Jeesuksen Opetuslapset ry.
Pori


Raamattu saarnaa

Miksi 1990 luvun alussa tehty Raamatun käännös ei ole Raamattu?

Ensinnäkin se tehtiin täysin valheellisella perusteella.Lähtökohtana ja motiivina työlle oli Saatanan valhe, että ihminen on muuttunut, eikä näin ollen ymmärrä 30 luvun Raamatun käännöstä. IHMINEN EI OLE MUUTTUNUT YHTÄÄN MIKSIKÄÄN! Asiaa voi tutkia VANHASTA TESTAMENTISTA!!! Voi tutkia historiasta! Asiat ja materia on muuttunut! Ihminen ei! Ahne, kateellinen, kaikkiin historian tuntemiin himoihin aivan yhtä altis kautta aikain. Homous, lespous ja riettaus, Olivat sitä luokkaa Sodomassa. Että, kun Lootin luo tuli kaksi enkeliä, miehen muodossa. Piiritti Sodoman miehet Lootin asunnon ja pyysivät noita miehiä ulos, että saisivat yhtyä heihin. Vaikka Loot tarjosi heille tyttäriään, jotka olivat neitsyitä. Ei kelvannut! No, enkelit, jotka miehen muodossa Lootin asunnossa olivat järjestivät asiat. Ja tuolle porukalle tuli lähtö.Valtava riettaus vallitsi Sodomassa. Lootillakin oli kaupungissa niin paljon maallista valtaa ja virkaa, ettei lähtenyt Jumalan kehoituksesta pois. Vaan enkelien oli hänet ja perheesä, vietävä väkivalloin. Eikö niin. Aabraham rukoili Sodoman puolesta! Ei auttanut, Sodomassa ei ollut Jumalaa uskovia käytännössä yhtään! Kaikkea muuta, edestä! Jumala tuhosi kaupungin!

Nyt kun tuon kaunokirjallisen teoksen tekivät täysin uskomattomista koostunut sakki! Ei Pyhää Henkeä yhdelläkään kirjoittajalla! Täysi mahdottomuus, että heillä sitä olisi voinut olla! Syntyi kaunokirjallinen tuotos, joka kantaa nimeä Raamattu! Pyhä Henki pois tekstistä!! Nyt 30 luvun käännös sanoo: "Siitä ei saa mitään ottaa pois eikä mitään lisätä! Joka näin tekee, tai opettaa? Olisi parempi, kun hänelle ripustettaisiin myllynkivi kaulaan ja tiputettaisiin syvimmän meren syvimpään syvyyteen!" Löydätkö 30 luvun Raamatustasi tämän kohdan?
No, hyvä! Niin pitääkin löytää, kun se siellä on!

Nyt kysyn:

"Kuinka monta Saatanan joukkojen valhetta tuon teoksen tekijät tekivät? Mikä heitä nyt odottaa? Tuota teosta käytetään opetuksessa tänä päivänä! Mitäs luulet Onko Jumala tuon opetuksen takana? Tiedätkö, mitä tapahtuu henkilöille, jotka tuota teosta lukevat ja uskonsa siihen perustaa????!"

Aikoinaan alkoi tulla uskoon iskelmätähtiä: Useat heistä alkoivat laulaa Hengellisiä lauluja. Mitäs pahaa siinä on? Ei mitään! Mutta sitten alkoi tapahtua. Hengellisten äänitteiden tekijöiksi ilmaantui Suomen huipulla olevia musiikki miehiä! Musiikin uudelleen sovitti uskomaton, ilman Pyhää Henkeä oleva henkilö! Tämä riitti, että tuosta Hengellisestä tuotteesta tui HENGETÖN! Tausta orkesterit koostuivat tunnetuista nimistä! Vaan eivät olleet sitä Hengellisessä elämässä.Tästä se lähti. ALAMÄKI! JA HURJA! TULI GOSPEL! Sanoitus Raamatullinen! Sävellys Saatanan! Miksi väitätte, että noihin tilaisuuksiin laskeutuu Pyhä Henki? Kun SE ON TÄYSIN MAHDOTONTA ! EIKÄ MYÖSKÄÄN KÄYTÄNNÖSSÄ laskeudu. Asian tuntijat tietävät, että saatana ja Hänen joukkonsa ovat kaikesta oveluudestaan huolimatta erittäin ahneita. Niinpä syntyi "rokki" joka tuotiin kevyempänä tuotoksena kirkkoihin ja hengellisiin tilaisuuksiin! Sai nimekseen "Hengellinen rokki"! Jälleen täysin mahdotonta, että tällaista musiikkia. Isolla Hoolla kirjoitettuna voisi olla! Ei voi! Väitätte, että niihinkin konsertteihin ja tilaisuuksiin laskeutuu Pyhä Henki! Ajatuksenakin; täysi mahdottomuus! Kylllä näissä kaikissa henkiä on ja viimeisimmissä versioissa, melko voimakkaitakin! Valitettavasti Ovat Pimeän Puolen, Saatanan henkiä!!! Älkää nyt sitten kovin paljon ihmetelkö, että siellä ilmenee eriasteisia:"psyykkisiä ilmiöitä!" Älkää, lasten vanhemmat ihmetelkö lastenne käytöstä! Lusikka käteen! Syy löytyy lähempää, kuin luulettekaan! Se on nimittäin lähinnä olevassa peilissä. Niin itseään uskovaiseksi nimittävien kohdalla, kuin muidenkin kohdalla. Olisikohan siinä syynä se, että kun ei ihminen milloinkaan ole ollut kovinkaan taipuvainen Jumalan Tahdon alle. Ei me ressukat olla sitä nytkään! Syytetään nyt sitten yhteiskuntaa ja päättäjiä! Tiedätkö? Tapahtuu jo! Ja enenevässä määrin tulee tapahtumaan asioita, joista ei oikein tiedetä...? Ketä niistä syyttäisi???! Hankala juttu!
Ikivanha Raamattu tietää meille kertoa:
"Mihin syytökset menevät!" Tietää, ketä nyt syytetään! Jumalaa! Merkillinen kirja, että tämänkin tiesi! Että tulemme syyttämään Jumalaa ja Jeesusta, kaikesta touhusta.
Pilkkaamaan, jopa kiroamaan;
Luojamme, Jumalan !

Ompahan kummallinen Jumala! Ottaa uskovaiselta Pyhän Hengen pois! Ja paiskaa luopion paikalle! Tulee Saatanan porukka, joka saa aikaan jotain väristyksiä. Parantelee sairaita, tekee ihmeitä ja temput senkun lisääntyvät ja ihmeet suurenevat. Jälleen tuo pari tuhatta vuotta sitten kirjoitettu Uusitestamentti, jota tukee paljon, paljon vanhemmalta ajalta oleva Vanha Testamentti Tietää tämänkin !

Jeesus sanoi Pietarille:
"Sinut vyöttää toinen, ja vie sinne, minne et halua!"
Paavalista kerrotaan, että hän matkusti Jerusalemiin Pyhän Hengen sitomana. Aivan samaa tarkoitti Jeesus Pietarin kohdalla. Meille selitettiin, että Paavali oli sidottu NÄKYYNSÄ! Ei Raamattu näin opeta! Vaan kun Raamatussa on, että Pyhä Henki sitoo! Niin sitten se sitoo! Tänäkin päivänä! Monia on tullut tehtäviä, ja paikkoja eteeni! Että eivät ne nyt niin hääviä ole olleet! Pyhä Henki on sitonut ja vienyt! Olen selvin päin. Ja selvissä jarjissä joskus Jumalalle ja Jeesukselle kaikki valtuudet itsestäni antanut! Se on kirjattu Taivaassa! En päätä itse mitä teen ja mihin milloinkin menen! Enkä saa edes kysyä, että: " Että minkä tähden?"
Siinä tulee vielä sellainenkin eteen. Satoi nyt sitten vettä tai, mitä hyvänsä! Keskellä yötä, ei merkitse ulkoiset tekijät yhtään mitään! Kun kutsu käy! Lähdetään! Ei kysellä: "Mihin tommo- sella ilmalla? Keskellä yötä? Ilman rahaa?" Sitä varten on opeteltu Pyhän Hengen johdatus! Että paikka löytyy. Ja siellä sitten selviää, mihin tultiin ja miksi? Profetiat ovat monta kertaa, sellaisia, ettei niitä nyt oikein viitsisi lähteä kailottamaan, kun niissä munaa itsensä ja menet- tää monta kertaa melkoisen lauman ystäviään! Niinhän siinä käy! Samasta syystä Joona aikoinaan pisti Jumalalle hanttiin! Niiniveehen vaan mentiin. Valaan mahassa. Ja Joona joutui puhumaan aivan sanatarkasti sen, minkä Jumala oli profeetalleen ilmoittanut! Ja Joona todella munasi itsensä, kun Niinivessä tehtiin parannus, jota Joona vähän pelkäsikin! Sehän oli hyvä asia. Suomessa on liikkunut sellaisia protetioita, että sen viejät ovat saaneet todeta: ettei heitä uskota! Se on ikävää !

Paavalista kerrotaan, että häntä rusikoi Saatanan enkeli, ettei hän alkaisi ylpeilemään tehtävillä, joissa hän oli vain välikappale. Tehtävän suoritti Jumala! No sekin asia on selitelty jos millä tavoin. Vaan, ei tarvitse! Jokainen JUMALAN PALVELIJA TIETÄÄ, että varmasti Jumala sallii Saatanan henkien rusikoinnin! Aivan sen mukaan, kuin tarve vaatii! Näin Jumala Armossaan toimii! Kummallista tuo Jumalan Rakkaus ajoittain. Sallii pavelijaansa syöpää ja juopaa. Sellaisia sairauksia. Että ei kaikin ajoin saa suustaan enään ääntä, että sanoisi:" Jumala Armahda". "Jeesus Armahda!". Ei tule ääntä! Outo juttu! Monia muita!

Tämä vain sen tähden, että Raamatusta saa selittelemällä ja väistelemällä melko kauniin kirjan aikaiseksi. Ja ihan sellaisenkin; että laumoittain ihmisiä löytää itsensä luopion paikalta! Ja heistä tulee sitten valheveljiä ja valhesisaria. Paavali huomasi tämän. Ja kirjoittipa sen kirjeisiinsäkin. Jumalan Tahdon mukainen huomio, joka oli kirjattava. Ja siellä se on edelleen osoittamassa, että kaiken mitä Paavalikin kirjoitti. Niiden takana on Jumala! Muutoin niitä ei Jumalan Sanassa olisi! Eihän!!!

Nyt siellä Saatanan joukkojen kätyrit väittävät, että heitä koetellaan. Saatanan joukot vaihtavat vaatteita! Vielä olemme mukana! Teidät tunnistaa vielä erittäin hyvin! Saatana valehtelee! Hengelliset häiriköt pyrkivät saamaan joitain pois. Tuli leviää! Se on tuhon tuli! Jumalan palvalijat näkevät tämän! He tietävät, että kaikki olosuhteet on luotu. Antikristuksen tulolle! Olosuhteet ovat luotu; Ilmestyskirjassa mainituille Enkelien tuloille! Jumalan vitsaukset voivat alkaa! Ainoa, mikä estää on Jumalan kello. Ruumiita tulee. Hengellisiä ruumiita lojuu jo sellaisia läjiä, ettei unta saa! Ken ikinä nämä näkee! Ja tietää, mitä tulossa on! Nyt HUUDAMME, JOKAINEN NIILLÄ VALTUUKSIN, KUIN ON SAANUT! JOKAINEN SILTÄ paikalta, mihin on asetettu. Vielä sairauksissaankin nämä ihmiset kiroavat JUMALAN! On KOVAA PORUKKAA! Ei USKOTA NYT, EIKÄ TULAVAISUUDESSA! HERRAN OMAT OVAT KÄYNEET KIIRASTULENSA. JUMALAN AHJOT! KUKA NIISTÄ ON LÄPI TULLUT! ON VALTUUKSIA! ON HENGELLISTÄ NÄKÖKYKYÄ! PALVELIJOIDEN JA HUUTAJIEN OMAT SAIRAUDET JA JUMALAN JÄRJESTELMÄT, PITÄVÄT HUOLEN, ETTÄ EI MENNÄ JUMALAN KELLON EDELLE! MYÖHÄSTYMISEENKÄÄN EI OLE VARAA! Kuka sanoikaan ettei maksa mitään, saadakseen näistä tiedon! Kuka vielä uskaltaa väittää , ettei tämä pakottaminen ole RAKKAUTTA ??!!

Poikani kävi juuri nuorten illassa.Varoitin: Älä puhu mitään. Katsele vaan! Ei auttanut! Poika puuttui paikalla olevan papin puuhiin. Alkoi opettaa vanhaa pappia! Nuori kloppi! Pyhä Henki painosti! Kunnia Jumalalle! Saatanan profeetat ennustavat ja ennustavat, että on ja tulee olemaan väärää kielillä puhumista! Tuo pappi oli pyytänyt rukoilemaan perässä! Siellä nyt tapahtui PUMPPAUSTA. En tiedä kuinka moni meni miinaan! Olen kertonut pojalle aivan tarkoin mitä tapahtuu ja on tapahtunut! Valheveljet ovat vallanneet aikoja kirkkojen saarnapöntöt! Sisaret eivät jää jälkeen tässäkään! Yhteistyö on valttia! Nyt poika katseli ensi kertaa paikanpäältä, minkä olin hänelle kertonut! Jeesus päästi hänet sittenkin sinne jo nyt! JA SUOJAT PITIVÄT!!! Kiitos JEESUS! OLET IHMEELLINEN! Saako JEESUS, pojan kautta ikäisiään pois tuosta MEDITAATIO TEATTERISTA? Emme tiedä?!!! Sielullisuutta! EI OLE! TERMIT; YHTÄ SEKÄMELSKAA! Sielu elää ikuisesti! Kysymyksessä on tunnetason asiat! EMOTIONAALISET ILMIÖT! Vaikuttavat sitten psyykkeeseenkin.....Mutta ei mitään tekemistä SIELUN KANSSA! Valtava MÄÄRÄ NIMIÄ JA TERMEJÄ; päin honkia! Niin on kaikki muukin! Jos nyt ei saarnata ja julisteta Raamatun Sanaa maan päällä, niinkuin se on kirjoitettu!!?? Kysyn: KOSKA SITTEN???

Te huudatte rakkautta!!!
Oletetaan, että sinä/te asutte jossain talossa. On yö. Minä pyöräilen paikalle ja näen, että kerrostalon toinen pääty palaa. Tuli etenee. Tuuli on suotuisa tulen nopealle etenemiselle. Jotenkin minusta tuntuu, että katselisin pyörätelineen, rappuharkon tai oman pyöräni ja paiskoisin alaovien ikkunat palasille! Ja ryntäsin rappuihin. hakkaisin ja potkisin oviin! Huutaisin:" Talo palaa! Älkää ottako enään muuta mukaan kuin mukulanne ja poistukaa talosta! Nopeasti! Te palatte! HÄIRITSEN TEIDÄN UNTANNE! Te huudatte! Taas joku uskovainen melttoo! Ei anna yön rauhaa! Minä tiedän, että talo palaa! Te ette! Toimin mielestänne väärin.Teidän mielestänne, minun pitäisi nojailla polkupyörään. Ja katsella tulen etenemistä. Puhella yksikseni:
"Hyvin näyttää palavan...komiaa kattella...saas nähdä paljonko tulee ruumiita?....Onkohan kukaan soittanut palokuntaa...? No, en muista, että tuossa talossa asuisi ketään tuttujani....asia ei kuulu minulle.....Katsellaan nyt miten käy?...Eihän noita nyt sovi yöllä mennä herättelemäänkään....Saattavat soittaa poliisin ja syyttää minua kotirauhan häirinnästä....ties mistä? Parempi on nyt olla tunkematta itseään, joka paikkaan!

Jotenkin minusta tuntuu että toimisin ensimmäisen vaihtoehdon tavoin. Tuntuu, että se olisi RAKKAUTTA! Jälkimmäinen mielestäni välinpitämättömyyttä! Saatan olla väärässä. Mutta niin tyhmä ja mieletön olen. Että valitsen ensimmäisen vaihtoehdon! Seuraamuksista välittämättä! MIETI!

Keskustelin erään nuoren kanssa. Hän sanoi muunmuassa näin: Miten Raamattuun voi luottaa, kun kaikki neljä Evankeliumin kirjoittajaa kirjoittaa samasta asiasta eri tavoin! Vastasit itse tekemääsi kysymykseen. Et vain huomannut! Neljä ihmistä! Ilmaisevat asiat omalla tavallaan. Ihmeellistä! Asiasisältö, TOTUUS ; ei hävinnyt! Jos olisi poistunut erilaisen ilmaisutavan mukana! Mistä olisit huomannut, että puhuvat samasta tapahtumasta??! Liian yksinkertaista!

Jeesus meni erään kerran opetuslastensa kanssa johonkin paikkaan. Sana heidän olinpaikastaan levisi nopeasti, kansan keskuudessa. Väkeä tuli valtavat määrät ja ympäröi heidät. He olivat tulleet katsomaan; mitä ihmeitä Jeesus nyt tekisi? Kuinka Hän parantaisi heidän fyysiset sairautensa. Ja varmaankin jonkun ihmeen kautta, myös ruokkisi heidät. Tällä kertaa Jeesuksella olikin toisenlainen yllätys! Hän saarnasi ja puhui heille kovia sanoja. Saarnat ja sanansa olivat kovia kuunnella! Niin kovia, että ne saivat aikaan sen, että väki ryntäsi pois paikalta! He pakenivat, kuka mihinkin suuntaan! Ja vauhdilla! Jeesus kääntyi opetuslastensa puoleen ja kysyi:
"Lähdettekö tekin luotani? Niin kuin muutkin?"
Opetuslapset kertoivat etteivät ole aikeissa mihinkään lähteä. Olipas kummallinen tapaus....Miksi opetuslapset eivät pelästyneetkään Jeesuksen kovia Sanoja? Tapaus löytyy Evankeliumeista.

Jos olisin saarnamies. Voisin rakennella näistä aiheista saarnoja. Mutta, kun en ole! Minun täytyy TOIVOA JA USKOA, ETTÄ PYHÄ HENKI SAARNAA PUOLESTANI! JOS HÄN NÄIN TOIMII?! KIITÄN SIITÄ JUMALAA JA ANNAN KUNNIA JUMALALLE !


Kirjoitettu tammikuun lopussa 1998
KUNNIA JUMALALLE! Ei minulle!


Takaisin Pääsivulle.