomasin minSkin pitSvSni...HSnen ihanien, kiinteiden rintojensakin nSnnit nSkuivSt puoliksi puseron kaula-aukosta. Ne olivat tum man punaiset ja todella kutsuvan nSk÷iset. Ujous hyppi jonnekkin huus hemmettiin ja marssin keitti÷÷n. Mirja oli ottamassa jotakin ylShyllyltS molemmat kSdet ylhSSllS, ja antaen minulle vapaat kSdet. En voinut vastustaa kiusausta ja otin varovaisesti kiinni hSnen rinnoistaan hSnen ollessaan selin minuun. Ne olivat samaan aikaan kiinteSt ja ihanan pehmeSt. Olin todella onneni kukkuloilla. Mirja sanoi: -No johan se kestikin, en olisi kauaa enSS jaksanut odottaa. MinS todella rakastan sinua! En ollut uskoa korviani, luulin hSnen ainakin huitaisevan kSdellS tai huutavan, mutta hSnkin oli pSStt÷mSsti rakastunut. En ymmSrtSnyt miten se voi olla mahdollista nSin nopeasti, tapasimmehan uudelleen vasta 4 tuntia sitten!!! No tSssS sitS nyt sitten kuitenkin oltiin, hSnen rintansa kSsissSni. Voimakkaasti pullottava housun etumukseni kiinni hSnen mahtavassa takamuksessaan...Rakastin hSntS todella... HSn vei minut huoneeseensa ja istutti minut sSngyllensS ja halusi nSyttSS minulle jonkun jutun . HSn oli kuulemma harjoitellut sen minua varten, siltS varalta ettS joskus pSStyisimme tShSn tilanteeseen. JA TÄSSÄ ME NYT OLIMME!!! En voinut uskoa sitS todeksi, mutta kauan en ehtinyt sitS miettimSSn, niin kuin en oikeastaan mitSSn tSnS pSivSnS, s llS hSn aloitti esityksensS. HSn veti verhot ikkunan eteen ja sulki oven, sytytti piene p÷ytSlampun ja sammutti kattovalon. Oli hSmSrSS. HSn laittoi jotain musiikkia hiljalleen taustalla soimaan ja alkoi tanssia hiljakseen edessSn. Heilutti lantiotaan , pompotti rintojaan, py÷ri ja heilui. Sitten hSn avasi ponihSnnSlS olleen vaalean tukkansa joka levisi valtavavan upeasti hSnen selSlleen. HSn riisui vaaleat sukkansa samalla tanssiessaan, kSStyi selin ja avasi paitansa vetoketjun selSstS, veti topin hiljaa alaspSin ja tiputti sen sitten kokonaan pois. Sitten hSn kSSntyi hiljakseen ympSri ja nSin hSnen rintansa kokonaan, ne olivat niin ihanat, ettS olisin halunnut hypStS heti niiden syleilyyn, mutta maltoin kuitenkin odottaa esityksen loppumista. HSn kSSntyi uudestaan selin ja tipautti minihameensa polviin, nSkyviin tuli valkoisesta pitsistS tehdyt, todella kiihottavat pikkuhousut. Ne olivat painuneet hSnen takapuoleensa ja olivat hieman kireSt joka vain korosti hSnen muotojaan. Taas hSn kSSntyi ja nSin kuinka housut olivat painuneet my÷s etupuolelta hSnen vakoonsa, ei paljon mutta hieman. HSn oli todella kiihottava nSky siinS tanssiessaan rinnat paljaina, iloisesti pomppien ja vain pienet pitsihousut erottamassa minut hSnen ihanasta naisellisuudestaan. Sitten mieleeni pulpahti ajatus, tSmShSn on mun eka kerta! Nyt mS tietty nolaan itteni tosi pahasti! Voi paska, ja niin hyvin kuin se alkoikin..._SSShh...No pakkohan se on yrittSS, ja sitS tottavie halusinkin. Mirja tuli aivan minun eteeni, niin, ettS huomasin tuijottavani suoraan hSnen pitsisiS housujaan. Miksei siellS nSkynyt yhtSSn tummempaa kohtaa? Mirja olikin posliinia! No se ei minua haitannut, pSin vastoin, kiihotuin entistS enemmSn. Otin varovaisesti kiinni Mirjan housuista ja vedin ne hitaasti alas. HSnen hSpyhuulensa odottivat kiihkeinS ja kosteina venus kummun vSlistS pilkistSen.Jumaloin hSntS! Sitten hSn riisui minut nopeasti kalsareilleni ja asettui sSngylleen selin makaamaan. Housuni olivat revetS pikkuveljeni pyrkiessSSn my÷s ihailemaan tStS nSkyS: Mirja sSngylla jalat levSllSn, karvaton "tussu" ;)" suoraan minua kohden levittSytyneenS. Otin housuni nopeasti pois, ja pSSstin kaluni koko komeudessaan Mirjan ihailtavaksi. HSn ei kuitenkaan sanonut mitään, vaan katsoi minua odottavasti. Laskeuduin polvilleni hSnen jalkojensa vSliin, hSn kietoi jalat niskani ympSrille ja painoi pSStSni suoraan hSpyhuulia kohti. EnsimmSiseksi sain sieraimiini ihania tuoksuja hSnen sisSltSSn.Painoin nenSni hSnen hSpy huuliensa vSliin, liikuttelin sitS vaossa yl÷s ja alas. Mirja hieroi rintojaan ja inisi hiljaa. Nostin hieman pSStSni, ettS onnistuin lipomaan hSnen kovettunutta klitoristaan, se maistui taivaalliselta. Siirsin kSteni hSnen rintojensa pSSlle ja jatkoin edelleen nuolemista. HSn inisi yhS kuuluvammin ja hengitti raskaasti. Tiesin hSnen kohta laukeavan ja kiihdytin nuolemista ja rintojen hieromista niin paljon kuin vain kykenin, olin itsekkin laukeamis pisteessS. YhtSkkiS hSn huudahti ja vSSntyi kaarelle tSristen ja huohottaen, lopetin lipomisen ja menin vuorostani minS selSlleni makaamaan kaluni sojottaessa suoraan kattoon, kiihkeSsti sykkien. Mirjakaan ei ollut saanut tarpeekseen lipomisesta, vaan tuli pSSlleni kuusysi asentoon, ja otti kaluni suuhunsa, se tuntui taivaaliselta! HSn lipoi kielellSSn junioriani ylhSSltS alas ja minS hSnen klitoristaan kiihkeSsti. HyvSilin hSnen takamustaan ja hSn teki samoin. Sitten minS laukesin, suoraan hSnen suuhunsa. HSn nieli niin paljonkuin kerkesi, mutta osa tippui lakanallekkin. Vaihdoimme hieman reunemmalle pois mSrSstS kohdasta. Nyt hSn meni polvilleen sSngyn laidalle ja pyysi minua ottamaan hSnet takaa pSin. Tein ty÷tS kSskettyS, asetuin hSnen taakseen ja leikittelin kyrvSllSni hSnen paljaalla venuskummullaan. HSn pyysi minua tulemaan jo, mutta hyvShSn hSnen on sanoa, kun kaluni oli vielS aivan velttona edellisen orgasmin jSljiltS. Leikittelin siinS vielS jonkin aikaa, kunnes juniori taas voimistui, jolloin ty÷nnyin sisSSntSydellS voimalla. HSn SlShti ja kavereiden kertoman mukaan tuntemani hSnen sisSllSSn oli immenkalvo! HSnkin oli vielS, HUOM. OLI, neitsyt. Kerroin hSnelle itsekin olevani neitsyt ja hSn sanoi pelSnneensS mokaavansa, mutta eipShSn ollut ainoa. Jatkoin ty÷ntelyS ja rintojen hyvSilyS kunnes laukesimme molemmat miltei yhtS aikaa, emmekS jaksaneet enSS jatkaa. Kellahdimme sSngylle vieretysten ja suutelimme piiitkSSSSn ja useasti. Nukuimme siinS jonkin aikaa ja herSttySmme kSvimme suihkussa jossa naimme seisten vielS kerran. Olimme juuri kuivaamassa itseSmme, kun ovi kSvi. SSpsShdimme molemmat ja puimme kiireen vilkkaa vaatteet pSSllemme, mutta emme olleet tarpeeksi nopeita, vaan Mirjan vanhemmat yllSttivSt meidSt puolipukeissa ja hiukset sotkussa. Ujouteni muistutti jSlleen olemassaolostaan tummalla punasSvyllS ja SnkytyksellS: -Tuota...mi-minS olen Petri Koski, ha-hauska tutustua, mutta minulla on nyt hieman kiire. Heitin Mirjalle nopean lentosuukon ja painelin rappuun uudella maailman ennStys vauhdilla. Olinpaikkamme sain selville lSheiseltS huoltoasemalta, josta sain my÷s kyydin melkein kotiovelle saakka. Kun kSvelin viimeisiS satoja metrejS kotia kohden, muistin ettemme olleet kSyttSneet kortsua, ei sen puoleen niitS minulla olisi ollutkaan, mutta Mirja ei onneksi tullut raskaaksi ja nykyisin minulla on aina niitS varalta mukana. Nykyisin Mirja sy÷ my÷s pillereitS. Sen pituinen se. Kritisoikaahan purkeissa, jos vaan omaatte motun. TStS saa levittSS aivan vapaasti, mutta muuttaa EI! Hmm,olenkohan liian innostunut kirjoittamaan näitä stooreja :-). 19.7-90 -=Mike=- All Made By My Self Publishing Sex Stories <> ******************************************************************************** M I R K A ··········· Oli perjantai iltapäivä elikkä 16.45,sillä hetkellä kun puhelin soi. -Moi,Mirka täällä,onks sun systeris himassa? Mirka asuu tuossa vastapäisessä talossa,minkä näen ikkunastani. -Ei oo,se on jonkun sen kaverin luona pari yötä. -Jaa,ajattelin vain jos se vois tulla tänne kun mulla ei ole mitään tekemistä,Mirka huokaisi puhelimeen. -No minähän voin tietenkin tulla mun systerin puolesta,heitin jokella. -Plah. Mitä me täällä tehtäs? -No kyyllä me jotain,ajattelin jo hänen pehmeää nuorta vartaloaan. -Jaa. -HEI! meillä on sauna klo 17,tuutkos mukaan,kysyin innoissani. -Eh..No jos lupaat olla kiltisti,Mirka vastasi,mutta näin silmieni edessä hänen hymynsä. -Ok,no tuu meille siks aikaa,ja muuten,sielä on uikkari kielto. -No ei se mitään,en ota uikkareita,jos sinäkään et. Hypin ilosta kattoon ja alas. -Jeah,en ota uikkareita,entäs mitään muita...,kysyin. -Nooo jos sulla on jotain juotavaa niin sitten,Mirka vastasi. -Kyllä tuolta löytyy Tonic Wateria,Ginger Aleta ja Russchiania. -Ah,mä ottaisin Russchiania,jos sulle käy. -Yep,minä otan Gingeriä.Montas pulloa haluut? -No käviskö kaks. -Saat vaikka kolme. -No otan kolme. -Jepuz,no tuutko nyt heti tänne? -Mitäs me sielä sen aikaa tehdään? -No voit vaikka pelleillä mun koneella jos haluvat. -Ai niin sullahan oli semmoinenkin vehje,no ok,tuuuuuun. Klick,paiskasi luurin paikoilleen ennenkuin ehdin sanoa edes moita. Parin minsan kuluttua ovikello sitten soi ja ryntäsin avaamaan. Mirkahan se sieltä tuli. Ohjasin hänet suoraan tietokoneen luokse ja kysyin mitä hän haluaisi tehdä. -Hei,mikä toi hopeen värinen laatikko on? Repesin,se hopean värinen laatikko oli minun motuni. -Se on modeemi. Näin Mirkan ilmeestä että sana modeemi ei sanonut hänelle mitään. -Eli tuolla vehkeellä soitetaan toisiin bo.....koneisiin. -Ahaa,ja mitäs sielä sitten tehdään. -No chattaillaan,messuillaan siirretään filejä. Huh,ne sanat hän sentään tajusi. -No soitetaan jonnekkin boxiin? -Okapu,mee dirikkaan Telemate. Kas osasi käyttää CD käskyä,parempi kuin Siri aikoinaan.:-),sitten kirjoita TM. Kun sitten TMät oli kirjoitettu,rakas termikseni telemate käynnistyi ties kuinka monennen kerran. Soitin MITSiin ja näytin mitä motulla voi tehdä. Hänestä näki että kiinnostusta ei ollut kovinkaan paljon,mutta chattailu näytti kyllä kiinnostavan häntä. Kun olin aikani hyppinyt MITSissä,päätin häippästä että en jää sinne pyörimään. Mirka rupesi tietenkin pelleilemään DP2Ellä vaikka vastustinkin sitä ideaa,koska tiesin että hän kyselisi kokoajan mitä nyt tehdään,ja miten tuon saa tuohon ym. Ja niin siinä kävikin. Onneksi kello oli puolellani ja karjasin että se on jo viis yli. Hain pakastimeen heittämäni juomat laukkuun ja häippäsimme alakerran saunaan.(Sauna on taloyhtiön). Minulla oli perhosia mahassa kun piti sitten riisu'utua. Vastahakoisesti vedin viimeisen pikku vesseliä suojaavaan esteen alas ja niin sitten olin munasillani. Mirka oli jo mennyt suihkuun asti,joten ryntäsin perään. Mirka katseli minua aivan avoimesti ylhäältä alas eteenkin hitaasti jäykistyvää kaluani kohtaan hän osoitti suurta kiinnostusta. Minä en ollut pekkaa pahempi vaan tutkiskelin Mirkaa varpaista päähän. Pienet terhakkaan näköiset rinnat,tuuhea karvoitus peittämässä hänen vittuaan ja ihan kurvikas lantiokin oli. Kun nosti sitten katseeni huomasin että Mirka katseli minua hymyillen,enkä minäkään voinut olla hymyilemättä,tilanne oli kieltämättä aika naurettava,mutta mitä siitä,ainakin minulla oli loistava olo. Aikamme seisottuamme suihkussa menimme saunaan. Heittelin löylyä kuin viimeistä päivää ja Mirka siirtyi alemmalle lauteelle. Minä sitten siirryin hänen taaksensa ja hieroin hänen olkapäitään. Tunsin kuinka Mirka nautti tilanteesta,hän painautui jalkojani vasten ja huokaili hiljaa,tai sitten se oli kiukaasta kuuluvaa ääntä ;-). -Mennään jo uimaan,Mirka pyysi. -Onhan täällä kieltämättä kuuma,ja niin sitten ryntäsimme suihkun kautta altaaseen,mikä ei ollut kovin suuri. 3m*10m,kyllä sinne kaksi mahtui samaan aikaan. Minä sukelsin heti päästä päähän,joka on minulle jonkinlainen traditio. Se sukellus loppui kuitenkin siihen kun törmäsin Mirkaan. Käteni olivat juuri edessä,kun ne osuivat johonkin pehmeään. Nousin pintaan. -Sori,mihin se osui?,kysyin. Marikan hymy selitti kaiken. Sitten hän taklasi minut kumoon ja hyppäsi päälleni. Minä puristin häntä itseäni vastaan. Pääsin vihdoin seisovaan asentoon edelleen halatessani Mirkaa ja pidin häntä varmuuden vuoksi perseestä kiinni,jotta hän ei olisi vain missään nimessä karannut. Mirka upotti himokkaat huulensa omiini ja vastasin puristamalla häntä entistä tiukemmin,samalla kuin toinen käteni siiryi hyväilemään hänen rintojaan. Hänen käsi oli jotenkin saanut otteen munistani ja hän ohjasi sen heti sisäänsä. Olin aluksi hämmästynyt niin nopeasta toiminnasta,mutta kun hän on kiihkoissaan on paras vain seurata mukana,joten aloitin rynkytykseni vedessä,johan on kokemus,ajattelin. Se oli aluksi hankalaa kunnes löysin sopivan asennon jossa sain toisen jalkani tuettua uimaportaan alimpaan askelmaan. Käteni liikkuivat milloin missäkin,pusersin hänen persettään ja rintojaan,hyväilin hänen märkää selkäänsä. Vesi lotisi ja laineili aika paljon,mutta homma vain jatkui. Marika löysi jostakin tukea ja rupesi ratsastamaan,jolloin minun oli laskettava jalkani askelmalta ellen olisi halunnut että se katkeaa. Marika ratsasti kuin esteratsastus kilpailuissa,pienet rinnat tärähtelivät. Sitten aivan varoittamatta sain orgasmin joka oli niin kova että menetin otteeni siinä huumaavassa tunteessa että vaivuin pinnan alle,mutta Marika ei siitä välittänyt vaan oli päättänyt saada oman orgasminsa ennen kuin suostuisi pelastamaan hukkuvan. En ollut kauaa pinnan alla,kun tunsin painon häviävän päältäni ja pääsin hengittämään pinnalle. Olin ollut pinnan alla n.30sek,eli en paljon mitään. Marika makasi altaan reunalla,hengittäen kiivaasti.Hänen vatsansa ja rintansa kohoilivat nopeassa tahdissa. Kömmin altaasta hänen viereensä ja osallistuin huohotus kerhoon. Kun muutama minsa oli mennyt,nousimme pysytyyn ja hipsimme suihkuun. Olimme saunassa vielä puolisen tuntia,kun Marika sanoi että hänen pitää mennä kotiin syömään,mutta voisi tulla meille sitten kun on syönyt. Sovimme että menisimme hesaan katsomaan jonkun filmin ja tappamaan hampurilaiset Carolsissa. Tuo idea ei koskaan toteutunut,kun Marikan piti lähteä kylään. No ei tämä ainoa perjantai ole. Katsotaan sitten ens perjantaina uudestaan. ------------------------------------------------------------------------------- Kirjoittelen taas... MOI! T.-=Mike=- MUNAKOVA.TXT ------------ Oli taas erSs kuuma kesSpSivS, olin himassa pelailemassa compuutterillani (Amy 500, muuten, repikSS siitS!) vanhaa, mutta menettelevSS Strip Pokeria, jossa naiset olivat piirrettyjS, usein jopa melko huonosti..:-( Vedin tietysti samalla aina kSteen, jos vaan jotenkin pystyin siinS uudessa ty÷tuolissani, terSviS kulmia kaikkialla.. Sperma alkoikin kuitenkin jo jonkin ajan kuluttua suihkuta--kaivoin WC-paperin nopeasti taskusta (ohoh, mikS saavutus..) ja spruittasin spermat siihen. AAH! Miten hyvSltS se taas tuntuikaan (viimeksi puolisen tuntia sitten pornolehtien avulla, uusin Mirrit..) Sitten latailin koneeseen terimiksen ja heitin modeemini pSSlle. Soitin johonkin Amyboksiin, ja menin txt-file areoille. Heitin siitS heti eteeni jonkun TESSA:txt:in tai vastaavan :-) ja luettuani hetken moista rupesi taas jomottamaan munaa niin saatanasti, ja ei kun wemppaamaan taas kerran.. Spermaa ei tullut tSllS kertaa ollenkaan..Ei ole reilua..:) Juh, no olin tSnSSn jo ties kuinka monesti jo runkannut, niin ihmek÷ tuo.. LShdin ulos bokesta..PSStin lShteS ulos, menin SSrkSnniemen huvipuistoon (jee..mainos!) ja siellS satuinkin erSSssS pelihallissa (lShellS disco roundia) nSkemSSn erSSn meidSnluokkalaisen (8lk) kimman minihameessa (olihan hellepSivS, +26C varjossa..) JA WITTU mitkS reidet sillS oli..Uuuuh! Nojuuh, tunteilut taas sikseen ja asiaan, sen kimman nimi oli Karoliina, sanottiin Karkix tai Namux koulussa..Ja NAMU se todellakin oli, oikea namupala.. Rinnat olivat pulleat, py÷reShk÷t ja erittSin isot..!! Ja sek÷s jos mikS vasta sai pikkukalleni jomottamaan..!!! Pyysin sitS heti lShtemSSn tohon viereiseen WC:hen HUOM! ---- Syy stooreissani aina "suoraan asiaan" menemisellS on se, etten jaksa kirjoittaa tyhjSS, te kuitenkin haluatte masturboida mitSpikemmin-sen parempi..:---) ..ja se tottamooses lShti.. Lukitsin oven melko ahtaaseen WC:hen ja rupesin hommiin..pyysin sitS aluksi ottamaan minihameen poies, ja se teki heti ty÷tS kSskettyS..(kummaa, nSytti sekin olevan muhun lSSpSllSSn).. Pikkuhousut Namulla oli oikein kiihottavat ja ihanat, en mene sitS kieltSmSSn, Mutta paidanalus pullotti jo lShes yhtS isona kuin munani (!!) joten oli saatava tisulit nSkyviin..Ja kun paita lShti pois, kaadoin Namun selSlleen johonkin sinne p÷nt÷n pSSlle (kansi oli kiinni tietysti) :) ja laitoin kivikovan munani isojen melooneiden vSliin..JUMALAUTA miten se tuntuikaan hyvSltS.. Karkki otti munansa hellSSn syleilyynsS ja nuoli ja imi sitS varovasti, se kysyi muuten miksi se on punasena siitS terskan rajalta, sanoin ,e tten tienny, vaikka totuus oli tietysti liian kovasta hinkkaamisesta itsetyydytyksen aikana tulleet jSljet (suosittelen mokomaa silti ainakin nuoremmille teinipojille..) Ja miksei kimmoillekin..Se on muuten vitun kiihottavaa kateltavaa, kun kimma itsetyydyttSS.. Kerron siitSkin sitten joskus.. Nyt munani oli karkin sormissa, se hieroi ja vatkasi sitS hulluna.. Ihan kiimanen kimma, ajattelin. Nojuu, ja kaikki loppuu aikanaan, eli sain orkun, ja mitS Namu sai, muuta kuin spermat naamalleen :--) jSSk÷÷n salaisuudeksi.. Poistuimme molemmat WC:stS ja sanoimme toisillemme ettS otetaan vaan uusiksi, nautittiin molemmat niin helvetisti! Ja niin tottavie otetaankin..NJAM! ----------------------------------------------------------------------- (C) Stinde 1991 (Rekister÷ity nimimerkki) 01.07.1991 Kaikki oikeudet pidStetSSn. ------------------------------------------------------------------------ HUOM! ----- Lue my÷s heti seuraavat itsetyydytyksessS auttavat textit "nuorille pojille" (noin 13-17v): Kaikista taattu orkku (jos vSh.1pv varastot) :---------) --------------------------------------------------------------------------- TESSA.TXT --------- 15-v. eritt.uhkea ja isorintainen kimma kiihottaa ja lopulta panee,antaa hieroa vapaasti reisiSSn ja nuolla nSnnejSSn.. COOL! MAIJAWC.TXT ----------- Luokan povipeto, Maija antaa poikien kiihottua ja stondaa mullakin vitusti kun se paljastaa tissinsS koulun WC:ssS ja antaa tehdS itselleen mitS vain! TEINIT.TXT (joissain versioissa TEINIT1.TXT) -------------------------------------------- Tapaamme kaupan levyosastolla kesSduunissa kimman, jolta ei haluja puutu, ottaa suihin ja hoitaa stondikset yms. kaupan takahuoneessa..8-luokkalainen! PUSIKKO.TXT ----------- SiinS 16-kesSinen kimma tulee metsSSn mSrSssS T-paidassa ja ottaa suikkiin pusikossa ja esittelee multimeloninsa!! VARMA ORKKU! (my÷s kaikissa muissa) WEMPPAUS.TXT ------------ Itsetyydytys. Taikasana sinulle 13-18v kundi/kimma ilman kaveria (vielS?) Opastan kaikkea kivaa kaavakuvin yms. Neuvon hinkkaustyylin jne. TUTUSTU! SUIHK18.TXT ----------- Tessa kertoo meille mitS tekee suihkussa isoine tisuleineemn ja muine avuineen..MikSs sen mukavampaa.. 15v jSttitisu opastaa sinullekin! --------------------------------------------------------------------------- Remember...(c) Stinde Stinde tekee sinulle textit, joilla orkku herkeSS paikassa kuin paikassa! --------------------------------------------------------------------------- (c) Stinde 02.08.1991 Original Stinde prod. Not to be sold etc. NSnnit.txt (c) Stinde 1991 ---------- 02.08.1991 ---------------------------------------------------------------------- Nimimerkki "Stinde" tekee kaikkensa saadakseen teinipoikien pikkukyrvistS tulemaan sitS valkoista nestettS. Se piristSS elSmSS kummasti! :--------------------------------------------) ---------------------------------------------------------------------- TSmS on lyhyt, eikS ehkS niin kovin laadukaskaan kertomus tyt÷n rintojen pienistS nupukoista, noista ruusunnupuista, joita nSnnejen kiihottavalla nimellS Suomessakin kutsutaan.(missSs muualla muka! :-)) Aloitin tutustumalla naisen nSnneihin kouluaikoinani, jolloin saatoin usein nShdS suihkusta tulleiden luokkalaiseni tytt÷jen paidan alta kiihottavaakin kiihottavammin pullottaneet nSnnit. Isompana my÷s itse rintaliivit erottuivat toki selvSsti. Olin kerran erSSssS vanhempainillassa, yhdistetyssS sellaisessa, missS oppilaidenkin oli tarkoitus olla mukana, ja ohhoh, siellS olikin noin 30 prosenttia meidSn luokkalaisista juipeista. No, kSvi niin ettS joku oli vielS tulossa sisSSn, ja koska juhlat..eikun siis vanhempainilta oli koulurakennuksessa, illalla, olivat ovet lukossa ulkoa tuleville, joten jouduin menemSSn avaamaan. ErSs tytt÷ sanoi haluavansa tulla mukaan. Aluksi kummastelin hiukan, mutta sitten kuitenkin lShdimme kimman kanssa ovelle pSin, joka oli koulun toisessa laidassa , matkaa about 200m (!). Koulu oli pimeS. Vain varavalot paloivat. PimeS ja rauhallinen. ErSSssS melko suojaisassa paikassa, jonne jokainen ohikulkija ei nyt EHK_ SkkSisi heti vilkaista, kietaisin kimman (yksi isoTISU,taas..Njami!) p÷ytSS vasten alleni ja r÷tkShdin itse pSSlle. Revin epStoivoisesti paidan tyt÷ltS pois ja alla olevan aluspaidankin. Tyt÷n super kookkaat melonit pursuivat ulos rinzikoiden kuvuista.. Aloin avata niitS, toisella kSdellS samalla jo hieroen...AAH.. Sain ne auki..UUUH! MitkS ihanat nupukat noissa olikaan..pSStin, ensi kertaa kun tarkemmin naisen rintoja tutkiskelin, alkaa kielenpSSllS oikeintarkasti tutkiskelemaan noita jumalaisia nyppyl÷itS, jotka tuntuivat sillS hetkellS saavan munan jSykemmSksi ja nopeammin kuin mikSSn muu.. :-) No. Aloitin tutkimusmatkani, haparoin alussa hiukan, mutta kun hekumakohta tuli, olin jo tSydessS vauhdissa..Nuolin aivan kiihkoisena nuoren tyt÷n orastavia punertavia nSnninalkuja, vaikka oli rinnoilla jo KOKOA, todellakin, ehkS joku C kuppi tai vastaava.. (A-pieni povi, B-keskikokoinen povi, C-suuri povi, D-erikoisSUURI povi) jos joku ei rintaliivejen kupukoiden mittamSSrSyksiin vielS teinipoikana tarkemmin ollut ehtinyt perehtymSSn. :) No ehkS D..no ei nyt sentSs. D:n omaa Sammy Fox ja Sabrina.. NiitS kun pSSsisikin nussimaan..Aah-sitS autuautta.. :-) Jatkettuani nuolemista tarpeeksi (!) suutelin vielS kuumilla huulillani kimman huulia ja pidin suuni siinS asennossa _KAUAN_..Ja et arvaakaan, tuntuiko ihanalta..Justiin. Oikein. LIIAN ihanalta. Housut kastuivat. Miksik÷..sen saat itse keksiS..:) Lopulta pSSsimme avaamaan oven ja pSStimme ettemme kerro tissinhieronnastamme kellekSSn koskaan mitSSn. Semmonen tapaus. ---------------------------------------------------------------------------- ---------------------------------------------------------------------------- Kommentti Stinde-faneille.. Ok,ok fanit, SlkSS suotta pettyk÷..laatua on kyllS luvassa..NSnnit.txt on vain vSlity÷, jolla on tarkoitus saada apua puutteeseesi..hihiii..:-) ---------------------------------------------------------------------------- ---------------------------------------------------------------------------- TAATTUA STINDE TAVARAA TEINIPOIKIEN JA MIKSEI VANHEMPIENKIN ITSETYYDYTYKSEN AVITTAMISEKSI.. ----- Pusikko.txt - EnsimmSisiS laatutekstejS, jossa mSrSn T-paidan omaava supermeloonitytt÷, iSltSSn noin 16vuotta, tulee metsSSn perSssS ja ottaa suikkiin ja hieroo munaa rintojen vSlissSSn jne.. MaijaWC.txt - Todella tunnettu teksti, joka ei kaivanne esittelyjS. Lyhyesti, Maijan kanssa koulun vessassa tehtiin kaikkea hauskaa..:--) Munakova.txt - SSrkSnniemen takahuoneessa 15-16v. kimma runkkaa sinusta kaikki "ilmat pihalle" eli tosi kuuma kSsittely on luvassa..101% orkku! :) Teinit1.txt (tunnettu my÷s pelkkSnS TEINIT.txt) - Kasiluokkalainen kimma moikkaa kaupassa, kun on siellS kesSduunissa 1991 ja tulee kaupan takahuoneeseen antamaan parastaan mitS jSi koulujen loppuessa varastoon.. (Ennemminkin MINULLE varastoon JOTAIN..) :----------------) WEMPPAUS.txt - Itsetyydytyksen kaikki salat. Kaavakuvat. Oikeat hinkkauspaikat kyrpSSsi jne. :) TESSA.txt - 15vuotias todella kiihottava ison perseen ja ennenkaikkea rinnat omaava sexipeto kiihottaa tuomalla nSnniS suuhun ja nussimalla lopulta! Orgasmi 98741987641986 % taattu! Ainakin 12-16v pojilla.. SUIHK18.txt - Tessan kanssa suihkuun. Parempaa ei ole nShty! On kuin todella pSSsisit jonkun isotisun kanssa samaanaikaan suihkuun imemSSn ja nuolemaan.. --------------------------------------------------------------------------- --------------------------------------------------------------------------- HUom! Joidenkin purkkejen skandiongelmien vuoksi tekstin orig.nimi on NAENNIT.TXT eikS nSnnit.txt, mutta lukumaailmassa N_NNIT.txt rulets! Käänsin kylkeä, koska olin maannut liikaa samalla kyljelläni. Korjasin samalla käteni asentoa vieressäni makaavan neidon vatsalla. Siirsin kättäni hiukan alaspäin, niin että sormenpäilläni kykenin koskettele- maan tytön pikkuhousujen kuminauhaa. Varovasti työnsin kaksi pisintä sormea hiljalleen liuttaen tuon kuminauhan alle. Etenin pikkuhiljaa, kunnes tunsin käherän karvoituksen sormenpäilläni. Tyttö liikahti hie- man unissaan, jatkaen kuitenkin tasaista tuhinaansa. Katselin nukkuvaa neitoa, jonka olin tavannut edellisenä iltana. Hänen rintansa olivat paljaallaan ja muodostivat katseelle mukavan kiinne- kohdan sulavan kaarevilla muodoillaan. Tyttö oli värjäyttänyt tukkansa unelmablondin vaaleaksi, ilmeisesti maantien ruskeasta, niin juuret minulle juorusivat. Hänellä oli kauniit kasvot, vaikkakin silmät oli- vat hieman surumieliset. Iloinen ihminen hän kuitenkin oli muistini mukaan, nytkin nukkuessaan havaitsin pienen virneen hänen kasvoillaan, kenties hän näki mukavaa unta. Siirsin sormiani pidemmälle pikkuhousujen alle. Aloin lähestyä herkkiä alueita, ja varovaisesti ylitin häpykummun. Tarkkailin tyttöä. Ei vie- lä ainakaan mitään suurempia reaktioita, ilme oli ehkä vähän muuttunut huolestuneempaan päin. Kämmeneni oli jo hyvänmatkaa pikkuhousujen al- la, jotka antoivat joustavasti tietä sen liikkeille. Kuminauha painoi hiukan rannettani samalla kun nostin kättäni, jotta saisin sen parem- paan asentoon. Hellästi kosketin tytön häpyhuulia sormenpäilläni, hän säpsähti hiukan. Työnsin yhden sormistani sisään tytön vaginaan, se sujahti liukkaasti lämpimän lihan pehmeään puristukseen. Tunsin tytön sisäkunnan kouristuvan sormeni ympärille. Liikautin sitä hiukan, ja samalla kun kuulin tyttösen huokaisevan puristuskin hellitti. Olin tuijottanut kokoajan neidon kasvoja, joilla näinä hetkinä oli erittäin mielenkiintoinen nautiskeleva ilme. Tyttö asetti kätensä ym- pärilleni, ja puristi sormenpäillään alastonta selkääni. Hän raoitti silmiään hiukan ja kuin itsestään painoin pääni alas ja kosketin ne- nänpäälläni hänen nenäänsä. Samaan aikaan sormeni liikkui neidon vagi- nassa. Tyttö käänsi päätänsä ja kosketti huuliani omillaan, ensin va- rovasti, kuin peläten rikkovansa jotain, ja sitten voimallisemmin, ja lopulta tunsin hänen kielensä kosketuksen huulillani, johon vastasin kiertämällä omalla kielelläni hänen kielensä pään ympäri. Tyttö irroitti toisen kätensä minun ympäriltäni, ja sivellen ihoani siirsi sitä hiljalleen alemmas, kunnes ylitettyään vatsan, hän pysäh- tyi hetkeksi, ennekuin työsi sirot sormensa alushousuihini. Tunsin hellän kosketuksen penikseni varressa, ja sitten kuinka hän alkoi lii- kuttaa kättään ylös ja alas pitkin kullinvartta. Tunsin kuinka minulla alkoi jäykistyä. Tyttökin huomasi sen ja otti tukevamman otteen ja li- säsi vauhtia. Minä taasen työnsin ensin yhden sormen, sitten varovai- sesti toisen lisää hänen vakoonsa, joka oli muuttunut kosteaksi pai- kaksi. Tyttösen kouristuksen sormieni ympärillä lisääntyivät jatkuvas- ti, samalla kun hiukan lisäsin tahtia. Yllättäen hän lopetti suutelemisen ja irrottautui otteestani. Hän nou- si kontalleen ja minä jäin makaamaan selälleni. Tyttö siiryi ylleni siten että hänen vaginansa oli naamani yläpuolella, ja samassa tunsin mitä ihanimman kosketuksen, kun hän suuteli terskaani. Hän piti mie- huuttani hellästi käsissään kunnes siirsi osan siitä suuhunsa kaunii- den huuliensa välistä. Taitavasti hän käytti suutaan ja kutitti kie- lellään fallokseni päätä. Samalla minä otin kiinni hänen pakaroistaan ja painoin hänet allemmas jotta kykenisin paremmin koskettelemaan hä- nen herkimpiä alueitaan. Nostin päätäni, toisella kädellä sujautin tyynyn sen alle, ettei niskani kipeytyisi, näin valmistelemastani asennosta aloitin hellimisen. Siirsin pikkuhousujen haaraosan sivuun ja levitin lohepunaisia häpyhuulia hiukan ja työnsin kieleni mahdolli- simman ulos. Painoin suuni lähelle pientä punaista mollukkaa, jonka tiesin olevan naisten herkkä kohta. Koskettelin sitä kielelläni ja tunsin kuinka tyttö värähti samalla kun kiihotin häntä. Runkkasimme toisiamme pitkään, kunnes tunsin paineen nousevan vastus- tamattoman suureksi ja kellautin tyttösen päältäni selälleen sängylle. Nousin kankea kalu vaappuen polvilleni, ja aloin sommitella itseäni hyvään asentoon naiseen tunkeutumista ajatellen. Tyttö avasi jalkansa ja paljasti lihansa kuin antautuen minulle. Minulla meni hetki kun otin pieneltä yöpöydältä kortsun ja vedin sen vesselini päälle. Pai- nauduin naistani vasten eräänlaiseen punnerrusasentoon ja tyttö auttoi huomaavaisesti käsillään ohjaten lemmenpuikkoni oikeaan osoitteeseen. Aluksi nautiskelin hitaasti työntyen naiseni sisälle, tunsin kuinka olimme kuin yhtä lihaa. Liikuttelin pikkuistani kiihtyvällä vauhdilla naiseni sisällä, tunsin kuinka miljoonat siittiöni hihkuivat innosta päästä uiskentelmaan siemenjohtimissa. Huohotin kuin höyryveturi ja olin yltäpäältä hiessä, näin hämärästi tytön kauniit kasvot hiukan jännittyneen näköisinä, samalla kun lastini lähti liikkeelle. Sperma täytti kortsun kumisäiliön. Kuitenkin vielä senkin jälkeen liikuin refleksin omaisesti vielä muutaman vedon verran, kunnes pysähdyin ja vedin hitaasti omani pois tuosta ihanan naisellisesta onkalosta. Suutelin ja syleilin tyttöä villisti kierien ja painien. Lopulta py- sähdyin ja painaiduimme toisiamme vasten ja tunsin pulssini laskevan hiukan. Penikseni kuroutui kokoon neidon lämpimää vatsaa vasten suude- lessani häntä taivaallisen lämpimän tuntee vallassa. Hän hymyili mi- nulle mitä aurinkoisimmin ja makasimme vierekkäin vain toisiamme tui- jottaen ikuisuuden. Sen loputtua oli minun mentävä, sillä minun oli ehdittävä vielä töihinkin. (C) Kalmari Hautamäki Anno Domini MCMLXL (1990) ________________________________________________________ | OLDIES.TXT | | (c) Master Miner |__ | 04.08.1991 |__ | All rights reserved. |__ | __________________________________________________ |__ | Tekstin sisältö: Vanhusten "tavat", säälittävä |__ | dokumentti vanhoillisuudesta. |__ | |__ | Tiedoston koko : 5555 merkkiä, 114 riviä |__ | Copyright-koodi: 52312, 8-bit PC ASCII |__ | |__ | Lähde: Imagine Mill, 90-455 1556, v22bis, 24h, k16 |__ | |__ | Tekstiä saa levittää vain elektronisessa muodossa |__ | muuttamattomana. Paperitulosteet vain yksityiseen |__ | ja omaan käyttöön. Tiedoston koon pitää olla yllä |__ | mainittu, ellei joku protokolla ole lisännyt yli- |__ | määräisiä merkkejä tiedoston loppuun. Muuteltua |__ | tekstiä ei saa levittää eteenpäin. Mistään teke- |__ | mieni tekstien imuroinnista ei saa periä maksua |__ | ilman todistettavaa lupaani. |__ __________________________________________________________ ________________________________________________________ Tekstissä esiinty- Kertoja - Master Miner, tekstin Minä vät henkilöt: Katri - Minän tyttöystävä Marja - Katrin isosisko Mimmi - Katrin mummo Pappa - Mimmin mies Vanhukset, ne sulkeutuneet raajarikot heidän tavat, meidän säädyttömyydet ja ovat aina oikeassa kauhistus ja kuristus hirmustus, voi Kristus! Marja pinnisti autosta viimeiset voimat, jotta pääsisimme muurahaispolun päähän Käpälämäkeen. Mimmi-mummo ja Pappa jo odottivat siivousapua nuoremmilta, siis minulta, tyttöystävältäni Katrilta ja hänen 20-vuotiaalta isosiskoltaan Marjalta. Olin varautunut matkaan runsaalla olutkassilla ja pahan aavistuksilla, olisivathan Katrin isovanhemmat jo 3/4 vuosisataa vanhoja kalkkeutuneita, lahonneita ihmismuistoja, joiden kanssa nuoriso ei omine tapoineen tulisi toimeen - ei etenkään tällaisen mahdollisimman vapaan moraalin kannattajien kanssa. Kädestä päivää ja on ilo tavata. Mikseivät ne voineet lähteä evakkoon, jotta olisimme tulleet tänne kavereiden kanssa bailaamaan yötä päivää, saunomaan sekasaunassa ja juomaan olutta yhtä paljon kuin ... olutta! Mehän tulimme siivoamaan rapujuhlien takia. "Minä olenkin tehnyt sänkyjen nukkumisjärjestelyt; te tytöt nukutte meidän viereisessä huoneessa täällä yläkerrassa ja Master menee alakertaan." - "Mutta Mimmi, mä haluan nukkua Masterin kanssa samassa sängyssä!" - "Ei käy, niin kauan kuin olette meidän kanssa, tuollaisia säädyttömyyksiä ei edes ajatella täällä.". Jeesus! Voi kilinvittu, tällainen viikonloppuko tästä nyt tulisi? Ilmeet kertoivat, että Katri hipsisi yön pimeyden suojissa alakertaan viereeni nukkumaan, jolloin alkaisimme huomaamatta kosketella toistemme tuntoherkkiä alueita ja viimein rakastelisimme mistään muusta välittämättä, kunnes olisimme liian väsyneitä liikahtamaankaan. Kaikki tämäkö olisi vain fantasiaa. "Illalla tulee Tyttökullat" - "Ai tyttökullat, nehän ovat niitä kälyisiä, haurastuneita, kalkkeutuneita, lahonneita typeriä idiootteja.". Hirmustus, eihän hän olisi saanut esittää omaa mielipidettään minun - Mimmin - lemppariohjelmasta! "Ai et olekaan käynyt RUK:ta armeijassa?" - "Ei, olen muuten vain everstin luottomiehiä VMTK:ssa.". Kauhistus, Katrin poikaystävä ei ole käynyt reserviupseerikoulua, eikä hän siis ole reservin vänrikki, kuinka saamatonta ja alhaista. "Katrin jalka oli Masterin jalan päällä ruokapöydän ääressä ja Master hinkkasi tytön jalkaa.". Hirveää, säädytöntä pornoa. "Tehän olette kuin kiimaisia eläimiä, mitä se Masterkin kävi yläkerrassa ennen kuin meni nukkumaan!!??" - "Ei saanut unta, kävi sanomassa hyvää yötä!" - "Ei, ei käynyt, sinäkin tuollainen HUORA!". "Voi kun näin vanhalla iällä alkaa ranskan kielen taito unohtua, pitäisi kai alkaa harjoitella, että tulee taas toimeen, jos vielä matkustelee ulkomaille." - "Eää, ei kannata enää tuossa iässä...". Murjotus. Kuinka julkeaa! "Eihän Katri juo - herranjestas - OLUTTA!" - "En juo, se pullo meni rikki portaikossa tai eikun mä käytin sitä hiustenhoitoaineena!". Hirveää, tuo tenava, lapsi, käyttäisi alkoholia! Aika kun on nousta sun pienoinen tanssi valssia, ole onnellinen --- Juoda olutta keskiyöllä pimenevän järven rannalla saunan terassilla, katsella haukien loiskintaa lähiörannassa sauna lämpenemässä, säiliö kiehuu ja poreilee tuttavallisesti riisua shortsit ja antautua lämpimälle kesävedelle keskelle pimeitä, tyynenloivia laineita saunan löylyihin alasti olutpullot taskuissa maata lauteilla ja nauttia elämisestä vaikka tapani ovat suoraan eläimistä -Master'91 A Pure Healthful Beverage, Pepsi-Cola 12.7-91 -=Mike=- All Made By My Self Publishing Sex Stories <> ************************************************************************** O L ' M I K E ------======------ Krooh, kello vasta 7:00, ajattelin kun heräsin auringonvalon täyttäessä huoneeni. Väsytti niin helvetisti, mutten enään saanut millään unta vaikka pyörin ja mylläsin sängyssäni tuttuun malliin löytääkseni onnellisen asennon, mihin sitten voisi jähmettyä ja nukahtaa oikeamielisen uneen, mutta vitut siitä mitään tullut. Huoneessa oli 28 astetta lämmin (näin väitti mittari), joten olin tavanomaisesti nukkunut vain alushousuni jalassa ja yrittänyt pitää rintani viileinä tässä omassa pienessä uunissani. Peitto näkyi lojuvan lattialla ja rintsikkani roikkuivat tuolilta ja muita vehkeitäni lojui ympäri huonetta. Lompakkonikin oli auki ja sieltä minua tirkisteli häveliäästi Mike, joka ei edes yrittänytkään katsoa muualle :). Tunsin itseni jotenkin vaivautuneeksi ja otin tyynyni jolla heitin lompakkoa, joka putosi tyynyn mukana lattialle ja pystyin melkein kuulemaan sen lohduttoman nyyhkytyksen, kun niin julmasti peitin Miken näköalat. Mike, ahh, löysin hänet eräänä päivänä hortoilemasta pitkin helsingin katuja ja seurasin tätä puolisen tuntia paikasta toiseen, kunnes hän sitten pokkana kääntynyt ympäri ja huokaisi korvaani: "Tuu Tänne Babe" ;). Häkellyin aluksi hiukan, mutta pääsin nopeasti tilanteen rouvaksi ja väläytin suloisen hymyni, mikä saikin Miken polvet tutisemaan. Eihän hän olle mikään MrUniv. mies/poju vaan ihan normaali jäpikkä, uskomattomalla huumorintajulla sekä jutuilla, mitkä välillä saavat minut etsimään pätevää psykiatria tälle nappulalle. Ai että miksi nappula ? No, ensinnäkin olemme kyllä saman pituisia, eli n. 178cm, mutta minä olen häntä n. 15kg painavampi (Hän on 55kg) ja mikä parasta, olen häntä 2kk vanhempi, eli paljon kokeneempi ja viisaampi kuin hän (No, ei tarvita paljoa että on viisaampi kuin hän ;), mutta ei nyt loukata tätä poloista). - Ai juu, mä (Kröhöm) olen Mike tai Mac, what ever U want my little babe. - Minä olen Lori, ja kuka se tässä on pieni ? - Niin no... Mike vielä yritti mongertaa hävinneenä. Tuossavaiheessa Mike ei vielä tiennyt että olen häntä vanhempi ja olikin aika järkyttynyt kun sai tietää sen, kun hän kuulemma oli enemmän näiden nuorien tytteleiden perään, mikä näytti lähinnä vitsille, mutta ota nyt sitten hänestä selvää. Mike ihastui minuun heti, koska meni aluksi aivan sekaisin, eikä pystynyt muodostamaan mitään järkeviä lauseita, mutta rauhottui sitten hiljalleen, kunhan en vain katsonut häntä suoraan silmiin. Taisin täyttää hänen unelmansa viimeistä piirtoa myöten, koska omasin pitkät tummat hiukset, kirkkaanvihreät silmät, hyvän vartalon ainakin hänen mittapuittensa mukaan (eli persettäni tuo tuntui katselevan himoiten). Se siitä tapaamisesta. Nousin sängylleni istumaan ja venyttelin puutuneita käsiäni ja nousin siitä sitten seisomaan voidakseni pedata myllätyn sänkyni. Hiki tuli taistellessani lakanan ja peiton kanssa kun ne perkeleet eivät millään meinanneet asettua omille paikoilleen ja niinpä sitten suuren taiston jälkeen vetäydyin suihkunpuolelle. Katselin kuvaani peilistä ja hymähdin sekasotkuiselle hiustolleni. Näytin siltä kun olin kerran taistellut Miken kanssa siitä, oliko parempi mennä beachille löhöämään vai hesaan heilumaan. Eihän poloisella ollut mitään mahdollisuuksia minua vastaan ja niin sitten menimme heilumaan. Laskin alushousuni alas ja katsahdin alapäätäni, mitä peitti runsas ja tumma karvoitus. Sen enempää itseäni en sitten tutkiskellut, vaan astuin suihkuun ja väänsin veden virtaamaan iholleni. Pesin itseni huolellisesti ja erityisesti alapääni sai suurta huomiota itselleen kun saippuioin sitä hartaasti ja tungin sormeani sisääni. Sormeilin itseäni niinkauan, kunnes sain orkun ja olo tuntui paremmalta, joskin kuumalta, ellei suorastaan läkähdyttävältä, joten nousin suihkusta, kuivasin ja harjasin itseni sekä hiuksista että hampaista. Heittäydyin keittiöön ja tekaisin muutaman leivän, kaadoin isonlasin tuoremehua, avasin hesarin ja mutustelin leipää. Epähuomiossani tungin leivän kokonaan suuhuni ja tietenkin sillähetkellä puhelin soi. Kirosin ja yritin nieleskellä leipää nopeasti kurkusta alas, mutta seurauksena oli vain leivänpalasten seikkailu väärään kurkkuun, yskänpuuska ja kaatunut mehulasi. Kova tempperamenttini tietenkin pääsi valloilleen ja kaadoin koko pöydän ja ryntäsin puhelimeen yhä yskien. - MITÄ VITTUA köh köh köh ON ASIAA!? Kröäh, sain yskittyä vastaukseksi. - Rakas, kuului Miken leppoisa ja rauhallinen ääni. - Köh, oota hetko. Yskin puolet keuhkoistani pihalle, mutta päätin kuitenkin tunkea ne takasin kurkusta, ensin tosin huuhdeltuani henkitorvi leivänmurusista ja sitten vasta sijoitin sisäelimet takaisin. - Ootko vielä 'bout elossa, Mike huuteli puhelimesta. - Köh, vastasin aurinkoisesti :) - Plop, mitäs tehtäisiin tänään, hän huokaili jo puhelimeen eikä ollenkaan lohduttanut minua vaikka kävinkin jo lähellä kuolemaa. - Sä vaan mietit mitä tehään kun mä kuolen täälä, äyskäisin puhelimeen. - Kuolet ? Oi, no, onneksi sitten on taas aikaa muillekkin typy... Paiskasin luurin kiinni ja hymähdin. Perkele tota jäpikkää kun se ei millään meinaa pysyä paikoillaan ajattelin. Puhelin soi tietenkin heti kohta uudelleen. - Niisk ? Kuului Miken nyyhkäisy puhelimesta :'). - Pyydät heti kauniisti anteeksi, tai tuun pahoinpitelemään sua, uhkasin. - Öh, sori, kuolisin varmaan surusta jos kuolisit (hihi). - Seli seli, nyt tuut heti siivoamaan tänne kun pöytä kaatui, sitten päätetään mitä tehään tänään. - Pöytä kaatui ? Mike uteli (Kuulin hymyn tänne asti) - En tiedä, se vaan kaatui :). - No ehkä mä nyt e... - Ok, nähään kohta, sanoin ja laskin luurin alas ja jäin odottelemaan hänen saapumistaan. Muutamien minuuttien päästä ovikello sitten rupesi irtoamaan ovesta ja ryntäsin avaamaan oven, ennenkuin pahempia vahinkoja sattuisi. Repäsin Miken kauluksesta sisälle ja upotin huuleni hänen vastaavanlaisiin lerputtimiin suun ylä- ja alapuolella. Kuten arvasin, perseeni sai tuntea tuon kiimaisen pojun käpälät samallahetkellä kun huulemme kohtasivat, mutta ensin siivous, sitten huvi :). Kun Mike sitten käppäili olohuoneeseen ja näki sotkun, kääntyi hän ympäri ja yritti paeta huoneesta, mutta pahaksi onnekseen satuin vielä olemaan olohuoneen ovella ja otin puolinelssonin hänen palleistaan, uhaten samalla mitä hirmuisimmilla ideoilla häntä suostumaan auttamaan siivoamisessa, että lopulta Mike kyyneleisiin asti liikuttuneena(?) ;) suostui auttamaan. Kun mehut ja leivät oli sitten kerätty lattialta Mike sai näyttää huimia voimiaan (ainakin 30kg penkiltä nousee! :) ). nostamalla pöydän pystyyn. Kun hän oli saanut pöydän ylös ja kääntyi minuun päin, kaadoin hänet rajusti pöydälle ja asetuin makaamaan hänen päälleen. Tunsin hänen kalunsa nytkähtävän eloon ja NE KÄDET sielä missä ne aina tulisivat varmaan olemaan jokaisella kimmalla. No, eivät ne kädet ihme kyllä pepullani kauaa viihtyneet kun rupesin riisumaan häneltä paitaa pois päältä, niin johan tuli Mikelle kiire siirtämään käsiään oman T-paitani alle tunnustelemaan rintaliivin lukkoa, mikä aukesikin sitten lievän taistelun jälkeen. Sain Miken paidan pois päältä ja suutelin hänen rintoja (Ihii, pienemmät kuin minulla) ja kaulaa. Oma paitani lähti myös nopeasti pois samaten kuin rintsikkani ja rintani pullahtivat esille. Nännini koskivat hänen paljasta yläruumistaan kovettuen samalla ja tunsin kuinka kiihotuin alapäästäni ja hieroin itseäni tiukasti hänen bermudashortsien läpi pullottavaa kalua vasten. Kierähdin siinä pöydällä sitten selälleni ja Mike kiipesi päälleni ja ryhtyi imemään toista rintaani samalla kun hieroi kaluaan minua vasten. Alapääni oli jo märkä ja olo alkoi olla aika epämiellyttävä joten työnnyin seisomaan yhä Mikessä kiinni joka sai taas kätensä turvalliselle alueelle. Nostin hänen päätänsä ja annoin pitkän pusun kielipitkänä. - Ok, sanoin ja työnsin Mikeä eroon itsestäni, jos me jotain vielä tänään tehää, niin meen vaihtamaan alkkarit, kun.. joo.. :) - Oi, mä voin auttaa. - Tietenkin armaani, vastasin ja menimme makuuhuoneeseen. Riisuin sitten loputkin kamppeeni yltäni ja heitin alushousuni Mikelle, jotta hän olisi vienyt ne pesukoneeseen, mutta tuo järkyttävä olio nuolaisi ensin valuttamiani nesteitä ja nuuhkaisi pitkään ennenkuin vei ne. Nostin tietenkin hirveän metelin moisesta perverssisestä vehkeilystä ja yritin hyökätä hänen kimppuunsa, mutta onnekseen oli nopeampi ja pakeni pesukoneen luokse. Kun hän sitten tuli takaisin huoneeseeni t-paitani ja rintsikkani mukanansa, pengoin kaappejani etsiessäni jotain alushousun tyylistä. Mike tuli taakseni ja halasin minua takaa vetäen minua itseään vasten. Toinen käsi hieroi rintaani ja toinen oli hoitamassa vittuani, eikä siitä alushousujen etsimisestä olisi tullut yhtään mitään, ellen olisi kerännyt voimiani hetken nautinnollisen tilan välissä ja tönäissyt Mikeä sängylleni. Hermostuin taas kun en löytänyt mistään alkkareita ja revin puolet laatikoista alas kun tunsin taas Miken kädet lanteillani. - Iisisti babe, hän rauhoitteli, pistä vaan noi sun leikatut farkut päälle ja unohda ne kalsongit. - Nii joo, saisit vaan riisuttua mut helpommin, härnäsin ja rauhoituin taas. - Voithan sä lainata mun kalsareita, Mike ehdotti. - Heh heh, voisin tulla raskaaks kun oot noin kiimainen kun ties miten monta siittiötä jo uiskentelee sielä. Lopulta sitten otin Miken neuvosta tädin ja laitoin f-shortisini päälleni ilman alkkareita, mikä kiihoitti minua jälleen, mutta en näyttänyt sitä ulospäin, koska muuten joutuisin taas vaihtamaan seuraaviin shortseihin jos Mike taas innostuisi liikaa. Pääsimme sitten vihdoin hiipimään uloskin päin pienistä alkuvaikeuksista huolimatta. Jos aamulla huoneessani ei ollut lämmin, niin ainakin täälä ulkona oli. Aurinko porotti kuumana ja heitin aurinkolasit silmille, mistä Mike tietenkin rupesi jotain vitsailemaan, mutta lopetti nopeasti kun kerroin erään miellyttävän paikan, minne tunkisin lasit jos ei olisi kunnolla. Päätimme haihtua hesaan päin katsomaan muutamaa levykettä, mitä Mike ajatteli hankkia, tai ainakin suunnitteli hankkivansa, koska omasi tällähetkellä 9.57,- eikä tuolla rahalla kovin montaa levyä saisi. Matka tyssähti sitten siihen kun tämä perkeleen tietokoneen hiplaaja näki näyteikkunassa olevan tietokoneen jota jäi siihen palvomaan, enkä meinannut saada hänen nenäänsä lasista kiinni. Tietenkin sitten naiselliseen tapaani kiskaisin hänet vyötäisistä irti laista ja asetin hänen toisen käden vyötäisilleni, jotta hän ei tahraisi näyteikkunaa sormenjäljillä. Mutisin jotain onnettomasta tapauksesta, mutta Mike sitten keksi vastaiskuksi uhata mennä kotiin hiplailemaan konetta eikä minua, niin nopeasti sitten peruutin moiset lausahdukset mitä olin mutissut. Heiluimme hesassa 4h ja lähdimme takaisin kotoa kohden. Junassa joku kivan näköinen poju sitten tuli juttelemaan minulle, mutta Mike riisui jalastaan mustatsukat ja käski kaveria häipymään ettei tapahtuisi jotain kamalaa ja voilá, poju lähti kiltisti toiseen vaunuun. Tietenkin pidin moraalisaarnaa siitä, että minulla on oikeus tavata/puhua muillekkin kuin vain hänelle, mutta Mike puolustautui sillä, että pojulla oli ruma perse. Meinasin jo lyödä siinävaiheessa, mutta kun Mike vaan hymyili raivoisalle ilmeelleni, en voinut muuta kuin hymähätää omalle raivolleni ja asettauduin sitten tiiviisti hänen kylkeensä kiinni. Asemalta suunnistimme heti kotiini, koska se oli 99% ainoa paikka missä ei olisi ketään muuta kotona (asun yksin kaksiossa) ja sielä voisimme olla rauhassa :). Päivä oli ollut hikinen, joten riisuuduimme kumpikin ja menimme suihkuun. Jynssäsimme toisiamme antaumuksella, välillä unohtui mitä piti pestä kun unohduimme välillä niin kiihkeään suuteloon ja hyväilyyn, että itse hien peseminen oli vähällä jäädä. Mike oli hyvin huolestunut alapääni hygieniasta, joten se ja perseeni sai erittäin tarkan ja ammattimaisen pesun. Aloin jälleen kiihoittua ja nänninikin sojottivat kuin Miken kalu, joskin muutamaa milliä lyhyempinä ;). Puristin Mikeä perseestä itseäni vasten ja yritin epätoivoisesti saada hänet sisälleni, mutta Big ja Little Ol'Mike olivat molemmat erimieltä ja keskittyivät vain hyväilemään minua. Otin hänen jäykistyneen kalunsa käteeni ja aloin hieromaan sitä kiimaisena Miken kosketteluista arkoihin paikkoihini, eikä minun tarvinnutkaan vetäistä tuota tankoa kuin pari kertaa ja spermat valuivat hänestä ulos, huuhtoutuen veden mukana viemäriin. Olin hyvänä kakkosena kun Miken sormi tai pari upposivat nopeaan tahtiin vittuuni ja hänen peukaloiden välillä koskettaessa klitoristani kun sitten sain voihkaisten orgasmini ja nojauduin raskaasti Mikeä vasten. Kompuroimme ulos suihkusta ja kun olimme toisemme kuivanneet ja muutenkin saattaneet taas toisemme toimintakuntoon :) suunnistimme olohuoneeseen. Heittäydyin isolle sohvalle ja odotin että Mike liittyisi seuraan, mutta se perhanan kloppi suunnistikin suoraan keittiöön. - Tuoks mä sulle jotain juotavaa ? Mike huuteli kun kolisteli jääkaapissani. - Äh, unohda jo juotavat ja tuu tänne, huusin käskevästi. - Oota, otan itse klasin (Lasin) pepsiä. - Pepsi, tietokoneet ja naiset, on sillä järjestys, murjotin itsekseni. - No niin pikk.. iso tytteli, hän korjasi juuri ratkaisevalla hetkellä ja heittäytyi viereeni istumaan samalla yuoden pepsiänsä. Herra päätti sitten ilmeisesti ruveta nukkumaan kun laski päänsä syliini ja sulki silmänsä. Siihen en missään tapauksessa suostunut kun halusin nyt naida ja rupesinkin kiusaamaan häntä. Pyörittelin hiustukkoa hänen naamallaan ja paljaalla ylävartalollaan, mistä Mike ei ollenkaan pitänut, kun kerran nukkua halusi. Otin päättäväisesti kiinni hänen elimestään (Olimme molemmat alasti) ja yritin saada siihen jotain eloa, mutta kuolleelta sekin vaikutti, kuten koko muu osa Mikeä. Päätin kokeilla tekohengitystä, otin kalun suuhun ja aloin imemään. Asento oli hiukan hankala Miken pää sylissäni, joten kierähdin hänen altaan pois ja nousin hänen päällensä. Keksin loistavan idean millä saisin Miken eläväksi, tai jos epäonnituisi, niin kuolleeksi :). Työnsin perseeni hänen naamaansa kiinni ja kuten oletin, tuttu kieli löysi paikkansa. Hyväilin hänen kankeaa munaansa ja pallejaan jotka olivat karvoituksen peitossa. Hänen karvaiset sääretkin saivat oman osansa kieleni taituroinnista, mutta sekin kieleily unohtui kun tunsin Miken kielen liikkuvan vitussani. Hänen kieli kosketti klitoristani ja huokaisin raskaasti. Tunsin sormen painuvan peräaukkooni, toisen sormen painuvan vittuuni ja kielen hyväilemässä klitoristani. En kestänyt tuota kauaa. Miken sormet liikkuivat vikkelästi molemmissa reissäni, enkä kauaa pysynyt tahdissa mukana, vaan laukesin Miken päälle. Valutin nesteeni hänen naamalleen ja kaulalleen, mutta hän piti edelleen toista sormeaan perseessäni ja pyöritteli sitä, kohta senkin pois vetäen. Imin vielä heikosti hänen kaluaan kun tunsin sen voimistuvan nytkähtelyn ja päästin sen suustani ja siirryin käsikäyttöiseen peliin. Sperma lensi korkealle, osa vatsalleni osa tippui hänen karvoitukselleen ja reisilleen, mistä nuolin sitä pois. Käännyin kasvot häneen päin ja huomasin kuinka hänen kasvoillaan oli vielä omia nesteitäni, joita varovaisesti nuolin hänestä pois. Aloin taas tuntea oloni kiihoittuneeksi, mutta Mike poloinen oli vielä niin sekaisin, ettei hän osannut muuta tehdä kuin aukoa suutaan, minkä peitin omallani. Kun olimme siinä vaihtaneet suumme nesteitä aikamme, tunsin kuinka hänen kalunsa rupesi kasvamaan. Nousin sitten hieman ja ohjasin hänen kalunsa sisääni. Laskeuduin varovaisesti alemmas, kun olimme karvatusten. Rupesin ratsastamaan hänen päällään. Hyväilin kädelläni itseäni ja Miken kädet hyväilivät rintojani sekä persettäni innokkaasti. Laskeuduin kuitenkin hetken päästä makaamaan hänen päälleen ja löysimme yhteisen rytmin. Miken käsi hieroi persettäni, sääriäni ja selkääni innokkaasti kun minun oli vain tyytyminen hänen naamansa suutelointiin. Emättimeni rupesi supistelemaan ja yritin löytää hiukan nopeampaa rytmiä. Jännitin lihaksiani ja sain rajun orkun, joka veti selkäni kaarelle ja supisti emättimeni todella tiukaksi, mikä sai aikaan Mikenkin laukeamisen. Mike työnsi minut päältää ja huohotti hengästyneenä. Minä kutenkin olin ilmeisen energinen, kun en vielä ollut saanut tarpeekseni, mutta Mike sen sijan näytti kuolevan minähetkenä hyvänsä, mutta p-a-k-k-o vielä kerta ajattelin ja rupesin hieromaan Miken munaan eloa. Siinä menikin sitten jo hiukan aikaa ennenkuin se heräsi nytkähdellen taas eloon. Kävin polvilleni ja pyysin Mikeä tulemaan takaa. Tunsin hänen munansa häpyhuuliani vasten ja kuinka hän hitaasti työntyi syvemmälle, käsiensä puristaessa minua vyötäisiltä. Viimein hänen kalunsa oli kokonaan sisälläni ja hän alkoi paukuttamaan olan takaa. Tunsin kuinka hänen pallinsa osuivat perseeseeni ja niissä oleva karvoitus kutitti kiihoittavasti. Kun hän oli aikansa työnnelyt takaapäin vittuuni, veti hän kalunsa ulos. Ihmettelin mitä tapahtui, saiko hän orkun, mutta tunsin kuinka hän sitten levitti persettäni ja rupesi työntymään peräaukkooni. Se oli ihanaa, hiukan sattui, mutta niin ihanaa. Työnsin omat sormeni vittuuni ja hieroin sitä tottuneesti ja juuri oikeista paikoista kun Mike jynssäsi peräsuoltani. Jännitin perselihaksiani ja tunsin kuinka lämmin sperma täytti suoleni ja kuinka Miken kalu supistui ja plupsahti pois. Mike lähti vessaan pesemään kalunsa kun minä jäin selälleni makaamaan ja hieromaan itseäni. Mike saapui sitten pikapikaa takaisin kalu uhmakkaasti pystyssä. Hän asettui varovasti päälleni makaamaan ja yritti työntää kaluansa sisääni. Aikansa hapuiltuaan päätin sitten auttaa ja ohjata hänen innokaan vesselin sisääni. Nyt oli minun vuoroni saada perse tuntuma. Tunsin hänen karvat perseessään ja reisissään. Puristin häntä selästä kun hänen vikkelä kieli leikitteli rinnoillani ja hampaiden varovasti puristaen nännejäni. Laukesin huokaisten ja Mike laukesi ähkäisten. Hän veti kalunsa minusta ja jäimme makaamaan siihen päällekkäin, minä alle ja hän päälle. Mike näytti lopen uupuneelta ja painoi päänsä oikea rintaani vasten. Puhaltelin hänen kasvoihin viileää ilmaa ja sain hänet sen verran virkoamaan, että Mike jaksoi kävellä minun kanssani makuuhuoneeseen ohuen lakanan väliin. Makasin hiljaa tupavuoteessani ja kuuntelin hänen tasaista hengitystä. Hänen sydämmen lyönnit kuuluivat selvästi kun näin makasin pää hänen rinnoillaan. Suutelin häntä vielä suulle ja nukahdin ositttain hänen päällensä onnelliseen uneen. Seuraavana aamuna heräsin johonkin viileään kosketukseen, mikä oli Miken puhallus. Kapusin kokonaan hänen päällensä ja pussasin nenälle. Tunsin Miken lämpimät käteni perseelläni. - Huomenta, Mike sanoi hymyillen koko naamallaan. - Hu-omenta, sanoin haukotuksen lomasta ja vastasin tuohon hymyyn. - Mikäpä on päivän ohjelma, Mike sitten jatkoi. - Miten olisi helsinkiin meno, sanoin ja hymyilin olvelasti B:). -------------------------------------------------------------------------- Ahh, ihana vai mitä ? (Paras olis olla) Omistan tämän tarinan henkilölle, joka rohkaisi minua tämän tekoon (Toivottavasti piti siitä myös itse). eli tämä on siis omistettu: Mitti 'Mein Führer' Konnolalle. No niin, jälleen on yksi ihana työ tehty ja voin olla tyytyväinen kätteni työhön taas pitkästä aikaa. T. -=Mike=- PAHEELLISET 1.LUKU Hän laskeutui päälleni, kuin mailman valtiatar. Hänen vaaleat pitkät hiuksensa levittäytyivät ympärillemme, kuin kesäisen päivän poutapilvet kirkkaan sinisellä taivaalla. Hoikka vartalo kosketti alastomana omaani. Hän laskeutui alas päin, otti kovana seisovan kaluni suuhunsa ja puraisi hellästi terskan päätä. Kieli tunnusteli jokaista koloa ja uloketta kullin varrella, samalla kun käsi puserteli hellästi täysinäisiä pallejani. Kaluni paisui suureksi ja vain vaivoin se mahtui hänen punaisten huultensa väliin. Tyttö imi ja lutkutti elintäni ja tunsin, että laukeamiseni olisi lähellä. Hän huomasi jännittyneet väristykseni ja imaisi kyrvän niin syvälle suuhunsa, että hetken uskoin hänen tukehtuvan. Mutta samassa alkoivat sykäykset, jotka lähtivät kivesteni pohjasta saakka ja ruiskautin viikkojen aikana kerääntyneen lastini suoraan hänen kurkkuunsa. Tyttö nieleskeli spermaani osan valuessa hänen suupielestään kauniille kaulalle. Hän hymyili ja sanoi, että nyt olisi minun vuoroni antaa nautintoa. Nuori nainen kääntyi vuoteella selälleen ja levitti kutsuvasti jalkansa. Jalkojen yhtymäkohdassa oli kaunein paljaaksi ajeltu pillu, mitä koskaan olin edes kuvitelmissani nähnyt. Tyttö veti jalkansa koukkuun, polvet pieniä rintojaan vasten ja samalla hänen kosteana kiiltelevä vakonsa avautui kutsuvasti. Levitin häpyhuulia varovaisesti sormillani ja katselin tu ota ihanaa näkyä. Työnsin kieleni hänen sisäänsä ja nuolin hänen märkää vittuaan. Imin klitorista ja nussin häntä sormillani niin syvälle, kuin vain ylsin. Painoin peukaloni peräaukkoon ja liikutin sormiani hänen aukoissaan rajusti. Tyttö huokaisi ja nousi kaarelle saadessaan orgasminsa. Vaivuin hengästyneenä hänen viereensä ja nukahdimme tyydytettyinä autuaaseen uneen toisiimme kietoutuneina. Heräsin. Olin yksin ja kullini seisoi kovana kiihottavan unen jälkeen. Työnsin peiton pois ja tartuin kädellä kaluni sykkivästä varresta kiinni. Vedin esinahkaa pois paisuvan terskan päältä ja pusertelin toisella kädellä täysinäisiä kiveksiäni. Kuvittelin, että äskeinen uneni olisikin totta ja nuori nainen vatkaisi kyrpääni ja ottaisi sen suuhunsa. Vetelin esinahkaa edes takaisin terskan yli yhä nopeammin ja nopeammin. Muutaman vedon jälkeen laukesin ja sperma ruiskahti vatsalleni. Sirkan lähdön jälkeen olin useimpina aamuina herännyt tällä tavoin. Sirkka oli entinen tyttöystäväni, jonka kanssa olin asunut muutaman vuoden saman katon alla. Suhteemme oli kuitenkin lopahtanut ainaiseen riitelyyn ja toistemme menemisten seuraamiseen. Meillä oli omat harrastuksemme, joiden parissa tuntui menevän yhä enemmän aikaa. Tapasimme toisiamme enää pääasiassa vuoteessa, eikä sielläkään enää sujunut niin kuin aikaisemmin. Oli parempi erota. Onneksi emme olleet naimisissa, vaikka siitäkin oli puhuttu . Nyt olin asustellut jo kolme viikkoa yksin ja ilman naista. En ole mikään seksihirmu ja tyttöjen seurassa ehkä hieman kömpelökin, mutta aina kuitenkin olen seuraa saanut. En ollut kuitenkaan pitkään aikaan käynyt missään. Olin keskittynyt työhöni ATK-konsulttina ja saanut jopa jotakin aikaankin. Tapasin paljon naisia, kauniita ja vieläkin kauniimpia, mutta kukaan ei ollut sytyttänyt minua yhden pettymyksen jälkeen uudestaan. Tänään oli kuitenkin perjantai ja lyhyen työpäivän jälkeen lähtisin juhlimaan. Nous in vuoteesta ja painelin suihkuun. Päivä sujui kuten kaikki kiireiset arkipäivät yleensäkin, ehkä liiankin nopeasti, sillä aina jää jotakin tekemättä. Joudun ammatissani liikkumaan melko paljon ja tapaan kaiken laisia ihmisiä. Olen oppinut kuuntelemaan ja seuraamaan ihmisten ilmeitä ja eleitä. Niiden perusteella on helppo päätellä, minkälaisesta henkilöstä on kysymys ja miten häntä tulisi kohdella. Minulla oli päivän mittaan muutamia kohteita, joissa oli ongelmia enemmän, kuin mitä pystyisin hoitamaan näin nopeasti. Niinpä sovin uusia tapaamisia seuraavalle viikolle ja lopetin työpäiväni aikaisin. Asunnollani haukkasin hieman välipalaa ja valmistauduin illanviettoon. Minut oli kutsuttu erään suuren firman henkilöstöjuhliin ja lähdin sinne erittäin mielelläni. En pelkästään ammatillisista syistä, vaan mukana olisi myös Raija, joka oli ehkä ainut viime aikoina tapaamistani naisista, jossa oli sitä jotain. Hän sai päät kääntymään kadulla kulkiessaan. Raija oli kaunis vaaleaverikkö. Muodoiltaan ihan sopusuhtainen ja aina viehättävästi pukeutunut nuori nainen, joka työskenteli firmansa pääoperaattorina. Työmme sivusivat tämän tästä ja tapasimme väkisinkin vähintään kerran viikossa. Raija oli selvästi osoittanut kiinnostuksensa ja päätin, että tänä iltana kävisin täyteen hyökkäykseen. Tarkoitukseni oli iskeä Raija ja vietellä hänet vuoteeseeni. Onnistuisinko, sen näyttäisi tuleva ilta ja yö. Saavuin yhtiön edustustiloihin hyvissä ajoin. Porukkaa oli jo melko paljon paikalla ja lisää tuli jatkuvasti. Yritys oli melko suuri Suomen mittapuissa ja tiesin sen olevan hyvä työnantaja, joka piti huolta henkilökuntansa viihtyvyydestä ja hyvinvoinnista. Etsin Raijaa katseellani ja viimein huomasinkin hänet keskustelemasta kahden muun naisen kanssa. Tunkeuduin ihmismassan läpi heidän luokseen. "No onhan täällä tuttujakin." sanoin ja jäin odottamaan vastausta, josta ratkeaisi ehkä koko illan lopputulos. "Seppo! Tulithan sinäkin." Raija vastasi huudahtaen ja tarttui käsivarteeni hyväilevällä otteella."Tässä on Seija ja Carita. He työskentelevät samalla osastolla minun kanssani. Tytöt, tässä on Seppo Rautanen. ATK-ekspertti ja täyttä rautaa koko mies." Raija jatkoi ja katsoin tyttöjä suoraan silmiin. Häkellyttävä tapa, jonka olen oppinut puhuessani asiakkailleni. "Tässä mitään teräsmiehiä olla. Tavallisia duunareita vain." sanoin mahdollisimman vaatimattomalla ilmeellä. Syrjäsilmällä tutkiskelin tyttöjen muotoja tiukkojen mekkojen alla. Seija oli pieni pullukka, joskin aika hauskan näköinen ristiverinen ehkä noin 25-vuotias. Hän ei ollut mitenkään vastenmielisen lihava, mutta tiesin, että Seija ei olisi minun tyyppiäni. Carita taas oli tumma ja hoikka, jonka ihanan suuret rinnat yrittivät vapautua tiukan puseron paineesta. Nännien kohoumasta huomasin, että hänellä e i ollut lainkaan rintsikoita, eikä Carita niitä varmasti olisi tarvinnutkaan. Mielestäni naisen kehossa on kaksi kohtaa, joihin mies kiinnittää huomionsa; takapuoli ja rinnat. Eikä välttämättä juuri tässä järjestyksessä. Itse olen pyllymies. Minua kiihottaa tavattomasti paljaan tai vaatteiden verhoaman pyllyn katseleminen ja koskettelu. Kadulla kävellessäni seuraan usein naisten takamuksia, joista toiset ovat kiihottavan pyöreitä, toiset päärynän muotoisia, mutta kaikki yhtä kauniita.. Raija piti minua edelleenkin omistajan ottein käsivarresta kiinni, enkä pitänyt sitä lainkaan vastenmielisenä. Joku toi meille ryypyt ja kippistimme asiallisesti. Juoma oli jonkinlainen coctail, joka oli minun makuuni hieman liian makea, mutta se oli hyvää ja raikasta. Tytöt tyhjensivät lasinsa nopeasti. Huomasin heidän jo nauttineen muutamia coctaileja ennen saapumistani, sillä katseet harhailivat nousuhumalaisten tavalla. "Lähtisitkö tanssimaan kanssani?" kysyi Raija pitäen asiaa selvänä ja lähti raahaamaan minua saman tien kohti tanssiparkettia, joka oli raivattu huoneen keskelle. Joitakin pareja jo oli tanssimassa ja ahtauduimme sekaan. Raija kietoi kätensä kaulaani ja painautui tiukasti lantiotani vasten. Pujotin käteni hänen vyötärölleen ja puristin hänet kovemmin nyt jo elonmerkkejä osoittavaa kaluani vasten. Raija vastasi liikkeisiini ja koko tanssi oli melkeinpä yhdyntää, niin lähellä olimme toisiamme. Orkesteri soitti hyvin, tulihan musiikki levyltä. Muitakin pareja oli lattialla ja tanssi oli lähinnä vain nojailua ja toistensa kiihottamista. Eräs pariskunta suuteli ja hyväili toisiaan ihan avoimesti ja näin, miten tytön nännit olivat paisuneet puseroa vasten. Kukaan ei kiinnittänyt meihinkään erikoisempaa huomiota ja niin uskalsin puristella Raijan pakaroita melkoisen rohkeasti. Hän ei kuitenkaan pannut sitä pahakseen, vaan työnsi venuskukkulaansa tiivimmin reittäni vasten ja hieroi häpyään jalkaani. Kullini seisoi kovana ja painui Raijan vatsanpohjaan. Raijakin tunsi kohouman ja tanssin tahdissa hieroi kaluani lantiollaan, eikä se tuntunut ollenkaan epämukavalta, päin vastoin. Hänen hajuvetensä tuoksu huumasi ja nojasimme toisiamme vasten ahtaalla tanssilattialla. Suutelin hänen kaulaansa ja imaisin korvannipukkaa. Raija hengitti raskaasti ja tiesin hänen olevan valmis menemään pidemmällekin tänä yönä. Tanssin päätyttyä palasimme toisten seuraan. Minun oli tosin hivenen vaikeata kävellä kovana jököttävä kulli housunlahkeessa. Carita sen ainakin huomasi, sillä hän loi pitkiä katseita tummilla silmillään jalkoväliini. Carita alkoi jo olla hieman humalassa ja hänestä joku saisi ilmeisen helpon saaliin. Niin avoimesti hän osoitti kiinnostuksensa ja olevansa valmis seikkailuihin. "Olihan tanssia." Carita virkkoi harvakseen. "Seuraava on varattu varmaankin minulle." hän jatkoi ja katsoi minua suoraan silmiin. "Saattaisi olla mukava tanssia tuollaisen rautaisen kaverin kanssa." Otimme uudet paukut ja istuuduimme nojatuoleihin, joista oli koottu pieni ryhmä huoneen nurkkaan. Sain viimein tilaisuuden katsella hieman ympärilleni ja antaa kaluni kaikessa rauhassa veltostua. Firman henkilökunta oli miltei kokonaisuudessaan paikalla. Siellä olivat niin johtajat kuin lähettitytötkin. Ja kaikki enemmän tai vähemmän humalassa. Huomiotani kiinnitti pieni porukka tanssilavan toisella puolella. Kolme naista yritti pitää erästä tukevaa apulaisjohtajaa pystyssä, siinä kuitenkaan onnistumatta. Mies kaatui lattialle pitkin pituuttaan ja naisilla oli täysi työ raahata hänet ulos huoneesta. Samassa alkoi musiikki. Carita oli heti vieressäni ja istahti nojatuolin käsinojalle. Hameen helma no usi ylös ja paljasti pitkälti vaaleata sukan verhoamaa reittä. Hän pujotti kätensä kaulaani ja silitteli toisella kädellä poskeani. "No. Lähtisikö tämä Rauta-Mies tällaisen pienen tytön kanssa nojailemaan tuonne lattialle?" hän kehräsi korvaani "Täällä ei näytä olevan muita tanssikuntoisia uroksia, joten sinulla on tänä iltana kova urakka edessäsi." Katsahdin Raijaan ja hänen iskiessään silmäänsä minulle, nousin ylös ja tartuin Caritaa kädestä. Lähdimme tanssimaan. Lattialla oli suurin piirtein sama porukka, kuin Raijan kanssa tanssiessanikin ja ahtauduimme sekaan. Carita nojautui raskaasti minua vasten ja hieman hämilläni hänen rohkeudestaan annoin käsieni pudota hänen kiihottavan pyöreille pakaroilleen. Puristin Caritan pyllyä ja huomasin, että hänellä ei ollut alushousujakaan jalassaan. Sylissäni huojui siis lähes alaston nuori nainen yllään ainoastaan ohut mekko ja sukkanauhaliivien ylhäällä pitämät nailonsukat. Kullini ponkaisi pystyyn kuin salamaniskusta ja Cari ta hieroi itseään kaluani vasten. Olin niin kiihottunut, että pelkäsin laukeavani housuihini. Painoin käteni väliimme ja hieroin kämmenellä hänen jalkovälissä olevaa kukkulaansa. Tunsin Caritan pillun lämmön kädessäni ja painelin keskisormea hameen läpi hänen vakoonsa. Tunsin kuuman aukon olevan avoimena ja kosteana. Carita huohotti raskaasti ja työnsi alapäätään voimakkaammin kättäni vasten. Hieroin hänen vittuaan ja tunsin hameen kostuvan sormieni alla. Carita voihki, eikä tahtonut enää pysyä pystyssä. Runkkasin pillua voimakkaasti ja hän sai orgasmin keskellä tanssilattiaa. Katselin ympärilleni, mutta himmeässä valaistuksessa ei kukaan ollut kiinnittänyt huomiota puuhiimme. Olin itsekin aivan laukeamispisteessä, mutta minusta tuntui, että tänä iltana olisi syytä säästää panoksia. Musiikin loputtua, oli Carita saanut jo hengityksensä hieman tasaantumaan ja erkanimme vastahakoisesti toisistamme. "Se oli ihanaa. Olisinpa voinut tehdä sinulle saman. Toivottavasti saamme vielä myöhemmin siihen tilaisuuden." hän sanoi korvaani ja lähti edelläni sipaisten mennessään kovana housuissani tököttävää kyrpääni. Palasimme posket punaisina paikoillemme ja otimme lisää juomaa. Raija katsoi meitä kumpaakin pitkään, mutta ei sanonut mitään. Hän varmaankin huomasi kostean läikän Caritan hameessa ja minun vaikeuteni kävellessämme takaisin tanssilattialta. Keskustelimme niitä näitä ja tunsin, että kiihotus välillämme kasvoi. Kohta minun olisi pakko pyytää jompaa kumpaa tytöistä kanssani hieman sivummalle. Pakotus kyrvässäni voimistui, enkä pian voisi enää istua paikoillani. "Mitä jos lähdettäisiin minun luokseni jatkoille." Raija kysyi yhtäkkiä. "Minulla on juotavaa ja syötävää ja hyvää musiikkia. Pääsisimme samalla pois tästä hälinästä. Mitä sanot Seppo. Sopiiko?" "Sopiihan se." sanoin ja katsoin Raijaa seksikkäimmällä katseellani, jonka osasin. "Ehkäpä keksimme jotakin mukavaa tekemistä." "Ja Carita kanssa. Lähdethän sinäkin. Voimme viettää oikein kunnolliset jatkot kolmestaan." "Tottakai." vastasi Carita "Siitähän voi tulla vaikka kuinka jännittävää." Raija nousi ja lähdin hänen ja Caritan perässä eteistä kohti. Vedimme päällysvaatteet yllemme ja astuimme viileään syysyöhön. "Voimme varmaankin mennä kävellen. Matkaa ei ole kuin pari korttelinväliä." Olin hyvilläni Raijan huomautuksesta, sillä ulkoilma saattaisi hieman selvittää sumuista päätäni. Kävelimme rinnatusten. Tytöt kietoivat kätensä ympärilleni ja painautuivat kummaltakin puolelta kylkiini kiinni. Matkaa ei todellakaan ollut kuin pari korttelin väliä, mutta se riitti selvittämään aivojani. -skeisen puheensorinan ja musiikin jälkeen ulkona oli melkeinpä hiljaista. Nousimme kerrostalon kolmanteen kerrokseen ja astuimme sisälle Raijan asuntoon. Kaksi huonetta ja keittiö oli yksinäiselle naisihmiselle ruhtinaallinen huoneisto. Tilaa oli ihan tarpeeksi. Huoneet oli sisustettu hyvällä maulla, mutta ei mitenkään prameilevan kalliilla kalusteilla. Olohuoneessa oli sohva ja pari nojatuolia. Kirjahyllyssä useita romaaneja ja ATK-alaa käsitteleviä teoksia. Paljon matkamuistoja oli siroteltu sinne tänne. Raija oli ilmeisestikin kova matkustelemaan ja kiertämään maailmaa. Raija meni keittiöön sekoittamaan meille juomia. Menin Caritan perässä olohuoneeseen. Istahdin sohvalle kun Carita meni laittamaan levyn soimaan. Mukavaa taustamusiikkia alkoi kuulua vaimeasti kaiuttimista. Carita istahti nojatuoliin minua vastapäätä ja hänen ristiessään jalkansa näin vilaukselta tumman mättäikön reisien yhtymäkohdassa. Han katsoi minua suoraan silmiin ja huomasi tuijotukseni. Carita nosti tarkoituksellisesti jalkojaan parempaan asentoon ja näin suoraan hänen pilluunsa, joka erottui vaaleid en reisien välistä. Tunsin jälleen kiihottuvani, sillä näin suoran vihjeen minäkin ymmärsin selväksi naimatarjoukseksi. Samassa Raija toi meille juotavat. "Kippis ja tervetuloa. Olkoon iltamme viihtyisä." toivotteli Raija ja istahti viereeni sohvaan. Joimme ja keskustelimme yleisistä aiheista. Raija nojasi koko ajan kylkeeni ja kyrpäni sojotti nyt jo aivan kovana housuissani. "Sen tanssin kyllä tahtoisin ottaa uusiksi." Carita sanoi unelmoiva ilme äänessään. "Se oli jotakin aivan ihanaa." "Minäkin pidin Sepon kanssa tanssimisesta oikein kovasti. Lattialla vain oli hieman tungosta." Raijakin jatkoi samasta aiheesta. Ajatukseni harhailivat tanssien kokemuksissa. Miten ihmeessä saisin tunnelman samalle asteelle heidän kumpaisenkin kanssaan. Näin jo itseni vuoteessa näiden kahden kauniin nuoren naisen kanssa. Yhteen kietoutuneina ja alastomina. "Mitäs mieltä te olette anaaliseksistä." kysyi Carita yhtäkkiä ja sai ainakin minut hetkeksi hämilleni. "Minä ainakin pidän siitä, että mies tunkee kovan elimensä peräaukkooni. Se on jotenkin niin eläimellisen irstasta, että sellainen saa minut aivan hillittömän himon valtaan." "En ole koskaan kokeillut." sanoin "Saattaisi tuntua kiihottavaltakin, jos puhtaudesta on pidetty huolta. Tiukka aukko se varmaankin olisi. Ainakin takaapäin naiminen on suosikkiasentoni, eikä kait sillä väliä ole kumpaanko reikään vehkeensä työntää. Entäs sinä Raija?" "En tiedä. Usein itseäni hyväillessäni painelen sormella pyllynreikää, mutta en ole työntänyt mitään sinne sisälle. Minulla on niin vähän kokemuksia miesten kanssa, että ei ole vielä ollut tilaisuutta kokeillakaan." Raija lopulta sanoi posket punaisina. Ilmeisesti ajatus tuntui hänestäkin kiihottavalta. Kuvittelin jo mielessäni miten levittäisin Raijan ihania pakaroita ja työntäisin kuumaa kyrpääni milli milliltä hänen tiukkaan anukseensa. Huh, sain melkein ajatuksesta orgasmin. "Minä ainakin haluan kokeilla seksissä kaikkea mahdollista. Ja mahdotontakin." Carita lisäsi ja puristeli samalla pystyjä rintojaan puseron päältä. "Olen aina esimerkiksi halunnut esittää Strip-Teasea. Minussa on kai hieman itsensäpaljastajan vikaa. Kai meissä kaikissa on. Tykkään nimittäin siitä, kun saan näytellä itseäni ja joku on katselemassa." "Miehet ilmeisesti ovat sitten synnynnäisiä tirkistelijöitä. Ainakin kaikki tuntemani miehet pitävät katselemisesta, joko salaa tai julkisesti. Tirkistellään naisia kaduilla ja uimarannoilla. Jos vaikka edes vilahdukselta näkisi jotain peitettäväksi tarkoitettua." kerroin omista kokemuksistani. "Itsekin nautin katselusta. Esimerkiksi Srippausesityksestä. Varsinkin rohkeammasta kuin mitä Suomen ravintoloissa on sallittua. Kerran satuin paikalle, kun joku nainen onanoi puistossa. Ei minulla ollut tarkoitus jä ädä siihen tirkistelemään, mutta tilanne oli niin herkullinen, etten voinut jättää sitä käyttämättä." jatkoin ja kerroin yksityiskohtaisesti muutama vuosi sitten sattuneesta tapauksesta. "Siinä sitten seisoin, kaikki kaksi, ja tuijotin naisen runkkausta orgasmiin saakka." "Voisinko minä esittää teille srippausnumeron?" kysyi Carita huoahtaen ja kohottautui samalla tuolistaan. "Sellaisen rohkeamman puoleisen. Se voisi olla teistäkin kiihottavaa." "Sinulla taitaa jo nyt olla liian vähän vaatteita riisuttavaksi." nauroi Raija ja painautui entistäkin tiiviimmin kylkeäni vasten. Vein käteni hänen selkäänsä pitkin pyllynvaolle, jota painelin sormella hameen läpi. Raija työnsi takapuoltaan kättäni vasten ja jatkoin pusertelua kiihkeästi odottaen Caritan esitystä. Carita nousi nojatuolista ja alkoi keinutella vartaloaan musiikin tahdissa. Hänen pitkät tummat hiuksensa valuivat vapaina pitkin selkää. Carita hyväili itseään puvun päältä ja hänen liikkeensä olivat täynnä pidäteltyä himoa. Hän avasi pukunsa vetoketjun, pudotti sen lattialle ja kääntyi meihin selin. Caritan pylly oli todella hyvän muotoinen. Hän keinutti takapuoltaan meidän edessämme vain sukkanauhaliivit ja ohuet nailonsukat yllään. Hän kääntyi ja tuijotin musiikin tahdissa pomppivia kiinteitä tissejä. N ännit olivat paisuneet koviksi ja Carita puserteli rintojaan ilmeisen kiihottuneena. Katsoin hänen jalkoväliinsä ja huomasin pillun peittona olevien karvojen kostuneen kiiman nesteistä. Raija avasi vetoketjun ja pujotti kätensä housuihini, ottaen kullini varresta kiinni kovalla otteella. Vedin hänen hamettaan ylemmäksi ja pujotin käteni selän taitse hänen pikkupöksyihinsä. Hyväilin sormella piukkaa pyllynreikää ja työnsin välillä pidemmälle kohti kosteata pillua. Raijan vittu oli jo aivan litisevän märkä ja vetelin sormella pikin vakoa, välillä klitorista härnäten. Carita oli alasti. Hän pyöritti pyllyään aivan edessämme ja hyväili samalla rintojaan. Hänen nänninsä törröttivät kovina ja houkuttelevina rintojen keinahdellessa hänen tanssiessaan. Raija avasi housuni ja laski ne saman tien nilkkoihin. Kyrpäni sojotti kohti kattoa kiimatipan kiiltäessä sen päässä. Riisuin Raijan puseron ja hameen hänen vetäessä samalla paitaani pois. Vihdoin olimme kaikki alasti. Istuin sohvalla jalat levällään Raijan runkatessa kovaa elintäni ja puserrellessaan kiveksiäni. Sormeni oli Raijan pillussa ja puristelin toisella kädelläni samalla hänen nännejään. Carita tuli peruuttaen lähemmäksi. Hän pyllisti edessäni ja levitti käsin pyllynpuoliskoitaan. Näin ryppyisen anuksen ja sen alapuolella kosteana kiiltelevän avonaisen pillun. Carita pujotti sormen pilluunsa ja levitteli häpyhuulia aivan silmieni edessä. Ojensin käteni ja hyväilin hänen pakaroitaan. Painelin sormellani pyllynrei kää Caritan vatkatessa pilluaan. "Onko Raija sinulla mitään rasvaa. Haluan saada kyrpää perseeseen." Carita sanoi kiimasta huohottaen. Raija nousi ja haki kylpyhuoneesta purkin Niveaa. Hän rasvasi sormensa ja alkoi voidella Caritan peräaukkoa. Otin itsekin rasvaa työnsin sormeni tiukkaan reikään. Voitelimme Caritan anuksen hyvin, sillä se tuntui todella tiukalta. Kaluni olisi pian elämänsä puristuksessa. Carita pyöritti pyllyään kiimaisena ja vatkasi samalla sormillaan vittuaan, jonka mahlat valuivat jo hänen reisilleen. "Laitetaan se sisään." Carita vaati ja alkoi laskeutua kohti kulliani. Raija otti kalustani kiinni ja ohjasi sen Caritan pyllynreijälle. Hitaasti Carita laskeutui alemmaksi ja kyrpä upposi anukseen. Se oli todella tiukka, mutta viimein kaluni oli juurta myöten Caritan perseessä. Carita liikutteli itseään hitaasti istuessaan sylissäni kulli suolessaan. Raija polvistui hänen eteensä ja alkoi nuolla Caritan märkää pillua kiimoissaan. Carita ratsasti rajusti ja laukesi melko nopeasti. Sitten tuli minulta. Tunsin miten sperma ryöppysi perseeseen ja pussini pusertuivat tyhjiksi. Sykäykset jatkuivat ja jatkuivat. Ja Carita sai taas. "Nyt on minun vuoroni." Raija valitti ja paneutui selälleen lattialle. Hän makasi edessämme jalat levällään, runkkasi pilluaan ja puserteli rintojaan. Carita laskeutui hänen jalkojensa väliin ja imi Raijan klitorista, joka oli paisunut suureksi. Raija kiemurteli hänen käsittelyssään ja Carita nuoli vittua ahnaasti. Niin sai Raijakin orgasminsa. Makasimme kaikki lattialla raukeina huohottaen. Levättyämme hetken nousimme ylös ja menimme suihkuun. Pesimme toisiamme ja kiihotuimme uudestaan. Hyväilin kahta kaunista naista ja nautin suihkuavan veden virkistävästä vaikutuksesta. Saippuoituamme ja huuhdeltuamme toisemme, kuivasimme ja menimme alastomina takaisin olohuoneeseen. Raija sekoitti uudet paukut ja istuuduimme sohvaan nauttimaan juomista ja toisistamme. Raija ja Carita suutelivat minua ja toisiaan. Pitelin kumpaakin tyttöä vyötäröltä ja vedin sieraimiini heidän tuoksujaan. Carita painoi päänsä syliini ja otti jäykistyvän kaluni suuhunsa. Hän imi ja näykki terskaa ja upotti kullin syvälle nieluunsa. Raija puserteli pallejani ja työnsi sormeaan peräaukkooni. Oli mahtava tunne, kun kaksi kaunista naista antoivat täydellisen käsittelyn paisuneelle elimelleni. Tytöt olivat taas valmiita, ja kyrpäni oli kovana Caritan huulien välissä. "Minäkin haluan kokeilla, miltä tämä tuntuu pyllynreijässä." Raija sopersi ja tarttui kyrpääni. "Mene lattialle kontillesi, niin laitetaan rasvaa. Se tuntuu aivan ihmeellisen hyvältä." sanoi Carita ja otti Niveapurkin pöydältä. Raija laskeutui lattialle eteemme ja nosti pyllynsä pystyyn samalla kun nojasi kyynärpäillään lattiaan. Rasvasimme Raijan pyllyä hitaasti ja hellästi. Carita levitti rasvaa kulliinikin, jotta luisto olisi heti hyvä. Työnsin kaluni hitaasti Raijan avautuvaan peräaukkoon niin syvälle kuin pääsin. Aloin hitaasti työnnellä edes takaisin tiukassa aukossa. Rasvan ansiosta kyrpä luisti helposti sisään ja ulos. Carita oli polvillaan vieressämme ja katseli silmät kiiluen, kuinka kullini upposi Raijan perseeseen. Carita runkkasi pilluaan ja puserteli kiveksiäni. Painoin syvälle ja hartaasti. Tunsin, että nyt kestäisin pitempään laukeamatta. Raija painoi pyllyään taaksepäin ja Carita levitteli pakaroita erilleen, jotta näkisi paremmin. "Nussi pilluakin." Raija pyysi ja vedin hitaasti kalun anuksesta ja työnsin sen yhdellä rajulla liikkeellä Raijan vitun pohjaan. Työntelin nyt todella rajusti, sillä tunsin, että lasti oli tulossa. Raija vastasi työntöihini ja vikisi hiljaa nautinnosta. Carita työnteli sormeaan Raijan rasvattuun pyllynreikään ja silloin minulta tuli. Jo toisen kerran tänä iltana purkasin spermalastini. Raijakin sai rajun orgasmin ja valahti mahalleen lattialle. Kaluni solahti ulos nesteitä valuvasta vitusta ja ruiskin loput spermat Raijan pakaroille. Heittäydyin selälleni Raijan viereen kullini lotkahtaessa puolivelttona reidelleni. Carita tuli myös viereemme ja tarttui puolikovaan kulliini. Hän runkkasi sen hellästi taas kovaksi. "Minä jäin vielä ilman" Carita huohotti saatuaan kyrpäni jälleen seisomaan. "Haluan tämän sisääni nyt heti." Hän laskeutui hajareisin päälleni ja aloitti rajun ratsastuksen kullillani. Hänen rintansa pomppivat kiihottavasti nännien tököttäessä kovina. Carita laukesi nopeasti räjähtävällä voimalla ja retkahti hervottomana päälleni. Kyrpäni oli yhä jäykkänä Caritan sisällä. Liikutin lantiotani häntä vasten ja Carita vastasi työntöihini. Raija tuli viereemme ja hyväili meitä molempia hellästi. Hän toi pillunsa aivan kasvojeni eteen ja levitti häpynsä nuoltavakseni. Imin Raijan pillua ja nussin Caritaa altapäin pitkillä työnnöillä. Caritakin kurotti nuolemaan Raijan märkää vittua ja pian saimme orgasmit melkein yhtä aikaa. Hikisinä kävimme vielä suihkussa ja menimme Raijan vuoteeseen. Nukahdimme kaulakkain ja tyydytettyinä. 2.LUKU Heräsin aamulla kahvin tuoksuun, kun Raija kantoi tarjotinta vuoteeseen. Caritakin heräsi ja nautimme alastomina aamiaisen. Raija katseli koko ajan puoliksi velttona reidelläni lepäävää kulliani ja nuoleskeli vähän väliä huuliaan. Sitten hän nousi sängynreunalta ja työnsi minut selälleni. Raija otti marmeladikulhon ja kaatoi sen sisällön jalkojeni väliin. Sitten hän alkoi nuolla hilloa kalultani ja palleiltani ja hetkessä oli kyrpä jälleen juhlakunnossa. Se paisui aivan uskomattomiin mittoihin ja luulin, e ttä terska pian räjähtää. Caritakin söi marmeladia naama tahraisena. Tytöt suutelivat välillä toisiaan ja jatkoivat taas kullini käsittelyä. Onneksi minulla oli lievä krapula, muuten olisi mälli jo lentänyt suoraan tyttöjen kasvoille. Raija nousi hajareisin päälleni pylly minuun päin ja levitti sormilla pilluaan. Carita ohjasi kyrpäni Raijan vittuun ja taas alkoi hurja ratsastus. Katselin kuinka kaluni upposi Raijan märkään aukkoon. Carita runkkasi Raijan pyllynreikää ja työnsi sormeaan sinne sisälle. Raijan pillu puristeli tiukasti kaluni varrella ja hän sai pian orgasmin. Raija nousi päältäni ja Carita otti hänen paikkansa. Carita ratsasti hitaammin ja nautinnollisemmin. Hän imi pillullaan kaluani syvemmälle. Puristelin hänen rintojaan ja nipistelin nännejä, jotka sojottivan pystyssä. Kullini pää tökki Caritan kohdunsuuta ja laukesimme molemmat yhtä aikaa. Makasin selälläni vuoteella. Carita toisella ja Raija toisella puolellani. Tunsin oloni todella kuninkaalliseksi, enkä olisi tahtonut millään lähteä. Mutta pakko on Sakarin tanssia, kun soitetaan. Nousimme vuoteesta ja menimme keittiöön lopettelemaan aamiaisemme. Olimme kaikki edelleenkin alasti ja oli mukava seurata tyttöjen keikkuvia tissejä heidän siinä puuhaillessaan. Caritan tiskatessa astioita menin makuuhuoneeseen pukeutumaan. Raija seurasi minua ja halasi tiukasti keskellä lattiaa. "Tulisitko illalla pienelle haukkapalalle. Joisimme hieman viiniä, keskustelisimme ja viettäisimme rauhallisen koti-illan." hän ehdotti epävarmasti. Ajattelin asiaa ja tulin siihen tulokseen, että viettäisin Raijan kanssa enemmän kuin mielelläni rauhallista koti-iltaa kahdestaan. "Kyllä se sopii. Mihin aikaan tulisin?" "Olisiko puoli kahdeksan liian aikaisin?" Raija ehdotti ja sanoin sen sopivan mainiosti. Minulla olisi hieman puuhaa päivällä työn merkeissä, mutta illalla olisin taas vapaa. Maanantaina aloittaisin vasta puolilta päivin, joten ei haittaisi, vaikka menisi hieman myöhemmällekin. Kävin sanomassa Caritalle heit ja halasin häntä hellästi. "Oli ihana yö. Voisimme ottaa vaikka uusiksi piankin. Ihan kahdestaan. Sopiiko?" hän supatti korvaani. "Tottakai sopii. Soitellaan, jookos." kuiskin takaisin ja hän sipaisi ohimennen kädellään jalkoväliäni. Toivoin todella, että tapaisimme pian, sillä en ole hetkeen tavannut niin kiihottavaa naista, kuin Carita. Menin eteiseen ja kiskoin päällysvaatteet ylleni. Raija tuli saattelemaan minua. Hän oli jo pukenut väljän kotiasun ylleen ja näytti hyvin suloiselta siinä eteisessä seistessään. "Nähdään puoli kahdeksan maissa." hän sanoi niin hiljaa, ettei Carita kuulisi. "Nähdään." vastasin ja annoin hänelle kevyen suukon pehmeille huulille. "Illalla. Hei." Kotiin saavuttuani kävin suihkussa ja menin hetkeksi nukkumaan. Seksikkäät unet kuitenkin häiritsivät lepoani, enkä nukkunut kuin tunnin verran. Nousin ylös ja aloitin työnteon. Minun olisi huomenna mentävä suunnittelemaan erään pienemmän huonekalutehtaan ATK-järjestelmää. Systeemiin liitettäisiin CAD-piirtäminen huonekalujen suunnittelua varten, mikä olikin erikoisalaani. Tehtäväni olisi tutkia tehtaan tarpeet ja laatia niiden pohjalta tarjouspyynnöt eri toimittajille. Tarjousten perusteella sitten tehtäisiin lopulliset hankintaratkaisut. Tiesin, että vastuuni olisi suuri, sillä kellään yrityksessä ei ollut aikaisempaa kokemusta tietokoneista. Yllä ttävän monet, varsinkin pienemmät firmat, ovat juuri nyt hankkimassa ensimmäisiä mikrojaan ja tarvitsevat siinä aina asiantuntijan apua. Siksi erilaisia konsultti-yrityksiä onkin noussut kuin sieniä sateella. Työskentelin pääasiassa yksin. Joskus pyysin virka-apua eräältä kollegaltani, jolla oli isompi konsulttifirma Etelä-Suomessa. Kun tekee töitä omalle yritykselle, voi vapaammin valita työaikansa. Siksi minullakin oli melkein aina töitä kotona, joko iltaisin tai viikonloppuisin. Saatoin tietokoneellani olla yhteydessä moniin tietopankkeihin kotoa käsin ja antaa samalla asiakkailleni puhelinneuvontaa, josta tietenkin veloitin kohtuullisen taksan mukaan. Sain pääosin suunnitelmani valmiiksi ja sammutin koneeni. Menin keittiöön ja laitoin pienen välipalan, jonka hotkaisin nopeasti. Ehtisin vielä käydä lenkillä ja suihkussa, ennen Raijan tarjoamaa iltapalaa. Puin pikaisesti ulkoiluvaatteet ylleni ja venyttelin eteisessä ennen lähtöä. Olin ottanut tavakseni käydä lenkillä niin usein, kuin vain töiltäni ehtisin. Se oli jonkinlaista vastapainoa tietokoneen ja tärkeilevien ihmisten seurassa istumiselle. Minulla oli oma vakituinen reittini, jonka juoksin. Matkaa puiston takaa ja joenvartta pitkin takaisin asunnolleni tuli noin viisi kilometriä. Sopiva matka harrastajahölkkääjälle. En pitänyt mitään erityistä kiirettä, vaan lönköttelin rauhassa ja sain samalla aikaa ajatella näiden muutaman päivän tapahtumia. Olin kohdannut kaksi todella seksikästä naista ja olin varma, että vielä joutuisin tekemään valinnan heidän välillään. Mutta se olisi sen ajan murhe. Pääsin hengissä kotiin juosulenkiltäni ja heitettyäni hikiset verkkarit pesukoneeseen menin suihkuun ja pesin itseni huolellisesti. Ajoin parran ja menin olohuoneeseen kuivattelemaan kosteata ihoani. Tein Bacardista ja Colasta ryypyn ja istahdin TV-tuoliini sitä siemailemaan. Käänson kaukosäätimellä TV-vastaanottimen päälle ja seurasin toisella silmällä jotain poliisisarjaa. Olin oikeastaan iloinen, että Raija kutsui minut luokseen tänä iltana. Muuten olisin kai istuskellut yksinäni ja katsonut kaikki ohjel mat telkkarista ennen nukkumaan menoa. Nyt oli jotakin, mitä odottaa tulevalta illalta. Tällaista yksin istumista oli elämäni viime aikoina ollutkin. En ollut saanut Sirkkaa mielestäni, vaikka olin yrittänytkin. En ollut koskaan ollut mikään seikkailija, vaan silloin kun seurustelin jonkun naisen kanssa, en harrastanut muita suhteita siinä sivussa. Sirkka oli ihan toista maata. Hänellä oli paljon kavereita, enkä ollut ollenkaan varma, etteikö hän olisi jonkun kaverinsa kanssa käynyt naimassakin. Sirkka oli niin eläväinen ja välitön, että se saattoi hyvinkin olla mahdollista. Minähän siitä joka tapauksessa olisin viimeisenä tiedon saanut. Tänä iltana olisi kuitenkin parasta haudata synkät ajatukset ja olla valmiina Raijaa varten. Tyhjensin lasini ja menin pukeutumaan. Menin taksilla Raijan asunnolle ja soitin ovikelloa tasan puoli kahdeksalta. Täsmällisyys on valttia, ajattelin. Ovi avautui ja Raija päästi minut sisälle. Eteisessä hän antoi kevyen suukon ja auttoi takkini yltäni naulakkoon. "Tervetuloa. Ole kuin kotonasi." Hän toivotti. "Astu peremmälle ja tee olosi kotoisaksi. Käyn vielä keittiössä. Ruoka on kohta valmista. Sekoita vaikka paukku itsellesi sieltä kaapista. Minä tulen ihan pian." Raija touhusi kuin parempikin kestitsijä. Menin olohuoneeseen, jonne Raija oli kattanut pöydän kauniisti valmiiksi. Kynttilät paloivat ja pehmeä musiikki kaikui vaimeasti taustalla. Menin baarikaapille ja sekoitin itselleni ryypyn. Istahdin nojatuoliin ja ihastelin taas Raijan hyvää makua huonetta sisustettaessa. Valaistus oli himmeä ja kohdistettu muutamiin arvotauluihin, joita riippui näennäisen huolimattomasti seinillä. Huonekalut olivat ajattoman tyylikkäät ja mukavan käytännölliset. "Ole hyvä ja käy aterialle." sanoi Raija kantaessaan ruokia pöytään. Istuimme vastatusten pienen ruokapöydän ääreen ja katsoimme toisiamme. "Kaataisitko sinä viinin. Minä en osaa tehdä oikeastaan muuta kuin pizzaa, mutta se onnistuukin sitten aina." Raija oli turhan vaatimaton, sillä kaikki näytti todellakin herkulliselta. "Ota salaattia. Se on terveellistä." "Kiitos. Ainakin tuoksut ovat makuhermoja hiveleviä." kehuin sapuskoita ja leikkasin pizzasta ison palan lautaselleni. "Minä en juurikaan syö muuta kuin pikaruokaa ja senkin usein kylmänä. Edustuslounailla sattuu joskus pääsemään lämpöiseenkin ruokaan käsiksi, mutta niitä osuu kohdalle kuitenkin aika harvoin." "Meillä on onneksi työmaaruokailu. Muuten näkisin varmaankin nälkää." Raija selitteli ja otti lisää salaattia. Syödessämme juttelimme pääasiassa työasioista ja harrastuksistamme. Tunsin, että Raijan kanssa oli mukava keskustella ja tulimme hyvin toimeen. Tästä saattaisi jopa kehittyä jotakin tärkeääkin ja sitä juuri halusinkin. Ruoan kanssa joimme viiniä ja kynttilöiden lepatus pöydän yllä antoi oman romanttisen tunnelmansa. Syötyämme Raija keräsi astiat pois ja kannoimme ne yhdessä keittiön puolelle. Ne saisivat kuulemma odottaa huomiseen. Nyt ei viitsisi tiskata. Palasimme olohuoneeseen ja Raija kaatoi meille konjakkia. Istahdin nojatuoliin ja luvan saatuani sytytin savukkeen. Vasta neljäs tänään. Olin yrittänyt päästä eroon pahasta tavastani, mutta se oli vaikeampaa kuin uskoisikaan. Polttelin ja nautin konjakista Raijan kertoessa viimeisimpiä kaskuja firmastaan. "Käyn vaihtamassa hieman kotoisampaa vaatetta ylleni. Ota toinen konjakki ja kaada minullekin. En viivy kauaa." Raija sanoi ja poistui kylpyhuoneeseen. Nousin ja kaadoin molemmille konjakkia laseihin ja vein ne nojatuolin vieressä olevalle pikkupöydälle. Istahdin taas alas ja sytytin vielä toisen tupakan. Samassa Raija tulikin. Hän oli vaihtanut ylleen mustan, läpinäkyvän yöviitan. Erotin hänen alastoman vartalonsa selvästi eteisen valoa vasten ohuen kankaan läpi. Hän asteli lantio keinahdellen luokseni ja istui muitta mutkitta syliini. Kiedoin käteni hänen ympärilleen ja suutelin häntä suoraan suulle. Raija vastasi suudelmaan ja hyväili hiuksiani hellästi. Raotin hänen yöviittaansa ja paljastin ihanat pystyt rinnat, joiden kärjet jo sojottivat kovina. Hivelin hellästi kämmenellä rinnan kaarta ja pyöritin sormea nännin ympärillä. En voinut vastustaa kiusausta, vaan otin nännin suuhuni ja imin sitä varovasti. Toistin saman tempun toisellekin rinnalle ja Raijan hengitys tiheni kiihottuneesti. Avasin hänen takkinsa ja otin rinnat kouriini. Pusertelin ja nipistelin nännejä sormieni välissä. Raija avasi paitani ja kiskoi sen pois yltäni. Hän hiveli rintani karvoitusta ja puserteli nännejä sormiensa välissä. Raija pudottautui polvilleen lattialle jalkojeni väliin ja riisui viittansa. Alastomana hän avasi vapisevin käsin housuni. Nostin takapuoltani, kun Raija veti housut pois jaloistani. Kyrpäni sojotti kohti kattoa suureksi paisuneena ja valmiina rakasteluun. Raija painoi poskensa kalulleni ja veti hitaasti esinahkaa paljastaen punaisen, muhkean terskan. Hän lipoi kaluani kuin tikkukaramellia ja upotti välillä pään kokonaan huuliensa väliin. Hän imi kyrpääni ja upotti sen syvälle kurkkuunsa. Raija lipitti kielellään terskani jokaisen kohdan ja puserteli kämmenellään paisuneita pallejani. Sormi hyväili hellästi pyllynreikääni ja vapisin sunnattomasta nautinnosta. Tunsin, että laukeaisin pian hänen suuhunsa ja vedin kaluni etäämmälle. Vedin Raijan mukanani ylös ja suutelimme kiihkeästi. Nostin tuon alastoman naisen syliini ja kuin elokuvissa kannoin hänet makuuhuoneeseen ja laskin varovaisesti vuoteelle. Menin hänen viereensä ja suukottelimme toisiamme hellästi. Laskeuduin alemmaksi ja imin taas pystyjä nännejä. Alemmaksi ja nuolin hänen napaansa. Alemmaksi kunnes olin kiihottavien tuoksujen keskellä hänen reisiensä välissä. Tuijotin kosteta vakoa vaaleiden karvojen peitossa. Mitään niin kaunista ei varmaankaan ole olemassa, kuin naisen kiihotuksesta kostea pillu, joka odottaa vain kovaa kalua sisäänsä. Levitin varovasti sormillani häpyhuulia erilleen. Painoin kieleni huulille ja livoin hitaasti ylemmäksi kohti klitorista. Kieleni tunnusteli aukon reunoja ja saavutti pienen herneen kokoisen nyppylän pillun yläosassa. Lipsuttelin klitorista ja välillä otin sen huulieni väliin imien hellästi. Työnsin keskisormeni märkään aukkoon ja hieroin emättimen yläosaa samalla kun nuolin ja imin paisunutta nyppylää. Raija huohotti ja nosti vittuaan kasvojani vasten. "Oi kun tuntuu hyvältä. Minulta tulee kohta." hän huokaisi ja jatkoin pillun käsittelyä. Työnsin toisenkin sormen märkään vittuun ja runkkasin kielelläni paisunutta klitorista. "Ah nyt, nyt. Se tulee. Voi kulta se tulee." Raija huudahti ja laukesi samalla pyllyään kieputtaen. Sormeni oli yhä syvällä hänen sisällään ja nuolin ahnaasti pillua. Hän hervahti liikkumattomaksi vuoteelle ja nousin ylemmäksi. Pyyhkäisin pillun nesteistä märät kasvoni hänen vatsaansa ja painoin pääni rintojen väliin. "Voi Seppo. Se oli todella ihanaa. Paina kalusi sisääni. Haluan sitä. Syvälle." Raija sopersi ja nousin käsivarsieni varaan nojaan. Levitin sormilla pillun huulia ja työnsin kivikovan kullini hitaasti tuohon ihanaan aukkoon. Painoin vähä vähältä syvemmälle, kunnes terskan pää tökki kohdunsuuta. Raija nosti jalkansa selkääni ja pillu avautui kaluni ympärillä. Liikutin kullia hitaasti edes takaisin liukkaassa vitussa Raijan vastatessa työntöihini. Laukeamiseni oli aivan lähellä ja tunsin, että Raijakin saisi pian. Painelin niin tiheään kuin pystyin ja pusersin spermani Raijan pillun syvyyksiin. Raija laukesi yhtä aikaa ja vapisimme molemm at mahtavan tunteen vallassa. Makasin Raijan päällä puoliksi veltostunut kalu yhä hänen sisällään. Annoimme hengityksen tasaantua ja nautimme läheisyydestä, jonka voi kokea vain ihanan yhdynnän jälkeen. Kierähdin selälleni ja Raija painautui kainalooni ja veti peiton päällemme. Nukahdimme onnellisina ja tiesin, että tyttö olisi minulle tärkeä. Tunsin Raijaa kohtaan jo näinkin lyhyen tuttavuuden jälkeen syvää kiintymystä. Aika näyttäisi, mihin tämä kaikki kehittyisi. Seuraava viikko töissä olikin sitten todella kiireinen. Tein pitkää päivää, enkä tavannut Raijaa kuin pari kertaa ohimennen. Olimme sentään ehtineet vaihtaa muutaman sanan ja huomasin Raaijankin ikävöineen minua. Se nosti hieman itsetuntoani, joka oli aika tavalla pohjalukemissa Sirkan tempauksien jälkeen. Kumma, etten ollut ajatellut Sirkkaa enää vähään aikaan. Olin ilmeisesti pääsemässä sen yli ja voisin ehkä taas alittaa elämisen. Perjantaina tullessani kävellen asuntoani kohti, näin Caritan, joka oli menossa kadun toisella puolella samaan suuntaan. Hänkin huomasi minut ja kättään heilauttaen juoksi kadun yli luokseni. "Missäs olet luuhaillut, kun ei sinua ole näkynyt mailla ei halmeilla?" Carita kysyi hengästyneenä. "Sinunhan piti soitella minulle." hän jatkoi syyttävä sävy äänessään. "Töitä, töitä, töitä." vastasin ja hymyilin muka kiireisen näköisenä. "Onneksi niitä piisaa, sillä yksityisyrittäjän on tehtävä huomattavasti pidempää päivää, kuin toisen leivissä olevan duunarin." "Kai sinulla olisi sen verran aikaa ollut, että olisit voinut puhelimella pirauttaa. Sehän ei vie kuin muutaman minuutin." jatkoi Carita moitteitaan. "Minne muuten olit menossa?" "Kotiin vaihteeksi. Ajattelin aloittaa aikaisen viikonlopun ja jättää työasiat hetkeksi mielestäni. Entäs itse. Et sinäkään ole soitellut. Yhtä hyvin puhelin toimii sieltäkin päin." "Toimii, toimii. Ja olen minä yrittänytkin, mutta sinun tyhmälle puhelinvastaajallesi en viitsi mitään viestejä jättää." "En ole juurikaan kotona käynyt. Melkein tien päällä koko ajan." "Kuule. Onko sinulla juuri nyt mitään ihmeempää puuhaa. Ajattelin vain, että josko lähtisit katsomaan millaisessa luukussa minä asustelen. Voisimme vaikka myöhemmin lähteä haukkaamaan pienet iltapalat lähikuppilaan. Mitä sanot." Carita pyyteli, enkä hienona miehenä voinut mitenkään kieltäytyäkään. "No ei minulla ole enää mitään tälle päivälle. Voisin aivan hyvin lähteäkin." sanoin ja suunnistimme Caritan asunnolle. Hän asui ihan lähellä keskustaa, eikä matkaa ollut kuin kivenheitto minun asunnolleni. Nousimme hissillä ylös ja astuimme Caritan pesään. "Tervetuloa matalaan majaani. Heitä ylimääräiset vaatteet naulakkoon ja astu peremmälle." Carita toivotteli. "Ottaisitko paukun työpäivän päätteeksi?" hän kysyi ja opasti minua kädestä pitäen olohuoneen mukavimpaan tuoliin. "Voisinpa tuota ottaakin." sanoin ja istahdin nojatuolin uumeniin. "Voit sitten tehdä siitä aika tavalla vahvan, sillä koko viikko on ollut yhtä hullunmyllyä." "Vahva tulee." Carita sekoitti meille ryypyt. Hän toi lasin kouraani ja istui nojatuolin käsinojalle. "Kippis ja kulaus." "Kippis." sanoin ja imaisin puolet juomasta kerralla kurkkuuni. "Ah. Kylläpä terästää olotilaa kummasti." "Kuule Seppo. Olen koko viikon ajatellut viime viikonloppua. Meillä oli todella ihanaa kolmestaan." Carita kertoi haaveellisena. "Haluaisitko kokeilla minun kanssani kahden jotakin vastaavaa." hän kysyi suoraan ja olin vähällä saada juoman väärään kurkkuun. "Voisin näyttää sinulle sellaista, mitä et varmaankaan ole koskaan kokenut." "Mitä sinulla on mielessäsi." kysyin ja unelmoin jo jostain erikoisesta seksikokemuksesta. "Oletko koskaan filmannut videokameralla?" "Kyllä minä joskus olen kokeillut, vaikka en omia vehkeitä omistakaan. Nauhuri minulla kyllä on, mutta ei kameraa. Mitä sitten?" "Voisitko kuvata minua?" "Miksei." sanoin ja ihmettelin, mitä Carita oikein aikoi. "Haluaisin saada itseni nauhalle. Esittäisin kameralle jotakin seksikästä. Alasti. Kuvaisitko sinä sen?" hän kysyi ja odotin mielenkiinnolla, mitä tästä vielä kehittyisi. "No missä sinun kamerasi on. Saat ensiksi hieman näyttää miten se toimii. Kyllä minä kuvaan mielellänikin sinun esityksesi." sanoin ja Carita kävi kaapista hakemassa uudehkon videokameran. Hän näytti minulle päällisin puolin laitteen toiminnan ja otin muutaman koeotoksen. Katsoimme kokeilun tulokset TV:stä ja hyvinhän tuo onnistui, vaikka käsi olikin hieman tärissyt. Carita sekoitti uudet ryypyt ja tuli viereeni istumaan. "Hyvinhän se käy. Laita uusi kasetti kameraan sillä aikaa kun käyn hieman valmistautumassa. Ilmoitan sitten, kun saat laittaa kameran käyntiin. Jookosta. Kaada itsellesi vielä ryyppy ja odota vähän." Carita sanoi ja poistui makuuhuoneeseen. Tein itselleni tukevan paukun, sillä minusta tuntui, että tarvitsen sitä vielä. Laitoin samalla stereot päälle ja valitsin levytelineestä tunnelmaan sopivaa musiikkia. Mietin millaisen esityksen Carita näyttäisi kameralle. En ollut varma halusiko Carita esittää kameralle vai minulle, vai halusiko hän vain näyttää itseään. "Oletko valmis?" Carita huikkasi makuuhuoneesta. "Valmista on." "Käynnistä kamera ja kuvaa koko ajan. -läkä unohda lähikuvia, sillä niitä on kiva katsella jälkeenpäin." Nostin kameran olkapäälle ja painoin käynnistysnappulaa. Tähystin makuuhuoneen ovelle, kun se avautui. Carita astui huoneesta melkein alastomana. Hänellä oli vain lyhyt läpinäkyvä yöpaita päällään ja pienen pienet tangat jalassaan. Hän asteli hitaasti ja lanteitaan hekumallisesti keinutellen sohvan luo. Carita hyväili itseään yöpaidan päältä ja pujotti kätensä alushousuihin. Nyt käsitin, millainen tästä showsta tulisi ja omat housuni alkoivat tuntua ahtailta. Carita istuutui sohvalle ja riisui hitaasti yöpaitansa. Hän puserteli rintojaan ja nipisteli paisuvia nännejä. Otin lähikuvaa noista kauniin muotoisista tisuista ja hänen hekumallisista huulistaan. Carita pujotti taas kätensä alushousuihin ja näin ohuen kankaan läpi, miten sormi upposi pilluun. Otin lähikuvaa ja kullini seisoi niin kovana, että pelkäsin housujeni repeytyvän paineesta. Carita lojui sohvan reunalla jalat levällään käsi syvällä housuissa. Hän kiemurteli alushousut jalastaan ja filmasin kosteana kiiltelevää vittua suurennuksella. Carita levitti pillunsa kameran eteen ja minä kuvasin. Hän nousi ylös sohvalta ja lähti makuuhuoneeseen takapuoltaan veikeästi pyörittäen. Menin perässä kamera käyden ja kuvasin hänen ihanaa pyllyään. Hän heittäytyi selälleen vuoteelle ja hyväili itseään joka puolelta. Carita makasi jalat levällään ja kurotti yöpöydän laatikolle. Hän avasi laatikon ja otti sieltä aivan kyrvän muotoisen hieromasauvan. Carita huokaili ja hyväili tekopeniksellä rintojaan ja kovina tököttäviä nännejä. Hän vei sauvaa alemmaksi, kunnes painoi sen klitorikselleen ja hitaasti sisälle avautuvaan vittuun. Sauva meni helposti pohjaan asti ja Carita huokaisi syvään. "Aah. Tuntuu ihanalta. Ota lähikuvaa. Oh." Menin vuoteen jalkopäähän ja polvistuin lattialle, jotta pääsisin oikeaan kuvakulmaan. Zoomasin pillun koko ruudun kokoiseksi ja seurasin lähietäisyydeltä, kuinka tekomulkku liikkui sisään ja ulos Caritan likomärässä aukossa. Hän kääntyi vatsalleen sauva sisällää, enkä ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Sauva painui niin syvälle, että luulin sen katoavan sinne kokonaan. Meinasin ruiskauttaa spermat housuihini pelkästä katselemisesta. Carita veti sauvan ulos vitustaan ja painoi sen pyllynreijälle. Hitaasti kumikulli upposi peräaukkoon samalla kun hän runkkasi klitorista sormillaan. Anus venyi todella avoimeksi, sillä sauva ei ollut mitään pienintä sorttia. "Ooh. Pian tulee. Ah. Nyt. Nyt se tulee. Aaah." Carita sai orgasmin kameran edessä ja sauva luiskahti ulos pyllynreijästä hänen kouristellessaan nautinnon armoilla. Kuvasin vielä hetken aikaa ja sammutin sitten kameran. Pyyhkäisin hikeä otsaltani ja istahdin sängyn laidalle. "Sain mahtavan orkun. Kameran edessä poseeraaminen kiihottaa minua ihan valtavasti. Olen joskus laittanut kameran käyntiin ja runkannut sen edessä. Katsellessani nauhaa, olen onanoinut uudestaan." Carita tunnusti harrastuksistaan. "Oletko sinä koskaan esiintynyt filmillä?" "En ole." "Haluaisitko kokeilla? Voisin kuvata sinut samassa tilanteessa." "Enpä tiedä. Ei minulla ole mitään sellaista himoa näytellä itseäni. Varsinkaan kameran edessä." "Onhan sinulla kulli kovana. Vai? Runkkaat vain ja annat tulla spermat pihalle. Minä voin auttaa. Katsellan sitten nauhaa yhdessä jälkeen päin." "Antaa olla tällä kerralla." sanoin lähtiessäni olohuoneeseen kamera kainalossa. "Ehkä teenkin sen vielä joskus. Nyt en varmasti saisi edes kyrpää housuista, kun jo mälli lentäisi." Carita seurasi minua alastomana huoneeseen ja kaatoi meille uudet juomat. "Laita kasetti nauhuriin, niin katsotaan mitä siitä tuli." Kelasin nauhan, käynnistin videon ja avasin TV:n. Istuuduimme sohvalle katsomaan elokuvaamme. Olin jo nähnyt kaiken, mutta TV:stä se oli erilaista. Kyrpäni seisoi housuissani ja olin pakahtua himosta. Katsoin uudestaan Caritan leikin hieromasauvalla ja nyt se oli ehkäpä vieläkin kiihottavampaa, kuin sitä filmatessani. Carita avasi housuni ja päästi turvonneen kaluni vapauteen. Hän kumartui syliini ja antoi terskan liukua hitaasti ja kiusottelevasti kuumien huuliensa väliin. Hän puserteli pallejani samalla kun lutkutti suullaan kulliani, enkä kestänyt kauaa, vaan laukaisin lastini hänen suuhunsa. Luulin, että varpaistanikin lähtisi kynnet irti, niin syvältä tuli purkaukseni. Carita nieli sperman ja jatkoi kaluni imemistä. Kyrpä pysyi kovana ja hän nousi syliini istumaan selkä minuun päin. Tyttö ohjasi kaluni pillunsa ja istui kahvaan. Hän ratsasti kalullani rajusti ja pillun nesteet litisivät välissämme. Kyrpäni oli syvällä vitun uumenissa ja tökki aukon pohjaa. Pujotin käteni Caritan alle ja työnsin keskisormen hänen pyllynreikäänsä. Tunsin puristuksen sormessani ja Carita vikisi nautinnosta. Vein toisen käteni etupuolelta hänen pillulleen ja painon sormella klitorista. Runkkasin hänen klitoristaan sormi peräaukossa ja kyrpä syvällä vitun pohjassa. "Voi Seppo. Tuntuu mahtavalta. Sinulla on ihana kyrpä." "Sinulla on ihana vittu. Tuntuuko hyvältä kun runkkaan persettä?" "Tuntuu. Paina kovempaa. Pian tulee. Saatko sinä?" "Kohta. Kohta." ja samassa tunsin, että nyt lähtee. "Nyt. Tule. Laukea." Saimme yhtä aikaa. Carita vapisi sylissäni ja kyrpäni tyhjeni hänen pilluunsa. Vedin sormen pois pyllystä ja hän nojautui taaksepäin kalu yhä sisällään. "Se oli ihanaa. Sinä osaat käsitellä naista. Sain sellaisen orgasmin, että siihen en ole pystynyt itsekään." Carita huohotti ja kääntyi halaamaan minua lujasti. "Et sinäkään ole ollenkaan hassumpi." sanoin ja rutistin häntä rinnoista. "Hyvän muotoinen ja kokoinen ainakin." hän istui sylissäni lämpöisenä ja naiselta tuoksuvana. "Onko sinulla mitään unelmia seksistä?. Salaisia haaveita, joita haluaisit toteuttaa?" hän kyseli uteliaasti. "Tottakai. Kaikillahan haaveita on ja unelmia." "Mitä sinä yleensä kuvittelet, kun tyydytätä itseäsi. Vai runkkaatko sinä?" hän jatkoi uteluaan. "Pakkohan se on aina silloin tällöin antaa paineiden purkaantua. Joskus katson seksivideoita tai kuvia lehdistä. Ne yleensä riittävät." sanoin. "Mitäs haaveita sinulla on, kun olet niistä niin kiinnostunut?" "Olen aina kuvitellut, miltä tuntuisi saada monta miestä yhtä aikaa sisäänsä. Jokainen reikä kullia täynnä. Joskus kuvittelen nussivani montaa miestä ja työnnän samalla hieromasauvan vittuun ja perseeseen. Saan aina mahtavan orkun, kun runkkaan sillä tavalla." hän sanoi mitään häpeilemättä tai ujostelematta. Melkoinen nainen. "Joisitko kupin kahvia?" hän kysyi, enkä ollut ollenkaan sitä vastaan. Carita nousi ja meni keittiöön. Saatuaan kahvinkeittimen ladattua, hän tuli viereeni sohvalle. "Tule kanssani suihkuun." hän lauloi ja menimme kylpyhuoneeseen pesulle. Suihkutimme toisiamme, saippuoimme ja leikimme kuin lapset. Ihomme olivat saippuasta liukkaat ja oli hauska yrittää pitää toista otteessaan. Huuhdeltuamme kuivasimme toisiamme ja tunsimme taas kiihottuvamme uudestaan. Painauduin takaapäin Caritan vartaloa vasten ja vein käteni hänen pillulleen. Hän pyllisti hieman ja sain ohjattua kaluni kuumana odottavalle aukolle. Työnsin kyrvän yhdellä rajulla painalluksella niin syvälle vittuun, ku in se ylettyi. Nussin seisoviltaan Caritaa rajuilla työnnöillä ja pusertelin hänen rintojaan. Carita vatkasi klitoristaan ja piti pallejani kämmenellään kaluni upotessa kerta toisensa jälkeen hänen sykkivään pilluunsa. Laukesimme nopeasti ja jalkamme melkein pettivät alta. Suutelin Caritaa niskaan ja hyväilin hänen hoikkaa vartaloaan. "Käyhän se näinkin." sanoin kun kaluni luiskahti ulos limaisesta vitusta sperman valuessa pitkin Caritan reisiä. Peseydyime uudestaan ja menimme alasti keittiöön juomaan kahvia. "Sinun kanssasi on harvinaisen mukava nussia." Carita ilmoitti tyytyväisenä. "En ole hetkeen tavannut yhtäkään miestä, joka kiihottaisi minua samalla tavalla. Minulla on nytkin pillu ihan märkänä." "Sinäkin olet mukavan avoin. Ei tarvitse miettiä, mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Kaikkea voi kokeilla, vai mitä." "Tottakai pitää kokeilla. Eihän muuten voi millään tietää, mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei." hän vastasi ja hinkkasi paljasta pyllyään keittiön tuolilla. "Minua haluttaa taas ihan kauheasti. Olen ilmeisesti nymfomaani, kun koko ajan ajattelen seksiä. Eihän sinua häiritse, jos tässä juodessamme vähän runkkaan pilluani. Sitä pakottaa niin kovasti." Carita vei vastausta odottamatta käden jalkojensa väliin pöydän reunan alle. Hän katsoi minua koko ajan silmiin ja hyväili vittuaan niin että litinä vain kuului. "Voi kulta. Tämä on ihanaa. Kuvittelen miltä sinun kova kyrpäsi tuntuisi täällä märässä vitussa. Syvällä." häntä ilmeisesti kiihotti tuollainen puhe, sillä ilme silmissä sameni ja huomasin, että hän saisi pian orgasmin. "Minulta tulee kohta. Vähän vielä. Aah. Nyt. Nyt se tulee. Mahtavaa. Aah..." Carita huohotti ja lysähti pöydälle. Nousin ja menin hänen taakseen. Kyrpäni sojotti taas kovana ja nostin hänet pöydän reunalle mahalleen. Katsoin pystyssä olevaa pyllyä ja survaisin kaluni avoimena ja märkänä kiiltelevään vittuun kahvaa myöden. Se uppisi helposti sisääm ja nussin liukasta pillua rajuilla, syvillä työnnöillä. "Työnnä syvälle, rakas. Paina pohjaan asti." Carita vikisi ja minä painoin. Vittu litisi kyrpäni ympärillä ja keittiön täytti huumaava kiiman tuoksu. "Minä saan taas pian. Tule sinäkin yhtä aikaa." "Minäkin saan nyt." sanoin ja tihensin työntöjä. Pumppasin kuin viimeistä päivää ja laukesimme molemmat. Carita puristeli pallejani ja imi vittunsa lihaksilla viimeisetkin pisarat kullini nesteistä sisäänsä. Painuin huohottaen hänen selkäänsä vasten. "Kyllä tämä alkaa työstä käydä." sanoin hengästyneenä. "En ole vähään aikaan nussinut näin montaa kertaa perä jälkeen." kuiskasin Caritan korvaan ja liikuttelin veltostuvaa kaluani hänen sisällään. "Sinä se saat miehessä tosiaan himon heräämään." "Ei minullekaan tällainen hurjastelu tapana ole. Sinä vain saat minut syttymään oikealla tavalla." Carita sanoi ja työnsi samalla pyllyään tiiviimmin vatsaani vasten. "Mennään pesulle ja laitetaan sitten jotain syötävää." Carita vetäytyi pois ja lähti kiskomaan minua kohti pesuhuonetta. "Tule nyt, kulta." Käytyämme suihkussa, laitoimme yhdessä pienen iltapalan. Söimme rauhallisesti ja joimme hieman viiniä ruuan kanssa. Menimme sen jälkeen nukkumaan kuin vanha aviopari ikään. Itse ainakin olin niin poikki, että nukahdin melkein heti Carita kainalossani. Juuri nukahtaessani ajatukseni kääntyivät Raijaan. Toivottavasti hän ei saisi tietää seikkailustamme, sillä halusin katsoa mitä suhteestamme tulisi. Nukuimme Caritan kanssa rauhallisesti vierekkäin aamuun asti. 3.LUKU Herätessäni oli aamupäivä jo pitkällä. Carita nukkui vieressäni kyljellään paljas pylly minuun päin käännettynä ja houkuttelevasti pystyssä. En voinut vastustaa kiusausta, vaan käytin hyväkseni kaluni aamujäykkyyttä ja hyväilin kullinipäällä Caritan reisien väliä. Unissaan hän kääntyi vatsalleen ja levitti jalkojaan. Vein käteni hänen jalkojensa väliin ja työnsin sormeani pillulle. Vedin sormenpäätä vakoa pitkin ja Carita vastasi hyväilyihini hitaasti heräten. "Onpa mukava tapa herättää." hän mutisi unisena. Hänen pillunsa kostui ja työnsin sormeni sisään. Suutelin Caritan niskaa ja nuolin korvan taustaa. Hän nosteli pyllyään runkaukseni tahdissa ja työnsin sormea syvemmälle nyt jo ihan märkänä avautuvaan vittuun. "Työnnä jo kova kyrpäsi sisälle. Haluan saada sen näin takaapäin ihan hitaasti." hän pyysi ja nousin hänen selkäänsä. Painoin kulliani kostealle aukolle ja työnsin sitä sentti sentiltä syvemmälle. Vein käteni Caritan alle ja pusertelin hänen rintojaan samalla kun toisella kädellä runkkasin klitorista. Nussin naista hitain, pitkin työnnöin, nautiskellen. "Voi kun tuntuu hyvältä. Sinulla on niin ihana kyrpä. Iso ja paksu. Nussi kovaa. Minulta tulee pian." Carita huohotti. Nousin käsivarsieni varaan Caritan nostaessa pyllyä pystyyn. Työntelin kullia sisään ja ulos niin nopeasti kuin pystyin. Vittu litisi märkänä kiiman nesteistä ja kullini painui syvemmälle joka työnnöllä. "Kulta, rakas. Nyt se tulee. Nyyyt." huudahti Carita ja vapisi kyrpäni ympärillä. Hänen kouristuksensa saivat mehuni liikkelle ja spermani pursui vitun syvyyksiin. Työnsin kullini syvälle ja annoin pussieni tyhjentyä. Lysähdin Caritan selkään ja hyväilin hiljaa hänen klitoristaan, kulli yhä vitussa. Hän nosteli pyllyään minua vasten ja kaluni liukui märässä aukossa. "Laittaisitko sen pyllyyni?" Carita kysyi. "Haluaisin, että nussit minua vielä perseeseen." hän jatkoi rivosti. "Kova kyrpä persereijässä tuntuu niin hyvältä." Vedin kaluni ulos pillusta niin että kuului vain iso maiskahdus ja painoin sitä Caritan anukselle. Pyllynreikä avautui vähitellen kaluni edessä ja panoin sen sisään juurta myöten. Liikutin kyrpää varovasti tiukassa, liukkaassa pyllyssä. Se tuntui mahtavalta. Carita voihki allani ja runkkasi sormillaan limaista vittuaan. "Voi Seppo. Paina se syvälle. Nussi persettä." hän vikisi kiimoissaan. "Nussi kovaa. Minulta tulee taas. Voi kun tuntuu ihanalta." Ja minä nussin niin että litinä kuului. Painelin kullia persereikään ja sain orgasmin. Vedin kaluni ulos ja runkkasin spermat Caritan pyllylle ja selälle. Caritakin laukesi ja kierähdin selälleni hänen viereensä. Mitään vastaavaa en ollut kokenut kenenkään naisen kanssa. Carita oli rivo ja kiimainen nainen, joka todella halusi kyrpää mahdollisimman monella tavalla. "Se oli ihanaa, Seppo." Carita huokaisi ja painautui kainalooni. "Tuntuiko sinusta hyvältä?" "Joo kyllä." sanoin viisaasti. "Kuule." hän aloitti hetken hiljaisuuden jälkeen varovasti. "Mikä on sinun seksiunelmasi. Kerro, miten haluaisit rakastella. Kai sinullakin jokin hurja haave on, jota et vielä ole voinut toteuttaa?" "Kyllä ihmisellä pitää haaveita ja unelmia olla." sanoin "Ei minulla mitään erikoista seksiunelmaa ole, mutta minua kiihottaisi katsella kahden tytön lemmiskelyä ja osallistua siihen vaikka itsekin. Mutta pelkkä katseleminen kiihottaa minua yleensäkin." "Kiihottiko sinua kameralla kuvaaminen eilen illaalla?" "Kovasti. Etkö sinä huomannut, miten housuni meinasivat revetä paineesta. Kyrpä paisui niin, että olin vähällä laueta pulttuun." sanoin. Carita painautui lähemmäksi ja tunsin taas värähdyksen kalussani. Pelkkä eilisen esityksen ajatteleminen sai kullini osoittamaan heräämisen merkkejä, eikä sitä helpottanut lainkaan Caritan käsi, joka tutkiskeli rintani karvoitusta. "Minulla on eräs tyttöystävä, jonka kanssa olen joskus kokeillut lesbo-lempeä." Carita sanoi ujosti. "Ei me mitään lesboja olla, mutta kerran kun olimme kahden meillä, pikkuisen juovuksissa, niin katselimme yhtä pornoleffaa videolta ja siinä vain kävi niin." hän jatkoi ja puristeli sormillaan nännejäni. "Sinä siis rakastelit toisen naisen kanssa. Mitäs merkillistä siinä nyt sitten on. Monella naisella varmaankin on lesbolaisia kokemuksia." sanoin ja hyväilin samalla Caritan pakaroita kädelläni. "Rakastelin." hän vastasi. "No. Oliko se ihanaa?" kysyin uteliaana. "Kerro mitä te teitte yhdessä. Haluaisin tietää kaiken." "Se alkoi ihan viattomalla halaamisella, mutta minä ainakin olin filmistä hyvin kiihottunut. Pilluni oli ihan märkänä ja Ritva varmaankin huomasi sen, koska alkoi halata ja hyväillä minua rohkeammin. Hän se teki aloitteen, enkä minä halunnutkaan panna vastaan. Hän suuteli minua ja puristeli rintojani. Tuntui vähän oudolta ajatella, että siinä oli toinen tyttö, joka minua hyväili." Carita hengitti kiivaammin ja pujotin käteni pyllyn alta hänen vaolleen. Pillu oli kostea rakastelumme nesteistä ja painoin sorm en häpyhuulten väliin. Liikutin sormea hitaasti aukolla ja Carita työnsi pilluaan sormeani vasten. "Ritva riisui puseroni pois ja alkoi suudella rintojani. Hän imi nännit koviksi ja riisui sitten itsensä ihan alasti. Ritvalla on upea hoikka vartalo. Hän painautui minua vasten ja hyväili ja nuoli minua joka puolelta. Ritva runkkasi minulle orgasmin ja minä tein saman hänelle. Se tuntui todella ihanalta ja erilaiselta. Oli kiihottavaa hyväillä toista tyyöä ja antaa hänelle nautinto." Carita huohotti nyt kiivaasti. Työntelin sormeani hänen vittuunsa niin syvälle kuin se ylsi. Carita nousi päälleni 69-asentoon ja imaisi kovana jököttävän kyrpäni suuhunsa. Kaunis pillu oli kasvojeni yläpuolella ja häpyhuulet avautuivat hänen pyllistäessään. Levitin vittua ja nuolin klitorista, joka törrötti pitkällä. Imimme ja nuolimme toisiamme ja lopulta laukesimme toistemme suuhun. Carita kääntyi viereeni ja nukahdimme tyytyväisinä, vaikka päivä olikin jo pitkällä. Näin unta kahdesta kauniista toisiinsa kietoutuneesta naisesta. Unessani tytöt hyväilivät toisiaan kiimaisina, hoikat vartalot hikisinä. Katselin vieressä tyttöjen lemmiskelyä runkaten samalla kovana seisovaa kaluani. Tytöt laukesivat ja minä ruiskin spermani heidän päälleen. Heräsin Caritan imiessä kovaa kaluani. Hän upotti kullin syvälle kurkkuunsa ja lipoi kielellä terskan herkkiä poimuja. Hän oli painanut sormet vittunsa ja runkkasi aukkoaan rajusti samalla kun paineli pyllynreikäänsä. Carita nousi päälleni ja otti kaluni sisäänsä. Se upposi helposti märkään pilluun juurta myöten, terskan painaessa aukon pohjaan saakka. Hän aloitti hurjan ratsastuksen. Kyrpä liukui sisään ja ulos liukkaassa, kuumassa vitussa. Pusertelin Caritan hiestä kosteita rintoja. Työntelin kaluani syvemmälle hänen avonaiseen pilluunsa. Carita ratsasti. Tunsin orgasmin lähestyvän ja työntelin alta päin nopeammin. Carita vastasi työntöihini ja purkauduin hänen vittunsa pohjalle. Tyttö laukesi vapisten päälläni ja lysähti velttona rinnalleni. "Voisin rakastella kanssasi vaikka koko päivän. Saat minut haluamaan aina vain lisää tätä ihanaa kyrpää." sanoi Carita hengästyneenä ja tarttui puoliksi veltostuneeseen kaluuni antaen sille suukon. Kaluni oli jo hellä nussimisesta, mutta Carita otti sen taas suuhunsa ja lutkutti hellästi terskaa huuliensa välissä. Kyrpäni nousi taas pystyyn. "Tämäkin näköjään haluaa lisää." "Kyllä se haluaa kun sitä tuolla tavalla härnätään." sanoin ja käänsin Caritan selälleen. Nousin hänen päälleen ja suutelin kaulaa ja pystyjä rintoja. Imin nännejä ja valuin hitaasti alemmaksi. Carita levitti reitensä ja edessäni oli kaunis naimisesta kostea vittu. Pyyhkäisin karvat pois vaon päältä ja levitin häpyhuulia erilleen. Pillu avautui punaisena ja kiiman limasta märkänä. "Täällähän on märkä vittu odottamassa." sanoin rivosti, sillä olin huomannut sen kiihottavan Caritaa. "Se märkä vittu haluaisi jotakin sisäänsä. Nuole sitä ensin." "Levitetään vittu ihan auki." sanoin ja vedin häpyä auki. "Haluaisikohan tuo nyppylä käsittelyä? Ainakin se törröttää pystyssä, kuin miehen kyrpä." Imaisin klitoriksen huulieni väliin ja lipsutin kieltäni sen ympärillä. Carita nosti vittuaan suutani vasten ja painoin sormea hänen pyllynreikäänsä. "Minullakin on yksi seksiunelma." hän sanoi huohottaen. "Haluaisin saada kyrvän jokaiseen reikääni yhtä aikaa. Olisin kerrankin ihan täynnä. Joskus vielä toteutan sen ja annan ainakin kolmelle miehelle yhtä aikaa." Levitin vitunhuulia ja nuolin klitorista sormi Caritan peräaukossa. "Tule jo, kulta. Nussi minua rajusti. Tule." Nousin hänen päälleen ja ohjasin kovan kaluni liukkaalle pillulle. Työnsin sen sisään yhdellä rajulla painalluksella. Kalu upposi helposti pohjaan saakka ja nussimme rajusti. Carita kiemurteli allani ja kynsi selkääni. Emme kestäneet kauaa, vaan laukesimme nopeasti. Jäin hänen päälleen tyydytettynä kaluni luiskahtaessa lakanalle. Olimme hiestä märkiä kiiman nesteiden ja sperman valuessa elimistämme. "Tule. Mennään suihkuun." hän sanoi ja nousi vuoteesta vetäen minua perässään. Peseydyttyämme pukeuduin ja halausten ja suukkojen jälkeen lähdin omalle asunnolleni. 4.LUKU Lauantai on yleensä mukava päivä. Silloin ei tarvitse mennä töihin, vaan voi kuljeskella kaupungilla katselemassa ihmisiä, näyteikkunoita tai vaikkapa autoja. Käytyäni kotona vaihtamassa vaatteita, lähdin kävelylle. Ihmisiä oli jo paljon liikkeellä, vaikka oli vielä aamupäivä. Kauppojen kassajonot pitenivät ja ihmisten kiire alkoi tarttua muihinkin. Kiire olikin oikeastaan ainoa seikka nykyisessä maailmanmenossa, jota en voinut käsittää. Itsellänikin oli niin paljon tekemistä, että aika ei aina tahtonut millään riittää. Nyt kävelin kaikesa rauhassa kaupungilla, eikä minulla ollut mitään kiirettä minnekään. Olin kotona kuunnellut viestit puhelinvastaajastani, mutta vain yhdellä sanomalla oli jotakin merkitystä. Raija oli pariin otteeseen pyytänyt soittamaan. Olin välittömästi tarttunut puhelimeen ja pyörittänyt Raijan numeron. Seliteltyäni työkiireitä, olimme sopineet tapaamisesta illalla. Aikaa olisi levätä ja rauhoittua edellisen yön seikkailuista Caritan kanssa. Raija oli aivan toisenlainen tyttö kuin Carita. Hän oli rauhallisempi, eikä ihan niin kiimainen Carita oli. Raijan kanssa voisi seurustella pitempäänkin, kun Carita taas oli pelkkä seksiseikkailu. Ihana sellainen. Caritan estottomuus ja kokeilunhalu veivät helposti mukanaan, mutta se varmasti kyllästyttää lopuksi. Kotiin palatessani pysähdyin lähi.bupiin oluelle ja menin sitten nukkumaan. Yöllinen kokemus oli vienyt mehut melko totaalisesti ja nokkaunet olisivat nnyt paikallaan. Herätessäni oli jo iltapäivä ja minulla olisi aikaa enää pari tuntia. Odotin Raijan tapaamista, sillä emme olleet vaihtaneet kuin muutaman sanan koko viikolla. Kävin suihkussa ja söin pienen välipalan kuunnellessani uutisia radiosta. Maailmalla oli yhtä rauhatonta, kuin ennenkin. Pukeuduin ja lähdin kävellen Raijan asunnolle. Ilma oli syksyisen kostea ja nautin raikkaasta ulkoilmasta. Työni takia joudun olemaan paljon sisällä ja aikataulun kireyden takia en ollut ehtinyt edes lenkille koko viikolla. Pysähdyin ostamaan kukkakioskilta pari ruusua Raijalle. En tiennyt hänen lempikukkiaan, mutta ruusuista pitää varmaankin kaikki naiset. Soitin Raijan ovikelloa tarkasti sovittuna aikana. Tapa, jonka olen aikojen kuluessa omaksunut. Työssäni on pidettävä huolta siitä, että on sovittuna aikana sovitussa paikassa. Raija avasi oven ja kutsui minut peremmälle antaen kevyen suukon poskelle. Ojensin juhlallisin elein hänelle ruusut ja sain kunnollisen suudelman palkakseni. Raija meni puuhastelemaan kukkien kanssa ja jätin päälysvaatteeni ja kenkäni eteiseen. Menin olohuoneeseen ja heittäydyin nojatuoliin mahdollisimman mukavaan asentoon. Televisio oli auki ja siellä pyöri amerikkalainen komediasarja, jota olin aina silloin tällöin seurannnut. Raija toi käteeni tervetuliaismaljan, viiniä hienossa pikarissa. Hän istahti vastapäiseen tuoliin ja kohotti lasiaan. "Terve. Kiva kun tulit." hän sanoi ja kohotti lasiaan. "Terve itsellesi." ja joimme viiniä. "On tainnut olla kiireinen viikko. Yritin soittaa sinulle muutaman kerran, mutta puhelinvastaajasi oli yksin kotona." "On tosiaankin pitänyt kiirettä. En ole paljon ehtinyt kotona oleilla." vastasin väsyneellä äänellä. "Syksy on muutenkin meidän hommissa ehkä kaikkein vikkelintä aikaa. Kaikilla tuntuu olevan samat tarpeet ATK-puolella ja yhtä aikaa. Kuinkas teillä?" "Sitä samaa vaan. Eihän meidän hommissa niin paljon tunnu, onko syksy vai kevät. Vasta vuoden vaihteen jälkeen alkaa kiireet. Varsinkin palkanlaskennassa. Kaikki tilastot ja sellaista." hän kertoili ja katselin Raijan elehtimistä. Hänen koko olemuksensa henki jonkinlaista luottamusta ja hellyyttä. Hänestä tulisi pitää kiinni. Toivottavasti hän ei saisi tietää seikkailustani Caritan kanssa. Raija ei ehkä ymmärtäisi, että kyse oli pelkästä raaasta seksistä. "Mitenkäs teidän firmassa muuten? Minua kiinnostaa kovasti, miten ATK-järjestelmänne toimii. Minähän sitä olen ollut suunnittelemassa" "Kyllä se toimii, mutta alkaa olla jo melko täynnä. Laajentaa sitä pian varmaankin pitäisi." hän kertoi ensimmäisestä urakastani. "Ottaisitko lisää viiniä, vai jotakin väkevämpää?" hän kysäisi. "Voisin ottaa vaikka wiskiä, jos sinulla vain on. Jäillä, kiitos" "Tulee. Odota hetki." Raija ilmoitti ja pyyhälsi keittiöön tekemään paukkuja. Nousin tuolista ja kävin sammuttamassa TV:n. Laitoin stereoista pehmeätä taustamusiikkia ja istahdin takaisin nojatuoliin oikein löhöasentoon. "Siinä sinulle wiskiä ja jäätä." Raija sanoi tuodessaan lasin käteeni. Hän hipaisi samalla poskeani kämmenellään ja istuutui tuolin käsinojalle. "Kippis ja kulaus, rakkaani." Kippistimme ja hörppäsimme laseista. "Minun on oikeastaan ollut ikävä sinua. Viikko on pitkä aika." Raija sanoi haaveellisena. Hän pujotti kätensä niskani taakse ja pörrötti hiuksiani. "Viime viikonloppuna meillä olikin kivaa, vai mitä." "Olihan meillä. Voisimme ottaa vaikka uusiksi." sanoin ja hyväilin puseron päältä Raijan pystyjä rintoja. Avasin napit ja pujotin käteni kankaan alle. Raijalla ei ollut rintaliivejä yllään ja puristin paljaan rinnan kämmeneeni. Nänni kovettui kämmenpohjaa vasten ja hyväilin paljasta ihoa hellästi. Raijan hengitys muuttui kiivaammaksi. "Sinä et ainakaan aikaile." hän sanoi. "Mennään makuuhuoneeseen. Tule, kulta." Raija nousi ja tarttui minua kädestä vetäen perässään. Makuuhuoneessa riisuuduimme vuoteen vastakkaisilla puolilla toisiamme katsellen. Raijan hoikka vartalo sa vereni kiertämään nopeammin ja paine kalussani kasvoi saaden sen nousemaan kohti kattoa. "Katso nyt, mitä sait aikaan." sanoin ja otin kullini varresta kiinni vetäen esinahkaa taakse. "Tämä alkaa olla jo ihan valmiina." "Kyllä täälläkin odotetaan jotakin." sanoi Raija painaen kätensä pillulle. "Tule." Menimme vuoteeseen ja painauduimme kyljittäin toisiimme kiinni. Suutelimme kiihkeästi ja puristimme vartalomme tiiviisti yhteen. Kaluni etsiytyi Raijan reisien väliin ja tökki pillun huulia. Hyväilin tytön selkää vieden käteni kiinteille pakaroille. Raija nosti toisen jalkansa vyötärölleni ja työnsin käteni takakautta hänen kostealle vitulleen. Hän vei kätensä väliimme ja tarttui paisuneeseen kaluuni. Raija hyväili klitoristaan kaluni päällä samalla kun painoin sormea sisään pillun huulten väliin. Työntelin kaluani vitun reunoille ja levitin aukkoa. Kyrpä luisui helposti pilluun. "Voi kun tuntuu hyvältä. Ollaan ihan hiljaa tällä tavalla." Raija sanoi ja liikutti hitaasti lantiotaan kalun painuessa syvemmälle märän vitun poimuihin. Painelin sormella pyllynreikää ja työnsin kalua syvemmälle. "Anna minä tulen päälle." sanoi Raija ja nousi hajareisin ylleni. "Näin saan sen syvemmälle." Raija nosti jalkansa koukkuun ja istui sylissäni kyrpä syvällä vittunsa pohjassa. Hän liikkui hitaasti, nautiskellen. Kaluni oli tiukassa puristuksessa Raijan pillussa. Hän käytti vitun lihaksia ja tunsin kuinka kaluni imettiin yhä syvemmälle. "Voi, kulta. Minä saan ihan pian." "Anna tulla vain." sanoin ja työntelin kaluani ylöspäin. Raija liikutti pyllyään kiivaammin ja laukesi voimakkaasti. "Aaah. Nyyyyt. Se tuleee." hän voihki ja lysähti päälleni vavisten. Itse en vielä lauennut ja kyrpäni oli kovana Raijan pillussa. Puristin hänen pakaroitaan ja nostin lantiotani ylös kalun työntyessä vitun huulien välissä. "Anna minä tulen takaa päin. Se on suosikkiasentoni." sanoin ja puristelin Raijan pyllyä. "Kyllä minäkin siitä tykkään." hän sanoi ja nousi polvilleen painaen rintansa sängylle. Paljas pylly oli ylhäällä ja märkä vittu avoimena edessäni. Tartuin kyrpääni ja painoin sen yhdellä rajulla työnnöllä pohjaan asti. "Oih kun tulee syvälle. Paina kovempaa." hän voihki edessäni. Tartuin hänen vyötäröstään kiinni ja työntelin kulliani edestakaisin litisevän märässä, liukkaassa vitussa. Tunsin laukeamiseni olevan lähellä. "Pian lähtee." sanoin ja työntelin tiheämmin. "Minäkin tulen. Nyyyt." Laukesin ja purkasin spermani Raijan pilluun. Hän lysähti vatsalleen vuoteelle ja kaluni luiskahti ulos. Painauduin hänen päälleen kalu pyllyn vaolla. "Ihanaa. Sinä rakastelet ihanasti." sanoi Raija huohottaen allani. Kierähdin hänen viereensä ja Raija painautui kylkeeni. "Minä tosiaan tykkään sinusta, Seppo." hän kuiskasi hiljaa. "Minäkin tykkään sinusta." vastasin totuuden mukaisesti. "Sinun kanssasi on mukava olla. Muutenkin kuin sängyssä." "Kuule, Seppo. Kerro jotain itsestäsi. Onko sinulla ollut tyttöystävää ja mitä sinä harrastat vapaa-aikanasi." "Kyllä minulla oli tyttö. Sirkka." aloin kertoa itsestäni. Kerroin Sirkan ja minun riidoista ja muista miehistä. Erosta ja katkeruudesta, jonka se oli tuonut tullessaan. "Harrastuksia minulla ei oikein olekaan. Tietokoneet vievät aikani melko totaalisesti, eikä aikaa juuri jää muuhun. Mitä nyt joskus ehdin lenkille. "Entäs sinä. Kerro sinäkin itsestäsi." Raija painautui tiukemmin kylkeeni ja aloitti tarinansa. Hän oli hieman alle kolmekymppinen, naimaton ja aika hiljainen, ujokin omasta mielestään. Miehiä hänellä ei ollut kovinkaan montaa ollut, eikä mitään pidempiaikaista suhdetta ollenkaan. "Ei seksi minulle kaikkea merkitse, niin kuin se tuntuu tekevän Caritalle. Jos himo pääsee yllättämään, ei sen tyydyttämiseen välttämättä miestä tarvita. Omat sormet riittävät useinmiten." hän kertoi avoimesti. "Tyydytätkö sinä usein itseäsi?" kysyin ajatuksesta kiihottuen. "Aika usein. Joskus montakin kertaa päivässä, mutta joskus menee viikkokin, ettei seksi käy ollenkaan mielessä. Entä sinä?" "Pakkohan se on paineitaan purkaa. Näen usein yöllä seksikkäitä unia ja herätessä on sellainen pakotus jalkojen välissä, että jotakin on tehtävä." sanoin ja peristin Raijaa tiukemmin itseäni vasten. "Miten sinä sen teet?" hän kysyi. "Onko sinulla jotain unelmia, vai katseletko pornolehtiä siinä samalla?" "Yleensä kuvitelmat riittävät, mutta joskus katson seksivideoita ja tyydytän itseäni. Yhden elokuvan aikana saatan saada montakin orgasmia. Kiihottavatko kuvat sinua?" "Olen minä joitakin lehtiä ostellut ja aika usein niitä selailenkin. Jotenkin toisen naisen alastoman vartalon näkeminen kiihottaa. En minä lesbo ole, eikä minulla kai ole edes mitään taipumuksia siihen suuntaan, mutta naisen vartalo on kyllä kiihottavampi, kuin miehen." "Niin minustakin." sanoin ja hyväilin hänen rintaansa hellästi. Tunsin nännin kovettuvan ja nipistin sitä pehmeästi. "Usein katson hankkimaani lesbofilmiä ja aina se saa hormonit hyrräämään. Siinä kaksi naista rakastelee keskenään tekopeniksellä. Onko sinulla hieromasauvaa?" "On minulla. Ostin kerran Tanskasta." hän sanoi ujostellen. "Se on sellainen aidon peniksen näköinen." "Käytätkö sitä koskaan?" "Joskus." hän tunnusti. "Se tuntuu melko aidolta ja kun laittaa vibran päälle, sillä voi hyväillä klitorista tehokkaasti ja saan orgasmin hyvin nopeasti." "Saisinko kokeilla sitä sinulle? Haluaisin antaa sinulle orgasmin ja katsoa, kun sinä nautit." Raija hyväili hiljaa rintaani ja laski kättään alemmaksi, kunnes tavoitti kovana seisovan kaluni. Hän veti esinahan taakse ja paljasti kiiltävän terskan. Hitain liikkein hän runkkasi kaluni vartta ja kyrpä paisui yhä suuremmaksi. "Se on tuolla yöpöydän laatikossa. Ota se sieltä." hän sanoi ja päästi kaluni vapaaksi. Ojensin käteni ja avasin laatikon. Vedin keinopeniksen Raijan rinnoille ja hyväilin sillä kovina tököttävi nännejä. "Makaa selälläsi, äläkä tee mitään. Ole vain ja nauti." snoin ja painoin Raijan sängylle. Pyörittelin sauvaa hänen rinnoillaan ja vein sitä hitaasti alemmaksi. Raija levitti kutsuvasti jalkansa ja vaivuin hoikkien reisien väliin. "Mikä unelma saa sinut kiihottumaan?" kysyin samalla kun siirsin häpykarvoja pois pillunhuulten päältä. "Usein kuvittelen, miltä tuntuisi kun kaksi miestä rakastelee minua yhtä aikaa. Toinen oikeasti ja toinen pyllyyn." hän kuiskasi. Painoin tärisevää tekokullia hitaasti hänen pilluunsa, joka avautui sauvan edessä. Oli erittäin kiihottavaa katsoa näin läheltä, kuinka aidon näköinen kyrpä upposi naisen liukkaaseen vittuun. "Haluaisitko joskus toteuttaa unelmasi?" kysyin. "En varmaankaan olisi siihen valmis, mutta ajatus kiihottaa kovasti." hän sanoi huohottaen. Työnsin tekokyrpää syvemmälle hänen vittuunsa ja pian oli enää tyvi näkyvissä. "Sinä olit ensimmäinen, joka minua on nussinut pyllyyn." Liikuttelin hieromasauvaa Raijan limaisessa vitussa nopeammin. Hän nosti alapäätään ylemmäksi, jotta saisi sauvan syvemmälle sisäänsä. Nussin Raijaa tekokyrvällä ja nuolin samalla paisunutta klitorista. "Voi, kulta kun tuntuu ihanalta." hän huohotti ja puserteli rintojaan. "Pian tulee. Aaah. Nyyyt." hän kirkaisi vaimeasti ja laukesi vapisten. "Mahtavaa. Vielä, vielä." Työntelin sauvaa litisevässä pillussa ja Raija sai toisen orgasmin heti edellisen jälkeen. Hän nyyhkytti nautinnosta ja hervahti liikkumattomaksi sängylle. Nousin ylemmäksi ja suutelin hänen rintojaan. Painoin pääni tissien väliin ja pidin sauvan yhä pillussa. "Voi, Seppo. Se oli kerta kaikkiaan ihanaa. Sain niin mahtavan orgasmin, että luulin varpaista kynsien irtoavan." hän huohotti hengästyneenä. "Mene siihen selällesi, niin minä imen sinua." Käännyin selälleni vuoteella kyrpäni sojottaessa kohti kattoa. -skeinen oli ollut niin kiihottavaa, että laukesin melkein itsestään. Raija painoi kaluni rintojensa väliin ja runkkasi minua tisseillaan. Hän levitti jalkani ja otti kovan kaluni suuhunsa. Käsi puristeli hellästi kiveksiä ja kieli lipoi terskaa. Raija kostutti sormensa vittunsa mehuissa ja työnsi sen peräaukkooni. "Onko sinun pyllysi herkkä. Tuntuuko tämä hyvältä?" hän kysyi kun likkutti liukasta sormeaan pyllynreijässäni. "Hyvältä tuntuu. En kestä enää kauaa." sanoin, sillä tunsin orgasmin lähestyvän. "Nyt se tulee." Laukesin Raijan suuhun. Sperma valui hänen huuliltaan, kun kieli lipoi paisunutta terskaa. Ruiskin koko lastin hänen suuhunsa ja kasvoille, mutta Raija ei siitä välittänyt, vaan imi kaluani kiivaasti. Pallini tyhjenivät ja Raija painoi poskensa veltostuvalle kalulleni. Levättyämme hetken, kävimme vielä suihkussa ja menimme nukkumaan. Raija kietoutui ympärilleni ja nukahdimme sylikkäin. Tunsin hellyyttä tätä tyttöä kohtaan. Jotakin sellaista, mitä en ollut tuntenut kehenkään pitkiin aikoihin. Se sai sydämeni lyömään tiheämmin ja kämmenet hikoamaan. Tämä oli jotakin uskomattoman fantastista. Uskoin, että suhteestamme voisi kehittyä vielä vakavampaakin, mutta sille pitäisi antaa aikaa kehittyä. Heräsin yöllä ja nousin varovasti vuoteesta, etten herättäisi Raijaa. Tissuttelin alastomana kylpyhuoneeseen ja tyhjensin rakkoni. Menin keittiöön ja avasin jääkaapin oven. Kaadoin viinipullosta kunnon kulauksen lasiin ja jäin ikkunan eteen ryypiskelemään. Kuulin askeleita takaani ja käännähdin. Raijakin oli herännyt ja painautui alastomana vartaloani vasten. "Täällä sitä vain ryypätään heti kun silmä välttää." hän kuiskutteli kujeellisesti puristautui kaulaani. "Pakko kerätä voimia. Sinä imet miehestä mehut niin totaalisesti, että välillä on tankattava." sanoin ja puristin vapaalla kädelläni Raijan pakaraa ja hän kehräsi tyytyväisenä rintaani. "Tuletko pian nukkumaan?" "Pian. Poltan vain yhden tupakan ja tulen sitten. Jää tähän seurakseni." sanoin sytyttäessäni savuketta liesituulettimen alla. Raija nosti pyllynsä työpöydän reunalle ja heilutteli viehkeästi sääriään. "Seppo. Minua haluttaa taas." hän kuiskasi käheästi. "-lä puhu. Pikkukaveri osoittaa muutenkin jo elonmerkkejä." sanoin ja viittasin jalkoväliini, jossa kaluni nosteli päätään. "Mennään sänkyyn rakastelemaan." Nostin Raijan syliini ja kannoin hänet makuuhuoneen vuoteelle. Makasimme aivan rauhassa toisiimme painautuneina ja annoimme kiihotuksen yltyä polttavaksi himoksi. Suutelimme ja nuolimme toistemme kasvoja. Painoin käteni Raijan jalkojen väliin ja kostealle vaolle. Vedin sormillani häpyhuulia erilleen ja pujotin keskisormen liukkaaseen aukkoon samalla kun pyöritin peukaloa klitoriksella. Raija tarttui kaluuni ja alkoi runkata sitä hitaasti. Kullini paisui hänen käsittelyssään ja pakotus voimistui palleissani. Raija työnsi minut selälleni ja kääntyi 69-asentoon päälleni. Kostea, kaunis pillu oli silmieni edessä. Levitin sormillani vittua auki ja upotin kieleni poimuihin. Tavoitin kielelläni klitoriksen. Nuolin vittua ja imin paisunutta klitorista voimakkaasti. Raija vääntelehti päälläni ja upotti kulliani suuhunsa. Hän nussi kyrpääni huulillaan ja puristeli pallejani. Raija nousi ja liukui kohti nivusiani. Hän nousi hajareisin kyrpäni ylle takapuoli minuun päin. Hitaasti, melkeinpä kiusoittelevan hitaasti, hän laskeutui alemmaksi ja nielaisi kaluni pilluunsa. Se upposi syvälle märkään aukkoon ja Raija liikutti pyllyään vatsallani kyrpäni kutitellessa vitun pohjaa. "Sinulla on ihana kalu. Tuntuu niin hyvältä kun se on näin syvällä." hän sanoi nautiskellen. "Kiihottavaa katsella sinun pyöreätä pyllyäsi. Nosta välillä vähän ylemmäksi ja paina sitten taas pohjaan asti." Raija nosti pyllyään niin, että kullini oli vähällä luiskahtaa pillusta. Sitten hän hitaasti painoi itseään alas päin ja kaluni oli jälleen vitun pohjassa. Kurotin kättäni ja otin hieromasauvan yöpöydältä. Painoin sauvaa Raijan pakaroiden väliin ja hyväilin sillä hellästi hänen peräaukkoaan. Raija nojautui eteenpäin ja laski rintansa polvieni väliin lakanalle. Pyllynreikä oli kyrpää täynnä olevan vitun yläpuolella. Kostutin tekokullin pillun nesteissä ja työnsin sitä varovasti pyllyyn. Reikä avautui sauvan edessä ahtaana. Hitaasti painoin muovista korviketta syvemmälle anukseen. Raija vapisi kiihkosta päälläni ja kaluni oli todellisessa puristuksessa. Hieromasauva oli syvällä Raijan perseessä. Liikutin sitä hiljaa edes takaisin ja tunsin kullissani sen aiheuttaman paineen. "Tätähän sinä olit uneksinut. Kalu kummassakin reijässä yhtä aikaa." "Voi, Seppo kulta. Tuntuu ihanalta. Olen aivan täynnä kullia." hän huohotti ja työnteli pyllyään nopeammin kulliani vasten. Painoin hieromasauvan niin syvälle Raijan peräaukkoon, kuin vain sain sen mahtumaan ja käänsin vibran päälle. Voi taivas, mikä tunne. Tärinä hieroi syvällä vitussa olevaa kyrpääni ja laukeamiseni oli hyvin lähellä. "Tuleeko sinulta pian?" kuiskasin ja painelin hieromasauvaa pyllyyn. "Ihan pian. Voi kun tuntuu ihanalta." Raija kiihdytti liikkeitään ja kullini paineli voimalla vitun pohjukkaa. Laukesimme yhtä aikaa. Orgasmia tuntui jatkuvan ja jatkuvan. Kullini sysäyksistä ei meinannut tulla lainkaan loppua. Raija lysähti jalkojeni väliin ja sauva luiskahti ulos liukkaasta peräaukosta. Huohotimme molemmat raskaasti. Raija kierähti viereeni. "Kiitos, kulta." hän kuiskasi. "Unelmasta tuli melkein totta. Ainakin se tuntui mahtavalta. Untuiko sinusta?" "No varmasti." sanoin. "Sauva tärisytti kertakaikkiaan mukavasti. Vai mitä." "Tärinä tuntuu vieläkin pyllyssä. Kokeile vaikka." hän sanoi ja vei käteni pakaroilleen. "Tärisee se." sanoin ja puristin pyllyä. Painoin sormea pyllynvakoon ja hyväilin hiljaa. "Täältäkin." Suutelin Raijaa kiihkeästi ja sivelin toisella kädellä hänen rintojaan. Raija vei kätensä kalulleni ja tarttui sen varresta kovalla otteella. "Tämäkin tärisee. Aina vain kovemmin." hän huokaisi ja runkkasi kovenevaa kaluani pitkin vedoin. "Anna minä vähän imen sitä." Raija kumartui ja otti kaluni huuliensa väliin. Hän imi ja lutkutti terskaa ja olin vähällä laueta heti. Vedin kyrpäni ulos hänen suustaan ja käänsin hänet selälleen. Nostin Raijan jalat ylös ja painoin reidet pystyihin rintoihin. Vittu oli kosteana ja avoimena edessäni. Ohjasin kullini kädellä Raijan pillulle ja painoin yhdellä työnnöllä sen pohjaan saakka. Tässä asennossa yltää todella syvälle. "Kulli on melkein sitäkauttakin kurkussani. Paina vielä syvemmälle." Raija huohotti. Hän nosti alapäätään minua vasten ja työntelin kyrpää liukkaassa vitussa edes takaisin. Raija huohotti työntöjen tahdissa ja pillusta kuuluva litinä vain lisäsi kiihkoani. "Sinulla on liukas pillu." "Saan taas pian. Tuleeko sinulta?" "Pian. Nussitaan kovaa." sanoin ja kiihdytin tahtia. Työntelin kaluani vittuun niin nopeasti kuin pystyin, eikä kestänyt kauaa, kun kyrpäni purkasi nesteensä Raijan pillun pohjalle. Samassa Raijakin sai orgasminsa. Valahdin velttona hänen päälleen ja hautasin kasvoni pystyjen rintojen väliin. "Voiko rakasteleminen olla tosiaankin näin ihanaa?" Raija huokaisi. "Se on aivan niin ihanaa, kuin me sen haluamme olevan." Suutelin Raijan rinnanpäitä ja imasin hellästi nännejä. "Käydäänkö pesulla ja nukutaan sitten aamuun asti. Minä herätän sinut rakastelemaan aikaisin, jotta voimme olla yhdessä mahdollisimman kauan." "Ei minulla ole aamulla minnekään kiirettä. Mutta mennään vain pesulle. Haluan pestä sinut joka paikasta." sanoin ja nousimme ylös. Peseydyimme nopeasti ja menimme tosiaankin nukkumaan. Olimme molemmat väsyneitä rakastelemisesta. Nukuimme aamuun asti ja Raija tosiaankin herätti minut rakastelemaan. Lemmiskelimme hellästi ja laukesimme molemmat useita kertoja. Raija osoitti avoimesti tunteensa minua kohtaan ja se sai minut vaivautumaan, sillä itse en vielä ollut varma, mitä tunnen Raijaa kohtaan. Söimme aamiaista kuin nuoret rakastavaiset ikään ja juttelimme asioista, jotka tuntuivat kiinnostavan molempia. Suhteemme syveni hiljalleen, sillä huomasimme pitävämme samoista asioista. Tästä saattaisi tulla vakavampaakin, mutta sen näyttäisi aika. 5.LUKU Ihmisen elämä on perin merkillinen kokemus. Yleensä sitä ei osaa elää, ennenkuin se alkaa olla lopuillaan. Olin joskus aikojen alussa päättänyt elää oman elämäni täysillä ja kokonaan, sillä olin nähnyt joidenkin ystävieni elämän valuvan hukkaa. Arkinen aherrus vei ajatukseni pois Raijan ihanasta vartalosta, lemmenjanosta ja rakkaudesta. Tiesin Raijan olevan jo nyt hyvin tärkeä minun elämässäni, enkä osannut suhtautua siihen tarpeeksi vakavasti. Tunsin jotakin sellaista, mitä olin aikaisemmin saanut katua. Minulla oli toinenkin nainen mielessäni. Carita. Hänen seksinnälkänsä tuntui olevan pohjaton ja olisin halunnut kokea vielä uusia seikkailuita, mutta en uskaltanut jostain syystä ottaa yhteyttä. Niinpä Carita soittikin minulle keskiviikkoillalla, melko myöhään. "Morjensta, Seppo." hän hihitteli puhelimessa ja arvasin alkoholilla olevan hieman osuutta asiassa. "Lähde tänne. Minulla on sormet pillussa, mutta sinne pitäisi saada jotakin paksumpaa. Sinun kyrpääsi." "Nyt on kyllä aika myöhäistä ja huomenna on täysi työpäivä." yritin estellä, mutta turhaan. "Kyllä sinun on nyt melkeinpä pakko tulla. Mulla on vittu niin kuumana, että en voi edes istua. Kastuu pian joka paikka. Tule heti nyt. Ei sinulla mene kuin kymmenen minuuttia." Carita selvitti luuriinsa. Eihän siinä muukaan auttanut kuin vetää vaatteet niskaa ja lähteä. Oikeastaan minun teki mielenikin naida Caritaa, eikä lähteminen ollut lainkaan vastenmielistä. Kävelin reippaasti ja pian soitin Caritan ovikelloa. Sisältä kuului musiikin pauhu ja kuulosti siltä, kuin siellä olisi ollut vieraita. Carita avasi oven aamutakkiin pukeutuneena ja horjahteli selvästikin hiprakassa. "Ah. Uljas prinssini saapui." hän kikatti ja heittäytyi kaulaani. "Astuos matalaan majaani, ylhäisyys." hän jatkoi ja vei kätensä jalkoväliini pusertaen palleja housujen läpi. Carita porhalsi aamutakin liepeet hulmuten suoraan olohuoneeseen. Jätin päällysvaatteeni naulakkoon ja menin perässä. Olihan siellä vieraita. Nojatuolissa istui kaunis tummaverinen tyttö. Pitkät hiukset valuivat vapaina olkapäille. Hänellä oli yllään vain tiukkaakin tiukempi neulepusero ja lyhyt hame, joka anteliaasti paljasti hoikkaa reittä. "Seppo, tämä on Sirpa. Sirpa, tämä on Seppo. Sanokaa hei." Carita esitteli meidät. Katsoin Sirpaa silmiin ja kättelin asiallisesti. Sirpan nännit olivat paisuneet puseron alla ja seurasin katseellani rintojen pyöreätä muotoa. Hänen vartalonsa oli upea. Oikea unelma. Pystyt ja pyöreät rinnat, hoikka vyötärö ja kiihottavan muotoinen pylly. Kaikki kohdallaan. "Hei, Seppo." Sirpa sanoi hunajaisella äänellä. "Istu alas, niin saat ryypyn. Tai kaksi heti kerralla. Me olemme jo ottaneet muutaman hörpyn." Carita selosti ja työnsi minut toiseen nojatuoliin Sirpaa vastapäätä. Tuijotin Sirpan nännejä, jotka yrittivät työntyä puseron läpi. Olisin mielelläni imaissut ne suuhuni ja imeskellyt niitä kuin tikkunekkuja. Sirpa huomasi himokkaan katseeni ja työnsi rintojaan pystympään. Luulin jo puseron repeytyvän kun Carita toi meille juomat. "Ole hyvä. Ja kippis." Kippasin paukun kerralla kurkkuuni ja ähkäisin, sillä se oli todella vahvaa ainetta. "Sillä tavalla, Sepposeni." Carita sanoi ja lähti lasini kädessään kaatamaan lisää. Sirpa levitteli jalkojaan edessäni ja näin pitkälle hameen alle, jossa karvakolmio oli piilossa. Hän hyväili rintojaan hiljaa puseron päältä ja puristeli reisiään yhteen. Carita toi uuden paukun käteeni ja istahti muitta mutkitta syliini päätään nostelevan kullini päälle. Hän hieroi pyllyään kaluani vasten ja sai sen ujutettua pyllynvakoonsa turvaan. "Tämä Seppo se onkin varsinainen ori. Kyrpä pystyssä koko ajan." Carita innostui ja paineli pakaroitaan kalulleni. "Ja isokin se on. Taivaallisen ihana." "Sitähän täytyisi sitten kokeilla." hyräili Sirpakin. Kaksi naista, jotka molemmat ilmiselvästi halusivat nussia ja saada kyrpää. Taitaisi tulla kova ilta, tuumin ja otin juomaa. "Seppo haluaisi joskus katsella kahden naisen lemmiskelyä. Mitä sanot, Sirpa? Olisiko se toteuttamisen arvoinen haave?" kysyi Carita kiihkon liekit silmissään. "Saattaisi ollakin." Sirpa vastasi ja katsoi minua suoraan silmiin. "Haluaisitko katsella meidän rakasteluamme, Seppo?" hän kysyi kuin tavallista asiaa. Katsoin tyttöjä vuoron perään ja näin jo heidät alastomina vuoteessa. Kyrpäni pullistui housuissa Caritan pyllyä vasten kovana ja ilmaisi siten oman mielipiteensä asiasta. "Tottakai, jos te vain siihen suostutte." "Olemme me ennenkin rakastelleet yhdessä. Silloin kun ei ole miestä lähettyviltä löytynyt." sanoi Sirpa ja nousi nojatuolista. Hän veti puseron päänsä yli ja heitti sen lattialle. Caritakin nousi ja haki videokameran kaapista. "Seppohan voisi kuvata lemmiskelymme. Hänellä kun on jo kokemusta filmaamisesta. Carita sanoi ja antoi kameran minulle. Hän meni Sirpan eteen ja ojensi kätensä tämän mehukkaille rinnoille. Käynnistin kameran ja otin tytöt tähtäimeen. Carita hyväili hiljaa Sirpan tissejä nännien paisuessa entisestäänkin. He painautuivat toisiinsa kiinni ja suutelivat intohimoisesti. Sirpa riisui Caritankin yläruumiin paljaaksi ja rinnat koskettivat toisiaan. Hitaasti tytöt pudottivat vaatteensa lattialle ja olivat viimein alastomina edessäni. He hyväilivät alastomia vartaloitaan ja hieroivat tissejään vastakkain. Kyrpäni seisoi housuissani kovana ja vapaalla kädelläni avasin vyöni ja laskin farkkuni nilkkoihin. Potkin housut pois ja riisuin saman tien paitanikin. Sirpa pudottautui polvilleen lattialle ja upotti kasvonsa Caritan häpykarvoihin. Sormillaan hän levitti pillun huulia ja nuoli vittua. Kuvasin kaiken läheltä ja olin vähällä ruiskauttaa spermat matolle katsoessani linssin läpi häpyyn painuvaa kieltä. "Oi kun tuntuu hyvältä, Sirpa." Carita huokaisi ja veti Sirpaa hiuksista lähemmäksi pilluaan. Sirpa nuoli niin että litinä vain kuului. Caritakin laskeutui polvilleen lattialle ja tytöt painautuivat kiimaisina toisiaan vasten. Sirpa vajosi selälleen ja levitti kutsuvasti reitensä. Carita avasi sormillaan Sirpan vitunhuulet levälleen ja painoi sormensa kosteaan ja liukkaaseen aukkoon. Sirpa nosti alaruumistaan ylemmäksi ja pillu avautui Caritan sormille. "Nussi minua." Sirpa huohotti. Carita runkkasi Sirpan litisevää vittu sormillaan ja kumartui nuolemaan klitorista. Kuvasin lähikuvaa ja kyrpäni oli haljeta kiihotuksesta. Carita kääntyi Sirpan päälle ja tarjosi omaa pilluaan imettäväksi. Tytöt kiemurtelivat 69-asennossa lattialla ja nuolivat toistensa vittuja. Filmatessani minun oli pakko tarttua kulliini ja vedellä esinahkaa edestakaisin. Carita sai orgasmin ja Sirpa laukesi pian hänen jälkeensä. He lysähtivät toistensa viereen pillut mehuja valuen. Sirpa kääntyi vatsalleen puoliksi Caritan päälle ja imaisi nännin suuhunsa. En kestänyt enää vaan sammutin kameran ja menin kontilleni Sirpan taakse. Tartuin häntä vyötäröltä ja yhdellä rajulla työnnöllö painoin kovan kyrpäni hänen vittuunsa pohjia myöten. Muutaman työnnön jälkeen laukesin ja vedin kaluni vitusta ruiskauttaen spermani Sirpan pyllylle ja selälle. Heittäydyin lattialle tyttöjen vie reen selälleni huohottaen äskeisestä kiihtymyksestä. "Et voinutkaan katsella." ilkkui Carita leikkisästi. "Nyt voisin minä filmata teidän lemmiskelyänne." hän jatkoi ja nousi ottaen kameran sohvalta, jonne olin sen jättänyt. Carita käynnisti kameran ja suuntasi sen Sirpaan. "Nussikaa nyt, niin saadaan se videolle." Carita sanoi pitäen kameraa olallaan yhdellä kädellä toisen painuessa kostealle pillun karvoitukselle. Sirpa kääntyi puoleeni ja tarttui kulliini upottaen sen suuhunsa. Hän imi kaluani ja sai sen hetkessä kovaksi. Sirpa nousi päälleni ja istui kyrpääni. Se upposi helposti Sirpan märkään pilluun ja hän aloitti kiivaan ratsastuksen. Tartuin edessäni pomppiviin tisseihin ja puristelin niitä rajusti. Carita oli Sirpan takana ja kuvasi sisään ja ulos liukuvaa kaluani samalla kun runkkasi vittuaan sormillaan. "Voi. Minulta tulee kohta." Sirpa huohotti ja kiihdytti tahtia. Kyrpäni vatkasi litisevässä vitussa. Sirpa kiljaisi ja sai rajun orgasmin. Itse en vielä lauennut ja Sirpan kaatuessa viereeni, nousi punapäinen kaluni kohti kattoa. Carita filmasi kulliani aivan läheltä ja tarttui siihen kädellään. Hän veteli esinahkaa paisuneen terskan yli ja pian ruiskautin spermat melkein kameran linssiin. Carita hiveli hitaasti veltostuvaa kaluani ja laski sitten kameran kädestään ojentaen sen minulle. "Nyt on taas sinun vuorosi filmata." hän sanoi ja nousi hajareisin Sirpan kasvojen ylle. Käynnistin kameran ja kuvasin Caritaa, joka levitti sormillaan märkää pilluaan Sirpan nuoltavaksi. Sirpa lipoi kielellään Caritan vittua ja upotti sormiaan Caritan pyllyyn. Otin lähikuvaa pilluun painuvasta punaisesta kielestä ja kaluni nousi jälleen pystyyn. Ei kestänyt kauaa, kun Caritakin sai orgasminsa ja heittäytyi sitten Sirpan viereen lattialle. "Nyt voitaisiin käydä suihkussa ja katsoa sitten äskeinen elokuva." Carita sanoi hengästyneenä ja nousi ylös. Hän lähti pylly keikkuen pesuhuoneeseen ja seurasimme Sirpan kanssa perästä. Pesimme toisiamme hyväillen ja huuhtelimme kiiman limat pois elimistämme. Kuivasimme toisemme hellästi ja palasimme olohuoneeseen jo hieman kiihottuneina. Kyrpäni sojotti taas pystyssä ja olisi ollut valmiina uuteen taistoon. Carita kävi sekoittamassa meille uudet ryypyt ja istuimme kaikki sohvalle, minä tyttöjen väliin, ja käynnistimme videon. Oli kiihottavaa nähdä kaikki uudestaan filmiltä. Oman rakastelunsa katsominen sai kyrpäni paisumaan ennätysmittoihin, eikä sitä yhtään helpottanut kädet, jotka puristelivat vuoroin palleja, vuoroin vetivät esinahkaa taakse. Sirpa laski päänsä syliini ja otti kuuman kullini huuliensa väliin. Hän imi terskaa hellästi ja lutkutti sitä kielellään. Carita laskeutui lattialle ja levitti Sirpan reidet eteensä. Hän avasi sormillaan Sirpan kostean pillun ja painoi kielensä paisuneelle clitorikselle. Työnsin käteni Sirpan pyllyn alle ja painoin sormeani hänen peräaukkoonsa. Sirpa päästi kullini suustaan ja nousi syliini selkä minuun päin. Hän laskeutui hitaasti alaspäin ottaen kyrpäni sisäänsä. Carita oli polvillaan lattialla edessämme ja katsoi, miten paisunut elimeni upposi märkään vittuun pohjia myöten. Tunsin hänen kätensa kullini varrella. Carita runkkasi pallejani, kun Sirpa ratsasti rajusti päälläni. Pillu litisi nesteistä märkänä ja Sirpa sai rajun orgasmin lysähtäen selälleen päälleni. Hän kierähti lattialle viereeni ja Carita otti hänen paikkansa sujauttaen kovana se isovan kyrpäni vittuunsa. Otin edessäni pomppivat tissit kouriini ja pusertelin niitä rajusti Caritan voihkiessa sylissäni kyrpä syvällä vitussaan. Imin koviksi paisuneita nännejä vuoron perään. Carita ratsasti rajusti kullillani ja saimme pian molemmat orgasmin. Tunsin, miten spermani purkautui Caritan pillun pohjukkaan pallieni tyhjentyessä. Carita valahti veltoksi sylissäni ja laskeutui lattialle Sirpan viereen. Hyväilimme hellästi toisiamme ja annoimme hengityksen tasaantua äskeisen kiiman jäljiltä. "Sepossa tuntuu olevan miestä kahdellekin." sanoi Sirpa hiljaa. "Minä ainakin sain kerta kaikkiaan ihanan orgasmin." "Minähän sanoin, että Seppo on varsinainen teräsmies. Vai pitäisikö sanoa teräskyrpä." hihitteli Carita ja otti velton kullini käteensä. "Nyt tämä ei kyllä ole ihan terästä, mutta varmasti taas pian." hän sanoi ja runkkasi hitaasti kaluani, joka taas osoitti jäykistymisen merkkejä. Sirpa tuli viereeni ja painautui tiukasti kylkeeni. Hän puristeli sormillaan nännejäni ja suuteli minua kiihkeästi. Carita otti kullini suuhunsa ja imi terskaa voimakkaasti. Tunsin hänen kielensä pyörivän kyrvän pään ympärillä. Kaluni paisui nopeasti juhlakuntoon. "Voisitko nuolla minun vittuani, Seppo? Sekin kaipaa taas käsittelyä." Sirpa kuiskasi korvaani ja nousi polvilleen painaen kätensä jalkojensa väliin. "Tule tähän päälleni. Haluaisinkin nuolla sinun ihanaa pilluasi." Sirpa levitti reitensä kasvojeni yläpuolelle ja raotti sormillaan pillunhuulia. Näin paisuneen klitoriksen ja otin sen suuhuni imien hellästi. Lipsutin kieltäni klitoriksen ympärillä ja painoin sormeani Sirpan pyllynreijälle. Hän huohotti raskaasti ja liikutti lantiotaan kieleni tahdissa. Painoin sormeni Sirpan ahtaaseen peräaukkoon niin syvälle, kuin se meni ja nussin anusta rajusti. Carita nousi päälleni ja ohjasi kyrpäni märkään vittuunsa. Se upposi helposti pohjaan asti ja tunsin pillun puristuksen kaluni varrella. Hän nussi rauhallisesti ja melkeinpä kiusoittelevan hitain liikkein. Imi kyrpäni välillä aivan vittunsa pohjaan asti, välillä vain terska oli häpyhuulien välissä. Carita ratsasti päälläni nopeammin ja sai viimein rajun orgasmin lysähtäen vavisten viereeni lattialle. Nuolin Sirpan märkää vittua ja työntelin sormeani hänen pyllyynsä. Sirpa nousi kasvojeni päältä. Hän meni alemmaksi ja istui kovana seisovaan kyrpääni, ottaen sen syvälle liukkaaseen pilluunsa. Carita kohottautui imemään ja nuolemaan Sirpan tököttäviä nännejä ja puristeli samalla kädellään paisuneita pallejani. Tunsin hänen työntävän peukalonsa Sirpan pyllynreikään, syvälle. Carita nussi sormellaan Sirpan pyllyä, eikä kestänyt kauan kun laukesimme molemmat. Carita runkkasi sormillaan litisevää vittuaan ja s ai yhtä aikaa orgasminsa. Lojuimme alastomina ja hikisinä lattialla vieretysten, hiljaa toisiamme hyväillen ja nauttien laukeamisen jälkitunteista. "Nyt mennään kaikki pesulle ja sitten nukkumaan." sanoi Carita vieläkin hengästyneenä äskeisestä rakastelusta. "Minä ainakin alan olla jo ihan poikki." "Mennään vaan pesulle, mutta nukkumisesta ei vielä vähään aikaan taida tulla yhtään mitään." Sirpa huokaili käsi kulliani hyväillen. "Täällä taitaa pian taas olla elämää." Nousimme lattialta ja marssimme peräkanaa kylpyhuoneeseen. Edelläni keinui kaksi kauniin muotoista pyllyä, enkä saanut silmiäni irti niiden houkuttelevista vakosista. Tällaista seksiseikkailua en ollut aikaisemmmin kokenut ja aioin nyt ottaa sitä kaiken irti. En enää välittänyt huomisesta työpäivästä, sillä yksityisyrittäjänä voisin kyllä jättää yhden päivän väliin. Menimme suihkuun ja aloimme pestä toisiamme virtaavan veden alla. Kullini nousi heti pystyyn, kun saippuoin kahta kaunista, alastonta naista. Heidän liukkaat vartalonsa kiemurtelivat käsieni liikkeiden tahdissa. "Se seisoo taas ihan kovana." Sirpa huudahti ja tarttui kattoa kohti sojottavaan kyrpääni. "Valmiina taisteluun." hän jatkoi ja veteli esinahkaa edestakaisin. Keskityin Caritan pystyihin rintoihin toisella kädelläni ja annoin toisen pudota Sirpan pyöreälle pyllylle. Hyväilin hiljaa saippuan liukastamia pakaroita ja painoin sormeni vakoon. Syvemmälle, suoraan kiihottavalle pyllynreijälle. Työnsin keskisormeni hitaasti avautuvaan pyllyyn ja runkkasin liukasta reikää. Työnsin sisään toisenkin sormen ja nussin persettä nyt jo rajummin. Sirpa vastasi sormieni liikkeisiin ja alkoi huohottaa kiihottuneena. "Haluaisitko nussia minua pyllyyn?" hän kysyi hiljaa ja runkkasi kovemmin jäykkää kaluani. "Saisinko?" kysyin vastaan. "Saisit." Sirpa huokaisi ja käänsi pyllynsä minuun päin, ohjaten kyrpääni saippualla liukastetulle anukselle. Levitin pakaroita ja työnsin elimeni pyllynreikään. Se painui helposti tiukkaan aukkoon. Carita painautui meitä vasten, halaten Sirpaa kiihkeästi. Suutelin häntä Sirpan olan yli ja ojensin käteni hänen vitulleen. Työntelin kyrpääni Sirpan perseeseen juurta myöten. Samalla runkkasin Caritan vittua sormillani ja toisella kädellä Sirpaa. Monien orgasmien jälkeen tunsin, että nyt kestäisin kauan ennen laukeamista. Tytöt hieroivat rintojaan vastatusten ja hyväilivät toisiaan kiihottuneesti. "Minulta tulee nyt." huudahti Sirpa ja laukesi samassa rajusti. Hän horjahti eteenpäin vavisten ja kyrpäni solahti ulos hänen pyllynreijästään jääden tutisemaan suihkun alle. Carita tarttui siihen ja veti sen pilluunsa. Seisoimme vastatusten ja painoin kaluni hänen sisäänsä. Carita nosti toisen jalkansa vyötärölleni ja liikutti lentiotaan kiimaisena yhä nopeammin. Painelin sydämeni kyllyydestä niin syvälle kuin kaluni vain ylettyi ja pian Caritakin sai orgasmin. Itse en lauennut vieläkään, mikä saattoi olla hyväkin. Kulliani kylläkin pakotti ja halusin lisää. Huuhtelimme toisemme hengästyneinä ja kuivattuamme menimme takaisin olohuoneeseen. Istahdin alastomana sohvalle ja sytytin savukkeen. "Mitähän jos tekaisisit vielä kunnon paukun. Ei tästä kuitenkaan aamulla mihinkään töihin selvitä." sanoin Caritalle. "Eikä taida niin väliksi ollakaan, kun kerran on tällaista seuraa tarjolla." Carita meni keittiöön sekoittamaan juomia. Sirpa tuli heti viereeni sohvalle ja pujottautui kainalooni. Kaluni lepäsi koko ajan puolijäykkänä redelläni ja sykki hiljaa sydämenlyöntieni tahdissa. Sirpa laski kätensä vatsalleni ja silitteli hiljaa karvoitusta. Kullini jäykistyi ja nousi kovana ja uljaana kohti kattoa. "Sinä et saanutkaan äsken orgasmia." hän kuiskutti kehräten kainalossani. "No en. Joskus on tietysti hyväkin hieman säästellä paukkujaan. Muuten voi käydä niin, että ne loppuvat harmittavasti kesken." vastasin odottavana. "Sehän vasta noloa olisi, vai mitä." "Taitaisi olla. Toinen osapuoli siinä jäisi jännittyneenä odottelemaan, josko siitä vielä peli tulisi. Ja jos mies ei osaa kunnolla hoitaa hommiaan, ei koko suhteesta helposti tule mitään." Sirpa selitti ja antoi kätensä liukua kaluni juureen. Hän hyväili kovana seisovaa kulliani kiusoittelevan hitaasti. "Ei ole hyväksi, jos nainen joutuu jatkuvasti hoitamaan tyydytyksensä itse." "Minulla ei vielä onneksi ole niitä pulmia ollut." sanoin ja vein käteni Sirpan selän takaa pyöreille pakaroille. "No ei todellakaan." hän sanoi ja otti kyrpäni käteensä. Hän veti hitaasti esinahan taakse paisuneen terskan päältä. Istuin hajareisin sohvan reunalla Sirpan runkatessa kovaa kaluani. Carita tuli keittiöstä lasit käsissään ja ojensi minulle uuden ryypyn. "Täällä sitä taas aloitetaan nussimista." hän sanoi käheästi tuijottaen paisunutta, juhlakunnossa seisovaa kyrpääni. "Ja valmistakin näyttää olevan." hän jatkoi nuolaisten supieliään. Siemaisin lasistani kunnon kulauksen ja katselin Caritan kiinteätä vartaloa, joka oli kuin luotu lemmenleikkeihin. Hän puristeli rintojaan lasi toisessa kädessään ja katsoi, kun Sirpa upotti kyrpäni huuliensa väliin. Terskani paisui kiihotuksesta lähes räjähtämispisteeseen. Sirpa nussi suullaan kaluani ja puristeli täysiä pallejani kourassaan. Carita seisoi edessämme itseään hyväillen. Hän painoi sormiaan märkään pilluunsa ja runkkasi itseään rajusti. "Anna minun tulla syliisi." Carita huokaili. "Ainakin kyrpä on valmiina." Sirpa ilmoitti hengästyneenä imemisen jälkeen. "-lä ota kaikkea. Minäkin haluan nussia." Carita laski lasinsa pöydälle ja nousi haarat levällään syliini. Sirpa levitti Caritan vittua ja ohjasi kyrpäni märkään aukkoon. Nainen sylissäni laskeutui hitaasti alemmaksi ja kaluni upposi liukkaaseen pilluun juurta myöten. "Voi kun tuntuu taivaallisen ihanalta. Sinun kyrpäsi on niin mahtavan suuri, että se levittää minut ihan auki." Carita henkäisi ja nosteli itseään ylös ja alas. Sirpa oli sohvalla vieressäni ja hyväili jalkoväliään. Carita tihensi liikkeitään ja laukesi nopeasti. Hän nousi sylistäni ja suuteli minua kiihkeästi. "No niin, Sirpa. Nyt on sinun vuorosi nussia." "Minä haluan takaapäin. Se tulee ihanan syvälle." Sirpa sanoi ja pudottautui lattialle kontalleen. Hän nosti pyllynsä pystyyn ja levitti sormillaan märkää vakoaan. "Tule jo Seppo." Menin polvilleni hänen taakseen kyrpäni sojottaessa kovana ja vaativana. Carita ohjasi kaluni Sirpan vitulle ja painoin rajusti yhdellä työnnöllä pohjaan asti. Tartuin Sirpaa lanteista ja vedin häntä itseäni vasten. Kyrpä oli syvällä Sirpan kuumassa pillussa ja tunsin pian laukeavani. "Nyt minultakin pian tulee." sanoin ja aloin hitaasti työnnellä elintäni kosteassa vitussa. "Anna tulla vain. Minäkin saan ihan heti." Sirpa huohotti ja työnsi pyllyään tiiviimmin vatsaani vasten. Nussin rajusti Sirpan litisevän märkää vittua ja tunsin purkauksen lähtevän palleistani. Sirpa uikutti ja sai rajun orgasmin samalla kun spermani ruiskusi hänen pillunsa pohjukkaan. Työnsin vielä muutaman kerran syvälle vittuun ja annoin siemeneni tyhjentyä. Vedin limaisen kaluni ulos ja lojahdin lattialle Sirpan hikisen vartalon viereen. "Se oli ihanaa. Kiitos Seppo." Sirpa huokaisi ja antoi minulle märän suukon keskelle suuta. "Nyt käydään vielä pesulla ja sitteen mennään oikeasti nukkumaan. Nussimista voidaan jatkaa vaikka aamulla, jos joku vielä haluaa." Carita ilmoitti pontevasti ja alkoi kiskoa Sirpaa ja minua ylös lattialta. Käytyämme pesulla ja kuivattuamme, menimme Caritan makuuhuoneeseen ja ahtauduimme hänen vuoteeseensa. Halausten ja suukkojen jälkeen nukahdimme toisiimme kietoutuneina tyytyväiseen uneen. Kaksi alastonta, kaunista naista samassa vuoteessa kanssani. Ensin ajattelin, että nukkumisesta ei tulisi yhtään mitään, mutta olimme kaikki niin väsyneitä, että kenellekään ei tullut enää rakastelu mieleen. Nukuimme rauhallisesti aamuun saakka toisiamme lämmittäen. *** 6.LUKU Kun aamulla heräsin, en heti tiennyt, missä oikein olin. Vieressäni kuitenkin oli Caritan tuttu pylly, joka paljaana painautui vatsaani vasten. Selkäpuolellani oli toinen nainen alastomana minua vasten pusertuneena. Sirpa. Kunnolla herättyäni, muistin edellisen illan seksihurjastelun ja Caritan pyllyä vasten lepäävä kullini osoitti heti elonmerkkejä. Vaihdoin hieman asentoa ja jäykistyvä kaluni painui Caritan pyöreiden pakaroiden väliin. Pujotin käteni etupuolelta hänen reisiensä yhtymäkohtaan ja painelin sormella hiljaa klitoriksen yläpuolta. Carita huokaisi unissaan ja työnsi pyllyään lähemmäksi. Siirsin käteni hänen pakaroilleen ja levitin vakoa varovasti. Pujotin sormeni takakautta hänen vittuunsa ja tunsin sen kostuvan kiihotuksesta. Sirpa liikahti takanani unissaan ja mutisi jotakin epäselvästi. Työntelin sormeani Caritan vitussa rohkeammin ja hän vastasi hyväilyihini. "Oletko jo hereillä?" kysyin häneltä kuiskaten. "Olen." hän kuiskasi unisena. "Jatka vain. Tuntuu hyvältä kun runkkaat minua sieltä. Laita jo kulli sisään." Levitin pillua ja painoin kyrpääni liukkaaseen aukkoon. Työnsin sitä hitaasti syvemmälle ja vittu avautui kaluni edessä. Liikutin lantiotani Caritan pyllyä vasten kaluni porautuessa yhä syvemmälle pillun uumeniin. Carita painoi kätensä jalkojensa välistä palleilleni ja puristeli niitä hellästi. Pumppasin kyrpääni hänen liukkaseen pilluunsa. "Ihana tapa herättää nainen." hän kuiskasi huohottaen. "Minä saan ihan pian." Tihensin työntöjäni ja tunsin samassa Sirpan käden pakaroillani. Hän painoi sormeaan pyllyyni ja nuoli toista korvaani märällä kielellään. "-lä anna Caritalle kaikkeasi. Minäkin haluan." Sirpa sanoi ja pujotti kätensä Caritan ja minun väliin. Hän tunnusteli kovana liukkaaseen vittuun painuvaa kyrpääni. "Haluan tämän mahtavan aisan kuumana odottavaan vittuuni." "Voi Seppo. Nussi kovaa. Minulta tulee nyt." Carita huudahti ja laukesi samassa. Hän vapisi rajusti orgasmin saadessaan, kova kaluni syvällä pillussaan. Pidättelin itseäni ja pystyin olemaan laukaisematta mälliäni Caritan aukkoon, jotta pystyisin tyydyttämään vielä Sirpankin halut. "Nyt on minun vuoroni." sanoi Sirpa vaativasti ja veti minua erilleen Caritasta. "Käänny selällesi niin että saan seivästää itseni." Käännyin selälleni vuoteella ja Sirpa nousi hajareisin päälleni. Hän tarttui kulliini ja ohjasi sen vittuunsa. Sirpa nosti polvensa koukkuun ja kyrpäni upposi todella syvälle hänen pilluunsa. Otin Sirpan kiinteät rinnat kouriini ja pusertelin niitä hellästi, samalla painellen nänninpäitä, jotka jäykistyivät koviksi kämmeniäni vasten. "Oh. Tämä tuntuu hyvältä." Sirpa huohotti. "Kyrpä on aivan pohjassa asti." hän jatkoi ja nussi minua rajusti. "Nyt minä saan. Nyyt. Tuleeko sulta?" hän kiljaisi ja sai orgasmin. Samassa minultakin irtosi. Terska syvällä Sirpan kouristelevassa vitussa annoin lastin lentää. Carita puserteli pallejani pumpaten ne tyhjiksi, kun ruiskutin siemennesteeni Sirpan pilluun. Sirpa lysähti hikisenä viereeni. Halasimme kaikki toisiamme ja nukahdimme uudestaan. Toisen kerran herätessäni tunsin kahvin tuoksun sieraimissani. Olin vuoteessa yksin. Tytöt olivat ilmeisesti aamupalan valmistuksessa, sillä keittiön suunnasta kuului epämääräisiä ääniä. Aamuhetki on aina kallis, varsinkin silloin kun taakse jäänyt yö on ollut ikimuistoinen. Venyttelin itseäni rypistyneiden lakanoiden keskellä ja nautin hetken hiljaisuudesta ja rauhasta. Nousin vuoteesta ja tissuttelin alastomana keittiön raollaan olevalle ovelle ja kurkistin sisään. Ja mitä näinkää. Carita makasi alastomana keittiön pöydällä jalat levällään, polvet rintoja vasten koukussa ja Sirpa nuoli silmät suljettuina hänen pilluaan. Vai tällaisia aamuaskareita tytöt tekivätkin. Kyrpäni ponkaisi tuon näyn edessä heti pystyyn vaatien päästä mukaan leikkiin. Tartuin sykkivään kaluuni ja vedin esinahkaa hitaasti taaksepäin paljastaen punaiseksi paisuneen terskan. Runkkasin hiljaa ja seura sin tyttöjen seksileikkiä ovenraosta. Carita oli vetänyt polvensa rintojaan vasten ja märkä pillu ja ryppyinen pyllynreikä olivat selvästi näkyvissä. Sirpa levitteli sormillaan hänen vittuaan ja nuoli ja näykki ahneesti Caritan pillunhuulia ja paisunutta clitorista. Toisella kädellään Sirpa runkkasi hiljaa omaa vittuaan ja pyllyään. Näky oli todella kiihottava ja sitten en enää kestänyt, vaan halusin mukaan leikkiin. Hiivin äänettömästi Sirpan taakse kyrpä kädessäni. Caritan vittu oli levällään edessäni Sirpan imiessä hänen klitoristaan. Painauduin Sirpan selkään ja ohjasin kaluni hänen pakaroidensa väliin. Sirpa hätkähti, mutta ei sanonut mitään, vaan jatkoi kiivaasti ystävättärensä pillun nuolemista ja imemistä. Vein käteni hänen rinnoilleen ja puristin Sirpan itseäni vasten. Hän pyllisti hieman ja kyrpäni painui takaapäin reisien väliin. Pujotin sormeni vitulle ja ohjasin kuuman kaluni odottavaan aukkoon. Tartuin Sirpaa lanteista ja painoin yhdellä rajulla työnnöllä kyrpäni kostean pillun pohjaan asti. Rakastelu oli lyhyt ja raivokas. Nussin Sirpaa rajusti vitun litistessä työntöjeni tahdissa. Carita inisi pöydällä ja levitti sormillaan vittuaan, jotta Sirpa voisi paremmin nuolla paisunutta häpykieltä. "Voi kun tuntuu hyvältä." Carita huokaili. "Voi, multa tulee nyt." hän huudahti ja sai orgasmin. Vedin Sirpan persettä yhä kovemmin kulliani vasten ja porasin kaluani yhä syvemmälle litisevään pilluun. Nussin kuin viimeistä päivää. Rajusti ja eläimellisesti. Tunne oli mahtava. Kyrvässä tuntui orgasmia edeltävä nipistely ja tiesin pian laukeavani. "Oi Seppo. Minäkin saan nyt. Tule." Sirpa huohotti ja levitti käsillään pyllynpuoliskojaan, jotta pääsisin syvemmälle kuumaan vittuun. Työnsin kullini syvälle Sirpan orgasmista värisevään aukkoon ja laukaisin aseeni. Sperma purkautui paineella palleistani ja ruiskahti limaiseen vittuun. Painoin muutaman kerran kaluni pohjaan asti viimeisten sykäysten tahdissa ja vedin sen sitten hitaasti veltostuvana ulos nesteitä valuvasta pillusta. Lysähdin polvet täristen Sirpan selkään ja huohotin raskaasti. "Voi tytöt, että teidän kanssanne joutuu mies koville." sain viimein sanotuksi. "Ainakin sinä olet kestänyt meidän vauhdissa." sanoi Sirpa onnellisena ja likisti minua syliinsä. "Harvemmin olen nauttinut seksistä yhtä paljon kuin viime yönä. Ja nyt aamulla." "Minun pilluani vielä kihelmöi." sanoi Carita vedellen sormellaan kosteata vakoaan pitkin. "Tänne voisi vielä laittaa Sepon suuren kyrvän sisälle. Jos se nousee." "Ainahan sitä saa kokeilla." sanoin ja lerputin veltostunutta kaluani hänen edessään. "Minä voisin imeä sen kovaksi." Sirpa sanoi polvistuen eteeni. Sirpa tarttui kulliini ja veti esinahan taakse. Hän imaisi kaluni huuliensa väliin ja lirputti kielellään terskaa. Kyrpä jäykistyi hitaasti, mutta varmasti hänen suuhunsa. "Toimiihan se." Carita sanoi runkatessaan vittuaan. "Minulla alkaa pillu olla valmiina. Katso kun levitän sitä sinun kyrvällesi." Hän levitti sormillaan vittuaan ja näin syvälle kosteaan aukkoon. Häpyhuulet kiiltelivät kiiman nesteistä, jotka valuivat pillusta pyllynreijälle. Vedin kaluni Sirpan suusta ja hän ohjasi sen Caritan avonaiseen ja liukkaaseen vittuun. Carita nosti polvensa rintojaan vasten, kun painoin kyrpääni pilluun. Sirpa levitti vitunhuulia ja työnsin kaluni yhdellä työnnöllä pohjaan saakka. Nussin hitain, pitkin liikkein Caritan limaista aukkoa. Sirpa venytteli sormillaan klitorista ja Carita kiemurteli nautinnosta keittiön pöydällä. "Laita se pyllyyn." hän sanoi kiimaisesti. "Nussi persettä!" Vedin kaluni lopsahtaen ulos vitusta ja painoin terskaa pyllynreijälle. Sirpa ohjasi kyrpääni toiseen reikään ja työnsi samalla sormensa Caritan vittuun. Kaluni painui vähitellen syvemmälle tuohon tiukkaan anukseen ja tunsin orgasmin olevan taas lähellä. "Minulta tulee kohta." sanoin ja työntelin kaluani pyllyssä nopeammin. "Anna tulla vain. Minäkin saan kohta." Carita huohotti ja levitti jalkojaan yhä enemmän. Nussin Caritan tiukkaa persettä rajusti ja juuri kun sain orgasmin, vedin kaluni ulos pyllystä ja ruiskin spermat Caritan vatsalle ja rinnoille. Sirpa runkkasi pallini tyhjiksi ja vajosin Caritan jalkojen väliin polvet tutisten. "Ihanaa! Se oli todella ihanaa." huokaisi Carita. "Oli se." sanoin hengästyneenä. "Minä olisin kanssa halunnut vielä kerran." Sirpa ilmoitti pettyneenä. "Pillu on ihan märkä." Sirpa istahti keittiön tuolille jalat levällään ja hyväili turvonnutta vittuaan. "Minulla ei varmaankaan enää ota eteen, mutta voisinhan minä nuolla sinun pilluasi." sanoin tuijottaessani Sirpan märkää vakoa. "Tule Seppo. Nuole minua." Sirpa sanoi ja levitti pillua sormillaan. Menin polvilleni hänen eteensä ja katsoin avoimena odottavaan vittuun. Klitoris oli kovettuneena häpyhuulten yhtymäkohdassa ja painoin kieleni siihen. Lipsutin ja pyörittelin kieltäni nyppylän ympärillä, välillä imaisten sen huulieni väliin. Työnsin sormeni liukkaaseen pilluun ja tunnustelin sen jokaista poimua. Sirpa kiemurteli tuolilla ja nosteli häpyään ylemmäksi. "Aah, ihanaa." hän huohotti. "Kohta tulee. Jatka vielä. Kovaa! Nyyyt!" Levitin sormillani hänen pyllyään ja työnsin peukaloni anukseen. Sirpa uikutti hiljaa, kun runkkasin persettä ja vittua rajusti sormillani, samalla kun imin klitorista. Hän sai orgasmin nopeasti ja rajusti. Nousin ylös naama vitun limoista märkänä. "Mennään suihkuun." Carita hihkaisi laskeutuessaan pöydältä. "Ja sitten syödään aamiainen." ja niin tehtiin. Kävimme pesulla ja palasimme sitten keittiöön aamiaiselle. Söimme rauhallisesti tuke 7.LUKU Joskus tuntuu siltä, että vaikka miten yrität saada aikaan jotakin tärkeätä, et saa aikaan muuta kuin vahinkoja. Kaikki menee pieleen, jos siihen vain on jonkinlainen mahdollisuus. Viikon loppupuoli tuntui olevan sellainen, että olisi ollut parempi pysytellä kotona kiikkustuolissa. Menetin yhden hyvän asiakkaani typerän erimielisyyden takia, joka ei edes ollut minun syytäni. Tiesin olevani oikeassa, mutta asiakkaalle ei mitenkään voi sanoa, että hän on typerys. Vai voiko? Perjantaina lopetin työt aikaisin iltapäivällä ja soitin Raijalle. Sovimme tapaamisesta hänen asunnollaan illalla. Nautin pienen välipalan ja menin hetkeksi nukkumaan, jotta jaksaisin pitää Raijalle seuraa, sillä toivoin suhteemme onnistuvan. Koputin Raijan ovea tarkalleen sovittuna aikana. Hän avasi ja antoi suukon heti kynnyksen yli. "Hei. Pitkästä aikaa." hän kuiski päästyämme eteiseen. "Minulla on ollut ikävä." Raija painautui minua vasten ja rutisti voimakkaasti. "Minäkin olen kaivannut sinua." vastasin hänen suudelmiinsa. "Tule nyt sisälle asti." Raija kiskoi minua olohuoneeseen ja istutti sohvaan. "Minä haluan rakastella heti." "Niin minäkin." sanoin hänen kiskoessaan vaatteita yltään. "Anna minä autan." Vedin häntä lähemmäksi ja avasin hameen vetoketjun. Laskin vaatekappaleen lattialle ja ihailin paljastuvia pitsipöksyjä, jotka olivat kuin suoraan jonkin seksikuvaston sivuilta. Raija veti puseron päänsä yli ja heitti sen huoneen nurkkaan. "Minä olen niin kiimassa, että alushousutkin on ihan märät." hän hihitti. "Ota ne pois." Vedin pöksyt hitaasti alas nilkkoihin ja paljastin hänen kostuneen karvoituksensa. Kiiman tuoksu kantautui sieraimiini ja imin sitä itseeni. Upotin kasvoni hänen reisiensä yhtymäkohtaan ja painoin nenääni pilluun. "Riisu sinäkin. Tahdon saada kalusi sisääni nyt heti." hän sanoi kiskoen paitaa pois päältäni. Riisuin nopeasti vaatteeni ja pian seisoimme lattialla vastatusten, alastomina toisiamme katsellen. "Sinä olet kaunis." sanoin Raijan vartaloa ihaillen. "Et sinäkään ole lainkaan hullumpi." hän vastasi kovana seisovaa kyrpääni tuijottaen. "Tuo ainakin on uljas näky." Raija tarttui kulliini ja veti minua siitä kiinni pitäen makuuhuoneeseen. Hän heittäytyi vuoteelle selälleen ja levitti kutsuvasti jalkansa. Katsoin kosteana kiiltelevää pillua ja kumarruin nuolaisemaan paisuneita häpyhuulia. Raija voihkaisi kieleni saavuttaessa pillun yläosassa olevan herkkunyppylän, jota kiusasin kielelläni. "Älä enää härnää." hän huohotti kiskoen minua hiuksista ylemmäksi. "Anna jo." "Haluatko tätä?" kysyin nousten polvilleni hänen jalkojensa välissä kulli kädessäni. "Haluatko, että työnnän kyrvän vittuusi?" "Haluan. Paina se sisään." hän sanoi ja nosti jalkansa koukkuun. "Anna minulle kyrpää." Katsoin avonaista pillua ja työnsin kaluni hitaasti liukkaaseen aukkoon. Se upposi helposti syvälle. Tartuin Raijaa polvitaipeista ja runnoin kaluani märässä vitussa edes takaisin yhä nopeammin. "Voi Seppo. Minulta tulee jo. Nyyt." Raija huohotti ja sai heti orgasmin. Itse en lauennut vielä, vaan pidin kaluni hänen sisällään liikutellen sitä hitaasti kouristelevassa pillussa. "Se oli ihanaa. Tulin heti." hän sai sanottua. "Pidä kalusi sisälläni. Haluan vielä lisää." Laskeuduin hänen päälleen ja vein käteni hänen pyöreille pakaroilleen. Puristelin pyllyä ja painelin sormella anusta. Työntelin kyrpää hiljalleen limaiseen vittuun ja tunsin orgasmin lähestyvän. "Minäkin saan kohta." kuiskasin Raijan korvaan. "Anna tulla. Minulta tulee kanssa." Työnsin kaluni syvälle ja liikutin lanteitani. Kyrpä painoi Raijan kohdunsuuta ja laukesimme molemmat yhtä aikaa rajusti. Puristimme toisiamme tiukasti ja nautimme laukeamisen jälkeisestä hyvän olon tunteesta ja ihanasta raukaudesta. "Ai että teki hyvää. Olen odottanut tätä jo monta päivää." hän kuiskutti korvaani. Kierähdin selälleni vuoteella ja Raija käpertyi kainalooni. Hän oli lämmin ja tuoksui miedolta hajuvedeltä. "Niin teki." "Rakastellaan taas heti kun pystyt. Minulla on paikat aina vain märkänä. Koita vaikka." hän sanoi vieden käteni jalkojensa väliin. Tunsin pillun lämmön kämmenelläni, kun painoin käteni karvoitukselle. Hieroin kättäni kukkulalla ja painoin sormeni kosteaan vakoon. Raija huokaili ja vastasi hyväilyihini. Hän otti veltostuneen kaluni käteensä ja runkkasi sitä hiljaa. "Tähän pitäisi saada pian eloa." hän sanoi ja laskeutui alemmaksi. Raija otti kullini suuhunsa ja imi sitä kielellään. Kyrpä jäykistyi hänen huuliensa välissä ja paisui entistä suuremmaksi. Raija katseli kaluani vedellessään esinahkaa edes takaisin terskan tullessa punaisena esille nahkan poimuista. "Alkaako olla valmis." kysyin leikkisästi. "Siltä tuntuu. Jos se vielä tuosta kasvaa, niin se ei mahdu kyllä mihinkään aukkoon." Raija nousi hajareisin päälleni ja ohjasi kaluni vittuunsa. Hän istahti reisilleni kyrpä syvällä sisällään. Puristelin hänen ratsastuksen tahdissa pomppivia rintojaan ja hyväilin hoikkaa vyötäröä, joka värisi nautinnosta. "Haluaisin kokeilla pyllynreikään." hän kuiskasi kiihkoissaan. "Mahtuisikohan se sinne nyt?" "Kokeillaan." vastasin ja hän nosti pyllyään ylemmäksi. Kaluni painui kuin itsestään anukselle, joka vähitellen avautui sen edessä. Hiljaa kyrpä upposi pyllyyn. Raija nojautui taaksepäin ja kaluni oli syvällä hänen perseessään. Levitin sormillani vittua ja työnsin sormeni sisälle liukkaaseen aukkoon. "Voi kun tuntuu ihanalta. Molemmat reijät täynnä." hän huohotti. "Ota hieromasauva avuksi ja paina se vittuun." Kurkotin yöpöydän laatikolle ja etsin sauvan käsiini. Hyväilin Raijan pillua tekopeniksellä hänen ratsastaessaan kyrpä pyllyssään. Painoin sauvaa vittuun ja se upposi sinne helposti. Työnsin sen niin syvälle kuin sain ja tunsin sen paineen kyrvässäni. Käynnistin vibran ja tunne oli mahtava. Raijan koko alapää tärisi sauvan voimasta. "Voi multa tulee taas." Raija huudahti. Laukesimme molemmat yhtä aikaa. Ruiskutin spermani pyllynreikään ja pallini tyhjenivät paineella syvälle suoleen. Sammutin sauvan ja vedin sen ulos limaisesta aukosta. Raija kellahti viereeni vuoteelle ja pusertautui kainalooni. "Se oli mahtavaa." hän kuiskasi korvaani. "Sulla on niin ihana kulli, että en meinaa saada siitä lainkaan tarpeekseni." "Sinun pillusi on kanssa niin mehukas, että sinne upottaa vehkeensä enemmän kuin mielellään." sanoin hiljaa hänen lanteitaan hyväillen. Nousimme vuoteesta ja menimme kylpyhuoneeseen pesulle. Olimme hikisiä ja limaisia äskeisen rakastelun jäljiltä. Pesimme nopeasti ja kuivattuamme kuumat vartalomme palasimme sänkyyn. Kellahdimme lakanoille vieretysten ja Raija painautui lämpöisenä kainalooni, kuin pieni kissan pentu. Raija laski kätensä vatsalleni ja hiplutti karvoitusta. Vähitellen hän vei hyväilyjään alemmaksi ja sai velttona reittä vasten lepäävän kaluni sormiinsa. Hän tarttui siihen voimakkaalla otteella ja kullini paisui kourassa taas kovaksi. "Se seisoo taas." hän sanoi hiljaa. "Taidanpa antaa sille pienen suukon." Hän laskeutui alemmaksi ja otti paisuneen kyrpäni suuhunsa. Raija imi kaluani ja puristeli hellästi palleja. Levitin jalkojani ja hän hyväili pyllynreikääni. Tuntui todella hyvältä. "Käänny, niin minäkin saan nuolla sinua." sanoin ja Raija nousi hajareisin kasvojeni yläpuolelle. Näin edessäni ihanan kostean ja puoliksi avoimen pillun. Raotin häpyhuulia sormillani ja klitoris paljastui kovana näppylänä, jota livoin kielelläni. Raija huohotti kulli suussaan, kun nuolin vittua ja painoin sormeani pyllyyn. Kyrpäni oli syvällä hänen kurkussaan ja tunsin, että laukeaisin pian. Nuolin Raijan märkää vittua rajusti ja nussin sormella pyllynreikää. "Nyt se tulee." Raija sai sanottua ja pillu alkoi supistella orgasmin tahdissa. Hän runkkasi rajummin kulliani ja samassa lastini purkautui hänen suuhunsa. Sperma suihkusi sykäysten tahdissa palleistani, joita Raija puserteli hellästi. Raija kierähti viereeni yhä spermaani nieleskellen. Nuolaisin hellästi hänen pilluaan ja painoin pääni pehmoiselle reidelle. Puristelin pyöreätä pyllyä, jota juuri olin nautinnollisesti nuollut ja runkannut. "Voi luoja, että teki hyvää." Raija huokaisi. "Niin teki." myöntelin ja imin sieraimiini hänen vittunsa kiihottavaa tuoksua. Nautimme hetken toistemme läheisyydestä ja lämmöstä. Sitten kävimme vielä nopeasti pesulla ja menimme vuoteeseen nukkumaan. Nukahdin heti, sillä viikko oli jättänyt jälkensä. Kunnon lepo tekisi nyt hyvää ja parasta lepo olisi rakastelun jälkeen. Nukuin rauhallisesti aamuun saakka ja heräsin auringon noustessa ja lähettäessä säteitään makuuhuoneen ikkunasta suoraan silmiini. Räpyttelin silmiäni kirkkaassa valossa ja katselin ympärilleni. Raija nukkui vieressäni selällään, jalat levällään ilman peittoa. Pyöreät rinnat kohoilivat hänen rauhallisen hengityksensä tahdissa. Katsoin reisien väliä, joka houkuttelevana uinui häpykarvojen peitossa. Ojensin hiljaa kättäni ja hyväilin pehmeätä reittä. Pyöritin etusormeani pillun karvoituksella ja sivelin hiljaa vakoa. Raijan hengitys tihentyi, mutta hän oli yhä syvässä unessa. Hyväilin pillua rohkeammin ja tunsin sen kostuvan sormeni alla. Unissaan Raija levitti reisiään ja kostea vittu avautui sormeni alla. Tunsin klitoriksen paisuvan ja pyöritin etusormeani sen ympärillä. Raija nosteli pilluaan ja voihki hiljaa. "Herää jo." kuiskasin hiljaa hänen korvaansa ja kumarruin samalla ottamaan kovettuneen nännin huulieni väliin. Imin ja nuolin paljasta rintaa, kuin pieni lapsi nälissään. Ja nälkäinen minä olinkin. Halusin nussia tuota kaunista ja kiihottavaa naista. "Ihanaa." Raija huokaisi. "Mahtava herätys. Olisipa jokainen aamu tällainen." Suutelin Raijaa kiihkeästi ja työnsin sormeni hänen märkään pilluunsa, joka jo odotti kyrpää sisäänsä. Imin pystyssä tököttäviä nännejä ja Raija huokaili kiihottuneena. "Tule jo. Minä haluan sinun kalusi sisääni." Kohottauduin ja vajosin Raijan levitettyjen reisien väliin. Hän nosti jalkansa ylös ja ohjasi kädellään kyrpäni liukkaaseen aukkoonsa. Painoin kaluni rajusti hänen vittuunsa. Se upposi helposti pohjaan asti ja terska painoi kohdun suuta. "Ihana kyrpä. Paina syvälle. Tuntuu niin hyvältä." Raija huokaili työntöjeni tahdissa. Pujotin käteni Raijan pyllyn alle ja puristelin pyöreitä pakaroita. Painelin sormella peräaukkoa ja tunsin sen kiimaiset supistukset. Pillusta kuului litsahtava ääni jokaisella työnnöllä. Tunsin orgasmin olevan lähellä. "Tuleeko sinulta pian." kuiskasin hengästyneenä. "Tulee, tulee." Raija huudahti ja viskoi päätään puolelta toiselle. "Nussi kovaa. Nyt se tulee." Työnsin kyrpääni rajusti Raijan limaiseen vittuun ja muutaman vedon jälkeen laukesimme yhtä aikaa. Spermani purkautui voimakkaina sykäyksinä pillun pohjalle. Raija nosti lantionsa kaarelle ja kullini painoi kouristelevan vitun pohjaa. Vavisten kellahdin hänen viereensä rajusti huohottaen. "Mahtavaa." kuiskasin Raijan korvaan ja nuolaisin hellästi korvannipukkaa. "Kerta kaikkiaan." hän vastasi pusertautuen lämpöisenä minua vasten. Makasimme vuoteella odottaen hengityksemme tasaantumista. Hyväilimme hiljaa toisiamme nauttien rakastelun antamasta mielihyvästä. Kyrpä lepäsi reidelläni vielä puoliksi jäykistyneenä. Se sykki sydämenlyöntieni tahdissa ja osoitti taas elonmerkkejä. "Minulla alkaa pippeli olla taas valmiina. Katso vaikka." Raija kohottautui vuoteella istumaan ja katsoi jalkojeni välissä jo kovana tököttävää elintä. "Sehän on jo ihan valmis uuteen taistoon." Raija hihitteli ja otti kyrvän hellästi käsiinsä. Hän veti esinahkaa taakse ja paljasti punaisena hehkuvan terskan, joka odotti kuumaa suukkoa. Raija kumartui ja upotti kullin suuhunsa. Syvälle. Kädellään hän runkkasi hiljaa kalun vartta ja puserteli toisella kädellään palleja, jotka edellisen laukaisun jäljiltä olivat melko tyhjinä. Hän paineli sormellaan pyllynreikää ja imi kyrpää rajummin. Ojensin käteni ja vein sen Raijan pyllylle. Painoin sormen houkuttelevana avautuvaan vakoon ja vedin hitaasti pyllynreijän yli kohti kuumana odottavaa vittua. Työnsin kaksi sormeani rajusti sisälle liukkaaseen aukkoon ja nussin Raijan pillua sormillani. Hän nousi hajareisin kasvojeni ylle ja levitin vitun huulia paljastaen kosteana kiiltelevän aukon. Klitoris tökötti kovaksi paisuneena häpyhuulien yhtymäkohdassa. Kohotin päätäni ja otin herkkunappulan suuhuni. Imin ja lutkutin sitä samalla kielellä nuollen sen ympärystää. "Voi Seppo." Raija huohotti. "Minun on pakko saada tämä vehje sisälleni." Hän kohottautui ja oli pian hajareisin kovana seisovan kyrpäni yllä. Hitaasti hän laskeutui alemmaksi ja upotti kaluni sisään kiiman nesteiden liukastamaan aukkoonsa. Suureksi paisunut kullini oli juurta myöten Raijan kuumassa pillussa. Hän puristeli vittuaan kaluni ympärillä ja imi sitä yhä syvemmälle. Hetken luulin, että pallinikin olisivat pian tuossa pohjattomalta tuntuvassa luolassa. "Kyrpä on melkein kurkussa asti." hän huohotti ratsastaessaan hitaasti satulan tapissa. "Tuntuu ihanalta. Minulta tulee nyt heti. Ooooh." Raija sai nopean orgasmin. Työntelin kyrpää limaiseen vittuun alta päin ja Raija pääsi uudestaan vauhtiin. Hänkin kiihdytti tahtia ja vatkasi vittuaan kaluni ympärillä. Työnsin sormen hänen pyllynreikäänsä ja nussin sitä voimakkailla liikkeillä. "Taas se tulee. Voiiii kun iiihanaaa." hän kiljaisi ja laukesi taas. Samassa minultakin lähti. Sain niin rajun orgasmin, että luulin varpaistakin kynsien lähtevän. Raija kaatui eteenpäin polvieni väliin vatsalleen. Kullini oli yhä hänen sisällään ja hän liikutteli pilluaan hiljaa kyrpää tunnustellen. Hänen pyllynsä oli levällään edessäni ja minun oli pakko hyväillä hellästi tuota nautinnon antanutta ruumiinosaa. Raija kohottautui vastahakoisesti ja päästi kaluni sisältään. Hän kierähti viereeni ja nukahdimme autuaaseen uneen täydellisen tyytyväisinä. Nukuin unta näkemättä rauhallista ja syvää unta. Kun heräsin, oli päivä jo pitkällä ja aurinko paistoi verhojen raosta suoraan silmiini. Raija nukkui vieressäni ja hiljaa vedin peiton hänen alastoman vartalonsa peitoksi. Nousin varovaisesti vuoteesta, jotta en herättäisi häntä ja hiivin hiljaa kylpyhuoneen kautta keittiöön. Keitin kahvit ja tein muutamia voileipiä aamupalaksi. Istahdin ikkunan ääreen ja polttelin hiljaa aamun ensimmäisen savukkeeni. Tällaiseen tottuisi uskomattoman helposti. Kaunis nainen aamulla vieressäsi, valmiina estottomaan rakasteluun. Valmiina kokeilemaan uutta. Eikä pelkästään seksi, vaan meillä tuntui menevän muutenkin ihan kivasti. Osasimme keskustella erilaisista asioista ja vaikka joskus olimmekin eri mieltä, emme vielä ainakaan olleet riidelleet mielipiteistämme. Tumppasin savukkeen ja karistin ajatukset mielestäni. En olisi vielä valmis sitoutumaan mihinkään. Parasta olisi vain antaa ajan kulua ja katsoa, mitä huominen toisi tullessaan. Kaadoin kahvia kuppeihin ja asetin ne voileipien seuraksi tarjottimelle, jonka olin kaapista löytänyt. Lähdin raahaamaan kantamustani makuuhuonetta kohti. Raija nukkui vuoteella paljas pylly pystyssä. Peitto oli liuskahtanut jonnekin lattialle, eikä hänen alastoman vartalonsa verhona ollut rihman kiertämää. Laskin tarjottimen yöpöydälle ja istahdin varovasti sängyn laidalle. Kumarruin suutelemaan häntä. "Oletko ollut jo kauankin pystyssä?" hän kysyi unisena. "Ei se vielä ole pystyssä lainkaan." vastasin leikkisästi ja puristelin kädelläni hänen pyöreitä pakaroitaan. "Keitin siinä ohimennen muuten aamukahvitkin. Olepa hyvä." "Eikös kylmä kahvi kaunista." Raija sanoi ja tarttui velttona jalkojeni välissä uinuvaan kaluuni. Hän puserteli hellästi paisuvaa kulliani. Hyväilin hiljaa Raijan pyllyä ja kutsuvana avautuvaa vakoa reisien välissä. Hän kohottautui vuoteella ja painoi päänsä syliini. Kuuma suu nielaisi kovan kyrpäni imuunsa. Raija nuoli ja lipoi terskaani ja puserteli samalla palleja. Hän nussi kyrpää suullaan ja se tuntui todella mahtavalta. Painoin sormeni takakautta Raijan kostuneeseen vittuun. Työntelin sormia edes takaisin kuumassa aukossa, välillä pyllynreikääkin härnäten. Raija päästi kaluni suustaan ja laskeutui vuoteelle levittäen reitensä kutsuvasti. Vittu oli avoimena edessäni ja nuolin sen mehuja suuhuni. "Tule jo. Haluan sinut sisääni." Raija kuiskasi. Nousin käsivarsieni varassa Raijan reisien väliin ja painoin hitaasti kovaa kyrpääni hänen liukkaaseen pilluunsa. Työnsin kaluni niin syvälle kuin sain ja pidin sen siellä. Aloin liikutella lantiotani sivuttain. Kyrvän pää tunnusteli Raijan vitun pohjaa varren hieroessa paisunutta klitorista. Hän makasi allani silmät kiinni ja nautti. Vedin kaluni hitaasti ulos ja lipsuttelin terskalla limaisia häpyhuulia. "Voi kun tuntuu hyvältä." Raija sanoi ja veti minua pakaroista syvemmälle. "Paina pohjaan asti." Painoin ja työnsin kyrpääni syvälle Raijan vittuun. Välillä nopeasti ja sitten taas kiusoittelevan hitaasti. "Anna minä tulen takaa päin loput." sanoin ja vedin samalla kullini pois pillusta. Raija kääntyi vatsalleen ja nosti pyllynsä pystyyn. Levitin pyllynpuoliskoja ja luiskautin kaluni taas vitun uumeniin. Tarrauduin kourillani Raijan lanteista kiinni ja vedin persettä tiukemmin vatsaani vasten. Kyrpäni porautui syvälle Raijan liukkaaseen pilluun ja tunsin orgasmin olevan lähellä. Työnsin rajusti kaluani edes takaisin ja sitten se tuli. Ruiskutin spermani kuumaan vittuun kovalla paineella. Luulin jo, että sykäyksistä ei tule lainkaan loppua. Pumppasin pallini tyhjiksi varpaita myöten. Ja sitt en oli Raijan vuoro. "Nyt tulee." hän kirkaisi niin että naapuritkin varmasti sen kuulivat. Hänen pyllynsä vapisi vatsaani vasten. Kyrpäni oli yhä syvällä kouristelevassa vitussa. Raija lypsi kaluani pillullaan orgasmin kourissa. Vapinan lakattua vedin hiljaa kaluni ulos ja vaivuin vuoteelle Raijan viereen raskaasti huohottaen. "Nyt voisin ottaa sitä kahvia." hän sanoi hengityksensä tasaannuttua. Ojensin hänelle kupin ja nautimme kahvit vuoteessa seinään nojaten. Juttelimme niitä näitä maailman asioista. Kahvit juotuamme rakastelimme rauhallisesti vielä kerran. Olimme kuin nuori aviopari, joka ei voi saada tarpeekseen toistensa läheisyydestä. Sitten olikin jo aika lähteä ja erota, mutta sovimme tapaamisen sunnuntai-illaksi ja tällä kertaa minun luokseni. 8.LUKU Kävelin pienen lenkin kotiin mennessäni ja ihailin kevääseen päin taittuvaa luontoa. Olin sopinut Caritan ja Sirpan kanssa seksipäivällisestä ja pienen omantunnonpiikin vaivatessa alitajunnassani, koin jännittyneitä väristyksä ajatellessani tulevaa iltapäivää ja yötä. Housun puntissa kullinikin tuntui olevan taas kasvamaan päin ja lupasin sille hiljaa mielessäni, että tänään se saisi sukeltaa monta kertaa limaisena odottavaan vittuun. Tai kahteen. Kotiin päästyäni nautin pienen välipalan ja menin nukkumaan, sillä lepo olisi varmaankin tarpeen. Nukahdin heti ja näin unta kahdesta, kauniista naisesta, jotka tarjosivat karvattomia pillujaan nussittavakseni. Ja minä nussin niitä antaumuksella, sillä kyrpäni pysyi unessa kovana kuin terästanko. Herätessäni tanko tosiaankin oli kovana jalkojeni välissä, mutta kylmän suihkun jälkeen se suostui viimein rauhoittumaan. Uni oli tehnyt hyvää, sillä tunsin itseni täysin virkistyneeksi. Olin valmis vierailulle. Kello oli jo melkein kolme, kun soitin Caritan ovikelloa. Hän tuli avaamaan heti. Alastomana. Ilman rihmankiertämää. Carita veti minut nopeasti sisään ja paiskasi oven kiinni perässäni. Sain tulisen suudelman huulilleni ja puristin tyttöä syliini. Laskin käteni paljaille pakaroille ja pusertelin niitä himokkaasti. "On sinua odotettu. Luulimme jo ettet uskalla tullakaan." hän kuiski korvaani ja halasi voimakkaasti. "Jouduimme aloittamaan ilman sinua." "Vai epäilitte te minun kuntoani." vastasin leikkisästi ja sivelin samalla kämmenelläni hänen jalkojensa välissä olevaa karvakolmiota. "No ei me nyt varsin epäilty, mutta odoteltiin jo." hän vastasi ja veti minua perässään olohuoneeseen. Sirpa istui sohvalla myös alastomana, jalat hieman harallaan ja grogilasi kädessään. Hän hyväili uneliaasti kädellään pystyjä rintojaan ja puristeli reisiään yhteen. Katsahdin Sirpan jalkojen väliin ja kaluni osoitti heti elon merkkejä housuissani. Pillun karvat kiiltelivät kiiman limasta ja häpyhuulet olivat selvästi turvonneet kiihotuksesta. Tytöt olivat todellakin päässeet hyvään alkuun. En halunnut olla toisia huonompi, vaan heitin heti vaatteeni pois ja paljastin uljaana seisovan kyrpäni, joka painovoi maa uhmaten kohosi melkein suoraan kattoa kohti. "No niin. Nyt olemme melkein tasoissa." sanoin ja istahdin sohvalle Sirpan viereen. Hän tarttui heti lujalla otteella kyrpääni ja runkkasi sitä hitaasti. "Tämä värkki ainakin on heti valmiina." hän kuiskasi ja painoi päänsä syliini. Tunsin kuumat huulet terskani ympärillä ja kieli tunnusteli kullin päätä. Hän imi ja lutkutti kyrpääni välillä kielellään maiskutellen. "Jaaha. Heti suihinotto käynnissä kun selkänsä kääntää." huudahti Raija olohuoneeseen tullessaan. Hän oli käynyt rakentamassa minullekin paukun, jonka otin täriseviin käsiini. "Lopeta Sirpa. Jos Seppo nyt ruiskauttaa, niin siitä ei hetken perästä ole yhtään mihinkään." Ilmeisen vastahakoisesti Sirpa päästi kyrpäni suustaan. "Olisin tykännyt ottaa koko lastin suuhuni." hän huohotti hieman hengästyneesti. "Saat varmasti vielä ottaakin. Vai mitä Seppo." Carita hihitteli. "No ihan varmasti saat. Nyt jo oli lähellä lentää." sanoin ja taputtelin Sirpan paljasta reittä hellästi. "Eikös meidän pitänyt syödä jotakin. Vai muistanko väärin." "Sinuahan tässä on odoteltu." Carita toitotti muka kiukkuisena. "Ruoka on ihan kohta valmista. Otetaan nyt parit ruokaryypyt ja mennään sitten atrialle." Nautimme parit terävät Caritan tekemät sekoitukset ja siirryimme sitten keittiöön, missä oli pöytä valmiiksi katettuna. Istahdimme alas ja söimme uunissa haudutettua kalaa ja kokoperunoita herkullisen salaatin saattelemana. Ruokajuomana oli viiniä ja tunsin, miten alkoholi alkoi vähitellen vaikuttaa. Olimme kaikki iloisella ja odottavalla mielellä. "No niin. Nyt on kupura vittu." sanoi Sirpa vatsaansa pidellen. "Taitaisi olla parasta mennä maata." "Ei nyt kyllä maata kerkiä. Ei ainakaan nukkumaan." Carita hihkaisi. "Levätään hetki ja sitten nussitaan." hän ilmoitti tissejään puristellen. Menimme olohuoneeseen uusien juomien kanssa ja istahdimme kaikki sohvaan. Tytöt laskivat kätensä reisilleni ja hipelöivät sormillaan hiljaa kaluni juurta. Kyrpä ponkaisi heti pystyyn ja esinahka vetäytyi pois punaisena kiiltävän terskan päältä. "Täällähän onkin melkoinen kanki valmiina." Carita sanoi ja otti kyrpäni käsiinsä. "Mitähän se tekee jos sitä hieman vatkaisi." "Älä kovin lujaa runkkaa. Seppo on sen näköinen, kuin laukaisisi piankin tuon aseensa." Sirpa varoitteli, mutta vei hänkin kätensä jalkojeni väliin. Tunne oli mahtava. Carita runkkasi hitaasti kovaa kyrpääni ja Sirpa puserteli paisuneita palleja. Pelkäsin laukeavani nopeasti tässä käsittelyssä. "Ottakaas tytöt hieman rauhallisemmin. Alkaa mällin lähtö olla jo lähellä." huohotin varoitukseksi. "Anna minä otan Sepolta suihin." Sirpa kuiskasi ja painoi samassa huulensa terskalleni. Hän lipoi kulliani kuin tikkunekkua. Nuoli terskaa ja upotti kalun välillä syvälle kurkkuunsa. Tunsin orgasmin lähestyvän. Sirpakin huomasi väristykset ja nussi kyrpääni huulillan ja kielellään rajummin ja nopeammin. Sitten se tuli. Sperma purkautui palleistani ja syöksähti voimalla Sirpan kurkkuun. Tyttö nieleskeli nesteitäni osan valuessa hänen suupielistään kaulalle. Carita kurkotti eteen päin ja nuoli Sirpan spermaisia kasvoja suudellen tätä samalla rajusti ja kiihkeästi. "Nyt minä olen kyllä sellaisessa kiimassa, että tarvitsen siihen helpotusta." Carita sanoi. "Ja ihan heti." Hän paneutui lattialle selälleen ja levitti reitensä ihan levälleen. Sormillaan hän avasi vittuaan ja runkkasi samalla kovana tököttävää klitorista. Pudottauduin polvilleni hänen jalkojensa väliin ja katsoin syvälle hänen pilluunsa. Työnsin kaksi sormea kerralla tuohon liukkaana odottavaan aukkoon ja kumarruin imaisemaan herkkunäppylän huulieni väliin. Nussin sormillani litisevää vittua ja imin ja lutkutin klitorista kielelläni. Carita nousi kaarelle allani. Syrjäsilmällä näin miten Sirpa runkkasi rajusti v ittuaan katsellessaan toisen pillun nuolemista. Hän oli tukkinut ainakin kolme sormeaan syvälle häpyhuulten väliin ja työnteli niitä edes takaisin. "Voi Seppo. Nyt se tulee." Carita huohotti. "Vähän vielä. Nyyyyt." hän kiljaisi ja sai rajun orgasmin. Vajosin huohottaen hänen vatsalleen ja pyyhkäisin limaiset kasvoni pehmeään ihoon. Kännyin katsomaan Sirpan onanointia. Hän istui lattialla jalat koukussa, polvet rintojaan vasten ja nojasi sohvan reunaan silmät puoliksi suljettuina. Hän työnteli sormiaan vittuunsa ja venytteli toisella kädellä suureksi paisunutta klitorista. Matolla hänen allaan oli jo märkä läikkä siihen valuneista kiiman nesteistä. Sirpa oli hyvin lähellä orgasmia. Hänen koko vartalonsa tärisi ja sormet vatkasivat vittua yhä nopeammin. S itten hän laukesi hiljaa vikisten. "Päästiinhän sitä edes jotenkin alkuun." Carita sanoi edelleen hieman huohottaen. "Tästä on hyvä jatkaa, kun kaikki ovat yhden kerran saaneet orkut." "Omin käsin onneen." sanoi Sirpa minua silmiin katsoen. "Toivottavasti Seppo saa vielä värkkinsä toimimaan tänä iltana. Tahtoo kyrpää sisäänsä." Nousimme lattialta ja istahdimme Sirpan kanssa sohvalle Caritan mennessä tekemään meille uusia paukkuja. Nostin käteni Sirpan kaulalle ja otin toisen rinnan kämmeni puristukseen. Hän laski kätensä reidelleni ja siveli sitä hellästi. Carita kolisteli keittiössä ja toi meille pian lisää juotavaa kannussa. "Nyt aloitetaan sitten varsinaiset orgiat." hän hihkaisi kaadettuaan juomat laseihin. "Otetaanpas nyt kunnon kulaukset." Hän kohotti lasiaan ja kilistimme ja joimme. Carita istahti sohvaan toiselle puolelleni ja olin taas kahden kauniin alastoman naisen välissä. "Tänään voitaisiin vaikka toteuttaa seksiunelmia." Sirpa sanoi ujosti. "Jos jokainen kertoisi vuorollaan kiihottavimmasta haaveestaan, niin katsotaan olisiko se kokeilemisen arvoinen." "Mahtava idea." Caritakin innostui. "Kuka aloittaa? Seppo tietysti." hän hihitti ja tökki minua sormella kylkeen. "No voisinhan aloittaakin. Mikähän niistä haaveista nyt olisi kiihottavin." sanoin muka hajamielisesti. "Yksi uni ainakin on sellainen, johon olen monena aamuna herännyt. Kelpaisiko se?" "Kokeillaan. Kerro ensiksi." Sirpa vastasi ja minä kerroin." "Herään aika usein tähän samaan uneen. Nuori ja kaunis nainen ottaa minulta suihin. Siinä nyt ei mitään ihmeellistä ole, mutta sitten on minun vuoroni. Tyttö makaa sängyllä selällään, jalat levällään. Hän nostaa polvensa ylös pieniä rintojaan vasten. Ja jalkojen välissä on ihana paljaaksi ajeltu pillu. Täysin karvaton. Posliini." jatkan tarinaani ja tunnen jo kaluni heräävän. Tyttöjen kädet hyväilevät taas reisiäni ja minä jatkan untani. "Pillu on kuin tehty nuolemista ja nussimista varten. Painan kasvoni siihen ja levittelen vitun huulia ja nuolen sitä niin kauan, että tyttö saa rajun orgasminsa. Tähän yleensä herään kyrpä pystyssä." "Posliinipillu." sanoi Carita unelmoiden silmät puoliksi suljettuina. "Haluaisitko nuolla minun karvatonta pilluani?" "Karvat vain täytyisi ensin poistaa. Tottakai haluaisin." vastasin. "Ei vielä." Sirpa keskeytti "Ensin kaikkien haaveet ja sitten vasta toteutukset. Nyt on varmaankin Caritan vuoro kertoa." "Minullakin on eräs uni, jonka olen usein nähnyt. Se on oikeastaan painajainen, mutta silti aina herätessäni olen ollut hyvin kiihottunut." hän aloitti. "Minut on sidottu vuoteeseen ranteista ja nilkoista kiinni. Jokainen raaja yhteen vuoteen nurkkaan, joten olen ihan levällään selälläni. Kaksi naista hyväilee ja nuolee minua ja tämä mies seisoo vuoteen jalkopäässä katselemassa. En pääse irti, vaikka kuinka yritänkin." Carita jatkaa ja pujotan samalla käteni hänen pakaroilleen. "Kiihotun unessani hirveään kiimaan ja kiemurtelen voimattomana köysissä kiinni. Naiset hyväilevät minua joka puolelta, mutta eivät päästä minua orgasmiin saakka. Laukeamisen puuttuminen ottaa jo melkein kipeää, kun mies sitten tulee reisieni väliin. Hän työntää suuren kyrpänsä sisääni yhdellä työnnöllä ja sama hidas kidutus jatkuu. Aina kun meinaan saada orgasmin hän lopettaa ja jatkaa taas hidasta kidutusta. En tiedä kuinka uni päättyy, kun aina herään ja minun on pakko tyydyttää itseni." "Vai seksisadismia." sanon puoliksi leikilläni. "Sirpa. Sinun vuorosi." Käännän katseeni Sirpaan, joka tuijottaa kovana seisovaa kyrpääni silmät kiiluen. Hän nuolaisee huuliaan punaisella kielellään ja aloittaa oman tarinansa. "Minäkin kerron yhdestä unestani, joka minua kiihottaa." hän huokaisi. "Haluan alistaa miehen. Uneksin usein, että sidon miehen sänkyyni ja katson kun hän makaa siinä avuttomana minun armoillani. Voisin tehdä hänelle vaikka mitä. Ja niin teenkin." hän jatkoi ja tarttui kyrpääni vetäen esinahkaa taakse hitaasti ja kiusoittelevasti. "Kuvittelen miten runkkaan kyrpää ja otan sen suuhuni. Imen ja lutkutan sitä, mutta en anna miehen laueta. Istuudun hänen päälleen ja pakotan hänet nuolemaan vittuani ja pyllynreikää. Minulla on hieromasauva, jonka työnnän miehen pyllyyn. Lopulta seivästän itseni kivikovana seisovaan kyrpään ja upotan sen syvälle sisääni. Samalla työnnän hieromasauvan anukseeni ja nussin molempia reikiä niin että saan orgasmin. Samassa tunnen, miten mies ruiskauttaa siemenensä sisääni ja saan vielä toisenkin kerran." Sirpa lopetti unelmansa kertomisen ja minulla alkoi taas olla orgasmi lähellä. Hän oli koko ajan hiljaa runkannut kaluani ja nyt otin hänen kätensä pois, jotta en taas laukeaisi liian aikaisin. "Olisikohan nyt aika toteuttaa unelmiamme." Carita kyseli hengästyneenä. Sormeni seilasi hänen pyllyllään ja painelin hiljaa kosteata vittua. "Kyllä varmaan. Mistä aloitetaan?" sanoin ja siemaisin juomani loppuun. "Ajellaan ensiksi Caritalta karvat." Sirpa ilmoitti. "Käydään samalla pesulla ja mennään sitten makuuhuoneeseen jatkamaan." Nousimme sohvalta ja menimme kylpyhuoneeseen. Carita istuutui pienelle jakkaralle jalat levällään. Kohta hänen ihana pillunsa olisi karvaton kuin nuorella tytöllä. Sirpa otti peilikaapista saippuaa ja vaahdotti sitä Caritan karvoille. Löysin kaapista kertakäyttöisen partakoneen ja laskeuduin polvilleni Caritan jalkojen väliin. Hän nosteli alapäätään Sirpan kättä vasten ja oli selvästi kiimassa. "Nyt karvat pois." Sirpa komensi ja ryhdyin varovasti työhön. Vedin partakoneella karvoja poikki ja huuhtelin sitä välillä Sirpan tuomassa vedessä. Nenääni kantautui vitun ja saippuan tuoksua ja kyrpäni paisui räjähtämispisteeseen. Hieroin Caritan pilluun lisää saippuaa ja huomasin hänen olevan laukeamaisillaan. Ajelin loput karvat pois ja huuhtelin jalkojen välin puhtaalla vedellä. "Siinä se nyt on. Posliinipillu." sanoin työni tulosta ihaillen. "Laitetaan siihen vielä jotakin rasvaa, jotta sitä ei kirvelisi." sanoin ja Sirpa haki purkin mietoa voidetta. Levitin rasvaa Caritan entisten karvojen paikalle ja hän huohotti todella raskaasti. En kuitenkaan antanut hänen laueta, sillä mielessäni oli naisen sitominen vuoteeseen ja seksikidutus. Peseydyimme nopeasti suihkussa ja kuivattuamme itsemme menimme makuuhuoneeseen. "Löysin eteisen kaapista narua." Sirpa sanoi kantaen pientä vyyhtiä paksuhkoa köyttä. "Tällä on hyvä sitoa Carita sänkyyn kiinni. Selällesi petiin." hän komensi. Carita laskeutui vuoteelle selälleen ja levitti vapaaehtoisesti raajansa. Sidoimme Sirpan kanssa kädet ja jalat vuoteen jalkoihin kiinni. Ei liian lujalle, mutta niin kuitenkin, ettei niitä saisi itse auki. Nousin ylös ja katselin sängyssä avuttomana makaavaa naista. Hänen rintansa kohoilivat nopeasti kiivaan hengityksen tahdissa. Jalkojen välissä oleva karvaton vittu kiilteli rasvaisena. Kyrpääni pakotti ja pian olisi pakko saada laukaisu aikaan. "Kidutus alkakoon." Sirpa julisti ja laskeutui vuoteelle Caritan viereen. Seisoin sängyn vieressä katsellen, kun Sirpa hyväili Caritan alastonta vartaloa. Hän otti paljaan rinnan suuhunsa ja imi nänniä, puserteli tissiä käsillään. Carita kiemurteli kiimasta toisen tytön käsittelyssä. Sirpa siirtyi alemmaksi ja nuoli napaa. Hän painoi huulensa paljaaksi ajellulle pillulle ja imi paisuneen klitoriksen huuliensa väliin. Menin lähemmäksi ja hyväilin Sirpan pystyssä olevaa pyllyä. Pillu oli houkuttelevasti avoimena reisien välissä, enkä jaksanut enää odottaa, vaan painoin kovan kyrpäni Sirpan märkään vittuun. Työnsin aseeni kerralla pohjaan saakka ja Sirpa inisi hiljaa työntöjeni tahdissa. Hän nuoli samalla Caritan rintoja ja näky oli niin kiihottava, että sain orgasmin melko nopeasti. Kiihdytin tahtia ja laukaisin lastini Sirpan tärisevän vitun uumeniin. Vedin kaluni ulos ja Sirpa kellahti sängylle Caritan viereen. "Antakaa minullekin." Carita vikisi kiimaisena. "Ei saa enää kiusata." "Sinuahan piti kiduttaa." vastasin hengästyneenä ja sivelin hiljaa paljasta rintaa. "Kidutusta tulet vielä saamaan." Kumarruin ja otin kovettuneen nännin huulieni väliin. Nuolin tissiä ja vein käteni paljaaksi ajellulle vitulle. Häpyhuulet törröttivät paisuneina ja märkä pillu odotti avoimena kuumaa kyrpää sisäänsä. Menin alemmaksi ja katsoin Caritan karvatonta jalkoväliä. Levittelin varovasti sormillani vittua ja paljastin klitoriksen, joka oli suuri kuin pieni pippeli. Otin sen huulieni väliin ja imaisin hellästi. Carita nosti alapäätään suutani vasten ja upotin kieleni pilluun. Nuolin raivoisasti märkää aukkoa ja työnsin kaksi sormea sisälle. Kohottauduin polvieni varaan ja painoin hitaasti jäykistyneen kaluni Caritan sisälle. Työnsin sen niin syvälle kuin sain ja liikutin hiljaa lantiotani. Tunnustelin kyrvälläni vitun jokaista poimua ja huomatessani Caritan olevan lähellä orgasmia, vedin kaluni ulos. Kidutusta tulisi vielä jatkaa. Sirpakin nousi katselemaan käsittelyäni. Carita pyöritti lantiotaan puolelta toiselle ja yritti hieroa reisiään vastatusten, siinä kuitenkaan onnistumatta. Köydet pitivät hänen jalkansa levällään ja vittu ihan valui nesteitä lakanalle. Sirpa painoi sormen Caritan pilluun ja runkkasi sitä hiljaa. "Tämä reikä on kyllä ihan kuumana. Taitaisi tehdä hyvää kun saisit orgasmin. Vai mitä." hän kuiskutteli kiusaavasti. "Antakaa jo. Antakaa jo. Minä tulen kohta hulluksi." Carita voihki ja nosti vittuaan Sirpan sormia vasten, pyytäen niitä syvemmälle. Nousin taas Caritan reisien väliin ja Sirpa ohjasi kovan kullini sisään. Painoin hiljaa pohjaan asti ja vedin sitten kyrpääni vielä hitaammin ulos. Carita voihki ja levitteli reisiään, jotta pääsisin paremmin nussimaan hänen limaista vittuaan. Sirpa katsoi aivan läheltä, miten kaluni upposi liukkaaseen aukkoon. Kädellään hän hyväili pallejani ja runkkasi välillä Caritan klitorista. "Joko annetaan Caritan laueta?" kysyin Sirpalta ja työntelin kovaa kyrpääni nopeammin Caritan vitussa. "Ei vielä. Härnätään vain lisää." Sirpa sanoi sadistisella äänellä. Vedin kullini kokonaan ulos Caritan aukosta ja Sirpa runkkasi kaluni kärjellä Caritan kovana tököttävää klitorista. Hän ohjasi kyrpäni uudestaan limaiseen vittuun ja painoin rajusti sen pohjia myöten. "Antakaa jo. Nussi vittua kovempaa." Carita ulisi allani. "Joko Caritan saa antaa laueta?" kysäisin käheästi Sirpalta, joka tuijotti pilluun painuvaa kyrpääni. "Annetaan vaan. Täytyyhän sillekin jotakin antaa." Painoin kaluni niin syvälle kuin suinkin vain sain ja nussin nyt todella rajusti. Carita voihki allani ja vittu litisi työntöjen tahdissa. "Nyt se tulee. Vooiih. Nyyyyyt." Carita kiljaisi ja sai varmaankin monta orgasmia perätysten. Hän vapisi allani kuin horkassa. Vedin hitaasti kaluni ulos tärisevästä pillusta ja katsoin Caritan avoinna sykkivää paljasta aukkoa. Sirpa hyväili hänen rintojaan ja vatsaansa ja nousi viimein päälle painaen rintansa Caritan rintoja vasten. Sirpan pylly oli kiihottavasti pystyssä kun hän suuteli Caritaa ja nuoli tämän paisuneita nännejä. Tartuin Sirpaa lanteista ja survaisin kovan kullini märkänä odottavaan vittuun. Työntelin pitkiä, rauhallisia työntöjä Sirpan pillun lopsahtaessa kiihottavasti joka kerralla. Pusertelin häntä lanteista ja painoin toisen peukaloni pyllynreikään. Sirpa vispasi persettään kiimaisena puolelta toiselle ja sai nopeasti orgasmin. Hän lysähti hervottomana Caritan päälle ja jäin polvilleni naisten reisien väliin. Edessäni oli kaksi märkää ja juuri nussittua vittua päällekkäin. Hyväilin hiljaa Sirpan pyllyä ja painoin sormeni Caritan pilluun. Ensin yhden, sitten toisen ja kolmannenkin. Tunnustel in kosteata elintä sormillani ja venyttelin sitä leveämmäksi. Sirpa kierähti selälleen Caritan viereen ja katseli askarteluani paljaaksi ajellun pillun kanssa. Työntelin sormiani edes takaisin liukkaassa aukossa ja Carita huokaili hyväilyjeni tahdissa. Kumarruin alemmaksi ja otin kovana tököttävän klitoriksen huulieni väliin. Imin näppylää ja lipsutin kieltäni sen ympärillä. Nussin sormillani Caritan vittua yhä rajummin ja sitten Carita laukesi taas. Hän vapisi rajusti ja pillu sykki ja kouristeli sormieni ympärillä. Hengästyneenä avasin Caritaa %% SYSOP tahtoo jutella %% Heil Tiina! Heip{ hei.. Hei.. (olen Master joka kirjoittaa, "Tiina" halusi tulla nimell{{n t{nne.. hehee.. Tiina haluaa tutustua suhun.. Annapa 'suitset' sille.. kuinka vanha olet? Eik| Master ole kertonut..? 18__, tammikuussa 19.. no,seh{n on hyv{ juttu. Onhan se.. Sin{h{n olet helmikuussa 18..vai..? mist{ ihmeest{ s{ sen tied{t? Onko Master ihme..? Jos on niin sitten h{nelt{.. Hmm.. Olet n. kuukauden vanhempi kuin t{m{ minun nyk. 'vaimoni'... pid{tk| enemm{n helmikuussa syntyneist{ kuin maaliskuussa syntyneist{? Hyv{ kysymys.. Hmm.. Jos horoskoopeista on puhe, niin siin{ syyskuussa syntyneet ovat suosikkeja, mutta t{ll{hetkell{ pid{n eritt{in paljon er{{st{ maaliskuussa syntyneest{.. Ei helmikuussakaan mit{{n vikaa ole.. En ole varma tunnenko montaakaan, jotka olisivat syntyneet sin{ kuuna.. Tunnenpas.. Yhden, jonka kanssa olin n. 8kk, jonka j{lkeen h{n muutti ruotsiin ja en ole kuullut en{{ sen j{lkeen.. kuinka monta tytt|yst{v{{sulla on ollut? >Arvaa monta mulla on ollut ,nimitt{in poikayst{vi{ tietenkin? Hee.. Hmm.. Oliskohan sulla jotain 16 ja t{m{ 17...? Heh.. Olen itse laskenut tytt|yst{vikseni sellaiset, joidenka kanssa olen tehnyt jotain 'tuhmaakin' ja Heli on nyt 12.. Voisitko tarkentaa mik{ on tuhmaa? Sin{h{n vasta kiltti tytt| olet.. Tuhmaa.. Sellaista, ett{ aluksi ollaan kahden, sitten suudellaan ja pidet{{n k{dest{, 'nukutaan' yhdess{ jne... No hyv{ kun kerroit, sill{ nyt voin sanoa, ett{ minulla on ollut noin 16 ep{m{{r{ist{ miehenalkua. On ollut.. Minnek{s ne ovat kadonneet..? Taisin vain saada niist{ tarpeekseni, mutta asiasta toiseen oletko sin{ katoavainen__? Olenkohan tyhm{..? Voisitko hieman tarkentaa tuota k{sitett{ 'katoavainen'..? Sit{ on hiukan va²Tikea tarkentaa, sill{ sin{ itse kysyit minne ne ovat kadonn kadonneet? A-ha.. Ilmeisesti olen kadottavainen, sill{ olen oikeastaan itse suurimmassa osassa tapauksistani kyll{stynyt toiseen, mutta onhan tunne ollut joskus molemminpuolinenkin, eli olen ehk{ silt{ v{lilt{.. No hyv{, ett{ tuli t{m{kin selv{ksi. Mutta Master k{ski juuri kysy{ mik{ on elimes pituus eiks ole t|rke{t{, mutta ei sun sit{ tarvi v{ltt{m{tt{ kertoa, sill{ m{ en v{ltt{m{tt{ tahdo kuulla sit{..... Ehk{ se on Masterille elint{rke{ asia.. Eik| h{n muista en{{ mit{ h{n kehui t{ss{ taannoin puhelimessa.. Ilmeisesti yht{ pitk{ kuin vanhakin... OHO, siis vain vaivaiset 18sentti{. Mutta on sekin parempi kuin Suur-Suomen keskiarvo. Mist{ muuten olet kuullut t{m{n keskiarvon..? Nokai s{ arvaat mit{ t{{ Master yleens{ h|pisee. Nokai s{kin arvaat sitten, mist{ me taas Masterin kanssa h|pisemme.. Nimitt{in tuli vain {sken t{ss{ er{s puheluni mieleen, kun mainitsit tuon 'keskiarvon'.. Kuule voisitko kertoa oikean nimesi, sill{ olen sen verran kiinnostunut sinusta.Yks juttu viel{ Master alkaa k{yd{ hankalaksi t{{ll{. HELP ME!!!!!!! Huuda, jos se alkaa mietti{, mit{ tuo {skeinen 'tuhma' merkitseek{{n, oikein lujaa ett{ "RAISKAUS!!", niin ehk{ se auttaa.. Valitettavasti en voi kertoa nime{ni, mutta sill{ nyt ei ole mit{{n v{li{k{{n, sill{ sit{ ei esim. Masterikaan tied{, mutta voit kutsua minua "Proffa Cupola":ksi.. AHAA hyvin mielenkiintoista. Mik{ on muuten horoskooppisi? Et kai sin{ mieti jotain 'tuhmaa'..? Se on Kauris.. (Master ei mieti mit{{n tuhmaa nyt...) Olen muuten erikoistunut Kauriisiin,mutta en ole tietenk{{n el{imiin sekaantuja. Taidatte olla melko vastakohtainen pari..?.. Onko sinulla ollut montakin Kaurista aikaisemmin..? On ollut kaksi, hyvin mukavia tyyppej{. Master meni juuri olohuoneeseen, joten minulla on nyt hiukan parempi olla. Olisi mukavaa, jos sin{ olisit t{{ll{ niin voisimme keskustella esim. horoskoopeista ja kaikesta muusta mukavasta. Hmm.. Min{ siell{.. Pilaisin vain kuvitelmasi maailman hirveimm{st{ otuksesta, joka liikkuu ihmisten kirjoissa.. Mutta voimme kyll{ keskustella ihan t{ss{kin horoskoopeista ja siit{ muusta mukavasta, jos haluat.... Master k{ski sanoa,ett{ 'AOR'. Meid{n pit{isi kai lopettaa... Ihan sama.. Juugh.. Jos menette viett{m{{n iltaa jonnekkin, niin pyyt{isitk| Masteria soittamaan sen j{lkeen t{nne, sill{ h{n varmaankin haluaa kuulla tulokset (herneiden m{{r{n ("")) eilisen pikkujoulun j{lkeen... Joo Master t{{ll{ taas terve. Huomaa mun hyv{ fontti t{ll{ kertaa. perkele. Katoso: On oltava Kusip{{ ett{ pystyy olemaan noin urpo.. Vittu {l{ k{y taas iskem{{n vieraita tytt|si{, mutta Tiina haluaa sanoa jotakin : "Olen hyvin kiinnostunut sinusta". HEHEHEEEEEHEHEHEHEHEHEHEEE! Se oli totta. H{n HUUSI: "EEEIIIIIIIII!!!!!"........ "Olen rakastunut salaisesti my|s sinuun. T{m{ on totta" Apua..! Enh{n edes yritt{nyt iske{, mutta... Nogh, antaa olla.. Kerro h{nelle, ett{ tunne on molemminpuolinen.... Olen hyvin tyytyv{inen. Mutta voisinko soittaa sinulle, joten anna puhelinnumerosi. Se on 964-132 222, t{m{n boxin numero, aluksi vastaa modeemi, mutta odota 10-20 sek tai painele n{pp{inpuhelimen n{pyk|it{, niin kuulen jos olen paikalla, ett{ siell{ on joku ja WITnTUostan luurin.. Hei Master... Joo miun{ (taas). .Tuota tuota, ymm{rr{n k|h{n. H{n puhuu sun kanssa TASAN ALLE 5 minuuttia, ja sitten ette puhu tippaakaan lis{{. Ettek{ puhu mit{{n salaisia rakkauksianne pj{{rkkele... Ja m{ puhun sun kanssa sitten ensin. Ja emme (toki) ole viel{ edes humalassa, ja pid{t kielesi ja ajatuksesi SIISTIN[ OK=?=?????? Ja oko se nyky{{n uusin mahdollinen ??!?? Hmm.. En voi luvata mit{{n.. Mutta sen n{kee sitten.. Hehheh.. T{ytyyh{n minun nyt tavallaan etsi{ uusi vaimoehdokas, kun t{m{ nykyinen paljastui serkukseni......... KUSPI[! KUSPI[! KUSPI[! KUSPI[! KUSPI[! KUSPI[! KUSPI[! KUSPI[! KUSPI[! KUSPI[! KUSPI[! KUSPI[! KUSPI[! KUSPI[! KUSPI[! KUSPI[! KUSPI[!KUSPI[! KUSPI[! KUSPI[! KUSPI[! KUSPI[! KUSPI[! KUSPI[! KUSPI[! KUSPI[! KUSPI[! KUSPI[! KUSPI[! KUSPI[! KUSPI[! KUSPI[! Haluaisin taas boksiin.. Jos p{{st{isit?? / Kyll{styin jo.. --------------------------------------------------------- : C) Luettelo Fileist{ B) Luettelo yksi kerrallaan : : X) Luettelo Aakkosj{rjestyksess{ N) Fileet ed. soittosi j{lkeen : :.DOWNLOAD/UPLOAD.....................................................: : D) Imuroi Oletus-protokollalla U) L{het{ Oletus-protokollalla : : Z) Imuroi Jollain muulla protolla Y) L{het{ muulla protokollalla : : R) LUE TEKSTITIEDOSTO K) Tuhoa l{hett{m{si file : : S) Etsi file tai tekstitiedosto O) Vaihda Oletus-protokollaa ym.: :.....................................................................: : I) Lue t{m{ jos haluat M) Takaisin P{{menuun : ----------------------------------------------------------------------- SKANDIT ISOILLA FILEIDEN NIMISS[! 10 min. Paistoaikaa j{ljell{ (? menu): g Options: KNBCMUDZRSOI 10 min. Paistoaikaa j{ljell{ (? menu): Options: KNBCMUDZRSOI 10 min. Paistoaikaa j{ljell{ (? menu): w Options: KNBCMUDZRSOI 10 min. Paistoaikaa j{ljell{ (? menu): m e ---------------------------------------------------------- : E) Eh, haluan takaisin ja l{hden Pohjanmaan kautta : : K) Kyll{, Haluan pois ett{ ehdin Aeroflotin koneeseen : : H) e P[[RUOKALISTALLA T[N[[N: ----------------------------------------------------------------------- : B) Yleisi{ p{iv{k{skyj{ (04.11.88) C) H{iritse SysOppia (CHAT) : : G) Ryssien Ulosk{ynti W) Poistu Pohjanmaan Kautta g ---------------------------------------------------------- : E) Eh, haluan takaisin ja l{hden Pohjanmaan kautta : : K) Kyll{, Haluan pois ett{ ehdin Aeroflotin koneeseen : : H) Harkitsen l{ht|{ni ja teen SysOpille testamentin : ---------------------------------------------------------- L{hden ven{j{lle? k Exiting at: 06:59 PM Total time: 00:51 Last message in system: 2379 Last message you've read: 0 IKL-BBS toivottaa kaikille k{ytt{jilleen Valkoista Joulua ja Taistelutehoista Uutta Vuotta 1989 Sieg um jede Olin erSSnS syyskuisena iltana kSymSssS kaverini Pekan luona Laihialla. Aikomukseni oli lShteS bussilla takaisin kotiini Vaasan klo 18, jolloin meni pSivSn viimeinen bussi. Kuitenkin jutellessamme toistemme naisseik- kailuista aika meni huomaamatta, joten my÷hSstyin bussista. Sovimme kaverini kanssa, ettS jSisin y÷ksi hSnen luokseen. Soitettuani kotiin ja ilmoitettuani asiasta, kaverini ilmoitti, ettS hSn laittaisi saunan lSmpiSmSSn. Jatkoimme keskustelua naisista, ja siitS keskustelu jotenkin siirtyi seksiin.YhtSkkiS Pekka kysyi, halusinko kokea tSnS iltana jotain aivan erityistS. HSmmSstyneenS suorasta ehdotuksesta mumisin jotain my÷ntSvSS. My÷ntSvSstS vastauksesta ilmiselvSsti ilahtuneena hSn nousi seisomaan ja kSski minun seurata. Menimme aluksi ovesta ulos, ja kSvelimme suoraan navettaan. En ollut aiemmin tiennytkSSn, ettS Pekan isSllS oli nSin useita elSimiS navetassaan; koira, kissa, lehmiS ja pari lammasta sekS hevonen. - TSmS on sitS jotain, Pekka sanoi hymyillen. Katso esimerkiksi tuonne. Pekka osoitti jotain puista hSkkyrSS navetan nurkassa. KysyttySni mikS tuo omituinen hSkkyrS oli, pekka selitti naama vielSkin leveSmmSssS virneessS: - Se on lehmiS varten; niillS pidetSSn lehmSS paikallaan. Ihmettelin vastausta hetken, kunnes Pekka pSStti nSyttSS, kuinka homma tapahtuu. Pekka siirsi laitteen lehmSn taakse, ja avasi hitaasti housunsa napit. Vasta siinS vaiheessa tajusin mitS Pekka aikoi tehdS. Minua alkoi kuvottaa. Pekka kahlitsi lehmSn huolellisesti laitteeseen, ja ty÷nsi elimensS syvSlle lehmSn anaaliin. Minusta tuo alkoi nSyttSS melkeinpS jopa kii- hottavalta, ja tunsin kuinka housuni alkoivat tuntua ahtailta. Pekka alkoi ty÷nnellS hurjasti ja lehmS ammui; joskin sen ammunta kuulosti jotenkin oudolta, ehkS lShinnS kiimaiselta. Samassa kuulin navetan ulkopuolelta askeleiden SSniS, itse asiassa tulijoita taisi olla kaksikin, sanoin heti hStSSntyneenS asiasta Pekalle joka ei ollut moksiskaan, vaan jatkoi hommiaan. Kauhistuneen huomasin navetan oven auvautuvan ja sisSSn tuli kaksi naista. Nyt Pekkakin lopet- ti hommansa kiroten keskeytystS. Pekka esitteli naiset Sidikseen Taruksi (35v) ja siskokseen Miraksi (19v). Olin aivan ymmSllS, kun naiset eivSt vSlittSnet tuon taivaallista Pekan anaalihommista. Tosin olin ymmSllS ainoastaan hetken, sillS minulta vietiin se ilo, kun Mira ja Taru tyynesti alkoivat riisuutua ja Pekkakin teki saman, herran jestas ajattelin, mihin olenkaan joutunut mukaan? Ja niin olivat kaikki muut ilkosen alasti ja katsoivat suoraan minuun, minun oli siis ihan pakko riisuutua muiden katsoessa. No tein sen, mutta hupia ei ollut ettS kyrpSni oli vSistSmSttS maksimi-pituudessaan. Sitten tuli se kohta- lon isku, kun Taru totesi meille: - Ja kun meillS nyt on tSSllS kaksi kapulan omistajaa, niin tulkaa nyt sitten ihmeessS lSmmittSmSSn meitS! Katsoin Pekkaan kauhistuneena ja kysyvSsti, johan Pekka vaan totesi, ettS heillS nSmS seksuaaliset tavat olivat aikamoisen vapaita..., mutta mennSSn nyt lSmmittSmSSn noita muijia, kumman otat? Siis siskon vai Sidin! Miran, sanoin arasti, joten Pekalle jSi OMA _ITI LShestyin Miraa kuin sy÷jStSrtS, tSmS ei voinut olla totta. Mutta siinS Mira vaan makasi haarat leveSllS, jumalauta kun oli suuri pillu! Mira tarrasi kyrvSstSni kiinni ja alkoi nuolla sitS, nuoltuaan sen puhtaaksi "alisti" hSn minut pilluunsa, mikS ihana tunne ajattelin, tSnne pitSS tulla toistekin. Samalla Pekka oli jo hyvSssS vauhdissS _ITINS_ kanssa, selvSsti vanhasta kokemuksesta! Mira alkoi voihki alla- ni ja juuri kun munulta oli tulossa kunnon lasti, hSn veti sen ulos ja sanoi, ettS ei vielS nSin aikaisin illalla, muuten sammuisin kesken! Olinkin jo unelma illan toivossa, ennen kuin eteeni tuotiin lammas! Pekka sanoi, ettS minun oli todistettava sopivuuteni perhe-orgioihin lampaalla. Olin ilmeisesti hieman sekaisin, koska en vastustellut vaikka Mira ja Taru katsoivat ihan vierestS. Lammas kahlittiin johonkin vastaa- vaan aparaattin kuin se lehmS, joka tosin yhS oli kiinni. Katsoin lam- paan perä-aukkoa kiihottuneena, siis tuonne oli määränpää! Otin ensin tuntumaa hinkkaamalla kyrpääni anaalin reunustalle, ja yhtäkkiä sain hirmuisen tunnekuohun ja otin lampaasta tukevan otteen ja aloin työntää kaikin voimin kyrpääni lampaaseen, ah kuinka ihana tunne se vaan olikin, vaan en olisi uskonut etukäteen. Nyt oli koko tykki sisällä ja hirmuinen pumppaus alkoi, muut katsoivat vajaan puolen metrin päästä ja Mira otti kuvan! Lammas määki tuskissan entistä kovempaa, ja sain orgasmin kun ajattelin, että kärsi huora! Ja niin tuli koko lasti LAMPAAN ANAALIIN, paskaisen kyrvän ulos ja aloin nauraan sen nähtyäni. Mira tuli yllättäen ja otti kyrvästä tukevan otteen ja raahasi minut koiran luo, olin ihan ymmällä. Koira alkoi kuitenkin nuolla kaluani puhtaaksi oikein kunnolla ja välillä kooko kalu oli koiran suussa, mutta purrut se ei onneksi! Pekka selitti, ettS sen makuaisti oli vaurioitunut, joten se s÷i hyvillS mielin mitS vaan, olipa pekka saanut sen ottamaan suihinkin pari kertaa ja sanoi, ettS oli parempi kuin _ITINS_! _idistS puheen ollen hSn tyhjSsi juuri kaljapulloa, josta havaitsin olleni koko ajan selvS ja alasti (kuten muutkin)! Kun kaljapullo oli saatu tyhjSksi, asetti hSn sen jakkaralle ja muiden kannustuksen johdol- la asettui sen ylle kahareisin ja alkoi laskeutua sen pSSlle. Pian ei koko pulloa enSS nSkynyt vaan se oli kokonaan sisSllS! Taru voihki orgasmin pauloissa ja en voinut hillitS itseSni vaan menin nuolemaan Tarun vittua ja sainkin naamalleni oikein kunnon geenivarastot Pekan nuollessa SitinsS rintoja ja puristellen niitS. Taru nousi jakkaralta, mutta pullo piti poistaa tShSn tarkoitukseen paikalla olleella imukupil- la! Pullossa oli yli sentin verran tarun nesteitS, jotka tarjottiin minun juotavakseni, pienen epSr÷innin jSlkeen aloin litkiS emStin nes- tettS pullosta Miran pitSessS kyrpSSni suussaan, neste ei nyt ollut niin hyvSS, mutta se tuntui kuuluvan tilanteeseen olennaisesti! Mausteeksi sain kaljaa. Mira sanoi olevansa nyt todella kovan seksin tarpeessa ja pyysi meitä kaikkia mukaan, seurasimme kutsua ilomielin! Muodostimme oikein panoren- kaan, jossa Mira makasi kyljellään ja kaikki olivat mukana hommissa: Minä pilluun, Pekka perseeseen, Taru oli kahareisin niin, että pillu oli Miran naamalla, minä lisäksi nuolin ja puristelin Miran muhkeita rintoja ja Mira tökki sormillaan Tarua perseeseen ja pilluun nuolemisen ohella! Kun asettelut olivat valmiina, aloimme kaikki hommiin aluksi hitaasti, mutta nopeuttaen kooko ajan. Mira kierurteli hirmuisissa tuskissaan vSlissSmme, hSn huusi ja kuolaa valui suusta, ei ihmekSSn kun on joka reiSllS oma rSmpyttSjSnsS. Samalla pihaan ajoi auto ja ilmeisesti kuski kuuli Miran eläimellisen huudon, koska juoksi suoraan navettaan! Tulija oli Pekan isä, joka oli riisuutunut jo matkalla ja kyrpä oli pystyssä ja valtavan mittainen (31 cm). Hän pahoitteli myöhästymistään, mutta sanoi tulevansa mukaan siitä huolimatta! Ajattelin, että mihin hän nyt tuon kalunsa tyntää kun ei ole enää vapaita reikiä, vastaus tuli pian kun hän sanoi koittavansa uutta poikaa (eli minua). Pian tunsin valtavan kalun työntyvän neiseellisen tiukkaan anaaliini ja alkavan liukua edestakaisin nopeaa tahtia, oli aivan kuin perseeni olisi revennyt vaikka kalusta oli vain puolen sisällä. Nyt tiesin miltS tuntui Mirasta, jota vedettiin molemmilta puolilta. Mira sai jo toisen orgasminsa ja vääntelehti vimma- tusti. Samaan aikaan Pekka tyhjäsi pussinsa Miran perseeseen viimeistä piirtoa myöden, Pian tunsin Pekan isän rukautuvan omaan anaaliini, tun- tui taivaalliselta, kun suoli täyttyi spermasta ja sen johdosta sain orgasmin ja purkauduin Miraan. Mira makasi maassa huohottaen ja joka paikka spermaan valuen, hän oli todella seksikkään näköinen. Taru ei voinut vastustaa kiusausta nuolla Miran pillusta spermaa, mut- ta Mira ei oikein jaksanut innostua asiasta joten hän ehdotti Pukikin nuolemista, en vielS tiennyt mikä Puikikki oli, mutta Pekan isä, joka esittäytyi Harriksi johdatti meidSt sen luo (kyrpSni roikkui epSmiellyt- tSvSn rentona rasituksen johdosta, ja perseestSni valui spermaa, mikS olotila!). Puikikki oli HEVONEN, oikea kunnon ori kuten Harri asian il- maisi! Makasin Harrin ja Pekan kanssa olkikasassa, kun Taru meni orin luokse ja antoi sille ensin sokeria ja meni sitten orin alle ja otti sen elSimellisetS kalusta (51 cm) kiinni, alkaen runkata sitS. Se paisui ja paisui hirmuiseksi tappo-nuijaksi. Harri haki penkin orin alle ja Taru kiipesi sille makaamaan jatkaen runkkaamista, pian orin kalu alkoi nyt- kShdellS ja Taru asetti sen pSSn pillunsa huulille ja ori ampui lastin suoraan kohteeseensa, taru siirsi kalua nopeasti yl÷spSin, mutta koko ajan spermaa valui hSnen vartalolleen ja lopulta hSn sai sen suuhunsa, runkaten vielSkin kovempaa ja spermaa tuli hirmuisesti (kuten hevosilta aina). Tarun suu oli tSynnS spermaan ja hSn nieli sitS minkS kerkesi, mutta paljon pulppusi yli hSnen naamalleen ja hiuksilleen. Kun sperman tulo lopulta lakkasi oli Taru yltSpSSltS sperman peitossa, jota hSn vielS levitti. Harri, joka oli koko esityksen ajan puristanut Pekan ja minun kaluja runkaten koko ajan hieman, saaden omani taas pystyyn (kuten Pekankin oman) siirtyi nyt nuolemaan Puikikin tykkiS puhtaaksi ottaen sen pSSn suuhunsa ja hinkkasi sitS omaan kyrpSSnsS. Harri sanoi yrittS- vSnsS vielS joskus saada Puikikin naimaan itseSSn perseeseen, mutta ei ollut vielS onnistunut tavoitteessaan. Koska muut olivat vielS niin vSsyneitS, ettS Harri oli ainoa voimis- saan oleva, hSn otti koiran kiinni ja kiinnitti sen lampaan paikalle, ty÷nnettySSn kalunsa sisSSn Harri valitti tilan puutetta ja koiran SSne- kSstS haukuntaa, joten hSn siirtyi lehmSn taakse. Aloitettuaan panavat ty÷nn÷t ja karjunnan lehmSltS oli mennS jalat alta, mutta se kesti kuin mies, vaikka Harrin koko kyrpS olikin upotettu sisSSn. Parin minuutin kuluttua orgasmin saanut Harri huusi, ettS NYT TULEE! Taru sai heti uut- ta eloa ja tuli makaamaan Harrin viereen ja tSmS tyhjSsi koko latingin Tarun mahan pSSlle, josta Taru sen sitten levitti joka paikkaan. Mirakin oli saanut voimansa takaisin ja tuli ontuen paikalle ja pyysi _ITINS_ mukaansa olkikasaan ja sinne pSSstySSn he menivSt makaamaan pSSllekSin ja hieroivat toisiaan yhteen, josta seurasi, ettS Tarun pSSl- lS ollut sperma-kerros levisi Mirankin pSSlle. Tommini oli taas pystyssS ja Pekka oli niin kiihottavan nSk÷inen, ettS minun oli suorastaan pakko naida hSntS nSin ystSvyyden merkiksi perseeseen! Pekka oli tyytyvSinen ideaani ja niin aloimme vuorotellen vedellS toisiamme, kun olimme orgas- min partaalla, vaihdoimme kohteita. Pekka kSvi tyhjSSmSssS lastinsa k÷y- tettyyn koiraan ja minS menin Miran ja Tarun kanssa olkikasaan, jossa sperman liukastamat tyt÷t kSvivSt ahnaasti kSsiksi kaluuni, halusin saada naida vielS Taruakin ja niin otin hSnet edestSpSin ja juurrutin varvin hSnen limakalvoilleen ja lopun mSllin tyt÷t nuolivat suorastaan kilpaa sisuksiinsa. Olin ihan poissa maanpSSltS, kolme varvia oli jo lentSnyt ja kivekset olivat niin pahuksen kipeSt! Kipua vShSn lievitti, kun Taru hyvSili kiveksiSni kielellSSn ja huulillaan. Orgiat olivat selvSsti loppu, koska kukaan ei enSS pystynyt naimaan, joten menimme koko joukolla saunaan, jonka Pekka oli ajat sitten jo lSmmittSnyt. SiellS pesimme kaiken sperman pois Tarusta ja Mirasta ja makailimme paunassa kerSten voimia. Sauna oli tosin niin pieni, ettS Mira makasi minun pSSllSni, ja kyrpS oli minun ehdotuksestani tungettu pilluu, vaikka seisomisesta ei ollut tietoakaan, mutta oli vaan muka- vampi olla... Olimme hyvin vSsyneitS koko joukko ja menimme heti nukkumaan. Y÷llS noin klo 4 herSsin kuitenkin siihen kun joku hipel÷i kyrpSSni, ja se joku oli tietenkin Pekka, jolla seisoi kuin joystik! No eihSn minulla ollut mitSSn naintia vastaan joten annoin Pekan t÷kkiS, ja siinS samas- sa kiihotuin niin, ettS halusin Pekan siinS ja heti, joten puikkasin hSntS my÷skin perseeseen... Aamiais p÷ydSssS oli todella hauska muistella illan tapahtumia ja sain oikeuden tulla kSymSSn aina kun olen puutteessa, sanon vain ovelta ERÄS TAVALLINEN PERJANTAI PPCW:N ELÄMÄSTÄ Copyright (C) PPCW - Cream Cracker 1989 Osittainenkin kopiointi, muuttelu ja lainaus alan lehdistöön kiellet- tyä. Levittäminen sellaisenaan sallittua ja pakollista. Kielioppivir- heitä ei saa korjata, koska niitä ei pitäisi olla. Nyt näet PPCW:n, todellakin siis itsensä PPCW:n kertomuksen tosielämästä. Valmistaudu nauttimaan yli roturajojen. Oli perjantai ja kello oli 14. Koulussa oli saksaa, ja kuten kaikki varmasti arvaavat, ei se minua paljon kiinnostanut. Ryhmämme oli juuri päässyt välitunnille ja seisoin koulumme eteisessä tylsistyneenä ja tarkkailin, näkyisikö hyviä per- seitä. Tämän puuhan keskeytti sitten eräs ystäväni, joka tuli kertomaan, että hän onnistuu hankkimaan minulle illaksi juo- mista. Annoin hänelle 180 markkaa, joilla hän hankkisi 2 kos- supulloa. (En kyllä todellakaan aikonut ryypätä kaikkea it- se...) Kiittelin häntä kovasti ja hän lähti. Ilostuin kau- heasti moisesta ja tulin hyvin tyytyväiselle päälle. Nyt tu- lisi illalla diskossa hauskaa...mutta yksi ongelma oli. Dis- kossa pitäisi olla myös naisseuraa ja pelkäsin, ettei juuri HÄN tulisi sinne tänä iltana...(kommentti:HÄNtä voimme nimit- tää jatkossa vaikka Sariksi) ...minun piti siis kylmästi men- nä sanomaan Sarille, että toivoisin hänen viettävän illan kanssani! Mutta kuinkas sen teet, ei se niin helppoa ole, varsinkaan kun ei ole tullut oikein tutustuttua! Mennäkö to- dellakin suoraan iloisen tyttöporukan keskelle ja sanoa jo- tain "hmm, ynnh, tota...". Ei, se ei kyllä onnistuisi. Nyt oli toimittava, sillä kellot soivat, välitunti päättyi ja viimeinen tunti alkaisi aivan pian. Kun hän tuli riisumaan päällysvaatteitaan, vedin hänet kulman taakse, tuhansia per- hosia mahassa, ja sanoin erittäin vakavasti : "Hei tota kuule, mitä sanoisit jos vietettäis tää ilta yhdessä? Men- täis vaikka diskoon, mitä sanoisit?" Ajattelin, että tässä tuli tehtyä nyt vuoden pahin munaus. Odottelin pelkkää naurua ja ryntäystä kertomaan muille ty- töille "mitä toi jätkä oikein yrittää, khihihii", mutta yl- lättävää kyllä hän sanoi sumeilematta: "No joo, mikäs siinä. Odota mua siinä R-kiskalla kello seitsemän, so- piiko?" OOOH!!! Olin mennä onnesta sekaisin!!! Voiko todellakin käydä näin onnekkaasti? Näytin varmaan aikalailla oudolta seikkail- lessani siinä parikymmentä sekuntia muissa maailmoissa, on- nellinen ilme naamalla. No, tästä horroksesta sitten heräsin ja sanoin Sarille, että eikö mennä saksantunnille, se ääliö jo odottaa. Miten ymmärrettävää, että saksantuntini meni pelkkään haavei- luun, suunnittelin koko loppupäivän tapahtumat etukäteen ai- nakin sataan kertaan. "Entäpäs jos käykin näin? Tai noin?" Havahduin sitten, kun kuulin lössömäisen saksanopen kerrankin karjuvan, hyvin poikkeuksellista!!! Ja vielä enemmän yllä- tyin, kun huomasin hänen ärjyvän minun nimeäni!!! "Voisitko ystävällisesti vastata tähän kysymykseen???" Vastauksesi oli suunnilleen tätä luokkaa: "Mjaa...Ich...öööh...möchte...zu.....mmnjaah...Hause bleiben!" Koska naurunpyrähdyksiä ei kuulunut, katsoin vastaukseni ol- leen oikean. Vihdoinkin tunti loppui, ja pääsimme ulos. Iskin Sarille silmää, ja hän vastasi hurmaavalla hymyllä. Mitähän tästä vielä tulisikaan... No, lähdin sitten bussilla kotiin ja havaitsin ajaneeni ohi oikean pysäkin. Voivoi. Seuraava pysäkki oli nimittäin kolmen kilometrin päässä, eikä noin 75-vuotias bussikuski suostunut pysäyttämään. Kun sitten kävelin kotiin, meni ystäväni iso- veljen auto menosuuntaani. Auton kyydissä oli ystäväni. He olivat matkalla tuomaan minulle juotavani. He huomasivat mi- nut ja sain juomani. Parin tunnin päästä aloin pynttäytyä tulevaa iltaa varten. Kävin suihkussa ja valitsin parhaan Pierre Roberts-deororant- tini. Taputtelin myös Couros-partavettä kasvoilleni, että te- kisin mahdollisimman miellyttävän vaikutuksen. Puin, ja olin valmis. Nyt oli vielä puolitoista tuntia aikaa, mitenkä minä nyt sitä kuluttaisin! En tietenkään pystynyt keskittymään mi- hinkään, olin lähes yhtä hermona kuin ensimmäisillä treffeil- läni. Kuten kaikki arvaavat, tietenkin askeleeni johtivat oman rakkaan 386:seni luo ja latasin maailman parhaan ohjel- mointikielen, QuickBASIC 4.00:n, joka muuten on ainoita alku- peräisiä ohjelmiani. Tein Enjoy Eroticsiä, tapani mukaan. Siihen tuli vähän törkeitä kohtia...no, minulle tuli nyt vai- kea ongelma kehittelemäni 3-äänisen musiikkirutiinin kanssa. Otin nyt käsiini kovassa käytössä olleen Everything About PC- kirjani, jonka lähes jokaisella sivulla oli teippauksia ja alleviivauksia. Kannet olivat kuluneet pois. Uppouduin port- tien ja rekisterien maailmaan, kunnes havahduin ja katsoin kelloa. Helvetti! Se oli 18.56, minulla oli neljä minuuttia aikaa siirtyä R-kioskille. Otin repun ja pistin sinne kossu- pullot. Otin mukaan parisataa markkaa tuhlattavaa. (Se oli ansaittu kesätöissä asfalttifirmassa, ja työt olivat todella suunniteltuja sadistisen työnjohtajan johdolla.) Bussi tuli kello 18.59, enkä onneksi myöhästynyt, sillä Sari- kaan ei ollut vielä tullut. Muistin yhtäkkiä, että pieni lah- ja ei varmaan olisi pahitteeksi, ja huomasin Sarin lähestyvän kävellen kadun toisesta päästä. Nyt tuli kiire! Onneksi R- kiska oli lähellä, ja ostin sieltä jonkinlaisen "pehmoeläi- men." Se oli parikymmentä senttiä korkea, ja maksoi 52,50!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Törkeää!!! Sari tuli paikalle ja annoin hänelle vaatimattoman, mutta ar- vokkaan lahjani. Huomasin heti, että hän oli nauttinut alko- holia, ja arvasin heti, että se oli omenaviiniä. (Tytöt eivät koskaan juo muuta kuin omenaviiniä. Tai minttulikööriä.) Pyy- sin häntä kertomaan, mitä oli juonut, ja hän kaivoi povaris- taan Alkon tuotteen numero 2711, Chymoksen valmistaman Omena- pullon. Kyllä meikäläinen nämä asiat tietää! Nyt piti sitten keksiä jotain tekemistä. Tai paremminkin, keksiä jotain sano- mista. Lähes kaikki jätkät ovat tuppisuina, kun jotain tämän- tyyppistä on tapahtumassa. Eikä sille voi mitään, oikeat sa- nat eivät vain ohjaudu suuhun. Valitettavasti myös minä tun- sin kuuluvani sillä hetkellä tähän suurilukuiseen joukkoon, ja nyt se oli aikalailla paha juttu! Onneksi viisaat insinöö- rit ovat keksineet ainetta, jota nimitetään alkoholiksi, ja alkoholihan tunnetusti auttaa tähän ongelmaan. Mainitsin Sa- rille, että "pitäis ottaa vähän", ja menimme kirjastoon. Kau- heaa!!!!!!! Menimme kirjaston lukusaliin, jossa ei ollut ke- tään, käännyin selin ja otin muutaman kulauksen Koskenkorvaa. Kaikkea sitä ihminen tekeekin! Sari halusi myös, ja ajatte- lin, että "ei se sitä kuitenkaan saa alas." Kuinkas kävikään! Hän joi sitä kuin äidinmaitoa! Nyt minunkin piti näyttää, et- tä kyllä minäkin viinaa saan alas, ja join jälleen oikein reilusti tuota mainiota ainetta. Se ei ehtinyt vielä vaikut- taa, mutta nyt päätin, että se oli tarpeeksi, ja lähdimme pois. Kävelimme keskustassa ja tunsin juoman vaikutuksen jaloissa, ja sitten se hitaasti alkoi tuntua myös päässä...tietenkin, nyt alkoi myös tarina luistaa oikein kivasti. Juttelimme kaikkea, mitä nyt vaan sattui päähän tulemaan. Kun kello oli puoli yhdeksän, ehdotin, että eiköhän mennä diskoon, ja aloimme hitaasti laahustaa kohti urheiluhallia, jossa disko pidettäisiin. Kun pääsimme sinne, sattui ikävä yllätys, sillä näin siellä seisovan ovella erään kanan nimeltä Merja, ja sa- malla mieleeni palautui, etten ollut muistanut sanoa hänelle, että se on bänks nyt. Olin alkanut olla hänen kanssaan kim- passa pari viikkoa takaperin, enkä ollut parin päivän päästä enää yhtään kiinnostunut koko gimmasta. Kuitenkin olin unoh- tanut sanoa Merjalle mitään, ja pelkäsin että hän tulisi huu- taen "Moi kulta, olen odottanut sua! Mut...kuka toi on?" On- neksi nämä pelkoni kävivät turhiksi, sillä huomasin, että Merja imi parhaillaan jotain 210-senttistä karjua. Näin kaik- ki oli parhain päin. Maksoin Sarille lipun, ja menimme vielä ulos hakemaan "rohkaisua." Hoikkana tyttönä Sari oli jo siinä vaiheessa sen verran kännissä, etten halunnut juottaa häntä enää yhtään enempää, eikä hän juomaa olisi halunnutkaan. Itse tarvitsin vielä juomaa, ja join koko loppupullon. Olin erit- täin typerä, olisin voinut saada alkoholimyrkytyksen tai muu- ten vain pilata koko homman nukahtamalla. Kuitenkin, juotu mikä juotu ja siirryimme sisälle. Nämä bailut oli hoidettu aika jännästi. Siellä oli kaksi dis- koa, toisessa soitettiin nopeita ja toisessa hitaita biisejä. Menimme ensin nopeiden biisien diskoon ja tanssimme pari, mutta huomasin, että juotuaan 3/4 pulloa Koskenkorvaa ei tanssiminen oikein suju. Ei se kyllä onnistunut Sariltakaan. Lähdimme siis hitaiden puolelle. Siellä ei ollut paljon ke- tään, mutta eihän se haitannut. Kun uusi biisi alkoi, menimme kunnon lähiasentoon ja otin Sarista tukevan otteen selästä, rintaliivien solkien kohdalta. Tuumin, että jospa saisin ne vielä tänään avata...Sari painoi päänsä olkapäätäni vasten ja aloimme tanssimaan. Olinhan toki muutenkin onneni huipussa, mutta onneani lisäsi vielä kehoani vasten painautuvat pehmeät rinnat. Sydämeni pamppaili villisti. Huomasin yhtäkkiä erään seikan:olin rakastunut! Halusin omistaa Sarin kauniin hymyn ja heleän äänen. Päässäni kajahteli sekaisia helliä tunteita ja oli lämmin, hyvä olo. Kuin itsestään, siirryimme kädet toistemme hartioilla salin reunoilla olevalle penkille ja Sa- ri asettui syliini niin, että hän oli päälläni poikittain ja kädet kaulani ympärillä. Rutistin Saria selästä lähemmäksi ja aina vain lähemmäksi...kauniin rakkauslaulun soidessa kahden ihmisen huulet kohtasivat, ensin varovasti ja sitten, tuntu- maa saatuaan, intohimoisesti ja villisti. Yhtäkkiä toivoin, ettei tämä hetki koskaan loppuisi, vaan jatkuisi iankaikki- suuteen, ja siltä minusta tuntuikin. Unohdin ajan, paikan ja- kaiken muun, ajattelin vain Saria ja hänen kauniita kasvo- jaan, vaaleita, pitkiä hiuksiaan ja ilmeikkäitä silmiään. Tahdoin rakastaa häntä maailman loppuun asti. Sopertelimme toistemme korviin kaikkea kaunista... Sarin mieleen juolahti ajatus:mennään tonne patjoille. Patjat olivat sopivasti kaukana penkkien takana, eikä sinne eksyisi kukaan. Suutelimme vielä kerran, ja nousimme. Olin todella lukossa onnesta, olisin halunnut ilmentää sitä huutamalla, karjumalla täysillä ja tiedottamalla kaikille, miltä nyt tun- tui. Sitä en kuitenkaan tehnyt, vaan ohjasin Sarin varovasti patjalle, asetuin makaamaan viereen ja kieräytin hänet siitä päälleni. Otin otteen hänen takapuolestaan ja pusersin häntä lähemmäksi. Tässä vaiheessa minussa heräsi suuri seksuaalinen kiinnostus Saria kohtaan, ja ajatukseni kiihottivat elintäni. Sari varmasti tunsi kovan painautuvan hänen pehmeäänsä vas- ten, ja hän tärisi suuresta rakkauden kiihkosta. Suutelimme, en tiedä kuinka kauan, ja hän nousi yhtäkkiä. Ihmettelin, et- tä mitäs nyt, ja hän ehdotti "Mennään meille, ei ole ketään kotona." Tietenkin lähdimme. Sekavia ajatuksia risteili pääs- säni. Olin jo etukäteen tuntenut luissani, että jotain tulisi tapahtumaan, mutta tätä en ollut edes uskaltanut ajatella. Lähdimme Sarin kotia päin. Hän asuikin melko lähellä, omako- titalossa. Sinne päästyämme menimme Sarin huoneeseen ja rii- suimme valmiiksi sukat. Asetuimme hänen vuoteelleen jatkamaan äsken keskeytyneitä toimiamme. Hän makasi päälläni pää rin- taani vasten ja asetin käteni kevyesti hänen reidelleen. Hi- taasti hivellen aloin siirtää kättäni varovasti ylös- päin...käteni pysähtyi takapuolelle. Toinen käteni ajatteli tehdä saman ja se lähti Sarin reiden sisäpuolta pitkin hi- taasti, kunnes pysähtyi hänen jalkojensa yhtymäkohtaan, jota nimitetään myös haaraksi. Aloin liikuttaa kättäni jälleen ylöspäin, tällä kertaa painoin hieman lujempaa, että Sari huomaisi sen. Käteni osui vetoketjun "kädensijaan", ja aloin renkuttaa hänen farkkujensa vetoketjua auki. Olin todella kiihdyksissäni, elimeni oli kivikovana. Sari ei vastustellut yhtään, joten jatkoin vetoketjun avaamista. Käskin häntä kui- tenkin ottamaan villapaitansa pois. Hän istui sängynreunalle ja nosti hitaasti paitansa. Alta paljastuivat rintaliivit, joiden kupit olivat täynnä piikamaisen koskemattomia rintoja. Niiden nännit olivat paisuneet rusinoiksi. Nyt hän tuli jäl- leen sängylle, täsmälleen samaan asentoon ja jatkoin vetoket- jun avaamista. Nn...nyt se oli auki! Samaan aikaan Sari alkoi hieroa minua sääristä...hellä käsi tuli hitaasti, mutta var- masti aina vain lähemmäs arkoja paikkojani! Olin todella kiihdyksissäni, en normaalisti olisi varmaankaan pystynyt pi- dättelemään orgasmia, mutta nyt oli viinaa veressä ja se hi- dasti kivasti. Avasin Sarin napin ja aloin vetää hänen housu- jaan alas. Pidin silmiäni kiinni, kunnes sain hänen housunsa pois ja heitin ne pois. Nyt avasin silmäni ja näin mitä kii- hottavimmat silkkiset tangat, joiden pinta-ala oli hyvin pie- ni! Edessä läpyskä, siitä erkani kaksi narua, jotka oli nyö- ritetty taakse. Siellä ne yhtyivät kolmanteen naruun, joka kulki takapuolen vaossa. Nämä housut vain lisäsivät kiihottu- neisuuttani. Sitä auttoi myös Sarin yltynyt hieronta, joka oli muuttunut siinä määrin rajummaksi, että hänen liiveihin pakatut rintansa heiluivat siinä silmieni edessä! Hän oli noussut hieman kontilleen, ja hieroi parhaillaan haaroväliäni kovaa vauhtia, mutta silti hellästi. Käskin häntä riisumaan housuni ja heitin samalla molemmat paitani pois. Sari kumar- tui avaamaan vetoketjua ja samalla hänen pitkät vaaleat hiuk- sensa kutittivat mukavasti vatsaani. Kun hän avasi vetoket- juani, jatkoi hän samalla liikkeitään painamalla aina välillä "vahingossa" vähän lujempaa. Näin hän teki lähes suoran fyy- sisen kosketuksen elimeeni ja vavahtelin kiihtymyksestä. Nyt minun oli suorastaan pakko laittaa molemmat käteni hänen rei- siinsä ja painaa häntä vielä lähemmäs. Hän sai housuni pois, ja nyt minulla oli päälläni enää pelkät lyhyet alushousut, jotka olivat ratketa. Sarilla oli rintaliivit ja äsken maini- tut tangat. Nyt hän tuli jälleen lähemmäs, niin sain käteni hänen selälleen ja avasin hitaasti liivien soljen. Kaksi upeaa kiinteää rintaa tuli esiin. Painoin nyt hänen vartalon- sa kokonaan itseäni vasten ja laitoin käteni kiinteälle taka- puolelle. Aloin riisua hitaasti hänen vähäisiä pikkuhousu- jaan, elimeni painautuessa samalla hänen henkilökohtaisia paikkojaan vasten. Nyt, nyt sain ne pois ja tunsin pehmeän ja kiihtymyksestä aivan kostean vaginan kastelevan alushousuni. Olin ratketa kiihtymyksestä. Sari ujutti kätensä taakseni ja alkoi riisua alushousujani. Hän siirtyi hieman sivuun ja ki- vikova genitaalini valahti esille, valmiina nautinnollisiin puuhiin. Sari heitti alushousuni pois. Olimme nyt aivan ilko- sillaan. Nyt hän kääntyi selälleen, ja vuorostaan minä ase- tuin kontalleen hänen päälleen. Ryhdyin tutkimaan kiihtymyk- sestä turvonnutta karvapesää. Levitin hieman hunajaista rakoa ja ujutin sormeani hänen reideltään häpyhuulia kohti...nyt se oli siinä. Levitin rakoa vielä hieman lisää ja koskin hänen herkintä kohtaansa, clitorista. Sari vavahteli hurmiosta, hän oli sulkenut silmänsä. Ohjasin elimeni kohti rakkauden rakoa ja työnsin sen niin syvälle kuin pystyin. Nyt se tuntui ole- van oikeassa elementissään. Suutelin Saria kevyesti suulle ja aloin erittäin hitaasti nykyttää ruumistani kohti Suurta Huippua...nautinto alkoi haarojen välistä...alkoi vähitellen levitä koko ruumiiseen aiheuttaen ihania lämpöväreitä...no- peutin tahtia vähitellen. Sari voihki nautinnosta...ja niin tein minäkin, sillä aloimme lähestyä orgasmia...nautinto oli niin valtaisa, etten voinut millään uskoa, että se saattaisi vielä nousta...mutta tiesin, että pian...olimme molemmat to- dellakin orgasmin rajoilla...hidastin hieman vauhtia sillä tiesin, että pitkitys aiheuttaisi suurempaa nautintoa...emme vieläkään lauenneet, ja nautinto liikkui mahdollisen äärira- joilla...hidastin yhä tahtia, kunnes...NYT!!! Nyt aloin pur- kaa nestettä hänen sisälleen...tämän räjähtävän hetken ajan ruumiimme kuuluivat yhteen...ne sulautuivat yhteen ja ne nyt- kähtelivät onnen ja nautinnon tahdissa...Sari kiljui onnesta, kun pumppasin kaiken hänen sisälleen...nyt tunsin, että tuo hetki oli päättymässä, kaikki alkoi olla ohi. Nyt olin purka- nut omaa itseäni Sarin ikiomaan lihaan... Vedin elimeni pois ja kierähdin viereen selälleni. Sanaakaan sanomatta nukahdimme molemmat heti nähden kauniita unia. He- räsin lauantaiaamuna kello 9.32, kun Sari sanoi jotain tyy- liin: "Tiedätkös mitä?" Hetkisen ihmettelin, että mitä minä tässä tein. Vieressä ma- kasi kaunis tyttö, jota olin kauan havitellut, ja olin nukku- nut vieraassa paikassa. Olin aivan alasti, ja vaatteeni ja myös tytön vaatteet olivat sikin sokin lattialla. Lisäksi huomasin, että suutani kuivasi. Minulla oli siis krapula. Mietin varmaan puoli minuuttia, ja sitten kaikki eilisillan tapahtumat palautuivat mieleeni. Heräsin todellisuuteen ja mieleeni tuli heti, oliko ehkäisyä käytetty. Tulin siihen tulokseen, etten minä ollut ainakaan kumia käyttänyt. Kysyin Sarilta: "Syötkö E-pillereitä?" Hän tuijotti minua hetken hölmistyneenä ja sanoi sitten: "Tottakai, enhän mä nyt niin tyhmä ole että ilman ehkäisyä mitään te- kisin." Huh, ajattelin, olipa hyvä tuuri! En todellakaan halua lapsia ainakaan yhden illan jutuista! Tein itselleni lupauksen, että tästä lähtien pitäisin aina kondomia mukanani. Näistä miet- teistä minut sitten keskeytti sitten Sari, joka sanoi ensim- mäisen kerran: "Rakastan sinua." LOPPU Tässä se siis oli, arvoisa lukija. Koska tämä on ensimmäinen juttuni, jonka olen saanut valmiiksi, haluaisin mielelläni kuulla kommenttinne tästä hommasta. Sano reilusti vaan, miellyttääkö vai ei. Mutta sellaisten pikkusielujen komment- teja en kyllä lue, joissa seisoo esim. että "Ei se QuickBASIC mikään hyvä kieli ole, Turbo Basic on paljo parempi." Haluan kuulla, onko homma todellakin liian mamoa. Jos on, niin on kyllä turha sitten ruveta pelaamaan Enjoy Eroticsia. Tämä stoori oli nimittäin oikeastaan juuri samalla tyylillä tehty. Jos pitää saada törkeämpää, sitähän varten kirjoitan Tom Kor- honen-juttuja, joi Terskis! Kerronpa t{ss{ kommelluksistani Jakom{en Lukiossa. Lukeminen omalla vastuulla... Meill{ oli lukiossa 2. luokan tanssiharjoituksia ja minun piti tietysti saada koko lukion lihavin tytt| tanssipartnerikseni. Ja naapurin Anssin piti tietysti saada se saatanan hyv{nn{k|inen kinkku parikseen. Anssihan on 98% varmuudella hintti, runkkari ja sukurutsaaja. H{nen olisi kuulunut saada se Katja -niminen l{ski ja minun Mia parikseni. No, ainahan ei k{y onnenlahjat tasan ja silloin t{ytyy rouva Fortunaa v{h{n avustaa. Menin v{litunnilla neuvottelemaan Mian kanssa asiasta ja Mia, vaikka onkin v{h{n kylm{kiskoinen, halusi minut mieluummin parikseen kuin sen finniturpa-Anssin. Mia lupasi hoidella puhumiset my|s Katjalle. Seuraavalla liikuntatunnilla minulla olikin Mia hyv{ss{ otteessani ja tyhm{ Anssi otti h{mm{styneen{ l{skin Katjan parikseen. Mia kun oli sanonut Katjalle, ett{ Anssi oli katsellut vain h{nt{ koko viime liikuntatunnin eik{ ollut seurannut yht{{n seurannut tanssinopetusta. Katja, 100 -kiloinen tonnikeiju ja varma vanhapiika oli luullut, ett{ Anssi oli ollut kiinnostunut h{nest{. Edes h{n. Mutta eih{n Anssikaan nyt NIIN tyhm{ ole, ett{ h{nt{ vieh{tt{isi viel{ itse{{nkin rumempi rupiperse. Kyll{ Anssia nyt vitutti vaikka ei ymm{rt{nytk{{n naisten p{{lle mit{{n. Saatikka alle. Mia olikin saanut huokaista helpotuksesta kun olin pelastanut h{net varmalta h{pe{lt{. Mutta ei h{n nyt niin kiitoksellisuudenvelassa ollut kuin min{ toivoin. Ett{ h{n oli sitten kaunis!. Mia oli minua p{{t{ lyhyempi (175 cm) ja h{nell{ oli eritt{in hyvinmuodostunut vartalo virheett|m{n, maitomaisen ihonsa alla. H{nen hiuksensa olivat paksut ja ne eiv{t ylett{neet ihan olkap{ille. Ne olivat my|s suorat ja pikimustat. Siro nen{ ja siev{ leuka tekiv{t h{nest{ aivan vastuttamattoman vet{v{n n{koisen. H{nen silm{ns{ oli vihre{t ja muutenkin h{n oli hyvin kissamainen. H{n oli hyv{ tanssija mutta en min{k{{n j{lkeen h{nest{ j{{nyt parketilla. Olen nimitt{in ollut tanssikursseilla juuri t{llaisia tilaisuuksia varten. En luota Jakom{en Lukion liikunnanmaikan opetuksen tasoon. Mia ei ollut kiinnitt{vin{{n minuun mit{{n huomiota aluksi ja minun oli vaikeuksia pit{{ n{ppej{ni erossa Mian siev{st{ pepusta. Mutta kun aloimme harjoittelemaan tangoa, huomasin ilokseni ett{ Mia oli painautunut minua l{hemm{ksi kuin aikaisemmin. H{nen valkoisen villapaitansa alla olevat kaksi suurta lolloa painautuivat jykev{{ rintakeh{{ni vasten. Mia hymyili minulle salaper{isesti ja h{n katsoi minua suoraan silmiin ihastuttavilla n{k|elimill{{n. Huomasin Anssin lusmuilevan vieress{mme ja katselevan meit{ ihmetellen. Tangosin Mian kanssa pois paikalta ja menimme hiljaisempaan nurkkaan tangoamaan. Mia alkoi tanssia hieroen itse{{n minuun viettelev{sti ja minulla oli suuria vaikeuksia pit{{ ryhmysauvani lepoasennossa. Viimein tunti loppui ja p{{simme kotiin. Harvoin olen ollut niin hiess{ liikuntatunnin j{lkeen kuin nyt. Sanoin Mialle heip ja l{hdin dallaamaan kotia kohti. Ik{v{ kyll{ minulla on osittain sama koulumatka kuin Anssilla, asuuhan h{n naapurissani. Anssi helvetin kyll{stytt{v{ j{tk{. Puhuu vain jostain tietokoneista aina ja kuljettelee kilokaupalla diskettej{ kouluun ja vaihtelee niit{ siell{ toisten nynner|kavereittensa kanssa. No, huvinsa kullakin... T{n{{n Anssi alkoi puhua jostain amikademosta tai yhest{vitunhyv{st{piisist{jonkam{iminmotikallaeilen. Enp{ kuunnellut kun ei kiinnostanut. Sitten kysyin silt{ ihan spontaanisti ett{ mit{h{n varten meill{ vaihtui ne tanssikaverit. "Jumalauta j{tk{, s{ teit sen tahallas!!!" Anssi keuhkosi ja visva lensi. Vakuutin olevani autuaan tiet{m{t|n mist{{n salajuonista tai harkitusta ilkivallanteosta. Anssi kuitenkin mutisi tiet{v{ns{ kyll{ miten asianlaita oikein oli.. Periaatteessa minua ei kiinnostanut mit{ Anssi oli tiet{vin{{n. Minussa on kuitenkin sen verran sadistin verta ett{ nautin kiusatessani kanssaihmisi{ni. Varsinkin Anssia. Muistin, ett{ meill{ oli kemian kokeet maanantaina ja l{hdin lukemaan. Illalla puhelin soi ja is{ sanoi ett{ se oli minulle. Soittaja oli Mia. H{n kysyi olisinko voinut tulla neuvomaan h{nt{ kemiassa kun h{n ei osaa. Mia sanoi olevansa yksin kotona pari p{iv{{ ja sanoi ett{ voisin tulla koska haluaisin. Mieluiten heti. Noin viidentoista minuutin p{{st{ seisoin Mian talon ulko-ovella kemiankirja ja Giorgini Armania kainalossani. Mia olikin pukeutunut varsin rennon tuntuisesti. Kysyin eik| h{nell{ tule kylm{ noin ohuessa y|paidassa. Mia sanoi ottaneensa l{mmikett{, joten kylmettymisest{ ei ollut pelkoa. Min{ sanoin my|s tarvisevani jotakin l{mmint{ heti paikalla. Mia toikin minulle runsaan kaksinkertaisen ravintola-annoksen Remy Martin konjakkia. Kyll{h{n sekin k{vi l{mmikkeest{ n{in ensi alkuun. Siirryimme olohuoneen sohvalle opiskelemaan. Kun olin neuvonut Miaa kemiassa puolisen tuntia, aloimme olla molemmat eritt{in rentoutuneita. Se saattoi johtua kolmesta lasillisesta konjakkia per nokka tai sitten mukavasta sohvasta. Mia sanoi ett{ se olikin itseasiassa vuodesohva. P{{timme kokeilla sit{ hetimiten. Mia keikautti selk{nojan taakse ja siin{h{n meill{ olikin jo valmiina puoleensavet{v{ ja houkutteleva s{nky. Mia meni makaamaan sel{lleen s{ngylle ja menin h{nen viereens{. H{n kysyi miss{ olin oppinut tanssimaan niin hyvin. Kerroin h{nelle ja sitten nauroimme yhdess{ Anssille ja Katjalle. Oli siin{kin pari. Mia sanoi miltei oksentaneensa kun oli saanut tiet{{ kuka h{nen parinsa oli. Minun t{ytyi tunnustaa sama asia. "Mutta olikin helvetin hyv{ asia ett{ halusit minun parikseni." Mia sanoi tummalla {{nell{{n. Vai min{ halusin. Kukapa nyt ei olisi halunnut. Paitsi ehk{ Jaakko, se kun nyt on homo ihan julkisesti. Sanoin tehneeni vain mit{ miehen t{ytyy tehd{, en suinkaan enemp{{. Mia upotti sormensa puoli metri{ pitk{{n hiuspehkooni ja kehui tukkaani. Tunsin oloni jotenkin raukeaksi ja levolliseksi. Yht{kki{ Mia kysyi haluaisinko naida. Sanoin virnist{en, ett{ mik{p{s siin{. Mia meni oitis polvilleen ja aukaisi housuni samalla kun min{ otin kauluspaitaa ja kravattia pois. Kun Mia oli saanut j{ykistyneen elimeni k{teens{ h{n tutki sit{ tovin. H{n tunnusti ettei ole ollut kenenk{{n pojan kanssa "sillai". Ainoa kokemus oli kymmenvuotiaana kerrostalon kellarissa pime{ss{ suoritettu petting eli kosketteluleikki naapurin pojan kanssa. H{n sanoi kyll{ katsoneensa seksielokuvia tytt|jen kanssa, joten seksileikit eiv{t olleet h{nelle vieraita. H{n sanoi sy|v{ns{ e-pillereit{ varmuuden vuoksi. Sanoin olevani varoivainen ja hell{ jos h{n vain haluaisi. Mutta Mia sanoi ett{ minun piti olla raju. Minun pit{isi piiskata h{nt{ mustalla kumiruoskalla. H{n oli kokeillut sit{ itse ja se oli ollut aivan ihanaa. Tottakai tekisin mit{ Mia vain haluaisi. Oli nyt jo kuoriutunut vaatteistani ja nyt oli Mian vuoro esitt{{ sulonsa. H{n ei yht{{n h{peillyt riisuessaan mustaa y|asuansa p{{lt{{n. En ollutkaan tajunnut kuinka isot rinnat Mialla todellisuudessa olikaan. Ne olivat minusta aivan valtavat. Ja mik{ parasta, ne olivat eritt{in pystyt ja kiinte{t. Painoin k{teni Mian tisseille ja aloin vatkata niit{ vimmatusti. Mia puri huultaan ja inisi hiljaa. Mia jatkoi riisumistaan. Vihdoin h{n oli aivan nakuna. Irrotin k{teni vastahakoisesti k{teni Mian suurenmoisilta rinnoilta ja annoin k{tteni valua pitkin Mian j{ntev{{ vartaloa aina pakaroille saakka. Kellautin Mian eteeni kontilleen ja nostin kankeni ojoon ja survaisin sen sitten Mian verev{{n suuhun. Olin sulaa siihen paikkaan kun Mia alkoi lutkuttaa kaluani ja ty|nt{{ sit{ oikein syv{lle kurkkuun. V{h{n aikaa imeskelty{{n Mia alkoi l{mmet{ ja lopetti imemisen. Vedin m{r{n kaluni h{nen rintojensa v{liin ja hieroin hinkkej{ kullini ymp{rill{. Mia alkoi jo huohottaa kiihotuksesta ja vein h{net lopulta sel{lleen makaamaan. Mia levitti reitens{ minulle ja n{in kuinka pieni punainen reik{ aukesi aivan kokonaan auki ja alkoi sitten supistella ja valuttaa kirkasta nestett{ reisien sis{pinnoille. Aloin leikitell{ kielell{ni Mian h{vyn kohdalla. Nuoleskelin kaikkialta ja t|kin kielell{ni h{nen reisi{{n mutta varoin koskettamasta itse klitorista. Kun olin hiukan aikaa leikkinyt Mia alkoi olla jo aivan likim{rk{ ja valitti kovaan {{neen kiihottuneena. Ty|nsin sitten kieleni Mian klitoriksen p{{lle ja aloin py|ritt{{ kielt{ni sen ymp{rill{. Se oli kovana kuin pieni pippeli. Maistoin suolaisen maun suussani ja voimakkaan tuoksun nen{ss{ni. Laitoin kieleni Mian em{tinaukolle ja ty|nsin kieleni niin syv{lle Mian sis{{n kuin yletin. Mia melkein parkui kiimasta ja vedin kieleni ulos. Nuolin Miaa viel{ oikein kunnolla viel{ v{h{n aikaa ja nostin sitten h{nen ja jalkansa yl|s, polvet rintoja vasten. Mia antoi minulle sen kumiruoskan jossa oli toisessa p{{ss{ kuminen hieromasauva. Asetin mustan patukan Mian turvonneille h{pyuulille ja ty|nsin sen sis{{n. Mia kirkaisi nautinnosta kun sauva upposi h{nen liukkaaseen pimppaansa. Kun sauva oli mielest{ni tarpeeksi syv{ll{, aloin vedell{ sit{ edestakaisin nopeaan tahtiin. Mia voihki ja inisi kun jyystin sauvaa h{nen piukassa pillussaan. K{{nsin Mian pyllist{m{{n minuunp{in ja vedin h{net p{{lleni. Mia hamusi kaluni suuhunsa ja alkoi ime{ sit{ kuin viimeist{ p{iv{{. Jatkoin survomista viel{ jonkin aikaa, kunnes aloin olla itsekin laukeamisen partaalla. Py|r{ytin Mian pois p{{lt{ni ja kullini lopsahti ulos Mian suusta. Vedin sauvan ulos Miasta ja menin sitten h{nen p{{lleen makaamaan. Mia sanoi "Ty|nn{ jormasi sis{{ni! Haluan sinua!" Tein ty|t{ k{sketty{ ja aloin liu'uttaa mulkkua h{nen sis{{ns{. Se ei ollut vaikeaa, olinhan {sken venytt{nyt sit{. Kun kaluni oli Mian sis{ss{, aloin naida Miaa hitaasti. Vedin kullin takaisin aivan huulille saakka ja ty|nsin sen sitten oikein syv{lle sis{{n. T{m{ tuntui Miasta hyv{lle. Aloin kuitenkin olla jo aivan kliimaksin reunalla ja lis{sin sitten vauhtia. Rusikoin jormaani suorastaan v{kivalloin sis{{n ja ulos ja taas sis{{n. T{m{ tuntui vain kihottavan allani kivusta ja nautinnosta kirkuvaa Miaa. Sitten laukesin koko voimallani Mian sis{{n. Jatkoin viel{ pumppaamista vaikka Mia olikin jo aivan l|ys{{ tavaraa allani. Lopetin ja vedin spermaa valuvan mulkkuni Miasta ulos. Sen j{lkeen nukahdin siihen Mian viereen k{si h{nen peppunsa p{{ll{. Launtaiaamuna kun her{sin, nukkui Mia viel{ vieress{ni. K{teni oli h{nen pakaroittensa v{liss{. Kun otin sen pois, Mia her{si. H{n hymyili minulle salaper{ist{ hymy{{n ja kysyi rakastanko min{ h{nt{. Vastasin my|nt{v{sti ja vedin h{net p{{lleni makaamaan. Suutelimme kiihke{sti pitk{n aikaa. Sanoin haluavani suihkuun. Mia tuli mukaani. Suihkutin itseni puhtaaksi kaikista spermoista ja muista mahloista. Pesin my|s Mian rehev{n vartalon puhtaaksi. Kun olimme peseytyneet, k{{nsin suihkun l{mpim{mm{lle, suorastaan kuumalle. Mia kiersi k{tens{ ymp{rilleni ja min{ vein k{teni h{nen pakaroilleen. Mia alkoi hieroa itse{{n l|ys{{ kaluani vasten ja tunsin kuinka mulkkuni alkoi pikkuhiljaa kasvaa ja kohota yl|sp{in kunnes Mian pimppa tuli vastaan. Silloin kaluni j{ykistyi kivikovaksi ja losahti suoraan Mian pilluun sis{lle. Ty|nsin h{net kiihottuneena sein{{ vasten ja keih{stin h{net siihen paikkaan. Ty|nsi kovaa kaluani Mian jo arkaan pilluun eik{ kest{nyt kuin muutaman varvin kunnes Mia laukesi mulkkuni ymp{rille. Mia oli aivan rento ja h{n nojasi sein{{ vasten. K{{nsin h{net toisinp{in ja aloin tutkia hanen maidonvalkeita pakaroitaan. Otin saippuaa ja aloin levitt{{ sit{ Mian selk{{n ja pakaroille. Raotin Mian pyllyn aivan auki ja levitin sinne saippuaa. Sormeni hipaisivat Mian tulikuumia h{pyhuulia ja se sai Mian v{r{ht{m{{n. Ty|nsin sormeni Mian pyllynreik{{n sis{lle ja levitin saippuaa h{nen piukkaan reik{{ns{. Kun olin saanut saippuoitua Mian per{rei{n kunnolla, ty|ntelin sormeani sinne sis{{n. T{ss{ vaiheessa Mia oli v{h{n ryhdist{ytynyt ja levitti nyt jalkojaan lev{lleen niin ett{ sormi upposi vaivattomasti h{nen pieneen reik{{ns{. Otin sormeni pois rei{st{ ja asetin j{yk{n kullini saippuaiselle pyllynrei{lle. Aloin ty|nt{{ kaluani tuskallisen ahtaaseen reik{{n. V{h{ v{h{lt{ se kuitenkin upposi Mian v{risevien pakaroiden keskelle. Mian perse oli uskomattoman tiukka ja h{nen raskaat pakaransa painautuivat minua vasten ja kiihotuin uskomattomasti. Mia alkoi py|ritt{{ pylly{{n ja vatkaamaan sit{. Tartuin h{nt{ rinnoista kiinni ja nostin h{nt{ ilmaan kaluni avull Satu työn touhussa... Satu oli 17-vuotias punapäinen lukiolaistyttö joka oli siirtymässä ensi syksynä toiselle luokalle lukiossa. Satu ei ollut laiskuutensa takia saanut hankittua kesätyöpaikkaa mistään ja etsi nyt tilapäistyöpaikkoja kuumeisesti. Eräänä päivänä hän sitten näki ilmoituksen kaupan seinällä, jossa kysyttiin lastenhoitajaa ja yövahtia kerran viikossa kesän ajaksi. Koska hän oli työn tarpeessa ja homma vaikutti helpolta ja hyvältä, hän otti lapusta puhelinnumeron muistiin. Hän soitti paikkaan ja sai tietää, että hän oli ainoa hakija ja saikin työtä heti samana iltana. Oli heinäkuu ja kesä kuumimmillaan ja Satu oli vapautunut poikaystävästään keväällä koska poika ei tyydyttänyt seksinälkäisen Sadun vaatimuksia. Tilapäissuhteisiin Satu ei järkevänä tyttönä langennut mutta puutteessa eläminenkään ei ollut herkkua nuorelle tytölle. Illalla klo 8 Satu meni työhönsä ja sai tietää, että hänen kaitsettavinaan ei ollutkaan ihan pieniä lapsia vaan kaksi 11-vuotiasta poikaa, Jari ja Pete sekä yksi 12-vuotias tyttö, Tina, joka oli adoptoitu Tansaniasta. Tinalla oli tummanruskea iho ja hän oli myös aika tukevarakenteinen. Ei mikään läski punkero vaan juuri sopivista paikoista pyöristynyt tyttölapsi. Lasten huoltajina toimivat kaksi nuorehkoa eronnutta naista, jotka asuivat syystä tai toisesta yhdessä lapsineen. Naiset olivat lähdössä jonnekin ja sanoivat tulevansa seuraavana päivänä kotiin. Satu sai luvan syödä ja juoda mitä kaapeista löysi. Hänen piti myös huolehtia, että lapset käyvät huolellisesti pesulla eivätkä valvo liian myöhään. Sitten he lähtivät. Lapset menivät huoneeseensa leikkimään ja Satu ajatteli voivansa viettää iltaa rauhallisesti katsomalla TV:tä ja syömällä jotakin pientä. Hän meni keittiöön ja alkoi etsiä jotakin naposteltavaa kaapista. Hän löysi sipsejä ja pakkauksen olutta, otti ne mukaansa, meni olohuoneeseen ja rupesi katsomaan televisiota. Noin puolentoista tunnin katselun jälkeen tuli Sadulle pissahätä ja hän lähti etsimään vessaa. Hän raotti kylpyhuoneen ovea nähdäkseen oliko siellä pönttöä. Silloin hän näki Peten istuvan pöntöllä ja tyydyttävän itseään rajusti. Satu hätkähti moisesta näystä, mutta varoi kuitenkin paljastuvansa. Jos poika huomaisi Sadun katselleen hänen intiimejä toimituksiaan, poikaa nolottaisi varmasti kovasti. Vähän aikaa vedeltyään käteen poika nousi ja veti housunsa jalkaan. Hän ei onneksi huomannut Satua kun tämä meni äkkiä takaisin olohuoneeseen ennenkuin poika tuli ulos kylpyhuoneesta. Hän kysyi pojalta missä vessa oli ja poika neuvoi tien kylpyhuoneeseen. Satu meni pissalle ja naureskeli mielessään pojalle, mutta ajatteli kuitenkin mielessään tämän pientä ja karvatonta pippeliä. Noin tunnin kuluttua Satu ajatteli että lasten pitänee mennä iltapesulle. Hän meni lasten huoneeseen ja sanoi että heidän täytyy pukea yöpuvut päälle ja mennä pesulle. Satu meni itsekin riisumaan itsensä ja laittamaan ohuehkon pyjaman päälleen. Tämän tehtyään Satu meni kylpyhuoneeseen katsomaan lasten puuhia. Satu näki kuinka Tina nojaili lavuaaria vasten ja Pete seisoi aivan hänen takanaan ja hieroskeli itseään Tinan peppua vasten. Huomattuaan Sadun tulevan kylpppäriin he vaihtoivat äkkiä asentoa. Tina ei ollut huomaavinaan koko asiaa. Tina ei varmasti tuntenut Jaria ja Peteä veljikseen joten asia ei ihmetyttänyt Satua. Kun lapset ja Satu olivat peseytyneet, sanoi Tina että he olivat tehneet majan lattialle ja Satu voisi myös tulla sinne nukkumaan. Satu ajatteli voivansa nukkua hyvin lasten kanssa. Hänhän voisi pitää lapsia paremmin silmällä jos voisi nukkua heidän kanssaan samassa huoneessa. Eikä Sadulla ollut mitään sitä vastaan jos jompikumpi pojista haluaisi tehdä anatomisia tutkimuksia hänen vartalolleen... Maja ei ollut mikään koolla pilattu, mutta siinä oli patjoista tehdyt seinät ja katto oli tehty lakanoista. Se oli oikein mukavantuntuinen pikku maja, mutta Satu ajatteli että siinä voi tulla kyllä kuuma. Lattialla oli tyynyjä ja peittoja paljon enemmän kuin oli tarvis. Jari raahasi myös videot ja telkkarin majan suulle. Satu haki jääkaapista olutta ja antoi lasten myös juoda yhdet oluet. Satu asettui Peten ja Tinan väliin makaamaan ja Jari meni Tinan viereen. He alkoivat katsoa vanhoja velipuolikuioilta. Sadulle tuli muistoja mieleen siitä kun hän oli itsekin lapsena tehnyt majoja petivaatteista mökillä serkkujen kanssa ja leikkinyt siellä vaikka mitä salaisia leikkejä vanhempien silmien ulottumattomissa. Kun he olivat katsoneet videoita jo jonkin aikaa, Satu huomasi kuinka Tina alkoi olla levottoman tuntuinen ja alkoi pyöriskellä peittojen välissä. Kumpikaan pojista ei vielä ollut Sadun ihmetykseksi yrittänyt kontaktia. Yhtäkkiä Tinan käsi alkoi työntyä hänen peittonsa alle. Pieni käsi tuntui tutkiskelevan uteliaan Sadun jalkoja ja alkoi hivuttautua pikkuhiljaa ylemmäs kohti Sadun lantionseutua. Kun pikkuinen käsi löysi tiensä Sadun reisille, satu tunsi kostuvansa jalkovälistään. Satu oli aika hämillään tilanteesta, mutta ei hänelle tytön kanssa "leikkiminen" ollut kuitenkaan mitenkään epämiellyttävää eikä niin uuttakaan: hän oli leikkinyt tyttöserkkunsa kanssa kosketteluleikkejä lapsena samanlaisessa majassa ja saanut ensiorkkunsa silloin. Sadulla alkoi olla kuumat oltavat kun Tina alkoi työntää kättään Sadun pikkuhousujen sisään. Sitten Satu tunsi että Tinan pikku sormi oli löytänyt tiensä päähän ja työntyi hänen liukkaaseen ja pehmeään koloonsa. Tina työnsi sormensa Sadun reikään sisään, mutta vetikin sen sitten äkkiä ulos ja siirtyi hieromaan hellävaraisesti Sadun jäykkää klitorista. Vähän aikaa Satua hierottuaan Tina lopetti ja veti häpeilemättä peiton pois päältään ja riisui sitten pikkuhousunsa ja pyjamansa. Satu tuijotti himoissaan Tinan ruskeaa ja runsasta vartaloa. Tinalla oli pikkuisen kiharaa ja mustaa karvoitusta hävyn kohdalla ja kainaloissa. Tinalla oli ikäisekseen isot pyöreät rinnat joissa oli pikimustat nännit ja hän oli muutenkin hyvin muodostunut. Jari otti myös housunsa pois ja paljasti törröttävän, karvattoman pikku kalunsa kaikkien nähtäväksi. Tina tarttui siihen toisella kädellään ja vei sen naamansa luo. Jari istui Tinan ruskeiden rusinarintojen päälle ja alkoi uittaa pippeliään Tinan suussa. Tina imi Jarin pippeliä sellaisella tavalla, että hän näytti tehneen sitä ennenkin. Niinkuin kyllä olikin. Kun lasten vanhemmat olivat eronneet ja muuttaneet yhteen, oli Tina leikkinyt poikien kanssa kylvyssä pissaleikkejä ja runkannut poikien pippeleitä ja omaa pimppaansa. Poikia oli kiihottanut tavattomasti Tinan kaakaonruskea ihonväri ja hyvinmuodostunut vartalo. Lasten yksinhuoltajavanhemmat olivat lesboja ja Tinasta oli kiva seurata naisten parittelumenoja salaa ovenraosta. Tänä iltana lasten vanhemmat olivatkin hotellissa esittelemässä taitojaan maksusta eräälle herrassialle. Nyt Tina lopetti Jarin imemisen ja Jari nousi Tinan päältä pois. Pete otti peiton Sadun päältä ja ihasteli Sadun hoikkaa ja vaaleaa vartaloa. Satu alkoi tuntea itsensä vielä kiihottuneemmaksi ja hänellä oli hyvin kuuma. Pete otti pyjamansa pois ja heilutteli löysähköä pippeliään Sadun vieressä. Satu nousi istumaan, otti pyjamansa pois paljastaen suuret rintansa joissa oli isot ruusunpunaiset tapit nänneinä. Tina nousi myös kontilleen Jarin ylle ja laski kohtalaisen ison pyllynsä Jarille nuoltavaksi. Jari nuoleskeli jonkin aikaa Tinan pimppaa ja työnsi sitten varovasti sormensa Tinan tiukkaan pimpanreikään sisään. Tina alkoi voihkia nautinnosta ja uikutti hiljaa. Jari tiuhensi tahtia kuullessaan Tinan valituksen ja alkoi hieroa kielellään Tinan verenpunaista klitorista. Kun Jari oli leikkinyt aikansa adoptiosisarpuolensa riemurasialla, Tina otti Jarin pippelin suuhunsa ja alkoi imeä sitä kiimoissansa. Hän veti Jarin esinahan alas ja alkoi pyörittää punaista kieltään Jarin pienen terskan ympärillä. Sitten Tina upotti Jarin kalun syvälle suuhunsa, kurkkuun asti ja veti sen taas ulos ja jatkoi tätä liikettä jonkin aikaa. Tämä alkoi olla liikaa Jarille hän jäykistyi koko vartalostaan ja työnsi sitten sormensa ensin Tinan pimppaan, joka oli aivan märkä ja valutti mehuja valtoimenaan, asetti etusormensa Tinan pyllynreiälle, hieroi rasvoja siihen ja upotti etusormensa tytön tummanruskeaan peppuun. Tina alkoi täristä ja hytkyä orgasmin lähestyessä. Tinan mehut ruiskahtivat Jarin naamalle ja Jari laukausi samanaikaisesti lastinsa syvälle Tinan kurkkuun. Tina vajosi rentona ja hikisenä Jarin päälle. Tällävälin Pete alkoi nuoleskella Sadun suuria rintoja ja Satu laittoi tököttävän nänninpäänsä Peten suuhun. Pete näytti pitävänsä sen mausta ja imi sitä niin kovaa, että nänninpää meni ihan tummanpunaiseksi. Sitten Satu meni selälleen ja otti pikkuhousunsa pois paljastaen karvaisen ja voimakkaasti tuoksuvan rakonsa lapsille. Hän levitti valkeat alaraajansa levälleen niin että hänen kiiltelevä pimppansa aukesi ammolleen. Pete tuijotti Sadun auki olevaa reikää himoiten. Pete laittoi sormensa pillun suulle ja työsi sen sitten vaivatta sisään. Ankaran jokailtaisen masturboimisen johdosta Satu ei ollutkaan mikään pikkupillu vaan hänen pimppansa oli oikea riemurööri, syvä ja leveä. Sadulla oli kotona motorisoitu hieromasauva jonka hän oli tilannut lehti-ilmoituksen avulla. Satu uitti ilotikkuaan ahkerasti reiässään joka ilta ja olipa myös ujuttanut sen joskus rasvan avulla piukkaan pepunreikäänsäkin. Pete työnsi kaikki sormensa Sadun aukkoon ja sitten lopuksi koko kätensä. Hän veti kätensä ulos Sadun pohjattomasta pillusta ja vei pippelinsä reiälle ja työnsi sen sisään ammottavaan aukkoon. Pete ei ehtinyt vedellä piliään kuin muutaman kerran edestakaisin kun hän laukesi kiimasena Sadun limaiseen reikään. Satu ei ehtinyt tuntea mitään koko lyhyen aktin aikana ja hän alkoi inistä patukan puutteessa. Tina nousi ylös ja meni ulos majasta. Vähän ajan kuluttua hän palasi kädessään musta hieromasauva jonka hän oli hakenut vanhempiensa huoneesta. Vaikka heidän äitinsä olivatkin lesboja, heille maistui myös patukka pillun ohella. Sauva oli puolta isompi kuin Sadun oma kotona oleva ja sen koko hirvitti hiukan Satua, mutta koska hän oli niin kiimainen, pyllisti hän auliisti vaalean ja ison perseensä Tinalle, joka asetti sauvan Sadun turvonneille häpyhuulille. Satu tunsi kuinka patukka alkoi lipua hänen sisäänsä hitaasti mutta varmasti. Kun sauva oli pohjassa, napsautti Tina sen käyntiin. Sauva tärisi Sadun pillussa ja Satu ulvoi nautinnosta. Näyn kiihottamana Tina työnsi sormet liukkaaseen vakoon ja levitti sitten mehujaan Sadun pyllynaukolle. Tina upotti ruskeat sormensa Sadun vitivalkoiseen pyllynreikään sisään ja alkoi runkata Sadun kiimaista persettä. Jari kiihottui myös tästä irstaasta näystä ja hänen äsken lauennut mulkkunsa alkoi näyttää elonmerkkejä. Muitta mutkitta Jari meni Sadun pääpuoleen ja tarjosi värisevää pippeliänsä Sadulle. Satu oli niin huumaantunut pillusaan olevasta tekopeniksestä ja Tinan runkkauksesta, että hän suorastaan ahmaisi Jarin pienen mulkun irstaaseen suuhunsa. Suolainen maku levisi Sadun suuhun ja hän alkoi imeä Jaria kuiviin spermoista minkä kerkesi. Mutta sitten kun Pete alkoi kouria ja imeä Sadun rintoja, hän alkoi tuntea olevansa huipulla. Häntä naitiin ja imettiin joka puolelta niin kiivaasti että hän olisi huutanut nautinnosta jos Jarin kalu ei olisi ollut hänen suussaan. Satu laukesi ja vajosi hervottomana ja kouristellen Peten päälle. Jarin mulkku lupsahti hänen suustaan ja Tina veti sormensa pois Sadun tärisevästä pepusta. Tina käänsi hieromasauvan pois päältä ja veti sen ulos kuumasta reiästä. Vähän aikaa levättyään Satu ehdotti että kaikki menisivät ky 18.7-90 Tämä onkin sitten pikkasen pitempi kuin edelliset ja tietenkin parempi :-) -=Mike=- All Made By My Self Publishing Sex Stories <> ******************************************************************************* P I A ^^^^^^^^^ Löhösin sängylläni ja kuuntelin musaa. Espanjalainen heavy bändi Barricada revitteli siinä niinpaljon kuin lähti,todella hyvää musaa,vaikka minulla olikin aluksi pientä ennakkoluuloa espanjalaista heavyä kohtaan. Biisi oli Animal Caliente, KenWoodin CD soittimella ja Sonyn kuulokkeilla kaikki pienetkin yksityis kohdat tulivat musasta hyvin esille.Pitäähän sitä vähän brassata.:-). En huomannut ollenkaan että systerini oli tullut huoneeseen ja säikäytti minut perin pohjin karjaisemalla täysillä korvaani HEI!,oli kuolla siihen paikkaan,hyppäsin muutaman sentin ylös ja näin systerini virnuilevat kasvot,joskin huomioni kiinnittyi nopeasti hänen takanaan oleviin kasvoihin. Ahh tuossa yks minun unelmistani ajattelin ja sanoin kimmalle moit. Tämä typykkä,Pia,oli mun systerin rinnakkais luokalla ja se oli rakkautta heti ensi silmäyksellä minun puoleltani :-). -Argh yritätkö tappaa mut?Kysyin systeriltä. -No et sä muuten kuulis,tuutsä mukaan meidän kanssa pyöräilemään semmoisen kahdenpäivän lenkin? -Haahaahaa,täältähän ei pyöräillä minnekkään kahdessa päivässä,vastasin. -No me mentäs ekaks Pian mökille ja sieltä sitten lähettäs paahtamaan. -Jaas.Missä teidän mökki on?,kysyin Pialta,joka oli jo uskaltautunut kynnyksen yli,vaikka seinällä monet PlayBoyn kuvat katselivat häntä:-). -Kustavissa,Pia vastasi katsellen seinällä olevia julisteita. -Me tietenkin poljemme ensin kustaviin ja sitten sieltä teemme parin päivän lenkin?,kysyin systeriltäni ivalliseen sävyyn. -Pöh,oletko kuullut koskaan semmoisesta kuin autokyyti?,systeri vastasi suuttuneena. -Ok ok,rauhotin häntä,Millos olisi tämä lähtöpäivä? -Huomenna,Pia vastasi,katse kiinnittyneenä yhteen Bruce Willisin kuvista. -Entäpäs mihin aikaan? -Kello Viis,Systerini pamautti. -VIIS?!,olin tippua sängystä. -No koita nyt jo pikkuhiljaa tajuta että päästäs samana päivänä liikkeelle. -Okap,oottekste suunnitellut reitin valmiiks? Kumipikin kimmoista katsoi toisiaan ja he purskahtivat molemmat nauramaan.Voi helvetti ajattelin.He eivät tietenkään olleet suunnitelleet mitään. -No tota..eh...,sanoi systeri. -Jees,hyvin alkaa tuumasin puoli ääneen,no menkää nyt sitten suunnittelemaan se. -Kohta,kai sitten tajuat että nukumme samassa teltassa? -Wauh,tarkoitat kai että minä nukun Pian kanssa samassa teltassa ja sinä nukut ulkona,kysyin leveän hymyn ulottuessa hiusrajaan asti. -Haa haa haa,vastasi Pia. -Yyyhyyyhyyy. Sitten he häipyivät olohuoneeseen ja jymäytin volumen taas täysille..melkein. "...Con la misma crulel dad,de la victoria final",Barricadan laulaja hymisi.. Upea biisi.CD levyn soidessa jo toista kertaa systeri ja Pia hiipivät takas mun huoneeseen. Havaitsin kuitenkin sen ja kun systeri oli jo kumartumassa kohti korvaani,pomppasin ylös ja karjaisin kaueasti. Systeri sai kunnon sydiksen ja Pia vain tuijotti mua kalpeana,uh tais olla liikaa forcea. -Sori,mumisin. -Hmms,taidammekin sitten nukkua kaksistaan siinä teltassa,Pia sanoi aloitukseksi. -Häh? -No en mä muistanut että mä meen yhen kaverin landelle,systeri sanoi hajoittaen samalla yhtä kasettia. Katsoin kasettia tarkemmin.. -AAAAAAAAAAAAAAAAAAAARGH!,huudahdin ja heitin systerin sängylleni ja repäsin kasetin sen kädestä.-Vitttuuuuuu! tää on..siis OLI mun kaverin kasetti,melkein huusin,mutta eihän se mun kasetti ollut. -Heh heh,systeri vaan nauro. -Jaa,niin no,kai se pitää kestää Piaa se pari päivää,mielessäni jo näin kuvan siitä ensimmäisestä yöstä,kuinka huulemme painuivat hitaasti yhteen,ahhh. -Jep,no tuu huomenna klo 4:50 tohon teidän eteen,niin me otetaan sut kyytiin,Pia sanoi. -Kuka on me? -Minä ja mun systeri. -Ahas,mitens me muuten tehdään mun pyörän kanssa? -No mä ajan sen meille,jos käy? -Kyllä se käy. -No nähdään huomenna. -Yeps..Moi -Moi. Enään en pystynyt kuuntelemaan heviä,oli liian paljon ajateltavaa.Vain me kaksi..Yeeeeeees.Minkäköhän näköinen se on bikineissä,vai onkohan sillä uikkarit.Tule jo huominen. Varmuuden vuoksi menin nukkumaan jo klo 20:00,koska tiesin että en saisi unta ennen kello 23:00aa. Yritin rauhoittaa mieltäni,ja pistin soimaan kaveriltani lainaamani Synthesizer Greatestin..CDnä tietenkin.Musa oli todella rentouttavaa. Theme From 'Antarctica':an tuli joku vika,kuulin jonkin häiritsevän tausta äänen sieltä..Mitä vittua nyt tapahtu ja nousin ylös..Kello soi..MITÄH?! onko kello jo Viisi??????,pomppasin sängystä ja puin päälleni,astuin ulos ovesta ja olin törmätä systeriini joka nauroi kyyneleet silmissä. -Mihin sä oot menossa,se sai sanotuksi naurunsa lomasta -Mihin luulisit?,vastasin hieman suuttuneena typerään kysymykseen. -Katso kelloa,ja nauru vain yltyi..Katsoin kelloa ja se oli 0:00. Systeri oli laittanut kellon soimaan klo 0:00. -JUMAL.....!,karjasin,joskin erittän huvittuneena tilanteesta. -Hahahhahahahahaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa!,systerillä oli hauskaa. sitten se meni vessaan,joten oli minun aikani kostaa. Hiippailin keittiöön ja hain jäitä,otin molemmat jääkuutio askit,ja tyhjensin ne jäistä systerin sänkyyn ja sitten hiivin omaan huoneeseen,lukitisin oveni varmuuden vuoksi. Kuulin kuinka systeri tuli ulos vessasta ja hiippaili omaan huoneeseensa ja kävi maaten. EI MITÄÄN! miks se ei huuda,kaikki oli hiljaista,sitten:IIIEEEAAAAH! ja kostoni oli onnistunut,onneks fasu ei ollut himassa,muuten olis taas ollut helvetin moinen huuto. Taas kello soi,mutta nyt se oli oikeasti 4:20. Puin nopeasti päälleni ja avasin huoneeni oven ja ryntäsin ulos.Loiskis!,astuin suoraan vesisankoon jonka armas siskoni oli siihen laittanut.Kiroilin itsekseni ja menin vaihtamaan sukkani. Söin jotain ja pistin kengät jalkaan ja avasin jo ulko-oven kunnes muistin vesisankon.Kävin hakemassa keittiöstä ison olut tuopin ja täytin sen kylmällä vedellä ja menin systerini huoneeseen.Repäsin peiton hänen päältään ja kaadoin koko tuopin hänen päälleen,sitten en muuta kuin juossut.:-). Kun tulin pihalle oli kello 4:55,aika tarkkaan ajattelin ja nousin mäen ylös istahdin kadun reunalle odottelemaan. Parin minsan päästä he jo tulivatkin. Sanoin taas kuuluisat Moit. Byh?!,minut pakotettiin istumaan takana.Menin taakse istumaan vaikka yritin kapinoida vastaan,mutta sen systeri vaan sanoi että jos mä en kiltisti mene istumaan taakse se tulee mukaan retkelle. Jaa,olihan hänkin hyvän näköinen,mutta en sentään halua häntä mun ja Pian väliin,joten menin kiltisti taakse istumaan. Noin 2½h ajomatkan jälkeen saavuimme perille. Heidän mökkinsä oli aivan meren rannalla,todella mukavan näköinen paikka. Iso hirsistä rakennettu mökki jonne oli asennettu sähköt ja kunnon WC eikä mikään semmoinen että illalla ravattiin sitten ulos jonnekkin helvetin skuttaan etsimään toilettia.Pakkasimme pyörät ja tutkimme karttaa. Päätimme mennä lautalla Brändöhön ja yöpyä Brändö Stugbyssä,jota ehdotin,koska olimme käyneet edellisellä pyöräretkellä sielä.Matkaa ei siitä kertyisi kuin n.30 kilsaa,mutta mitä siitä.Kun sitten olimme päättäneet alkureitin ja saaneet pyörät pakattua,nousimme ratsaille ja lähdimme kohti auringon laskua ja lauloimme"I'm a poor lonesome cowboy",eli suunnistimme kohti lauttaa joka veisi meidät brändöhön.Kello näytti jo 8:30,aurinko ei ollut vielä kunnolla päässyt paistamaan,mutta silti oli lämmin,mittarin mukaan 18 astetta. Lautan oli määrä lähteä klo 9:10,ja sinne oli n.8kilsaa,eli ehtisimme hyvin minun vauhdillani,en ollut varma Piasta,mutta hänpä otti leaderin aseman ja lähti paahtamaan kuin viimeistä päivää. Olimme laiturissa kun lautta oli juuri kiinnittymässä laituriin. Mimmoisella vauhdilla se siihen tuli,olin varma että se tulee rannalle asti hakemaan meidät,mutta ihmekyllä,kuski sai sen pysäytettyä ihmeen nopeasti. Ryysäsimme Pian kanssa etummaisina sisään ja asetimme pyörät seinän viereen ja kapusimme ylä kannelle. Emme viihtyneet sielä kuin 20minsaa,koska sielä kävi vähän kylmä tuuli,kuten minusta aina merellä,joten menimme sisään. Jehuu sielä oli jonkin tapainen kioski mistä sitten ostimme limut ja jonkun kuolleen näköisen munkin,jota sitten nakersimme tyytyväinen ilme kasvoillamme. Kello oli 10:15,kun laituri näkyi. Istuimme vielä hetken ja puhelimme niitä näitä,ennekuin menimme alas pyöriemme luokse. Pääsimme vihdoin ulos lautalta autojen kaahatessa ohi. Aurinko oli jo noussut korkeammalle ja lämpöäkin alkoi olla jo 22 astetta. Otin puseron pois päältä ja ehdotin että Pia tekisi saman ja hän todellakin teki sen. Silmäni olivat jo 10cm ulkona kuopistaan,mutta sitten alta paljastuin bikinien yläosat.ARGH,mutta..näin sentään hänen rintansa koot,mitkä olivatkin näkemisen arvoiset,hivenen suuremmat kuin tavallisesti tuon ikäisillä 17 vuotiailla nuorilla naisilla. Pienestä stripteasesta selvittyämme jatkoimme sitten pyöräilyä. Stugbyhyn olisi parisen kymmentä kilometriä. Uimme kolme kertaa sillä matkalla ja vakuutuin entistä enemmän siitä että Pian kanssa pitäisi päästä tosi toimiin. Mikä vartalo hänellä olikaan. Hän oli saman pituinen kuin minä,178cm ja vähän isokokoisempi kaikin puolin ;-),hänellä oli siniset,aika kylmät silmät,ja vaaleat hiukset. Hän ehdotti että uisimme kilpaa. -Katotaan kumpi meistä on ennemmin tolla luodolla. -Ok.Shit tonne luodolle on 50m,en mä helvetissä sinne jaksa. Mutta pakkohan se oli. Ihme kyllä selvisin sinne,vaikka tulinkin paljon Piaa jäljessä,mutta selvisin. Pia makasi lämpimällä kallion pinnalla. Hänen rintansa kohoilivat kiihottavasti ja olin jo asettua hänen päälleen,kunnes muutin mieleni ja menin makaamaan hänen viereensä. Master Tommi oli jo herännyt äskisestä tarkastelusta,uikkarini tuntuivat aivan liian ahtailta. Sitten Pia nousi istumaan ja huomasi pullistuman uikkareissani ja tuijotti sitä vähän aikaa,minä katsoin silmäni raosta tilannetta ja kun hän sitten katsoi olenko hereillä olin aivan hiljaa ja odotin mitä tapahtuu... Ei mitään,Pia vain sanoi että uidaan takas. Saavuimme Stugbyhyn kello 13:30,menin ilmoittamaan että yöpyisimme yhden yön upealla ruotsin kielellä,kumma kyllä myyjä tajusi mitä haluan :-) . Valitsimme teltalle paikan joka oli aivan sen aukean laidassa,mihin ei paistaisi aurinko heti aamulla. Olimme ainoat sillä hetkellä sillä aukealla,joten jätimme kamamme telttaan ja päätimme vähän katsella paikkaa. Minä toimin oppaana,koska olin sielä aikaisemmin ollut. Paikka katsottiin nopeasti läpi ja ehdotin että menisimme ajelemaan vielä pyörällä,kun Pialla ei ollut muutakaan ehdotusta ajoimme vielä 5kilsaa eteenpän ja tulimme pieneen risteykseen josta yksi tie kääntyi oikealla,jonka tiesin johtavan kauppaan. Johdattelin tiemme sinne,koska ajattelin ostaa jäätelön ja tarjota Piallekkin,onhan tässä jo kuuma. Syötyämme jäätelöt,läksimme paluumatkalle. Menimme saavuttuamme katsomaan onko telttamme paikalla,olihan se ja sinne saapunut joku toinen nuori rakastavainen pari telttansa kanssa. Jotenkin tapoimme aikaa kunnes kello tikitti kahdeksaa,päätimme mennä ylös siihen pieneen puljuun,mistä saimme syötävää. Säätiedotuksesta kuulin että voimakas sade rintama johon sisältyi ukkosta oli tulossa yön aikan ahvenanmaan-ja turunsaariston yli.VOI VITTU sanoin aika äänekkäästi kun muutama tyyppi käänsi päätänsä minua kohden. Syötyämme todella fiasko 'hampurilaiset' lähdimme kävelemään telttaamme kohden. Kun kello oli sitten 22:00,riisuiduimme ja kävimme makuupusseihin makaamaan. Kerroimme toisillemme joitakin juttuja aikamme kunnes kello oli 23:00. Kuuntelin kun Pia nukahti,minä vain ajattelin sitä mimmoinen yö tästä olisi voinut tulla,mutta minkäs teet. Kello 0:30 heräsin siihen että oli todella kirkasta jonka jälkeen kuului helvetin moinen pamaus,fuck ukkonen on saapunut,kierähdin kyljelleni ja näin kuinka Pia tuijotti minua. -Heh,tulihan se ukkonen viimein,sanoin -Vittu mä säikähdin kun se ekan kerran jysähti,mutta sä vaan koisasti,Pia sanoi. -Yleensä herään vasta siinä cresendon huipussa,vastasin naama virneessä. Kun salamat olivat väläyksensä väläytelleet,jyminät vimentuneet ja sateen ropistessa teltan kattoon,ajattelin että nyt jumalauta mies..TAKE HER!,keräsin rohkeutta hieman ja avasin makuu pussini. Pia katseli touhujani,luultavasti aavisti mitä tuleman pitää ja avasi oman makuupussinsa. Huomasin että meidän makuupussimme olivat samaa sarjaa,eli ne voitiin yhdistää. Taistelin vetoketjujen kanssa jonkin aikaa,kunnes tajusin yrittäväni yhdistää vääriä vetoketjuja. Kun se viimein onnistu,hivuttauduin aivan kiinni häneen. Katselimme toisiamme silmiin,emmekä sanoneet mitään,sade oli ainoa ääni joka ropisi kattoon. Se ropina oikeastaan rauhoitti hermojani. Sitten varovasti suutelin Piaa puoliavoimelle suulle ja hän vastasi painautumalla tiukasti minua vasten. Hitaasti hivutin käteni hänen rinnoilleen ja hieroin niitä. Pia kävi entistä kuumemmaksi ja suuteli entistä intohiomoisemmin. Koita nyt siinä sitten rauhallisesti edetä. Siirsin käteni hänen T-Paitansa sisälle ja tunsin paljaat pehmeät,lämpimät rinnat. Riisuin Pian paidan ja katselin heikossa valossa paljaita rintoja. Sitten painoin suuni kiinni hänen oikean puoleiseen rintaan ja suutelin ja imin sitä suurella nautinnolla. Pian hengitys oli nopeutunut,ja niin oli omanikin siitä suuresta hyvän olon tunteesta,mikä oli vallannut meidät molemmat. Haparoin jo omat kalsarini pois jalasta ja siirryin sitten riisumaan Pian,mutta huomasin että hänellä ei ollut ollenkaan pikkuhousuja vaan käteni osui suoraan hänen pehmeään karvoitukseensa. Hitaasti li'utin käteni Pian lämpöiseen ja kosteaan vakoon,liikuuttelin kättäni hänen käydessä jo todella kuumana,huomasinkin että Pian käsi oli jo löytänyt jotakin mistä pitää kiinni. Pikku tommini sai kokea mitä on nautinto. Pia puristeli ja veti sitä edestakaisin sellaisella kiihkolla että pelkäsin sen pian irtoavan. Asetuin sitten hänen päälleen makaamaan. Hänen levittäessään häpyhuuliaan,rupesin hitaasti työntämään munaani hänen sisäänsä. Kun sitten kohtasin emättimen päädyn,suutelimme taas pitkään. Automaattisesti olin ruvennut runkkaamaan Piaa hitaasti ja hän vastasi siihen keinuttamalla itseään samaan tahtiin. Aikani siinä runkattuani kierrähdin ympäri ja samalla vedin Pian päälleni. Puristelin nyt Pian ihanaa persettä ja Pia rupesi runkkaamaan nopeampaan tahtiin kuin minä. Sitten tunsin että tavarat olivat jo lähdössä ja kierähdin Pian alta pois ja asetuin uudestaan hänen päälleen ja aloitin nopeat,kiihtyvät työnnöt. Ennekuin olin pääsemässä cresendoon Pian selkä meni kaarelle ja hän huokasi syvään. Pia oli saanut oman orgasminsa,joten jatkoin runkkaamistani kunnes sitä rupesi tulemaan..Ahh,mikä nautinto,pumppasin viimeisetkin pisarat Piaan. Kunnes sitten olin aivan loppu. Siirryin pois hänen päältään ja hetken aikaa vielä suudeltuamme intohimoisesti siirryimme irti toisistamme ja nukahdimme onnellisina. Kello oli 8:00 kun minä heräsin,muistin samassa yön tapahtumat ja olin todella tyytyväinen. Huomasin että minulla oli kortsu vielä päällä. Missä helvetin vaiheessa sen ehdin laitta,ajattelin,mutta en kyennyt muistamaan. Aikani siinä maattuani Piakin rupesi heräilemään. Kun hän sitten sai silmänsä auki,katseli hän hetken aikaa telttamme kattoon ja käänsi sitten katseensa minuun. Mikä onnellinen hymy ajattelin kun hän katseli minua ja hymyili. Sitten Pia ryömi päälleni ja makasimme siinä hiljaa,välillä huulemme kohtasivat ja tietenkin käteni lepäsivät turvallisesti hänen perseellään. 8:30 sitten suoriuduimme ylös ja söimme aamupalan. Emme olleet pahemmin puhuneet,mutta mitä siitä. Sitten kun koitti hetki lähteä,Pia kysyi -Minnes me tänään mennään? -Hmm,katsotaan kartasta minne täältä pääsee. Pia vain hymähti. -Mulla on idea,mennään takas meidän mökille ja ollaan sielä,Pia sanoi viettelevästi. -Jeh,heti,vastasin ja olin taas valm Poikuus.TXT ----------- EI HEIKKO-HERMOISILLE! NOTE: This text was copied from Tepas diary! :) Minulla oli hirveä ongelma, josta en voinut puhua kenenkään kanssa. Se oli poikuuteni, jota en ollut onnistunut menettämään useista sisukkaista yrityksistä huolimatta. Tosin olin aina kertoillut kavereilleni kaiken- laisista seikkailuista, mutta joiden todenperäisyys oli mitä oli. Olin jo vaipunut lähes epätoivon ahjoon, ikääkin kun oli jo 17 vuotta, kunnes keksin sokkotreffit! Otin heti yhteyttä välittäjään ja sain so- vittua treffit erään laihialaisen tyt÷n kanssa, jolla oli ilmeisesti sama ongelma. Tytt÷ kertoi olevansa hieman ylipainoinen, mutta sanoin ettei se haittaa... Sovimme treffeistä ylihuomenna tyt÷n kotona Laihial- la, sillä täll÷in hänen vanhempansa, jotka eivät hyväksyneet sokkoterf- fejä, olisivat koko päivän m÷killä. Odotin ylihuomista, joka oli Lauantai, kuin kuuta nousevaa. Kävin os- toksillakin ostamassa kaiken varalle pari kortsuakin, eihän sitä koskaan tiedä... Ah, vihdoin Lauantai! Ajattelin aamulla herätessäni. Eipä siinä muuta kuin sanoin isälle ja äidille meneväni kalaan kaverini m÷kille, ja saat- tavani viipyä siellä y÷nkin yli jos kala oikein sy÷. Linja-autooon oli meikäläisen tyytyminen, koska ajokortti oli vielä liiankin kaukainen haave. Laihia ostos-keskuksessa oli minua vastassa hieman py÷reähk÷, mutta ihan naitavan näk÷inen tytt÷lapsi. Oli muuten tullut autolla vas- talle, vaikka tuskin omasi ajokorttia! Siinä sitten siirryttin autoon, ja tytt÷ osoittautui varsin puheliaaksi, esitteli itsensä Heliksi. Parin minuutin ajon jälkeen saaviumme maalaistaloon, joka oli aikamoi- sen syrjässä sivistyksestä. Pihassa meitä oli vastassa toinenkin tytt÷, vaikka oli nimenomaan sovittu, ettei muita olisi paikalla. Hän esittäy- tyi Anneksi ja oli Helin sisko. Ikää oli kertynyt 19 vuotta ja Helillä sitä olisi ihan pian kanssa 18 vuotta. Olin siis joutunut kahden itseäni vanhemman ja kokeneemman tyt÷n mukaan autioon korpeen, mitähän tästäkin vielä seuraisi? Anne ehdotti, että menisimme sisään juomaan tervetulias-kupit, ja mi- täs minulla sitä vastaan oli. Olivatpa oikein tervetulias, joo, Finlan- diaa vain tyynesti p÷ydässä! Siinä sitä sitten kipattiin, ja aloin tun- tea itseni varsin himokkaaksi, pian en enää voinut estää itseäni, vaan siirryin Helin taakse ja tartuin hänen valtaviin rintoihinsa molemmin käsin. Hieroin niitä kuin mielipuolinen, ja Heli ei edes vastustellut, siinä samassa Anne siirtyi taakseni ja avasi julppini vetäen samalla housuni kokonaan alas. Potkin ne jonnekin nurkkaan, sillä tiellähän ne vain olivat, siinä samassa tuli vain mieleeni, että muut ovat vielä täy- sissä pukeissa ja minä lähes alasti. Asiaan oli saatava korjaus, joten suorastaan revin housut pois Heliltä ja samassa Annekin katsoi ne tur- hiksi kapineiksi. Siirryimme makuuhuoneeseen, jossa oli ihana vesipatja. Heli makasi lattialla haarat leveällä, mutta raivon saatelemana revin hänen paitansa riekaleiksi, ja ne valtavat rinna valuivat ulos ja olin purkautua siihen. Aloin nuolla Helin vittua Annen samalla runkatessa omaa rakasta kulliani. Yllättäen Anne lopetti ja lähti huoneesta, mutta palasi pian jokin kummallinen esine mukanaan, esine osoittautui vy÷llä kiinnitettäväksi teko-kyrväksi, jonka sain pian tuntea anaalissani. Voi, kun se tuntui ihanalta kun nainen ty÷nteli kyrvällä minua takaapäin. Sain hurjan orgamin Annen tunkiessa sen kokonaan anaaliini, kun samalla nuolin Helin vittua ja rutistelin hänen rintojaan. En kuitenkaan antanut itseni purkautua, vaan suutuin ja otin maljakon huitaisten Helin tajut- tomaksi. Verta valui Helin päästä matolle, mutta kun vilkaisin Annea, niin hän vain jatkoi ty÷tään ollen tosin hieman järkyttyneen näk÷inen. Heli ei ollut kuollut, koska hytkyi verenhukasta. Samassa pihaan ajoi auto, jota Annen säikähti pahasti, koska tulija oli kuulemma hänen poikakaverinsa. Sanoin, ettei tarvitsisi hätäillä ja suljin hänet makuuhuoneeseen, menin poikaa vastalle. Hänen tullessaan sisään kerroin heti makuuhuoneessa tapahtuneesta onnettomuudesta, ja Janiksi osoittautunut henkil÷ ryntäsi oitis sen ovelle, tosin hieman hän kummeksui alastonta asuani. Jani tuupertui oven eteen, samalla kun puukkoni iskeytyi hänen nis- kaansa. Avasin oven ja raahasin Janin matolle Helin viereen riisuen hä- net alasti. Janikaan ei ollut kuollut, iskusta, mutta onneksi sentään taju oli mennyt! Anne oli ihan paniikissa, mutta ei huutanut, kun sanoin hänelle, että jos haluat elää vielä, niin turpa kiinni ja teet kaiken mitä sanon! Lukitsin huoneen oven, ja heitin avaimen oven alta menemään. Kiihotuin ihan tajuttomasti ja kastelin kyrpäni Helin vereen. Anne sei- soi vierelläni ja tuuppasin hänet sängylle vatsalleen, otin häneltä pois sen tekokyrvän ja kiinnitin sen itselleni. Anne vastusteli, mutta kii- pesin silti hänen päälleen ja tungin tekokyrvän pakolla anaaliin ja oman verta valuvan kyrpäni pilluun ja aloin mielipuoliset ty÷nn÷t. Anne itki ja minä vain tihensin tahtia ja tartuin samalla Annen tisseihin ja pu- ristelin niitä. Verta valui Annen pillusta kun lopulta purkauduin sinne. Anne sai lopulta kerrottua, ettei käyttänyt E-pillereitä. Yllätyin tie- dosta niin, että otin tekopeniksenkin pois Annen anaalista. Anne itki ja itse olin hulluuden vallassa ja sain silmiini Janin kyr- vän, joka oli velttoudestaan huolimatta toimivassa kunnossa. Aloin nuo- lemaan sitä ja parin minuutin yrittämisen jälkeen sainkin sen pystyyn, käskin Annea ratsastamaan Janin kyrvällä, jonka hän pian tekikin. Mi- nulla alkoi olla tylsää siinä vieressä katsellessa, joten panin Annen makaamaan selällään Janin kyrpä vitussaan. Siinä katselin tilannetta ja totesin, että nyt tulee kaksi kyrpää kerralla smaan vituun vaikka pitäi- si tappaa! Tungin oman kyrpäni Annen vittuun Janin oman lisäksi sormia käyttäen, Anne huusi suoraa huutoa tuskissaan. Huuto alkoi vituttaa mi- nua, ja tungin väkisin tekokyrvän hänen perseeseensä. Verta vaan valui pillusta ennen kuin taju jätti Annen kärsivän ruumiin. Otin Janin kyrvästä kiinni ja aloin runkata sitä hirmuisella voimalla, pian Jani purkautuikin ja sain onneksi eritteet ohjattua Helin rinnoil- le. Jatkoin runkkausta Janin kyrvällä ajatellen, että kun nyt asiat näin ovat, niin rääkätään pojan kalua kunnolla! Viiden minuutin kuluttua Ja- nilta tuli uudelleen ja nyt lasti ohjatiin Helin suuhun. Heli k÷häisi! Hän tointui ja heräsi. Hyvä! Otin molemmista jaloista kiinni ja kukistin vähäisen vastarinnan, tungin jäykän kyrpäni haarojen välissä olevaan neitseelliseen mättääseen. Tätä vartenhan olin tänne tullut, tosin eri tavalla oli alunperin ollut tarkoitus saada poikuus pois, mutta nyt kun oltiin jo hyvässä vauhdissa, niin mitä sitä nyt enää muuttamaan! Painoin Heliä kuin hullu, joka taisin jo ollakin, toisessa kädessäni minulla oli Janin kyrpä ja toisella hinkkasin Helin Tissejä. Pian olin ihan valmis laskemaan lastini Heliin ja mitäs minä turhia aikaillut, sisään vaan, paksuksi toinenkin siskos! Heli oli hieman hämmentynyt asioiden kulusta, yllättäen. Ainut minkä hän ymmärsi, oli menetetty neitsyys ja kaksi lastia spermaa vartalol- laan. Aloin tutkia kaappeja, ja l÷ysinkin suuren kurkun, josta tuli heti mieleen se mikä teillekin tulee... Helin vastusteluista huolimatta aloin tunkea kurkkua Annen vittuun, se oli jo todella syvällä kun se harmillisesti katkensi noin vaan ihan juuresta. Sitä kurkkua ei varmaan koskaan saada tuolta pois, sanoin Helille, joka oli kauhusta jäykkänä! Valitettavaa! Annea ei siis voinut enää käyttää hyväksi, joten avasin ikkunan ja pudotin hänet toisesta kerroksesta pihalle. Käskin Helin pukea tekokyrpä päälleen ja alkaa naida minua perseeseen. Heli alkoi ty÷nn÷t, ja minä otin samalla Janin kyrvän suuhuni, aah, mit- en taitava Heli olikaan näissä hommissa, oli varmaankin useinkin lykki- nyt siskoaan! Minulla alkoi taas seisomaan ja Heli sai luvan lopettaa. L÷ysin kaapista pussillisen marmorikuulia, noin senttimetrin läpimittai- sia, päähäni nousi uusi inhottava ajatus! Heli, koitapas saatko nämä kaikki 30 helmeä pilluusi kerralla! "Mutta eihän niitä saa sieltä sitten enää koskaa pois", valitteli Heli. No, mikäs minua olisi estänyt toteut- tamasta päähänpistoani? Heli oli hetkessä sängyllä makaamassa ja minulla pussi kuulia kädessäni, yksitellen Heli niitä kuulia sieltä pussista ot- ti, kunnes noin puolet oli uponnut. Enää ei muka mahtunut! Noh, minä otin ohjat omiin käsiini ja aloin tunkea kuulia viisi kerrallaan ammot- tavaan pilluun. Viimeiset ottivat todellakin tiukalle, mutta sielllä ne nyt olivat kaikki. Heli ei voinut hyvin, ja katsoin parhaaksi antaa hä- nen poistaa edes ne kuulat pillustaan, jotka sai poistettua omin käsin. Lipaston päällä oli my÷s veitsi, jonka huulluudessani otin käteeni ja havaitsin ensimmäisenä näk÷kentässäni Janin rääkätyn kyrvän. Mietin te- koani parin sekunnin ajan, mutta en keskeyttänyt sitä! Otin kyrvästä kiinni, ja leikkasin sen irti. Minut valtasi suunnaton katumuksen tunne ja heitin kyrvänpalan peiliin. Aloin vasta nyt tajuta, mitä olin tehnyt! Potkaisin Helin tajuttomaksi saadaksini lisää miettimis-aikaa. Pois en enää pääsisi, koska avain oli ulkopuolella ja pian olisivat poliisit täällä! Enpä ehtinyt kauaa miettiä, koska pihalta alkoi kuulua auton ääniä ja sitten pian sen jälkeen korvia raastavaa huutoa. Perhe oli palannut kotiin, Oh shit! Katsoin parhaaksi viiltää ranteet auki ja sen my÷s tein. Ilmeisesti en kuitenkaan onnistunut tarkoituksessani, sillä heräsin tarkasti vartioituna vankilan sairaalaosastolla. Olin ollut koomassa kolme viikkoa, ja kaikki kolme uhriani olivat sel- vinneet elossa. Heli ja Anne olivat molemmat saaneet henkisiä traumoja ja ovat nykyään luostarissa nunnina. Jani selvisi hengissä, mutta teki pian sen jälkeen itsemurhan. Itse sain elikautisen lukuisista raiskauk- sista, murha yrityksistä, sadismista ja monista muista syistä. Näin sitä muuttui hetkessä huomaamattomasta kundista lehtien pää- aiheeksi. KUINKA SAATOIN OLLA N_IN TYHM_? Tepan päväkirjasta kopioinut: TSUNAMI/PRIME :) No Birthday Without A Present :) 25.3-91 -=Mike=- All Made By My Self Publishing Sex Stories <> ************************************************************************** B I R T H D A Y P R E S E N T ===================================== Kuten tavallista, nuokuin himassa, musa soi täysillä, piisi oli Maid Of Orleans (Grreat!) ja viilis mitä parhain, olihan tänään jopa syntymys päivätkin minulla alla (Kuulen jo onnittelujanne, kiitos). Well, äikän YO-aine meni miten meni, mutta nyt sekin oli viimein ohi. Kun häippäsin salista siinä klo 12:05, lähdin etsiskelemään Rinaa ja Liisaa tietenkin, mutta Rinaa etupäässä, kun halusin kysellä siltä tuomiota jonka se mahdollisesti oli saanut kun jäi kiinni siitä, että oli juonut :). Vittuako minä ketään heistä löytänyt, Aagen kylläkin joka sitten roikkui perässäni kun yritin löytää systerin, mutta eihän sitäkään missään ollut, joten hyytelöidyin pettyneenä koulusta, hyppäsin luotettavan pyöräni selkään ja karautin kohti Home Sweet homea. Päätin sitten soittaa klo 14:30 Rinalle jos se olis tavattavissa, kun jo pelkäsin että minä jäisin kiinni siitä että olin niille (Rinalle ja Liisalle) ostanut Alkoa. - Yo? - Yoopa yoo vastasi, perkele, sainpas sut kiinni. - Mitä ? - No kun yritin ettiä sua ja Liisaa skolessa, mutta olette vaikeammin löydettävissä kuin yks kaverini (Pitää olla hakkeri kun sen löytää). - Ihii, niinkö ikävä sulla oli ? - No e.. - MITÄ?! Moido, Rina sanoi ja paiskasi luurin kiinni. Naamalleni levisi muutaman luksin smiley ja soitin uudelleen. - Rakkaani, mul on nii ikävä, huokasin heti puhelimeen kun joku nosti luurin. - Ooo, kuului Lindan ääni. - Whaa ? Ku...Mi.. Häh ? Esitin jyrkän mielipiteeni asiasta. - Hihii, tiesin että mä oon se ainoa ja oikea, Linda kihersi puhelimeen. No, kiherrys kuitenkin loppui kun jokin tippui paukahtaen lattialle (Luuri) ja kuulin kuinka nämä neitosta alkoivat tapella siitä kumpi on se ainoa ja oikea. - Haloo! Lopettakaas ny! Huutelin luuriin. No, sekin taistelu viimein ratkesi, tietenkin Lindan hyväksi, koska onhan hän vahvempi voimiltaan kuin Rina koska on niin kova uimari. He pyysivät minua hetipaikalla sinne saamaan Rinan ostaman synttärilahjuksen, joten hyppäsin takkiini hihan kautta ja lähdin polkemaan kohti Rinan kotopuolta, mutta puolessavälissä matkaa voimat ehtyivät kummasti, kunnes tajusin avata pyörän lukon (Huh) ja johan matkan loppupuoli sujuikin sitten helpommin ja kurvasin onnistuneesti katoksen alle jonne pyörät jätetään. Siitä tuli täydellinen kaato. Katoksen alla olleet 5 muuta pyörää kaatuivat uljaasti rämisten kun slaidasin upeasti sisään. Rinkutin ovikelloa ja astuin samantien sisään, koska he yleensä pitävät oveaan auki kun tietävät jonkun olevan kohta tulossa paikalle. Riisuin rotsini pois ja kuuntelin ylhäältä kuuluvaa kikatusta. - Tuu tänne ylös, Rina huuteli. - Jou, moment. Piti ensin saada näköyhteys rillien toiselle puolelle kun ne olivat totaalisesti huurussa. Ravasin rappuset ylös, kompastuin siinä samalla ja löin itseni portaan kulmaan, kirosin katkerasti, löin porrasta, käsi osui uudelleen kulmaan ja rupesin itkemään :'(. Kun siinä olin aikani purkanut tunteitani tuohon julkeaan portaaseen revin itseni ylös ja repäisin Rinan huoneen oven auki... Suljin Rinan huoneen oven ja avasin sen uudelleen hitaammin. Näky pysyi samana. Rina ja Linda olivat kumpikin pienissä alusvaatteissaan (Rinalla valkoiset Lindalla mustat) ja molemmat seisoivat sängyn vieressä. Suljin oven uudelleen. Tällä kertaa koputin varovaisesti. Ovi riuhtaistiin auki ja Linda kiskaisi minut sisälle ja pamautti oven takanani kiinni ja lukitsi sen. - No, avaas ny lahjas, Rina sanoi ja osoitti yhtä pakettia. - Huuuu. Olin hivenen vaivautuneen tuntuinen. - C'mon. Linda hoputti. Avasin paketin ja kuten arvasin, sielä oli PlayBoy lehti Auf Deutsch. Selasin lehteä läpi kun Rina ja Linda hihittelivät takana. - No niin, nyt sulla on kaks vaihtoehtoa, joko lähet himaan lukemaan tota kauheeta pornolehteä tai sitten pidät meille seuraa, Rina uhkasi. - Ui, jos lupaatte ettette raiskaa minua. - Joo, emme, he sanoivat yhteen ääneen ja hyökkäsivät kimppuni riisuen minut alastomaksi (Nopeus enkka) - Apuaaaa....Yritin huutaa jotain tyyppiä apuun, mutta ainoa joka moiseen reagoi oli Linda joka antoi minulle pitkän suutelon (yritti tukehduttaa). Riisuin sitten molempien tyttösten alusvaatteet pois ja hyväilin kummankin nuorta vartaloa tietokoneen hiplaamiseen erikoistuneilla käsilläni ja sormillani. Otin Lindan rinnat käsiini ja puristelin niitä hetken aikaa, kunnes Rina sitten hyppäsi selkääni ja veti minut päällensä. Hänen sormensa löysivät munani jota hän sitten rupesin hyväilemään Lindan hyväillessään siinä edessäni itseään. Käännyin sitten Rinan päällä ja sain nenäkontaktin häneen. Pussasin häntä sulle ja rinnoille. Toinen käteni hyväili hänen perseensä sivua ja rintoja. Työnsin kaluni Rinan vittuun hitaasti runkaten ja nousin pystympään asentoon. Rynkytin siinä kun Linda laskeutui Rinan päänpäälle ja levitti sormillaan vittuaan työntäen sitä samalla Rinan suun lähelle. RIna rupesi nuolemaan Lindan vittua kun me suutelimme toisiamme. Käteni leipoivat Lindan isoja rintoja ja Lindan kädet puolestaan Rinan. Ähellys ja huokailu täyttivät huoneen ja kiihoittava haju, joka levisi Meistä kolmesta. Vaihdoimme asentoa. Laskeuduin alemmaksi kunnes pääsin nuolemaan Rinan vittua. Otin hänen klitoristaan välillä huulieni väliin ja väillä työnsin kieltäni hänen reikäänsä. Linda oli tällävälin siirtynyt osittain Rinan päälle, hänen perseensä oli naamani edessä jos nostin katsettani Rinan sykkivästä vitusta. Linda ja Rina suutelivat ja hyväilivät toisiaan kun minä suoritin tähystystä takaa päin. Nousin sitten polvilleni ja työnsin kaluni Lindan vittuun ja käsilläni hyväilin hänen rintojaan. Minut kaadettiin sitten väkivaltaisesti selälleni ja Linda hyppäsi päälleni ja ohjasi laukeamis pisteessä olevan kaluni sisään ja Rina asettui tälläkertaa vuoteelleen masturboimaan. Kun Linda oli aikansa pomppinut päälläni tunsin kuinka lastini olivat enään muutaman sekunnin päässä laukaisusta. Rina pomppasi sängystään ja masturboi naamani päällä hetken kunnes sitten otin hänen vyötäröstään kiinni ja painoin hänet lähemmäksi suutani. Kieleni pääsi taas vauhtiin, mutta riitti että koskin kielelläni hänen klitoristaan niin hän sai orgasminsa ja limainen neste valui naamalleni ja suuhuni. Samaan aikaan minä laukesin Lindan sisälle ja olin varma että kumi repeäisi kun sperma osuisi sen päähän. Työnsin Lindan pois päältäni ja kun hän ei ollut vielä saanut orgasmiansa piti Rinan auttaa asiaa ja hän rupesi nuolemaan Lindan vittua. Näky sai aika pian kaluni uudelleen juhlakuntoon ja hyppäsin Rinan taakse ja työnsin munani kerralla hänen vittuunsa ja rupesin rynkyttämään samalla hänen rintoja hyväillen. Rina sai orkkunsa melkein saman aikaisesti kuin minäkin ja jäimme yhtenä rykelmänä makaamaan toistemme päälle toisiamme hyväillen. Olimme sen verran limaisessa kunnossa, että päätimme ahtautua kaikki samaan suihkukoppiin, jossa ainakin oli tiivis tunnelma. Kun sitten häippäsin sieltä, sain Lindan kainalooni, PlayBoy lehden kassiin ja pusun Rinalta ja vielä lämpimät onnittelut. Kävelimme Lindan kanssa samaa matkaa jonkin aikaa, kunnes risteyksessä sitten erosimme kumpikin omalle taholleen. -------------------------------------------------------------------------- When It Comes Alive - Crank Up The Show T. -=Mike=- I Wish To Dedicate This One To: One Nice Girlie 24.4-91 Sex Story By (c) Star & Co. --------- ----------------------------- SERKUT ~~~~~~~~ Oli aamu ja äiti herätteli minua ja muistutti minua että tänään on se päivä kun hän ja isä ja minun pikkusekkujen vanhemmat lähtevät Espaniaan lomalle yhdessä ja minä saan olla koko viikon niitten kanssa. Voi vittu ajattelin ja lähdin aamupesulle ja syömään jne mitä nyt aamulla yleensä voi tehdä. Ovikello soi ja sieltä mun serkut tulikin. Iskä ja äiti ja mun pikkuserkkujen vanhemmat tilasivat taxin ja lähtivät kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. (Niin muuten niitten pikkuserkkujen nimet on Tomppa ja Miia (Vittu kun ei keksi mitään parempia nimiä)). Tuli ilta ja laitoin saunan päälle että voisin mennä saunaan. Kun sauna oli valmis niin minä ja Tomppa mentiin saunomaan, mutta Miian oli pakko tulla mukaan (niin muuten Tomppakin halusi). Minä sanoin: No tulkoot. Ja Miia alkoi riisua itseään. Hän oli eka valmis ja katsoin mitkä muhkeat rinnat hänella on. Sitten katsoin alaspäin ja siellä kiilsi ihanan karvainen vittu. No mitäs tässä nyt seisoa vaatteet päällä, riisuin vaatteeni ja niin myös Tomppakin. Mentiin sanunaan ja istuimme siinä. Miia ekana minä siinä keskellä ja Tomppa toisessa reunassa. Siinä sitten saunottiin kunnen tunsin käden munallani, kasoin alas ja näin että se oli Tompan (!) Sitten Miiakin laittoi kätensä minun munan päälle. Mun muna ei todellakaan voinut olla tavallisessa rennossa asennossa, se paisui ja paisui kunnes se oli täydessä mitassaan. AARH ajattelin mitäköhän tästä seuraa.. Miia alkoi venytellä munaani ja Tomppa alkoi itsetyydytellä itseään, mutta mitä minä siitä Miia oli minun kimpussani ja se tuntui ihanalta. Menin polvilleni niin että Miia sai imeä munaani. Miia suorastaan hyökkäsi munani kimppuun ja Tomppa alkoi runkata Miiaa takaa. Aah miten ihanaa.. Aikamme siinä asennossa oltuaamme. Menimme pesemään toisemme ja menimme isän ja äidin isoon vesisänkyyn. Siellä Tomppa ohjasi hänen munansa minun perseseen ja minä olin Miian päällä ja runkkasin häntä hiljaa silläaikaa kun pitelin hänen kiinteästä perseestä kiinni. Pitelin vielä spermaani sisälläni kunnen Miia sai orkut. Kun Miia sai orkut niin päästin spermani niin kovaa Miian sisään että Miia lensi kylpyammeeseen joka oli jo täynnä vettä. Hyppäsin ameeseen ja Tomppa mun jälkeen. Siellä sitten oltiin toistemme päällä ja rakasteltiin. Aloin imeä Miian vittua niin kovaa kun vaan lähtee.. Ahhh.. Ihhh.. Öööhhh.. kuului Miiasta kun imin häntä. Katoin Rolexiani ja näin että kello oli aika paljon ja mentiin sänkyyn nukkumaan. Miia nukkui vasemmalla sitten minä ja senjälkeen Tomppa. Nuolimme toisiamme kunnes nukahdimme. Kun seuraavana aamuna heräsimme niin mentiin kaikki samaan aikaan aamupesulle ja pissillekin me mahduttiin samaan aikaan. Miialle tuli kakkahätä ja hän sai mennä tulin päälle ja Tomppa tuolin alle ja sitten Miia kakkasi Tompan suuhun, otin mahtavan kuvan jonka siten scannasin ja uppasin sen MITSiin, jos haluatte nähdä millaiselta se näytti niin voitte impata MITSin GIF conffista HB2A.GIF:in (en minä ole sitä ole ottanut oikeasti :) ). Menimme syömään aamupalaa ja siinä se päivä menikin kun katsoimme sexileffoja toistemme päällä. Viikko meni siinä tahdissa kun tämä ensimmäinen päivä. Sen jälkeen iskä ja äiti ja Miian ja Tompan vanhemmat tulivat kotiin... -------------------------------------------------------------------------- No eipä ollut kovin pitkä stoory mutta kuitenkin :) Kokeilkaa tekin.. -=Mike=-: Tossa kysymäsi uusi stoory. -Star & Co.- Msg: #539 (U) Sec: 3 - Seksi 18-May-88 10:50 PM Subj: Pullonpy|ritys.... From: Master To: All Seuraavan tarinan aiheen takana eiv{t ole omat kokemukseni vaan olen saanut juttuun virikkeit{ er{{lt{ muulta henkil|lt{. Ja tarina alkaa: Oli taas tullut viikonloppu ja oli aika j{lleen kerran l{hte{ kavereiden kanssa sit{ juhlimaan. L{hdin kotoa hakemaan kahta muuta tyyppi{, jotka voimme nimet{ vaikkapa Simoksi ja Penaksi. Simo asui vajaan kilometrin k{velymatkan p{{ss{ ja Pena viel{ n. 300 metrin p{{ss{. K{velless{ni Simolle ajattelin, ett{ t{- n{{n voisimme tehd{ jotakin erikoisempaa kuin vain juoda itsen- s{ aivan t||ttiin ja sitten maata puskassa seuraavaan aamuun. Simon kanssa juttelimme t{st{ ja ehdotimme ett{ menisimme ensiksi ravintola Muulikanaan ja siell{ jokaisen meist{ pit{isi iske{ yksi HYV[NN[K\INEN tytt| mukaansa. Jos ei siihen pystyisi niin h{net viet{isiin himaan umpijurrissa. Sitten menisimme minun luokse jatkoille ja pit{m{{n hauskaa tyt|ist{ nauttien. Pena v{h{n ep{r|i, h{n ei ole tottunut mitenk{{n iskemiseen vaikka h{nt{ Siitossonniksi kutsutaankin. Mutta eih{n h{n voinut kielt{yty{k{{n, joten matkasimme sinne Muulikanaan suuria odo- tellen... Saavuttuamme sis{lle katselimme v{h{n ymp{rille, ja etsimme jokainen sit{ omaansa, mink{ tulisi korjaamaan pois t{{lt{. Itselleni varasin noin kolmen metrin meid{n p|yd{st{mme istuneen vaaleahiuksisen pehme{n linjan tyt|n, Simo iski silm{ns{ my|s aivan kohtalaiseen kimmaan, mutta Pena: h{n ei uskaltanut ottaa liian suurta palaa, vaan valitsi yhden ruskeap{isen kanan. No, p{{asia, ett{ jokaisella oli nyt tavoitteensa. Nyt aloimme kittaamaan kaljaa ja paukkuja, ett{ saisimme kunnon kestohuma- lan p{{lle. N. 90 % tilauksistamme olivatkin juomia, vain kymme- nesosa jotakin muuta. Tunnelma alkoi v{h{n tiivisty{, kun Simo sanoi, ett{ oli valmis hakemaan tytt|ns{. Meid{n piti Penan kanssa tehd{ homma samaan aikaan, joten jokainen l{hti liike- kannalle. K{velin p{{tt{v{isen n{k|isen{ tytt|ni luo ja pyysin h{nelt{ suoraan persett{. Koska tytt| oli itsekin liev{ss{, niin h{n ei pannut pahakseen, vaan suostui partnerikseni. N{in my|s Simon alkavan liehittelem{{n omaa kimmaansa - hyvin tuloksin. En{{ oli j{ljell{ Pena - H{n k{veli mahdollisimman pitk{{ tiet{ valittunsa l{helle ja kierteli siin{ v{h{n aikaa. Vih- doin h{nkin kys{isi silt{ kanalta, josko h{n voisi olla seu- raksi. Se kana (oma mielipiteeni) oli ihan onnessaan, ja suostui heti. Oli varmasti ensimm{inen kerta, kun h{nt{ kysyttiin, ei kukaan mielest{ni vapaaehtoisesti (paitsi Pena) pyyt{{ sen n{k|ist{ lehm{{ seurakseen. P{{asia, ett{ jokainen kuitenkin sai parin. N{ytin muille ett{ l{hdett{isiin pois paikasta. Parini, jonka nimi oli Tiina, oli jo saanut otetta minusta. Hyv{, ajattelin, t{st{ tulisi takuulla hauskaa... Koko jengi mentiin siis mun luokse. Koska olin tavallisesti tottunut olemaan vain yksin jonkun muun kimman kanssa, niin en oikein tiennyt, mit{ t{st{ kuitenkaan tulisi. Sis{lle p{{sty{mme ja hyv{t asennot otettuamme Tiina ehdotti, ett{ alkaisimme pullonpy|rityst{. Sitten teht{isiin aina pieni{ paljastuksia ja / tai tekoja, kenen kohdalle pullo tulisi. Yksimielisesti asetuimme lattialle rinkiin. Otin jo tyhjen- tyneen jaloviinapullon peliv{lineeksi. Ensimm{isen h{vi{j{n tulisi antaa partnerinsa laittaa k{tens{ muniinsa ja tyt|n tulisi antaa kunnon hierontaa. Ruletti l{hti py|rim{{n... eiiii ei t{nne, kuului jokaiselta. Heh, se j{i osoittamaan Penaa, joka humalasta huolimatta tuli aivan punaiseksi. H{nen kanansa (nimi oli Ritva...), joka oli koko lailla huma- lassa, teki ty|t{ k{sketty{. Penan ilmeet muuttuivat naurun ja tuskan v{lill{ sit{ mukaa kun Ritva paranteli otettaan ja voimaa. Me muut nauroimme niin perusteellisen makeasti, oli siin{ kyrv{ss{ pitelemist{. Viiden minuutin ty|n j{lkee aloi- timme toisen er{n. Ehdotin, ett{ t{ll{ kertaa pit{isi suudella oman parinsa joko pillua tai kyrp{{, (asian)haaroista riippuen. Taas py|r{ytimme j{nnittynein{ pullon osoittamaan seuraavaa uhria. Myh{ilin jo mieless{ni, kuinka Pena joutuisi taas tekem{{n ty|n. Voi EI. Se saatanan pullo osoitti suoraan mua! Pit{isk| mun? [{h, ei t{ss{ voinut kielt{yty{, silloin k{visi viel{kin pahemmin. Otin Tiinan housut pois h{nen omalla avustuksellaan ja mit{ sielt{ paljastuikaan... Huohotin kaikki muut tyypit unohtaneina ja suuntasin katseeni repiv{n vetovoimaiseen Tiinan p|heikk||n. Otin tukevan otteen Tiinan perseest{ ja laitoin p{{ni h{nen haaroihinsa. Tuntui niin sanoinkuvaamat- toman ihanalta. Olimme siin{ asennossa taas viisi minuuttia mutta aahhhh!! T{m{n ottaisimme viel{ uusiksi kahden kesken... Puettuani naurunr{k{tyksen s{estyksell{ Tiinaa oli Simolla jo seuraava homma valmiina: uhrin tulisi, jos h{n oli miespuolinen, antaa miljoonan k{rsim{tt|m{n siimaeli|n menn{ sen henkil|n tyk|, joka arvottaisiin j{lleen pullolla. Huomioon otettaisiin my|s liev{{n homouteen haiskahtavat tapaukset. Tytt| ottaisi vastaan lastin pariltaan, eik{ tytt|-tytt| suhdetta hyv{ksyt- t{isi. No niin, s{{nn|t olivat selv{t. Pena vanhana siitossonnina oli ylett|m{n tyytyv{inen s{{nt|ihin. Tyt|t sen sijaan oli- vat hieman mietteli{{mpi{, mit{{n ehk{isy{ ei tultaisi k{ytt{m{{n ja homma tulisi suorittaa aivan avoimesti muiden n{hden piirin keskell{. Ennen kuin aloitettiin, piti reilun- kokoiset paukut rohkaisuksi. Pullo laitettiin j{lleen osoit- tamaan kohtalon suuntaa. Ka, se pys{htyi hillitt|m{n naurun vallassa Tiinan kohdalle!! Jouduin taas hommiin, t{ll{ kertaa v{h{n raskaampaan tosin. Selv{n{ siihen ei moni olisi alkanut mutta koska emme olleet, niin k{vimme v{hent{m{{n vaateker- taamme yksi kledu kerrallaan. Meill{ oli en{{ vain ne v{ltt{- m{tt|mimm{t vaatteet p{{ll{ ja nekin l{htiv{t sen sile{n tien Simon ja muiden repimin{. Oikeastaan me kaikki vain nauroimme tapahtuvalle, my|s min{ ja Tiina. Asetuimme pehme{n paimento- laismattoni p{{lle valmistauen tapahtuvaan. Tiina makasi ma- tolla jalat niin lev{ll{{n kuin vain pystyi. Voi vittu, kun n{ytti hyv{lt{! K{vin k{siksi rimpuilevaan tykkiini, ja aloin valmistaa sit{ tulevaan. Kun kohta alkoi tuntua, ett{ voisi irrota, menin lopullisesti Tiinan p{{lle makaamaan ja ty|nsin T-kappaleeni niin syv{lle kuin vain pystyin. Tiina huokaisi kiihottuneena ja otin h{nen mattoon nojaavat rintansa k{teni hoivaan. Painoin sy|tt|putkea toisella k{dell{ni, miten se vain oli mahdollista. UUH! K{vi perhoset lent{m{{n alavatsassa yh{ vain tiukkenevaan tahtiin. UUUUHHH!! 5.....4.....3....2 .....1.....0.5.......0 : Limat ampaisivat tulisesti em{alukseen p{{syn toivossa. Jokainen oli ollut hiljaa, mutta nyt tuli ennenkuulumattomat aplodit. Niist{ viis. Olin poissa tolaltani onnesta, teki se vaan niin h|b|{. Tiinakin oli ilmeisen tyytyv{inen tilaansa, h{n kuiskasi minulle, ett{ teht{isiin sama joskus viel{ kahden kesken. Siihen loppuivat pullonpy|rittelyt, Simo oli tytt|ns{ kanssa p{{ssyt mielest{ni liian helpolla, mutta mit{p{ olisin voinut asialle tehd{. Sanoin h{nelle ja Penalle, ett{ l{htisiv{t pois ja j{tt{isiv{t meid{t rauhaan t{nne. Simo ymm{rsi ysk{n, ja l{htikin mit{{n kyselem{tt{ ottaen muut mukaansa. Vihdoin ulko-ovi sulkeutui ja olimme Tiinan kanssa yksin talossa, ellei yht{ hamsteria oteta laskuihin. Olimme yh{ alasti, mutta emme olleet en{{ yhdynt{asennossa vaan istuimme sohvalla. K{vin l{hestym{{n (jos se oli sanan varsinaisessa merkityksess{ en{{ mahdollista) Tiinaa oikeasti {skeisen 'pakotetun' leikin korvikkeeksi. Minua kiehtoivat Tiinan pulleat rinnat, ja my|s h{nen kauniin muotoiset kas- vonsa. H{nen {{nens{kin sai minussa aikaan l{mpimi{ v{reit{. Ja nyt oli hyv{ mahdollisuus saada h{nest{ vakituinen daami, tuollaisia yksil|it{ kun ei aina tapaa. Mahdollisuudet olivat ainakin hyv{t; kumpikin humalassa, jatkojen jatkoilla mun kotona, sohvalla alasti istuen tiukasti toisissamme kiinni. Puhuin ensiksi jotakin romanttista, niin ett{ Tiina melkein suli k{siini. Ja kohta suutelimmekin aivan omasta tahdosta, ei t{ll{ kertaa toisen elimiin. Painoin Tiinan makuuasentoon ja munat kiinni h{nen karvoissaan yh{ vain suutelimme t{ysin muusta maailmasta tiedottomina. Her{sin aamulla yhdeks{n aikoihin siihen, ett{ muniani k{vi kutittamaan ja muutenkin ne muistuttivat olemmassaolostaan. Se tuntui miellytt{v{lt{, mutta ihmeen voimakkaalta ollak- seen unta. Kopeloin elimi{ni, ja her{sin samalla n{hd{kseni Tiinan varovasti hyv{ilev{n HK:n lenkiksi paisunutta kyr- p{{ni. Mik{ her{tys! En ensiksi tajunnut, miten makasin sohvalla, ja miten vieress{ni makasi alaston tytt| ! Tytt| sanoi olevansa Tiina, jonka eilen viekottelin t{h{n ja muistini palasikin yht{ nopeasti kuin mit{ potenssi- opissa l{ht|nopeus on... Annoin Tiinalle suukon ja kos- kettelin h{nen arkoja paikkojaan, ilman ett{ h{n miten- k{{n yritti estell{. H{n oli saanut varmasti hyv{n kohte- lun, ajattelin v{lkysti. Puhuimme vakavasti, miten meill{ olisi loistava tulevaisuus yhdess{, ja niin edesp{in, kunnes : mutsi oli palannnut |yty|st{{n ja n{ki meid{t sohvalla ei mitenk{{n h{nen mielt{{n tyynnytt{m{ss{. Ilman alkoholiakin oltiin, aivan selvin{. Mit{ t{ss{ keksisi sanoa..... Huomenta, {iti! (Master pyysi, ettei t{t{ teksti{ levitett{is muihin boxeihin..) Oli kuuma kesäilta kun oli menossa läheiseen baariin. Olin lomailemassa pienessä kaupungissa,ja reitti baariin kulki erään betonilähiön (vanhahko,1976vm.) läpi.Kulkiessani siitä noin vain keskellä päivää huomasin että minua seurattiin.En huomannut sitä kuin sivusilmällä mutta jotain..joku siellä oli seuraamassa. En uskaltanut kääntyä katsomaan,ennen kuin olin yhdellä polulla, jota reunusti tuuheat pensaat. Olinhan jo melko syvällä metsässä. Polku baariin näes kulki metsän läpi. (Pienehkö metsä mutta kuitenkin) Kun käännyin taaksepäin katsomaan,et arvaakaan mitä näin.. Nuoren,arviolta noin 17-18 vuotiaan tumman kaunottaren,jonka rinnat ..aah ne olivat todella näyttävät. Tytöllä oli toki paita päällä,ohut T-paita,ja sekin oli paikoittain märkä. Tytön erittäin isot rinnat pullottivat todella kiihottavasti paidan alta ja tunsin kuinka vempele jäykkeni jäykkenemistään. Tummat,pitkähköt hiukset,kristallinkirkkaat silmät,ja aah..Mitkä melonit! Todellakin,mitkä melonit! Tuijotin tyttöä suuren kiinnostuksen vallassa.Juuri kun nautin mielessäni kaunottaren nännien kuumasta syleilystä,hän sanoi jotain ja herätti samalla minut mielikuvistani. "Etkö kysy miksi tulin?" ,tyttö kysyi. "No,mix?",vastasin. Tähän tyttö vastasi erittäin kiihkeällä äänellä.. "Mä haluun sulta.." Tämän jälkeen asia selvisi.Pistin heti toimeksi. Pyysin tyttöä pois polun välittömästä läheisyydestä ja kun olimme eräällä "tarkoitukseen" hyvin sopivalla tasaisella nurmikolla jonkin matkan päässä,istahdimme siihen. Tyttö nosti paitansa pois. Kun näin alta paljastuvat USKOMATTOMAN suuret melonit,tykytti sydämeni (JA munani) ties kuinka lujaa.En voinut muutakaan kuin ruveta nuolemaan punertavia nännejä.Pian oli pakko ottaa omat housut pois.Pikkuveli oli niin isona,ettei sitä voinut pitää enää vankina. Kun kullini pääsi vapauteen työnsin sen aluksi naisen rintojen väliin ja puristin rintoja sitä vasten..Se tuntui upealta! Tyttö alkoi ottamaan tiukkoja farkkujaan pois,napitti,napitti.. Sitten ne olivat poissa. Tytöllä oli enää päällään bikinien alaosa ja revin sen epätoivoisesti auki ja oma paita lensi saman tien. Olimme molemmat täysin alastomia. Nuolin tytön nännejä,imin suurella voimalla,puskin,puskin..aah.. Työnsin kaluni tytön pyynnöstä hänen suuhunsa,ja aah miltä se tuntui kun tyttö kiihkeästi kielellään terskaani lipsutti. En kestänyt kauaa kuten arvata saattaa ja lopulta räjähdin ja pumppasin saavillisen lämmintä spermaa tytön suuhun.Hän nieli kakistelematta kaiken viimeistä pisaraa myöten ja jäi maahan makaamaan.Minä otin kaluni pois ja asetuin makaamaan hänen viereensä. Mikä unohtumaton kesäilta! Rannalla Jack Lee 1990 AD Aurinko kiiltää alastomasta selästä, minä makaan pusikossa katsellen tuota kaunista näkyä. Mielessäni huudan tytölle: Ota nyt helvetissä ne tangatkin pois, perkale! Leikin ajatuksella jossa tyttö yhtäkkiä nou- sisi ylös, kääntyisi puoleeni, ja sanoisi: Tule toki pois sieltä pusi- kosta. Haluaisitko koskettaa minua? Minulla ei olisikaan mitään sitä vastaan. Vaihdan hieman asentoa, toinen käteni alkaa osoittaa pahasti puutumi- sen merkkejä, olen nojannut siihen viimeiset puolisen tuntia. Tyttö ei ole liikkunut tuossa ajassa lainkaan, ilmeisesti hän haluaa oikein kunnon rusketuksen. Katselen kumpuavia pakaroita, ja tytön pitkää vaa- leata tukkaa, jonka hän on kääntänyt sivuun viltin pinnalle. Sisälläni käydään rajua kamppailua, sillä mieleni tekisi mennä sano- maan jotain tuolle kuvankauniille tyttöselle, joka on tarkastelun koh- teenani, mutten millään uskalla, sillä en tiedä kuinka hän suhtautuisi minuun. Varmaankin noin hyvännäköisellä tyttösellä on poikaystävä, jo- ka on sekä iso että mustasukkainen, mikä taas saattaisi johtaa viatto- man lähestymisyritykseni kariutumiseen vihaisen poikaystävän muotoil- lessa ennestäänkin rumaa pärstääni uudelleen. Aivan yllättäen huomaan nousseeni seisomaan, pyyhkäisen tomun vaat- teistani, ja kävelen rannan hiekalle. Lähestyn tyttöä huolettoman her- mostuneesti. Istahdan maahan noin puolentoista metrin päähän tytön maahan levittämästä viltistä, ja katselen nyt lähietäisyydeltä ihailu- ni kohdetta. Hän näyttää läheltä katsellen entistäkin kauniimmalta ja haluttavam- malta, kuin mitä kauempaa olisi osannut arvata. Tunnen itseni jonku- nasteiseksi rosvoksi, jolla ei olisi oikeutta käyttää hyväkseen jonkun toisen ruumista tällä tavoin. Yllättäen tyttö alkaa kääntyä, hän nostaa päänsä viltistä, avaa sil- mänsä, ja tuijottaa minua. Minä sanon hänelle: Moi. Tyttö on vähän hä- millään, vastaten kuitenkin tervehdykseeni: No moi, mistä pirusta sä siihen olet lentänyt? En kehtaa suoraan sanoa tuijottaneeni häntä puoltatuntia, vaan sanon sattumalta eksyneeni rannalle, ja olleeni tässä ihan hetken katsele- massa kauniita maisemia. Tyttö vastaa vähän tylysti: Aha, en kait sil- le mitään mahdakkaan... Samalla hän peittää toisella kädellä rintojaan ja nousee istumaan. Tyttö vetäisee viltin sivulla makaavan pyyhkeen rintansa päälle, nap- paa T-paidan mukaansa, ja kävelee saman pusikon taakse, kuin missä mi- nä makasin hetki sitten. Kuluu muutamia minuutteja, kunnes tyttö tulee takaisin, nyt paita päällään. Hän istahti rennosti takaisin viltille, katsoi minua hymyillen ja sa- noi: - Harrastat sä useinkin naisten kyttäämistä? - Häh? En, miten niin? - Tuolla puskassa oli ihan selvästi joku maannut äskettäin, ja kun muitakaan ei lähellä ole, niin? - No, minä se en ainakaan ole ollut, pois sellainen minusta. - Eiks tää kuitenkin oo sun lompakkos, samalla tyttö näytti pientä mustaa nahkalompsaa, joka todellakin oli minun. - Heh, mistäs sen löysit? Otin lompakon tytöltä, hänen ojen- taessa sitä minulle. - Tuolla se oli maassa. Pitäisit vähän parempaa huolta, vaikka ei sulla nyt ainakaan paljoo rahaa ollut. - No minä olen vain köyhä opiskelija, et silleen. Taisi pudota kun kävelin sen kautta tänne. - Niin varmaan... Tyttö sanoi tosi epäuskovaisesti. Mun nimi on Heli, mikskä sua haukutaan? - Kalmarihan minä. Keskustelemme niitänäitä kuin vanhat tutut konsanaan. Heli on niin luonnollisen avoin, etten voi kuin hämmästellä, varsinkin kun hän ker- too ettei hänellä ole poikaystävää, kun vaivihkaa sitä häneltä kysyn. Istuskelemme hiekassa puolisentuntia, kunnes Heli yllättäen nousee ja kysyy minulta, josko minulla olisi aikaa tulla käymään hänen kämpil- lään, ihan vain katselemaan paikkoja ja seuraksi. Kutsu on niin toi- vottu etten voi mitenkään kieltäytyä, en kieltäytyisi vaikka Heli asuisi sadan kilometrin päässä ja joutuisin kävelemään takaisin. Suoriudumme pois rannalta ja kävelemme rantaan johtavaa hiekkatietä. Kumpikaan ei puhu mitään, ennenkuin tulemme vaalean escortin luokse. Heli ottaa pikku laukustaan avaimen, ja minun vähän hämmästellessä avaa auton oven, ja paiskaa viltin ja pyyhkeen myttynä takapenkille. Hän avaa minulle oven sisäpuolelta, ja astun sisään. Kuuma penkinsel- känoja polttaa hieman selkääni, vaikka auto oli pysäköity lähes täy- dellisesti varjoon, silti se on sisältä helvetillisen kuuma. Heli ke- hoittaa minuakin veivaamaan ikkunan alas, samalla hän käynnistää au- ton. Ajamme sivutieltä päätielle, sitä pari kilometriä eteenpäin, ja takai- sin sivutielle. Pitkin monttuista kesämökkitietä saavumme pikkuisen talon pihaan. Mökki on ollut huonolla hoidolla jo vuosia, maali on ra- pistunut lautojen alapäistä olemattomiin, ja yleinen harmaus vallitsee talon ulkosävyissä. Pihamaa on pitkää nurmikkoa, reilusti polvenkor- kuista. Auton renkaat kaatavat ruohoon urat, kun Heli pyörittää auton talon eteen perä ovea kohden. Auton keula osoittaa kohden porttia, kuin valmiina lähtöön. 'Tässä tämä on', Heli sanoo, ja hymyillen viittaa minua nousemaan. Olen ihastelevinani luonnonmukaisena pidettyä ympäristöä, kävellen sa- malla arvostelevan näköisenä pikku lenkin pihalla. Heli on sillävälin avannut oven ja huikkaa keittävänsä kahvit, jos vain jaksan odottaa. En viitsi sanoa, etten erityisemmin välitä kahvista. Kävelen verannal- le, katselleen samalla sen jo lahoavia rakenteita. Pujottaudun mökin hämärään, hetkeen en näe mitään, mutta mökin ilma on kutsuvan viileä- tä. Näkökykyni palattua huomaan tulleeni suoraan keittiöön, Heli istuu jo valmiiksi pöydän toisella puolella, joten istahdan häntä vastapää- tä. Kahvipannu oli asetettu kaasuliedelle, joka kohisee hiljaa. Hiljaa on myös Heli, ilmeisesti hän miettii oliko minun tänne raahaamiseni hyvä vaiko huono juttu. Juttelemme kahvin kiehumista odotellessa säästä ja kaikesta sellaises- ta mistä keskustellaan kun ei tiedetä mitä voisi sanoa, ilman että mo- kaisi itsensä toisen silmissä, tai kun ei uskalla suoraan sanoa mitä ajattelee. Minä käytin kumpaakin tekosyytä pitääkseni keskustelun 'ta- vallisissa' aiheissa. Kahvista tuli aikanaan valmista ja aloitimme sen 'nautiskelun', sillä minä en sitä kovin mielelläni juonut, siksipä otinkin vain pikku sie- mauksia, ja kahvi ei näyttänyt kuluvan lainkaan. Sen maku oli aivan yhtä vastenmielinen kuin muistinkin sen olleen. - Eikö kahvi maistu? Heli kysyi, kuin ohimennen. - Ihan hyvää tämä varmaan on, mutta kun en tykkää kah- vista. Ajattelin totuuden kertomalla välttyväni ikä- västä velvollisuudesta juoda koko kupillinen. - Olisit heti sanonut, en olisi keittänyt kuin yhdel- le. - Anteeksi... Tunsin mokanneeni kaikki mahdolliset saumat tämän neidon suhteen, sehän pitää minua var- maan ummikko idioottina. - Turhaan pyytelet, ei kukaan ole täydellinen. - Niin... Mietin Helin ilmaan heittämää fraasia, mitä hemmettiä hän sillä oi- keastaan tarkoitti, ei välttämättä mitään, mutta silti. Heli alkoi kertomaan opiskeluistaan, aikaisemmista poikakavereistaan, suhteestaan perheeseensä ja sukulaisiin. Minä kuuntelin nöyränä tätä lähes monolo- gimaista tilitystä. Ilmeisesti hän tarvitsi vain keskustelukumppania, jolle voisi huoliaan sälyttää ja minä olin tuntunut hyvältä vaihtoeh- dolta. Päätin kertoa enemmän itsestäni ja omista vastoinkäymisistä, kun ker- rankin tilaisuus järjestyi. Kerroin kuinka olin ammoin rakastunut erääseen tyttöön, mutta en osannut välittää ihastumistani hänelle, jostain kummallistakin erikoisemmasta syystä, ehkä ujoudesta ja tyrmä- tyksi tulemisen pelosta. Nyt keskustelu pääsi vauhtiin, ilta saapui ennenkuin huomasimmekaan, ja valoisa kesäyö peitti meidät alleen. Olimme huomaamattamme keskustelleet neljä tai viisi tuntia syntyjä sy- viä, eikä siitä tahtonut tulla loppua. Vielä tovin keskusteltuamme meitä alkoi väsyttämään, ja siirryimme en- sin talon kuistin rapuille istumaan ja ihailemaan kesäyötä, sen ääne- kästä hiljaisuutta. Olimme siirtyneet toistemme vaatimattomaan kehus- keluun. Istuimme rinnakkain rapuilla, kun Heli aivan yllättäen laittoi päänsä syliini, ja huokaisi. Minäkin tunsin lämpimän tunteen kulkevan lävitseni, ja aloitin vaistomaisesti silittämään Helin pitkää vaaleaa tukkaa. Vietimme toistakymmentä minuuttia pitkän herkän hetken, mikä katkesi Helin ehdottaessa siirtymistä sisätiloihin. Hellät ajatukset ja tun- teet katosivat hetkeksi, kun Heli kävelytti minut kynttilän valossa läpi tuvan pikkuiseen kammariin, missä oli yksi leveä vuode jolla oli makuupussi. Huone oli nuhruinen ja ilmeisesti koko talo oli tulossa remontin alle. Hän laskeutui ensin vuoteelle, laittoi kynttilän pik- kuiselle pöydälle sängyn viereen. Hämyisässä valossa Heli näytti en- tistäkin kauniimmalta. Lähestyin hänen kasvojaan, samalla tullen vuo- teelle. Hän tuli puolitiehen vastaan ja huulemme koskettivat varovai- sesti toisiaan. Tunsin Helin kädet selälläni, ja itsekkin painauduin tukevammin häntä vasten. Aloin koskettelemaan hänen rintojaan ja toisella kädellä työnnyin bi- kinien alaosan kuminauhan alle, ja tunsin käherän karvan kämmentäni vasten. Helin hengitys alkoi uhkaavasti kiihtymään kun koskettelin hä- nen kosteaksi mättäiköksi muuttunut jalkoväliä. Itsellänikin oli jo melkomoinen turvotus syvyysluotaimessa ja muutaman kerran uitettuani sormiani liukkaan limaisessa vaossa, riipaisin housut itseltäni, eikä Heli lainkaan vastustellut kun toistin tempun hänenkin kohdallaan. Työnnyin varovaisesti hänen sisälleen, enkä edes ajatellut kumin lait- tamista hekuman hetkellä, sillä kaipa tuo jotain ehkäisyä käytti, mi- käli selvinpäin minut sisäänsä päästi. Tunsin kevyen puristuksen vas- ten miehuuttani ja hetken päästä olin jo päästänyt kaikki hormonini hyrräämään ja tikkasin kuin nuori kaniini. Heli puski alla vastaan hien noustessa iholle. En kestänyt tuota menoa kuin pari minuuttia ja ääneen ynähdellen laukesin. Otin omani pois helistä, ja suutelin häntä hellästi otsalle. Kietou- duimme toisiimme kuin lämpimiksemme, ja tunsin kuinka veitikkani ku- routui normaalimittaansa vasten Helin paljasta vatsaa. Oloni oli täy- teläisen lämmin ja tyydyttynyt. Heli puhalteli hiuksiani otsaltani ja nypläsi korvalehtiäni, minä taasen sotkin hänen tukkaansa varovaisen hellivästi toisella kädelläni, toisella tutkailin hänen kaartuvaa var- taloansa. Pitkään aikaan emme puhuneet mitään, halusimme vain nauttia tuon hetken tuomasta hyvänolon tunteesta. Kului määrätön määrä aikaa, kunnes hiljalleen Heli vetäytyi luotani ja poistui huoneesta hetkeksi, jättäen minut makaamaan sängylle. Arvelin hetken olevan erittäin sopiva pukeutumiseen, joten vedin alusvaatteet päälle, muuta en ehtinytkään kun alaston Heli jo palasikin ja toi ison huovan tullessaan. Huovassa oli lievä homeen tuoksu, mutta hänen levi- tettyä sen ylleni, kömpien itsekin sen alle, niin en juurikaan välit- tänyt. Heli nukahti ennen minua, tai sitten hän vain leikki nukkuvansa. Minä käytin hyvän tovin hänen vartalonsa varovaiseen tutkailuun sekä ihai- luun ennekuin itsekkin siirryin nukkumatin maailmaan. Katsoin kelloani hetkeä ennekuin löysin mukavan lämpimän asennon ennen nukahtamista. Kello näytti viittä aamulla, eli aikaa oli kulunut yllättävän paljon, harvoin olivat hetket vilistäneet ohitseni tälläisella nopeudella. Nu- kahdin. Aamulla, heräilin hieman pöpperöisenä häikäisevän kirkkaaseen valoon, joka tulvehti sisään pienestä ikkunasta. Heli oli kadonnut viereltäni, mutta onneksi kuulin jonkun kolistelevan keittiössä. Tietysti minun tuurillani Heli olisi yön aikana vaihtunut karvaiseen jätkään, joten päätin mennä ottamaan asiasta selvää. Kiskoin housut jalkaani ja pu- jottelin t-paidan ylleni. Huomasin lakanassa jotain krompsuja, minua hymyilyttivät eilisiltaiset tapahtumat. Heilautin itseni ylös sängystä ja suuntasin pirtin kautta keittiöön. Jo keittiön ovelta näin Helin siellä häärimässä, selkä minuunpäin. Tuoksusta päätellen kahvi oli tulella ja hän näytti tekevän voileipiä työpöydällä. Hiljaa kuin aave hiivin hänen taakseen ja tökkäsin häntä selkään. Heli säpsähti, mutta ei sentään veistänyt sormeensa. Toivotin hänelle hyväthuomenet hymyillen. Hän hymyili takaisin, ja sanoin teh- neensä minulle voileipiä, ja olisi niitä jo kohta tuonutkin. Minä kiittelin kovasti, sillä nälkä kaikersi suoliani, lisäsin kuitenkin ettei hänen olisi tarvinnut vaivautua. Juttelimme jälleen aamiais pöydässä, ja nautiskenlin voileipiä odotel- lessani tee veden kiehumista. Syötyämme Heli otti auton ja heitti mi- nut kotiovelle, ja lupasi ilmaantua rannallekkin iltapäivällä. Läksi- jäisiksi hän vielä suuteli minua lämpimästi. Menin kotiini onnellise- na, eikä sitä latistanut lainkaan vanhempien huolestuneet kyselyt. Kaunis kesä, kuka ei kadehtisi? (C) Jack Lee 1990 AD 15.7-90 _=Mike=_ Ja taas saatte nauttia käteni jäljestä. :-) All Made By My Self Publishing Sex Stories <> ******************************************************************************* R I N A ========= Olimme sopineet kaverini kanssa siitä että vuokraisimme jonkin filmin,joten päätimme kävästä tutkimassa R-Kioskin tarjonnan. Sovimme Aagen kanssa että tapaamme klo 12:05 R-kiskalla. Huomasin kellon olevan jo viis yli ja olin vielä himassa..ARGH,no,juoksin pyörälleni ja lähdin polkemaan vimmatusti kohti tapaamispaikkaa. No sinne ei mennyt kuin 30sekkaa,mutta kaveri oli jo pikkasen hermostunut. Koittelin selitellä siinä kaikkea mitä keksin ja antoi Aage sitten anteeksi törkeän myöhästymisen (30sek). Minä sitten pyysin sexikkään näköiseltä kiskan myyjältä josko saamme katsoa video esitettä. Katselimme sitä jonkin aikaa ja päätimme yhteis tuumin valita Tappava Ase Isen. Heitin siinä maksaessani videon vuokraa jonkun joken kaverille,se oli semmoinen kaksi naamainen,joka ei ollut tarkoitettu sen myyjän kuultavaksi,mutta kuulihan hän sen ja rupesi nauramaan. Kaveri haihtui siinä vaiheessa kiskan taakse,taisi sitä nolottaa jonkin verran :-). Kun sitten vihdoin pääsimme heille,menin suoraan jääkaapille ja tyhjensin laukussani olevat juomat sinne. Piti venailla vähän että juomat tulisivat kylmiksi (tähän väliin huomautuksena se että juomat eivät olleet mitään alkoholi pitoista). Sitten Aagen systeri Rina tuli alas pummimaan karkkia ja tivaamaan minkä filmin olimme vuokranneet. -No,tämä on Emmanuelle 3,vastasin yrittäen samalla pitää pokkani. -Joo joo,Rina sanoi,sanokaa nyt mikä se on -Se on Tarzanin paluu,heitti Aage,ja Rina pamautti häntä vatsaan. -Sanokaa nyt vitussa mikä se on,Kauheata kieltä 13vuotiaan suusta. -Tappava Ase Inen,vastasin siinä pelossa jos hän käy väkivaltaiseksi. -Jee,mäkin tulen katsomaan sen,Rina sanoi innoissaan. -ET!,minä ja Aage sanoimme yhtä aikaa. -Miks en? -Ei me sua haluta häiritsemään,Aage sanoi. -No ei sitten.Meen suihkuun. -Mä tuun pesemään selän,tarjouduin tietenkin heti herrasmiehenä. -Joo mee vaan,Aage sanoi leveä hymy naamallaan. -Etkä tule,Rina torjui avun tarjoukseni. Siirryimme siitä sitten Aagen huoneeseen ja pistimme videon pyörimään. -Vittu,unohdin juomat,sanoin ja ryntäsin alakertaan,missä Rina oli jo juomieni kimpussa. Hiivin hänen taakseen ja lämäytin häntä persauksiin aika kovaa. Seurauksena korvia raastava kiljahdus,rikkoutunut lasi ja helvetin moinen tuska kalliissa perintö kaluissani. -Aargh!,voihkin siinä maatessani lattialla kaksin kerroin. -Mitä ihmettä te teette,Aage oli rynnännyt alakertaan. -Glöög..uff..,oli ainoa mitä suustani lähti maatessani siinä lattialla. -Mike yritti raiskata mut,Rina sanoi vakavana,mutta purskahti sitten nauramaan. -haahaahaa,sain lattian raosta sanottua tuskan hein valuessa otsaltani. -Voi ihme,Rina korjaa noi lasin palaset vex lattialta,Mike,koita nyt jo piristyä. Kömmin pystyyn tuskan vielä ollessa suhteellisen kova,mutta päätin kestää kuin mies. Kaappasin juomani,ja ohittaessa Rinan,lämäytin häntä uudestaan perseeseen,joskin paljon kovemmalla voimalla kuin äsken ja ryntäsin Aagen perään ylös portaita. Filmi oli musta todella hyvä,mutta kaikki loppuu aikanaan,niinkuin myös Tappava Ase. Kun se oli loppunut Aage sanoi että hänen pitää lähteä käväsemään kaverillaan. -Mä jään pitämään seuraa Rinalle,sanoin ihan vain vitsinä. -Joo jää vaan mä tuun n.30minsan päästä,tsiikaa jos löytyy jotain katottavaa tai pelaa jotain. -Okap,vastasin jo uppoutuneena Tietokone lehden uuteen numeroon. En tiedä kauan oli kulunut,kun päätin mennä katsomaan miten Rina voi. Onhan hän 5 vuotta minua nuorempi,mutta...;-)..Avasin hiljaa hänen huoneensa oven ja astuin sisään. Rina ei huomannut tuloani vaan jatkoi puuhailuaan. Ja mitä hän puuhasi,sydämmeni pysähtyi. Siinä hän oli sängyllään housut lattialla ja hieroi vittuaan,joka oli aivan paljas karvoista. Tommihan otti eteen heti. Seisottuani siinä täysin puustapudonneena jonkin aikaa Rina huomasin minut. Hän vain tuijotti minua,eikä sanonut mitään. Shit ajattelin minä,taitaa olla parasta liueta ja JUOSTA.Mutta jalkani eivät suostuneet liikkumaan. Tuijotimme toisiamme ehkä pari minsaa,ennenkuin Rina sai kähistyä. -Painu helvettiin. -No en minä niin pitkälle ajatellut,sanoin ja sitten jalkani rupesivat jo toimimaan,mutta kohti Rinaa. Olin aivan hänen edessään,hänen T-Paitansa oli pikkasen noussut ja näin hänen oikean pienen rintansa,oikeastaan se oli tavallista pienempi kuin joillakin 13 vuotiailla on. Siinä seisoin ja tuijotin aivan avoimesti hänen kosteaa vaalean punaista vittuaan,joku ääni kehoitti ryhtyä hommiin. Mitä vittua olen tekemässä,kaverin systeriäkö rupean tässä naimaan? kysyin itseltäni..KYLLÄ. joten menin kontalleni ja levitin varovasti hänen häpyhuulia ja työnsin kieltäni hänen sisäänsä. Tuloksena oli kuristus ote,kun hän sulki haaransa,pääni jäädessä tiukkaan puristukseen,tein kaikkeni jotta pääsin siitä tilanteesta pois. Rina oli ottanut T-Paitansa pois ja hyväili pieniä rintojaan. Heitin Bermudani ja kalsarini huoneen nurkkaan. Sitten kaadoin hänet hellästi sänkyyn ja hän ohjasi munani sisäänsä. Olipa hänellä tiukat paikat,mutta olihan hän neitsyt..Helvetti!,unohdin kortsun,joten pomppasin pois kesken kaiken ja ryntäsin Aagen huoneeseen ja rupesin penkomaan hänen kaappejaan,ja löytyihän sieltä yksi kortsu paketti. No juoksin takasin Rinan huoneeseen jossa hän makasi edelleen silmät kiinni. Pyysin että hän asettaisi kumin paikoilleen. Onnistui muutaman yrityksen jälkeen,koko sen ajan hän vain kikatti ja puristeli samalla munaani. Kaadadoin hänet uudestaan sänkyynsä ja hän levitti haarojansa levälleen,mutta tiukkaa se teki. Työnsin kaluani hitaasti sisään,Rinan voihkiessa sekä onnesta että kivusta mitä immenkalvon hidas repeäminen aiheutti. Lopulta olin saavuttanut pohjan ja rupesin runkkaamaan hitaasti. Rinahan pisti semmoisen vauhdin päälle että olin hiestä märkä,huono yleiskunto sano . 5 minuutin soutamisen jälkeen tunsin kuinka laukeamiseni oli enään muutaman liikkeen varassa,joten lopetin runkkaus liikkeen,mutta Rina ei ja niin sitten lähti elämän nesteeni liikkeelle. Mahtoi siittiöitä ottaa päähän,kun he törmäsivät kumiin. Rina jatkoi edelleen runkkausta,hän oli saavuttamassa oman orgasminsa,joten otin munani pois hänen emättimestään ja syöksyin kielineni sinne. Lipsuttelin nopeassa tahdissa kieltäni Rinan voihkiessa entistä äänekkäämmin. Suuni oli aivan kiinni hänen vitussaan,kun hän sai orgasmin ja taas tunsin tuon kuristavan otteeni,hän joutui hetkeksi ikään kuin krappiin,hänen selkänsä meni kaarelle ja minä olin kuolla reisien väliin. Kun hän sitten rentoutui pääsin pois tukalasta tilanteesta. Kapusin takas hänen päälleen ja hyväilin vielä hetken hänen rintojaan,kun kuulimme alakerran oven avautuvan. Tein pukemis ennätyksen ja niin teki Rinakin. Olin juosta oven läpi,mutta sain sen jotenkin auki ja niin säästyi ovi. Luin lehteä kun joku koputti ovelle ja Aagen ja Rinan äiti pisti päänsä sisään ja sanoi Hei,minä sain vaivoin sanottua mitään,mutta tuli kuitenkin Hei kurkustani. Mitä olis tapahtunut jos se olis huomannut mitä oli tapahtunut..Huuhuh.. Aage ryntäsi sisään ja kävi kuumana. -Perkeleen perkele,se vitun asshole oli unohtanut mun disut,Aage puhisi vimmoissaan -Jaa,sanoin osaan ottavasti. -No piditkös seuraa Rinalle,hän kysyi virnistellen. -Kyllä me pidimme läheistä seuraa toisillemme. -Heh,sanoi Aage ensin,mutta huomasi ilmeeni ja vakavoitui,Eikai vaan?,hän henkäisi. -Yep,sanoin. -Uhhuh,no olikos hauskaa? -Oli. -No..eh...No mitä siitä,Aage sanoi,lähetään Tapiolassa käväsemään. Niin me sitten menimme Tapiolaan Carolsiin,eikä Aage ihme kyllä välittänyt siitä mitä Rinan ja minun välillä oli tapahtunut. ------------------------------------------------------------------------------- Katsotaan mitä seuraavaksi kehittelisin T. -=Mike=- ROOLIPELI v1.0 (c) The Prime Evil Kirjoitin lappua keittiön pöydän ääressä samalla katsellen taivaalle: kohta alkaisi sataa aivan varmasti. Hätäisesti sutaisin paperille, että lähtisin kaverilleni. Takaisin voisi odotella joskus illansuussa. Juoksin rappukäytävään ja tilasin hissin. Minun täytyi todella kiirehtiä, jotta ehtisin kaverilleni ajoissa. Olimme sopineet roolipelin yhdeksi ja kello oli jo viittä vailla. Kiireesti hain pyöräni pyöräsuojasta ja paiskasin oven kiinni. Juuri silloin alkoi sade. Vettä tuli kuin kaatamalla. Poljin kohti kaverini asuinpaikkaa läpi sateen. Kirosin huonoa onneani... Vihdoin pääsin perille märkänä kuin uitettu koira. Soitin ovikelloa. Avaa- maan ei tullutkaan kaverini, vaan tämän sisko, Lotta. Lotta oli ikäiseni, vaalea ja hentorakentainen tyttö. Kaikesta huolimatta oli hänellä suhteel- lisen isot rinnat. Eniten Lotassa kuitenkin ihailin hänen kauniisti kaartu- via pakaroitaan, jotka olivat todella hyvin muodostuneet. Kysyin Lotalta, oliko hänen veljensä kotona, johon sain kielteisen vastauksen. Kaverini oli lähtenyt muun perheen kanssa mökille. Silloin muistin: eihän se peli tänään ollut, vaan huomenna! Kerroin asiasta Lotalle ja harmittelin tapahtunutta. Lotta ehdotti, etten lähtisi vielä pois, vaan jäisin odottele- maan sateen loppumista. Sanoin tekeväni sen mielelläni, sillä minua ei yhtään kiinnostanut lähteä polkemaan takaisin tuossa sateessa. Astuin sisälle ja puistelin enimmät vedet päältäni. Lotta ohjasi minut huo- neeseensa ja pyysi istumaan. Näytti siltä, että sade vain yltyisi koko ajan. Mitään merkkejä sen loppumisesta ei ollut. Lotta kertoi, että kaverini tulisi kotiin vasta huomisaamuna. Samalla hän valitteli, ettei oikein osannut uutta asiaa matikassa: oli yrittänyt laskea koko aamupäivän läksyjään ilman suu- rempaa tulosta. Sanoin, että voisin hiukan autella. Istuimme pöydän ääreen ja aloitimme opiskelun. Ei mennyt aikaakaan, kun Lot- ta jo oli jyvällä asiasta. Hän kiitteli kovasti opastuksesta, ja sanoi sen olleen niin selvän, ettei siitä voi olla ymmärtämättä. Siinä istuessamme vierekkäisillä tuoleilla laskimme vielä joitain esimerkkilaskuja. Juuri aloittaessani erään laskun selittämisen, laski Lotta kätensä haarojeni väliin. En oikein tiennyt, miten toimia ja jatkoin selitystä. Vähitellen alkoi Lotta hieroa housuni etumusta samalla suudellen minua poskelle. Vastasin suudelmaan ja käännyin tuolissani. Laskin käteni Lotan reisille ja aloin hyväilemään niitä. Lotta kertoi jo kauan katselleensa minua ja odottaneensa vain oikeaa tilaisuutta kertoa se minulle. Puristin Lottaa itseäni vasten. Tunsin rin- takehääni vasten hänen nänniensä kovettuvan. Hyväilin hänen hiuksiaan. Lotta ehdotti, että menisimme sängylle... Kellistin Lotan sängylle selälleen ja riisuin häneltä paidan ja rintaliivit. Pyysin häntä sulkemaan silmät, ja aloitin suutelemalla häntä kaulalle. Liutin huuliani rinnoille asti ja annoin kieleni leikitellä nänneillä. Lotta alkoi hitaasti huokailla, kun imin hänen nännejänsä vuoron perään samalla rintoja hyväillen. Annoin käsieni liukua paljasta ihoa pitkin alas päin, kunnes ne saavuttivat farkkujen kauluksen. Avasin vetoketjun ja vedin Lotalta farkut pois jalasta. Pyysin häntä levittämään jalkoja. Tämän tehtyäni annoin kieleni kosketella Lotan klitoriksen ympäristöä. Välillä imien ja välillä näykkien hänen jalkojensa väliä jatkoin käsittelyäni. Otin sormeni avuksi ja aloitin hitaasti työntelemään sitä edes takaisin kosteassa ja lämpimässä raossa. Lotta alkoi jo käymään kuumana ja voihki tauotta. Aina koskiessani klitorikseen nytkähti hänen hyvin muodostunut lantionsa aavistuk- sen verran. Riisuin itseni Lotan tyydyttäessään itseään sillä aikaa. Samalla silmäni kiinnittyivät pöydällä olevaan tyhjään Sprite-pulloon. Otin sen käteeni ja työnsin Lotan punertavaan vakoon. Aloitin edestakaiset liikkeet, mihin Lotta vastasi työntämällä lantiotaan vastaan jokaisella työnnöllä. Työnsin joka kerta pulloa hiukan syvemmälle ja Lotta alkoi voihkimaan yhä enemmän aina pullon saavuttaessa päämääränsä. Lopulta pullo oli jo niin syvällä, että yli puolet sen paksusta osasta oli Lotan sisällä. Jätin pullon hänen sisälleen ja aloitin hyväilemään Lotan rintoja. Suutelin häntä joka puolelle ja annoin kieleni kulkea pitkin paljasta ihoa. Lotta pyöritti lantiotaan pullon yhä ollessa hänen sisällään. Peitto oli jo aivan märkänä Lotan eritteistä, kun vedin pullon ulos maiskahtavan äänen saattelemana. Pyysin Lottaa kääntymään mahalleen, minkä hän tekikin auliisti. Lotta nosti kiinteää takapuoltaan ylös. Hyväilin pakaroita samalla liuttaen sormeani märässä ja kouristelevassa vaossa. Asetin pullon suun Lotan rusina- reiän kohdalle ja aloin painamaan sitä sisään. Pullon pinta oli liukas, koska se oli ollut juuri otettu Lotan sisältä. Se liukuikin helposti sisään. Lotta halusi, että pumppaisin pulloa edes takaisin, tein työtä käskettyä. Lotta lää- hätti kiimansa keskellä, kun käänsin hänen taas selälleen. Pullon jätin vielä paikalleen. Levitin häpyhuulia ja aloitin hullun imemisen. Silloin Lotta al- koi miltei huutaa suoraa huutoa. Hän tärisi ja painoi päätäni syliinsä. Tun- sin kielelläni, kuinka pillun lihakset supistelivat. Lotta jatkoi vikinäänsä, työnsi lantiotansa vielä pari kertaa kasvojani vasten ja herpaantui veltoksi. Hän oli saanut orgasmin... Otin pullon pois Lotan rusinareiästä ja käänsin tyydytetyn tytön mahalleen. Pyysin Lottaa menemään kontalleen. Hän teki työtä käskettyä. Ihailin Lotan kaunista takamusta samalla etsiessäni vakoa. Levitin häpyhuulia ja aloitin työnnöt. Kiihdytin tahtia samalla, kun Lotta alkoi taas saamaan uutta orgas- mia. Lotta melkein nyyhkytti, kun puskin hänen velttoa ruumistaan takaapäin. Nyyhkytys kiihtyi kiihtymistään, kunnes Lotta alkoi vastaamaan jokaiseen työntööni. Yhtäkkiä alkoi hän pukkia takapuoltaan kaluani vastaan kuin hullu. Minäkin pumppasin, minkä jaksoin, ja tunsin, kuinka pillun lihakset taas alkoivat supistelemaan, lypsämään kaluani. Lotta alkoi tärisemään ja voih- kimaan kovasti. Jatkoin nopeata pumppaustani Lotan saadessa toisen orgasminsa. Käänsin Lotan vielä selälleen ja asetuin hänen päällensä. Nostin Lotan jalat olkapäilleni ja aloitin pumppauksen. Jo kohta alkoi Lotta jälleen saamaan uutta orgasmia. Sen päättelin hänen eleistään... Lotan huohotus kiihtyi ja minullakin alkoi jo tuntua kutinaa kalun varressa. Keskeytin työnnöt ja nostin pullon lattialta ja työnsin sen Lotan peräreikään syvälle. Sitten palasin äskeiseen asentoomme ja jatkoin työntöjä. Lotta oli aivan hulluna allani: hän pyöri ja vääntelehti sen, minkä kiimassaan ehti. Kiihdytin tahtia. Lotta laittoi silmät kiinni ja alkoi ynistä hiljaa jokaisel- la työnnölläni. Lopulta yninä muuttui äänekkääksi huudoksi ja värinäksi. Lotan ruumis jännittyi muutaman kerran allani kaarelle, kunnes herpaantui -Jo kolmas orgasmi tällä kerralla. Vedin elimeni pois vielä orgasmin vuoksi raukeasta Lotasta ja pyysin häntä ottamaan minulta suihin. Menin makaamaan selälleni sängylle, kun Lotta otti tykyttävän kaluni suuhunnsa. En kestänyt kauaa tuota näkyä ja tunnetta. Pienet ihanat sormet yhdessä suun kanssa saivat minut laukeamaan. Sperma lensi Lotan naamalle ja rinnoille. Lotta tuli päälleni ja käperryimme yhteen hyväillen toistemme tyydytettyjä ruumiita. Jatkoa seuraa... Ole tarkkana... (c) The Prime Evil 19.9.1991 Uh! All Night! 18.10-90 -=Mike=- All Made By My Self Publishing Sex Stories <> ******************************************************************************* S A A R A ^^^^^^^^^^^ Olin himassa viettämässä hyppytuntia, odotellesani innolla pääsyä takaisin kouluun, missä pitäisi vielä viettää kaksi tuntia Ruotsin kuuntelun parissa. Vitut, ajattelin, mutta päätin kuitenkin lähteä raahautumaan kohti kaameaa koulu laitosta, jossa jo monta tuntia olen istunut. Saavuin kouluun ja menin odottamaan sen luokan eteen jossa meillä oli määrä olla tunti. Kaverini Tuoppi seisoskeli toisen luokan edessä ja päätin mennä jutustelemaan hänen kanssaan. - Moi, huusin hänen korvaan - Argh, älä jumalauta..., hän jatkoi nauraen. - Jee, mulla on enään kaks tuntia kehaisin, väläyttäeni samalla onnettoman kärsivän hymyni. - Haa, niin mullakin. Siinä me sitten vielä puheltiin ja kun kello oli 14:16, eikä ketään muuta ruotsin kuuntelijaa näkynyt, päätin lähteä etsiskelemään missä he voisivat olla. Suuntasin kulkuni kielistudioon, jossa ei ollut ketään. Hyvänä oppilaana, tietenkin rupesin hiukan hikoilemaan, että missä vitussa ne on. Aikani heitä haettuani kohautin olkapäitäni, ja tein strategisen vetäytymisen koulu alueelta. Kaahasin kotia kohden, mutta tapasin matkalla pari meidän luokkalaista kimmaa, Saaran ja Helin. (Saara: Nam, Heli: Yuk) - Moi - No Moyz - Heip (Ensin minä, sitten Saara ja Heli :) ) - Perkele kun ei löytynyt luokkaa missä olis ollut se RuKun tunti, kirosin heti toiseksi lausahduksekseni. - Heh, joo, meillä alkaa RuKun tunnit vasta 26.10, vastasi Saara. - Täh? Mitä vittua, miks mulle ei ole kerrottu? - Joo, en mä vaan tiedä, miten se sun mantsan juttus muuten meni? - Perseelleen, mutta tuli kiirus, kun erehdyin viikolla sen valmistumis- ajasta. - Samaa täällä, pieleen meni, unohdettiin helvetisti kaikkea tärkeetä välistä. - Niinpä. Mutisimme siinä hetkiä, kunnes tulimme risteykseen missä määrämme oli erota. Olin jo jatkamassa matkaani omaan suuntaan, kun Saara pyysi minua mukaansa kirjastoon. Hetken mietittyäni lähdin mukaan. Heli jatkoi matkaansa omaan suuntaansa ja me menimme sitten kirjastoon. Saara etsi kuulemma äikän esitelmäänsä varten jotain bookkia ja pyysi että auttaisin häntä sen etsimisessä. Eihän sitä heti löytynyt, mutta sitä ennen löysin kirjan jonka nimi oli Ilotyttö Kertoo, tai jotain sinne päin. Avasin kohdan kirjasta ja lukasin pätkän. "Hänen vapisevat sormensa....." Wauuuh, henkäisin ja jatkoin lukua. "hyväilivät säärtäni, hitaasti kavuten yhä ylöspäin kohti sitä, mitä hän himoitsi". Siinä vaiheessa olin jo uppoutunut kirjaan, enkä kuullut kun Saara sanoi minulle jotain, vaan jatkoin lukemista. - Hei, kuuroko olet? - Öh, mitä? Olin aivan kuulahukassa :) - Minkä sä nyt löysit? - Tämmöisen hyvän kirjan, sanoin ja näytin sitä hänelle. - Näytäs, sanoi hän hymyillen ilkikurisesti. (Olin varma että hän aikoo ruveta kailottamaan suureen ääneen kuinka pervo olen.) - Eikö olekkin kiva? Kysyin - Hmmmm. Oli hänen ainoa vastauksensa. - No, etitäänkö nyt sitä bookkia? - Mmmmm. Huh, hän on syventynyt kirjaan huomasin. - HEI! - Huh, mitä ihmettä sä tollatavalla huudat? - Kun sun kieli alkoi valua kohti lattiaa, niin ajattelin keskeyttää. - Heh. Meni noin 30 minsaa, ennenkuin Saara meni sitten loppujen lopuksi kysymään yhdeltä tädiltä tiskillä missä mahtaisi olla se ja se kirja. Täti tuli hyllyn luokse ja otti sieltä sen kirjan (höh). Kun Saara oli sitten saanut kirjan lainatuksi ja minä omani (Ilotyttö kirja) suunnistimme ulko ovelle. - Johan kesti, sanoin - Itsehän uppouduit siihen porno bookkiis. - Hem, heh, no, ei mulla muutakaan tekemistä ollut. - Huomasin, ja koko hammasrivin pituinen hymy. - Well, mä taidan tästä lähteä himaan lukemaan tätä kirjaa, nähään sit maanantaina, sanoin hetken hiljaisuuden jälkeen. - Höh, etkö aiokkaan kutsua mua teille, Saara kysyi. - Joke? - Ei. Huuu..:) - No, ok, tuu ihmeessä, onneks fasu ei ole himassa ja vesipatja on lämmin, jatkoin. (Olin varma että nyt se sitten häippäsee) - Hyvä, voidaan sitten kokeilla sen kestävyyttä, Saara heitti perään. - Eh.. No, menoks. Saavuimme meille ja opastin hänet huoneeseeni, mutta hän pysäytti minut ja kysyi mitä tuon oven takana on. Sanoin vain että se on pyhä Gethoni eli sielä on tietokone ja modeemi. Saara pysähtyi huoneeni ovella ihailemaan PlayBoy kalenteriani ja postikortteja joita olen saanut eri tyypeiltä ja joissa aihe on tietenkin sama. Istutin hänet sängylleni ja kysyin mitä tehtäisiin seuraavaksi. Hän vastasi siihen ihailtavan järkevästi että rakasteltaisiin. Jos en ikinä ennen ole ollut jostain tilanteesta Out, niin nyt tuli ainakin tuplasti mielenkiintoisempi tilanne. - Siis että tota..öh? Oli rakentava kommenttini. - Niin, mä oon aina haaveillu päästä sun kanssa sänkyyn. Oli kuula pahasti hukassa. Ikäiseni tytteli, jolla on perse kuin..kuin.. well, en minä osaa sitä niin kuvailla, mutta tiukat farkut, ja ooh. Sänkyyn? Olin kuin tietokone joka sanoo I Don't Know The Verb Sänky ;-). Siinä seisoin (seisoi jo siinä vaiheessa joku muukin) ja tuijotin Saaraa. Hän ei ilmeisesti ole mitään turhia odottelevaa tyyppiä, vaan rupesi siinä riisutumaan. Ennen kuin ehdin pajoa selvitä tilanteesta, Saara oli täysin alasti edessäni mikä ei ollenkaan auttanut selvittämään päätäni, mutta ei siihen minua paljon tarvittu, kun Saara rupesi riisumaan minua. Autoin automaattisesti oman puseroni pois päältäni ja kun olin laskemassa alushousujani alas, Saara pysäytti käteni ja meni polvilleen maahan. Hän hitaasti liutti kalsarini alas ja otti käteensä wanhan kunnon aseeni. Saara vatvoi sitä hiukan ja saikin munaani lisää jäykkyyttä ja ohjasi sen suoraan suuhunsa. Hän imi ja pyöritteli kielellään terskan päätä ja vatvoi minkä pystyi. Painoin hänen päätänsä syvemmälle haarojani vasten ja huokailin hiljaa, mutta en antanut hänen imeä kaikkia mehuja itsestäni heti. Pyysin häntä menemään polvillensa lattialle ja nojaamaan sänkyyni. Levitin hänen haarojaan, ja työnsin munani sisään hänen märkään vittuunsa, jonne kaluni meni viimeistä milliään myöten. Aloin rynkyttämisen suoraan täydellä teholla, jonka ansiosta munani luiskahteli pariin otteeseen kokonaan pois reiästä. Käsilläni leivoin hänen rintojaan ja nuolin hänen selkäänsä. Tunsin jo varoitus kellot soivan, kunnes tajusin että mulla ei ole kumia päällä. Vedin kaluni pois hänen kiimasta tahmeasta vitustaan ja tongin laatikoita ja löysinkin kortsun, jonka heitin lattialle. Saara oli siirtynyt seisovaan asentoon ja käski minun mennä selälleni makaamaan lattialle. No, tein työtä käskettyä ja hän laskeutui päälleni sillätavalla, että hänen kiihoittava perseensä oli pääni kohdalla. Painoin häntä perseestä alemmaksi jolloin sain näköpiiriini hänen karvaisen, kostean vittunsa. Levittin häpyjä ja tungin kahta sormea sisään edes takas. Kiimainen tuoksu Saaran vitusta tunkeutui nenääni, samalla kuin Saara oli taas ottanut munani suuhunsa. Kömmin hänen altaan pystyyn ja asetuin hänen päälleen makaamaan. Saara tiesi että nyt sitten tultaisiin Grand Finaaliin ja ohjasi varovasti kaluni sisäänsä. Aloin työnnöt, nuolin häntä kaikkialta, suutelin kaikkialta mihin yletyin, hyväilin hänen rintojaan käsilläni, suullani ja kielelläni. Hän hyväili selkääni ja persettäni, silitteli hiuksiani, ja suutelimme intohimoisesti. Kiihdytin tahtia ja hämärästi kuulin Saaran pienet vingahdukset. Tunsin kuinka pienet elämän alut lähtivät liikkeelle, yritin pidätellä niitä mahdollisimman kauan, mutta viimein en enään siihen pystynyt, ja purin kaiken lastini kumiin. Jatkoin vielä niinkauan kuin muna pysyi jotenkuten jäykkänä, mutta sitten se lupsahti pois vitusta ja päästi plupsahtavan äänen. Saara tunki sormeansa omaan vittuunsa. Otin hänen kätensä pois tieltä ja aloin nuolemaan. Sitä ei tarvinnut tehdä kymmentäkään sekunttia, kun tunsin lämpimän nesteen kielelläni. Nuolin vielä hetken ja sitten liuin Saaran viereen huohottamaan. Makasimme matolla. Ainoa ääni mikä kuului, oli akvaarioni pumpum surina. Hyväilimme toisiamme ja suutelimme. Makasimme ehkä puolituntia, kunnes Saara ilmoitti menevänsä suihkuun ja pesemään tukan. Kellon tullessa 0:00, kömmimme minun sänkyyni painautuemme toisiimme tiukasti kiini ja nukahdimme onnelliseen uneen. ------------------------------------------------------------------------------- Joo-os, siinä taas tekstiä. Nauttikaa. T. -=Mike=- Livin' In sin? :-) 27.7-90 ·-=Mike=-· All Made By My Self Publishing Sex Stories <> ******************************************************************************* _S_A_R_I_ _ _ _ _ Kiertelin helsingin musiikki Fazerin levyosastolla etsimässä jo kauan aikaa haluamaani KISSin Alive II:sta,mutta ei ollut löytynyt vielä tähän päivään meneessä. Kaiken lisäksi Musiikki Fazerin järjestys oli muutettu ja olin aivan kuula hukassa kun ei aluks meinannut löytyä Heavy osastoa,mutta kyllähän se sitten löytyi kun kysäsin seksikkäältä myyjältä missä se on. Hän ohjasi minut sinne ja häippäs samantien perse ihanasti keikkuen. Tuijottelin hänen menoaan,samalla kävellen itse eteenpän.... Eh,törmäsin johinkin,joka kaatui kiroillen. -(shit) sori,sanoin samalla kun huomasin että maassa makas joku minun ikäiseni kimma. -Ei se mitään,kimma vastasi. Ohos,ei sentään käynyt huutamaan,ajattelin ihmeissäni ja päätin koittaa jututtaa tyttöstä. -Kuljin niin ajatuksissani että en huomannut sua,sanoin ja polvistuin alas keräämään kimman lattialle levinneitä levyjä. VITTU!!!,ja huomasin lattialla olevan myös KISS Alive II. Perkele. -ARGH!,oliko sielä hyllyssä vain yksi Alive II?,kysyin kimmalta. -Joo,miten niin? -Olen metsästänyt tätä saatanan levyä jo vuoden. -Heh,no olin nopeampi,mikäs on sinun nimesi? Tyttö uteli. -Minua kutsutaan Mikeksi,mikäs on sun nimesi? -Sari vaan.,kimma vastasi. -Paljon myyt mulle tän levyn?kysyin -En myy,mutta voit tulla kuuntelemaan sen meille,jos haluat? Että haluanko,huuh,ei minua levy enään kiinnostanut,kyllä se Sari sittenkin on se mitä kuuntelen mieluummin. -Olishan se yees,jos saisin sitä edes kuunnella,itken itseni sitten uneen,vastasin hymyillen. -Hyvä,tuutko nyt samantien?Sari kysyi. -Kyllä mä kai voin,epäröin hieman. -No tuu nyt vaan,meillä ei ole ketään kotona tänään eikä huomenna,Sari sanoi. Jeeeeees,ajattelin. -No.Kyllä minä tulen. Missäs muuten asut? -Täällä hesassa,ihan tossa lähellä. Niin me sitten tallustelimme Sarille. Uh mikä huoneisto niillä on. Yhtä iso kuin meidän,ellei vähän isompikin. Sari ohjasi minut omaan huoneeseensa ja istutti minut sängyllensä. Sari heitti mulle levyn ja sanoi että laittasin sen soimaan,niin se hakis jotain purtavaa. Jos tämä levysoitin on Sarin,niin minä olen Aku Ankka,ajattelin kun näin vanhan B&On Beogramm 1800 räkkihyllyssä. Dekki oli Sonyn joku hieno malli ja styrkka oli joku helvetin MARK,plah,mutta CD soitin olikin jo sitten ihan kunnon Pioneerin jössy. Heitin levyn lautaselle ja pistin musan soimaan. Detroit,Rock City oli pamauttaa kaiuttimet palasiksi,koska Sarilla oli ilmeisesti ollut kuulokkeet sitä ennen käytössä ja olin poistanut sen plugin paikoiltaan. Vittu että säikähdin. Sari tallusteli sisään kantaen jotain litkua ja sipsejä. Maistoin varovasti Sarin ojentamaa juomaa. Gee,Gin Tonic. No,kyllähän sitä joi,mutta GINiä oli minusta liikaa. -Pthyi!,Sari sylkäsi Ginin pöydälle. -Heh,etkö pidäkkään?Kysyin nauraen. -En,en muutenkaan juo usein,Sari vastasi naama punasena. -Miks sitten toit mitään tämmöstä litkua?Minulle kävis pelkkä Tonic,kun en itsekkään alkoholijuomia pahemmin juo. Niinpä Sari lähti taas keittiöön. Aikani venailtuani,päätin mennä katsomaan mitä se typykkä nyt puuhastelee. Löysin keittiön heti,ihme kyllä ja ensimmäinen näky mikä minua tervehti oli Sarin perse. Uhhhh,tiukat farkut on kimmalla ja master tommi yhtyi mielipiteeseen. Sari huomasi että seisoin siinä ja kääntyi katsomaan,edelleen kumarassa asennossa etsien laatikosta jotain. -Mä en löydä mistään Tonicia,Sari sanoi tuskastuneesti. -No,mitä siitä,vastasin -Hmms..klonk cräsh jyms.Haaa,löytyi,Sari huudahti riemastuneena,kun oli ensin melkein hajottanut jonkun kaapin. Läpsyttelimme takasin Sarin huoneeseen,jossa A-puoli levystä oli jo loppunut. Sari laittoi suoraan C-puolen soimaan,syyksi sanoi että B-puolella ei ollut mitään kummempia biisejä. Sitten Sari istahti minun viereeni sängylle ja rupesi katsomaan minua silmiin. Olin aivan häkellyksissäni moisesta,kun en tajunnut mikä nyt on vialla. Vastasin kuitenkin hänen katseeseensa,joskin olin erittäin kiusaantunut tämmöisestä. Biisi vaihtui ja nyt soi jo I stole your love. -No?Sari sanoi. No?!?Mitä vitun no? ajattelin aivan poissa pelistä. -Eh? -Ei mitään.Sari sanoi. Biisi vaihtui,Beth..Vittu,nyt tajusin mitä se No oli. Vittuuu,miten voin olla näin pelleee,perkele,selvä vihje ja minä olen aivan seko. Katsoin uudestaan Saria,hänen vaaleat hiukset olivat levällään ja hänen vihreät silmänsä tutkivat minua. Otin kiinni häen vyötäröstään ja vedin hänet päälleni. Laskin käteni varovasti häen perseelleen ja rupesin hiromaan sitä. Sarin kädet rupesivat riisumaan paitaani. Minä puolestaan siirryin aukasemaan hänen housujensa nappia ja vetoketjua. Hetken päästä olimme molemmat alasti hänen sängyllään ja hyväilimme toisiamme. Sarin käsi löysi jäykistyneen kaluni ja alkoi vetelemään sitä kiihkeästi. Jos minä en ollut vielä lämmennyt,niin nyt ainakin kävin jo tosi kiihkeänä. Levittelin käsilläni hänen persettään ja vein toisen käteni sitten hänen märkään vakoonsa ja aloin hinkkaamaan. Sari voihki ja inisi siitä mielihyvästä,minkä se hänelle tuotti. Minä huokailin kiihkoissani kun Sari veteli munastani. Levitin Sarin haaroja ja rupesin työntämään munaani hänen sisäänsä. Uh,onpas hänellä tiukka vittu ajattelin ja taistelin saadakseni kaluni hänen sisäänsä. Kun mikään ei tuntunut auttavan,päätin työntää kerralla kaluni sisään. Sari kiljahti ja minä näin tähtiä,kun munani upposi kokonaan sisään. Olin vähän aikaan aivan liikkumatta ja odotin että kipu häipyisi. Sari ei ollut samaa mieltä siitä että tässä alettaisiin nukkumaan kesken näytöstä,vaan hän kiepsahti päälleni,onnistuen samalla pitämään minut hänen sisällään. Sari nousi istuvaan asentoon,jolloin näin hänen tummaa ja tuuheaa karvapehkoa joka peitti hänen vittunsa. Hän rupesi pomppimaan päälläni ja hyväili samalla rintojaan ja voihki äänekkäästi. Minä pystyin ainoastaan pitämään kiinni hänen kiinteästä perseestään ja hyväilemään sitä,kun Sari rynkytti päälläni. Tunsin jo kuinka lähtevää junaa lastattiin sisälläni ja pyysin Sari lopettamaan,mutta hän ei kuunnellut vaan riehui kokoajan kovemmin ja kovemmin. Lopulta en voinut enään pidättää lastia ja niin tavara sitten lähti ja purkautui häenen emättimeensä. Tavaraa tuli paljon ja osa siitä valui hänestä ulos minun päälleni. Sari vain runkkasi,mutta kaluni oli jo veltostunut ja niin se lupsahti pois hänen liukkaasta pillustaan. -Jatka jatka,Sari huohotti. Ja asettui melkein istumaan pääni päälle ja toi vielä spermaa valuvan vittunsa pääni yläpuolelle.-Nuole..Sari ynähti ja istui pääni päälle.Olin tukehtua joten nostin hänen persettään ylemmäs ja aloin nuolemaan. Kauan se kestikin kunnes Sari sai orgasminsa ja siirtyi sitten uudestaan viereeni makaamaan. Kissin levy oli jo soinut loppuun ja kömmin ylös. -Oli kiva kävästä kuuntelemassa toi levy,sanoin hymyillen. -Oli kiva kun kävit,Sari vastasi. Huomasin että välillämme ei ollut muuta kuin se että halusimme tulla tyydytetyiksi,joten päätin lähteä lampsimaan. -No..Nähdään,sanoin ja häippäsin paikalta. -Moi,Sari vielä huusi ennekuin suljin oven. Tullessani kadulle huomasin että Siri käveli vastaan. Päivä pelastettu ajattelin ja rupesimme heti rupattelemaan niitä näitä. Päivän aikana unohdin tämän Sarin kokonaan,olihan tässä yksi Siri paikalla.:-) ------------------------------------------------------------------------------- Well,that's it. So long....for a while :-) HI!: See Ya,Open Door,U know who :-) T.·-=Mike=-· ____________________________________ __ _ __ Satu.txt _ __ _ _____________________________________ ___________________________________ (C) Hintti 1990 _ Tätä textiä saa vapaasti levittää. _ Tämä texti on kielletty alle 18-vuotiailta. Oli kuuma kesäpäivä. Makasin keittiön pöydällä ja ryyppäilin kokista. Katsahdin naapurin takapihaa päin. Siellä näkyi olevan paljon väkeä. Naapurin tytön kavereita kai. Muuten, tämän naapurin tytön nimi oli Marja ja hän ei ole kovinkaan hyvän näköinen typykkä. No katselin sii- nä Marjan vieraita ja he olivat silmänruokaa, toisin kuin Marja itse. Joukossa oli TODELLA hyvän näköinen typykkä. Jaa-a, taidanpa tutustua häneen vähän lähemmin tulevaisuudessa, ajattelin. Lähdin kohti yläker- taa. Oli niin kuuma, että tuskin jalkani tottelivat. Juuri ja juuri pääsin sängylleni lukemaan uusinta Penthousea. En lue yleensä tämän tyylisiä lehtiä, mutta joskushan sitä mieli tekee. Nukahdin siinä kat- sellessani häpyjä ja limaista pornoa. Heräsin siihen, kun Marjan kaveri, se hyvänäköinen asteli huoneeseeni. Hän katsoi minua silmiin. Hän kertoi nimemsä olevan Satu. Hmm.. Kiva nimi. Hän kyseli minun nimeäni. Sanoin arkailevasti: Hintti. Hän ker- toi pitävänsä nimestäni. Satu istahti viereeni sängylle. Hän sanoi suoraan haluavansa sitä. Vastasin myöntävästi. Satu alkoi riisuutua. Pian hän oli jo täysin ilkosillaan. Sitten hän kääntyi etupuoli minuun päin. Oijoi, mitkä melonit! Helakanpunaiset nännit. Katsahdin alaspäin. Siellä istui häpy karvapeitossaan. Hou- suissa alkoi jomottaa. Päätin minäkin riisuutua. No niin nyt olin val- mis panolle. Kaadoin Satun sängylle. Puristelin vähän hänen melone- jaan, ja pian aloin imemään niitä. Sitten siirryin alaspäin. Työnsin kieleni Satun ihanaan häpyyn ja aloin lipsuttelemaan sitä kielelläni. Satu pyysi saada suihin, ja niin annoin elvikseni Satun käsittelyyn. Hän imi ja lipsutteli sitä. Ah, se tuntui hyvältä. Vetäisin elvikseni pois Satun suusta. Ja työnsin sen hiljalleen Satun emättimeen. Satu voihkaisi. Sitten aloin tehdä sitä edes-takas liiket- tä ja Satu voihki yhä enemmän. Lasti oli tulossa. Pystyin pidättele- mään hetken mutta sieltä se tuli. Kuuma sperma valui Katin häpystä valkoiselle lakanalle. Kati sanoi ettei jaksaisi enää. Niin lopetimme. Kiitimme toisiamme....... AAAARGGH! Nousin ylös vuoteesta..Se olikin ollut vain unta, harmi. Text library of MR No: 008 File: She.Txt Edited: 08.12.1989 She.txt (c) Master, 1989 ________________ Minua pyydettiin kirjoittamaan jotakin uutta, entisten tekstien kal- taista juttua. Olkoon menneeksi, tämän kerran. Elin viimeistä lukiovuottani. Kesä oli mennyt, oikeastaan aika tapahtuma- köyhästi. Olin vailla kunnollista tyttöystävää, sellaista jonka kanssa olisin vakituisesti. Muutenkaan ei suhteeni tyttöihin ollut kovin lämmin, he vain karttoivat minua, en itse tiennyt edes syytä moiseen. Mielestäni olin ihanne- luonteinen poika tytölle: huomioonottava, lämmin, rakastava, uskollinen jne. Uskollisuudesta en ollut varma - ei ollut kokemusta liiemmin - ennen en aina- kaan ollut. Lämmin? Olen olen, ja rakastavainenkin. Kiroilin luokkalaisteni kanssa, kuinka rupuja muijia luokallamme on. Ei edes ensimmäistä kaunotarta, kaikki ovat silmälasipäisiä paksuja eukkoja, joiden läsnäolo saa jo puistattamaan. Kolmannen luokan kaikki tytöt olivat niin hohdottomia. Minä haluan tytön. Katselin käytävän reunalla, kun kakkos- luokkalaiset menivät syömään. Erityisesti kiinnitin huomiota tyttöihin ja yritin saada heidät huomaamaan minut silmiin katsomalla. Saaliini oli hei- kohko - vain yksi tyttö sanoi minulle jotakin: "Varo vähän." Joinakin päivinä näin aivan kauniitakin tyttöjä, toisina päivinä samat ty- töt vaikuttivat niin tavallisilta. Meillä oli matematiikan koe. Lähdin luokasta ensimmäisenä, vähän yli tunnin koetta tehtyäni. Jäin käytävän päässä olevan pöydän taakse odottamaan. Istuminen on ikävää. Ketään ei tullut. En ole yksin edes, onhan minulla oma itseni. Siihen olen jo kyllästynyt. Kauimmaisen luokan ovi avautui. Sieltä tuli eräs rinnakkaisluokan tyttö, Eliisa nimeltään. Hän tuli juttelemaan kanssani. Puhuin ensin kokeesta, hänelläkin oli ollut sellainen. Kun olimme tulleet samaan johtopäätökseen, että koe oli erittäin vaikea ja juuri siksi emme osanneet mitään, vaihtoi Eliisa puheenaihetta. - Miten sulla muuten menee nykyään ? - Najaa. Menee miten menee, yleensä ei mene. Sekunnin päästä kaduin sanomaani. Minun olisi pitänyt kysyä jotakin häneltä. Nyt keskustelumme joutui umpikujaan: - Ahaa. No, mitäpä muuta. Mun täytyy varmaan lähteä sitten. Hän sanoi tuon vain siksi, että ei tiennyt miten jatkaa keskustelua. Nyt pitää iskeä. - Ooksä cykkelillä skolessa? - En oo, ja ei ole ketään kyysäämässäkään, pitää kävellä Laajuskiin saakka. - Tuu mun mukaan, voin viedä sut? - Hyvä idea! Nousin tuolilta ja otin laukkuni pöydältä. Nyt käytävää pitkin kävellessä juttelimme jo rennommin. Mitä olen muuten yrittämässä? Tein tilannekatsauksen pikaisesti: Tyttö käyttää farkkutakkia, vaaleita farkkuja, pitkiä hiuksia, ruskeita sellaisia, silmänruokaa hänen kasvoistaan saa hyvällä mielikuvituk- sella. Olkoon menneeksi, sillä enhän voi peräytyäkään kyydityksestä. Pujahdimme Kadettiini. Käänsin avaimesta ja työnsin kasetin soimaan ja kovalle - siten luonnottoman kova moottorin ääni ei kuuluisi liian kovana. Eliisan silmiin osui hansikaslokerossa oleva Alkon hinnasto. En tajunnut hänen ilmettään heti. - Heeei, voidaanko käydä Alkossa, mun pitäisi saada jotakin viikonlopuksi? - Haa.. onko pakkokin? - No jos sä haluut. - Tahtonne on lakinne, neiti Eliisa. Huomasin, että viimeinen kommenttini oli vähän yliampuvaa. Hetken aikaa toivoin, että en olisi sanonut niin. Ajoimme Alkoon. Vieri vieren kävelimme sisään. Minusta tuntui hyvältä. Vaikka en mitenkään seurustellut Eliisan kanssa, oli mieltä ylentävää kävellä julkisilla paikoilla tyttö vierellä. - Öö...mitä sä haluut? - Otetaan Pohjantähteä... ja sitten vaikkapa joku valkoviini. Tuo repliikki sai sydämeni hyppäämään. Hän sanoi "otetaan" - se käsitetään puhekielessä "me" -muotona. Hän puhuu MEISTÄ, ei itsestään. - 69 markkaa. Kaivoin rahojani. Eliisa antoi 4 kymppiä minulle. Jos hän kerran tahtoo niin antakoon. Sekunnin päästä siitä, kun olin laittanut hänen rahansa lompakkooni, kaduin mitä tein. Ei OLISI pitänyt ottaa niitä rahoja. Eliisa kysyi: - Voinks mä tuoda sulle nää perjantaihin saakka, mä en oikeastaan voi säilyt- tää näit... - Miksi ei, mäntihin sitten. Ajoin pihaan. Nousimme autosta ja suoraan sisälle huoneeseeni. Laitoin kas- sin vaivihkaa sängyn alle ja aloin jutella jostakin muusta Eliisan kanssa. Nyt ei ollut tärkeintä vielä se, mistä puhuimme vaan se, miten puhuimme. Tärkeintä kaikesta oli, että Eliisa ei lähtenyt pois. Aloitin: - Mihin sä aiot mennä perjantaina ? - Jaa, no en tiedä vielä. Katson ehkä sitten... - Saanko antaa hyvän vinkin? - Tottakai! - Järjestän perjantaina juhlat täällä. Haluatko tulla mukaan? - Ilman muuta haluan. Ketä muita tänne tulee ? - Hmm, älä tuollaista kysy, ei ketään. - No oo-okei.. Eliisa sanoi tuon viimeisen sanansa sellaisella äänenpainolla, että minulle tuli aivan yhtäkkiä sekainen olo. Oikeastaan olin pallo hukassa - miten jatkaa tästä eteenpäin? - Haluatko maistaa yhtä Sherryä? - Miten vahvaa se on? - 17.5 prosenttia, aika litkua, mutta silti hyvää.. - Ai silti...onko sulla laseja? 15 minuutin kuluttua olimme juoneet kumpikin 2 lasillista Sherryä. Ava- sin Pohjantähden. Sekoitimme sitä appelsiinimehuun - mikä taivaallinen maku. Mitä enemmän tulimme humalaan, sitä helpommaksi keskustelu Eliisan kanssa tuli. Oikeastaan istuimme yllättävän lähekkäin, lattialla nojaten seinää vasten. Istuin Eliisan vasemmalla puolella. Hän oli laittanut lasinsa lattialle vähäksi aikaa. Kurkotin sitä hänen selkänsä takaa ja ojensin sen kohti hänen suutaan. Eliisa suostui siihen, että tarjosin hänelle kokonaan sen huikan. Kului minuutteja, olimme melko hiljaa. Yritin kaikella voimalla keksiä jotakin lähestymistapaa, mutta tulos oli likimäärin nolla. En uskal- tanut. Sitten Eliisa ehdotti jotakin: - Onko sulla mitään hitaita kappaleita ? - Mulla on niitä vaikka kuinka paljon... - Laita jotakin, jooko? - Pieni hetki, kaunis neiti. - Kiiitos, kultasein. Glenn Medeiros, se osui ensimmäisenä käsiini kun pengoin kasetteja. Pa- lasin istumaan Eliisan viereen. Lasimme olivat tyhjiä. Katsoimme toisiamme silmiin, erotin ensi kertaa hänen silmiensä värin. Samaan aikaan, hitaasti, lähenimme toisiamme. Kukaan ei pysty tätä enää pidättelemään. Huulemme koskettivat huulia. Kielemme vaihtoivat ajatuksia. Kätemme eivät päästäneet meitä pakoon. Se oli hetken onni, tulisin onni - ensimmäinen suutelumme. Se hetki oli pitkä. En laskenut aikaa, koska en muistanut. Otin Eliisan syliini ja kannoin hänet sänkyyn. Menimme makaamaan siihen hyvin, toisistamme huolta pitäen. Olin menettänyt kaiken ennakkoluuloni, kuten hänkin. Koetin hänen rintojaan. Ne ovat rinnat. Kun hieroin noita ihania muodostelmia, löysivät Eliisan kädet jotakin minusta. Aloimme taas suudella. Hetki oli tähän mennessä ihanin kaikista, se kesti pitkään. Kiihotuimme tekemään jotakin parempaa. Otin Eliisalta paidan pois, hän auttoi minua riisumisessa. Otin hänen farkkunsa pois, hän avasi omat housuni. Kaikki vaatteet pois, se on paras. Toisia riisuessamme emme vielä kiinnittäneet huomiota uusiin saavutuksiin. Vasta kun huomasimme olevamme täysin kaksistaaan, ilman mitään muuta, tutkimme toisemme läpikotoisin. Miekkakyrpäni sai suurimman osan Eliisan huomiosta, minulla riitti katseltavaa ja koeteltavaa vähän enemmänkin. - Haluuksä...? - Älä puhu nyt. Tottelin orjallisesti häntä. Eliisa hyväili elintäni miten taisi. Tunsin hyvänolontunnetta, joka jatkuvasti vielä parani. Tein liikkeen, jonka me kumpikin ymmärsimme merkiksi yhdyntään. Hän painui vatsalleen, perse vähän pystyssä. Asetuin hitaahkosti päälle, tämä oli muistamisen arvoinen asia. Elin työntyi sisään. Työ alkoi. Mitä mielessäni liikkui, oli sekoitus kai- kesta äskeisestä. Päällimmäinen oli hänen suostuminen, itsetuntoni kohosi ainakin metrillä sen takia. Keskityin kuitenkin tähän, enkä mitenkään ana- lysoinut äskeisiä hetkiä. Kovemmin, hän kuiskasi. Nopeutimme vauhtia hieman. - Kestä vielä vähän, pliiis! - Ei kauaa, vastasin. Orgasmi pääsi alkuun. Kun se pääsee alkuun, ei sitä pysäytä vaikka vastassa olisi vuoristo. Mitä enemmän sitä pidättelee, sitä agressiivisemmin se karkaa käsistä. Nyt se karkasi, mutta kauan pidimme. Pienen siistiytymisen jälkeen puimme itsenäisesti päällemme. Halusimme olla yhä kahden. Pidimme toisistamme käsistä kiinni. Lopulta seurasi puheiden aika, jota oli odottanut jo hetken aikaa. - Arvaa mitä? - Tiedän.. Suutelimme. - Mä ihastuin suhun jo syksyllä siellä bileissä, muistatko? Miten minä en tiennyt siitä mitään. Olin onnellinen kuitenkin. Minä ja Eliisa aloimme olemaan yhdessä. En kadehtinut muita, olin ylpeä itsestäni. Toivoin olevani vain minä itse. Kysyinkin, miksi en ollut aikai- semmin huomannut Eliisan ihastumista, vaikka hän oli yrittänyt viestiä sitä vaikka millä tavalla. - Elit kuin Mooses, miksi et ollut oma itsesi? ---------------------------------------------------------------------------- - SIIVOOJA.TXT - ---------------------------------------------------------------------------- ---------------------------------------------------------------------------- - - PPORTEM Warez! - - ---------------------------------------------------------------------------- - Kunnon texti, ei pikkuvesseleille.. (LSL) Heeh.. ;-) - ---------------------------------------------------------------------------- Asun ty÷paikkani asunnossa ja olen ainoa joka asuu siellS. Sain asunnon, koska olen vasta seitsemSntoista, eikS ole ylimSSrSistS rahaa matkoihin. Saan kSydS saunomassa ty÷paikkani saunassa. Olin sitten jSlleen kerran menossa saunaan, aika my÷hSSn, paikalla oli vain siivooja. Kaikki muut olivat jo lShteneet pois paikalta. NiinpS menin kaikessa rauhassa saunan pukuhuoneeseen. Olin saanut juuri riisuttua, kun siivooja t÷rmSsi pukuhuoneeseen. Nappasin SkkiS pyyhkeen suojakseni. Emme osanneet kumpikaan sanoa mitSSn, kun hSkellyimme niin. Siivooja karahti punaiseksi ja yritti pyydellS anteeksi. - Olen pahoillani... en osannut arvata... minS tuota. Anteeksi nyt. Huomasin siivoojan olevan todella pahoillaan. - Ei se mitSSn, Jaana, tekevSlle sattuu. :-) Jaana poistui kiireesti pukuhuoneesta. Katselin hSnen perSSnsS ja ajattelin, ettS Jaana oli todella kaunis tytt÷. HSnellS oli upeat pitkSt sSSret, kapea lantio ja isot kiinteSt rinnat, lisSksi hSnen kasvonsa olivat todella kauniit. KSvSisi mielessS, ettS olisi mukava naida Jaanan kanssa. Menin sitten pesulle ja saunaan. Peseydyin ja saunoin kaikessa rauhassa, Jaana py÷ri koko ajan mielessS. Olin jo pukeutumassa kun Jaana astui sisSSn. HSnellS oli pSSllSSn kylpytakki. Olin kuin p÷lkyllS pSShSn ly÷ty. Aioin kysyS mitS oli tekeillS, mutta en ehtinyt, kun likka heitti takin pois pSSltSSn. Haukoin henkeS nShdessSni mitS takin alla oli. HSnellS oli takin alla musta korsetti, joka jStti upeat rinnat nSkyviin, verkkosukat, sukkanauhat ja liivit. Kaikki mustia. Jaana oli todella mahtava nSky, unohdin melkein hengittSS. - Ohhoh... MitS sinulla on mielessSsi? Jaana, olet todella kaunis, mutta mitS tSmS nyt on olevinaan? Sain Jaanalta nopean vastauksen; hSn hy÷kkSsi salamana kimppuuni, kaatoi minut lattialle ja kiinnitti kSteni yhteen selSn taakse kSsiraudoilla. Sitten hSn laittoi jalkaraudat. - No niin, poika, nyt olet vankinani, voin tehdS sinulle mitS haluan. Annan sinulle pienen opetuksen, jota et varmasti heti unohdakaan. Tytt÷ riisui minut alastomaksi ja irroitti rautoja vain siksi, kun oli tarpeen, ei ollut mitSSn mahdollisuutta pSSstS irti. HSn laittoi kaulaani talutushihnan ja veti minut seisomaan. - Jaana, perkele, irrota minut heti, tSmShSn on ihan hullua. En tahdo tSllSistS, ole kiltti ja irrota. Oli kuitenkin turha pyytSS hSntS irrottamaan minua, hSn teki sen heti selvSksi. Tytt÷ tarttui talutushihnaan ja veti minut perSssSSn. HSn vei minut kahvihuoneeseensa. - No nyt alkaa hauskanpito! Jaana otti talutushihnan pois, muut hSn jStti. - Hei, unohdit nSmS raudat. Jos et heti irrota, huudan apua. Likka ei ollut kuulevinaankaan, vaan astui luokseni ja suuteli kiihkeSsti, hSn ty÷nsi kielensS suuhuni ja vaelteli siellS. Aloin nauttia tSstS, enkS enSS vastustellut, pSin vastoin, suutelin takaisin. Jaana vetSytyi minusta. - Vihdoinkin, Jussi rakas, saan sinut, olen odottanut tStS jo kaksi kuukautta. Koko ajan olen ajatellut sinua housut kiimasta mSrkinS. Sitten hSn ohjasi minut sSngylle ja kaatoi minut sen pSSlle. - Etk÷ irrota jo minun kahleitani? Jaana hymyili vain seksikkSSsti eikS vastannut. HSn avasi kSsiraudat ja kiinnitti kSteni sen sijaan sSngyn pSStyyn. Jalkani hSn vapautti. Nyt oli esivalmistelut tehty ja Jaana paljasti pillunsa. Se oli levSllSSn ja kiimasta mSrkS. HSn tuli pSSlleni ja pakotti minut nuolemaan pimpsaansa. Tein sen ilomielin. Naamani tuhraantui vitun limoista. Jaana vSSnteli kiimaisena kasvoillani ja voihki nautinnosta. - Oooh... aih, aih, oih, ooh, anna, anna, nuole, ihanaa... aah. Tunsin, ettS hSn saisi pian. Otin klitoriksen suuhuni ja imin sitS voimakkaasti. Nuolaisin vielS pari kertaa ja sitten hSn tuli, limat purskahtivat kasvoilleni ja Jaana jSykistyi hetkeksi hervahtaen sitten veltoksi pSSlleni. LevSttySSn hetken hSn tahtoi kulliani, tytt÷ otti kovan kalun suuhunsa ja alkoi imemSSn sitS nautinnollisesti. - HyvS Jaana, juuri noin, olet ihana, ooh, ah lisSS Jaana, lisSS. Ja Jaanahan imi. Pian hSn ei enSS voinut hillitS itseSSn, vaan otti kaluni kuumaan, mSrkSSn pilluunsa. Tytt÷ ratsasti pSSllSni rajusti. HSn keskeytti hetkeksi ja pSSsti kSteni irti. Tartuin heti hSneen kiinni ja kaadoin alleni. - Ota minut rajusti, Jussi. Aioin tosiaan ottaa! NSykin hSnen kovia nSnnejSSn ja kahmin kosteaa jalkovSliS. Ty÷nsin kolme sormea pilluun ja hyvSilin varovasti. Jaana vSSnteli ja kiemurteli nautinnosta. - Ty÷nnS, lisSS sormia, Jussi, ty÷nnS, oih, se on iiihanaa... aiih, oih, eiih, oh, oh, AAIIH! Tytt÷ sai orgasmeja vShS vSliS. Nyt vedin sormeni pois pillusta ja ty÷nsin kullini tilalle. Jaana vavahti mielihyvSstS, tuntiessaan kovan kaluni ty÷ntyvSn sisSSn. Tytt÷ supisteli pilluaan kullini ympSrillS ja ty÷nsi voimakkaasti vastaan. Vittu litisi lSmpimSstS limasta ja kulli kaivautui syvSlle onkaloon. Jaana puristi kylkiSni voimakkaasti reisillSSn ja kynsi selkSSni. Tunsin, ettS pian mSlli lentSS ja kiihdytin vauhtia entisestSSn. Jaanakin alkoi olemaan orkun partaalla. - Oih, oih, aah, uuuh... ty÷nnS, Jussi, nussih, nussih, syvemmSlle, paina, nyt se tulee, aih, uihh, nyt saaann, OIIH, AAAH, OOIIHHH! Jaana huusi suoraa huutoa ja hervahti sitten veltoksi. Olin lauennut samaan aikaan tyt÷n kanssa. Jaana makasi allani puolitajuttomana ja huohotti voimakkaasti. Makasimme pitkSn aikaa. Sitten kSvimme suihkussa ja pesimme hellSsti toisiamme. Nussimme vielS pitkSSn, Jaana antoi edestS ja takaa. Se oli unohtumaton kokemus ja olemme seurustelleet jo pitkSSn, eikS loppua nSy. ---------------------------------------------------------------------------- Joskus sitten lisSS, eh??? ________________________________________________ | SLOPS.TXT |__ | _________ |__ | (c) Master Miner, 1990. All rights reserved. |__ | 03.04.1990 - Kun kaikki olisi väärin mennyt. |__ __________________________________________________ ________________________________________________ Kieleni herää tukalaan janoon. Pullo harmaata tököttiä itkee kurkkuuni ja olen valmis käymään kepillä. Katsahdan ohimennen lokaisiin kenkiini, joita puhtaahkot varpaani alkoivat sillä hetkellä vihata. Lorahdus ja lotina, sitten veden kohina. Yhä ylös yrittäen nousta valehtelin laittavani vaatteetkin jo päälle. Kun päivän lehtikin oli jäänyt tulematta hirmumyrskyn takia ja linnutkin pihapuissa olivat hiljaa, oli ennustettava huolellista päivää. Jospa jäisin nukkuman, taitavasti peiton päälle asettaen ja untuviin luhistuen? Ei voinut jäädä tähän maailmaa rakentamaan, ulkona odottivat jo kevättyöt - juoksua mudassa ja kastumista sateessa. Sataa ajelin veden sihinää lokasuojissa kuunnellen, radiosta Great Balls of Fireä inisten. Hiljaa ajavat nuo, tuumaisin ja ohituskaistalle kiilasin. Kohteessa ulkona on muisti minulle piruilee: Unohtanut olen tehtäväni tarkoituksen, muistan. Äkäisenä takaisin tielle, tulee mieleen Tero Lietteen mielle. Kaahaten kahta kovempaa ja suoraan tutkaan. Eivät ne kiinni saaneet, siniset paskalakit. Takaisin ryntään äskeiseen ja huomaan ne kytät väreillen. Viisitoista autoa poissa pelistä, mutta minä jatkan. Tehtävääni suoritan määränpäässä puuttellisin resurssein. Huudan ihmiset hajalle ja riehun kuin hurrikaani tehtävääni. Ei se auta, ei edes itku. Maksan laskun ja palaan yhä enemmän tuohtuen. Tutka tutkii minutkin, silloin saan raivarin. Etanamerkkiä ne sinivuokot saivat, mutta minä vain Reo Speedwagonin. Miksen suistu edes tieltä. Muistan jo unen viime yöstä ja näen faijan elottomana paketissa parvekkeella, mutsin pään amputoituna ja itseni pilvenpiirtäjän katolla. Haen vakuutuksesta 10 vuodeksi rahaa itselleni ja häviän sitten muille tuntemattomaan. Herään liian intensiiviseen uneen ja huidon uneni toiset näyttelijät pois ikkunalaudalta juoksemasta, jotta niitä itse pääsisin ohjaamaan. Sitten kaadun kuoppaan. Olutpullo sanoo minulle, että humala on tulossa. Niinpä tosiaan, samalla hetkellä Ikiliikkuja alkaa hillua puisen oveni takana. Hän käskee itsensä sisään ja käytämme keskusteluvälinettämme olutpulloa ahkerasti. Vaihdan sanan kahteen uuteen, katsahdan kummallista liikehdintää pöydän toisella puolella ja vajoan ajatuksiin. Olen nakkiladossa. Kun noidatkaan eivät mukaan päässeet huviretkellemme, jouduimme omistajiksi Hyppivään Villisikaan. Tuhlasin tuoppeja ja joskus rahaa, tytöt nuo vieressä kuulevat pahaa. Jälkeen sen kun kuolema kävi kirjassa ja Ikiliikkuja avaruusaluksessa, minä kanveesissa ja jutut pöytätason alla, tuli kutsumus liiaksi paineeksi toiselle, olut kohta minulle. Noitavainot alkoivat, noitaani vainosin koko osan yöstä. Itkua ja pahaa mieltä, tuliko se täältä vai sieltä? Humisen ja loittonen, joskus sieltä palannen. -Master'90 Master / Master Miner -tekstit tulevat osoitteesta: Imagine Mill qbbs 90-455 1556 / V.22 bis / auki aina Leader: Master Miner __________________________________________________________ | SODETIIN.TXT | | (c) Master Miner |__ | 18.10.1991, versio 1.00 |__ | All rights reserved. |__ | ____________________________________________________ |__ | Tekstin sisältö: Sotilaskodin Tiina |__ | ____________________________________________________ |__ | Tiedoston koko : 10570 merkkiä, 220 riviä |__ | Copyright-koodi: 52318, 8-bit PC ASCII |__ | ____________________________________________________ |__ | Lähde: Imagine Mill, 90-455 1556, v22bis, 24h, k16 |__ | ____________________________________________________ |__ | Tekstiä saa levittää vain elektronisessa muodossa |__ | muuttamattomana. Tekstillä on Master Minerin teki- |__ | jänoikeudet, tekstin käytöstä ei saa periä maksua |__ | eikä sitä saa liittää muihin paketteihin levitet- |__ | täväksi. Sysop: tarkasta, että tiedoston pituus on |__ | yllä mainittu - muutettua tekstiä ei saa levittää |__ | eteenpäin. Tekstin sisältö on täysin Master Minerin |__ | kokemuksen ja mielikuvituksen aikaansaannosta. |__ ____________________________________________________________ __________________________________________________________ __________________ Tekstin leveys max 67 merkkiä __________________ Nostin HK:n makkaroita kylmiön hyllyille kuljetusvaunusta. Olisin kohta tehnyt jokapäiväisen sodeavustukseni valmiiksi ja pääsisin nirhaamaan aikaa toimistoon. Asetellessani viimeisiä makkaranpaloja riviin kylmiön ovi aukesi. - Apua! Oi että mä pelästyin! - Minkä takia? Kysyin viattomalla äänellä ja tuijotin sisään ryn- nännytä sotilaskotisisarta intensiivisesti silmiin. - Eiku...mä en vaan arvannut, että täällä olisi joku. - Niinhän ne kaikki väittävät. Ei mua tartte pelätä, tartteeko? - Eeen mä niin väittänyt :-) Tyttö lähti kylmiöstä pois unohtaen, että hän oli tullut hakemaan lihapiirakoita. Hetken kuluttua Tiina tuli takaisin hieman nolona ja kahmaisi läjän purtavaa mukaansa. Hymyilin vaistomaisesti tytön perään, nyt teki mieli sitä, mitä mieli teki... Vein vaunut ja tyhjät pahvilaatikot alakertaan, jonka jälkeen hiip- pailin juomaan palkkiota avunannostani. Täytin tuopin piripintaan ja ahmaisin ylisokeroidun munkin sisääni heikohkon aamiaisen jat- keeksi. Tunsin lisääntyvää mielihyvää, kun Uuden Suomen artikke- lissa kerrottiin varusmiesten päivärahojen korotusaikeista. Markan lisäys päiväpalkkaan ei liikaa silti edistäisi talouttani, joten rahaa pitäisi tienata jollakin muulla tavoin. Menin toimistoon ja asensin lukionkäyneenä motoriikan mestarina Cliftersin lautasen CD-soittimeen. Jaana Rinteen eroottiset sa- noitukset alkoivat purra, kun kuuntelin sanoja "Mä oon Harrilla / mut tuu ostamaan / pimee yö iskee silmään / asiakas odottaa". Mi- tenköhän onnistuisi sotilaskotisisariin? Tulin yhä hullummaksi ajatukselle, ja huomasin tulleeni riippuvai- seksi ajatuksesta, että nyt oli saatava sotilaskotisisarta. Loin pikaisen silmäyksen mahdollisuuksiini: asusteeni oli ällöttävä, sa- maten se, että olin varusmies, mutta charmikuuteni, flirttailutai- toni ja muuten melko onnistunut pärstäkertoimeni voisi tuoda työ- voiton. Haroin hetken hiuksia iskukykyisemmiksi ja lähdin oiko- päätä yläkertaan. - Onko teillä vielä paljon hommia kesken? - Jos sä viitsit siivota noi muurahaiset tosta limuautomaatista, ole niin kiltti! - Jou Afrika people, unite! Operaation jälkeen valuin takaisin tiskin taakse ja edelleen keit- tiön puolelle. Paikalla ei ollutkaan kuin Tiina ja joku nuorempi miespuolinen sotilaskotiveli, joten nyt jos milloin olisi aika iskeä, kun rauta olisi vielä kuumaa. Aloitin: - Onks sulla paljon tekemistä vielä? - Kohta on kaikki valmista, täytyy vain odotella, että Pee tulee tänne. Se lupasi tulla taas pitkästä aikaa kassaksi. Loin merkitsevän hurmurikatseen Tiinaan, hymyilin kierosti ja aloin vikitellä häntä hienovaraisesti: - Tuu ehtiessäs moikkaamaan alakertaan toimistoon, oon yksin koko päivän, kun noi muut tuppaavat sluibaamaan vähän turhan vilkkaas- ti.. Tiina vastasi ensin hymyllä ja naurahti sitten: - No voinhan mä tulla käymään vähäksi aikaa.. :-) - Juujuu, tuu heti kohta sitten. Mä meen taas tekemään duunia. Poistuin tyytyväisenä toimistoon. Olisikohan Tiina kiinnostunut mi- nusta seksuaalisesti? Ainakin minä pidin hänen vaaleista, lainehti- vista hiuksistaan ja hänen jumalaisen muodokkaasta perseestään. Ja nuo rinnat, nuo hunajameloonit, joita en ollut päässyt koskettele- maan kuin kuvitelmissani. Halusin tuon tytön! - Moi mä tulin jo! - Obs, katos vaan. - Mitä sä teet täällä? - Parhaillaan ajattelutyötä, vastasin arvoituksellisesti. Laitoin Cliftersin soimaan ja kappaleen "Sexi on in". - Hei, sulla on Cliftersiä! - On myös uudempikin levy, eli tää Humala on Jumala. Nousin tuolilta vetääkseni oven kiinni. Katsoin Tiinan hymyileviä kasvoja hieman sekaisin ajatuksin. Aloitin: - Hoo, arvaa muuten, olen tehnyt tutkimuksen sotilaskotitytöistä... - Mitä oot tutkinut? Tiina kysyi pää hieman kallellaan. - Tulin vain siihen johtopäätökseen, että olet parhaimman näköinen noista.. Uskotko? - Minä vai? Mulla on kauhee NENÄ! - Ai NENÄ? Tökkäsin hänen nenäänsä etusormellani ja nauroin hänen reaktiotaan. - Ei saa kattoo mun nenää! Yhyy, mä en uskalla näyttää sitä enää sulle! - Joojoo, Tiina, JOO JOO. No hauku mua sitten vuorostasi? - Sä oot intissä. - Minusta riippumaton tekijä. Jotakin muuta? - En mä haluu sua haukkua! - Mikset? Tivasin, enkä ollut huomata, että tyttö sanoi tuon tosis- saan. - Sulla on ihan hyvä nenä, sanoin hieman äänenlaatuani vakavoit- taen. Katsoimme toisiamme silmästä silmään. Olimme vain puolen metrin päässä toisistamme, nostin käteni tytön poskelle ja silitin sitä varovasti. Tyttö ei lähtenytkään karkuun, vaan alkoi tehdä samaa minulle. Minuutin kuluttua rutistuimme kiihkeän suutelukohtauksen saattelemana huoneen takaosassa juuri tätä tarkoitusta varten odot- taneeseen löhötuoliin. Vein kylmän käteni Tiinan väljän paidan alle ottaakseni kiinni hänen rinnastaan. Jumalauta, sillä ei ollut rint- sikoitakaan?! Luonnostaan tällaiset pystärit! Rutistin rintaa het- ken aikaa toisella kädellä samaan aikaan hänen niskaansa hyväillen. Tiina etsi reisien sisäpinnoiltani erogeenisesti herkkiä alueitani ja onnistui aikeissaan erittäin hyvin, sillä hetken kuluttua hän saattoi vain todeta, että pikku-Master oli herännyt elämään tilan- teeseen mukaan täysin verisiemauksin. Nostin Tiinan paidan pois ja suutelin hänen nännejään. Tyttö nautti tästä käsittämättömän paljon ja hän päästeli suustaan hyvänoloa tarkoittavia huokauksia. Hetken kuluttua makasimme lattialla puolipukeissa. Vedin tytöltä hänen pikkuhousunsa pois ja tarkastelin hetken tuumivasti hänen alapäätään: tummanruskeat pillukarvat, itse pimppakolon ympäriltä ne oli ilmeisesti leikattu aivan hiljattain. Oikea namupala! Työn- sin pääni pillun tuntumaan ja lipaisin varovasti kielelläni häpy- huulia. Tungin kielenpääni klitorikseen samalla avaten tytön jalko- ja leveämmälle reisistä käsilläni kiinni pitäen. Tiina päästi kova- äänisen voihkaisun ja kohta hän alkoi täristä mielihyvästä. Tunsin, kuinka pillusta suorastaan valui nestettä. Nyt oli aika työntää omakin elin sisälle. - Sopiiko, että naidaan takaapäin? - ANNA TULLA VAAN !! Mä en kestä enää! Tyttö meni vatsalleen ja nosti persettään ylöspäin, jotta minun olisi helpompi työntää esileikkien tuoksinassa kivettynyt elimeni sisälle hänen läpimärkään emättimeensä. Tyttö huokaisi onnesta, kun työnsin kullin sisälle. Asetuin Tiinan päälle ja vedin kullia varo- vasti takaisin. Tyttö tuli rytmiin mukaan ja puolen minuutin päästä meillä oli täysi naimasessio käynnissä. Tunsin kiihottuvani hieman liian nopeasti, sillä kiveksissäni alkoi tulla jo niitä ihania vä- ristyksiä, jotka olisivat kohta muuttuisivat orgasmiksi. Keskeytin naimisen hetkeksi, otin tytön rinnoista kiinni ja aloin hieroa nän- nejä. Aloitin taas rytmikkäät työnnöt, eikä kestänyt viittätoista edestakasvetoa kauempaa, kun tyttö laukesi valtaisaan orgasmiin. Tiukentuneet häpyhuulet aiheuttivat lisääntyneen mielihyvän tunteen elimessäni suurentuneena hankauspaineena, enkä enää saattanut pidä- tellä itseäni. Sperma ruiskahti Tiinan uumeniin. Levähdin hänen päälleen ja suutelin kerran hänen niskaansa. - Miltä tuntui? - Ooooo... Hymyilin tyytyväisenä, enkä suotta. Mutta entäs nyt? Muistin, että PJ:mme säilytti vessapaperia vetolaatikossa oikealla alhaalla. Ve- tämättä elintäni kokonaan ulos Tiinan pillusta sain kuin sainkin paperin käsiini ja repäisin siitä puolen metrin palasen. Plopsautin jo vetäytymisvaiheensa aloittaneen elimeni takaisin ihmisten il- moille ja työnsin paperitupon Tiinan pillun eteen, jotta sperma ei valuisi lattialle naimiskohtaustamme muille muistuttamaan. Puhdis- tin elimeni ja vedin alushousuni nopeasti jalkaan. Tiina vuodatti spermat sisältään menemällä seisaalleen jalat levälleen. Saatoin vielä hetken nauttia hänen ihanasta vartalostaan. - Toivottavasti muuten meidän toimittaja ei tuu tänne, se nimittäin on tuolla patterilla parhaillaan, ja sen pitäisi silti tulla tän- ne vielä... Samassa joku alkoi kopeloida lukkoa. Mitä helvettiä, ei kai Huhis nyt jo tulisi tänne? - Kuka siellä, venaa tuun avaamaan oven, ei tartte vaivautua itse!! Huusin kovaa ja toivoin hartaasti, että Tiinakin ehtisi vetää paitansa päällensä. - Minä täällä, ei tartte vaivautua, olen jo avaamassa ovea. Lahtis tuli sisälle, eikä hänen ilmeissään ollut arvuuttelemista. Hän vilkaisi hetken aikaa housunnappeja kiinnittävään sotilasko- tisisareen ja lattialla lojuneisiin papereihin, hetken kuluttua ta- kaisin käytävälle kääntyen. - Glups, nyt ollaan muuten vähän liemessä.. ellet sitten anna Lah- dellekin :-) - Hyvä idea, LAHTIS, tuu takas! Lähdin huoneesta munkkikahville sotilaskotiin, enkä voinut olla huomaamatta, kun Tiina ja Lahti sulkeutuivat toimistoon töihin uppoutumaan. Onneksi niitä sisaria oli enemmänkin. -Master'91 MINOR BOXille omistettu tuote: (c) Copyright 1991 -= UNKNOWN =- ================================== STENU oli ihan tavallinen suomalainen koululainen, joskin hänellä oli joskus taipumus saada ihmiset suuttumaan mitä ihmeellisimmistä asioista. STENUlla oli myös pakkomielle siitä, että kaikki AMIKA-tietokoneen omistajat olivat idiootteja. Osittain tämän ominaisuuden takia STENU ei ollut koskaan saanut, ja siksi hän usein murjotti yksinään isänsä tietokoneen äärellä katsellen gif-kuvia ja turvautuen oman käden onneen. Kuitenkin eräänä sateisena kevätpäivänä, STENU löysi postiluukusta kirjeen, joka muutti hänen koko elämänsä. Tämän kirjeen oli lähettänyt nuori poika nimeltä HAJU. HAJU kertoi omistaneensa koko lyhyen elämänsä hienoille periaatteille, ja kertoi olevansa perustamassa purkkia, jossa AMIKAn omistajat eivät juhlisi. STENU tunsi kiihottuvansa lukiessaan tuota kohtalokasta kirjettä. Sen, joka oli tälläisen kirjoittanut, täytyi olla todellinen MIES! STENU soitti HAJUlle, ja kertoi, että heidän olisi mahdollisesti tavattava, mieluiten jomman kumman kotona. HAJU lupasi, että STENU voisi tulla käymään heti seuraavana päivänä klo 17.00. Koko illan STENU mietti, millainen oli tämä MIES, joka uskalsi uhmata AMIKA-idioottien isoa laumaa. Hän oli varma, että häntä olisi vastassa todellinen UROS. Hän ei kuitenkaan ollut varma siitä, miten tämä suhtautuisi huomatessaan STENUn kiinnostuksen. Ei olisi ensimmäinen kerta kun STENUlle sanottaisiin ei. Saavuttuaan HAJUn talolle STENU värisi jännityksestä. Ovikelloa soitettuaan sisältä alkoi kuulua askeleita. Klop-klop. Oven avasi hintelä nuorukainen. "Ai hei, STENU, tule sisään." Olisi voinut luulla, että STENU oli pettynyt. Ei, STENU tajusi heti, että hän piti tästäkin. Ah, niin solakka ja miellyttävän näköinen poika, hän ajatteli. Aikansa keskusteltuaan HAJUn ja STENUn jutut kääntyivät seksiin. "Voisin oikeastaan näyttää sinulle jotain." sanoi HAJU, "tulepas vilkaisemaan kaappiini!" STENU vilkaisi kaappiin varovaisesti, ja heti kurkistettuaan huomasi, että hänellä alkoi seisoa. Kaapissa oli 220 voltin sähkövirralla toimiva vibraattori, upea nahka-asuste ja kiiltelevä metalliruoska. "OTA MINUT!" huusi STENU, väristen kiimasta "Haluan tuota kiinteätä ruumistasi!" HAJU pudisti päätään "EI vielä loverboy! Ota aluksi loput välineet tuosta toisesta kaapista. STENU avasi kaapin, ja sieltä rojahti 33 megahertzinen PC/AT 386. HAJU otti koneesta hyvän otteen ja alkoi työnnellä takana olevasta korttipaikan aukosta sisälle. STENU ei kestänyt enää vaan alkoi runkata katsellessaan HAJUn kiimaisia eleitä. Yhtäkkiä HAJU lopetti, ikäänkuin kesken, ja käski STENUn mennä kontilleen. "SIVALLA MINUA TUOLLA RUOSKALLASI JA LYö MINUA PÄÄHÄN TUOLLA MONITORILLA" kiljui STENU. Ja HAJU kiskaisi ruoskalla niin että veri tirskui, iski monitorin rikki STENUn päähän. Monitorissa oli kuitenkin valtaisa sähkölataus ja STENU sai voimakkaan sähköiskun. "aaa-aa-AAA-AA-RR! MmmmMMM.. LISÄÄ VAIKKA TAKAAPÄIN!!!!" HAJU otti vibraattorin ja työnsi sen STENUn anaaliin. "PIST PALJON KIERROKSIA!!!" Stenu alkoi kiemurrella HAJUn asetettua kierrokset 2000 kierrokseen minuutissa. Hän läähätti kiimaisesti ja huusi laukeavansa kohta. HAJU nappasi kiinni STENUn kalusta, otti sen suuhunsa ja alkoi imeä. Sitten STENU laukesi, suihkaisten nesteensä suoraan HAJUn kasvoille. "MINUN VUORONI!!!" huusi HAJU hypäten samalla kontilleen "TYöNNÄ MINUA JOLLAIN KOVALLA TAKAAPÄIN!!!". STENU katseli hätääntyneesti ympärilleen. Hän ei löytänyt muuta kuin sähkökitaran. Hän kytki virran päälle ja työnsi kitaran HAJUn anaaliin. Se upposi sinne koko pituudeltaan. Vahvistin oli unohtunut päälle, ja kitara alkoi luonnollisesti soida. "AAAHH, SINÄ TEET SEN NIIN HYVIN ETTÄ KUULEN JO SEKALAISIA ÄÄÄNIIIÄÄ!" huusi HAJU selvästi lähellä hekumansa huippua. "TYöNNÄ SINNE LISÄÄ TAVARAA, SINNE MAHTUU VIELÄ!!! KATSO KAAPPIIN!!!" STENU löysi kaapista Commodore 64:sen johon ei selvästikään oltu koskettu vuoteen, ja hän työnsi sen kokonaisuudessaan HAJUN anaaliin. "MAHTUU VIELÄ MAHTUU VIELÄ!!!! AAAAAAaaaAAH!" STENU työnsi joystickit, levyasemat, sähkökitaran vahvistimen, kaapista löytämänsä vanhan vähänkäytetyn pienen (kuolleen) koiran ruhon ja pöydältä löytämänsä 1200 bps:n modeemin. "RIITTÄÄÄ!!! AAAH! NYT ALA TYöNNELLÄ, STENU LOVERBOY!!!!" Ja STENU aloitti. Hän tunsi kuinka hänen kalunsa raapiutui verille kaikkien noiden esineiden estäessä sen liikkumista, mutta sehän olikin koko homman paras puoli. Kuinka mukavalta tuo kipu tuntuikaan. HAJUn huudahdukset vai kohottivat hänen hekumaansa, ja hänestä tuntui, ettei hän voinut pidätellä enää kauaa. Yhtäkkiä huoneeseen ryntäsi noin 13 vuotias tyttö, nappasi kiinni HAJUn kalusta, ja alkoi imeä. "ÄÄllÄÄ VÄLITÄ HÄNESTÄ, HÄN ON VAIN... AAAAAAH... MINUN... A... PIKKU SISKO...AAAAAAAaaaaAA.. NI..... HÄN JOSKUS TEKEE TUOLLAISTA! AAA!" Samassa HAJU laukesi, ja melkein heti perään STENU. Kummatkin lysähtivät päällekkäin lattialle huohottaen vieläkin äskeisen kovan vatkaukset jäljiltä. HAJUn pikkusisko juoksi nopeasti takaisin omaan huoneeseensa, kadoten yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. "Nyt minun pitää ehdottomasti mennä" sanoi STENU "Isäni odottaa, lupasin antaa hänelle tänään, kun tuli niin iso puhelinlasku". HAJU näytti suorastaan hätääntyneeltä. "Kai me tehdään tää vielä joskus uudelleen?" STENU nyökkäsi. "Tällaista eivät AMIKA-idiootit saa koskaan kokea! Nähdään huomisiltana meillä!" ********************************************************************** * ImproVision Stories 1989 presents: * * SUMMER.TXT * * Written by Count Zero, The SysOp of Twilight Zone MBBS * * This short story is work of fiction. Names, characters, * * places and incidents are either product of author's * * imagination or are used fictiously. Any resemblance * * to actual events or locales or persons, living or dead * * is entirely coincidential. * * (C) 1989 Count Zero & ImproVision stories. * * You can distribute this text in its non-altered form * * without permission in Bulletin Board Systems and * * electronic networks. * * *Twilight Zone MBBS Home of ImproVision stories* * ********************************************************************** Olen Timo, 17 vuotias ja asustelen jossain l{nsirannikon kaupungissa. Harrastelen moottoripy|r{ily{ (minulla on Honda MTX -86) ja tytt|j{. Minulla on sisar, Minna, joka on 15v. Is{ni nimi on Erkki ja {itini nimi on Liisa. T{m{ kertomus kertoo viime kes{st{ ja mit{ tapahtui pian sen j{lkeen kun olin t{ytt{nyt 17... ---------------------------------------------------------------------- Ah! Oli kes{ ja kuuma kuin helvetiss{. Mietin raukeasti rannalla makoillessani mit{ mahtaisin tehd{ tulevana viikonloppuna. Is{ ja {iti olivat siis menossa m|kille Kuusamoon, joten olisin kahden siskoni kanssa kotona. Hmm... Uskaltaisikohan sit{ ottaa... Minna on kuitenkin niin vittumainen ett{ se kertoo jos ryypp{{n, vaikka itse se vet{{ p{{n t{yteen joka perjantai. On se senverta vittumainen. Ja ei ne edes kuuntele mua jos sanon ett{ sekin ryypp{{, seh{n on niitten lellikki, kun vetelee koulussakin pelkki{ kiitett{vi{. PASKAT! Karjaisin yht{kki{ ja jokainen rantsulla olija k{{ntyi katsomaan minua kummastuneena. Min{ v{h{t v{litin koko sakista, nousin yl|s ja k{velin pr{tk{ni viereen. Istahdin varovasti polttavan kuumalle penkille ja napsautin virran p{{lle. Irvistin laittaessani kyp{r{{ p{{h{n, palleja kuumotti niin saatanasti, koskapa p{{ll{ni ei ollut muuta kuin shortsit. Yritin vaikuttaa parhaani mukaan macholta polkaistessani py|r{n k{yntiin, mik{ ei kuitenkaan onnistunut, koska moottori vain p{r{hti hetkeksi sammuessaan sitten taas. VOI VITTU! Huusin taas, ja NYT sain aikaan jotain s{pin{{. Pari vanhaa akkaa alkoi k{l{tt{{ kesken{{n jotain ja siirtyi kauemmaksi minusta. Paskat, tuumin ja polkaisin uudestaan. No nyt py|r{ suvaitsi vihdoinkin k{ynnisty{. Polkaisin vaihteen silm{{n ja kurvasin mahtavasti ett{ hiekka lensi. Akat alkoivat huudella jotain per{{ni ja n{ytin nopeasti keskaria olan yli vaihtaessani nopeasti kakkoselle. Ajelin hiljakseen keskustaan p{in katsellen samalla josko n{kyisi ket{{n tuttuja liikenteess{. Turha toivo, kukaan ei ollut kaupungilla, kaikki olivat joko l{hteneet m|kille tai olivat rannalla makoilemassa kuten min{ {sken. Mutta hei hei hei... Mit{s tuolla olikaan?? Torin laitaa ajaessani huomasin torin toisella laidalla er{{n tyt|n, jonka tunsin melko hyvin - siskoni, mutta h{nen seurassaan oleva tytt| oli minulle tuiki tuntematon. Asiaa siet{{ tutkia hieman syvemmin, ajattelin itsekseni k{{nt{ess{ni {kki{ kadulta nupukivetylle torille. Ajattelin hieman n{ytt{{ tuolle tyt|lle miten meill{p{in tehd{{n, ja otin py|r{st{ni kaiken irti. Olin aikeissa pys{ytt{{ lukkojarrutuksella suoraan tyt|n eteen, mutta yht{kki{ takarengas lipesi alta ja kaaduin kipe{sti kyljelleni. Nousin nopeasti jaloilleni vaikka oikeaan jalkaani sattui viet{v{sti. Siskoni ja tuntematon tytt| nauroivat katketakseen minun ep{onnelleni kun k{velin heit{ kohti naama punaisena yritt{en olla ontumatta. - (kikatusta) - [lk{{ nyt perkele naurako, ei t{{ mik{{n naurun asia ole, jalka on ihan paskana... - (kikatusta) - Nojoo, rauhoittukaa nytten! Minna hei, mik{s t{m{n sun kaveris nimi on?? - (kikatusta) Joo, (hihihihi) t{{ on Tuula. Tuula, t{{ on mun veli, Timo. - Hei Timo. Kuinkas pyyhkii?? (hihihih) - No heip{ hei. Eip{ kovin hyvin, kuten kuvasta n{kyy! Tytt| oli TODELLA tyrm{{v{n kaunis. Arvelin h{nen olevan siskoni ik{inen, mutta kun minulla ja siskollani molemmilla on kiilt{v{n mustat hiukset, Tuulalla oli vaaleat, olkap{ille ulottuvat kiharat hiukset. Unelmien nainen, ajattelin, eik{ naamakaan ollut pahempi: Syv{nsiniset silm{t, pitk{t ripset ja aaaahh... Mitk{ HUULET... Ne suorastaan rukoilivat tulla suudelluiksi! N{it{ miettiess{ni huomasin yht{kki{ ett{ minulla on viel{kin kyp{r{ p{{ss{. Otin sen pois ja k{vin nostamassa pr{tk{ni pystyyn. Istahdin Tuulan viereen penkille yritt{en samalla kuumeisesti mietti{ mit{ sanoisin h{nelle. T{st{ ei juurikaan tahtonut tulla mit{{n, jalkani oli kuin tulessa ja oli muutenkin tukala olo. Huomasin kuitenkin torin laidalla olevan pankin katolla l{mp|mittarin (28 astetta) ja aloitin: - Kaunis ilma t{n{{n.. Molemmat tyt|t suorastaan R[J[HTIV[T nauruun, ja min{ punastuin niin etten punaisemmaksi voinut en{{ tulla. - Kuule Timo, aloitti siskoni, Tuula tulee sitten meille t{ksi viikonlopuksi kun porukka l{htee sinne Kuusamoon. [l{ sitten kerro niille mit{{n, ne alkaa vaan h|ss{t{ turhia ja no, kyll{ s{ tied{t. Jos s{ et kerro niille mit{{n niin m{ en kerro niille siit{ pullosta joka sulla on vaatekaapissa... Hitto! Voi juma! Voiko en{{ maailma paremmaksi muuttua! Tuo jumalainen ilmestys MEILL[ koko viikonlopun! Aaaaahh... - Joo... Tuota... No en m{ mit{{n sano! Luuliko tuo TOSISSAAN ett{ pilaisin hyv{lt{ n{ytt{v{t mahikset?? Ei se voi olla niin tyhm{... Ei voi vaikka se onkin mun systeri. Nojauduin rennosti taaksep{in ja katsahdin nopeasti sivulleni. Huomasin katsovani Tuulaa suoraan silmiin! Katseemme lukittuivat hetkeksi toisiinsa, ja huomasin niiss{ oudon katseen jota en pystynyt tulkitsemaan kunnolla. [kki{ tunsin vile{n kosketuksen jalallani. Tuula kumartui katsomaan jalkaani. Vasta nyt kiinnitin huomioni siihen miten minulle oli k{ynyt kun olin kaatunut. Polveni oli aivan veress{ ja nahkaa oli l{htenyt koko s{{ren mitalta. Koko sukka oli aivan verinen ja repaleina, jopa lenkkaritkin olivat k{rsineen n{k|iset. - Tuo pit{{ saada puhdistettua ennekuin saat j{ykk{kouristuksen tai jotain... Odotas hetki! - Hei, mit{ s{ nyt? - Putsaan v{h{n tuota sun jalkaas, m{ olen ollu partiossa ja meille opetettiin siell{ miten se pit{{ tehd{. - No ei sun nyt tarvi, kyll{ t{{ t{st{ menee ohi... - Eikun ny olet siin{ ja istut rauhassa! Tuula nousi nopeasti yl|s ja juoksi vesipostille. Kun h{n k{veli takaisin, huomasin h{nen T-paitansa edustassa kaksi kohoumaa.... MITK[ RINNAT! Ei voi olla totta.. Voiko tuo olla 15??!! Tuolla alla ei taatusti ole rintsikoitakaan.... Samassa h{n olikin jo polvillaan edess{ni, ja alkoi pyyhki{ jalkaani kostutetulla nen{liinallaan. Minulla olikin hyv{t n{k|alat suoraan h{nen kaula-aukostaan sis{{n... H{nell{ EI ollut rintsikoita, sen verran ehdin huomata, mutta tarkempi huomiointi j{i sikseen kun yht{kki{ huomasin penikseni alkavan muistuttaa olemassaolostaan. Pomppasin h{t{isesti pystyyn ja nilkutin pr{tk{lle. - Hei, mik{ sulle nyt tuli? Tuula huusi per{{ni, mutta min{ painoin vain kyp{r{n p{{h{ni ja polkaisin starttipoljinta. Ai jumalauta ett{ teki kipe{{! Onneksi ei ole vaihdejalka, tuumasin kun kaarsin pois torilta, t{ll{kertaa hieman varovaisemmin. Ajelin uudestaan kaupungin halki toivoen nyt n{kev{ni edes jonkun tutun jolle voisin kertoa t{st{ onnekkaasta onnettomuudesta. Bingo! Huomasin pari kaveriani linja-autoaseman parkkipaikalla, ja suuntasin suoraan sinne. - No Timppa, mik{s sun koipees on sattunu? Et kai vaan TAAS ole p|l{ht{nyt tai jotain?? - Suus kii Make, anna ku m{ kerron! - No, anna tulla vaan! Mit{ s{ en{{ venailet, puhetta puhetta!! - Ette ikin{ arvaa mit{ m{ n{in tuossa torilla... - No kerro kerro! - Siskoni... - Jumalauta kusip{{!! Ny kuolet! - Oli siell{ joku toinenkin.... - Kuka, kuka, kerro ny jo!!!!!!! - No en m{ ti{ oikein, semmoinen vaalea muija, Tuula sen nimi oli. - Ai jaa SE muija... Jaajaa.. (Make ja Sepi vaihtoivat katseita) - Miten niin SE muija?? Onks se sitte jo varattua lihaa vai?? Make ja Sepi purskahtivat raikuvaan nauruun.... - Mit{ hittoa te siin{ hekotatte?! Kertokaa ny saatana mullekin mik{ siin{ oli noin vitun hauskaa!! - Kuules Timppa... Se muijahan on lesbo, ets{ sit{ tienny?? - H[[[[H?!?!? Mit{ vittua?! Ei voi olla! Mist{ s{ sen muka tied{t?? - Yks kaveri kerto. Se on sen kans samalla luokalla koulussa, tuol Kiviksess{. Se on kuulemma siell{ hinkkaillu jotain muijaa vessassa ja opet on k{r{ytt{ny sen sielt{. - Ei voi olla totta, en usko! Mit{ se sitte mun systerin kans tekis??!! - No jos se on kanssa.... - Voi jumalauta j{tk{t, t{{ ei oo en{{ yht{{n mukavaa! Painukaa vittuun! Kaasutin pois paikalta reilua ylinopeutta. Ajoin uudelle ohikulkutielle jolla ei viel{ ollut paljoa liikennett{ ja avasin hanat auki yritt{en viilent{{ p{{t{ni. Ajatukset py|riv{t p{{ss{ni: Tuula lesbo... Mutta se sen KATSE ja... Minna. Ei kai se vaan... Tosin eih{n sill{ ole ollu ket{{n pitempiaikaista kundikaveriakaan, mutta seh{n ny ei ole ihmeellist{ viel{ tuossa i{ss{... Ettei se vaan olis... Ja jos ei porukoillekaan saa kertoa ett{ se tulee.. Neh{n on siin{ vanhempainneuvostossa vai mik{ fuckin' neuvosto se nyt oli, ett{ ne kai tiet{{ sitten jos se juttu mink{ Make kerto onkin TOTTA... Ei jumalauta. Ei t{{ voi olla totta. Risteys alkoi jo l{hesty{ ja polkaisin varovasti jarrua. K{{nnyin vasemmalle ja yli rautatien. Ajelin hiljakseen kotia kohti miettien viel{ kerran asioita ymp{riins{. Kun saavuin kotiin oli kello juuri tulossa 16:00. Is{ oli pihalla ja pesi autoa. Lykk{sin p{rr{n portaitten alle ja aloin nousta portaita yl|s. Yht{kki{ se huusi: "Enk|s min{ ole sanonut ettet aja tuolla ilman pitki{ housuja! Liisa, tuus ny kattoon miss{ kunnossa pojan jalka on!" Voihan perkules, ajattelin kun {itini porhalsi ulos rappusten yl{p{{h{n. - Mik{s t{{ll{ on h{t{n{?? - Eeei mik{{n, v{h{n naarmutin jalkaa kun kaaduin... - Annas kun min{ katson sit{. ([itini on sairaanhoitaja) - No ei siin{ mit{{n ole, anna mun olla! - Herranjestas! Tuo pit{{ heti putsata, tules sis{{n niin laitan jodia ja pyyhin sen puhtaaksi. Tuostahan voi saada vaikka mit{! Jodia. Voi vittujen kev{t! Eik| pahempaa voi en{{ tapahtua. Mik{{n ei kuitenkaan auttanut vaan jouduin kest{m{{n k{rsimyksen. Asiaa ei yht{{n auttanut se ett{ is{ni tuli pihalta minua mulkoilemaan kun puhdistus oli puoliv{liss{. Yritin pysy{ mahdollisimman rauhallisena h{nen katseensa alla. Kun puhdistus oli vihdoinkin p{{ttynyt nousin nopeasti ja aioin livahtaa huoneeseeni. - Et mene minnek{{n! Istut nyt siin{ ja kuuntelet kun min{ puhun! - Joojoo! - Eik|s me sovittu niin kun sait tuon py|r{n ett{ sitten ajat kunnon varusteissa etk{ miss{{n shortseissa?! Kun kerran sen nahkapuvunkin sait juuri syntt{rilahjaksi vaarilta ja mummulta. - Siell{h{n on melkeen 30 astetta varjossa! Eih{n kukaan VOI k{ytt{{ nahkapukua tuollaisessa helteess{, siihenh{n tukehtuu! - No sitten edes farkut laitat, muuten et aja metri{k{{n. - Ai jaa! Mist{s l{htien sit{ ollaan niinkuin alettu m{{r{ileen mit{ m{ pid{n p{{ll{ni? - Jos tuon asenteen otat niin muistelepa kuka maksoi puolet tuostakin. Voi perse. Tuon se aina j{tt{{ viimeseksi, kun se tiet{{ etten m{ voi siihen en{{ sanoa mit{{n. - Mit{ v{lii sill{ ny on, jalkahan on jo ihan paskana?!!? - Onhan sinulla viel{ tuo toinenkin jalka! Vai haluatko olla loppukes{n sitten molemmat jalat ruvella?? - Paskat min{ siit{! Juoksin nilkuttaen huoneeseeni ja paiskasin oven kiinni. Kuulin jotain puhetta takaani mutten jaksanut ajatella en{{ mit{{n. Laitoin stereot soimaan, en kovin lujaa koska en halunnut liikaa koetella is{n k{rsiv{llisyytt{. Se on melko paha kun se suuttuu... Hetken kuluttua kuulin {itini huutavan minua sy|m{{n. Menin, vaikkei minulla ollut n{lk{, Maken ja Sepin puheet kaivoivat edelleen p{{t{ni ett{ sit{ alkoi jo s{rke{. Ruokap|yd{ss{ {itini kysyi olinko n{hnyt Minnaa, ja vastasin ett{ olin ohimennen n{hnyt kaupungilla ajellessani. En suurin surminkaan halunnut mainita mit{{n Tuulasta heille, he saattaisivat vaikka perua koko l{htemisens{ ja sitten viikonloppuni menisi AINAKIN pilalle. P{{tin siis olla hiljaa koko asiasta. Pian ruokailun j{lkeen vanhempani alkoivat tehd{ l{ht|{, {iti laittoi satasen liesituulettimen p{{lle "jos jotain sattuu, niin sitten on edes jotain." He kummastelivat kun Minnaa ei ollut n{kynyt koko p{iv{n{, ei edes sy|m{ss{, mutta koskapa oli kes{, se ei heist{ kuitenkaan tuntunut huolestuttavalta. Pihisin hiljaa itsekseni, jos min{ olisin ollut teill{ tietym{tt|mill{ p{iv{nkin ollessani 15, olis jo kissojen ja koirien kanssa haettu miss{ olen pahanteossa. Toisilla sit{ pyyhkii hyvin. Katselin portailta auton takavalojen h{ipymist{ kaukaisuuteen. Vihdoinkin yksin! Nilkutin huoneeseeni ja l|in ZZ Top:in soimaan t{ysi{. Planet of Woman hiveli sopivasti sen hetkisi{ sekavia tunteitani. Olin ilmeisimmin rakastunut. Toivottomasti. Mietin miten voisin oikein tehd{ asian eteen jotain, jos Tuula todella OLI ... [[[[H! Ruuvasin vahvistimeen yh{ enemm{n ja enemm{n volyymi{, ja huomasin naapurin ukon jo alkavan vilkuilla ikkunaani kohti merkitsev{sti. Olkoot, perkele! Aina ne sen pikkupennut ulisee aamusta l{htien ettei saa edes rauhassa nukkua. K{rsi, kurja! Jotenkin olin onnistunut nukahtamaan vaikka stereot ulvoivat t{ysill{. Her{sin s{ps{ht{en sohvaltani kun huoneeni ovi aukesi ja siskoni marssi sis{{n Tuulan seuratessa. - Mit{ s{ aiot tehd{ t{n{iltana? - Jaa, no en m{ ny oikeen viel{ tied{. Saas ny n{h{. - Kai s{ sent{{n jonnekin olet menossa? - No johan m{ sanoin etten m{ viel{ tied{. Jos vaikka korkkaan sen pulloni josta jo ehdit nuuskiakin!! Sitten en ainakaan mene minnek{{n! - Voi vittu s{ osaat olla inhottava! Me ajateltiin Tuulan kanssa vaan katsella videoita tai jotain. Ei tuolla kaupungissakaan ole juuri ket{{n nyt kun kaikki on lomallakin. Vai mit{ Tuula? - Joo... S{h{n Timppa voisitkin k{yd{ tuolla vuokraamossa hakemassa pari uutta p{tk{{ kun sulla on tuo pr{tk{kin, eik|?? Mietin kuumeisesti mit{ sanoa. Ilmiselv{sti tekeill{ oli jotain koskapa he halusivat saada minut ulos talosta illaksi. - Nojaa. Mik{s siin{ jos rahaa on. Siis minulle. - No tos on 50, ota joku uus leffa mit{ et oo itek{{n kattonu niin saatat sen saadakin katsoa. Saat sitte pit{{ loput. - Okey dokey tyt|t, no m{ sitten menenkin t{st{. Vet{isin nopeasti hieman enemm{n vaatetta p{{lleni, vaikka olikin yh{ l{mmin, oli alkanut hieman tuulla, enk{ tahtonut vilustua kovin pahasti. L{hdin ajelemaan videovuokraamoa kohti. Katsahdin kelloani: 19:47. Perhana, t{ss{ on jo kiirus, se menee kaheksalta kiinni! K{{nsin v{h{n kahvasta ja pudottelin keskustaan reilu 80 lasissa. Linja-autoaseman ohi ajaessani huomasin Maken ja Sepin siell{, he viittoilivat minulle jotain mutten edes heilauttanut k{tt{ni merkiksi ett{ olisin heid{t huomannut. Ajoin videovuokraamon eteen ja marssin sis{{n. Kello oli jo 5 vaille 8. Syyn{ilin siin{ rauhallisesti eri elokuvia uutuus-osastolta ja myyj{ alkoi jo vaikuttaa huolestuneelta kun vetelehdin siin{. Lopulta p{{tin ottaa KarateKid III:n, ajattelin ett{ kai tuonkin ny katsoo paremman puutteessa, ja Minnakin oli ollut Macchioon l{{p{ll{{n sen j{lkeen kun olikatsonut ekan osan elokuvissa. Myyj{ n{ytti happamelta, kello oli jo 10 yli 8, ja kun annoin kotelon myyj{ sanoi: Kauanpas siin{ kesti, ei yht{{n aikaisemmin voinut tulla?! Min{ vastasin: Jaa, enp{ t{ss{ nyt ehtiny aiemmin. Muuten, asiakkaille vittuilemisestako teille maksetaan?? Siit{ se kyps{hti lopullisesti ja paiskasi kasetin tiskiin ett{ luulin jo lasin halkeavan. - Kolmeviis. - Siin on viiskyb{{, {l{ ota yht{{n itteles kun olit niin vittumainen. - Viistoista. N{kemiin. - Hei vaan sun heiluvilles. Mik{ asshole, ajattelin kun ajoin kotia kohti. Tuollaisia ei sais p{{st{{ yleis|n palveluteht{viin ollenkaan. Yksi kusiaivo koko j{tk{. Kun saavuin kotiin kello oli noin 20:30. Nilkutin sis{lle yritt{en ehti{ katsomaan uutisia, mutta ne olivat jo alkaneet. Tyt|t olivat Minnan huoneessa, ovi oli kiinni joten en tiennyt mit{ he tekiv{t, mutta kuulin puhetta musiikin ylitse. Menin j{{kaapille ja korkkasin yhden kaljan. Kumma juttu ett{ ukko j{tti kaljaa kaappiin, ei olisi kyll{ uskonut, ajattelin kun h|rpin Lapin Kultaa uutisia katsellessani. Mieleni alkoi tekem{{n lis{{, mutta olin viel{ aikeissa l{hte{ liikenteeseen illalla enk{ halunnut k{ryt{ humalaisena. Katselin teksti-tv:st{ mit{ mahtaisi olla tarjolla iltaa varten TV:st{, kun tyt|t tulivat olohuoneeseen. He olivat ilmeisen tyytyv{isi{ elokuvavalintaani, ja alkoivat h|l|tt{{ jotain siin{ kesken{{n. He istuivat sohvalla joka oli nojatuoliani vastap{{t{. Tuula istui suoraan edess{ni, ja katselin h{nt{ uteliaana. Kyll{ h{n osasikin olla kaunis. Tuollainen tytt| ei voi olla mik{{n lesbo, mietiskelin, kun yht{kki{ kuulin Tuulan sanovan: "Hei, {l{ kuule nuku silm{t auki vai muako s{ tuijotat?!" Karahdin heti punaiseksi, ja yritin {nkytt{{ jotain, ja Minna vain pahensi asiaa virnistelem{ll{ minulle Tuulan vieress{. Aloin kertoa jotain typer{{ juttua pelastaakseni itseni nololta tilanteelta, mutta Tuula vain hymyili tiet{v{isen n{k|isen{ minulle. Siskoni ilmoitti ett{ he aikoisivat l{mmitt{{ saunan, olisinko min{ ehk{ menossa my|s? Vastasin my|nteisesti, osittain siksi ett{ olin hikinen ja haisin pahalle, osaksi siksi ett{ halusin n{hd{ Tuulasta edes vilauksen paljasta pintaa. Siskoni l{htikin virittelem{{n tulta pes{{n ja j{in Tuulan kanssa kahdestaan olohuoneeseen. Kyselin h{nelt{ v{h{n tietoja ja sain selville ett{ h{n oli 16, ja menee lukioon ensi vuonna. Kysyin miten h{n oli tutustunut siskooni ja kuulin hieman h{mment{v{n vastauksen: "Se oli kait viime kuun lopussa kun oli se iso disco, me n{htiin siell{ ja sit me vaan jotenki tutustuttiin." "Ai jaha", sanoin, "mutta mitenk{s te siell{?? Eik|s tyt|t discoon mene aina iskem{{n j{tki{ eik{ muijia??!!" Tuula meni v{h{n kumman n{k|iseksi ja oli juuri alkamassa sanoa jotain, kun siskoni pyyh{lsi savulta haisten takaisin. "Se on valmis puolen tunnin kuluttua", h{n sanoi, "keit{s Timppa kahvia niin ehdit{{n juoda kupillinen ennenkuin menn{{n." Yritin n{ytt{{ vastahakoiselta k{velless{ni keitti||n, mutta olin ihan tyytyv{inen p{{stess{ni taas kokoamaan ajatuksiani. Kahvinkeitint{ ladatessani tuumin mit{ Tuula olisi sanonut jos siskoni ei olisi tullut, olisikohan se ollut joku tunnustus?? Olohuoneessa tyt|t olivat alkaneet katsella musavideoita Super Channelilta, en voinut siet{{ tyyppi{ joka oli {{ness{, joten pakenin huoneeseeni stereoitteni pariin siksi aikaa ett{ kahvi ehtisi tippua. Ei kest{nytk{{n kauaa kun siskoni tuli koputtamaan ovelle sanoen kahvin olevan valmista, kaadettukin oli jo kuulemma. V{{nt{ydyin keitti||n, jonne kupit oli tavanomaisesta poiketen asetettu. Molemmat tyt|t katselivat minua uteliaina kun k{velin istumaan p|yd{n p{{h{n. T{ss{ on jotain m{t{{ nyt, ajattelin, mit{ nuo muuten niin p{llistelisi... No, never mind, kumosin kahvia kurkkuuni p{rsk{ytt{en sen liki samalla hetkell{ takaisin ulos. "SUOLAA", karjuin naama punaisena, "HELVETIN PERKELE JUMALAUTA SAA...." Tyt|t olivat taittuneet kaksinkerroin ja hihittiv{t vatsojaan pidellen. Jys{ytin siskooni oikein mojovan korvapuustin, mutta h{n vain v{isti edelleen hysteerisesti kikattaen. Juoksin vessaan huuhtelemaan suutani puhtaaksi. Kun palailin takaisin suu voimakkaasti Vademecum:ilta l|yhk{ten, olivat tyt|t jo saaneet omat kahvinsa juotua toivuttuaan hysteriastaan ja laittautuivat saunavalmiiksi. Menin keitti||n ja haistelin ensin kahvipannua varovasti yritt{en selvitt{{ olisiko sinne laitettu mit{{n, mutta kun en huomannut mit{{n ep{ilytt{v{{, uskaltauduin maistamaan suullisen. Pelkk{{ kahvia, totesin ja kaadoin itselleni uuden kupillisen. Otin kupin mukaani ja suuntauduin kirjastohuoneeseeni, jonka oviaukon kautta oli n{k|yhteys portaikkoa pitkin alakertaan, olin hyviss{ asemissa saunan oveen n{hden. Otin jonkin kirjan k{teeni ja istuin "lukemaan" sit{ kun tyt|t t|misteliv{t alas portaita. Hetken kuluttua kuulin heid{n laskevan verhoja takkahuoneessa, jota k{ytimme saunan pukuhuoneena. Valmistauduin tirkistelem{{n ohi vilahtavia n{kymi{ malttamattomana odotellen. Odotukseni palkittiinkin nopeasti, ensin meni siskoni, pelkk{ pyyhe olallaan ja pystyin vain todeta ett{ tuskin en{{ voisin saunoa h{nen kanssaan ilman "sivuvaikutuksia" kuten pienemp{n{. Sitten tuli Tuula... H{nell{ oli pyyhe vasemmassa k{dess{{n ja koko h{nen vartalonsa oli siten kuin tarjottimella. Ahmin silmill{ni rintoja ja ehdin n{hd{ vilauksen karvatupsustakin ennenkuin saunan ovi sulkeutui. Huomasin pikkuveljeni taas ilmoittavan olostaan farkkujeni sis{ll{. Kuulin tytt|jen {{net kun he kikattivat saunassa ja oloni paheni entisest{{n. No, ainakaan he eiv{t tee mit{{n SELLAISTA kun pit{v{t tuollaista metakkaa, tuumailin ja astelin huoneeseeni. Ajattelin kostaa hieman kahvikepposta, ja nostelin kaiuttimet lattialle ja annoin soittaa syd{meni kyllyydest{. (Huoneeni on n{et saunan pesuhuoneen yl{puolella, jytin{t ovat valtavat.) Huudattelin siin{ stereoitani noin 10 min ajan, kunnes olin kuulevinani puhelimen soivan. Se soi. - 15716 - Joo, tota onks se Timo? - Jees. - No se on Raikka t{{ll{, terve. Tuota, olets{ l{h|ss{ minnek{{n nyt illalla? - Joo, no kunhan olen ensin saunassa k{ynyt, niin sittenolis tarkoitus k{yd{ jossain py|r{ht{m{ss{. Ent{p{ sitten? - Niin, tota joo, tota m{ vaan ajattelin ku tuo Sepi oli l{h|ss{ Maken kans jonnekin kauemmas ja se oli luvannu ottaa mut t{ks illaks kyytiin mutten m{ viitti minnek{{n l{hte{ kaupungista, ett{...? - Jaa, no kattotaan ny, m{ sitten voin ilmesty{ jos m{ l{hden. En m{ ihan 100% varma ole viel{k{{n ett{ jaksanko m{ l{htee. - No en ihmettele... - Mit{ s{ meinaat? - Kun se Tuulakin on teill{ ja... - T[!? Mist{ s{ sen tied{t? - Sepi ja Make oli n{hny Tuulan sun siskos kans tulossa teillep{in tuossa kuuden nurkilla. Se on melkonen pakkaus! Olets{ muuten kuullu, ne sanoo ett{ se Tuula olis joku lesKLIK! Voi vittuperkele saatanan kusiaivot voi jumalauta! Olis vaan ollu hiljaa niin olisin saattanutkin ottaa jousille, mutta perkele, mut jos n{{n niin ajan yli, perkele. Saatanan Sepi ja Make, hoitaisivat vaan omat asiansa! Vittuako se niille kuuluu miss{ mun siskoni on ja kenen kanssa vaikka OLISKIN joku lesbo niin voi jumankavita... Pihisin edelleen kiukusta kun kuulin kuinka tyt|t nousivat portaita yl|s. "Sinne saa menn{", huikkasi siskoni ohi menness{{n. Edelleen punaisena kuin keitetty rapu k{velin huoneeseeni jossa jys{ytin vaatekaappini ovea niin lujaa kuin jaksoin. Rystysiin alkoi sattua niin viet{v{sti, eik{ kaappi ollut mill{ns{k{{n. Perr-rrkeLE! Karjaisin niin lujaa kuin kurkusta l{hti ja potkaisin ovea. Kuului kova r{s{hdys ja pala irtosi oven alareunasta. Heti tuntui paremmalta. Tiesin ett{ kun is{ni n{kisi tuon saisin selitell{ kovasti mist{ se oli tullut ja miksi, mutta juuri nyt en v{litt{nyt siit{ p{tk{{k{{n. Kopeloin kaapista puhtaat vaatteet ja lompostelin alakertaan. Riisuin takkahuoneessa ja tongin laatikosta pyyhkeeni. Saunoin raivokkaasti edelleenkin hieman suutuksissa. Heittelin l|yly{ ja hakkasin itse{ni vastalla kuin itse piru olisi ollut kanssani kilpaa saunomassa. Pikku hiljaa suuttumus alkoi v{isty{ ja siirryin pesuhuoneen puolelle j{{hdyttelem{{n ja peseytym{{n. Siin{ itse{ni hangatessa tuli mieleeni ajatus Tuulasta seisomassa edess{ni selin k{{ntyneen{ pyyt{en minua pesem{{n selk{ns{. Harmi vaan ettei se ollut totta, ajattelin suihkuttaessani itse{ni puhtaaksi. Jalkakin alkoi taas muistuttaa olemassaolostaan, kun saippuavesi kirveli haavoissa. Olinkin jo melkein ehtinyt unohtaa koko tapahtuman. Heitin pyyhkeen lanteilleni ja avasin oven, vilkaisten samalla nopeasti yl|s, mutta kirjasto oli tyhj{. Menin takkahuoneeseen ja kuivasin itseni sek{ laitoin puhtaat vaatteet p{{lleni. Nousin portaat yl{kertaan, ja olin juuri k{{ntym{ss{ olohuoneeseen katsomaan mit{ tyt|t tekiv{t, kun puhelin soi. "M{ vastaan", huusin ja nostin luurin. Jo ennenkuin ehdin sanoa mit{{n, sielt{ kuului: - No mit{s siell{ touhutaan?? Onko Minna tullut jo kotiin? Oletteko sy|neet, k{yneet saunassa?? Se oli {iti. PAHUS. - Joo, on se kotona, haluuts{ puhua sen kanssa? Ai et. Joo, on se kai jotain sy|ny, en m{ tii{ m{ k{vin kaupungilla v{lill{. Just tulin saunasta joo. Joo, sanon sanon. Joo, no moi! "[iti l{hetti terveisi{, ne on nyt perill{", huusin olohuoneeseen. "Jaaha. Vai niin.." "Eip{ ollut kummoinen vastaus", huusin takaisin. "Ole nyt jo hiljaa, me katotaan sit{ leffaa!", kuului kuorossa lausuttu vastaus. Menin huoneeseeni kuivaamaan tukkaani. Hiustenkuivaajan metelin yli kuulin puhelimen soivan uudestaan. Se soi ja soi, kunnes en en{{ kest{nyt ja menin vastaamaan. - 15716 - Joo, se on Raikka t{{ll{ terve. Niin tuotaKLIK! Vitun j{tk{! Sisuni kuohahti uudelleen. Kuinka se kehtaa soittaa uudelleen vaikka varmaan tajusi kun l|in luurin korvaan! Marssin huoneeseeni ja ker{sin kamppeeni kasaan. Otin korvalappustereot ja nappikuulokkeet joita k{ytin ajaessani kyp{r{n alla. Nappasin vanhan Hurriganes-kassun stereoiden p{{lt{ ja l|in sen Walkmaneihini. Puin eteisess{ p{{lleni, ja juuri kun olin menossa ovesta ulos kuulin siskoni huutavan: "Minne s{ meet? Oots{ kauan?" "En m{ tied{. Oon kai. MOI" K{velin portaat alas ja py|r{n luo. Istuin satulaan ja laitoin kuulokkeet p{{h{ni, sitten kyp{r{n. Polkaisin py|r{n k{yntiin, ja se ihme kyll{ l{hti laakista. Kaasutin rajusti matkalla tielle ett{ pihamme sora p|llysi. K{{ntyess{ni tielle painoin Walkmanit p{{lle. Hetikohta alkoi kuulua: "I'm a roadrunner honey, would you be my girl..." Jee, mielikappaleeni, annoin lis{{ hanaa ja kepitin kohti kaupunkia. Keskustassa minua odotti tyhjyys. Kaikki tosiaankin olivat h{ipyneet jonnekin, paikalla ei ollut kuin joitakin tytt|j{, nekin sielt{ rumimmasta p{{st{ ja aivan juovuksissa. He huutelivat minulle jotain kun ajoin heid{n ohitseen, mutta en Hurriganesin musalta kuullut mit{{n muuta kuin ep{m{{r{ist{ metakkaa. Taustapeilist{ n{in kuinka yksi juoksi per{ss{ni keskisormea heiluttaen, ilmeisesti heill{ oli muka ollut asiaakin... En suuria v{litt{nyt, halusin etsi{ Raikan k{siini sanoakseni pari valittua sanaa. H{nt{ ei kuitenkaan n{kynyt kaupungilla, joten l{hdin ajelemaan h{nen kotitaloaan kohden. K{{nnyin pihaan, mutta koko talo oli pime{, miss{{n ei n{kynyt valoja. He olivat varmaan l{hteneet koko porukka sitten jonnekin, tuumin ja l{hdin taas eteenp{in. Kiertelin hiljalleen ymp{riins{, kunnes pr{tk{ni alkoi yht{kki{ nyki{. Vittu, bensa loppuu, kirosin ja k{{nsin hanan varatankille. Se olikin jo siell{! Bensaa ei siis en{{ ollut paljoakaan, eik{ minulla ollut rahaa! Pahus, ajattelin, t{nnek| sit{ nyt j{{tiin, mutta sitten muistin satasen jonka {iti oli j{tt{nyt liesituulettimen p{{lle. K{{nnyin heti kotiinp{in, tarkoituksenani oli p{{st{ viel{ n{ill{ bensoilla bensa- asemallekin. Turha toivo. Ollessani noin 500m p{{ss{ kotoa moottori sammui. Rullasin niin pitk{lle kun p{{sin ja nousun sitten py|r{n sel{sta taluttamaan. Taluttelin siin{ itsekseni kiroillen py|r{n pihalle ja laitoin sen nojaamaan rappusia vasten. Menin portaat yl|s ja ovea kiskaistessani huomasin sen olevan lukossa. Ok, fine, tuumailin ja aloin etsi{ avainta taskustani, mutta en l|yt{nyt sit{. Olin varmaan j{tt{nyt avainnipun p|yd{lle kun olin vaihtanut vaatteita. Piru vie, mietin hetken mit{ tekisin, kun ovikellokaan ei toimi kun patterit on loppu. Hylk{sin kivien heittelyn ikkunaan huonona ajatuksena, mutta sitten v{l{hti; kes{isin parvekkeemme ovi on yleens{ auki, varmaan nytkin kun on n{in hyv{ ilma. Kiersin siis talon taakse ja vilkaisin parvekkeelle. Ovi oli kuin olikin auki, mainiota! Normaalisti olisin voinut hyp{t{ ja ottaa kaiteen alareunasta kiinni mutta nyt en luottanut jalkaani, ja raahasin puutarhatuolin parvekken reunan alle ja nousin ensin sille. Hetken kamppailtuani p{{sin parvekkeelle ja lampsin sis{{n. K{velin keitti||n ja nappasin satasen mukaani. Menin huoneeseeni ja otin avaimet mukaani. Juuri kun olin l{hd|ss{ kuulin outoa voihketta jostain. Ensin en tajunnut mist{ se kuului, mutta kun se toistui huomasin sen kuuluvan siskoni huoneesta. Huoneen ovi oli raollaan, ja n{in sis{{n melko hyvin. Huoneessa oli siskoni ja Tuula. Ja he olivat molemmat alasti s{ngyll{ 69-asennossa nuollen toisiaan. He hyv{iliv{t toisiaan k{sill{{n samalla kun tutkivat toistensa pilluja. Siskoni oli p{{ minuun p{in sel{ll{{n s{ngyll{, ja Tuula h{nen p{{ll{{n. N{in kuin tarjottimella kun siskoni kieli lipoi Tuulan h{pyhuulia ja klitorista. Mietin hetken mit{ tekisin, ensin ajattelin vain h{ipy{ paikalta ja olla sitten niin kuin en tiet{isi asiasta mit{{n, mutta n{ky oli niin kiehtova etten saanut jalkojani liikkeelle. Aloin v{hitellen kiihottua itsekin kun raotin ovea hieman lis{{ n{hd{kseni paremmin. Katselin lumoutuneena kun siskoni leikitteli huulillaan ja kielell{{n Tuulan klitoriksella. V{lill{ nuollen, v{lill{ purren h{n kiihotti Tuulaa yh{ lis{{ ja lis{{. Molemmat hengittiv{t raskaasti ja olivat hieman hikiset ja heid{n vartalonsa kiilsiv{t laskevan auringon valossa. Kyrp{ni ei en{{ tahtonut mahtua housuihini, farkkujen saumat tuntuivat silt{ kun ne ratkeaisivat mill{ hetkell{ hyv{ns{ kun yht'{kki{ Tuula kohotti p{{ns{ yl|s siskoni haaroista ja p{{sti valittavan voihkaisun samalla py|ritt{en takapuoltaan edestakaisin. En en{{ voinut olla rauhassa paikallani, vaan liikahdin t|n{isten ovea enemm{n auki. Silloin saranat narahtivat ja tyt|t kuulivat sen! Molemmat pomppasivat istumaan kuin vieterill{ nyk{istyn{ tuijottaen kauhistuneina ovelle ja minuun. Lehahdin punaiseksi ja aloin {nkytt{{ jotain sekavaa kun siskoni alkoi itke{. "Eth{n kerro is{lle ja {idille t{st{, eth{n?", h{n soperteli kyyneliens{ seasta naama k{siin painettuna. En oikein saanut sanaa suustani ja Tuulakin n{ytti itkuiselta. Mietin mit{ seuraavaksi sanoisin, kun Tuula nousi nopeasti yl|s ker{ten samalla vaatteitaan yritt{en samalla peitell{ itse{{n minulta. "Hei, tuota {l{s nyt, kyll{ me t{m{ t{st{...", en oikein muuta saanut ulos suustani, olin aivan sekaisin. T{ss{ istui siskoni alasti s{ngyll{{n itkien lohduttomasti ja unelmieni tytt| yritti itkien pukea p{{lleen huonolla menestyksell{. Mietin kuumeisesti sopivia sanoja, mutten saanut mit{{n j{rkev{{ aikaiseksi, joten p{{tin siirty{ sanoista tekoihin. Nappasin lattialla lojuneen p{iv{peitteen ja k{velin Tuulan luokse k{{rien h{net siihen ja painaen takaisin s{ngylle istumaan. Kiersin k{teni h{nen itkusta t{risevien hartioidensa ymp{rille ja puristin h{nt{ itse{ni vasten. -Noh, ei t{m{ mit{{n, eih{n t{ss{ mit{{n pahaa ole tapahtunut... -Etkai (snif) s{ aio vaan (nyyh) kertoa t{st{ kenellek{{n?? -Miksi kertoisin?? Eih{n t{ss{ nyt mit{{n kummallista ole tapahtunut. Siskoni tuijotti minua ep{uskoisesti vetisin silmin vierest{ni. Nappasin h{net toiseen kainalooni. -[l{ huolehdi, en m{ kerro kenellek{{n t{st{ mit{{n, m{ lupaan sen. -Kuitenkin kerrot, niille idioottikavereilles kuitenkin, ja kyll{ s{kin varmasti olet kuullut mit{ juttuja Tuijasta liikkuu jo nyt... -Joo, tuota....... No lopettakaa nyt tuo itkeminen, muakin alkaa jo itte{kin itkett{m{{n ja koittakaa rauhoittua v{h{n. Tuija itki yh{ hiljaa p{iv{peitteeseen k{{riytyneen{ p{{ olkap{{lleni painettuna, mutta Minna alkoi jo saada otetta asiasta. H{n nousi ja veti nopeasti T-paidan ja housut jalkaansa, aivan kuin itse{{n h{veten. H{n k{veli nopeasti ulos huoneestaan ja kuulin vessanoven kolahtavan h{nen per{ss{{n. Siirsin koko huomioni kainalossani yh{ itkev{{n Tuulaan. Halasin h{nt{ voimakkaasti molemmin k{sin kuiskaten samalla h{nen korvaansa rauhoittavia sanoja. Pian h{nen itkunsa alkoikin laantua, ja h{n nosti p{{ns{ katsoen minua silmiin sanoen: "Nyt s{ varmaan uskot kaikki mit{ sun kaverit on musta kertoneet." En oikein tiennyt mit{ vastata, ja h{n jatkoi: "Kyll{ niist{ on osa tottakin." -Ei, en m{ ole susta mit{{n juttuja kuullut.... -[l{ hei viitti valehdella, kyll{ m{ tied{n ett{ koko kaupunki tiet{{ siit{ jutusta mik{ sattu koulussa. -No okei, hyv{ on, hyv{ on. Mutta ei v{litet{ siit{ nyt. -S{ et kuule tied{ millaista se on! Tuula purskahti uudestaan itkuun. -M{h{n muutin t{nne vasta viime syksyn{, muttei kukaan tied{ miksi. Mut raiskattiin siell{ miss{ m{ ennen asuin. Siks m{ en ole uskaltanut en{{ olla kenenk{{n miehen kanssa en{{. Siell{ koulussa se muija oli lesbo, se lupasi n{ytt{{ mulle miten se tehd{{n naisten kesken, ja kun me halailtiin vessassa nini maikka tuli sinne. Se pisti pystyyn kauhean shown siit{, eik{ kukaan uskonut mua, kun olin ihan uusi t{{ll{. -???? -M{ en ole saanut ket{{n kaveria t{{lt{ sun siskoas lukuunottamatta, silloin siell{ discossa me tavattiin ekaa kertaa. Me vietettiin se ilta yhdess{ ja sitten m{ jo luulin ettei Minna en{{ edes halua tuntea mua kun se on kuullut kaikkia juttuja kunnes se soitti viimeviikonloppuna ja pyysi t{nne teille. M{ olin kamalan iloinen siit{, ensimm{inen joka ymm{rsi v{h{n minuakin eik{ hyljeksinyt... -Mit{ s{ sitten ajattelit silloin t{n{ aamuna torilla kun m{ tulin sinne? -No Minna oli kertonu susta jo aiemmin, etten m{ pel{stynyt kun tulit siihen, ja sitten kun s{ kaaduit se oli niin huvittavan n{k|ist{. -Pelk{{tk| s{ minuakin? -En... S{ tunnut jotenkin...erilaiselta. S{ ymm{rr{t ihmisi{ jotenkin, et ole heti tuomitsemassa vaikka n{it meid{t {sken. -No tuohan on ihan normaalia tuommoinen...vaikkakin tietty hieman erikoista. -Et kai s{ vihaa meit{ tuon takia? -No en, miksi? Enh{n m{ voi mit{{n, seh{n on ihan Minnan asia mit{ se tekee. Toki t{{ oli v{h{n kova pala mutta...ja sit{paitsi... -Mit{? -Silloin siin{ torilla m{ en tiennyt susta mit{{n. M{ rakastuin suhun ensi silm{yksell{... H{n nosti katseensa olkap{{st{ni silmiini. -Ihan totta?????? -Joo...eik{ mun tunteeni ole yht{{n siit{ muuttuneet, vaikka... -Siis s{ meinaat sit{?! -Joo... Otin h{nen p{{ns{ k{sieni v{liin ja painoin hell{n suudelman puoliavoimille huulille. "Ihan tosi...", kuiskasin h{nen korvaansa hell{sti. H{nkin kiersi k{tens{ ymp{rilleni sanoen: "T{ll{ist{ min{ olen jo kauan odottanut, ett{ joku ymm{rt{isi ja v{litt{isi, ettei olisi niin ahdaskatseinen...." Suutelimme uudestaan, hiukan vaativammin ja pitemp{{n. En tied{ kauanko olimme siin{ istuneet suudellen ja toisiamme syleillen, kun yht{kki{ tunsin tuijotuksen niskassani. Se oli siskoni. H{n tuijotti meit{ kahta silm{t tapillaan, ep{uskoisena. H{nen olonsa oli varmaan yht{ sekava kuin minun hetke{ aikaisemmin. -M..mm..mit{ nyt?! -Niin?? (Olimme yh{ toisiimme kietoutuneina.) -Mit{ t{m{ meinaa?!? -No milt{s t{m{ n{ytt{{?? -M{ luulin ett{ s{ olet vihainen meille siit{... -Ei kuule, varsinkaan nyt kun tied{n asioitten oikean laidan en ole tippaakaan. [l{ kanna huolta siit{ ollenkaan. Irtauduimme toisistamme ja annoin Tuulan alkaa pukea vaatteita p{{lleen. H{n ei tuntunut ujostelevan ollenkaan sit{ ett{ oli vieress{ni l{hes ilman rihman kiert{m{{. Nousin s{ngylt{ ja k{velin siskoni luo, joka edelleen seisoi eksyneen n{k|isen{ keskell{ lattiaa. Halasin h{nt{ lempe{sti, sanoen: -[l{ huolehdi, ei t{st{ kukaan muu saa tiet{{ kuin me kolme vain. -Mutta jos ne saa tiet{{.......... -Ketk{? -Is{ ja {iti... Jos ne saa tiet{{ ett{ Tuula on ollut t{{ll{ niin m{h{n joudun ties mihin kuulusteluihin... -No miten ne sen saisi tiet{{? -Jos s{ kerrot... -Kuulehan nyt, enk|s ole jo monta kertaa sanonut etten aio kertoa kenellek{{n. En edes heille. Tuula k{veli viereeni ja kietoi k{tens{ meid{n molempien ymp{rille. -Minna... -Niin..? -Timo sanoi jotain {sken... -????? -Eth{n oo vihainen? -Miksi? -Timo kertoi ett{ se rakastaa mua.. Ja min{ Timoa... Eth{n suutu? -\|||h... Otin molemmista tyt|ist{ tiukasti kiinni ja sanoin: "Min{ rakastan teit{ molempia, ihan yht{ paljon, vaikkakin erilailla. Mutta puhutaan n{{ asiat aamulla selviksi, ok?" Johdattelin molemmat s{ngyn viereen ja istuuduin otettani p{{st{m{tt{ jolloin heid{n oli seurattava mukanani. Heid{n istuessaan siin{ s{ngyll{ vieress{ni hieman orvon n{k|isin{ sanoin: "Olette varmaan molemmat v{syneit{ tuon kaiken j{lkeen, min{ ainakin olen!" He ny|kk{siv{t ja aloin riisua vaatteitani. Kun yll{ni oli en{{ pikkuhousut, hypp{sin s{nkyyn ja sanoin: "No, tulkaahan nyt, eik|s teit{ v{sytt{nytk{{n vai??" He katsoivat hetken toisiaan ja sitten kuin yhteisest{ sopimuksesta riisuivat itsens{ paitasilleen ja tulivat viereeni s{nkyyn, Tuula vasemmalle ja Minna oikealle puolelle. Siin{ maatessamme tyt|t nukahtivat nopeasti kainaloissani ja min{ katselin heit{ hetken ennenkuin nukahdin itsekin. Viimeiset ajatukseni ennen nukahtamista olivat: "Kyll{ rakkaus on sitten kaunis asia...." ********************************************************************** * ImproVision Stories 1991 presents: * * SYNTTARI.TXT * * Written by Count Zero, The SysOp of Twilight Zone MBBS * * This short story is work of fiction. Names, characters, * * places and incidents are either product of author's * * imagination or are used fictiously. Any resemblance * * to actual events or locales or persons, living or dead * * is entirely coincidential. * * (C) 1991 Count Zero & ImproVision stories worldwide. * * You can distribute this text in its non-altered form * * without permission in Bulletin Board Systems and * * electronic networks. * * *Twilight Zone MBBS Home of ImproVision stories* * ********************************************************************** Her{sin karmaisevaan metakkaan. Jys{ytin nyrkkini raivoisasti p{risev{{n her{tyskelloon ja aukaisin silm{ni hitaasti. Vihamielinen valkoisuus r{v{hti verkkokalvoilleni saaden silm{ni vuotamaan vett{. Minulla oli vuosisadan krapula. Kaiken muun hyv{n lis{ksi ranteitani ja nilkkojani pakotti viet{v{sti. Onnistuin lopulta yl|snousussa ja raahauduin pahoinvointia vastaan taistellen vessaan. Ehdin juuri ja juuri p|nt|n viereen, kun laatta lensi kaaressa ulos suustani. Enimm{kseen onneksi p|ntt||n. Silm{kulmastani n{in siskonikin tulevan vessa kohti, ilmeisesti samoissa aikeissa kuin min{ {sken. H{n n{ytti - mik{li mahdollista - viel{ kurjemmalta mit{ min{. Yritin suoristautua, mutta uusi pahoinvoinnin aalto tarttui vatsaani kouristaen sen rusinaksi ja p{{dyin voihkaisten lattialle polvilleni. Tartuin molemmin k{sin edess{ni heiluvaan vessanp|ntt||n ja oksensin hieman {skeist{ hallitummin. T{ll{ kertaa kaikki p{{tyi p|nt|n sis{puolelle ja olonikin tuntui jo paremmalta. T{ll{ v{lin siskonikin oli jo eh{tt{nyt vessaan kanssani, valloittaen lavuaarin ja oksentaen spontaanisti sen l{hes t{yteen. K{{nsin nopeasti p{{ni sivuun ja poistuin vessasta etten alkaisi j{lleen voida pahoin. Astelin varovaisesti keitti||n pidellen p{{t{ni molemmin k{sin jottei se menisi rikki ja valutin itselleni lasillisen vett{. Hanan kohina kuulosti korvissani Niagaran putouksilta ja h{dintuskin sain r{j{ht{v{lt{ p{{ns{rylt{ni lasin t{ytetty{. Kulautin vedet kurkustani alas ja silm{ilin hermostuneesti ymp{rilleni. Koko paikka oli enemm{n tai v{hemm{n sekaisin, ei todellakaan j{{nyt ep{selv{ksi, ett{ k{mp{ss{ oli juhlittu 18-vuotis- syntym{p{ivi{ni rajusti parin p{iv{n ajan. En tosin muistanut koko touhusta juurikaan mit{{n, mutta j{lki{ katsellessa totesin lakonisesti itselleni, ett{ hauskaa oli ollut ainakin hirve{st{ siivosta p{{tellen. Kuulin siskoni y|kk{ilev{n yh{ vessassa, virnistin vahingoniloisesti ja nappasin viimeiset kaksi Buranaa l{{kekaapista. Nielin pillerit kuivina, en riskeerannut uutta p{{ns{rkykohtausta vain vett{ saadakseni ja suuntasin askeleeni makuuhuonettani kohti. Pys{hdyin p|ll{mystyneen{ ovelle. S{nkyni jalkop{{st{ pilkotti kaksi paljasta jalkaa ja tyynyll{ lep{si vaalea p|rr|p{{. Nielaisin kuuluvasti tyhj{{ miettien kuumeisesti, mit{ hittoa olinkaan oikein viimey|n{ tehnyt. Astelin varovaisesti s{ngyn viereen ja nyk{isin peiton pois nukkujan p{{lt{. Kauhukseni totesin tyt|n olevan t{ysin alasti ja samalla huomasin olevani itsekin munasillani. Tytt| havahtui kylmyyteen nousten haukotellen istumaan. "Huomenta", h{n totesi {rsytt{v{n pirte{ll{ {{nell{. Tuijotin suu auki tajuamatta mist{{n mit{{n. Tytt| nousi seisomaan makeasti venytellen ja tunsin alap{{ni v{r{ht{v{n vaikka yl{p{{ni oli t{ysin jumissa. Sain {nkytetyksi jotain t{ysin p{{t|nt{ ja h{n katseli minua p{{st{ jalkoihin t{ysin h{peilem{tt{. "Vai tuollainen sin{ sitten olet aamulla...", h{n totesi virnuillen. Karahdin totaalisen punaiseksi, yritin l{hte{ karkuun mutta jalkani eiv{t kantaneet minua mihink{{n suuntaan. Olin t{ysin j{hmettyneess{ tilassa. Tytt| kuuli yh{ y|kk{ilev{n siskoni {{nen vessasta katsoen minuun kysyv{sti ja todeten: "Merja?" Pystyin vain ny|kk{{m{{n nopeasti my|nt{v{n vastauksen merkiksi. Virnist{en tiet{v{n n{k|isen{ tytt| poistui vessan suuntaan. Kuulin h{nen vaihtavan pari sanaa sisareni kanssa, mutta aivokapasiteettini ei riitt{nyt keskustelun seuraamiseen, olin niin sekaisin. Vedin typertyneen{ housut sek{ paidan p{{lleni ja astelin takaisin keitti||n. Sisareni ja tuo tuntematon tytt| olivat my|skin jo ehtineet keitti||n saakka. Tytt| keitti kahvia (siunattu olento!) ja siskoni istui p|yd{n {{ress{ - yh{ alastomana kuten toinenkin tytt| - ja piteli p{{t{{n k{siens{ varassa. Olin jo senverran oma sikamainen itseni, ett{ mainitsin sy|neeni viimeiset Buranat l{{kekaapista ja sain osakseni murhaavan mulkaisun. Yritin k{ytt{yty{ normaalisti kahdesta alastomasta vastakkaisen sukupuolen edustajasta riippumatta ja istahdin muina miehin{ tuolille istumaan. Huomasin tuon tuntemattoman tyt|n vilkuilevan minua silm{kulmastaan kahvia keitt{ess{{n ja tunsin oloni ep{mukavaksi. Asiaa ei parantanut ollenkaan se, ett{ kyrp{ni alkoi hiljalleen j{ykisty{ krapulasta huolimatta. Kahvi oli kuitenkin pian valmista ja tytt| toi kupit p|yt{{n varoen huolellisesti kilisytt{m{tt{ mit{{n. Ainakin h{n oli huomaavainen, jos ei muuta, mietin itsekseni pystym{tt{ pit{m{{n katsettani poissa h{nest{ yrityksist{ni huolimatta. Siemaisin varovasti kahvia jotta vatsani ei nostaisi taas meteli{. Onneksi kahvi ei ollut sit{ tavanomaista myrkky{ mit{ is{ni tapaa keitt{{, vaan juuri niin vahvaa, ett{ maku on parhaimmillaan h{iritsem{tt{ silti vatsaa. Siin{ juodessani huomasin tyt|n katselevan minua huvittuneena. Minua tutkivasti katsellen h{n totesi; - Et taida muistaa juuri mit{{n eilisest{ illasta? - En todellakaan... - Ahaa... Muistatko edes nime{ni? - \h... Tuota... En. T{ss{ vaiheessa tytt| ratkesi nauramaan. H{n nauroi vedet silmiss{ muutaman minuutin ja vakavoitui sitten silmi{{n k{dell{ kuivaten. - Vai niin. No, en min{ sinua halua kiusata. Minun nimeni on Sanna. [l{k{ en{{ unohda sit{! - Een... Yrit{n ainakin... - Pit{isik|h{n sinulle ollenkaan kertoa mit{ tapahtui? T{ss{ kohdassa puuttui sisareni keskusteluun sanoen: - Pit{{... Eih{n lahjasta ole mit{{n iloa ellei sit{ tied{ saaneensa, vai mit{?-) - Ahaa... No sitten kerron. Sanna alkoi hahmottaa eilisen illan tapahtumia ja toistan ne nyt t{ss{ niin hyvin kuin muistan. Kello oli tulossa 18:00 ja juhlat olivat ylimmill{{n. Oli siis syntym{p{iv{ni ja talo oli tupaten t{ynn{ kavereitani. Kuulin ovikellon soivan ja menin avaamaan ovea. Yll{tyksekseni en l|yt{nytk{{n oven takaa kuokkavieraita, vaan j{ttil{ism{isen lahjapaketin, jolla oli kokoa noin .5x.5x2m, eli h{dintuskin ovesta mahtuva. Tuijotin hetken {im{n{ pakettia ja huusin pari selvimm{st{ p{{st{ olevaa kaveriani avuksi kantamaan pakettia sis{tiloihin. Kannoimme paketin keskelle olohuonetta ja mietin mit{ ihmett{ sille oikein tekisin. Samassa paikalle pelmahti siskoni, joka kertoi paketin olevan h{nen lahjansa minulle. Wow, ainakin on lahjalla kokoa, mietin itsekseni ja silm{ni kiiluivat jo odotuksesta. Paketin kyljess{ oli nauha jossa luki: "Ved{ t{st{" ja min{ noudatin kehoitusta nyk{isten nauhasta ehk{ turhankin voimakkaasti, koska lensin lattialle sel{lleni. Paketin kyljet avautuivat paljastaen sis{ll|n, joka oli todella uskomaton. Sis{ll{ oli nimitt{in arviolta ik{iseni vaaleahiuksinen tytt|, joka vaikutti ainakin p{{llisin puolin *todella* hyvinmuodostuneelta. Nielaisin kuuluvast tyhj{{. Tytt| ponkaisi laatikon j{{nteist{ suoraan kaulaani, esitt{ytyen Sannaksi ja kertoi olevansa senillan kokonaan minun ja saisin tehd{ h{nelle mit{ haluaisin. Olin t{ysin sekaisin, eih{n t{ll{ist{ voi sattua minulle... Nappasin p|yd{lt{ l{himm{n lasin ja kulautin sen kurkkuuni rohkaisuksi. Nappasin omistajan ottein Sannaa vy|t{isilt{ ja esittelin h{net osalle bailaajista. Suurin osa oli jo niin juovuksissa etteiv{t he juuri osanneet sanoa muuta kuin; "Musa kovemmalle!" ja "Lis{{ viinaa!" ... Seh{n ei menoa haitannut. Edelleen Sannasta kiinni pit{en rojahdin sohvalle tekem{{n tarkempaa tuttavuutta. Kaivoin k{tk|ist{ni pullon Finlandiaa ja t|lkin puolukkamehua, tuotin itselleni kaksi lasia ja aloimme naukkailla siin{ joristessamme. Aika kului kuin siivill{ ja yht'{kki{ huomasimme kellon olevan jo kaksi aamuy|ll{. Suurin osa bailuv{est{ oli l{htenyt jo kotiin selvi{m{{n ja paimensin loputkin ovesta ulos. Kun olin saanut k{mp{n tyhj{ksi, palasin olohuoneeseen Sannaa etsim{{n. H{n ei ollut siell{. Pengoin koko talon tuloksetta kunnes menin viimeiseksi toivosta l{hes jo luopuneena omaan makuuhuoneeseeni. Siell{h{n Sanna jo olikin, pelk{t pitsialushousut ja -rintaliivit yll{{n. Olin hieman {im{n{, olin nimitt{in viel{ melkolailla kokematon tytt|asioissa, vaikka puheeni ja k{yt|kseni antoikin toisin ymm{rt{{. Sanna viittoili minut luokseen ja pisti k{teni rinnoilleen. Tunnustelin rintoja varovasti liivien l{pi ja huomasin pian n{nnien alkavan kovettua. "Ota ne pois", Sanna henk{isi. Taistelin hetken lukon kanssa ja raotin liivej{ varovasti. Ne olivat edest{ avautuvaa tyyppi{ ja otin kaiken irti n{kem{st{ni. Rinnat olivat t{ytel{iset ja niiden pinta oli kuin kermaa. Otin liivit kokonaan pois ja hieroin paljaita rintoja varovaisesti. "Kovempaa kultaseni, kovempaa!", Sanna voihki ja nipistin n{nnej{ kokeilevasti. Sanna henk{isi syv{{n ja alkoi hengitt{{ nopeammin. Aloin jo itsekin p{{st{ vauhtiin ja siirryin l{hemm{ksi painaen h{net itse{ni vasten. Kun h{n tunsi erektioni housujeni l{pi, h{n ik{{nkuin havahtui transsista ja ty|nsi minut pois luotaan. Ehdin jo ajatella kaiken loppuneen siihen, kun h{n otti vy|st{ni avaten sen ja edistyen housunnappeihini. Pian olin jo ulkona Leviksist{ni ja alushousuissani oleva teltta oli r{j{ht{m{isill{{n. Sanna viittasi minua ottamaan paidan pois ja istuutui itse s{ngylleni vet{en minut l{hemm{ksi itse{{n. H{n veti housuni alas ja kuuma, sykkiv{ kullini ponnahti vapauteen. H{n katseli kulliani hetken ja vei sitten terskan hitaasti suuhunsa. T{m{ oli ensimm{inen kerta kun minulta otettiin suihin ja olin melkein heti laukeamispisteess{. Sanna tuntui vaistoavan t{m{n ja lopetti vastahakoisena k{sittelyn. - Ei n{in {kki{, meill{ on koko y| aikaa... Taidat siis todellakin olla viel{ kokematon? My|nsin hieman nolona asian n{in olevan, mutta pelk{{m{ni pilkallisen naurun asemesta sain osakseni my|t{tuntoisen katseen. - [l{ pelk{{, jokaisella on ensimm{inen kertansa ja t{n{ y|n{ tulet kokemaan jotain sellaista mit{ et ehk{ koskaan my|hemmin tule kokemaan. Puhuessaan h{n nousi hitaasti seisomaan liu'uttaen samalla pikkuhousunsa alas. "Katso minua", h{n sanoi hyv{illen samalla kulliani lempein k{sin. Ahmin h{nt{ katseellani hyv{n aikaa, kunnes h{n alkoi tulla k{rsim{tt|m{ksi. H{n asettautui makaamaan s{ngylleni ja pyysi minua nuolemaan h{nt{ alap{{st{{n ik{{nkuin maksuksi {skeisest{ k{sittelyst{. Tein ty|t{ k{sketty{ alkaen lipoa h{nen kosteata vittuaan kielell{ni. Nuolin h{nt{ jonkin aikaa ja h{n opasti samalla minua oikeaan nuolemistyyliin, kertoi paikat mitk{ naisilla yleens{ ovat herkimm{t jne. Aloin kuitenkin v{sy{ vaikka pidinkin touhusta joten h{n pyysi minua sel{lleni makaamaan nousten samalla itse seisomaan. Asetuin odottamaan s{ngylleni kun h{n poistui hetkeksi hakemaan jotain. Sanna palasi huoneeseen mukanaan musta nahkalaukku, jonk{ h{n avasi levitt{en sis{ll|n eteens{. Tuijotin n{ky{ ep{uskoisena. Laukusta nimitt{in paljastui parit k{siraudat, niittikaulapanta, nahkahihnoja ym. bondagetarvikkeita. Ennenkuin ehdin sanoa mit{{n, h{n oli kahlinnut k{teni k{siraudoilla s{ngynp{{tyyn ja ty|nt{nyt suuhuni suukapulan. Rimpuilin hetken mutta olin t{ysin avuton. Sanna k|ytti jalkani nahkahihnoilla jalkop{{n tolppiin ja siin{ makasin, pystym{tt{ juuri liikkumaan tai muutakaan tekem{{n. Koko t{m{n ajan kyrp{ni oli ollut raivoisassa erektiossa ja tilanteen outous kiihotti minua entisest{{n. Yritin puhua, mutta suukapulan alta p{{si vain ep{m{{r{ist{ muminaa. Sanna katsoi k{ttens{ j{lki{ ilmeisen tyytyv{isen{. H{n otti jotain k{teens{ ja kiipesi vatsalleni istumaan selin minuun. Yht{kki{ tunsin jotain viile{{ per{aukkoni ymp{rill{. Sanna levitti rasvaa koko takapuoleeni ja {kki{ ty|nsi hieromasauvan neitseelliseen anukseeni. Voihkaisin {killisest{ kivusta, mutta tunne meni pian ohi sauvan alkaessa v{rist{ aukossani. Sanna liikutteli sauvaa hetken syvemm{lle j{tt{en sen sitten oman onnensa nojaan. H{n hieroi vittuaan vatsaani vasten j{tt{en kostean j{ljen vatsalleni noustessaan seisomaan s{ngylleni. H{n k{{ntyi ymp{ri pit{en k{dess{{n jo n{kem{{ni kaulapantaa. H{n pudottautui rinnalleni istumaan, kiinnitti kaulapannan kaulaani ja poisti suukapulan vannottaen minua hiljaisuuteen. Tottelin, koska olin muutenkin jo sanaton. Sanna siirtyi l{hemm{s p{{t{ni painaen suuni vittuunsa ja k{skien nuolla. Olin tukahtua, mutta tein kuten pyydettiin. Kiusasin h{nen klitoristaan armottomasti kielell{ni ja ei kest{nyt kauaakaan kun h{n saavutti orgasminsa v{{ntelehtien rintakeh{ni p{{ll{. Orgasmista toivuttuaan h{n k{{ntyi j{lleen ymp{ri, nyt 69-asentoon. Sanna otti sykkiv{n kyrp{ni suuhunsa imien ja nuollen sit{ parhaan kykyns{ mukaan. Ei kest{nyt varmaan minuuttiakaan kun tunsin sperman l{htev{n liikkeelle. Spermani lensiv{t syv{lle Sannan kurkkuun ja h{n nieli kaiken mink{ pystyi, mutta osa valui h{nen suupielist{{n kyrp{{ni pitkin alas. Sanna jatkoi imemist{ tauotta ja pian kyrp{ni oli j{lleen juhlakunnossa v{lill{ suuremmin veltostumatta. "Noniin, nyt olet valmis tositoimiin!", Sanna sanoi nousten hetkeksi pois p{{lt{ni. H{n otti laukusta kondomipaketin ja lattialta pitemm{n nahkahihnan k|mpien uudestaan p{{lleni. H{n rullasi kondomin kivikovan kyrp{ni p{{lle hell{sti hieroen, kiinnitt{en senj{lkeen nahkahihnan kaulapantaani. "Katsotaanpa nyt onko sinusta mihink{{n..." N{hkahihnan p{{t{ k{dess{{n pit{en h{n laski sykkiv{n vittunsa kyrp{ni p{{lle painaen itse{{n hitaasti nautiskellen alasp{in. Kun kyrp{ni oli kokonaan sis{ll{, h{n nyk{isi rajusti hihnasta. "Nai! Kovempaa!", h{n huusi aloittaen samalla ratsastusliikkeen kyrp{ni vartta pitkin. Yritin p{{st{ sopivaan vastarytmiin ja hetkenkuluttua onnistuinkin. Sanna sai orgasmeja sarjassa, sekosin laskuissa ja pian tunsin vain h{nen sykkiv{n vittunsa kyrp{ni ymp{rill{ ja naimme kuin koneet tahtia aina vaan nopeuttaen. En kest{nyt t{t{ r{{kki{ kuitenkaan {lytt|myyksi{ ja laukesin muutaman minuutin kuluttua min{kin. Tuntiessaan spermojeni l{htev{n liikkeelle Sanna kovensi tahtia {{rimmilleen, nousten sitten {kisti pois p{{lt{ni ja vet{en nopeasti kondomin pois sykkiv{n kyrp{ni p{{lt{. H{n otti spermaa sylkev{n kyrp{ni suuhinsa imien viimeisimm{tkin tipat mit{ irti l{hti. Makasimme hetken aikaa vierekk{in voipuneina. Avasin suuni sanoakseni jotain, mutta Sanna nyk{isi ter{v{sti kaulapannastani. "Hiljaa! Et saa puhua mit{{n, t{n{y|n{ olet minun!" Sanna kurottautui s{ngyst{ nousematta laukulleen ja poimi uuden kondomin. Kyrp{ni oli t{ll{v{lin jo ehtinyt l|ysty{, mutta muutaman asiantuntevan vedon j{lkeen aloin jo palautua. Olin ihmeiss{ni, olinhan sent{{n juonut aikatavalla enk{ juuri normaalistikaan pornofilmej{ katsellessani ja runkkaillessani pystynyt en{{ kolmanteen kertaan vaikka kuinka olisi haluttanut. Mutta tilanne oli niin uusi ja kiihottava ett{ fysiikkani yltyi huippusuoritukseen. K{siens{ ty|h{n tyytyv{isen{ Sanna rullasi uuden kondomin kyrp{ni p{{lle ja rasvasi sitten oman takapuolensa samalla rasvalla kuin omanikin hetki sitten. Kun katselin h{nen rasvaustaan, huomasin yht{kki{ ettei takapuolessani en{{ ollutkaan hieromasauvaa, se oli varmaan kaikessa temmellyksess{ pullahtanut ulos. Ikuisuudelta tuntuvan ajan j{lkeen Sanna laski perseens{ hitaasti ja varovaisesti kyrp{{ni seiv{st{en itsens{ totaalisesti minuun. H{n alkoi liikkua hitaasti edestakaisin ja alkoin itsek SYYSKUU.TXT =========== (c) Master, syyskuussa Herran Vuonna 1989 Ei suositella lapsille, he eiv{t kuitenkaan ymm{rt{isi n{it{. T{m{ teksti ei ole mik{{n normaali tarina, kertomus tai mik{{n entisi{ juttuja vastaava r{pellelm{, vaan teki hieman mieli kirjoittaa jotakin viinitehtaan k{ymist{ katsellessa. T{llaisen tekstin n{en mieless{ni kun ajattelen boksini Imagine-aluetta. === JOS MASTER ON HILAA, H[N MIETTII(:) === Ota varasoutuvene mukaan hinaukseen, jos l{hdet tyt|n kanssa j{rvelle soutamaan. Kun jos tulee riita, sinun ei tarvitse j{{d{ saareen. Hiiri{, aivohiiri{ ja ATK-hiiri{ - el{inten kuningas varmasti. H{n oli humalassa ja riehui kuin lippu. Ihmiskunta ottaa monta askelta eteenp{in. Meit{h{n on jo yli 5 miljardia. Ryyppyillat - kertak{ytt|hauskaa. Vain hullu kokeilee veden syvyytt{ kummallakin jalalla. Matemaatikkojen lempiruoka - matikkasoppa. Neuvo l{{k{rin piikki{ pelk{{v{lle: Jos sinulta otetaan verikoe, juo sit{ ennen muutama siemaus kossua ja uskallat. Pid{ kaupunki siistin{ - Sy| pulu p{iv{ss{. Huomenta omatunto, anteeksi puudutuksesta. Olinhan min{ tavallaan ulkona; pihalla kaikesta. === TYTT\ === She gave up only for me, but she gives all. You were in my heart before you shot me. I never survived, you didn't even hurt yourself. Now my only target is to be. Nussia voi rakastamatta, rakastaa ei voi nussimatta. Kaikki rei{t on tukittava vuodon tapahtuessa. -Ilmoitus laivan sein{ll{? S{rjit syd{meni, vaikka tiesit ett{ olet siell{. Itse et loukkaantunut, min{ melkein kuolin. Tulemme toimeen kahdella py|r{ll{, mik{li pid{mme tarpeeksi vauhtia yll{. Kauneutesi ei riit{ hyvitt{m{{n tekojasi, riitt{{ kun en n{e sinua en{{. Mustasukkaisuus ei j{t{ sinua yksin. Miksi odotinkaan p{iv{{, ett{ saavuttaisin sinut. El{m{ni muuttui yksitoikkoiseksi. Kaunis tytt| on suosittu, oli luonne mik{ tahansa. Hyv{nn{k|inen poika on suosittu vain, jos luonnekin on hyv{. Tasa-arvoa. Thinking about you with some other is hard my baby. But my mind is strong enough to stand it, you made me change my heart to stone. Tytt|, mit{ teen sinulla? Mit{ hy|ty{ siit{ on? Onneksi on olemassa j{rjett|m{mpi{kin asioita maailmassa. Jokainen tiet{{ milt{ n{yt{t, mutta vain aniharva tiet{{ millainen olet. Onneksi. Ei kannata el{{ puuttessa. Suomi on hyvinvointivaltio. Huora vakituiseksi - sirkuspelle yst{v{ksi. Baarissa kuultua: 'Tunnen Katan vitun hyvin'. T{m{n seuraavan saa skipata yli, mik{ ei pid{ s{keistetyst{ tekstist{... Lupausten maa ------------- Lupasit perjantaina viikonlopuks tulla, Lupaus, lupaus h{n tulee, lupaus, siihen voi luottaa, lupaustahan ei voi pett{{. Maanantaina soitin, lupaajalleni. Lupaus - se oli vitsi, h{t{vale, hitsi. 'Mik{ sulle tuli, kun s{ oot niin hiljainen?' Pettymyst{ purin. Huulet meniv{t nurin. Lupaus onkin vitsi, tytt|paran ruma vitsi. Luottaa h{neen viel{ voi; lupauksesta saan m{ vitsin, ruman vitsin. Hiljaisena, apeana, riisun vaatteet - nukkumaan. Sanat hehkuvat, min{ itken. Petos, silti petos se oli, r{j{ht{is' nyt monitori. - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - Jos osaat tuottaa itsesi kirjaimilla, soita Imagine Mill QBBS:{{n - jos tied{t aukioloajan ja numeron. WPC4 _ 2e BVN Zñ__NLQII 10cpi_ ë?xxx fÄ_x_§6X@_T__+X@_______ _ _ IBM Proprinter IIIXLIBPROIII.PRS_x¶ î @_ç_X_X@_USSU__ .,,. __ _É3_'É3_' Standardi_6_&_6_&Standardi printer IIIXL ZQC______ __ __ __X8 __ __88 ___X_` _ h_§p_ x_ (#Ç%_'0*ê,a.81É3p5@8ÿ:__K' kommenti j__i kuulematta ja petyin hie¡Üman... H__n vain pyysi j__tt__m____n vanhemmilleni lapun, jos aionj____d__ heille y_?_ksi, koska h__nell__ ei ollut puhelinta. J__tin lapun ja l__hdimme. Ulkona odotti fiat 600, johon ahtau¡Üduimme. Autossa h__n kertoi l__mmityksen olevan rikki ja ehdotti¡kin kuumaa suudelmaa l__mmitykseksi ennen matkaa. H__nell__ olipehme__ kieli ja mukavan makuinen suu. Yll__tyin kun h__n laittoik__den jo nousussa olevan mulkkuni p____lle ja alkoi hieroa kiimai¡sesti. Eik__ kauaa mennyt, kun mulkkuni jo meinasi puhkoa Levis¡ten napit, ja nolostuin kuullessani kommentin 'oho, se on tain¡nut olla 'parkissa' aika pitk____n kun se noin innostui...'. 'Joo', totesin ja koitin hieman piilotella nolostusta. 'Sit__ parempi...', h__n kertoi, enk__ jaksanut odottaa perille¼p____¡sy__... Huomasin autossa olevan tupakoitu, ja aloinkin k____ri__s__tk____, mutta h__n antoi minulle valmiin vihre__n belmontin, jakiittelin yst__v__llisyydest__. H__n vastasi kiitokseeni alkamallataas hieroa jo hieman laskenutta kyrp____ni. Lopulta p____simme pe¡rille, juuri ajoissa, sill__ kilometrikin viel__, niin minullaoli¼si ollut kiisselit Black Horseissa. Saavuimme Malminkar¼tanoon ,kaupungin asunnoille. Nousimme kolmanteen kerrokseen ja menimmesis____n ovesta miss__ luki _=tieto salataan turvallisuus syist__=_ja astuimme eteiseen mik__ oli eritt__in siisti verrattuna kaupun¡gin k__mppien yleiseen laatuun. Istahdin s__ngylle j__ h__n tuliviereeni, mutta harmikseni torjui kaikki l__hentely_yritykseni. H__n kertoi haluavansa hieman tutustua minuun ja lupasi ett__ ai¡kaa kyll__ on viel__ paneskellakin. Kysyin hanelt__ ett__ miksi h__ntuo kotiinsa pojan, vaikka saisi kyll__ ik__isi____nkin kumppaneita. H__n vakuutteli ettei ollut suunnitellut t__t__ pelk__ksi pano_hom_a.@0@0@0XX_«maksi, vaan ett__ olisi mieliss____n jos tapaisimme useamminkin. Noin askillisen r_?__?_ki__ ja pullon viini__ j__lkeen h__n sanoi ettei jaksanut en____n odottaa vaan halusi panna heti. H__n kertoi etteiollut saanut kikkeli__ moneen kuukauteen ja sen huomasi. H__n rii¡sui housuni l__hes huomaamattani ja sujautti kyrp__ni suuhunsa. Tunne oli jumalattoman taivaallinen, kun h__nen pehme__ kielens__hinkkasi terskaani, joka liukui l__mpim__ss__ kurkussa. Jouduinkeskeytt__m____n h__net, koska muuten olisi nalli palanut jo ennenaikojaan. Riisuin h__nen housunsa ja sielt__ tulvahti l__mmin, me¡rellinen tuoksu, ei hyv__, mutta normaalia parempi. Asetuin se¡l__lleni ja h__n alkoi ratsastaa p____ll__ni. Olo oli taivaallinen... Juuri kun satsi oli matkallaan, niin h__n nousi p____lt__ni ja pyysiett__ siirtyisin taakse. P____tin hieman nuoleskella h__nen pillu¡aan, koska muuten olisin heti kuivunut ja sit__ en halunnut. H__n alkoi v__r__hdell__ ja vikist__, joten ajattelin ett__ on aikaalkaa taas painamaan. Sujautin kyrp__ni takaap__in h__nen m__rk____nvittuunsa ja aloin l__iskytt____. Tunsin kuinka pillu alkoi j__nnit¡ty__ ja tuntui etten saisi edes munaani ulos sielt__, mutta viel__pari vetoa ja m__lli lensi. H__n vikisi ja v__r__hteli ja sai my_?_sorgasminsa l__hes saman aikaisesti. Hieman lev__tty__mme h__n kertoitodella nauttineensa ja etten j__isi yht____n j__lkeen h__nen t__ysi¬ik__isit__ kumppaneistaan, p__invastoin kertoi minulla olevan suu¡rin kulli mik__ h__nen pillussaan oli k__ynyt. Kuuntelin palautteettyytyv__isin__ ja sen j__lkeen h__n suuteli minua aidosti, kutenrakastavaiset suutelevat ja kertoi minun olevan parasta mit__h__nell__ oli ja toivoi etten unohtaisi h__nt__ vaan ett__ jatkaisim¡me seurustelua. No tottakai...enh__n min__ perkele tuollaisestanaisesta luopuisi, en vittu edes tietokoneen uhalla! H__n uhosietten viel__ p____sisi pois, vaan ett__ __skeinen olisi viel__ ainakinkerrattava. Sanoin ett__ ilomielin olisin koko y_?_n, niinkuin olisovittukin. Keitimme kahvia ja puhuimme kaikenlaista paskaa, jaolin tottavie perkele maailman onnellisin mies! P____timme menn__suihkuun koska __skeisess__ tuli perkeleenmoinen hiki. Mutta ennenei ole ollut suihkussa niin hienoa! H__n hieroi saippuaa mulkkuu¡ni, joka siit__ jo nousikin pystyyn, ja h__n asetti sen jalkov__¡liins__ ja alkoi nytkytell__ edestakaisin. Siit__ se taas alkoi,mutta h__n yht'__kki__ lopetti ja haki laatikosta liukastusainet¡ta... P____timme peseyty__ loppuun ja siirty__ k__ytt__j__yst__v__llisem¡p____n olohuoneeseen. Olohuoneessa h__n kysyi, ett__ olisiko minullamit____n sit__ vastaan (siis anaaliyhdynt____) , ja eih__n minullamit____n sit__ vastaan ollut. Asetin liukastetta h__nen py_?_rean jajuuri pestyn arsureik__ns__ p____lle ja aloin levitell__ sit__ sormel¡la. Painoin sormeni sis____n uskomattoman tiukkaan persereik____n jah__n alkoi vikist__. H__n pyysi minua aloittamaan ja kokeilin saadakyrp____ sis____n reik____n. Persereik__ oli uskomattoman kire__, eik__siin__ voinut upotella kuin terskanp____t__, mutta sekin riitti jakivek¼set taas kerran tyhjentyiv__t h__neen, t__ll__ kertaa persee¡seen. Sen j__lkeen nukahdimme ja her__sin aa¼mulla siihen kun h__nher__tteli minua aamupalalle. Nousin yl_?_s ja istuin katettuunp_?_yt____n. kello oli puoli yksitoista, ja ajattelin kavereita jot¡ka istuivat koulussa. Se sai minut huvittumaan ja naurahdin, h__nhuomasi sen ja kysyi, ett__ mik__ minua huvitti, mutta ei edesodottanut vastausta vaan antoi pehme__n pusun ja kaatoi kahviakuppiini. S_?_imme aamupalan ja l__hdimme ulos kirpe____n pakkaseen. Ajelimme autolla ymp__riins__, ihan vain huviksemme ja k__vimmekorjauttamassa l__mmityksen. Ajoimme Luukin telttailualueelle javiel__ kerran rakastelimme l__mpim__ss__ autossa. K__vimme meill__ jaselvitin mutsille, ett__ olemme siell__ viel__ ensi y_?_n. Pidimmehauskaa ja aamulla h__n ajoi minut kouluun. T__t__ kesti noin kaksikuukautta, elin el__m__ni onnellisinta aikaa, kunnes er____n__ iltanah__n l__hti kaverinsa kanssa viikon matkalle Bankogiin. Olisin_a.@0@0@0XX_ mennyt mukaan, mutta koulu ja rahatilanne ei sallinut. Sen j__l¡keen h__nen vanhempansa soittivat minulle ja kertoivat h__nen me¡nehtyneen liikenne_onnettomuudessa Bankogissa. J__rkytyin. Enedes huomannut kysy__ hautajaisista, ennen kuin kiittelin tiedos¡ta ja suljin luurin. Olin kaksi p__iv____ kotona, enk__ k__ynyt edeskoulussa. Tyhjensin kilpaa varjoni kanssa koff_pulloja enk__ pys¡tynyt ajattelemaan mit____n muuta. Miksi juuri n__in piti k__yd__! Kolmantena p__iv__n__ ryhdistyin ja ajattelin soittaa h__nen vanhem¡milleen. En l_?_yt__nyt numeroa puhelinluettelosta, joten soitinnumerotiedusteluun, josta kerrottiin numeron olevan salainen. Hermostuin ja refleksim__isesti soitin Tanjan kotipuhelinnumeroon josta vastasi tuttu ____ni: 'Tanja'. SAATANA!! Suljin luurin mi¡t____n sanomatta ja vaivuin masennukseen. Nyky____n olen p____ssyt joasian yli ja olen jopa soitellut h__nelle ja puhuimme asi¼at sel¡viksi. Olemme edelleen yst__vi__ ja tapaamme aina joskus. Muttasilti tapahtunut vaikutti psyykkeseeni kierouttavasti, enk__ il¡meisesti koskaan palaudu ennalleni. _=__T__M__ OLI TOSI TARINA, JOTEN TUNTEKAA MINUA KOHTAAN HIEMAN HIEMAN S____LI__ JA YMM__RRYST____=_ _________________________________________ | Tellan Seikkailut ihmemaassa | | (c) Master, 1988 |__ | All rights reserved. |__ | |__ | Varoitus: Teksti sis{lt{{ kaiken muun |__ | lis{ksi kohtia, jotka eiv{t ole sove- |__ | liaita nuorimmille. |__ ___________________________________________ _________________________________________ Koska ette ymm{rt{isi k{ytt{m{{ni kielt{, olen tulkannut sen mel- kein puhtaalle suomen kielelle. Nimeni on Tella, olen number one lehm{ t{ll{ maatilalla. V{rini on valkea pohja ja ruskia t{pli{ siell{ t{{ll{. Olen kyll{ pyyt{nyt p{{st{ valkaistavaksi, mutta eiv{t ole suostuneet. L{{v{ss{mme on kuusi muuta lehm{{ ja kolme sonnia ja 200 kanaa. Kanat haisevat... Olen siisti nainen enk{ pid{ sonnasta. Pyyhin perseeni aina olkiin heti kun vain olen paskantanut, muilla on h{nt{kin t{ynn{ kuivuneita kokkarei- ta... Mielest{ni olen todella kaunis ja ainutlaatuinen, lehmiss{ on eroja niinkuin viineiss{kin. Maitoa tuotan p{iv{ss{ kymmenisen litraa, riippuu v{h{n siit{ miten paljon juon. Minua etoo miten nuo taunot antavat veden {mp{riss{! Ja sy|d{kin pit{{ betoniselta sy|tt|kaukalolta miss{ juoksee alati hiiri{ ja rottia. Ja noilla muilla ei ole mit{{n p|yt{tapoja, sotkevat kaurajauhot hein{{n kuin tuoresalaatin stroganoffiin.. Onneksi saamme k{yskennell{ kes{isin vapaana ulkosalla, p{{see nauttimaan el{m{st{. Nyt kello on varttia yli yhdeks{n aamulla, ja em{nt{ tuli juuri p{{st{m{{n meid{t pellolle. Olen jonon ensimm{inen... Aah, auringon s{teet osuivat silmiini. Kirkas p{iv{ t{n{{n, l{mmint{kin on eilisen ukkosmyrskyn j{lkeen. Mit{ nuo huitovat kepeill{, kyll{ min{ menen k{skem{tt{kin. Aitauk- semme on v{h{n yli hehtaarin kokoinen, t{ynn{ ruohoa - ja paskaa. T{ytyy aina varoa mihin sorkkansa las- kee. Kuonokin on p{{stetty ulos! H{n on komein sonni, mink{ olen kuuna p{iv{n{ n{hnyt. H{n on salattu ihastuksen kohteeni. Nyt olin sen verran hilpe{ll{ tuulella, ett{ menin h{nen luokseen ja ehdotin, jotta menisimme tuonne mets{{n k{velylle. - Mielell{ni min{ sinun kanssasi tulen, olet niin vieh{tt{v{. Hihii (ammuhhuhhuu), ehdottaakohan se... K{velimme vatsa vatsassa mets{{n ja kun p{{simme pois muiden n{k|kent{st{, kysyi Kuono silm{{ns{ vilkutellen, ett{ jos v{h{n 'leikitt{isiin'. Olin sana- ton, ujostutti, puskanaintiin verrattavaa... Mutta ilmeisesti n{y- tin suostuvalta. Kuono k{vi p{{lle selk{{n ja yritin pysy{ tolpillani lis{painon takia. Hih, kutittaa... H{n alkoi naida minua kuin alan mestari. (EIH!). Mik{ fiilinki!! Kuono ty|nsi kulliansa yh{ vain syvemm{lle. Nyt se tuli! Mik{ ihana tunne, sain taatusti parhaimman lehm{norgasmini! Kuono vet{ytyi ja se oli sitten ohi. H{n kysyi, haluaisinko toistekin. En uskaltanut vastata jees tarpeeksi nopeasti ja h{n l{hti pettyneen{ pois. Voi ei, nyt en saa en{{! Mit{ voisin tehd{. K{velin syvemm{lle mets{{n mietiskelem{{n. Kun olin tallustellut kymmenisen minuut- tia verkkaista vauhtia, tuli vastaan hirvi. Urossellainen. Onpa komean n{k|inen, ihastelin. Hirvi huomasi ett{ olen v{h{n alla p{in ja kysyi hirve{ll{ kielell{, voisiko h{n auttaa minua mitenk{{n. Kerroin menett{neeni poikayst{v{ni {sken ja haluaisin yh{ 'saada'. Hirvi lupasi auttaa heti. Sanoi ett{ k{yh{n tuohon niin t{{lt{ pesee. Jo toisen kerran t{n{{n!!! En voinut kuin suostua. Hirven otteet olivat aivan toista luokkaa kuin Kuonon! Tunsin itseni v{hint{{n kaksi kertaa tyydyttyneemm{ksi nyt! Hirven munakin oli paljon paksumpi ja se teki niin h|b|{... Sanoin kuitenkin ett{ pit{{ menn{ ennen kuin minua aletaan etsi{, ja jos minut l|ydet{{n t{l- laisista puuhista niin siit{ ei hyv{{ seuraa. Hirvi j{i mets{{n ja palasin pellolle. Muut l|h|iliv{t paskakaso- jen lomassa lis{{ aina v{h{n v{li{ tehden ja uutta m{rehtien. Menin katselemaan kanojen touhuja, ne ovat aivan tuossa vieress{. Siell{ on yksi kukkokin, ahkera sellainen.... Hoidellut melkein jokaisen kanan t{h{n menness{, oikea monopoli... Kukko n{ki minut ja kysyi kuulumisia. Kyselin onko l|yt{nyt yht{{n uutta. Eip{ ol- lut, kaikki oli k{yty keskiarvolla nelj{ kertaa l{pi. Sanoin lei- kill{ni ett{ t{ss{ on yksi vasta kahdella.Kukko ei mik{{n eilisen teeren poika ollut, vaan kysyi, haluaisinko viel{ yhden lis{{!! Kukolta!!! Tollainen ruipelo, no jaa, mit{ voisin h{vit{k{{n. Kukko hihkui onnessaan, ett{ pannaan heti vaan, vaikka olet isoin saalis t{h{n menness{. Takuulla. Sanoin ett{ menn{{n nyt pois t{st{ muiden l{hettyvilt{, t{m{h{n on jo el{imeen sekaantumista. Kukko hypp{si selk{{n ja kuljimme salavihkaa navetan toiselle puolelle, jossa kukaan juuri koskaan k{y. Hein{kin oli metrin korkeaa. Yksi etova kohde t{{ll{ oli: hirmuinen paskakasa. Menin makuulle, jotta kukon olisi helpompi toimia. H{n k{vi heti kimppuun ja ty|nsi kyrp{ns{ sis{{n. Onpa onnettoman pieni, kuin oljenkorsi! Mutta hyv{lt{ se silti tuntui, kun h{n viel{ niin innokkaasti minua nai. Liiankin innokkaasti. En pystynyt pid{ttelem{{n kusilitrojani, vaan ne oli pakko p{{st{{. Juuri samalla hetkell{, kun kukolta olisi tullut, p{{stin hanat auki ja kukko lensi paineen edess{ navetan sein{{n ja p|kertyi siihen. Mit{ sainkaan aikaan! Paras kai h{ipy{ ennen kuin n{hd{{n. Juuri kun olin l{hd|ss{, n{in, kun talonpoika tuli t{nne navetan taakse k{ysi k{dess{. [h, se oli tietysti huomannut ett{ olen v{h{n poissa omalta paikaltani. En voinut menn{ pakoonkaan, siit{ ei olisi tullut mit{{n, koska jalkani ovat sen verran kankeita ett{ h{vi{isin 110 metrin aidat heti tuolle kolmijalkaiselle is{nn{lle. HII! Nyt keksin. Jos se olisi sill{ tuulella, niinkuin on joskus... AMMUUUUUH, mylv{isin niin kovaa kuin taisin. Talonpoika s{ps{hti ja katsoi t{nne p{in. Se ei ollutkaan tullut minua kiinni ottamaan. N{ytin sille per- sett{ni ja kuinka ollakaan, poika tuli luokseni. Se sanoi: "hel- vetti kun k{vi huonosti - piika on kyl{ss{ Lappeenrannassa ja haluaisin panna sit{.". Luuli tietenkin, ett{ en ymm{rt{isi. Hah. Katsoin poikaa silmiin lehm{n viisaalla katseella. Jos iskisin sen... Poika saikin saman aallonpituuden: se alkoi rauhoittele- vasti puhua, ett{ olehan siin{, en tee mit{{n pahaa. Miksi se sitten sitoi takajalkani yhteen? En pannut vastaankaan, kun en tiennyt, olisiko siit{ mit{{n hy|ty{k{{n ollut. Ahaa! Poika otti housunsa pois ja alkoi r{mpytt{{ kyrp{{ns{! K{vin makuulle ja annoin persett{ niin hyvin kuin se oli vain mahdollista. Se ty|nsi elimens{ sis{{n! Hii... Uh uh uh uh uh, in out in out in out in in in out! T{m{h{n on oikea mestari lajissaan! Annoin sopivaa vauhtia vastatahtia niin ett{ kummallakin alkoi olla todella kuu- mat paikat. Talonpoika oli ty|nt{nyt kullinsa pohjaan saakka. Jos tekisin sille pienen pilan... Nousin yl|s seisomaan. Talonpoika h{t{{ntyi eik{ se p{{ssyt irti vaan roikkui mukana ilmassa elimest{{n. L{hdin hurmassa pinkomaan ensin laitumelle. Kaikki muut elikot katselivat ja nauroivat suupielens{ kipe{ksi kun talonpoi- ka oli j{{nyt kiikkiin. Puristin viel{ suolilihaksillani sen elint{ niin ett{ varmasti pysyisi eik{ se saisi vet{m{ll{k{{n sit{ pois. Sain loistotuuman! Menen tuonne kyl{lle... Ripein askelin taivalsin puoli kilometri{ ja saavuin ihmisten ilmoille. H{mm{stys taisi olla melkoinen ihmisten parissa. Ammuin viel{ niin, ett{ jokainen tulisi katsomaan, mist{ on kyse. Nyt ne alkoivat vain nauraa - talonpoika oli punaisena kuin paloauto ja huusi kuin pieni sika: "P{{st{ pois, jumalauta. Saatanan el{in, perkele, tapan sut vittu vittu!". En jaksanut en{{ roikottaa tuota ihmist{ tuolla per{ss{, vaan aloin mietti{ sopivaa loppuhuipennusta. Pakitin kaupan sein{{n kiinni niin, ett{ talon- poika j{i puristuksiin, ja annoin sille kunnon vastatahdit. HEE!! Nyt saa riitt{{, rajansa kaikella. Istahdin ep{tavalliseen asentoon lehmille - kuin koira. Is{nt{ j{i alle, mutta en paina- nut koko painoani sen p{{lle. Sen sijaan tuli paskah{t{. Paskan paine irrotti pojun perseest{ni ja ammuin koko latingin sen p{{lle. Hihiiiihiihihiiihiii..... L{hdin pois v{h{n kauemmaksi ja katsoin mit{ se tekisi. Ei mit{{n - taisi olla v{h{n tyrmis- tynyt...tai nolo. Sill{ ei ollut edes housuja... Nyt se nousi pystyyn. Se k{veli kauppaan. Mit{?? Hui!! Sill{ on haulikko k{dPUM....e.....s........s.pim. ____________________________________ | | | Tella | | Syntyi Jokioisessa 03.05.83. | | Toimi master-lehm{n{ Kivel{n | | maatilalla kaksi vuotta. | | | | Kuoli haulikkoon 02.08.88. | | | | Kaipauksella, Kuono & Kukko. | | | | #### # #### | | # # # # # | | #### # #### | | # # # # | | # # . # . # . | .|__________________________________|. . ####################################. . \.ll\./\\.l/\\.lll/.//.\\\./ll\/l/\\\ . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . -Master'88 Master-tuotteet tulevat osoitteesta: Imagine Mill (SuperBBS) 90-455 1556 25h, v.22bis (2400/1200 bps) Yo Folks! Hele Vii Kou ögen :) 15.9-90 -=Mike=- All Made By My Self Publishing Sex Stories <> ******************************************************************************* Tämä stoori on kirjoitettu toisen henkilön kulmasta minulla ei tässä stoorissa ole muuta tekemistä, kuin kirjoittaa tämä kauhia syntinen stoori (iiks) - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - T E R H I +++++++++++++++ Oli perjantai, kello läheni 15:00aa ja minä läähättäen, kieli pitkänä kohti duunipaikkaani. Sielä näkisin suuren ihastukseni Terhin. Terhi on n.175cm pitkä, pitkät vaaleat hiukset, ja mikä parasta, ihanat rinnat, jotka olivat kiinteät ja sopivasti mahtuivat käteen (Itselläni ei siitä mitasta ollut vielä kokemusta...:) ). Saavuin duuni tasan kello 15:01, argh yksi minuutti myöhässä. Astelin myynti tiskille ja tähystelin josko Terhi olisi näkyvillä. Ei ollut ja sen lisäksi joku fuckin vanha mummeli tuli kyselemään jostain postimerkeistä. Mitä vittua sekin oikein luulee, kaupasta postimerkkejä?!. Käskin mummelia kääntymään jonkin kassan puoleen, jos ne tietäisivät asiasta. Kellon viisarit olivat siirtyneet näyttämään 16:30, eikä Terhistä vilahdustakaan. Voi paska, ajattelin, eihän tästä päivästä tule mitään. Kun olin jo väsäämässä hirttonaruun silmukkaa Terhi tulla tepasteli tiskini ohitse. -Moi,hän sanoi, heh, olen vähän myöhässä. Oh, hän olisi saanut olla vaikka kipeä, kunhan vain olisin saanut puhua hänen kanssaan. -Noo, itsekkin myöhästyin tänään....yhden minuuti. Terhi naurahti iloisesti -Sehän on kauheata, sanoi hän hymyillen. (Olin siinä vaiheessa jo rynnätä tiskin yli, viedä hänet varastoon ja....huh mitä puhelenkaan) Tuli kiusallinen hiljaisuus jota ei kestänyt kovinkaan kauaa, argh, minun oli pakko saada hänet jollain keinolla, mutta miten uskaltaisin ilmaista hänelle mitään. Ehdotin kerran -=Mike=-:lle että hän kirjoittaisi stoorin Terhistä, jonka jälkeen postittaisin sen hänelle nimettömänä :). -Mitäs olet täksi illaksi suunnitellut, kysäsin. -Njaa, en tiedä, kuivun varmaan himassa, tai meen leffaan, Terhi vastasi. -Yksin? Kysyin -Yksin mitä? -Siis, yksinkö leffaan aiot mennä, kysyin ja yriti pitää intoani äänestäni kurissa. -Valitettavasti. JESS! Nyt, iisisti mies, iiisisti, tilaisuutesi on koittanut hoin itselleni. -Jos kestät minua, voisin tulla mukaan erittäin mielelläni, kysyin jo melkein hyppien ja juosten siinä tiskin takana. -Joo!, Terhi vastasi iloinen hymy kasvoillaan, tule vaan, se olis kivaa ja sitten voitas mennä Carrollssiin, jatkoi hän innostuneena. (Innostuneena?! Mitähän minun tunne tilani sitten on?! :) ) -Jipii, sanoin, missä tavataan? -No, odota mua tossa ulko puolella, kun duuni aika loppuu, ok? -Ok, mä tuun siihen, sain vaivoin vastattua. Voi vittu!, olenko happy?!?!?! eeeeen, jes jes jes jes, jiiihaaa!! Elämä on sitten ihanaa. Seuraavat tunnit menivät lentäen, palvelin asiakkaita riehakkaan iloisesti ja käskin paria jätkää jotka tulivat siihe jotain sössöttämään, painua vittuun, jonka ansiosta itse master tuli torumaan minua. Kello tuli sitten työ ajan loppumisen hetkille. Ryntäsin tiskiltä kun hommat oli hoidettu ja menin nopeasti vaihtamaan vaatteitani. Kello oli 21:00 Terhi, kumma kyllä, odottelikin jo minua sielä, missä minun piti odottaa häntä. -Moi! Terhi huusi, kun näki minut. -Moyz, vastasin hänelle, samalla yrittäen rikkoa pikamatkan maailmanennätystä ja juosta hänen luokseen. Miten sinä jo tänne olet ehtinyt, kysyin. -No, kun aamulla tulin niin aikaisin, sain lähteä pikksen aikaisemmin, sanoi hän ja hymyili ilkikurisesti. (Riisuin jo paitaani ja housujani , kiesus että voi olla ihana otus, ajattelin). -Heh, niin, tulit joo, hymyilin takasin. Mikä leffa meidän pitikään mennä katsomaan? Jatkoin. -Die Hard II, ellet ole sitä jo nähnyt. -Oon mä sen jo nähnyt, mutta ei sillä mitään väliä ole. -On sillä, Terhi sanoi, mennään sitten syömään ja sen jälkeen vaikka meille, kun olen viikonlopun yksin himassa. (Olin jo hypätä auton alle siitä fiiliksestä mikä minulla nyt oli) Rollssissa tilasimme kummatkin Big Mealit, ja hiivimme istumaan hämärään nurkkaukseen. Clubit, ranskikset ja Cocis hävisivät suuhuni niin nopeasti, etten itsekkään tajunnut ahmineeni niitä semmoisella kiihkolla, ennenkuin Terhi huomautti minun 'nälästäni'. Kello seisoi jo 22:00, kun astuimme Rollssista ulos. -Mennäänkö me nyt sitten meille? Terhi kysäisi. -No, jos ei mitään muuta keksitä, niin mennään vaan (Olisin voinut jo juosta sinne ). Käskin Terhin viemään, minä seuraisin. Olimme kävelleet muutaman minuutin kun käteni sattui Terhin käteen. Nostin silmiäni ja kohtasin Terhin tutkivat silmät. Glup, otin kiinni hänen kädestään ja sain vastaukseksi hymyn joka oli kaataa minut suoraan ketoon. Niin me sitten tallustelimme käsikädessä heidän asunnollensa. Terhin huone oli todella suuri, siistissä kunnossa, monia julisteita seinällä, joista silmiini pisti Bruce Williksen naama, joka virnisti minulle sillä kuululla Bruce Smileyllä. Istahdin Terhin sängylle, ja mieleeni muistuivat kaikki tämän kaltaisten stoorien jutut, kuinka sitten stoorin sankari kaataa huokailevan tyttösen sänkyyn jne. Tuleekohan minustakin yksi tämmöinen poju ja tullaanko minusta vielä kirjoittamaankin ;). Terhi sitten tuli paikalle, kantaen kahta lasia, joissa oli silmä havaintoni mukaan jotain nestemäistä :). -Mitäs tämä on, kysyin ja maistoin samalla varovasti. -Minun oma speciaalini,Terhi vastasi, Blue Curacoa ja Martellin konjakkia. -Hyvää, sanoin, kun lämmin tunne virtasi sisälläni, aika vahvaa oli, mutta hyvää. -Laitanko jotain soimaan, vai mistä musiikista sä yleensä pidät, Terhi kysyi. No AC/DCstä tällä hetkellä, mutta ei se oikein sovi kuvaan. -No jaa, mitä sitä nyt turhaa musiikkia laittamaan, vastasin. Terhi istahti aivan minuun kiinni, tunsin kuinka lämpö virtasi hänestä minuun. Ajatukseni risteilivät milloin missäkin, en oikein tiennyt mitä tässä nyt pitäisi tehdä. Varovasti kosketin hänen kättään ja otin hänen kätösensä omaani puristaessani sitä samalla. Hänen kätensä laskeutui minun reidelleni silittäen sitä samalla, niin että vaikutus tuntui jo pikku veljessäni, mikä heräsi nytkähtäen eloon. Kiersin vapaan käteni hänen vyötärönsä ympärille ja vedin hänet osittain syliini. Silmämme kohtasivat, emme puhuneet mitään, katselimme toisiamme silmiin. Terhin huulet raottuivat hieman, omat huuleni lähestyivät Terhin huulia, sydämmeni löi muutaman kierroksen yli, ja sitten huulemme kohtasivat. Ensi suudelmamme oli varovainen ja kokeileva, pidimme pienen tauon, huulemme kohtasivat jälleen, tauko, suudelma, märkä ja intohimoinen. Toinen käteni liukui hänen vyötäisiltään alemmaks, kohdaten Terhin kiinteän pakaran. Kaaduin selälleni vetäen samalla Terhin päälleni, nyt molempien käsieni hyväillessä Terhin pehmeitä pakaroitaan. Puristin häntä lantioista tiukasti itseäni vasten, pikku tommin huutaessa jo vapautta. Hitaasti vaatteemme hävisivät, kerta toisensa jälkeen, kunnes olimme alastomia, lukuunottamatta alushousujamme. En saanut katsettani irti hänen rinnoistaan, mitkä sojottivat terhakkaasti eteenpäin, kuin vaatien niiden hyväilemistään. Varovasti laskin käteni hänen rinnoilleen ja aloin hyväilemään niitä. Näykin suullani hänen nännejään, nuolin hänen rintojaan. Terhin käsi löysi tommini, joka sai osan hyväilyistä. Minun sormeni löysivät Terhin märän, lämpimän vaon, jota hinkkasin sormillani, työntäen niitä välillä sisään ja hyiväilin hänen häpyhuuliaan. Terhi laskeutui selälleen, riisuen samalla alushousunsa pois ja minä riisuin omani. Laskeuduin varovasti hänen päälleen hänen ohjatessaan tommini sisäänsä. Tyntö työnnöltä upposin yhä syvemmälle häneen, kunnes olin jo karvojani myöten hänessä kiinni. Aloin hitaat työnnöt ja vedot, joita Terhi myötäili keinuttamalla itseään samaan tahtiin. Verenpaineeni nousi ja orgasmini alkoi lähetä, mutta piti pidättää vielä hetken, kun Terhi ei ollut vielä aivan valmis omaansa. Vedin tommini pois ja hain sormillani hänen vakoansa, jota sitten rupesin hyväilemään. Aikani siinä sormiani pyöriteltyä, tunsin kuinka Terhin vako rupesi supistelemaan. Vedin käteni pois ja ohjasin tommin sisään. Työntö ja perillä oli, Terhi huokaili jo siihen malliin, että hänen orgasminsa tulisi aivan kohta, joten aloin tasaisesti kiihtyvät työnnöt. Nyt se tulee, ajattelin ja lisäsin vauhtia. Siittiöt tulivat paineella, mutta ne kohtasivat elämänsä lopun, törmätessään kumiseen, läpäisemättömään seinään. Pakara lihakseni jäykistyivät orgasmin kourissa. Terhin hengitys katkesi hetkeksi, ja tunsin kuinka tommini joutui puristukseen. Makasimme hetken suudellen toinen toistamme, kun sitten sanoin Terhille meneväni vessaan ottamaan kumin pois päältä, tuntui se sen verran inhottavalle pitää päällä. Terhi hiippaili perässäni vessaan ja hiipi suihkuverhon taakse, minun taistellessani Sultan Gentlemannin kanssa, joka viimein antoi periksi räpsähtäen pois veltostuneen tommini päältä. Heitin kumin vessanpönttöön ja kiipesin Terhin seuraksi suihkuun. Seuraavan aamuna herätessäni, oli olo mitä mainioin Terhi makasi vieressä tapittaen suoraan silmiini. -Huomenta, sanoin, alkaisitsä mun kanssa? Kysyin heti perään. Molemmat tajusimme kysymykseni älyttömyyden ja purskahdimme nauramaan. Ei siihenkään kysymykseen aina sanoja tarvita, ajattelin jälkeenpäin. ------------------------------------------------------------------------------- Tämä texti on kirjoitettu eräälle tyypille, joka on niin tavattoman ihastunut yhteen Terhiin, toivon että tämä antaa rohkeutta seuraavaan toimen piteeseen. Omistettu: James:lle (Taiteilija nimi :) ) T. -=Mike=- Winner Takes It All. Per Aspera Ad Astra. TERO.TXT -------- (c) Master, 1988 All rights reserved. Nimeni on Tero. Asun Hesassa, tietenkin... Kävin viime vuonna yläasteen, ja olen nyt siirtymässä lukioon. Niin, viime vuosi. Silloin minulle tapahtui jotakin. Se alkoi jo ensimmäisenä koulupäivänä. Heti kun koulumme alkoi näin että luokallemme on tullut uusi tyttö. Hänen silmitön kauneutensa sai ruumiini hikoilemaan aina kun jouduin hänen lähelle. Hänen kasvonsa tekivät minuun jo ensisilmäyksellä sellaisen vaikutuksen, että en pysty sitä vieläkään käsittämään muuksi kuin . Hänen hiuksensa olivat vaaleat ja pitkähköt, ja muu ruumis täydellisyyttä hipova. En ollut koskaan aikaisemmin katsellut tyttöjä sillä silmälläm, mutta nyt. Tunsin että jotakin on meneillään. Päivästä toiseen katselin häntä pulpetistani. Hänen nimensä on Kaisa. Kaisa istui kolme riviä minusta oikealle ja kaksi edessä. Näin saatoin jatkuvasti pitää sihtiäni sinne päin suunnattuna. Yritin jatkuvasti miettiä miten saisin hänet, mutta en voinut keksiä mitään: olen luonteeltani niin hiljainen että en uskaltanut mennä sanomaan hänelle mietteitäni. Joka päivä suunnittelin uusia juonia miten päästä häneen, mutta heti jos keksin jotakin kunnollista, se kaatui siihen ettein VOINUT tehdä sitä. Se alkoi harmittamaan minua. Viimein tuli jo kevät. Oli enää viikko koulua. Päätin lujemmin kuin koskaan että ennen lomaa jotakin konkreettista tulisi tapahtumaan. Niinpä torstaina, kun melkein kaikki olivat lähteneet ennen kuviksentunteja pois, menin päätä pahkaa kotiin ja hain kellarista sinne kätkemäni viinapullon. Olin säästänyt sitä pahan päivän varalle, siis juuri tällaiseen. Halusin juoda itseni sen verran humalaan että voisin estottomasti mennä tapaamaan häntä. Otin putkeen puolen litran paukut n. 46 prosenttista ulkomailta tuomaani vodkaa ja tunsin että sain siitä todellista energiaa. Lähdin saman tien ennen kuin sen vaikutus lakkaisi tapaamaan Kaisaa. Tiesin vain hänen katuosoitteensa, en taloa. Siinä se virhe olikin. Puoli tuntia oikeaa taloa etsittyäni luovutin ja menin soittamaan puhelinkopista. Sain tungettua markan sisään vapisevin käsin ja väänsin numeron. Kaisan äiti tuli vastaamaan. Hän sanoi että Kaisa ei ollut tullut vielä koulusta, pääsee kolmelta. Voi helvetti! Se ei lintsannutkaan sieltä! Lähdin hirveällä vauhdilla polkemaan kouluun. Ostin matkalta kioskilta vielä yhden jaffapullon että voisin saada alkoholinhajuni hengityksestä hälvenemään. Join sitä samalla kun poljin lievää ylämäkeä koulun 'parkkipaikoille'. Tunnit olivat juuri loppuneet. Nyt oli ollut hyppytunti, koska kukaan ei ollut mennyt saksan sijaisemme tunneille. Ja seuraava tunti oli kuvista. Vein pyörän telineisiin ja kävelin ensin tapaamaan paria meidän luokkalaista jätkää,jotka ottivat aurinkoa nurmi- kolla. Äh, ei heistä mitään saa irti, ne ovat täysin juntteja. Olin juonut sen jaffan loppuun ja sanoin heille että katsokaas miten hienosti heitän tämän tonne roskiin. Roskis oli yli 15 metrin päässä,mutta se ei tuntunut haittaavan minua laisinkaan. Olinkohan lievässä humalassa... Pullo läjähti asfalttiin, tosin melko lähelle, vain puolen metrin päähän. Mutta ei siis tarpeeksi lähelle. Ikkunassa juuri pahasti ollut maikkojen hirviö näki koko tapahtuman ja jouduin keräämään koko sirpalesadon oikeaan paikkaan. Hän kävi jo ihmettelemään miten kiroilin opettajalle ja kävelin sinikäyrää pitkin, mutta ei sanonut mitään. Nyt etsimään Kaisaa! Menin kuviksenluokan eten ja näin täysin sattumalta että Kaisa tuli wessasta. Aah, olin tuulikaapissa, hänen PITI tulla luokseni. Ja tulihan hän. Mutta juuri silloin paikalle tuli yksi meidän- luokkalainen jätkä joka pilasi suunnitelmani kertoa asiani Kaisalle Minun oli pakko olla hiljaa, ja katsoa vain kuinka Kaisa lipui ohitseni. Katsoin hänen peräänsä (persettä???) ja kiroilin sille jätkälle sydämeni pohjasta. Menin sisälle Kaisan lähet- tyville, mutta taas harmikseni tyttöparvi ehti väliin. En voinut. Se oli kummankin parhaaksi, puolustauduin itselleni valehdellen. Ennen tunnin alkua menin sanomaan maikalle että mun pitää mennä aivan kohta lääkäriin. Minun oli PAKKO mennä tekemään toinen suunnitelma. No niin tunti alkoi nyt. Mitä helvettiä me tehdään: jotakin kolmiuloitteista piirrosta paperille - siirtoa. Ei todellakaan kiinnostanut, eikä olisi kynä edes pysynyt kädessä. Keinuin tuolillani ja katselin herkeämättä Kaisaa. Hän oli huomannut tämän ja aina välistä minusta tuntui kuin hän hymyilisi minulle. Mutta taas toisesta välistä ei. Päätin ottaa hatkat ja lähdin pulpeteista tukea ottaen ovelle. Hymyilin varmuuden vuoksi vielä maikalle ja vilkutin Kaisalle. Muut tietysti luulivat että koko luokalle. Mutta ainoastaan hänelle. Hän katsoi minua ja nauroi perääni. Ei pilkalla, vaan jotenkin unohtumattomasti. Sain siitä taas lisää elinvoimaa ja muutenkin pahasta päässeenä poljin kotiin. En keksinyt mitään kunnollista, en viitsinyt enää mennä Kaisan kotiinkaan. ----- Tiistai ----- Oli tullut jo päättäripäivä. Ja saisimme todistukset aivan hetkisen kuluttua. Tässä ei ollut todellakaan liikaa aikaa loman alkuun. Mutta nyt olin selvä, enkä pystynyt taaskaan tapani mukaan tekemään mitään radikaalia. Todistukset saatuani kysyin häneltä numeroita, siinä kaikki. Mutta silloin keksin: teen kirjeen! Lähdin heti takaisin kotiin ja avasin PC:ni hurisemaan. Aah, mitähän tästä tuleekaan.: Hello Kaisa! Oikeastaan tämä olisi pitänyt tehdä jo vuosi sitten mutta eipä ole tullut saatua aikaan. Sanon heti suoraan että olen ihastunut Sinuun. Olet ainoa tyttö jota olen koskaan katsellut. En voisi enää elää ilman Sinua. Mutta aina kun olen yrittänyt tehdä tätä, tulee murtamaton suo- jakenttäsi vastaan ja se pakottaa minut perääntymään. Vain kirje pystyy sen murtamaan. Haluaisin tavata Sinut mahdollisimman nopeasti, heti kun saat tämän. Soita minulle, numeroni on 883222. Milloin tapaamme? Ensi viikolla? With the greatest love to You, Tero. Tässä referaatti siitä. Lisäksi laitoin ympärille sydämiä että oikein iskisi sydämeen. Lähdin heti viemään sitä postilaatikkoon. 1.8 markkaa, huh mikä hinta postarista! Ei ole kuin 42 penniä bokseissa, ja saa tehdä niin paljon kuin haluaa... ---- Ensi viikon maanantai ---- Olin ollut odottamassa puhelimen ääressä jo viisi päivää. Ja nousin taas aamulla päivystämään, jos Kaisa vaikkapa soittaisi. Kello 11 se tapahtui! Hän soitti! Tervehdin häntä vapautuneesti ja todella iloisena. Puhelimme aluksi kaikkea yleistä, miten menee ja sään lämpimyydestä. Vihdoin Kaisa sanoi soittavansa juuri sen kirjeen takia. Hän sanoi: "Niin, olen itsekin ajatellut aivan samaa sinusta. Mutta en ole koskaan uskaltanut sanoa sitä.". Meinasin räjähtää pelkästä onnesta! Sanoin että tavataan HETI. Se kävi Kaisalle mainosti. Tapaisimme 10 minuutin kuluttua torinkulmalla. Otin pyöräni ja lähdin taas polkemaan sitä. En polkenut liian kovaa, silloin olisin ollut hengästynyt! Tulin paikalle ennen Kaisaa. Hänkin tuli parissa minuutissa. Sanoin hänelle että mentäisiin puhumaan johonkin rauhalliseen paikkaan, missä kukaan tuttu ei pääsisi häiritsemään. Pyöräilimme yhtä hiekkatietä ja saavuimme sellaiseen paikkaan, jota ympäröivät tiheät koivikot ja liikennettä ei juurikaan ollut. Ainoa joka oli, oli yksi 80-vuotias mummeli... Menimme heti asiaan. Kaisa ei tuntunut enää yhtään niin saavuttamattomalta, hänen suojakenttänsä oli haihtunut jonnekin. Ajattelin että toivottovasti se toimii kuin selektiivinen aurinkofiltteri... Kerroin Kaisalle kaikki kommellukseni, miten olin yrittänyt häntä saavuttaa ja että kaikki yritykseni puhua hänen kanssaan ennen johtuivat ainoastaan ihastumisestani häneen. Hän ei aluksi voinut edes uskoa, mitä kaikkea olin tehnyt, puhumattakaan siitä humalassa kouluun - jutusta. Ei sillä väliä. Meillä ei ollut ketään kotona, ei ainakaan pitänyt olla. Tein varmuuden vuoksi vielä koesoiton. Kukaan ei vastannut. Sanoin että mennään meille, siellä voimme toden teolla hoitaa asiamme kuntoon. Niin lähdimme taas pyöräilemään. Saavuimme talollemme muutaman minuutin päästä. Tunsin kuinka pikku 'kalleni' alkoi muistuttaa että on nälkä... Tunne levisi nopeasti joka puolelle ruumiiseeni ja sai aikaan valtavan lämmönnousun. Olimme päässeet ulko-ovellemme. Avasin sen ja näytin aluksi PC:täni. Kerroin kuinka olin sillä tehnyt kirjeen ym. Kaisa alkoi innostua tietokoneisiin ja tässä vaiheessa ymmärsin lopettaa: en halunnut hänestä pesunkestävää hakkeria vaan heilan itselleni. Niinpä ohjasin hänet huoneeseeni ja laitoin mankkaani soimaan kasetin, josta tuli kappale 'Shot in the dark'. Se on mielikappaleitani, vaikka onkin jo vanha. Otin mukavan makuuasennon sängylläni ja sanoin Kaisalle että tulee tähän eteeni istumaan - tai makaamaan. Hän päätti ensin valita pelkän istumisen. Kiedoin oikean käteni hänen ympärilleen ettei hän millään pääsisi karkuun... Mikä tunne siitä levisi! En ollut voinut edes kuvitella miten hyvältä se tuntuisi! Aloin silitellä häntä ja puhuimme läheisesti kaikkea tähän sopivaa. 'Sä oot ihana', jäi melkein ainoana mieleeni. Nyt aloin vetää Kaisaa puoleeni, hän ei yrittänytkään vastustella. Puolen minuutin kuluttua makasimme vierekkäin sängylläni. Olin ties kuinka monta kertaa ajatellut tällaista, mutta nyt se oli TOTTA! Kaikki meni ainakin vielä suunnitelmieni mukaan. Aloin hivellä hänen ihanan näköisiä rintojaan ja tunsin niiden voimakkat muodot, etenkin big eyes tuntuivat kuin sulavan käsiini. Kaisa oli myös ottanut minusta kiinni. Nyt olisi me paikka. Katsoin Kaisaa syvälle silmiin. Hän tuntui tajuavan mitä ajattelen. Vein huuleni avattuina häntä kohti ja aloitimme suudelmamme. Painauduimme lujemmin toisiamme vasten ja vein käteni kuin luonnostaan Kaisan haaroihin. Aloin hipelöimään siellä ja se tuntui kiihottavan Kaisaa: hän alkoi vuorostaan itse käsitellä elimiäni. Olin ratketa jo viiden sekunnin jälkeen! Oli pakko tehdä 'aselepo'. Jatkoimme 'vain' suutelulla ja sitä kesti melkein viisi minuuttia. Lopetimme melkein yhtä aikaa. Katsoin uudelleen Kaisaa, hän tuntui sulaneen täysin. Sanoin että laitan verhot kiinni niin tulee tunnelmallisempaa. Se sopi. Sammutin vielä valotkin. Sanoin Kaisalle mitään sanomatta mitä tulisimme nyt tekemään. Ehdotin että ottaisimme kumpikin aina yhden vaatteen pois vuorollaan. Toinen saisi päättää minkä toinen ottaa. Arvoimme kumpi aloittaa: hävisin! Kaisa sanoi että ottaisin ensiksi paitani. No, kuumahan tässä oli muutenin, mikäs siinä. Sanoin saman hänelle. Nyt minulta lähtivät housut. Tunsin kuinka pulssini kiihtyi hirmuisella vauhdilla sitä mukaa kun alushousuni suurenivat ja vaativat lisää elintilaa... Sanoin Kaisalle että hänkin ottaa housunsa pois. Aah, paljasta pintaa näkyi jo vaikka kuinka paljon, mutta ei mitään KONKREETTISTA. Tosin olin tyytyväinen jo nyt näkemääni. Nyt minulta lähtivät sukat. Huh, ei ollut kuin housut jäljellä... Kaisalla oli vielä vaikka mitä! Sanoin että hän voisi paljastaa rintansa. Puoli sekuntia empien hän heitti rintsikkansa seinän nurkkaan. OOOOOOOOOHHHHH!!! Ihastelin täysin halti- oituneena sitä näkyä! Muta mutta: Housut pois, kuulin. Tunsin kuinka korvani alkoivat punottaa. Mitään ei ollut tehtävissä. Otin otteen housuista ja repäisin ne hitaasti pois. Munani repesi täyteen mittaansa ja suorastaan puhkui tyytyväisyyttä että oli päässyt vapaalle jalalle. Kaisa katseli silmä kovana löydöstään. Sanoin suoran että hänkin ottaa housunsa pois. Aaahh, Kaisalta paljastui uskomattoman vetävän näköinen karvapesä, johon halusin heti mennä. Hän otti vielä sukkans kin ja Aloin sit en lähentyä häntä. Ensiksi munani kosketti hänen pilluaan täysin kivikovalla kyrvälläni. Kosketus teki saman vaikutuksen kuin kuseminen sähköpaimeneen! Se tuntui taivaalliselta! Minulta melkein meinasi jo tulla, mutta hillitsin itseni kaikin tavoin ja sain pidäteltyä lastiani parempaan paikkaan. Kiedoin käteni Kaisan ympärille ja otin hyvän otteen hänen perseestään. Se tuntui entistäkin paremmalta. Ja vielä suutelu. Sen hetken muistan ikuisesti! Vein Kaisan sänkyyni makaamaan. Hän meni vatsalleen ja sanoi että oli syönyt pillereitä siitä asti kun oli alkanutkin epäilemään että olen rakastunut häneen. Mikä säkä voi meikällä ollakaan! Kaisa levitti jalkansa ja paneuduin päälle. Työnsin kyrpäni siitä lujasti kiinni pitäen Kaisan uumeniin ja aloin runkkaamaan häntä. Kaisa löysi sopivan vastatahdin ja se tehosti tapahtuman tehon vähintään kaksinkertaiSeksi. Tunsin että panokset ovat täysin ladattuja. Enää hetki, roiskis!! Limat lensivät tajuttoman lähtökiihdytyksen saatuaan Kaisan vagunaan. Mutta paine ei laskenut, ei tippaakaan. Pumppasin kaiken sisään ja vasta sitten helpotuin ja rentouduin Kaisan päälle. Vedin elimeni ulos ja huokaisin tyydyttyneenä Kaisalle. Makasimme vierekkäin puoli tuntia. Sitten muistin että mutsi tuleekin aivan näillä hetkillä himaan. Nyt tuli kiire! Etsimme vaatteet ja toisiamme auttaen puimme päälle. Kun ulko-ovi jo avautui, laitoin vielä vyötäni kiinni. Kaisa kampasi hiuksiaan että näyttäisi kauniimmalta ja vähemmän sängyssä piehtaroineelta. Mutta ehdimme! Esittelin ylpeänä mutsilleni Kaisan ja he saivat heti jutun lentämään. Mutta sanoin että voisimme mennä ulos vielä vaikka syömään. Ja niin lähdimme kävelemään kohti maan aurinkoisinta tulevaisuutta. Huh! Tuo juttu tuli tapani mukaan täysin tyhjästä putkeen kirjoittaen. But mikäs siinä.... ** farewell ** TESSA.TXT (c) Stinde 1991 --------- --------------- Tessa, luokkamme isorintaisin kimma, on todeeeeeellllaa kaunis, kiwa, sexy ja niin edespSin. Kerran erSSllS oppitunnilla, juuri sillS, jolla sain ekan stondikseni joskus seiskalla, hSn nojasi (istuu muuten vieressSni, tietysti) taaksepSin tuolissaan, niin ettS rinnat, -liivit ja nSnnit erottuivat paidan, ohuen sellaisen tSllS kertaa ,( oli jo kevSt kai menossa, tai se muutenvaan piti kireistS, ohuista ja seksikkSistS vaatteista) lSvitse. Olin jo aivan lSSpSllSSn tuohon uskomattoman rintavaan ja persevSSn naaraaseen, jos niin voi sanoa. Sitten erSSn disen jSlkeen tuli tilaisuus pSSstS niille, eli hyppSSn suoraan siihen vaiheeseen kun olimme jo sen huoneessa. Eli Tessa istui T-paidassa sSngyllSSn, huoneen pienestS koosta johtuen ei ollut kuin 1 tuoli, ja senkin olin minS saanut perseeni alle.Tessa oli tuloni takia vaihtanut shortsit normaalien Levisten sijaan, ja hSnen reitensS olivat ihanat, ja niitS katsellessa koko homma alkoi, eli kysyin ujosti, "SaanxmS vShSn koskee noita sun reisii?" -No koske nyt, poika, kuului vastauxsexi. Ja aloin hieromaan niitS, ne olivat SANOINKUVAAMATTOMAN ihanat reidet, edes pornolehdistS en nSin kovaa tyydytystS ole saanut. Sitten tein jotain odottamatonta, revin shortsit alas (Tessan ikS muuten 15), ja samalla nSytti menevSn alushousutkin, ja tessan karvap÷heikk÷ oli aivan uskomaton,,IHANA!!!! Ty÷nsin sormeni sinne heti, ja se oli jo ihan mSrkS. Otin omatkin housuni pois, ja tessa otti T-paidan pois, ja aloin itse (jo naked) ottamaan rintaliivejS ollen ihan kiinni Tessassa. Sain ne pois, ja Tessan rinnat olivat AIVAN mielett÷mSn isot, ja noin kookkaita nSnnejS rintoihin nShden en ollut kuumimmissani (ja mSrimmissS) pSivS (ja y÷-) unissa osannut aavistaakaan. Tessa oli alasti, samoin minS. KSvimme hSnen sSngylleen, ja pSStimme aloittaa 69-asennolla, eli sain pillun naamaani, ja koska Tessa oli "pSSllS" oleva osapuoli, tissit (kuten jo mainitsin), erittSin ISOT sellaiset, oikeat meijeri lollot, roikkuivat ylhSSltS munaani melko lShellS. jA ty÷nsin kieleni Tessan pilluun, nuolin hSpiksiS ja vaginaa. (no, ainakin jotenkuten) :-) Lopetimme tSmSn kuitenkin heti alkuunsa, halusin nimittSin kiihottua ja saada orkkuni juuri sillS tavalla, josta eniten kiihottuisin, ja se oli tSnSSn (huh!) se, ettS Tessa nousi seisomaan, ja esitteli minulle vartaloaan. Istuin itse sSngyllS, ja vSlillS sain Tessan toisen Tissin (no okei, pienellS:tissin) suuhuni, ja kun hSn py÷ritti lanteitaan ja takamustaan, olin erittSin vShSllS saada orkun, hinkkaamalla munaani.. Ja lopulta se tuli. AAH! OOH! UUH! IIH! Ja puolentoista kymmeniminuuttisen (mikSs yksikk÷ se nyt sitten on..?) panimme oikein kunnolla, halusin katsos vaan ensin saada sen orkun tuolla tavalla...Ja siitS ehkS sitten lisSS TESSA2.TXT:issS, koska Tessasta todella juttua riittSS, koska se on niin SAATANAN SEXY KIMMA, 15-VUOTIAAX!! Juuh, ja hSn on todella olemassa, mutta mulle varattu, sore..:-) --------------------------------------------------------------------------- Tutustu my÷s seuraaviin teini-ikSisten poikien tyydytys-apu-stooreihin: PUSIKKO.TXT 17-kesSnen kimma mSrSssS T-paidassa ottaa suihin TEINIT.TXT Kasiluokkalainen kimuli tulee ja panee kaupan takahuon. MAIJAWC.TXT Tutustun Maijan rintoihin ja perseeseen koulussa, WC:ssS. WEMPPAUS.TXT ItsetyydytSn, kaavakuvin munastani, ajatellen Tessaa yms. ---------------------------------------------------------------------------- (c) Stinde 1991. All rights reserved. 12.06.1991 To Live or Not To Live, That's A Stupid Question. 2.3-91 -=Mike=- All Made By My Slef Publishing Other Stories <> ************************************************************************** SOMETHING TO THINK ====================== Well, hiippailin juuri suihkusta, missä ajatukseni rupesivat vaeltamaan vetisiä teitään. Rupesin mietiskelemään sitä, kun kaikki ovat aina niin huolissaan siitä ettei heillä ole poika/kimmafrendiä jonka kainalossa makaisi, pitäisi hauskaa ja kertoisi huoliansa. Oma mielipiteeni asiasta on seuraava (toivottavasti kukaan ei suutu): Minä en ainakaan olisi valmis luopumaan itsestäni jonkun toisen takia (kimman), en halua sitoa itseäni mihinkään, koska haluan tehdä juuri sitä mitä haluan ilman että mikään estää tai kyselee syitä. En halua tuntea mitään 'pakollisia' velvoitteita toista kohtaan. Kunhan tästä kasvan ja hidastan tahtiani, niin olen valmis vakavampaan suhteeseen, mutta nuoruuteni haluan elää täysillä ilman mitään suhteita, mitkä saattaisivat lopahtaa surullisesti ja josta jäisi ikävä mieli. Siispä kysymys kaikille teille jotka huokailevat poika/jätkäkaverin perään: Haluatteko te sitoutua, luopua omasta ajastanne ? En väitä että vakavat suhteet nuorempana tai vanhempana olisi tuomittuja tai pahoja, hyvähän se vaan on, mutta kantakoot sitten kortensa kekoon ja pitäköön suhdetta yllä, eikä heit seuraavana päivänä katkaise suhdetta tai itse joudu jätetyksi. Miksi ei voisi olla esim. pelkkä kaveri ? Minun ja yhden kimman suhde on kaverillinen, ilman mitään vakavampaa melskettä. Käymme joskus syömässä, puhumme puhelimessa tai olemme vain kaksisteen. Minusta tuommoinen suhde on parempi kuin suhteet jotka voivat kolahtaa karille pienistäkin syistä. Kaveri suhde liene kestävämpi kuin tuommoinen alatsä mun kaa hommeli. Kaverille on paljon helpompaa kertoa kaikki huolensa ja kaveri ymmärtää yleensä paremmin, koska kaverihan on yleensä enemmän kuin 1-2vuoden takaisia ystäviä. No, anyway, unohdetaan tuo mietiskely ja otetaan seuraava askel. Whadda 'Bout itsemurhan ajattelu + mahdollinen teko ?. Minusta helkutin hyvä aihe pohtia, kun itsekkin olen moisen ajan kokenut kun ajattelin itsaria joka ikinen ilta kun kaikki tuntui menevän päin vittua. Tuolloin olin 14v, eli murrosiän kriisi sanoisin :), mutta sekin aika meni ohi ja tulin tulokseen, että itsari on heikon pakotie omasta muka kurjasta elämästä. Kun on kuunnellut joidenkin itsari puheita ja ongelmia, minua rupeaa oikeastaan säälittämään heidän asenteensa tai heikkoutensa, mitäpä jos he ajattelisivat muita ihmisiä. Varmasti monilla on vielä pahempia ongelmia kuin heillä, ilman että he ajattelevat elämänsä päättämistä, vaan he jatkavat eteenpäin. Tietenkin itsareita tehdään, ei siinä mitään, mutta ei se minusta ole mikään järkevä pakotie, muttei silti mikään tuomittava teko, josta joutuu jonnekkin saatanan laitoshoitoon tarkkailtavaksi, onhan ihmisellä tiettävästi oikeus päättää omasta elämästään ? Jos itsarin yrittäminen johtaa laitoshoitoon, niin miksi ei sitten kaikkia tupakoivia ihmisiä laiteta laitoshoitoon, koska onhan tupakointi terveydelle vaarallista ja voi aiheuttaa kuoleman. Jopa jalankulkijat voitaisiin sulkea pehmustettuun selliin, kun hehän voivat tapattaa itsensä vaarallisen liikenteen keskellä. Ja seuraava aiheisto. Alkoholin käyttö. Nuoret jotka käyttävät alkoholia pitääkseen hauskaa, ovat minusta ok ja onhan se hyvä että heillä on kivaa, mutta on aika sääli että jotkut käyttävät jumaltenjuoman vaikutusta muihin tarkoituksiin, kuten ujoutensa poistamiseen, murheisiin jne. Ujoutta (Estojen) poistaminen alkoholin avulla liene aika helppoa, mutta ei minua ainakaan sytyttäisi mikään kimma joka tulee pienessä sievässä minulle jotain höpisemään siitä kuinka kiva jätkä olen :) (tämä varmaan tuttua monelle), vaan mielummin yritän saada jotain ulos ujosta typykästä kun katsoa perseet olalla inisevää oliota jolla ei ole tuontaivaallista tajua mitä itse höpisee ja on sitten seuraavana päivänä nolona siitä mitä on tehnyt. Kun alkoa käytetään murheiden poistamiseen, on ihminen heikko, eikä pysty ilman alkoholin lieventävää vaikutusta kestämään omia murheitaan, vaan pettää itseään peittämällä ne juomalla itsensä känniin. Tähän voisi samalla ottaa huumeet mukaan. Huumeiden käyttöä tulisi osittain laillistaa ja antaa ihmisten sitä käyttää. Ei sitä riippuvaiseksi tule jos on vähänkään järkeä päässä. Eiväthän huumeet sinänsä vaarallisia ole, mutta niiden käyttäjät (Väärinkäyttäjät) tekevät niistä semmoisia. Esim mitä ihmettä nyt on jonkun marin polttaminen kun sitä ei paljoa polta ? Aivan yhtä suuri rikos minusta kuin tupakoiminen. Tietyt huumeet tietenkin ovat semmoisia mitä ei mielestäni saisi tehdä muihin tarkoituksiin kuin lääketieteellisiin (LSD ja muuta laboratorio huumeet). Kuten alkoholi, huumeetkin auttavat heikkoja selviytymään pulmistaan hitaasti itsensä tappaen, mutta jos huumeita käytetään järkevästi ja tietoisesti siitä mitä se tekee, niin tuskinpa se on sen kummempaa kun ryyppääminen, koska elimistöstähän poistuu huumeiden ainesosat suhteellisen nopeasti. Loppuksi haluaisin vain tälle vanhemmistolle sanoa sen, että nuorille pitäisi antaa mahdollisuus kokeilla kaikkea mitä haluavat ja valita sitten oman tiensä. Itse valitsin tupakoimattomuuden, juomattomuuden ja huumeettomuuden. En tarkoita ettenkö joskus vetäisi röökin kaksi ja maistelisi alkoja, mutta mikään vakituinen uuseri en ole. Nämä edellä mainitsemani jutut ovat siis MINUN OMIA MIELIPITEITÄ joita ei kannata pitää minään ehdottomana raamattuna, mutta tuolta voi löytyä jotain viisastakin :) . -------------------------------------------------------------------------- I Wish To Dedicate This Little Tale to : Jump Down Of The Roof *** Shy Girlie *** Guitar Player ...Hope You Don't Mind... T. -=Mike=- All Made By My Self Publishing Is The Trademark of Mike's . TIINASEX.TXT - - - - - - - - - - - - - - - - (c) Horny (tm) 1992 - - - - - - - - - - - - - - - - Tekstiä saa levittää vain elektronisesti, eikä tekstiä saa muuttaa mitenkään, korkeintaan skandeja voi laittaa kuntoon, jos ne eivät ole kunnossa. Tekstin julkaisusta ei saa periä mitään maksua, eikä hyötyä muutenkaan taloudellisesti. Oli aivan tavallinen tiistaiaamu ja ensimmäinen tunti oli juuri alkanut. (hooh) Luokallamme on eräs Tiina, jota juuri tsekkailen 'sillä silmällä'. Tiina yllättäen kääntyy taaksepäin ja näkee kun tuijotan hänen persettään. En heti tiedosta Tiinan katsetta, vaan katson persettä muutaman sekunnin, kunnes äkkiä säpsähdän Tiinan katsellessa minua. Katseemme kohtaavat, ja huomaan kuinka Tiinan silmäkulmassa on pieni vilke. Katsekontaktimme katkeaa, kun opettaja sanoo Tiinalle : "Tiina, käännypäs oikein päin." Ajattelen että pääsimpähän tukalasta tilanteesta, ja pääsen ihailemaan kuinka Tiinan perse keikkuilee koulun tuolilla. Tiina katsahtaa vielä uudelleen opettajan kehoituksesta huolimatta ja jälleen olen katselemassa Tiinaa... Tiina kääntyy oikein päin, ja alkaakin pyllistellä minun suuntaani todella kiimaisen näköisenä, minulla alkaakin yhtäkkiä seistä todella mahtavasti, kun Tiinan perse keikkuu siinä edessäni olevassa pulpetissa niin ihanasti. Minun on pakko vapauttaa farkkujeni vankina oleva muna, joten avaan huomaamattomasti leviksien napit ja päästän vaikeuksissa olleen kaluni vapauteen. Tiinan kiinteä perse on mahtavan näköinen tiukissa leviksissä, kun hän pyllistelee minulle. Kun matematiikan tunnilla ollaan, niin Tiina tietenkin haluaa päästä taululle laskemaan tulleita kotitehtäviä. Hän nousee seisomaan ja työntää persettään aivan naamani eteen, ja kysyy muka jotain opettajalta ja tutkii vielä kirjasta jotain, ennenkuin menee tekemään tehtävää. Kaluni on kovana kuin kivi, ja ajattelen, että menisi jo Tiina tuosta pois, ettei minulta tulisi tunnilla. Lopulta Tiina menee tekemään taululle tehtävän, hänen kiinteä perseensä pomppii todella mahtavasti, kun hän ensin pyyhkii taulua. Lopulta tehtävä on tehty ja Tiina kääntyy luokkaan päin tullakseen paikalleen. Katsomme toisiamme silmiin, ja huomaan kiiman syttyneen hänenkin silmissään. Tuntia on jäljellä enää muutama minuutti, ja pian nekin ovat ohi. Tiinalla ei ole tapana rynnätä ulos, kuten kaikki muut tekevät, joten ajattelen mennä Tiinan vauhtia ulos. Juuri kun olen menossa luokan ovesta ulos, Tiina yllättäen sipaisee kädellään leviksieni etumusta, ja kalu ponnahtaa jälleen terhakkaasti pystyyn. Opettajakin kiiruhtaa opettajienhuoneeseen, ja käytävä on tyhjä, meitä lukuun- ottamatta. Tiina sanoo yhtäkkiä: "Anna mulle!" Minä olen koko ajan halunnut päästä nussimaan Tiinaa, joten mietin kuumeisesti paikkaa, johon voisimme mennä. Sitten keksin! "Mennään 'Kisun' luokse" sanon Tiinalle, ja hän suostuu ilomielin tarjoukseen. 'Kisu' on Tiinan yksi kaveri, ja hänkin on yhtä mahtavan näköinen, hänen hieman pienempi perse, jossa vako tulee hyvin esille saa kaluni sykkimään entistä enemmän. Pian lähdemme ulos, ja Tiina kävelee edellä, kun en tiedä missä 'Kisu' asuu Hän kenties haluaa kävellä edellä siksikin, että voin ihailla edessä keikkuvaa persettä. 'Kisu' on samassa koulussa, mutta rinnakkaisluokalla ja lintsailee aika usein. Hän on tänäänkin 'linellä', joten toivomme hartaasti, että hän olisi kotona. Pian olemmekin talon pihassa, ja Tiina sanoo : "Täällä Kisu asuu." Hän painaa ovikelloa, ja pian 'Kisu' avaakin oven, ja hämmästyy tosi paljon. :) Tiina sanoo 'Kisulle' : "Nyt meillä on tosi iso kalu käytettävissä." Kisu katsoo minua, ja pullottavaa etumustani ja hymyilee ja nuolaisee huuliaan. "Tulkaa nyt sisään.", hän sanoo. Me menemme sisään ja 'Kisu' sanoo, että mentäisiin saunaan. Ajattelen, että vieläkö tässä pitäisi saunan lämpiämistä odotella, mutta sauna onkin kuulemma jo lämmin. Nythän minulla on kaksi tosi kiihkeää naarasta, ajattelen seuratessani takkahuoneeseen meneviä tyttöjä. He alkavat heti riisua vaatteitaan, ja alan itsekin riisua vaatteitani. Saan vaatteeni todella nopeasti päältäni, ja tytöt tuntuvan strippaavan, kun he hitaasti poistavat vaatteitaan... Tiinalla on hieman suuremmat rinnat kuin Kisulla, ja Tiinan karvoitus on vaalea. Kisu taas on tumma, ja perse on todella kiinteä. Kun tytöt ovat myöskin aivan nakuina, he alkavat tutkiskella minua... 15-senttinen kaluni tuntuu kiinnostavan tyttöjä erityisesti, Tiina alkaa hivellä pussejani, se tuntuu taivaalliselta. Sanon yhtäkkiä tytöille, että mentäisiin jo saunan puolelle, niin sitten voitaisiin aloittaa kunnolla... Menimme äkkiä saunan lauteille, saunassa oli himmeä valaistus, ja tunnelma olisi kyllä ollut korkealla ilman valaistustakin. ;-) Tytöt käskivät minun mennä selälleni lauteille, että he pääsisivät käsittelemään minua oikein kunnolla. Menin selälleni ja tunsin kuinka neljä kättä alkoi työskennellä kaluni kimpussa. Tunsin kuinka verisuonet olivat pullistuneet kalussani, kun Kisu otti terskani kuumaan suuhunsa. Hän leikitteli terskallani lipoen sitä kielellään, välillä hän otti sen kokonaan suuhunsa tehden muutamia runkkaavia liikkeitä. Nyt kaluni oli todellisessa juhlakunnossa. Olimme Tiinan kanssa suudelleet koko ajan, mutta nyt alkoi kaikilla himot olla niin suuret, että nousin ylös, sanoin :"Nyt haluan jo painaa jompaakumpaa." Tytöt olivat hyviä kavereita, joten he päättivät että Tiina saa ensin, koska Kisu oli äsken saanut leikitellä kalullani. Tiina meni eläimelliseen asentoon pyllistäen minulle, hän oli polvillaan lauteilla ja minä aloin nuolla hänen turpeaa rakoansa. Työnsin kieleni kuumaan reikään, ja Tiina ulahti kieleni lipoessa häntä. Vähän ajan päästä Otin kalustani kiinni ja ohjasin terskani Tiinan rakoa kohti. Nyt kaluni oli häpyhuulilla ja työnsin hitaasti kulliani syvemmälle. Tiina ynisi tyytyväisenä kun vetelin hitaasti kulliani edestakaisin Tiinan reiässä. Minulla alkoi olla sellainen olo, että pitäisi pitää pientä taukoa. Tytöt suostuivat siihen, ja päätimme että pesisimme toisiamme, että voisimme nuolla paremmin. Menimme suihkuun kaikki kolme ja ajattelin aloittaa Kisusta. Kisu alkoi juuri sormeilla Tiinan värkkiä, ja minä aloin nuoleskella Kisua, joka ulahti heti koskiessani häntä todella kiimaisesti. Tiina halusi hyväillä minua, ja hän alkoikin hieroa ensin vatsaani ja meni sitten alaspäin kulliani kohden. Äkkiä hän työnsi pillunesteisen liukkaan sormensa suoraan persereikääni! Minulta oli tulla heti, se tuntui todella mahtavalta, en olisi uskonut, mutta siltä se tuntui. Hetken päästä ajattelin että kullini jaksaisi taas painaa, joten kellistin Tiinan kylpyhuoneen lattialle ja survaisin kaluni Tiinan liukkaaseen vakoon. "Aaaahh, pane kovaa, anna kullia oikein reilusti", Tiina ynisi. Ja minä poika painoin, pian Tiina alkoi täristä ja ulista ja häneltä tuli. Lämpimät pillunesteet valuivat Tiinan ihanasta reiästä kun vedin kullini hitaasti ulos. Itse en ollut vielä saanut, joten painoin Kisun kovakouraisesti polvilleen ja aloin panna häntä takaapäin, Kisun rako oli todella kireä ja se kiristyi entisestään kun hän nojasi hiemankin eteenpäin. Oooh ooh oooh!, Kisu sai äänneltyä, mutta puhua hän ei kiimaltaan pystynyt. Liukastin sormeni suussani ja työnsin sen hitaasti Kisun ylempään reikään, hän ynähti raukeasti kuin pieni kissa, kisu ja tunsin kuinka pillu reagoi perseessä olevaan sormeeni, kaluni puristui entistä tiukemman lihan puristuksiin ja pian alkoi tuntua siltä, että minulta tulisi. Kisulta alkoi kuitenkin tulla ennemmin, joten pyöräytin hänet selällensä ja ruiskin spermani hänen rinnoilleen. Tiinankin halut alkoivat taas palata ja tytöt alkoivat ahnaasti nuoleskella tosi väsynyttä melaani. :P Olin aivan poikki, mutta tyttöjen kiivas nuoleskelu kyllä tuntui hyvältä. Tiina kysyi: "Millonkas otetaan uusiksi ?" Vastasin, että vaikka tänä iltana, jos te vain haluatte. Kisu sanoi: "Meidän porukat on etelässä, joten jääkää meille" Ajattelin, että voinhan jäädäkin, ja siitäkös tytöt ilahtuivat. Saunoimme saunomisemme loppuun, ja menimme katselemaan videoita. Olin juuri saanut kaveriltani yhden pornofilmin lainaksi, ja muistin sen laukussani, joten heitin sen pyörimään ja.... Se onkin sitten ihan toinen tarina. :) Toivottavasti tykkäsitte tästä. Horny'92 TIRED.TXT ========= (c) Master Miner, joulukuussa 1989 All rights reserved. Nuokun duunituolissa, yritän saada lämpenevät käteni miellyttävään paikkaan lepäämään. Pää haluaa kaatua vasemmalle puolelle, mutta se repsahtaakin oikealle. Jalka nousee väistämättä myös tuolille koukkuun, toinen jää turvattomana lattialle kylmenemään. Tietokoneen hurina muuttuu korvissa sitä mukaa, kun alan haukotella. Puutuneisuus tuntuu jo oikeassa jalassa, mutta muutan sen mielessäni rentoutuneisuudeksi. Käsien hermoradat saavat vaikutteita myös matkalla, lihakset muistuttavat tykyttävästä olostaan tekemällä sormet veltoiksi. Kaukana kuuluva puhe puuroutuu korvissani, valot himmenevät silmissäni. Tuoli alkaa tuntua liian kovalta ja epämukavalta. Haluan mennä makaamaan, vaikka pöydälle. Ei ole sohvaa tai sänkyä lähellä, tulee huono olo. Jalka nousee pöydälle. Haukotuttaa taas, syvästi. Pää keikkuu hitaasti puolelta toiselle, se yrittää etsiä parasta paikkaa itselleen, kuitenkin itsensä pettäen. Tyynyä ei ole takana, eikä päänojaa. Kaikenkaikkiaan on ihanan raukea olo, vain väärässä paikassa ja väärään aikaan. -Master_Miner- Olipa kerran pikkuinen tonttu, jolla oli tapana käydä joka kuukauden ensimmäinen päivä läheisessä pikkukaupungissa, jos- sa hän sitten toimitteli asioitaan. Kaupungissa asui myöskin ilkeä pankkiporho Pösölä, joka oli suuresti mieltynyt pikku tontun käyttämään maksuvälineeseen, eli pikkuisiin kultahip- puihin, joita tonttu kantoi vyöllään olevassa pikkuisessa pussissa. Eräänä kauniina päivänä, joka sattumoisin oli kuukauden en- simmäinen, tonttu oli astelemassa kohden kaupunkia, pikkuinen pussi vyöllään. Hän oli juuri saanut kaupungin näköpiiriinsä, kun hänen kimppuunsa hyökkäsi suuri lauma metsän ryöväri ryökäleitä, jotka uhkasivat ryöstää pikku tontun rahallisen varallisuuden. Tätä pikku tonttu ei voinut sallia, vaan alkoi urheasti puolustaa omaisuuttaan taskustaan kaivamallaan link- kuveitsellä. Hetken ryövärit pakoilivat, kunnes keksivät ha- kea metsästä itselleen karahkot kädenjatkeiksi. Tonttu alkoi olla jo kovin ahtaalla, eikä toivonkipinääkään ollut näkyvis- sä tässä urhoollisessa taistelusssa ylivoimaista vihollista vastaan. Tapahtui ihme, kuin jumalaisen käden johdattelemana paikalle saapui metsästäjä, joka todellisuudessa oli Conan barbaari. Metsästäjä otti nuolen selästään, asetti sen jän- teelle ja ampui. Nuoli lävisti suurimman ryövärin otsan tul- lakseen ulos takaraivon kohdalta, osuakseen uudestaan hieman pienikokoisemman ryövärin hattuun. Tästä agressiivisesta toi- minnasta roistot hiukan häkeltyivät ja pakenivat metsään. Metsästäjä kysyi heti paikalle tultuaan tontulta, josko tämä olisi jotenkin loukkaantuntu ryöväreiden käsittelyssä, johon tonttu omaan verkkaiseen puhetyyliinsä vastasi: "Eipä minulle juuri mitään käynyt lukuun ottamatta paria mustelmaa, ruhjou- tunutta kyynerpäätä, viiltynyttä kämmmentä, taikka menettyä korvaa, toisaalta on tuo käsikin häiritsevästi katkennut, ei muuten, mutta kun tuo luunpää törröttää läpi nahkasta, ja vuotaa hieman". Metsästäjä oli kovin onnellinen tontun puo- lesta, kun tämä oli niin vähin vaurioin selvinnyt. Nyt met- sästäjä saattoi tontun kaupunkiin, ja lupasi auttaa asioiden myöhemmässäkin selvittelyssä, sillä metsästäjä oli löytänyt johtolangan johtaja ryövärin raadon taskusta. Se oli pieni pergamentinpala, jolle oli kirjoitettu: "Ottakaa tontun kulta ja tuokaa minulle, niin saatte palkkion. Allekirjoitus pan- kinjohtaja Pösölä". Tämä lappunen oli metsästäjän mielestä riittävä todiste pankinjohtajaa vastaan, ja niinpä hän meni- kin tämän kotiin ja tappoi kylmäverisesti koko johtajan pois päiviltä, siirtäen hänet autuaamille pankkimarkkinoille. Niin onnellisesti päättyi pankinjohtajan elämä. Ottakaa opiksenne, ja älkää tehkö huorin. :-) (C) Jack Lee 1990 AD __________________________________________ | TORO.TXT | | ________ |__ | |__ | (c) Master Miner. All rights reserved. |__ | Aihe: 30.03.1990 klo 08 uneni. |__ ____________________________________________ __________________________________________ Nukuin heräävän Masterin unta. Kuulin jo kaukaisesti, kuinka ihmiset palloilivat ympäriläni, vaikka en heihin suurempaa huomiota kiinnittänytkään. Oikeastaan minun olisi pitänyt kiinnittää. Huomasin olevani alasti, peiton alla kuitenkin. Ajattelin, mitä ihmiset pitäisivät, jos nyt minut näkisivät. Avasin varovasti silmäni. Olin ostoskeskuksessa kaupan ison lasioven vieressä jollakin pöydänkorkuisella kapealla sängyllä nukkumassa. Vieressäni oli valtaisa ihmisvirta, mutta monikaan ei kiinnittänyt minuun mitään erikoista huomiota. Näin oikealla puolella lattialla kassin, joka tiemmä kuuluisi minulle. Katselin uudestaan ihmi- siä. Vasemmalla puolella muutaman metrin päässä minusta seisoi kolmen tytön ryhmä, he vilkuilivat minua. Ilmeisesti jokaiselle oli käynyt selväksi, että minulla ei ollut vaatteita päällä, vaan piilottelin peiton alla. Kun aloin nousta varovasti, yksi tytöistä hipsi toiselle puolelle minua tarkastelemaan. Huomasin hänet, jolloin tyttö kipitti nopeasti takaisin ryhmäänsä kauhiasti hihittäen. He kaikki tuijottivat minua. Minä tuijotin heitä. Löysin alushousuni ja huterasti revin ne päälleni. Ennen sitä oli jokainen noista tytöistä kyllä ehtinyt nähdä kiihottavan paljaan ihoni. En välittänyt. Kun nousin sängyn viereen farkkuja jalkaan nostamaan, tuli välillemme jo puhekontakti. Rumin tytöistä aloitti: - Mä haluan naida sun kanssas. - Jaa. No, ota housut pois, sanoin ilmeettömästi. Oikeastaan inhosin ajatustakin. Toinen tyttö tuli väliin. Hän oli hyvännäköinen, vaalean- ruskeahiuksinen arviolta 15-vuotias tyttö, jolla oli Millan kokoiset rinnat (Petäjistölle, Karille, Jannelle, Mikalle, Mikalle, Mikalle, Oskulle ym. teille huomio: varmaan tiedättekin?). - Nai mun kanssa, jooko. Sun on pakko. - Ota housut pois, ei kai sua vaatteet päällä? - Eii, mennään johonkin muualle, jooko? Tässä vaiheessa keskustelua väliimme tuli vanhahko nais- ihminen, joka näytti aivan erityisen närkästyneeltä. Välittämättä hänestä laitoin puin vaatteet päälle mahdol- lisimman pitkittelevästi. Näin kaverini, joka tuli Torosta. Hän odotti minun menevän hänen luokseen vastak- kaiseen suuntaan. Otin tyttöä kädestä kiinni ja hävisimme ihmismassaan entiselle kaverille selkää näyttäen. Vaelsimme muutaman minuutin rullaportaat ylös ja alas, sitten olimme kilometrin päässä asuinalueella. Roskisten vie- ressä oli iso vesisänky. Tyttö hyppäsi sängylle, mutta hän ei jostakin syystä pudonnutkaan ilmalennostaan sängylle, vaan ti- pahti laidan yli maahan. Menin heti hänen peräänsä ja päätimme ryömiä pikkukivien turmelemalta hiekkatieltä nurmikolle. Nyt oli vielä yksi tekninen seikka, nimittäin naisimmeko vaatteet päällä vai alasti. - Täällä voi olla silti joku, naidaan kengät jalassa? Ja mä tuun niin märäksi muuten, että otetaan housutkin pois... - Oletko neitsyt? - Een, kerran olen tätä aikaisemmin saanut... - Tunnetko mut? - Kai Masterin nyt jokainen tuntee! - Hö. Tyttö meni makuulleen, minä hänen päälleen. Työnsin seisovan elimeni hänen emättimeensä ja kävimme puuhaan tosissaan. Hän oli todellakin aivan märkä, paikat litisivät. Liikehdinnän jatkuessa jonkin tovin tunsin voimistuvan mielihyvän tunnetta. Tyttö oli aivan kiimassa ja juuri silloin minäkin sain orgasmin. Hän näytti niin onnelliselta, niinpä minäkin päätin olla. Yritin katsoa, miksi nurmikko oli muuttunut allamme asfaltik- si. Arvaamatta olimme joutuneet makuullemme keskelle ostoskeskusta. Ihmiset olivat talloa meidät. Nousimme nopeasti pystyyn. Katsoin vielä tyttöä. Hän näytti niin tutulta, mutta en millään saanut hänen nimeään selville. Oliko hän Kaapon pikkusisko? Miksi hän tunsi minut? Ajatukset haihtuivat nopeasti. Tiesin nyt olevani unessa. Ihmettelin, miten olin saanut äsken orgasmin. Tunsin koko ruumiillani, että olin yksin sängyssä. Nostin kättäni, mutta nukkuvana se ei noussut pääni alta. Katsoin vielä ympäröivää maisemaa, mutta seisoin yksin keskellä väentungosta Tapiolan keskustassa lähellä leikkihevosia. Nukahdin uuteen uneen joutuen sisälle Pirumaahan tukkimaan valkoisella kivijauholla pohjatonta reikää joenpohjassa. Putosin reikään itsekin sen pirun tönäistyä minua ja jouduin autuaammille metsästysmaille Seura- saareen värivikaisia kanoja lutkulla metsästämään. -Master'90 Master / Master Miner -tekstit tulevat osoitteesta: Imagine Mill 90-455 1556 / V.22 bis / auki aina Leader: Master Miner _______________________________________________________ | UNITALO.TXT | | =========== |__ | |__ | (c) Master Miner, 01.02.1990. All rights reserved |__ | |__ | Teksti pohjautuu vahvasti helmikuun ensimmäiseen |__ | uneeni. Henkilöiden nimet voisin sanoa, mutta |__ | sanaleikit ovat hauskempia. |__ _________________________________________________________ _______________________________________________________ Istutin uusia menuja mädän kalan hajusta tuohtuneeseen purkkiini. Kuulin, kun joku tuntematon ihminen tunkeutui pu- nertavaan huoneeseeni. Oli vähän hämärää, enkä saattanut erot- taa henkilöstä muuta, kuin että hän oli melko lyhyt, rumannä- köinen ja hieman tukevahko nuorehko alienin näköinen luumupää. Vierelleni istahti kadonneesta sylistäni varaton kaksoisolen- toni, jonka nimi muuttui Ileksi. Ile aisti vaaran. Luumupää, joka tuntui jostakin tutulta, sanoi viiltävän rauhallisella äänellä hämmästyneille kasvoilleni, että meidän olisi lähdet- tävä mukaan. Hän ei edes koskettanut minua, kun tunsin vastus- tamattoman vetovoiman kohti ulko-ovea. Me matkasimme. Purkki jäi odottamaan soittajia hämärään yksinäisyyteensä. Ile oli jännittynyt, minä taas närkästynyt pakottavasta voi- masta. Tuo luumupää olikin vanha tuttuni Rykkö Nemo, joka oli muuttunut helvetissä pahuuden lähettilääksi. Hän ohjasi meitä katseellaan kohti tuntematonta, en nähnyt ympärilläni mitään järkevää tai tuttua maamerkkiä. Sitten pysähdyimme hirveän korkean kerrostalon rapun eteen. Rykkö avasi oven. Lensimme sisään. Ennen kuin huomasin mitään, olimme ylim- mässä kerroksessa. Rykkö avasi taas oven asuntoonsa, jonka päättelin olevan asunnon. Ile meni ensiksi eteiseen. Rykkö vahti, että menisimme sisään. Kun olin minäkin päässyt kynnyk- sen toiselle puolelle, läjäytti Rykkö oven kiinni, otatti meiltä kengät pois ja laittoi koneistettuun vaatenaulakkoon takkini ja mikä pahempaa, käsineeni. Emme päässeet siksi ulko- ovesta pois millään. Kauhu olisi hiipinyt mieleeni, mutta olin yhä loukattu ja vihainen. Ajattelin yhtä mittaa, mitä helvettiä tämä tarkoit- ti. Eteinen oli sysimusta, mutta toisissa huoneissa oli jo valoa. Rykkö näytti meille ensin tekoystävällisellä naamalla monitoria, josta hän vakoili purkkini tapahtumia. Sisällä oli Leino Maukkarinen, joku tuntematon kuulumattomuus. Painoin nappia ja se lensi ulos. Rykkö vimmastui ja painoi meidät is- tumaan Voimallaan. Hän alkoi pakahtuneen rikollisen tavoin selittää. - Olette täällä vankejani, ette pääse mihinkään ilman lupaani. Ulos ette luonnollisesti pääse enää koskaan. Mihinkään ei saa koskea, kaikki on erikseen kiellettyä. En tajunnut luumupään taka-ajatusta. Avasin viattomana pääni. - MIKSI? - Koska... olen tehnyt zubrakonediittia, eikä minulla ole va- raa maksaa enää raaka-ainekustannuksia. Olette siksi vankei- na, pantteina. Jos minä lähden täältä pois, ette ikinä näe päivänvaloa muualta kuin ikkunasta. Velkojat tulevat tänne oitis, jos teen lisätilauksen. Silloin olette mennyttä. Olin vähän sekaisin ja selityksen epäloogisuudet tuntuivat minusta aivan tavallisilta. Olimme siis suoraan sanoen kusessa. Rykkö paneutui purkkini käyttäjien häiritsemiseen. Ile is- tui epätoivoisen näköisenä mustalla nahkaisella tuolilla, minä taas vilkuilin joka puolelle ja etsin ideaa pakosuunnitelmaan. Kun en saanut sommitelluksi mitään idearikkaita kombinaatioi- ta, tein ratkaisuni - yllätyspakoyritys. Menin eteiseen varovasti, Rykkö ei huomannut minua. Etsin kenkäni, löysin ne. Otin Ilenkin kengät vasempaan käteeni, jotta saisin ne ulos huoneistosta edes porraskäytävään. Kat- soin vaatenaulakkoa. Se sulki tehokkaasti mekanismillaan ulko- oven. Rykkö alkoi Ilen viittailujen mukaan huomata minun kato- amiseni. Iskin rystyseni verisellä voimalla vaatenaulakkoauto- maatin oveen. Ovi läjähti epämiellyttävän kovalla äänellä lat- tialle. Puskin olkapäällä ovea. Se aukeni onnekseni ja kaatui porraskäytävään. Meitä oli peloteltu enemmän kuin rahkeet oli- sivat tosiasiassa riittäneet. Heitin Ilen takin portaikkoon kenkien kanssa ja laitoin käsineeni nopeasti taskuun. Rykkö huusi vimmatusti ja hyökkäsi perääni. En ehtinyt lähteä mat- kaan vielä, kun hän oli jo metrin päässä minusta. Salamanno- peasti päätin käyttää kerrankin väkivaltaa. Nyrkki osui huudon säestyksellä Rykön nenään, josta alkoi vuotaa verta. Hän hor- jahti taaksepäin, jolloin lähdin pakoon. Näin hänen voimakkaan ruumiinsa, joka oli kuin paholaisen mielikuvista otettu. Talossa oli ainakin 20 kerrosta. Portaikoissa juokseminen olisi ollut liian hidasta, niinpä otin toisella kädellä kiinni kaiteesta ja annoin itseni kiepahtaa ilmassa eteenpäin, jotta voisin ottaa alempana uuden otteen ja taas lentää alaspäin. Rykkö oli peloissani parempi tässä lajissa ja pinnistin kaik- keni voidakseni pitää hänet edes samalla etäisyydellä - neljän metrin päässä. Hän huusi hillittömästi valimoiden nimiä, jotka olivat hänen velkojiaan. Ranskalaisia nimiäkin kuulin, mutta ne liittyivät taiteeseen. Kiepauttelin itseäni hullusti ja huomasin pääseväni jo alimpaan kerrokseen. Hyökkäsin ulko-oven lasin läpi ja juoksin edessä olevan talon taakse. Rykkö ei tullutkaan perääni. Hän tilasi uusia raaka-aineita, jolloin talon ovet ja ikkunat alkoivat sulkeutua. Huusin täysillä Ilelle, että tämä tulisi nopeasti alas, kun vielä voisi. Häntä ei näkynyt missään. Olin sekaisin. Rykkö näyttäytyi hetken päästä samaisen talon pihalla. Huu- sin hänelle, että vangitsisin hänet vielä, eikä hän pääsisi karkuun. Sain ilkkuvia vastauksia Ilen kohtalosta, mutta en välittänyt puheissani siitä. Juoksin takaisin hämärästä pii- lostani kerrostalon pihalle ja näin, kuinka Ile oli joutunut talon vangiksi - sen ovet olivat täysin umpinaisia, eikä siinä ollut enää ikkunoitakaan. Vihani yltyi. Huusin kovemmin kuin koskaan aikaisemmin keuhkoni tyhjäksi: - PERKELEEEEEEEE!! Huuto kaikui edessä olevasta talosta takaisin ja kaiku jat- kui epäluonnollisen pitkän aikaa. Kylmät värisykset lihottivat reisiäni ja kylkiluitani, jotka muuttuivat lämpimiksi sydämen hakatessa yhtä kovaa kuin halkoja. Rykkö Nemo oli kadonnut huudon jälkeen. Katsoin taaksepäin taloa, joka äsken oli vielä ollut Ilen vankila. Se oli muuttunut normaaliksi. Huohahdin taaksepäin veivaamaan hammasraattaallista veivipyörääni kohti kalpeata auringonnousua. Ihmisenä oli aika kohta herätä. -Master'90 Master / Master Miner -tekstit tulevat osoitteesta: Imagine Mill 90-455 1556 / V.22 bis / auki aina Leader: Master Miner Vappu.txt (c) Master -88 All rights reserved. T{m{ tarinan pohjana ovat viime vapun tapahtumat. Kaikki oleellinen, mik{ tapahtui, on mukana, ja lis{sin johonkin viel{ pient{ extraa, ett{ kiinnostus ei putoaisi alle mil- joonan. Juttu on alusta hiukan l|ys{, mutta koittakaa kest{{. Suunnittelin tulevaa vappua alkon hinnastoa selaillessani. En oikein tiennyt, mit{ sielt{ oikein etsin, kaiketi alko- holittomia hedelm{viinej{. Olin laittanut listaan jo kolme mesiviini{ (hyv{{!), 15 lonkkaa ja kori A:ta. Ei, en suun- nitellut mit{{n yleisi{ kemuja, meinasin vain, ett{ pit{isi olla tarpeeksi, ettei aivan selv{ksi j{isi. Soitin Maijalle, ja h{n tuli mukaani 'ev{it{' hakemaan. Alkon edess{ n{in ison liudan ipanoita, jotka kerj{siv{t jokaiselta potentiaalisesta alkossa k{vij{lt{ viinapullon hakua. Itse en sellaiseen ryhdy, raitis vappu on paras vappu - lausetta mietiskellen. Lasku oli aivan mukavan suuruinen, mutta vappuhan on vain kerran vuodessa, joten ei se niin suurelta tuntunut, kuin ehk{ kaukopuhelut t{h{n roskaboksiin (huom. lis{ys.). L{hdimme parkkitalosta hyvin mielin, Maija olisi varma saalis... Koitti lauantai. Maija tuli luokseni jo puolelta p{ivin. Ei sit{ juopottelua viel{ silloin viitsinyt toden teolla aloittaa, vaan kuivahkosti otimme aurinkoa parvekkeella. Kello kolmen aikoihin ei pinna en{{ kest{nyt katsoa tuota el{m{n vett{, vaan oli pakko maistaa v{h{n. No otetaan viel{ toinenkin, viel{ kolmaskin lonk- ka,janohan t{ss{ oli auringon 'paahteessa' tullut. Naureskelimme iloisina kaikelle, mit{ vain sanoimme. Kohta k{vi Maijakin aivan ylivoimaiSeksi vain katsella, pitih{n h{nt{ v{h{n hyv{ill{ ja muutenkin parempi k{ytt{{ hyv{ksi kuin j{tt{{ k{ytt{m{tt{. Au- rinko osoitti viel{ l{mp|s{teit{{n ja aloimme ottaa sit{ tehok- kaammin,eli suuremmalla paljaalla pinta-alalla. Erityisesti Maija oli ilmiselv{sti rusketuksen tarpeessa, joten otin h{nen ohuen sinisen paitansa varovasti pois.Nuoleskelin kitalakeani katselles- sani noita t{ydellisen n{k|isi{ juuri sopivan kokoisia pallukuita. [h, pitih{n niidenkin saada aurinkoa, ajattelin. Sellaiset valkeat raidathan ovat vain ruman n{k|isi{. Otin itselt{nikin paidan pois, tasapuolisuuden nimiss{. Aloimme l{mmet{ toisiimme ja koskettelin noita jumalallisen n{k|isi{ - ja kokoisia rintoja. Maija hihitteli hilpe{n{ eik{ yritellytk{{n estell{. Tunsin, kuinka hyv{nolontunne riensi sis{ll{ni aina kaukaisimpaan kolkkaani saakka ja kuinka housujen pid{ttelem{ elimeni halusi jatkuvasti uutta elintilaa. Maija huomasi sykkeen munissani kiihtyv{n, ja h{n alkoi hitaasti riisua housujani pois. Keskeytin hieromishommani, ja katsoin hy- v{ksyv{sti Maijaan, joka oli saanut minulta jo vy|n irti ja yh{ innokkaammin edellisist{ kerroista kokeneena tiesi mit{ l|yt{isi etsinn|ill{{n. H{nen hennot k{tens{ koskivat kullejani niin kii- hottavasti, ett{ siittimeni meinasi revet{. AEAAUUHH!! Minun piti itsekin saada kosketella Maijan karvaista pillua, joten kiskoin h{nenkin vaaleat housunsa pois ja samalla l{htiv{t muutkin vaat- teet. Kumpikin oli alasti siin{ parvekkeen s{ngyll{ ja pitiv{t seuraa toistensa alap{ille. Otin toisella k{dell{ kiinni Maijan perseest{ ja toisella h{nen karvoistaan. Tungin kolme sormeani vittuunsa niin pitk{lle, ett{ olisin voinut tuntea ne etupuo- lelta toisella k{dell{ni. Sitten py|rittelin sormia ja hinkka- sin niit{ edes takaisin. Maija oli niin kiihottunut, ett{ h{nen silmist{{n pystyi lukemaan, mit{ h{n koki. Maijalla oli vaikut- tava ote elimest{ni, joka oli aikeissa p{{st{{ limat pihalle ennen aikojaan. Tuntui niin sika-hyv{lt{. En en{{ voinut kest{{ paineita, vaan minun oli pakko ottaa Maijan k{si pois kohtees- taan. Min{kin lopetin viel{ hyv{n s{{n aikana. Istuimme vierek- k{in heng{stynein{, mutta niin onnellisina kaikesta. Kello oli tullut jo kuuteen, joten lopetimme auringonoton ja puimme p{{l- lemme. Viimeisen tunnin aikana olimme juoneet Mesiviinipullon tyhj{ksi ja janoon olimme kitanneet A:ta (Lapin Kulta) kumpikin nelj{ pulloa. Pieni nousuhumala alkoikin jo vaikuttaa toimintoi- himme. L{hdimme ulos k{velem{{n ja Maijan pyynn|st{ l{hdimme satamaan laivoja katsomaan. Mieless{ k{vi jo, ett{ astuisimme laivaan, mutta suuri punainen li jo l{htenyt. Maija kantoi k{silaukussaan kahta j{ljell{ olevaa Mesiviini{, joten eih{n h{nt{ voinut ylikuormittaa. Meid{n kummankin askeleet olivat jo hieman horjuvia, ja k{velimme l{hinn{ sinik{yr{{ pitkin. Yri- timme keksi{, mihin voisimme menn{. Maija sanoi tiet{v{ns{ yhdet bileet l{hist|ll{. Suuntasimme matkamme sinne. Parin kilo- metrin k{velyn palkaksi p{{simmekin sis{lle. Paikka oli t{ynn{ v{ke{, pieneen kaksioon oli ahtautunut l{hes 30 henkil|{. Koska kaikki olivat aivan k{nniss{, en tuntenut viihtyv{ni siell{, vaan l{hdimme pois. K{velimme rantaan ja joimme lis{{ Mett{. Istahdimme ison puun alle nurmikolle lep{{m{{n ja tietenkin rakastelemaan. Maija oli syliss{ni suloisen n{k|isen{, melkoisen humalassa. Ilta alkoi h{m{rty{,mutta oli kuitenkin viel{ l{mmin. Puhuimme hiljaa toisillemme ja silittelin Maijan hiuksia. Yritin piristytt{{ Maijaa, joka oli v{h{n v{synyt, ja painoin molemmat k{teni h{nen raajoihinsa, ja annoin v{h{n elvytt{v{{ hierontaa. Jo k{vi l{mpenem{{n! N. 2 minuutin p{{st{ olimme kumpikin t{ydes- s{ vireess{. K{vin riisumaan Maijaa ja itse{ni malttamattomana. Tunsin taas, kuinka kuuma liekki poltteli vatsaani. Vaikka kau- pungissa oltiin, ei l{hist|ll{ n{kynyt ket{{n. Joten hommiin vaan! Paneuduimme makuuasentoon vaatteittemme p{{lle, ajattele- vaisena olin laittanut ne Maijan takia siihen. Maija oli vastaan- ottovalmiina. K{vin her{ttelem{{n kulliani ottamalla sen k{sitte- lyyn kummallakin k{dell{ni. Hetken p{{st{ painauduin Maijaan ja tunsin, kuinka koko ruumiini hermosoluja pisteli.Tungin penikseni Maijan vuorten v{liin. Puristin h{net tiukemmin kiinni minuun, etenkin keskikohdalta.Jo tuntui kuinka virtaukset vahvistuivat ja j{nnite kasvoi. J{nnitin vatsalihaksiani syd{meni kyllyydest{. Paine ylitti sietorajan. Limat pursuivat ulos kuin alkur{j{hdys. Koin el{m{ni yhdynn{n! Olo oli niin hyv{ ett{, painauduin yh{ lujemmin Maijaan. Helpotti niin tavattomasti. Hyv{ tavaton... Tuntui kuin olisimme olleet ainoat ihmiset maan p{{ll{, kunnes tunsin, ett{ selk{{ni t|n{istiin. Se oli poliisiset{, jonka oli pit{nyt n{hd{ koko tapahtuma.Helvetin helvetti, kiroilin itsek- seni ja nousin pystyyn.Se rupinaama valitti, ett{ toimemme olivat laittomia yleisell{ paikalla. Hiillyin sen puheeseen niin ett{ potkaisin poliisiset{{ munille niin kovaa kuin jaksoin. Kuului parahdus, joka kaikui koko kaupungissa. Maija oli n{hnyt sen ja ehdotti, ett{ olisi paras ottaa hatkat. Ei siin{ mik{{n kiire ollut pukiessa, se paskanaama kieriskeli jalkak{yt{v{ll{ jalat ristiss{ kirosanoja viljellen. H{ivyimme paikalta kuitenkin ennen kuin se runkku ukko oli p{{ssyt jaloilleen ja suuntasimme kulkumme kohti tulevaa seikkailua. VITTU.TXT (c) Raaka Panija, 1991 AD Moi, m{ olen 16-vuotias poika, m{ olen samalla luokalla Mian kanssa. Olen aina haaveillut p{{st{ s{ngyyn panemaan Miaa. T{n{{n olikin erikoinen p{iv{. Heti, kun itsen{isyysjuhla oli ohi, menin Mian luokse ja kysin, haluaako h{n naida mun(an!) kanssa. Heh, tied{tteh{n, ett{ tytt| oli v{h{n vaikeena, mutta m{ olin kovana. No, tytt| sitten suostui ja me l{hdettiin d|s{ll{ ajamaan meille, meill{ nimitt{in ei olisi ket{{n kotona viel{ ainakaan kolmeen tuntiin, kotiv{ki tulisi vasta joskus illalla kotiin. Asetin tyt|n s{ngylle sel{lleen makaamaan ja riisuin h{nen mustat trikoohousunsa yhdeksi mytyksi. Mytty putosi suoraan s{ngyn alle. Otin loputkin vaatteet pois ja huomasin, ett{ kyrp{ oli tosi j{ykk{n{. Otin s{ngyn alta kaksi nahkahihnaa ja sidoin Mian k{det s{ngyntolppiin kiinni. Tytt| alkoi huutaa, mutta en antanut periksi. Ty|nsin tosi kovan kyrp{ni Mian sis{lle m{rk{{n em{ttimeen ja sain orgasmin. Vedin peniksen pois Mian ihanasta karvapehkosta, nuolin karvat puhtaiksi ja sujautin vet{ytyneen elimeni takaisin housuihin. Hain takkahuoneesta kuuman makkarakepin ja pistin sen suoraan tyt|n pilluun. Sihahti kivasti, te varmaan tied{ttekin? Tytt| parkui ja sain melkein uuden orgasmin pelk{st{ mielihyv{st{. Sitten sidoin viel{ tyt|n jalatkin yhteen ja laitoin Mian joulupukin lahjas{kkiin. Kannoin tyt|n ulos roskikseen ja n{in, kuinka roskisauto vei roskat ja Mian pois. Se varmaan luuli sit{ roskaksi. T{m{ tapahtui 5 vuotta sitten ja olen ajatellut t{t{ monta kertaa vuosien varrella. Tyydytt{k{{ is{nne. WANTS.TXT ..Halut.txt.. (c) Master, 22-26.06.1989 T{ll{ kertaa (eth{n ole ikin{ n{hnyt yht{{n aikaisempia tekstej{ni?) 'filosofoin' ihmisten perushalusta, yhtymisen halusta. Lainausmerkit siksi, ett{ kirjoittaja olen min{. [l{ v{lit{ seuraavastam kappaleesta, se ei kuulu tekstiin. Halusin kirjoittaa jotakin vain, mit{ mieleen tulee. Seuraavanlaista teksti{ voisi kirjoittaa milloin tahansa: "Run through your fingers to the light of your future." Paha asia maailmassa on olla olemassa, vaikka ei haluaisi. Pahempi asia on, ett{ on rakastunut, vaikka ei haluaisi. Pahin asia on, ett{ toinen rakastaa sinua, etk{ voi tehd{ sille mit{{n. Ja viel{ kun kukaan ei kuuntele, j{{ vain heng{stym{{n omiin tuskiinsa, jotka lopulta r{j{ytt{v{t mielen korjaamattomaan itses{{liin. ... mutta olen noin jo kirjoittanut. Kiitos kest{misest{. Nyt alkaa itse tulikoe. El{m{mme tarkoitus lienee toisen sukupuolen etsiminen t{st{ maailmasta. Sill{ pysymme maailmassa olemassa, se on p{{m{{r{mme. Ajattele t{t{ p{{m{{r{{: miehen pit{{ ajaa takaa naisia, jotta h{n voisi kitua naisen kanssa lopun ik{{ns{. Onko t{ss{ mit{{n j{rke{? Ei, sanoo lauseesta innostunut lukija. Silti siin{ on hitunen j{rke{. Siin{ on niin paljon j{rke{, ett{ on omaa itsekkyytt{ ajatella parempia p{{m{{ri{. Miksi olemme olemassa t{{ll{? Paremminkin voisin kysy{, MITEN olemme olemassa. El{m{n tarkoitusta on pohdittu jo liian monissa yhteyksiss{, jos haluaa saada siit{ selon, kannattaa el{{ oma el{m{ns{ ja l|yt{{ siit{ tarkoitus. Mit{ ihminen on? Osa maailmaa vain, ei yht{{n mit{{n muuta, jos ei oteta huomioon ihmisen itsekkyydest{ l{htevi{ kaikuja: olemme t{{ll{ hallitaksemme koko maailmankaikkeutta, olemme ainoita {lyllisi{ olentoja ja sit{ rataa. Samalla olemme siis {lytt|mimpi{kin. Jos luonto leikkii tai pelaa meill{, ei se varmasti hyv{{ hyvyyt{{n ole antanut 'miehuutta' ja 'sit{' naiselle. On niill{ todellakin t{rke{{ k{ytt|{ - se, ett{ olemme t{{ll{ olemassa kauemmin, kuin yhden sukupolven ajan... Me vain pid{mme hauskaa, miehet eiv{t raiskaa miehi{ vaan naisten tarkoituksen. Ihmiset ovat nautinnonkipeit{. He haluavat tehd{ olonsa mahdollisimman hyv{ksi, useimmiten keinolla mill{ hyv{ns{. Huumeista viis, mutta t{m{ yhtyminen kyll{. Yhtyminen on tehty nautinnolliseksi, jotta haluaisimme tehd{ sen. Koska teemme sen, me olemme t{{ll{ viel{ seuraavankin sukupolven ajan, ainakin. Yhtymisen tarkoitus on saada j{lkel{inen. Sen tarkoitus ei ole tuottaa ainoastaan hetken mielihyv{{ ja tyydytyst{, ainakaan luonto ei niin sit{ suunnitellut. V{{rist{mme el{m{n perustoiminnon statuksen. Nyky{{n vapaan seksin aikana ensimm{inen yhdynt{ suoritetaan entist{ aikaisemmin. Viel{ 50 vuotta sitten ei tullut kuuloonkaan, ett{ 12-vuotias tytt| tai poika menee s{nkyyn. 50 vuotta sitten ei yleens{ seksist{k{{n saanut puhua. Kun tytt| tuli murrosik{{n ja h{n ihmetteli h{pykarvojaan, mennen sitten {idilt{{n h{diss{{n kyselem{{n, mik{ on vialla, {iti sanoi vain, ett{ mene nurkkaan h{pe{m{{n ja ole hiljaa. Jos yhdynn{n tarkoitus on el{m{n jatkaminen, miksi on niin yleist{ olla s{ngyss{ reilusti alle 17-vuotiaana? Ei lapsilla ole mit{{n asiaa naida, jos he tulevat viel{ raskaaksi, eiv{t he voi pit{{ lasta sosiaalisten syiden takia. Alkoholi ja seksi liittyv{t kiinte{sti monen ihmisen mielest{ yht{ vakaasti toisiinsa kuin nyrkki ja silm{. Alkoholi on luonnontuote, se pit{{ my|nt{{. Mutta luonto ei ole varmastikaan tarkoittanut (tai oival- tanut), ett{ humala ja yhdynt{ suoritetaan samaan aikaan. Miksi me juomme p{{mme t{yteen ja hypp{{mme vieraiden ihmisten kanssa s{nkyyn? P{{semme taas nautintoon. Kysyn - mihin nautintoon? Mit{ j{rke{ on sitten olla umpihumalassa s{ngyss{ VIERAAN ihmisen kanssa, yritt{{ osua elimell{{n el{m{nreik{{n ja huomenna yritt{{ muistella y|llisi{ menneit{ h{m{ri{ menoja. Alkoholi pit{isi kielt{{, jos on s{ngyss{. Teknologia on yht{ viisas kuin ihminen. Ihminen on viisas. Kun oli jo aikojen alussa keksitty, ett{ naiminen on nautinnolista, yritettiin kuumeisesti keksi{ erilaisia raskauden ehk{isykeinoja. Muinaisista keksinn|ist{ mainittakoon t{ss{ yhteydess{ lapsen heitt{minen alas rotkosta, asettaminen Niilin virtaan johonkin kippoon, naisen tappaminen tai yhdynn{n j{lkeen miehen katoaminen (vrt. avioero). My|hemmin tekonogia kehittyi; 1800- ja 1900-luvuilla on p{{sty nauttimaan uusista mullistavista ihmisi{ ratkaisevasti miellytt{vist{ keksinn|ist{. On tullut jos jonkin- laisia ehk{isymenetelmi{, kuten kierukka, sterilointi, E-pilleri, vaahdot ja tehokkain - kondomi. T{m{ viimeinen keksint| on toki paras, mutta varsinkin miesten mielest{ E-pilleri on mukavin vaihtoehto. Nyt on niin helppoa ilman oleellista raskauden vaaraa naida yh{ useammin, yh{ useamman henkil|n kanssa. Luonto ja teknologia eiv{t sovi yhteen. Ne taistelevat toisiaan vastaan. Luonto antoi monia haasteita teknologialle ja ihmiselle - herpes, kuppa, tippuri... AIDS. T{m{ viimeinen tauti olisi ollut luonnon vastaisku ihmisten v{{r{lle ajattelutavalle naimisesta. Teknologia voittaa senkin. Kondomin l{pi ei AIDS:kaan p{{se l{pi ja l{{ketiede kehitt{{ vauhdilla rokotteita ja l{{kkeit{ t{t{ ihmiskunnan pahinta tautia vastaan. Ne 150 000 ihmist{, jotka nyt sairastavat AIDS:ia, kuolevat siihen todenn{- k|isesti. Ne miljoona, jotka olisivat voineet kuolla, pelastautuivat jo nyt kondomin avulla. Puolassa ei ole varaa tehd{ en{{ uimalakkejakaan, koska kaikki raakakumi menee kondomeihin ja lastenvaippoihin. Eiv{tk| ihmiset keksi parempaa tekemist{, kuin vietell{ toista sukupuolta ja menn{ naimaan? Luonto on huijannut pahasti meit{. Alitajuntaamme on pinttynyt fakta, ett{ yhdynt{ on v{ltt{m{t|nt{, LUONNOLLISTA, ihanaa ja mielt{ sek{ ruumista tyydytt{v{{. Kun ajattelee kylm{sti ulkopuolelta yhdynt{{, voi vain puistattaa ja k{{nt{{ p{{t{ - mit{ ihmett{ tuosta voi saada: nainen on alla, mies p{{ll{ ja huohottavat kovasti rimpuillen, silti aivan onnessaan. Filosofointikin tulisi mieleen. mik{ sitten olisi ihmisen mielest{ t{rkeint{ sitten, jos yhdynt{ ei ole? Olisiko rakkaus? Rakkauskin liittyy yhtymiseen - rakkaus sulattaa mielen ja antaa luvan toiselle osapuolelle l{hestymiseen, sen j{lkeen yhtymiseen. Rakkauskin pit{isi unohtaa. Ja ainakin min{ haluan viel{ toistaiseksi rakastaa ja rakastella, silti... Jos my|nn{mme, ett{ toimimme t{ysin luonnon armoilla - emme omasta tahdostamme, on aivan sallittavaa olla l{heisess{ kontaktissa toisen sukupuolen kanssa. Geenit m{{r{{v{t enemm{n kuin opittu mieli. Vain masokistit, japanilaiset, selibaatissa el{v{t papit (harvat heist{), nunnat, taistelevat sotilaat, kuolleet sielut, ujot suomalaiset miehet, puutteessa olevat ja impotentit eiv{t voi toimia perushalujensa mukaan. Nautitaan el{m{st{ kun se on meille annettu! Olemme kuitenkin koostuneet vain meit{ pienemmist{ osista. Atomeja, elektroneja ja Olemusta - niiss{ piilee se el{m{nkin salaisuus... -Master Turn Up The Heat Babe 27.6-91 -=Mike=- All Made By My Self Publishing Sex Stories <> ************************************************************************** W A R M D A Y ~~~~~~~~~~~~~~~~~~ Oli lämmin ja loikoilimme Rinan kanssa pihamme nurmikolla auringon porottaessa lämpimästi taivaalta n.+24 C-asteen verran. Vieressä oli tietenkin kylmälaukku täynnä jäitä, joiden keskeltä pilkotti 2l Pepsiä ja kolme Lapinkulta III tölkkiä (Varmaan arvaatte kummat oli kummalle ;) ). Katsahdin sitten sivulle ja tutkiskelin Rinan vartaloa, kiinteät rinnat (Jotka olivat paljaina), kapeahkoa vyötäröä, pitkiä sääriä, sekä tietenkin noita söpöjö kasvoja, jotka olivat osin peittyneet pyöreiden aurinkolasien taakse. Rinnat kohoilivat rauhallisen hengityksen mukaan ja välillä käsi liikahti epämääräisesti, joten arvelin hänen olevan aika out tästä maailmasta :). Yllään Rinalla ei tietenkään ollut muuta, kuin nuo aurinkolasit ja kapeat bikinit (Nams), joiden ohuet nauhat kääntyivät lonkalta taakse, peittäen näkymättömissä olevan täyteläisen pepun. No, kun siinä olin aikani skannaillut häntä, lysähdin taas selälleni makaamaan ja annoin auringon grillata itseäni. Kuulin kuinka Rina liikahti ja ajattelin hänen vain kääntyneen ympäri, joten en availlut silmiäni, vaan jatkoin barbecue partyä. Rina rupesi sitten ropistelemaan kylmälaukun sisältöä ja kuulin hetken päästä kuinka bisukka tölkki poksahti auki ja kuinka Rina ryysti tuota kamalaa tavaraa sisäänsä. Well, siinä sitten olin jo vaipua unikuviin, kun tunsin äkkiä kuinka Rina nosti uikkareitani auki ja tunsin jotain kaluani vasten, mikä nostikin heti päätänsä, mutta vaipui äkkiä takaisin omaan pituuteensa, kuin jäätävän kylmä aalto vavisutti ruumistani, Ol' Mike yritti kiskaista itseään irti samoin kun omat rakkaat pallini. Rina oli avuliaana tunkenut muutaman jääpalan uikkarieni sisään joten rupesin esittämään siinä sadetanssia kesken kaiken ja repimään uikkareitani jalasta. - Hiihihiihiii, Rina nauroi katketakseen ja pyöriskeli nurmikolla. - Apuaaaaaa!, huusin ja hieroin jäätyneitä elimiäni, saatanan nabukka, huusin Rinalle ja hyökkäsin kimppuun. - Raiskaus, sanoi Rina ja hymyili omahyväisesti. Selätin Rinan aika nopeasti, asetuin makaamaan hänen päälleen ja tietenkin vaadin pusua kärsimyksistä ja melkein kuolemaan johtaneesta selkkauksesta. Rina tarrasi sitten persukseeni ja nosti hivenen päätänsä ja hipaisi armollisesti kalisevia huuliani ja tyrkkäsi minut sitten päältänsä. Minä siitä sitten asetuin selälleni ja lämmittelin shokkitilassa olevia vehkeitäni, samalla kun haudoin kostoa, mikä välähtikin mieleeni melkein heti. Odottelin vielä jonkin aikaa, että Rina pääsisi takas tuohon horrokseen, kun sitten varovasti raotin kylmälaukun kantta ja otin 1l Pepsi-pullon esiin. Kiersin varovasti korkin auki, jotta sitä pihahdusta ei kuuluisi ja otin pienen kulauksen, ah, hyvä, kylmää on, tuumin ja hymyilin ;). Siirryin lähemmäski Rinaa ja aloin kaatamaan jääkylmää Pepsiä hänen rinnoilleen ja vatsalleen.' - Aiiiii!! Rina kirkaisi ja pomppasi pystyyn, oot tosi kuollu Rina vielä huusi. - Hammas hampaasta jne. sanoin smailaten, suu leveässä hymyssä ja hetkeksi auringon säteiden heijastuminen maapinnalta kasvoi muutamalla prosentilla, kun hampaistani sädekimppu heijastui takaisin avaruuteen. En kylläkään jäänyt siihen venaamaan Rinan vastaiskua, vaan pakenin miehekkäästi sisätiloihin, suoraan vessaan ja lukitsi oveni perässä. Rina löysi minut helposti (Nauroin :-D) ja alkoi hajoittamaan ovea. - Avaa ovi! Rina maanitteli. - En oo täälä, harhautin. - Aha, no ei sitten, kuulin Rinan äänen ja kuulin sitten loittonevat askeleet. (Oo, onnistuin juksaamaan ;) ja avasin oven) - SAINPAS SUT! Rina huuhdahti ja tönäisi minut vessaan. - Armoa, piipitin surkealla äänellä, kun Rina kohosi uhkaavasti ylleni. Olin suunniltaan pelosta, kun Rina näytti kasvavan monta senttiä, mutta tajusinkin sitten, että hän oli kiivennyt ammeeseen, joka on korkeammalla kuin muu vessan lattia :). Kuulin jotain mutinaa suihkun lomasta kun hän pesi tahmean pepsin pois rinnoiltaan ja masultaan, eikä päästänyt minua pesemään itseään, vaikka olinkin moisen vahingon aiheuttanut :'(. Rauha palasi maahan ja loikoilimme taas auringossa, joskin tälläkerralla olimme molemmat alasti, eikä ol' Mikey malttanut millään ottaa rennosti, vaan tähyili kokoajan Rinan tumman karvoituksen suuntaan. Aloin kuumeta (olihan lämmin :)) ja otin kylmälaukusta yhden palan jäätä ja siirryin taas Rinan viereen. Pidin sormieni välissä tuota liukasta ja kylmää palasta ja aloin liuttamaan sitä pitkin Rinan vartaloaan. Hän värähti ja hänen ihonsa nousi paikoin kananlihalle, muttei tappanut minua siitä, vaikka olin jo valmistautunut pakosalle, joten jatkoin. Vein sulavaa jääpalaa hänen rinnoilleen, pyörittelin sitä nännien ympärillä ja toisella kädellä varovasti hieroin hänen vittuaan. Rina huokaili, joten päätin jatkaa jäädytystä alaspäin ja vein jäätä kohti hänen masuansa, sieltä alavatsaan, kunnes tulin häpyhuulille. Rina vavahti ja oihkaisi kuuluvasti kun kylmä jääpala osui hänen klitorikseensa ja hänen kätensä tarrautui sitten kaluuni ja rupesi vemppaamaan sitä. Jääpala oli tehnyt tehtävänsä, joten asetin sen suuhuni ja itseni asetin Rinan päälle, joka ohjasi tahtipuikkoni sisäänsä. Rynkytin oikein olan takaa, tahtipuikko liukui sulvasti hänen liukkaassa vitussaan. Hänen rinnat heilahtelivat herkullisen näköisinä joten rupesin imemään toista rintaa (Rakastanhan melooneja :) ). Kierähdin siitä sitten selälleni, jotta olisin saanut Rinan pehmeän perseeni ulottuvilleni, kun Rina hoitaisi nyt pääosan liikkeistä. Puristelin ja vatvoin tuota kiinteää peppua, joka liikahteli nopeaan tahtiin, Rinan naidessa minua kuin pelkäisi auringon sammuvan. Työnsin Rinan sitten päältäni, kun tunsin lastien olevan liikekannalla ja Rina kävi automaattisesti kontilleen, pyllistäen rehevää persustaan kohti minua. Otin kiinni hänen vyötäisiltään ja tungin kaluani hänen liukkaaseen reikäänsä ja aloitin työnnöt. Otin käteeni vielä palan jäätä ja sillä kiusasin Rinaa, kun liu'ttelin sitä pitkin hänen selkäänsä. Jätin jään sulamaan hänen selälleen, kun tunsin varastojen uhkaavasti lähteä liikkelle ja puristin hänen persettään, kuin saadakseni lisää painetta aikaan. Orgasmi oli mitä ihanin ja pumppasin jo hellää kaluani vielä Rinan sisällä ja kun juuri vedin sen pois, Rina rupesi huohottamaan kiihkeästi, joten en jäänyt kaluani sen enempää hoivaamaan, vaan kiepsahdin hänen alleen ja painoin hänet suutani vasten, nuollen hänen vittunsa kuivaksi. Hän sai orkun ja valutti nesteitä, joita yritin epätoivoisesti nuolla pois, ennenkuin saisin ne kasvoilleni. Keräsimme kamppeet nurmikolta ja siirryimme pesemään hiet itsestämme kylpyhuoneen puolelle, ja tälläkertaa Rina antoikin minun sitten pestä itseään. Rina laskeutui polvilleen ja rupesi herättelemään levännyttä kalukettani ja imi sen taas juhlakuntoon. Istahdin ammeen reunalle, Rina syliini ja ohjasi kaluni sisäänsä. Kun olin juuri saanut vauhdin päälle, Rina sai jo orkkunsa, joten pyysin häntä taas kontilleen ammeeseen ja rupesin tunkemaan itseäni häneen. Annoin palaa täydeltä laidalta, mutta vedin kaluni juuri ennen purkausta ulos ja pienet siittiöt (n.5milj kpl) hukkuivat äänekkäästi korahtaen kuumaan veteen. Lojuimme nurmikolla, aurinko paistoi täydeltä terältä ja oli lämmin. Virkistävä tuuli kävi Rinan ja minun ylitse, kun loikoilimme siinä aurinkoa ottaen. Kuulin kuinka Rina iskeytyi kylmälaukun kimppuun, missä oli 2l pepsiä ja 3 tölkkiä lapinkultaa, joista Rina valitsi yhden Lapuskan. Kuulin kuinka tölkki avattiin ja kuinka hän ryysti bissen sisäänsä ja tunsin, kuinka hän kaatoi kylmät bisset vatsalleni. Kiljahdin ja pomppasin pystyyn... -------------------------------------------------------------------------- Siinäpä stoori kesän kunniaksi. T. -=Mike=- Dedicated To Marty and Mac'A Mac'A : That Improvisation was really great! Marty : Waiting For Your Stories. -Star & Co.- : Write On. WEMPPAUS.TXT (c) Stinde 1991 ***************** ============ --------------- * Lue my÷s: * * --------- * **************************************** * TEINIT.TXT * * Miehille, jotka wemppaavat kSteen * * PUSIKKO.TXT * * "omilla poluillaan" :-) * * MAIJAWC.TXT * * (c) Copyright 23.5.1991 Stinde * ***************** **************************************** Olin yksin kotona, oli kesSkuun alkuviikkoja, ja en ollut oikeastaan pariin viikkon nShnyt meidSn÷luokkalaisia kimmoja, ainakaan sen tarkemmin. Kuitenkin joka tapauksessa olin normaaliin tapaan vetSnyt kSteen joka pSivS, yleensS ainakin kahdesti, ja siitS johtuen kyrpSni oli tullut hiukka herkSksi, sillS joinain pSivinS tSydellisessS puutteessa tuli vempattua viisi-kuusikin kertaa "tuntumatta missSSn" ..:-) TSnSSn oli kuitenkin ollut sinSnsS mielenkiintoinen/ja sinne painuva pSivS (pervertikoille huom. siis MIELEEN painuva..) koska olin ollut Stockkalla Hesassa ostamassa..juuh, no se on sivuseikka, eik÷s..Ja kuten kaikki lukijat arvaattekin, nSin siellS meidSn luokkalaisia kimmoja, oikein kolmin kappalein..Ja minun tuurillani (!!!!!) ne olivat sieltS kauniimmasta pSSstS.. En ollut enempSS niille sanonut, kun ettS pyytSnyt soittamaan meitille jossain vaiheessa kesSS ihan vaan jos (Hah!) ei ole muutakaan tekemistS, kuten kesSisin aina vSlillS ei valitettavasti ole. Nojuuh, kotona oltiin nyt ja kello oli siinS 22:n tienoilla..Ajattelin juuri noita kimuleja ja kaikkea mikS heihin liittyi aina koulun uimahallikautta my÷ten..SiellS nSes tissit/rinnat erottuvat _hiukka_ paremmin kuin normaaleilla koulun tunneilla... Juh, ja tStS kaikkea kiimaisesti ajatellessani rupesi vitusti jomottamaan kyrpSSni, ja pSStin mennS suihkuun, itseasiassa vaan vetSmSSn kSteen. Noh, menin suihkuun vaatteet pSSllS ja lukitsin pesuhuoneen oven. Rupesin riisumaan T-paitaani ja farkkuja ja kun olin kalsareillani , hieroin munaani ja aijai..kun teki hyvSS.. Hmm...keksin, etten ottaisikaan kalsareita suihkuun mennessS pois, vaan kastuneista olisi ihana hangata vetovipua.. Ja sitten poistaa housut...Uuh...Olisipa tSSllS nyt OIKEAA naista..UUh..AAh.. Laitoin veden valumaan hanasta, ja menin juoksevan veden alle. Rupesin vSlitt÷mSsti hinkkaamaan jo nyt ihan-sikasen-pystyssS olevaa munaani..Ja eihSn siitS housut jalassa mitSSn tullut , eli siis kalsongit lensivSt pois ja hiukka SkSseen. Hieroin nyt munaani epStoivolla (???) ja pian sainkin (saan) orkun, mutta tSssS ohessa kuitenkin kaavakuva, miten ja mistS hieron: ** ** ** 6=Hinkkauksen kohta masturboinnissa MinS.. * KyrpS (pituussuunta)6* * (vasemmalla) ********************* ** ** *7 reikS, josta kusi/sperma tulee :) * *****************6 * * * * esinahan* * * terska kives- * * raja * * pussi **** kivekset (tuolla sisSllS) :-) EttS semmonen kiwa kaavakuva.. Juuh ja tuosta kohdasta (tai NOISTA kohdista,missS on numero 6 (sex, sexin takia ..ehheee..) hinkkasin, ja eipS kauaa kestSnyt, kun jo tuosta kohdasta, jossa on numero 7, tullut "jotain" valkoista, tahmeaa ja jokapaikan sotkevaa nestettS. TSstS samasta paikasta hinkkaan siis vShintSSn pari kertaa vuorokaudessa, ja nSin ollen noista paikoista jossa on 6, tuleekin joskus verta, koska hinkkaan MIELETT_M_LL_ teholla, jos suoraan sanotaan. Kokeile itsekin hinkata noin, ja tuosta kohdasta, tai keksi saatana joku parempi tapa/paikka ?!??! :-------) ---------------------------------------------------------------------------- P.S:_lk÷÷t kukaan ottako tStS tarinaa vakavissaan, jokea koko paska, ja en MIN_kSSn nyt sentSSn niin sexisti ole, ettS innoissani joka paikkaan siittimeni kaavakuvia menen piirtelemSSn, mutta siinS sitten teille, tSmSn kerran..(Huom! Ei miel.kimmoille, ettS niillS on minusta jotain jSnnitystSkin..) --------------------------------------------------------------------------- Keep' on fuckin'.. ...The Night Is Calling, I'll Have To Go... 26.02-91 -=Mike=- All Made By My Self Publishing Sex Stories <> ************************************************************************** W O R L D O F W O M E N --------------------------- Aamu sarasti, linnut lauloivat ja heikko tuuli kohisutti puiden lehtiä. Hän, nuori mies, oli paennut maastaan, jossa oli taudit ja kuolema korjannut satoa, hänen elämänsä ei kuitenkaan ollut siitä parempaan päin muuttunut, vaan se oli helvetillistä. Hän ei ollut saanut naista moneen kuukauteen, vaan hortoillut päättömästi pitkin maankamaraa, näkemättä ensimmäistäkään ihmistä muistuttavaa oliota, vaan hänen oli paettava lähes taukoamatta erillaisia petoja sun muita vaaroja. Maapallo ei ollut enään sama vanha pallukka, vaan se oli autio, ihmisistä lähes kuollut planeetta. Tai, oikeammin voisi sanoa, ettei tiedetty ihmisiä olevan enään muualla, kuin tuossa maassa, josta hän oli onnistunut pakenemaan, vaan viimeiset ihmiset asuivat tuossa kirotussa maassa, viimeistenkin tappaen toisiaan holtittomasti. Aurinko paahtoi kuumasti, lämpöä löytyi n. +32 °C, varjoja ei pahemmin ollut missä levätä, kun hän käveli jonkinlaista aroa tai savannia pitkin, missä oli pieniä pensaita ja heinää. Eteneminen oli hidasta ja hoipuvaa. Aikansa hoiperreltua, hän saapui metsänreunaan ja siitä edelleen jatkoi metsän viileisiin varjoihin. Skutassa hän seikkaili, kompastellen välillä juuriin ja läpsien inhottavia hyönteisiä paljaalta iholtaan, jotka välttämättä tahtoivat mutustella häntä. Mies ei kuitenkaan samaa mieltä ollut niiden kanssa, vaan kylmästi murskasi niiden hennot luut. Mies kuuli etäältä jotain kohinaa, luultavasti veden. Hän lähti puoliksi hölkäten kohti ääntä, kaatuen ja satuttaen itseään välillä, mutta se ei menoa haitannut. Tuo ääni sai häneen voimia ja hän saapui pian äänen alkulähteelle. Mies saapui pienen lammikon äärelle, mihin vesi virtasi pinestä, mutta voimakkaasta putouksesta. Ja silloin, rannalla hän näki ihmisen, nuoren naisen, joka oli kumartuneena veteen, pesten ilmeisesti jotain. Mies kiimasta sekaisena rynnisti ryskien läpi pusikon, mutta nainen ei edes taakseen vilkaissut, syy oli ehkä putouksesta aiheutuva humina, tai sitten hän vain luuli jotain muuta tapahtuvan. Mies tuli hetkessä tämän pyllistävän naikkosen luokse, repäisi häneltä ohuen hameen alas, ja työnsi mahtawan kalukkeensa naiseen joka rupesi kirkumaan hysteerisesti, mutta kiihoittunut mies ei siitä välittänyt vaan jauhoi kaluansa naisen tiukkaan vittuun ähisten samalla kiimasta. Monien viikkojen vituttomuus :) saikin miehen nopeasti orgasmiin ja kulli rupes lupsahtelemaan spermaisesta vitusta ulos. Nainen riistäytyi irti miehestä ja lähti juoksemaan kohti metsää eikä mies yrittänytkään seurata tätä, vaan jäi huohottaen makaamaan hiekalle, kuunnellen veden lorinaa. Aikansa siinä liristyään, mies kömpi pystyyn, riisui vaatteensa ja hyppäsi lampeen pesemään itsensä viikon lialta. Vesi oli ihanan lämmintä ja mikä siinä oli miehellä polskutellessa, kun oli päivän varvitkin siinä saanut heitettyä. Miehen ilo loppui kuitenkin lyhyen, kun hän äkkäsi rannalla liikettä. Koko joukko naisia oli ilmestynyt rannalle, eikä kukaan puhunut mitään, mutta jokaisella oli käsissään jonkinlaiset aseet, puukkoja, pistooleja sun muita pikkuisia leikkikaluja. Mies tietenkin hätkähti moista, eikä uskaltanut liikauttaa evääkään. Mies vain tuijotteli naisia, eikä virkonnut mitään. Hiljaisuuden katkaisi yksi johtavan näköinen nainen, joka käski miestä nousta lammesta, ettei tapahtuisi mitään ikävää. Mitäpä mies siihen olisi voinutkaan sanoa, muuta kuin että voi vittu, mutta niitäkin oli nyt riittämiin, joten mies nousi ilkosillaan vedestä ja tuli rannalle. Naiset tietenkin aluksi perääntyivät, kun näkivät tuon miehen pyhän elimen nousevan pinnalle, mutta tämä Boss Lady ei moisesta hätkähtänyt, vaan jäi siihen seisomaan miehen eteen. Naisella oli tummat pitkät hiukset ja rinnat olivat mukavankokoiset, ja paljaat, niinkuin oli muillakin naisilla. Mies tietenkin kiihottui moisesta näystä niin, että kyrpäkin rupesi heräilemään. Naisten joukosta kohahti hieman, mutta mies ei moisesta piitannut, kyllä hän tiesi oman kalunsa koon ja vaikutuksen. Mies nosti toisen käden tämän edessä olevan naisen rinnalle, mutta sai aika ilkeän tällin kiväärin perästä palleillensa, jotka sainoivat iloisesti pling, ja mies putosi kanveesiin. Mies ei paljoa vastustellut kun naiset sitoivat tämän jalat ja kädet johonkin paaluun, ja rupesivat kantamaan häntä kuin eläintä kohti metsää. Vihlova kipu sai hänet ajattelemaan muuta. Matkaa kesti suhteellisen kauan, mutta kuitenkin tämä outo seurue putkahti metästä ulos, keskelle aika alkeellista kaupunkia, missä näkyivät selvät sodan jäänteet. Taloja oli romahtanut kasaan, kauppojen ikkunat olivat rikki, ja ennenkaikkea miehen huomio kiinnittyi näihin jumallallisiin olioihin, jota täällä riitti, mutta häntä jäi vaivaamaan yksi asia, missä olivat miehet ? Mies vietiin sitten suihkulähteelle ja siihen hänet sidottiin seisovaan asentoon alasti, naisten uteliaiden katseiden alle. Mies nolostui moisesta tuijottelusta, mutta hetkenpäästä naisten huomio kiinnittyi tähän yhteen johtavaan naikkoseen joka hiljensi kaikki n. 100-200 naista ja aloitti puheen. Puheessa nainen kertoi kuinka tämä mies oli raiskannut yhden heidän kaupunkilaisten naisen ja kertoi mitä tästä seuraisi. Mies kuunteli kalu pyöreänä rangaistusta. Naiset saisivat aivan vapaasti raiskata miestä ja muutenkin he saisivat tehdä hänelle mitä vain, kunhan eivät tappaisi tätä, jopa kivun tuottaminen oli sallittua. Aikaa kului tunteja, eikä yksikään naisolio tullut lähellekkään miestä, joka katseli pelokkaana ympärille. Viimein kuitenkin kaksi 7-10 vuotiasta kimmaa lähestyivät miestä kikattaen ja kuiskaillen toisilleen, välillä heidän osoittaessa miehen nukkuvaa kalua. Viimein he olivat aivan miehen edessä, suihkulähteen kastellessa heitä molempia. Viimein toinen näistä kimmosita otti kiinni miehen kalusta ja rupesi venyttämään sitä olan takaa. Miehestä tuntui aluksi hyvälle, ja kyrpä rupesi ottamaan eteen, mutta kun kimma oli vetänyt nahkaa 50.23cm, niin miestä alkoi sattumaan. Hän rukoili että kimma päästäisi irti, jonka hän tekikin tottelevaisesti, mutta miehen tuskat eivät siihen vielä loppuneet, vaan tämän äskeisen kimman kaveri otti miehen kivekset käteensä ja puristi niitä pienillä kätösillään niinpaljon kuin voimia vaan löytyi. Mies huusi tuskasta ja yritti päästä eroon noista ruuvipihdeistä ja rukoili armoa, mutta kimmat vain kikattivat aluksi, kunnes tämä toinen päästi irti ja he molemmat kiiruhtivat pois paikalta. Jälleen kului muutamia minuutteja, kunnes 5 hengen ryhmä naisia lähestyi miestä. Yhdellä heistä oli leka ( B:) ), yhdellä naru ja pari heistä kantoi jotain tolppia. Miehelle tuli epämielyttävä olo kun hän näki nuo paksut, kiilamaiset tolpat. Naiset päästivät miehen irti pinteestä, veivät hänet keskelle hiekkaista katua, selättivät hänet hienoisella ylivoimalla, ja sitoivat hänet kiinni kiiloihin, jotka he olivat hakanneet maahan. Kun mies oli tukevasti kiinni paaluissa, naiset riisuivat itsensä alastomiksi ja kävivät hommiin. Yksi heistä pumppasi miehen kidutettuun kaluunsa eloa ja työnsi sen itseensä alkaen ratsastamisen suurella innolla. Yksi naisista istahti hänen pään päälle ja rupesi siinä heiluttamaan itseään ja pisti miehen nuolemaan kosteaa vittuaan. Jokainen nainen sai vuorollaan orgasminsa ja kun työ oli suoritettu loppuun he häipyivät paikalta jättäen miehen siihen lojumaan keskelle katua. Kukaan ei enään sinä päivänä koskenut mieheen ja niin tuli sitten ilta ja mies makasi edelleen hiekkatiellä, puoli horteessa nukkuen. Yöllä hän heräsi siihen, kun joku nuuski häntä. Se oli iso koira, joka nuuski hänet ylhäältä alas asti, mutta erityistä mielenkiintoa tämä osoitti miehen kyrpää kohti, mikä rupesikin nousemaan, kun koiran nenä hipaisi sitä. Koira luimisteli korviaan, nuolaisi kerran kaksi miehen kalua, joka pomppi onnesta. Mies yritti huutaa, mutta hänen suuhunsa oli tungettu jotain tavaraa, ettei sekään oikein onnistunut vaan koira jatkoi elimen tutkimista, yrittipä jopa purra sitä, muttei onneksi kovaa, vähän vain reunasta näykkäsi, lipaisi huuliaan ja käpälöi pois. Aamulla mies sitte sidottiin sitten toiseen paaluun, joka oli pystytetty samana aamuna keskelle katua keskelle kiiloja. Mies sidottiin paaluun siten, että kädet tulivat taakse ja jalat sidottiin lähimpiin kiiloihin, jotta mies olisi mukavasssa haara-asennossa ja uhkea elin näyttävimmillään. Johto nainen tuli paikalle ja ilmoitti että nyt siirryttäisiin rangaistuksen viimeiseen vaiheeseen. Hän hyväili kädellään miehen elintä joka nosti päätään välittömästi. Kun kalu oli tarpeeksi jäykkä ja tukeva, nainen nappasi siitä kiinni ja painoi alas. Mies tunsi inhottavan napsahduksen, kun jänne meni munasta poikki. Muna sojotti nyt irvokkaan näköisesti suoraan alas. Nainen nappasi siitä kiinni ja pujotti jonkun ihme vempeleen sen ympärille. Vehkeestä lähti pari sähköjohtoa laatikkoon joka oli naisella kädessä. Hän painoi jotain nappulaa ja sähkö virta meni suoraan hänen kaluunsa, joka supistui heti luonnolliseen kokoonsa ja yritti painua sisälle. Mies huusi tuskasta, mutta nainen ei vielä hellittänyt, vaan lisäsi virtaa. Kun pari ikkunaa oli hajonnut miehestä lähtevästä metelistä, nainen lopetti puuhansa ja kouraisi miehen pallit kouraansa ja puristi niitä 30kg:n voimalla. Mies meni kivusta tajuttomaksi. Hänet kuitenkin herätettiin nopeasti seuraamaan seuraavaa operaatiota. Paikalle saapui seksikkään näköinen paljasrintainen blondi jolla oli kirurgi veitsi mukana. (Tässä vaiheessa mies yritti lähteä paalunsa kanssa jonnekkin pitkälle). Nainen lähestyi miestä julmasti hymyillen ja asettui tämän eteen polvilleen. Nosti veistään ja.. otti munan suuhunsa, jota hän imiskeli käyttö kuntoon. Kun kaluke oli noususuhdanteessa, nainen kaivoi jonkun pullon esiin, ja asetti sen terskan pään ympärille ja jatkoi käsillään miehen tyydytystä. Mies saikin orgasminsa ja kellertävä neste roiskui pulloon. Nainen antoi pullon yhdelle naisista joka vei sen pakastimeen myöhempää käyttöä varten. Se jäikin sitten miehen viimeiseksi. Kauheta olisi tehdä kovin tarkkaa lähikuvausta miten operaatio suoritettiin, mutta ensin mieheltä poistettiin pallit, sen jälkeen häneltä katkaistiin kalu ja jätettiin siihen paaluun hitaasti kuivumaan. -------------------------------------------------------------------------- That's It :) Kuka haluaa seuraavaksi mennä Tuonne ? T. -=Mike=- Yip yip yei, pitkästä aikaa... 8.6 -91 -=Mike=- All Made By My Self Publishing Sex Stories <> ************************************************************************** Y O U N G B L O O D ======================= Hitaasti laskeuduin polvilleni, samalla kun käteni hyväilivät varovasti hänen nuorta, kiinteää ja pehmeää ihoa. Vedin vaaleat ja hieman läpikuultavat alushousut varovasti alas, peukalot tuota harvaa karvapehkoa koskettaen, tunsin kuinka hän värähti kosketuksestani ja puristi minua olkapäistäni, painaen minut vittuansa vasten. Asetin käteni hänen perseelleen ja puristelin niitä kiihkeästi samalla kun nenäni hieroi tytön vittua, mistä levisi kiimainen haju saaden minut entistä kiimaisemmaksi, ja upotinkin sitten suuni hänen häpyhuuliin. Painoin hänet istumaan nojatuoliini ja levitin varovasti hänen haarojaan, jotta olisin paremmin päässyt ihastelemaan tuota limaista, kiimasta kostetata vittua. Levitin peukaloillani hänen häpyhuulia ja painoin kasvoni kiinni hänen vittuunsa ja löysin paisuneen klitoriksen, jonka otin hellästi huulteni väliin ja hieman puristin niitä huulillani. Tyttö huokaili jo siihen malliin, että tämä olisi nopein orkku, minkä olen kenenkään kimman ikinä nähnyt/kokenut saavan. Kun lämmin kieleni sitten kutkutteli kimman klitorista ja häpyjä sai hän kuuluvasti voihkaisten orgasminsa ja kieleni lipoi hänestä valuvia nesteitä, joskin osa valui tuolilleni, mutta mitäpä siitä, tuolissa oli muutenkin jo tahroja :). Otin häneltä paidan pois kun hän keräili uusia voimia. T-paidan alta paljastuivat pienet, nököttävät rinnat, joiden päässä olivat vieläkin pienemmät nännit, kovana kuin kivet, joita sitten puristin ja pyöritin varovasti sormieni välissä. Kimma sitten pääsi taas vauhtiin ja rupesi hyväilemään itseään sillä välin kun sain itseni riisutuksi. Ol' Mike oli trimmatussa 45asteen kulmassa, joista mäkihyppytuomarit olisivat antaneet puhtaat 20.0 jokaisesta, mutta tuota sojotusta oli vain tämä nuori tytteli todistamassa. Hän vielä hyväili hetken itseään että ehdin asettaa lumi...ups, siis kumiukon paikoilleen, minkä jälkeen vetäsin vielä muutaman kerran Ol' Mikeä. Kimma kääntyi selkä minuun päin tuolissa, jalat roikkuivat nahkaisten kaiteiden yli, perse minuun päin ihanasti pystyssä ja otin hänen lanteiltaan kiinni, odotin että hän sai levitettyä sormillaan vittunsa auki, ja työnsin kaluni sisään hitaasti. Terskani koskivat lämpimiä häpyhuulia ja kylmät väreet kulkivat selkääni pitkin, eikä ollut lähellä, etten olisi jo purkanut itseäni siihen, mutta ehdin juuri vetästä kaluni irti hänestä ja odotin hieman että ol' miken hengitys tasaantuisi :). Seuraavalla yrityksellä otin vielä varovammin ja työnsin hitaasti kaluani syvemmälle, kunnes eteen tuli tiukempi paikka. Pidin pientä taukoa siinä ja hieroin tytön rintoja, mutta kimma halusi munaa niin kiihkeästi, että työnsi persettään taaksepäin, jolloin munani lopsahti suoraan vitun pohjalle ja lasti oli taas tulossa, mutta kimma onneksi ei enään liikahtanut, joten pidin jälleen kerran niitä sisälläni. Otin tukevan otteen hänen lantioistaan ja rupesin runkkaamaan. Tai no jaa :) pari vetoa ja sain orkkuni. Runkkasin kuitenin viimeiseen pisaraan asti ja vedin sitten varovasti veltostuneen kaluni ulos tytön märästä vitusta ja kävin lattialle lepäämään. Kimma ryntäsi kuitenkin päälleni istumaan ja yritti työntää velttoa Mikeä sisäänsä kunnes huomasi sen olevan toivotonta ja kävi polvilleen siten, että sai kaluni suuhunsa ja vittunsa naamani kohdalle, joten aloin taas nuolemaan hänen limaista vittuaan. Ol' Dickey alkoi taas osoittaa elon merkkejä, joten työnsin kimman päältäni ja hain uuden kumin. Hän oli edelleen polvillaan ja yritti epätoivoisesti työntää sormiaan peräaukkoonsa, joten kaapasin huulirasvan laatikostani ja sivelin sillä kaluani kunnes se oli liukkaassa kunnossa ja siirryin sitten rasvan kanssa tytön perseen kimppuun. Työntelin aluksi sormella rasvaa hänen piukkaan reikäänsä, kunnes arvelin sen riittävän ja kävin polvilleni hänen taakseen. Kimma ynisi kuin mielipuolinen ja yritti repiä persettänsä halki ja sain kaluni työnnettyä häneen. Kimman selkä meni kaarelle kun rupesin jyskyttämään häntä takaa voimieni takaa. Tunsin kuinka hänen tiukka reikänsä puristui kaluni ympärille entistä rajummin ja kiihdytin vauhtiani, kunnes tunsin palaneen kumin hajua. Vedin vielä parikertaa kun sitten kaluni flopahti ulos reiästä, kumin jäädessä sinne jonnekkin, joten siitä sitten rupesin sormillani sitä etsimään kimman aukosta, ja sain sen pienen hamuilemisen jälkeen sormeniympärille ja vedin ulos. Käänsin hänet makaamaan selälleen ja laskeuduin hänen päälleen varovasti. Kaluni painautui hänen alavatsaansa vasten kun laskin koko painoni hänen päälleen. Imin hänen pieniä rintojaan, kielellä kiusasin kovia nännejä ja käsilläni hyväilin olkapäitä. Nostin kasvoni ja suutelin häntä suulle ja nenään. Tunsin sitten kuinka hänen kätensä otti kalustani kiinni ja nostin persettäni, jotta hän olisi pystynyt ohjaamaan sen sisäänsä helpommin. Naimme toisiamme kiiman vallassa, kun sitten hän sai taas orkkunsa ja kaluni lopsahti koko ajan ulos hänen liukkaasta pillustaan, mutta minun piti vielä päästä omaan onnelliseen ovaaliuuteeni, mutta kun rupesin runkkaamaan itseään, kimma otti kaluni uudelleen suihinsa ja imi sen sanatarkkaan kuivaksi. Sperma pisaroita valui hänen suupielestään, mutta kimma korjasi ne sormellaan pois ja hieroi vittunsa ympärille märän sormensa ja nuolaisi sitä vielä pesten limaisen aineen pois. Lepäilimme matolla hetken, kun sitten kiihotuimme pikkuhiljaa uudelleen. Hain apuvälineeksi deodorantti pullon, joka oli aika kapea, rasvasin sen vielä vaseliinilla ja asetuin selälleni makaamaan, kun tyttö asettui päälleni ja ohjasi kaluni sisäänsä. Hän rupesi runkkaamaan kun minä samalla yritin tähdätä D-pullolla hänen perseeseensä ja sainkin sen uppoamaan jonkin verran hänen peräaukkoonsa, mutta en riittävästi, joten työnsin sitä vielä hiukan syvemmälle. Kimma voihki ja minä ähkin. Vetelin dödöpulloa edestakas hänen perseessään samalla kun ol' mikeni sai täys hoitoa hänen vitussaan. Tyttö sai orgasminsa taas ja veti itsensä irti minusta ja kierähti viereeni. Nousin huumasta sekaisin istumaan ja heitin dödöpullon roskiin ja asetuin taas kerran hänen taakseen. Työnsin sojottavan mulkkuni hänen liukkaaseen peräaukkoonsa ja aloin naimaan häntä voimieni takaa. Tunsin kuinka hänen peräaukkonsa supisteli kaluni ympärillä ja työntelin voimieni takaa, kunnes spermani täytti hänen suolensa viimeistä sopukkaa myöten. Paikat hellinä hiivimme suihkuun, pesimme toisemme puhtaaksi hiestä ja muista nesteistä. Hän pyysi minua soittamaan huomenna johonkin aikaan jos jaksaisin, minkä tietenkin tekisin, koska tylsäähän näin kesälomalla yksin täälä on heilua, kun seuraan saa noin kivan tyttelin. -------------------------------------------------------------------------- Woa, well, siinäpä se, pitkästä aikaa, joten voi olla hiukan kömpelön tuntuinen :) << Omistettu C.O.M - Miitingin ehdottomalle keulahahmolle. >> Kalle! : Kyllä se nuorempi kimma sua katseli sielä hesassa :) (Se vanhempi oli ihan myyty mulle :) ) Myntti : Että semmoinen päivä se C.O.M - Miitinki oli. :) Mici : Luumuillaan taas Mac'A : Qis D voi ? Sabi : Ooo, millon kokeillaan uusiks ? Star&Co.: Waiting Your Next One Muumio : Oooh, I Just Can't Keep My Mind Off Your Soft Ass ;) (Don't Tell This To Her) Penth : Where's Your Stories ? ATTENTION! Sinä joka kirjoitit sen Pervo.Txt:n kirjoita toinenkin, tuommoisia kaivataan ! T. -=Mike=- Fuck The Hard Core Porno. 7.2-91 -=Mike=- All Made By My Self Publishin Sex Stories <> ************************************************************************** Y U K =============== Olin joutunut jollekkin täysin kartoittamattomalle Amazonan sademetsä vyöhykkeelle, eikä minulla ollut mitään hajua siitä missä mahdollisesti olin. Kaksi viikkoa olin jo täällä hartaillut, näkemättä ensimmäistäkään ihmis sielua tai muuta naitavaa otusta. Käärmeitä sun muita matelijoita kyllä oli, muttei ensimmäistäkään isompaa otusta, olin tietenkin yrittänyt parikertaa puunkoloon, mutta tikkujahan siitä vain tuli joten jätin nekin yritykset. Hortoilin kuin puoli unessa pusikossa josta ei näyttänyt olevan pois pääsyä. Havaitsin liikettä vasemmalta, mutten ehtinyt tehdä mitään kun joku osui kaulaani. Sain vain karjastua ja vaivuin tiedottomana maahan. Kun sitten viroin, olin jossain kylässä, varmaan joku Humamuba heimo joka söi ihmisiä työkseen ajattelin. Joku todellinen kaunotar tuli eteeni ja sanoi jotain, mitä ikinä sitten olikaan, nyökkäsin vain päätäni. Eteeni tuli yksi mies ja yksi nainen jotka sanoivat minulle jotain ja taas nyökkäsin. Sitten nämä kaksi Humamumaatabee tyyppiä rupesivat rakastelemaan siinä aivan silmieni edessä. Olin aivan pallit hukassa. Mies repäisi naiselta vaatteet päältä. Tämä kirkaisi kun joku vaate repäisi haavan hänen tummaan ihoonsa. Mies kaatoi kuitenkin sen suurempia omantunnon tuskia kärsimättä naisen raa'sti maahan ja potkaisi tätä suoraan jalkoväliin. Nainen ulvahti tuskasta, mutta mies heittäytyi hänen päällensä ja survaisi mahtavan munansa kerralla naisen sisään. En oikein tajunnut kuinka nopeasti mies sai orgasminsa, mutta se ei vielä lopettanut tuota rituaalia. Hänen piti vielä tyydyttää nainen. Mies haki pitkän kepin ja kiskaisi naisen polvilleen. Nainen levitti jalkojaan ja toisella kädellä revitti persettänsä minne mies tyrkkäsi tuon 50cm pituisen ja n.5cm paksuisen kepin. Keppi upposi heti 20cm ja nainen huusi kuin tapettava eläin, eikä se varmaan kaukana ollutkaan. Perseestä rupesi valumaan verta kun mies pyöritteli keppiä ja veteli sitä edestakas. Lopulta mies sitten vetäisi kepin naisen perseestä, mikä oli ruskean punainen veren ja paskan sekoituksesta. Mies heitti kepin pusikkoon ja nainen kääntyi selälleen maahan ja odotti miehen seuraavaa toimenpidettä. Mies haki nuotiosta uuden kepin, paksumman kuin edellinen jonka toinen pää hehkui punaisena. Se kädessään hän lähestyi naista joka vikisi ja masturboi itseään. Nainen levitti jalkansa spagaattiin ja käsillään yritti selvästi repiä vittunsa halki. Mies survaisi kepin hehkuvan pään naisen punaiseen vittuun ja tämä kirkaisi. Rupesin voimaan pahoin ja oksensin sivulleni kun palaneen lihan käry leijui nenääni. Keppi tirisi vitussa kun mies pyöritti sitä. Nainen oli tajuissaan mutta huusi niin perkeleesti. Mies veti kepin aika pian ulos naisen voihkiessa kuuluvasti, kukaan muu heimosta ei kiinnittänyt heihin mitään huomiota. Nainen nousi maasta hoipuen seisomaan, hänen säärtään pitkin valui verinoro, joka oli joko lähtöisin hänen palaneesta vitustaan tai perseestään. Nainen hymyili minulle ja viittoi minua luokseen. Vapisevin jaloin sitten nousin ja kävelin hänen luokseen. Tämä meni polvilleen eteeni ja otti kaluni suuhun ja rupesi imemään. Kolmen viikon spermapussini tyhjeni heti toisella imauksella, mutta nainen ei lopettanut, nielaisi vaan lastin ja jatkoi imemistä. Mies tuli luokseni siinä kun nainen veteli kaluani sisäänsä ja sanoi minulle jotain. En tajunnut ensin mitään, mutta kun mies rupesi siinä kusemaan, ymmärsin yskän. Minun piti siis kusea naisen suuhun, nam. Keskityin kaikella voimallani virtsaamiseen ja roiskautin päivän annokseni hänen suuhunsa. Kusta valui hänen suupielistään jonkinverran, mutta nainen vain nieli kuseni. Viimein pääsin takasin istumaan ja odottamaan seuraavaa yllätystä, olin vielä pahasti pökerryksissäni tapahtumista. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut enään. Katseeni kiinnittyi yhden majan ulkopuolella oleviin ihmisiin, heitä oli sielä kolme, yksi nuori tyttö, ehkä siinä 10-13 ja suunnilleen samanikäinen poika ja yksi vanhempi mies. He olivat siis perhe. Seurasin heitä puoliavoimin silmin, kun tämä tyttönen ponnahti yhtäkkiä seisomaan ja potkaisi veljeään kasvoihin. Tytteli lähti pinkomaan pakoon, mutta veli saavutti hänet nopeasti ja kaatoi hänen maahan polvilleen. Repäisi tältä 'hameen' tai mikä olikaan pois ja rupesi runkkaamaan häntä perseeseen. Näin miten heidän isänsä juoksi paikalle, olin varma että nyt saa poika turpaansa, mutta ei, hämmästyksekseni isä veti jonkinlaiset shortsit jalastaan ja tyrkkäsi oman munansa tyttärensä suuhun. Joku muu kyläläinen poika tuli paikalle ja siiryi tytön alle ja otti suuhunsa tämän toisen rinnoista ja ilmeisesti puraisi koska tyttö kiljahti. Tämän jälkeen he jättivät tytön makaamaan maahan ja itkemään, toisen rinnan verta vuotaen ja suusta veilä spermaa valuen. Tämä oli jo minulle liikaa ja pyörryin. Kun taas tulin tietoiseksi tästä maailmasta olin edelleen samassa kylässä ja minulla oli tuommoinen outo shortsirakennelma päälläni ja kaluani peitti ainoastaan muutama lehti. Eräs kaunis, paljasrintainen, pitkä, tummahiuksinen kimma tuli luokseni, asetti kätensä munalleni ja sanoi huonolla enklantin kielellä: Uuu Aaar Wan Of Uz Now and Aim Yoors. -------------------------------------------------------------------------- WaterFall.Mod : Ruler Of The Amiga Modules. T. -=Mike=- ZEPU_NR1.TXT Koko: 10255 Bytes - - - - - - - - - - - - - (c) Zepu (tm) 1991 - - - - - - - - - - - - - Tekstiä saa levittää vain purkkien välityksellä, tai muuten elektronisesti. Joka jää minulle kii- ni (C) - tekstien muuttamisesta, ja sen jälkeises- tä tekstin levittämisestä, saa turpaan. Tekstin julkaisemisessa (esim. bulletiineissa) ei saa periä mitään maksua, eikä muutenkaan saa hyötyä taloudellisti. ---------------------------------------------------------------------- ZEPU'S STORIES PART ONE: Kerran keväällä Perjantaipäivä ja kello lähenteli jo kolmea. "Viikonloppu!", ajattelin ja aloin jo pakkaamaan reppuani, mutta opettaja aloitti heti sellaisen metelin, että ajattelin malttaa viimeiset kaksi minuuttia. Vihdoin kello soi. Laahustaessani kohti linja-autoa, kuulin takaani äänen: "Hei, Zepu!" Käännyin katsomaan ja huomasin puhujan olevan kaverini 'Hulinen'. Hulinen kysyi mitä meinasin illalla tehdä. "Kai sitä vois ryypätä...", vastasin väsyneenä, koulupäivä oli imenyt kaikki mehut minusta, olihan sentään perjantai. "Missä sä juot? Lähetäänkö kaupunkiin?", Hulinen tiedusteli. "Vittuako siellä? Aika hienoo heittää rundia jossain assalla ja sitten taas vituttaa, kun ei oo mitään kyytiä takaisin!", tokaisin. "Okei ei sitte. Kaljaako meinasit?" "Jep." "Niin minäkin." Kotiin päästyäni tyhjensin koulureppuni kirjoista ja kävin kaupassa täyttämässä sen oluella. Viisitoista pulloa koffin kolmosta astelin mieli keveänä, vaikkakin reppu painavana, kotia kohti. Pelailin hetken aikaa Larry I VGA-versiota. Pelatessa vierähtikin nopeasti pari tuntia, seuraillessani hyviä animaatioita ja silmiä hivelevää 256 väristä grafiikka. Lähdin kuuden aikoihin kaljakassini kanssa lampsimaan kylälle. Kävellessäni liikuntahallille, missä yleensä porukka nauttii alkoholipitoisia juomia, litkaisin jo pari keppanaa huiviini. Hyvän olon tunne vallitsi kehossani, tullessani hallille :) EI KETÄÄN... Voi vittu... Ajattelin kuitenkin käydä liikuntahallin takana katsomassa. Hulinen oli siellä kahden muun kanssa, ja tarkemman tarkastelun jälkeen nämä kaksi muuta paljastuivat Satuksi ja Paulaksi. Satu oli vasta 13-kesäinen tyttö, joka oli kuitenkin ikäisekseen erittäin hyvin kehittynyt. Isohkot rinnat pullottivat takin alta. Hänen hiukset olivat vaaleat olkapäille asti ylttävät. Paula oli 15-vuotias, punatukkainen, ei läheskään yhtähyvännäköinen kuin Satu. "Jaahas... Missäs kaikki on?", kysyin Huliselta. "Täällä.", hän vastasi selvästi juovuksissa, yrittäen polkea hyvääkin herjaa. "Joo joo, vittu, entäs muut?", kysyin vähän vittuuntuneena. "No, ne lähti kaupunkiin.", Hulinen sammalsi. "Vai niin... No mitäs me sitten keksittäs(?)", sanoin pieni vilke silmäkulmassa, hymyillen Satulle, joka yritti peittää punastumistaan ja hymyili takaisin. "Lähetäänkö kiusaamaan Timiä?", Paula sanoi. Meidän kylällä asui hinttari, jonka lempinimi oli Timi. Päätimme lähteä ihan vittuillessa kahville, sen luokse. Menimme ensin Hulisen kanssa kahdestaan, ja kun Timi luuli jo, että olimme tulleet sinne 'siinä tarkoituksessa' niin ovikello soi, oven takana olivat Satu ja Paula. Olimme matkalla Hulisen kanssa jutelleet likoista ja teimme 'diilin', että Hulinen polkee Paulaa ja minä Satua. Timi ei kehdannut heittää meitä uloskaan, ja kun se meni käymään vessassa, niin Hulinen meni nopeasti käymään keittiön kaapeilla. Hän löysi kaapista jotain pillereita ja antoi jokaiselle yhden. En viitsinyt syödä omaani ja annoin sen Satulle. Seuraavaksi oli suunnitelmissa (Timin kiusaamisessa) alkaa nuolemaan eukkoja, ja sehän kyllä minulle sopi. Aloimme suudella Satun kanssa. Timiä alkoi yht'äkkiä vituttamaan ja hän sanoi: "Painukaa nyt vittuun täältä!" Teimme työtä käskettyä. Pillereillä oli outo vaikutus Satuun (tosin minua se ei haitannut tippaakaan :)), hän nimittäin alkoi heti ulos päästyämme, käydä entistä kiihkeämmäksi ja kiihkeämmäksi. Hänen kätensä aukaisi leviksieni napit, ja lipui hitaasti sepaluksesta sisään. Hän tarttui jäykistyneeseen penikseeni ja alkoi runkata sitä. En kestänyt enää, nyt oli pakko päästä polkaisemaan. "Etsitään jokin rauhallinen paikka, ok?", sanoin Satulle ja tämä nyökkäsi. Kävelimme neljästään läheisille hiekkamontuille. Hulinen jäi Paulan kanssa rinteen päälle ja minä jatkoin Satun kanssa matkaa. Kävelimme kapeaa soratietä, kohti uimarantaa. Olimme päättäneet mennä uimarannalla olevaan entiseen saunaan, suorittamaan intiimipuuhamme. Saavuimme saunalle. Saunasta oli viety kiuas pois, mutta lauteet olivat vielä paikallaan. Aloimme riisuutua. Ottaessani takkia pois päältäni, katselin samalla Satun riisuuntumista. Hän oli jo ottanut takin päältään ja alkoi riisua paitaansa. Ei edes rintsikoita! Satun rinnat olivat kuin suoraan jostain Playboys Nudes:ista, tai vastaavasta julkaisusta. Aloin varovasti hieroa hänen rintojaan, ja samalla hän kävi käsiksi housuihin. Hän avasi housujeni napit ja laski farkkuni kinttuihin. Polkin nopeasti housut pois jalastani, ja jatkoin rintojen hieromista. Nännit olivat jo kovettuneet aikalailla. Satu päästi tykyttävän kullini vapaaksi, veteli muutaman kerran eteen ja taakse, ja otti sen suuhunsa. Tunne oli mahtava, kun hän imi heppiäni ja samalla vetelin hitaasti esinahkaa edestakaisin. Hetken kuluttua hän otti munan suustaan ja aloin avustamaan häntä pääsemään eroon housuistaan. Kiipesimme ylimmille lauteille. Satu asettui lauteille reppu levällään. Kiipesin satulaan ja aloin jylkyttämään sydämeni kyllyydestä. Vähän ajan kuluttua vaihdoimme asentoa, ja aloin vetää Satua persereikään. Hän vinkui kuin sika, ja kiihdytin koko ajan tahtia. Nautin joka sekunnista, ja joka työnnöstä sekä jokaisesta vinkaisusta :) Yht'äkkiä alkoi soramontuilta päin kuulua mopojen ääntä, jotka lähestyivät koko ajan. "Voi vittu, tänne tulee jotain jengiä!", huusin. "Mitä me tehdään?", Satua läähätti. "No, multa olisikin jo kohta lentänyt...", sanoin ja vedin kyrvän perseestä ja heitin 'sikana' mällit Satun hiuksille (onneksi se ei huomannut, muuten tarina olisi voinut päättyä tähän :). Olisimme varmasti päässeet Guinnessin ennätystenkirjaan, jos sinne pääsisi pukeutumalla tarpeeksi nopeasti. Olimme juuri saaneet vaatteet päällemme, kun puolen kymmentä mopoilijaa kurvasi uimarannalle. Heitin nopeasti röökin huuleen ja sytysin, jotta voisin selittää, että tultiin vaan röökille tänne :) "Kato Zepulla uus eukko", yks jätkistä vittuili. Minulle riittää ja agressiivisuuteni oli muutenkin aika vahvasti pinnalla, lievähkön humalatilan ansiosta ehkä. Käskin jätkän pitää turpansa kiinni, ettei tarvitse luntata turpavärkkiin. "No, huh huh", sanoi sama vanha vittuilija. Se riitti. Seisoin saunan rappusilla ja se jätkä seisoi noin kahden metrin päässä rappusten alapäästä laskien. Hyppäsin suoraan hänen kimppuunsa ja ehdin antaa yhden iskun jo ennen kuin tulin maahan. Nyrkki osui pojan silmäkulmaan ja hän kaatui maahan. Nappasin rinnuksista jätkää kiinni ja tempaisin hänet pystyyn. "VIELÄKÖ!?!", huusin hänelle. "Haista vittu.", mulkku viisasteli ja sylkäisi minua suoraan kasvoihin. "JUMALAUTA!!!", huusin raivon vallassa. Paiskasin hänet toisella kädellä saunan lautaseinää vasten ja aloin toisella kädellä hakkaamaan häntä. Olin aivan raivon vallassa, silmissäni sumeni ja näin vain punaista. Ehdin lyödä häntä useamman kerran, ennenkuin muuta tulivat väliin. "Rauhota Zepu! Ei se ollu tosissaan, sehän on ihan päissään!", muu porukka rauhoiteli minua. "Hyvä on, kattokaa sitten ettei se tuu enää vittuilemaan.", sanoin jo hieman rauhallisempana. "Okei.", he sanoivat lähtivät roudaamaan puolitajunta verta valuvaa jätkää pois rannalta. Otin nenäliinan taskustani ja pyyhin niillä verta vuotavia rystysiäni. Ehdotin Satulle, että lähdettäisiin jo takaisin hiekkamontulle, missä Hulinen ja Paula, jo varmaan odottelivat. Satulta ei löytynyt sen parempaa ehdotusta, joten lampsimme montulle. Saavuttuamme sinne jouduimme vielä hetken aikaa odottelemaan, koska Hulinen ja Paula, eivät olleetkaan saaneet vielä touhujansa päätökseen. Juttelin Satun kanssa illan tapahtumista, ja hetken kuluttua Hulinen jo huusikin, että nyt voidaan mennä sinne. Kello oli vasta vähän vaille yksitoista, viinatkin oli loppu, eikä muutenkaan Tiituspohja oikein jaksanut viehättää. Satun kertoi, että hänen vanhempansa olivat eronneet ja hänen äitinsä asuu Jyväskylässä, eikä siellä nyt olisi ketään kotona. Siispä hommasimme kyydin sinne (maksoi 100mk!!! aargh!). Perille päästyämme, menimme heti 'nukkumaan'. Aloin heti suutelemaan Satua (joka puolelta). Olimme kaikki alasti samassa sängyssä. Kun Satu lähti käymään vessassa, Hulinen kuiskasi minulle: "Hei Zepu! Painataanko Satua KIMPASSA? Vituttaa toi Paula!". Katsoin Paulaa, joka oli sammunut heti, kun tulimme Satun äitin asunnolle ja tajusin missä oli vika. "No, okei, mutta mää nussin ensin...", sanoin ohimennen. Olisihan kokemus sinänsä :) Satu tuli vessasta, ja kömpi peiton alle minun viereeni. Nukutti vitusti, mutta pillua oli saatava, joten kävin suoraan asiaan. Kiipesin jälleen satulaan (Jee, toinen kerta samana iltana!-) ja tungin karmean kyrpäni kireään vitunreikään. Vetelin syviä, hitaita vetoja. Kohta alkoikin jo tuntua, että nyt lentää, mutta oli niin sikafiilis, etten viitsinyt vetää lenkkiä ulos rööristä. Sekös Satua vitutti. Vitutti varmaan aika paljon, kun ei antanut enää Huliselle ollenkaan... Hehheh... Aamulla heräsimme aikaisin Hulisen kanssa ja muistelimme illan tapahtumia. Muistin ruiskaisseeni sisään ja ajattelin tehdä jotain asian eteen, etten joudu isäksi. Kävimme apteekista ostamassa katumuspillereitä, ja jätimme ne pöydälle Satun nenän eteen, että hän varmasti huomaa ne. Varastimme polkupyörät saman kerrostalon varastosta, missä yövyimmekin, ja lähdimme polkemaan kohti kotia. Matkalla vielä nauroimme edellisen illan tapahtumille. Zepu'91