Jeesuksen Opetuslapset ry. Pori

1 - Jumala kurittaa Suomen kansaa!

Ahon hallituksen aikana 90- luvun alussa, sain eräänä yönä vastaanottaa täällä Porissa Jumalalta profetian, sanoman. Joka kuuluu näin:
"Nyt, minä Jumala, alan kurittamaan Suomen kansaa tosi mielessä! Siitä syystä, että Suomen kansasta ei löydy Minulle kelpaavassa uskossa olevia ihmisiä; Minulle riittävä määrää!"

Tuolloin oli esim. työttömiä Suomessa hieman yli 100 tuhatta henkilöä.
Ei kauan tuon Sanoman jälkeen, kun Suomessa oli puoli miljoonaa työtöntä, korvia myöten valtio ulkomaille velkaa, leipäjonot Pelastusarmeijan nurkilla. Ihmiset asunnottomia jne. Tuntui kuin olisimme yht´äkkiä siirtyneet 1930 luvun suureen kurjuuteen. Tapahtumat saivat nimekseen lama. Todellisuudessa: profetia alkoi toimia käytännössä. Jumalan myllyt alkoivat totisesti tosimielessä jauhaa! 1930 luvun suomennos.
Raamattu sanoo näin: "Jumala ei tee mitään, ilmoittamatta siitä sitä ennen palvelijoilleen, profeetoille."

Tarkoittaa, milloin henkilölle, jollekin joukolle vietäväksi. Järkytyin sanomasta, kysyin Jumalalta:
"Mitä tälle teen?"
Hän pyysi kirjoittamaan sen. Kun Hän oli hyväksynyt kirjoituksen sain kohteen: Sata Kunnan lehteen. Jossa se sanatarkasti julkaistiin! Jumalalla on palvelijoita, profeettoja ympäri Suomen. Tietoon tuli!

Tätä saarnasivat ns. kiertävät saarnaajat. Lehtikirjoituksin, kasetein ihan näihin päiviin asti. Juuri tämän hetkistä tilannetta ei ole tiedossani, mutta uskon vieläkin, että on joukko itseni lisäksi, jotka ajoittain saavat taakan tästä asiasta.

Teksti on koventunut kaiken aikaa, kuin myös Jumalan kuritus on koventunut ja laajentunut. Tiedän, että olen heikommasta päästä. Huomattavasti isommilla valtuuksilla ja suuremmalla määrällä Jumalan valtakirjoja omaavia aitoja Jumalan palvelijoita kiertää maatamme. Tunnen heistä useita. Siitä kiitos ja kunnia Jumalalle!

Tämä kansa ei usko! Tämä kansa on kuuro!

EU on viimeisin ja kovin Jumalan kurituksen muoto! Jumala salli tämän tapahtua. Siitä huolimatta, että Herran palvelijat tekivät esim. valtavan määrän kasetteja:
"Mihin saatanalliseen hornaan nyt mennään! Ja mitä siitä seuraa!".
Siis ennen EU äänestystä! Kerroimme kaiken sen, mitä nuo Saatanan agitaattorit jättivät kertomatta! Mikä Eurooppa etenkin Keski -ja Itä-Eurooppa todellisuudessa on! Faktatietoa! Tuskin tiesitvätkään?
EU "vouhottajat", manipuloivat, puhuivat ja puhuivat. Itsenäisyys myytiin järjettömimmällä kaupalla mitä itsenäisen Suomen historia tuntee! Vapaa ehtoisesti ja niin, että myyvä osapuoli maksaa, ja kalliisti!

Kansa ei uskonut, kuuroja ja sokeita!

Aidot Jumalan palvelijat tiesivät EU:n, EMUN, yhteisen valuutan, liittovaltiosuunnitelmat. Jopa hyvin salaiset uudet Euroopan kartat. Kaiken tämän, 10 vuotta aikaisemmin. Ennenkuin asiasta, EU alettiin puhua julkisesti!

Ja nyt, rakas ystävä! Älä vain hetkeäkään ajattele, että Jumala nostaa hiuskarvan vertaa kurittavaa kättään! Päin vastoin. Ja toinen varoitus perään, ellei tämä kansa nöyrry ajoissa, alkaa tuomiot. Mitä ne ovat? Ehkä joku kysyy. Vastaan sinulle: Jukoslavia, ZethZenia, Zaire, Somalia jne. Sieltä näet ja kuulet mitä tapahtuu kun Jumala hylkää kansakunnat Saatanan väkevämmän joukon haltuun! On yhtä kuin Jumalan Tuomio.

Kunnia Jumalalle, ei minulle.

Takaisin Pääsivulle