Aukeamassa on

Jeesuksen
Opetuslapset
ry. Pori

Kävi niin, että epäsuoralla johdatuksella löysin itseni eräästä Herätys kokouksesta. Alkukokous oli pidetty. Ja eräs tuntemani Jumalan Pastori: evankelista aloitti puhettaan. Jäin kuuntelemaan. Tätä olin jo pitkään odottanut. Mies on ollut noin 30 vuotta evankelistan valjaissa. Ties kuinka monta kertaa Canadassa aina välillä. Palava julistaja. Olin kuullut, että on tullut alkuvuodesta/keväästä jälleen Suomeen. Nyt sain tietää, että on jäänyt tänne kiertäväksi evankelistaksi, tulonsa jälkeen.

Evankelistalle tyypilliseen tapaan hän aloitti puheensa uskomattomille. Mutta melko pian teksti muuttui ja suuntautui suoraan uudesti syntyneihin uskoviin. Siis painotus oli, kuinka meidän Jeesuksen itsemme antaneiden on korkea aika kuunnella, josko Jumala tahi Jeesus meitä jälleen kutsuu parannuksen tekoon ja sitä kautta työhän Jumalan pelloille. Evankeliumin työhän. Saarna ja sanoma oli selvä. Jumala kutsuu koko ajan joitain luopioita takaisin. Siitä on niin kauan. Liian monen kohdalla tuo kutsu on mennyt ohi. Ovat antaneet kieltävän vastauksen. Ja uskokaa nyt. Se on typerä virhe!

Olen puhunut tästä ja puhun edelleen. Koska tiedän, että on vielä niitä, joita Jumala tulee kutsumaan takaisin. Ja tuo aika on lyhyt. Kun vastaus pitää antaa. Nukkuvien lauma on sitten toinen asia ja heitä varten evankelistalle syötettiin koko ajan sanomaa. En yritäkkään lainailla veljen tekstiä. Mutta tätä se oli. Ja mies vain palaa Jumalan tulta! Hän löi itsensä "peliin". Tällaisia nämä ovat. Tätä maata on kynnetty ja poljettu hereille eri menetelmin ja keinoin. Oli aivan selvää, että aidot Jumalan kouluttamat evankelistat ja kylväjät tulevat. Muuten tämä ei olisi ollut loogista.

Ja sitten huomattavin ero näihin valhe herätyksen puhujiin; tämä kertoi Jumalan Rakkauden toisenkin puolen. Kurituksen jne. Ei uskalla paljon veljeä siteerata. Mutta hän nyt kuitenkin on nähnyt muutakin kuin nälkää. Ja tietää varmasti mistä puhuu. Ja lopussa Jumala "kuittasikin" evankelistansa julistuksen. Pyhä Henki kosketti! Mies murtui ja itki. Pyysi pari miestä rukoilemaan loppu rukouksen.
10 vuotta sitten, ellei yli - sain olla tällaisessa kokouksessa. Näitä ei täälläpäin ole ollut.

Eipä ollut vaikea eroittaa Pyhää Henkeä! Ei ollut vaikeaa nähdä ja havaita evankelistan voitelu!

Kyllä se niin on, että velhot tekevät velhon temppuja... ero Aitoon on kuin yöllä ja päivällä! Kunnia Jumalalle! On tuo ero valtava! Eikä muuten laulettu Gospelia. Ei sinne päinkään. Se ei tule soimaan tähän viimeiseenkään Herätykseen! Pyhä Henki nyt vain tuulee ja puhdistaa kaiken turhan. Teksti on hieman kovaa joidenkin mielestä. Ei auta! Jumalan valjaissa ei salailla mitään ihmisten mieliksi.

Siellä on Ristejä tien varret väärällään. On tullut "raskaaksi" kantaa. Jeesus sanoo:
"Jokainen ottakoon Ristinsä ja seuratkoon minua."
Kyllä tässä on lusmuttu ja kierretty ja kaarrettu Evankeliumin sanomaa. Kaikkea ei saa tahdä. Ristiä ei tarvitse kantaa. Oli yli 10 vuotta Porissakin täysin pimeä jakso! Ei ainut paikka! Tiedän, enkä ole siitä lainkaan iloinen! Oli ns. korkeaa ja vapaata evankeliumia ja hengellisyyttä! Ei sellaista OLE! Kuin teattereissa!

Sain vihdoin tilaisuuden kysyä mieheltä, jonka tiesin tietävän: "Mikä on koko Suomen Hengellinen tilanne? Missä mallissa on Suomen aito Herätys?" Evankelista vastasi: "Kyllä se nyt on aukeamassa. Ja ihmisillä on valtava jano! Sanaa vaan! Sanaa vaan! Aukeamassa on!" Sain vastauksen. Olinkin odottanut sitä, kun en minnekään enää pääse!

Siis koittakaapa juuri nyt vaieta turhista höpinöistänne! Viettäkää aikaa enemmän Jumalan edessä! Jos vetoat kiireeseesi! Ei sitä todellisuudessa ole! Se on vale! Jos koko ajan hössäät ja touhuat, rukoilet ja paasaat! Et voi kuulla sisäiseen maailmaasi. Mitä Jumala tahtoo juuri sinulle sanoa. Mikä on Jumalan Tahto sinuun nähden. Koska et näin toimi, alkaa tapahtua ikäviä asioita ja ensimmäisenä syytät niistä Jumalaa! Rakas ystävä, syy on sinussa!

Viimeinen Herätys!
Lueppa tuo lause muutamaan kymmeneen kertaan. Ja sitten ajattelet: mitä olitkaan suunnitellut vuosia eteenpäin. Aivan turhaa! Se on kuin sekoittaisit sormellasi Atlantia. Voi Suomen kansa! Itseni mukaan lukien! Voi meitä. Tyhmiä olemme!

Kuka teidän on käskenyt heittää Ristinne? Jos olette edes sitä koskaan ottaneet kantaaksenne?

"Kuka teitä on opettanut pakenemaan Jumalan tulevaa vihaa? Te kyykäärmeitten sikiöt?"
Johannes Kastajan sanat kaikuvat tänä päivänä voimakkaammin, kuin milloinkaan!

"Aurinko polttaa ihmiset rakkuloille. Tuskissaan he purevat kielensä murskaksi..."

Ilmestyskirja.

"Kuka ja minne voimme paeta Jeesuksen vihaa?"
"Vuoret meidät peittäköön Karitsan Vihalta!"
Näitä löydät Ilmestyskirjasta ja Vanhan Testamentin profeettojen kirjoituksista. Ei pelota!?

Jumalan vitsaukset ja Viha ovat täyttä totta. Tulee yhtä aikaa tämän lyhyen Herätyksen kanssa. Viha, kosto, tuomiot ovat vain näkyneet kauan aikaa! Kuunnelkaa ja katselkaa mitä keskustelette. Miten tyhjänpäiväisiä Saatanan joukkojen syöttämiä aiheita! Ellei ole; olette täysin mielenvikaisia! Ja kerrotte olevanne niin viisaita. Ja tuntevanne Jumalan ja Jeesuksen! Hölyn pölyä, sanon minä! Enkä tuomitse! Totean ja kerron Totuuden, mitä näen! Jumalan Vihan pakeneminen on täysi mahdottomuus. Te vain luulette, ettei ole!

Jumalan kutsua ja Rakkautta voi paeta! Aivan helppo juttu kääntää selkäänsä! Ja näin myös käytännössä valta osa maailman väestöstä tekee! Valitan.

Ensi keväänä tulee 7 vuotta täyteen siitä, kun Jumala on kurittanut Suomen kansaa. Saatanan joukoille valtaa lisäten. SUomen hallituksen nimeä kantava Saatanan joukkojen sekoittama porukka teki talousarvion ensi vuodeksi. Syntyipä nopeasti - ihmettelevät monet. Se oli satu, illuusio, tarina. Saatanan pimeyden henkien sanelema sellainen. Tuo satu sai nimekseen budjetti! Huh, huh! Talousarvio tehdään yleensä niin, että siinä otetaan huomioon kaikki tiedossa olevat tosiasiat. Tämä rakennettiin aivan päinvastoin. Tuohon olisi pystynyt kehnoinkin merkonoomi. Sellainen, joka nyt ei näe, että tuo tekele on Saatanan joukkojen tekemä - on umpisokea!

Kaadan tuon heti kokonaan! Ja paljastan sen Saatanan henkien tekemäksi. Lipponen kertoi julkisuudessa:
"Tuo budjetti kestää päivän valon."
Vastaan tuohon:
"Jo tämän vuoden puolella saamme nähdä, ettei kestä minkäänlaista valoa!"
Silkkaa valhetta ja törkeää kansan hämäämistä. Julkisen asiakirjan tietoinen väärennös! Ja meidän, Suomen kansan velallisten pettäminen. Lakikirjasta löytyy syytteitä tuolle "taikatempulle" maansa petokseen asti. Niin paljon on tietoa maailman ja Suomen tilanteesta minullakin. Että tuo ei ole budjetti. Kohdat joihin tuon tekeleen pääkohdat ovat otettu tueksi - niitä ei edes ole! Ei edes nyt, niin miten sitten voi olla ensi vuodeksi!?

Jäätelötötteröt suuhun ja Kuopion torille mummoja ja pappoja jututtelemaan. Ja Suomalaiset ottavat velkaa ryminällä. On jo yhtä kova kasinotalous päällä, kuin ennen ns. lamaa. Velkaakin Suomalaisissa talouksissa jo aivan samaa luokkaa. Ja pankit tyrkyttävät lisää.

NYT ON LOPUN AJAN MEININKI PÄÄLLÄ!

Ja Jumalan palvelijoille ei löydy rakkautta! Tuomitsevat! En ainakaan minä, vaikka se voi kuulostaa siltä! Olen vain kertonut, mitä Jumala ja Jeesus Raamatussa on näistä asioista kertoneet. Ja kertovneet miten tuo Viha ja vitsaukset näkyvät tänä päivänä. Ja tästä eteenpäin! Jumalan Sana Tuomitsee! Ja Jumala laittaa sen käytäntöön aivan omalla kellollaan! Ja se ei kaadu kenenkään Jumalan pilkkaan! Ja herjauksiin. Nämä eivät vaadi kenenkään uskoa tuekseen! Absoluuttinen Totuus ei kaadu millään. Sitä vastaan heitetyt pilkat ja väitteet tulevat takaisin, kuin bumerangi! Ei mene perille. Sen kun kokeilet edelleen! Aivan sama, kuin potkisit vuorta Sinun jalkaasi sattuu - ei suinkaan vuoreen!

Toisaalta minua huvittaa ja toisaalta säälittää, kun te rääpäleet minua vastaan yritätte hyökätä! Lähettelette minulle viestejä, joissa pilkkaatte Jumalaa, Jeesusta ja Taivaallisia Pyhiä asioita! Miten ne minulle kuuluvat? Osoittakaa ne sinne mihin kuuluvatkin. En minä kuulu Taivaallisiin joukkoihin. Olen maan päällä! Olette kuin siipirikkolintuja, jotka eivät osaa lentää. Ja sitten pitää huutaa! Teillä on kyllä kova hätä! Enpä usko, että teidän tuskanne siitä lievenee kun minua pilkkaatte! En tarvitse teidän mainostustanne! Teidän uhonna on lapsellista ja täysin turhaa. Ette edes tunne minua! Luulette olevanne jollain orrella! Tiputte sieltä kuin torakat! Ilmapalloja jotka räjähtävät itsestään! Uhkailette joillakin oikeudenkäynneillä ja ties millä. Sanon ihan suoraan koko kuorolle. Teistä ei ole mihinkään, kuin naamaanne soittaman! Tosipaikan tullen sekin umpeutuu. Eikö olekin ikävää? Olen nähnyt teikäläisiä elämäni varrella paljon. Ja te olette tuosta joukosta vielä oppipoikia. Kaikista kehnoimmasta päästä. On valitettavaa, että olen näin vanha! Ja ehtinyt nähdä joka lajin kukon poikia! Kaikille hevosillekin olen nähnyt kengittäjän löytyvän. Joudutte ressuket syömään sananne ihan itse! Nöyryyttävää, mutta opettavaista! Vielä sellainen, että voisin julkaista eräitä asioita eräästä purkista. Ihan mainiten vaikka purkin nimen. Haluatteko julkisuutta? Tässä muodossa. Sivuillamme on tilaa kyllä. Ette edes tiedä, mitä siitä voisi seurata! Pelaatte sellaista shakkia jota ette edes osaa. Teillä on enään yksi siirto. Sen jälkeen siirrän minä. Ja se on shakki matti. Kuningattaren kaato jää teille! Nolo juttu! Hyvää yötä.

Pyydän anteeksi muilta sivujen lukijoilta, jotka ette noissa purkeissa ja kanavilla pyöri. Siellä on Suomen lapset kasvatettu järkyttävään tilaan. Ei olisi pahitteeksi vanhemmillekaan käydä noissa paikoissa katsomassa. Uskon, että asiasta tietämättömät kokisivat melkoisen yllätyksen! Eipä ihme, että sitä pyritään puhdistamaan. Enpä usko, että sitä silti todella tapahtuu. Internetkin ethii sitä ennen räjähtää. Rakoilee jo hyvinkin usein. Tulee pettämään ylikuormituksesta. No kyllä menee, miten menee! Meillä menee aivan hyvin! Tilanne on hallinnassa. Oma purkkimme päästetään nyt tiettyyn pisteeseen. Tämä on yhdistyksemme linkki sivu ja aivan eri "maailma". Ainoat aidot Hengelliset sivut koko Internetissä. Emme itse ole ainakaan löytäneet muuta. Ellei juuri nyt sitten ole tullut. Viimeksi kun kiersimme 2 vuorokautta, emme löytäneet muita. Olisimme tahtoneet löytää. Mutta kun nyt ovat enemmän tai oikein paljonkin pielessä. Joissa puutaan kyllä uskonnosta ja hengellisyydestäkin isolla H:lla kirjoitettuna. Todellisuudessa eivät teksteiltään sitä ole! Tämä on meistä hyvinkin ikävää, emmekä suinkaan iloitse vähääkään ko. asiasta. Pakko sanoa, että Internet on Saatanan hallussa totaalisesti. ilman Jeesuksen apua, emme mekään kyllä tänne olisi tuleet. Ja vielä Jumalan kehoitus. Heidän on laitteetkin! Heiltä tulee rahat kuluihin!

Hereillä ollaan!
Kunnia Jumalalle!
Ei minulle!
Kirj. 21.08.1998


Takaisin Jeesuksen Opetuslapset ry:n
pääsivulle