Jeesuksen Opetuslapset ry.
Pori

Hengellinen katsaus

Puhuinkohan jollain linkillä, jotain Saksasta ja sen tulevaisuuden näkymistä? Eglannissa oli hullun lehmän tauti epidemia. Saksa reagoi heti ja voimaasti: boikotti! No, nyt kuulemma Saksassa on kaikki siat tappokunnossa! Järkyttävä juttu! Mitähän noille nyt sitten tehdään. Ruttoon sairastuneille sioille ! Jonkin asteinen ongelma, epäilen. Kaikkia sitä pitää sattuakin. Juuri kun EEE UUU alkaa olla "valmis". No, mitäs Saksan johto? Suuntasi katseensa johonkin maahan, missä on joku muslimien aikaansaama kansanteurastus meneillään. EE uun piäisi puuttua asiaan. Ja puuttuikin, mutta eivät olleet oikein tervetulleita. Meinasivat, että maassa maan tavalla, eikä kuulu sivullisille! Eipähän ne kyllä kaiketi kuulukaan ! Kun eivät asioille mitään mahda. Kuulin myös, että jossakin hyvin väkirikkaassa maassa räjähtää Aids käsiin. Räjähtää se nyt kyllä vähän muuallakin! Kerroin eräällä linkillä, että Ilmestyskirja kertoo kolmasosan maapallon väestä kuolevan erilaisiin tauteihin. Ihan pienestä väkimäärästä ei ole kyse! Kysyin uskotteko, että nuo taudit ovat jo maan päällä? En tiedä kuinka moni uskoi ? No, nämä nyt ei kyllä kenenkään uskoa tarvitsekaan. Nämä nyt vaan tapahtuvat aika lyhyellä aika janteellä.
Miksi niihin olisi hyvä uskoa, johtuu siitä, että tapahtumat ilmestyskirjassa vyöryvät! Ja Jumalan kello näyttää olevan aika nopea. Sen jälkeen, kun viikunapuun kaikki oksat ja niiden lehdet tulivat hiirenkorvalle ja tuli kevät. Jeesuksen kertoma vertaus. Profetaallinen, sellainen. Jeesus jatkaa, kun tämän näette, on kesä lähellä! Melkoisia helteitä kyllä lupailee! JUURI NYT! Aivan kaikilla osa-alueilla, mitä ikinä olla voi! Ja näitä koskevat Raamatun ennustukset täyttyvät sellaisella rytinällä ja vauhdilla! Ja koskee aivan jokaista maan päällä olevaa. Jopa luomakuntaa ! Joka huokailee synnytys tuskissaan ! Odottaen, että jotain helpotusta tulisi! Synnytys tuskat ja kivut eivät pääty, ennen varsinaista synnytystä! Viikuna puun lehtien pitää aueta kokonaan, ennenkuin on kesä! Näin ollen tuska, ahdistus, pelko, puute ja kurjuus lisääntyvät! Emme tulekaan paratiisiin! Jokusten harhaoppien mukaan. Vaan pikemminkin kiirastulille, jotka ovat maaiman laajuiset ! Kuka vielä uskoo jälleen syntymä oppiin? Kuka Jehovan todistajiin? Mormooneihin? Koraanin kirjoituksiin? Moskeija tulee Turkuun ! Mitäs se sinne? No niitä nyt tuli niin tiuhaan tahtiin ympäri eurooppaa, että tottakai he tarvitsevat Temppelinsä tänne! Ei tarvitse liikuskella vakoilijana. Kun lyödään sillanpää asema uskon varjolla pystyyn! Ja rahaa on, millä rakennella! Saahan sitä nyt kaikki uskonnot Suomeen tulla! Sehän olisi aivan järkyttävä asia, että Suomen maine munattaisiin "uskonrasismilla". Annetaan kaikkien kukkia. Niin ollaan kansainvälisillä vesillä ja sitä myöden mukana Ilmestyskirjan ajoituksissa. Aika hyvin ehdittiin mukaan! Vaikka niin pitkällä perässä tultiin, kuin tulla voi. Usko, kun usko. Uskokoon nyt vaikka lämpöpattereihin. Tämä Moskeijan porukka on ikävän puoleisen opin kannattijia! He nimittäin vihaavat suunnattomasti kristittyjä ! Israel, kristityt ja Amerikka, ovat heidän päävihollisiaan! Suomalaiset kertoivat, että muslimit, Islamilaiset ym. puolustavat jotain. Siinä minulla on kyllä suuri näkemys ero! He nimittäin hyökkäävät! Jos he nyt sitten jotain puolustavat, niin hyökkäystään!
Saatana heitä nyt kiikutti, mihin ikinä pystyi. Ja paljoon näköjään pystyi, mitä Eurooppaan tulee! Näitä, kun ei Saatanan tarvitse enään kouluttaa; kun heidät on jo koulutettu! Saatananallisilla harhaopeilla! Kristityn tappaminen on tie paratiisiin tämän opin mukaan! Ja kun tällaista on luvassa ja siihen nyt sitten myös uskotaan. Niin täällä Euroopassa näitä nyt sitten on. Sen kuin vain tappaa vaikka läjäpäin, että koko sukukin pääsee Saatanan lupaamaan paratiisiin! Siellähän sitten " paratiisin" ovet pläiskyvät! Lupaukset noissa kirjoissa ovat mahtavat! Jos niihin uskoisin? Olisi minulla ollut jo aikoja sitten Suomi Konepistooli! Ja käytössä! Luin lukion uskontokirjan. Täynnä saatanallisia ns. idän uskontoja ja kansojen kulttuuria. Ne kuulemma avartavat nuorten näkemyksiä, ettei maailman katsomus ja tietoisuus nyt ihan härmäläiseen kulttuuriin jää. Koska kirja oli näiltäkin osin puutteellinen. Niin jelppasin hieman uskonnon opettajia. Että, kun kerran avarretaan, niin sitten avarretaan. Apuni ei maksa mitään. Jos aikaa tulee riennän apuun filofian ja psykologian kirjojenkin kohdalla. Sen verran avarran tuota filosofian opetusta ja koko oppia! On Sellainen luku, jota ei voi jakaa millään luvulla, Siis jakamaton ja päättymätön luku! Se alkaa jostain, mutta ei pääty mihinkään! Tekee kysymyksiä valtavan määrän, joihin kenelläkään ole vastauksia ! Oravanpyörä on valmis! Fariseusten ja kirjanoppineiden mieliharrastuksia. Johon oppiin myös apostoli Paavali sai parhaan mahdollisen opetuksen. Tunnetulla tavalla, Paavali joutui luopumaan filosofioista ja paljon muustakin ! Kertoo Raamattu!

Noiden kolmen opetusaineiston tähden poikani jätti lukion kesken! Yhdenkään ihmisen kehoittamatta. Vasta tuon ratkaisun jälkeen selasin nuo kirjat läpi. Enkä ihmetellyt pojan päätöstä! Sitten kirjat revittiin ! Ei todellakaan luulisi olevan aikaa moisten oppien tankkaamiseen; KENELLÄKÄÄN! Valitettavasti on!

Rakkaat ystävät! Nyt jokainen uudestisyntynyt suomalainen ! Ei ole yhtään aikaa jahkailla ja jauhaa paikoillaan! Muutos Hengellisesti on niin suuri, että asteikolla se on 190 astetta. Kävelyllä mitattuna se on täyskäännös! Joka nyt jää tästä junasta ulkopuolelle. Tulee vaikeat ajat eteen! Nyt näitä linkeillä olevia asioita on puhuttu ja tehty yhtä ssun toista. En voi kertoa esimerkkejä, koska ihmiset tunnistaisivat niistä itsensä. vaikka noita tapauksia ilman nimiä kertoisin. Ovat hyvin erikoisia ja kaikki erittäin järkyttäviä! Että kyllä nämä linkeillä olevat asiat vaan ovat tosia! Eikä näköjään Jumalan taholta uskovaisille liikoja aikaa anneta. Kun asiat tietoon saatetaan! Hengellinen krjallisuus, niiltä osin kuin niitä itse aikoinaan luin taaksekin päin! Monenlaisia asioita niistä löytyy! Ja aivan tähänkin aikaan sopivat! Mutta tämän kaltaista käännöstä, jonka Jumala nyt vaatii! Ei löydy! Joka päivä Jumala ottaa kiinni ihmisiä! Uudestisynnyttää henkilöitä väkevällä voimallaan ympäri suomea! Ja ovat monet käyneet hyvin lähellä sitä porttia, josta olisi pitänyt mennä läpi! Vaikka ymmärrän, että näin tapahtuu ja pitääkin tapahtua! Mutta nyt on sodittava jo omaa ymmärstään ja tietämystäänkin vastaan! Yksikin sielu! Yksikin Sielu ! On voitto! Jumalan Valtakunnalle! Ei minulle! Vaikka poistuisin tänä päivänä, ei merkitse mitään! En tarvitse mitään kiitoksia! En mitään! Koska nyt minulla on aivan VARMA TIETO; että nämä kirjoitukset vaikuttavat! Joko myönteistä tai kielteistä! Ei näitä asioita todellakaan kukaan voi sivuuttaa, ilman seuraamuksia !

Luuk.13:7-9 Toteutui käytännössä silmieni alla kirjaimellisesti! Katso Matt.24:24 Mutta Rukoile Pyhää henkeä apuun, muuten saatat toimia, juuri niinkuin suurin osa tästä kansasta toimii. Oikeat profeetat ovat vääriä ja päinvastoin! Heitä nyt riittää, joka lähtöön ! Ja Antikristuksen tulo on huomattavasti lähempänä kuin osaat kuvitellakaan! Sinä, vain nypläät Hengellistä pitsiäsi! Pyörittelet peukaloitasi! Etkä tiedä, mitä on edessä! EIKÄ KAUKANA! Nyt häiritään jokaisen mahdollisen mielenrauhaa! Nyt Pakotetaan ja pakkosyötetään evankeliumia! Nyt tuputetaan! Kysyt: Missä on RAKKAUS? Ilmenee NYT tällä tavoin! Onko yllättävää teille, joille on Jumalan Rakkaus opetettu aivan väärin! Jeesuksen lempeät ja rakastavat silmät ovat muuttuneet! Kertoo Ilmestyskirja! Enkä minä! Emme maanittele ketään mukaan! En ole ainut, jotka tämän kehoituksen ovat saaneet ! Ken TOTTELEE ? SAARNAA aivan VARMASTI, TUTTUA KOVEMMALLA SÄVYLLÄ ja SANOILLA! ELLEI ? Ne saarnat eivät lähde sitten JUMALAN PALVELIJOIDEN SUUSTA! Siitä sitten näet kuka on oikea ja AITO saarnaaja! KUKA AITO PROFEETTA! Ei VARMASTI LUPAILE Rolexia ranteisiin! Ei Mersuja alle! Ei uskovaisia puolisoita, joiden kanssa sitten kiikkustuolissa hyrryytellään! Näitä ja Paljon muuta Lupailtiin takavuosina, niille, jotka vain itsensä JEESULLE ANTAVAT! Katteettomia lupauksia olleet aina! Ei tällaisille ole pohjaa Raamatussa! Ei Jeesus näitä lupaile missään! Hepä lupailivat! Näyttävät tekevän edelleen samaa! KYLLÄ SAATANA NYT TIETÄÄ IHAN TARKOIN MIKÄ Aika nyt on! JOKA NYT SAARNAA JA JULISTAA OHI RAAMATUN, EI VARMASTI OLE TEHTÄVÄÄNSÄ VALITTU TAIVAASTA KÄSIN! SAARNOJA ja JULISTUKSIA Voi ja saa tiettyihin rajoihin asti keventää! Kertomalla tositapahtumia elämästä jne! Mutta niihin pitää nyt sisältyä myös jotain muuta! PANTOMIINIT JA TANSSIT ON LOPPU HERRAN SEURAKUNNASSA! OLLEET JO AIKAA ! Jos, ken noihin porukoihin jää! Niin sitten jää! Ja näyttää jäävän niin valtavat määrät, ettei tiedä; MITÄ ENÄÄN SANOA! KUN AINA tulee vastaan kysyjä:" Mitä pahaa siinä ja siinä on?" "Mitä väärää siinä ja siinä on?" EN TIEDÄ? SEN TIEDÄN; ETTEI AINAKAAN MITÄÄN OIKEAA!!! Ja Jeesus sanoi: " Varokaa ja kavahtakaa fariseusten ja saddukeusten hapatusta." " Voi, teitä, te lainoppineet, kun te olette vieneet tiedon avaimet! Itse te ette ole menneet sisälle, ja sisälle meneviä te olette estäneet."

Eräs Jeesuksen vertaus; ei sana tarkasti kerrottuna. Asiasisältö ei muutu! Vertauksessa joku on valmistanut juhlat. Kaikki on kunnossa juhlia varten. Tuo joku on JEESUS ja Juhlat ovat Jeesuksen. Hän lähettää palvelijansa kutsumaan juhlallisille väkeä. Palvelija/palvelijat lähtevät. Eräs kutsun saanut, kertoo;" Ostin maatilan. Täytyy hoidella ja katsastella sitä. En ehdi. Toinen on ottanut vaimon. Ei jouda. Kolmas on hankkinut härkiä....Ja ties mitä? Tämä vertaus antaa mahdollisuuden puhua ihan mistä krääsästä hyvänsä.Erilaisista asioista, mikä heitä nyt estää, noin vain lähtemästä. Jeesuksen palvelijoiden kehoituksesta lähtemään, yhtään mihinkään. Palvelijat palaavat HERRAN luo kertomaan: "Ei ne nyt tule!"
Jeesus sanoo:
" Menkää kaduille, kujille, aitovierille JA PAKOTTAKAA HEIDÄT TULEMAAN;SILLÄ JUHLAHUONEESSA ON VIELÄ TILAA!"
On siis vielä tyhjiä paikkoja! Ohhoh! Mitäs se Jeesus nyt sanoi? Käski palvelijansa PAKOTTAMAAN SALIIN, ENNENKUIN OVET SULKEUTUVAT JA JUHLAT VOIVAT ALKAA! Kaikki muu on kunnossa. Väkeä vain ei ole riittävästi ! Tarkoittaako tämä vertaus tätä? Vastaavia on muitakin. Onkohan suomennos virhe? Onko liian kova sana? Ei sovi saamiimme opetuksiin. Ei sovi. Hankala juttu....Ja paljon hankalampia löytyy! Miten 1930 luvulla otetusta käännöksestä tämmösiä alkaa löytyä? Niin, oliskohan niin, että ne ovat siellä aina olleet?

Kaarlo Syväntö sai aikoinaan Jumalalta tehtävän. Etsiä alkuperäisiä raamatussamme olevia kirja kääröjä. Kaarlo veli on vissiin lähes ikänsä ollut Israelissa niin myös hänen jälkikasvunsa ja muitakin sukulaisia. Luin joskus tuon jostain. Samoin luin Vissiin jonkun kirjasen. Siinä kerrottiin tuo Kaarlo Syvännön saaman tehtävän kulku. Ihmeitä täynnä. Pyhän Hengen johdatusta. Ties mitä? Valtavia määriä paikallisia ihmisiä. Paljon matkustelua jne. Sitten valmistui valtava kirja:
"Voiko Raamattuun luottaa." Tekijä Kaarlo Syväntö. Siinä kirjassa Syväntö kahlaa useita Raamattuja, saamansa aineiston pohjalta. Ainakin Eglannin kielinen ja tämä meidän 30 luvun käännös ja joitain muita, en muista mitä. Alkaa Vanhan Testamentin alusta ja Uuden Testamentin loppuun. Tutkin aikoinaan tuon 30 luvun Raamatun tutkimusten tuloksen. Mitä käännösvirheitä? Missä niitä oli? Ja jos oli, Kaarlo veli selittää hyvin ymmärrettävästi. Miksi ne ovat sinne päässeet. Jokainen käännösvirhe paljastuu. Ja selitys seuraa. Kuin myös se miten se olisi pitänyt kirjata. Kaikki ne, mitä olin kuullut puhuttavan suomentajien virheiksi,poistuivat. Ihmeellistä ! Niissä kohdissa ei ollutkaan yhdenkään sanan virheitä. muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Kaikki suomentajien virheet tässä Raamatussa aivan epä olennaisissa kohdissa ! Siis, enempi maku kysymys! Kaikki virheet johtuivat siitä, että Hebrean ja Kreikan kielessä yksi sana saattaa merkitä hyvinkin montaa eri asiaa tuolloin. Kummankin kielen kohdalla lienee käynyt kuten muissakin kielissä, että sanavarasto on lisääntynyt. Samoin Suomen kielessä! Kaarlon tehtävä oli mahdollinen juuri siitä syystä, että hän osasi loistavasti nuo kielet. Ja Suomen kieleen oli tullut paljon lisää sanoja, sitten 30 luvun. On joitain kohtia joissa hyvin tärkeä sana saa väärän painotuksen. Raamatussamme. Paljon myöhemmin olen huomannut, että tuon painotuksen saa pois lukemalla koko Uuden Testamentin huolellisesti Pyhän Hengen Valossa. Nyt niihin ei ole aikaa! Raamattu viedään käytäntöön Jeesuksen opetuksen alla! Pyhän Hegen johdatuksessa! Pyhä Henki ei vie milloinkaan ohi Jumalan Ilmoituksen! Pitää nyt vain oppia tuntemaan Jeesus! Pyhän Hengen johdatus ! Ja sitten oppia eroittamaan Jeesuksen ja Jumalan antamat ohjeet Saatanan joukkojen ilmoituksena. Ja vielä mahdoton riesa. Oman mielikuvituksen ja ajatusten eroitus! Kun nämä nyt täytyy oppia! Eikä opi kuin Jeesuksen opetuksen alla! Pyhän Hengen toiminta tavat. Saatanan matkiminen Hengen toimintaan. Oikeat profetiat eroittamaan vääristä. Kaikki nämä ja paljon muuta! TÄYSI MAHDOTTOMUUS OPPIA MUUALLA KUIN JEESUKSEN JA JUMALAN KOULUTUKSESSA !!! VÄITITTE, ennen SUURIA LUOPUMUKSIA:
"TE TUNNETTE HERRAN" Armolahjoilla vihollisen! Huusitte minulle! Muista en nyt puhu! Koska tiedän, että heitä oli! No, mites kävi? Näittekö edes? Minkälaiset määrät Jumala paiskasi luopion paikalle! Kun ette tästä mitään oppinut! Luopioksi lentelee porukkaa edelleen! Jumalan täytyy toimia ilmoituksensa mukaisesti. Hän valvoo Sanaansa! Miten onnistui Saatanan joukkojen kirkkojen valtaus? Jaa, ettei ole vallattu? Ikävämpi juttu ! Jos nyt näin laajemminkin väitetään. Ettei Suomessa ollut vuositolkulla kestäneet suuret luopumukset? Elleivät ne tapahtuneet kertomastani syystä? Vielä ikävämmäksi muuttuu! Kysymyksessä on nimittäin siinä tapauksessa täydellinen Hengellinen sokeus! Muuta selitystä ei ole! Eikä tule! Luopioita nyt voi tulla vaikka kuinkakin monesta syystä! Ja valitettavasti näin myös tapahtuu. Mutta kerran taas piirrän. TARKOITAN NOITA SUURIA LUOPUMUKSA!!! JA SATANAN JOUKKOJEN KIRKKOJEN VALTAUKSIA, Jotka alkoivat 80 luvun puolella ja jatkuivat useita vuosia. Suuressa mitassa. Ja sitten tuli Suomeen vajaus Uskovaisista Jumalan silmistä katsottuna. Kirjoitukseni ja äänitteeni joilla en käytä nimeäni. On sitten heitetty jonnekin. Saarnaajat jotka esiintyivät täysin näkyvästi ja tunnistettavasti julistivat aivan samaa. Hieman eri sanoin, kun ne ovat eri henkilöitä, kuin minä ja minä olen eri henkilö, kuin nuo julistajat! Ja, kun minä en ole julistaja, enkä saarnaaja, enkä evankelista. Ja jos puhun Herran antamia asioita. Kuinka voin niihin kirjoittaa oman nimeni ? Kun niihin nyt jää täällä multain päällä vielä vähän virheitäkin. Ja minun pitäisi etsiä vuorokausia noita virheitä. Ja sitten niiden virheiden kohdalle kirjoittaa oma nimeni. Herra ei tee virheitä. Minä teen ja Herra antaa ne tietyistä syistä sinne jäädä. Mutta yksikään jäänyt virhe ei muuta asioiden totuutta. Jos muutamissa kohdissa heitän vahingossa väärän nimen johonkin Raamatun kohtaan. Pitäisi lukijan ja kuulijan ymmärtää, että se on sittenkin ihminen, jolle sitten sattuu näin. Sinä naureskelet käsi suun edessä, kun huomaat, kuinka julistaja huitaisi Rebekan täysin väärään paikkaan. Muuta et sitten saarnasta huomannutkaan. Tämä olisi pitänyt jättää lipsaukseksi ja kuunnella se saarna! Mutta, kun se tuntui niin kovalta, niin ajattelit, että se on tarkoitettu tolle naapurin isännälle. Nytpähän saa kuulla!

Frang Mangs (en ole varma onko nimi oikein kirjoitettu) Sai aikoinaan ihmisten keskuudessa nimen " Pohjolan suuri herättäjä". Frang itse kertoo kirjoissaan, ettei hän ole saanut yhtäkään Herätystä aikaan. Jumala on erilaisia Herätyksiä pohjoismaihin antanut. Ja Armossaan vienyt hänet katselemaan Jumalan voimallista työtä Pyhän Hengen kautta.
Mahtavia Pyhän Hengen tuotteita kaikki Mangssin kirjallinen tuotanto.Kylläpäs Suomessa tapahtui merkillisiä asioita noihin aikoihin! Mahdollista vieläkin! Mags kertoo, kun hän oli jo iäkäs ja siirtynyt vanhuuden päiviensä viettoon. Hän oli istunut puiston penkillä, ja kuuli kun Jumala sanoi:" Mangs." Mies tunsi äänen, kuka puhuttelee. vastaa ajatuksin, että on kuulolla. Ja Jumala jatkaa: " Jos olisit, Mangs, ollut kuuliaisempi. Hän olisi voinut käyttää sinua enemmän." Melkoinen saarna. Jumalan palvelijalle, Jonka kautta kyllä tapahtui, niin paljon, kuin nyt luulisi yhden miehen osalle riittävän! Väli tilinteot ja virheet Mags paljastaa kirjoissaan itse. Ei tarvitse muiden ronkkia. Mutta mitäs tämä Mangs suunnittelikaan, ennen saamaansa Valtavaa Jumalan Voitelua? Miestä hieman riisuttiin. Helppo lukea. Vaikempaa elää nuo! Mitäs ne Vanhan Testamentin profeetat riehuivat? Kirosivat syntymäpäivänsäkin! Huh, huh! " Ja kirottu olkoon se kohtu, josta synnyin! " Huutaa ja melttoo tuolla tavoin! Uskon, että oli miehillä melkoisia puristuksia .... Helpohkoja lukee ! Siitä huolimatta, kuulen:
"Eivät Jumalan Voitelut mitään maksa. Ne tulevat Armosta." " Profeetta profetoi ja nukkuu aivan tyynenä yönsä..." Vai niin! Tällainen profeetta ei ole Jumalan asialla! Ei palvelija! Ei edes Jeesuksen seuraaja! No, nyt taisin peloitella loputkin pois! Eihän tommöselle tielle kukaan lähde ! Ei niitä kyllä kovin montaa ole. Sillä se tie on "kuoleman" tie! Ja "kuolema" tapahtuu multain päällä ! Sulasta Armosta! Luvan antajan kohdalla kaikki tulevat kohdalle ajallaan. Herra järjestelee asiat, antaa voiman! Tämä kestää pienen hetken. Iankaikkisuus odottaa! Se on jo melko paljon pidempi pätkä ! Vai mitäs luulet?

Kirjoitettu Tammikuussa 1998
KUNNIA JUMALALLE! Ei minulle!


Takaisin Pääsivulle